Kesä, usko ja
elämä
Kaksoselämää / Japani on in / Mun ystävä / Usko ja muoti / Jeesus kesällä / Kerjä läiset keskuudessamme / Narsisti seurustelukumppanina / Nolla / Joose / Uneton48
K U U M e N e e & K y lM e N e e Koonnut Martti Pyykönen
KeSÄ!
Toukokuun puolivälissä Suomi oli Euroopan lämpimin paikka.
riparit
Yli 80 % suomalaisista 15-vuotiaista on tänäkin kesänä riparilla. Et ole yksin!
JalKapalloN MMKilpailUt
Etelä-Afrikassa 11. 6. – 11. 7. Urheilujuhlaa parhaimmillaan!
SUoMitv KaNtaa vaStUUta
Kanava jätti näyttämättä tv-sarjassa avioliiton ulkopuolisen sekstailun.
S i v U pe r S oo Na
Marzilla pysyy
kitara kädessä Teksti ja kuva Johanna Juupaluoma
JalKapallo
Television ohella kuningaslaji koukuttaa takapihoilla ja rantanurmikoilla!
JUhaNNUS
Johannes Kastajan muistopäivä!
MeKSiKoNlahdeN ölJy vUoto
Ympäristökatastrofi vailla vertaa. 13 miljoonaa litraa öljyä päivässä mereen.
vÄKivaltaiSUUdet lÄhetySKeNtillÄ
Irakissa kuoli joukko kristittyjä opiskelijoita pommi-iskuun.
1979 Marzi syntyy 1983 Ensimmäinen julkinen esiintyminen 1991 Aloittaa kitaransoiton 1995 Aloittaa Tapiolan musiikkilukion
hUKKUMiSKUoleMat
Vuonna 2009 hukkui 147 suomalaista, joista pääosa kesäkuukausina.
itiKat
Jumala hei... onko näillä oikeasti jokin tarkoitus?
1996 Oriveden musiikkileiri, jossa tutustuu mm. vibrafonisti-säveltäjä Arttu Takaloon 1998 Aloittaa opinnot Sibelius-Akatemiassa (jotka ovat vieläkin kesken) 2006 Oma levy ilmestyy 2010 Odottaa tulevan levyn julkaisua
− Soittajan leipä on ripoteltu pitkin Suomea, toteaa kitaristi Marzi Nyman, jolta ei into musiikkiin hiivu. Kokeilevaa jazzia soittava muusikko uskoo, että Jumala on mukana hänen musiikissaan. 1. Mitä kuuluu Marzille? Hyvää kuuluu, vaikka viime kevät oli hieman kaoottinen ja täynnä kaikenlaista. 2. Millainen on arkesi? Työn pirstaleisuuden takia tun tuu, että elämä on liian hektistä. Koko ajan on jotain menoa ja kivaa tekemistä, joten välillä unohtuu pysähtyminen ja oman sydämen äänen tutkailu. 3. Millaisissa projekteissa olet nyt ollut mukana? Olen nyt keikkaillut Marzi Nyman -trion kanssa, soittanut Vuokko Hovatan kanssa ja ollut
TV1:llä esitetyn Make up! -shown housebändissä. 4. Mistä innostus kitaran soittamiseen lähti? Se on tullut jo lapsuudesta, jolloin vanhempieni järjestämillä avioliittoleireillä kitaraa soittanut Jussi Lisko teki minuun suuren vaikutuksen. 5. Kenen kanssa haluaisit vielä tehdä yhteistyötä? Jazz-viulisti Pekka Kuusiston kanssa. Hän on oikea supermies, ja ikävöin yhteistyötämme. Tiedän kuitenkin, että tiemme taas kohtaavat. 6. Mitä uskossa oleminen merkitsee? Uskon kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Välillä tuntuu, että Jumala on lähempänä ja välillä kauempana. Kuitenkin hän on aina mukana elämässäni ja kaikessa siinä, mitä teen. 7. Mitä odotat? Odotan tulevan levyn valmistumista, joka on enää pientä viilailua vaille valmis.
pÄ Ä K i r J o i tUS
K UU K aU d e N lU K U
Mistä löytyvät kylän rikkaimmat tytöt ja pojat? raha, MaiNe ja julkisuus ovat mittareita, joiden mukaan meidän arvoamme yleensä mitataan. Olemmeko kiiinnostavia ihmisiä, onko elämässämme sisältöä, onko elämämme tarpeeksi arvokasta ja tienaammeko tarpeeksi? Elämän todellinen rikkaus saattaa yllättää, ainakin jos Raamatun opetuksia haluaa seurata. Jeesus neuvoi etsimään katoamatonta aaretta, jolle koi ja ruoste eivät voi tehdä tuhoaan. Olimme keväällä Viron Haapsalussa Mida sa veel ootad? -tapahtumassa. Vierailimme myös Haapsalun kehitysvammaiskoulussa. Laitoimme pienen äänentoiston paikalleen ja Saraste-yhtye alkoi valmistautua konserttiin. Sali täyttyi hyvissä ajoin nuorista, joista monet istuivat pyörätuoleissa. Konsertissa esiintyvän yhtyeen lisäksi minun oli määrä puhua tilaisuudessa. Tarvitsemamme tulkki oli myöhässä, mutta konsertti pääsi alkamaan ajallaan, kun koulun englanninkielen opettaja tulkkasi ensimmäiset spiikit. Toisen kappaleen aikana eräs pyörätuolissa istunut nuori mies alkoi taputtaa innokkaasti mukana. Koko sali lähti taputuksiin täysillä mukaan. Tunnelma muuttui tosi lämpimäksi ja kodikkaaksi. Tuntui siltä, että me kaikki Suomesta tulleet vieraat, virolaiset koululaiset ja opettajat olimme kuin suoraan Taivaan Isän katseen alla. SaMa tUNNelMa ja mukana eläminen
jatkui koko konsertin ajan. Kerroin puheessani, kuinka Jumala näkee meidät kaikki. Puhuin siitä, kuinka pienenä luulimme kaverini Keijon kanssa, että Jumala heittää kuumia kiviä tuhmien lasten päälle. Uskoimme näin, kunnes äitini kertoi, että Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Varsinkin lapsia ja lapsenmielisiä. Myös Saraste-yhtye kertoi Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen täydellisestä työstä ristillä. Siitä, kuinka meistä tuli Jumalalle kelvollisia ihmisiä. Nuoret istuivat hiljaa kuunnellen ja musiikin alkaessa taas mukana taputtaen. Sarasteen pojatkin totesivat, että tämä oli paras konsertti ikinä. Saimme kokea koulun salissa yhteisen hetken Jumalan rakkauden äärellä.
Maailman mielestä paikalla olevilta nuorilta saattoi puuttua jotain mitä monilla muilla tuntuu olevan paljon enemmän, mutta uskon, että nämä nuoret näkivät juuri tästä syystä enemmän ja syvemmälle. Heitä oli riisuttu ylimääräisestä ja turhasta. KeNiaSSa KÄydeSSÄNi kättelin hymyilevää nuorta miestä, joka sanoi, että hän on maailman onnellisin mies, koska hänellä on kaikkea. Tämä savimajassa asuva nuorukainen ei ollut meidän mittapuullamme ajatellen rikas. Hän söi samanlaisen maissiannoksen vuoden jokaisena päivänä ja hänellä oli vain yksi vaatekerta. Kuitenkin mies totesi, että hänellä on Jeesus, koti sekä läheisiä ympärillä. Hänellä on kaikki mitä ihminen tarvitsee. Kaksi kohtaamista Virossa ja Keniassa ovat saarnanneet minulle siitä, mikä elämässä on tärkeää ja arvokkainta. Usein tavoittelemme otsa kurtussa ja kiireellä sellaista, mitä pidämme tärkeänä ja jopa pakollisena, jotta elämämme olisi onnellista. Todellinen onni tulee siitä, että ihminen saa omakseen suurimman aarteen, joka kestää tämän elämän jälkeen. tÄMÄ KeSÄiNeN lehti kertoo Jumalan rakkaudesta, armon kohtaamisesta ja ikuisen elämän ihmeellisestä lahjasta. Lue se ja katso ympärillesi. Nauti kesästä, lomasta ja vapaudesta. Etsi elämällesi pysyvää perustaa, sellaista mikä kestää tämän ajan jälkeenkin. Parasta matkaseuraa saat kulkemalla Jeesuksen kanssa. Mukavaa kesää!
Roskakorin sijasta roskia ajautuu vuosittain noin
6
miljardia kiloa maailman valtameriin. Lähde National Geographic
J uha Heinonen Nuotan päätoimittaja Nuotta 6−7 / 2010
3
S i S Ä llyS
10 2 Kovan luokan muusikko Marzi Nyman kertoo uskostaan. 3 Pääkirjoitus: Mistä löytyvät kylän rikkaimmat tytöt ja pojat? 5 Kaksoset Anna ja Elina tekevät taidetta ja luottavat Jumalaan. 8 Nokikkain puunhalaaja ja löhölomaaja. Minkälaisen loman sinä haluaisit viettää? 9 Jukka on uskossa kesälläkin! Lue, miten hän hoitaa uskoaan. 10 Lue, mitä japanilaiset nuoret ajattelevat materiasta, yhteisöllisyydestä, muodista ja uskonasioista. 11 Johannan terveiset Japanista 12 Neljä tarinaa ystävyydestä 16 Jeesus Facebookissa: Susanna ei saanut töitä. Miten selvitä ensi vuodesta? 17 Ylöjärven seurakuntanuoret tekivät poplauluista musikaalin kirkkoon. 18 Mitä uskovan pitäisi ajatella muodista, tatuoinneista ja meikkaamisesta? 20 Vietä ihana kesä Jeesuksen kanssa Näin hoidat uskoasi kesälomalla. 22 Kerjäläiset ovat saapuneet viime vuosina suomalaiseen katukuvaan. Mitä heistä pitäisi ajatella? 23 Gallup: Miten suhtaudut romanikerjäläisiin? 24 Ristikko 25 Illaksi kotiin 26 Testaa, miten sinä voit. 27 Kesä on kristillisiä festareita pullollaan Suunnittele mind mapin avulla festarireissu. 29 Sarjakuvat 30 Millainen on kenialaisen nuoren koulupäivä? Lue Nuotan ystävyyskoulusta. 31 Julisteet
Nuotta ilmestyy 11 kertaa vuodessa 31. vuosikerta issn– 0357–7139
36 Raamiksessa pohditaan, miten ja miksi parannusta pitää tehdä. 38 Raamattu- ja rukouskalenteri Hyvä keino tehdä rukouksesta ja raamatunluvusta päivittäinen tapa. 40 Torinoon ja takaisin. Nuotan toimittaja kävi katsomassa Torinon käärinliinoja. 42 Kotimaassa riittää nähtävää! Miten olisi Nuotan kirkkokierros? 44 Hävettääkö katuevankeliointi? Lue, mitä sillä voi saada aikaan ja kuinka saat katuevankelioinnista luonnollisen tavan elämääsi. 46 Narsismi tapetilla. Lue narsistin kanssa seurustelleen tarina. 48 Meillä ja maailmalla tapahtuu Uutiset ja mää. 49 Nuorten Kesä ja Life 10 tuovat potkua kesään. 50 Nolla tekee parhaansa Jeesuksen kunniaksi. 51 Kristityt esittävät taiteilijat tapasivat Usko, Toivo ja Taide -tapahtumassa. 52 Joose Keskitalo on kristitty taiteilija, joka jakaa mielipiteitä. 54 Zambian Vocal Collection ja Adil Yashar haluavat jakaa ilosanomaa musiikin kautta Suomessa. 55 Levyarvostelu 56 Elokuvaa yötä päivää Uneton48 haastaa ihmisiä tekemään elokuvan kahdessa vuorokaudessa. 58 Millaisia elokuvia kristityn kannattaa katsoa ja millä perusteilla niitä voisi arvioida? 60 Gospeluutiset 61 Top 5 ja Hartaus 62 Tapahtumatori Minne sinä suuntaat tänä kesänä? 63 Miks ihmeessä joku lukis Nuottaa, Lauri?
Toimituskunta Maarit Alkula, Tuomas Auvinen, Riina Halme, Netta Norro, Jukka Peura, Martti Pyykönen, Saara Räty, Susanna Sarimaa, Aarni Seppälä, Elisa Sirainen, Mikke Vepsäläinen, Johanna Välimäki Toimitusneuvosto Mika Falk, Tommi Hakkari, Juha Heinonen, Leevi Helo, Sofia Huolman, Teemu Kakkuri, Olli Lehmonen, Kai Niemelä, Päivi Niemi, Lasse Räty, Raimo Raukko Ulkoasu Tea Ikonen, Tommi Hämäläinen
toiMitUS Päätoimittaja Juha Heinonen juha.heinonen@nuotta.com Toimituspäällikkö Tommi Hakkari tommi.hakkari@nuotta.com Yhteydenotot sähköpostilla Toimitussihteeri Joanna Amemori joanna.amemori@nuotta.com
TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET Nuotta/Tilauspalvelu, PL 184, 00181 HELSINKI Puh. 040 7007 707 (ma – pe klo 9 –14) tilauspalvelu@nuotta.com Sähköpostia lähettäessäsi mainitse lehden nimi. NORMAALIT TILAUSHINNAT kestotilaus 49 euroa, vuosikerta 55 euroa, ulkomaille postitettaviin lisämaksu
Pakko olla in! Japanilaiset nuoret elävät kovien paineiden alla. Vaatteiden ja aatteiden on pakko sulautua joukkoon. Porukasta tippuminen on häpeä.
20 Pitkä kuuma kesä Mitkä kysymykset vaivaavat rippikoululaisen mieltä? Nuotta listasi seitsemän.
50 Joose Keskitalo jakaa mielipiteitä Muusikko kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan sekä siitä, mistä kummalliset sanoitukset ja erilainen soundi kumpuavat.
MAINOKSET JA MEDIAKORTTI ilmoitukset@nuotta.com Mediakortti löytyy netistä: www.nuotta.com/mediakortti.html ILMOITUSHINNAT Katso mediakortista, hinnat alkaen 100 e
Kustannus Oy Uusi Tie, toimitusjohtaja Raimo Raukko Suomen Ev. Lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys, pääsihteeri Jussi Miettinen PAINO Painotalo Auranen Oy
TOIMITUKSEN OSOITE PL 184, 00181 HELSINKI, Lastenkodinkuja 1 (2. krs), puhelin: (09) 2513 9255 sähköposti: toimitus@nuotta.com etu.sukunimi@nuotta.com www.nuotta.com Toimitus ei vastaa tilaamattoman materiaalin palauttamisesta. JULKAISIJAT Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys Suomen Ev. Lut. Opiskelijaja Koululaislähetys KUSTANTAJAT Sley-Mediat Oy, toimitusjohtaja Teemu Kakkuri
Kannen kuva Saija Arola
pÄ Ä ha a S tat te lU
Kaksi kaunista
eitä
yhdessä ja erikseen Teksti Veera Vaarnamo Kuvat Anna Äärelä
Jumala todella siunaa lapsiaan lahjoillaan. Yhtenä todisteena siitä ovat kaksoset Anna ja Elina Äärelä. He ovat tehokaksikko, joka elää unelmoiden ja tehden unelmistaan elämäänsä. Nuotta 6−7 / 2010
5
A
nna on nuori valokuvaaja, ja Elina suunnittelee ja ompelee vaatteita. Monia kummastuttaa heidän ikänsä suhteessa heidän saavutuksiinsa. He ovat vasta 17-vuotiaita, ja takana ovat jo esimerkiksi Annan valokuvausmatka rockyhtye Sunrise Avenuen Saksan-kiertueella sekä Elinan kaksi omaa vaatemallistoa valmistettuina ja myytyinä. Miten tämä voi olla mahdollista? Tytöt kertovatkin nyt, miten tähän on päädytty.
