Pikajalka 39

Vanhatvelot.org 1

4/2016 6 €

Pikajalka 39

Sarka-ajot Mereltä tuulee Käymässä Skotlannissa

No johan tempun teki TEMPPU OSA 9. Jopoilua festareilla Teksti Kalevi Lepo

Kesäfestareilla, tiedämmehän, koipemme voivat ruveta pitkistä kävelyistä, väenpaljoudessa seisoskelusta ja monesta muustakin syystä rasittumaan. Jutun miljöö on Kraateri-niminen Jukolan Viesti Vimpelin Lakeaharjulla neljännesvuosisata sitten.

- Tähän tapahtumaan otan mukaani pyörän, keltaisen Jopon. Näin - helpottaakseni siirtymisiä - olin jo varhain päättänyt.

Pyörä ahdettiin autoon, tupaten täyteen japsi-farmariin kotipihalla Kangasalla. Auto ajettiin Lappajärven rannalle, peltoparkkiin Lakaniemen kylään.

Reipasta reppuselkäistä väkeä näkyi kiipeävän aukean laidalta alkavaa laskettelumäen rinnettä ylös.

Kiepautin rinkan selkääni, tartuin Jopoa sarviin, polkaisin sen lähelle, rinteen alkujuureen.

Työnsin pyörää, työnsin ja välillä kannoin. Joku, piruuttaan varmaan, kannusti minua selkäni takana.

Mäen laki on kymmeniä metrejä peltoaukeamaa ylempänä.

Pyörä saatiin kuin saatiinkin ylös, teltoille saakka.

Kykenin liikkumaan sillä kannokoissa ja tupaten täysillä lenkkipoluilla iltapäivän ja ehtoon aikana muutamien metrien pätkiä. Aina kun tilaa olisi ollut, jonkun - ilmeisesti pyöräinhoisen - kopteri tuli pörräämään niskaan niin että olin kaatua.

Kevennysreissulla, aamupuolella yötä, Jopo sentään palveli minua nurkumatta puolikin sataa metriä.

Mutta huomenen valjettua ja poislähdön koittaessa polut olivat jälleen väkeä täynnä.

Pyörän alas saaminen oli polville rankempaa kuin ylös kiivetessä. Auton pakkaaminen oli työläämpää kuin kotoa lähdettäessä.

Matka kotiin ei ollut antoisa. Särki paikkoja ja veti suonta.

Ei onnistunut ihan suunnitellulla tavalla tämä temppu. Yleisön mausta ei toki aina tiedä.

Pikajalka 39

2

Puheenjohtajan palsta

Tienhaarassa Sarka-ajot houkuttelevat vuosi vuodelta enemmän ajajia, mutta sitoutuminen yhdistyksen jäsenyyteen vähenee Ihmiset alkavat vanhemmiten pitää kaikesta nostalgisesta, esineistä, tavoista, jopa vanhuksista. Vanhat kulkuneuvot tuovat mieleen lapsuuden muistoja, retkiä, ajeluita vanhempien kanssa, ensimmäisiä ajokertoja, sattumuksia tien päällä. Vanhat polkupyörät herättävät hyväntuulista huomiota varsinkin tyylikkäisiin asuihin pukeutuneiden ajajiensa kanssa, missä sitten liikkuvatkin. On vuosi vuodelta helpompi saada julkisuutta myös Vanhojen velojen ajeluille, ja entistä useammat lähtevät rohkeasti mukaan mummon vanhassa leningissä tai muinaisessa virkamiehen työasussa pelkäämättä nolata itseään. Eikä vain siksi, että jossakin matkalla odottaa annos kuulalaakeria.

Vaikka vanhojen pyörien harrastus lisääntyy ja tapaamiset houkuttelevat myös nuorisoa, yhdistystoiminta alkaa olla vanhusväestön puuhaa. Järjestäytyminen, kokoukset, vuosisuunnitelmat ja talousarviot ovat viranomaistoimintaa, johon tuntuu turhalta ryhtyä.

Eikö ole parempi vain käyttää aikansa pyöräilyyn ja pyörien kunnostamiseen? Jos haluaa tavata harrastetovereita, pannaan nettifoorumille viestiä, sovitaan ajasta ja paikasta ja sitten ajellaan yhdessä.

Miksi Vanhat velot jatkaa vanhanaikaista yhdistystoimintaa?

Kuka tahansa voisi tehdä vuorollaan aloitteen pienen pukuajelun järjestämisestä. Pidetään vuoronperään Pellava-ajot, Kretonkiajot, Verka-ajot, Villa-ajot, Sarka-ajot. Ajetaan Turussa, Porissa, Kotkassa, Oulussa ja Imatralla. Mutta jätetään Lycra-ajot pyöräilyseuroille ja Alastonajot muille klubeille.

On hienoa, jos ajeluita järjestetään monilla teemoilla ja useilla paikkakunnilla. On mahdollista, että vanhojen pyörien foorumeilla välitetään hiljaista tietoa ja menneen tekniikan korjaamisohjeita. On selvää, että harrastemarkkinat toimivat mainiosti netin kautta.

Mutta ilman yhdistyksemme mahdollistamaa yhteistyötä suomalaisen pyöräilyn historian tutkimus ei olisi edennyt näin pitkälle. Vaikka historian kannalta merkittävien tietojen selvittäminen edellyttää yksittäisten tutkijoiden syvällistä paneutumista, myös joukkoistamalla voidaan saada näkyviä tuloksia, niin kuin aikaansaannokset suomalaisten pyörämerkkien keräämisessä ja julkaisemisessa ovat osoittaneet. Mahdollisuus saada Pikajalan välityksellä julki vaatimattomiakin selvityksiä pyöränvalmistuksen ja pyöräkaupan historiasta saattaa innostaa tutkimaan oman kylän pyörämerkkien taustaa. Yhdistyksen avulla on ollut mahdollista myös järjestää useita valtakunnallisia ja jopa yksi kansainvälinen pyöräilyhistoriallinen konferenssi Suomessa.

Tutkimus- ja julkaisutoiminnan jatkamisen edellytyksenä on jäsenkunta. Monet perustajajäsenistämme ovat ylittäneet jo 80 vuoden iän, jolloin ajeluihin osallistumiseen on enemmän halua kuin kykyä. Tarvitsemme uusia jäseniä, mutta haluamme myös säilyttää mahdollisimman monet vanhat joukossamme. Älä jää hunningille!

Vuorovaikutus on toivottavaa. Kerro, mitä yhdistykseltä ja Pikajalalta haluat, mitä et.

Anna panoksesi toiminnalle osallistumalla yhteisiin tilaisuuksiin, tarjoamalla juttuaiheita tai valmiita kertomuksia. Emme halua joutua yhdistysrekisteristä poistettavien listalle pitkän aikaan.

Markku Lahtinen Puheenjohtaja 3

Pikajalka 39

markkuwlahtinen@gmail.com

Mies ja pyörä Mies, kuvat ja teksti Petri Ruusunen

Rahtipyörän alkuperäisenä

tarkoituksena oli ajella sillä Tohtori Gudun ominaisuudessa ympäri Turun keskustaa ja jakaa flyereita Teosnäyttelystä. En kuitenkaan ehtinyt, enkä ehtinyt varustaa pyörääkään lopullisesti. Halusin kuitenkin pyörään jotain luonnon-

tieteellistä, jotain Tohtori Gudun analyyseihin tai ilmiöihin liittyvää.

Sulkaratas on mahdollisesti havainnollistanut kuljettajan takana olevan ilman pysähtyneisyyttä tai muuta turbulentiikkaan liittyvää.

Edessä tavaratelineessä on paikka matkakirjoituskoneelle. Telineen

vasemmassa etukulmassa on pienoiskarttapallo ja oikeassa kulmassa Gudu-maskotti rattaineen kuvaamassa mekaanisen taiteen ja luonnontieteiden yhteyttä.

Pyörä tullaan varustamaan myöhemmin erilaisilla optisilla havaintovälineillä.

Pikajalka 39

4

Pakina

Jouluvaloa näkyvissä Teksti Ketjupolttaja

Pitäisi kai aluksi olla vähän ajankuvaa.

Yleensähän on ihan valoisaa, mutta nyt vuoden lyhyimmät päivät ovat edessä, ja usein ne ovat myös pimeimmät. Aurinko kaipaa harjoitustaukoa niin kuin urheilijatkin, että jaksaa taas paahtaa pitkän kesän. Siksipä juuri on aiheellista asettaa panoksensa pyörän valaisinasioihin.

