Nuoren seurakunnan sanoma tammikuu 2003
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:11
Sivu 1
uotta
Riippuvuuden kehässä 7, 12-13
Hyväosainen Jukka Sariola Miss Hyvinkää 8
The Rain tykittää
20-21
4-5
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:12
Sivu 2
2
nuotta2 cyan magenta yellow black
uotta
Totuus
esiin! Tämän päivän ihmiselle on muodikasta etsiä, pohtia ja kysellä. Kun seikkailuretket ja virtuaalitodellisuuden elämysmatkat eivät enää sykähdytä, voi kääntyä sisäänpäin ja etsiä vastausta oman mielen syövereistä. Elämän etsijä saa kulkea pimeitä polkujaan ihan rauhassa. Nuorelle tai vanhemmallekaan elämän etsijälle ei tahdo löytyä totuutta; oikeastaan sitä ei kannata edes etsiä. Ajatellaan, että yksinkertaisen ja vanhanaikaisen totuuden sijaan kannattaa elämälle kaivaa oma, taskuun sopiva elämän tarkoitus ja sisältö. Vanhastaan on totuttu että kirkolla on suuri painoarvo elämämme rajoihin. Läpi vuosisatojen kirkko ja yhteiskunnallinen lainsäädäntö on antanut hyvin samansuuntaisia pelimerkkejä elämämme perusasioihin. Kirkosta päin ihmiset ovat kuulleet myös kristittynä elämiseen liittyviä elämän ehdottomia totuuksia. Viime aikoina tilanne on alkanut muuttua, parisuhde lain hyväksyminen, kristillisen avioliiton rapistuminen sekä eduskunnassa suunniteilla oleva uusi uskonnonvapauslaki ovat esimerkkejä muuttuvasta arvomaailmasta. Kirkosta päinkään ei selkeitä vastauksia tai ehdotonta totuutta tahdo löytyä. Meille rummutetaan suvaitsevaisuuden tärkeyttä – korostetaan, että toista ihmistä ei saa loukata eikä tuomita omilla, ehdottomilla mielipiteillä. Seksuaalinen erilaisuus, löystynyt moraali ja kaikenlainen oman uskon rakentaminen tulee hyväksyä ilman mitään jupinoita. Lähimmäisenrakkauden nimissä toisen mielipidettä ja uskontoa täytyy kunnioittaa, vaikka se vieraalta tuntuisikin. Yksiselitteistä totuutta ei kukaan kysele. Edellämainittu kehitys kertoo meille että elämme ehkä suuren muutosten aikaa. Meidän ei tarvitse kuitenkaan säikähtää eikä masentua koska meille on annettu selkeä totuus, katoamaton tieto, ainoa ohjenuora elämämme varalle. Raamatun sana kestää. Raamattu todistaa: ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani ei katoa sanoo Herra. Jumalan sana ei katoa eikä häviä mihinkään. Me ihmiset voimme säätää asioita uuteen uskoon,voimme etsiä omille harharetkillemme selityksiä puhumalla Raamatun vanhanaikaisuudesta tai sen liian rankasta tulkin-
nasta. Raamatun Sana on kuitenkin "mustaa valkoisella": Jumalan Pyhää ja Elävää sanaa. Jumala toimii Sanasa kautta näyttäen meille totuuden. Elämän tuulissa kamppailevaa ihmistä helpottaa tieto siitä, että kysymysten keskellä on selkeät tienviitat sekä yksi totuus. Sana kasvattaa meille juuret, että pysymme pystyssä. Hyvä ystävä, uusi vuosi kannattaa aloittaa totuutta etsien, siinä pysyen ja siitä eläen. Sana lupaa myös, että totuus tekee meidät vapaaksi. Ihmisenä olemisessa on monta ongelmaa, eikä Jeesuksen seuraaminen tee elämästämme helppoa tai ongelmatonta. Usko Jeesukseen ja Raamatun lupauksiin luottaminen antaa kuitenkin selkeän turvan ja toivon sekä varmuuden siitä, että saamme ponnistaa selkeältä pohjalta. Totuudessa pysyen. Armorikasta uutta vuotta 2003. Palasin kahden vuoden tauon jälkeen tuttuun tehtävään, Nuotan päätoimittajaksi. Kiitos Miettisen Jussille ansiokkaasta Nuotan luotsaamisesta – Jussi kirjoitaa Nuottaan jatkossakin. Arvoisa Nuotan lukija, on hienoa tehdä Nuottaa – jatketaan yhdessä! Mielipiteesi ja palautteesi ovat meille ensiarvoisen tärkeitä. Pidetään yhteyttä!
Nuoren seurakunnan sanoma
tammikuu 2003 • Jukka Sariola 4-5 • Taas sitä Jeesusta 6 • Vaikeuksin aarrearkku 7 • Miss Hyvinkää 8 • Maailman sivu: Rukoilen työtä 9 • Isoskoulu 10 • Vesa sauvoilla 11 • Riippuvuus spesiaali: Riipaiseva juttu
ja riippuvuuksien rajamailla • Kuukauden srk: Malmi 12 • UT läpi 20 tunnissa 15 • Theophile C. Kandayi 16 • Nauti elämästä 18 • Juha tekee unelmista totta 24
• Christoforum 6 • Maan ja taivaan väliltä 15 • Prayer zone 17 • Leffat 19
• Musauutiset 20-21 • Arkienkeli 21 • Etsin ystävää 22 • Menovinkit 23
mikä colahti? • Piparitaikina • Uudenvuoden tapahtumat • Syntien sovitus
mikä culahti? • Joulukalenterin suklaat • Liukastuminen • Joulukorttistressi
uotta NUOTTA ILMESTYY 11 KERTAA VUODESSA. ISSN–0357–7139 TOIMITUS: Päätoimittaja Juha Heinonen juha.heinonen@nuotta.com Toimitussihteeri Tommi Hakkari, tommi.hakkari@nuotta.com Yhteydenotot mielellään sähköpostilla Toimituskunta: Pia Pietilä, Juhana Tarvainen, Sinikka Heiskanen, Jussi Valkonen, Virpi Rannila, Minna Korhonen Toimitusneuvosto: Juha Heinonen, Jussi Miettinen, Hannu Kymäläinen, Risto Viitikko, Lasse Räty, Raimo Raukko, Ilkka Päiväsaari, Ismo Vettenranta, Tommi Hakkari TAITTO: Tommi Hakkari KANNEN KUVA: Jussi Valkonen
Päätoimittaja Juha Heinonen juha.heinonen@nuotta.com
TOIMITUKSEN OSOITE: PL 184, 00181 Helsinki, puhelin: (09) 2513 9253 faksi: (09) 2513 9280 sähköposti: toimitus@nuotta.com Toimitus ei vastaa tilaamattoman materiaalin palauttamisesta.
JULKAISIJAT: Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET: Ti-to klo 9-16 Irma Laitinen, PL 184, 00181 HELSINKI, p. (09) 2513 9217 tai irma.laitinen@sley.fi tai Kansanlähetys,12310 RYTTYLÄ, puhelin: (019) 77 920. TILAUSHINNAT kestotilaus 34 euroa, vuosikerta 37 euroa, 1/2 vsk. 20 euroa, ulkomaille postitettaviin lisämaksu. ILMOITUSHINTA: 1,35 euroa/pmm + alv, 1/4 -sivua isompien hinnat erikseen. KUSTANTAJA: SLEY–Kirjat Oy, toimitusjohtaja Hannu Kymäläinen Kustannus Oy Uusi Tie, toimitusjohtaja Raimo Raukko PAINOPAIKKA: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, 2002
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:13
Sivu 3
3
Kuukauden
kala
uotta
Maria Ylipäälle
Jeesus merkitsee kaikkea minen on minulle hauskanpitoa, koska siihen voi sisältyä myös laulua ja tanssia. Näytellessä saan siis tehdä kaikkea sitä mistä nautin ja mitä osaan. - Kirjoitusten jälkeen rupesin miettimään, mihin jatkaisin. Minulle oli selvää, että tulevalla ammatillani olisi oltava jotain tekemistä esiintymisen ja lavalla olemisen kanssa, mutten tarkkaan tiennyt mitä. Ihmettelin vain, missä ammatissa voisin tehdä kaikkea, mitä haluan. Teatterikorkeakoulun pääsykokeet olivat minulle avaava tekijä. Tajusin, miten monenlaisia asioita näyttelemiseen voi kuulua. Silloin päätin, että tämä on sitä mitä haluan tehdä. Päätin myös, että jos en nyt pääse sisään, haen niin kauan, että pääsen. Minut kuitenkin hyväksyttiin ensimmäisellä yrityksellä.
21-vuotias Maria Ylipää opiskelee Teatterikorkeakoulussa kolmatta vuotta ja näyttelee Helsingin Kaupunginteatterissa esitettävässä Cherbourgin sateenvarjot -näytelmässä. Teatte- Mitä Jeesus riurallaan hän haluaa välit- sinulle merkitsee? - Yksiselitteisesti: Jeesus merkitsee tää ihmisille Jumalan rakkautta näyttää heille mitä minulle kaikkea. Hän pysyy, ei muutu ja häneen voin turvata. Hän on pelastajani. se käytännössä on.
- Kyseessä on harjoittelujakso. Olen näytelmässä pääroolissa ja esitän Geneviève Emeryä, nuorta tyttöä. Näytelmä on läpisävelletty musikaali, jossa ei ole ollenkaan puhetta. Se on oikeastaan enemmän kevyt ooppera kuin tavallinen näytelmä. Tarina kertoo kahdesta nuoresta rakastajasta, jotka joutuvat eroamaan tytön äidin ja sodan takia.
Miten kiinnostuit näyttelemisestä ja päädyit Teatterikorkeaakouluun?
MARIA KORPI GALLUP KYSELTY UUDESSAKAUPUNGISSA
Gallup
- Olen koko ikäni esiintynyt ja harrastanut musiikkia: laulanut, soittanut viulua ja pianoa, tanssinut jazzia, balettia ja steppiä. Ja sitten olen näytellyt. Näyttele-
Monilla on sellainen käsitys, että kun menee Teatterikorkeakouluun, niin usko lähtee. Jos näin käy, niin asetan kysymyksen, millä pohjalla usko on alun perin ollut. Uskohan on se, mistä saa voimaa, ja jonka avulla kestää kaikki myrskyt ja tyrskyt. Minulle usko on edelleen tärkein asia elämässäni.
Miten Jeesus istuu teatteriuraasi? - Oikein hyvin. Uskon, että Jumala on johtanut minut tälle paikalle. Teatteri on ala, jolla tarvitaan Jumalaa. Alan ihmisillä on valtava nälkä Jumalan puoleen, mutta he etsivät Jumalalle korviketta muualta, niin kuin maailmassa yleensäkin. - Olen aika kummajainen teatterissa arvomaailmoineni. Tuon sinne erilaista ajatustapaa ja toivon evankelioivani elämälläni. Jos tulee keskusteluja uskosta ja Jumalasta, se on mahtavaa, mutta ennen
kaikkea haluan olla kohtaamassa ihmisiä ja herättää mielenkiintoa ja ajatuksia elämäntavallani. Rukoilen, että jokapäiväinen elämäni voisi todistaa Jumalan toimimisesta käytännössä. Haluan näyttää ihmisille, että Jumala on rakkaus. Haluaisin myös näyttää, mitä tarkoittaa se hyväksyntä, mikä Jumalalta meille tulee.
unelmana lähteä maailmalle, kun olen vielä nuori. Haluaisin lähteä opiskelemaan lisää teatteria ulkomaille. Kyllä varmasti tulen Suomessakin tekemään töitä, mutta ensin haluaisin käydä hakemassa vähän uusia tuulia muualta. Viiden vuoden päästä toivon siis olevani jossain päin Eurooppaa.
Missä haluaisit olla viiden vuoden päästä?
AKI-VILLE AUVINEN
- En välttämättä Suomessa. Minulla on
Kimmo Yli-Rohdainen, 14, Kalanti
Noora Tuokila, 14, Kalanti
Taija Laivo, 17, Kalanti
- Apua tarvitsee jos on jotain ongelmia, esimerkiksi jos joku lähimmäinen tai itse on sairaana.
-Ihminen tarvitsee apua sairaana. Apua tarvitaan myös mielenterveys- ja päihdeongelmiin.
Ihminen tarvitsee aina avukseen ystävien tukea ja välittämistä.
Laura Laato, 16, Nousiainen - Surussa ja ahdingossa. Apua voi hakea Jumalalta, seurakunnasta, itseltään ja muilta ihmisiltä.
Jarno Luoto, 19, Koski TL - Pärjätäkseen elämässä ihminen tarvitsee apua aina. Jos olisi yksin, ei elämässä pärjäisi.
Milloin ihminen tarvitsee apua?
Kysy kalalta: www.nuotta.com/ >
Olet tällä hetkellä mukana Helsingin Kaupunginteatterin produktiossa. Mistä on kysymys?
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:14
Sivu 4
4
nuotta4 cyan magenta yellow black
uotta
Jukka Sariolalle
elämä on arvokas lahja - Jumalalla olisi ollut varaa tehdä minusta huippu-urheilija, mutta hän tahtoi minusta tällaisen. En ole virhe Jumalan luomistyössä, sanoo Jukka Sariola, joka elää sähköpyörätuolissa hengityskoneen varassa ja tarvitsee ympärivuorokautisen avustajan. Jukka on sairastanut syntymästään lähtien harvinaista lihassairautta. Hänen viime kesänä ilmestyneen kirjansa nimi Hyväosainen kuvaa miehen elämänasennetta. “Joskus kuulee sanottavan, että joku on ”sidottu” pyörätuoliin. Minulle pyörätuoli on pikemminkin mahdollisuuksien avaaja kuin paikalleen sitoja.” Jukka Sariola elää täysipainoisesti vammaisuudesta huolimatta. Hän asuu omassa asunnossaan Seinäjoella ja työskentelee ohjelmoijana. Hän on aktiivisesti mukana vammaisjärjestöjen toiminnassa ja seurakunnassa, käy katsomassa pesäpallomatseja ja pelaa itse SM-tasolla sähköpyörätuoli-salibandya. Hyväosainen-kirjassaan Jukka kertoo rohkean avoimesti ajatuksistaan ja elämästään vammaisena. Kirja on koskettava kuvaus vaikeasti sairaan ihmisen ongelmista ja käsittämättömän voimakkaasta elämänilosta. Hyväosaista on vaikea lukea kuivin silmin. Jukka itse on yllättynyt kirjan saamasta, tyrmistyttävän hyvästä palautteesta. - En oikein tiedä miten sen ottaisi vastaan. Kirjan kirjoittaminen oli aikamoinen prosessi. Rukoilin sitä tehdessä paljon. Olenkin ajatellut, että itse asiassa Jumala on sen tehnyt. Jos mä olisin tavallinen mattimeikäläinen, tuskin kukaan tulisi kysymään minulta esimerkiksi kristillisen seksuaalietiikan kysymyksiä. Jumala on käyttänyt mun heikkoutta oman asiansa eteenpäin viemiseen.
