Nuotta 11/2003

Page 1

Nuoren seurakunnan sanoma marraskuu 11 / 2003

11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:35

Sivu 1

uotta

Turvallinen maailma Nyt on Maata Näkyvissä s.18-19 Uskoa ja toivoa vainon varjossa s.8-9 Johanna , rokkaava hevostyttö s.4-5

s. 12-13


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:36

Sivu 2

2

uotta nuotta2 cyan magenta yellow black

Nuoren seurakunnan sanoma

Pelkokerroin

kasvaa Eräs elämämme perusoikeuksista on turvallisuus. Jokainen ihminen; lapsi, nuori ja aikuinen on oikeutettu elämään turvallisissa puitteissa. Koulu, työpaikka ja varsinkin koti ovat semmoisia paikkoja, joissa jokaisella on oikeus elää elämää itseään toteuttaen. Valitettavasti nykypäivän Suomessa tämä oikeus on monilta viety. Moni lapsi ja nuori joutuu elämään omassa kodissaan lähimpien ihmistensä kanssa jatkuvan pelon kourissa. Perheväkivalta ei ole vain yksittäinen tapaus jossain onnettomassa lähiössä, vaan yhä lisääntyvä ongelma tavallisen näköisissä ja oloisissa perheissä. Usein, mutta ei läheskään aina, mukana on vielä jommankumman tai molempien vanhempien tolkuton alkoholin käyttö. Toinen nuoren ihmisen tärkeä paikka on koulu, ja koulukiusaamisesta onkin kiitettävästi puhuttu. Valistuksella on asioita parannettu, mutta vielä tänäänkin aivan liian moni koululainen joutuu lähtemään koulumatkalleen pelko mielessä. Kotiväkivaltaan ja koulukiusaamiseen liittyy hiljaisuus. Alistamisen ja väärän vallankäytön seurauksena väkivallan uhri vaikenee häpeissään ja käpertyy nurkkaan. Vierestä katsoja saattaa huomata, että jotain on vinossa, mutta koska väkivallan uhri on hiljaa, niin omakaan empatia ei riitä muiden asioiden tonkimiseen. Hiljaisuus ja välinpitämättömyys ovat kuitenkin kuolemaksi. Koulukiusattu tai perheväkivallan keskellä elävä nuori on enemmän kuin ahtaalla, mutta ei kuitenkaan täydellisessä umpikujassa. Pitkän ja pimeän käytävän perältä löytyy ovi. Avoin ovi on vieressä kuunteleva ihminen, joku jolle voi puhua. Silloin, kun pelko on vienyt kaikki voimavarat ja loppu energia menee pystyssä pysymiseen, on yllättävää huomata, etten olekaan tuskani kanssa yksin. Solmujen aukaiseminen alkaa, kun ongelmat on sanottu ääneen. Tärkeää on saada jokainen nuori ja varsinkin heidän vanhempansa ymmärtämään, että JOKAISELLA ON OIKEUS TURVALLISEEN ELÄMÄÄN. Pelkonsa kanssa elävä väkivallan uhri tarvitsee apua: lähimmäistä, eli sinua ja minua. Me voimme toimia kanavina lähimmäisemme turvallisempaan maailmaan. Meidän tulee rohkaista lähimmäistämme hyppäämään pois pelon oravanpyörästä. Jos kotona lyödään, sieltä täytyy muuttaa pois, vaikkei kukaan kotoaan haluaisikaan lähteä. Jos koulussa kiusataan, asiaan täytyy puuttua ja ongelmat täytyy viestittää opettajanhuoneeseen. Sillä tavoin, että ongelmakohtiin puututaan. Meillä kaikilla on iso vastuu. Jos

huomaamme, että tuttavapiirissämme on koulukiusaus- tai perheväkivaltatapaus niin meidän tulee puuttua asiaan. Emme saa ummistaa korviamme, vaan meidän tulee rohkaista kaikin voimin väkivallan uhria hakemaan apua, puhumaan ja selvittämään. Suomi on onneksi myös semmoinen maa, että täällä löytyy apu. Kaiken voi aloittaa vaikka koulun terkkarilta, pääasia ettei jää yksin. Viime kädessä tärkein lohdutus tulee kuitenkin häneltä, jonka päälle kaikki murheemme on kaadettu. Raamatussa sanotaan, että Jeesus ymmärtää ihmisen kivun, koska hän on itse kärsinyt eniten. Emme ole missään tilanteessa yksin, vaan meidän kipumme ja pelkomme ymmärtää Hän, joka kärsi eniten. Ympärillämme on myös lähimmäisiä, joita velvoittaa Raamatun kaksoiskäsky rakastaa. Näinä päivinä kokoonnutaan Turkuun Maata Näkyvissä -festareille. Turkuhallin opetuksissa sekä Messukeskuksen kanavissa pohditaan myös pelkoa ja turvattomuutta koulussa ja kotona. Löytäessämme kuuntelijan, joka ymmärtää ja päästessämme aloittamaan uuden reitin kohti turvallisempaa maailmaa, pystymme ehkä vastaamaan myös tärkeimpään kysymykseen: onko Maata Näkyvissä. Jatketaan keskustelua turvattomuudesta ja peloista.

marraskuu 2003 • HB:n Johanna 4-5 • Opetus: Missä on turvasi? 6 • Sportticorner: Tuomaksen elämä ja urheiluhulluustesti 7 • Usko vie perille 8 • Ajankäytön a, b ja c 9 • Maailman sivu: Veljet ja sisaret vainon silmässä 10-11

• Nuotan turvallisuusspesiaali 12-13 • Awards: Arto Sahamies ja Matala Kynnys 16 • Maata Näkyvissä nyt 18-19 • Tuomas uskoo Jeesukseen 24

• Christoforum 6 • Keravan srk 14 • Gospelkolumnisti 15 • Prayer zone 17

• Musauutiset: Egoeimi 20 • Etsin ystävää 22 • Menovinkit 22

mikä colahti? • Yhteisvastuu • Uusi lumi • Nuotan retkijuomapullo

mikä culahti? • Kiire ja stressi • Aikaiset jouluvalot • Uudet doping-paljastukset

uotta NUOTTA ILMESTYY 11 KERTAA VUODESSA. 24 VUOSIKERTA ISSN–0357–7139 TOIMITUS: Päätoimittaja Juha Heinonen juha.heinonen@nuotta.com Toimitussihteeri Tommi Hakkari, toimitussihteeri@nuotta.com Yhteydenotot mielellään sähköpostilla Toimituskunta: Masamitsu Amemori, Sinikka Heiskanen, Karoliina Kiviniemi, Maria Korpi, Antti Mustakallio, Virpi Rannila, Lotta Rämö Juhana Tarvainen, Elina Viitanen Toimitusneuvosto: Juha Heinonen, Jussi Miettinen, Hannu Kymäläinen, Risto Viitikko, Lasse Räty, Raimo Raukko, Ilkka Päiväsaari, Ismo Vettenranta, Tommi Hakkari TAITTO: Tommi Hakkari KANNEN KUVA: Jani Uljas

Päätoimittaja Juha Heinonen juha.heinonen@nuotta.com

TOIMITUKSEN OSOITE: PL 184, 00181 Helsinki, puhelin: (09) 2513 9253 faksi: (09) 2513 9280 sähköposti: toimitus@nuotta.com

Toimitus ei vastaa tilaamattoman materiaalin palauttamisesta. JULKAISIJAT: Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET: Ti-to klo 9-16 Tilauspalvelu, PL 184, 00181 HELSINKI, p. (09) 2513 9217 tai tilauspalvelu@nuotta.com tai Kansanlähetys,12310 RYTTYLÄ, puhelin: (019) 77 920. TILAUSHINNAT kestotilaus 38 euroa, vuosikerta 41 euroa, 1/2 vsk. 24 euroa, ulkomaille postitettaviin lisämaksu. ILMOITUSHINTA: 1,35 euroa/pmm + alv, 1/4 -sivua isompien hinnat erikseen. KUSTANTAJA: SLEY–Kirjat Oy, toimitusjohtaja Hannu Kymäläinen Kustannus Oy Uusi Tie, toimitusjohtaja Raimo Raukko PAINOPAIKKA: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, 2003


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:37

Sivu 3

3

Tänäkin vuonna järjestetään Turussa Maata Näkyvissä -festarit. Pohjoismaiden suurin kristillinen nuortentapahtuma ei synny ihan itsestään, vaan taustalle tarvitaan useita eri henkilöitä ja usean eri alan asiantuntijoita. Yksi tällainen on festareiden rakennusvastaava Pietari Skyttä.

Pietari Skyttä:

Kuka olet?

Tärkeintä on elää kristittynä

- Olen Pietari Skyttä, ammatiltani geologi. Muutin juuri vaimoni ja pienen poikani kanssa Nummelaan. Maata Näkyvissä festareilla toimin rakennusvastaavana.

Millaisia ovat rakennusvastaavan tehtävät?

Seuraatko itse festareiden ohjelmaa?

lee sitten koti, perhe sekä elämä lähimmäisten kanssa rauhassa ja sovinnossa.

- Meitä on siinä melkein 20 sälliä, joille minä sitten olen pomona. Me kokoamme pöydät ja penkit ruokailualueelle sekä lavoja messukeskukseen. Aloitamme työt torstaiaamuna ja lopetamme perjantaina juuri ennen kuin ensimmäiset festarivieraat saapuvat. Sunnuntaina alammekin jo aamusta purkaa lavoja ja pöytiä. Siinä välissä meitä tarvitaan mihin milloinkin. Monenlaista hommaa kyllä riittää.

- Lauantain pääkonserttia pääsevät kyllä kaikki seuraamaan ja muutenkin ehtii ohjelmaa nähdä ainakin vähän sieltä täältä. Usein festareiden aikanakin on kaikenlaista säätöä ja tehtävää, joten ihan kokonaan ei ohjelmaan voi uppoutua. Perjantai-illan messu on kyllä sellainen, että sinne on päästävä, ja ihan kunnolla.

Miten hoidat uskoasi?

Miten eksyit Maata Näkyvissä -festareiden järjestämiseen?

KAROLIINA KIVINIEMI GALLUP TEHTY SUOMEN LAPISSA

Gallup

- Opiskelin Turussa ja siellä ollessani löysin tähän projektiin. Vaimoni oli käynyt Maata Näkyvissä -tapahtumassa ennenkin, mutta minä tutustuin tapahtumaan vasta myöhemmin. Toimin aluksi ruoanjakajana ja nyt sitten rakennuspuolella. Olen ollut mukana festareilla nyt jo viitisen vuotta.

Seurakuntayhteys on tosi tärkeää. Käydään perheen kanssa messussa. Koetan lukea Raamattua ja rukoilla ja pientä bonusta jaksamiseen antavat tapahtumat kuten nämä Maata Näkyvissä -festarit. ELINA VIITANEN

Mikä sinulle on tärkeintä elämässä? Tärkeintä on elää kristittynä sillä tavalla, että suuntana on taivas. Sen jälkeen tu-

Tiina 18

Krista 18

Mikko 20

Kirkossa kavereiden keskellä. Omassa kodissa.

Missä vain, sillä Jumala on kaikkialla ja hänessä on turvani.

Siellä missä Jumala on minun kanssani...

Pentti 17

Olli 16

Kotona.

Jeesuksen ristillä.

Missä on turvapaikkasi?

Kysy kalalta: www.nuotta.com/

Kuukauden

kala

uotta


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:38

Sivu 4

4

uotta nuotta4 cyan magenta yellow black

Fact file Nimi: Johanna Maria Aaltonen Ikä: 18 Siviilisääty: seurustelee Perhe: isä, äiti, isosisko ja Iines-kissa, vanhemmat eronneet Kotikaupunki: Forssa Näistä en luovu: usko, musiikki, ystävät, eläimet Harrastukset: musiikki, liikunta, hevostelu. ”Hevostyttö pienestä asti.” Musamaku: laidasta laitaan; mm. Toto, Dream Theater. ”Joskus menee jopa klassinen.”

HB:n Johanna

Usko kuuluu jokaiseen päivään Johanna Aaltonen on forssalainen abiturientti ja HB:n laulaja. Laulajatyttö kulkeutui seurakunnan porukoista gospelkuvioihin ja kasvoi pikkuhiljaa uskoon. Nyt usko kulkee mukana arjessa ja kajahtaa gospelrokkina keikkalavoilta. Johanna Aaltosen laulunlahjat huomattiin jo ala-asteella. Juhlittiin sitten joulua tai kesäloman alkua, Johanna kiskottiin aina

lavalle laulamaan. Ala-aste-aikoina tyttö aloitti myös pianon ja kitaran soiton. Pikku-Johanna halusi tulla kuuluisaksi. Edelleen neidolla on kova halu kehittyä laulajana. 14-vuotiaana aloitetut laulutunnit jatkuvat yhä. Enää kulta ja kunnia eivät kuitenkaan ole Johannalle tärkeintä. Pääasia on, että laulaminen on kivaa ja bänditouhu maistuu. Musiikki on Johannalle keino viedä Sanaa eteenpäin. Hän toivoo, että joku saisi HB:n musiikista itselleen jotakin arvokasta.

Hurahtanut mutta entisensä Johanna on ollut pienestä asti kiinnostunut uskonasioista, vaikka kotona niistä ei juuri puhuttu. - Mulla oli jo pienenä jonkinlainen lapsen usko. Riparilla ja sen jälkeen isoskoulutuksessa nämä jutut tulivat vielä lähemmäksi. Olen ollut sieltä asti mukana seurakunnan kuvioissa. Varsinaisesti Johanna on tullut uskoon vasta hiljattain tämän vuoden aikana.

- Kavereiden mielestä olen hurahtanut lopullisesti, hän hymyilee. Kaverit ovat suhtautuneet ”hurahdukseen” hyvin. Joskus sentään joku jarruttelee, kun Johanna innostuu selittämään vaikkapa Raamatusta löytämäänsä hienoa kohtaa. - En tiedä, kuinka paljon olen muttunut uskoontulon jälkeen, vai olenko ollenkaan. Mulla on edelleen ihan samat kaverit, ja olen ihan sama Johanna kuin ennenkin.


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:39

Sivu 5

5

uotta Lukion jälkeen: opiskelemaan fysioterapiaa tai uskontoa. ”En mä silti papiksi halua.” Raamatunkohta: Roomalaiskirje. ”Siellä on paljon sellaista, mikä kolahtaa.” Ihastuttaa: musiikki, iloiset ihmiset, hyvät kirjat, se miltä ulkona näyttää, monet pienet asiat. ”Päivä alkaa hyvin, jos kaapista löytyy lempisukat.” Vihastuttaa: oma ja muiden perusnegatiivisuus. ”Välillä ärsyttää se että ärsyttää.”

Usko kulkee mukana Johannalle usko ei ole mitenkään erikoinen asia. Se kuuluu jokapäiväiseen elämään. - Kannan uskoa mukanani joka paikassa. Mun maailma olisi aika sekaisin, jos usko otettaisiin multa pois. Koko mun maailmankuva rakentuu uskon varaan. Uskossa on paljon sellaista, mitä Johanna haluaa jakaa muiden kanssa. Tärkeintä on sanoma siitä, miten voi pelastua. Johanna haluaa välittää myös lähimmäisenrakkautta. - Kuinka paljon ihanampi paikka tämä maailma olisi, jos ihmiset noudattaisivat lähimmäisenrakkautta. Itsekin joudun usein rukoilemaan, että jaksaisin rakastaa niitäkin, jotka ärsyttävät.

Blondivitsejä keikkapakussa HB on paitsi bändi myös kaveriporukka. Bändiläiset viettävät paljon aikaa yhdessä. Keikkamatkoilla Johanna saa porukan ainoana tyttönä kuulla kasapäin blondivitsejä ja muuta kuittailua. - Kyllähän pojat leikillään yrittävät pistää vähän halvalla. Ne ovat aina käskemässä mua kantamaan raskaimmat äänikaapit tai jotain vastaavaa. Ainakin mulla on ollut bändin kanssa hauskaa.