Polkupyörän valot, kynttilät ja karbidit, kehitettiin reitin valaisemiseen niinä kaukaisina aikoina, kun valo ei ollut hälyä. Nykyään taajamien läheisyydestä ei löydy pimeitä paikkoja, valoa on riittävästi joka puolella, varsinkin teiden varsilla, ja valojenntehtävät ovat toiset.

Pyörän valaistuksen päätarkoitus nykyään on saada oma pyörä erottumaan muiden omistajien kulkupeleistä. Valaistuksen suunnittelussa ei pidäkään olla vaatimaton vaan avuksi on viisasta palkata valaistusneuvoja tai insinööri.

Palataanpa taas tuohon ajankuvaan.

Elämme näitä aikoja, kun erityisasiantuntijoiden neuvot ovat hyvät, eivätkä juurikaan kalliit ainakaan suhteutettuna saavutettuun menestykseen.

Erityisesti voidaan mainita, että pyörän valaistukseen käytetyt neuvot tuovat tullessaan korkojen kanssa.

Ensimmäisenä neuvona olemme saaneet, että sähköä käytettäessä kannattaa luopua verkkovirrasta, sillä se lyhentää mahdollista liikkuvuutta. Pyöriin on saatavissa dynamometrejä, jotka sopivat pitkien, sarjaan tai rinnan kytkettyjen valolaitteiden virrantuottamiseen, mutta lyhyisiin valoihin on edullisempi käyttää paristoja tai akkuja, joihin sähkövirta varastoidaan etukäteen. Mutta nämä ovat trivialiteetteja.

Olennaistahan on, mitä valaistaan. Edellä onkin käynyt ilmi, että valaistaan pyörä. Parhaillaan on saa5

Pikajalka 39

tavilla ns. kuusenvaloja, jolla on hyvä korostaa pyörän timanttirunkon muotoa ja loisteliaisuutta. Valosarja kiedotaan joka oikean tai vasemman kautta rungon ympäri ja kytketään virtalähteeseen.

Seitsenhaarainen kynttilänjalka polkutapyörään saadaan aikaiseksi kytkemällä ohjainkannattimeen kolme eri levyistä ohjaustankoa, joiden päät taivutetaan sojottamaan ylöspäin ja se seitsemäs kynttilä kiinnitetään näiden suhteen keskeisesti.

Polkupyörän kevyttä kulkua voidaan korostaa keskiön alle sijoitetulla sinisellä levitaatiovalolla.

Perinteisiä ajovaloja eli lamppujakin voidaan käyttää, mutta ne on hyvä suunnata esimerkiksi ajajaan, joka näin tulee paremmin huomatuksi liikenteessä.

Vilkkuvalot ovat edelleen suosittuja. Punaiset vilkkuvalot ovat edullisia, ja niitä on hyvä varata ainakin tusina kiinnitettäväksi ajajan takin helmaan. Valot asennetaan vilkkumaan eri tahtiin, jolloin ne muodostavat ikään kuin kiertävän kehän.

Palataan vielä kerran ajankuvaan.

Varsinaisen joulun aikana kannattaa panostaa myös muuhun asianmukaiseen koristukseen. Joulukuusta varten ei kannata hankkia erillistä jalkaa, vaan kuusi kiinnitetään suoraan satulaputkeen ja pyörää ajetaan istuen ohjaustangolla takaperin niin kuin tässä lehdessä aiemmin on temppupalstalla kerrottu. Jouluhuiskut asennetaan polkimiin ja tähti ajajan päähän. Tavaratelineelle kiinnitetään joulupaperilla pinnoitettu työkalulaatikko, joka on ympäröity punaisella samettinyörillä.

Näin mennään tämä joulu, mutta ensi jouluna on todennäköisesti ihan toisenlaiset trendit.

- Kuinka sitä pyörää sitten pystyy ajamaan takaperin, kun pää on kuusen oksissa? kysyi rouva oikealla.

- Huonosti, vastasin.

Pikajalka 4/2016 2

No johan tempun teki

3 Pääkirjoitus 5

Jaques Anquetilin tupla

Ranskalaiseen pyöräilyyn hurahtnut Tommi Wallenius kertoo Anquetilin maineikkaimmista urotöistä.

Pakinaa

7 Summaries 8

18

Vaasan museossa

24

Pyörämuseo Walesissa

Antti Vinha kiertää maailman museoita mielellään.

Matkoillaan hän joutui kahdestikin käymään Walesissa, että pääsi tutustumaan pyörämuseon kokoelmiin.

10 Satularepusta

26 Pyöräpajalta

12

27

Ulkomaiden velot

14 Sarka-ajoissa Hämeenlinnassa

Pinnojen välejä

28 Huoneentaulu

Vanaht Velot kokoontuivat Verkatehtaalle, pitivät huutokauppaa, tekivät päätöksiä ja lähtivät ajamaan Vanajaveden rantoja. Siitä Markku Lahtinen kertoo.

Kansikuva. Pyöriä vertaillaan Verkatehtaalla ennen lähtöä Sarka-ajoihin.

Oikealla. Virossakin on tehty puupyöriä. Kuva Fotomuuseumin valokuvanäyttelystä.

PIKAJALKA on pyörävanhusten äänenkannattaja, joka ilmestyy neljästi vuodessa. ISSN 1457-5566 16. vuosikerta nro 39 KUSTANTAJA: Vanhat Velot ry INTERNET: www.vanhatvelot.org PANKKIYHTEYS: FI3180001670851881. JÄSENYYS Seuran jäseneksi voi ilmoittautua s-postillla mr (at) sci.fi tai puh. 040 550 4428 jäsenmaksu 25 e sisältää Pikajalan tilausmaksun PAINOS: 280 kpl PAINOPAIKKA: Keuruskopio, Keuruu IRTONUMERO: 6 euroa esim. Mobiliasta tai Vehoniemeltä. Jäsenille lisänumerot 4 e. VUOSITILAUS 20 euroa.

TOIMITUS

PÄÄTOIMITTAJA: Jori Montonen, Kulmakatu 37, 33 500 Tampere, jori.montonen@tut.fi, Puh. 0400 965049 TOIMITUSSIHTEERI: Marko Eriksson ART DIRECTOR: Markku Lahtinen TOIMITUSKUNTA: Risto Lehto, Mikko Råberg (talous) LEHTI ILMESTYY SEURAAVAN KERRAN: 1/2017 maaliskuu, aineiston jättö 10.2.2017, 2/2017 toukokuu, aineiston jättö 10.4.2017 MATERIAALI: Lähetä julkaistavaksi tarkoitettu materiaali osoitteeseen markkuwlahtinen (at) gmail.com. Sähköinen materiaali mieluiten .rtf ja .doc (teksti) ja kuvat aina erikseen .jpg -muodoissa. Lehti ei vastaa yksitPikajalka 39 6 täisten kirjoittajien näkemyksistä ILMOITUKSET: Pikkuilmoitukset maksuttomia jäsenille. Takasivu 150€, muut ilmoitukset sopimuksen mukaan.

Summaries Translation Tiina Alestalo

Tweed riding 5!

10!

15!

20!

Bids echo loud and prices climb fast as old velos pick up steam after a warm-up. The site is that of a former reptile exhibition in Hämeenlinna where donated goods on sale – goods that, seen from a distance, look like trash. Yet, with skilful introductions, acting auctioneer and hardened old velo Rauno Pääsky knows how to bring out the exceptional features and historical value of the objects in question. Thus are corroded iron pipes and dried out saddle skins transformed into valued antiques.

Frame, wheels, string saddle and a child seat – all find new owners.

The best items are left for the host, Linna repair shop owner Pete, who fixes and restores bikes for a living; he gets working material for his projects.

Before this exciting auction the association has held its annual 7

Pikajalka 39

meeting, approved its annual report and financial statement. The composition of the board remains nearly the same, and our policies continue as before. Maybe soon there’s time for a rejuvenation of thoughts and people?

After the meeting and auction we got into the main event of the day, the Tweed Ride, with a good number of participants and, happily, representatives of print media. At the old textile factory Verkatehdas, we talked about bicycles and cycling. Instead of the latest thing, there’s talk about oddities and rarities of the past. The citizens of Hämeenlinna got an idea about the depth of this hobby, and even more people got to know us through an article and great photographs in the Hämeen Sanomat newspaper the very next day.