Luojan luomana hänen varassaan Jukka törmää usein kristittyihin, jotka haluavat rukoilla hänen parantumistaan. Kysyjät tarkoittavat epäilemättä hyvää, mutta heidän käytöksensä herättää myös kysymyksiä: Enkö kelpaa tällaisena kuin olen?
“Sairaus ja vammaisuus ovat yksi realiteetti Jumalan luomassa maailmassa, vaikka alun alkaen näin ei ollutkaan. Syntiinlankeemuksen myötä
ihmisen elämään tuli sairaus. Jumala ei kuitenkaan jättänyt meitä oman onnemme nojaan, vaan hän haluaa auttaa meitä elämässämme monella tavalla ja tasolla. Jumala ei aina paranna sairautta, mutta hän voi antaa voiman elää sen kanssa.” Raamatun mukaan Jumala antaa kullekin ihmiselle sen verran taakkoja kuin tämä jaksaa kantaa. Onko Jukka sitten erityisen vahva ihminen? - Joskus lukioaikana silmiini osui Raamatusta tuo kohta. Se oli aika järkyttävä löytö. Pidätkö sä, Jumala, mua todella näin vahvana? Ootsä ihan hullu? Mielestäni mä en ollut niin vahva. On vain uskottava, että Jumala pysyy lupauksissaan ja tietää, mitä jaksan, Jukka sanoo. - Kärsimysongelma on yksi Jumalan mysteereistä. En tiedä, mistä kärsimys johtuu, mutta uskon sen liittyvän olennaisesti ihmisen syntisyyteen. Kärsimys ei ole Jumalan tekoa. Se, miksi Jumala sallii toiselle enemmän vaikeuksia kuin toiselle, ei ole ihmismielellä tajuttavissa.
Jos vertaa, menee huonosti Jukka ei ole koskaan yksin, sillä hänellä on koko ajan seuranaan avustaja. Yksinäisyydestä Jukalla ei siis ole syytä valittaa – yksityisyyden puutteesta sen sijaan voisi olla. - Kokemuspohjaisesti mä en tiedä, mitä on yksityisyys. Siksi sen puuttuminen ei ole mulle outoa. Tässäkin pätee se, että jos alkaa vertaamaan, menee huonosti. Terveiden elämä vaikuttaa usein ruusuiselta, vaikka heillä on tietenkin omat rajoitteensa. Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen, Jukka pohtii. - Ihmisten ongelmat ovat niin eri suuruusluokissa. Terveelle nuorelle otsaan puhjennut finni saattaa olla katastrofi – sen kanssa ei voi lähteä ulos. Itse en ole koskaan voinut lähteä liikkeelle samoista lähtökohdista. Muuten en olisi koskaan voinut mennä mihinkään. Jukka kuvaa jonkinlaiseksi kypsymisprosessiksi sitä, että oppii olemaan tuijottamatta vain omaan napaansa. On vapauttavaa elää, kun ei koko ajan tarvitse miettiä, mitä toiset minusta ajattelevat.
Elämä ei ole oikeus vaan lahja Nykyihminen vertaa itseään näkyviin ”jumaliin”, toisiin menestyviin ihmisiin. Ihminen vaatii itselleen oikeutta monenlaisiin asioihin, kuten työhön, terveyteen ja onnelliseen parisuhteeseen. Jos elämästämme mielestämme puuttuu jotakin, syytämme helposti Jumalaa.
“Mutta kuka on sanonut, että meillä olisi oikeus näihin asioihin? Ei ole olemassa mitään sitovaa sopimusta elämän kanssa, johon voisimme vedota ja sanoa: minulla on tähän oikeus. Miltähän elämä näyttäisi ja miten elämän kokisimme, jos pystyisimme näkemään sen mitä omistamme? Silloin kiittäisimme Jumalaa siitä mitä hän on antanut eikä näkökulma olisi se mitä meiltä puuttuu. “ - Elämä ei ole oikeus vaan lahja! Ihmisellä ei ole pienintäkään vaikutusmahdollisuutta elämänsä alkamiseen, ja vaikka tekisin mitä, en pysty estämään kuolemaani. Miten voin sanoa, että minulla pitäisi olla elämässä tietyt oikeudet?
Taivaassa ei ole pyörätuoleja! Jukka on käynyt hyvin lähellä kuolemaa. Hyvin alkaneet fysiikan opinnot Helsingin yliopistossa katkesivat vuonna 1982 kuin seinään, kun Jukan tila yllättäen huononi. Hän joutui olemaan sairaalassa yhtäjaksoisesti puoli vuotta. Vielä kotiin päästyäkin hengityksen kanssa oli suuria ongelmia.
“Silloin huusin Jumalalle: ”Miksi vielä tämä? Eikö pyörätuolissa ja heikoissa lihaksissa ollut tarpeeksi minun osalleni? En tiedä tänä päivänäkään vastausta kysymykseeni. Lopullisen vastauksen saan kerran taivaassa, jos sen saaminen siellä on enää tarpeen. Tänään mielessäni on pohjimmaisena kiitollisuus siitä että saan elää.” Jukalle kuolema ei ole elämän loppu, vaan siirtyminen uskon varassa ikuisesti toiseen olomuotoon, jossa ei ole sairautta ja vammaisuutta. - Taivaaseen en aio ottaa mukaan pyörätuolia ja hengityskonetta. Siellä en niitä tarvitse. Maan päällä inhimillinen oikeudenmukaisuus ei toteudu, mutta taivaassa kaikki on kunnossa, Jukka sanoo. Voisi kuvitella, että Jukalla olisi jo kiire taivaaseen, mutta näin ei ole. - Taivaassa on aivan uusi elämä, jota ei voi verrata maanpäälliseen. Tämä elämä on Jumalan lahja. Haluan käyttää sen niin kokonaan kuin mahdollista.
Täydellisten ihmisten yhteiskunta Yksi Jukan toteutuneista unelmista on se, että hän on päässyt osallistumaan yh-
teiskunnalliseen keskusteluun vammaisen näkökulmasta. Jukan kanta eutanasiaan eli avustettuun itsemurhaan – niin kuin hän itse sitä nimittää – on jyrkän kielteinen. Hänen mielestään laillistettu eutanasia kyseenalaistaisi terveydeltään huonokuntoisen elämisen oikeuden. Parantumattomasti sairaan monivammaisen suusta kuultuna kannanotto on hyvin puhutteleva. - Jumala ei ole tarkoittanut syntymää ja kuolemaa ihmisen itsensä päätettäväksi. Ihminen ei voi koskaan tietää, mitä elämällä on vielä tarjottavana, vaikka tilanne näyttäisikin jonakin hetkenä toivottomalta.
“Yhteiskunta, jossa ei hyväksytä vajavaisuutta, on hyvin vaarallinen ja monia pelkoja herättävä. Jos tavoitteena on terveiden ihmisten täydellinen yhteiskunta, tuhotaan tai ainakin kavennetaan huomattavasti niiden ihmisten elämän edellytyksiä, jotka eivät täytä kriteerejä. Heitä kuitenkin tulee aina olemaan.” Elämänilon pohjana luomistyö - Elämänilo lähtee siitä Jumalan työstä, että on sinut itsensä kanssa ja tiedostaa sen, että Jumala tietää, miksi hän teki minusta tällaisen kuin olen. Olen tajunnut, miten arvokas olen Jumalalle. Hän on antanut poikansa kuolla mun syntien takia. Jukka muistuttaa, että vammainenkin on syntinen ihminen, joka tarvitsee pelastusta siinä missä muutkin. Usein ajatellaan, että kun ihminen on joutunut tässä elämässä kärsimään, Jumala katsoo hänen syntejään sormien läpi. Tämä ei pidä paikkaansa. - Sillä ei ole muuta nimeä kuin Jeesus, joka meidät pelastaa. SINIKKA HEISKANEN SINIKKA.HEISKANEN@NUOTTA.COM Otteet kirjasta Jukka Sariola: Hyväosainen, Uusi Tie 2002
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:15
Sivu 5
5
uotta
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:16
Sivu 6
6
nuotta6 cyan magenta yellow black
uotta
Taasko siitä Jeesuksesta? Juurihan joulu meni ja Jeesuksen synttärit. Eikö riittäisi, että otettaisiin hänet seuraavan kerran esiin hänen kuolinpäivänään? Tai sitten kun hän taas täyttää tasalukuja, esimerkiksi vuonna 2010 tai 3000? Eikö olisi jo aika kirkossa ja sen pää-äänenkannattajassa, Nuotassa, siirtyä puhumaan vähän ajankohtaisemmista aiheista? Kerrotaan, että näppärä toimittaja teki kerran kuuluisalle sananjulistajalle, Billy Grahamille, kysymyksen: "Tohtori Graham, miksi te vielä puhutte siitä Jeesuksesta? Hänhän on kuollut jo kaksituhatta vuotta sitten!" Tähän Billy: "Mahdotonta, aivan mahdotonta!" Toimittaja hiukan hämillään: "Miten niin mahdotonta?" Johon Graham: "No, kun minä viimeksi tänä aamuna keskustelin hänen kanssaan ainakin puoli tuntia."
Parempi uskonto? Vielä toinen tapaus elävästä elämästä. Muuan mies halusi perustaa uuden uskonnon. Vanhat olivat hänen mielestään loppuun kaluttuja, piti saada joku hienompi vaihtoehto, ainakin päivitetty versio. Kristinusko oli hänen mielestään menestynyt kohtalaisesti, joten mies lähti ensin kyselemään kristityltä piispalta, mitä erityisesti pitäisi ottaa huomioon, kun ryhtyy perustamaan uutta uskontoa. Piispa antoikin neuvon: "Teidän pitäisi ensin mennä ja kuolla uskonne puolesta ja sitten kolmantena päivänä nousette kuolleista. Tulkaa sitten kysymään
lisätietoja." On siis muutamia syitä, miksi Jeesuksesta kannattaa edelleen puhua. Yksi on se, että hän elää, vaikka oli jo vähän aikaa kuolleenakin. Toinen on se, että hän perusti uskonnon, joka on toiminut pari tuhatta vuotta aika hyvin. On kolmaskin syy. Se liittyy sinun iankaikkiseen kohtaloosi. Sekin on Jeesuksen kädessä. Edellyttäen, että annat sen hänen käteensä. Suhde häneen täällä ratkaisee, miten hän suhtautuu sinuun siellä. Perillä meitä odottaa joko tuomari tai puolustusasianajaja.
Täysillä tätä elämää Mutta pysytään nyt turvallisesti tämänpuoleisissa. Kannattaako sellaisen ihmisen uskoa Jeesukseen, joka ei ole erityisen uskonnollinen eikä ole ihan varma, onko kuolemanjälkeistä elämää olemassa? Olisiko viisasta vain yrittää elää täysillä tätä elämää ja katsoa sitten rajan takana, oliko siellä ketään? Virkkeen alkuosaa pidän järkevänä: täysillä ilman muuta. Loppuosa on loogisesti hankala. Jos rajan takana on jotain ja tällä puolella ratkaistaan, millä puolella siellä ollaan, niin jonkinlainen etukäteisvarmistus olisi paikallaan. Usko Jeesukseen ei riistä täysillä elämisen mahdollisuutta, vaan pikemmin tekee tyhjästä elämästä täyden. Usko ei ole jonkinlainen älä tee - älä katso - älä koske - rajoitusten kokoelma. Vapauksia kahlitseva vaikutelma saattaa syntyä siitä, että kristittyä ei huvita tehdä ihan kaikkea kahjoa ja hänelle on syntynyt sisäinen halu elää hyvä elämä. Hän tietää - joskus omasta kokemuksestaan, joskus lukemastaan Kirjasta - että jos oikein revitte-
Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ottaneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni, ja sen avulla te myös pelastutte, jos säilytätte sen sellaisena kuin minä sen julistin; muuten olette turhaan tulleet uskoviksi. Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: -- Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista. 1 Kor 15: 1-5
lee vapautensa rajoja, elämä saattaa tulla entistä tyhjemmäksi.
