2 minute read

VAIKUTTAMISEN MONET MUODOT

Kun puhutaan yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, monen ensimmäinen mielikuva on puoluepoliittinen vaikuttaminen. Vaikuttamisen keinovalikoima on kuitenkin huomattavasti laajempi ja monipuolisempi. Tämä artikkeli esittelee kolme ei-puoluepoliittista näkökulmaa vaikuttamiseen. Jokaiselle yhteisistä asioista kiinnostuneelle löytyy varmasti juuri itselle sopiva tapa vaikuttaa!

Vaikuttaminen J Rjest Toiminnan Kautta

Advertisement

MIELI ry eli MIELI Suomen Mielenterveys ry on mielenterveysalan kansalaisjärjestö, jonka perustehtävä on mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ehkäisy. Sen rooli yhteiskunnallisena vaikuttajana on lisätä tietoa, osaamista ja toimenpiteitä mielenterveyden hyväksi.

MIELI ry:n vaikuttamistapojen kirjo on laaja. Jokaisella poliittisella päätöksellä on vaikutuksia mielenterveyteen. MIELI ry tarjoaa asiantuntemustaan poliittisen päätöksenteon tueksi ja herättelee yhteiskunnallista keskustelua. ”Järjestöt ovat perinteisesti olleet tärkeitä vaikuttajia. Kansalaistoiminnan kautta järjestöillä on usein hyvä kuva nykytilanteesta ja tarvittavista muutoksista”, kertoo Ellen Tuomaala.

MIELI ry vaikuttaa yhteiskunnallisesti myös ruohonjuuritasolla. Se koordinoi laajaa vapaaehtoistoimintaa ja tarjoaa yksilöille kriisitukea. MIELI ry vahvistaa myös yhteisöjä muun muassa jakamalla tietoa mielenterveyden vahvistamisesta ja tukemisesta, vaikuttamalla mielenterveyteen liittyviin asenteisiin sekä kouluttamalla ammattilaisia.

Ellen Tuomaala kiteyttää osuvasti: ”Päättäjiin vaikuttaminen on vain yksi siivu osasta laajempaa yhteiskunnallista vaikuttamista. Yhteiskunnallista vaikuttamista voi tehdä meistä kuka tahansa erilaisin keinoin. Laajasti ymmärrettynä jo kysymys ”mitä sinulle kuuluu?” on yhteiskunnallista vaikuttamista.”

Vaikuttaminen Vapaaehtoisty N Kautta

Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry on tavallisten äitien vuonna 2009 perustama järjestö, joka avustaa vapaaehtoisvoimin vähävaraisia lapsiperheitä tavara- ja vaatelahjoitusten sekä harrastus- ja vapaaajanviettomahdollisuuksien muodossa. Toiminnan perusta on konkreettisessa toiminnassa: lapsi kerrallaan auttamalla luodaan hyvää moneen suuntaan.

”Jos jollekin toiminnalle on tarvetta, ei kannata jäädä odottelemaan että joku joskus tekee jotain, jos voi itse kasata porukkaa ja lähteä toimimaan.”, kertoo toiminnanjohtaja Eveliina Hostila. ”Uskon, että pienilläkin teoilla ja sanoilla on merkitystä, ja toisaalta minun on helpompi olla osa yhteiskuntaa kun teen sen hyväksi oman pienen osani”.

”Vapaaehtoistoiminnassa on mukana erilaisia ihmisiä, joilla on sekä kokemusasiantuntijuutta että näkemyksiä

Vaikuttaminen Kansalaisaktivismin Kautta

Elokapina on itseorganisoituva, ulkoparlamentaarinen liike, joka käyttää väkivallatonta suoraa toimintaa ja kansalaistottelemattomuutta saadakseen hallitukset reagoimaan ilmasto- ja ympäristöhätätilaan.

”Pyrimme johtamaan suurempaa yhteiskunnallista muutosta osoittamalla yhteiskunnan epäkohtia ja kieltäytymällä toimimasta yhteiskunnan vakiintuneiden toimintamallien mukaan”, Theo Levlin Elokapinasta kertoo. ”Toimintamme myös nostaa esiin sen kaksinaismoraalin, jolla julkisessa diskurssissa pelataan. Toisaalla pidetään ympäristökriiseihin reagoimista elintärkeänä ja toisaalla taas jatketaan kuin mitään ongelmaa ei olisi.” muiden kansalaisten tarpeista ja yhteiskunnallisista kehittämiskohteista. Tulisi myös muistaa, että kansalaisyhteiskunnalla on arvoa ja rooli sellaisenaan – ei vain julkisen sektorin palvelujen jatkeena.” Hostila toteaa. Hope ry:n toimintaan voi tulla matalalla kynnyksellä mukaan. Jokainen voi auttaa vaikka vain viisi minuuttia kerrallaan. Se riittää.

Elokapinan toimintamalli on olla moraalinen selkäranka, joka on tinkimätön eikä hae kompromisseja. Kansalaistottelemattomuus on valikoitunut vaikuttamisen keinoksi, sillä tavalliset mielenosoitukset harvemmin ylittävät mediassa uutiskynnystä, mutta kansalaistottelemattomuudella viesti on noussut useammin myös julkiseen keskusteluun.

Kansalaisaktivismin vahvuus suhteessa politiikkaan on sen yksinkertaisuus. Ei tarvitse olla mielipidettä joka ikiseen kysymykseen, vaan voi keskittyä ajamaan yhtä asiaa ja luottaa siihen, että joku toinen porukka ajaa toista asiaa. Poliitikot taas joutuvat ottamaan kantaa kaikkeen, mikä myös syö heidän resurssejaan vaikuttaa asioihin.

”Politiikka toimii aina yhteiskunnan normien sisällä. Ympäristökriisit ovat sellaisessa skaalassa, ettei niitä ratkota vanhojen normien sisällä. On siis laajennettava ns. Overtonin ikkunaa, jolla pyritään kuvaamaan sitä, millainen politiikka ajatellaan yhteiskunnassa mahdolliseksi milläkin hetkellä.” Levlin kuvaa.

Lopuksi hän antaa neuvon yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneille: ”Hakeudu ryhmään, jossa jaetaan arvosi. Luo yhteisöä, joka pitää toisistaan huolta ja joka pyrkii kestävällä tavalla vaikuttamaan asioihin. Lähesty asioita myötätunnon kautta, vältä kilpailua muiden kanssa, yritä nostaa muita ympärilläsi.” Tämä on varmasti hyvä ohjenuora, oli vaikuttamisen aihe mikä vain!

This article is from: