Lahjavinkit
KUMPPANI
Alle tunnin äänimaljahoito voi vastata jopa kolmen tunnin yöunen tuomaa rentoutusta, kertoo yrittäjä Satu Filipczak-Räty.
Trampoliiniareena on kaikenikäisten suosikki.
Hyvinvointia
LIIKUNNAN ILOA
pukinkonttiin
värähtelyn avulla
TEKSTI DIGIMAG/HETA JYRÄLÄ KUVA DIGIMAG/MIRKA HAPPONEN
TEKSTI JA KUVAT DIGIMAG/SIRPA KORHONEN
Hemmottele läheistäsi antamalla lahjaksi omaa aikaa, terveyttä ja hyvää oloa. MITÄ ENEMMÄN IKÄÄ kertyy, sitä enemmän yleensä kaipaa aineettomia joululahjoja. Vaan osaavat lapsetkin arvostaa elämyslahjoja – miltä kuulostaisi vaikkapa koko perheen yhteinen hetki trampoliiniareenalla? Trampalla pomppiminen on mainio ja hauska lahja niin lapsille kuin aikuisillekin. – Tunnin tai parin hyppytunnin lisäksi erilaiset valmennuspalvelut ovat suosittuja joululahjoja. Personal trainerin avulla lahjan saaja pääsee kohti tavoitettaan, oli se sitten liikunnan aloittaminen, motivaation ylläpito, painonpudotus tai vaikkapa maratonille treenaaminen, kuvailee Heidi Vasara liikuntakeskus Huippu Centeriltä. Liikunnallisen lahjan Huippu Centerille saa näppärimmin hankituksi suoraan vastaanotosta maanantaista perjantaihin kello 14–20, lauantaisin kello 10–19 ja sunnuntaisin kello 12–18. Lahjakortille voi ladata suoraan esimerkiksi kuukauden jäsenyyden, kymmenen kerran sali-ryhmälii-
Äänimaljahoidon aikana sekä keho että mieli rentoutuu.
kuntakortin, personal trainerin palveluita tai tunnin trampoliiniareenalle. Jos ei ole vielä aivan varma, millainen lahja olisi saajalleen paras, lahjakortin voi osoittaa myös tietylle summalle. Silloin saaja voi itse määritellä, miten haluaa lahjansa hyödyntää. – Kun vielä itse tarjoutuu treeniseuraksi salille tai ryhmäliikuntaan, niin liikkeelle lähteminen on vielä helpompaa, kertoo Vasara.
ÄÄNIMALJAHOIDON TEHO PERUSTUU maljojen erilaisiin väräh-
telytaajuuksiin. Hoidon aikana maljan sijaintia keholla muutellaan niin, että se vaikuttaa äänimaailmaan ja värähtelyn tehoon. – Äänimaljahieronta on hyvin rentouttava ja meditatiivinen. Sanotaan, että 45 minuutin äänimaljahoito voi vastata jopa kolmen tunnin yöunen tuomaa rentoutusta. Hoidossa ollaan unen ja valvetilan välimaastossa, joka on kaikista rentouttavin tila, valottaa erilaisiin hyvinvointipalveluihin erikoistunut yrittäjä Satu Filipczak-Räty.
BELLANRANNASSA SIJAITSEVALLE LIIKUNTAKESKUKSELLE on
helppo saapua sekä omalla autolla että bussilla. Oman treenin ajaksi lapset voi jättää trampoliiniareenalle pomppimaan lapsiparkkihinnalla. Areena on tarkoitettu kaikenikäisille, mutta turvallisuussyistä alle 8-vuotias tarvitsee aina oman valvojan mukaan. Valvoja voi myös itse pomppia maksamalla oman hyppymaksun tai seurata sivusta veloituksetta, jos vain malttaa, nauraa Vasara.
VÄRÄHTELYN RENTOUTTAVAA VAIKUTUSTA voi syventää ääni-
maljameditaatiolla, jonka aikana ohjaaja maalaa mielenmaisemaa sanallisesti. Meditaatiolle voi myös sopia etukäteen teeman, jota hoidon aikana haluaa käsitellä ja jonka mukaan ohjaaja etenee kerronnassaan. Teemana voi olla esimerkiksi jokin elämäntapahtuma tai unelmien tavoittelu. Lisäksi
HUIPPU CENTER Siikaranta 9 A, KUOPIO Puh. 044 753 1109
ryhmille on tarjolla äänimaljarentoutusta, joka sopii muun muassa työyhteisöille tai ohjelmaksi pikkujouluihin. – Äänimaljahoidot käyvät kaikille. Suosittelen erityisesti niille ihmisille, jotka eivät osaa pysähtyä ja joilla on kiire koko ajan. Hoito vie ajatukset pois siitä, mitä mielessä liikkuu ja mikä aiheuttaa stressiä Filipczak-Räty kertoo. SATUMAISET HYVINVOINTIPALVELUT TARJOAA monipuolises-
ti hyvinvointia kaikenikäisille, sekä keholle että mielelle. Loppuvuodesta palvelut laajenevat myös raskausajan klassiseen ja vyöhyketerapeuttiseen hierontaan. – Tarvittaessa myös kotikäynnit onnistuvat kannettavan raskaushoitopöydän ansiosta, johon raskaana olevat pääsevät isonkin mahan kanssa päinmakuuasentoon, Filipczak-Räty lisää.
SATUMAISET HYVINVOINTIPALVELUT Boutique Hotel SawoHouse, Tarhakuja 1, KUOPIO Puh. 044 326 1044, satumaisethyvinvointipalvelut@gmail.com www.satumaisethyvinvointipalvelut.com
www.huippucenter.fi
www.digimag.fi
31
Joulu 2019