Ihan nollastahan tähän ollaan päädytty, Elina toteaa. Ensin Elina ompeli vaatteita vain itselleen, mutta laitettuaan itse tekemistään vaatteista kuvia esille internetiin joku tyttö tahtoi itselleen samanlaisen hupparin kuin Elinalla. − Tähän päivään mennessä oon tehnyt varmaan 30 niitä nappihuppareita, Elina huokaa. Siitä alkoi tilaustöiden tekeminen ja hommia
oMpele Se itSe! Kaksosten elämä alkoi Australiasta, jossa he asuivat viisivuotiaiksi asti. Elina muistelee, miten hän jo tuolloin ihaili äitiä, joka ompeli tytöille kaikki vaatteet. Elinan innostus ompelemiseen alkoi kuitenkin vasta yläasteella, kun hän halusi tietynlaisen hameen, eikä äiti suostunut ompelemaan sitä hänelle. − Äiti sanoi, että hän voi kyllä neuvoa mua, jos itse ompelen sen, sanoo Elina. Ja tänäänkin Elina on onnellinen siitä, ettei aina saa kaikkea mitä haluaa, sillä tuo ensimmäinen oma tekemä vaatekappale oli alkua jollekin suurelle − omalle mallistolle. Ei se helppoa ollut, ompeleminen on aina vaatinut paljon harjoittelua ja tunteja puurtamista, ratkomista ja uudelleenompelua. − Jumalalle kaikki todellakin on mahdollista!
Elinan innostus ompelemiseen alkoi kuitenkin vasta yläasteella, kun hän halusi tietynlaisen hameen, eikä äiti suostunut ompelemaan sitä hänelle.
on riittänyt parin vuoden ajan niin, ettei Elinalla ole ollut hetkeäkään, jolloin ei olisi ollut jotain vaatetta rästissä. Kesällä 2009 ilmestyi Elinan ensimmäinen oma vaatemallisto, jonka nimeksi tuli Neverland. Se tuli myyntiin Oulussa sijaitsevaan Real Deal -nimiseen vaatekauppaan. Vaatteet menivät kuin kuumille kiville ja jatkoa oli luvassa vuoden 2010 alkupuolella, kun Elinan toinen
mallisto BF&GF ilmestyi maaliskuussa nettiin myyntiin. Elinan kolmas vaatemallisto kantaa nimeä The Secret Lies With Charlotte ja on merimieshenkinen. Se ilmestyy kesäkuussa 2010. Elina kertoo miettivänsä vaatteiden suunnittelua aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Hän sanoo, että voisi maata valveilla tunteja ja suunnitella päässään mallistoja valmiiksi. Elina pohtii tarkasti mielessään kaavat, ja toteuttaessaan suunnitelmia hän pitää mielensä kärsivällisenä. Hän harmittelee sitä, miten häneltä puuttuu tarvittava ammattitaito, ja toivookin tulevaisuuden tuovan juuri sitä tullessaan. Elinan suuntana nimittäin on Taideteollisen korkeakoulun vaatesuunnittelulinja, johon hän aikoo hakea heti lukion jälkeen. − Helsinki on inspiroiva, mun on pakko päästä sinne! oululainen Elina hehkuttaa. Unelmana nuorella suunnittelijalla on vielä joskus suunnitella Marimekolle vaatteita. Sitä ennen hän kuitenkin toivoo saavansa ompelusta ammatin, jotta saisi tehdä työkseen sitä, mitä rakastaa.
lUoMiStöitÄ liNSSiN lÄpi Anna rakastaa valokuvaamista. Hän muistelee tämän rakkaustarinan alkaneen yläasteen alkuaikoina, kun isä osti tytöille yhteiseksi viiden megapikselin digitaalikameran, punaisen väriltään. − Otin muka tosi taiteellisia kuvia sillä, onhan jostain pakko aloittaa, naurahtaa Anna. Riparin jälkeen Anna osti lahjaksi saamillaan rahoilla vähän paremman digikameran, jolla hän opetteli hakemaan näkemystä siitä, mitä valokuvassa tulisi olla. Silloin Anna alkoi kuvata siskoaan Elinaa ja hänen vaatteitaan. Toukokuussa 2008 Anna teki isänsä kanssa sopimuksen. − Lupasin tulla Ouluun lukioon ja muuttaa isän luo Härmästä, jos se ostaa mulle järkkärin, Anna virnistää. Taisivat tytöt suunnitella Oulunsaloon muuttoa muutenkin. Anna todella tahtoi kehittyä valokuvauksessa, joten sopimus astui voimaan, ja hän sai isältään lahjaksi kunnon järjestelmäkameran. Isä opetti Annaa käyttämään
On aina joku, johon nojata, kun nukahtaa bussiin. kameraa ja tämä innostui harjoittelemaan valokuvaustekniikkaa tullakseen oikeaksi valokuvaajaksi. Anna ja Elina ovat olleet aina värikkäitä persoonia sekä sisäisesti että ulkoisesti. Heidät on ollut vuosien varrella helppo tunnistaa usein vaihtuvan hiustenvärin räikeydestä ja erikoisista vaatteista. Annan eteen Jumala on johdattanut ihmisiä, jotka muistavat hänet. Tutustuttuaan heihin on Annalle avautunut mahdollisuuksia isoihinkin kuvauskeikkoihin. Anna on käynyt kuvaamassa isojakin nimiä, muun muassa Sunrise Avenueta ja Osmo Ikosta. Tämä kaikki ja paljon muuta on siis mahtunut pienen tytön elämään, mutta tulevaisuus tuo tullessaan vielä lisää. Jos Jumala suo, menee Anna Taideteolliseen korkeakouluun opiskelemaan valokuvausta, ja unelmana hänellä on saada valokuvauksesta ammatti itselleen.
6
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
5 euroa ei tee onnelliseksi... JoS SaiSit oStaa viidellä eurolla onnea, mitä ostaisit? Voisit ostaa jäätelön, hampurilaisaterian, kynsiviilan tai kännykorun. Tekisikö se onnelliseksi? NUottalehti haluaa olla aktiivisesti levittämässä ilosanomaa Jeesuksesta. Virossa on alettu julkaista Plussnimistä lehteä. Lehden tavoitteena on Nuotan tavoin pitää esillä Raamatun sanaa etenkin siellä, missä sitä ei ennestään tunneta. Lehden toimittaminen Viroon vaatii kuitenkin rahoitusta. Nyt sinulla on mahdollisuus jakaa omastasi.
KaKSoSeNa KaiKeN KeSKellÄ
NiMi: Anna ja Elina Äärelä iKÄ: 17 v aSUiNpaiKKa: Oulunsalo raaMatUNKohta: Matt. 19: 26
Kaksosuus on suuri osa tyttöjen elämää. He ovat aina olleet yhdessä ja kertovat tottuneensa siihen, että aina on se toinen, joka ymmärtää kaiken ja toimii tukena ja turvana kaikissa tilanteissa. − On aina joku, johon nojata, kun nukahtaa bussiin, naurahtaa Anna. Tytöt ovat saaneet paljon tukea toisistaan ja ovat voineet käyttää toisen työtä hyväksi omassaan. Annahan tarvitsee kokemusta kuvauksesta ja Elina tarvitsee kuvia vaatteistaan. On myös hyödyllistä, että saa rehellistä palautetta siskolta. Kaksoset toteavat, ettei se kaksosuus missään tapauksessa kuitenkaan herkkua ole: syntyy paljon ristiriitoja ja on vaikeaa, kun heitä pidetään yhtenä samana ihmisenä ja kaikki on yhteistä. Siksi he pyrkivätkin olemaan välillä erillään, jotta olisi taas mukavaa olla yhdessä.
JUMala KaNtaa laStaaN Kaksoset eivät siis ole kuin kaksi vaatesuunnittelusta ja valokuvauksesta innostunutta tyttöä, jotka ovat valmiita tekemään työtä alansa oppimisen eteen. He ovat saaneet Jumalalta lahjaksi kärsivällisyyden ja innostuksen, sekä valmiudet kehittyä tehtävässään. Rippileirinsä tytöt kävivät kesällä 2007 Lohtajan Ohtakarissa. Siellä usko Jeesukseen tuli entistä henkilökohtaisemmaksi, vaikka he olivat saaneet kasvaa uskovassa kodissa. He saavat työhönsä voiman Jumalalta ja tietävät, että heidän elämänsä on Jumalan käsissä. Tytöt ovat sitä mieltä, että www.aareladesign.blogspot.com Taivaan Isä on heidät siihen paikkaan www.flickr.com/photos/annaaarela laittanut, missä he nyt ovat. − Herra kyllä siunaa ja vastaa rukouksiin, hän tekee sen vain omalla ajallaan, toteaa Elina rukouksistaan työpaineiden keskellä. Elina luottaa siihen, että Jumalalla on valta antaa ja ottaa pois kaikki, mitä ihmisellä on. Mitä tahansa tapahtuukin, hän kantaa lastaan eteenpäin kohti taivaan kotia. Anna ja Elina tahtovatkin rohkaista kaikkia kurkottamaan unelmiinsa. Jumala on ihmeellinen ja voimallinen ja tahtoo käyttää meitä kaikkia juuri siinä tehtävässä, joka on meille tarkoitettu.
SiNUN oN helppo osallistua lähetystyöhön Nuotan kautta: sujauta 5 euroa kirjekuoreen tai pankkitilille, ja raha menee lyhentämättömänä Viron Pluss-lehden hyväksi. Liitä kuoreen halutessasi yhteystietosi, niin saat terveisiä Virosta.
Jumalan sana tekee. iloSaNoMa JeeSUKSeSta vaikuttaa.
tiliNUMero 800015-779195 viite 10078 89200 42470 01519 KerÄySlUpa 1293 A
leiKKaa KirJeKUoreeN alla oleva osoite ja postimerkki. Nuotta maksaa postimaksun.
linkkivinkit
NUotta MaKSaa poSti MaKSUN
Nuotta/Pluss TUNNUS 5001710 00003 VASTAUSLÄHETYS
NoKKapoKKa
Lomaileva
PUUNHALAAJA vs. LÖHÖLOM Teksti Saara Räty Kuvat SXC / Zanetta Hardy ja Hector Landaeta
Suunnitteletko lomamatkaa? Matkustaa voi monella tavalla. Kumman matkasuunnitelmat kolahtavat?
Hiilidioksidipäästöt junalla Helsingistä Varsovaan ovat 8,37 tonnia. Lentokoneella ne ovat 67,94 tonnia.
K Kä
puunhalaaja (ja vähän ihmistenkin) Aloin miettiä vapaaehtoistyötä jo melkein kaksi vuotta sitten. Iän puolesta olisin voinut jo lähteäkin jonnekin, mutta päätin kypsytellä ajatusta rauhassa. Vaihtoehtoja ja mahdollisia maita kun on valtavan paljon! Suurimmaksi kysymykseksi nousi kuitenkin nopeasti matkustustapa. Lentäminen tuntuu olevan itsestäänselvä matkustustapa, mutta sen ympäristö-
8
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
vaikutukset ovat hurjia. Otin vaihtoehdoista selvää ja päätin valita junan. Kustannukset kyllä kasvavat nopeasti varsinkin halpalentoyhtiöön verrattuna. Järjestelyissäkin säästäisi paljon aikaa – junavaihtoehtoja nimittäin on työlästä löytää. Lentoja sen sijaan on helppo etsiä ja vertailla. En antanut sen kuitenkaan lannistaa itseäni. Työskentelin viime kesän ja säästin kaikki mahdolliset rahat
matkoihin. Samalla etsin itselle sopivaa paikkaa. Lopulta löysin vaihtoehdon, joka tuntui oikealta: kristillinen järjestö rakentaa Puolassa taloja köyhille ja järjestää muutakin siihen liittyvää toimintaa. Junalla Varsovaan pääsee näppärästi Moskovan kautta, ja matkat ovat yllättävän lyhyet: perille pääsee muutamassa päivässä. Eikä pitkä matka-aikakaan haittaisi, junassa istuminen on mahtavaa! Voin tutus-
tua uusiin ihmisiin, näen maisemia ja maailmaa, ja jo matka Puolaan on ikimuistoinen kokemus! Vertailin muuten ilmastovaikutuksia kyseisellä matkalla: hiilidioksidipäästöt junalla Helsingistä Varsovaan ovat 8,37 tonnia. Lentokoneella ne ovat 67,94 tonnia. Ei harmita, vaikka rahaa kuluisikin! Hyvillä mielin lähden auttamaan Jumalan lapsia, ja samalla säästän meille lahjaksi annettua maailmaa.
to i M i t ta J a lta
OMAAJA
Uskossa kesälläkin Jos pelkästään Suomessa on viisi miljoonaa ihmistä, miten minun valintani voisivat vaikuttaa maailman miljardien ihmisten keskellä!
löhölomaaja
Kumpi vakuutti tässä kuussa? Käy äänestämässä nuotta.com!
viimeksi kysyimme, ateisti vai uskis.
USKiS
100 % ateiSti
0%
Keksin viime talvena tavan olla parempi ihminen: lähden vapaaehtoistyöhön. Aikaa en kyllä voi uhrata kovin paljoa. Kesällä täytyy tehdä palkallisia töitä, sillä vapaaehtoistyö on epäystävällistä kukkarolle. Sitä paitsi aikaa täytyy löytyä myös rannalla makaamiseen! Toivottavasti lennot sitten myös ovat ajallaan, koska muuten kesän aikataulu on täysin pilalla. Joku ehdotti, että lähtisin junalla. Junalla! Voi hyvää päivää. Sitä iänikuista ympäristölässytystä. Minä matkustan mukavasti, rauhallisesti ja pehmeästi lentokoneessa. Junan penkit ovat kovia, ja maailmalla ne ovat varmasti ällöttävän likaisiakin. Mitä järkeä sitä paitsi on valita vaivalloisempi vaihtoehto, kun lentokoneet ovat täysin arkipäivää! Koneet lentävät joka tapauksessa, eivät ne maahan jää jos en ole kyydissä! Sitä paitsi koko ilmastonmuutos on luultavasti poliitikkojen valhetta, jolla saavat taas lisää rahaa nyhdettyä viattomilta elämästä nauttivilta kansalaisilta. Miksi viitsisin vaivautua? Lennot saan varattua helposti ja nopeasti. Junalla tuskin pääsisin edes ulos Suomesta, varsinkaan jos joutuisin matkustamaan kotimaassakin junassa. Eikä yhden ihmisen valinnoilla edes ole mitään merkitystä. Jos pelkästään Suomessa on viisi miljoonaa ihmistä, miten minun valintani voisivat vaikuttaa maailman miljardien ihmisten keskellä! Naurettavaa soopaa. Minä nautin elämästäni ja vapaudestani, enkä anna kenenkään pilata sitä. Ja vaikka ilmastonmuutos joskus tulisikin, tuskin edes elän enää silloin.