Led by Pete we started off from Verkatehdas along the Vanajavesi Lake shoreline towards Aulanko. A chilly weather made our noses run,

but after a while Hotel Aulanko peeked through the trees. It was a good time to stop under a canopy by the waterside and take a sip of warm drink. ‘Ball bearing’ was a reminder of the days 50 years back.

Just like bikes are bound to their times, so are coctails prisoners of time. Despite its masculine name, ‘Ball bearing’ also pleased women and warmed everyone for bike talk.

On the way back to town center, the chill was gone, and we saw the opposite side of the lake, Häme Castle, and a busy pedestrian street. Having not yet had enough of the good company, we headed toward train station to a café for a nice warm cup of drinks, to talk about inches and millimeters, iron and rust. The arrival of a male-dominated group aroused mirth, even cheer, among the local ensemble. We flashed Pikajalka magazines here and there and swore by bicycling so convincingly that a women’s trio who had also arrived vocalized a cycling song or two to the thrill of the guests.

Vaasan museossa Vaasan auto- ja moottorimuseon kesä 2016

Sotien jälkeisen kauden peruspyöriä eri maista ja pyörähistorian tunnetuin moka, Ruotsalainen Itera.

Lasten ja nuorten pyöriä on esillä edustava kokoelma.

Vaasan museon kolmas kerros, johon Retrokilpuristit ovat aikaisempina vuosina jo saaneet tutustua, avattiin virallisesti yleisölle. Lehden lukijoita eniten kiinnostava osasto lienee polkupyöräosasto.

Vuoden 2016 näyttely oli jaettu viiteen ryhmään: ennen toista maailmansotaa valmistetut, Vaasalaiset 1950–1960-luvun pyörät, lasten- ja nuorten pyörät, kilpapyörät ja ranskalaispyörät, etunenässä Peugeot-merkkiset. Kaikkiaan pyöriä näytteillä oli lähes neljäkymmentä, jos naapuriosaston moottoriavusteiset lasketaan mukaan. Näyttelyn helmi oli Bianchi Centenario vuodelta 1985, ajamattomassa kunnossa.

Tarkoituksena ja tavoitteena on kehittää näyttelyä jatkossa vuosittain vieläkin paremmaksi ja mielenkiintoisemmaksi. Omista kokoelmista onkin paikalle tuotu etenkin osia ja muuta mielenkiintoista rekvisiittaa. Näytillä on mm. vanhoja valokuvia, pyöränmerkkejä, karbidilyhtyjä ja muuta pyöriin ja pyöräilyyn liittyvää materiaalia.

Olemme saaneet materiaalia myös lahjoituksina perikunnilta ja harrastajilta.

Pikajalka 39

8

Näyttelyn uuusklassikko: Bianchi Centenario vuodelta 1985, Bianchin satavuotispyörä.

Näyttelyvastaava Mikko Råberg ja Peugeot.

Teksti ja kuvat Mikko Råberg

9

Pikajalka 39

Vanhempien klassikkojen osastolta löytyy isopyöräisiä ja 1900-luvun alun mustia runkoja.

Satularepusta Soutuveneestä Föri?

Kyllähän näitä vesipolkupyöriä maailmalla on nähty, mutta tämä onkin Aurajoelta. Petri Sipilä löysi kuvan.

Hyötykulkupelejä

Rautapolle oli arvossaan siinä kuin perinteinen nelijalka menopelinä Pariisissa saksalaisten miehitysvuosina 1940-1944 . Miehittäjä kun otti valvontaansa moottoripelit. Natsien tuon ajan propagandakuvaaja, ranskalainen André Zucca (18971973) tallensi pariisilaisten arkea miehittäjien silmän alla.

Sodan päätyttyä kollaboraattoriksi syytetyn, sittemmin vapautetun Zuccan valokuvanäyttely Pariisissa 2008 herätti valtavaa kiinnostusta sekä jyrkkää kritiikkiä todellisuuden kaunistelusta.

Pariisin historiallisen museon Zuccan 7000 kuvan kokoelmasta Gallimardin julkaisema 270 kuvan teos Les Parisiens sous l´occupation sisältää useita velokuvia. EA.

Jakaa postia ja leikkaa nurmikkoa

Pyöräilevät ruohonleikkaajat alkavat olla tuttu näky teiden varsilla. Tämä näyttää jymähtäneen odottelemaan postinjakajaa, joka todennäköisesti saapuu pyörällään kohta saatuaan naapurin ruohot leikatuksi. Risto Lehto kuvasi.

Pikajalka 39

10

Oma nojapyörä MBB on nojapyörä, joka poikkeaa muista ohjausjärjestelmän puolesta. Siinä nimittäin on runko-ohjaus: jalat ovat mukana, kun ohjausta käännetään. Pyörän kanssa sinuiksi tuleminen vaatii hyvälti harjoittelua.

Olen ikuinen rakentelija ja suunnittelija, Vanhoihin Veloihin kuulunut jo vuosia.

Olen rakentanut oman nojapyörän, se oli itsestäänselvyys kun lähdin tälle tielle. Rakentelu lähti tutustumalla muiden vastaaviin pyöräprojekteihin. Kaiken kaikkiaan itseltä meni noin kolme vuotta pyörän suunnittelun aloittamisesta sillä tielle pääsemiseksi.

Projektia hidasti, kun autotalli tyhjennettiin työkaluista ja hankituista varaosista. Se lykkäsi hanketta lähes vuodella eteenpäin.

Viimein sain hankittua tarvittavat kamat rakenteluun. Niin homma lähti taas etenemään ja sitä seurattiin Nojapyöräfoorumilla, jossa ketju on vielä tänäkin päivänä: http://nojapyorafoorumi.fi/viewtopic.php?f=3&t=3281.

Seppo Lähdekorpi

11

Pikajalka 39

Ulkomaiden velot Ruotsi Sata vuotta pyöräkauppaa

Allekirjoittaneen palstanpitäjän nupintuuletusmatka ohjaantui marraskuun puolivälissä Tukholmaan, muun muassa Vanhankaupungin kujille. Koetin osuttaa silmiini muutaman vuoden takaista tuttua, Gamla Stans Cykel -pyöräliikettä. Äkkiä firman julki tupsahtikin eteeni yllättävältä vaikuttavassa paikassa. Tämä sai minut tutkimaan liikkeen verkkosivuja ja erityisesti myös sen historiaa. Sisään ovista en voinut astua, olihan sunnuntai.

Kyseisen niminen pyöräliike on perustettu 1917, ja sen edeltäjäkin on ollut samalla Stora Nygatan -kadulla vuodesta 1913 alkaen. Vuoteen 2013 saakka liike toimi katunumerossa 20 (v. 1639 rakennetussa talossa!), vaan muuttipa kolme vuotta sitten nykyiseen osoitteeseensa, 44:ään. Tuoreessa kuvassa lähimmän näyteikkunan alareunan nimi John Peterson liittyy firman varhaiseen menneisyyteen.

Pyöräliikkeellä on vahva yhteys Ruotsin velohistoriaan. Firman pitkäaikainen yrittäjä Lars-Åke Fredberg - nykyään poikansa Martinin kanssa - toimi yhdistyksen alkuvaiheessa seitsemän vuotta CHF:n puheenjohtajana kuuluen myös sen perustajiin. Gert Ekström ohjasti CHF:ää Lars-Åken jälkeen.

Yritys on historiallinen, melkeinpä antiikkinen, mutta myös nykyaikainen. Yhdellä puhelinsoitolla firma lupaa järjestää seuraavaksi aamuksi 14 kolmivaihteista, korillista kaupunkipyörää vaikkapa suomituristeille lainattaviksi. Brooksin satulat ja mm. Skeppshultin sekä myös käyttöön kunnostetut pyörät ovat liikkeen erityisalaa. Kannattaa, tarvittaessa Googlella käännättäen, vilkaista sivujen historiaa.

Mystinen velosolmio tutkinnassa

Tukholman Tekniikan museon intendentti - CHF:n perustajajäsen, puheenjohtaja ja Älskade Cykel -kirjan tekijä - Gert Ekström esitelmöi Velojen vuoden 2003 syyskokouksen yhteydessä Tampereella Ruotsin pyörähistoriasta. Ekströmillä oli mukanaan monenlaista rekvisiittaa, myös ainakin yksi kuvioitu silkkinen solmio, joka lopuksi kulkeutui allekirjoittaneen reppuun.

Mitä kravatti esittää, mitä asioita siihen liittyy, jäi utelematta.

Esineellä ei ole ollut erityistä käyttöä, keksin tutkiskellakin sitä vasta aivan äsken.