- Mulla pitää olla koko ajan jotain tekemistä. Kotona käyn usein vain nukkumassa ja vaihtamassa vaatteet. Toisaalta koti on myös turvallinen pesä, jossa saa olla ihan rauhassa, Johanna sanoo.

Tien päällä sattuu ja tapahtuu: Lokakuisella Pohjanmaan keikalla oli HB:n konsertin alkaessa yleisönä peräti kaksi henkilöä. Koominen tilanne irrotti ”tiivistäkää takarivissä, että kaikki mahtuu sisään” -tyyppistä läpänheittoa. Pikkuhiljaa porukkaa kuitenkin valui paikalle ihan kiitettävästi. Samaiselta keikalta palatessa bändin rumpali sai pakettiauton takaosassa nukkuessaan bassokaapin päähänsä. Onneksi haaverista selvittiin pelkällä säikähdyksellä – ja kuhmulla. SINIKKA HEISKANEN SINIKKA.HEISKANEN@NUOTTA.COM

HB:n historia – lyhyt oppimäärä HB on progerokkia soittava forssalainen gospelbändi. Laulaja Johanna Aaltosen lisäksi bändiin kuuluvat kitaristi Antti Niskala, rumpali Samuel Mäki-Kerttula, basisti Tuomas MäkiKerttula sekä uusimpana jäsenenä kosketinsoittaja Toni Hellsten. HB sai alkunsa pari vuotta sitten. Jo aikaisemmin porukka oli soitellut yhdessä, mutta varsinaisesti bändi rustattiin pystyyn talvella 2002. Tuolloin syntyivät myös ensimmäiset biisit. Antti Niskala on ollut HB:n biisinikkari alusta asti. Kesällä 2002 HB voitti Nuorten Kesässä järjestetyn bändikilpailun. Jo tätä ennen HB nappasi toisen sijan paikallisessa bändikisassa Forssassa. Aloittelevalta gospelpoppoolta niin hyvä sijoitus sekulääripuolen kisassa ei ollut hullumpi saavutus. Syksyllä 2002 valmistui ensimmäinen omakustanne-cd, joka sisältää neljä biisiä. Bändi kasailee parhaillaan uutta levyä ja keikkailee silloin tällöin. HB esiintyi vuosi sitten Maata Näkyvissä -festarien sivulavalla. Tänä vuonna bändi soittaa MN-festareilla lauantaina klo 11 gospelkaivoksessa. HB netissä: www.hbmusic.net

Johannalla on HB:n keikkamatkoilla hauskaa. Positiivinen energia välittyy lavalta yleisöön asti.


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:40

Sivu 6

6

nuotta6 cyan magenta yellow black

uotta

Missä on turvasi? si hänen haltuunsa aamuin illoin ja olet seksi. Mutta Kristus nousi kuolleista ja Hauskimpina koulupäivinä Siitä puhe mistä puute parhaassa turvassa iankaikkisesti. Voit taivaaseen noustessaan hän kohotti käKoskenkorvan ala-asteelta muistan ne, kun leikittiin vä- Turvallisuudelle on ollut markkinoilla aina veisata virsiä 397 sekä 499 ja ne puhu- tensä siunaukseen, joka yhä jatkuu: ”hänet on herätetty kuolleista, hän istuu litunnilla rosvoja ja poliise- tilausta. Kaikenlaista on turvaksi tarjottu vat juuri sinulle! Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meija. Meidän versio oli sellai- ja tarjotaan. Kristittynä otan esille Raadän puolestamme!” (Room. 8: 34). Ei siis nen, että ”likat yrittää poi- matun ja luen mitä Jumala aiheesta sa- Jumalan käsivarret kantavat parempaa, kestävämpää turvaa, kuin mikia ja pojat likkoja” – jouk- noo. Miksi minun on jatkuvasti juostava? kueet olivat aina valmiina. Olisiko paikkaa, jonne kiinniottaja ”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kä sinulla, Jeesukseen uskovalla, on! kantavat ikuiset käsivarret.” (5. Moos. Muuten leikki oli se vanha ei pääse? Raamatun mukaan elämämme turvat- 33:27). tuttu: toinen puoli juoksi Kaikki rosvot pidätetään? Et elä elämääsi vain itsesi varassa. karkuun ja toinen yritti kiin- tomuus johtuu syntiinlankeemuksesta. ni. Turvapaikaksi oli yhtei- Kivulla ja vaivalla on synnytettävä ja otsa Olet Luojan luoma ja sinua ovat kantaneet Teimme legendaarisen Kajo-yhtyeen sesti sovittu kellariluukun hiessä leipä syötävä, sillä emme elä enää ja kannatelleet vanhempasi, hoitajasi, kanssa aikanaan levyä. ”All rights reserpeltinen kansi. Jos sen pääl- paratiisissa. Synti turmelee ja tuhoaa Suomen valtio, opettajasi, ystäväsi, lä- ved” -tekstin suomensimme tylysti ”Kaiklä istui tai seisoi vähemmän Luojan hyviä lahjoja. Se laittaa ihmisen ja himmäisesi ja monet muut. He ovat toi- ki rosvot pidätetään”. Niin se onkin. Jukuin viisi rosvoa, eivät polii- koko luomakunnan huokailemaan vapau- mineet ikiaikojen Jumalan käsivarsina – malan laki ajaa takaa syntistä ihmistä aitumista katoavaisuuden orjuudesta. Huo- vaikka eivät sitä ehkä itse ole sinulle ker- van aiheesta, eikä kukaan pääse pakoon sit saaneet käydä käsiksi. Hauskempaa oli tietysti olla rosvo, kun sai kirmata karkuun. Ja jos väsähti, saattoi yrittää turvaan lepäämään. Poliiseilla ei ollut niin kivaa. Saivat joskus ajaa takaa montakin päivää. Lopulta rosvot kuitenkin aina saatiin kiinni ja sitten osat vaihtuivat. Ajattelen ihmisen elämän muistuttavan tällaista. Enimmäkseen kypsytään, hikoillaan oppitunneilla ja työssä, mutta sitten välitunneilla nautitaan ja leikitään – juostaan ympäri pihamaan… Ollaan rosvoja ja yritetään karkuun pollareita. Vertaus leikistä tuntuu mukavalta, mutta pistää sitten vakavaksi, kun elämä onkin totisinta totta. ”Poliisia” on juostava karkuun henkensä edestä. Meitä vaanivat sairaudet, onnettomuudet, ystävien menettäminen, kilpailussa häviäminen, väsähtäminen, köyhyys, kurjuus ja lopulta kuolema. Kiinni jos jää, niin vapaus on ohi ja hauskanpito loppu! Missä siis on turva, jossa voisi levähtää?

lehdimme perusturvasta, maksamme vakuutusturvasta, käytämme turvavyötä ja turvatyynyjä ja meille suositellaan turvaseksiä. Kuitenkin tajuamme, etteivät mitkään turvatoimet riitä loppuun saakka. Elämä on turvatonta ja sitten tulee kuolema. Paitsi jos…

Turva on Jumalassa Kautta pyhän Raamatun kaikuu hyvä sanoma: ”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä.” (Ps. 46:2). Herra Jumala ei jättänyt syntiin langennutta ihmistä heitteille turvattomuuteen. Vaikka hän ei peruuttanut sanaansa ”synnin palkka on kuolema”, hänellä oli lähettää sijaissovittaja. Hän lupasi pelastajan – vaimon siemenen, Kristuksen! (1. Moos. 2:17 & 3:15). Jeesuksen ristintyön tähden meillä on Herra, joka auttaa ja Jumala, joka kuolemasta pelastaa. Mikä tahansa on hätäsi, huolesi tai pelon aiheesi, saat turvautua Herraan. Saat uskoa itsesi ja kaikki asia-

toneet, ehkä eivät tienneetkään. Kun ihmisiksi elämme, osallistumme omalla paikallamme Jumalan varjelukseen, ”turvallisuusprojektiin”. Mutta kun meitä viimeisen kerran ihmiskäsivarsin kannetaan ja arkussa hautaan lasketaan, yhä silloin kantavat Jumalan ikuiset käsivarret, jos olemme hänen sanaansa turvamme panneet. Hän kantaa lapsensa yli kuolemankin, sillä hän on itse voittanut kuoleman. Jumalan Pojan käsivarret lyötiin kerran nauloilla ristin poikkipuuhun syntiemme sovituk-

tätä poliisia. Mutta yksi turva löytyy: kun syntinen kastettuna uskoo Jeesukseen, hän on turvassa lain rangaistukselta, kuolemalta ja kadotukselta. Siitä Kajokin halusi laulaa ja soittaa. ”Juokse turvaan syntinen, ovi on auki taivaaseen. Usko yksin Kristukseen, Isä ottaa vastaan kastuneen!” (Minne juoksee ihminen? Kajo 1992) RAIMO LÄHTEENMAA

”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä.” (Ps. 46:2) ”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret.” (5. Moos. 33:27)


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:41

Sivu 7

7

uotta

Urheilu on Tuomakselle elämäntapa - Pelasin viisi vuotta jääkiekkoa hiukan enemmän tosissani, mutta pienessä seurassa ei ollut mahdollisuuksia päästä siinä lajissa kauhean pitkälle. Muutenkin pelireissut alkoivat mennä lähinnä ryyppyreissuiksi, joten lopetin pelaamisen siihen, Tuomas muistelee. Lyhyen jääkiekkouran päätyttyä urheileminen ei loppunut siihen, vaan kaikenlainen muu liikunta on pysynyt mukana. Erityisesti kamppailulajit ja punttisalilla käynti ovat syöneet viime aikoina Tuomaksen vapaa-aikaa.

Loukkaantumiset olleet siunaukseksi

Tuomas Viitasaari, 19, on Pohjanmaan lakeuksilla kasvanut nuorimies, jonka intohimona on yleinen härväys. Miehen ikään varttunut poika käy parhaillaan miesten koulua Kainuun prikaatissa Kajaanissa.

Nuotan urheiluhullu-testi paljastaa urheiluhulluusindeksisi. 1. Montako kertaa harrastat liikuntaa viikossa? a) Ehkä kerran, jos jaksan. b) 2-3 kertaa c) Vähintään neljä kertaa. 2. Kun minulla on vapaa-aikaa… a) Katson televisiota tai luen kirjaa. b) Teen kotitöitä tai hengaan kavereiden kanssa. c) Harrastan liikuntaa.

Urheilu on sana, joka on koitunut parikymppisen Tuomaksen kohtaloksi. Jääkiekko, yleisurheilu, pesäpallo, jalkapallo, potkunyrkkeily, judo ja punttien nostelu ovat vieneet monien muiden harrastusten ohella paljon aktiivisen seurakuntanuoren aikaa.

3. Urheilu on mielestäni… a) Ihan jees. b) Upea juttu! c) Pakkopullaa. 4. Urheileminen on mielestäni hauskaa. a) Hauskaa? Mistä lähtien masokismi on ollut hauskaa? b) Juu. c) Riippuu lajista. 5. Kun näen televisiosta urheilua… a) Olen innoissani. Jee, urheilua! b) Vaihdan äkkiä kanavaa. c) Jään katsomaan, jos ei tule muutakaan.

- Urheilu on siitä hienoa, että urheillessa irtautuu rutiineista ja huolista. Se tuo fyysistä tyydytystä siinä missä usko tuo henkistä, Tuomas maalailee. Urheilu on ollut nuorellemiehelle lähinnä virkistäytymistä ja omasta kunnostaan huolehtimista, mutta kilpailutasollakin on tullut urheiltua.

6. Lukiessani sanomalehteä… a) Selaan läpi urheilutuloksia. b) Kauniit ja komeat urheilijat saavat huomioni. c) Ohitan vauhdilla kaikki urheiluaiheiset sivut. Pisteet: 1. a) 0 b) 2. a) 0 b) 3. a) 1 b) 4. a) 0 b) 5. a) 2 b) 6. a) 2 b)

1 1 2 2 0 1

c) c) c) c) c) c)

2 2 0 1 1 0

Maltti on valttia monessa asiassa, kuten esimerkiksi urheilussa. Tämän allekirjoittaa myös Tuomas, joka on kaiken härväämisen seurauksena kärsinyt loukkaantumisista. Oravanpyörän pysähtyminen ei ole ollut pelkästään huono asia, vaan se on pakottanut miettimään urheilua ja muuta elämää uudelleen. - Urheilu tuo parhaimmillaan uusia vivahteita elämään, mutta pahimmillaan se voi viedä elämältä mielekkyyden, kun kaikki asiat pyörivät vain urheilun ympärillä, Tuomas kertoo ja jatkaa: - Olen kiitollinen siitä, että on tullut myös vaikeita aikoja ja loukkaantumisia. Silloin on ollut aikaa miettiä elämää ja asioiden tärkeysjärjestystä uudelleen. Vaikka urheilu onkin tärkeää, ei se saa mennä muiden asioiden edelle. Urheilemista Tuomas uskoo jatkavansa tulevaisuudessakin. Ensi kesänä päättyvän varusmiespalveluksen jälkeen on aika miettiä tulevaa ammattia, jonka hän toivoo liittyvän jollain tavoin urheiluun. Ainakin fysioterapeutin ammatti on käynyt mielessä. Terveisinä Nuotan lukijoille Tuomas haluaa rohkaista nuoria etsimään omaa paikkaansa ja rukoilemaan Jumalalta viisautta omien lahjojen käyttöön. - Kaikki lahjat ja harrastukset ovat tärkeitä. Kannattaa etsiä ja rukoilla, mikä on juuri minun paikkani Jumalan suunnitelmissa. Etsivä kyllä löytää, Tuomas uskoo. MASAMITSU AMEMORI MASAMITSU.AMEMORI@NUOTTA.COM

10-12 pistettä Olet urheiluhullujen aatelia! Indeksisi on täydet 10. 6-9 pistettä Olet hyvällä tiellä kohti urheiluhullujen valittua joukkoa. Asenteessasi urheiluun on hiukan parantamisen varaa. Indeksisi 7. 0-5 pistettä Olet toivoton tapaus. Sinusta ei ole urheiluhulluksi. Indeksisi 4+. MASAMITSU AMEMORI


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:42

Sivu 8

8

uotta nuotta8 cyan magenta yellow black

Bibliaboxi Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Jeesus Kristus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Jeesus vastasi: Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Tulkaa minun luokseni, kaikki t e t y ö n j a k u o r m i e n u u v u t t amat. Minä annan teille levon. O t t a k a a m i n u n i k e e n i h a r t e i llenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.

