Koronakriisistä työkalut yhteiskunnan

KORONAKRIISISTÄ

TYÖKALUT YHTEISKUNNAN EKOSOSIAALISEEN REMONTTIIN

Koronapandemia on niksauttanut lähes koko maailman arkijärjestyksen sijoiltaan. Voiko kriisi edesauttaa murrosta kohti kestävämpää ja osallistavampaa maailmanjärjestystä?

teksti eeva-leena karihtala kuvat aino huotari

allitseva koronaviruskriisi on kohdattu universaalisti kohtalaisen yhtenevällä tavalla – maailman terveysjärjestö WHO:n ohjeistuksia on sovitettu eri valtioiden kriisinhallintaan tiukemmin tai löyhemmin. Viruksen muodostama uhka on vaatinut jyrkkiä päätöksiä ja rajoitusten kurinalaista noudattamista. Ympäri maailmaa ihmiset ovat luottaneet jopa demokratian hetkittäiseen heikkenemiseen oman hyvinvointinsa takaamiseksi. Ilmastoaktivisteilta ei ole jäänyt huomaamatta, että koronakriisin laukaisema tarmokas toimintavalmius niin yksilö- kuin yhteiskuntatasolla olisi ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussakin ihanteellista. BIOS-tutkimusyksikön ajatuksia lainaten, tarvitsemme yhteiskunnan ekologista jälleenrakennusta. Myös Luonto-Liiton ilmastoryhmän aktivistit toivovat koroV

Ruoantuotannon ja maanviljelyn tulisi välttää ilmastopäästöjä, maan köyhtymistä ja saastuttamista sekä geeniaineksen supistumista.

nakriisin opettavan meille hyvinvoivan ja merkityksellisen elämän palasista.

Kriisistä kriisiin Monitieteinen BIOS-tutkimusyksikkö tiivistää koronakriisin ja ilmastokriisin eroksi keston – väliaikaisten kriisien, kuten koronan, kohdalla ihminen on valmiimpi muokkaamaan elintapojaan vaaditulla tavalla. Ilmastokriisin näkymättömyys ja pitkäkestoisuus ovat hankalampi pala purtavaksi. – Ratkaisuja ilmastokriisiin ei luultavasti voitaisi toteuttaa ottamalla poikkeustila käyttöön niin kuin sota- tai koronakriisin aikana, se ei saisi samanlaista hyväksyntää. Muutosten pitäisi olla nopeita, mutta niiden pitää mennä demokratian ja byrokratian rattaiden läpi, pohtii Henna Kurki, Luonto-Liiton ilmastoryhmän varapuheenjohtaja ja politiikan tutkimuksen yliopisto-opiskelija.

Psykologiaa Joensuussa opiskeleva aktivisti Juni Sinkkonen analysoi ihmisen olevan evolutiivisesti kehittynyt kohtaamaan näkyviä uhkia, jollainen koronaviruskin on. Korona näkyy päivittyvissä tilastoseurannoissa numerotietona oireilevista ja kuolleista. Sinkkonen luonnehtii pandemiaan liittyvän myös tarinallisuutta, mikä tekee siitä vetoavamman uhan kuin etäinen ja hiljakseen etenevä ilmastonmuutos.

Ilmasto- ja luonnon monimuotoisuuskriisin kohtaamisessa yhteiskunta tulisi rakentaa ekologisten periaatteiden mukaisesti. BIOS-tutkimusyksikkö, jota rahoittavat Koneen Säätiö ja Suomen Akatemian WISE-konsortio, linjaa viisi yhteiskunnassa uudelleen organisoitavaa osa-aluetta. Ekologinen jälleenrakennus tulisi kohdentaa energiaan, liikenteeseen ja rakentamiseen, ruokaan ja maanviljelyyn, metsiin ja maankäyttöön sekä hoivaan ja kulttuuriin. Ilmastoaktivistit toivovat jälleenrakennuksen olevan kokonaisvaltaista ja osallistavaa.

Tieto lisää taitoa BIOS-yksikkö nimeää yhdeksi ekologisen jälleenrakentamisen työkaluksi koulutuksen, sillä koulutusohjelmien sisällöillä tuotetaan osaamista. Ilmastoaktivistit toivovat muutoksia peruskoulujärjestelmään, niin kokonaisvaltaiseen pedagogiikkaan kuin oppiaineiden sisältöihin. Koulun tulisi tukeutua ekososiaalisen sivistyksen ideaaliin, jota ympäristökasvattaja ja aktivisti Emma Pohjan näkökulmasta siivittäisivät esimerkiksi seikkailupedagogisten menetelmien ja ulkona oppimisen käytänteiden omaksuminen.