Kravatin kuvioissa on kolme selkeästi erottuvaa sanaa: Wiklund’s, Kärnan ja Hutchinson. Ensimmäinen voi viitata vaikkapa tukholmalaisen Anton Wiklundin (per. 1888) valmistamiin pyöriin, toinen hälsingborgilaisen Ernst O. Jöhnsonin pyörämerkkiin, kolmas USA-valmisteisiin pyöränrenkaisiin. Mutta mikä ne on tuonut kravattiin yhdessä muutaman häilyvämmän sanan kanssa, onko erityisesti mikään?

Vanhojen Velojen alkuvuosien aktiiveihin kuului huutijärveläis-sahalahtelainen Tauno Paakkinen. Tauno arvosti ja ajeli Kärnan-pyöräänsä, toi sen tärkeänä yhdeksi talveksi säilytykseen meille. Mies on ollut täältä poissa jo pitkään. Hänelle solmio olisi ollut mieluisaa antaa. - KL Pikajalka 39

12

Viro

Tallinnan valokuvamuseossa on parhaillaan esillä kaksipyöräaiheisia valokuvia ”Kaherattalised Eestimaa teedel”. Näyttely on esillä toukokuuhun 2017 asti. Fotomuuseum on osa Tallinnan kaupunginmuseota, ja sen kokoelmat on sijoitettu hyvin vanhaan rakennukseen Raekojakujalle raatihuoneen taakse.

Valokuvamuseossa on pieni, mutta valaiseva näyttely kameran ja valokuvan kehityksestä daguerrotypiasta digiin. Esillä on näyttäviä puu- ja messinkirakenteisia palkkikameroita, kuuskutosja kinofilmiklassikoita sekä näiden neuvostoaikaisia kopioita ja pienoiskameroita.

Museossa on myös pari-kolme galleriaa vaihtuvia valokuvanäyttelyitä varten. Yläkerran matalakattoisiin huoneisiin on pantu esille kymmeniä moottori- ja polkupyöräaiheisia valokuvia viime vuosisadan alkupuolelta. Osa kuvista on otettu studiossa, osa luonnossa. Näyttelyyn on tuotu myös esineitä, polkupyöriä, karbidilyhtyjä sekä plakaatteja ja mainoksia Viron polkupyörämuseon kokoelmista.

Viron pyöräilyhistoria on rikas. Maassa on ollut paljon pyöräilyseuroja. Tasainen maasto on ollut helppo ajella. Hyvät kauppayhteydet ovat helpottaneet pyöräntuontia Ruotsista ja Saksasta, mutta myös kotoperäistä pyöräteollisuutta on vanhastaan ollut.

Viron Polkupyörämuseo on saanut pysyvät näyttelytilat Väätsassa Paiden lähellä. Valdo Praustin muutamien harrastajien kanssa Leader-rahoituksella luoma museo on hyvä matkakohde Pärnun suuntaan kulkijoille. www.ve-

lomuseum.ee/en

13

Pikajalka 39

- ML

Sarka-ajoissa Hämeenlinnassa

Teksti & Kuvat Markku Lahtinen

- 5!

- 10!

- 15!

- 20!

Huudot kaikuivat kovina ja hinnat nousivat nopeasti, kun Vanhat Velot alkulämmittelyn jälkeen pääsivät vauhtiin. Vanhan matelijanäyttelyn tiloissa Hämeenlinnassa oli myytävänä yhdistetykselle lahjoitettua materiaalia, jota kauempaa katsoen olisi voinut pitää roskalavatavarana. Mutta taiten johdatellen meklarina esiintynyt paatunut velo Rauno Pääsky osasi esitellä tavaran poikkeukselliset ominaisuudet ja historiallisen arvon. Niin korroosion vaivaamat rautaputket ja kuivettuneet satulanahat muuttuivat

arvostetuksi antiikiksi. Runko, kiekot, jousisatula ja lastenistuin löysivät kaikki uudet omistajat. Parhaat palat jäivät isännälle, Linnan pyöräverstaan Petelle, joka korjaa ja entisöi pyöriä ammatikseen, ja sai näin hyvää materiaalia hankkeilleen.

Ennen jännittäviä huutokaupan hetkiä yhdistys oli pitänyt vuosikokouksensa, hyväksynyt vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen. Hallitus pysyi liki entisessä muodossaan, ja toimintalinjat tuntuvat muutenkin jatkuvan entisissä uomissaan. Ehkä pian alkaa olla aika ajatusten ja henkilöiden nuorentamiselle?

Kokouksen ja huutokaupan jälkeen päästiin päivän päätapahtumaan, Sarka-ajoihin, joihin taas ilmaantui runsaasti ajajia ja ajajien iloksi myös lehdistöä. Verkatehtaalla puhuttiin pyöristä ja pyöräilystä.

Pikajalka 39

14

Ari Salonen Akan selässä.

15

Pikajalka 39

Ei esitelty uutuuksia vaan omituisuuksia ja harvinaisuuksia.

Hämeenlinnalaiset saivat kuvan harrastuksen syvyydestä, ja vielä useammat seuraavan päivän Hämeen Sanomien komeasti kuvitetusta jutusta.

Peten johdolla lähdettiin Verkatehtaalta ajelemaan Vanajaveden rantaa Aulangon suuntaan. Kylmä keli sai nenät vuotamaan vuolaasti jo alkumatkasta. Jonkin kilometrin jälkeen Aulangon

hotelli pilkahti puiden välistä, ja oli hyvä pysähtyä rantopiihin pystytetyn katoksen alle ottamaan lämmikettä. Kuulalaakeri oli sekin osaltaan paluuta viisikymmentä vuotta ajassa taaksepäin. Niin kuin pyörillä on aikakautensa, myös cocktailit ovat ajan vankeja. Miehisestä nimestään huolimatta kuulalaakeri maistui myös naisille ja lämmitti kaikkia niin, että pyöräjutut saivat siivet alleen.

Pikajalka 39

16

Paluumatkalla keskustaan ei ollut enää lainkaan vilu. Matkalla tulivat tutuiksi myös vastarannat, Hämeen linna ja vilkas kävelykatu. Yhdessä olosta ei ollut vielä saatu tarpeeksi, vaan pyörät ajettiin Verkatehtaalta vielä aseman suuntaan kahvilan ovelle ja siirryttiin lämpimän kupin ääreen keskustelemaan tuumista ja milleistä, raudasta ja ruosteesta. Miesvaltaisen

17

Pikajalka 39

joukon ilmestyminen kahvilan pöytään aiheutti riemua, jopa riehaantumista paikallisen seurueen keskuudessa. Pikajalkoja vilauteltiin ja pyöräilyyn nimeen vannottiin niin hyvästi, että Oulusta paikalle saapunut naistertsetti heläytti illan päätteeksi pyöräilylaulun jos toisenkin vieraiden ihastukseksi.

Jacques Anquetilin ihmetupla Teksti Tommi Wallenius

Vuoden 1965 alussa ennätykselliset viisi Tour de Francea voittaneella Jacques Anquetilillä oli mietinnän paikka. »Mestari Jacquesin» palkintokaappi oli täyttynyt usean vuoden jatkuneesta voittosateesta. Suurvoittojakin oli tullut roppakaupalla. Vuonna 1963 Anquetil oli napannut Tour–Vuelta-tuplan ja seuraavana vuonna hän oli saavuttanut Giro–Tour-tuplan.

Näin hän oli ensimmäinen kaikki kolme Grand Touria voittanut ajaja, ensimmäinen samana vuonna Vueltan ja Tourin voittanut kuski sekä ensimmäinen ranskalainen Giron valloittaja.

Anquetilin tallipäällikkö Raphaël Géminiani oli taiturimainen strategi, joka sai »la Caravelle» -lempinimen saaneen mestariajajan nousemaan yhä huimempaan lentoon. »Gem» mietti kuumeisesti mihin temppuihin hän saisi suojattinsa innostumaan tällä kertaa. Anquetilin voimilla ei näyttänyt olevan mitään rajoja, joten oli aika keksiä jotain aivan käsittämättömän kovaa; jotakin, joka todella jäisi historiankirjoihin ylittämättömänä saavutuksena.

Mutta mitä siis seuraavaksi? Anquetil oli päättänyt jättää kaudella 1965 väliin kaikki Grand Tourit (Giro, Tour, Vuelta).