KÄrpÄSet, lÄMpö, jäätelö, uiminen, saunominen, mökkeily, lei-
reily, pyöräily, ja niin edelleen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kaikki edellä mainitut kuuluvat kesään. Kesä on minulle aikaa, jolloin voi rentoutua ja katsella tähtitaivasta lämpimässä kesäyössä, ihailla Jumalan luomaa. Muistellessani menneitä kesiä tulee pakostakin mieleen ne monet hienot hetket rippileireillä ja lastenleireillä. Joskus muistot vetävät ison miehen jopa hieman haikealle mielelle ja ikävöimään niitä monia ystäviä ja hyviä hetkiä eri puolilla Suomea. Onneksi on Facebook, jolla voi pitää helposti yhteyttä ystäviin ja kysellä kuulumisia. MitÄ SiNUN kesääsi kuuluu? Ehkä olet riparilla tai isosena. Saatat olla tienaamassa hieman rahaa leikkaamalla nurmikoita tai kitkemällä kukkapenkkejä, tekemällä töitä. Ehkäpä olet suunnitellut reissua ulkomaille tai kotimaanmatkailua. Olipa suunnitelmasi mitä tahansa tai oletpa sitten missä tahansa, niin muista hoitaa myös uskoasi. Kesällä rippileirin aikaan ei uskonelämän hoitamisessa ole välttämättä ongelmaa, mutta kun arki koittaa, niin rukous, Raamatun lukeminen, seurakuntayhteys ja ehtoollisella käyminen saattavat jäädä vähälleen tai jopa kokonaan pois. Kaikki seurakunnat eivät järjestä kesällä nuortentoimintaa, joten on tärkeää muistaa itse hiljentyä välillä rukoilemaan ja lukemaan Raamattua. Muista myös pitää yhteyttä uskoviin ystäviisi.
Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa. Fil. 4: 6 –7 aUriNKoiSta ja siunattua kesää kaikille!
Teksti Jukka Peura, kuva Joanna Amemori
M i SS i o
Japanilaisen nuoren
TäyTyy OLLA Teksti Marika Amemori, kuva IStockphoto
Japanilaiselle nuorelle on tärkeää olla in. Porukan ulkopuolelle jääminen on häpeä, josta on vaikea puhua.
sesti, on katumuoti yksi keino etsiä oma juttunsa ja samalla kuulua yhteisöön.
J
Japanilainen yhteiskunta on tunnettu voimakkaasta yhteisöllisyydestään. Tavallinen japanilainen kuuluukin elämänsä aikana useaan eri yhteisöön, koulumaailmasta työ- ja kyläyhteisöihin. Myös japanilaisnuorten yhteisöllisyyden kaipuu on syvä, sillä se, mihin yhteisöön nuori kuuluu, määrittelee pitkälti hänen identiteettiään.
apanilainen nuorisokulttuuri on viime vuosien aikana herättänyt kiinnostusta ympäri maailman. Värikkään katumuodin, mangan ja animen ansiosta Japani-buumi saavutti myös Suomen muutamia vuosia sitten. Ryttylän raamattuopiston kansainvälisyyslinja tarjosi allekirjoittaneelle mahdollisuuden tutustua aiheeseen paikan päällä. Japanin Nishinomiyassa vietetyn kahdeksan kuukauden ansiosta pääsin hetkeksi kurkistamaan, mitä japanilaisen nuoren elämään kuuluu.
KatUMUoti Japanilaisen nuorison katumuoti on värikkyytensä ansiosta melkoisen mielenkiintoinen ilmiö. Japanilainen nuori käyttää rahaa ulkonäköön ja pukeutumiseen huomattavasti ikäistään suomalaista enemmän. Katumuodissa keskeistä on näyttävyys. Brändilaukut ja -vaatteet ovat must, olkoon kyseessä sitten mies tai nainen.
Yhteisöjen ulkopuolelle jää valitettavasti kuitenkin liuta nuoria, joille ihmissuhteiden ylläpito ja yhteisön käytösmallit ovat tulleet liian raskaiksi. Pääkaupungissa Tokiossa sijaitseva Harajuku on nuorten katumuodin keskus ja tärkeä kohtaamispaikka muodin eri suuntauksia edustaville. Alueella parveilevat sankoin joukoin katumuodin tällä hetkellä suosituimmat lookit: lolitat, gangurot, visual keit, cosplayn harrastajat sekä kumppanit herättävät tavallisen kaduntallaajan huomion. Maassa, jossa itseilmaisuun on perinteisesti suhtauduttu kieltei-
10
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
IN yhteiSölliSyyS
Maassa, jossa itseilmaisuun on perinteisesti suhtauduttu kielteisesti, on katumuoti yksi keino etsiä oma juttunsa ja samalla kuulua yhteisöön. Yhteisöjen ulkopuolelle jää kuitenkin valitettavasti liuta nuoria, joille ihmissuhteiden ylläpito ja yhteisön käytösmallit ovat tulleet liian raskaiksi. Paineita lisäävät myös huoli opiskelumenestyksen, hyvään kouluun pääsemisen ja työllistymisen suhteen. Ongelmien seurauksena nuoresta saattaa kehittyä muusta maailmasta eristyksiin vetäytynyt hikikomori. Hikikomori on termi, jota Japanissa käytetään henkilöstä, joka vetäytyy kaikista sosiaalisista kontakteista omiin oloihinsa vähintään puolen vuoden ajaksi. Hikikomoreita on Japanissa arviolta jopa miljoona. Maan häpeäkulttuurin vuoksi hikikomorin perhe on tilanteen kanssa usein avuton, ja ulkopuolista apua on vaikea hakea.
NUorteN heNgelliSyyS Suurin osa japanilaisista on maan molempien pääuskontojen, sˇ intolaisuuden ja buddhalaisuuden kannattajia. Uskonto ei tavallisen nuoren arkielämässä kuitenkaan juuri näy, ja henkilökohtainen jumala-
K i r J e i tÄ Ma a i lMa lta
Tälle palstalle nuoret kirjoittavat kokemuksiaan lähetyskentiltä.
suhde on vieras ajatus. Vuosittaiset juhlat, joista uusivuosi lienee tärkein, keräävät kuitenkin myös nuoret japanilaiset temppeleihin rukoilemaan onnea ja menestystä. Kiinnostus, jota japanilaisnuoret osoittavat kristinuskoa kohtaan, kumpuaa usein länsimaisen populaarikulttuurin vaikutuksesta. Taustalta löytyy myös kysymyksiä aiheista, joihin sˇ intolaisuus tai buddhalaisuus eivät kykene vastaamaan.
eNglaNtia, SUoMea Ja raaMattUa Kansainvälisyyslinjalaisena työnkuvaani Japanissa kuului muun muassa englannin ja suomen kielen opetus. Kielten opettaminen on
Japanissa koettu tärkeäksi osaksi tavoittavaa lähetystyötä, ja myös Nishinomiyan kirkkomme pyöritti useaa kielipiiriä viikossa. Kielipiirieni oppilaista suurin osa oli nuoria aikuisia. Jokaisen kielipiirin lopussa pidettiin Raamatun opetusosuus, jossa Raamatun lukemisen lisäksi keskustelimme hengellisistä asioista. Toivon keskusteluhetkiemme kirkastaneen piirien nuorille aikuisille sen tosiasian, että ihminen on luotu yhteyteen Jumalan kanssa. Myös japanilainen nuori etsii sitä jotain, millä täyttäisi Jumalan kokoisen aukon sydämessään. Valitettavan usein sitä kuitenkin etsitään vääristä paikoista: työstä, omaisuudesta ja ihmissuhteista.
Mieti sitä!
Maailmassa tuotetaan niin paljon viljaa, että tasaisesti jaettuna viljasta riittäisi
3 500 kcal
jokaiselle maailman ihmiselle. eli kaikille riittäisi ruokaa. arviolta noin 40 % maailman viljasadosta käytetään kotieläinten rehuviljana. Se ja epäoikeudenmukainen kauppa järjestelmä aiheuttavat 200 miljoonan lapsen nälänhädän. Lähde www.valitsevege.fi
Terveisiä idän ihmemaasta Teksti Johanna Tervonen, kuva Johanna Tervosen albumi MaaliSKUUN 15. pÄivÄ lähdin Finnairin sinivalkoisin siivin kohti itää – suuntana Japani, tarkemmin sanottuna Kobe ja ensimmäinen työkausi evankelis-luterilaisen lähetysyhdistys Kylväjän lähettinä. Japanin loputon talomeri, kumpuilevat vuoret ja kohteliaat ihmiset olivat minulle tuttu näky jo entuudestaan, koska olen ollut vapaaehtoistyössä ja vaihto-opiskelijana täällä. Kiitollisin mielin lähdin matkaan vanhaan tuttuun ja silti vieraaseen maahan. Oma lähetyskutsuni Japaniin sai alkunsa jo yhdeksän vuotta sitten ollessani vapaaehtoistyössä Japanin suomalaisella koululla. Koin silloin tämän maan omakseni ja rukoilin, että voisin joskus tulla tänne lähetystyöhön. Nyt saan iloiten todeta tämän toiveen toteutuneen. lÄhetyStyö oN KiiNNoStaNUt minua nuoresta saakka. Mukana on aina ollut myös paljon luonnollista seikkailunhalua ja halua kohdata ihmisiä eri kulttuureista. On mahtavaa, että Jumala tuntee meidät jokaisen perinpohjin, tietää toiveemme ja haaveemme ja johdattaa meitä silloinkin, kun emme itse näe tietä eteenpäin. Ensimmäiseen pariin kuukauteen on mahtunut monenlaista: kirsikankukkia, vuoriretkiä, karaokea, sushia, korvatulehdus, seurakuntaan tutustumista, kielikoulun aloittamista. Erityisesti alussa rasitti kylmyys. Ulkona oli tietysti lämpimämpi kuin Suomessa, mutta sisällä oli tosi kylmä. Taloissa ei ole keskuslämmitystä, ja aamulla lämpötila oli sisällä usein vain 10 astetta! tUtUStUiN erÄÄSeeN japanilaiseen naiseen hänen asuessaan
K KUKa: Tiia-Riina Kesti MiSSio: Evankelisten opiskelijoiden akMi
tio Keniaan touko–kesäkuussa 2010 MiKSi: Haluan päästä näkemään ja Mi
k okemaan lähetystyön tekemistä, jotta oma paikkani lähetystyössä selkiintyisi.
Helsingissä. Nyt hän asuu naapurikaupungissani. Otin häneen yhteyttä ja tapasimme eräänä iltapäivänä. Hän kertoi nähneensä kristillisen elokuvan, jossa yksi ihminen pelasti kaikki muut junan matkustajat antamalla henkensä. Nainen sanoi minulle, ettei hänestä ole sellaiseen. Yritin kertoa hänelle evankeliumia, että ei meistä ole uhrautumaan toisten puolesta, mutta että varmasti se elokuvakin kuvasi Jeesusta, joka antoi henkensä meidän kaikkien puolestamme, meidän pahojen tekojemme tähden. Ansioton Rakkaus Minun Osakseni on kovin vaikeasti sydäNuotta 6−7 / 2010 11 meen asti menevä asia, ja juuri siksi täälläkin lähetystyötä tehdään.
N e l J Ä ta r i Na a
tarinoita
yStÄvyydeStÄ
Aitous ja välittömyys ovat ehdottomasti pitäneet ystävyytemme hyvänä.
Elisa Sirainen ja Petteri Lassila:
Kuin sisarukset vaipoiSta aSti toiSeNSa tunteneet Elisa S irainen ja Petteri Lassila ovat ainutlaatuiset y stävykset. – Äitimme kärryttelivät meitä yhdessä, kun oltiin vielä pikkuisia, ja olemme siitä asti olleet parhaimpia ystäviä, Elisa kertoo. Usko on pitänyt tätä eräänlaista sisarussuhdetta yllä. Jeesusta seuraavat kaverukset tietävät myös, kuinka tärkeää on tietää, että saa olla toisen seurassa sellainen kuin on. – Aitous ja välittömyys ovat ehdottomasti pitäneet ystävyytemme hyvänä. Elisa heittää mulle juttua kuin isoveljelle, ja ei ole oikeastaan mitään sellaista, mistä ei voisi puhua. Me kaikki tarvitaan sellaisia hyviä ja läheisiä ystäviä. Mun ja Elisan ystävyys on juuri sellaista, Petteri kuvailee viisaasti. Ystävykset ovat kohdanneet monenlaisia vaiheita, mutta ne eivät ole kaataneet ystävyyttä. Ystävykset tietävät, että jos on ollut hankalaa vaikka koulussa, niin on pidetty toisen puolia kaikissa tilanteissa. Eikä ole tarvinnut miellyttää toista, koska tietää, ettei ystävyys mihinkään katoa.
Teksti Johanna Välimäki Kuva Elisan ja Petterin albumit
NUOTTA CHALLENGEN UNELMIEN MATKAKOHdE PääTETTY:
Voita matka Hollannin F
Aina ei tarvitse keksiä mitään erikoista ja spesiaalia, pelkkä näkeminenkin riittää.
Teksti Elisa Sirainen Kuva Saija Arola
Noora Valtonen ja Julia Lappalainen:
ystävyys kestää mitä vain helSiNKilÄiSet Noora ja Julia ovat olleet
samassa perus koulussa alakoulusta lähtien. – Yläkoulu on monelle itsensä löytämisen aikaa, siinä samalla löytyi samanhenkinen ystäväkin, Julia muistelee. – Noora erottui hyväksi tyypiksi, ja hän nauroi jutuilleni. Nyt tyttöjen ystävyys on edennyt vakavammaksikin. Julia ja Noora ovat läheisiä kiireistä huolimatta: samalla paikkakunnalla asuminen helpottaa toisen näkemistä. – Yhteinen reilausmatka viime kesänä paransi ystävyyttämme entisestään, kun oltiin kuukausi kahdestaan, Noora toteaa. Ajan kuluessa ystävysten välille on syntynyt syvä luottamus toiseen, ja he voivat puhua kaikesta toisilleen. He ovat jakaneet niin hyvät kuin huonotkin ajat. Julian mielestä ei ole mitään, mitä Nooran kanssa ei voisi tehdä. – Aina ei tarvitse keksiä mitään erikoista ja spesiaalia, pelkkä näkeminenkin riittää, Julia kertoo. Nooran mielestä Julian parhaita puolia ovat luotettavuus ja hyvä huumorintaju. Julia kuvailee Nooran luonnetta hyväksi ja moni puoliseksi paketiksi.
n Flevoon 19.−22.8.2010!