Paljon armoa On siis järkevää olla kristitty ja elää täyttä elämää. Viime kädessä kristillisyys ei kuitenkaan ole johtopäätös loogisesti fiksuimmasta elämäntavasta. Se on aivan muuta. Se on sitä, että vaikka olisi mennyt pahasti pieleen, eikä pystyisi nosta-
maan itseään tukasta kuiville, saa kuitenkin osakseen Jumalan armon. En pelasta itse itseäni, minut pelastetaan. En ansaitse taivasta, se on jo ansaittu. Otan vain lahjan vastaan. Siinä kaikki. EERO JUNKKAALA
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:16
Sivu 7
7
uotta Sanan aarrearkulla
y
Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan, valjaat, jotka painavat olkapäitä, ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat, niin kuin murskasit Midianin vallan. Jes 9:3
KUVA MATTI MÄKELÄINEN
Minulle tuli tämä Herran sana: Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi. Jer 1:4-5
Vaikeuksien aarrearkku ”Elämä on vaikeaa”, tuntematon viisas kuvaa elämää ja jatkaa, että sen myöntäminen helpottaa jo vähän. On lohduttavaa tietää, kaikki ihmiset minun lisäkseni kokevat elämän yhdellä tai useammalla tavalla hankalaksi. Todistuksen numerot ylittävät riman parhaimmillaan hipoen, oma olemus ei inhimillisesti välttämättä riemastuta, vanhempien kanssa välit hiertää eikä kavereidenkaan seura aina nappaa. Voimme suhtautua elämämme vaikeuksiin ainakin kahdella tavalla. Ensimmäinen, hyvin luonnollinen, vaihtoehto on, että pakenemme eteentulevia vaikeuksiamme. Pakenemisesta voit lukea tästä Nuotasta enemmän, kun käsittelemme riippuvuuksia. Toinen mahdollisuutemme vaikeuksien tullessa on se, että katsomme niitä suoraan silmiin ja kohtaamme
ne. Avuksi sopii mainiosti vaikka hyvän kristityn kaverin tuki. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa pääsemme myös osallisiksi niistä rikkauksista, joita Luojamme on varannut elämäämme, kun hän on sallii vaikeutemme. Kun ahdistus iskee, meidän kannattaa harkita, mihin suuntaan pakenemme – kohti Jumalaa vai hänestä poispäin. Kun sitten keräämme rohkeutemme ja viemme itsemme ja vaikeutemme Jumalan luokse, Hän lohduttaa meitä. Kaikissa ahdingoissamme. Kun elämä puristaa, voimme yhtyä Daavidin tunteisiin hänen sanoessaan: ”Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?” (Ps 139:7). Olimmepa halukkaita tai haluttomia kohtaamaan vaikeuksiamme, Jumalamme on ja pysyy lähellämme. Hän tuntee meidät ja siksi pakoretkemme saa aina hyvän päätöksen, kun tilanteen käydessä sietämättämäksi annamme Jumalan kohdata meidät jälleen armollaan. Elämän vaikeudet autavat meitä tulemaan Jumalamme luokse uudelleen ja uudelleen ja vakuut-
tumaan hänen hyvyydestään! Kun ne saavat tehtävänsä päätökseen, ei Jumalan läheisyys ja tahtonsa meitä kohtaan tunnukaan enää pelottavalta kokemukselta. Alamme nauttia Jumalamme tuntemisesta sitä enemmän mitä enemmän tunnemme häntä. Koska Hän on hyvä. Uskallan ottaa myös elämän hyvät asiat häneltä vastaan, sillä ymmärrän, ettei hän ryöstä niitä minulta. Hänhän ne kaikki on minulle antanut. Kun jaamme elämämme nautinnot Hänen kanssaan, ilomme tulee täydelliseksi! JUSSI VALKONEN JUSSI.VALKONEN@NUOTTA.COM
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. Joh 1:12 Ja lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki. Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet." Joh 6:39-40 vaan myös meidän vuoksemme. Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin, kun uskomme häneen, joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen. Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden. Room 4:24-25 Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. 2 Kor 4:7-9 Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan. Hebr 2:18
y
Minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, minne ikinä menetkin, ja tuon sinut takaisin tähän maahan. Minä en hylkää sinua, vaan täytän sen, minkä nyt olen sinulle luvannut." Jaakob heräsi unestaan ja sanoi: "Herra on totisesti tässä paikassa, enkä minä tiennyt sitä." 1 Moos 28:15-16
g
Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan. Job 19:25-26
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:17
Sivu 8
8
nuotta8 cyan magenta yellow black
uotta Nuotan toimitus lähti tutkimaan, mitä kauneus on ja mistä se on lähtöisin. Keltäpä muultakaan asiaa voisi tiedustella kuin syksyllä kruunatulta Miss Hyvinkäältä, Jenni Kalliolta. Jenni syntyi Japanissa lähetystyöntekijäperheeseen. Kolmessatoista vuodessa hän omaksui siellä kielen, paikalliset tavat ja ajattelutyylin. Sitten tuli muutto Suomeen. Viime keväänä Jenni innostui mallikoulusta. Fashion Teamin järjestämän kurssin kautta Jenni pääsi mukaan mallipiireihin. Suomen neito -kilpailusta haetun kokemuksen kautta Jenni lähti syksyllä miss Hyvinkää kilpailuihin, joista irtosi voitto. Kesän ja syksyn aikana on Jenni toiminut hiusmallina ja lisäksi kilpailujen ohessa on ollut “muuta pikku sälää”, kuten Jenni itse asian ilmaisee.
Mallin tavoitteet ja tulevaisuuden haaveet Ulkomaille ei Jenni missään tapauksessa halua työskentelemään mallina. - Se ei todellakaan ole mitään herkkua. Se on pelkkää kovaa työntekoa, jos sinne lähtisi. - Nämä mallin työt ovat minulle vain sivuduuni, jotta saan opiskelurahoja kasaan. Pääpainon haluan asettaa ehdottomasti opiskeluilleni. Lukion käyminen Karkussa ja tämänhetkinen opiskelu Paimiossa ovat olleet melkoista vastapainoa elämälle Japanissa. Siellä tottuminen suuriin Tokion ja Kioton kaupunkeihin on jättänyt Jennille kaipuun ihmisvilinään. - Tulevaisuuden suunnitelmat opiskelujen suhteen suuntautuvat Helsingin alueelle ja jollekin graafiselle alalle, jota varten nyt opiskelen täällä.
Plastiikkakirurgia ja Jumalan kuva Jenni vastailee ihailtavan kylmähermoisesti, joten on aika pistää tiukempi kysymyksiä peliin. Kyselen, mitä mieltä Jenni on silikonista ja muusta ihmisvartalon tärkkäyksestä. Nyt viimeistään erottuvat jyvät akanoista. - Ihminen on luotu sellaiseksi kuin on. Itsestään voi pitää huolta muulla tavalla, mutta ei sotkemalla Jumalan kuvaksi luotua ihmistä plastiikkakirurgian keinoin. Ihmisen persoonallisuus tulee siitä, että hän on jonkun näköinen, ja hänen tyytyväisyytensä kumpuaa sieltä, että hän on juuri tietyn, oman näköisensä, Jenni alleviivaa. Elämän tärkeimmät asiat ovat Jennillä selvät. Ensimmäisenä listalla on Jumala. - Häneltä olen tämän vartalonikin saanut. Oman elämäni haluan perustaa sille, että elän niin kuin Hän tahtoo. Toisena perhe, omat vanhemmat, joilta Jenni on omien sanojensa mukaan saanut mielettömästi tukea isoissakin askeleissa. Mallikurssillekin mennessä vanhemmat kannustivat Jenniä kovasti.
Missin missio - Elämäni Jumalan kanssa ei ole pelkkää
Jenni Kallio
- Miss Hyvinkää Raamatun äärellä viipymistä. Se on myös ystävien kanssa oleskelua – niidenkin, jotka eivät vielä tunne Jeesusta. Evankeliumi on sitä varten, että sitä levitetään, ja sen takia on hyvä olla ystävissä myös lähetyskenttää. - Välillä käy mielessä, että olenko tarpeeksi hyvä ja riittääkö uskoni Jumalalle. Onneksi meille on luvattu, että usko Isään Jumalaan, Poikaan Jeesukseen ja Pyhään Henkeen riittää. Minun ei tarvitse teoilla todistella uskoani.
Ikuisen kauneuden lähteellä Vihdoin päästään kauneuden alkuperään, ja Jenni paljastaa kauneuden salaisuuden. En ole varma, onko kyseessä ikui-
nen kauneus, mutta lieneekö sillä niin väliä. - On hienoa, että Suomessa arvostetaan naisellisuutta. Mitä kauneuteen tulee, on innostuksen lähdettävä jostakin sisältä. Pelkkä kuollut ulkokuori ei ole mitään. Kauneus on jotakin, mitä ei voida määritellä tietynlaiseksi nenäksi tai korvaksi. Riippuu siitä, miten kantaa kauneuttaan. Tärkeintä on, että on oma itsensä sisältä ja ulkoa, Jenni raottaa kauneuden salaisuutta. Yritin saada seuraavaksi vinkkejä lavaesiintymiseen. Onhan toimittajankin työ jonkinlaista estradilla pyörähtelemistä, noin vertauskuvallisesti. - Kilpailua varten on harjoiteltava jokainen ilme ja ele. Mallikoulussa opette-
limme kaikki lavalla tarvittavat liikkeet erikseen, korkokengillä sipsuttelusta leveään hymyyn.
Kolmossijakin olisi riittänyt Lopuksi haluan tietää, onko menestys noussut missin päähän. - En ole sellainen, joka kuuluttaa kaikille miten kilpailuissa meni. Täällä koulussakaan ei kovin moni tiedä misseyttäni. Eikä se minullekaan järisyttävä juttu ollut. Olisi minulle riittänyt toinen tai kolmaskin sija, Jenni pohtii vaatimattomana. JUHANA TARVAINEN JUHANA.TARVAINEN@NUOTTA.COM
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:18
Sivu 9
9
maailman
uotta sen todellisesta kodista, joka on taivaassa. - Tule mukaan ystävä, he laulavat kutsuvasti. Sanoihin sopiva koreografia ei ole tönkköä, vaan saa minutkin penkissä keinumaan.
Pieni toive - Emme ole varsinainen lauluryhmä. Meil-
lä ei ole instrumenttejakaan. Siksi laulu ei mennyt erityisen hyvin, moniäänisesti laulaneet nuoret sanovat vaatimattomasti. Suomalainen kuulija kuitenkin ihastui pehmeistä ja tummista äänistä, jotka sointuivat hyvin yhteen. Sillä ei ole merkitystä, vaikka kuorolaiset eivät osaakaan lukea nuotteja. Mutta mieluusti soisin, että heidän suuri toiveensa toteutuisi, ja lauluryhmä saisi kosketinsoittimen.
Opiskelijat palaavat työnsä pariin. Pian ulkoa kuuluu jo hitsauskoneen ääni. ANJA RÄMÖ
sivu “Rukoilen työpaikkaa”
Monen kenialaisen suurin toive on saada rahaa koulunkäyntiin. Nuorten luottamus Jumalan huolenpitoon tuntuu uskomattomalta maassa, jossa tavallinen palkka ei riitä elämän perustarpeisiin. - Rukoilen työtä, 20 vuotias George Odihambo kertoo päällimmäisestä huokauksestaan Jumalan puoleen. Kenilaisten rukoukset ovat yksinkertaisia. Kun on kasvanut puutteen keskellä, koko elämä riippuu Jumalan varassa. Nuori metallialan opiskelija on onnellisessa asemassa. Hän on juuri aloittanut opiskelun kaksivuotisessa soveltavan teknologian ohjelmassa ATP:ssa. Oppilaitos on yksi Sleyn lähetystyön tukikohteista. Toivottavasti George työllistyy tämän jatkokoulutuksen avulla. Varmuutta asiasta ei ole.
Ilman ruokaa Hyvä koulutuskaan ei kuitenkaan takaa Keniassa työpaikkaa, saati riittävästi rahaa elämiseen. Tapasin nuoren pastorin, joka elää yhdessä kahden sisaruksensa kanssa. Hän sanoi, ettei hänen palkkansa riitä heidän kolmen ruokaan ja sisarten koulumaksuihin. Pastorin mukaan kaksi päivää viikossa tulee aivan hyvin toimeen ilman ruokaakin, pelkällä vedellä. En tahtonut uskoa siististi pukeutuneen ja kouluja käyneen miehen sanoja todeksi.
Vain Jumala voi ATP:ssa opiskeleva George luottaa monen muun kristityn nuoren tavoin siihen, että vain Jumala voi antaa hänelle hyvän elämän. Ja ‘hyvä’ merkitsee hänelle paljon enemmän kuin aineellista hyvää. - Jeesus on pelastajani. Hän pelasti minut synnistä, 20-vuotias George Odihambo kertoo lyhyesti uskonsa perustasta.
Tule mukaan Istun ATP:n opetuskeittiön ravintolassa. Herkkuhetken jälkeen ryhmä opiskelijoita astuu tarjoilupöydän eteen. Tunnelma vaihtuu intensiiviseksi konsertiksi. George Odihambo marssii viimeisenä paikalle johtamaan lauluryhmää. Haalaripukuinen opiskelija tulee esiintymään suoraan sorvin äärestä. Metallimiehen asu vain lisää laulajan karismaa. Opiskelijakuoro laulaa jokaisen ihmi-
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:19
Sivu 10
10
nuotta10 cyan magenta yellow black
uotta
Liha tottelee kuria Nuotan isoskoulu
Soihdut sammuu… ”Mua takaa ajetaan / mut pääsen piiloutumaan / ennen kuin minut napataan.” Kuulostaako tutulta? Tupakanpoltto, yölliset hiippailut ja muut kielletyt hedelmät saavat rippileireillä toisinaan paljonkin keskustelua aikaan. Mikä olisi oikea tapa toimia, kun saa pikkuisen kiinni jostain kielletystä? Entä muuttuuko tilanne, jos pikkuinen lupaa olla tekemättä sitä enää uudestaan, kunhan isonen ei vain kantele leirin pomolle? Jussi: - Isosen ei tarvitse nuoleskella, vaan leirisääntöjen rikkomisista tulee aina ilmoittaa vetäjille. Mikäli rikkeitä ruvetaan katsomaan sormien läpi, saattaa homma karata käsistä. Erkki: - Riippuu tilanteesta. Itse toivoisin ohjaajilla ja isosilla olevan niin luotettavat välit, että asian voi kertoa ohjaajalle. Eihän se välttämättä tarkoita sitä, että ohjaaja siihen puuttuisi, mutta ohjaajan olisi näistä hyvä tietää.
Murrr! Rippileirillä pinna on kerran jos toisenkin kireällä. Puhuminen ei äidin kullannupuille aina näytä tehoavan, jolloin tunteiden ja viestinnän ilmaisun tehostamiseen saatetaan käyttää luuvitosta. Tiedon takominen yläkertaan ei ehkä ole paras keino, mutta saako sitä sitten käyttää missään tilanteessa? Jussi: - Ei. Jos puhe ei riitä, kannattaa jälleen kääntyä leirin vetäjien puoleen. Rippileirillä ei ole kenenkään pakko olla, vaan se on vapaaehtoinen kaikille, joten sieltä voi lähteä, jos homma ei kiinnosta.
I feel good!
Tolkuttoman mässäilyn, joulupukilla huijaamisen ja muiden kristillisten joulunviettoperinteiden jälkeen on taas hyvä jatkaa isoskoulutusta. Tämä onkin toiseksi viimeisin isoskoulutusnumero, joten kalkkiviivoilla ollaan, rakkaat ystävät. Hyvän leirihengen lisäksi yhteiset pelisäännöt auttavat pitämään ongelmat poissa rippileiriltä. Yleensä leireillä kuitenkin sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, joten on hyvä tietää, miten saa ja voi toimia, kun homma alkaa luisua käsistä. Siitä kertovat lisää Lempäälän seurakunnan nuorisotyönohjaaja ja The Rainin kitaravahvistimen soittaja Jussi Salo, sekä Suonenjoen seurakunnan nuoriso-ohjaaja Erkki Hänninen, jotka vastailevat tämänkertaisiin kysymyksiimme. Mitä keinoja isonen voi käyttää kurin ylläpitoon rippi-
leirillä? Jussi: - Vaikka rippileirin kurinpidolliset toimet eivät olekaan leirin isosten, vaan vetäjien vastuulla, voivat isoset vaikuttaa järjestyksen säilymiseen rippileirillä. Puhuminen, opastaminen ja pattitilanteisiin puuttuminen ajoissa ovat hyviä keinoja. Paljon on merkitystä myös isosen persoonalla, iällä, sekä valmiuksilla. Toiset osaavat luonnostaan pitää porukan kasassa, kun taas toiset ovat hyviä jossain muussa. Erkki: - Uhkailua, lahjontaa ja kiristystä. Vanhoilla ja perinteisillä kasvatusmenetelmillä pääsee pitkälle, mutta sanallisella puolella tulee pysyä. Ohjaajilta löytyy usein pikkuniksejä kurin pitämiseen.