Täytyy tässä kohtaa taas muistaa, että tuolloin ammattipyöräilijöiden tulot kertyivät eri tavalla kuin nykyään. Grand Tour -kisojen voitoista saadut palkkiot eivät olleet vielä nousseet nykypäivän tasolle, joten suuri osa huippuajajien tuloista tuli Tourin jälkeen järjestettävien Criterium-kisojen osallistumispalkkioista. Nämä kisat olivat todella suosittuja, sillä kaikki pyöräilynystävät halusivat nähdä sankarinsa livenä kisailemassa omalla kotiseudullaan. Ajajat joutuivat ajamaan paljon kisoja muutenkin, sellaiset 220–250 kisapäivää vuodessa ei ollut ollenkaan tavatonta.

Monet maantiekuskit ajoivat lisäksi ratakisoja ja cyclocrosskisoja.

Géminiani – joka sai oman menestyksekkään ammattilaisuransa aikana nimen le Grand Fusil, »Iso Kivääri» – löysi kisakalenteria selatessaan Anquetilin kaliiberille sopivan haasteen. Dauphiné Libéré, tuo

viikon verran kestävien kisojen helmi, päättyi siten, että muutamaa tuntia sen jälkeen alkaisi Bordeaux– Paris-kisa, tuo yhden vuorokauden kisojen 557 kilometriä pitkä jättiläinen! Eihän kukaan voisi yrittää voittaa raatelevaa Bordeaux–Paris-kisaa suoraan vuoristossa ajettevan viikon etappikisan perään?

Kuinka mestari taivutellaan riskipeliin?

Anquetil oli oman arvonsa erittäin hyvin tunteva ja halusi myös vimmaisesti voittaa, mutta vielä enemmän hän inhosi häviämistä. Siksi hän osasi myös sodankäynnin yhden tärkeimmän taiton eli valita taistelunsa hyvin: siis vain ne, jotka voi ja kannattaa voittaa. Mestari Jacquesille ei niinkään merkinnyt mitään pelkät tittelit ja niiden voittaminen, vaan pyöräily oli hänelle ammatti ja liiketoimintaa, jonka tarvitsi olla myös rahallisesti kannattavaa. Miten laskelmoiva Anquetil saataisiin ryhtymään näin riskialttiiseen yritykseen?

Normandialaista oli kuitenkin vaivannut se, ettei hän ollut saanut pyöräilevän Ranskan kansan jakamatonta ihailua, vaikka hän oli kaiverruttanut historiankirjoihin ennennäkemättömän voittolistan. Erityisesti Anquetiliä sapetti se, että »ikuinen kakkonen», kansansuosikki Raymond Poulidor oli noussut criterium-kisojen starttimaksuissa samaan kategoriaan kuin hän. Hänhän oli voittanut kahdeksan grand tour -kisaa eikä Poulidor yhtään!

Eräänä päivänä Jacques kysyi rakkaalta vaimoltaan Janinelta: »Se Géminianin hullu idea. Luuletko, että pystyisin siihen?» Janine, joka oli mukana Géminianin pelissä, vastasi: »Ei se niin hullu idea ole. Kukaan muu kuin sinä ei siihen pysty, se on selvä. Mutta tiedän, että sinä pystyt.» Janine osasi asettaa sanansa oikein ja juuri sopivalla hetkellä, sillä tämän jälkeen asia oli selvä. Jacques vastasi: »Onko niin? No, jos niin ajattelet, homma on selvä.» Tämän keskustelun jälkeen Géminiani sai haluamansa myöntävän vastauksen.

Pikajalka 39

18

– 1900-luvun kovin urheiluteko!

Mysteerimies soittaa

Kun lehdistö sai vihiä suunnitelmasta, sitä pidettiin pähkähulluna tai täysin mahdottomana, mutta Anquetilin uusi sponsori Ford France innostui uhkarohkeasta yrityksestä. He jo haaveilivat, että Anquetil kaahaisi Ford Mustangillaan Dauphiné Libérén maalikaupungista Avignonista toiselle puolelle maata Bordeaux’hon. Aikaa oli muutaman tunti, sillä Dauphiné loppuisi noin kello 17 ja hyvissä ajoin ennen puolta yötä piti olla valmiina toiseen koitokseen.

Matkaa oli taitettavaksi kuutisensataa kilometriä eikä välillä ollut tuolloin moottoritietä. Ranskassa ajaneet tietävät, että matka edistyy vielä nykyäänkin varsin hitaasti jos ei käytä moottoriteitä, sillä nationale-tasonkin tiet (route nationale, teiden numerot alkavat N-kirjaimella, esim. N7) kulkevat miltei aina kaikkien kylien ja kaupunkien keskustojen läpi.

Ei siis kuulostanut kovin mahdolliselta saati turvalliselta siirtymistavalta. Edes poliisimoottoripyörien saattamana aika ei riittäisi. Täytyi saada järjestettyä lentokyyti, mikä ei ollut niin helppoa vuonna 1965.

Juuri ennen Dauphiné-kisan alkua asia järjestyi erikoisen puhelinsoiton avulla. Soittaja, joka halusi pysyä nimettömänä, lausui puhelimessa Géminianille: »Monsieur Géminiani, minä olen tukenanne.

Mystère 20 -lentokone odottaa teitä Nîmes’in sotilaslentokentällä. Se vie teidät Bordeaux’hon. Älkää olko huolissanne, minä pidän huolen kaikesta.» Joidenkin huhujen mukaan itse presidentti Charles de Gaulle olisi ollut tämän mysteerisen järjestelyn takana.

Yhdeksän päivän lämmittely?

Anquetil, tuo supermies ja Casanova, oli aloittanut kautensa oikein mallikkaasti. Ensin hän oli voittanut »Kisan aurinkoon» eli Pariisi–Nizza-kisan, voittanut ensimmäistä kertaa elämässään kuulun Mont Faron ylämäkitempon (ja teki vielä reittiennätyksenkin) ja National Criterium -kisan. Anquetil toivoi ensimmäisestä kisastaan mahdollisimman helppoa, kunhan vain voiton varmistaisi. Dauphiné Libéré oli kuitenkin jo tuolloin kova kisa, viikon verran kestävien 19

Pikajalka 39

kisojen eliittiä. Varsinkin, kun viivalle asettui nippu ykkösluokan ajajia, etunenässä Anquetilin kovin kilpailija Raymond Poulidor, joka oli kuulemma aivan hirmuisessa kunnossa.

Vastassa olivat myös elementit, sillä vuodenaikaan nähden oli järjettömän kylmää ja sateista. Lucien Aimar, Anquetilin joukkuetoveri muistelee kuinka hän oli toisella Alppi-etapilla aivan jäässä: kulmakarvat ja silmäripset valkoisena huurteesta ja ajopaitakin ihan jäässä. Aimar yritti lämmitellä ajaen välillä autojen pakoputkien takana nauttien lämpimistä pakokaasuista (tuon ajan autojen kaasut olivatkin varmaan tosi nautittavia). Jos mestari Jacques vielä vilustuisi näissä napajäätikkömäisissä olosuhteissa, temppu ei ikinä onnistuisi.

Anquetil taisteli hikisen voiton Poulidorista etapeilla neljä ja kuusi, mutta vain 38 kilometriä pitkässä aika-ajossa tämä tempon mestari sai kiskottua kunnolla eroa edukseen. Lopulta mestari Jacques vei voiton minuutin ja 43:n sekuntin erolla. Ensimmäinen temppu oli tehty, nyt oli kiire seuraavaan.

Kisa päättyi 16:58. 17.10 Anquetil oli jo pokannut palkinnot ja kukat podiumilla kaikkine suudelmineen ja juoksi joukkueen autolle. Kymmenen minuutti myöhemmin hän on jo hotellilla, jossa pikainen kylpy, hieronta ja päivällinen muutamine oluineen. 17.55. teamin auto kiitää jo pyörät katolla ja poliisisaattueessa kohti sotilaslentokenttää. Aikuiset komentavat lapsiaan suojaan, kun saattue kaahaa renkaat vinkuen ja parhaimmillaan 140 km/h vauhtia 60 km matkan Avignonista Nîmesin kentälle. Reportterit ja televisiokamerat ovat seuraamassa kun kello 18:50 Mystère 20 -businessjetin ovet sulkeutuvat ja kone pian katoaa taivaalle.

Rankin yhden päivän kisa

Kun Anquetil oli asettautunut Dauphinén lähtöviivalle Mâconissa, kaksi hänen Ford-tallin joukkuetoveria, aina uskollinen Jean Stablinski ja engelsmanni Vin Denson, suuntasivat jo Bordeaux’hon harjoittelemaan

Kuva Cycling Weekly

tähän raatelevaan yhden päivän kisojen kunkkuun.