Joona Koski ja Veka Yrjölä:
Usko yhdistää JooNa KoSKi Ja veKa yrJölÄ tutustuivat
k ymmenen vuotta sitten seurakunnassa. Vekan veli Mika oli pyytänyt hänet mukaan, vaikkei Veka ollut mitenkään aktiivinen seurakunnassa. – Mika tuli sanomaan, että ”tossa on hyvä kaveri, tutustu siihen!” Sitten menin juttelemaan Joonan kanssa, mutta varsinaisesti ystävystyttiin nuorten joulutapahtumaa rakennettaessa. Joona oli ekoja ihmisiä, joihin tutustuin seurakunnassa, Veka hymyilee. Nuoria miehiä yhdistää usko Jeesukseen. Yhteisiä kiinnostuksenkohteita ovat myös autot, britti- ja jenkkityyli, puhumattakaan samanlaisesta huumorista. – Me ymmärretään toisiamme ja voidaan puhua myös kipeistä asioista. Ei meillä edes ole ollut mitään isompia riitoja, ja senkin takia meillä on hyvät välit, Joona tähdentää. – Joona on ollut mulle kuin veli, jota oon aina halunnut, sellainen samanikäinen ja samanlainen. Ne jutut, mitä on käyty läpi, on käyty läpi puhumalla ja kypsästi. Joonalla on hyvä sydän ja oikea asenne, Veka viimeiste - lee kunnioittavaan sävyyn.
Teksti ja kuva Johanna Välimäki
Tossa on hyvä kaveri, tutustu siihen!
NUOTTA CHALLENGE:
Saat UUdeN KÄNNyKÄN. Kerrot
NUotta halUaa tÄhÄN MUUtoSta
Voita matka Hollannin Flevoon 19.−22.8.2010!
siitä innostuneesti kavereillesi, vertailette ominaisuuksia ja kuumimpia pelejä. Se on helppoa, hauskaa ja luonnollista. Uskosta kertominen kaverille ei kuitenkaan tunnu niin helpolta. Miksi?
ja järjestää kilpailun. Säännöt ovat helpot: 1) Ilmoittaudu mukaan kilpailuun 22. 6. 2010 mennessä. 2) Esittele Nuotta-lehteä kavereillesi. 3) Poimi tilaukset talteen. 4) Määräaikaan mennessä eniten tilauksia hankkinut voittaa matkan Flevoon.
”Sussa on piirteitä, joita ei ole muissa ystävissä.” ”Kai nyt, kun olen paljon vanhempi!”
Teksti Saara Räty Kuva Saija Arola
Taina Toivo ja Hanna Räty:
yli 30 vuoden ikäero tuo näkökulmia taiNa oli opettaJaNi ekalla ja tokalla luokalla. Olin välillä vähän kuin apuopettajana ja juttelin paljon Tainan kanssa. – Alakoulun viimeisenä päivänä sovimme, että tavataan jatkossakin. Et ollut mikään open lellikki, ansaitsit paikkasi. Tärkeää ystävyyden kannalta oli myös, että vanhempasi suhtautuivat hyvin muhun. – Me ollaan erilaisia, Tainassa on piirteitä, joita musta puuttuu. En kyllästy suhun, sussa on piirteitä, joita ei ole muissa ystävissä. – Kai nyt, kun olen paljon vanhempi! – Hannaa on helppo ymmärtää. Puhutaan kipuiluista, tulevaisuudestakin. Välillä toppuuttelenkin Hannaa. Meillä on sama arvomaailma. Lähes joka kerta puhutaan jotain uskonasioista, vaikkei hirveän syvällisesti puhuttaisikaan. – Me tehdään erilaisia juttuja. Ollaan käyty puistokonsertissa, tehty käsitöitä, käyty avannossa. Vaikka välillä ei nähtäis pitkään aikaan, et katoa. Saat kyllä luvan tulla ylppäreihin ja häihin, jos joskus naimisiin meen! – Mulla on aikuisena vastuu, etten ole huonona esimerkkinä. Voin jakaa asioita, mutten kuormittaa liikaa. Hannalle voisin soittaa, jos tapahtuisi jotain.
Unelmien matkakohde on Xnoizz Flevo Festival 19.−22.8.2010 XNoizz Flevo FeStival on Hollannin Bussloosissa 33. kerran järjestettävä kristillinen festivaali. Se kokoaa yhteen reilut 10 000 nuorta Hollannista ja eri puolilta Eurooppaa. Festarin järjestäjinä ovat Youth for Christ, Hollannin protestanttinen kirkko ja Evangelical
Broadcasting Company. Tänä vuonna esiintymässä ovat mm. Kutless, Leeland, NewWorldSon ja Flatfoot 56 (www.flevofestival.nl). Matkaan sisältyvät lennot, matkat Flevoon ja sieltä takaisin sekä festariliput.
KilpailUaiKa 1. 5.− 6. 8. 2010. Lisätietoa ja tarkat ohjeet osallistumiseksi löydät www.nuotta.com/challenge
Nuotta 6−7 / 2010
15
J e e SUS Face b o o K i SS a
Etusivu
Profiili
Kaverit
Postilaatikko
Jeesus
Asetukset
Kirjaudu ulos
Haku
Susanna Sarimaa ”Kiitos mielenkiinnostasi, mutta tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun.” Taas sama juttu! Kesätyöpaikka jäi saamatta… 15. toukokuuta kello 15:15
Seinä Tiedot Kuvat Laatikot Muistiinpanot Tapahtumat Luo mainos
Tilaa Nuotta
Jaa Susanna Sarimaa ”Kiitos mielenkiinnostasi, mutta tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun.” Taas sama juttu!
Tammikuussa uudistunut Nuotta on muhkea lukupaketti täyttä asiaa.
Kesätyöpaikka jäi saamatta…
Tykkää
15. toukokuuta kello 15:15 Kommentoi Tykkää Näytä valokuvia käyttäjästä Susanna (34)
Johanna Handroos Eikä! Mutta on siinä hyvätkin puolensa. Saat pitää koko kesän lomaa ja ottaa rennosti :)
Lähetä viesti käyttäjälle Susanna
15. toukokuuta kello 15:19
Keskustele käyttäjän Susanna kanssa Susanna Sarimaa Joo, mutta miten pärjään syksyllä, kun
Tökkää käyttäjää Susanna
Tue medialähetystyötä! Haluatko olla mukana Jumalan valtakunnan työssä Nuotta-lehden muodossa? Nyt siihen on mahdollisuus: ryhdy Nuotta-kummiksi! Tykkää
en saa mistään rahaa? Yhteiset kaverit 286 yhteistä kaveria
Nuotta-taajuus
15. toukokuuta kello 15:21 Näytä kaikki Sielun Vihollinen Haha! Hyvä kysymys! Et mitenkään. Joudut jättämään opiskelut kesken ja kituutat pelkällä purkkiruualla.
Nuotta Tommi Hakkari
Aarni Seppälä
Elisa Sirainen
15. toukokuuta kello 15:22 Johanna Pietilä Kyllä ne rahat aina jotenkin järjestyy.
Kaverit
Luota vaan Jumalaan, Hän on paljon suurempi kun voidaan
311 kaveria
kuvitella. Muistakko, munkin tilille vaan kerran ilmesty 700 €, kun rukoilin apua. Jumala tekee ihmeitä!
Ehdota kavereita käyttäjälle Susanna Poista kavereista Jaa +
15. toukokuuta kello 15:34 Jeesus Kristus Rakas Susanna, tiedän tilanteesi ja minulle kaikki on mahdollista. Älä menetä toivoasi, tulet vielä näkemään voimani ja huolenpitoni. Minulla on varattuna sinulle yllätyksiä. 15. toukokuuta kello 15:38
”Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen.”(Ps.55:23) Kommentoi
16
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
Radio Dei keskiviikkoisin 19:35. Tykkää
K av e r i
YLöJÄRVEN SEURAKUNTA
Monipuolisesti
rohkeaa meininkiä teksti ja kuvat Saara Räty
Ylöjärven nuoret tarttuivat tilaisuuteen ja tekivät jotain ihan uutta. SeUraKUNNiSSa on paljon lahjakkaita nuoria,
jotka ansaitsevat tilaisuuden näyttää taitonsa. Arkiviisu onkin sellainen taidonnäyte. Se on musikaali, joka yhdistää arjen ja pyhän tuttujen popkappaleiden ja kirkollisten toimitusten avulla. – Idea lähti jo viisi vuotta sitten ja toteutus alkoi kaksi vuotta sitten. Projekti ei alkuun saanut tulta alleen, Arkiviisun äiti Aino Kivelä kertoo. – Rukoilin, ja lopulta asiat järjestyivät hetkellisistä vaikeuksista huolimatta. Kolme kertaa Ylöjärven kirkossa esitettyyn musikaaliin valittiin 27 kappaletta, jotka kantavat tarinaa. Isän hautajaisista alkava musikaali kuvaa perheen arkea ja elämää lapsuudesta aikuisuuteen. Musikaali tuo maallisen musiikin kirkkoon,
mutta sen tarkoitus ei ole shokeerata. – Musiikki on koskettavaa, viihdyttävää ja lohduttavaa. Tahdon nostaa arkikristillisyyden kunniaan, Aino kertoo. Musikaali tarttuu rohkeasti elämän vaikeuksiin. Syntisyyteen ei kannusteta, mutta ei sitä pelätä näyttääkään. Keskeisenä sanomana on armo ja rakkaus. – Kaikki tekevät virheitä, mutta aina saa aloittaa uudestaan, Jumala ei hylkää koskaan, Aino muistuttaa. Musikaalissa oli esiintymässä yksitoista nuorta. Oli hienoa katsoa, kuinka jokainen heistä tarttui mikkiin ja lauloi ainakin yhden soolon. Pieni jännitys näkyi ja kuului paikoin, mutta tärkeintä oli, että jokainen veti rooliinsa rohkeasti.
työNteKiJÄ
MillaiSta toiMiNtaNNe oN?
NUoriSotyöNteKiJÄ aiNo KivelÄ, MiKSi ryhdyit NUoriSotyöNteKiJÄKSi?
− Tykkään nuorista: sydän on nuorten puolella ja se on säilynyt iästä huolimatta. Saan toteuttaa itseäni ja olen saanut paljon. Vaikka kaikki menisi, ilosanomaa on ilo viedä eteenpäin. Kunnalle en lähtisi töihin.
− Meillä on nuorille Kellari, jossa on erilaista viikkotoimintaa. Meillä on esimerkiksi nuorten-, tyttöjen- ja poikieniltoja, Raamattuvisa, rukouspiiri, isoskoulutusta, monikulttuurista ja kansainvälistä toimintaa. − Lähtökohtana on, että jokainen nuori on tervetullut ja saa kasvaa ja vahvistua uskossa sekä oppia lisää. Tärkeää on myös, että oppisimme toisten kunnioittamista ja arvostamista.
NiMi: Tanja Kannisto iKÄ: 17 KoUlU: Tampereen yhteiskoulun lukio
SeUraKUNta MiteN olet lÄhteNyt MUKaaN SeUraKUNNaN toiMiNtaaN?
− Lähdin ensin ujosti riparin jälkeen nuorteniltoihin ja siitä pikkuhiljaa kitarapajaan. Sitten olinkin yhtäkkiä kaikessa mukana! Nykyään käyn eri jutuissa sen mukaan, miten aika sallii. MiKÄ oN paraSta SeUraKUNNaSSaNNe?
− Kaikki ovat avoimia. Uudet ihmiset otetaan heti mukaan, eikä ketään jätetä nurkkaan istumaan. Olen saanut paljon kavereita ja tunnen kuuluvani johonkin.
USKo MitÄ USKo MerKitSee SiNUlle?
− Usko merkitsee paljon. Tiedän, että on joku ja katsoo perään, vaikkei sitä itse muistaisi. Meitä valvotaan ja varjellaan! Usko on luottamista Jumalaan, uskomista ja rakkautta.
arKiviiSU MillaiNeN proJeKti oN ollUt?
− Jännittävä! Tällaista ei aiemmin ole ollut. Olen saanut paljon esiintymisvarmuutta. Lisäksi olen tutustunut aiemmin vain kasvoilta tuttuihin ihmisiin. Tämä on koonnut yhteen monta erilaista ihmistä − olemme sekalainen seurakunta! Nuotta 6−7 / 2010
17
SeitSeMÄN
Pitääkö uskovan
pUKeUtUa
SÄKKiiN? Teksti Susanna Sarimaa, kuva SXC / Moi Cody
Muoti ja pukeutuminen saattavat aiheuttaa meille uskoville päänvaivaa. Millaiselta pitäisi näyttää, että Jumalakin tykkää?
3. Älä peitä itseäsi Olemme erilaisia: joillekin tytöille meikkaaminen on jokaaamuinen rutiini, toiset meikkaavat juhliin mennessä, ja jotkut haluavat olla aina luonnonkauniina. Raamattu ei kiellä meikkejä, mutta koska olemme Jumalan tarkasti luomia, sillä on väliä, miten meikkaamme. Meidän ei tarvitse peittää itseämme meikeillä. On tyttöjä, jotka naamioituvat ja piilottavat kasvonsa meikin taakse, vaikka ei tarvitsisi. Oli meikkiä tai ei, jokainen nainen on kaunis! Meikeillä voi halutessaan korostaa kauneutta.
2. Mitä haluat oikeasti paljastaa? Uskovat saattavat ajatella, että on ok pukeutua vähän paljastavasti ja herätellä vastakkaisen sukupuolen kiinnostusta. Mutta kiinnostus voi olla toiselle kiusaus. Kiusaukset ajavat syntiin, ja emmehän sitä halua kenellekään? Kun paljastamme vartaloamme, paljastamme sitä myös niille, joille emme haluaisi. Pukeutumisella on väliä.
1. Hyvä vai paha muoti? Elämä olisi helpompaa, jos Raamatusta löytyisi luku ”Näin pitää pukeutua”. Raamattu antaa uskoville vain ohjeeksi, että pitäkää itsenne pyhinä ja puhtaina (1. Kor. 6:19 –20). Tarkoittaako se, että pitää pukeutua säkkiin vai voimmeko shoppailla muodikkaita vaatteita? Muoti suosii paljasta pintaa: lyhyitä hameita, leveitä kaulaaukkoja ja kireitä paitoja. Mutta ilman näitäkin voi olla muodikas. Jumala ei tarkoittanut meitä elämään harmaina hiirulaisina. Muodikas saa olla, mutta mitä tahansa ei kannata omaan vaatekaappiin hankkia.