Usko Jeesukseen niin pääset Miksi minun pitäisi uskoa johonkin Jeesukseen? Onko siinä mitään järkeä? Mistä tiedän, että kristinuskon Jumala on oikeasti olemassa? Pääsevätkö muutkin kuin kristityt taivaaseen? Saatoin joidenkin mielestä olla vähän kumma tyyppi omalla riparillani. Tykkäsin nimittäin oppitunneista. Pappimme oli hyvä opettamaan, ja tuntien lopuksi hänelle sai esittää kysymyksiä. Yhdellä tunnilla käsiteltiin taivaaseen pääsyä. Pappi piirsi taululle ihmisiä, tikapuita ja taivaan. Hän selitti kuinka muissa uskonnoissa ihmiset pyrkivät omilla teoillaan, "tikapuita pitkin" taivaaseen. Kristinuskossa kuitenkin Jumala tuli alas taivaasta ihmisten luokse, ihmiseksi. Näin hän mahdollisti ihmisen pääsyn luokseen. Oivalsin tuolla tunnilla jotain tärkeää. Kukaan ihminen ei voi omilla teoillaan päästä taivaaseen, vaan sinne pääsee vain uskomalla Jeesukseen Kristukseen. Vain Jeesus on tie Jumalan luokse (Room.3:22-25, Joh.14:6). Minun ei tarvitse pinnistellä ja puristaa kelvatakseni Jumalalle ja päästäkseni hänen yhteyteensä, vaan saan vain uskoa Jeesukseen. Uskon kautta saan syntini anteeksi ja kelpaan Jumalalle. Näin saan sielulleni rauhan ja levon (Matt.11:28-29, Jes.53:5). Mutta eikö se ole ihan epäreilua? Entä jos vaikka joku hindu ei ole kuullut koskaan Jeesuksesta ja hän on elänyt hyvän elämän rakastaen muita; yrittää siis ihan tosissaan päästä taivaaseen. Joutuuko hän sitten helvettiin, jos ei usko Jeesukseen? Jos meillä on hyvä Jumala, miten hän voi sallia tämän? Tällaisiakin ajatuksia mietin opetuksen aikana.

taivaaseen! Lopulta kuitenkin ymmärsin, että Jumala on Jumala ja minä olen ihminen. Se tarkoittaa sitä, että minulla ei ole oikeutta arvostella Jumalaa tai sanoa hänelle, mitä hänen pitäisi tehdä. En ole itse mitenkään ansainnut pelastustani, vaan saan sen armosta. Jumala on luonut minut, joten hän varmaan tietää parhaiten myös, miten voin pelastua (Matt.9:12-13). Jumala kyllä rakastaa ihan jokaista ihmistä tosi paljon ja tahtoo ihan tosissaan, ettei yksikään meistä joutuisi kadotukseen (Joh.3:16, 1.Tim.2:4). Sen hän osoitti tulemalla ihmiseksi ja kuolemalla puolestamme (1.Joh.4:9). Näin hän sovitti meidän syntimme. Olemme niin arvokkaita Jumalalle, että hän antoi verensä vuotaa meidän pelastuksemme vuoksi. Hän on siis tehnyt KAIKKENSA saadakseen rakastamansa ihmisen luokseen. Tule, kaikki on jo valmistettu! Raamatussa nimittäin kehotetaan ottamaan Jumalan armo vastaan, ettei se jää turhaksi (2.Kor.6:1). Jumala haluaa sanoa sinulle: Lapseni, tule minun luokseni, älä pelkää. Minä olen sovittanut kaikki syntisi. Olet minulle kallis ja minä rakastan sinua. En koskaan hylkää enkä jätä sinua. Raamattu lupaa, että jokainen, joka haluaa ottaa Jumalan armon vastaan, saa siihen myös voiman Jumalalta (Joh.1:12, vanha käännös). Sinulla on siis Jeesuksen verisen ristin kautta tie auki taivaaseen. Isä odottaa sinua sinne

päättymättömiin kotibileisiinsä. Mutta jos kutsu ei kelpaa, niin Jumala ei pakota ketään väkisin yhteyteensä. Sekin on rakkautta. Ota tai jätä! ANTTI MUSTAKALLIO KUVA JANI ULJAS

Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. ...joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.

Kiinnostaako Jumalan armo? (interaktiivinen kysely) A. B. C.

EI KIINNOSTA EN OSAA SANOA KYLLÄ KIITOS

Jos ruksasit kohdan C, voit rukoilla: Anna mulle anteeksi mun pahuuteni. Kiitos, että sovitit mun syntini ja saan uskoa ne anteeksi omalle kohdalleni. Tapahtukoon sinun tahtosi minun elämässäni. Aamen. Jeesus lupaa sinulle, että kaikki sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi (Matt.9:2). Seuraa häntä, niin hän vie sinut perille taivaaseen (Mark.2:14).

Juuri siinä Jumalan rakkaus i l m e s t y i m e i d ä n k e s k u u t e e mme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä. Ole rohkealla mielellä poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi. Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa minua", ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta.


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:43

Sivu 9

Nuotta tutkii ajankäyttöä

9

uotta

Ajankäytön , ikaa on vaikea käyttää.

A

Pitäisi tehdä monenlaista, mutta aika tuntuu loppuvan kesken. Stressi painaa päälle ja väsyttää. Tuntuuko liiankin tutulta? Vai tuntuuko sinusta, että aikaa on liikaakin? Sen sijaan, että juoksisit pitkin maita ja mantuja puuhaamassa mitä erilaisimpia asioita, istut kotona sohvaperunana tekemättä mitään. Tällaiset tilanteet ovat mitä ilmeisimmin tuttuja melkeinpä kaikille. Varsinkin kiire ja stressi tuntuvat olevan nyky-yhteiskunnassamme arkipäivää lähes jokaiselle vastaantulijalle. Ja jokainenhan tietää, että kiireessä eläminen ei useinkaan ole millään tavalla hyväksi pitemmän päälle. Toisaalta taas mitään tekemättä sitä helposti veltostuu, eikä lopulta enää edes jaksa keksiä muuta tekemistä itselleen kuin television tietovisojen katselun tai kauniiden ja rohkeiden ihmissuhdekiemuroiden pohtimisen. Jotain on ilman muuta tehtävä, mutta mitä? Mistä sitä voisi aloittaa? Mikä edes on pohjimmiltaan syy ongelmiin?

B

akteeri.

Siinä on oltava ongelman syy. Joku tai jokin levittää mitä ilmeisimmin ajankäyttöongelmabakteereita ympärillemme. Näin vakavanlaatuinen epidemia ei ole voinut saada alkuaan mistään muualta. Nyt on aika ryhtyä taistelemaan tätä bakteeria vastaan. Parannuskeinoja on olemassa, jos niitä jaksaa etsiä. Ja vaikka syynä eivät olisikaan bakteerit, voi ongelman ratkaisemiseksi silti tehdä monenlaista. Aivan ensimmäiseksi kannattaa ottaa kalenteri käteen. Missä on liikaa tekemistä, missä liian vähän? Kannattaa miettiä voiko liiasta jättää jotain pois, tai toisaalta, olisiko ehkä aihetta aloittaa vaikkapa uusi harrastus. Harrastukset tuovat mukavaa piristystä arkeen; ne antavat usein onnistumisen tunnetta, joskus jopa uusia ystäviä. Harrastuksia ei kuitenkaan kannata olla liikaa. Kalenterista kannattaa varata omat ajat koululle, harrastuksille, perheelle, ystäville ja levolle. Riittävä uni on jaksamisen kannalta tärkeää. Vanha klisee, mutta pitää paikkansa. Siksi ei kannata kasata itselleen

ja niin paljoa tekemistä, että öisin ei ehdi nukkua tarpeeksi. Liika stressikin voi häiritä yöunia. Sopivasti menoa ja sopivasti lepoa. Kannattaa kokeilla!

Viikon tuoksinoiden keskellä on hyvä myöskin välillä pysähtyä, mennä jumalanpalvelukseen ja nuorteniltaan tai tapahtumiin. Seurakuntayhteys, rukous, Raamattu ja ehtoollinen antavat kummasti potkua seuraavien päivien menoihin ja meininkeihin. Jumala sanoo sanassaan näin: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28). Mikä ikinä mieltä painaakin, oli se sitten koulu, harrastus, ihmissuhteet, tai mikä tahansa, voimme turvata Jumalaan ja luottaa, että hän antaa meille voimia jaksaa eteenpäin.

auserie

C

on ranskaa ja tarkoittaa suomeksi keskustelua. Nyt on aika astua peilin eteen ja aloittaa syvällinen keskustelu itsensä kanssa. Löytyykö jostakin ongelma ja miten se pitää korjata. Ei kannata turhaan polttaa itseään puhki, edessä on vielä kokonainen elämä ja aikaa tehdä vaikka mitä, mihinkään ei ole kiire. Itseään pitää ottaa niskasta kiinni muutoksien aikaansaamiseksi, se ei satu, pikemminkin se parantaa! MARIA KORPI KUVITUS ELINA PENTTILÄ


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:45

Sivu 10

10

maailman

nuotta10 cyan magenta yellow black

uotta

Fiktiivinen kohtaaminen

Bonsaipuulla sivu

Teimme treffit vankilan aidalle. Minulle luvattiin kirjeessä, että pilalle leikellyn bonsaipuun varjossa saa olla turvassa. Silti valonheittimen kiilan viistäessä vierestä jähmetyn patsaaksi. Tapaamisen suunnittelu on vienyt jo parisen vuotta, vaikka kirjeitä emme ole lähetelleet kuin yhdet, evankelista Mao ja minä. Läheltä puuta kuuluu kuminaa, sitten narsketta ja viimein maasta työntyy jalkapari. Sitten hiljenee, jalat katoavat, mutta ilmestyvät taas kohta näkyviin potkien vimmatusti ilmaa. Minun on käsketty olla hievahtamatta, mutta katsellessani rimpuilua vaivoin maltan pysyä puulla. Vanki N-0-1-Z seisoo kuin jalattomana reiässään katsellen hitaasti ympärilleen ja nuuhkien tuulta. Viimein hän pysähtyy minuun ja tihrustaa tapaamispuulle kuin yllättyneenä. N-0-1-Z kumartaa ja puristaa lujaa kolmesormisella otteellaan huvittuen reaktiostani. - En kertonut missä seurakunnan pyhäkouluopettaja piileksii, joten pari lähti. Samalla lähti taju, joten loput jätettiin, Mao selittää kaivaessaan kolmella sormella näppärästi vihreän sotilastakkinsa taskusta paperin. Maolla on kartta, johon on merkitty valonheittimen kiertorata. - Minuutti neljäkymmentä heittimeen ja perässä laukkaaviin kerberoksiin, hän tietää. - Siitä kaksikymmentä sekuntia ja koko näytelmä olisi ohi. Veli viereisestä “kanahäkistä” testasi ja muu väki otti aikaa kopeissaan. Luimme aamulla rukouksen nimettömällä joukkohaudalla. Kuolleena meiltä katoaa tunnusnumerokin, Mao jatkaa hiljaisella ja hauraalla äänellä, joka hädin tuskin yltää hänen huulilleen. - Olot vankilassa ovat hirveät ja toisaalta aivan ihanat. Lisäksi näillä on luodeista puute. Veljiä teloitetaan nuijimalla lapioilla ja kalikoilla hengiltä. Kuulustelut ovat samalla vitsi ja kirous muurien sisäpuolella. Ne päättyvät yleensä tuloksettomina vangin kuolemaan. Pitäisi se ymmärtää, ettei sähköshokeilla ole muuta kuin vahvistava vaikutus veljiin ja sisariin, Mao valistaa. – Olen saanut nähdä miten evankeliumi leviää vankilassa, suusta suuhun, kuin suolistoepidemia. Minua huvittaa, että meitä on joutunut eristyksiin, koska vankilan johto pelkää evankeliumin leviävän koko vankilaan. – Mikä siinä on hauskaa?

– He luulevat pystyvänsä estämään sanoman leviämistä, Mao irvistää suulla, joka ei ole tottunut hymyyn. - Ei tästä vartijoita voi syyttää. Heidät on opetettu epäilemään vierasta ja vihaamaan kaikkea, jos ideologia heille niin sanelee. Marxismi, leninismi ja puhemies Maon ajatukset ovat edelleen vahvoilla, Mao pohtii. En ole kirjoittanut ylös Maon sanoja. Kirjoittaminen olisi rikkonut koko tilanteen, joka vuosien vaivalla on syntynyt. – Enhän minä yksin tätä. Veljien kanssa kahdessa vuorossa yöllä kaivettu, Mao viittaa tunnelia. Mikäs täällä ollessa, ahdinko saa aikaan kestävyyttä, jolla selvitään koetuksista, Mao lainaa Paavalia. - Lähdetäänkö jo, kysyn Maon vilkuillessa kelloaan hermostuneena. Mao jähmettyy ja kallistaa raukeasti päätään. – Jeesus ei tahtonut tulla surmatuksi niin, ettei oikeuden muotoja olisi noudatettu. On paljon häpeällisempää kuolla oikeuden tuomion perusteella kuin epämääräisissä olosuhteissa kapinan uhrina tai karattuaan vankilasta, minulle selvitetään.

Kuvassa näkyvä tilanne on tosi. Valokuvaaja oli vakuuttanut poliisille, että valokuvat menisivät heidän päällikölleen todisteeksi tunnollisesta työstä, ja ylennys olisi mahdollinen. Kuvan miestä kidutetaan, koska hän on harjoittanut uskontoaan virallisen kirkon ulkopuolella. Poliisit ovat kehittäneet tämän kidutusmuodon. Sitä kutsutaan Keisarin kantamiseksi. Useiden tuntien jälkeen veljen ranteet vuosivat verta.

- Pilatuksen väärä oikeudellisuus aiheutti sen, että Jeesus joutui kärsimään. Tämän oikeellisuuden takia Pilatus ruoskitutti ja sitten surmautti hänet. Totta kai olisi ollut helpompi heti Öljymäellä tappaa hänet, mutta niin menettelisivät väärät oikeudennoudattajat. Haluan seurata tässä Jeesusta. Jos karkaan, heillä todella on jokin syy rankaisemiseeni, mutta nöyrtymällä tähän älyttömään rangaistukseen olen samalla heitä vahvempi, Mao lopettaa.

Mao painuu pimeään käytävään, tosin tällä kertaa pää edellä. Multa lentää kaaressa ja harmaa kura nousee kuplivana pintaan Maon kadottua sinne mistä tulikin. Potkin turvetta kuoppaan, joka on jo hiljennyt. Lähden kävelemään pois, valonheitin pyyhkii jälleen vangiksi muuttuneen N-0-1-Z:n monttua. JUHANA TARVAINEN JUHANA.TARVAINEN@NUOTTA.COM

“Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte kahleissa heidän kanssaan, muistakaa kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun.” (Hepr. 13:3)


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:45

Sivu 11

11

uotta nuotta11 cyan magenta yellow black

Hienovaraisesti, leijonien luolassa Tänä vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan viime vuonna kristittyjen vainoissa kuolleita oli noin 166 000. Mikäli nykyinen trendi jatkuu, kahdenkymmenen vuoden päästä marttyyriveri virtaa yli kahdeltasadalta tuhannelta kristityltä vuodessa.

Kuva tuhotusta kotikirkosta. Tarkkaa lukua Kiinan kristityistä on vaikea antaa, sillä kyseessä on todellinen underground-kulttuuri. Kiinasta löytyy toki laskuissaan täsmällinen virallinen kirkko. Se ilmoittaa kristittyjä olevan 15 miljoonaa. Todellisuudessa luku saattaa olla lähes kymmenkertainen, kun mukaan otetaan maan alla elävät kotiseurakunnat.

Itse, itse ja itse Virallinen kirkko on "Kolme Itse - Isänmaallinen liike", johon kaikkia seurakuntia vaaditaan rekisteröitymään. Evankelioimisen, julistamisen ja kristillisten materiaalien jaosta virallisen kirkon ulkopuolella seuraa automaattisesti vankilareissu. Pelkästä laittomasta evankelioinnista saattaa napsahtaa parikymmentä vuotta työleiriä. Virallisen seurakunnan johtajat ovat hallituksen hyväksymiä ja se määrää myös, mistä asioista kirkossa saa saarnata. Hallitus käyttää tuttua taktiikkaa, jossa on ripaus uutta, myöntämällä taloudellisen hyödyn tähden näennäisiä vapauksia, joita todellisuudessa ei ole olemassa. Vaino on hienostuneempaa kuin ennen. Lännessä vierailevat viralliset kirkkojen edustajat syötetään ja juotetaan koreissa pöydissä. Suu makeana ja pötsi pulleana lähtee länsimaihin viestiä Kiinan kirkon uskonnonvapaudesta. Vähissä ovat korvat, jotka uskovat, että kiinalaiset kristityt ovat yhtä ahtaalla kuin aina ennenkin.