Nyt Poulidorin sijaan voitettava mies oli britti Tom Simpson, joka janosi toista voittoa vyölleen.

Jos Anquetil olisi tiennyt kuinka paljon hän joutui kärsimään Dauphiné Libéréssä, hän ei olisi ikinä leikkiin ryhtynyt. Kun kisa yöllä alkoi, Anquetil oli väsynyt ja meinasi nukahtaa satulaan. Yö oli kylmä.

Anquetil inhosi kylmyyttä. Ja hän oli Dauphinéssä joutunut jo palelemaan ihan riittävästi. Jatkuva sade oli kastellut ajajat täysin ja Anquetil oli katkeamaisillaan.

Seitsemältä aamulla oli pissa- ja ruokahuoltotauon aika. Anquetil oli saanut tarpeekseen, hän sanoi mekaanikolleen, että tämä nostaisi hänen pyöränsä huoltoauton katolle. Hänen kisansa oli tässä, nyt sai kärsimys riittää! Géminiani ei antanut periksi vaan rohkesi pilkata suurmestaria: »Minun ei olisi ikinä pitänyt luottaa tuollaiseen isoon tyttöön. Jacques, sinä olet yksi iso tyttö! Iso tyttö etkä mitään muuta.» Ja kas, johan loukkaus osui mestarin omanarvontuntoon ja pian oli pyörä taas laskettu alas ja vihainen mestari sitä vimmatusti polkemassa.

Koville joutui myös Anquetilin joukkuetoveri Denson, jonka tehtävä oli jonkun toisen iskiessä yrittää ajaa irtiottoa kiinni. Denson ei ollut ehtinyt käymään pissalla ja joutui tuntitolkulla pidättelemään, koska hänen oli saatava irtiotto kiinni, eikä tuossa kisassa ollut tapana pysähtyä tarpeilleen kuin merkityille aluille, joissa ei saanut iskeä. Densonin oli lopulta pakko pysähtyä, mutta eihän siitä tyhjennyksestä mitään tullut kun monen maan televisioryhmät pysähtyivät kuvaamaan puun vieressä ähisevää ajajaa.

Hänen oli pakko hypätä takaisin satulaan ja Anquetiliä auttamaan.

Tom Simpson alkoi tehdä omia iskujaan ja lopulta onnistui irroittautumaan mukanaan ainoastaan Stablinski ja Anquetil, joten Denson tiesi tehneensä jo hommansa ja yritti taas pysähtyä tarpeilleen. Ei se onnistunut kylmästä ja lihaskrampeista kankealta mieheltä vieläkään, mutta mekaanikko sai kunin-

gasidean. Hän kaatoi kuumaa kahvia pesusieneen ja iski sienen Densonin kiveksiin. Joku hermo taisi päätä pinteestä ja helpottava suihku vapauttti vihdoin kovin koetellun kilpailijan. Joku toimittaja kellotti kuulemma, että Denson olisi lasketellut paineitaan 38:n sekuntin ajan.

Kisan kärjessä Anquetil alkaa palata elävien kirjoihin ja löytää kisajalkansa. 11 km ennen maalia Anquetil kiristää vauhtia. Aina kun Anquetil lisää vauhtia, se tietää kärsimystä muille kilpailijoille, sillä se on menoa silloin, aivan loppuun asti. Tälläkin kertaa mestari Jacques oli Parc de Princesin stadionilla ensimmäisenä leikkaamassa maaliviivaa, 57 sekuntia ennen toiseksi kirinyttä tallikaveriaan Stablinskia ja pettynyttä Simpsonia. Anquetil oli niin otettu Densonin uhrautuvuudesta, että antoi voittorahansa apumiehelleen. »Se oli todellinen kärsimyksen koulu», tunnusti Anquetil myöhemmin.

Kaikkien aikojen kovin?

15 h 2 min 3 sec. 557 km. Keskinopeus 37,007 km/h.

Vielä vuosikymmeniä myöhemminkin Ranskan arvostetuin urheilulehti L’Équipe valitsi Anquetilin Dauphiné–Bordeaux–Paris-ihmetuplan viime vuosisadan kaikkein kovimmaksi urheilusuoritukseksi. Siis kaikkien 1900-luvun urheilutekojen ja kaikkien lajien joukosta. Vihdoin kansa oli hurrannut normandialaiselle kurkku suorana tämän kaartaessa loppusuoralle, eikä ylistyksestä meinannut tulla loppua myöskään lehdistön parissa. Anquetil nostettiin jopa kaikkien aikojen ajajaksi.

Päästyvään vaimonsa kanssa autoon ja yleisön katseilta piiloon, Anquetil itki, ensimmäisen kerran urallansa. Hän oli vihdoin saavuttanut kaipaamansa kansansuosion ja jakamattoman arvostuksen. Mestari oli ottanut hirmuisen riskin ja onnistunut siinä.

Hän, joka ei normaalisti ottanut turhia riskejä, vaan oli tunnettu kylmän laskelmoivasta ajotavasta, jonka päämäärä oli vain voitto. Nyt hän oli voittanut myös sydämet.

Pikajalka 39

20

Kuva Horton collection

Kirjallisuus Aimar, Lucien & Jean-Paul Vespini, Le temps des Champions.

Mareuil Éditions, Paris 2016.

Anquetil, Jacques & Pierre Joly, En brûlant les étapes. CalmannLévy, Paris 1966.

Fournel, Paul, Anquetil tout seul. Seuil, Paris 2012.

Géminiani, Raphaël, Les années Anquetil. Éditions Denoël, Paris 1990.

Jean, Yves, Anquetil – le mal-aimé. Artaud/Flammarion, Paris 2015.

Howard, Paul, Sex, Lies and Handlebar Tape: The Remarkable Life of Jacques Anquetil. Mainstream Publishing / Transworld Publishers, London 2008.

Ollivier, Jean-Paul, Anquetil – l’Homme des Défis. Flammarion, Paris 1986.

Sevin, Benoît, Anquetil : Jusqu’au bout du courage. Éditions Michel Lafon, Paris 1987.

Yates, Richard, Master Jacques: The Enigma of Jacques Anquetil.

Foreword by Phil Liggett. Mousehold Press, Norwich 2001.

21

Pikajalka 39

FM Tommi Wallenius on tamperelainen maantiepyöräilyn amatööri ja frankofiili, joka suorittanut pyörämekaanikon/myyjän kurssin Ranskassa ja kirjoittaa blogia Velofilo – Tour de Francen tiimoilta (velofilo. com).

Pyörämuseo Walesissa?

Teksti ja kuvat Antti Vinnha

Kokoelmassa ei ole mitään vikaa, se on erinomainen. Mutta kun ei ole valoa.

Pikajalka 39

22

National Cycle Museum, toinen matka Llandrindod Wellsiin Tämä pyörämuseo ei ole minkään päätien tai matkailureitin varrella vaan tänne mentäessä tulee mutka matkaan. Tai toinenkin, kun ensimmäisellä yritykselläni ystävällinen lappu ikkunassa ilmoitti museon olevan suljettu ja siinä toivottiin ettei tämä kuitenkaan pilaa päivääsi tai aiheuta turhaa harmia. Ehkä kuitenkin hieman harmitti, kun lappu oli laitettu luukulle vasta aamulla, varttia ennen kuin museon piti aueta.

Olin käynyt edellisenä iltana ottamassa kuvia ulkoa ja aulasta museon jo sulkeuduttua iltapäivällä. Ei sen pidempi harmi, matka jatkui silloin mutta mieleeni jäi, että pakko on tulla uudestaan.

Llandrindod Wells on aika keskellä Walesia, mutta jotenkin sivussa kuitenkin. Kaupunkia pidetään Imperiumin Viktoriaanisimpana ja se on helppo uskoa.

Koko kaupunki on yhtä suurta ulkoilmamuseota.

Tästä pysähtyneisyyden tilasta siellä otetaan irti mikä saadaan, Viktoriaaninen festivaaliviikko ymmärtääkseni täyttää muutoin hyvin hiljaisen kaupungin.

