KOULUTUS
KUOPIO
KUMPPANI
TEKSTI DIGIMAG/HETA JYRÄLÄ KUVAT DIGIMAG/MIRKA HAPPONEN
Oppiminen kuuluu kaikille Oppiminen ja opiskelutavat muuttuvat, mutta Snellman-kesäyliopisto ennakoi ketterästi muutoksia.
O
ppimisen tapoja on monenlaisia – yksi kuuntelee podcastia ruuanlaiton yhteydessä, toinen katselee iltapuhteinaan videoita kiinnostavista aiheista ja kolmas opiskelee sertifikaatteja webinaarien kautta. Luokassa istuminen ei ole enää ainoa tapa oppia uutta. – On tärkeää, että uuden oppimiseen on mahdollisimman matala kynnys. Ei tarvitse olla pohjakoulutusta, eikä pääsyvaatimuksia, kunhan vain ilmoittautuu, kertoo rehtori Soili Meklin Snellman-kesäyliopistosta.
na koko perheen kanssa. Kesällä 300 lasta kirmaa Itä-Suomen yliopiston tiloissa ja ihmettelee kemian taikoja, Meklin iloitsee. Hän pitää tärkeänä, että oppimisesta pääsee nauttimaan jokainen iästä tai sosiaalisesta tai taloudellisesta asemasta huolimatta. Kesäyliopiston rooli on innostaa ja osallistua kouluttamiseen omalta taholtaan. Moni jo yhden uran tehnyt saattaa tulla kesäyliopiston kurssille toteuttamaan haaveopintojaan, harrastamaan tai täydentämään jo olemassa olevaa osaamistaan.
Soili Meklinille on tärkeää, että ihan jokainen kiinnostunut pääsee nauttimaan oppimisesta.
SNELLMAN-INSTITUUTTI RY luotsaa KESÄYLIOPISTO ON kouluttanut ja
kurssittanut ihmisiä yli 60 vuotta. Vuosittain oppilaitoksessa on noin 5 000 opiskelijaa ja parisataa opettajaa. Koulutustarjonta vaihtuu kolme kertaa vuodessa: keväällä, kesällä ja syksyllä. – Koulutussuunnittelijoillamme on hyvä ennakointikyky siihen, millaisia koulutuksia kannattaa järjestää. Ketteränä toimijana järjestämme tarjolle sellaisia sisältöjä, joille on kysyntää ja joita ei vielä järjestetä muualla, kertoo Meklin. Snellman-kesäyliopisto on lakisääteinen vapaan sivistystyön oppilaitos, jota ylläpitää Snellman-instituutti ry. Sillä on toimipisteet Kuopiossa, Varkaudessa ja Iisalmessa. Se tarjoaa erilaisia koulutuksia ja kursseja täydennyskoulutuksista avoimiin korkeakouluopintoihin sekä kattavia verkko-opintoja. Kesäyliopiston kautta on helppo hypätä mukaan akateemisiin opintoihin. – Koulutuksiimme osallistuu 7–90vuotiaita ihmisiä. Esimerkiksi sukututkimuksen parissa on vuosittain noin 1 200 osallistujaa. Lasten yliopistossa puolestaan käydään talvella viikoittaisissa kerhoissa tai koodataan yhdessä koto-
myös kahta mielenkiintoista hanketta. DiKATA-hankkeessa suomalaisia koulutetaan digitaitojen saloihin aina digitaalisen kalenterin ja tiedonhaun hallinnasta perusohjelmien ja palveluiden käyttämiseen. Syksyllä käynnistyvillä maksuttomilla kursseilla pääsee myös perehtymään vaikkapa sähköiseen lukemiseen ja kirjojen lainaamiseen. Learn@work-hankkeessa oppiminen viedään työpaikoille. Pilottihankkeeseen mahtuu kaksikymmentä yritystä, jotka haluavat kannustaa työntekijöitään oppimaan ja kertomaan osaamisestaan myös muille. Hankkeeseen kuuluu muun muassa koulutuksia sekä tietopankki, johon yritykset pääsevät kokoamaan itselleen tärkeitä ohjeistoja, käsikirjoja tai vinkkejä. – Opiskelu kuuluu kaikille ja kaikenikäisille ihmisille. Toisille sopivat luennot ja toiset haluavat oppia verkon välityksellä – yritämme vastata näihin tarpeisiin, Meklin hymyilee. SNELLMAN-KESÄYLIOPISTO Kuopio, Iisalmi, Varkaus, verkko www.snellmankesayliopisto.fi
www.digimag.fi
27
Koulutus & Rekry 2019
ALKAVIA KOULUTUKSIA: • • • • • •
English Club 11.3.–15.4., Kuopio Peliohjelmointikerho, alkaa 12.3., verkko Sukujuuria Karjalasta 13.3.–27.3., verkko Häpeä haasteena 14.3., Kuopio Työoikeutta esimiehille 21.3., Kuopio Henkilöbrändi kuntoon – oman osaamisen muotoilu 5.4.–6.4., Varkaus • Villiyrtit – Villejä makuja luonnosta 21.5. & 28.5., Iisalmi