Haloo! Raamiksien pito ei ole aina helppoa. Vuo-
risaarnaa on vaikea selittää, jos pikkuiset heittelevät lennokkeja, pelaavat matopeliä tai keskustelevat naapurin Maijasta. Vapaa-ajallakin on hetkiä, jolloin tuntuu kuin puhuisi kiville. Mikä neuvoksi? Jussi: - Isosten tulisi leirin alussa luoda selkeät säännöt, joiden mukaan esimerkiksi raamisryhmissä toimitaan. Näin ennaltaehkäistään mahdollisia ongelmia. Mikäli ongelmia kuitenkin syntyy ja puhuminen ei auta, kannattaa kääntyä leirin vetäjien puoleen. Erkki: - Ensin isonen voi keskustella yksityisesti pikkusen kanssa ongelmasta. Sitten asian voi ottaa puheeksi isosten ja ohjaajien palaverissa, jonka jälkeen ohjaaja voi puuttua siihen esimerkiksi tulemalla mukaan ryhmikseen tarkkailemaan tilannetta. Se, että otat ryhmäsi toiminnassa olevia ongelmia puheeksi palavereissa, ei tee sinusta huonoa isosta.
”Sinä kesänä / Oltiin rippileirillä / Tuuli kulki missä tahtoi / Painoi selkäsi seinään / Sait synnit tunnustaa / Ja padot lähti murtumaan / Oli niin uskomattoman hyvä olla vaan.” Siinä ajatuksia, joita varmasti jokainen isonen toivoisi pikkuisten nupissa liikkuvan rippileirin jälkeen. Vaikka yhteiset pelisäännöt ja leirikuri ovatkin rippileirin onnistumisen kannalta välttämättömiä, saattavat ne jossain tilanteissa pilata tunnelmaa. Liian tiukat säännöt ja pikkuasioista nipottaminen pilaavat helposti tunnelmaa. Miten tulisi toimia olematta liian ankara tai helläkätinen? Jussi: - Yhteiset pelisäännöt ovat kaikkien leirillä olevien parhaaksi. Niitä tulee noudattaa, mutta turha nipotus on toki pahasta. Jonkinlainen keskitie olisi varmaan paras. Tapa, miten ohjeita annetaan, on myös tärkeää. Sääntöjen noudattaminen tulisi olla sellaista, että leirillä kaikilla on hyvä olla. Tällaista tällä kertaa. Funtsitaan asioita, jos tulisi vaikka ajatuksia. MASAMITSU AMEMORI Lainausmerkeissä olevat sanat ovat lainausta The Rainin sanoituksista.
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:20
Sivu 11
11
uotta
Vesa sauvojen varressa
Vesa Järvenpää, 22, asuu Kaarinassa ja toimii pääosin työntekijänä Turku Audio nimisessä yrityksessä. Hän on lainannut äitinsä kävelysauvat ja sovittelee niitä paikoilleen haparoiden. - Missä ne left- ja right-merkit nyt olivat, Vesa puhisee pujottaessaan käsiään pidikkeisiin. Oikea tekniikka alkaa löytyä, mutta Vesaa ei sentään saatu aivan kilahtamaan tähän lajiin. Kuvien oton jälkeen sauvat lähtevät nopeasti käsistä. Ollaan kuitenkin Rauman keskustassa, ja maine täytyy pitää yllä. Luonnossa liikkumista Vesa kuitenkin aikoo jatkaa. - Jumalan voi kohdata joka paikassa päivittäin, ja aivan erityisesti luonnossa. Jumala tulee vastaan kauniita maisemia katsellessa, vaikka kävellessä töistä kotiin, ja niissä hetkissä, kun on huono fiilis, Vesa miettii. Miksaajalla on takanaan kahden viikon keikkaputki, johon on kuulunut tuhottoman paljon matkustamista, roudaamista ja liian vähän unta. - Tämä on aika raju esimerkki, mutta toisaalta aika tavallinen: ensi viikolla alkaa samanlainen setti. Joskus valvotaan kaksi vuorokautta putkeen, niin että alkaa muistikuvat lopulta kadota viimeisistä tunneista. Sesonkiluonteisen työn kanssa on oppinut elämään, mutta Vesa ei pistäisi pahakseen myöskään säännöllisiä työaikoja. - Eniten tässä työssä kiehtovat laitteet, ei niinkään ääni. Ideaalitilanne olis toimia varastomiehenä, pitää laitteita kunnossa ja kuskata niitä keikkapaikoille. Sitten vois miksailla pienillä keikoilla silloin tällöin, Vesa kaavailee.
Basisti kuulee ääniä Vesa on tehnyt muutakin kuin istunut mikseripöydän takana satojen nappuloitten ääressä. Hän on myös basisti. Basson varressa Vesa on ollut Ankkurissa ja tällä hetkellä hiljaiseloa viettävässä Kaksiossa sekä lukuisissa muissa kokoonpanoissa. Sen lisäksi Vesa soittaa syntikkaa Elroy - nimisessä bändissä. Mieluiten hän miksaa akustista ja simppeliä musiikkia. - Musiikki, jossa on paljon värejä ja nyansseja on siisteintä. Musa ei saa olla liian täynnä, jotkut trubakeikat on esimerkiksi tosi kivoja miksata. Vesa ei ole ikävä kyllä säästynyt alan ammattitaudilta, tinnitukselta. Nuorempana soitettu heavy ja muutama työtapaturma ovat tehneet tehtävänsä. - Kysy vaan, kuinka monta taajuutta korvissani soi! Nykyään käytän omien korvieni mukaan muotoiltuja korvatulppia keikoilla. Toki yritän miksata keikat sillä tavalla, etten itse tarvitse korvatulppia, niin yleisökään ei niitä tarvitse. Aina miksaaja vain ei valitettavasti määrää äänenpaineen tasoja, Vesa kertoo ja kaivaa kummallisen näköisen korvatulpat lau-
Miksaaja tarvitsee myös hiljaisuutta kustaan.
Ihastuksesta uskoon Usko on kulkenut mukana Vesan elämässä lapsesta asti. Riparilla lapsenusko alkoi pikkuhiljaa selkiintyä. - Jos multa ois ennen riparia kysytty, uskonko Jumalaan, olisin ollut ihan mes-
sissä. Uskoa Jeesukseen mulla ei kuitenkaan ollut, ja siihen kysymykseen olisin varmasti vastannut: “kuka se on?”, Vesa muistelee. Vesan ihastui riparilla uskovaan tyttöön, jonka mukana tuli mentyä riparilla vapaaehtoisiin rukoushetkiin ja myöhemmin Rauman DOK:in. - Silloin räjähti pankki! Ymmärsin, mis-
tä uskossa oli kyse, Vesa hehkuttaa. Nykyään ripari-ihastus on jo vaihtunut uusiin, mutta usko Jeesukseen on säilynyt. VIRPI RANNILA VIRPI.RANNILA@NUOTTA.COM
nuotta11 cyan magenta yellow black
Oletko bongannut pitkätukkaisen miksaajan hääräilemässä esimerkiksi Maata Näkyvissä - festareilla? Äänentoiston lisäksi hän hallitsee nyt myös sauvakävelyn alkeet.
1/2003 Nuotta
20.12.2002
14:26
Sivu 12
12
y
g
y
KUVA JUSSI VALKONEN
uotta
“Kaikki on minulle luvallista” - mutta kaikki ei ole hyödyksi.
Riipaiseva juttu Riippuvuuden ytimessä ripaus ei riitä, kun roikumme riivaajan riimussa. Meitä varten ripustettiin ristille rikkomaton. Saamme raahustaa rikkimenneinä rippeinä ristiinnaulitun luo. Paha polte silmissä Liika on liikaa ja kohtuus on liian vähän, sanotaan. Ihminen taiteilee elämäänsä trapetsilla pohjattoman kurun yllä. Yksikin harha-askel pudottaa syvälle. Putoamisvauhti kasvaa nopeuden neliössä, ja vain yhden kokeilevan ja hapulevan askeleen tähden. Vauhti huumaa ja saa kasvolihakset värisemään. Liekö aineena spiidi, sen verran kovaa mennään. Riippuvuus syntyy, kun järki ja omatunto eivät enää ohjaa toimintaa. Usein tällöin myös Jumalan ohjaama polku häviää, ja alkaa taivallus läpi harmaan kiven, hallitsevan aineen polte silmissä. Ihminen pystyy perustelemaan itselleen hulluimmatkin halut ja himot. Lopulta järki ei ohjaa pienintäkään liikettä, vaan sen tekee kontrolloimaton halu ja sisällä vellova pakottava tarve päästä riippuvuuden lähteelle uudestaan.
Pelkkää binäärimassaa Osalla teinipoikia on vakava ongelma. Vannoutuminen seitsemäntoista tuuman
näytölle on vienyt elämästä kaiken muun. Tietämättään he istuvat tuijottaen pahinta vihollistaan silmästä silmään ja uhraten kaiken aikansa sille. Tarpeeksi syvällä tietokonemaailmassa ollessaan ihminen löytää sen, ettei tietokoneen sisältä löydy muuta kuin pelkkää binäärimassaa, ykkösiä ja nollia. Hieno löytö, mutta todisteet löydöstä kaivetaan syvälle maahan, eikä haluta uskoa totuutta, että kaikista läpeensä pelatuista öistä ja ympäripelatuista hiihtolomista on saldo tyhjässä kädessä. Tässä on kaikkien riippuvuuksien ongelma. Ymmärtäessään ongelmansa osaako riippuvainen hakea apua, vai pakeneeko hän kahta kauheammin totuutta. Oma häpeä ei aiheutakaan tervettä synnintuntoa, vaan se luhistaa loputkin perustukset kasaan. Chatti-minä tuntuu keräävän niin paljon enemmän huomiota ja interaktiivisessa Viikatemies 2003 -pelissä kerättyä scorea ihmetellään yleisesti ympäri eurooppaa. Miksi sitten pitäisi päästä pois ruudun ääreltä? Siksi että lastulevypöytäni on hajoamaisillaan vuoden käytön jälkeen, mutta olohuoneen tammipöytä seisoo vakaana lähes sadanvuoden rasituksen jälkeen. Tietokone ja maailmaa halkovat informaatioaallot ovat renkinä kelvollinen apuväline, mutta isäntänä ne syrjäyttävät ja karkoittavat todellisuudesta.
Jackpotista reiluissa pöllyissä Tieteen kuvalehden tekemän tutkimuksen mukaan uhkapelissä voitettu 10 euroa aiheuttaa aivojen mielihyväkeskuksessa samat värinät, kuin mitä saadaan aikaiseksi annoksella amfetamiinia. Tuntiessaan itsensä mieheksi, tässä tapauksessa pelimieheksi, nousee himo korottaa panoksia, tuplata potti, imaista kahdesti suuremmat satsit.
hallita itseäni. (1. Kor. 6:12) Siinä Raamatun neuvo sille, joka tuntee olonsa rauhattomaksi ilman aamusauhuja, ja sille jonka päätä särkee jo muutaman tunnin kahvittoman jakson jälkeen. Ihminen elää riippuvuuksien tulvassa. Rahapelit ja äärimmilleen viety shopppaileminen voivat olla yhtä tuhoisia kuin alkoholi ja huumeet. Tutkiskele itseäsi. Kokeile, pystytkö jättämään rutinoituneen tapasi, vai oletko jo koukussa.
Vilaus paljasta pintaa
Rakastamisen vajavuudesta
Himo ei synny ensimmäisellä silmäyksellä. Rakkauden olen joskus kuullut syttyneen niin. Tosin sekin on vain lyriikoihin sopiva hokema. Himo täyttää mielemme vasta kun annamme sille valtaa ajatuksissamme. Toinen vilkaisu ja uteliaisuus jäädä vain hetkeksi katsomaan saa sinut koukkuun. Joka ikinen kerta vastaavissa tilanteissa kiusaus kertautuu. Pornoriippuvaisuuttaan harva tunnustaa, koska asia on niin helppo pitää salassa. Kaivertava synnintunto on ainoa, joka voi pornoon sortunuttaauttaa. Helpointa kristitylle on rakentaa koko elämänsä mahdollisimman kauas seksuaalisista perversioista. Pitämällä kaveriporukan, omat lukemiset ja nettisurffailunsa puhtaana on helpompi taistella oman mielensä haluja vastaan. “Kaikki on minulle luvallista” - mutta kaikki ei ole hyödyksi. “Kaikki on minulle luvallista” - mutta en saa antaa minkään
Raamattu antaa tärkeän ohjeen, jota ei voi ihminen koskaan liikaa noudattaa: “Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Älä siis anna minkään aineen tai materian orjuuttaa sinua. Ihminen ei voi liikaa Herraansa rakastaa, ja tämän käskyjä totella. Oman rakastamisensa vajavuudesta löytyy myös terve synnintunto. Jumalan luota ja hänen ehtymättömästä rakkaudestaan löytyy myös ainoa todellinen apu riipuvaiselle ja rikkinäiselle ihmiselle. Muista, että itsenäsi ei sinulla ole mitään mahdollisuutta taistella riippuvuuksia vastaan, mutta Jumalassa sinulla on kaikki aseet kukistaa sisältä päin sinua repivä lankeamuksen vimma. JUHANA TARVAINEN JUHANA.TARVAINEN@NUOTTA.COM
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:22
Sivu 13
13
uotta nuotta13 cyan magenta yellow black
Kukaan meistä ei halua tunnustaa olevansa riippuvainen. Teemme vain joitakin asioita jatkuvasti ja paljon, mutta voimme lopettaa sen heti jos haluamme. Eikö niin? Tässä haastattelussa sukellamme suomalaisen nuoren kanssa elämän riippuvuuksien rajamaille. (Haastateltavan henkilöllisyyden suojaamiseksi kirjoituksessa käytetty nimi on vaihdettu) Ruudun lumossa Tietokone- ja videopelit vievät Jannelta helposti viisi tuntia päivässä. Elokuvat voivat vangita hänen huomionsa kokonaisiksi öiksi. Hän määrittelee viihteen roolia elämässäään näin: ”Miksei käyttäisi aikaa mukavasti, jos siihen on mahdollisuus.” Pelien kiehtova voima ei ole loputon ja hän sanoo, että tottakai niihin kyllästyy. Televisioruudun lumo myös on alkanut ehtyä. Vaikka hän ennen pystyi katsomaan TV:tä parhaina päivinä ”rajattomasti”, hiipii nykyisin turhautunut ja tylsistynyt olo jo muutaman tunnin katselun jälkeen. Syyksi ruudun luo pakenemiselle Janne kertoo sen, että tämä maailma on niin turha ja tylsä paikka.