Kahdesti kaupungissa yöpyneenä voin suositella yösijaa keskusaukion hotelleista, joissa saa aistia mennyttä maailmaa hyvällä tavalla. Siellä ei retroilla vaan asiat ovat niin kuin ne ovat ennenkin olleet. Tosin viime kesänä Glen Usk toi mieleen loistavan brittisarjan Fawlty Towers. Tarjoilija aamiaishuoneessa oli kuin sarjan Manuel: ei juurikaan ymmärtänyt englantia, mutta sovelsi hienosti ja sekoitti loput. Kaikki meni päin honkia, mutta tästä komiikasta olisi voinut vaikka maksaa vähän extraa. Molemmat muut asiakkaat kävivät läpi sotamuistojaan, ilmeisesti toisen maailmansodan, eikä buurisodan juttuja, voi olla että kyse oli ensimmäisestä maailmansodasta.

Pyörämuseo sijaitsee kaupungin toisessa hienossa entisessä autokaupassa, The Automobile Palacessa.

Suurin osa upeasta rakennuksesta on tyhjillään.

Työkkärillä on tiloja yläkerran paraatipaikalla. Se toinen, Pritchard's Garage etsii vuokralaisia yhtälailla.

Molemmissa on myyty autojen lisäksi polkupyöriä, lentokoneita, maamoottoreita ja tehty huoltoja sekä korjauksia. Nämä kaksi piirimyyjää ovat ilmeisesti jakaneet merkit ja edustukset keskenään. Siitä on jäljellä kaiverrukset ja maalaukset ikkunoiden yllä ja rakennusten seinissä. Autot ovat olleet näytillä todella tyylikkäällä tavalla Jos rakennus on käymistäni pyörämuseoista hienoin ulkoapäin, niin sisäpuoli lyö vasten kamerankäyttäjää. Kokoelmassa ei ole mitään vikaa, se on erinomainen. Mutta kun ei ole valoa. Museotila on alimman kerroksen takaosassa, jossa ei ole yhtään ikkunaa. Sen lisäksi luulen, että osa hehkulampuista on Edisonin aikaisia tai joitain Walesin kaivoskauden ruskohiililamppuja, jopa kellertävästä valosta olisi 23

Pikajalka 39

ollut hyötyä. Karbiidia ei sentään näkynyt käytössä, sen valo olisikin ollut valkeampaa. Seinät ovat mustat ja kuten tiedämme, myös vanhat pyörät ovat pääsääntöisesti mustia. Kun salamaa ei saa käyttää, eikä ehkä jalustaakaan, mitä tosin ei ollut edes matkassa, niin valkotasapainon ja herkkyyden haarukointi käy työstä. Tämä vain teknisenä marmatuksena, useissa ilmailumuseoissa asiat ovat aivan toisin. Samoin monissa automuseoissa asia huomioidaan jo rakennusvaiheessa tai viimeistään näyttelyä rakennettaessa.

Kokoelma on tietenkin brittivetoinen. Hieno kronologinen järjestys ja valtavan paljon rekvisiittaa pyörien lisäksi. Lähes kaikista pyöristä on pieni ja lyhyt tuoteseloste, jossa on mukana historiaa tai huumoria.

Iteran kyltissä näin: ”Swedish advanced thinking?”.

Siinä myös mainittiin, että heillä Huteraa kutsuttiin mm. nimellä Wobbly Bike. Retrokilpureiden joukossa ei ollut yhtään Bianchia, vaikka muita italialaisia oli toki. Imperiumin omista pyöristä Raleighin kullattu Centenary-erikoismalli ei ollut mielestäni kovin kummoinen, osat vain Shimano 105-sarjaa 100 kappaleen valmistussarjassa. Magnesiumista valetut Kirkit jäivät erityisesti mieleen ja sittemmin maasturirunko on löytänyt tiensä projektijonooni. Jos ei siitä tule pyörää, rungon voi vuoleskella sytytyslastuiksi ja myydä partiolaisille hyvällä voitolla ja ostaa rahoilla

vaikkapa Campagnolon osia. Ei kuulemma kannata porailla mitään avarammaksi ja viilaukset pitää tehdä maltilla, ettei runko syty tuleen.

Baines Flying Gate -pyörät ovat aina kiinnostavia ja niitä on tuolla muutama. Brittiläistä parhautta omien mainoksiensa mukaan on tarjonnut Rudge-Whitworth, jolta on laaja valikoima pyöriä. Museon verkkosivujen mukaan pyöriä on kaikkiaan yli 260 kappaletta, mutta kaikki eivät ole esillä, arvioisin että ehkä puolet. Tuoreimmat näyttelyesineet ovat uniikkeja hiilikuitukonsepteja aivan viime vuosilta, aika-ajoviritelmiä ja nopeusennätyspyöriä. Säätiö

pyörittää toimintaa ja julkaisee lehteä joka ilmestyy kolme kertaa vuodessa.

Museossa on myynnissä kirjoja ja tilpehööriä, kuten pitääkin. Teemukeja ja postikortteja. Sisällä hämärällä museon seinustalla on lahjoituspöytä, jossa oli erilaisia vanhoja asioita ilman hintalappua. Ei pelkästään pyöräilyyn liittyvää vaan ties mitä ihmiset ovat antaneet museon hyväksi. Kävin kysymässä lipunmyyjältä eli museon auki pitäjältä, että mitä nämä maksavat ja hän ystävällisesti selitti asian, että ota siitä mitä tarvitset ja laita sopiva summa laatikkoon jättäen vastuun minulle. Hän ei muistanut, että ikinä ketään Pikajalka 39

24

suomalaista olisi käynyt kulmilla, saati museossa.

Kuulostaa epätodelliselta, ei museo nyt niin syrjässä sentään ole. Tämä voi johtua ihmisten huonosta muistista tai korkeasta iästä. Keskustelimme säästä ja siitä, kun Tour of Britain meni oven editse viime vuonna. Tämän vuoden reitti menikin sitten hieman tuonnempaa. Jäin vielä ihmettelemään aarteita ja tutkimaan kävelykarttoja 1940-luvulta. Dorsetin kartan poimin ja lahjoitin siitä pari puntaa possuun kuten kahdesta mitalista.

Kaupunki on visiitin väärti. Samanlaista vanhan maailman tunnelmaa en ole kokenut missään, Seu25

Pikajalka 39

rasaari tai Greenfield Village Detroitissa ovat pelkkiä museoita, ihan hyviä toki, Llandrindod Wells on eläköityvä ja hitaalla kulkeva kuihtuva pikkukaupunki jossa vielä on elämää. Palveluja pyörittävät oikeat vanhat ihmiset jotka ovat olleet siellä ikänsä. Kokemuksesta pitäisi melkein maksaa sisäänpääsymaksu.

Nyt sinne voi mennä tuosta vaan. Pyörämuseo on varmasti vierailun arvoinen kaikille pyöräilyn ystäville. Ja matkakumppani saa ajan kulumaan kylillä kun tietää edes vähän etukäteen minne joutuu, eikun pääsee. Hieno museo.

Pyöräpajalta Isän fillarimuisto

Elettiin 50-luvun loppua Turussa. Isäni oli teinijolppi ja töissä Vilho Tuomen konepajalla. Siellä valmistettiin alihankintana mm. Pyrkijä-mopojen osia ja fillarinosia Oskari Tuomen konepajalle.

Oskari Tuomella puolestaan oli töissä isän isoveli. Oskari Tuomella koottiin vielä silloin polkupyöriä alihankintana tilatuista osista. Osia tuli niin Ruotsista ja Norjasta kuin turkulaisilta ja muilta suomalaisiltakin valmistajilta. Aiemmin osia oli toimittanut ainakin Pyrkijä, mutta ei enää. Isoveli kokoili varastossa olevista (kuten vähän niin kuin hiljaisiin henkilöstöetuihin kuului) velipojalle fillaria varasto-osista.

Isä sai sitten komean täyskokoisen pyörän, jossa oli kolme vaihdetta ja käsijarrut. Merkkilätkäksi napattiin etukilpiä sisältävästä laatikosta parhaan näköinen ja kuuloinen vaihtoehto: Sverker. Sen kummallisempaa nimipolitiikkaa ei enää talossa harjoitettu, ja aikakausi taisi olla muutenkin Oskari Tuomen polkupyöräaikojen loppua.

Isä muistaa pyörän hyväksi ja nopeaksi. Myös nopeusmittari oli hankittu, ja sopivassa alamäessä Kaskenkadulla isä polki huimat ennätyslukemat 50 km/h.

Aikaa myöten isä tuli kuitenkin moottoripyöräikään ja jatkoi Jawalla.

Sverker meni pikkuveljelle, joka kaipasi täyskokoista fillaria.