18
Nuotta 6−7 / 2010
4. Ken on meistä kaikkein kaunein... Ulkonäkö on asia, jolla monet kilpailevat keskenään, niin tytöt kuin pojatkin. Joissain seurakunnissa nuortenilloissa mitellään siitä, kuka on parhaiten pukeutunut, kenellä on kalleimmat merkkivaatteet tai hienoin meikki. Tytöt ovat helposti kateellisia toisilleen ja laittautuvat sitä enemmän, mitä epävarmempia ovat. Kilpailu on kuitenkin turhaa, koska kauneus on ja pysyy katsojan silmissä. Jos itse uskaltaa pitää itseään kauniina tai komeana, saa sisälleen rauhan ulkonäöstään, ja se näkyy myös ulospäin.
5. Saako ottaa tatuointeja tai lävistyksiä? Vanhan testamentin laki antoi israelilaisille määräyksen: ”Älkää vai najaa surressanne viillelkö itseänne älkääkä tatuoiko mitään merk kejä ihoonne. Minä olen Herra” (3. Moos. 19: 28). Emme ole enää lain alla, mutta se laittaa pohtimaan, ovatko tatuoinnit ja lävistykset Jumalan tahdon mukaisia. Niiden ottaminen on uskovalle omantunnon kysymys, jossa syyt ovat tärkeitä. Mitä lävistyksillä haluat kertoa itsestäsi? Miksi otat tatuoinnin? Jotkin tatuoinnit, kuten ristit ja raamatunpaikat, voivat kertoa uskosta. Tatuointien kautta on tavoitettu ihmisiä ja joillekin ne ovat tapa evankelioida. Toisaalta samoja tatuointeja täytyy jaksaa katsella vielä mummona ja vaarinakin, koska ne ovat ikuisia. Myös lävistykset jättävät jälkensä.
6. Kenellä vastuu? Uskovan ei pitäisi suhtautua kevyesti ulko näköasioihin, vaan niistä on kannettava vastuu. Olemme vastuullisia ennen kaikkea Jumalalle. Hänen eteensä pitää voida mennä ilman huonoa omaatuntoa siitä, miltä näytämme. Jumala haluaa, että hänen kuvinaan kunnioitamme häntä myös pukeutumisella ja laittautumisella. Olemme myös vastuussa muille, niille jotka saavat – tai huonossa tapauksessa joutuvat – katselemaan meitä, vaikka katsojallakin on oma vastuunsa. Jeesus kehottaa repäisemään silmän irti, jos se viettelee (Matt. 5: 29). Sitä meidän ei tarvitse kirjaimellisesti tehdä, mutta ainakin katseen voi kääntää pois.
7. Jumalalta aatteet ja vaatteet Muodin, pukeutumisen, meikkien ja hiustyylin kautta saa ilmaista itseään. Olemme kaikki erilaisia persoonia, Jumalan luomia uniikkeja. Saamme nauttia omasta tyylistämme. Sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että erotumme radikaalisti massasta, vaan voimme vapaasti myös hukkua sen sekaan, puhtauden rajoissa. Jos olet täysin hukassa oman tyylisi kanssa, apu siihenkin löytyy yläkerrasta.
Nuotta 6−7 / 2010
19
r a a M atU N o pp i l a a Na
Pitkä kuuma ke JeeSUKSeN KaNSSa Teksti Johanna Välimäki, kuva IStockphoto
Uskoon kuuluu monenlaisia vaiheita. Kuivaa, kylmää, tulista, syksyä, kevättä, talvea, ja nyt olemme kesässä. Mitä kesä tekee uskolle, hyvää vai pahaa? Mitä lämpiminä päivinä tapahtuu pinnan alla, kun nuoret katoavat seurakunnista? Kansanlähetyksen nuorisosihteeri Johanna Sandberg kertoi Nuotalle.
1. Rukous päivittäin. Opettele rukoilemaan vaikka lomamatkalla sen maan puolesta, missä lomasi vietät. 2. Päivittäinen raamatunluku. Ota mukaan Raamattu ja vaikka Liftari-raamatunlukuopas ja vietä aikaa sanan äärellä. 3. Uskovien yhteys. Siihen pitää hankkia ehkä uudet keinot ja tavat. Seurakunta ei ole muodoista ja kaavoista kiinni, vaan siitä, että ollaan yhdessä, rukoillaan ja jaetaan. Se on oikeanlainen seurakunta. Suosittelen, että menet jumalanpalvelukseen mummojen kanssa kauniilla ilMiten kesä vaikuttaa nuoren uskoon? malla, vaikka kerran kuussa. Sielläkin voi kokea Kahdella tavalla. Ensinnäkin niille, jotka on riseurakuntayhteyttä. Voit rukoilla ennen sitä, parilla tai aktiossa, kesä voi olla hyvinkin vahettä Jumala puhuttelisi sinua jumalanpalvelukvistavaa ja rakentavaa aikaa. Siellä saa hengelsessa. Hän kuulee varmasti ja on mielissään rulistä ravintoa ja elää todeksi uskoa. Sitten taas kouksestasi. ne, joilla ei ole sellaista, voivat olla tosi yksin, ja 4. Kesällä voi olla tavallista enemmän mahdolkesä on etäännyttävä uskonelämän kannalta. lisuuksia kertoa Jeesuksesta ja tuoda esille usSitten tulee helposti festarit ja riennot seurakoaan. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta lähteä kunnan tilalle. aktioon, voit omassa arjessasi päivittäin miettiä, mitä Jumala onko normaalia, että on tälle päivälle varannut. Opettele rukoilemaan
uskova nuori haluaa usein kesällä pitää vähän ”Jeesuksestakin lomaa”?
vaikka lomamatkalla sen maan puolesta, missä lomasi vietät.
Ei, se on enemmänkin huolestuttavaa. Millaista se usko sitten on, jos haluaa lomalle? Kannattaa ehkä miettiä, miksi usko tuntuu niin pakolliselta. Jumala on tarkoittanut uskon elämän parhaaksi jutuksi. Jos se tuntuu pakkopullalta, jokin on pielessä.
entä jos kesän seurauksena irtoaa seurakunnasta kokonaan? Saa olla tosi onnellinen, jos kaverit kutsuvat mukaan ja rukoilevat puolestasi. Joku saattaa jättäytyä seurakunnasta siksi, ettei pidä sitä tarpeellisena. On tärkeää muistaa, että Jumala on tarkoittanut meidät seurakuntaan ja uskovien yhteyteen. Jos seurakunnassa käyminen tuntuu ylitsepääsemättömän tylsältä, voit rukoilla Jumalaa ohjaamaan sinut sellaiseen seurakuntaan, missä koet olevasi omalla paikallasi. Muista myös miettiä, mitä itse voisit tehdä oman seurakuntasi hyväksi.
voiko kesän keventyminen tehdä hyvää uskolle?
Kyllähän uskoon kuuluu myös kuivat kaudet. Jumala on aina meidän lähellä ja me voidaan aina luottaa siihen, vaikkei siltä tuntuisi. Siksi Jumala salliikin, että niin on, koska silloin usko ei ole meidän vaan Jeesuksen varassa.
Kolme kesävinkkiä lukijoille? 1. Nauti täysin rinnoin kaikesta mitä kesässä on, mutta nautiskellessa mieti, että se on Jumalan teko, ja kiitä Jumalaa. 2. Keksi joka päivä yksi asia, josta voit kiittää Jumalaa. 3. Lähde hengellisille kesäfestareille.
Miten nuorten tulisi hoitaa uskoaan, jotta se säilyisi vahvana ja kestävänä myös kesäkaudella? Neljä pöydänjalkaa ei muutu, vaikka muoto voi muuttua:
20
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
Johanna Sandberg
kesä
Johanna Välimäki AhistAA! Mistä Apu nuoren Ahdistukseen? ”Kädessäsi on realistinen välähdys nuorten maailmasta. Johanna Välimäki on onnistunut välittämään palan nuoren ihmisen kasvukivuista koskettavalla ja toivoa antavalla tavalla. Kirjoittajan omat kokemukset tekevät tekstistä aidon. Toivottomuuden ja kivun keskellä avartuu tie aikuisuuteen. Pahatkin solmut voivat aueta. Nuori voi löytää kirjasta sielunkumppanin. Nuorten parissa työskentelevälle kirja on ikkuna nuoren sisäiseen maailmaan.” Sosiaalipsykologi, perheneuvoja Saara Kinnunen
Kirja sopii lahjaksi aikuistuvalle nuorelle, nuorten vanhemmille ja nuorten parissa työskenteleville.
Hinta 15 € Kustannus Oy Uusi TIe Tilauspalvelu@uusitie.com, (019) 779 2307.
i lM i ö
Kerjäläiset KESKUUdESSA Teksti Maarit Alkula, kuvat Maarit Alkula ja Hanna Nummela
Romaneja näkyy katukuvassa yhä enemmän. Kevät toi heidät taas tullessaan kuin muuttolinnut. Mistä he tulevat ja miksi he kerjäävät?
A
stun kaupasta kadun vilinään ja olen törmätä seinän vieressä kyyhöttävään hahmoon. Nuhjuinen pahvimuki ojentuu minua kohti pohjallaan pari pikkukolikkoa. Väistän ja lähden harppomaan katua pitkin kylmää tuulta vasten. Vilkaisen vielä taakseni ja mietin, miten paljon tuonkin romaninaisen täytyy palella, kun hän istuu tuntikausia ulkona kerjäämässä. Tiedän, ettei kerjääminen ole sellainen toimeentulomuoto, jota pitäisi tukea, mutta vilkaisu omia ostoskassejani kohden saa minut tuntemaan syyllisyyden piston. − Suomen katukuvassa näkyvistä romanikerjäläisistä suurin osa tulee Romaniasta, jossa he elävät vähemmistönä. Romanialaisten ja romanien välit eivät ole parhaat mahdolliset, ja romanien on vaikea saada töitä, kertoo romanikylissä lähetystyötä tehnyt Hanna Nummela. Nummela lähti Itä-Eurooppaan kansainvälisen lähetysjärjestön, Operaatio Mobilisaation, Bus4Lifebussin mukana. Bussia käytetään evankeliointiin monella tavalla: se voi toimia niin kirjakauppana kuin nukketeatterinakin.
KarUa elÄMÄÄ roMaNiaSSa
Katsommeko ohi ja yritämme selittää ongelman pois? 22
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
Neljän kuukauden aikana Hanna on nähnyt läheltä romanikylien arkea, joka on hyvin yhteisöllistä. Toisten koteihin voi milloin vain mennä koputtamatta sisään juttelemaan ja juomaan kupillisen kahvia. Hanna kertoo, että romaneilla on tapana luottaa siihen, että asiat järjestyvät, vaikkei itse paljon tekisikään. Tämä voi näkyä laiskuutena, mutta lähimmäisen apuun luottaminen myös todella toimii romanikulttuurissa, johon yksityisyys ja itsenäisyys eivät kuulu. Asumisolosuhteet romanikylissä ovat vaatimattomat. Perheellä on usein yksi tai kaksi takalla lämmitettävää huonetta, ja talvisinkin saattaa koko perhe käpertyä samal-
le sängylle yhden tulisijan ääreen. − Lapset ovat kasvaneet nukkuen vierekkäin sisarustensa kanssa ja jakaen kaiken mahdollisen, Hanna kertoo. − Usein kotona lasten kanssa asuu vain äiti, sillä isä on lähtenyt ulkomaille etsimään töitä. Perhe on riippuvainen häneltä tulevasta rahasta, sillä äidit tai lapset eivät edes hae työtä. Usein he ajattelevat, etteivät sitä kuitenkaan saisi, koska ovat romaneja.
MaailMalle pareMMaN toivoSSa Ulkomaille kerjäämään lähteminen on yleistä. Päämäärä ei kuitenkaan yleensä ole kerjääminen vaan työnteko, kertoo Hanna. − Ajatuksena heillä kai olisi tulla töihin, kerätä rahaa varastoon ja tulla takaisin omaan maahansa rikkaampina. Vaan helppoa ei ole ulkomaillakaan. Matka Romaniasta Suomeen maksaa enemmän kuin perheen
Vilkaisu omia ostoskasseja kohden saa tuntemaan syyllisyyden piston. puolen vuoden tulot ovat Romaniassa, joten lähtijöiden on usein otettava lainaa vaikka kodin menettämisen uhalla. Perillä ulkomailla kielitaitoa tai työnsaantimahdollisuuksia ei juuri ole. Monet päätyvät kerjäläisiksi, jotkut yrittävät ansaita elantonsa katumuusikkoina tai myymällä kukkia tai koruja. Romanikerjäläisille on myös vaikea löytää asuinpaikkoja. Esimerkiksi Helsingissä he ovat yrittäneet asua teltoissa, mutta kaupungin maille leiriytyminen on kiellettyä ja heidät on häädetty. Talvella kaupunki järjesti hätämajoitusta, mutta monet joutuvat taas asumaan matkailuvaunuissa tai siltojen alla.
MitÄ MiNÄ voiN tehdÄ? Kuulostaa kurjalta, mutta mitä asialle voi tehdä? Suomessa ei ole järjestelmää kerjäläisten auttamiseksi. Kuitenkin esimerkiksi joissakin seurakunnissa, joiden alueella kerjäläisiä on, on koetettu selvittää heidän tarpeitaan. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon maahanmuuttajatyön sih-
K atUg a l lU pp i
Koonnut Maarit Alkula
SAMME teeri Marja-Liisa Laihia kertoo, etteivät romanit ole juurikaan hakeutuneet diakoniatyön piiriin, mutta jonkin verran seurakunnat ovat auttaneet esimerkiksi sairastuneita romaneja käymään lääkärissä.
Talvisinkin saattaa koko perhe käpertyä samalle sängylle yhden tulisijan ääreen. Seurakunnat ovat myös herätelleet aiheesta keskustelua uutena diakonisena haasteena. Suomen katukuvaan on tullut uudenlaista hätää, kun muun Euroopan asiat
näkyvät yhä enemmän täälläkin. Joissakin seurakunnissa on myös talkoovoimin etsitty romaneille työpaikkoja. Konkreettiset ansaitsemismahdollisuudet auttavat heitä jaloilleen niin, ettei heidän tarvitsisi enää kerjätä. Vaikka kerjäläisen auttaminen voi tuntua vaikealta, voi jokainen ainakin miettiä, miten hänet kohtaa. − Pitää pysähtyä miettimään, kuinka minä katson kerjäläistä, Marja-Liisa Laihia haastaa pohtimaan. Katsommeko ohi ja yritämme selittää ongelman pois, vai näemmekö, että tällaisiakin ihmisiä on ympärillämme? Laihia toivoo, että uskaltaisimme katsoa kategorioiden taakse ja näkisimme kerjäläisenkin ihmisenä. Seuraavalla kerralla romanikerjäläiseen törmätessäni muistan siis ainakin, että vaikka tuntuu ikävältä huomata hänet siinä enkä haluaisi kesken mukavan ostosreissun nähdä lähelläni kurjuutta, on hän Jumalan kuva ja arvokas aivan yhtä lailla kuin minäkin.