Luonto-Liiton ilmastoryhmän puheenjohtaja Emma Sairanen kaiuttaa ajatusta, että tällä hetkellä lapsia kasvatetaan passiivisiksi kuluttajiksi. Se on nurinkurista, sillä nuorten toivotaan varttuvan aktiivisiksi kansalaisiksi. Kasvatusta tulisi siksi muovata tukemaan lasten uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. – He eivät ole pelkkiä räsynukkeja yhteiskunnan koneistossa, Sairanen kiteyttää.

Vaikuttamiseen ja tiedon kartuttamiseen liittyy tyypillisesti myös rypäs hankaliakin tunteita. Siksi Kurki nostaa esille tunnetaitojen opettamisen tarpeellisuuden. – Olisi tärkeää opetella käsittelemään ilmastoahdistusta. Aikuisten on tarjottava mahdollisuutta tulla puhumaan ja työpajoja voidaan järjestää. Olen itse kokenut, että vahva yhteisöllisyys auttaa [ilmastoahdistukseen].

Oppiaineiden tasolla Sairanen kannattaa sisältöjen kokonaisvaltaista tukeutumista ekologiseen elämäntapaan. Erityisesti taito- ja taideaineissa on unohdettua potentiaalia. Kotitaloudessa tulisi painottaa kasvisruoanlaittoa ja käsityössä vaatteiden ja esineiden käyttöajan pidentämistä.

Kestävää ja kiireetöntä työntekoa kohti Markkinatalouspohjainen työ- ja elinkeinoelämä on noussut koronakriisin uutisoinnissa etualalle, sillä kriisi on edellyttänyt monilla aloilla työnteon muovaamista tai hidastamista. Monessa tapauksessa muutokset ovat olleet ainakin osittain ekologisesta näkökulmasta kiitettäviä. Kokonaisvaltainen jälleenrakennus peräänkuuluttaa työelämän vihertämistä.

Sinkkonen haastaa yleisesti hyväksytyn työelämän oravanpyörän. Hänestä työajan lyhentäminen vähentäisi kulutusta ja edistäisi hyvinvointia. Aikaa vapautuisi immateriaalisille asioille. Lisäksi kiireettömämpi elämä olisi merkityksellisempää.

Pohja pitää työntekoa kuitenkin hyvinvoivan yhteiskunnan perustana. Ongelmana koronatilanteen aiheuttamassa tilapäisessä vähäpäästöisyydessä on sosiaalinen kestämättömyys, sillä työttömyys on yhteiskunnalle raskasta. Hän kokee laman vahvistavan esimerkiksi sellaista poliittista liikehdintää, jonka arvoja hän ei voi allekirjoittaa.

Sairanen ehdottaa, että työelämän ekologistuessa työttömäksi jääviä ohjattaisiin uusiin työpaikkoihin, jotka edistäisivät yhteiskunnan siirtymää ympäristötietoisempaan suuntaan. – Rahoitusta voitaisiin myös vähentää fossiili-intensiivisiltä aloilta ja kohdentaa [ympäristöasioissa] edelläkävijöille.

Sinkkonen säestää, että koronakriisin kautta meille on kirkastunut yhteiskunnan kriittisten alojen kokoonpano. Hän odottaakin hoiva-alan palkankorotuksia ja tukea taloudellisesti haavoittuvaisille ammatinharjoittajille, kuten freelance- ja kulttuuritoimijoille.

Tasa-arvon ja osallisuuden kautta Jälleenrakennuksessa ei aktivistien mielestä pitäisi unohtaa tasa-arvoa ja osallisuutta. – Muutos vaatii kaikki toimijat mukaan, esimerkiksi julkisvallan, etujärjestöt, yritykset, yhteisöt ja yksityishenkilöt, Varsinkin nuoret tulee ottaa vahvasti mukaan, koska heihin [muutos] tulee vaikuttamaan pitkällä aikavälillä eniten, huomauttaa Kurki.