Mao Zedongin jäljet Voitettuaan sodan vuonna 1949 puhemies Mao julisti Kiinan kansantasavallan syntyneeksi. Pian hävisi kaikki uskontoon viittaava. Paljon tapahtui seuraavina vuosikymmeninä; tiukka kontrolli kaikessa, Kiinan historialle ominainen omaehtoinen toiminta sekä kulttuurivallankumous, joka 60- ja 70-luvuilla aiheutti miljoonien kiinalaisten kuoleman. Edelleen Kiinan ihmisoikeustilanne on yksi maailman huonoimmista. "Uudelleenkoulutus työn avulla" -ohjelman nimissä sadattuhannet ihmiset joutuvat joka vuosi työleireille. Lain nojalla vankilaan tai pidätetyiksi joutuu enemmän kristittyjä kuin missään muualla maailmassa. Seurakunta kasvaa silti. Arviolta 80 prosenttia Kiinan kristityistä edustava kotiseurakunta kärsii ankaraa vainoa, mutta saarnaa silti evankeliumia. Ongelmaksi on noussut Kiinan erilainen suhtautuminen ihmisoikeuksiin. Länsimainen ajatustapa on, että ihmisoikeudet ovat arvoja, joita ilman emme voi elää ihmisen arvoista elämää. Kiinan johdon mukaan kiinalaisen kulttuurin ydin on perhe ja yhteisö, ja lisäksi oikeudet tulee ymmärtää taloudellisina, sosiaalisina ja kulttuurisina. Näin ihmisoikeudet eivät saa oikeuttaa yksilöä ohittamaan yhteisöä. Ihmisoikeusrikkomuksia ovat mm. kidutus, kuolemanrangaistus, keinotekoinen vangitseminen, puolueelliset oikeudenkäynnit, vähemmistökansojen huono

kohtelu sekä sanan- ja yhdistymisvapauden puuttuminen. Kiina toteuttaa kaikkia näistä. Länsimaissa ollaan huolissaan Kiinan yhden puolueen mallista. Kiinan johdon mielestä maata ei voida syyttää demokratian puutteesta vain sen vuoksi, että sillä on erilainen demokratia kuin länsimaissa. Kiina kyseenalaistaa lännen oikeudet toimia ihmisoikeuksien ylimpänä valvojana. JUHANA TARVAINEN JUHANA.TARVAINEN@NUOTTA.COM

!

Edelleen Kiinan ihmisoikeustilanne on yksi maailman huonoimmista. "Uudelleenkoulutus työn avulla" -ohjelman nimissä sadattuhannet ihmiset joutuvat joka vuosi työleireille. Lain nojalla vankilaan tai pidätetyiksi joutuu enemmän kristittyjä kuin missään muualla maailmassa. Seurakunta kasvaa silti. Arviolta 80 prosenttia Kiinan kristityistä edustava kotiseurakunta kärsii ankaraa vainoa, mutta saarnaa silti evankeliumia.


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:46

Sivu 12

Nuotan turvallisuusspesiaali

12

nuotta12 cyan magenta yellow black

uotta

Toivoa turvattomuuteen

Kerrostalossa räjähtää kotitekoinen pommi. Viaton ohikulkija saa ostoskeskuksessa puukon selkäänsä. Perheen pää purkaa ahdistustaan hakkaamalla puolisoaan ja lapsia… Pala suomalaista arkea ei ole aina kaunista kuultavaa. Tiedotusvälineet suoltavat uhkakuvia, ja puskaradio tietää ker-

toa oman kaupungin kauhuista. Pahimmassa tapauksessa vaarat ovat ihan lähellä: koulussa kavereiden jatkuva pilkka satuttaa, eikä kotiin uskalla mennä. Hullun maailman pyörteissä elämä voi pelottaa. Epävarmuuden keskellä jokainen kaipaa turvaa. Mutta mihin tai kehen voi luottaa? Missä on todellinen turvapaikka? Joku luottaa turvamiehiin ja poliiseihin, toinen laskee omaisuuden varaan.

Kolmas takertuu läheisiin ihmisiin, jotka hekin voivat pettää. Ihminen yrittää tavalla tai toisella kasata ympärilleen suojamuurin, mutta viime kädessä hän ei voi itseään suojella. Elämän myrskyissä apua saa ja täytyy hakea. Avuntarjoajia on onneksi olemassa: Poliisin tehtävänä on suojella fyysisiltä vaaroilta. Auttavassa puhelimessa vastaa luotettava aikuinen. Myös seurakunnasta saa tukea ja turvaa.

Paras apu kaikenlaiseen hätään löytyy Raamatusta. Kaiken epävarmuuden keskellä kristityn ei tarvitse pelätä. Missään ei ole yhtä turvallista kuin koko maailmankaikkeuden luojan luona. SINIKKA HEISKANEN SINIKKA.HEISKANEN@NUOTTA.COM KUVA JANI ULJAS

Oikeus tulla kuulluksi

Lasten ja nuorten puhelin palveluksessasi Miten valmistan kaakaon mikrossa? Mitä teen, kun rahat ovat loppu? Mistä apua, kun kotona riidellään? Lasten ja nuorten puhelimeen voi soittaa minkälaisen asian kanssa tahansa. Suurin osa soittajista haluaa jakaa päivän kuulumiset jonkun kanssa, toiset kertovat vakavampia asioita. Puhelut kestävät aiheesta riippuen muutamasta minuutista yli tuntiin. Vuosittain keskusteluja käydään noin 30 000 – ja saman verran tulee myös kokeilu- ja pelleilypuheluita.

Toiset haluavat vain testata, onko numeron takana oikeasti joku. Mannerheimin Lastensuojeluliitto perusti lasten ja nuorten auttavan puhelimen vuonna 1980. Toiminnassa on mukana noin 350 päivystäjää. Heiltä vaaditaan vähintään 20 vuoden ikää sekä ko-

kemusta lasten ja nuorten kanssa olemisesta. Vapaaehtoiseksi ryhtymiseen kuuluu peruskoulutuksen lisäksi sitoutuminen päivystyksiin, työnohjauksiin ja jatkokoulutuksiin. Lasten ja nuorten puhelimen rinnalla toimii nettipäivystys. Myös sieltä saa apua: vastaus saapuu kahden viikon sisällä. Anne Ryhänen on ollut töissä Mannerheimin lastensuojeluliitossa Helsingissä viime helmikuusta lähtien. Hän vastaa nettipalvelusta sekä huolehtii Helsingin 60 vapaaehtoisesta. Kaikkein tärkeimpänä asiana päivystystyössä Anne pitää kuuntelua. – Koulutuksessa korostamme juuri sitä, että kaikkein tärkeintä on nostaa luuri. Meillä ei ole ongelmiin näppäriä vastauksia, vaan uskomme, että jo pelkkä kuulluksi tuleminen auttaa. Vastaan tulee itsetuho-ongelmia, masennusta ja koulukiusaamista. Esimerkiksi viiltely on oire tästä: on helpompi hoitaa haavoja käsissään kuin pahaa sisäistä oloaan. Annea mietityttää nuorten rikkinäisyys.

– Monella nuorella on ”aikuisen nälkä”. Vastuu sälytetään nuorille liian aikaisin: ei ymmärretä, että lapsi on lapsi 18vuotiaaksi asti. Samaan aikaan vaatimukset ja tahti ovat kovat. Joka paikassa täytyy päteä, eikä muisteta, että ihminen on arvokas juuri sellaisenaan, Anne miettii. Erään tutkimuksen mukaan juuri suomalaisilla nuorilla on muihin pohjoismaihin verrattuna heikoin omanarvontunto ja väheksyvin ruumiinkuva itsestään. Kehuja ei kovin usein anneta. Anne kehottaakin jokaista rohkaisemiseen omassa kaveripiirissään. – Yleisen itsetunnon vahvistamisen voi aloittaa lähipiiristään: kehumalla toista ja antamalla hyvää palautetta. Otetaan haaste vastaan! VIRPI RANNILA VIRPI.RANNILA@NUOTTA.COM

Lasten ja nuorten puhelin, puh. 0800–120400. Numero on maksuton kaikkialta Suomesta, myös matkapuhelimesta tai puhelinkioskista. Puhelin on avoinna vuoden jokainen päivä. Päivystysajat ma - to klo 13–20, pe klo 13–22, la klo 18–22, su klo 17–20. Lasten ja nuorten netti: www.lastenjanuortennetti.net


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:47

Sivu 13

13

uotta

- Rikoksiin täytyy puuttua ja ihmisille tulee antaa kuva, että rikos ei kannata. Poliisin tehtävä on puuttua lain rikkomiseen, mutta jos poliiseja ei yksinkertaisesti näy missään, kuka silloin puuttuu rikoksiin, Mirkku miettii. Roomalaiskirjeen kolmannessatoista luvussa puhutaan esivallan kunnioittamisesta. Raamatun mukaan esivalta on Jumalan palvelija ja toimii sen parhaaksi, joka tekee oikein. Samassa luvussa sanotaan myös, että esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Siitä muistuttaa myös Mirkun poliisitakin hihamerkissä oleva leijonamiekka. Se on Suomen poliisivoimien virallinen tunnus. TEKSTI JA KUVA SINIKKA HEISKANEN SINIKKA.HEISKANEN@NUOTTA.COM

- En osaa sanoa mihin hommiin sitä tuAjatus yhteiskunnasta ilman poliiseja on pelottava. levaisuudessa päätyy poliisissa, mutta Olo tuntuu heti paljon tur- tavoitteenani on tulla hyväksi, ammattivallisemmalta, jos lähistöllä taitoiseksi poliisiksi, Mirkku sanoo. - Kouluaika on ainakin ollut mielenpyörii sinivalkoinen maija – ellei sitten ole tullut rikko- kiintoista ja monipuolista. Harvassa kouneeksi lakia. Mutta onko po- lussa pääsee ajelemaan autolla, ampuliisi itse turvassa? Poliisik- maan, painimaan ja no, pänttäämään lasi opiskelevaa Mirjam Pel- kipykäliä ja kieliäkin siinä sivussa. kosta tulevan ammatin vaarat eivät pelota. Hän uskoo Turvallisissa käsissä jokaisen hetken Jumalan käsiin. Poliisin ammatissa joutuu pakostakin silPoliisin ammatti on kiehtonut Mirjam Pelkosta, 22, jo pidemmän aikaa. Takana on kohta vuosi opintoja Poliisikoulussa Tampereella eikä ammatinvalinta kaduta. Poliisin työ on Suomessa yksi arvostetuimmista ammateista. Työ on haastavaa ja suuntautumismahdollisuuksia on paljon.

aha maailma

P

Kolumni

Ajatus muutosta uudelle paikkakunnalle, suureen pääkaupunkiimme tuntui jännittävältä. Pienen Ryttylän maalaiskylän jälkeen monet harrastusmahdollisuudet, uudet ystävät, opiskelut sekä alkava työharjoittelu Nuotassa toivat väriä elämään. Ensimmäisen oman kodin laittaminenkin tuntui juhlalliselta. Suurkaupungin todellisuus ei iskenyt vasten kasvoja. Se hiipi takanani kuin nälkäinen peto, valmiina hyökkäämään ensimmäisestä epäröinnistä. Se alkoi pienestä, rysähti sitten selkääni kuin maailman painavin taakka. Kaikkea oli äkkiä liikaa. Kauppoja, Kelan toimistoja, Työkkäreitä... Jopa seurakuntia. Aikaa kului enkä löytänyt omaani. Liiallinen valinnanvara sekoitti pääni. Mietin jo katkerana, että jään kotiin odottamaan että joku hakee minut toimintaansa mukaan. Sinne sitten jään. Iloitsemani harrastusmahdollisuudet typistyivät niinkin maalliseen ja turhaan asiaan kuin rahaan. Laulu- ja tanssitun-

mätyksin kuoleman kanssa. Mirkku kertoo tajunneensa jo opiskeluaikana elämän rajallisuuden hyvin konkreettisesti. Esimerkiksi ruumiinavauksen seuraaminen oli pysäyttävä kokemus. - Ihmisen elämä on rajallinen ja kuolema on lopullinen ero tästä elämästä. On turvallista tietää, että minun elämäni ja kuolemani ovat kaikkivaltiaan Jumalan käsissä.

nit maksavat täällä hunajaa. Vapaaehtoistöitä on taas tarjolla liikaakin. Kun en tiedä mihin tarttua, en tartu mihinkään. Eikä tässä paikassa edes kasva kunnon metsiä! Happi loppuu. Puistoihinkaan ei enää päivänlaskun jälkeen uskalla mennä juoksentelemaan. Urbaanit legendat ryöstäjistä ja raiskaajista pyörivät mielessä, kun kävelen Helsingin kivisiä katuja pitkin kotiin. Nuoren naisen olo on usein turvaton. Joka päivä ihmisiä kulkee tukuttain kadulla vastaan. Haluaisin pysäyttää heidät, kysyä mitä kuuluu, ja kertoa ettei elämä parane tuollaisella kiireellä. Ettei näe pieniä Jumalan kultahippuja jos juoksee läpi päiviensä, ja mihin? Eivätkä nämä ihmiset edes hymyile. Aloitin välittömästi ensimmäisellä viikollani hymyile kansalle -kampanjan. Mukaan saa ja pitääkin liittyä. Väliin mietin kauhuissani, että kaupunki on täynnä ihmisiä, enkä ikinä tule löytämään tuhansien joukosta niitä minun ihmisiäni. Tutustuminen uusiin ihmisiin takkuilee. Istun monien seurakuntien jutuissa, enkä tutustu keneen-

Poliisin tehtävä on pitää yllä järjestystä ja turvata ihmisten jokapäiväistä elämää. Siinä työssä poliisi voi itse joutua vaarallisiin tilanteisiin. Mirkku ei osaa kuitenkaan pelätä oman turvallisuutensa puolesta. - Koulussa meille annetaan hyvät valmiudet selviytyä monenlaisista tilanteista. Töissä turvaa tuo se, että partiossa ollaan aina kaksin. Myös radiopuhelimen toisessa päässä on aina joku kuuntelemassa ja auttamassa, jos hätä tulee.

!

OIKEUS SAADA APUA Kolumni

kään. Ujous iskee päälle. Välillä suutun elämälle. Haluan vanhat ystäväni lähelleni, en enää jaksa tutustua uusiin ihmisiin! Pakkoko kaikkien on hajota ympäri maailmaa... En kuitenkaan kadu muuttoani. Tänne Herrani minut täksi vuodeksi johdatti. Täällä elän ja olen kaikesta purnutuksestani huolimatta tyytyväinen. Saan työskennellä huipputyöpaikassa ja opiskella rakastamaani historiaa. Hiljaa kaupunki tulee tutuksi. Kodilta se tuntui vasta ensimmäisen jumalanpalveluksessa käyntini jälkeen. Harrastuksia ja erinäisiä projekteja Herra järjesti, omalla ajallaan, juuri sopivasti kun olin kotiunut. Ystävät pitävät yhteyttä matkojen takaa ja uusia siunaantuu. Taidan vastedes tehdä kuten Jeesus kehoittaa: ”Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.” (Matt.6:43).

Aamulla herätessäni tajuan, etten halua nousta ylös. Elämä kokonaisuudessaan pelottaa minua. Mieluummin suljen silmät ja piiloudun koko maailmalta. Ehkä näin saan paettua. Elämä voi käydä sietämättömäksi: Kouluun meno on tuskaa, koska siellä joutuu kiusattavaksi. Kotikaan ei välttämättä ole kaikille turvallinen suoja, vaan paikka, jossa saa kuunnella riitelyä ja pelätä väkivaltaa. Kavereita ei uskalla kutsua kylään, sillä koskaan ei tiedä, milloin kotona räjähtää. Sitä paitsi oma ulkomuoto ahdistaa: näytän ihan hirveältä, joten parempi vetäytyä syrjään. Sisällä tuntuu pahalta, eikä kukaan ymmärrä tai kuule. Suurin valhe on se, ettei sinusta välitä kukaan. Apua on tarjolla ihan oikeasti. Sinulla on oikeus tulla autetuksi: uskalla ottaa ensimmäinen askel! Kerro jollekin, miltä sinusta tuntuu ja astu ulos puhumattomuuden ja salailun noidankehästä. Hae apua, vaikka koulun terkkarilta, niin että vyyhti alkaa selvitä. Tai kerro asiasta ystävällesi ja alatte yhteisvoimin etsiä ratkaisua. Puhu pahasta olostasi jollekin luotettavalle aikuiselle. Sinä et ole yksin. Vaikka siltä ei aina tuntuisikaan, niin Jumalalle olet äärettömän rakas. Huuda Hänen puoleensa. Anna Jumalan rakkauden kannattaa sinua. Luota siihen, että Hän vie sinut läpi tuskankin ja antaa voimia nousta ylös. Sinua rakastetaan! Älä jää tuleen makaamaan!

