Nuotta 6-7/2008

Page 1

6–7/08


SIVUPER SOONA AIKAJANA 1972 Hanna-Maria syntyi

HANNA-MARIAN EL ÄMÄSTÄ 1990 1991 1997 Kesä Naimisiin Valmistui OuNew Yorkissa Ollin kanssa lunkylän Pop ja tapasi Ollin & Jazz Konservatoriosta

Miksi juuri hengellinen musiikki? – No siksi, että suhde Jumalaan ja hengellinen musa on mulle kaikki kaikessa. Ne yhdistyy hengellisessä musiikissa. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että tekisin vain hengellistä musiikkia. Mikä saa sinut 1) iloiseksi? – Mut saa hyvin usein iloiseksi omat lapset ja mieheni jutut. Hyvien ystävien tekstiviestit, sähköpostiviestit

1997 Muutto Nashvilleen USA:han

1998 Takaisin Suomeen freelancermuusikoksi

2006 2008 Higher Ground Ensimmäinen perustettiin oma soololevy ilmestyi

ja puhelut. Viime viikolla esimerkiksi johtamani kuoron keikka meni hyvin ja se sai onnelliseksi. Positiivinen palaute levystäni on saanut myös viime aikoina tosi iloiseksi. 2) surulliseksi? – Kasvamattomuus. Viime aikoina se on saanut surulliseksi, kun on nähny lapsia, joita ei oo rakastettu ja joille ei oo asetettu rajoja. Ylipäänsä ihmisten väliset konfliktit saa mut surulliseksi.

KESÄ-HEINÄ KESÄ-HEINÄKUU 2008 12 4

7 8 9

24

18

PÄIVÖ PARVIAINEN & MAO TSE-TUNG

96-vuotias Päivö toimi lähettinä Kiinassa silloin kun rajat olivat kiinni ja yksi historian pahimmista diktaattoreista piti hirmuvaltaansa Kiinassa. LÖÖPPI. Nuoren seurakunnan sanoma. GALLUPPI: MISSÄ OLET TURVASSA? TURVALLISUUS

18 22

SARJIS REISSUSSA

Neljä nuorta kertoo oman matkatarinansa. Miten sinä voisit yhdistää uskon ja matkailun? 16

MEGARAAMIS: JEESUS KESÄLOMALLA

Ei kai Jeesus ole lomalla? Hoida uskoasi myös kesällä!

28

NUOTAN MADVENTURES PAPPATUNTURILLA TAIVAAN TIELLÄ

Mitä yhteistä on mopon korjauksella ja taivastiellä? Mitä on mopoteologia? 24

B-BOY JOEL LIFE 08:SSA

40

26

USKOA JA URHEILUA

Suuret urheilujuhlat ovat loistava kanava kertoa uskostaan! Vinkit alkuun. 28

JÄTSKITESTI

39 40

JEESUS MESESSÄ MISSION POSSIBLE: KIINA

Nuotta vertaili kesäjätskit.

30 31 36

Suuri Kiina ja pieni ihminen. Pitäisikö olympialaisia boikotoida? 42

SARJAKUVAT POIMI JULISTEET OMALLE SEINÄLLESI KESÄJUHLAMURTEET

Nuotan opas hengellisten kesäjuhlien

URBAANI UNELMA 2008

Nuotta-lehti mukana tapahtumassa. 44

KESÄN RISKIT

Aurinko voi polttaa, ja pidä huoli myös hengellisestä elämästäsi!

EKOLOGINEN INTERRAIL

Junamatkailu on ekologista, ja samalla näkee paljon enemmän kuin lentämällä.

54

murteeseen. Opettele ja lähde! 38

Nuori mies breikkaa Jumalan kunniaksi ja opettaa nyt Life 08:ssa.

Missä on sinun turvasi? 10 12

Nuoren seurakunnan sanoma

46 48

RISTIKKO JA TEHTÄVÄ UUTISET JA MÄÄ

Uutisia meiltä ja maailmalta. 50 51

LEMPPARI KOLUMNI: HARRI HELENIUS


PÄ ÄKIR JOITUS Kuinka vietät vapaa-aikaasi? – Viime aikoina olen viettäny… Vapaa-aika on aika häilyvä ajatus, koska työ ja harrastukset on lähes sama asia. Harrastan musiikkia ja liikuntaa ja ystävien kanssa oleilua, sekä jonkin verran netissä seikkailua. Mistä nautit eniten elämässä? – Nautin siitä, että mulla on ihana perhe: ihanat lapset ja mies. Nautin elämästäni, musan tekemisestä, ja oikeesti, elämä on tosi mukavaa. Mikä on parasta kesässä? – Lämpö, aurinkoranta, grillaus, perhe, ystävät ja hyvä meininki. Kiireettömyys, saunominen mökillä, kaunis luonto… Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? – Mulla on vaikka mitä suunnitelmia. Mä haluaisin kehittyä biisintekijänä, laulajana, kuoronjohtajana, ja ihmisenä yleensä haluisin kasvaa (tarkoittaa myös sitä, että Jumala-suhde kasvaa ja tiivistyy). Mitä haluat sanoa Nuotan lukijoille? – Usko niihin unelmiin, joita Jumala on sun sydämelle laittanu, ja tee töitä sen eteen, että ne toteutuu. Jukka Peura Kuva Hanna-Maria Helenius Press

w w w. n u o t t a . c o m

56 52

60

NAANTALIN SEURISKAVERIT

Reippaat nuoren seurakunnan vastuunkantajat kertovat elämästään. 54

GOSPEL CENTER: DRUSJKI

Johannesfestareiden pääesiintyjäksi tuleva gospelbändi Venäjältä. 56

GOSPEL CENTER: AURUM

Elä, osallistu ja sitoudu myös kesällä MIKÄ SAA SINUT osallistumaan nuorteniltaan? Miksi heräät sunnuntaina messuun? Ilmoittaudutko viikonloppuleireille tai nuorisotapahtumaan vielä toisenkin kerran? Nuorisokulttuurin kentällä kilpailu on kovaa ja tarjontaa on paljon. Ainakin eteläisessä Suomessa myös kristillisiä nuorisotapahtumia ja tilanteita riittää joka lähtöön ja viikonloppuun. Mistä tiedämme, minne kannattaa mennä, mikä ratkaisee valintamme? Valitsemme varmasti semmoiset jutut, missä viihdymme. Täytyy olla kivaa, ja mukana pitää pörrätä riittävästi porukkaa. Puitteet ja ihmiset luovat tunnelman.

Sleyn nuorisotyön senaatissa pienellä porukalla eräänä lauantaina. Haimme ideoita, joilla saisimme toiminnastamme mahdollisimman kiinnostavaa. Mietimme, että tarvitsemme toimintaamme elementtejä, joissa nuoret viihtyvät. Meidän tulisi näyttää myös mahdollisimman ajanmukaisilta ja trendikkäiltä. Eräs pääkaupunkiseudun nuori kiteytti asian seuraavasti: ”Toissa vuonna riparin jälkeen lähdin innolla nuorteniltoihin ja kävin messussa. Kaikki oli tietysti sairaan mahtavaa, hienoa ja upeaa. Aika pian hohto kuitenkin hiipui ja kaikki alkoi muuttua arkiseksi. Olen kuitenkin valinnut tämän paikan hoitaa uskoani, ja siksi pysyn täällä ja koetan itse vaikuttaa omalta osaltani millaista täällä on.” Siinäpä asennekasvatusta kenelle tahansa. Tunnelman kerääjät saavat hakea uutta paikkaa ja unelmaseurakuntaansa tietyin väliajoin, sillä joskus on kivaa ja joskus taas ei.

MIETIMME NÄITÄ KYSYMYKSIÄ

Etsittäessä pysyvimpiä ja kestävimpiä eväitä ratkaisun avaimet löytyvät sisällöstä. Kiinnostava toiminta tarvitsee sisältöä sekä ihmisiä, jotka haluavat sitoutua juuri tähän toimintaan. Sisältö myös sitouttaa. Sitoutumiseen vaikuttavat tietysti myös olosuhteet. Nuorten kokoontumistiloissa pitää olosuhteet olla viihtyisät ja virikkeitä antavat. Jos nuortenilloissa ei käy kuin muutama henkilö, sinne on vaikea saada lisää porukkaa. Viidakkorumpu kertoo, missä on tappavan tylsää ja kylmäkiskoista tai missä ei ole porukkaa. Ne paikat, joissa oven sisäpuolelle syntyy ruuhkaa, sisältävät yleensä myös tunnelmaa. Väki kuitenkin kaikkoaa, jos sisältö ontuu. Tapahtumissa, leireillä ja nuortenilloissa tarvitaan Raamatun sanasta nousevaa sisältöä. Vain Sana antaa kestäviä eväitä. ovat nuorteniltojen osalta kiinni. Sitoudu sinä kuitenkin siihen rakentavaan toimintaan, mitä lähelläsi löydät. Jos nuorteniltoja järjestetään, mene mukaan, ja käy messussa. Kuuman kesän keskellä voi myös järjestää porukoiden kanssa yhteisiä juttuja: kesäraamiksia ja muita tilaisuuksia, joissa saatte olla Jumalan hoidossa. Tämänlaisia paikkoja ovat esimerkiksi kesäjuhlat: Evankeliumijuhlat, Kansanlähetyspäivät ja monet muut tilaisuudet. Niissä saa hoitaa uskoa, kokea uskonyhteyttä sekä pitää myös hauskaa. Ota teltta ja makkari mukaan ja osallistu. Nuoren seurakunnan ei kannata lähteä hengaamaan Ruisrokkiin tai Provinssiin, vaan sata kertaa parempi vaihtoehto on tuleminen ilosanoman kuuloon, kuuntelemaan gospelia, Sanaa ja nauttiman hyvästä seurasta. Tartu tilaisuuteen, pysähdy, osallistu ja sitoudu. Kun sinä tulet ja osallistut, tilanne on taas parempi kuin äsken…

KESÄLLÄ MONET SEURAKUNNAT

Turkulainen gospelbändi kullanhuuhdonnassa. 58

TAIVAAN PORTILLA -NOVELLI

Valtakunta-kirjan kirjoittaja Minna-Leena Erkkilän novelli. 60 61

RUKOUSKALENTERI HARTAUS

Naantalin seurakunnan nuoriso-ohjaajan hartaus.

Päätoimittaja

Juha Heinonen Nuotta 6–7/2008

3


Mao pakotti maan alle

Päivö Parviainen täyttää kesäkuussa 96 vuotta. Nuoruuden masennus yritti estää häntä lähtemästä Kiinaan evankeliumin asialle. Parviainen noudatti kuitenkin kutsua ja sai elää 19 lähetysvuotta. Matkan varrella oli monta kiperää tilannetta, mutta kaiken kaikkiaan sydän on täynnä kiitosta. Päivön matkaan on mahtunut kolme kotikontua: Suomi, Kiina ja Taiwan.

Kiina on kirkkohistorian suurimman herätyksen maaperää. Vaikka kommunismi vainoaa elävää kristillisyyttä ja monet Jeesuksen seuraajista ovat joutuneet vankilaan, Kiinan maanalainen kirkko kasvaa voimalla. Jo vuonna 1902 Kiinan-työnsä aloittanut Suomen Lähetysseura ehti perustaa maassa useita seurakuntia, kouluja ja sairaaloita ennen kuin Mao Tse-Tung perusti Kiinan kansantasavallan vuonna 1949. Päivö Parviainen aloitti lähettijaksonsa Kiinan poliittisen murroksen pyörteissä. Hän vietti maassa vuodet 1946 –1953, joista viimeiset neljä vuotta omalla vastuullaan, viimeisenä Kiinan-lähettinä.

Pitkä tie Kiinaan Parviaisen tie Kiinaan alkoi, kun vuorisaarna pysäytti hänet 9-vuotiaana. ”Jeesuksen sanat tulee ottaa vakavasti”, poika pohti. Vaikka murrosikä vei kauemmas Jumalasta, sisaren kuolema haastoi pohtimaan asioita uudelleen. – Herra alkoi puhutella, että kuolemahan sinullakin on ennen pitkää edessä, mutta tiedätkö sinä, minne olet joutumassa? Jos silloin olisin kuollut, niin tokkopa olisin taivaaseen päässytkään. Vuonna 1928 käymällään riparilla Parviainen tuli uskoon.


– Kun rippi-isä Lauri Pohjanpää kysyi alttarilla: ”Tahdotteko Jumalan armon avulla osoittaa tämän uskon elämässänne?” minäkin vakaasti vastasin tahtovani. Kun olin saanut ehtoollisen, sellainen ilo täytti sydämen, että olin remahtaa nauramaan. Tiesin, että Jeesus oli uudelleen ottanut minut vastaan. Lähetyspiirissä uusi tulokas otettiin vastaan kuin perheenjäsen. Usein kyseltiin, kuinka koulu sujuu, ja pian tulevaisuudensuunnitelmia muokkasi myös Jumalan näkökulma. – Halusin ylioppilaaksi tultuani lukea laivanrakennusinsinööriksi enkä miksikään muuksi. Herra johdatti niin, että Lauri Pohjanpää tuli vastaan viimeiseen tenttiin mennessäni. Hän pysäytti, katsoi silmiin ja sanoi: ”Sinä, Päivö, voisit lukea papiksi.” Rippi-isän sana oli niin vaikuttava, että muut suunnitelmat saivat jäädä, ja Parviainen kirjoittautui teologiseen tiedekuntaan.

Naarmuitta etulinjasta Opintojen lähetessä loppuaan tuleva Kiinan-lähetti pääsi kurkistamaan tulevaisuuteen. Jumala näytti hänelle näyn, jossa hän kokosi Kiinaan lähteviä tavaroita. – Näin seitsemän erikokoista pakkausta ja kuulin äänen: ”Minä vien sinut Kiinaan ja tuon sinut sieltä takaisin ja olen kanssasi, kunnes vien sinut kirkkauteeni.”

Kun arkkipiispa Erkki Kaila oli vihkinyt Parviaisen papiksi Turun tuomiokirkossa vuonna 1935, lähetysjohtajat kysyivät, aikoiko hän lähetystyöhön Afrikkaan vai Aasiaan. Molemmat vaihtoehdot tulivat torjutuiksi. – Sanoin, että minulla on ollut sellaisia masennuskausia, että kukapa siellä nyt tahtoisi tulla Jeesuksen opetuslapseksi, kun näkee näin alakuloisen lähetystyöntekijän. Mutta Jumala otti huomioon perusteluni ja kieltäymykseni ja alkoi kasvattaa minua.

Näin seitsemän erikokoista pakkausta ja kuulin äänen: ”Minä vien sinut Kiinaan ja tuon sinut sieltä takaisin ja olen kanssasi, kunnes vien sinut kirkkauteeni.” Moni seurakunta tarjosi työmaata kirkkoherran apulaisena, ja sota-aikana Parviaiselle tuli kutsu pataljoonan pastoriksi Rukajärvelle. – Kun sota sitten päättyi 4. 9. 1944, Herra puhutteli: ”Kun olen varjellut sinut etulinjassa ilman että sinuun on naarmuakaan tullut, niin vieläkö sinua pelottaa lähteä Kiinaan?” Oli seuraavan askeleen, lähetyskurssin, aika. Kurssin päättyessä Jumala muistutti antamastaan kutsusta. Kurssilaisten matkalaukkuja oli rautatieasemalla seitsemän. – Tiesin nähneeni ne aikaisemmin, 11 vuotta sitten. Ymmärsin, että Jumala voi toteuttaa ilmoittamansa asiat, vaikka valmistautuminen kestäisi vuosia. Silloin oli rohkea ja iloinen mieli lähteä, ja masennukset olivat poissa. →

Nuotta 6–7/2008

5


Vainojen keskellä omalla vastuulla Kiinaan saapuvilla läheteillä oli vastassa maa, jonka pohjoisosan oli valloittanut jumalankielteinen kenraali, Mao Tse-Tung. Vallatulle alueelle ei enää päästetty lähetystyöntekijöitä, mutta suomalaiset saivat opiskella kieltä ja tutustua kulttuuriin kristityn presidentin, Tsiang Kai-sekin hallitsemalla alueella. – Kieli oli minulle vaikeaa. Uuden testamentin lukeminen vaatii noin 4000 sanamerkkiä ja Vanha testamentti 2000 lisää. En pystynyt suorittamaan neljästä kielitutkinnosta kuin yhden, mutta opettajan ääntämystä matkimalla opin vähitellen pienen sanavaraston, ja vuoden päästä yrittelin jo saarnata kiinaksi. Kolme vuotta myöhemmin Mao Tse-Tung oli vallannut jo puoli Kiinaa. Kun levottomuuksia ja Suomen lähettien työaluetta, luoteis-Hunania, erotti enää Jangtse-joki, Lähetysseura kutsui lähetit Suomeen. – Kun aloin pakata, meni sydämessä jotakin lukkoon: onko oikein, että lähdemme? Meneillään oli raa-

Kun aloin pakata, meni sydämessä jotakin lukkoon: onko oikein, että lähdemme? Meneillään oli raamattukurssi 20 nuorelle, joista osa oli vasta uskoon tulleita. Kurssi jäisi auttamattomasti kesken. mattukurssi 20 nuorelle, joista osa oli vasta uskoon tulleita. Kurssi jäisi auttamattomasti kesken. Jumala rohkaisi Parviaista ja häntä huomattavasti vanhempaa, jo eläkkeellä olevaa Väinö Kanteletta jäämään maahan omalla vastuul-

6

Nuotta 6–7/2008 | www.nuotta.com

palvella Herraa lähetyskentillä, ja he tekivät yhdessä kaksi lyhyttä työkautta Taiwanissa.

Toimelias temppeli

laan. Kun Kiinan kansantasavalta syntyi, Kiinan uskontoministeriö perusti Kiinan kristillisen kirkon. Sääntöihin kuului, ettei ulkomaalainen saanut toimia kirkon tehtävissä. – Minun täytyi suostua siihen, etten enää saarnaa, kasta enkä siunaa vainajia. Seurakunnan jäsenenä sain olla kuulemassa kiinalaista pastoria, ottaa seurakuntalaisia vastaan huoneessani tai käydä seurakuntalaisten kodeissa. – Neljänä eri yönä viranomaiset herättivät ja kuulustelivat minua. Siitä näin painajaisia vielä vuosia myöhemmin. Mutta Herra oli kanssani ja auttoi. Lopulta viranomaiset antoivat kiinalaisten seurakuntalaisten tietää, että he voisivat itse kehottaa Parviaista lähtemään. – Katsoin, etten voinut vastoin heidän tahtoaan jäädä Kiinaan. Kotimaa vaihtui vuonna 1953, mutta vain kaksi vuotta myöhemmin Parviainen lähti perustamaan Lähetysseuran uutta lähetyskenttää Taiwanin saarelle. Seuraava elämänmuutos, jonka Jumala oli Parviaiselle varannut, oli avioliitto Annikki Holman kanssa vuonna 1964. Paria yhdistivät halu

Nykyisin Parviainen liikkuu evankeliumin asialla Suomessa. Kotikäyntejä ja puheita seurakunnissa olisi enemmän kuin aikaa. – Minulla on aamusta iltaan työtä niin paljon kuin jaksan ja ehdin.

Neljänä eri yönä Kiinan viranomaiset herättivät ja kuulustelivat minua. Siitä näin painajaisia vielä vuosia myöhemmin. Mutta Herra oli kanssani ja auttoi. On suurta Jumalan armoa, että hän on lisännyt minulle ikää ja saan olla Herran todistajana edelleenkin. 47 vuotta kestäneen keuhkoastmankin hän on minulta parantunut. Parviainen pitää tärkeänä sitä, miten ja kenelle elämänsä elää. Monet kohdat Raamatussa puhuttelevat, pitävät nöyränä ja herättävät kiittämään. – Pyhä Henki kehottaa ”antamaan ruumiinne Jumalalle otolliseksi uhriksi” (Room. 12: 1). Tällainen alennustilaruumiimmekin voi kelvata Jumalalle uhriksi sillä perusteella, että olemme antaneet sen kokonaan Pyhän Hengen hallintaan. – Entä voiko ihmisruumista kuvata ihanammin ja ylevämmin kuin

sanomalla sitä Pyhän Hengen temppeliksi (1. Kor. 6: 19)? Parviainen alleviivaa jakeen sanoja ”ettette ole itsenne omat”. Meille, kalliisti ostetuille, on varattu tärkeämpää ja parempaa kuin oman tahtomme mukaan eläminen. – Jokaisen kristityn on ajateltava, vaikka olisi vasta alakoululainen, että onko tämä oikein: sadoissa kirkoissa kuullaan evankeliumi joka sunnuntai, vaikka maailmassa on maita, joissa ei ole saatu ensimmäistäkään kertaa kuulla Jeesuksesta? Onko oikeudenmukaista pysytellä täällä Suomessa omaksi ilokseen elellen, lähtemättä lähetystyöhön? Kokenut lähetti kehottaa uskovia tarjoamaan itsensä Herralle ja hoitamaan kuntoaan jo nuoresta pitäen, että lääkäri voisi lähetystyöhön lähtiessä näyttää vihreää valoa. – Hienoa olisi, jos voisi luokkatovereidensakin keskellä olla tunnustava kristitty. Koko elämä voi olla todistusta ympäristölle, jos tuo julki, että olen onnellinen, ja onnellisuuteni tulee siitä, että Herra on minun kanssani. Johanna Tölli Kuvat Johanna Tölli, SXC / ijsendoor ja Rodolfo Clix


RAAMATTU rakkaaksi

LÖÖPPI

Johannes Koskenniemi

TOTUUS tutuksi Oletko ehtinyt kyllästyä mainoskatkojen kahden sekunnin pituisiin pätkiin, joissa lukee vain yksi sana, Raamattu? Syytä Tahmanalaista. Kirkon RRTTkampanja on näet Seija Tahmanalaisen käsialaa. ”Kampanjan tavoitteena on ohjata ihmisiä lukemaan Raamattua, sillä se on kirkon muuttumaton sanoma.” Siksi mainoksissa ei ole kirkon symbolia, ei nettiosoitetta, ei mitään. Vain ”Raamattu”. ”Jos pitää päättää, ohjaanko kysyjän osoitteeseen evl.fi vai Raamattu, valitsen kakkosen”, selittää Seija.

SRK perusti

SALAKUL JETTA JAKAHVILAN Kotkan seurakuntaan on perustettu Raamatun salakuljettajien klubi. Salakuljettaja Laitinen, mistä tässä nyt on kyse? ”Aiemmin Raamattuja piti salakuljettaa lähimaihin. Nykyään rajat ovat auki, ja lajimme on kuolemassa sukupuuttoon. Halusimme paikan, johon vanhat jermut voivat tulla istumaan iltaa teekupposen kanssa ja kertomaan juttuja. Oi niitä aikoja”, herkistyy vanha salakuljettaja Laitinen.