Rytmissä kiinni Bileistä Janne hakee elämään sykettä tanssin ja musiikin sfääreistä. Niissä musiikki tuottaa mielihyvää ja onnellisen olon. Hän kertoo, että voi tanssia koko yön tuhansien kauniiden ihmisten keskellä, jotka ainakin sinä yönä hymyilevät takaisin, kun niille hymyilee. Musiikkia hän kuuntelee koko ajan läpi päivän. Discojen paras pintahile on alkanut jo rapistua. - Ennen odotin niitä enemmän, nykyisin vähemmän. Tanssisalit eivät ole pystyneet tyydyttämään Jannen elämänjanoa.
Orjuuttavat vapauden symbolit Tällä hetkellä Janne yrittää paeta levottomuutta nikotiinin tuoman hetkellisen rauhan avulla. Häntä ”ärsyttää ihan sikana tietää, että terveys ja rahat menee tupakkaan.” Hän näkee lopettamisen vaikeuden siskostaan, joka lopetti polttamisen seitsemän vuotta sitten, mutta jonka vieläkin tekee mieli tupakkaa. - Se on kirous, hän sanoo ja naurahtaa vakavissaan. Kemikaalien riippuvuuksista alkoholi vie hänet hetkeksi keinomaailmaan joskus useampana viikonloppuna peräkkäin. Syytä hänen on vaikea löytää. Huumeiden käyttäjiä hän ymmärtää nähtyään käyttäjiä ja heidän kokemuksensa elämän merkitsemättömyydestä ja yksitoikkoisuudesta tv:n ääressä. Se ajaa siihen, että jos pystyvät tekemään jotain erikoista, kuten käyttämään huumeita, niin sitten he tekevät sen. Itse hän ei niihin järkisyiden takia koske. Hän kertoo ihmisen olevan alttiimpana riippuvuuksiin yksinäisenä. - Kaikki on yksin. Ollaan arkoja ja pelätään, että joku satuttaa. Ei tehdä mitään yhdessä.
Riippuvuuksien rajamailla Janne kertoo seuran vaikutuksesta elämäänsä: ”mitä enemmän viettää sellaisten ihmisten kanssa aikaa, sitä enemmän oma elämä menee siihen suuntaan. Se ottaa häntä päähän."
Elämän todellisuus Ulkoapäin Janne kertoo elämänsä näyttävän ehyeltä, mutta sisällään hän kokee epävarmuutta ja arkuutta. Janne kuvaa ongelmien sekaista vyyhtiä, jonka kuultua ei kauheasti ihmettele riippuvuuksiin pakenemista. - Ahdistaa, koska tuntee itsensä merkityksettömäksi. Sitä yritän päästä karkuun. On aikuistunut liian nopeasti ja kaikki on jo koettu. Vaikka olisi enemmänkin ihmisiä, tunnen itseni yksinäi-
seksi. Olen pettynyt maailmaan ja itseeni. Tilitys kuulostaa kuin suomalaisten nuorten kansantaudin kuvaukselta. Hän ei liene yksin kokemustensa kanssa, vaan rohkeasti kertoo siitä, mitä me useat elämässämme koemme.
Tavoittamaton onnellisuus? Elämän merkityksen ja mielekkyyden kamppailua kävivät myös useat Jumalan ihmiset. Ehkä yksi eniten kokenut ja turhautunut oli Kuningas Salomo, joka maistoi taloudellisen menestystä, kulinaarisia makuja, ihmisten ihailua, ihmisviisautta ja tunteiden säihkettä satojen naisten kanssa. Hän tiivistää kokeilujensa jälkeen lämän merkityksen yhdeksi neuvok-
si: ”pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä.” Saarn 12:13. Mestarimme selittää tämän ohjeen yhdeksi kuningaskäskyksi: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseäsi.” Elämän varjoissa Janne laittaa toivonsa elämän merkityksen löytymiseen Jumalan rakkauden ymmärtämisestä. Elämän umpikujiin törmäillessämme voimme ammentaa elämän merkitystä siitä, että saamme olla Jumalan rakastamia ja saamme itse rakastaa. Rakkauteen Mestarimme meitä kaikkia riippuvaisia tuli ristillä vapauttamaan. Ole vapaa! JUSSI VALKONEN JUSSI.VALKONEN@NUOTTA.COM
1/2003 Nuotta
20.12.2002
14:27
Sivu 14
14
uotta
kuukauden seurakunta
Malmin srk
Kuukausittain Nuotassa esittäytyy yksi seurakuntanuorten porukka. Sivun toteuttavat nuoret itse.
Spirit, experience and everlasting life Suomen suurin luterilainen seurakunta, Malmin seurakunta, toimii yhdeksällä eri alueella, ja kävijämäärätkin ovat sen mukaiset. Millaista nuorten toimintaa löytyy tilastojen takaa? Malmin keskustassa sijaitseva seurakuntatalo on nuorten tukikohta, jossa järjestetään suurin osa toiminnasta. Toimintaa on paljon, mikä tietenkin mahdollistaa monenlaisten nuorten tavoittamisen. Viikoittaisissa raamiksissa käydään yhteisvoimin läpi Johanneksen evankeliumia. Kirkastusnäytelmäryhmä kokoontuu maanantaisin. Nuorten laulu- ja bändiryhmä Muzakki puolestaan kerää enemmän tai vähemmän musikaaliset nuoret yhteen tiistaisin. Keskellä viikkoa talolla pyörii kahvila, joka sisältää yhteistä oleskelua, erilaisia aktiviteetteja sekä kahvittelua. Illan lopuksi kuullaan hartaus. Kerran kuukaudessa hartauden tilalla pidetään messu. Viikonlopun koittaessa on Yökki-yökahvila, jossa nuoret itse ovat vastuunkantajina. Yökki kerää monia nuoria kaupungin kulmilta. Launtaina kirkolla pyörii myös Norsunuortenilta.
Christian United -oma urheiluseura Malmin seurakunnan nuorisotyö on aktiivista myös urheilun puolella, oma urheiluseura Christian Unitedperustettiin huhtikuussa 2002. Christian United edustaa Malmin seurakuntaa jalkapallon ja salibandyn osalta seurakuntien SM-turnauksissa. Seura järjestää myös ystävyysotteluita ja erilaisia tapahtumia. Hengellisyys tulee esille peleihin, turnauksiin ja seuraan liittyvissä oheistapahtumissa.
Kavereita ja Jumalasta uutta oppimista Seurakunnassa rakentuu Jumalan sanasta ja yhteydestä, mutta tärkeää on myös ystävien kohtaami-
nen. Suurin osa nuorista on tullut toimintaan mukaan riparin kautta, ja sitä kautta jatkanut isoskoulutukseen, jossa onkin tällä hetkellä mukana runsaat 450 nuorta. Malmi tarjoaa myös monia mahdollisuuksia kehittää itseä ja omaa osaamista. Parasta Malmilla on loistava yhteishenki ja se, että Jumalasta ei voi koskaan oppia liikaa. Näissä ympyröissä on helppo löytää usko. Jokainen saa etsiä omalla tavallaan ja huomata, että Jumala on todellinen. Uskoaan ei tarvitse hävetä. Nuorten mielestä koulussa ei ole kummasteltu, vaikka moni on kertonut avoimesti käyvänsä seurakunnassa. Päinvastoin, ystävät ovat olleet kiinnostuneita. Joskus joku heistä on uskaltautunut tulla käymäänkin.
Seurakunta ajankohtaisena Useasti seurakunnasta annetaan vanhanaikainen ja tylsä kuva, mikä on tietenkin täysin vääristynyt näkemys. Eihän Jeesuskaan ollut tylsä, vaan keräsi paljon kiinnostunutta väkeä ympärilleen. Samoin seurakunnan pitäisi toimia nykyaikana: olla ajankohtainen ja kiinnostava. Samalla olisi tärkeää pysyä herkkänä nuorten tarpeille, sanomasta kuitenkaan tinkimättä. Tapahtumat ja tempauksetkin ovat hyviä kanavia tavoittaa ihmisiä, mutta myös saada nuorten toimintaa entistä aktiivisemmaksi. HANNA LAINE
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:23
Sivu 15
15
uotta
Psykoterapeutti Seija Leppänen
v a s t a a m m e Opettaja Harry Ruotsalainen
m e Pastori Eero Junkkaala
Tällä palstalla kristitty lääkäri, psykoterapeutti, opettaja sekä pastori vastaavat teidän kysymyksiinne. Lähetä kysymyksesi: Nuotta/Maan ja taivaan väliltä, PL 184, 00181 Helsinki tai sähköpostitse toimitus@nuotta.com viitteellä maan ja taivaan väliltä.
j a
Lääkäri Hannu Ylönen
K y s y
Maan ja taivaan väliltä Seurakunnan nuorten leirillä voi tehdä kaikenlaista. Kuten esimerkiksi lukea Raamattua! Sanna Hietala (15) ja Antti Hotakainen (15) Halsualta sekä Jemina Seppälä (15) ja Niina Rauhala (15) Vetelistä lukivat Uuden testamentin läpi 20 tunnissa.
UT läpi
Viime syyslomaviikolla vietetyllä leirillä 30 Vetelin seurakunnan nuorta päättivät lukea Uuden testamentin läpi ääneen. 20 minuutin pituisia lukuvuoroja oli kerran seitsemässä tunnissa. Yhden lukiessa muut saattoivat kuunnella häntä leirikeskuksen keskusradion välityksellä.
Mitä nuoret itse ovat mieltä urakastaan?
tuimpia tapahtumia, Sanna hymyilee. - Nuorteniltoihin kuuluu opetus jostain aiheesta ja ryhmätöitä. Illoilla on aina joku teema. Sitten lauletaan ja rukoillaan. Joka kerralla on jotain erilaista, mutta aina illoissa on hyvä ja positiivinen fiilis nuoret kertovat. - Ja sitten vain jutellaan, pelataan, kuunnellaan musiikkia, istutaan pöydällä, puhutaan henkeviä ja henkilökohtaisia asioita. Seurakunnan nuorisotyön suosiosta kertoo jotain se, että uusia isosia isoskoulutuksessa tänä vuonna on yli 30 ja Maata Näkyvissä -festareilla oli mukana 85 nuorta. Lopettaessamme haastattelun nelikko jää pohtimaan, tulisiko seuraavaksi lukea koko Raamattu läpi, esimerkiksi hiihtoloman aikana. MINNA KORHONEN
- Se oli kokemus, Sanna toteaa. - Ja mukava vaihtelu tavallisiin nuorteniltoihin, Niina jatkaa muiden nyökkäillessä. - Ainakin voi kertoa lapsenlapsilleen lukeneensa Raamattua ääneen keskellä yötä, nuoret naurahtavat. Ääneen lukemisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Radioon luettaessa on myös omat hankaluutensa. - Välillä tekstistä nousi mieleen jotain uutta, mitä ei ennen ollut huomannutkaan. Silloin olisin halunnut palata takaisin ja lukea kohdan uudestaan, Niina kertoo. Nelikko toteaa lukukokemuksesta olleen hyötyä, sillä Raamattu tuntuu nyt tutummalta kirjalta. Kynnys ottaa Raamattu käteen ja aloittaa lukeminen ei enää ole niin korkea kuin ennen. Sanna, Niina, Jemina ja Antti toteavat ettei Raamattua tule luettua joka päivä. - Mutta aina sieltä löytää jotain uutta ja erilaista, Sanna sanoo. Entä miksi 2000-luvulla elävä nuori lukee niinkin vanhaa kirjaa kuin Raamattu? - Sieltä löytyy kaikkeen vastaus, Sanna toteaa painokkaasti.
Seurakunnassa viihtyy hyvin - Kaikki seurakunnan reissut ja leirit ovat mahtavia. Ne ovat aina vuoden odote-
20 tunnissa!
Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä. 2 Tim 3:16-17
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:24
Sivu 16
16
nuotta16 cyan magenta yellow black
uotta - Tarvitsemme paljon rukousta, että pääsemme eroon vanhoista tavoista ja epäjumalien palvomisesta, Maata Näkyvissä -festareilla Turussa vieraillut sambialainen Theophile C. Kandayi kertoi ja toivotti suomalaiset tervetulleiksi lähetystyöhön Sambiaan.
Theophile C. Kandayi
- Työskentelen Sambiassa, Lusakassa, Chipata overspilin evankelis-luterilaisessa seurakunnassa. Olen nuorisotyön apukoordinaattori, Theophile kertoo. - Olen syntynyt köyhään perheeseen. Isäni on maanviljelijä ja äitini myy torilla maissijauhoa. Vanhempani erosivat, kun olin 10-vuotias. Ero tietenkin vaikutti perheen rahatilanteeseen; äitini joutui elättämään palkallaan itsensä ja lapset. Siitä huolimatta olen saanut hyvän koulutuksen. Koulun käyminen vaatii Afrikassa paljon rahaa ja vaivaa, sillä koulumaksut ovat hyvin korkeat. - Yläasteen jälkeen pääsin opiskelemaan Kongoon yliopistoon. Kongossa oli silloin vallassa diktaattori Mobututu, jota vastaan opiskelijat mellakoivat. Mellakoiden jälkeen ihmisiä aina katosi ihmeellisesti. Eräänä yönä Mobututun joukot tekivät yliopiston alueella ”puhdistuksen”, jonka aikana noin 100-150 opiskelijaa tapettiin. Eloonjääneet pakenivat ympäri maailmaa, mm. Yhdysvaltoihin, Britanniaan ja Ranskaan. Theophile palasi kotiseudulleen Sambiaan, jossa hän omien sanojensa mukaan törmäsi kirkon asioihin. - Paikallinen pastori johdatti minut hengellisen elämän alkuun. Aloitin hengellisen työn Lusakan seurakunnassa. Yritin saarnata, vaikka en vielä silloin ymmärtänyt mistään mitään. Sitten kävin suomalaisen lähetystyöntekijän Esa Luomarannan järjestämän raamattukurssin ja vuonna 1996 Tom Säilä pyysi minua seurakunnan nuorisotyön apukoordinaattoriksi.