Miten suhtaudut
romanikerjäläisiin? Milena, 17: – Jos se on järjestettyä toimintaa, se on epäreilua rahaa oikeasti tarvitsevia kohtaan. Pitäisi olla joku muu tapa auttaa. Tulee huono omatunto ohikävellessä.
Satu, 16: – Jos he pyytävät rahaa hyökkäävästi, tulee ahdistunut olo. Säälittää, kun he kerjäävät ja näyttävät voivan huonosti.
Miska, 16: – Aika ärsyttäviä, kun tulevat tyrkyttämään kuppia naamaan. Koettavat olla ala puolella ja saada myötätuntoa ole malla polvillaan.
Arnold, 16: – Aika ärsyttäviä, kun tulevat kerjäämään rahaa tosta vaan.
Laura, 17: – No tavallaan ne ei vaikuta muhun mitenkään, eikä mua haittaa ne siihen asti ku ne ei tuu ”ahdistelemaan” mua.
Nuotta 6−7 / 2010
23
N Uota N r i S t i K Ko Mikko Piiroinen
24
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
www.nuotta.com
Ratkaisu seuraavan Nuotan tapahtumatorilla.
pitkä reissu loppusuoralla? Uuvuttaa?
Kotiikävä kolkuttelee? Suuntaa katse taivaalle.
Mennään yhdessä,
Koti
kun meillä on sama matka.
Tehneet Saara Räty ja Tea Ikonen
Jeesus
ikuisuudeksi kotiin
€
teS t i
ä sin voit?
Miten Laatinut Elisa Luomaranta, terveydenhoitaja-opiskelija
Kuva SXC / Jef Bettens
Osa 1/2
Koska olet viimeksi keskittynyt miettimään, miten SINÄ voit? Jumala on luonut meidät upeaksi kokonaisuudeksi: fyysiseksi, psyykkiseksi, sosiaaliseksi ja hengelliseksi. Valitse parhaiten omaa hyvinvointiasi kuvaava vaihtoehto ja laske pisteesi yhteen. Tuloksista näet suuntaa-antavasti, miten sinä voit ja millä keinoin voisit ehkäpä voida nykyistä paremmin. Ensi numerossa vuorossa sosiaalinen ja hengellinen hyvinvointi.
i) FyySiNeN hyviNvoiNti
ii) pSyyKKiNeN hyviNvoiNti
1. Koettu terveys
1. itsetunto
• Olen terve, hyvinvoiva ja energinen (2) • Olen suhteellisen terve, hyvinvoiva ja energinen (1) • Terveys? Hyvinvointi? Energisyys? Jotain hepreaa varmaan! (0)
2. ravitsemustottumukset • Syön pääosin säännöllisesti, riittävästi, monipuolisesti ja terveellisesti (2) • Aterioiden säännöllisyydessä, riittävyydessä, monipuolisuudessa ja/tai terveellisyydessä on parantamisen varaa (1) • Roskaruoka on pääenergialähteeni (0)
3. liikunta • Liikun 4–7 päivänä viikossa (2) • Liikun 2–3 päivänä viikossa (1) • Liikunta – mitä se on? T. Sohvaperuna (0)
4. Uni • Nukun 8 –10 tuntia yössä arkena ja viikonloppuisin (2) • Nukun alle 8 tuntia yössä arkena ja viikonloppuisin enemmän (1) • ”Kuolema kuittaa univelat” on mottoni (0)
5. päihteet • En käytä päihteitä koskaan (2) • Käytän päihteitä (0)
tUloKSet:
• Olen pääosin tyytyväinen itseeni ja aikaansaannoksiini (2) • Olen melko tyytyväinen itseeni ja aikaansaannoksiini (1) • Olen täysi nolla (0)
2. elämän merkitys ja tavoitteet • Koen, että elämälläni on merkitys ja minulla on tavoitteita ja haaveita (2) • Elämäni on pääosin merkittävä ja minulla on joitakin tavoitteita ja haaveita (1) • Elämäni on turhaa ja haaveilu on tyhjänpäiväistä (0)
3. vallalla olevat tunteet • Olen suurimman osan ajasta onnellinen, tyytyväinen ja peloton (2) • Olen useammin onnellinen, tyytyväinen ja peloton, kuin vihainen, masentunut ja pelokas (1) • Olen suurimman osan ajasta vihainen, masentunut ja pelokas (0)
4. Kun kohtaan epäonnistumisia... • ...harmittelen aikani ja otan sitten opiksi (2) • ...harmittelen melko pitkään ja annan sitten asian pääosin olla (1) • ...masennun, kimpaannun, raivostun ja/tai vihastun (0)
8 –10 p: hienoa! Nämä asiat ovat sinulle tut-
tuja ja noudatat niissä pääosin hyväksi havaittuja suosituksia. Fyysinen terveytesi on todennäköisesti hyvässä kunnossa ja virtaa riittää. Muistathan kuitenkin, ettei ole hyväksi terveydellesi myöskään olla liian tiukkapipoinen ja tarkka. Jatka samaan malliin! 4 –7 p: hyvä suunta! Keksitkö itse, mitkä oli-
sivat helpoimpia kohtia vähän viilata parempaan suuntaan? Kenties ruokavalioon enemmän ”oikeaa ruokaa” (kasvikset, täysjyvätuotteet, vähärasvaiset liha- ja maitotuotteet jne), liikunta mukaan vaikkapa pyöräilyretkinä kavereiden kanssa tai televisio kiinni illalla tuntia aiemmin, jotta saisit tunnin lisää unta. alle 4 p: hmm... Oletkohan nukkunut terveystiedon tunneilla? Monipuolinen ja
t erveellinen ruoka takaa monet elintärkeät ravintoaineet, jotta kehosi voisi hyvin hamaan aikuisuuteen saakka. Liikunnan avulla saat ehkäistyä lukuisia tauteja, kuntosi kohoaa ja endorfiinit tuovat loistavan fiiliksen. Uni takaa parhaan mahdollisen kasvun, kehityksen ja oppimisen. Päihteet taas eivät kuulu alaikäisten käyttöön missään määrin. Joten miksipä et rupeaisi tuumasta toimeen?
tUloKSet: 6 – 8 p: hienoa! Ymmärrät, että olet
ainut kertainen ihme ja juuri omanlaisenasi arvokas. Positiiviset tunteet ovat vallalla ja sinulla on haaveita ja unelmia, joita tavoittelet. Ymmärrät, että epäonnistumiset kuuluvat elämään luonnollisena osana. Jatka samaan malliin! 4 – 6 p: hyvä suunta! Tunteiden vaihtelu, negatiiviset tunteet ja tyytymättömyys
k uuluvat nuoruusikään, mutta vaakakupin tulisi kallistua positiivisten ajatusten ja kokemusten puolelle. Ethän vaadi itseltäsi liikaa tai vertaile itseäsi aina niihin parempiin, taitavampiin, kauniimpiin tai rohkeampiin! alle 4 p: hmm... Jokainen – siis myös sinä! – on oma ainutlaatuinen yksilö, joka elää
ja rakentaa itse omaa elämäänsä. Mutta tätä ei tarvitse tehdä yksin: puhu ystäville, perheellesi tai terveydenhoitajallesi, jos negatiiviset tunteet ovat pitkään vallalla. Mieti, mitä hyvää sinusta on sanottu ja tee listaa elämäsi valoisista puolista. Muista arvostaa itseäsi!
Fyysinen hyvinvointi raamatussa:
psyykkinen hyvinvointi raamatussa:
Sa arN. 2: 24 –25: ”Vaivannäkönsä keskellä ihmisellä ei ole muuta onnea
pS. 139: 14: ”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.”
kuin syödä ja juoda ja nauttia elämän iloista. Minä huomasin, että myös tämä tulee Jumalan kädestä. Sillä kuka voi syödä ja kuka iloita ilman häntä?” SaNaNl . 20: 1: ”Viinissä on rehentely, oluessa rettelö,
päihtyneenä hoippuva on älyä vailla.”
pS. 142: 3 –4: ”Hänelle minä kannan huoleni, hänelle kerron, mikä minua painaa.
Voimani ovat lopussa, mutta sinä näet jokaisen askeleeni.”
MiNd Map
Laatinut Saara Räty
Kysele kavereiden suunnitelmista
Lähde rohkeasti yksin − tutustu uusiin ihmisiin!
Lähteekö paikkakunnalta yhteiskuljetus tai kyyti, johon pääsisit?
Kerää hyvä porukka!
2. Kenen kanssa?
Pääsetkö julkisilla?
3. Miten?
Tutki vaihtoehtoja ja ajankohtia
www.opko.fi, www.sekl.fi, www.sley.fi
1. Mihin?
Kristilliseen
Kerätkää kavereiden kanssa auto täyteen
kesätapahtumaan? Nuorten kristilliset kesätapahtumat kruunaavat loman! Tässä vinkkejä reissun suunnitteluun.
Pohdi, asettaako sijainti rajoituksia
Mitä vaihtoehtoja tapahtuma tarjoaa?
Raamattu!
5. Mukaan? Tarvittaessa telttailukamppeet
4. Yöpyminen? Turhat roinat kannattaa jättää kotiin! Nuorille on usein tarjolla telttamajoitus − nauti rennosta leirimeiningistä!
Suomen suven tuntien sateenvarjo...
Sopiva vaatetus
Hyvä mieli! Aurinkorasva Nuotta 6−7 / 2010
27
S a r J a K U vat Pekka Rahkonen Satu Petri Pelkonen
Job 34: 23 Sillä ei tarvitse Jumalan kauan ihmistä tarkata, ennen kuin tämän on astuttava tuomiolle hänen eteensä.
Job 34: 25 Niinpä hän tuntee heidän tekonsa ja kukistaa heidät yöllä, ja he musertuvat.
Job 34: 26 –28 Niinkuin jumalattomia hän kurittaa heitä julkisella pai kalla, koska he luopuivat hänestä eivätkä ensinkään huo lineet hänen teistään, vaan saattoivat vaivaisten huudon kohoamaan hänen eteensä, ja hän kuuli kurjain huudon.
Nuotta 6−7 / 2010
29
N Uota N K U M M i KoU lU
Kenialainen
K O U L U Pä P äII V ä Teksti ja kuvat Johanna Rajala
Itierion koulu on Nuotan oma kummikoulu. Nyt pääsemme sukeltamaan mukaan kenialaisen Wanjikun mukana tutustumaan kenialaiseen koulupäivään. Mitä tapahtuu kenialaisessa lukiossa yhden päivän aikana?
A
amulla saavumme lukion portille. Porttivahti päästää meidät sisään, sillä meitä osataan odottaa. Oppaaksi opiskeluarkeen on lupautunut 16-vuotias lukion kolmasluokkalainen Wanjiku Njugura. Keniassa koulutusta arvostetaan. Suurin osa kouluista on sisäoppilaitoksia kuten Itierion lukiokin. − Joskus koti-ikävä vaivaa, mutta asumalla koululla opiskeluun voi panostaa enemmän, Wanjiku selittää. Kotona läksyjentekoaikaa menisi kotitöissä auttamiseen. Monen kotona ei myöskään ole sähköjä, joten iltaisin opiskelu ei onnistu laisinkaan.
KoUlUUN Kello 5
Opiskelijat ovat pukeutuneet vihreävalkoiseen koulupukuun, joka on hankittava itse ja pidettävä puhtaana, samoin kuin siistit mustat kengät.
Faktaboksi MitÄ: Nuotan kummikoulu on Itierio Secondary School MiSSÄ: Kenian länsiosassa Itieriossa opiSKeliJoita oppilaitoksessa on yhteensä 1400: tyttöjä 600, poikia 800
30
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
Aamuviideltä opiskelijat ovat jo luokassa. Aamutunti on varattu ’’preppaukseen’’. Päät kumartuvat vihkojen ja kirjojen ääreen, joku lainaa ja kopioi eilisen muistiinpanoja vierustoveriltaan. Kirjat ovat kalliita, eikä kaikilla ole varaa hankkia niitä omikseen. Silloin kattavat vihkomuistiinpanot ovat kullanarvoisia. Kuudelta soi kello, ja tytöt rientävät kukin omaan tehtäväänsä: lakaisemaan makuusaleja, tarjoilemaan aamupalaa, järjestämään luokkahuoneita.
lUoKaSSa ei pelleillÄ Luokkakoot ovat Keniassa isoja. Wanjikun luokassa on 60 tyttöä. Luokkaan saapuvaa opettajaa tervehditään kunnioittavasti. Tytöt seuraavat opetusta tarkkaavaisesti. Kenialaiset koululaiset ovat tottuneet ahkeraan opiskeluun: useimmat aloittavat koulun jo nelivuotiaina ’’baby class’’ -luokassa. Wanjikun lempiaineet ovat englanti ja matematiikka. Hän haluaa lääkäriksi. Lukiossa kaikki opetus tapahtuu maan virallisella kielellä englannilla. Kun opiskelijat tulevat eri puolilta ja puhuvat äidinkielenään eri heimokieliä, on englanti tärkeä väline kommunikaatiossa. Lisäksi koulussa opetetaan Itä-Afrikan yhteiskieltä swahilia. Päivän viimeinen oppitunti loppuu neljältä, sitten on ulkoilun vuoro. Koulun suurella kentällä pelataan jalkapalloa ja koripalloa, ja naurua riittää. Luokkahuoneessa istumisen jälkeen onkin tärkeää päästä ulkoilmaan ja liikkeelle. Koulun joukkueet osallistuvat aktiivisesti alueen urheilukisoihin. Itierion tytöt edustavat lukiotaan myös koulujenvälisissä kuorokilpailuissa ja näytelmäfestivaaleilla.
KoUlUNKÄyNti palKitSee Suomalaisin silmin Itierion opiskelijoiden arki näyttää työntäyteiseltä ja raskaalta, mutta Wanjiku opiskelutovereineen vaikuttaa tyytyväiseltä. Koulupäivän lopuksi Wanjiku lähettää terveisiä Nuotan lukijoille: - Olkaa ahkeria koulussa, tehkää aina parhaanne, totelkaa opettajia ja käyttäytykää hyvin! Hymyillen Wanjiku kättelee ja kiittää toimittajaa ja juoksee sitten ystäviensä joukkoon. Vielä on kaksi tuntia aikaa illan preppaukselle. Puoli kymmeneltä tytöt pääsevät iltatoimiin ja nukkumaan. Huomenna on taas aikainen herätys.
Lauri Manninen
Jon窶外wen
raaMiS
Mistä minun muka pitäisi
TEHdÄ PARANNUS? Teksti Mailis Janatuinen, kuva Gavin Wilson
Varmaan olet joskus koettanut parantaa tapasi? Lopettaa vanhemmillesi äyskimisen, lihottavasti ja epäterveellisesti syömisen ja juomisen, netissä yökaudet roikkumisen? Ehkä olet päättänyt koetulokset saatuasi lukea siitä lähtien läksysi kunnolla? No, miten kävi? Varmaan huomasit, ettei parannuksen tekeminen olekaan ihan helppoa ja yksinkertaista.