H

ENKILÖ

Johannes ”EXTREME”

Kastaja Pohjolassa

Nuotta tavoitti Muotkatuntureiden erämaasta Johanneksen, ikä tuntematon, joka syö pelkkiä heinäsirkkoja ja pukeutuu hevosenkarvarääsyihin. ”Talvella tämä ruokavalio tekee tiukkaa näin pohjoisessa”, uskoutuu Johannes, joka on joutunut mukauttamaan myös pukeutumistaan. ”Kameleiden löytäminen kävi pitkän päältä vaikeaksi”, hän myöntää. Entä mikä on villimiehen viesti lukijoillemme? ”Jumalan valtakunta tulee.”

Hyvä Sarvijaakko,

olen sairas. Olen ollut sitä jo 38 vuotta. Kaikki päiväni hengaan Betesdan altaalla, koska silloin tällöin jengiä parantuu täällä. Aina kun vesi alkaa kuohua, ensimmäinen, joka ehtii sinne, tulee terveeksi. Juttu on vaan se, että meikä on yrittänyt sitä jo 38 vuotta. Aina joku muu ehtii ennen. Tulevaisuuskaan ei näytä hyvältä. Ei nämä polvet tästä tämän ketterämmiksi muutu. Tarvitsen neuvojasi kipeästi. Nimim. THE OLD MAN AND THE POOL Hyvä altaallanorkoilija, et uskoisi, kuinka paljon saan tällaisia kirjeitä. Onko niin vaikea ymmärtää sitä, että nopeat syövät, vahvat elävät ja fiksut pärjäävät? Rautalangasta väännettynä: 38 vuoden aikana et ole kertaakaan voittanut 20 metrin kilpajuoksua, ja tulet silti tänne pyytämään jotain kirjekuuria. Häpeäisit. Et ole ansainnut parannusta. Minun neuvoni? Hyppää siihen altaaseen, kun vesi ei kuohu. Omat painot mukaan.

SARVIJAAKKO

Sitaatti ”Jeesus sanoi hänelle: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele.’ Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli.” ( Joh. 5: 8–9)

Nuotta 4/2008

7


K ATUG ALLUPPI Riina Halme

Nuotta haastatteli 17. toukokuuta satunnaisesti tavattuja ihmisiä Helsingissä.

MISSÄ OLET

turvassa? Henni, 18 – Poikaystävän luona Saksassa.

Mari, 31 – Kotona lasten ja mieheni kanssa.

Niilo, 24 – Kaikkialla, koska Jumala on kanssani.

Jenni, 21 – Lapsuuden kodissani. Siellä on niin turvallista.

Emma-Lotta, 17 – Koulussa ystävien parissa.

8

Nuotta 6–7/2008 | www.nuotta.com


KIVEEN KIR JOITETUT

Turvallista elämää Olimme viettämässä sähköyhtiön tarjoamaa aamupäivää Särkänniemessä. Nautin vauhdista, ja Tornado on ehdoton suosikkini. Sen sijaan erilaiset kieputtimet eivät houkuttaneet enää alkuunkaan.

H

man hetkellä me joudumme luopumaan niistä. Pysyvää on vain Jumala, hänen sanansa ja lupauksensa. On elävä Jumala, joka on sinunkin Luojasi ja Lunastajasi. Sinä et ole vain sattuman oikusta syntynyt ”nobody”, jonka pitäisi pärjätä täällä omillaan. Jumala on kiinnostunut sinusta ja hän tahtoo sinun parastasi, aina iankaikkisuuteen asti. Raamattu on täynnä ihmeellisiä lupauksia huolenpidosta. Siellä asetetaan kuitenkin tietty järjestys asioille. Jeesus puhuu oppilailleen paOikeus turvalliseen elämään kanoista, jotka tavoittelevat ravintoa ja vaatteita murehtien niistä. Taivaallinen Isä pitää kuitenKyselin tekstarilla muutamilta nuorilta ensimmäiskin huolta taivaan linnuista ja kedon kukistakin. tä ajatusta sanasta turvallisuus. Vastauksina sain Niinpä Jeesus kehottaa: ”Etsikää ennen kaikkea seuraavia: ”koti”, ”hyvä ja lämmin olo”, ”se, ettei Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtartte pelätä”, ”jonkinlainen varmuus elämiseen”, toaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin” – ni”koti ja poliisi ja sit, et turvallisuuden tunteeseen mittäin huolenpito jokaiseen pitäis olla kaikilla oikeus”. päivään. (Matt. 6: 33.) Yksi nuori oli pohtinut asiaa Tärkeintä elämässä on Juvähän pidemmälle: ”Turvallimala ja se, mitä hän tahtoo suus on jotain, mitä pitää ihmi”Etsikää ennen kaikkea meille antaa: tärkeimpänä sen tuntea, jotta pystyy nauttiJumalan valtakuntaa synnit anteeksi Jeesuksen maan tästä päivästä ajatja hänen vanhurskasta tähden ja iankaikkisen elätelematta huomista. Muun tahtoaan, niin teille män kasteen ja uskon kautta muassa usko, toimivat ihmisannetaan kaikki tämäkin” häneen. Sitä meidän tulee suhteet, oma koti ja mammo– nimittäin huolenpito etsiä ja siitä elää. na tuovat turvallisuuden tunjokaiseen päivään. netta.” Älä pelkää Koti ja sen ihmiset tuovat (Matt. 6: 33) monelle turvan ja varmuuden Joku on laskenut, että Raaelämiseen. Jos sinulla on näin, mattu sisältää eri muodoismuistathan kiittää siitä Jumasaan 365 kertaa sanan ”älä laa ja rakkaitasi. Moni joutuu kuitenkin pelkääpelkää”. Jumala tahtoo sanoa jokaiseen päiväämmään eniten juuri kotona. Synti ja sen seuraukme, ettei tarvitse pelätä. Se oli enkelten viesti set ovat kipeää todellisuutta. Kyse voi olla vaikka paimenille sinä yönä, kun Jeesus syntyi. Se oli liiallisesta alkoholin käytöstä, vanhempien riiteviesti naisille, jotka tulivat haudalle voitelemaan lyn tuomasta epävarmuudesta tai suoranaisesJeesuksen ruumista, mutta saivatkin kuulla, että ta perheväkivallasta. Jos joudut kokemaan johän on noussut kuolleista. Se on viesti sinulle ja takin sellaista, älä jää yksin. Etsi rohkeasti apua, minulle uudestaan ja uudestaan. Herra on luvansitä on saatavilla. Sinulla on oikeus turvalliseen nut olla meidän kanssamme joka päivä. (Matt. elämään. 28: 20.) Myös virkavalta on sitä varten, että tässä paYksi nuori vastasi, että sanasta turvallisuus hassa maailmassa voisi olla turvallista. Esivalta ja tulee hänen mieleensä ”auto ja minä ajelemasmuun muassa poliisi sen edustajana on Jumalan sa hiljaa sillä tyhjällä tiellä”. Jumalan omana saat asettama (Room. 13). Se suojelee olemassaololelää nauttien elämän pienistä ja suurista asioista. laan ennalta ehkäisevästi ja rankaisee väärinAina asiat eivät suju tässä elämässä niinkuin tekijöitä. toivoisi. Pelottaa ja on paha olla. Silloinkin – ja erityisesti silloin – saat olla turvassa, ristillä puoJumalan huolenpito lestasi kuolleen mutta ylösnousseen Jeesuksen suojaan kastettuna. Moni aikuinen rakentaa elämänsä rahan, hyvän työpaikan, omakotitalon jne. varaan. Ne kaikki ovat Jumalan hyviä lahjoja. Mikään niistä ei kuiLasse Räty tenkaan tuo kestävää turvaa. Viimeistään kuoleKuva SXC / Rodolfo Clix uvipuistossa turvallisuus on yksi avaintekijä. Kukaan ei uskalla mennä laitteeseen, jonka turvallisuudesta ei ole takuuta. Eteen laskeutuva kaari takaa sen, ettei pääse putoamaan, vaikka välillä mennään pää alaspäin. Mitä ovat ne elämän turvakaaret, joiden varassa uskaltaa kokea vauhtia ja vaarallisia tilanteita tai elää hiljaista arkea sen antamine haasteineen?

Nuotta 6–7/2008

9


0

Nuotta 6–7/2008 | www.nuotta.com


Nuotta 6–7/2008




REISSISUT-ELOITA MU

Tek sti ja kuvat Joa nna

Am em ori

MATKUSTAMINEN VIE JONATHANIN IRTI ARJESTA KESÄLLÄ 2007 Jonathan halusi rentoutua rankan lukiovuoden jälkeen. Rahat eivät opiskelijalla riittäneet kovin kalliiseen matkaan, joten hän päätti kysellä opiskelijan rahapussille sopivia matkoja. – Soittelin eri matkatoimistoihin ja kyselin halpoja äkkilähtömatkoja jonnekin lämpimään, lähelle merta. Muutaman päivän varoitusajalla lähdimme kaverini kanssa kahdeksi viikoksi Kreikkaan. – Olin tehnyt vähän töitä, mutta silti matkabudjetti oli melko pieni. Pienellä budjetilla tosin pärjää hyvin, kun ottaa mukaan omat ruuanlaittovälineet. Ruokaan kuluu muuten paljon rahaa. Keittelimme makaroneja meren rannalla. Kreikan matkasta innostuneena Jonathan päätti suunnata seuraavana kesänä Portugaliin. – Lähdemme kaverini kanssa Portugaliin kuudeksi viikoksi. Paikka, jonne menemme, on Euroopan paras surffauspaikka. Surffaamme luultavasti 99,9 prosenttia ajasta. – Yritämme pärjätä ilman hotellimajoitusta: otamme mukaan riippumatot ja teltan. – Matkustelemisessa on parasta se, että pääsee kunnolla irti arjesta ja että saa latailla akkuja.

2

Nuotta 6–7/2008 | www.nuotta.com


JUMALA HOITI STIINAA AKTIOSSA STIINA VIETTI unohtumattomat kolme viikkoa rakkaassa naapurimaassamme Ruotsissa. – Päätin lähteä Kansanlähetyksen kesäaktioon Ruotsiin. Ennen aktioon lähtöä osallistuin Action On -tapahtumaan Ryttylässä, missä opettelimme erilaisia evankelioimistapoja ja tutustuimme muihin lähtijöihin. Meitä Ruotsiin lähtijöitä oli kymmenen. – Ruotsissa olimme avustamassa ruotsinsuomalaisten riparilla. Jaoimme kirkon esitteitä Ruotsissa asuville suomalaisille, järjestimme kirkolla juhlat ja autoimme jumalanpalveluksessa. Teimme myös katuevankeliointia: jaoimme traktaatteja, esitimme draamoja ja lauloimme. Aktiosta jäi Stiinalle käteen ihanien muistojen lisäksi paljon muutakin: – Tutustuin moniin uusiin ihmisiin ja näin upeita paikkoja. Opin myös paljon itsestäni, omista vahvuuksistani ja heikkouksistani. Jumala hoiti minua aktion aikana rukouksen, raamatunluvun ja ystävien kautta. Päivittäisissä purkuringeissä sai purkaa tuntojaan itkien ja nauraen. – Sain kokea Jumalan huolenpitoa uudella tavalla.

Nuotta 6–7/2008

3


SAARA VIETTI KAKSI VIIKKOA SAKSASSA erilaisista kulttuureista ja kielistä, ja hänestä on mukava tutustua uusiin ihmisiin. Keväällä 2007 hän haki stipendiä Lion’s Club -leirille Saksaan. – Stipendin myötä pääsin viettämään kaksi viikkoa viime kesästä Saksassa. Ensimmäisen viikon asuin mukavassa isäntäperheessä, ja toisen viikon asuin muiden leiriläisten kanssa nuorisohostellissa. – Ohjelmakirjo leirillä oli laaja: Kävimme katsomassa, miten jätteestä tehdään energiaa, tutustuimme insuliinitehtaan toimintaan ja seikkailimme seikkailuradoilla. Kävimme muun muassa kiipeilemässä, risteilyllä ja tutustuimme kulttuuriin erilaisissa museoissa. – Kaksi viikkoa olivat hyvin ohjelmantäyteisiä. Osa aktiviteeteista oli kivoja, osa ei oikein jaksanut kiinnostaa. Saara nautti uusiin ihmisiin tutustumisesta, mutta kohtasi kuitenkin haasteita leirillä. – Osa nuorista edusti todella erilaista arvomaailmaa kuin minä. Vastoin leirin sääntöjä monet käyttivät runsaasti alkoholia ja kiertelivät illat Frankfurtin baareihin tutustuen. – Suomesta oli minun lisäkseni osallistunut leirille yksi tyttö. Oli mahtavaa kun tajusimme, että olemme kummatkin uskossa. Oli hyvä, että oli joku, jolle pääsin purkamaan ajoittaista turhautumistani. SAARA ON KIINNOSTUNUT

4

Nuotta 6–7/2008 | www.nuotta.com


PIOLA OPPI UUTTA JUMALASTA TEEN STREETILLÄ Piola innostui kansainvälisestä Teen Street -leiristä muutama vuosi sitten. Käyntikertoja on nyt kertynyt jo kolme. – Kuulin, että seurakunnastani oli lähdössä porukkaa Operaatio Mobilisaation järjestämälle kristilliselle nuortenleirille Saksaan. Innostuin lähtemään mukaan. Suomesta lähtevä porukka on aina ollut mukava, ja matkat Saksaan ja takaisin ovat olleet hauskoja. – Leirille osallistuu noin 3000 3–7-vuotiasta nuorta, jotka tulevat eri maailmankolkista. Osallistujien lisäksi leirillä toimii satoja vapaaehtoistyöntekijöitä ja ohjaajia. Leirit ovat olleet ikimuistoisia ja vaikuttaneet Piolan uskonelämään. – Raamattu-opetukset ja ylistyshetket ovat Teen Streetillä todella vaikuttavia. Olen joka leirillä oppinut jotain uutta Jumalasta ja elämästä Jeesuksen kanssa. On myös upeaa kokea yhteyttä Jeesukseen eri maista tulevien nuorten kanssa. – Alan olla jo liian vanha leiriläiseksi, mutta saatan lähteä jatkossa talkoolaiseksi leirille.

TAMPERELAINEN ABITURIENTTI


MEG AR A A MIS

JEESUS

Kesällä, joka on kyllä muuten varsin eläväistä aikaa, tuntuu, että seurakunnat sulkeutuvat. Nuorisotyöntekijät ovat kesälomalla, ja ajoittain tuntuu, että niin taitaa olla Jeesuskin. Mitä uskonelämälle tapahtuu loma-aikaan? Onko Jeesus tavattavissa kesälomallakin? Lomaa uskosta Tuntuuko joskus siltä, että täytyisi saada lomaa myös omasta uskosta? Väsyttääkö olla uskovainen? Ahdistaako? Jos usko tuntuu ahdistavalta, saattaa kyse olla siitä, että ei ole elänyt Jeesuksen yhteydessä ja hänen hoidettavanaan, vaan on yrittänyt itse jaksaa omalla uskollaan. Uskossa elämisessä on hienointa se, että minun ei itse tarvitse edes yrittää uskoa, vaan saan luottaa siihen, että Jeesus minussa uskoo. Kun tämä on lähtökohta, on Jeesuksen yhteydessä eläminen valtava voimavara, jota janoaa mielellään lisää.

Kesätapahtumia Mistä sitten ihan konkreettisesti löytyy niitä oman uskon tankkauspaikkoja ihan kesäaikaankin? Minne voi mennä, jos tahtoo elää Jeesuksen yhteydessä? No, kotonakin voi lukea Raamattua ja rukoilla, mutta sieltä harvemmin löytyy muita uskovia ystäviä. Ei ainakaan kovin monta. Yksi hyvä vaihtoehto ja mahdollisuus on mennä kristillisiin kesätapahtumiin. Niitä on kyllä Suomen maassakin pilvin pimein. On seurakuntien omia tapahtumia, järjestöjen tapahtumia ja näiden sekoituksiakin. Kesätapahtumat ovat hyvä mahdollisuus tavata muita uskovia ja kuulla Jumalan sanan julistusta. Rohkaisenkin sinua lähtemään kesällä johonkin kristilliseen tapahtumaan. Sieltä voit saada paljon eväitä elämääsi. Ja varo vain, saatat saada jopa lisää kavereitakin… Fakta on kuitenkin se, etteivät tällaiset tapahtumat kanna kovin pitkälle. Jos kerran kuussa on jokin tapahtuma, niin silloin siihen väliin mahtuu aika monta päivää, jolloin ei ole mitään hengellistä elämää. Mistä sitten apu uskon kuivettumista vastaan? Kannattaa lukea Raamattua ja rukoilla, se on ihan totta, mutta entä jos ei jaksa?

Jeesus tavattavissa Kuviteltu ilmoitus lehdessä: ”Jeesus paikalla (ihan aikuisten oikeesti) Kervannan torilla torstaina klo 12.00. Tule kohtaamaan ja keskustelemaan maailman Vapahtajan kanssa.” Mitäpä sanoisit tuollaisesta ilmoituksesta? Eikö alkaisi epäilyttää? Mutta jos olisi yhtään mah-

6

Nuotta 6–7/2008 | www.nuotta.com

Jos usko tuntuu ahdistavalta, saattaa kyse olla siitä, että ei ole elänyt Jeesuksen yhteydessä ja hänen hoidettavanaan, vaan on yrittänyt itse jaksaa omalla uskollaan.


e

on aan.

Rukous

dollista, että Jeesus olisi ihan oikeasti paikalla tuolla torilla, niin emmekö me kaikki rientäisi yhtä jalkaa torstaina katsomaan Jeesusta? Katsomaan, onko hän varmasti siellä? Ja jos hän todella olisi paikalla, niin eikö meillä olisi suunnaton kiire päästä tekemisiin hänen kanssaan? Eikö meillä olisi mahdottoman paljon asiaa Jeesukselle? Pyyntöjä, kiitoksia, kysymyksiä. Ja emmekö me haluaisi kuulla juuri häneltä: ”Kuule, sinä saat kaiken anteeksi ja pääset taivaaseen!” Ja eikö olisi elämää suurempaa päästä aterioimaan hänen kanssaan? Syödä lounasta itsensä Jeesuksen kanssa. WAU! Ja mitäpä sanot, jos väitän, että tämä on mahdollista? Pidätkö hulluna? Peruutatko Nuotan tilauksen? Vai kiinnostutko?

Ylösnousemusjuhla Kristityt ovat kautta aikojen kokoontuneet yhteen ylösnousemuksen päivänä, sunnuntaina, viettämään ylösnousemusjuhlaa, jumalanpalvelusta. Apostolien teoissa kerrotaan ensimmäisten kristittyjen kokoontumisista: ”Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.” (Ap. t. 2: 42.) Ystävät, tässä on kysymys jumalanpalveluksesta. Edellä mainitussa kohdassa kerrotaan hyvin se, mistä jumalanpalveluksessa on kysymys: apostolien opetuksesta, keskinäisestä yhteydestä, leivän murtamisesta ja rukouksesta.

Apostolien opetus Kun pastori julistaa jumalanpalveluksessa synninpäästön, hän ei toimi siinä omalla toimivallallaan, vaan Jeesuksen antamalla valtuutuksella. Ja kun hän saarnaa Jumalan sanan mukaisesti, hän ei puhu omiaan (toivottavasti), vaan

Rakas Va p laiska hak ahtaja. Tiedät, että e o kuinka va utumaan yhteyteesi len aika ikeaa on v älillä jaksa . Näet, Rukoilen S a leesi sana inua, että vedät m uskossa. inua puollasi. Kiito s, kun ole paikan ja ta vä taan ja ku lineet, kuinka Sin ntanut ut kohdainka jaat armoasi. K malanpalv ii e kiitos ehto luksesta, kiitos san tos jua o sä kasteess llisestasi. Kiitos, e stasi, tt a seksesi. A si olet ottanut min ä pyhäsuta minu u a varassa. A elämään a t lapamen. rmosi Jeesuksen sanoja. Näin siis hän toimii Jeesuksen suuna jumalanpalveluksessa. Siksi saamme luottaa siihen, että kuulemme silloin Jeesuksen omaa puhetta meille. Sanoja, joilla hän tahtoo ohjata ja rohkaista meitä kristittyjä.

Leivän murtaminen Tässä on kysymys ehtoollisesta. Sitä vietetään Jeesuksen antaman käskyn mukaisesti. Ja kun pastori asettaa ehtoollisen Jeesuksen omilla sanoilla, saamme uskoa siihen, että Jeesuksen antama vakuutus: Tämä on minun ruumiini, tämä on minun vereni, ovat aivan varmasti totta. Jeesus on siis todella läsnä ehtoollisessa. Leipä ja viini ovat oikeasti (siis aikuisten oikeesti) Jeesuksen ruumis ja veri. Ne ovat kätkettynä leipään ja viiniin, mutta meidän ei tarvitse yhtään epäillä, onko Jeesus silloin fyysisesti läsnä. Jeesuksen sanat saavat sen aikaan, että tuollainen ihme tapahtuu. Ajattele. Kun polvistut ehtoollispöytään ja nautit ehtoollisen, itse maailmankaikkeuden suvereeni Herra ja hallitsija tulee sinuun. Hän pyhittää sinut läsnäolollaan. Siinä on taivas auki! Saat aterioida hänen kanssaan – tilanteessa, jossa Jeesus itse on sekä kokki, tarjoilija että ruoka, elämän leipä.

Keskinäinen yhteys Kun me olemme koolla jumalanpalveluksessa, olemme me todella yhteydessä Jeesukseen. Onhan hän itse paikalla sanassaan ja vieläpä konkreettisesti ehtoollisessaan. Ja kun me olemme yhteydessä Jeesukseen, yhdistää hän myös meidät toinen toisiimme. Mitä lähempänä me olemme Jeesusta, sitä lähempänä olemme myös toinen toisiamme. Siksi todellinen uskovien yhteys on lopunperin ehtoollisyhteyttä. Ja kuinka mahtavaa on, kun ei tarvitse itse yrittää yksin jaksaa taivaltaa suurten kysymysten viidakossa, vaan Jumala antaa vierellesi kristittyjä sisaria ja veljiä, jotka kantavat taakkoja yhdessä sinun kanssasi.

Kun pastori julistaa jumalanpalveluksessa synninpäästön, hän ei toimi siinä omalla toimivallallaan, vaan Jeesuksen antamalla valtuutuksella.

Rukous Rukouksen sanotaan olevan sydämen puhetta Jumalalle. Ja sitähän se onkin. Rukous on samalla myös vastausta Jumalan puhutteluun. Jumalanpalveluksessa me saamme kantaa omat ja myös lähimmäistemme asiat Jumalalle. Ja huippua on se, että Jumala kuulee rukouksemme. Ja itse asiassa, me saamme luottaa siihen, että Jeesus tälläkin hetkellä istuu Isän oikealla puolella taivaassa ja rukoilee puolestamme. Olemme siis koko ajan Jeesuksen rukousten kohteena. Kun siis rukoilet, yksin tai jumalanpalveluksessa, voit vaikka rukoilla: ”Isä, niin kuin Jeesus jo tuossa edellä rukoili, haluan minäkin tuoda nämä asiat Sinulle. Jos jotain unohdan, niin Jeesus sitten täydentää.”

Taivas auki Älä siis huoli: Jeesus ei ole kesälomalla, vaan hän on tavattavissa 24/7. Voit siis lähestyä häntä yksin omassa huoneessasi, yhdessä muiden kristittyjen kanssa vaikkapa jossain tapahtumassa tai Jumalan perheväen yhteisessä kokoontumisessa, jumalanpalveluksessa. Jos koet, että uskonelämäsi on kuivaa kuin Saharan hiekka, niin muista, että Jeesus on sinua varten. Rohkaisen sinua menemään jumalanpalvelukseen Jeesuksen palveltavaksi. Sieltä löydät Jeesuksen rohkaisevat sanat, kristityt sisaresi ja veljesi, keskusteluyhteyden Jeesuksen kanssa – ja mikä parasta, sieltä löydät itsensä Jeesuksen. Kun osallistut jumalanpalvelukseen yhä uudelleen ja uudelleen ja saat olla Jeesuksen palveltavana, huomaat, että siitä tuleekin viikkosi kohokohta. Hetki, jota alat odottaa. Tunnen ihmisiä, jotka ovat olleet aktiivisia nuortenilloissa kävijöitä ja eri tapahtumien vakiovieraita, mutta ovat luopuneet uskostaan. Mutta en tunne yhtään säännöllisesti messuun osallistunutta ihmistä, joka olisi luopunut Jeesuksesta. Sillä Jeesuksen läsnäolo on taivas maan päällä, eikä sitä tahdo menettää. Sami Liukkonen sami.liukkonen@opko.fi Kuva SXC / Rachel Gilmore

Nuotta 6–7/2008

7


TOSITARINA

Miten selviydyn eteenpäin lähimmäisiäni huomioiden silloin, kun kaikki ei olekaan itsestään selvää? Nuotta lähetti tiimin eli Jukka Peuran, Saara Rädyn ja Jenni Salon selviytymismatkalle päämäärä hämärän peitossa. Lähtö oli lauantaiaamuna kahdeksan jälkeen Tampereelle. 8.30 KERÄÄNNYIMME Tampereen Luther-talolle. Heitimme tikkaa ja saimme kerättyä reissuun 9,50 euroa. Kirjekuoressa saimme junaliput Toijalaan ja specialtehtävän: Usko vaatii hoitamista. Huolehdi, että kaikki 4 uskonelämän hoitamisen pöydänjalkaa tulee täytettyä ennen sunnuntain puolta päivää. Antti Iivari ohjeisti kolmikkomme matkaan: Määränpää olisi Turun Lutherin kirkolla sunnuntaina klo  alkava messu. Tarkistussoitot Juhalle [Heinonen] klo 0, 4, 6, 20 sekä 22. Yöpaikkaa ei saisi sopia ennen klo 0. Kuvia tulisi ottaa, kirjekuoria Nuotta-tiimille kannattaisi kysellä paikoista, joissa on ihmisiä…

Mää

TUR

taittui leppoisasti junalla. Aseman kioskilla oli kirjekuori ohjeineen: Näe arvosi – helli itseäsi ja muita tiimiläisiäsi haluamallasi tavalla. Seuraava rasti Neste/Kotipizza Kylmäkoski. Jukka kantoi tyttöjen reppuja, välillä pysähdyttiin huikkaamaan juotavaa. Kylmäkoskelle vievälle tielle päästyä peukku pystyyn ja tossua toisen eteen!

9.07– 9.33 MATKA TOIJALAAN

”Täytyi heti ottaa kyytiin kun näki liftareita!” 5 km sujui mukavasti autolla. Kenties Kotipizzalla odottaisi syötävää?

10.05 LIFTAUS TÄRPPÄSI!

10.40 ENSIMMÄINEN KAHDESTA kuoresta avattu ja suoritettu: Älä jätä kynttilääsi vakan alle, ”kaupunki ylhäällä vuorella ei voi olla piilossa” – tee evankelioiva teko. Siionin kannelta voi jammailla myös Nesteen pihalla, joskaan yleisömäärä ei järin suuri ollut. 10.53 KOLMAS TEHTÄVÄ suoritettu: Siionin kannel tarvitsee markkinointia, uusi rocksiikkarilevy olisi paikallaan – äänittäkää ja esittäkää demo levy-yhtiöön, joka sijaitsee tien vieressä ennen Urjalaa. Siikkarit jälleen esiin ja Olen onnellinen talteen mp3-soittimelle. Ilmaiset taustat tarjoili pihasta päristävä motskari. Tyylikästä! Matka jatkuu kohti levy-yhtiötä. Peukku pystyssä pitkin tienviertä – ei erityisen nopeaa menoa. Lopulta kävelimme koko matkan, 6 km!

Tehtävät: . Usko vaatii hoitamista n mä elä on usk 4 i ikk Huolehdi, että ka a tulee täytettyä hoitamisen pöydänjalka a päivää. olt ennen sunnuntain pu lli itseäsi ja he – osi arv 1. TE HTÄVÄ Näe mallasi tavalla. muita tiimiläisiäsi halua pizza oti /K Seuraava rasti Neste Kylmäkoski. jätä kynttilääsi vakan 2. TE HTÄVÄ Älä vuorella ei voi alle, ”kaupunki ylhäällä oiva teko. eli olla piilossa” – tee evank keen avaa n jäl ise tam rit suo vän htä Te seuraava kuori. rkkiin kannel tarvitsee ma 3. TE HTÄVÄ Siion ikalpa si oli y lev ari ikk nointia, uusi rocksi ylev mo de ttäkää laan – äänittäkää ja esi

Ä SPEC IALTE HTÄV

yh en Se

4. TE

ja L S

5. T

jo S

6. T

e S

7.


Määränpäänä

URKU

kkikalvy-

häämötti edessä vihdoin! Päivi [Niemi] tarjoili simaa ja keksejä. Seuraavan kartan teksti järkytti hetkellisesti: Seuraava rasti Toijalan rautatieasema. Takaisinko? Ei kiitos! Kyseessä oli onneksi pienehkö kirjoitusvirhe ja määränpäänä Loimaan rautatieasema, jonne pääsimmekin näppärästi Turkuun suuntaavan Lassen kyydillä.

13.15 MAANALAINEN LEVYKAUPPA

tien vieressä yhtiöön, joka sijaitsee aa. jal ennen Ur rautatieasema. Seuraava rasti Toijalan levitystä – see vit tar a ott 4. TE HTÄVÄ Nu Nuotat (30 kpl) jakakaa pussissa olevat koihin). tik laa Loimaalla (ei posti ma Mellilässä. ase lsike uk M Seuraavana työ diakonia – teko, 5. TE HTÄVÄ Tee ua tarvitsevaa. jolla selvästi auttaa ap C-asema. Seuraavana Auran AB diakoniatyö – opasta 6. TE HTÄVÄ Tee oikea tie. eksynyttä, näytä hänelle therin kirkko, Seuraavana Turku, Lu a. Puutarhakatu 9 Lähetys on maailman 7. FIN AA LIR AS TI äsi on iso seuratärkeintä työtä, ympärill tahansa esiinkä mi ää kunta – järjestäk la tienaatte 0 € tymisperformanssi, jol lähetyksen hyväksi. soittaa yöMuistakaa, että saatte itte tulla myös paikan vasta 0.00. Vo . än ilä ell Mustajärvelle M

14.02 RAUTATIEASEMALTA LÖYTYI seuraava rasti: Nuotta tarvitsee levitystä – jakakaa pussissa olevat Nuotat (30 kpl) Loimaalla (ei postilaatikkoihin). Tässä vaiheessa tahdomme kritisoida radan suunnittelijoiden laskupäätä. Mielestämme 57 Nuottaa on hyvin kaukana 30:stä. Pidimme pienen lepotauon aseman rappusilla. Hoidimme specialtehtäväämme: avasimme Raamatun, luimme ja rukoilimme. Sana antoi voimaa ja uudisti pitkän taipaleen keskellä! Ja eikun tehtävän kimppuun. Postilaatikot kiellettiin, mutta autojen tuulilaseja ei mainittu! Puolet lehdistä jäi odottamaan autoilevaa kansaa, puolet jaettiin kauppojen edessä. Innostuipa eräs ateistikin fanittamansa Nicky Cruzin haastattelusta! Jumala toimii ja vaikuttaa!

liftattu muutama minuutti, ja sitten tärppäsi! Seuraava rastimme oli huoltoasema Mukkelsi.

16.07 NUOTAT JAETTU,

16.15 ELÄMÄ EI SAA KÄYDÄ LIIAN HELPOKSI: Tee diakoniatyö – teko, jolla selvästi auttaa apua tarvitsevaa. Autapa asemalla, jolla on kolme ihmistä, eikä elämää lähimaillakaan. Istahdimme vähän matkan päähän nurmikolle pähkäilemään ongelmaamme. Luovuutta peliin: soittelimme muutamille ystävillemme. Ainakin yksi puheluista todella auttoi vastaanottajaansa.

16.55 JATKOIMME MATKAA tien poskessa. Lopulta väsymys iski ja istahdimme erääseen risteykseen liftaamaan. 17.45 OLO ALKOI OLLA jo melko epätoivoinen, mutta saimme lopulta kyydin.

9


Varustelista 18.05 PERILLÄ AURAN ABC:LLÄ. Seuraava rasti kuului: Tee diakoniatyö – opasta eksynyttä, näytä hänelle oikea tie. Paha vain, että kyseisen huoltoaseman tapaisilla paikoilla ihmiset tietävät, minne ovat menossa. Päätimme ostaa hieman syötävää ja pohtia, miten tämänkertaisen ongelmamme ratkaisemme. Matkaan lähti paketti tuorejuustoa, karjalanpiirakoita ja ruisleipää. Istahdimme pihalle syömään. Leipä maistui, ja tehtävään alkoi pikkuhiljaa muotoutua ratkaisu. Edellinen kyyditsijämme ei ollut tiennyt, missä Auran ABC sijaitsee, ja olimme opastaneet hänet sinne. Siinä syödessämme myös tutustuimme suloiseen pikkukoiraan. Raukkaparka sotkeentui jalkoihimme, ja autoimme hänet oikealle tielle. Luovuus kunniaan! Hieman ennen seitsemää istahdimme bussipysäkille liftaamaan. Kyytiä ei kuitenkaan kuulunut, ja olo alkoi todella olla jo syystäkin epätoivoinen. Lopulta kahdeksan jälkeen vanha postiauto pysähtyi. Autossa oli tilaa kahdelle, joten se siitä. Ketään ei jätettäisi yksin. Aika mateli ja itse kukin varmasti kuiski yläkertaan. Silti tuntui, ettei mitään tapahdu. 20.50 TUTTU AUTO koukkasi pysäkille: ”Kyllä me teidät jotenkin saadaan ahdettua!” Maailmassa on edelleenkin upeita ja ihania ihmisiä! Nämä kaksi olivat palanneet takaisin ja ottivat meidät kyytiin. Olo oli uskomattoman helpottunut ja kiitollinen. Telttaa ei tarvinnutkaan pystyttää viereiselle pellolle! Te ihanat – kiitos!

21.25 PIENEN KÄVELYMATKAN jälkeen saavuimme Lutherin kirkolle, jossa odotti finaalirasti: Lähetys on maailman tärkeintä työtä, ympärilläsi on iso seurakunta – järjestäkää mikä tahansa esiintymisperformanssi, jolla tienaatte 0 € lähetyksen hyväksi. Muistakaa, että saat soittaa yöpaikan vasta 0.00. Voit tulla myös Mustajärvelle. Keräsimme pitkän tovin voimia, ennen kuin kävimme kiinni tehtävään.

22.00 ÄMPÄRI KÄDESSÄ lauleskelemaan tuttuja riparilauluja! Kymmenen aikaan ei rahaa lahjoittavia kaduilla kulje. Puiston penkillä istuessamme päätimme lahjoittaa aamulla tienatusta summasta jäljellä olevat noin 5 euroa lähetykselle ja lopettaa urakan. Yöpaikkaa ei vielä saanut kysellä, mutta päätimme osoitteiden avulla selvittää, missä muutamat ystävät asuvat. Saimme grilliltä kartan ja loistavat ohjeet! Päätimme lähteä kävelemään valmiiksi lähitienoille ja toivoa, että yhden aikaan joku vastaa puhelimeen.

00.20 LÄHES TUNTI AIKAA, eikä paikallaan istuskelu ja odottelu houkuttele. Soitimme Juhalle ja selvittelimme sunnuntaita. Saimme myös luvan soittaa yöpaikkaa. Koskenniemen Sanna vastasi unisena, ja saimme yöpaikan! Heille suurtakin suurempi kiitos tästä!

20

Nuotta 6–7/2008 | www.nuotta.com

MU KA AN

Raamattu Siionin kannel kännykkä ääninauhuri muistiinpanovälineet hyvä reppu makuupussi makuualusta vaihtosukat hyvät (kävelyyn soveltuvat ) kengät kelin mukaista ja lämmintä vaatetta yötä varten teltta (jos et halua nukku a taivasalla) puukko harppi taskulaskin ämpäri jokaiselle juotavaa yhteensä kolme hedelmää, kol patukkaa, yksi yhteinen sip me suklaasip Nuorisotoimistolta kamera ussi KIE LLE TTYÄ

omat rahat kortit muut maksuvälineet

00.50 NOPEA HAMPAIDEN pesu ja sukellus ma-

kuupussiin. Kauaa ei tarvitse unta odotella!

Sanna on laittanut esille aamupalaa. Maittavat yöunet takana suuntaamme kävellen Lutherin kirkolle. Täytyy myöntää, että myöhästymme alusta muutaman minuutin, mutta lopulta olemme perillä ja saamme messun ja ehtoollisen myötä viimeisetkin uskonelämän pöydänjalat hoidettua.

SUNNUNTAI KOITTAA,

tuntemaan matkatovereita enemmän. Herkkua matkanteko ei suinkaan jatkuvasti ollut, vaikka paljon mukavia muistojakin jäi. Tien päällä oleminen on rankkaa, eritoten, kun mukana kulkee painavat tavarat. Määränpään saavuttaessa on kuitenkin hieno fiilis! ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!” Matt. 7: 3–4. Ei Jumalakaan helppoa tietä lupaa. Tie on ahdas, pitkä ja rankka. Matkalla on ylämäkiä ja alamäkiä. Mutta joka hetki saamme turvautua ystäviimme ja ennen kaikkea Jumalan huolenpitoon ja lupauksiin. Reitti ei aina ole tiedossa, mutta tärkeintä on pitää määränpää esillä! Määränpäänä on jotain paljon parempaa kuin Turku – nähdään taivaassa! REISSUN AIKANA OPPI

Saara Räty Kuvat Nuotta-tiimi



Monille kesän ehdoton menopeli on mopo. Ja mikäs mopolla on ajellessa, kun aurinko paistaa ja koulutodistus on takataskussa. Mutta ei mopokaan loputtomasti kulje, jos sitä ei pidä kunnossa. Ilman huoltoa matkanteko takkuaa ja mopo jättää välille. Samoin käy uskolle, joka jää hoitamatta…

Pap p

Jos jarrut pettävät, mopoilijan matka voi päättyä onnettomasti. Omatunto on Jumalan ääni sisimmässämme, joka muistuttaa oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta. Joskus uskovankin elämässä vauhti kiihtyy niin että päätä huimaa… Silloin omantunnon ääntä ei kannata ohittaa, koska kymmeneen käskyyn ja Raamatun sanaan sidottu omatunto auttaa pysymään turvallisesti tiellä ja välttämään pahimmat kuopat. Jumalan tahto meitä kohtaan on hyvä, ja siksi sitä kannattaa kysellä. Jokaisen omatunto kolhiintuu matkan varrella, mutta onneksi ”meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus.” (. Joh. 2: .) Ripissä saamme tunnustaa syntimme ja ottaa vastaan anteeksiantamuksen sanan.

JARRUT

Kesäyön hämärässäkin voi eksyä ilman valoja. Jumalan sana, Raamattu, on annettu valoksi kristityn matkalle: ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” (Ps. : 05.) Raamattu sisältää lakia ja evankeliumia. Laki paljastaa meille syntimme. Evankeliumi opastaa meidät anteeksiantamuksen lähteelle, Vapahtajan luo, joka lupaa: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” ( Joh. 8: 2.) Raamatun lupausten varassa löytää perille varmasti!

VALOT

MOOTTORI Mopo ei kulje ilman moottoria eikä usko synny ilman Pyhää Henkeä. Henki synnyttää ja ylläpitää uskon. Pyhä Henki toimii Sanassa ja sakramenteissa eli armovälineissä. Uskossa ei ole kysymys omasta pinnistyksestä, vaan Jumalan armosta ja työstä, jonka Pyhä Henki kirkastaa. Ennen taivaaseen astumistaan Jeesus lupasi opetuslapsilleen: ”Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.” (Luuk. 24: 49.) Saman Hengen voimasta sinäkin saat tänään uskoa Jeesukseen syntiesi sovittajana.

22

Nuotta 6–7/2008 | www.nuotta.com


p patunturilla

TAIVAAN tiellä BENSATANKKI Ehtoollisessa meille tarjotaan tankkiin sellaista bensaa, jota ei huoltoaseman mittarista saa: Vapahtaja lahjoittaa itsensä leivässä ja viinissä. Ehtoollisessa saat kokea ja maistaa Jumalan rakkauden ja anteeksiantamuksen näkyvällä ja konkreettisella tavalla. Tankilla kannattaa käydä mahdollisimman säännöllisesti, koska se vakuuttaa: ”…sinun puolestasi annettu ja vuodatettu!”

TAVARATELINE (VAIKKA EIHÄN PAPPATUNAKULJETTAJALLA

Pitkällä matkalla on mukavaa, jos on hyvää seuraa. Kun on kaveri ”tarakalla”, ei aika käy pitkäksi… Taivaan tiellekään meitä ei ole lähetetty yksin. Seurakunta on Kristuksen ruumis, jonka muodostavat Jeesukseen uskovat ihmiset, ja päänä on Kristus itse. Kasteessa meidät on otettu seurakunnan yhteyteen. Seurakunnassa jäsenet palvelevat Jumalaa ja toinen toisiaan. Jokaisella on omat lahjansa, jotka saa ottaa rohkeasti käyttöön Kristuksen ruumiin rakentamiseksi. Yhteinen usko yhdistää kristittyjä toisiinsa ja rohkaisee horjuvaa. ”Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa. Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen.” (. Kor. 2: 26–27.)

OLE KUIN REPPU SELÄSSÄ)

PAKOPUTKI Moottori käy kovilla kierroksilla ja pakoputkesta nousee sininen savu taivaan tuuliin… Rukous on todellinen ”tehoputki”. Se on yhteyttä kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Jeesus opetti seuraajilleen Isä meidän -rukouksen, josta sanotaan, että siihen on koottu kaikki elämämme tärkeät asiat. Jumala tahtoo, että pitäisimme yhteyttä häneen. Jumalan puolelta yhteys on aina auki, mutta meillä ei tahdo aina olla aikaa Jumalalle. On ihmeellistä ja ihanaa, että Jumala on kiinnostunut juuri sinun elämästäsi: saat tuoda hänelle ilosi ja surusi, pyyntösi ja kiitoksesi, läheisesi… aivan kaiken! ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon.” (Fil. 4:6.)

Jari-Pekka Järvinen Kuva Marc Garrido i Puig

Nuotta 6–7/2008

23


LIFE 08

B-BOY

breikkaa J V

irolainen Joel Kotsjuba, 22, on harrastanut break dancea kohta kuusi vuotta ja opettaa breikkausta paikallisessa tanssikoulussa.

Rutkasti lavakarismaa omaavan Joel Kotsjuban tanssista huokuu taito, tanssin riemu ja halu palvella Jumalaa. Keskustelemme Joelin kanssa, mitä kaikkea tanssi hänelle merkitsee.

Mikä sai sinut innostumaan tanssista kuusi vuotta sitten? – Mielestäni break dance näytti hyvältä. En silloin vielä ymmärtänyt, mitä kaikkea breikkaaminen pitää sisällään. – Aloin harjoitella breikkausta yhdessä kavereideni kanssa. Tunneille en uskaltanut mennä, sillä pelkäsin, miten kokeneemmat breikkaajat suhtautuisivat uuteen tulokkaaseen. – Onneksi veljeni kaverit, jotka olivat harrastaneet tanssia jo pitkään, pyysivät minut mukaan tanssitunneille. Opettaja oli todella hyvä, ja päätin ottaa breikin harrastamisen tosissaan. Otat breikkaamisen vakavasti. Kuinka paljon joudut uhraamaan vapaa-ajastasi? – Paljon. Minulla on harjoitukset kuudesti viikossa, minkä lisäksi opetan tanssikoululla. Sunnuntaisin en breikkaa, sillä se on lepopäivä. – Jos haluaa kehittyä jossakin lajissa, se vaatii paljon itsekuria. Joudun monesti kieltäytymään kun kaverit pyytävät ulos, vaikka se onkin vaikeaa. Olen myös joutunut jättä-

mään muut kiinnostuksen kohteet kuten lumilautailun ja dj:n hommat vähemmälle, sillä vapaa-aikani ei yksinkertaisesti riitä.

Joudut uhraamaan paljon tanssin eteen. Entä mitä tanssi antaa sinulle? – Tanssi on taidetta. Breikkaaminen ei ole minulle vain temppujen tekemistä vaan itseilmaisua. Tanssiessa voin unohtaa kaikki arjen huolet ja murheet, olen kuin eri maailmassa. Opiskeluiden aiheuttama stressi väistyy ainakin hetkeksi, kun pääsee tanssimaan.

Jumalan käytössä Joelista tuli Jeesuksen seuraaja samoihin aikoihin kun hän aloitti breikkaamisen. – Uskon, että Jumala on antanut minulle lahjan liikkua ja tanssia. Haluan käyttää lahjojani hänen palvelemiseensa ja tanssia hänen kunniakseen. Miten tanssin avulla voi palvella Jumalaa? – Ensinnäkin Raamatussa sanotaan: ”Te olette maailman valo” (Matt. 5: 14). Breikkausympyröissä liikkuu huumeita ja muita houkutuksia. Minusta on tärkeää näyttää ihmisille, että voi elää ilman päihteitä ja olla täysin oma itsensä. Ensin kaverit saattavat kummeksua, mutta lop-


Jos haluaa kehittyä jossakin lajissa, se vaatii paljon itsekuria. Joudun monesti kieltäytymään kun kaverit pyytävät ulos.

Joel opettaa Taiteiden Kesä Life o8:ssa. Lisätietoa www.nm.fi

a JEESUKSELLE pujen lopuksi he kyllä kunnioittavat elämäntapaani. Uskon, että minun elämäni voi toimia kavereilleni todistuksena Jeesuksesta. – Olen myös osallistunut erilaisiin projekteihin, joiden tarkoituksena on levittää evankeliumia Jeesuksesta. – Tutustuin viime kesänä filippiiniläiseen uskovaan hiphop-tanssijaan, joka halusi tehdä yhteistyötä kanssani ja kutsui minut kanssaan Filippiineille. Ystävälläni on oma tvshow, jossa hän halusi minun esiintyvän. Järjestimme Manilassa myös evankelioimistapahtuman, jossa esiintyi monia hiphop-artisteja ja tanssijoita. Esitysten lomassa kerroimme evankeliumia Jeesuksesta. – Virossa olemme seurakuntaporukkamme kanssa järjestäneet AirCandy-bileitä, joihin kutsumme tanssijoita ja eri dj:tä. Soitatamme kristillistä tanssimusiikkia. Bileissä on alkoholin ja muiden päihteiden käyttö kielletty, haluamme nauttia tanssimisesta ja hyvästä seurasta selvin päin. – Meitä on kutsuttu eri puolille Viroa järjestämään AirCandy-bileitä. AirCandy tarjoaa hyviä mahdollisuuksia kertoa Jeesuksesta.

Taiteiden Kesä ”Life 08” Ensimmäisen kerran Joel osallistui Taiteiden Kesään vuonna 2004. Hän on ollut osallistujana leirillä kolme

kertaa ja tänä kesänä toimii break dance -pajan opettajana toista kertaa.

Mistä sait ensi kerran kuulla leiristä? – Ystävien kautta. He olivat hyvin innostuneita leiristä, ja kun näin esitteestä, että siellä voi breikata, päätin osallistua. Meitä Virosta saapuvia sponsoroitiin hieman, sillä muuten leirille osallistuminen olisi käynyt liian kalliiksi. Olen todella kiitollinen Taiteiden Kesän järjestäjille avustuksesta, sillä leirit ovat todella vaikuttaneet elämääni. – Leirillä on aina ollut hyvä ilmapiiri. Olen kehittynyt leireillä tanssijana, mutta ennen kaikkea olen oppinut Jumalasta ja elämästä kristittynä taiteilijana. Miksi Life 08:aan kannattaa osallistua? – Siellä on mahdollisuus löytää uusia lahjoja ja kehittyä siinä, mitä jo tekee. Leireillä voi myös oppia Jeesuksesta. Leireillä on mahdollista saada ystäviä, joilla on samat kiinnostuksen kohteet kuin sinulla. Olen saanut leireillä ystäviä, jotka ovat kiinnostuneita tanssista ja samalla ovat innokkaita Jeesuksen seuraajia.

Joanna Amemori Kuvat Joel Kotsjuban albumi

Nuotta 6–7/2008

25


AC TION Näytä väriä!

vain siellä sunä an sitä voi pitä va a, suss nuntaisessa mes en ikinä omassa arsitt mukana, mitä löytäneet Urheilijat ovat lpa. in jessa tekeek ki yttää uskonsa useita tapoja nä titpa melkeinpä mitä as kentillä, ja harr ihen todennäköisesti si ät yd lö auksen, tahansa, umilajien, surff lle L ä. vi tä ys a vi usko ystävi ja skeittauksen dollikoskenlaskun ah m a oa rj ta s ry GospelBoarder eillä ja tapahtumissa leir tia ut na ta ut su siinä istä ja Sanasta urheilumeining ii laajana sillanrakenim missä KRISLI to heilun välissä. ur tajana uskon ja

US KO EI OL

KRISLI

E OLEM ASSA

Uskoa ja

yt sisällä syntyn rilaisen kirkon M IK Ä? Lute ys st di untayh Kristillinen Liik ä paikallisten ää yhteistyöss st rje Jä nE? KE M ITÄ TE tien kanssa he en ja seurakun urheiluseuroj atapahtumia gellisiä liikunt essa, mukana ii koko Suom M ISSÄ? Toim Metsäkirkossa kolan viestin esimerkiksi Ju vuosittain. jen iltamissa ja Kalevan kiso ta i, ustatuki istyökumppan RO OLI? Yhte tori ? ja koordinaat AA IL M ALLA RJ ES TÖ JÄ M JÄ A VI n AA te ris VA ST (K IK KR , in Action) AIA (Atheletes t) Idrettskontak NK ILÖ : Kari & YH TE YS HE NJ OH TA JA NA IN IM TO @saunalahti.fi 0075, kari.salo Salo, 0400 18

Urheiluevankelioinnilla on nimensä mukaisesti tarkoitus julistaa evankeliumia mahdollisen kasvattamisen tai sosiaalisen kanssakäymisen lisäksi. 26

Nuotta 6–7/2008 | www.nuotta.com

URHEILUA Maailmalla on paljon tunnustavia urheilevia kristittyjä. Esimerkiksi monilla jalkapalloilijoilla on ”Jesus saves” -paitoja varsinaisten pelipaitojen alla, joita sitten vilauttelevat maalin tehdessään. Toiset taas suutelevat ristiä onnistuneen suorituksen jälkeen. Tärkeintä on se, että parhaimmillaan miljoonat näkevät tämän julistuksen.

R

uumis on Pyhän Hengen temppeli, josta Raamattukin käskee pitämään huolta. Terveellisten elämäntapojen ja liikunnan tiedetään edistävän ruumiin hyvinvointia. Tämä ajatus on KRISLIn taustalla, kun se on ottanut urheilun ja Sanan

yhdistämisen julistustavakseen. Ihmisen hyvinvointiin kuuluu fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi, joista viimeinen unohdetaan liiankin usein. Mikä sitten on KRISLI? Se on luterilaisen kirkon sisällä syntynyt, kristillinen liikuntayhdistys, jolla on myös kytköksiä kansainvälisiin yhdistyksiin, kuten AIA:an (Athletes in Action) ja KRIK:in (Kristen Idrettskontakt). Valtakunnallisesti merkittävimpiä vuotuisia tapahtumia, joissa KRISLI on yhteistyökumppanina, ovat Kalevan kisojen yhteydessä järjestettävät iltamat sekä Jukolan viestissä Metsäkirkko. Yhdistys oli mukana myös Suomessa järjestetyissä yleisurheilun MM-kilpailuissa pari vuotta sitten.

Maailmanmestarin kanssa samalla viivalla Urheilijat ovat esikuvia ja malleja nuorille. Julkisuuden henkilöllä on enemmän vastuuta siitä, miten käyttäytyy, minkä viimeaikaiset


A

ininkiä! Linkkimeoarders.com elb www.gosp rg i.o sl ri .k w ww

tapahtumatkin ovat osoittaneet. Urheilutyö ei kuitenkaan ole julkkiksista kiinni, vaan ilman heitäkin pärjätään. Hienoja tapahtumia ovat sellaiset, joissa hengellisen ohjelman lisäksi urheillaan yhdessä ja joissa voi tutustua toisiin ihmisiin, huippuurheilijoihin tai vasta aloittaneisiin harrastajiin.

Evankeliumia kotikentällä Suomessa liikutaan paljon, joten monien ihmisten ja ikäluokkien tavoittaminen tapahtumissa on mahdollista. KRISLIn toiminnanjohtaja Kari Salon omana haaveena olisikin saada sellainen tapahtuma, jossa väkeä olisi kuin meren mutaa. Isot screenit näyttäisivät satojen metrien päähän, mitä lavalla tapahtuu. Silti hän haluaa samalla korostaa, että yhden ihmisen kohtaaminen on aivan yhtä tärkeää kuin tuhansien ihmisten tavoittaminen yhtä aikaa.

Maailmalla on paljon tunnustavia urheilevia kristittyjä. Esimerkiksi monilla jalkapalloilijoilla on ”Jesus saves” -paitoja varsinaisten pelipaitojen alla, joita sitten vilauttelevat maalin tehdessään. – Urheilutapahtumissa ollaan harrastajien kanssa kotikentällä, jolloin yhteisen puheenaiheen löytäminen sujuu itsestään, toteaa muutaman maratonin itsekin juossut Salo, jolle ihmisten kohtaaminen ja liikunta ovat sydäntä lähellä. Evankeliointi tällaisissa tilanteissa on liikuntaihmisten kohtaamista, evankeliumin välittämistä heille tilannetta ja persoonaa kunnioittaen.

KR IS LI N TA

PA

Kirkkoon farkuissa tai verkkareissa Vuosien varrelta parhaita muistoja Salolla on Jukolan Metsäkirkoista. Osa ihmisistä tulee niihin farkuissa, osa verkkareissa, osa ennen omaa suoritusta, osa suorituksen jälkeen. Toisilla on mukanaan enemmän tavaraa, toisilla vähemmän. Hienoa on se ympäristö yhdistettynä Jumalan asettamaan ateriaan, ehtoolliseen. Toinen hieno kokemus oli muutaman vuoden takaiset Helsingin yleisurheilun MM-kisat, joissa KRISLI järjesti ohjelmaa nonstopina, jakoi ilosanomaviestiä, järjesti erilaisia esityksiä ja nuorille omaa toimintaa. Esiintyneistä henkilöistä erityisesti on vaikuttanut Jussi Utriainen, joka on selkeä kristitty ja tuo sen esille aidosti ja nöyrästi. Utriaisella on aina reissuillansa mukana Raamattu, jonka hän nostaa ensimmäiseksi majapaikan pöydälle, mitä toiset kämppikset ihmettelevät ääneenkin.

Tapahtumaa pystyyn! Salo olisi halukas tekemään töitä KRISLIn nimiin enemmänkin, mutta Raamattuopiston piirijohtajan tehtävät vievät nykyisin pääosan kuukauden työpäivistä. Salo haluaa rohkaista nuoria järjestämään liikunnallisia hengellisiä tapahtumia, ja mikäli taustatuki on tarpeen, ottamaan rohkeasti yhteyttä (yhteystiedot viereisellä sivulla). Tapahtumien järjestämisessä tärkeintä ei ole se, paljonko rahaa on käytettävissä, vaan se, löytyykö pyyteetön talkoohenki ja tekemisen meininki.

Antti Iivari ja Martti Pyykönen Kuvat SXC / Simon Cataudo ja Sanja Gjenero

HT UM tymässä tunnus ISSA on ollut esiintavia suomalai si tittyjä urheilu ihmisiä ja huip a krispu-urheilijoita, esimerki ks hiihtäjä), Jussi i Mika Myllylä (exUtriainen (kes tävyysjuoksija), heng ellis Sari Essayah (e en työn uranuurtaja xRantala (suunn kilpakävelijä), Maria is mentaja), Ant taja), Leo Pusa (valero Mertarant a (urh selostaja), jne… Tämän vuoden eiluvan kisojen ilt Kaleam suosikki Joel H issa esiintyy kestoallikainen.


M ATK AKUUME

Maailmankuva laajenee

REILAT

Kesä on matkustamisen aikaa. Halpalentoyhtiöiden vallatessa ilmatilaa on lentäminen Euroopan sisällä tullut huomattavasti entistä helpommaksi. Onko enää mitään järkeä matkustaa junalla, kun lentokoneella pääsee kaikkialle mukavammin, nopeammin ja ehkä jopa halvemmalla? Nuotta kertoo, miksi Interrail on hyvä vaihtoehto. Vapaus Interrail antaa sinun päättää itse matkasi kulun. Voit etukäteen räätälöidä juuri omannäköisesi matkasuunnitelman. Matkan aikana on myös varaa joustaa suunnitelmasta oman mielen ja mahdollisuuksien mukaan, tai jättää jotakin kokonaan suunnittelematta. Hyppää junaan Amsterdamissa, jää pariksi päiväksi Pariisiin, herää Nizzassa seuraavana aamuna – it’s up to you. Interrail ei vaadi myöskään loputonta odottelua tai tolkutonta kiirehtimistä lentokenttäterminaaleissa.

Ekologisuus Kaunis luomakuntamme voi huonosti. Kun matkustat junalla, otat kantaa maapallon tilaan: kasvihuonepäästöt ovat huomattavasti lento- tai laivamatkustelua pienemmät. Junan kyydissä voit nähdä ja katsella maailmaa paremmalla omallatunnolla.

Perspektiiviä Kymmenentuhannen metrin korkeudessa näkee loppujen lopuksi aika vähän siitä maasta, jonka ilmatilassa kulloinkin ollaan. Junasta hahmottaa enemmän: opit, kuinka pitkä matka oikeasti on valtion rajalta rajalle tai mereltä merelle. Näet, millaista luontoa, millaisia rakennuksia ja millaisia asukkaita on matkan varrella. Voit vertailla reittejä toisiinsa. Pelkästään katsomalla ikkunasta ulos voi oppia paljon.

Seikkaile Kun matkan kaikkia vaiheita ja paikkoja ei etukäteen lue minuuttiaikataulussa, saa matkan varrella kohdata monenlaisia yllätyksiä. Valmiiksi räätälöity pakettimatka on varmasti rentouttava, mutta parhaat matkamuistot ovat usein odottamattomia, hauskoja sattumuksia. Jonkinasteinen suunnitelmallisuus ja terve järki ovat totta kai välttämättömiä reilausreissulla, mutta myös niiden puitteissa saa kohdata monenlaista jännää.

Tutustu Pitkillä matkoilla saa väistämättä kohdata ihmisiä. Mieti ensinnäkin tarkkaan, kenen kanssa matkaan lähdet – matkaväsymyksen painaessa on tärkeää, että molemmat osapuolet sietävät toisiaan. Junassa istuttaessa tai hostellissa yövyttäessä voit saada uusia tuttavia, kuulla vinkkejä matkalle ja tutustua sitäkin kautta vieraaseen kulttuuriin. Kannattaa pyrkiä tutustumaan paikallisiin.

28

Nuotta 6–7/2008 | www.nuotta.com


ATEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSIA Päästöjä vertailussa (grammaa / henkilön matkustama kilometri) LENTOKONE (EUROOPAN MATKAT):

hiilimonoksidi 0,3, hiilivedyt 0,, typen oksidit 0,6, hiilidioksidi 63 MATKUSTAJA-AUTOLAUTTA:

hiilimonoksidi 0,5, hiilivedyt 0,2, typen oksidit 6,7, hiilidioksidi 38 DIESELJUNA:

hiilimonoksidi 0,2, hiilivedyt 0,, typen oksidit ,4, hiilidioksidi 9 SÄHKÖJUNA:

hiilimonoksidi 0,0, hiilivedyt 0,0, typen oksidit 0,0, hiilidioksidi 6 Energiankulutus (megajoulea / henkilön matkustama kilometri)

– – – –

Lentokone (Euroopan matkat) 2,2 Matkustaja-autolautta 4,3 Dieseljuna 0,9 Sähköjuna 0,5 Lähde lipasto.vtt.fi

FIILIKSIÄ MATKAN VARRELTA ”Kaikenlainen pärjääminen vieraan kielen, uusien kaupunkien, asemien ja ihmisten vilskeessä saa hyvälle mielelle. Eräänä aamuna tunnin matkalla kohti Augsburgia päädyin laatimaan ja lallattamaan erään tuoreen opettajan kanssa muistisääntölaulua hänen oppilaidensa nimistä.” Essi, reilaamassa vuosina 2004 ja 2006

”Matkajärjestelyissä yllättävintä on ollut se, kuinka vähän tavaraa rinkkaan oikeastaan voikaan tunkea, varsinkin jos aikoo tuliaisiakin tuoda…” Saara, reilaamaan kesällä 2008

”Yllättävintä oli varmaan herääminen yöllä kolmen maissa avignonilaiselta parkkipaikalta schäeferin ja dobermannin vihaiseen haukuntaan ynnä vartijan nuhteisiin. Majatalosta ei ollut löytynyt sijaa, mutta että kadullakaan ei sitten olisi saanut nukkua.” Tuomas, reilaamassa 2002

INTERRAIL voit matkustaa Euroopassa junalla minne vain haluat HINTA MÄÄRÄYTYY sen perusteella, minkä ikäinen olet ja miten kauan tai kuinka monena päivänä tahdot matkustaa GLOBAL PASS KATTAA valtaosan Euroopan maista, One Country Pass taas yhden maan INTERRAIL-PASSIN LISÄKSI matkustaminen joillakin junilla edellyttää paikanvarausta tai lisämaksua PASSILLA SAA ALENNUSTA myös muista matkoista ja matkakohteista LISÄTIETOJA ja linkkejä: www.vr.fi INTERRAIL-PASSILLA

”Huono puoli on se, että reissussa rähjääntyy. Joskus rähjääntyminen muuttaa hitusen muotoa rähjäämiseksi (matkakumppanille). Mutta nämäkin saadaan puhumalla selvitettyä ja yhteishenki vahvistuu. Sitten jälkeenpäin näitä on hauska muistella.” Jaakko, reili kesällä 2002

”Huono puoli on tietenkin epävarmuus. Ei voi olla koskaan varma milloin junat lähetvät ja saako todella hostellin seuraavasa määränpäässä ja millainen sää on. Parasta onkin olla matkassa joustavalla aikataululla.” Johanna, reilaamassa kesällä 2007

Kirjoittanut ja koonnut Lotta Rämö Kuvat SXC / Ali Taylor


Pekka Rahkonen Satu Petri Pelkonen

Kuva 1: Ps. 91:2. Se sanoo: “Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan.” Ps. 73:28. Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi. Kuva 2: Jaak. 1:27. Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta. Kuva 3: Joh. 10:9. [Jeesus sanoi:] Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu…






Nuotta 6–7/2008

35


Varma kesän merkki ympärillä pörräävien kärpästen, valmiiksi sulaneen jäätelön ja auringon polttamien poskipäiden lisäksi on lukuisat hengelliset kesäjuhlat. Kun reissujalkaa vipattaa, niin tapahtumia riittää joka viikonlopuksi. Menoa riittää Lapin tuntureilta pääkaupunkiseudun sykkeeseen. Evankeliumin ilosanoma on joka kolkassa sama, mutta kieltämme ja mieltämme piristämään on meille annettu omat murteemme. Taipuuko kielesi siis sujuvasti niin kainuun murteelle, stadin slangille kuin myös toiselle kotimaiselle?

Suviseurat Sievi AIKA 27.– 30. 6. Rauhanyhdistysläiset kokoontuvat Sieviin viettämään Suviseuroja neljän päivän ajaksi. Tämän vuoden teemana on Ps. 32:  mukaan Autuas on se, jonka synnit on annettu anteeksi. TAPAHTUMA PAIKKA

KeskiPohjanmaan murresanastoa:

TAPAHTUMA Valtakunnalliset Evankeliumijuhlat PAIKKA Kankaanpää AIKA 27.–29. 6. Tänä kesänä SLEY järjestää valtakunnalliset Evankeliumijuhlat Kankaanpäässä. Juhlien teemana on Lahjaksi olette saaneet. Tuttuun tapaan Evankeliumijuhlilla on pääohjelman lisäksi myös nuorille omaa ohjelmaa. Perjantaina on avajaiset liikuntahallissa aiheella Ilman rahaa, ilman hintaa, jossa esiintyvät muun muassa Saraste, kls. ja Markku Nieminen. Lauantaipäivänä on luvassa esimerkiksi keskustelukanavia, ja illalla suunnataan taas liikuntahalliin iltagaalaan teemalla Melko reilua, jossa esiintyvät muun muassa Tera, AOC ja Norman. Sunnuntaina on tiedossa koko juhlakansan yhteistä ohjelmaa.

Kankaanpään (Hämeen murrealueen) murresanastoa: Hassata = Haaskata Horvahtaa = Torkahtaa Justeerata = Asentaa Kyärätä = Ajaa takaa Makuperset = Herkuttelija Näppeesti = Helposti Raunioruntti = Kivitasku Ronootus = Huonosti esitetty musiikki Räpäskä = Lumiräntä

36

Nuotta 6–7/2008 | www.nuotta.com

Kannikko = Kannokko Klossi = Alustana oleva puukappale Oivottu = Oiottu Soukka = Kapea Ymmyriäinen = Pyöreä

TAPAHTUMA

Evangeliföreningens årsfest PAIKKA Kristiinankaupunki AIKA 26.–29.6. Suomen ruotsinkielinen evankeliumiyhdistys SLEF viettää kesäkuussa vuosijuhliaan Kristiinankaupungissa, Pohjanmaalla.

På finlandssvenska:

Juhla

Dona (göra) = Tehdä Hojsig (häftig) = Äkäinen Jännä (rolig) = Hauska Kiva (Kul) = Kiva Slattrig (Slapp) = Löysä

Rukoilevaisten kesäseurat Eurajoki AIKA 8.–20. 7. Länsi-Suomen Rukoilevaisten yhdistys kokoontuu viettämään kesäseuroja Eurajoelle heinäkuun lopulla. Kesäseurojen tunnuslause on ”Jeesuksen veri, se lasinen meri (Achr 27: )”. Kolmipäiväiset juhlat sisältävät kaikille yhteistä ohjelmaa. TAPAHTUMA PAIKKA

mielellä,

mutta millä

kiele

Eurajoen (Satakunnan) murresanastoa:

Arkia = Arki Juurikka = Lanttu Killua = Kellua Prettu = Marjamämmi tai ”höpöhöpöä” Syltty = Lihahyytelö

Lähteet: sley.fi sekl.fi slef.fi h-y.fi suviseurat.fi lyrs.fi rukoileivaisuus.com kotus.fi kankaanpaa.fi/murre samuelsiren.com/fisw


Peräpohjolan murresanastoa:

Suvijuhlat Rovaniemi AIKA .–3. 7. Lähetysyhdistys Rauhan Sana viettää kesäjuhliaan Rovaniemellä. Päivien tunnuslauseena on Tulkaa elämän lähteelle. TAPAHTUMA PAIKKA

Molittaa = Puhua epäselvästi Nihua = Tihkua Soroa = Selvitellä, suoria Tuppale = Mätäs, tupsu

Kansanlähetyspäivät Kajaani AIKA 4.– 6. 7. Heinäkuun alussa Suomen Ev. lut. Kansanlähetys viettää Kansanlähetyspäiviä Kajaanissa teemalla Suuntana risti. Nuortenohjelmassa kysytään muun muassa seuraavia: Risti – wanha juttu? Risti – syy vai seuraus? Risti – plussaa vai miinusta? Viikonlopun aikana esiintyjinä nähdään muun muassa Joose Keskitalo, Mika Karola & Lasse Heikkilän orkesteri, Frail ja Disciples. Lauantai-illan nuortenohjelmaan kuuluu myös ylistyskonsertti. TAPAHTUMA PAIKKA

Kainuun murresanastoa: Korauttaa = Tehdä jotakin nopeasti/äännekkäästi Kuumua = Kuumentua Tuprakka = Lumipyry Öykäistä = Tehdä jotakin voimakkaasti/nopeasti

llä,

-Nuorten kristillinen musiikkiteatterileiri Suomen Raamattuopistolla 25.-29.6.2008 Tule uudelle Talentti -leirille musisoimaan, tekemään teatteria tai treenaamaan tanssia tasokkaiden opettajien ohjauksessa, viihtymään rennon kesäisen meiningin vallitessa ja saamaan ravintoa elämään Jumalan Sanasta! Pajat: bändisoittimet, laulu, teatteri ja street dance.

lellä? Stadin slangia: Griinaa = Nauraa Lyö lossiksi = Antaa periksi Filunki = Ovela Pensselit santaan = Lopettaa työnteko Datsa = Kesämökki

Herättäjäjuhlat Espoo AIKA 4.– 6. 7. Heinäkuussa körttiläiset kokoontuvat viettämään herättäjäjuhlia pääkaupunkiseudulle. Nuorten maksullisessa iltakonsertissa esiintyvät Jippu ja Koi. TAPAHTUMA PAIKKA

Johanna Juupaluoma Kuvat SXC / Magda Czajka

Mukana opettajina ovat: V-P Kangas, Taneli Helminen, Tuomas Hautala, Sami Karjalainen, Riina Heikkinen, Anna-Karen Markko, Anu Matara, Mikko Nikula, Jukka Niemelä ja Tommi Kalenius. Ilmoittautuminen Suomen Raamattuopistolle 9.6.2008 mennessä. puh. (09) 512 3910 info@sro.fi Hinta 110 €/ 85 € Lisätietoja www.sro.fi


Kesän lähestyessä ja auringon lämmittäessä kauppojen jäätelöaltaat täyttyvät mitä värikkäimmistä ja maukkaimmista jäätelöuutuuksista. Eräänä aurinkoisena ja lämpimänä päivänä Nuotta-tiimi päätti testata, miltä kesän jäätelöherkut maistuvat. Tsekkaa Nuotta-tiimin arviot, niin tiedät, mitä jäätelöaltaasta kannattaa etsiä. Jätskitesti voittajaksi nousi Fazer Dumle Snacks.

Wanhan ajan vanilja sandwich: + Wanhan ajan vaniljan maku oli selvästi

aistittavissa

Valio Muru Tryffeli, HYLA: + Suklaasydän herkullisen vaniljajäätelön

sisässä oli yhtä mukava yllätys kuin joululahjat jouluna + Sopivan pitkä jäätelö pitempää nautintohetkeä hakevalle – Tyypillinen Valio-jäätelöpuikko ainoastaan eri maulla höystettynä Varoitus! Tämä jäätelö saattaa tuoda vanhoja muistoja mieleen. Nuoremmissa ihmisissä tämän jäätelön idyllinen makuyhdistelmä saattaa aiheuttaa vanhemmuuden tunteita. Ei sovellu alle 50-vuotiaille!

– Rakenne hieman liian pehmeä ja hillo-

mainen Sopii perinteistä, vanhoista hyvistä ajoista nauttiville, jotka eivät välitä teknisesti tehdyistä mauista.

Fazer Dumle Snacks: + Kermainen jäätelö vie kielen mennessään + Pehmeän toffeinen maku plussaa + Herkullinen ulkomuoto, alkaa helposti

magneetin tavoin vetää ympärilläsi olevia ihmisiä himoiten lähemmäs jäätelöäsi, kuola valuen he katsovat sinun jäätelöäsi ja… (loppukohta on sensuroitu, lukijoiden mielenrauhan ja tasapainon säilyttämiseksi) – Liian pieni koko, jotta saavuttaisi täydellisen nautinnon Koko perheen yhteinen makea jäätelöherkku! Iso hedelmä: + Jäätelön maku on hyvä

ja raikas hedelmäinen

– Sisältä löytyvä banaani-

kastike ei anna mitään suurta makuelämystä – Iso jäätelöperheen uusi tulokas ei pärjää edeltäjilleen makutesteissä Sopii hyvin niille, jotka kaipaavat pitkää jäätelönautintoa ja hedelmän makua.

Hartwall Jaffa: + Jaffan maku säilynyt pakas-

tamisesta huolimatta

– Koostumus liian raemainen

ja säkeinen Sopii hyvin jaffan ja mehujäiden ystäville, jotka pitävät perinteisestä keltaisesta jaffasta, ilman erikoisia värejä ja makuja Classic Metsämansikka: + Täyteläinen maku vie kielen mennessään + Valkosuklaan ja keksimurujen yhdistelmä

sopii hyvin jäätelön kuorrutteeksi – Jäätelönautinto tuntuu jäävän kesken, kun jäätelö jo loppuu Sopii erinomaisesti valkosuklaasta ja mansikkajäätelöstä pitäville

38

Nuotta 6–7/2008

Ice Cream Boat: + Vahva tumman suklaan maku, joka toimii Super Pops: + Paketti hyvä, josta helppo napostella

snackseina

+ Suklaakuorrute pitää palojen muodon,

vaikka vaniljajäätelö palan sisältä sulaisikin täysin juoksevaksi – Rehellisesti sanottuna snackseja nautittaessa ei tule mieleen, että olisi syömässä jäätelöä Sopii jäätelön ystäville, jotka pitävät suklaakuorrutusta jäätelön parhaana osana. Helppo syödä vaikka kaverinkin kanssa.

mansikkahillon kanssa hyvin yhteen. Näppärä syödä sormia sotkematta – Tekisi mieli syödä lisää, kun se jo loppuukin kesken. Voisi syödä vaikka nälkäänsä. Sopii tumman suklaan ja mansikkahillon ystäville.

Jätskiassistentteina Jukka Peura, Antti Iivari ja Joonas Korpialho


JEESUS MESESSÄ

Riina Halme

Joonas – keskustelu Tiedosto

Muokkaa

Toiminnot

Työkalut

Ohje

Plus!

Joonas <joonas@nuotta.com> Antero sanoo: Moro! Mikä pössis? Joonas sanoo: No mitäs täs. Normipäivä Antero sanoo: Cool. Hei millasia suunnitelmia sul ois ens viikonlopulle? Joonas sanoo: Oltais ehkä lähös tuskaan kavereitten kans. KELAA siel soittaa Slayer, Killswitch engage, Dream evil, The Sorrow, Stam1na ja KIUAS!!!!!!!!!11 ja muitaki hyviä! Antero sanoo: Vau mut kuule ens viikonloppuna olis myös Evankeliumijuhlat Kankaanpäässä! Siellä soittaa mm. The Road, Tera, Saraste, Norman, kls. ja muitakin. Olis aika Muitakin meidän riparilaisia olis tulossa! mahtavaa saada sut messiin Joonas sanoo: Aijaa! No voi vitsit… Teraa kuunneltiin riparilla ja tykkäsin kyl tosi paljon! En vaan tiedä ymmärtäiskö kaverit, jos lähtisinkin sinne… Antero sanoo: Uskalla vaan olla oma ittes. Luulen, että sun kaveritkin osais arvostaa sitä Jeesus pitää huolen omistaan. Kun sä tunnustat Jeesuksen, myös hän tunnustaa sut! Joonas sanoo: Joo kiitti! Ehkä mä teenkin niin ymmärtää.

kaverit on hyviä tyyppejä. Uskon et ne

AB Ainiin, paina mieleen vielä tää raamatunkohta: ”Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen: ’Tässä on tie, kulkekaa sitä.’” (Jes. 30: 21.)

Lähetä Haku

Nuotta 6–7/2008

39


MISSION POSSIBLE

Suuri Kiina JA PIENI IHMINEN

Rajoitettu sananvapaus, kuolemantuomiot, mielivaltaiset pidätykset… Kiinan tilanne on noussut tapetille Pekingin olympialaisten lähestyessä. Maailma ei tahdo katsoa sivusta Kiinan olemattomia ihmisoikeuksia.

E

lokuussa maailma löytää itsensä jälleen tv:n äärestä seuraamasta olympialaisia. Joka neljäs vuosi järjestettävien kesäolympialaisten isäntämaa Kiina on puhuttanut viime aikoina ihmisiä. Saadessaan isännyyden vuonna 2001 Kiina lupasi parantaa muun muassa ihmisoikeustilannettaan. Lupaus ei kuitenkaan ole toteutunut. Kaikkialla pohditaan, mitä tilanteen kanssa pitäisi tehdä. Boikotointi on pyörinyt puheissa. Herättäisikö se Kiinan tajuamaan tilanteensa?

Fakta – Pekingin olympialaiset järjestetään 8.–24. 8. 2008 – Pekingissä on lähes 7 milj. asukasta – Pekingin ilmansaasteet ovat suuri ongelma – Olympialaisista tulee arvioiden mukaan kaikkien aikojen kalleimmat – Kisojen slogan on One World One Dream – Kiina lupasi parantaa ihmisoikeuksiaan saatuaan isännyyden kisoihin – Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus hyväksyttiin YK:ssa vuonna 948

Kiina – teloitusten maa Puheet eivät ole ainoastaan jääneet puheiksi. Eräs laajasti tilannetta esillä pitänyt ja kritisoinut taho on ihmisoikeusjärjestö Amnesty International. Amnesty on työskennellyt eri kampanjoin tilanteen parantamiseksi. Järjestö on poiminut neljä ongelmaa, joiden eteen tahtoo erityisesti työskennellä: kuolemanrangaistus, ihmisaktivistien vapautus, sananvapaus sekä oikeudenmukaiset oikeudenkäynnit. Tiesitkö, että Kiina teloittaa eniten ihmisiä maailmassa? Maa pitää teloituksia koskevat tiedot salaisina, joten tarkkoja lukuja ei ole selvillä. Vuonna 2006 teloituksia oli Amnestyn tietojen mukaan ainakin yli tuhat. Kiinassa kuolemantuomion voi saada muun muassa veropetoksesta ja lahjonnasta. Lukuisat kiinalaiset ihmisoikeusaktivistit ovat syytettyinä tai vangittuina mielipiteidensä takia. Erityisesti olympialaisten lähestyessä lukumäärä on kasvanut, sillä Kiina on entistäkin tarkempi vääryyksiensä peittelystä. Sananvapauden rajoittaminen on myös suuri epäkohta Kiinassa. Valtio kykenee suodattamaan internetsivuja ja estämään pääsyn tahtomilleen sivuille.

40

Nuotta 6–7/2008 6–7/2008 | www.nuotta.com

Ihmisoikeuksien sijasta pidätyksiä Kiina lupasi antaa toimittajille entistä enemmän vapautta raportoinnin suhteen olympialaisten takia. Kuten arvata saattaa, ei tämäkään lupaus ole erityisen hyvin lähtenyt käyntiin. Tiibetistä uutisointia vahditaan edelleen tarkasti, ja toukokuun puolessa välissä kaksi suomalaista Ylen toimittajaa pidätettiin kielletyllä alueella olosta. Lisäksi Kiina on ottanut uudelleen käyttöön niin sanotut hallinnolliset pidätykset, eli poliisi

voi langettaa rangaistuksia ilman oikeudenkäyntejä. Eräs toteutusmuoto on pitkät pakkotyöleirit. Vangeista löytyy muun muassa kiellettyjen uskontokuntien jäseniä. Hallinnolliset pidätykset ovat osa Kiinan kaupunkikuvan siistimistä olympialaisten vuoksi.

Tv kiinni elokuussa? Olympiatuli ja sen kulku on puhuttanut mediassa runsaasti. Tuli syttyi Kreikassa 24. 3. ja saapuu Pekingiin 8. 8. Olympiatuli ei saanut syttyä rau-


a

N

hassa, sillä paikalla oli Kiinaa ja Tiibetin tilannetta kritisoivia mielenosoittajia. Kansainvälisen olympiakomitean urheilijavaliokunta on pahoillaan mielenilmauksista, eikä usko niiden hyödyttävän mitään. Boikotti on usealla taholla puhuttava vaihtoehto. Monet kuitenkin kritisoivat tätä vaihtoehtoa. ”Uskomme vakaasti, että boikotit ovat merkityksettömiä ja vahingoittavat vain urheilijoita”, tiedotti urheiluvaliokunta. Urheilijat ja politiikka tahdotaan pitää erillään, eikä urheilijoiden pitkää valmistautumista toivota pilattavan boikotilla. ”Kisakaupunkia ei valittu nyt. Näistä asioista olisi voinut kohista silloin, kun olisi voinut vielä vaikuttaa. Nyt on tietyllä tavalla liian myöhäistä”, estejuoksun hallitseva Euroopan mestari Jukka Keskisalo huomauttaa Helsingin uutisten haastattelussa. Myöskään Amnesty ei suosi boikotointia.

Tilanne ei sivusta katsomalla ratkea. Mieti, mikä olisi sinun tapasi toimia, ja etsi esimerkiksi netistä kampanja, johon lähteä mukaan. Yksi parhaista tavoista on ristiä kädet ja tuoda asia kaikkivaltiaan Jumalan eteen.

Sivustaseuraaminen on myöntymistä sortoon Kristityt eivät säästy Kiinan rajoituksilta. Maa rajoittaa monien ryhmien kokoontumis- ja ilmaisunvapautta, kielletyt uskontokunnat kuuluvat näihin. Kiellettyjä uskonnollisia ryhmiä ovat muun muassa rekisteröitymättömät katoliset ja protestantit. Heitä voidaan esimerkiksi häiritä, pidättää ilman syytettä ja pahoinpidellä. Katolisia ja protestantteja on pidätettyinä tuhansia. ”Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itse kahleissa heidän kanssaan, muistakaa kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun.” Hepr. 13:3.

Tsekkaa nämä Matt. 25: 34–46 Hepr. 3: 3

www.ykliitto.fi/ihmisoikeusjulistus www.amnesty.fi http://chinaaid.org www.noc.fi www.tiibet.vuodatus.net

Lähteet www.yle.fi www.amnesty.fi www.hs.fi

Tilanne ei sivusta katsomalla ratkea. Mieti, mikä olisi sinun tapasi toimia, ja etsi esimerkiksi netistä kampanja, johon lähteä mukaan. Muista ainakin rukoilla ja tuoda nämä lähimmäiset kaikkivaltiaan Jumalan eteen.

Saara Räty Kuvat SXC / Asif Akbar, Andi Braun, Xian Jie Lee, Zheng Xue Ping ja Steve Woods

Nuotta 6–7/2008

4


AC TION

välittyy kokemus

rakkaudesta

”Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä” (1. Joh. 4: 19). Palveleminen on arvo sinänsä. Ei tarvitse yrittää käännyttää ketään. Mutta jos välittämisesi on koskettanut jotakuta ja hän kysyy, miksi palvelet häntä, niin silloin on luontevaa kertoa ilosanoma Jeesuksen pelastavasta työstä.

P

ääkaupunkiseudulla järjestetään 6.– 10. 8. 2008 toista kertaa laajapohjainen kristittyjen yhteinen Urbaani unelma -tapahtuma. Tapahtuman ytimen muodostavat sadat tiimiläiset, jotka palvelevat päivisin kymmenissä palvelutempauksissa eri puolilla pääkaupunkiseutua. Tavoitteena on antaa ihmisille kokemus Jumalan rakkaudesta hyvien tekojen avulla. Kysyin parilta viime vuoden tiimiläiseltä, miten he kokivat mukana-

olon pääkaupunkiseudun Urbaanissa unelmassa ja mikä toi heidät, tavalliset seurakuntalaiset, tänä vuonna uudelleen mukanaan rakentamaan tapahtumaa.

Palvelutempaukset hennoilla harteilla Satu Kukkonen-Omar (24 v.) oli viime kesänä tiiminvetäjänä Espoon Matinkylän palvelutempauksissa. Kauppakeskus Isossa Omenassa järjestetyssä Iso Happeningissa tiimiläi-

set palvelivat kahdessa kerroksessa: Citymarketissa tiimiläiset pakkasivat kauppakasseja, joita lahjapussien jakajat osaltaan täydensivät. Toritasolla esiintyi laulaen ja tanssien Urbaanin unelman kaukaisin tiimi, 24-henkinen Missionuorten ryhmä Etelä-Koreasta. Ehtivätpä tiimiläiset yhtenä päivänä siivoamaan Matinkylän uimarantaakin. – Lähdin viime vuonna mukaan tapahtumaan, sillä halusin olla osa sitä yhteyttä, joka pääkaupunkiseu-

dun kristityillä on tämän tapahtuman kautta. Halusin myös nähdä ihmisten löytävän Jumalan, kertoo Satu. Sadun mieleen jäi erityisesti yhteishenki ja se, kuinka positiivisesti ihmiset suhtautuivat unelmalaisiin. – Parasta oli kuitenkin nähdä satojen ihmisten tulevan rukoiltavaksi Nicky Cruzin tilaisuuksissa Helsingin

Viime kesän Urbaanissa unelmassa värikkäisiin pukuihin sonnustautuneet eteläkorealaiset ihastuttivat tansseillaan Ison Omenan esiintymislavalla.

42

Nuotta 6–7/2008 | www.nuotta.com


Nuotta-lehti on mukana tapahtumassa. Palveluaktion yhteydessä jaetaan Nuotta 5/2008 -lehteä tuhansille ihmisille pääkaupunkiseudulla.

Lilli Olsson (vas.) ja Satu Kukkonen-Omar odottavat, että ensi kesänä Urbaani unelma näkyy ja kuuluu entistäkin paremmin pääkaupunkiseudulla. – Odotamme, että ihmisiä kohdataan yksilötasolla ja että palvelun kautta ihmiset saavat nähdä, mikä on Jumalan sydän heitä kohtaan.

singissä, Espoossa, Vantaalla, Keravalla ja Järvenpäässä. Koska Urbaanin unelman järjestäjien määrä on kaksinkertaistunut viime vuodesta, on realistista odottaa myös tiimiläisten määrän tuplaantuvan 400:aan. Sadun mielestä tapahtuma vaikuttaa vieläkin paremmalta kuin viime vuonna.

Blogista poimittua

Rukousta ja viestintää

Urbaanin unelman tiimiläinen Mikko Hyvönen pakkasi kasseja Citymarketissa kauppakeskus Ison Omenan tiloissa. Samalla hän kertoi Helsingin Jäähallissa pidettävistä iltatilaisuuksista.

Jäähallissa. Sai olla ylpeä siitä, että on kristitty. Tapahtumat olivat laadukkaita, ja tuntui siltä, että uskovat saivat kunnon kasvojenkohotuksen kaupunkilaisten silmissä, Satu sanoo. Tänä vuonna Satu KukkonenOmar vastaa tiimiläisistä ja palvelutempausten koordinoinnista eri puolilla pääkaupunkiseutua – Hel-

Lilli Olsson (26 v.) oli viime vuonna mukana Helsingin Jäähallin iltatilaisuuksissa rukouspalvelijana ja Uuden elämän ryhmässä eli kohtaamassa uskoon tulleita tapahtuman jälkeen. – Tulin tiimiläiseksi, koska halusin olla jollain tavalla mukana tavoittamassa pääkaupunkiseutua Jumalalle, kun näin hieno kanava sille on luotu. Parasta oli se, että ihmisiä tuli oikeasti uskoon ja heidät saatiin mukaan seurakuntaan, kertoo Lilli. Tänä vuonna Lilli on mukana vastuutiimissä, paitsi miettimässä palvelutempauksia myös kirjoittamassa esittelyjä iltatilaisuuksien artisteista Urbaanin unelman nettisivuille. Hänet innosti uudelleen mukaan se, mitä hän näki viime vuonna. – Haluan olla mukana sellaisessa, missä kristityt tekevät yhdessä jotakin, joka kantaa hedelmää. Minun mielestäni Urbaani unelma on juuri sitä, mitä Jeesus tekisi. Saamme olla mukana tekemässä jotain ei vain tätä kesää varten, vaan rakentamassa Urbaania unelmaa koko Suomelle tulevaisuudessa. Vaikuttaa tosi hyvältä, toteaa Lilli Olsson. Else Leino

mukaan! Tule sinäkin eksi tiimiläis Ilmoittaudu eksi: is la oo tai talk m niunelma.co www.urbaa

Ote Ievan blogista ”Tottahan sitten Jumala hankkii oikeutta valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan?” Luuk 18: 7 Melkeinpä poikkeuksetta kun luen iltarukouksen, tunnen syyllisyyttä siitä, että pyydän niin paljon kaikkea, mutten anna mitään. Kun nyt sitte pitkästä aikaa koulusta tultuani avasin raamattuni, löysin tämän kohdan ja ymmärsin paremmin, että saa pyytää ja saa huutaa apua. Viime aikoina olen paljon rukoillut jaksamista arjen keskellä, kun kouluhommat ovat ahdistaneet ja vähäinen uni lisännyt fyysistä rasitusta. Eilen illalla minulle valkeni, että olin todella saanut rukousvastauksen. Jumala oli kannatellut minua arjen läpi ja sain kiittää siitä. Blogin löydät osoitteesta http://www.nuotta.com/blogit/ieva/index.php

Ote heron blogista Minulle saa aina puhua. Tahdon kuunnella sinua. Ymmärrän. Et saa tehdä sitä itsellesi! Pelkään tarttua kännykkään. Ahdistaa lukea montako rannetta aukaisit moneksiko sirpaleeksi levisit monesko kerta jäit yksin monellako sanalla vihasit itseäsi Blogin löydät osoitteesta http://www.nuotta.com/blogit/hero/index.php


Jo joutui armas aika – ja armaat nokkoset, kyyt, ötökät, auringonpistokset ynnä muut. Nuotta ratkaisee pahimpia kesäongelmia ja antaa vinkkejä siihen, kuinka pidät suvesi suloisena.

Kesän Muista seurakuntayhteys myös lomalla. Esimerkiksi raamis ja piknik ovat oiva yhdistelmä.

ILMIÖ 1: AURINKO ”Haluaisin kunnollisen rusketuksen ja mahdollisimman nopeasti. Kuitenkin aina aurinkoa ottaessani poltan ihoni. Jos taas käytän aurinkovoidetta, olen vielä elokuussakin valkoinen.” Tämä ilmiö on tunnettu etenkin vaaleiden skandinaavien keskuudessa. Hätä on kuitenkin ehkä yliarvioitu – rusketus ei tee kesästä oikeastaan yhtään parempaa. Ihoystävällisin tapa ottaa aurinkoa on käyttää suosiolla kertoimia ja liikkua auringonpaisteessa – hiekalla makaaminen on vain oiva tapa kärventää itsensä. Kun kesällä ulkoilee paljon, tarttuu kyllä se väri mikä on tarttuakseen. Muista pysyä kohtuudessa, peittää pääsi ja juoda paljon. Samalla vältytään ikäviltä sivuvaikutuksilta, kuten ihosyövältä.

ILMIÖ 2: SUOMEN KESÄSÄÄ “Miten välttyä masennukselta, kun kesälomapäivän lämpötila on 13 astetta ja sataa kaatamalla?” Tämäkin on tuttu ja kinkkinen ongelma nimenomaan Pohjoismaissa. Usein harmaimmat päivät sattuvatkin juuri kauan odotetuille lomapäiville. On kuitenkin syytä muistaa, että vaikka kesälomapäivän kesäosuus jäisikin täyttymättä, on lomapäivä silti jäljellä – tee jotakin sellaista, mitä et normaalisti ehtisi. Nuku. Lue tai kirjoita. Pelaa pikkuveljen kanssa Monopolia. Katso huonojen tv-sarjojen kesäuusintoja. Jos ilmasto ottaa päähän todella paljon, turvaudu internetiin ja selaa sääsivustoja – aina on jokin kolkka maailmassa, jossa keli on vielä kurjempi.

44

Nuotta 6–7/2008 | www.nuotta.com


ILMIÖ 3: HIEKKA ”Ihanan rantapäivän tavanomainen kaava: aurinko, rento oleskelu, uinti, kirja, eväät ja hyvä seura. Kunnes hiekka valtaa kaiken – ruuat, varpaidenvälit, kamerat, autonpenkit ja vaatteet. Päivä on pilalla.” Hiekka on ehdottomasti yksi kesän kiusallisimpia ongelmia. Siihen tepsii kuitenkin vanha hyvä keino – kuivaa jalat juuri vedestä poistuttuasi ja laita sandaalit jalkaasi. Se vähentää viltille saapuvan hiekan määrää ainakin puoleen. Loppuun on sitten jotenkin vain sopeuduttava: maassamme on sen verran vähän hiekkarantakelejä ja sen verran paljon sisua, että suomalainenhan sietää.

MUITA VARTEENOTETTAVIA NEUVOJA • Nuku paljon. Moni kesäongelma katoaa jo pelkästään sillä.

• Pidä luonnossa liikkuessa• •

si kunnon kenkiä ja housuja – suojaudut vaikka miltä. Pidä loma silloin kun lomaa on: älä sovi kalenteriasi liian täyteen. Muista seurakuntayhteys myös lomalla. Esimerkiksi raamis ja piknik ovat oiva yhdistelmä.

Lotta Rämö Kuvat SXC / Nate Brelsford, Jessica Browne ja Andrej Sevelin


N UOTA N K E S Ä R I S T I K KO

Ristikon laati Mikko Piiroinen. Oikeat vastaukset seuraavassa Nuotassa.

KESÄLUKIO Englantia Oxfordissa 28.7.–7.8.2008

46

Kurssimuotoinen KESÄLUKIO 14.–25.7.2008

Nuotta 4/2008 6–7/2008| www.nuotta.com | www.nuotta.com

KielitukiKESÄLUKIO 14.–24.7.2008

STARTTI KORKEAKOULUUN • oikeustiede • yleinen teologia • kasvatustiede • psykologia

KIELITUTKINTOJA • viittomakieltä, visuaalista kommunikointia • englantia, ruotsia, saksaa, espanjaa

Turun kristillinen opisto Lustokatu 7 20380 Turku puh. (02) 412 3500 info.tko@tk-opisto.fi www.tk-opisto.fi


Nuotta 5/2008 -vastaukset

Nuotta 3/2008

47


Kirkoilta hätäapua Myanmarin tuhoalueelle

Toimittanut Tuomas Luoma

JA MÄÄ Kotimaa Hengellinen musiikki soittolistoilla Hengellinen musiikki valtasi Suomen virallisen albumilistan toukokuun alussa. 30 parhaan joukosta löytyi peräti viisi hengellistä musiikkia soittavaa kokoonpanoa. Korkeimmalta löytyi Exitin albumi Tienviittoja. Muut yhtyeet ja albumit listalla olivat EtCetera-kuoron Suuri Suunnitelma, Pekka Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen yhteistyö Taivas on tie, Samuli Edelmannin Virsiä ja HB:n Frozen Inside. Lähde Kotimaa Kuva SXC / Carlos Paes

Kirkon Nuorisopäivillä puhuttiin ilmastonmuutoksesta Ilmastonmuutos puhutti Kirkon Nuorisopäivien ohjelmassa. Ilmastointikanava-työpajassa pohdittiin ilmastonmuutoksen syitä ja seurauksia eri näkökulmista. Työpajan toteutti Changemaker-verkosto, joka toimii kansalaisjärjestönä kehitysmaiden aseman edistämiseksi. Changemakerin Helsingin paikallisryhmän jäsen Sini Tyvi tiivisti ongelman seuraavasti: – Länsimaiden toiminnasta hinnan maksavat maapallon köyhimmät alueet luonnonkatastrofien muodossa.

48

Nuotta 6–7/2008 | www.nuotta.com

Tyvin mielestä kirkoilla on paljon vaikutusmahdollisuuksia ihmisten arvomaailman muuttamisessa myös ympäristökysymysten suhteen. Kristillisellä kirkolla on paljon sananvaltaa koko maailmassa. – Tietysti myös käytännön toimilla voi vaikuttaa. Seurakunnilla on varaa toimia arjen valinnoissaan ilmastonmuutosta vastustaen. Kysymys on maailmanlaajuisesta oikeudenmukaisuudesta, Tyvi painotti. Lähde Evl

Riparitupakointi päänvaivana Tänä keväänä rippikoulutupakointi on ollut erityisen monen kirkko- ja seurakuntaneuvoston esityslistalla. Kirkkohallituksen joulukuussa antama suositus nuorten tupakoimattomuuden edistämisestä on otettu rippikoulun työalasihteeri Jarmo Kokkosen mukaan hyvin vastaan. – Seurakunnat ovat saaneet tästä omalle pohdinnalleen selkänojaa. Uskon, että savuttomuudesta on tullut enemmän yhteinen asia. Asia kun ei ratkea sillä, että joku innokas ajaa asiaa ja joku toinen taas suhtautuu siihen välinpitämättömästi. Ympäri Suomea pidettävillä rippileireillä tupakointiin puututaan hyvin eri tavoin rippikoulun järjestyspaikasta ja rippikoulun vetäjistä riippuen.

Ulkomaat Kännyköiden pyhimyskuvat myyvät hyvin Italialainen operaattori on ottanut kännyköiden taustakuvavalikoimaan uskonnolliset hahmot. Hyvin myyvien Santi Protettori (”Pyhät suojelijat”) -taustakuvien valikoimassa on muun muassa Fransiscus Assisilaisen, Jeesuksen ja Johannes Paavali II:n kuvat. Italialaisyrityksen tekstiviestillä tilattavia taustakuvia ladataan paljon myös Atlantin toisella puolella. Lähde LogosMedia

Kristitty pidätettiin Raamatun hallussapidosta

Lähde Kotimaa

Algerialainen kristitty pidätettiin viideksi päiväksi Raamatun ja henkilökohtaisten raamatunoppikirjojen hallussapidon vuoksi. Syytetty sai yhden vuoden ehdollisen vankeustuomion ja noin 295 euron sakot. Paikallinen tuomioistuin syytti 33-vuotiasta islamista kristinuskoon kääntynyttä miestä ”laittoman uskonnollisen materiaalin painattamisesta, varastoimisesta ja jakamisesta”. Kristitty, joka turvallisuussyistä haluaa esiintyä nimettömänä, kertoi muille uskoville kotikaupungissaan, että poliisit olivat pidätyksen aikana painostaneet häntä palaamaan islamiin.

Kuva SXC / Vivek Chugh

Lähde Stefanus

Kirkkojen kansainvälisen katastrofiavun ACT:n järjestöt Myanmarissa ovat saaneet vietyä hätäapua tuhoalueen syrjäkyliin. Perheille on jaettu riisiä, papuja, kalasäilykettä, keittovälineitä, huopia ja suojamuoveja. Osalla ACT:n jäsenjärjestöistä oli toimintaa Myanmarissa jo ennestään, ja ne aloittivat avustustoimet heti reilu kuukausi sitten riehuneen myrskyn jälkeen. Lisäksi ATC:llä on yhteistyötä joidenkin paikallisten järjestöjen kanssa. Nämä järjestöt ovat pystyneet ostamaan avustustarvikkeet Myanmarista, ja niiden apu on tavoittanut hätäalueella arviolta 100 000 ihmistä. Myanmarin tuhoalueen ihmisiä voi auttaa muun muassa Kirkon ulkomaanavun kautta tehtävillä lahjoituksilla. Lähde Kotimaa

Kristitty joutui pakenemaan kotimaastaan Jordanialainen kristitty Mohammad Abbad joutui äskettäin oikeuteen harhaoppisena käännyttyään muslimista kristityksi. Abbad pakeni maasta maaliskuun lopussa sen jälkeen, kun islamistit olivat hyökänneet hänen kotonaan häntä, hänen poikaansa ja toista entistä muslimia vastaan. Abbad ei suostunut palaamaan islamiin eikä kieltänyt uskoaan oikeudenistunnossa. Hän pakeni maasta seuraavana päivänä jordanialaisen, kristityn vaimonsa kanssa. Lähde Stefanus

Kristitty tapettiin Somaliassa Muslimimilitantit tappoivat 22. huhtikuuta islamista kristinuskoon kääntyneen David Abdulwahab Mohamed Alin Baidawan kaupungissa. Alin serkun ja kahden islamistisen militanttijärjestön Al-Shababin jäsenen kerrotaan olevan vastuussa murhasta. Ali, joka on toiminut evankelistana Etiopiassa, oli tapaamassa perheenjäseniään Somaliassa tullessaan murhatuksi. Lähde Stefanus

Lippistä ei saa käyttää huivin korvikkeena Saksalaista muslimiopettajaa on kielletty käyttämästä työpaikallaan lippalakkia huivin asemasta. Naisopettaja oli alkanut käyttää huivin asemasta lippalakkia sen jälkeen, kun Nordrhein-Westfahlenin osavaltiossa oli kielletty uskonnollisten symbolien käyttäminen kouluissa. Työoikeuden mukaan lippalakki oli uskonnollinen symboli, koska nainen piti sitä huivin korvikkeena. Oikeuden mukaan kielto ei rajoita naisen uskonnonvapautta, koska se


Kehity muusikkona ja kasva kristittynä! ei estä häntä harjoittamasta uskontoaan. Lähde LogosMedia

puhutut Pekingin Katso, jos uskallat!

olympialaiset. Lähde Yle.fi/urheilu

Slovakiaan 33-metrinen Jeesus-patsas Venäjälle ”seitsemän kirkkoa päivässä” Venäjän ortodoksinen kirkko aikoo käynnistää laajan kirkonrakennuskampanjan. Pelkästään Moskovaan kirkko aikoo tarvitsevansa ainakin 200 uutta kirkkorakennusta. Kirkot aiotaan rakentaa sarjatuotantona halvoista valmiselementeistä. Niiden tarkoituskaan ei ole kestää pitkään, vaan lähinnä tuoda nopeaa lievitystä kirkkopulaan. Tilapäiskirkkojen tilalle rakennettaisiin aikanaan pysyvät kirkkorakennukset. Kampanjan nimi ”seitsemän kirkkoa päivässä” viittaa Venäjällä keskiaikana yleiseen tapaan, jossa kyläläisten kunnia-asia oli pystyttää kirkko päivässä. Lähde LogosMedia Kuva SXC / Ronald Schuster

Slovakian itäosaan Presoviin on nousemassa Euroopan korkein Jeesusta esittävä patsas. Kaupungin pormestarin esittelemän suunnitelman mukaan patsas kohoaa 33 metriin eli vain viisi metriä matalammalle kuin Rio de Janeiron ylle Brasiliassa kurottuva kuuluisa Kristus-patsas. Presovin pormestari Pavel Hagyari sanoo valinneensa korkeudeksi yhtä monta metriä kuin Jeesuksella oli kuollessaan ikävuosia. Hagyari myöntää toivovansa, että patsas houkuttelee uskonnollista turismia Presoviin. Slovakian hanke ei ole ainutlaatuinen eikä edes korkein, sillä naapurimaahan Puolaan suunnitellaan vielä paljon hintavampaa jättiläismuistomerkkiä Kristukselle. Amerikanpuolalaiset ovat aloittaneet rahankeräyksen, jonka toivotaan tuottavan yli 50 miljoonaa euroa. Etelä-Saksaan Ambonavuorelle kaavaillaan peräti 50 metriä korkeaa patsasta. Lähde Yle

Suomen Raamattuopiston musiikkilinja sopii sinulle, joka haluat kehittyä monipuolisesti muusikkona tai musiikin harrastajana. Musiikkilinja on myös oiva mahdollisuus viettää välivuosi tai valmistautua musiikin ammattiopintojen pääsykokeisiin. Vastaavana opettajana gospelmuusikko Mikko Nikula (Mikko Goes to Heaven). Tulevat musiikkilinjat: 3.9.-21.12.2008 (lukukausi), 3.9.2008-20.5.2009 (lukuvuosi)

Pohditko paikkaasi elämässä tai seurakunnassa? Nuorten raamattukurssi (”PK”) tarjoaa mahdollisuuden tutustua Raamattuun sekä pohtia elämäsi tarinaa yhdessä toisten nuorten kanssa. Vastaavana opettajana Ari Niemi. Tulevat nuorten raamattukurssit: 3.9.-21.12.2008 (syyslukukausi) 8.1.-25.5.2009 (kevätlukukausi) 3.9.2008-25.5.2009 (Nuorten raamattulinja)

Suomen Raamattuopisto. Helsingintie 10, 02700 Kauniainen p. (09) 5123 910, sähköposti: info@sro.fi. Lisää netissä www.sro.fi

100 000 ihmistä kuuntelee Radio Deitä joka päivä

Fudiksen EM-kilpailut 7.–29. kesäkuuta Itävallassa ja Sveitsissä Jalkapallon EM-kisat tarjoavat kesäkuussa katsojille ja kuuntelijoille jännittäviä hetkiä. Yle Urheilu näyttää kisojen kaikki 31 ottelua suorana kanavillaan, paitsi tv:ssä myös Internetissä. Yle välittää jalkapallon EMkisoista yli 68 tuntia tv-lähetyksiä. Tv-pelien selostajina ovat Jarmo Lehtinen, Niki Juusela ja Antti Ennekari. Studioisäntinä toimivat Tapio Suominen ja Riku Riihilahti, toimittajana Teemu Niikko. Ja kun näistä kisoista päästään, alkaakin parin viikon päästä paljon

Radio Dein kuuntelijamäärien nousu jatkuu. Radioiden kuuntelua mittaavan Kansallisen Radiotutkimuksen (tammi–huhtikuu) mukaan Radio Dein viikoittainen kuuntelijamäärä on 207 000, ja heistä päivittäisiä kuuntelijoita on jo lähes 100 000. TNS Gallupin kevään 2008 tutkimuksen mukaan 46 prosenttia suomalaisista tuntee Radio Dein ja se on tunnetuin valtakunnallisista kristillisistä medioista. Erityisen kirkkaasti Radio Dei erottui muista ikäluokassa 25–35-vuotiaat, joiden parissa tunnettavuus oli jopa 57 prosenttia. Radio Dei tavoittaa suuren joukon kirkon ja seurakuntien toiminnasta vieraantuneita ihmisiä. Noin puolet Radio Dein säännöllisistä kuuntelijoista käy hengellisissä tilaisuuksissa vain kerran kuussa tai harvemmin. Radio Dein kuuluvuusalueella asuu noin neljä miljoonaa ihmistä eli 75 prosenttia suomalaisista. Nuotan oma ohjelma Nuottataajuus kuuluu Radio Deiltä keskiviikkoisin klo 19.30 alkaen. Lisätietoa www.radiodei.fi ja www.nuotta.com.

KUSTANNUS OY ARKIN LASTENKIRJAKILPAILU Kustannus Oy Arkki julistaa Kristillinen lastenkuvakirja -kilpailun. Kustantaja haluaa kannustaa suomalaisia kuvataiteilijoita ja kirjoittajia etsimään luovuutta ja riemua kristilliseen lastenkirjaan. Kilpailu on kaikille avoin ja tarkoituksena on löytää laadukkaita, kotimaisen kristillisen lastenkirjan tekijöitä. Kilpailuun voi osallistua ennen julkaisemattomalla, tekstin ja kuvituksen sisältävällä käsikirjoituksella. Voittajaksi valitaan julkaisukelpoinen käsikirjoitus, jossa sekä kuvitus että teksti ovat korkeatasoisia ja toimivat yhdessä. Kilpailutyö voi olla yhden tai useamman henkilön tekemä. Aihe on vapaa, kunhan käsikirjoitus voidaan ymmärtää kristilliseksi kirjaksi. Kilpailu on kaikille avoin. Palkintosumma on 750 euroa ja voittajalle tarjotaan mahdollisuus julkaista teos. Voittajatyön valitsee raati, johon kuuluvat Kustannus Oy Arkin toimitusjohtaja Lauri Parvio ja kustannuspäällikkö Tanja Kanerva, kirjailija Hanna Ekola, kirjakauppaa edustava Pertti Kaikusalo ja Leena Koski Pipliaseurasta. Kilpailuaika on 1.7.2008–31.1.2009 ja voittaja julkistetaan Kristillisen kirjan viikolla 2.4.2009. Lähetä kilpailutyö nimimerkillä varustettuna, kirjeen päälle merkintä ”kirjoituskilpailu” 31.1.2009 mennessä osoitteeseen: Kustannus Oy Arkki, PL 184, 00181 Helsinki Liitä mukaan lähettäjän yhteystiedot nimimerkillä varustetussa, suljetussa kirjekuoressa. Tiedustelut mieluiten sähköpostitse tanja.kanerva@kustannusarkki.fi Katso lisätiedot Internet-sivuiltamme www.kustannusarkki.fi Nuotta 6–7/2008

49


LEMPPARI

Aarni Seppälä

Ossin suosikkiraamatunkohta:

Luuk. 23: 43: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.” Ossi Mäki-Reini: – Näin Jeesus sanoi viereensä ristiinnaulitulle ryövärille, joka viimeisillä hetkillään pyysi armahdusta. Ajatella! Mies, joka on tehnyt pahoja rikoksia ja parasta aikaa kärsii rangaistusta niistä, saa kaiken anteeksi ja lupauksen iankaikkisesta elämästä. – Tämä on erittäin lohduttava kohta. Se muistuttaa aina siitä, kuinka koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä parannusta ja heittäytyä Jumalan armon varaan!


KOLUMNI Harri Helenius

K

Ä

Ä

N

T

E

I

S

E

T

JOKA NELJÄS VUOSI järjestetään olympialaiset, jossa koko maailman parhaat urheilijat ottavat mittaa toisistaan. Kesän lopulla jokainen voi jälleen todistaa, missä tällä hetkellä mennään. Paras voittaa ja täyttää lehtien otsikot. Muita osallistujia, etenkään lajissaan viimeiseksi tulleita, ei muista muut kuin urheilijan perhe ja kaverit, vaikka tyyppi saattaa olla uhrannut koko elämänsä kyseisen urheilulajin harjoitteluun. ENTÄPÄ, JOS olympialaisissa yhtäkkiä otettaisiinkin käyttöön käänteinen voitonjako? Se, joka jäisi viimeiseksi, nostettaisiinkin korkeimmalle korokkeelle, ja hänelle annettaisiin hurrausten saattelemana kultamitali. Kaikki lehdet hehkuttaisivat viimeiseksi jäänyttä, ja lehtien etusivuilla olisi hänen kuvansa. Voittajan ylpeys kääntyisi pettymykseksi ja häviäjän nolostuminen iloksi odottamattomasta lahjasta. NIIN KUMMALLISELTA kuin se kuulostaakin, Raamatun yksi suurista lupauksista perustuu nimenomaan käänteiseen suuruuteen. Siellä sanotaan, että viimeiset tulevat ensimmäisiksi, ja ne, jotka haluavat olla suurimpia, olkoot kaikkien palvelijoita. Se on hyvä osoitus siitä, millainen Jumala meillä on. Hän ei unohda niitä, jotka tulevat elämän kisoissa viimeiseksi, vaan päinvastoin nostaa heidät lopulta korkeimmalle korokkeelle. Ja siitä juuri armossa on kysymys. Harva meistä on ansainnut korkeinta korokepaikkaa, mutta me saadaan ottaa se vastaan ansaitsemattomana lahjana.


SEURISK AVERI Koonnut Jukka Peura

Naantalin seurakunta

rinen Ossi Vuo N IM I: : O SS IA M I NÄ IK Ä : 7 A ILE E minen ie M KUV N kaveri” IA u m s IR k ia M fi Mir N Ä IN inen, o il N IM I: a in a IA : ”avulias, K SET: IR IA M IK Ä : 8 , ILE E M STU i” I K U VA S tt ysjuoksu S il O k HAR R A N Ä IN lias ja eiden , kestävy uuntelu u u v il a e , h r ä u te ”tosi pir A KULUU : kaver nnassa yleis kin soittelu ja k en Porsche -A IK musii omistaa keltain , seuraku VA PA A A: robicissa e a , a UNE LM ss n ka llio d h a : m A maan UNE LM aailmaa atkustele päästä m aljon ja nähdä m p simman

Meidän kuvat SE UR AKUNTA SEU RA KU NN ASSA OLEN OLLU T MU KA NA MI RIA M JA OS SI:

Riparilla nuorten kuorossa ja mu ja sen jälkeen isosena, ussa nuorten toiminnass OLEN OLLU T ISO

a

SEN A, KO SK A

OS SI: On palkitse vaa olla tekemässä pik kuisille ikimuistoista riparia. MI RIA M: Siinä saa olla tek ja ystävyys voi säilyä lei emisissä nuorempien kanssa rin jälkeenkin. PA RA STA NA AN TA LIN SEU RA KU NN ASSA MI RIA M JA OS SI:

Meillä on Ihmiset on yleensäkin tos tosi kivat nuorisotyönohjaajat. tulee hyvin juttuun. Li i mukavia ja kaikkien kanssa säk mään kaikenlaista, eik si isoset pääsee täällä tekeä vaan hengaamaan.

U S KO

ka assa joku, jo että on olem aa meitä. autt t mistään än perään ja katsoo meid ettei maailma ole voinu ku, joka hen, emassa jo O SS I: Sii a, vaan on ol ta h sa p tu n ä täh t. on sen luonu

U SKO N … Siihen, M IR IA M :

JE ES U S pahtaja. O SS I: Va Pelastaja, M IR IA M :

a ttanut suurt joka on osoi alla meidän kuolem eitä kohtaan rakkautta m siistiä! on puolesta. Se

LE M PPAR IT M IR IA M ELO KU VA :

Pieni suklaapu spagetti ja jauh oti elih KI RJA: Mio , poikani Mio akastike VÄ RI : turk oosi VU O DE NA IK A: alkusy ksy LAUS E: Liik enne ”Ei se siitä vihr valoissa hidastelijalle: eemmäks enää M US IIK KI : muutu!” Rock RU O KA :

52

Nuotta 6–7/2008

OS SI ELO KU VA :

Leijonakuning as lasagne KI RJA: Här äntappoase VÄ RI : kelta inen VU O DE NA IK A: kesä LAUS E: Tar tu hetkeen M US IIK KI : Rock RU O KA :

Ä , ET TÄ … K Y Y SI IN illa ja U SKO N Ä kana ripare aan. u m on O : M IA m IR M a jaksa

seurakunna

ssa

turvautua. o autta vieläkin. Usk a hetkinä on joku, johon ikein O SS I: Va


Nuotta 6–7/2008

53


GOSPEL CENTER

DRU Drusjki lyhyesti: lauluntekijä, laulu ja kitara ARTEM KHRUSTALYOV kitara MICHLE VOLKOV basso ALEXANDER ZAROV rummut IGOR BYSTROV koskettimet GERA ALEXEEV

Juhannuksena Suomeen tulevalla venäläisellä gospelbändillä Drusjkilla on pitkä historia. Vuonna 1989 perustettu Drusjki (suom. ”Ystävät”) soitti aluksi maallisilla keikkalavoilla. Pian bändi joutui kuitenkin kriisiin, kun keulahahmo Gera Alexeev ja silloin bändissä mukana ollut Kolay Scoochenkov tulivat uskoon. Loput silloisista jäsenistä jättivät bändin, ja myös keikat kohdistettiin uudelle yleisölle. Kristityt nuoret ottivat Drusjkin hyvin vastaan, ja bändi sai uuden alun.

G

era Alexeev kertoo, mikä saa Drusjkin soittamaan gospelia: – On luonnollista kertoa hänestä, jota rakastaa eniten. Kaikki Drusjkin jäsenet uskovat Jeesukseen, ja suhde Jumalaan on tullut jokaiselle tärkeäksi. Uskovina muusikoina emme voi olla kertomatta Jumalan suuruudesta. – Me elämme, toivomme, kärsimme, kaadumme ja nousemme. Nämä kokemukset muotoutuvat usein lauluiksi, Gera kertoo sanoitusten synnystä. Drusjkin jäsenet ovat vaihtuneet vuosien mittaan. Sanoma on kuitenkin pysynyt samana: Jeesus on tie, totuus ja elämä.

54

Nuotta 6–7/2008 | www.nuotta.com

Gospelia huumenuorille Bändin jäsenet ovat itse aiemmin kokeneet, miten elämä voi muuttua helvetiksi päihteiden myötä. Maallisissa piireissä soittaessa alkoholi ja huumeet olivat osa muusikkoelämää. – Tiedämme nuorten ongelmat ja haluamme olla mukana ennaltaehkäisevässä työssä, Gera sanoo. – Musiikki on vahva työkalu, ja on tärkeää käyttää sitä oikeaan tarkoitukseen. Muutakaan emme voisi tehdä, koska Jeesus on johdattanut meidät tähän, Gera jatkaa. Drusjki on mukana ”Choose Life” -projektissa, jonka tarkoituksena on auttaa huumeiden vankeina eläviä nuoria. Drusjki kiertää kou-

luissa ja vankiloissa julistamassa ilosanomaa Jeesuksesta. – Olemme saaneet paljon palautetta nuorilta, heidän vanhemmiltaan ja virallisilta tahoilta siitä, että työ kantaa hedelmää, Gera kertoo.

ilmestynyt albumi ”October 10” on perinteistä rokkia, kun taas ”War, victory and freedom” vuodelta 2003 on hard corea. Bändin jäsenistä vain Igor Bystrov on ammattimuusikko, muut soittavat bändissä oman työnsä Tavaramerkkinä kokeileva musiikki ohella. Keikkoja bändi tekee säänDrusjki ei ole rajoittunut tiettyyn nöllisesti vankiloihin ja kuntoumusiikkityyliin, vaan bändi kokei- tuskeskuksiin eri puolilla Venäjää. lee ja yhdistelee jatkuvasti erilaisia Konsertteja on ollut myös Saksastyylejä. Esimerkiksi vuonna 1997 sa, Tanskassa ja USA:ssa. Bändi on julkaissut yhdeksän albumia, ja uutta materiaaliakin on tulossa Johannesfestarit pian ulos. Entä mikä on gos20.–21. 6. Hietoinrannassa pelmusiikin tilanne Anjalankoskella Venäjällä? – Ihmiset suhtautuMukana Drusjkin lisäksi Kraka,

Saraste, Aarni, Juha Heinonen, vieraita Etiopiasta, kanavia, kokko ym. Lisätietoa: www.johannesfestarit.fi


USJKI

– huumeiden

käyttäjistä

evankeliumin julistajiksi

www.drusjki.ru/eindex.php

tie - totuus - elämä

vat kaikkeen musiikkiin joko– tai: toiset pitävät siitä, toiset eivät, Gera selittää ja jatkaa: – Ortodoksikirkossa musiikki on lähinnä liturgiaa, ja suurin osa väestöstä lukeutuu ortodokseihin. Suhde moderniin kristilliseen musiikkiin ei ole siis mikään itsestäänselvyys. Drusjkin musiikki ja lyriikat ovat kuitenkin hyvin elämänläheisiä, joten niihin on helppo samaistua.

hannesfestareilla mielenkiintoisia ihmisiä ja saavamme uusia musiikkivaikutteita. Haluamme siunata Suomen nuoria. Nuoret ovat yhjoukko ja voivat löytää ��tenäinen �������� �������� �� �������������� yhteisen kielen kansallisuudesta huolimatta. Bändin tulevaisuudesta Gera sanoo, että kaikki on Jumalan käsissä. – Olisi kuitenkin hienoa tehdä yhä parempaa musiikkia sekä soittaa isolle yleisölle. Haluamme Seuraava keikka Johannesfestareilla käyttää lahjojamme Jumalan hyDrusjkilaiset ovat käyneet joitakin väksi, jotta mahdollisimman moni kertoja myös Suomessa, mutta ju- tulisi tuntemaan Jeesuksen. hannuksena koko bändi on ensimmäistä kertaa mukana nuorten tapahtumassa, Gera kertoo. Kirsi Näkki – Toivomme tapaavamme JoKuvat Drusjki Press

20.-21.6.2008 Hietoinranta, Anjalankoski

mm. Kraka, Druzki (RUS), Saraste,

Aarni, Ilon hiutaleet

Juha Heinonen, Teija Patjas, Markku Niemelä vapaa pääsy!

Ruokailu- ja majoituspaketit 22-30 euroa.

www.johannesfestarit.fi info@johannesfestarit.fi

Sleyn nuorisotyö, Kouvolan seurakunta ja Kymenlaakson Ev.lut. Kansanlähetys


MUSIIKKILUKION KASVATIT KULLANHUUHDONNASSA

GOSPEL CENTER

Otetaan viisi musiikillisesti taitavaa turkulaisnuorta, lisätään aimo annos palavaa halua kertoa Jeesuksesta. Tuloksena kaunista, melodista rockia soittava gospelyhtye Aurum.

O

sa Aurumin jäsenistä oli soitellut keskenään jo vuodesta 2003 saakka, mutta vuoden 2005 tienoolla kosketinsoittaja Katariina Laadon ja solisti Elisa Huovisen liityttyä mukaan alkoi varsinainen Aurumin historia. Myöhemmin vuonna 2007 kitaristiksi liitettiin Joakim Vilja, ja kokoonpano alkoi olla valmis. – Jumalan johdatuksessa on kaikki tämä tapahtunut. Oikeat ihmiset ovat olleet oikeissa paikoissa. Se ollaan huomattu, ettei omin voimin pysy kasassa mikään, kosketinsoittaja Katariina kertoo. – Kultakin koetellaan tulessa. Jeesus uudistaa meitä joka päivä, ja Jeesus on kuitenkin meidän kallein aarre, Katariina jatkaa yhtyeen nimen syntyhistoriasta. Ensimmäisen levytyksensä yhtye ehti tehdä jo vuonna 2006. Lentokonemaailma-levy oli Aurumille kova juttu. Kolmensadan levyn painos löysi ostajansa, ja toisen painoksen sijaan Aurum antoi Lentokonemaailman kappaleet julkiseen jakeluun kotisivujensa kautta. – Ensimmäinen levy oli meille tosi iso kokemus ja opetti paljon. Sitä oli hieno tehdä ja siihen oltiin tyytyväisiä, laulaja Elisa Huovinen valottaa.

: Aurum on

Tällä hetkellä yhtye tekee uusia kappaleita hurjaa vauhtia ja uusi demoäänitekin on valmistumassa. Soittimet on uusittu, taidot karttuneet ja demon verran materiaalia on valmiina. Aurumia on ollut hidastamassa vain rumpali Topias Orvaston asepalvelus. – Meiltä on jääneet nyt viikkotreenit pois ja keikkoja voidaan soittaa vain viikonloppuisin, mutta treenejä on tosissaan yritetty saada toimimaan, Topias kertoo. Sanoituksissa yhtye ei tahdo tinkiä asiasta tippaakaan. Lyriikat puhuvat puhdasta ja kultaista evankeliumia. – Meillä on kappaleita syntynyt niin tekstiviesteistä, satunnaisesta inspiraatiosta kuin leikkimielisestä biisintekohaasteestakin. Päätettiin koettaa Elisan kanssa tehdä biisi tyhjistä niin nopeasti kuin suinkin mahdollista. Muutamassa tunnissa syntyi seuraavalla demollakin kuultava kappale: Aika kuluu, Katariina hymyilee. – Parhaat kappaleet synty raa'alla harjoittelulla ja rukouksella, Elisa kertoo. – Ja jammailulla kans, Topias lisää.

Ääniä – Musiikilla on usein paha tapa tulla luokitelluksi johonkin tyylilajiin. Joskus jokin biisi loksahtaa suoraan lajiinsa, mutta usein tarkemmasta määrittelystä voi tulla hyvinkin vaikeaa.

ulu

la OV IN EN ELISA H U koskettimet lu TO A LA A K ATA R II N mmut & lau ru RVA STO TO P IA S O ara V IL JA kit JOA K IM so as b JA A LE K SI O

56

Miten laulu syntyy?

Nuotta 6–7/2008 | www.nuotta.com

Aurum on latinaa ja tarkoittaa kultaa.

− Meidän musiikki on osin raskasta, melodista, moniäänistä ja monipuolista, kosketinsoittaja Katariina rajaa. Selkeitä musiikillisia esikuvia ei meillä niinkään ole. Klassisilta säveltäjiltä ollaan saatu paljon, kuten myös useilta raskaan musiikin yhtyeiltä. Melodisen heavyrockin yhdistelmä laulaja Elisa Huovisen kirkkaan kauniiseen ääneen on jotain, joka kantaa yhtyeen nimeä täysin pystypäin. Suomen gospelkentällä on tällä hetkellä mahtavan monipuolista ja erilaista musiikkia tarjolla. Aina rapmusiikin rytmeistä kovimpiin letinheiluttajiin. Erilaisuus on rikkautta tälläkin saralla, ja kun asia on yhteinen, ei musiikkigenre ratko kaikkea. – On hienoa olla yhdessä muiden gospelbändien kanssa tekemässä Jumalan työtä, Katariina selvittää.

Musiikkia Koko Aurumin kokoonpano on Turun Puolalanmäen musiikkilukion kasvatteja, ja oman lukionsa bändikatselmuksissakin yhtye ehti esiintymään. – Kun me alettiin soittaa


5 nopeaa Topiakselle AURUM ON

kultaa!

rummut! Jeesus tulee

SOITINTEN KUNINGAS ON UNELMANI ON, ETTÄ

takaisin pian

HYVÄ KEIKKA SISÄLTÄÄ AINAKIN

Aurumin rumpali Topias Orvasto päätyi viiden kiperän kysymyksen piinapenkkiin.

hyvän rumpusoolon. YKSI SOITIN LISÄÄ AURUMIIN OLISI

jokin etnosoitin.

lukion bändikatselmuksessa, osa tyrmistyi ja lähti pois, osa jäi takaalalle ja osa tuli fiilistelemään lavan eteen. Se oli silti aika hyvä väylä kertoa kavereille uskostaan, Elisa pohtii. Kaikkein rankinta on kuitenkin se, kun seurakunnan konsertissa sanoo ensi kerran Jeesus ja puolet porukasta kävelee salista ulos. – Ja me tahdotaan kuitenkin tehdä se, mitä Jumala meiltä tahtoo, ei se, mitä yleisö haluaa. Saadaan uskoa, että Jumala on meidän kanssa aina ja annetaan hänen viedä, Katariina kertoo.

Aurum kannattaa ehdottomasti bongata keikoilta. Turkulaisyhtye on ehtinyt keikkakokemustaan kartuttaa jo jonkin verran, ja uuden demolevyn myötä alkaa bändi näkyä keikoilla varmasti enemmänkin. Aurumin verkkosivuilla on kuunneltavissa ensimmäisen levyn kappaleet kokonaisuudessaan, ja yhtye lupaa pian aukeavilta myspace-sivuiltaan mahdollisuutta laajempaan tutustumiseen Aurumin nykytuotantoon. Martti Pyykönen Kuvat Sakari Eirola

Linkslinks

www.aurum.name www.myspace.com/aurumloves

Nuotta 6–7/2008

57


– Uskotko Jeesukseen? – En! – Okei.

– Uskotko Jeesukseen? – Kehen? – Jeesukseen. Siihen kuoli-kaikkien-puolesta-ristillä-tyyppiin. – Ai, se. Miks? – Noo, se on tässä nyt vähän kynnyskysymyksenä… – Kyllähän mää siihen… uskon… Joo, uskon. – No niinhän täällä papereissa lukeekin. Sisään vaan.

58

Nuotta 6–7/2008 | www.nuotta.com

– Uskotko Jeesukseen? – KOKOSYDÄMESTÄNIJASIELUSTANI!! – Jaha, että selvä tapaus? – JEESUS ON MINUN TURVAKALLIONI! – Kyllä, kyllä, niinhän hän on. – MINÄ USKON SINUUN, HERRA! – Selvä, niinhän sinä – – VAIKKA KAIKKI MUUT KIELTÄISIVÄT SINUT, HERRA, MINÄ EN! – Eh, suo anteeksi, tuo taitaa olla minun repliikkini. – MINÄ JULISTAN SINUN NIMEÄSI, HERRA, SINUN NIMEÄSI MINÄ JULISTAN! HALLELUJA! HALLELUJA! – Hei, siellä! Tulkaas auttamaan tämä kaveri sisään. Kiitos.

– Uskotko Jeesukseen? – Voi, minä olen tehnyt niin hirveästi pahaa. Ja se kaikki palaa niin elävänä mieleeni nyt! – Perinteinen Elämän filminauha -efekti. – Voi, en kestä katsoa! Minä tunnustan syntini! – Sepä hienoa. Nyt, uskotko Jeesukseen? – Minua ei voi auttaa enää Taivaan Jumalakaan! – Öhm, tuo ei tarkkaan ottaen pidä paikkaansa. Jospa nyt kuitenkin vastaisit kysymykseen: Uskotko Jeesukseen? – Mitä? – Pelkkä kyllä tai ei riittää. – Mikä se kysymys oli? – Että uskotko Jeesukseen. – Jeesukseen? Jeesukseen?! Älä ole naurettava! Kaikkihan sen tietävät, että hän on pelkkä apupoika. Ei siinä ole mitään uskomista! – Et siis usko, että Jeesus kuoli sinun puolestasi? – Höh, en tietenkään! Typerä kysymys. – Jaha. Selvä sitten, voit jatkaa tuonne vasemmalle.


PORTILLA

-novelli

Usko Jeesukseen jakaa maailman kahtia, halusimme tai emme. Tässä ajassa eroa ei aina huomaa. Raamattu lupaa, että kerran, ison valtaistuimen edessä, meiltä kysytään, uskommeko Jeesukseen. Silloin tilanne on varmasti sellainen, että siinä on nauru kaikilta kaukana. Tässä ajassa saatamme vielä lähestyä tätä tilannetta hieman huumoristakin käsin muistaen, että on kysymys elämästä ja kuolemasta, ja että jokainen Jeesukseen uskova saa elää.

– Uskotko Jeesukseen? – Joo. – Selvä. – Mutta, tuota, minua ei ole kastettu. – Sinulla ei siis ole juhlavaatteita? – Ei – Odotas hetki. Kyllä täältä ohjeet löytyy tällaisillekin tapauksille. Jaha, näinhän täällä… hmm… ja sitten… kyllä, niinpä tietenkin. Odota tässä hetki, niin minä käyn puhumassa asiasta. – Tuota, miten tämä nyt menee? – No, kun kerran uskot Jeesukseen, homma on sillä saletti. Et voi kuitenkaan mennä häihin ilman juhlavaatteita. Minä käyn hakemassa Herralta sinulle jotain päälle pantavaa. – Ai. Okei. Hienoa. (Huh!)

Kommentti JH

– Uskotko Jeesukseen? – Kuka se on? En ole kuullutkaan. – Ai. Ai? Hmm. – Onko se ongelma? – Onhan se. Odota hetki. Hoi, Paavali! Tuletko tänne. Tämä tässä ei ole kuullut Jeesuksesta. Mitäs tehdään? – Älä huoli, Pietari, minä hoidan tämän tästä eteenpäin. Päivää. Paavali. Hauska tutustua. Kiinnostaisiko sinua kuulla Jeesuksesta? – No mikä ettei. Tuntuu olevan iso pomo. – No, niinkin voisi sanoa. Tulehan tänne, ei jäädä portin eteen tukkimaan liikennettä. Ole hyvä ja istu. Otatko teetä? Kahvia?

– Uskotko Jeesukseen? – Ihan vain tiedoksesi, että minä olin piispana ennen sitä kolaria. –? – Että eiköhän tämä ole tällä selvä. Väisty syrjään, että pääsen uuteen valtakuntaani. – Kyllä, tämä on harvinaisen selvä. – Hei, mitäs tämä nyt on! Irti minusta, te likaiset… enkelit! Minä olen piispa! Näinkö täällä kohdellaan kirkon työntekijää? Ei, päästäkää irti, minä olen piispa! Piiiispaaa… Minna-Leena Erkkilä Kirjoittaja on Kustannus Oy Arkin kustantaman menestyskirjan Valtakunta kirjoittaja Kuva SXC / James Wilsher

Nuotta 6–7/2008

59


24

9. 6. . Kun. 5:  – 6: 38 Ap. t. 7: – 29 Ps. 27: –5 Sananl. 6: 28–30

   

16. 6.

25

. Kun. 5: 25 – 7: 24 Ap. t. 0: 23b–48 Ps. 34: –3 Sananl. 7: 9–

   

23. 6.

26

27

2. Kun. 4: 8 – 5: 27 Ap. t. 5: –35 Ps. 4: –0 Sananl. 7: 23

   

30. 6.    

2. Kun. 7:  – 8: 2 Ap. t. 20: –38 Ps. 48: –4 Sananl. 8: 6–7

7. 7.

28

   

29

   

. Aik. 4: 5 – 5: 7 Ap. t. 25: –27 Ps. 5: –3 Sananl. 8: 9

14. 7. . Aik. 6: 37 – 8: 7 Room. 2: –24 Ps. 0: 6–8 Sananl. 9: 8–9

21. 7.

30

   

3

   

32

   

33 34 60

Nuotta 6–7/2008 | www.nuotta.com

2. Aik. 4:  – 6:  Room. 7: –3 Ps. 7: –5 Sananl. 9: 22–23

28. 7. 2. Aik. 2:  – 23: 2 Room. : 23–36 Ps. 22: –8 Sananl. 20: 7

4. 8. 2. Aik. 35:  – 36: 23 . Kor. : –7 Ps. 27: –6 Sananl. 20: 20–2

11. 8.    

Neh. :  – 3: 4 . Kor. 7: –24 Ps. 3: 9–25 Sananl. 2: 4

18. 8.    

Ester :  – 3: 5 . Kor. : 7–34 Ps. 35: 7–28 Sananl. 2: 9–20

R A A M A T T U KA

10. 6.

. Kun. 7: –5 Ap. t. 7: 30–50 Ps. 28: –6 Sananl. 6: 3–33

   

17. 6. . Kun. 8: –46 Ap. t. : –30 Ps. 35: –2 Sananl. 7: 2–3

   

24. 6.

2. Kun. 6:  – 7: 20 Ap. t. 5: 36 – 6: 5 Ps. 42: –8 Sananl. 7: 24–25

   

1. 7.    

2. Kun. 8: 3 – 9: 37 Ap. t. 2: –6 Ps. 49: –9 Sananl. 8: 8

8. 7.    

. Aik. 5: 8 – 6: 8 Ap. t. 26: –32 Ps. 6: – Sananl. 8: 20–2

15. 7.    

. Aik. 9:  – 2: 30 Room. 2: 25 – 3: 8 Ps. : –7 Sananl. 9: 0–2

22. 7.    

2. Aik. 6: 2 – 8: 0 Room. 7: 4 – 8: 8 Ps. 8: –5 Sananl. 9: 24–25

29. 7.    

2. Aik. 24:  – 25: 28 Room. 2: –2 Ps. 22: 9–32 Sananl. 20: 8–0

5. 8.    

Esra :  – 2: 70 . Kor. : 8 – 2: 5 Ps. 27: 7–4 Sananl. 20: 22–23

12. 8.    

Neh. 3: 5 – 5: 3 . Kor. 7: 25–40 Ps. 32: – Sananl. 2: 5–7

19. 8.    

Ester 4:  – 7: 0 . Kor. 2: –26 Ps. 36: –3 Sananl. 2: 2–22

11.6. . Kun. 8: –66 Ap. t. 7: 5 – 8: 3 Ps. 29: –8 Sananl. 7: 

   

18. 6. . Kun. 9: –2 Ap. t. 2: –23 Ps. 36: –26 Sananl. 7: 4–5

   

12.6. . Kun. 9:  – 0: 29 Ap. t. 8: 4–40 Ps. 30: –8 Sananl. 7: 2–3

   

19. 6. . Kun. 20:  – 2: 29 Ap. t. 2: 24 – 3: 5 Ps. 37: –9 Sananl. 7: 6

   

25. 6.

26. 6.

   

   

2. Kun. 8:  – 9: 3 Ap. t. 6: 6–40 Ps. 43: –2 Sananl. 7: 26

2. 7.    

2. Kun. 20:  – 22: 2 Ap. t. 2: 7–36 Ps. 50: –6 Sananl. 8: 9–0

9. 7.    

. Aik.7 :  – 8: 40 Ap. t. 27: –20 Ps. 7: –8 Sananl. 8: 22

16. 7.    

. Aik. 22:  – 23: 32 Room. 3: 9–3 Ps. 2: –9 Sananl. 9: 3–4

23. 7.    

2. Aik. 8:  – 0: 9 Room. 8: 9–2 Ps. 8: 6–36 Sananl. 9: 26

30.7.    

2. Aik. 26:  – 28: 27 Room. 3: –4 Ps. 23: – 6 Sananl. 20: 

6. 8.    

Esra 3:  – 4: 24 . Kor. 2: 6 – 3: 4 Ps. 28: –9 Sananl. 20: 24–25

13. 8.    

Neh.5: 4 – 7: 60 . Kor. 8: –3 Ps. 33: – Sananl. 2: 8–0

20.8.    