Raha jakaa yhteiskunnan Kiinnostaako kristillinen nuorisotyö sambialaisia nuoria? - Kyllä ja ei. Afrikkalaiset haluavat matkia länsimaista yhteiskuntaa. Lännen vaikutus näkyy erityisesti kaupungeissa ja niiden asukkaissa. Länsimaisen yhteiskunnan matkiminen on asia joka vie ihmisiä poispäin kirkosta. - Toisaalta ihmisiä tulee kirkkoon sen sosiaalisen olemuksen vuoksi. Köyhät tulevat seurakunnan tilaisuuksiin ruoan takia! Jumalanpalveluksen jälkeen he saavat syödäkseen. Theophile arvelee afrikkalaisen yhteiskunnan suurimpia ongelmia olevan ihmisten eriarvoisuus. - Afrikassa ihmiset voidaan jakaa kahteen luokkaan. Niin sanotun ensimmäisen luokan ihmiset voivat opiskella parhaimmissa kouluissa ja heillä on varaa kulkea kalliissa merkkivaatteissa. Näiden nuorten vanhemmilla on työ, josta maksetaan hyvää palkkaa, ja he voivat lähettää lapsensa kalliisiin kouluihin opiskelemaan. - Toiseen luokkaan kuuluvat ihmiset ovat köyhiä. Ja heitä on paljon. Heidän
Sambiassa
tarvitaan rukousta mahdollisuutensa koulunkäyntiin ovat hyvin huonot. Se tarkoittaa myös sitä, ettei heillä ole mahdollisuutta saada hyvää työpaikkaa.
Ongelmana aids - Yksi kirkon työntekijöiden tärkeä tehtävä on puhua aidsin vaaroista nuorille. Muuten taudinkantajien määrä vain lisääntyy. - Pahiten aids leviää kolmekymppisten miesten ja yli kaksikymmentävuotiaiden naisten keskuudessa. Suomalaiset lähetystyöntekijät ja avustusjärjestöt, kuten esimerkiksi Kepa, antavat varoja siihen että opetamme nuoria vaaroista. Elämäntapoja täytyy muuttaa, muuten aids ei pysy aisoissa, mies painottaa.
Valkoinen iho on nähtävyys - Suomessa luterilaisuus on valtion uskonto, mutta Afrikassa on paljon erilaisia kirkkoja. Monet ihmiset ovat hukassa sen vuoksi, että tarjontaa on niin paljon. On vaikea valita, mitä seurata ja ketä uskoa. - Erityisesti menestysteologia valtaa alaa ristinteologialta, Theophile kertoo. - Nuoret ovat kiinnostuneita menestysteologiasta, sillä siinä on kunnian lupaus. Ristin teologia tunnetaan anglikaanisessa, reformoidussa ja katolisessa kirkossa, mutta nuoret nuokkuvat sitä kuullessaan. Siksi tarvitsemme ihmisiä innostamaan nuoria, saarnaamaan heille kiinnostavasti ja elävästi ristinteologiaa. - Haluan rohkaista teitä tulemaan Af-
rikkaan lähetystyöhön. Suomalaisten nuorten vaikutus paikallisiin nuoriin on suuri. Suomi on Afrikasta katsoen maailman äärissä. Meille on suuri todistus, että vieraita tulee näinkin kaukaa. Afrikkalaiset nuoret haluavat kuulla, että joku nuori puhuu Jeesuksesta. - Afrikkalaiset ovat hyvin kiinnostuneita valkoisista ihmisistä. Valkoinen iho on siellä suuri ihmetys. Afrikkalaisessa kylässä länsimaiset vieraat saavat nopeasti ympärilleen lapsilauman, jotka haluavat kosketella ja ihmetellä heitä. Paikallinen väki tulee kirkkoon pelkästään ihmettelemään vieraita. Sillä aikaa minä voin saarnata evankeliumia, Theophile nauraa. MINNA KORHONEN
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:25
Sivu 17
17
uotta
“Siellä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”
Too busy not to pray! PR AY ER
NE ZO
Martti Luther sanoi, että hän aloitti päivänsä kahden tunnin rukouksella, koska teki niin paljon asioita päivittäin. Jos hänellä oli erityisen paljon asioita, hän rukoili aamulla kahden tunnin sijasta kolme. Miehellä oli niin paljon kiireitä, ettei hän voinut olla rukoilematta (too busy not to pray). Voimme tehdä päivittäiset asiamme rukouksen kanssa tai ilman rukousta. Eron huomaa siinä, että ilman rukousta olen oman ymmärrykseni ja omien taitojeni varassa, mutta rukoiltuani Kaikkivaltias on mukanani ja auttaa kaikessa, mitä päivässäni tapahtuu. Rukous toimii. Iloitaan tammikuun pakkasissa siitä, että saamme etsiä ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin meille annetaan kaikki muukin Matt 6:33. Terveiset Lappeenrannan ja Kimpisen koulujen uusille rukouspiireille! Liitetään teidät sivun kartalle samoin kuin sydämiemme rukouskartalle. Laittakaahan koulupäivät Kaikkivaltiaan haltuun alkamalla uusia rukouspiirejä ja ilmoitelkaa niistä meille kaikille tänne Prayer Zoneen!
Laita lyhyesti rukousaiheesi tai kiitosrukouksesi sekä rukousvastauksesi Nuottawebinsivuilla olevaan esirukouspalveluun www.sley.fi/nuotta/ esirukous.shtml tai lähetä rukouksesi suoraan sähköpostitse osoitteella prayerzone@nuotta.com tai kirjeitse Nuotta / Esirukoukset, PL 184, 00181 Hki. Nuottawebissä voit liittyä myös Prayer Zone rukousrinkiin.
JUSSI VALKONEN JUSSI.VALKONEN@NUOTTA.COM
Rukoilemme...
SIUNAUSTA KAIKKIIN RUKOUSPIIREIHIN YMPÄRI SUOMEA! - EEVA KETTUNEN
• Koulujen puolesta • Lappeenrannan ja Kimpisen lukion rukouspiirin puolesta, joka on juuri aloittanut. • Että Nurmon lukio saisi palavammat rukouspiirit, herätystä, mahdollisuuden elää todistuksena. Nurmon lukiossa on paljon tuskaa. Rukoilemme Jumalan toimivan ja muuttavan ihmisiä.
misen. Kiitän myös terveydestä, ystävistä, perheestä ja siitä, että voin luottaa johdatukseen joka päivä.
Outukummun Lukion rukouspiiri tervehtii kaikkia Suomen koulujen rukouspiirejä. Rukoilimme tänään koulun rukouspiirissä rohkeasti Jumalaa oman koulumme puolesta, vaikka jotkut ihmiset kummeksuivat vähän. Käytimme Sanan miekkaa tällä kertaa Psalmista 20: ”Me saamme iloita sinun voitostasi ja nostaa lippumme Jumalan kunniaksi, Herra täyttäköön kaikki pyyntösi! Toiset kerskuvat sotavaunuistaan, toiset hevosistaan, mutta me kutsumme avuksi Herran, Jumalamme nimeä.” (jakeet 6,8). Rukoilimme yhdessä tämän kohdan mukaisesti uskoen siihen, että Jumala kuulee meidän hätämme koulutovereidemme puolesta ja siunaa heitä niin, että lukiomme nuoret saisivat pelastua ja oppia tuntemaan Vapahtajansa ja Luojansa. Rukoilimme myös erityistä rohkeutta ja iloa rukouspiiriläisille jatkaa rukousta ihmisten mielipiteistä välittämättä, ja että rukouspiirimme kasvaisi kolmen hengestä suuremmaksi. Vaikka koulu ei tunnu aina helpoimmalta paikalta rukoilla, niin onneksi rukouksen jälkeen Jumalalla on paljon töitä, kun hän kuulee ja vastaa kaikkiin rukouksiimme! Tietysti myös kaikissa muissa kouluissa.
Utsjoki• Enontekiö• Pello•Raahe• Kokkola•Vimpeli• Alajärvi•Kaustinen•Vaasa•Soini• Nurmo•Teuva• Seinäjoki•Alavus• Nakkila•Kiukainen•Kankaanpää• Tampere•Uusikaupunki•Hämeelinna•Laitila•Turku• Nummela• Helsinki•Vantaa• Järvenpää•Lahti• Mäntsälä•Vääksy• Heinola•Mänttä• Jyväskylä• Outokumpu• Mikkeli• Loviisa• Kauniainen •Saarijärvi
• • •
•
•• • •••• ••• • • •• • • • • ••• • • •• •• • • • • ••
Jos sinulla on rukouspiiri tai haluat aloittaa sellaisen koulussasi, niin toimi seuraavasti: pistä Nuottawebbiin ajankohtainen rukouspyyntö, jossa on mainittu paikkakuntasi ja koulusi nimi sekä yhteyshenkilön sähköpostitiedot. Sen jälkeen olemme teihin yhteydessä. Kartalta voimme sitten seurata, missä päin Suomea rukouspiirejä toimii. kumppani tai edes ystävää.
• Monista ihanista uskovista ystävistä ja siitä, että ajallaan meillä kaikilla on paikka Isän luona taivaassa. • Siitä, että olen päässyt osaksi todella hienoa gospelbändiä. Kiitos myös siitä, että Jumala on johdattanut elämääni erään todella tärkeän ih-
• Minulla on scatohilia, apua. • Että kaverini Riikan lihasjännitys menisi ohi, samoin turha jännitys. • Mielenterveysongelmiini, jotka tuntuvat musertavan alleen. Että saisin toivoa tulevaisuuteen ja saisin vielä elämäni kuntoon.
Henkilökohtaisten asioiden puolesta • Uskoni puolesta, joka on todella heikkoa. Olen täynnä pettymystä ja katkeruutta, vihaa itseni ja
Ystävien puolesta • Että saisin tutustua erääseen mielenkiintoiseen ihmiseen ja selkeyttä ihmissuhteisiini. Että jaksaisin opiskella ja kaverini tulisi uskoon. Toisen kaverini serkun puolesta, suojelua hänelle. • Että Jumala vetäisi minulle tärkeää ihmistä puoleensa entistäkin lujemmin. Että löytäisin oikeat sanat niihin hetkiin, jotka vietän tämän ihmisen kanssa. Että Jumalan läsnäolo olisi noissa tilanteissa. • Minun ja tyttöystäväni puolesta. Meillä on ollut riita ja ei ole vielä varmaa, jatkuuko seurustelumme. • Minun ihmissuhteideni puolesta, jotka tarvitsevat Jumalan kosketusta. Että oppisin sanomaan mielipiteeni ääneen, enkä sulkisi kaikkea sisälleni. • Minulle lukuintoa ja ymmärrystä sekä helpotusta selkäkipuihin. • Varjelusta orastavalle suhteelle. • minun ja tyttöystäväni puolesta. Apua vaikeuksiimme. • tielleni uskovaa elämän-
• ystäväni pojan puolesta, jotta hän pääsisi alkoholin syövereistä. • Että 20-vuotias poika pääsisi irti masennuksesta, yksinäisyydestä, itsemurha-ajatuksista ja peloistaan. Ja että hän saisi työpaikan. • Ystäväni puolesta, joka pelkää olevansa raskaana tai kantavansa sukupuolitautia, pahimmassa tapauksessa hiv:tä. Hän on antanut sydämensä Jeesukselle, mutta vanhat synnit seuraavat vielä mukana. • siunausta isälleni, että hänen kätensä parantuisi ja hän tulisi uskoon• Että löytäisin kunnolla rauhan sydämessäni ja Jumala vastaisi rukouksiini. Ja että ystäväni Päivi tulisi uskoon. Sotien pitää myös loppua.Lähimmäiset • Pojalle uskoontuloa, sisäisen rauhan löytymistä, jaksamista koulussa. • Siunausta ja voimia vanhenevalle mummolleni.
KUVA: TUOMO TUMPELO
Kiitämme
Parantavaa kosketusta
omien virheitteni vuoksi. Koen olevani niin yksin.
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:26
Sivu 18
18
nuotta18 cyan magenta yellow black
uotta
Nauti elämästä! Meillä kristityillä on paha tapa kuvitella syntimörköjä sellaisiinkin paikkoihin, joissa niitä ei ole. Raamatussa sanotaan, että kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä siitä tarvitse hylätä mitään, kun se otetaan kiittäen vastaan. Jumalan sana ja rukous pyhittävät sen. (1. Tim 4:4,5) Nuotta haluaa rohkaista lukijoitaan löytämään iloa elämään Jumalan luomasta todellisuudesta. Tässä muutama vinkki elämän sulostuttamiseksi:
Kukkakasa Yllätä ystäväsi suloisella kukkakimpulla. Tarvikkeet: hieman rahaa kukkakaupan tädille tai kesäinen kukkaketo.
Vitamiineja ja hivenaneita nassuun!
Peli-ilta
Muista syödä hyvin ja terveellisesti. Tarvikkeet: mikä tahansa syötäväksi kelpaava terveellinen ja ravitseva aines.
Kutsu kaverit kokoon ja viettäkää iltaa rennon yhdessäolon ja pelailun merkeissä. Tarvikkeet: Afrikan tähti, Alias, Monopoli, Pictionary, Rapakalja, Tammi, Trivial Pursuit tai mikä tahansa pelilemppari.
Valoa pimeyteen Nauti kynttilöiden tunnelmallisesta loisteesta ja lämmöstä talven pimeydessä. Tarvikkeet: kynttilöitä – niin monta kuin käsiisi saat.
Lukunurkkaus Perusta oma lukunurkkaus, jossa voit käpertyä pehmoiseen nojatuoliisi ja syventyä hyvän luettavan pariin. Tarvikkeet: Nuotta-lehti, upottava nojatuoli, huopa, jalkalamppu, tunnelmaa luova kynttilä.
Vaahtokylpy Pitkän päivän jälkeen mikään ei rentouta niin kuin kuuma kylpy. Tarvikkeet: kylpyamme (oma tai naapurin), kylpyvaahto, kumiankka. KUVA JA TEKSTI: PIA JA HEIKKI
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:29
Sivu 19
19
uotta
Nuotta katsoo ja arvostelee uusimmat nuorisoleffat.