M
itä tapahtuu, jos joku toinen osoittaa sinulle vikasi? Mitä vastaat, kun isä, äiti tai opettaja koettavat sitä tehdä? Tai pappi kirkossa? Myönnä pois − sinä suutut. Silti kaikki ihmiset maan päällä vaativat toinen toistaan parantamaan tapansa. Etkö sinäkin vaadi vanhemmiltasi, sisaruksiltasi ja ystäviltäsi, että heidän pitää muuttua siinä ja siinä suhteessa, muuten heidän kanssaan on mahdoton tulla toimeen? Ja eikö perheesi vaadi sinulta samaa? Miksi et sitten kuuntelisi samanlaista parannussaarnaa Luojasi suusta; hänhän on sinut suunnitellut ja tehnyt? Saahan jokainen insinöörikin tehdä suunnittelemaansa koneeseen käyttöohjeet. Jokainen meistä ymmärtää, että jollei niitä seurata, menee kone auttamatta rikki. Samaten menee ihminen rikki ja rikkoo toisetkin, jollei hän suostu kuuntelemaan Luojansa antamia ihmisen käyttöohjeita: kymmentä käskyä. Juuri siksi meidän aikanamme onkin niin paljon rikkimenneitä ihmissuhteita ja särkyneitä sydämiä, ettei käskyjä ole kuunneltu eikä parannussaarnaa saarnattu.
hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen.’’ (Matt. 3: 2,10.) Tuon parannussaarnan tehtävänä oli saada ihmiset huomaamaan, että he elävät väärällä tavalla. Samaten ihmisten piti tietää, mikä rangaistus heitä kohtaa, jolleivät he tee parannusta: Jumalan rangaistus, helvetin tuli. Sana ’parannus’ kuuluu kreikaksi ’metanoia’ ja tarkoittaa suunnanmuutosta. Ihminen kulkee syntymästään asti väärällä tiellä. Hänen on tehtävä 180 asteen käännös päästäkseen siltä pois. On käännettävä kasvot siihen suuntaan, mihin ennen oli kääntänyt selkänsä. On kuljettava ahtaan portin kautta kapealle tielle, joka vie iankaikkiseen elämään. Luterilainen katekismus opettaa, että parannukseen kuuluu kaksi osaa: katumus ja usko. Katumus tulee siitä, että ihminen tajuaa rikkoneensa omaansa ja toisten elämää. Sellainen ihminen ei tee parannusta, joka ei näe vikaa itsessään eikä halua luopua tuhoisista elämäntavoistaan, sanokoon siitä mitä hyvänsä.
KataStroFit KUtSUNa paraNNUKSeeN
Sekä Johannes Kastaja että Jeesus aloittivat toimintansa parannussaarnalla: ’’Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!’’ Johannes jatkoi vielä näinkin: ’’Jo on kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei tee
Jeesus sanoi, että katastrofit kutsuvat ihmistä parannukseen. Ne näyttävät hänelle, että hänen turvallinen maailmansa saattaa sortua millä hetkellä tahansa. Emmekö me ole kokeneet juuri tätä tulivuorenpurkausten, maanjäristysten ja talousromahdusten keskellä viime aikoina? Kun Jeesukselle kerrottiin rakennuksen sortumisesta kahdeksantoista jerusalemilaisen niskaan, hän kommentoi: ’’Luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat? Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.’’ (Luuk. 13: 4−5.) Kun siis kuulemme maanjäristyksistä, tulivuorenpurkauksista ja liikenneonnettomuuksista, pitää meidän muistaa heti omaa kuolemaamme. Olemmeko me valmiita astumaan Jumalan eteen, jos kuolema kohtaa meidät äkillisesti vaikka huomispäivänä? Katastrofit muistuttavat meitä myös siitä, että maailmanloppu tulee ennemmin tai myö-
Kysymyksiä
rukous
MiStÄ taJUat, että sinun pitäisi tehdä
Rakas Jeesus, kiitos, että olen saanut sinulta synnit anteeksi. Opeta minua elämään sinun tahtosi mukaan. Näytä minulle, mitkä asiat elämässäni eivät miellytä sinua. Aamen.
SUUNNaNMUUtoS
parannusta? MiStÄ SiNUN pitäisi nyt tehdä parannusta? MiKSi Se on vaikeaa?
36
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
Olemmeko me valmiita astumaan Jumalan eteen, jos kuolema kohtaa meidät äkillisesti vaikka huomispäivänä?
hemmin. Onko meillä paikka iankaikkisessa kodissa ja uudessa luomakunnassa, kun tämä meidän vanha telluksemme kerran tuhoutuu?
paraNNUS oN löydetyKSi tUleMiSta Kerran Jeesus käytti sanaa ’’parannus’’ yllättävässä yhteydessä: ’’Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä 99 erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? − − Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin 99 vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.’’ (Luuk. 15: 4,7.) Mutta eihän tämä vertaus puhu mitään parannuksesta, saattaa lukija nyt protestoida. Eihän lammas tehnyt ’’parannusta’’, paimenhan teki kaiken hänen puolestaan. Niin, kadonnut lammas ei voinut tehdä erämaassa mitään muuta kuin määkiä. Paimen etsi sen käsiinsä, nosti sen syliinsä, teki 180 asteen käännöksen ja kantoi lampaan kotiin ja tervetuliaisjuhliin. Parannus onkin oikeasti sitä, että sinä huudat Jeesusta apuun sotkettuasi ensin omasi ja toisten elämän. Jeesus kuulee määkimisesi eli itkusi äänen ja tulee luoksesi sinua auttamaan. Eksyneen lampaan paino on itse asiassa sama kuin ristin paino, jonka Jeesus puolestasi kantoi Golgatalle. Annathan Vapahtajasi nostaa sinut syliinsä ja kantaa kotiin. Sitä on usko, että annat hänen sen tehdä.
Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Ps.139: 23
paraNNUKSeN vÄliNeet Mitä tämä kaikki sitten käytännössä tarkoittaa? Useimmat Nuotan lukijoista lienee kannettu Hyvän Paimenen syliin kasteessa jo vauvaikäisenä. Se on kaikkein paras alku ihmisen elämälle. Niiden lukijoiden, joita ei ole vielä kastettu, pitäisi ryhtyä vakavasti miettimään tätä asiaa. Parannus ja kaste kuuluvat nimittäin yhteen. Kun Pietarilta kysyttiin tätä asiaa, hän vastasi: ’’Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.’’ (Ap. t. 2: 38.) Parannus ei hyödytä, jollei ihmistä kasteta, ja kaste ei hyödytä, jollei ihminen käänny parannuksessa Hyvän Paimenen puoleen. Kastetun ihmisen pitää sitten elää parannuksessa joka päivä. Yhä uudelleen hänen on tunnustettava Hyvälle Paimenelle ne asiat, jotka sinä päivänä menivät väärin, ja pyydettävä niitä anteeksi. Erityisen tärkeää on tehdä tämä joka sunnuntai ehtoollispöydässä.
nuorten evankeliumijuhla Kälviällä 2.–4.7.2010
nuortenilta, etusta, interaktiivinen Gospelia, raamattuop jatkot ja jamit, riemumessu, yö urheiluskabat, siikkari , , August, Kaemo, Nolla paljon muuta. The Road m, Cu riam, Valona & VadeMe Henkka & big band, Mi u, enmaa, Pasi Palm Heidi Halm, Musti Lähte piläinen, uo Hopeav ri, Kaarina Rim Juha Heinonen, Anne Häkämies, Lasse Räty, Esa Klapuri, Johannes monet muut. Teija Muuraiskangas ja . Nuorille oma teltta-alue
paraNNUS Ja raaMattU Eräässä vertauksessaan Jeesus kertoi miehestä, joka luuli parannuksen syntyvän ihmeen näkemisestä. Mutta Jeesus oli toista mieltä ja sanoi: ’’Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä.’’ (Luuk. 16: 29−31.) Jeesuksen mielestä parannuksen tekemiseen ei siis riitä ihme, siihen tarvitaan Raamattua (jota tuohon aikaan kutsuttiin nimellä Mooses ja profeetat). Siksi sinunkin pitää kuulla Moosesta ja profeettoja joka päivä. Lue Raamattua ajatuksen kanssa. Mene joka sunnuntai kuulemaan Sanan selitystä sellaiseen paikkaan, jossa sitä opetetaan oikein. Käy nuortenilloissa ja raamattupiireissä. Silloin Jumala saa puhua sinulle niin, että käännyt yhä uudelleen pois synneistäsi Jeesuksen ja hänen armonsa puoleen.
Vapaa pääsy www.sley.fi/nuoriso Järjestäjinä Kälviän seurakunta ja Sleyn Nuorisotyö
r a a M at tU J a rU KoUS K a le Nte r i
26
Koonnut Riikka Hämäläinen
bible aNd
Minä, kesä ja Jeesus. Nappaa sydämelle päivän rukous ja raamatunjakeet niin aurinko- kuin sadepäivillekin. Kesän tapahtumissa ja messussakin ovat tavattavissa niin ihmiset kuin Jumalakin. Kalenterin matkassa voit halutessasi lukea vuodessa läpi joko Uuden testamentin, Vanhan testamentin tai koko Raamatun.
prayer Update 31.5.– 8.8.
22
23
31.5. c c c c
2. Sam. 17: 1–29 Joh. 19: 23–42 Ps. 119: 129 –152 Sananl. 16: 12 –13
2. Sam. 18:1 – 19:10 Joh. 20:1–31 Ps. 119: 153 –176 Sananl. 16: 14 –15
2.6. c c c c
2. Sam. 19:11 – 20:13 Joh. 21: 1–25 Ps. 120: 1–7 Sananl. 16: 16 –17
Rukoillaan kesän rippi koululaisten, rippikoulun työntekijöiden ja isosten puolesta. Puhuttele ripareilla jokaista!
Varjele kaikelta, mikä estää työtäsi minussa.
7.6.
8.6.
9.6.
c c c c
1. Kun. 2:1 – 3:3 Ap. t. 5: 1–42 Ps. 125: 1– 5 Sananl. 16: 25
14.6. c c c c
1. Kun. 12: 20 – 13:34 Ap. t. 9: 26 – 43 Ps. 132: 1–18 Sananl. 17: 6
Auta liikkeelle sinun tulevaisuuttasi kohti.
25
c c c c
”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kris tuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kai kella Hengen siunauksel la, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa.” Ef. 1: 3
Ohjaa etsimään taivaallisia aarteita, jotka vastaavat sisäiseen kaipaukseeni.
24
1.6.
21.6. c c c c
2. Kun. 1:1 – 2:25 Ap. t. 13: 42 – 14:7 Ps. 139: 1–24 Sananl. 17: 19 –21
”Käänny puoleeni; Herra, ja ole minulle armollinen, sillä minä olen yksin ja avuton.” Ps. 25: 16
c c c c
1. Kun. 3:4 – 4:20 Ap. t. 6: 1–15 Ps. 126: 1– 6 Sananl. 16: 26 –27
Anna minulle armahtava sydän, kun katson lähimmäistäni.
15.6. c c c c
1. Kun. 14:1 – 15:24 Ap. t. 10: 1–23a Ps. 133: 1–3 Sananl. 17: 7 – 8
Tule hallitsemaan elämääni.
22.6. c c c c
2. Kun. 3:1 – 4:17 Ap. t. 14: 8 –28 Ps. 140: 1–14 Sananl. 17: 22
Kiitos, että monella tapaa kutsut minua takaisin luoksesi.
c c c c
1. Kun. 5:1 – 6:38 Ap. t. 7: 1–29 Ps. 127: 1–5 Sananl. 16: 28 –30
Anna rakkautesi Henki ja uudista minua.
16.6. c c c c
1. Kun. 15:25 – 17:24 Ap. t. 10: 23b –48 Ps. 134: 1–3 Sananl. 17: 9 –11
3.6. c c c c
2. Sam. 20:14 – 22:20 Ap. t. 1: 1–26 Ps. 121: 1–8 Sananl. 16: 18
Auta kulkemaan Jeesuksen askelissa.
10.6. c c c c
1. Kun. 7: 1– 51 Ap. t. 7: 30 –50 Ps. 128: 1– 6 Sananl. 16: 31–33
Pehmitä sydäntäni ja anna viisautta heikompi osaisten lähimmäisteni auttamiseen.
17.6. c c c c
1. Kun. 18: 1–46 Ap. t. 11: 1– 30 Ps. 135: 1–21 Sananl. 17: 12–13
4.6. c c c c
2. Sam. 22:21 – 23:23 Ap. t. 2: 1–47 Ps. 122: 1–9 Sananl. 16: 19 –20
Anna rohkeutta heittäytyä luottamaan huolenpitoosi.
11.6. c c c c
1. Kun. 8: 1– 66 Ap. t. 7:51 – 8:13 Ps. 129: 1–8 Sananl. 17: 1
1. Kun. 19: 1–21 Ap. t. 12: 1–23 Ps. 136: 1–26 Sananl. 17: 14 –15
23.6.
24.6.
25.6.
Älä anna minkään asian tulla esteeksi välillemme.
2. Kun. 6:1 – 7:20 Ap. t. 15: 36 – 16:15 Ps. 142: 1–8 Sananl. 17: 24–25
”Minä olen kuin eksynyt lammas. Etsi minut! Si nun säädöstesi mukaan minä tahdon elää.” Ps. 119: 176, 94
18.−20.6. Lähetyksen kesäpäivät, Raamattuopisto, Kauniainen
c c c c
2. Kun. 8:1 – 9:13 Ap. t. 16: 16 –40 Ps. 143: 1–12 Sananl. 17: 26
”Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään ja jonka sydämessä ei ole vilp piä.” Ps. 32: 1–2 Johannesfestarit, Hietoinranta, Kouvola 25.− 26. 6.
38
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
c c c c
1. Kun. 1: 1– 53 Ap. t. 4: 1–37 Ps. 124: 1– 8 Sananl. 16: 24
Varjele kiintymästä maal liseen hyvään, vaan auta meitä käyttämään sitä lähimmäisen hyväksi.
12.6.
13.6.
c c c c
1. Kun. 9:1 – 10:29 Ap. t. 8: 14 – 40 Ps. 130: 1– 8 Sananl. 17: 2 –3
19.6.
c c c c
6.6.
Rukoilemme Tadˇzikistanin kirkkojen puolesta, joilta on ihmisoikeuksien vas taisesti evätty rekisteröi tymisoikeus.
18.6.
Kiitos, että kutsut luoksesi minutkin.
c c c c
2. Sam. 23: 24 – 24: 25 Ap. t. 3: 1–26 Ps. 123: 1–4 Sananl. 16: 21–23
Opeta näkemään se, mikä on tarpeellista, ja se, mitä ilman voin tulla toimeen.
