Turun Aika Kesä 2021

Page 6

PÄ Ä K I RJ O I T U S

L

Kesämuisto

iki parikymmentä vuotta sitten kuljimme silloin noin neljävuotiaan poikani kanssa Turun jokirannassa, oli ihana kesäpäivä ja ihmiset sen mukaisia. Poika pysähtyi katselemaan vilinää silmät suurina ja huokaisi lopulta jokseenkin haltioituneena: – Isi, vaaleatukkaiset tytöt on ihania. Ja tummatukkaiset. Ja punatukkaiset.

Kesästä nauttimisen voi aloittaa esimerkiksi kiertämällä maailman poistumatta Turusta – tämän lehden sivulla 22 oleva matkaopas auttaa. Tai kenties nyt olisi aika lähteä Saariston rengastielle – siihenkin tarjoamme vinkkejä. Ruissalo puolestaan on aina hyvä kohde, kuten Kimmo Kotkakin tietää. Ja kirsikkana kakussa voi tutustua turkulaiseen sometähti Joalin Loukamaahan, jolla on Instagramissa 3,5 miljoonaa seuraajaa – enemmän kuin esimerkiksi Kimi Räikkösellä.

Voin vakuuttaa, että minulta hän ei ollut oppinut moista mallia, mutta itse asiaan ei toki ollut paljon lisättävää. Lapsen lausahduksessa välittyi samalla jotain olennaista iloa kesästä. Se on: jokirannan, ihmisten, sään ja koko elämän kauneus, joka muutaman viikon verran vuodessa puhkeaa kukkaan. Silloin niistä on syytä myös nauttia täysillä, yhtään päivää ei sovi jättää käyttämättä.

Ei muuta kuin mukavaa kesää!

Roope Lipasti

6


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.