Leffat
Naapurihaudan kaveri Desirée on noin kolmevitonen kirjastonhoitaja, joka elää yksin sisustuslehtien vinkein kalustetussa asunnossaan. Hän uneksii uudesta rakkaudesta, koska hänen puolisonsa on kuollut onnettomuudessa. Hautausmaalla hän tapaa maalaistalon aikamiespoika Bennyn ja rakkaus heidän välillään roihahtaa yhdestä katseesta. Mutkaksi matkaan romanssissa tulevat heidän täysin erilaiset elämäntapansa: Desirée elää kliinisissä olosuhteissa, kun taas Bennyn huushollissa ei ole siivottu sitten hänen äitinsä kuoleman. Benny arvostaa perinteisiä naistentöitä kuten ruuanlaittoa, eikä Desirée osaa kuin keittää espressoa. Tämä ruotsalainen komedia on kahden aikuisen kasvukertomus. Siinä he molemmat itsenäistyvät omista äideistään ja pyrkivät seisomaan omilla jaloillaan. Desirée käy läpi uusin silmin avioliittonsa ja uskaltaa olla vihainen kuolleelle miehelleen. Elokuva on ennen kaikkea kertomus kahden aikuisen rakkaudenkaipuusta. Tätä kaipuuta he pyrkivät täyttämään kaikin mahdollisin keinoin. Eikä siitä siten tule hyvää jälkeä. Ohjaaja Kjell
Sundvall onnistuu käsittelemään kipeitä asioita huumorilla latistamatta niitä. Erityisen herkulliseksi tämän leffan tekee ruotsalaisen maalaisjuntttikulttuurin kuvaus. Tästä luulisi tuulipukukansan itse-
tunnon kohentuvan. Komedia naurattaa pitkästä aikaa kunnolla. Se perustuu Katarina Mazettin 1998 kirjoittamaan romaaniin Parfyymiä peräkammarissa. *** Kesto: 1 h 34 min Ikäraja: 7
Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia Jouluna 2001 ensi-iltansa saanut J.R.R.Tolkienin kirjan ensimmäisen osan filmatisointi oli jymymenestys. Nyt tarina jatkuu. Mahtisormuksen saattue on hajaantunut. Hobiitit Frodo ja Sam suuntaavat Kalmansoille Klonkku kintereillään. Heidän määränpäänään on pahan sormuksen tuhoaminen Mordorin tulivuoressa. Merri ja Pippin ovat puolestaan örkkien armoilla ja Aragorn, Gimli ja Legolas etsivät ystäviään. Tehtävä on kuitenkin edelleen sama: sitkeä taistelu pahaa vastaan. Epätoivosta huolimatta se kantaa. Filmin teemaksi kiteytyy yksilön uskollisuuden koetteleminen ihmissuhteissa ja kutsumuksessa. Näitä kutsumuskamppailuja joutuvat käymään kaikki sormuk-
sen viejät, erityisesti sormuksen kantaja Frodo, joka on aika ajoin valmis luovuttamaan harhojen ja tuskan tullessa. Elokuva ei avautune kokonaisuudessaan ilman ensimmäisen osan näkemistä tai tiiliskivikirjan kahlaamista. Kolmituntinen on raskas. Varsinkin ensimmäinen tunti tuntuu irralliselta poukkoilulta, kun kaikki ryhmät taivaltavat omia polkujaan, mutta loppua kohden jännitys tiivistyy. Juonen suvantokohdat on onnistuttu pitämään paremmin kasassa kuin ensimmäisessä osassa. Romantiikannälkäisiäkin on muistettu kuvaamalla komean Aragornin uskollisuuskipuiluja. Ohjaaja Peter Jackson on onnistunut taas Tolkienin tarinan visualisoinnissa erittäin hyvin. Hän on luonut omintakeisen fantasiamaailman ja onnistunut kuvaamaan Tolkienin mielikuvitukselliset puupaimenetkin uskottavasti. Erityisesti kolmituntisen huipennus Helmin syvänteen taistelusta on upeaa katsottavaa. Elokuva on fantasiaa parhaimmillaan. Erityisen puhuttelevaa on Frodon suhtautuminen kiusalliseen ja skitsofreeniseen Klonkkuun, Frodo antaa sille "ihmisarvon" säästäen sen hengen ja kohdellen sitä rakastavasti.
**** Kesto: 2 h 59 min K: 11 MINNA SNELLMAN
Kommentti Taru Sormusten herrasta saavuttaa valtaisaa suosiota ympäri maailmaa. Elokuvan suojaikäraja on laskettu Suomessa hyvin alas, koska tarun ensimmäinen osan korkeampi ikäraja sai valtavasti kritiikkiä. Elokuva on kuitenkin melko väkivaltainen, joten ihan nuorille sitä ei voine suosittaa. Ilmiönä elokuva on kiintoisa ja herättää vahvoja tunteita - jopa fanaattisuutta. llmiöön suhtaudutaan ristiriitaisesti. On myös niitä kristittyjä, jotka katsovat Sormusten Herran edustavan pakanallista maailmankuvaa loitsuineen ja noitineen ja siksi haluavat varjella lapsiaan uuspakanuudelta, jota kyseinen elokuva edustaa. Sama huoli liittyy myös Harry Potter-- ilmiöön, jota vastaan esitetään kritiikkiä samanlaisin argumentein. Pahimmassa tapauksessa elokuvan loitsut, kiroukset ja noidat eivät jääkään vain valkokankaalle. Kiintoisaa on, että suurelle osalla maailman ihmisistä, joilla on pakanallinen maailmankuva, noidat, henget ja kiroukset ovat täyttä totta! Raamattu kieltää kaikenlaisen ennustelun, taikuudet, kiroukset ja loitsut esimerkiksi kohdassa 5 Moos 18:10-14. Tämänkin ilmiön äärellä kannattaa siis koetella mikä on meille hyödyksi ja rakennukseksi. TOIMITUS
K i r k k o v u o s i 1. Joh. 1: 5-7 Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta. Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. 26.1.2003 3. sunnuntai loppiaisesta Jeesus herättää uskon 5. Moos. 32: 36–39 2. Kor. 1: 3–7 Mark. 1: 29–39
2.2.2003 Kynttilänpäivä Kristus, Jumalan kirkkauden säteily Mal. 3: 1–2 1. Joh. 1: 5–7 Luuk. 2: 22–33
9.2.2003 5. sunnuntai loppiaisesta Kahdenlainen kylvö Joel 4: 12–16 1. Kor. 3: 4–9 Mark. 4: 26–29
16.2.2003 3. sunnuntai ennen paastonaikaa Septuagesima Ansaitsematon armo 1. Sam. 16: 1–13 Room. 9: 11–23 Luuk. 17: 7–10 Lähde: http://www.evl.fi/kkh/to/ kjmk/kal/index.shtml
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:30
Sivu 20
20
uotta
The Rainin kohtikäyvistä sanoituksista vastaa suurimmaksi osaksi Sami Haveri (koskettimet, laulu). Velipoika Tatu “Tatsi” Haveri laulaa ja näppäilee bassoa. Pasi Hakala soittaa rumpuja ja Jussi Salo hoitelee kitarariffit.
The Rain ** ää än
**
** hin
**
Rohkeaa ja rehellistä puhetta
kipeistä asioista Kymmenen vuotta sitten pitkähiuksinen mies lavalla soitti bändeineen rankkaa heviä koulumme auditoriossa. Hiljaisten vuosien jälkeen törmään samaan bändiin Maata Näkyvissä -festareilla. Mitä on tapahtunut, Sami Haveri? The Rain on tamperelainen mutta juuriltaan Ikaalisista oleva bändi. Musiikkia on tehty yhdessä jo kauan, mutta varsinainen läpimurto ja käännekohta tapahtui vuonna 1996, kun pojat yhdessä päätti-
vät todella panostaa soittamiseen. Jumala on johdattanut bändin eteen oikeita ihmisiä ja tilanteita. Tosissaan tehdyn työn tulokset näkyvät nyt kahden ep:n (96 ja -01) ja kahden täyspitkän cd:n (Kiitos ja anteeksi -99, Tie 316 -02) jälkeen. The Rain esittelikin MN-festareilla uunituoreen levynsä Tie 316. Rosoiset ja elämänmakuiset sanat purevat. Bändi onkin yksi tämän hetken halutuimmista gospelbändeistä. Sami haluaa korostaa erityisesti taustatukijoiden tärkeyttä bändin kehittymisessä. Hannu Järvensivu on ollut perustamassa bändiä ja toimii tänäänkin vahvasti bändin "näkymättömänä jäsene-
nä" ja tukijana – esimerkiksi sanoitusapuna uudella levyllä. Miksaaja Kari Luukkonen on taas luonut bändille aivan uuden live- eli keikkasaundin, ja äänittäjä Samu Oittinen on häärinyt studiosaundin luojana ja tuottajana. Lavalla olen jo saanut vaikutelman nöyristä ja uskottavista miehistä ja mielikuvani vahvistuu näiden kiitosten myötä.
Ihmisen pahuus - pelottavaa vai tarpeellista kohdata? The Rainin Kiitos ja anteeksi puhuu pahoista ja langenneista ihmisistä. Miksi nostatte esille ihmisen raadollisuuden ja
kipeän raskaat asiat? - Nykyihmisellä ei välttämättä ole synnintuntoa, vaan se saattaa rävähtää kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kerromme rankoista asioista väkevän musiikin välityksellä: oman syyllisyyden ja syntisyyden kohtaaminen on sen verran kova paikka, että sanoma voi olla helpompi ottaa vastaan musiikin kautta kuin puheen, Sami pohtii. Sami korostaa, että ilman tuskaista oman syyllisyyden kokemista ei voi kaivata ja haluta Jumalan anteeksiantoa. Oman pahuuden kohtaamisessa on avoinna tie kohti ristin tuomaa lohdutusta.
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:30
Sivu 21
21
uotta
The Rain -nimi on vanha ja siihen liittyy vertaus: samalla tavoin kuin siemen tarvitsee vettä, ihminen kaipaa Jumalan antamaa elävää vettä, jotta uskon siemen voisi kasvaa ja kukoistaa. Punastellen Sami myöntää, että nimen valintaan vaikutti aikoinaan myös The Roadin esikuva: englanninkielinen lyhyt ja ytimekäs nimi juontaa poikien esikuvabändiin. Sateenvarjokieltomerkki koreilee sadoissa bändin levyissä, rintamerkeissä ja paidoissa. Vastaan tullessaan logo pysäyttää miettimään kiellon merkitystä. Enhän vain suojaudu Jumalan ravitsevalta sateelta?
Tie on auki
JOHANNA HAKKARI Lue netistä lisää bändistä: http://www.therain.fi/
“Joskus itken ääneen Silloin kuivaat kyyneleet Kuka on rakkaus ja elämä? Kuka on ollut ja kuka jää? Käyt loppuun asti tien Et minua hylkää” - Kiitos-
The Rainin upouuden levyn nimi Tie 316 viittaa Johanneksen pienoisevankeliumiin. Levyllä tarjotaan viittoja uskovan nuoren elämäntielle. - Levyllä pohditaan elämää uskovan näkökulmasta ja pinnalle nostetaan monta kipeää kysymystä, Sami kertoo. Heti ensimmäinen kappale Ylös ravistelee kuulijaa miettimään, missä oikein mennään: etsinkö gospel-konsertissa hyvää fiilistä vai Jumalaa. Konsertissaan pojat totesivatkin, että tärkeää ei ole mukava fiilis, vaan se, että Jeesukseen uskovana meillä on ikuinen elämä kerran taivaassa. Vaikka Samia innostaa eteenpäin gospel-muusikon matkalla intohimo tehdä
TAPIO JOHANSSON
“Se on miehistä suurin jolla voima on anteeksi antaa joka kääntää posken ja iskut unohtaa” - Anteeksi-
Anna Jumalan sateen vaikuttaa
musiikkia ja kehittyä, tärkein syy löytyy kuitenkin keikkalavojen ulkopuolelta. - Aina ei jaksaisi lähteä keikkapaikalle, mutta kun juttelee nuorten kanssa konserttien jälkeen, saa huomata olevansa Jumalan työkaluna. Eteen tulee usein rankkoja asioita, jotka on paras jättää Jumalan hoitoon. On ilo voida olla viemässä toivon sanomaa Jeesuksesta eteenpäin, Sami iloitsee.
y
Kiitos ja anteeksi -levy maalaa kuvaa pahasta ja lankeavasta ihmisestä. Uskovanakin pintaa kiillotetaan, mutta sisältä mädännytään; vihataan eikä osata antaa anteeksi. Vihaisia ja kaatuvia ihmisiä kutsutaan kuitenkin lepäämään Jumalan armon varaan ja antamaan toisilleen anteeksi. Sami, miksi kiitos ja anteeksi ovat niin tärkeät sanat? - Kiitos ja anteeksi ovat kaikkien ihmissuhteiden ja samoin Jumala-suhteen perussanat, elämän suuret sanat. Vaikket muita sanoja osaisikaan, pääset näillä jo hyvin pitkälle, Sami painottaa. Uutta levyä kuunnellessa korvaani tarttuvat myös useat anteeksiannosta, nöyrtymisestä ja kiitoksesta kertovat lauseet. The Rain välittää Jeesuksen rauhan ja rakkauden opetuksen arkisten ongelmatilanteiden keskelle ratkaisuksi, joka kannattaa. Sankari ja rohkea onkin se, joka uskaltaa nöyrtyä, unohtaa, pyytää ja antaa anteeksi.
Usein uskovana saa kuulla, että usko on raukkisten hommaa ja valmiiden mielipiteiden taakse piiloutumista elämän ongelmissa. Samin mielestä tällainen väittämä osoittaa, ettei sen esittäjä ole ottanut selvää väitteensä paikkaansa pitävyydestä. - Tunnettuahan on, että vastavirtaan uiminen on raskasta ja vaatii rohkeutta. Olemalla nykypäivänä ”pokalla” uskovainen osoittaa todellista rohkeutta, sillä on paljon helpompaa elää maailman ehdoilla. Uuden levyn biisi Haudattu kunnia kuvaa tätä uskovan kamppailua maailmassa, Sami toteaa. Sami hiljenee miettimään kysymystäni uskon taisteluista. Miehen silmistä loistaa rehellinen suru, kun tämä kertoo passaavansa liian usein. The Rain haastaa lauluissaan kertomaan uskosta rohkeasti ja tuntuukin vaikealta uskoa, että Sami myöntää itse olevansa juuri niitä raukkamaisimpia julistajia. On lohdullista kuunnella, että myös gospel-muusikon arkeen kuuluu epävarmuus ja tyrkyttämisen pelkääminen. Sami selvittää tuttua ilmiötä: uskova pelkää aiheuttavansa enemmän negatiivista kuin positiivista huomiota kertomalla mielipiteensä. Totuus tekee kuitenkin vapaaksi, vaikka se satuttaisikin. Musiikin kautta Sami The Rainin laulajana saa julistaa vahvasti Jee-
suksesta ainoana toivona, jonka jokainen saa ottaa vastaan.
g
Kiitos ja anteeksi elämän sanat
Uskon soturi saa rohkeutta ylhäältä
y
“Totta tosiaan iskin naulat Jumalaan Muistathan minut Älä muista virheitäni” - Sotilas -
1/2003 Nuotta
20.12.2002
14:27
Sivu 22
22
nuotta22 cyan magenta yellow black
uotta
m S-ILTOJA JA HELMILEIREJÄ ESANTUVALLA Nuorten aikuisten ja nuorten yhteiset S-illat Lapuan Kauhajärvellä Esantuvan leirikeskuksessa alkavat 25.1.2003. S-illat pitävät sisällään mm. Sanaa ja siikkaria. Iltoja isännöi tuttuun tapaan Musti Lähteenmaa. Esantuvalla pidetään myös Helmileiri 14-16.2. Leirin järjestää Sley ja Kansanlähetys yhteystyössä. Leirillä mukana Musti Lähteenmaa sekä Marko Linjala. Viikonlopun hinta 30 euron paikkeilla ja lisätietoja Mustilta 0400-506837 tai musti@sley.fi.