KAROLIINA KIVINIEMI KAROLIINA.KIVINIEMI@NUOTTA.COM

VIRPI RANNILA VIRPI.RANNILA@NUOTTA.COM

Jumalan palvelijana Monien mielestä Suomessa on liian vähän poliiseja. Varoja säästetään siten, ettei auki olevia virkoja täytetä. Kuitenkin poliisin näkyminen katukuvassa on erityisen tärkeää.

nuotta13 cyan magenta yellow black

Mirjam haluaa hyväksi poliisiksi


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:48

Sivu 14

14

kuukauden seurakunta

uotta

Kuukausittain Nuotassa esittäytyy yksi seurakuntanuorten porukka. Sivun toteuttavat nuoret itse.

Keravan srk

Omaa seurakuntaa en vaihtaisi mihinkään! On perjantai-ilta ja kello lähenee kahdeksaa. Jo pappilan ovella huomaa vanhan puurakennuksen olevan täpösen täynnä; eteinen on täynnä erinäköisiä ja -kokoisia kenkiä. Meneillään on taas yksi Keravan seurakunnan nuorisotoiminnoista, Pappilan avoimet ovet. Avoimet ovet on vapaata oleskelua iltakahdeksasta yhteentoista: juttelua, kahvin ja teen juontia ja iloista tunnelmaa. Illan päätteeksi pidetään pieni hartaus, jossa hiljennytään hetkeksi ja lauletaan Punaisen laulukirjan lauluja. Aktiiviset nuoret luovat Pappilaan elävän ja aidon hengen. Mukaan on helppo tulla ensimmäistäkin kertaa. Avoimet ovet ei ole ainut seurakunnan järjestämä tilaisuus nuorisolle. Erilaisille ihmisille on erilaisia tapahtumia aina Klubi-illoista sählyvuoroihin. Kuukausittaisessa Klubi-illassa on teeman mukaisesti järjestettyä ohjelmaa, esimerkiksi bändimusiikkia. Esiintyjinä on vieraillut lukuisia bändejä suomalaisen gospelmusiikin huipulta. Seurakunnan toiminta on ilmaista lukuun ottamatta joitain leirejä ja retkiä, jotka ovat myös hyvin suosittuja nuorten keskuudessa, varsinkin Nuottakodossa järjestettävät syys-, kevät- ja loppiaisleirit. Toiminta pelaa tosi hyvin nuorten ehdoilla. Nuorisotyöntekijät ovat loistavia ja nuoret tulevat hyvin toimeen ohjaajien kanssa. Rennon ilmapiirin ansiosta toimintaan on mukava osallistua. Suurin osa Pappilassa käyvistä nuorista on riparin käyneitä, koska riparilla tutustuu seurakunnan toimintaan ja kynnys lähteä mukaan on pienempi. Lisäksi Pappilassa näkee sellaisia tuttuja, joita ei muuten tule tavattua ja voi rauhassa

viettää aikaa vanhojenkin ystävien kanssa. Joka tapahtumassa lauletaan myös Punaisen laulukirjan lauluja. Uskominen Jumalaan ei ole niin näkyvää nuorisopiireissä yleensä. Rippikoulun jälkeen uskonasioihin suhtautuminen muuttuu luontevammaksi, eikä seurakunnan toimintaan osallistuvaa enää pidetä poikkeavana. Pappilassa voi paitsi pitää hauskaa ystävien kesken, myös jutella ja miettiä vakavampiakin asioita: on aikaa etsiä ja pohtia omaa uskoa.

Pappilan työntekijät ovat aina valmiita kuuntelemaan, ja juttukumppaneita löytyy myös samanhenkisistä nuorista. Täällä yhteishenki on mahtavaa ja kaikki, niin nuoret kuin ohjaajatkin, ovat kavereita keskenään. Omaa seurakuntaa ei vaihtaisi enää mihinkään! KERAVAN NUORI SEURAKUNTA


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:50

Sivu 15

Taivasreissaajan tsemppikurssi osa 2

15

uotta

Miksi Jumala on väärässä? Terve hyvä taivasreissaaja! Tässä opetuksessa hyppäämme Mooseksen kenkiin ja pohdimme, mitä tehdä, kun Jumala kutsuu työhönsä ja sisin huutaa: ”apua, musta ei ole siihen!” Tuntuuko tutulta? Mooses on mielestäni yksi VT:n kiehtovimmista hemmoista. Kuuntelepa vaikka tätä: "Israelin kansasta ei ole enää koskaan noussut toista sellaista profeettaa kuin Mooses, jonka kanssa Herra puhui kasvoista kasvoihin" (5 Moos 34:10). Mooseksen seurassa olisi ollut helppo tuntea alamittaisuutta! Mooses vaikuttaa hengelliseltä jättiläiseltä. On kuitenkin hyvä (ja armollista!) muistaa yksi juttu. Jokaisella meistä on omat heikkoutensa, pelkonsa ja kipunsa. Myös Ukko-Mooseksella! 3. Moos 3:1-11 kertoo, miten Jumala ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa huutaen hänen nimeänsä: "Mooses, Mooses... Ota kengät pois jalastasi, silla paikka, jossa seisot on pyhä maa... Minä olen sinun isäsi Jumala, Aabrahamin Jumala, lisakin Jumala ja Jaakobin Jumala." Mutta miten Mooses reagoi? Olen löytänyt Mooseksen stoorista kuusi ruikutusta – kuusi huonoa selitystä, miksi Jumala tekee virheen kutsuessaan juuri hänet. Käydään nämä ruikutukset lyhyesti läpi. Voit poimia niistä suosikkisi.

RUIKUTUS 1: MIKÄ MINÄ OLEN MENEMÄÄN..." (3 MOOS 3:11). ”Onneni on olla pelkkä nolla.” Kenties Mooseksesta tuntui siltä. Kaveri oli totaalisesti pettynyt itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa. Jumala ei kuitenkaan piitannut turhia Mooseksen ruikutuksesta. Hän näki Mooseksen persoonallisuuden, lahjat, vahvuudet ja heikkoudet. Ennen kaikkea Jumala tunsi omat suunnitelmansa Moosesta kohtaan. Siksi Jumala lupasi yksinkertaisesti, mutta napakasti: ”Minä olen sinun kanssasi” (3:12). Sana "Minä olen" pitää sisällään kaiken sen, mitä Jumala on. Joku on kääntänyt sen seuraavasti: "Minä olen kaikki, mitä tarvitset, kun jotain tarvitset." Jumala tahtoo haastaa myös sinut, arvoisa Nuotan lukija, luottamaan Jumalaan kokonaisvaltaisesti. Hän on sinun Jumalasi, joka rakastaa sinua. Tätä rakkautta ei mitätöi tunteesi tai heikkoutesi. Voit piiloutua Jumalan rakkauden sisään kuin peiton alle kylmänä talviaamuna. Rakkauden lämmittämänä voit myös toimia Jumalan asialla tällä planeetalla. Tähän tehtävään liittyvät omat lahjasi, toiveesi, unelmasi, pelkosi, heikkoutesi, mutta myös Jumalan Pyhän Hengen johdatus. Mitä se sitten kohdallasi tarkoittaakin, muista että Jeesus on kanssasi. Joka päivä ja joka ikinen yö.

RUIKUTUS 2: ”MINUA EI OTETA VASTAAN” (3 MOOS 3:13-16). Mooses pelkäsi hylkäämistä. Kukapa meistä ei sitä pelkäisi? Tahtoisimme niin olla kaikkien suosikkeja. Kavereiden ja sukulaisten lempparipoikia ja –tyttöjä.

- kuusi tuttua ruikutusta

Maailma ei kuitenkaan ole eikä tule milloinkaan olemaan Jumalan omien fanikerhon jäsen. Siksi on luonnollista, että ihmiset kääntävät toisinaan meille selkänsä, vaikka toimisimme kuinka fiksusti Jeesuksen asialla. Siksi on tärkeää, että käsittelemme hylkäämisen pelkomme. Mooseskin joutui tekemään niin. Hän ajatteli, että miten egyptiläiset, joilla oli monia mahtavia epäjumalia voisivat uskoa, että Mooseksen Jumala löisi kaikki laudalta? Jumala vastasi Moosekselle kertomalla oman nimensä, ja samalla Hän valtuutti Mooseksen menemään eteenpäin Jumalan voimassa ja auktoriteetissa: "Sano heille, että Minä olen, on lähettänyt sinut!" Jumala lähetti Mooseksen rohkaisemalla tätä, että poika, et mene omissa nimissäsi! Älä pelkää! Jokaisen taivasmatkalaisen on hyvä aika ajoin miettiä tekemisiään ja punnita niitä Jumalan sanan pohjalta. Jos toimii Raamatun mukaan, rakkauden hengessä, voi huokaista helpotuksesta silloinkin, kun joku kääntää selkänsä.

RUIKUTUS 3: ”ENTÄ JOS…” (3 MOOS 4:11). Mooses muisti, että eihän häntä aikaisemminkaan oltu kuultu, kuinka tilanne olisi nyt toinen? Jos itse kamppailet epäuskosi kanssa, älä huolehdi, sillä et ole ainoa! Mooses pelkäsi, etteivät egyptiläiset ottaisi häntä vakavasti. Jumala sanoi kuitenkin tietävänsä, miten faraon ja kumppanien suut tukitaan ihmeiden ja merkkien kautta. Jumala opetti Moosesta luottamaan Pyhän Hengen voimaan! Jumalan valtakunnan hommissa eivät vastoinkäymiset lopu. Muista kuitenkin, että sinun ei tarvitse vakuuttaa muita, että Jumala on sinun kanssasi. Jos olet Jumalan asialla, Hän osoittaa haluamallaan tavalla, että hän kulkee matkassasi. Tee sinä osasi, Jumala tekee kyllä - salatulla tai näkyvällä tavalla - osansa.

RUIKUTUS 4: MUTTA HERRA, EN OSAA PUHUA” (3 MOOS 4:10). Mooses katsoi jälleen itseänsä alta lipan. Hän pelkäsi, että faraon hovissa häneltä menisi senat sakaisin. Kenties Mooses arvioi omat heikkoutensa täysin realistisesti. Jumala vastasi Moosekselle kysymyksellä: "Kuka on antanut ihmiselle suun...? Enkö juuri Minä Herra?" Jumala rohkaisi miestä luottamaan, että hän auttaa silloin, kun tulee puhua. Mooses ei ollut omassa varassaan. Muista, että kenet Jumala kutsuu, hänet Hän myös varustaa. Heikkoutemme kääntyvät vahvuudeksi Jumalan käytössä.

RUKUTUS 5: ”PLEASE, HERRA, LÄHETÄ JOKU MUU” (3 MOOS 4:13). Mooses tunsi olevansa väärä henkilö näin suureen tehtävään. Kuitenkin samalla Jumala näytti, että Mooseksen ei tarvitse olla yksin. Jumala lupasi antaa hänelle työtoveriksi Aaronin. Jumala ei ole tarkoittanut, että kukaan elää ja toimii kristittynä yksin. Seurakuntayhteydessä toinen toisiaan tukien.

RUIKUTUS 6: ”KAIKKI MENEE VAIN SURKEASTI” (3 MOOS 5:21-22). Nämä sanat Mooses sanoi ehkä katkerana ja pettyneenä. Hän oli tarttunut haasteisiin ja mennyt Faraon eteen. Tilanne näytti menevän kuitenkin huonompaan suuntaan. Kuulostaako tutulta? Tarkoitit hyvää ojentaessasi kaveriasi, mutta sen seurauksena välinne menivät pakkasen puolelle. - Tämä on takuulla viimeinen kerta, manaat. Mooseksen stoori opettaa, että me emme aina näe työmme tuloksia välittömästi. Jumalan valtakunnan työntekijän tulee oppia luottamaan, että kaikki tapahtuu Jumalan aikataulun mukaan. Kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä!

"MINÄ OLEN" HAASTAA SINUT Jumala haastoi Mooseksen suureen tehtävään. Vaikka sinä et ole Mooses etkä ehkä edes hänen sukulaisensa, stoori on silti hyvin ajankohtainen, Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Sama Jumala, joka haastoi Mooseksen, herätti Jeesuksen kuolleista ja elää omissaan Pyhän Hengen välityksellä, tahtoo haastaa sinut uskomaan evankeliumin ja viemään sitä eteenpäin. Hän sanoo nimeksensä "Minä olen." Tiedätkö, mitä se tarkoittaa? Jumalan nimi pitää sisällään oikeastaan kaiken, mitä Jumala on. Otan esille siitä kaksi kohtaa: Ensiksi, Jumala on ikuinen. Hän on aina ollut olemassa ja tulee aina olemaan, Hän ei valehtele, eikä kadu sanojansa! Jumalaan ja Hänen sanaansa voi aina luottaa. Toiseksi, Jumala tulee omillaan toimeen ja on ihmisistä täysin riippumaton. Jumala ei tarvitse apureita, Hän on vain viisaudessaan päättänyt delegoida evankeliumin eteenpäinviemisen kristillisen kirkon jokaiselle jäsenelle. Tällainen Jumala haastoi Mooseksen! Jumala ei tarvinnut Moosesta, Hän armossaan vain valitsi Hänet. Jumala on myös valinnut sinut. "Me olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut" (Ef 2:10). Tartu haasteeseen ja lähde matkaan. "Minä olen" eli Herramme Jeesus Kristus kulkee vierelläsi! Täältä ikuisuuteen. Tsemppiä ja Jumalan täysihoitoa sinulle. JUSSI MIETTINEN NUORISOTYÖN JOHTAJA, PASTORI SEKL KUVA MASAMITSU AMEMORI


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:51

Sivu 16

16

Nuotta

nuotta16 cyan magenta yellow black

uotta

Mies ja Näky matalasta kynnyksestä

AWARDS

Nuotta -lehti esittelee kuukausittain nuorisotyön tekijöitä, jotka elämällään tai toiminnallaan ovat edistäneet suomalaista nuorisotyötä. He ansaitsevat Nuotta Awards -palkinnon! Nykyään opettajana toimivalla Arto Sahamiehellä on paljon kerrottavaa työstään nuorten parissa. Elämään on mahtunut monta ihmeellistä, hienoa, kipeää ja vaikeaa hetkeä, joiden takana on ollut Jumala. Uskoon Arto tuli noin 17-vuotiaana. Riparilla kylvettiin Jumalan sana, muutaman vuoden päästä alkoi tapahtua. - Olin viettänyt tavallisen nuoren miehen lauantai-illan. Sunnuntaiaamuna alkoivat isot asiat mietityttää ja minulle tuli helvetinpelko. Maanantaina menin koulun rukouspiiriin ja pyysin esirukousta, Arto muistelee. Arto päätyi mukaan seurakunnan toimintaan. Samalla kun hän mietti, mitä tekisi lukion jälkeen, täytti hänen äitinsä hänen puolestaan hakupaperit Raamattuopistoon. Suunta tuntui Artosta hyvältä, ja sieltä hän valmistui myöhemmin nuorisotyönohjaajaksi.

Uusia tuulia Kouvolassa

Kahvila eilen ja tänään

Monen käänteen kautta Arto muutti perheineen Kouvolaan vuonna 1985. Sieltä hänelle oli auennut paikka erityisnuorisotyönohjaajana. Työpaikka oli seurakunnassa ensimmäinen laatuaan, ja Artolta kyseltiin, mitä hän meinaisi työssään tehdä. Arto kertoi odottavansa vastausta Jumalalta – ja vastaus tuli. - Siskoni tuntema tyttö sai näyn, että Kouvolan Hansakeskuksessa avataan jonkinlainen nuorisopaikka ja Jumala on valinnut minut sen paimeneksi. Paikkaan tulee paljon nuoria ja sen on sitouduttava Jumalan Sanaan ja evankeliumiin, hän kertoo. Samoihin aikoihin seurakunta etsi uusia toimitiloja. Hansakeskuksessa oli kiinteistö myytävänä, mutta sen sai eräs yritys. Pian ilmeni kuitenkin, että se oli luopunut aikeestaan ja kiinteistö olikin yllättäen vapaana. Seurakunta vuokrasi tilan, jonne alettiin luoda nuorisokahvilaa nimeltä Matala Kynnys.