Ester 8:  – 0: 3 . Kor. 2: 27 – 3: 3 Ps. 37: – Sananl. 2: 23–24

2. Kun. 9: 4 – 0: 3 Ap. t. 7: –34 Ps. 44: –5 Sananl. 7: 27–28

3. 7.    

2. Kun. 22: 3 – 23: 30 Ap. t. 2: 37 – 22: 6 Ps. : –6 Sananl. 8: –2

10. 7.    

. Aik. 9:  – 0: 4 Ap. t. 27: 2–44 Ps. 8: –0 Sananl. 8: 23–24

17. 7.    

. Aik. 24:  – 26:  Room. 4: –2 Ps. 3: –6 Sananl. 9: 5–6

24. 7.    

2. Aik. :  – 3: 23 Room. 8: 22–39 Ps. 8: 37–5 Sananl. 9: 27–29

31. 7.    

2. Aik. 29: –36 Room. 4: –23 Ps. 24: –0 Sananl. 20: 2

7. 8.    

Esra 5:  – 6: 22 . Kor. 3: 5–23 Ps. 29: – Sananl. 20: 26–27

14. 8.    

Neh.7 : 6 – 9: 2 . Kor. 9: –8 Ps. 33: 2–22 Sananl. 2: –2

21. 8.    

Job :  – 3: 26 . Kor. 4: –7 Ps. 37: 2–29 Sananl. 2: 25–26

13.

   P  S

20.

 A P S

   

27    

4. 7    

2 A P S

11.    

18    

25    

1.    

8.    

15    

22    


U

0: 29 40

–3

– 2: 29 3: 5

– 0: 3 4

7–28

– 23: 30 22: 6

–2

0: 4 –44

3–24

– 26:  2

KALENTERI 9. 6.– 24 . 8.

13.6. . Kun. :  – 2: 9 Ap. t. 9: –25 Ps. 3: –3 Sananl. 7: 4–5

   

20. 6.

27. 6.

4. 7.    

2. Kun. 23: 3 – 25: 30 Ap. t. 22: 7 – 23: 0 Ps. 2: –2 Sananl. 8: 3

11. 7.    

–36 –23

   

7

5–26

. Aik. :  – 2: 8 Ap. t. 28: –3 Ps. 9: –3 Sananl. 9: –3

18. 7.

   

9: 2 8 2 –2

. Kun. 2: 20 – 3: 34 Ap. t. 9: 26–43 Ps. 32: –8 Sananl. 7: 6

15.6. . Kun. 4:  – 5: 24 Ap. t. 0: –23a Ps. 33: –3 Sananl. 7: 7–8

   

Johannes Kastajan

21.6. päivä eli juhannus 22.6. 2. Kun. :  – 2: 25 Ap. t. 3: 42 – 4: 7 Ps. 39: –24 Sananl. 7: 9–2

   

28.6.

2. Kun. 3:  – 4: 29 Ap. t. 8: 23 – 9: 2 Ps. 46: –0 Sananl. 8: 2–3

   

 Ap. t. 4: 8–28  Ps. 40: –4  Sananl. 7: 22

29.6.

2. Kun. 5:  – 6: 20 Ap. t. 9: 3–40 Ps. 47: –20 Sananl. 8: 4–5

   

. Aik. 26: 2 – 27: 34 Room. 4: 3 – 5: 5 Ps. 4: –7 Sananl. 9: 7

25. 7. 2. Aik. 4:  – 6: 4 Room. 9: –2 Ps. 9: –5 Sananl. 20: 

1. 8. 2. Aik. 30:  – 3: 2 Room. 5: –22 Ps. 25: –5 Sananl. 20: 3–5

8. 8.    

Esra 7:  – 8: 20 . Kor. 4: –2 Ps. 30: –3 Sananl. 20: 28–30

15. 8.    

Neh. 9: 22 – 0: 39 . Kor. 9: 9 – 0: 3 Ps. 34: –0 Sananl. 2: 3

22.8.    

Job 4:  – 7: 2 . Kor. 4: 8–40 Ps. 37: 30–40 Sananl. 2: 27

5. 7.    

. Aik. :  – 2: 7 Ap. t. 23: –35 Ps. 3: –8 Sananl. 8: 4–5

12.7.    

. Aik. 2: 9 – 4: 7 Room. : –7 Ps. 9: 4–2 Sananl. 9: 4–5

19.7.    

. Aik. 28:  – 29: 30 Room. 5: 6–2 Ps. 5: –5 Sananl. 9: 8–9

26.7.    

2. Aik. 7:  – 8: 34 Room. 9: 22 – 0: 3 Ps. 20: –0 Sananl. 20: 2–3

2. 8.    

2. Aik. 32:  – 33: 3 Room. 5: 23 – 6: 7 Ps. 25: 6–22 Sananl. 20: 6–8

9.8.    

Esra 8: 2 – 9: 5 . Kor. 5: –3 Ps. 3: –8 Sananl. 2: –2

6.8. 16.8.    

Neh. :  – 2: 26 . Kor. 0: 4 – :  Ps. 34: –23 Sananl. 2: 4–6

23.8.    

Job 8:  – : 20 . Kor. 5: –28 Ps. 38: –23 Sananl. 2: 28–29

6. 7.    

. Aik. 2: 8 – 4: 4 Ap. t. 24: –27 Ps. 4: –8 Sananl. 8: 6–8

13.7.    

. Aik. 5:  – 6: 36 Room. : 8–32 Ps. 0: –5 Sananl. 9: 6–7

20.7.    

2. Aik. :  – 3: 7 Room. 6: –23 Ps. 6: – Sananl. 9: 20–2

27.7.    

2. Aik. 9:  – 20: 37 Room. 0: 4 – : 22 Ps. 2: –4 Sananl. 20: 4–6

3.8.    

2. Aik. 33: 4 – 34: 33 Room. 6: 8–27 Ps. 26: –2 Sananl. 20: 9

Esra 0: –44 . Kor. 6: –20 Ps. 3: 9–8 Sananl. 2: 3

Neh. 2: 27 – 3: 3 . Kor. : 2–6 Ps. 35: –6 Sananl. 2: 7–8

24.8.    

sinne ristille?

ja vienyt sen, mikä pahoittaa mielesi,

OLEN ITSE NÄHNYT ristin tärkeyden elämässäni. Ja toisten. Ei minulla, ei sinulla ole muuta lohdutuksen paikkaa kuin olla ristillä. Ei missään muualla saa jätettyä syntitaakkaa pois. Ristillä vain. ERKKI LEMINEN ON kirjoittanut laulun Ristin luona. Kun ensi kertaa kuulin sen parikymmentä vuotta sitten, jäi se saman tien sydämeen. ”Ristin luona langenneella paras paikka…” Huima lupaus, ja se on totta. Ei pidä lähteä ”minkään synnin tähden ristin luota pois”. Ei Isä tahdo lapselleen pahaa, vaikka tämä olisi kuinka paljon rikkonut Isää vastaan. Sillä ”ristin luona ainoastaan Isä armahtavi lastaan” ja vielä ”rauhan julistaa”. Kunpa sydämeni osaisi ottaa tämän lupauksen niin, että se todella rauhoittuisi. Ottaisi rauhan vastaan. Rauha on jo hankittu siellä ristillä, rauha meidän ja Jumalan välille. Se rauha kestää. SAAVU PIAN RISTILLE. Kun risti on pohjana, kaikki muukin kestää. Jos risti puuttuu, käy niin kuin laulussa, että on uhkana pudota kauhun kuiluihin. Risti suojaa putoamasta. Risti antaa suojaa eikä sielunvihollinen syytöksineen pääse tekemään pahaa. Risti pelastaa. KERRAN PIDIN HARTAUTTA joukolle kirkon työntekijöitä. Puhuin Kristuksesta ja rististä. Olin kertonut, kuinka risti on kuin poltinmerkkinä sydän lihassani. Se on samanlaista, kuin Partaharjun suurten leirien illalla Salvosjärven rannalla sytytetty kirkas valoristi. Se loisti yli tyynen järven ja heijasteli vedenpinnasta. Sen valo näkyy vieläkin verkkokalvolla. Se risti kuuluu usein puheissani. Joku kuitenkin tuosta joukosta ajatteli ääneen, ettei samasta aiheesta aina jaksa puhua. Mielestäni siitä pystyy puhumaan. Siitä on puhuttava. Yhä uudestaan. Kaikki eivät vielä tiedä, kuinka sydämeen saisi rauhan. Ja kuinka helposti sen saa. Ristillä.

Timo Havukainen Nuorisotyönohjaaja, Naantali

Ristin luona

.8. 17.8.    

En tarkoita sitä, että olisit roikkunut siellä niin kuin Jeesus. Ristillä olet silloin, kun olet sen luona. Vieressä.

OLETKO OLLUT RISTILLÄ?

sanat Erkki Leminen

10.8.    

Ristillä

OLETKO KOSKAAN KOKEILLUT

 2. Kun. 3:  – 4: 7

K ansanlähet yspäivät K ajaanissa w w w.k ansanlahet yspaivat.fi

– 3: 23 2–39  27–29

26–27

14. 6.    

Evankeliumijuhlat K ank aanpäässä w w w.sley.fi

2. Kun. 0: 32 – 2: 2 Ap. t. 8: –22 Ps. 45: –2 Sananl. 8: 

   

5–6

: 22 23

Juhannusaatto

. Kun. 22: –54 Ap. t. 3: 6–4 Ps. 38: –8 Sananl. 7: 7–8

   

   

2

HARTAUS

Job 2:  – 5: 35 . Kor. 5: 29–58 Ps. 39: –4 Sananl. 2: 30–3 Kuva SXC / Dez Pain

Ristin luona kiusatulla langenneella vaivatulla paras paikka on, paras paikka on. Siksi älä koskaan lähde, älä minkään synnin tähden ristin luota pois, ristin luota pois. Ristin luona ainoastaan synnin turmelusta vastaan voitto saatu on. Ristin luona ainoastaan Isä armahtavi lastaan, rauhan julistaa, rauhan julistaa. Ristin luona kiusatulla paras paikka on. Ristin luona pohja kestää armo putoomasta estää kauhun kuiluihin, kauhun kuiluihin. Ristin luona lepo koittaa, toivo epätoivon voittaa, sydän puhdistuu, sydän puhdistuu. Ristin luona ainoastaan synnin turmelusta vastaan voitto saatu on. Ristin luona ainoastaan Isä armahtavi lastaan, rauhan julistaa, rauhan julistaa. Ristin luona kiusatulla paras paikka on.


TAPAHTUM ATORI Kansainväliset Johannesfestarit juhannuksena Anjalankoskella

Kansi Stockxpert ja Nuotta

Nuotta ilmestyy 11 kertaa vuodessa 29. vuosikerta ISSN–0357–7139 TOIMITUS Päätoimittaja Juha Heinonen juha.heinonen@nuotta.com Toimitussihteeri Tommi Hakkari tommi.hakkari@nuotta.com Yhteydenotot sähköpostilla Toimituskunta Masamitsu Amemori, Joanna Amemori, Tuomas Auvinen, Riina Halme, Touko Hjelt, Riikka Hämäläinen, Tuomas Luoma, Johannes Koskenniemi, Leena Koski, Martti Pyykönen, Saara Räty Toimitusneuvosto Tommi Hakkari, Juha Heinonen, Eija Joensuu, Jari-Pekka Järvinen, Sami Liukkonen, Jussi Miettinen, Kai Niemelä, Päivi Niemi, Lauri Parvio, Lasse Räty, Raimo Raukko Ulkoasu Tea Ikonen, Tommi Hakkari, Tommi Hämäläinen TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET YAP Solutions Oy / Nuotta, PL 22, 01621 VANTAA. Puh. 030 39778 (ma–pe klo 8–16), fax (09) 794 031, tilauspalvelu@nuotta.com Sähköpostia lähettäessäsi mainitse lehden nimi. NORMAALIT TILAUSHINNAT kestotilaus 44 euroa, vuosikerta 48 euroa, ½ vsk. 29 euroa, ulkomaille postitettaviin lisämaksu MAINOKSET JA MEDIAKORTTI ilmoitukset@nuotta.com Mediakortti löytyy netistä: www.nuotta.com/medialle/mediakortti ILMOITUSHINNAT Katso mediakortista, hinnat alkaen 100 e TOIMITUKSEN OSOITE PL 184, 00181 HELSINKI, Lastenkodinkuja 1 (2. krs), puhelin: (09) 2513 9253 faksi: (09) 2513 9280 sähköposti: toimitus@nuotta.com etu.sukunimi@nuotta.com www.nuotta.com Toimitus ei vastaa tilaamattoman materiaalin palauttamisesta. JULKAISIJAT Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys KUSTANTAJA Kustannus Oy Arkki, toimitusjohtaja Lauri Parvio Kustannus Oy Uusi Tie, toimitusjohtaja Raimo Raukko PAINO Uusimaa Oy

Hietoinrannan leirikeskuksessa vietetään juhannuksena Johannesfestareita. Paikalle on tulossa ainakin Kraka, Saraste, Aarni, Ilon hiutaleet sekä pitkänlinjan venäläinen gospelyhtye Drusjki. Mukana myös Juha Heinonen, Teija Patjas, Markku Niemelä, Timo Rämä ja monet muut. Käy tsekkaamassa koko ohjelma netistä www.johannesfestarit.fi tai lähetä meiliä info@johannesfestarit.fi Johannesfestarit yhdistää luonnonrauhan, tunnelmallisen rannan, kokon, ystävät sekä hyvän gospelin. Tapahtuman hinta vaihtelee riippuen majoituksen luxuksen tasosta.

kain 80-luvun alun treenikämpässä, eli siinä kohden, mikä on pakko nähdä ja itse kokea. Eviksillä on nuorien oma teltta-alue, ja tapahtumaan on edelleen vapaa pääsy.

Life 08!? Kansainvälinen Taiteiden Kesä laajenee kesällä 2008. Perinteisten taideworkshopien rinnalle tulevat omat pajat toiminnasta ja tieteestä kiinnostuneille. Kesäkylän annista päästään nauttimaan myös viikonloppuna, kun Nuorten Kesä yhdistyy leirikokonaisuuteen uudella tavalla. Ilmoittautuminen taideleirille alkaa pian, seuraa nettisivuja www.nm.fi!

Minne menet? Suuntana risti

Juhannusyö Esantuvalla 20.– 21.6. Lähde viettämään juhannusta Sanan, pelien ja saunan merkeissä Kauhajärvelle klo 19.30 alkaen. Osallistumme juhannusaatonmessuun Kauhajärven kirkossa klo 22. Aamupala ja majoitus 10 €, muuten tarjoilut toteutetaan nyyttärimeiningillä. Ilmoittaudu Antti Iivarille, anttiiivari@hotmail.com tai 041469 8182.

Kesällä Eviksille Kankaanpäähän Valtakunnalliset Evankeliumijuhlat tarjoavat monta kauhallista tosi hyvää nuorelle seurakunnalle. Musapuolella mukana nähdään ja kuullaan muun muassa Teraa, The Roadia, Normania, Sarastetta, AOC: tä, kls:ää, Ystävyyden Pilveä, Ipe Vettenrantaa, Cotton Viitasta, Hencca & Bigbandia sekä monia muita. Tarjolla on raamattutunteja, keskustelukanavia, Siikkarijamit, Riemumessu, yleisurheilukilpailut ja laadukkaat yöjamit molempina iltoina. Sokerina pohjalla Road-museo poi-

Vietä viikonloppu 4.– 6. 7. 2008 Kajaanissa. Kansanlähetyspäivien nuortenohjelma kutsuu sinua pohtimaan elämää suurempia asioita. Muista myös Urbaani unelma, joka valtaa Kajaanin kadut jo 30. 6.! Lisää infoa nuorisotiimi@sekl.fi tai www.nm.fi.

Haaveista totta? Haluatko viettää vuoden, joka todella muuttaa elämäsi? Haluatko oppia lisää Jumalasta, itsestäsi tai nuorisotyöstä? Kaipaatko elämääsi jotain uutta? Haku nuorisotiimiin käynnissä NYT! nuorisotiimi@sekl.fi tai www.nm.fi.

Merkkaa kalenteriisi: Pointti 2008 -jatkorippileirimme 12.–14. 9. 2008 Ryttylässä Leiri on suunnattu erityisesti tämän kesän riparilaisille, mutta se on avoin myös muille kiinnostuneille. Lisätietoja ja tarkempi ohjelma löytyy juhannuksesta alkaen Nuorten Maailman sivuilta www.nm.fi.

Kesäkertzi kokoontuu Kalliossa Helsingin kertzi jatkaa toimintaansa läpi kesän alkaen keskiviikkona 4. 6. Toimintaa piisaa joka keskiviikko kello 17.00 lähtien. Kokoontumispaikkana useimmiten Kertzi, joka löytyy Kalliosta, Castreninkatu 18 b. Luvassa yhteyttä, sanan tutkiskelua, pelaamista ja muuta mukavaa puhastelua. Parhaiten pysyt mukana: www.kertzi.net.

Lutterin perikunta ja muu Varsinais-Suomi kerääntyy Mustajärvelle ainakin kerran kesässä. Lutterin perikunta vetää kesällä osittain henkeä, mutta Mustajärven leirikeskuksessa pidetään nuorteniltaa 4. 7. alkaen kello 19.00. Mukana Mustajärven riparilaiset, Timo Nisula, Anne ”Maata Näkyvissä” Vähätalo sekä Juha Heinonen. Mustajärvellä linnut laulavat kauniimmin kuin missään ja saunatkin on lämpiminä, eli kannattaa tulla kauempaakin.

Pohjanmaan poppoo kerääntyy puolestaan Esantuvalle Erityisesti 5. 7. pidetään nuortenilta Esantuvalla ihan Pohjanmaan malliin. Ohjelmaa piisaa ja pöydät notkuvat… Mukana illassa Esantuvan riparijengi, Musti Lähteenmaa, Liisi Portin ja Juha Heinonen sekä siikkarimeiningit ja muut S-iltojen ilot, hyvää Sanaa unohtamatta.

Kokkolassa tapahtuu 2. 8. Kokkolan Evankeliumijuhlien yhteydessä on ohjelmaa myös nuorille. Iltamessu Kokkolan kirkossa klo 19. Kirkon jälkeen nuorten jatkot seurakuntatalolla. Mukana muun muassa Hannu Kippo.

Titaanikonsertti jyrähtää Lahdessa Titaanikonsertti on kristillinen metallipainotteinen herätyskonsertti Lahden Kääntöpiirissä lauantaina 14. 6. alkaen kello 18.00. Tapahtuman lauteilla nähdään muun muassa Sacrecy, Deuteronomium, Luotettava Todistus sekä tapahtuman puuhanainen Johanna Ylimäki. Tapahtuman yksi tarkoitus on olla alkuräjähdyksenä titaani-toiminnalle. Titaani-toiminta

tähtää evankelioimiseen, katutyöhön, tapahtumiin, seurakuntanuorten rohkaisuun, sekä kutsuu palvelutyöhön. Tapahtumassa ovat mukana Gospel Riders, Preacher Mc, Maanalainen levykauppa ja monet muut yhteistyötahot yli kirkkokenttärajojen. Infoa ja isompien ryhmien ennakkovarauksia numerosta 044 - 253 6435.

Tapahtumassa esiintyy muun muassa Luotetteva Todistus. Kuva www.luotettava.net


Arvomme kaikkien 31. 8. 2008 mennessä itselleen tai kaverille Nuotta-lehden tilanneiden kesken 10 kpl ristinmuotoisia mp3-soittimia (2 gigan muistilla).

-so Vo i t a m p 3

iti

n

NUOTTA TAHTOO ANTAA RAKENNUSPALASIA SINUN ELÄMÄÄSI Nuotta on lehti täynnä ajankohtaista asiaa elämästä, uskosta, ihmissuhteista ja gospelista. Ympäristöteemoja unohtamatta. Eli siis AITOA TAVARAA NUORTEN MAKUUN. Valtavan suosion saanut tarjouskampanjamme jatkuu edelleen. Voit vielä tilata Nuotan vuodeksi kotiisi (jatkuva kestotilaus) USKOMATTOMAAN 32 EURON HINTAAN (norm. 44 e). Saat siis 11 NUMEROA ELI 536 SIVUA TÄYTTÄ ASIAA! Tai jos et vielä ole aivan vakuuttunut Nuotan huikeudesta ja haluat tilata maistiaisen tai vaikka lahjan kaverillesi, kannattaa laittaa korvan taakse Nuotan tutustumistarjous; 3 KUUKAUDEN LEHDET edullisesti vain 9 EUROA. Tällä tavalla saat 144 SIVUA LUETTAVAA suoraan postilaatikkoosi kannettuna.

Tilaa

Nuoren seurakunnan sanoma. TILAA ALLA OLEVALLA LOMAKKEELLA PUHELIMELLA: 030 39778 (MA–PE KLO 8–16) SÄHKÖPOSTILLA: TILAUSPALVELU@NUOTTA.COM

TILAUS ON JATKUVA SÄÄSTÖTILAUS, jonka voit lopettaa halutessasi tutustumisjakson

jälkeen. Kestotilaus (jatkuva säästötilaus) on aina edullisin tilausmuoto. Tilaus jatkuu toistaiseksi, kunnes tilaaja muuttaa tilauksen määräaikaiseksi tai irtisanoo sen kirjeellä tai puhelimitse. Voit perua tilauksesi sovitun tilausjakson jälkeen (3 kk tai vuosi).

TILAAN NUOTAN EKAT 3 KK 9 e (norm. 24 e) KESTONA 32 e vuosi (norm. 44 e) VUOSITILAUS 40 e (norm. 48 e)

Hinnat voimassa 2008 ajan

Maksaja

NUOTTA MAKSAA

Saaja

POSTIMAKSUN

Nimi Osoite

Nuotta / Kustannus Oy Arkki TUNNUS 5001710

Puhelin Sähköposti Nuotta ilmestyy 11 kertaa vuodessa.

NETISTÄ: WWW.NUOTTA.COM

00003 VASTAUSLÄHETYS


IRTONUMERO 5 € ISSN 0357-7139

9

01

770357 713007

i n a a b ur lma une u t u e s i k kaupun

pÄÄ

8 0 0 2 . 8 . 6. - 10

tule ! i s k e s i Ä l i m i i t

w w w. u

htinen Kalevi Le

m o c . a m l e rbaaniun

lmann, e d E i l u m a S .8.2008! 8 i t t r e s n o k

Amritzer Johannes (SWE)

Palvelupisteiden lisäksi Helsingin Jäähallissa iltatilaisuuksia. Mukana Kalevi Lehtinen ja Johannes Amritzer (Swe). Artisteina Juha Tapio, Suhe ja moni muu. Jippii-konsertti 10.8.08 kello 14.30. T iimiläiseksi ilmoittautuminen puh. 050 4321 959, satu@urbaaniunelma.fi. Tapahtuman järjestäjinä on jo nyt 40 seurakuntaa ja järjestöä.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.