Pyörä joutui sittemmin teille tietymättömille, eikä siitä jäänyt ikävä kyllä kuvaakaan jälkipolville ihasteltavaksi. - Kari Salonen

Ostetaan ja myydään

Myydään polkupyörien uusia osia n. vv. 1930–1980.

Hameverkkoja, lasisia kissansilmiä, napoja etu- ja taka, kampia, rattaita, ketjuja, polkimien kumeja, keskiön osia, etuhaarukan osia, etuhaarukoita, ohjaustangon kannatinputkia, suoria, mutkallisia ja joutsenkaulallisia, kädensijoja, puisia, pakeliittisia, kumisia ja muovisia, lyhtyjä, dynamoita, merkkejä, vanteita, pinnoja, lokasuojia, pakettitelineitä, ketjusuojia, antiikkinapojen käytettyjä osia, käytettyjä satuloita, satulankanntinputkia, työkalulaatikoita ym. ym.

Ajamaton Hermes-pyörä 28” miesten n. v. 1950, uusia runkoja, miesten ja naisten pyöriä, nuorisopyöriä, tavarapyöriä 2- ja 3-pyöräisiä, korjausteline, rihtauspukki. Hannu Mattila puh. (09) 4209080 tai 045 1235648 Kymmenittäin hyväkuntoisia veteraanipyöriä myytävänä edulliseen hintaan mummoille ja papoille Vehmaisissa ja Vatialassa.

Pitäkää kiirusta, sillä parhaat viedään päältä.

Soita 033645794 / Jaakko Hätönen

Kaivataan tietoja Lähetän ohessa valokuvan, jossa mummoni Iida on uuden polkupyöränsä kanssa.

Kuvan on otettu Jalasjärvellä 1920 luvun puolivälin paikkeilla. Paappani oli tuolloin Amerikassa tienaamassa kaivoshommissa heille talon rahoja ja arvelen hänen lähettäneen vaimolleen rahat polkupyörän ostoon.

Voiko kuvan perusteella määrittää, mikä on kyseisen pyörän merkki? Olisin myös hyvin kiinnostunut tietämään, mikä on tuolloin ollut uuden pyörän hinta.

Jarmo Mäkinen jarmo.makinen@luke.fi

Pikajalka 39

26

Huoneentaulu Koonnut Risto Lehto

Postimiehen piti ennen vanhaan päästä lujaa, iso eturatas takasi hyvän vauhdin tasaisilla teillä, joita Virossa piisaa. KUva Fotomuuseumin näyttelystä.

Vastavirtapyöräily

Palstanpitäjä hieraisi äskettäin silmiään Tamperelainen-lehden uutisen otsikkoa tavatessaan. Jutussa sitten kerrottiin vastavirtapyöräily-kokeilun aloittamisesta Tampereen Kalevassa. Onhan siellä uimahalli, mutta eikö sentään olisi parempi vaikka Tammerkoskessa. Mutta sittenkin, että pyörällä vastavirtaan.

Selvisihän tekstistä, että Tampereella on yhdyskuntalautakunnassa pohdittu Helsingin tapaan kokeilla polkupyörän ajon sallimista yksisuuntaisella ajoradalla molempiin suuntiin. Kokeilukaduksi on valikoitunut Lähteenkatu, jolla ei ole pyörätietä. Mietinnässä on nyt, millaisilla liikennejärjestelyillä ja merkeillä kaksisuuntaisesta pyörällä ajosta saadaan joustava ja vaaraton.

Tuon uutisen jälkeen on lehteen heti ilmaantunut mielipiteitä jo kokeilustakin puolesta ja vastaan.

Vasta myöhemmin

Poliisi kuulusteli polkupyöräilijää, joka oli ollut toisena osapuolena pienessä kolarissa jalankulkijan kanssa. ”Saitteko tosiaan nuo vammat siinä pikkuhaaverissa?”, kyseli poliisimies.

27

Pikajalka 39

Kuulusteltava vastasi: ”En aluksi, mutta sitten aloimme keskustella, kumpi oli syyllinen.”.

Kevyt kuin myötätuuli

Leveänmallinen lokasuoja on uusinta muotia. Ne suojaavat tehokkaasti mm. tielipeän roiskumiselta.

Kone ja Terä Oy on siirtynyt uudenaikaiseen PK-värisarjaan, jossa rungon väri on sama, kuin lokasuojan raita. Se edustaa uutta linjaa. Viisi kaunista väriyhdistelmää.

Jaguar-pyörä on alusta pitäen rakennettu ehyeksi pyöräkokonaisuudeksi, joka soveltuu nimenomaan Suomen olosuhteisiin.

Jos Tekin haluatte kulkea ketterästi, hankkikaa Tekin Suomen suosikki JAGUAR. Se on enemmän kuin vain polkupyörä. Ehyt kokonaisuus, kevyt kuin myötätuuli.

Kone ja Terä Oy:n loisteliasta Jaguar-mallistoa koskevasta mainoksesta 1950-luvulla.

Haaste

Mikä on kilpapyöräilijän suurin haaste? Se ei ole doping. Se on siinä, että pitää ajaa loppuun asti pinna kireällä.

Kulkumuotojen osuuksista

Muun muassa Helsinki tekee lujasti töitä, jotta pyörällä tehtävien matkojen prosenttiosuus 2020 mennessä saataisiin nousemaan nykyisestä 11:stä 15:een.

Kööpenhamina on mielestäni hankkinut kyllä saavuttamattomalta tuntuvan etumatkan pyöräilykaupunkina vaikkapa kohtalaista vauhtia polkevaan Helsinkiin verrattuna. Siellä kahdella pyörällä taitetaan kaikista matkoista jopa 45 prosenttia.

Tampere on asettanut vuonna 2015 kevyen liikenteen osuuden tavoitteeksi 34 prosenttiaja kaupunki käyttää vuosittain 3–5 miljoonaa euroa kevyen liikenteen väylien rakentamiseen ja kunnostamiseen.

Oulussa polkupyöräilyn kulkutapaosuus on 19 prosenttia.

Olen jostain lukenut, että Hollannissa koko maan luku on 30.

Suomen valtakunnallinen tavoite on lisätä kävely- ja pyörämatkoja 2020 mennessä 20 prosentilla ja vastaavasti vähentää henkilöautomatkoja. Pyöräilyn osuus on tällä hetkellä vain kahdeksan prosenttia.

Havaitsin hänet tultuamme ravintolasta.

Vatsa täynnä lokakuista ravintolaruokaa hidastutti käyntiämme, himmeä aavistus hämärästä tummensi pyörää taluttavan neidon selkeäksi siluetiksi. Mikä hiusten runsaus, tuuli on ottanut ne haltuunsa enkä pääse pörröttämään.

Hieman harmittaa, kun meillä ole tällä kertaa pyörät mukanamme. Hangon seutu vaikuttaa oivalliselta pyöräilyyn. Mutta ajan neidon kanssa pitkin poikin Hankoa unissani: kallioilla ja hiekkarannoilla, sataman laitureilla ja makasiinien katoilla.

Tukka hulmuten suolaisissa pärskeissä.

Hän ei ole villi eikä provosoiva – hän nauttii. ”Tuuli mereltä”. Meri-Tuuli pyöräkaverina unilenkeillä. Hänellä on tyylikäs pyörä, siro, kevytrakenteinen, sopusuhtaisesti epätavallinen kuten hän itsekin. Seppelekruunu hiuskoristeena, merituulen tuivertama hoikka varsi, tuulen irti riipimät puiden lehdet verhonaan.

Hän nauttii olostaan milloin vain, kenen kanssa vain, missä vain – Hangossa.

Rafael Saifulin on tehnyt veistoksen ”Tuuli mereltä”, jonka Helkama Pyörä Oy ja Uuttera Oy tilasivat ja lahjoittivat Hangon kaupungille 2005. Tuo vuosi oli Helkama-yhtiöiden juhlavuosi: 100 vuotta yritystoimintaa. Kiskolainen taiteilija Rafael Saifulin on syntynyt Samaran tasavallassa, Neuvostoliitossa 1952. Hän on valmistunut Leningradin taideakatemiasta 1979.

Saifulinin julkisia töitä on esillä Hangon lisäksi mm. ”Onnenhevonen” Turussa Yliopistokadulla, ”Onni” Helsingissä Eiranrannassa ja ”Lintu” Salossa Kiskopuistossa.

Huoneentaulu Teksti ja kuva I Esko Kuikka Rafael Saifulin. Tuuli mereltä. 2005

Pikajalka 39

28