Matalan Kynnyksen ensimmäiseen iltaan vuonna 1986 odotettiin muutamaa kymmentä ihmistä. Illan mittaan paikalla kävi 442. - Parhaimpina iltoina kävijämäärä kasvoi yli tuhannen. Yhteenkään paikalliseen kapakkaan tai diskoon ei ollut yhtä pitkiä jonoja kuin kristilliseen nuorisokahvilaan, Arto hämmästelee. Evankeliumi oli esillä Matalan Kynnyksen yössä. Taustalla soivan gospelmusiikin, kristillisten elokuvien ja vierailevien bändien lisäksi kahvilan työntekijät pitivät vuorollaan todistuspuheita uskostaan. Kävijät katsoivat heidän seisovan sanojensa takana. Monia nuoria sai tulla uskoon. - Paikka pyöri hyvin, mutta työ ei kuitenkaan ollut helppoa. Puolet illan vieraista saattoi olla kännissä ja joukkoon lukeutui hurjiakin tapauksia. Arto muistelee tilanteita, joissa hänen henkensä oli uhattuna.

- Jumala antoi meille rohkeuden, jollaista meillä itsellämme ei olisi ollut. Edelleenkin Matala Kynnys sijaitsee Hansakeskuksessa keskellä Kouvolaa, tosin uusissa tiloissa. Vaikka aukioloajat ovat vaihtuneet ja kävijämäärät muuttuneet, työtä tehdään edelleen samalta pohjalta kuin 80-luvulla. Evankeliumi on etusijalla ja työntekijöille kerrotaan toteutuneesta näystä. - Matalan Kynnyksen tulevaisuus on viime aikoina ollut vaakalaudalla sen vähentyneen suosion vuoksi. Toiminta on kuitenkin mielestäni nykyään sellaista, jollaiseksi me sen alun perin suunnittelimme. Toivon, että kahvila saisi jatkaa toimintaansa ja tuoda nuorille eräänlaisen turvapaikan – mikäli heitä ei missään muualla kuunneltaisikaan niin siellä varmasti.

Onnellinen opettaja Jumala oli kuitenkin suunnitellut Arton varalle myös muuta. Vuonna 1994 hän innostui opiskelemaan opettajankoulutuslaitoksessa ja valmistui erityisopettajaksi.

- Parhaimpina iltoina kävijämäärä kasvoi yli tuhannen. Yhteenkään paikalliseen kapakkaan tai diskoon ei ollut yhtä pitkiä jonoja kuin kristilliseen nuorisokahvilaan, Arto hämmästelee. Tällä hetkellä hän opettaa erityisluokkaa ja kertoo työnsä olevan antoisaa. - Ammatinvaihto vaikutti myös uskonelämääni: ennen olin ajatellut Jumalan vaativan minulta evankelioimistyötä ja auttavan minua vain siinä. Sain kuitenkin huomata, että tarvitsen Jumalan apua jokaisessa arjen hetkessäkin. Voin olla täysin oma itseni ilman suorituspaineita ja silti kristitty. Löysin armon uudella tavalla ja siksi osaan olla armollisempi myös muita kohtaan, Arto sanoo. - Eräs koulun oppilaista kysyi minulta taannoin, olenko uskovainen. Kun vastasin myöntävästi, hän ihmetteli. Usko on minulle ykkösasia, ja tahtoisin sen myös näkyvän elämässäni – vaikkapa arkisessa työssäni koulussa. LOTTA RÄMÖ LOTTA.RAMO@NUOTTA.COM


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:51

Sivu 17

17

uotta

“Siellä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”

Stefa oli pahassa pulassa. Ympärillä oleva väki oli raivoissaan ja kiristeli hänelle hampaitaan. Stefa oli todistanut heille uskostaan Jeesukseen, eikä sellainen usko miellyttänyt näitä hänen tuttaviaan. Stefaa pelotti ja hän tiesi, että oli tosi kyseessä. Hän ei kuitenkaan aikonut lannistua eikä kieltää uskoaan. Stefa nosti katseensa taivasta kohti pyytääkseen apua Jumalalta. Silloin hän näki taivaan avoimena edessään ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella. Tästä näkymästä Stefa sai rohkeutta kestää pilkkaa ja lyöntejä.

Laita lyhyesti rukousaiheesi, kiitosrukouksesi ja rukousvastauksesi Nuotan Prayer Zone sivuille: www.nuotta.com/ prayerzone tai lähetä rukouksesi suoraan sähköpostitse prayerzone@nuotta.com Sivuilta voit liittyä myös Prayer Zone rukousrinkiin.

Marraskuun rukous Rakas Jeesus, opeta meitä Suomen nuoria rukoilemaan ja pyytämään Sinua avuksemme. Kiitos, että olet kanssamme jokaisena päivänä ja jokaisena hetkenä. Anna meidän olla rohkeita todistamaan Sinusta. Amen.

Stefasta alias Stefanoksesta voit lukea Apostolien tekojen kuudennesta ja seitsemännestä luvusta. Stefanoksen tavoin sinäkin olet ehkä saanut kuulla uskosi tähden ivallisia kommentteja tai kokea muunlaista kiusaamista. Radikaalina Taivaan kansalaisena ei ole aina helppoa elää maan päällä. Jaksaaksemme eteenpäin tarvitsemme sitä, että saamme nähdä taivaat avoimena ja vilauksia Jumalasta. Jotain sellaista on saattanut tapahtua sinulle Maata Näkyvissä –festareilla, Nuorten Kesässä, riparilla tai nuortenilloissa: olet saanut kohdata Kaikkivaltiasta. Jumala ei kuitenkaan ole kaukana sinusta arkipäivänäkään. Ei, Hän on lupauksensa mukaisesti lähellä sinua aina, kun rukoilet Häntä (5.Moos.4:7). Pyydä Jumalalta voimaa elää rohkeasti kristittynä kotona, koulussa ja harrastuksissa. Kuten Stefanosta, myös sinua Jeesus on valmis auttamaan. Apu ei välttämättä tarkoita kiusaamisen loppumista – Stefakin joutui kivisateeseen. Sen sijaan Jeesus antaa sinulle tarvitsemaasi voimaa ja rohkeutta olla Hänen todistajanaan sekä rakkautta kiusaajia kohtaan. Pidä varasi, sillä rukousvastaus voi olla jo tulossa! MAARIT ALM PS. Tällä kertaa kartalle ja meidän kaikkien rukouksiimme liitetään seuraavat jo pitempään toimineet koulujen rukouspiirit: Ounasvaaran lukion, Ounasvaaran yläasteen ja Lyseonpuiston lukion rukouspiirit Rovaniemellä sekä Porlammin yläasteen ja lukion rukouspiiri Lapinjärvellä. Innokasta jatkoa teille!

Koulun rukouspiirin terveiset Koulumme rukouspiiri perustettiin vuosi sitten, ja kävijöitä on ollut vaihteleva määrä. Joskus paikalla on kaksi rukoilijaa ja toisinaan yli kymmenen. Aloitamme rukoushetken yleensä lukemalla jonkin psalmin tai jaamme jonkin raamatunpaikan, joka on lähiaikoina puhutellut. Sen jälkeen juttelemme yhteisistä ja henkilökohtaisista rukousaiheista. Sitten pääsemmekin itse asiaan eli rukoukseen. Jokainen saa rukoilla

ääneen, kenenkään ei ole pakko ja toki voi hiljaa mielessäänkin rukoilla. Kiitämme Jumalaa siitä, millainen Hän on ja mitä Hän on tehnyt. Pyydämme apua ja voimia koulunkäyntiin ja muuhun arkeen. Rukoilemme erityisesti oman koulumme, mutta myös koko kaupungin puolesta. Lopussa yhdymme Herran siunaukseen tai Isä meidän -rukoukseen. Tällä hetkellä toimintamme on vähän jäissä, koska meillä ei ole tiloja remontin takia. Heti remontin päätyttyä laitan ilmoituksen sekä info-telkkuun että ilmoitustaululle ja kutsun uusia ja vanhoja kävijöitä piiriimme.

Kirkkovuosi

• • •

•• • •••• • • • • •• •• •• • • • ••• • • • • ••••• • • • •• • •

Jos sinulla on rukouspiiri tai haluat aloittaa sellaisen koulussasi, niin toimi seuraavasti: pistä Nuotan nettisivuille ajankohtainen rukouspyyntö, jossa on mainittu paikkakuntasi ja koulusi nimi sekä yhteyshenkilön sähköpostiosoite. Näin voimme olla teihin yhteydessä. Kartalta voimme sitten seurata, missä päin Suomea rukouspiirejä toimii.

Rukouspiiri on ihan huippujuttu koulussa! Yhteisten kokoontumisten kautta Jumala antaa voimia jaksaa arjen puurtamista. Rukouspiirissä tutustuu muihin kristittyihin omassa koulussa ja näkee, ettei sittenkään ole se ainoa outo kummajainen koulussaan :) Siunausta kaikille rukouspiiriläisille. Muistakaa, että kaikki on mahdollista Jumalalle! IIDA KIMPISEN LUKIO, LAPPEENRANTA

Rukoilemme…

23.11.2003

30.11.2003

6.12.2003

7.12.2003

14.12.2003

- Herra, armahda ja auta minua. Minua vainotaan. Opettajani tekee minulle vääryyttä.

Tuomiosunnuntai Kristuksen kuninkuuden sunnuntai Kristus, kaikkeuden Herra 1. lukukappale Dan. 12: 1–3 2. lukukappale Ilm. 20: 11–21: 1 Evankeliumi Matt. 25: 31–46

1. adventtisunnuntai Kuninkaasi tulee nöyränä 1. lukukappale Jes. 62: 10–12 2. lukukappale Room. 13: 11–14 Evankeliumi Matt. 21: 1–9

Itsenäisyyspäivä Kiitos isänmaasta 1. lukukappale 5. Moos. 8: 10–17 TAI Saarn. 9: 13–18 2. lukukappale Jaak. 3: 13–18 TAI Ap. t. 17: 24–30 Evankeliumi Joh. 8: 31–36

2. adventtisunnuntai Kuninkaasi tulee kunniassa 1. lukukappale Hoos. 2: 20–22 2. lukukappale 1. Piet. 1: 13–17 Evankeliumi Luuk. 21: 25–33 (34–36)

3. adventtisunnuntai Tehkää tie Kuninkaalle 1. lukukappale Jer. 3: 21–25 2. lukukappale 1. Kor. 4: 1–5 Evankeliumi Matt. 11: 2–10

- Muistaisitteko veljeäni, että hän pääsisi paremmin sisään koulujuttuihin ja saisi viisautta niihinkin asioihin. Ennen kaikkea rukoilkaa, että hän voisi tulla elävään uskoon. Muistaisitteko veljeni opettajaa, että hän saisi rakkaudellisempaa suhtautumista veljeeni, ja halua auttaa häntä oppimisvaikeuksissa. - Rukoilkaa helpotusta sosiaaliseen tilanteeseeni ja johdatusta oikeaan päätökseen opiskeluni kanssa.

KUVA: ANTTI MUSTAKALLIO

PR AY ER

NE ZO

Taivas näkyvissä

Utsjoki• Enontekiö• Pello•Raahe• Kokkola•Vimpeli• Alajärvi•Kaustinen•Vaasa•Soini• Nurmo•Seinäjoki•Alavus• Nakkila•Kiukainen•Kankaanpää• Tampere•Uusikaupunki•Hämeelinna•Laitila•Turku• Nummela• Helsinki•Vantaa• Järvenpää•Lahti• Mäntsälä•Vääksy• Heinola•Mänttä• Jyväskylä• Outokumpu• Mikkeli• Loviisa• Kauniainen •Saarijärvi • Lappeenranta • Kuopio • Kangasala • Riihimäki •Kuhmoinen • Hanmina • Ounasvaara • Rovaniemi


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:52

Sivu 18

18

www.maatanakyvissa.net

nuotta18 cyan magenta yellow black

uotta

Nyt on Maata Näkyvissä Kenet haluaisit tavata Maata Näkyvissä-festareilla? Vaihtoehtoja on varmasti paljon: kesän riparikavereita, muita tuttuja, joita olet kohdannut naapuriseurakunnassa tai viikonloppuleireillä, sen mielenkiitoinen tyyppi, jonka kanssa on katseita vaihdettu vai suosikki bändisi laulusolistin ja kitaristin. Festarimaailma on täynnä mie-

lenkiintoisia henkilöitä. Kaikista tärkein henkilö on mukana Turkuhallin raamattuopetuksissa, gospelkonserteissa, kanavissa, Messukeskuksen käytävillä ja sivulavalla, ihan missä liikutkin. Hänen nimensä on Jeesus, Hän on sinun vapahtajasi, joka sanoo: Tule seuraa. Kulje hänen kanssaan niin saat festareista irti taatusti enemmän... JUHA HEINONEN

Revolverihaastattelu 1

Jälleen festareille Bussi toisensa perään kurvaa Turkuhallin pihaan. Maata Näkyvissä -festareille tullaan usein isolla porukalla pitkänkin matkan päästä. Kymmenet, jopa sadat seurakunnat järjestävät jokasyksyisen retken festareille. Ahkerimpia festarikävijöitä ovat nuoriso-ohjaajat ja -papit.

festareiden parasta antia. Se on rohkaissut ja antanut uutta potkua uskonelämään. Tietysti oman suosikkibändin kuuleminen ja näkeminen on ollut myös tärkeä juttu. Näiden kokemusten lisäksi Tatu pitää keskustelukanavia tärkeinä. Niissä nuorilla on tilaisuus pureutua syvemmin johonkin ajankohtaiseen, kiinnostavaan aiheeseen.

myös aikoinaan juontajana loistava tunnelmankohottaja.

Mirkka Santala, nuorisotyöntekijä, Hämeenkyrön seurakunta

Mikä MN-festareilla on parasta?

Mitä teet Maata Näkyvissä -festareilla?

Festareilla on aivan loistava musiikkitarjonta, tuttuja ihmisiä ja hyvä, kotoisa meininki.

Olen MN-festareilla kaitsijan roolissa, valvomassa ja tukemassa seurakuntamme nuoria.

Onko elämää festarien jälkeen?

Mieleenpainuvin MN-festarimuistosi?

Ehdottomasti on. Festarit on jonkinlainen keidashetki, mutta sellaisia hetkiä on myös arjessa.

Muutaman vuoden takaa on jäänyt mieleen joku ulkomainen puhuja, jonka nimeä en nyt muista. Vaismaan Kalle oli

SINIKKA HEISKANEN

Lauantai-illan huipennus - Tärkein syy lähteä aina uudelleen festareille on evankeliumi, joka on siellä kokonaisvaltaisesti ja tinkimättömästi tarjolla, kertoo seurakuntapastori Tatu Koutonen Raahen seurakunnasta. Vuosittaisen retken järjestäminen nuorille on Tatulle mukava haaste. Pastori onkin festarikävijänä melkoinen konkari: tänä vuonna hän lähtee festareille jo kahdettatoista kertaa. Raahen seurakuntayhtymästä festareilla on vuosittain ollut mukana kaksi bussilastillista nuoria. Tänä vuonna busseja on kolme, koska Pattijoen seurakunta liittyi vuoden alussa yhtymään.