VALTAKUNNALLINEN ISOSKOULUTUS 31.1.-2.2 RYTTYLÄSSÄ Lähetyskeskuksessa järjestettävä perinteikäs valtakunnallinen isoskoulutus on tarkoitettu nuorille, jotka haluavat parantaa valmiuksiaan toimia isosena Kansanlähetyksen tai seu-
e
n
rakuntien ripareilla vuonna 2003. Isoskoulutuksessa poraudutaan mm. riparilaisen dogmatiikkaan Jeesuksesta Raamattuun ja rukoukseen. Muina teemoja ovat ryhmän vetäminen, ryhmädynamiikka, iltaohjelmien, oman stoorin ja hartauksien valmistaminen, isosen rooli, uusi rippikoulu-uudistus ja Elämän Puu -kirjan käyttäminen. Opetusvastuussa toimivat mm. nuorisopastori Timo Pöyhönen, Jussi Valkonen, Seppo Palonen, Jussi Miettinen, Ilkka Päiväsaari, Maarit Alm sekä Kai Lappalainen. Isoskoulutuksessa musiikista vastaavat houseband, Harri Helenius ja Juha Tapio. Kysy lisää nuorisotiimistä ja tsekkaa nettisivut www.sekl.fi/tiimi Ilmoittautumiset ja kyselyt: Nuorisotiimi (019) 7792250. Isoskoulutuksen hinta 15 euroa. Ota mukaasi: makuupussi/lakanat, hygieniatarpeet, Raamattu, muistiinpanovälineet & Raamattusi ja iloista koulutusmieltä!
o
v
i
MEGAILTA 14.2. Tampereen Luther-talolla vietetään megailtaan 14.2. Luvassa tuttuun tapaan laadukasta sanomaa, menevää musiikkia sekä ehtoollismessu.
TÄYDELLINEN MAAILMA SITKIKSELLÄ Karkun evankelisella opistolla järjestetään Sitkis 7-9.2. Sitkiksen teemana on tällä kertaa Täydellinen maailma. Sitkis koostuu Sanasta, keskusteluista, hiljentymisestä ja mukavasta yhdessäolosta tyyliin ”vähemmän meteliä, enemmän kohtaamista ja kuuntelua”. Mukana ainakin Juha Heinonen, Erkki Koskenniemi, Juha kankaristo, Juha Silmu ja Johannes Häkämies. Leirin hinta on 25 euroa Ilmoittautua voi Karkun ev. opistolle, puh. 035134151
MUSAMESSUJEN PÄIVÄMÄÄRISSÄ SÄÄTÖÄ Tämänkeväiset Evankeliset musiikkimessut Helsingissä al-
n
k
kavat päivää aikaisemmin kun käsiohjelma sanoo, eli 5.3. Avajaisiltana Vanhalla Ylioppilastalolla tulevaisuus klubilla esiintyvät Nina Åström & Kaarle Mannila, Think Twice sekä Elävät kivet. Torstaina jatketaan temppeliaukion kirkossa Junioriklubilla, perjantaina vietetään katakombiklubia Tuomiokirkon Krytassa ja lauantaina kokoonnutaan urheilutalolle eri klubien merkeissä. Musiikissa mukana suomigospelin koko kärkikaarti The Rainista Juha Tapioon, Raamattuopetuksissa mm. Haikki Haataja sekä Ville Auvinen. Tiedustelut Sleyn nuorisotoimistosta tai netista www.sley.fi/nuoriso tai puhelimella 03 2237056, ohjelmasta tarkemmin helmikuun lehdessä.
FUTURE NUORISOTYÖNTEKIJÖIDEN YHTEYSPÄIVÄT 15.-17.3. RYTTYLÄSSÄ Suuren suosion saaneet nuorisotyöntekijöiden yhteyspäivät pidetään kevättalvella Ryttylässä teemalla “Minä, Nuoriso ja Tekijä”. Ohjelmassa luvassa
etsin ystävää Lähetä kirjeenvaihto-ilmoituksesi osoitteella: Etsin ystävää, Nuotta, PL 184, 00181 Helsinki. Jos käytät nimimerkkiä, liitä ilmoitukseen mukaan nimesi ja osoitteesi.
Jos haluat vastata ilmoitukseen:
Etsi ystävää sähköpostilla! www.nuotta.com osoitteesta löydät palvelun, jolla voit etsiä ystävää sähköpostilla. Kirjoita selaimeesi: www.nuotta.com sitten valitse “Missä olet”. Palvelu on tarkoitettu vain Nuotan tilaajille. www.nuotta.com sisältää myös paljon muuta ekstraa tilaajille.
Laita vastauksesi kuoreen, päälle lyijykynällä vastaanottajan nimimerkki ja se numero, jossa ilmoitus julkaistiin. Liimaa postimerkki valmiiksi ja sujauta vastauskirjeesi isompaan kuoreen ja postita osoitteella: Nuotta, PL 184, 00181 Helsinki. Nuotta toimittaa kirjeesi eteenpäin. Olen 25-vuotias nainen Turusta ja odotan ensimmäistä lastani. Jos olet samassa elämäntilanteessa kuin minä tai tahdot muuten vain kirjoitella niin ota yhteyttä! - IHMETTELIJÄ Lämmin siunaus sinulle sinne missä oletkin. Tässä eräs herkkä ja hentoinen neitokainen etsii herttaista ja viatonta
Isän palvelijaa, jonka sylissä olisi lämmin olla. Toivon, että voisimme yhdessä palvella Herraa pyyteettömästi. Toivon myös, että olisit miespuoleinen. Olen kirjoitellut paljon laulunsanoja Herran kunniaksi. Jakaisin niitä sinun kanssasi. - KYYNEL ON KUIN SIELUN PESUVETTÄ JA NAURU ON KUIN MIELEN ILOA-
Nuotan nettisivuilta löytyy Missä olet -palsta, joka on tarkoitettu Nuotan tilaajille. Tältä palstalta löydät kuukausittain vaihtuvan salasanan. Lokakuun Nuotan ilmestymiseen saakka ovat voimassa seuraavat tunnukset: käyttäjätunnus on “nuotta” ja salasana “rules”.
i
t kohtaamisia kotiryhmissä, luentoja, seminaareja, rukousta ja hauskanpitoa. Future on tarkoitettu kaikille herätyskristityille nuorisotyöntekijöille ja vastuunkantajille keltanokista konkareihin. Varaa ajankohta jo nyt kalenteriisi. Järjestäjänä: MESK. Kysy lisää nuorisotiimistä p (019) 7792250
NUORTEN KESÄ 1.-3.8.2003 Nuorten Kesän uusi teema on julkaistu. Ensi kesänä nuoria kutsutaan kesäkylään radikaalin teeman ?Jeesus siivittämänä. Luvassa on taattuun tapaan ainakin raamattuopetuksia, tuhteja konserttikokonaisuuksia, kreisiä kylämeininkiä, latokonsertteja ja uutuutena k20 -bonusohjelma. Viime vuotiseen tapaan on Nuorten Kesän yhteydessä lyhytelokuvafestarit, josta jaetaan myös palkinto parhaasta lyhytelokuvasta. Lisätietoja saa nuorisotiimistä p (019) 7792250. Tarkempi ohjelma julkaistaan maaliskuussa 2003.
Täh!?! Eiks sulle tuu jo omaa
Nuottaa? Kipin kapin tilaamaan nuoren seurakunnan sanoma 11 kertaa vuodessa kotiin kannettuna! VOIT TILATA JOKO: - Lähettämällä viereisen lomakkeen - internetistä: http://www.nuotta.com - Puhelimella: 09 2313 9217 - S-postilla: irma.laitinen@sley.fi - faksilla: 09 2313 9280
www.nuotta.com www.nuotta.com www.nuotta.com www.nuotta.com www.nuotta.com www.nuotta.com w
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:31
Sivu 23
23
uotta
Tsekkaa: www.nuotta.com www.evl.fi/ tunnustuskirjat/ www.htmlbible.com/ kotisatama.net
Tässäkö sinun mainoksesi? Ota yhteyttä toimitus@nuotta.com
www.nuotta.com
KUVA JUSSI MIETTINEN
Jeesus sanoo: "Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta -- enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaa teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Joh 14:1-3
Tilaa nyt tällä
lipukkeellaa uott
TILAUSKORTTI
Tilaan Nuotan: kestotilauksena 34 euroa vuosikertatilauksena 37 euroa 6 kk määräaikaisena 20 euroa
Tilaa tällä tilauskortilla tai soita numeroon (09) 25139 217 (ti-to klo 9-16)
Nuotta
Nuoren seurakunnan sanoma!
maksaa
Lehden saaja
maksun
posti-
Lähiosoite Postiosoite
NUOTTA
Lehden maksaja
vastauslähetys sopimus 00180-16 00003 HELSINKI
Lähiosoite Postiosoite
m www.nuotta.com www.nuotta.com www.nuotta.com www.nuotta.com www.nuotta.com www.nuotta.com
1/2003 Nuotta
20.12.2002
12:32
Sivu 24
24
uotta
Juha tekee unelmista totta
19-vuotias nuorukainen on taapertanut koko pienen ikänsä kaidalla polulla. Pienestä asti ovat hengelliset tilaisuudet ja tapahtumat tulleet tutuiksi. Värinsä paljastaminenkaan ei ole koskaan ollut ongelma, koska pienessä maalaiskaupungissa kirkkoherran pojalla on ollut jonkinlainen uskovaisen leima otsassa jo pienestä pitäen.
Kotimaa kun taakse jäi… Yläasteen jälkeen alkoivat piirit tuntua Juhasta hiukan liian pieniltä. Englantia hyvin taitava nuorimies päätti ensimmäisen lukiovuoden jälkeen ottaa etäisyyttä totuttuihin kaavoihin ja lähteä vuodeksi Australiaan vaihto-oppilaaksi. Sydneyn kupeessa sijaitsevassa rannikkokaupungissa, Naroomassa, Juha vietti muistorikkaan vuoden. Alussa kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan suunnitelmien mukaan. - Päästyäni Naroomaan minun oli tarkoitus löytää nuoria kristittyjä kavereita. Se ei kuitenkaan heti onnistunut, vaan vasta puolen vuoden kuluttua sain uskovia kavereita kristilliseltä leiriltä. Seurakuntayhteys ei missään vaiheessa jäänyt kokonaan, mutta Juhan piti etsiä sitä hiukan eri paikoista kuin hän oli aiemmin tottunut. - Kävin anglikaanisen kirkon jumalanpalveluksissa lähes joka sunnuntai, jossa tutustuin aikuisiin uskoviin. He olivat hyvin ystävällisiä ja tiedottivat minulle nuorten kristillisistä leireistä ja tapahtumista.
vinnut nähdä vaivaa, joten tilanne oli aivan uusi. - Vuosi Australiassa opetti näkemään, miten tärkeitä kristityt kaverit ovat. Jouduin ensimmäistä kertaa tekemään töitä, jotta löytäisin kristittyjen yhteyttä. Toisaalta yksin uskonsa kanssa oleminen kasvatti omaa uskoa. Suomessa seurakuntayhteyden eteen ei tarvinnut tehdä niin paljon työtä, vaan kaikki oli valmiina. Silloin on vaarana, että uskovien yhteys menee pelkäksi hengailuksi, Juha toteaa. Australialaisten seurakuntaelämässäkin on Juhan mielestä paljon opittavaa. - Australiassa ihailin sitä, että seurakuntalaiset olivat itse aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnoissa. Suomessa seurakunnan jutut ovat usein niin työntekijävetoisia.
muuten tulevaisuus taitaa olla suuri kysymysmerkki. - Menen heinäkuussa armeijaan. Sen jälkeen haen opiskelemaan jonnekin. Viestintä, talous ja yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat. Olisi myös hienoa päästä vuodeksi opiskelemaan ulkomaille.
Visioita ja toteutuneita unelmia
Rohkealla asenteella varustettu nuorukainen ei tulevaisuudestaan turhaan murehdi, vaan luottaa, että Jumala näyttää oikean paikan oikeaan aikaan. Visioita kuitenkin riittää, eivätkä kaikki niistä ole jääneet pelkiksi visioiksi. - Minulla oli nuorempana haaveena soittaa gospelmusiikkia radiossa. Haave toteutuikin pari vuotta sitten, kun aloin pitää kerran viikossa hengellistä nuortenohjelmaa paikallisessa radiossa. Hieno juttu oli myös olla järjestämässä viime kesän evankeliumijuhlien nuorten ohjelmaa. Tulevaisuudessa yhtenä visiona on tehdä kotistudiossa omanlaista tunnelmallista gospelmusiikkia. Juha rohkaiseekin nuoria toteuttamaan unelmiaan ja viemään evankeliumia eteenpäin saamillaan lahjoilla. - Evankeliumin eteenpäinviemisessä tärkein kysymys ei ole ”miten”, vaan ”mitä”. Jumalan ilmoitus löytyy Raamatusta. Jokainen voi viedä sitä eteenpäin omalla tavallaan. MASAMITSU AMEMORI
Tulevaisuuttaan Juha ei ole suunnitellut mitenkään erityisesti. Lukion jälkeinen vuosi on jo selvillä, mutta
Etsivä löytää Australian-vuosi opetti Juhalle paljon. Alajärvellä seurakuntayhteyden eteen ei tar-
helmikuun Nuotassa • Kun mieli särkyy • Ota breikki • Punainen aurinko ja muut Japanin kävijät
nuotta24 cyan magenta yellow black
Alajärveläinen abiturientti Juha Kujala on toiminnan miehiä. Nuoren seurakunnan aktiivinen jäsen pitää mm. seurakunnan sählykerhoa ala-astelaisille, pyörittää omaa firmaa, joka tekee kotisivuja yrityksille ja soittaa musiikkia useissa eri kokoonpanoissa. Kaiken muun ohessa Juha tekee musiikkia omassa kotistudiossa. Viime keväänä valmistui viikon tiiviin työputken jälkeen hyväntekeväisyyslevy, jonka koko tuotto meni Pietarin katulapsille.