Nuorisovaltuustojen ja kansalaisraatien kautta alaikäisten äänen voi saada päätöksenteossa kuuluviin. Jos nuorilla olisi valmius ja tahto äänestää, voisi äänioikeuden laskeminen olla mahdollinen tapa lisätä nuorten kuuluvuutta. Se ei Kurjen mukaan ole kuitenkaan täysin ongelmaton ratkaisu, ja nuorten kuvitteellinen äänestysprosentti jää spekulaation varaan.

Mukaan ottava kriisin kohtaaminen merkitsee sukupolvien yhteentuomisen lisäksi myös yhteiskunnan rakenteellisten, sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta luovien epäkohtien huomioimista. Ekofeministinen liike kamppailee ihmisten ja luonnon vapauttamisesta sortavasta patriarkaalisesta järjestyksestä.

Patriarkaalisuus viittaa miesten etuoikeutettuun asemaan, mutta kokonaisvaltaisemmin kyse on vallan keskittymisestä tietyille viiteryhmille. Valkoisessa, cis-sukupuolisessa, vammattomassa heteromiehessä tiivistyvät ominaisuudet, jotka ovat yhdistäneet suurinta osaa vallankäyttäjistä kautta historian.

Epätasa-arvo on yhteydessä ympäristökatastrofiin. Monet aiemmin marginalisoidut ryhmät kritisoivat aiheellisesti kolonialismia – kansojen väkivaltaista ja epäoikeudenmukaista kohtelua, luon

Kaupunkiympäristössä voidaan tukea luonnon monimuotoisuutta jättämällä osa viheralueista luonnontilaan.

nonvarojen riistoa ja näistä seurannutta yhteiskunnan eriarvoistumista – ekokriisin laukaisseeksi tekijäksi.

Ekologisen jälleenrakennuksen ratkaisut peräänkuuluttavat kulttuurista herkkyyttä, sillä kuten Green Dreamer -podcastin Kamea Chayne huomauttaa, maailmanlaajuisesti yhdenmukaisten ratkaisujen kehittäminen ilmastoja monimuotoisuuskriisin hallintaan voi niukentaa kulttuurista moninaisuutta ja häivyttää kulttuurikohtaista tietotaitoa.

Hyvinvoinnin pohjaksi kukoistava kulttuuri Yhteiskunnan ekoremontti ei kuitenkaan tarkoita luopumista hyvinvoinnista – päinvastoin. Mikäli yhteiskunnan rakenteita muutettaisiin aineettomiin arvoihin, kuten empatiaan, luovuuteen, taiteeseen, yhteisöllisyyteen ja vastuuntuntoon nojautuen, merkityksellisyyden tunne voisi vahvistua. – On otettava huomioon ihmisten ja muun luonnon hyvinvoinnin tasapainoinen suhde. On tärkeää ymmärtää yhteisyys ja keskinäisriippuvuus. Ihanteena on mielestäni yhteisvastuullisuus, sillä kukaan ei ole täällä vapaamatkustajana, vaikka saatamme elää sellaisessa illuusiossa, Sinkkonen painottaa.

Kestävää hyvinvointia voi rakentaa muun muassa elinvoimaisen kulttuurielämän ylläpitämisen kautta. – Maailma olisi aika kurja paikka ilman monimuotoista taidetta ja esteettisiä elämyksiä, Sinkkonen tiivistää.

Päättäjiltä toivotaan tarmoa ja huolenpitoa Koronan jälkeinen aika on hedelmällinen maaperä yhteiskunnan muokkaamiseksi. Vaikka koronakriisin ratkaisuja ei voida suoraan sovittaa ilmastokriisin nujertamiseen, Pohja vaatii siihen samanveroista tarmoa. Myös Kurjella on konkreettinen toive päättäjille. – Kunhan pidettäisiin kiinni hallitusohjelman ilmastotavoitteista.

Niin yhteiskunnan kuin yksilönkin resilienssiä koetellaan globaalien kriisien kietoutuessa yhteen. Yksilön sinnikkyyden osalta The New York Times (7.4.2020) soveltaa psykiatri Viktor Franklin traagisen optimismin käsitettä koronakriisistä selviytymiseen. Epävarmuuden, surun ja muiden mieltä horjuttavien tunteiden kuormaa on helpompi kannatella, kun synkkyydessäkin varjelee toivoa. Sitkeyttä lisää kyky havaita pieniäkin hyviä asioita. Traaginen optimismi sopii myös jaksamiseen ilmastokriisissä.