Yhteyden kokeminen tärkeää Raahen seurakunnan nuorten festariodotukset ovat tänäkin vuonna korkealla. Festareista on puhuttu eri yhteyksissä paljon. Tatu kertoo rukoilleensa nuorten kanssa syksyn aikana tapahtuman ja sen vastuunkantajien puolesta. - Aikaisemmat festarit ovat olleet huippukokemuksia monille seurakuntamme nuorille. Monet ovat kertoneet, että yhteyden kokeminen suuren joukon kanssa Jumalan läsnäolossa on ollut

- Omat festarimuistoni ovat enimmäkseen huikeita; rohkaisevia ja kannustavia. Onhan se aina mahtava kokemus, kun kymmenen tuhatta nuorta on yhdessä saman sanoman äärellä. Evankeliumiin sitoutuneet bändit ja niiden konsertit sekä jumalanpalvelukset ovat olleet puhuttelevia hetkiä, Tatu muistelee. Muutama vuosi sitten Tatu vastasi festareilla perjantai-illan liturgiasta. Hän kertoo valmistautuneensa tehtävään innolla. Myös raahelaisia nuoria oli juonessa mukana. - Messussa Jumalan Sana on tarjolla koko rikkaudessaan. Oli hieno kokemus johtaa suurta juhlaa, jossa vastaanotimme Jeesuksen sanassa ja ehtoollisen sakramentissa. Tatun toiveena on, että nuoret saavat tänäkin vuonna hyvän festarikokemuksen keskelle syksyn arkea, ja että tapahtuma auttaa sitoutumaan entistä ehyemmin Kristukseen. Viikonlopun kohokohdaksi hän veikkaa lauantai-illan pääkonserttia, jossa the Rain astuu lavalle. SINIKKA HEISKANEN SINIKKA.HEISKANEN@NUOTTA.COM

Revolverihaastattelu 2

Eveliina Huuskonen, koululaistyöntekijä, Suomen ev.lut. opiskelija- ja koululaislähetys (OPKO)

na jo perjantaina. Oli upeaa osallistua festarimessuun ja käydä ehtoollisella yhtenä suurena Jumalan perheenä.

Mikä MN-festareilla on parasta? Ystävien ja Jumalan kohtaaminen.

Mitä teet Maata Näkyvissä -festareilla? Pidän lauantaina pariin otteeseen studion nuorille naisille yhdessä työkaverini Viljasen Merjan kanssa. Toivon myös tapaavani ystäviäni ja nuoria, joita olen tavannut leireillä eri puolilla Suomea.

Mieleenpainuvin MN-festarimuistosi? Usein olen käynyt MN-festareilla vain lauantaina, mutta toissa vuonna olin muka-

Onko elämää festarien jälkeen? Totta kai. Lisäpotkua siihen saa käymällä oman seurakunnan järjestämässä nuortentoiminnassa ja jumiksissa ja tarttumalla Raamattuun, siihen Isoon Kirjaan. SINIKKA HEISKANEN


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:54

Sivu 19

19

uotta

- Olen ollut aina töissä festareilla. Tosin olen kyllä sellainen, etten edes osaisikaan olla paikoillani, aina täytyy tehdä jotain, Miika kertoo. Mikä sitten houkuttelee tietotekniikkaa opiskelevan nuoren miehen talkootöihin vuosi toisensa jälkeen? - Taitaa olla se, että tällä tavalla saan olla mukana tekemässä Jumalan valtakunnan työtä. En ole mikään puheenpitäjä, tämä on minun tapani kantaa oma korteni kekoon. Toinen syy on se, että minusta on hienoa paiskia hommia hyvällä porukalla. Tämä poikkeaa täysin opiskeluista, ja on rentouttavaa tehdä viikonlopun ajan jotain ihan muuta, mitä arjessa tekee. - Työ festareilla on tosi konkreettista. Rakennamme paljon esimerkiksi pöytiä, joten oman työn jäljet voi siis helposti nähdä, Miika valottaa talkootyön palkitsevuutta.

Ei pelkkää fiilistä Tiedätkö, kuinka lauantain studiotiloihin hankitaan tuolit? Entä penkit ja pöydät Messukeskukseen? Edes perjantai-illan messussa tarvittava alttarikaide ei tule itsestään paikalle. Monituhatpäisen yleisön saapuessa perjantaina paikalle on festareiden rakennustiimi jo lopettelemassa parin päivän mittaista urakkaansa. Tuolit ja pöydät ovat paikoillaan.

- Tiimi kokoontuu yleensä keskiviikkoiltana, jolloin käydään tehtävät läpi. Torstaiaamuna kello 8 sitten aloitetaan. Viedään studiotiloihin tuoleja, pystytetään keittokatos ja ruokapöydät, roudataan penkkejä, rakennetaan Messukeskuksen sivulava ja lipunmyyntikojut ja paljon muuta, Miika luettelee loputtomalta tuntuvaa työlistaa. Kun Messukeskuksen puolella tulee valmista, siirtyy tiimi Turkuhallin puolelle. Lähes kymmenet festarit nähnyt Miika on vuosien varrella työskennellyt myös ruoanjakajana ja roskakuskina ennen siirtymistään rakennuspuolelle.

Festareilla on kiva nähdä kavereita ja siellä saattaa törmätä ihmisiin, joita ei ole nähnyt pitkään aikaan. Mutta niin mukavaa kuin kavereiden kanssa joriseminen onkin, on viikonlopun aikana myös mahdollisuus osallistua monipuoliseen ohjelmatarjontaan. - Pelkkää fiilistä ei mielestäni kannata tulla hakemaan, kun tarjolla on myös eväitä elämään.

Kristityssä kodissa kasvaneelle Miikalle usko on tärkeä asia. - Itse en ole uskoa valinnut, vaan Jumala on kutsunut minut yhteyteensä Pyhän Hengen kautta. Usko merkitsee minulle sitä, että minut on pelastettu ja olen matkalla taivaaseen. Usko myös luo varmuutta tulevaisuudesta, koska tiedän, että on olemassa Jumala, joka johdattaa. Vaikka itse tätä venettä täytyy soutaa, Jumala kuitenkin siunaa elämän. Kuinka sitten voi uskoa Jumalan siunaukseen, kun pommeja räjähtelee joka puolella maailmaa, pahuutta ja itsekkyyttä tapaa päivittäin, ja harva meistä selviää läpi elämän ilman vastoinkäymisiä? Rakastavan Jumalan olemassaoloa voisi siis syystäkin epäillä. - Aina ei voi käsittää, miksi Jumala sallii joidenkin asioiden tapahtua. Mutta ihmisen tehtävä ei ole kyseenalaistaa Jumalan suuruutta, vaan kantaa kaikki asiansa Jumalalle. Taivaassa kaikki sitten selviää, Miika lohduttaa. Miika korostaa seurakuntayhteyden tärkeyttä uskonelämän hoitamisessa. - Kristittyjen yhteys on tosi tärkeää. Yksin on paha kulkea. Festareilla ei tuskin tarvitse kulkea yksin, kanssakulkijoita on vierellä kymmenisentuhatta. Mitä sitten festareiden jälkeen? Tässä Miikan resepti; seurakunta, Raamattu, kirkossa käynti ja ehtoollinen.

MINNA RAUTIAINEN

Minut on pelastettu ja olen matkalla taivaaseen.

Yksi rakennustiimin jäsenistä on tamperelainen 23-vuotias Miika Parvio.

Revolverihaastattelu 3

Projektisihteeri Senni Jokinen Mieleenpainuvin MN-festarimuistosi? - Hyviä muistoja riittää paljon, mutta yksi niistä on varmasti The Rainin mahtava konsertti viime vuonna!

Mikä festareilla on parasta? - Ehdottomasti lämmin yhteenkuuluvuuden tunne ja uskovien yhteys! Ja tietenkin hyvä musiikki.

Onko elämää festareiden jälkeen? Revolverihaastattelu 4

- Vaikka elämä festareiden jälkeen tuntuu kovin tyhjältä, ja hauska viikonloppu on aina liian nopeasti ohi, niin kyllä elämässä on paljon muutakin ihanaa kuin festarit.

Monesko kerta festareilla? - Nyt on seitsemäs kerta, ja töissä olen kuudetta kertaa.

Mikä festareilla on parasta? - Oma ainutlaatuinen tunnelma.

Muusikko Juha Tapio Mitä teet festareilla?

Mieleenpainuvin MN-festarimuistosi?

- Ennen festareita on huolehdittava useista käytännön järjestelyistä ja katsottava, että oikeat ihmiset ovat oikeissa paikoissa. Festareiden aikana seuraan että kaikki toimii, ja jos ei toimi, niin yritän tehdä asialle jotain.

- Ei mitään yksittäistä, eikä myöskään mitään omiin keikkoihin liittyvää, vaikka aina on ollut todella hienoa olla soittamassa festareilla! Parhaat muistot on nuoruudesta, kun pyörittiin kavereitten kanssa itse yleisönä.

MINNA RAUTIAINEN

Onko elämää festareiden jälkeen? - On, ja ennenkin.

Monesko kerta festareilla? - 6. lavalla, kaiken kaikkiaan varmaan 12.

Mitä teet festareilla? - Soitan omakeksimiä lauluja. MINNA RAUTIAINEN

nuotta19 cyan magenta yellow black

Miika rakentaa festareita


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:53

Sivu 20

20

uotta

Egoeimiä vie eteenpäin tekemisen nälkä Bändin nimi aiheuttaa väliin kummastusta. Jyrkin esiin kaivama ego eimi tarkoittaa kreikaksi minä olen. Vanhassa Testamentissa Jumala ilmoitti sen nimekseen. Ja Uudessa Testamentissa Jeesus käyttää sitä monessa vertauksessa puhuessaan itsestään, paljastaen näin Jumaluutensa. Mikäs sen parempi nimi gospelyhtyeelle. Egoeimi on bändi, jolla on vahva kutsumus viedä Suomen kansalle sanomaa Jumalan valtakunnasta. Poikien mielestä vahvat sanat höystettynä hyvällä musiikilla on oiva tapa saada sanoma perille. Tälle bändille pelkkä soittaminen ei ole ykkösasia, vaan tärkeintä on, että evankeliumin sanoma kuuluu.

Pääasiana Jumalan armo ja rakkaus - Meille oli aika selvää, että kun soittamaan aletaan, niin soitetaan gospelia, kertoo bändin rumpali Timo. - Kai se on se tahto sanoa, ja usko siihen, että laulujen kautta sanoma menee perille, lisää bändin laulaja Jyrki. - Aluksi bändissä oltiin vain minä, Jyrki ja Jarkko, Timo kertoo bändin historiaa. Egoeimiä on kuultu neljän vuoden aikana kouluissa, rippileireillä, kahviloissa, festareilla, vankiloissa sekä yksittäisissä tapahtumissa ja konserteissa. Bändin tyyli on löytynyt vähitellen, ja nykyään bändin musiikkia voisi ku-

vata funkahtavaksi ja melodiseksi rockiksi. Jyrki perustelee tyylinvalintaa yksinkertaisesti: - Tällainen musiikki kuulostaa juuri meidän soittamana hyvältä. Egoeimin lauluista suurin osa on Jyrkin käsialaa, mutta hiljalleen ovat Jarkko ja Laurikin alkaneet omiaan treeneihin tuomaan. - Sanoitukseni syntyvät niin, että joku asia alkaa puhutella minua, ja siitä sitten kirjoitan laulun. Yleensä niillä on joku tietty teema, selittää Jyrki laulujensa rakentelua. Timo kertoo, että treeneihin tuodut laulut ovat yleensä vain ”pohjia”, joista bändi sitten yhdessä alkaa lopullista raitaa koota. - Ennen muut sanoivat parannusehdotuksia vain musiikin suhteen, nykyään uskalletaan jo puhua sanoituksistakin, Jyrki lisää. - Tahtoisin, että ihmiset saisivat uskolleen vahvistusta keikoiltamme, miettii Jyrki syitä keikkailemiseen. Ja että ne, jotka eivät vielä usko, heräisivät miettimään asioita. Jumala oikeasti on todellinen ja hänen armonsa ja rakkautensa koskettaa meitä kaikkia. Keikoille on kiva mennä, mutta se ei yksin saa lähtemään pitkille matkoille, roudaamaan ja soittamaan. Pojat tunnustavat, että joskus harvoin, kun on kipeä olo tai väsyttää ei keikallekaan huvittaisi mennä. - Mutta aina se tunne on hävinnyt, kun on päässyt matkan alkuun, lisää Timo. Rankin osuus keikkamatkoilla onkin kotiinpaluu. Tai keskellä viikkoa

kaukana olevat keikat, kun tietää että seuraavana aamuna on töihin meno. Parasta taas on ihmisten kohtaaminen keikan jälkeen. Bändi saa kaipaamaansa palautetta, josta tulee sitä eteenpäin menemisen intoa.

Näky pysyy vahvana Uskonelämää pojat hoitavat lukemalla Raamattua ja käymällä kirkossa. Jokainen tietysti vastaa omasta uskostaan, mutta ennen keikkoja koko bändi yhdessä hiljentyy rukoilemaan. Raamattu merkitsee Egoeimille syytä laulaa ja soittaa. Siinä on elämän perusta ja totuus, ja sieltä tulevat elämän perusarvot. Bändin sisäiset kemiat toimivat Jyrkin mukaan aina vain avoimemmin. Nykyään uskalletaan jo sanoa asioista. Tai tehdä kompromisseja ja olla rentoja keskenään. Timonkin mielestä yhteistyö pelaa, kun samantyylisiä ihmisiä on bändiin kasautunut. - Keikkamatkoilla tulee istuttua poikien kanssa satoja kilometrejä autossa. Siinä tulee puhuttua sielunhoidollisestikin asioita halki, Timo hymähtää. Ylipäätänsäkin Egoeimillä on keskenään oma huumorinsa, jota ulkopuoliset eivät aina ymmärrä. Kosketinsoittajan lopettaessa bändiin etsittiin selkeästi laulutaitoista kitaristia, jolla on myös hengellinen puoli kunnossa. Etsitty mies löytyi Juho Marja-

Jyrki: Tämä on minun kutsumukseni, ilman sitä en jaksaisi.

sesta, josta tuli Egoeimin tuorein jäsen viime syksynä. Bändin tulevaisuus näyttää hyvältä, sillä näky on edelleenkin vahva. Egoeimiä pääsee kuuntelemaan Maata Näkyvissä -festareilla. Bändi soittaa sunnuntaina festareiden viimeisessä konsertissa. KAROLIINA KIVINIEMI KAROLIINA.KIVINIEMI@NUOTTA.COM

Faktoja: Bändin jäsenistö: Jyrki Liukkonen – laulu, akustinen kitara Jarkko Venola – kitara Lauri Paasonen – basso, taustalaulu Juho Marjanen – kitara, taustalaulu Timo Tuovinen – rummut Perustamisvuosi: kevät 1998 Kotipaikka: Kuopio Levyt: EP 1999 minä olen 2000 marionetti 2002 seuraava levy ilmestynee 2004 Musiikkityyli: melodinen rock Viralliset kotisivut: www.egoeimi.cjb.net


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:55

Sivu 21

21

uotta

Ei kenenkään maalla

y

suutensa ja nuoruutensa vieraassa kulttuurissa, Suomi ei olekaan itsestään selvästi joku tuttu paikka. Nuoren ajatus voi helposti olla: Mä en kuulu tänne! Nuoret kokevat itsensä vieraiksi, yksinäisiksi, erilaisiksi ja juurettomiksi. Kuulimme selviytymistaisteluista, onnistumisista ja erehtymisistäkin. Moni uskalsi tunnustaa oman erilaisuutensa ja toisten “samanlaisten” tapaaminen rohkaisi. Niinpä parkkipaikalla hyvästeltiin leirin lo-

puksi haikein mielin ja moni jäi odottamaan: koska seuraavan kerran? Matka tuntemattomaan jatkuu ja kaiken keskellä kulkee Mestari, joka on kaiken muuttuvan keskellä. Ainoa, joka ei milloinkaan muutu. Hänen turvassaan ja omanaan on hyvä olla - matkalaukkulapsenakin! HELENA KARJALAINEN

WWW.UUSIALKU.COM Moro sulle! Tässä taas mietiskelen, että miten saisi paperille jotain sellaista, joka koskettaisi A) itteäni ja B) muitakin ihmisiä. Voisin kertoa omasta, maailman parhaasta yksivuotiaasta tyttärestäni. Siitä, mitä hän jo osaa ja missä on reissailtu viime aikoina. Perheidyllimme arkipäiväiset ihmeellisyydet kiinnostaisivat päätoimittajan lisäksi ehkä muutamaa nuoriso-ohjaajaa - (ja ehkä kahta kotieläintä). Toisaalta voisin yrittää (jälleen kerran) hehkuttaa SM-liigan tapahtumia monin eri sanakääntein ja löytää kahakoista “epätoivoisia” aasinsiltoja uskovaisena elämiseen tässä maailmassa. Se saattaisi kiinnostaa muutamaa urheilufriikkiä - (ja niidenkin kanssa oltaisiin eri mieltä)

Ja kun oikein lähtee katu-uskottavuutta keräilemään, niin oikein “Kuumalla Kolumnilla” voisi antaa meikkausvihjeitä ja pohtia syksyn trendisävyjä vaatetuksessa. Tai puhua ratsastuksesta, perheriidoista, prosessoritehoista, koulukiusaamisesta, tehomännistä, seurustelusta, opiskelupaikoista, seksistä, syömishäiriöistä, homoudesta, yksinäisyydestä, sairaudesta. Hyviä aiheita kaikki. Aina kuitenkin löytyy joku, jota ei juttu niin sanotusti vaan tällä hetkellä kosketa. On kuitenkin yksi meitä kaikkia yhdistävä tekijä. Synti. Jokainen ihminen on harrastuksiin, ikään, sukupuoleen ja elämäntilanteeseen katsomatta syntinen. Sanoissa, teoissa ja ajatuksissa teemme vastoin Jumalan tahtoa, koko ajan. Jumala on Pyhä, eikä Hän voi sietää syntiä. Jos tajuat tämän: onneksi olkoon! Sulla on nyt (eh-

kä ensimmäistä kertaa) asiaa Jeesukselle! En tiedä kuka olet ja millä mielellä, en edes yritä arvata missä! Laita kuitenkin mielessäsi kädet ristiin ja pyydä syntejäsi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä - (Ihan normaali kieli käy). Ja nyt, tiäkkö, oot saanu uuden elämän! Jumala kuuli sun rukouksen ja armahti sua: antoi sun synnit anteeksi. Vain Jeesuksen kanssa voit lähestyä Jumalaa. Tämä koskee jokaista; edelleen ikään, sukupuoleen, harrastuksiin ja elämäntilanteeseen katsomatta. “Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani” (Gal. 2:20). “Aamen”

Jussi Salo

y

ta ja loputtomista, loppumattomista eroista ja jäähyväisistä sekä monenlaista kipuilua, itkua, vaikkakin myös rämäköitä naurunpurskahduksia ja senkin läpikäymistä, että mokaaminen on ihan jees. Matkalaukkulapset ja -nuoret joutuvat elämään monenlaisen epävarmuuden ja kaaoksen keskellä. He kulkevat vanhempiensa perässä lähetyskentille ja sieltä pois. Niille, jotka ovat eläneet lap-

g

Finnish Body - Foreign Soul piti sisällään leirin, jonka 44 osallistujaa yhdisti menneisyys lähetyskentällä. Ohjelmaan mahtui mm. itsetuntoon ja -tuntemukseen liittyviä keskusteluja, lentis- ja pingismatseja, omien rajojen hakemista seikkailuradalla, Simojoen Pekan värikkäitä kielikuvia ja tarinoita siitä, miltä tuntui olla lähetysperheen lapsi ja miten Suomeen paluu onnistui. Leiri sisälsi mietteitä taaksejääneistä muutois-


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:55

Sivu 22

22

nuotta22 cyan magenta yellow black

uotta

m e n o v i n k i t MAATA NÄKYVISSÄ 14 - 16.11. ADVENTTI ESANTUVALLA Turku-halli täyttyy ihmisistä, Sanasta ja musiikista. Käy katsomassa netistä, mitä kaikkea tapahtuu, kun maata on näkyvissä: www.maatanakyvissa.net

Esantuvan adventtileiriä vietetään 5-7.12. Raamatun sanan ja hyvän seuran merkeissä. Lisätietoja Musti Lähteenmaalta musti@sley.fi tai 0400 506837.

JOULUFESTARIT KAUHAJOELLA VUOSI VAIHTUU KARKUSSA Pitkän historian omaava Kauhajoen Evankelisen opiston adventtitapahtuma on vaihtunut joulufestariksi. Joulufestarit pidetään Kauhajoen opistolla 13.12. Ohjelmassa on luvassa Gospelkatselmusta, nuorten puheenvuoroja elämästä ja tulevaisuudesta, Keinosydämen konsertti sekä Tuomasmessu

TIELLÄ TAAS THE ROAD

Uutta vuotta voi ottaa taas vastaan Karkun evankelisella opistolla kolmipäiväisellä tapahtumalla. Ohjelmassa luvassa paljon raamattuopetusta, yhteyttä ja yllätyksiä. Asiasta tarkemmin joulukuun lehdessä. Tsekkaa netistä www.sley.fi/nuoriso/sakki/kotibileet

UUDET EVÄÄT JA UUSI AJANKOHTA UUDELLEALULLE

The Road kiertelee Heinosen Juhan kanssa KeskiSuomen maisemissa marraskuun loppupuolella. 26 – 29. 11. välisenä aikana kuljetaan Kangasniemeltä Uuraisen ja Saarijärven kautta Pielavedelle. Turneesta lisää www.theroad.fi

VALO PALJASTAA SAARIJÄRVELLÄ 28.11. Perinteinen adventtitapahtuma Valo paljastaa pidetään taas Saarijärvellä. Konsertista ja iltakirkosta koostuvassa tapahtumassa mukana The Roadin lisäksi HB, Juha Heinonen, Jarkko Voutilainen ja Saarijärven nuoriseurakunta.

TURVAPAIKKA ADVENTTITAPAHTUMASSA KAUNIAISISSA Suomen Raamattuopiston legendaarinen adventtitapahtuma pidetään 5-7.12 teemalla Turvapaikka. Tapahtuman musiikista vastaa mm. Pro Fide, Turvakytkin, Mikko Goes to Heaven sekä Ariel band. Opettamassa kuullaan mm. Timo Eskolaa, Marjaana Kotilaista, Jukka Niemelää sekä Hannu Mikkosta.

Alkuvuoden supertapahtuma Uusialku on siirtynyt paria viikkoa myöhäisemmäksi. Hakkarin liikuntahallissa Lempäälässä gopel soi ja ilosanoma raikaa 16-17.1. Ohjelmassa on runsaasti raamattuopetusta ja suomigospelia monipuolisin maustein. Mukana Lempäälässä ovat mm. Juha Tapio band, Terapia, bass’n Helen, Random Eyes ja monet muut. Opetuksesta vastaa mm. Marko Sagulin, Matti Vehviläinen, Juha Heinonen, Ville Auvinen sekä Markku Petlin. Zekkaa tarkemmat tiedot www.Uusialku.com

HAASTE 2004 29.1.03-1.1.04

sitään yhdessä sytykettä sydänten kylmyyteen. Tiistaisessa Haastemixissä paneudutaan uskonelämän saloihin: evankeliointiin, rukoukseen ja oman paikan löytämiseen. Opettajina toimivat mm. Päivi Niemi, Matti Aspvik ja Outi & Lee Müller. Tiistai-iltana nähdään Balanssipäivillä ensi-iltansa saanut Viisi helteistä kesää –elokuva, joka on Helsingin Kansanlähetyksen nuorten ja Lagoonfilmisin tuotantoa. Toinenkin elokuva on luvassa, sillä aattoiltana on vuorossa Nuorten Maailma –esittelyvideon ensiesitys. Torstaina Markku Laitinen & kumppanit esittävät upean, postmodernin miimin keinoin toteutetun tragikomedian sumuvalkokankaalla. Esitys on nimeltään Pierrot in Globalisation. Haasteen monipuoliseen ja mielenkiintoiseen esiintyjäkaartiin kuuluvat Dad´s Hello, Outi ja Lee Müller Itävallasta, tanssiryhmä Goda, bass´n Helen, Canister, Matti Aspvik, Ariel, Turvakytkin, MGTH, the Alternative Band, kansanedustaja Päivi Räsänen ja Suomen musiikkitaivaan kirkkaimpiin tähtiin kuuluva Juha Tapio. Tervetuloa jakamaan tulevan vuoden Haasteet yhdessä monien muiden samanhenkisten kanssa! Ryttylän Haaste on osana Haaste 2004 -linkkitapahtumaa, joita järjestetään samanaikaisesti Seinäjoella ja Savonlinnassa. Tarkemman ohjelman löydät osoitteesta www.sekl.fi/tiimi Tapahtuman järjestää Suomen Ev.lut. Kansanlähetys ry/nuorisotyö. Lisätietoja: SEKL/nuorisotiimi puh. (019) 779 2250 os. nuorisotiimi@sekl.fi

Uusi vuosi tulee taas ja niin myös vuotuinen Haaste 04 –tapahtuma. Hausjärven Ryttylässä järjestettävä nelipäiväinen tapahtuma on laadukas ja tuhti paketti, joka pitää sisällään Raamattua, konsertteja, leffoja, kavereita, yhteyttä, menomestoja, uuden odotusta ja tietenkin ilotulituksen. Tapahtumaan odotetaan aiempien vuosien perusteella noin puolta tuhatta nuorta. Housebandina toimii Mikko Nikula kumppaneineen. Maanantaina ohjelmassa on rukousilta, jolloin et-

Mikä Nuotassa närästää? Entä mikä saa suun messingille? Lähetä palautetta lehdestä osoitteeseen toimitus@nuotta.com

e t s i n

y s t ä v ä ä

Lähetä kirjeenvaihto-ilmoituksesi osoitteella: toimitus@nuotta.com (otsikko etsin ystävää) tai jos sinulla ei ole sähköpostia: Etsin ystävää, Nuotta, PL 184, 00181 Helsinki. Jos käytät nimimerkkiä, liitä ilmoitukseen toimitusta varten nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Vinkki: voit halutessasi käyttää omaa sähköpostiosoitetta nimimerkkinä.

Jos haluat vastata ilmoitukseen: 1) Vastaa suoraan sähköpostilla, jos se on nimimerkkinä. 2) Laita vastauksesi kuoreen, päälle lyijykynällä vastaanottajan nimimerkki ja se numero, jossa ilmoitus julkaistiin. Liimaa postimerkki valmiiksi ja sujauta vastauskirjeesi isompaan kuoreen ja postita osoitteella: Nuotta, PL 184, 00181 Helsinki. Nuotta toimittaa kirjeesi eteenpäin, mutta ole kärsivällinen, se vie aikaa. Sähköposti on kirjettä vikkelämpi. Moi sinä kaunis uskovainen neitokainen joka etsit sitä oikeaa. Kaipaat rakkautta. Elät, lähellä Jumalaa. Haluat vakiintua. Harrastat liikuntaa, luonnossa olemista. Piristä uskovan miehenalun elämä. Saavu minun elämään. Ole mistäpäin vain. P.S. Laita kuva mukaan. -USKO TOIVO RAKKAUS-

Hei sinä uskova poika. Kirjeitäsi odotta 16-vuotias tyttö. Ikäsi voisi olla 16-17 vuotta, ja olisithan Turusta tai sen läheltä?!? Jos colahti niin kirjoita rohkeasti. -JUST ME 87 –

Uutta vanhaa! Etsi ystävää sähköpostilla! osoitteesta www.nuotta.com löydät palvelun, jolla voit etsiä ystävää sähköpostilla. Kirjoita selaimeesi: www.nuotta.com sitten valitse “Missä olet”. Palvelu on tarkoitettu vain Nuotan tilaajille. Sähköpostilla ystävän etsiminen käy paljon nopeammin, eikä tarvitse odotella lehden ilmestymistä. Tsekkaa ihmeessä! Nuotan nettisivuilta löytyy Missä olet -palsta, joka on tarkoitettu Nuotan tilaajille. Nuotan “Etsin ystävää” tunnus on “nuotta” ja salasana “rules”.

www.nuotta.com www.nuotta.com www.nuotta.com www.nuotta.com www.nuotta.com www.nuotta.com w


11/2003 Nuottab

24.10.2003

16:56

Sivu 23

23

uotta nuotta23 cyan magenta yellow black

Tsekkaa ja vinkkaa kaverillesikin. Nuotta on nuoren seurakunnan sanoma. Saat sen tilattua Maata Näkyvissä -festareilta todella hyvään hintaan. www.nuotta.com

Nuotta maksaa postimaksun

TILAUSKORTTI

Tilaan Nuotan: kestotilauksena 38 euroa vuosikertatilauksena 41 euroa 6 kk määräaikaisena 24 euroa

Lehden saaja

NUOTTA

Lähiosoite Postiosoite Lehden maksaja Lähiosoite Postiosoite

Tilaa: tilauslomakkeella, netissä www.nuotta.com tai puhelimella (ti-to 9-16) 09-2513 9217

Hinta on sikahalpa 38 e kestona

Sley-Kirjat vastauslähetys sopimus 5001710 00003 HELSINKI

ps. Nuorisotyöntekijä: Tilaa Nuotta isosillesi.

m www.nuotta.com www.nuotta.com www.nuotta.com www.nuotta.com www.nuotta.com www.nuotta.com


11/2003 Nuottab

24.10.2003

17:00

Sivu 24

24

uotta

Tuomaksen lempikirja on Raamattu. Mistä tämä johtuu? Onko Tuomaksella jotain perusteluja asiaan? Uskovassa kodissa kasvanut Tuomas on aina saanut uskoa Jeesukseen. Tuhlaajapoikareissuja on välillä tullut tehtyä, mutta takaisin on ollut hyvä tulla. -Ennen riparia mulla oli kausi, jolloin mä kyllä uskoin, mutta kiinnostus asiaan oli vähän nollissa, Tuomas kertoo. Riparin aikana opetuksessa ja Jumalan erityisessä läheisyydessä oleminen sai pojan kuitenkin kiinnostumaan uskonasioista. -Mulle heräsi synnintunto ja siitä mun usko alkoi kasvaa elävämmäksi. Tämän nuorenmiehen elämässä usko näkyy siinä, missä hän kuluttaa aikaansa. Kun useat muut samanikäiset nuoret suuntaavat juhlimaan yhdessä alkoholin kanssa, Tuomas suuntaa askeleensa nuorteniltoihin, leireille ja kristillisiin tapahtumiin. -Usko on pohja mun elämälle, se on iloinen asia ja antaa mulle turvaa, tiivistää Tuomas.

Evankeliumia ihmisille Tuomas soittaa OnC nimisessä bändissä. Bändi on ollut kasassa vuoden verran ja keikkoja on riittänyt. Evankeliumin levittäminen on Tuomakselle tärkeä asia. -Mä en ole mukana siitä syystä, että koska olen kristitty, niin mun on pakko, pakko ja pakko kertoa evankeliumista ja viedä sitä eteenpäin. Homma on myös kivaa, Tuomas kertoo. -Tykkään myös esiintyä. En tarkoita, että korostaisin itseäni väärällä tavalla, sillä evankeliumin eteenpäinvieminen on asian pääpointti, Tuomas jatkaa. Tuomas luottaa siihen, että Jeesukseen Kristukseen kannattaa aina turvata, Jeesus pitää aina kiinni, vaikka oma ote välillä lipsuisikin. -Vaikka mitään muuta ei muistaisi, niin Jeesusta ei kannata unohtaa. Vaikka joskus tuntuu, että kaikki menee todella huonosti, niin Jumala ei jätä, hän on aina omiensa kanssa, kuuluu Tuomaksen viesti. TEKSTI JA KUVA MARIA KORPI

Tietoboxi: Nimi & ikä: Tuomas Auvinen, 16 Asuinpaikka: Turku Harrastukset: Alttoviulun soittaminen, kitaran soittoakin itsekseen harjoitellut, jalkapallo ja talvisin lumilautailu. Lempiruoka: Äidin tekemät pastaruuat Kengänkoko: 47 Lempiväri: Viininpunainen Lempikirja: Raamattu, vaikka siihen tarttuminen välillä vaikeaa onkin.

joulukuun Nuotassa • Nuotan jouluspesiaali • Tähden salaisuus • Vaskikäärme tykittää

nuotta24 cyan magenta yellow black

Tuomas: Jeesus on Herra!


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.