”Kuulkaa tänä päivänä, mitä Herra sanoo: Älkää paaduttako sydäntän ne.” Ps. 95: 7 – 8
2. Kun. 4:18 – 5:27 Ap. t. 15: 1–35 Ps. 141: 1–10 Sananl. 17: 23
c c c c
Auta elämään erilaisten mainosten ja houkutus ten keskellä niin, että en sorru tekemään vääriä valintoja.
”Jumala saa teissä ai kaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tar koituksensa.” Fil. 2: 13
c c c c
5.6.
27
Karkkugospel, Karkku.
c c c c
1. Kun. 20:1 – 21:29 Ap. t. 12:24 – 13:15 Ps. 137: 1– 9 Sananl. 17: 16
Auta luottamaan Raamatun sanaan ja ymmärtämään sitä.
28
Messun aihe: Katoavat ja katoamattomat aarteet
c c c c
1. Kun. 11:1 – 12:19 Ap. t. 9: 1–25 Ps. 131: 1–3 Sananl. 17: 4–5
29
Auta kuulemaan, kun kutsut minua. Messun aihe: Kutsu Jumalan valtakuntaan
20.6. c c c c
1. Kun. 22: 1– 54 Ap. t. 13: 16 –41 Ps. 138: 1– 8 Sananl. 17: 17 –18
30
Kiitos, ettet tahdo minun joutuvan hukkaan, vaan etsit minut uudestaan! Messun aihe: Kadonnut ja jälleen löytynyt
26.6. c c c c
2. Kun. 9:14 – 10:31 Ap. t. 17: 1– 34 Ps. 144: 1–15 Sananl. 17: 27 –28
Raivaa sydämestäni kaikki, mikä estää otta masta sinut vastaan. Juhannuspäivä Messun aihe: Tien raivaaja Johannes Kastaja
27.6. c c c c
2. Kun. 10:32 – 12:21 Ap. t. 18: 1–22 Ps. 145: 1–21 Sananl. 18: 1
Armahda minua, joka tuomitsen toisen, mutten näe omaa suurta velkaani. Messun aihe: Armahtakaa!
31
26
2. Kun. 13:1 – 14: 29 Ap. t. 18:23 – 19:12 Ps. 146: 1–10 Sananl. 18: 2–3
29.6. c c c c
2. Kun. 15:1 – 16:20 Ap. t. 19: 13 – 40 Ps. 147: 1–20 Sananl. 18: 4–5
Varjele omahyväisyydestä ja ylpeydestä.
27
5.7. c c c c
1. Aik. 1:1 – 2:17 Ap. t. 23: 11 –35 Ps. 3: 1–8 Sananl. 18: 14 –15
Muistuta toivosta Jeesuk sessa, kun toivottomuus ja tarkoituksettomuus yrittävät ottaa vallan.
28
12.7. c c c c
1. Aik. 12:19 – 14:17 Room. 1: 1–17 Ps. 9: 14–21 Sananl. 19: 4 –5
”Herra on kansansa voima, voideltunsa apu ja turva.” Ps. 28: 8
29
su ntaan
19.7. c c c c
1. Aik 28:1 – 29:30 Room. 5: 6 –21 Ps. 15: 1–5 Sananl. 19: 18 –19
”Hän loistaa valona, hän säteilee kirkkautta, hoh de verhoaa hänen suuren voimansa.” Hab. 3: 4
30
minun vaan aan!
en
26.7. c c c c
2. Aik. 17: 1 – 18: 34 Room. 9:22 – 10:13 Ps. 20: 1–10 Sananl. 20: 2–3
6.7. c c c c
1. Aik. 2:18 – 4: 4 Ap. t. 24: 1–27 Ps. 4: 1–8 Sananl. 18: 16 –18
Auta luottamaan johdatukseesi.
13.7. c c c c
1. Aik. 15:1 – 16: 36 Room. 1: 18 –32 Ps. 10: 1–15 Sananl. 19: 6 –7
c c c c
2. Kun. 17:1 – 18:12 Ap. t. 20: 1–38 Ps. 148: 1–14 Sananl. 18: 6–7
Anna kykyä kohdella lähimmäistämme oikein ja armahtavasti.
1.7. c c c c
2. Kun. 18:13 – 19:37 Ap. t. 21: 1–16 Ps. 149: 1– 9 Sananl. 18: 8
Kutsu minua yhä uudelleen seura kuntasi yhteyteen.
31
8.7. c c c c
1. Aik. 5:18 – 6:81 Ap. t. 26: 1–32 Ps. 6: 1–11 Sananl. 18: 20 –21
”Minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuin ka suuri hänen kärsivälli syytensä on.” 1. Tim. 1: 16
Auta päivä päivältä kasvamaan totuutesi tuntemisessa.
14.7.
15.7.
c c c c
1. Aik. 16:37 – 18:17 Room. 2: 1–24 Ps. 10: 16 –18 Sananl. 19: 8 –9
c c c c
1. Aik. 19:1 – 21:30 Room. 2: 25 – 3: 8 Ps. 11: 1 –7 Sananl. 19: 10 –12
20.7.
21.7.
22.7.
c c c c
2. Aik. 1:1 – 3:17 Room. 6: 1–23 Ps. 16: 1–11 Sananl. 19: 20 –21
Valaise sydämeni sanallasi ja Hengelläsi.
c c c c
2. Aik. 4:1 – 6:11 Room. 7: 1–13 Ps. 17: 1–15 Sananl. 19: 22–23
c c c c
2. Aik. 6:12 – 8:10 Room. 7:14 – 8: 8 Ps. 18: 1 –15 Sananl. 19: 24–25
Yhtä perhettä -leiri, Karkku 20.−23.7.
Auta luottamaan yksin Vapahtajamme kuoleman ja ylösnousemuksen tuo maan pelastukseen. 21.−25. 7. Kesäleiri, Valkeala (Kouvola)
Kiitos, että annat aikoja, jolloin voin kokea läsnäolosi voimakkaasti. Auta, etten kuitenkaan perustaisi uskoa tunteiden varaan.
27.7.
28.7.
29.7.
c c c c
2. Aik. 19:1 – 20: 37 Room. 10: 14 – 11:22 Ps. 21: 1–14 Sananl. 20: 4– 6
2.8.
3.8.
”Herra, anna minulle ymmärrystä, tee sanasi mukaan!” Ps. 119: 169
1. Aik. 4: 5 – 5: 17 Ap. t. 25: 1–27 Ps. 5: 1–13 Sananl. 18: 19
Anna minun kokea todeksi, että sinä olet täyttänyt lain puolestani.
Avaa silmäni näkemään, mikä elämässäni on vastoin sinun tahtoasi.
2. Aik. 32:1 – 33:13 Room. 15:23 – 16:7 Ps. 25: 16 –22 Sananl. 20: 16 –18
c c c c
”Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.” Room. 12: 21
”Sinä tahdot sisimpääni totuuden – ilmoita siis minulle viisautesi!” Ps. 51:8
c c c c
7. 7.
Tee armosi elämässäni niin todelliseksi, että uskallan jättäytyä sen varaan ja palvella sinua ilman omia ehtoja.
2:21
en,
30.6.
2.7. c c c c
2. Kun. 20:1 – 22: 2 Ap. t. 21: 17 – 36 Ps. 150: 1– 6 Sananl. 18: 9 –10
Ohjaa ja vahvista minua. Evankeliumijuhlat, Kälviä 2.− 4.7. 2.− 4.7. Suoralähetys, Kansanlähetyspäivät, Lahti
oavat t
8
c c c c
”Minä luotan sinun ar moosi, saan iloita sinun avustasi.” Ps. 13: 6
maal n auta sitä si.
:19
28.6.
c c c c
2. Aik. 33:14 – 34:33 Room. 16: 8 –27 Ps. 26: 1–12 Sananl. 20: 19
Vahvista minua, etten väistä kutsuasi, kun tahdot käyttää minua valtakuntasi työssä.
c c c c
2. Aik. 21:1 – 23:21 Room. 11: 23–36 Ps. 22: 1 –18 Sananl. 20: 7
c c c c
2. Aik. 24:1 – 25:28 Room. 12: 1–21 Ps. 22: 19 – 32 Sananl. 20: 8 –10
9.7. c c c c
1. Aik. 7:1 – 8: 40 Ap. t. 27: 1–20 Ps. 7: 1–18 Sananl. 18: 22
Apostolien päivä Messun aihe: Herran palveluksessa
10.7. c c c c
11.7.
1. Aik. 9:1 – 10:14 Ap. t. 27: 21– 44 Ps. 8: 1–10 Sananl. 18: 23–24
c c c c
1. Aik. 11:1 – 12:18 Ap. t. 28: 1–31 Ps. 9: 1–13 Sananl. 19: 1–3
18.7.
1. Aik. 22:1 – 23: 32 Room. 3: 9 –31 Ps. 12: 1– 9 Sananl. 19: 13 –14
c c c c
1. Aik. 24:1 – 26:11 Room. 4: 1–12 Ps. 13: 1–6 Sananl. 19: 15–16
Messun aihe: Rakkauden laki
c c c c
1. Aik. 26:12 – 27:34 Room. 4:13 – 5:5 Ps. 14: 1–7 Sananl. 19: 17
”Herra, sinua minä huudan, sinä olet minun kallioni. Älä ole vaiti, kun puhun sinulle! Jos sinä et vastaa, olen kuoleman oma.” Ps. 28: 1
”Olkaa keskenänne yksi mielisiä. Älkää pitäkö it seänne muita parempina, vaan asettukaa vähä osaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita.” Room. 12: 16
Anna usko, joka näkee Kristuksen kunnian.
23.7.
24.7.
25.7.
c c c c
2. Aik. 8:11 – 10:19 Room. 8: 9 –21 Ps. 18: 16 –36 Sananl. 19: 26
Kiitos Raamatun sanasta, joka ei muutu.
30.7.
c c c c
2. Aik. 11:1 – 13:23 Room. 8: 22–39 Ps. 18: 37 – 51 Sananl. 19: 27 –29
c c c c
2. Aik. 26:1 – 28:27 Room. 13: 1–14 Ps. 23: 1– 6 Sananl. 20: 11
Rukoilemme kesällä vihittyjen ja vihittävien pariskuntien puolesta.
30.7.−1.8. Nuorten Kesä, Ryttylä
c c c c
Esra 3:1 – 4:24 1. Kor. 2:6 – 3:4 Ps. 28:1 – 9 Sananl. 20: 24 –25
Kiitos siitä, että luotat meihin ja pidät meitä työtovereinasi.
31.7. c c c c
Kirkastussunnuntai Messun aihe: Kristus on kirkkain!
c c c c
24.−30.7. Life 10, kansainvälinen taideja toimintaleiri, Ryttylä
6.8.
”Herra, sinä olet oikeamielinen, oikeat ovat sinun päätöksesi.” Ps. 119: 137
Tee minusta seuraajasi ja kutsu tehtäviin, jotka olet minulle tarkoittanut.
17.7.
c c c c
5.8.
Auta unohtamaan se, mikä on takana, ja läh temään tielle, jonka sinä avaat eteemme.
2. Kun. 23:31 – 25:30 Ap. t. 22:17 – 23:10 Ps. 2: 1 –12 Sananl. 18: 13
16.7.
4.8.
Esra 1:1 – 2:70 1. Kor. 1:18 – 2:5 Ps. 27: 7 –14 Sananl. 20: 22–23
Auta minua kohtaamaan toiset ilman ennakkoluuloja ja pinnallisia arviointeja.
c c c c
Opeta, mitä merkitsee rakastaa sinua yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä.
Anna voima mielesi mu kaiseen elämäntapaan.
c c c c
4.7.
2. Kun. 22:3 – 23:30 Ap. t. 21: 37 – 22: 16 Ps. 1:1– 6 Sananl. 18:11–12
Auta pysymään sinussa ja luottamaan, että kai kessa, mitä teen sinua kuunnellen, on mukana siunauksesi.
”Herra, minun Jumalani, minä kerron sinun voima teoistasi ja julistan vanhurskauttasi, sinun, ainoan.” Ps. 71: 16
2. Aik. 35:1 – 36:23 1. Kor. 1: 1–17 Ps. 27: 1– 6 Sananl. 20: 20 –21
c c c c
”Levitköön sanoma sinun hyvyytesi runsaudesta, kiitettäköön sinun van hurskauttasi riemuiten.” Ps. 145: 7
”Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeetto ja.” 1. Joh. 4:1
c c c c
3.7.
2. Aik. 14:1 – 16:14 Room. 9: 1–21 Ps. 19: 1–15 Sananl. 20:1
Anna taito erottaa oikea ja väärä, totuus ja valhe, niin että eläisin sinun tahtosi mukaan. Messun aihe: Totuus ja harha
1.8.
2. Aik. 29: 1–36 Room. 14: 1–23 Ps. 24: 1–10 Sananl. 20: 12
c c c c
2. Aik. 30:1 – 31: 21 Room. 15: 1–22 Ps. 25: 1–15 Sananl. 20: 13 –15
Jeesus sanoi opetus lapsilleen: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.” Matt. 7:21
Lahjoita meille kestävyyttä palvella sinua ja toisiamme.
7.8.
8.8.
c c c c
Esra 5:1 – 6:22 1. Kor. 3: 5–23 Ps. 29: 1–11 Sananl. 20: 26–27
Messun aihe: Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa
c c c c
”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydä mestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.” Sananl. 3: 5–6
Esra 7:1 – 8:20 1. Kor. 4: 1–21 Ps. 30: 1–13 Sananl. 20: 28 – 30
Anna tahtoa ja voimaa parannukseen. Messun aihe: Etsikkoaikoja
Nuotta 6−7 / 2010
39
M atK a i lU
Sinne ja takaisin
torinon käärinliinoja katsomaan
− autolla
Teksti Martti Pyykönen Kuvat Tomas Garaisi
Huhtikuun lopulla olimme viiden kaverini kanssa lähdössä halpalennoilla kikkaillen katsomaan Torinon tuomiokirkossa näytteille asetettuja Torinon käärinliinoja. Reissu tehtiin lopulta autolla. tUNNettU tilaNNe oli se, että lentoliikenne Euroopassa oli poikki. Tiistaina läh-
tevien lentojen ja koko reissun kohtalo oli enemmän kuin vaakalaudalla. Aluksi matkan tekeminen autolla oli huono vitsi, lauantaina utopistinen idea ja sunnuntaina illalla ainoa mahdollisuus päästä reissuun.
april 19 at 18:18
Doodi. Eeppinen roadtrip alkakoon. Meitsi lähtee suihkuun.
Laivaliput maanantaina 19. 4. klo 22 lähtevään autolauttaan varattiin edellisenä iltana. Tokkopa kellään meistä oli täyttä ymmärrystä siitä, millainen matka olisi edessämme.
Check. Kello: 2:44, Sijainti 24*30'46" E, 58*07'01" N jossain eteläisessä Virossa. Ratissa Tomppa, kaikki hyvin :)
april 20 at 02:48
Laivamatka meni leppoisasti laivan kahvilassa iltapalaillessa. Tallinnan satamasta navigaattorisuunta otettiin Puolaan ja alettiin painaa. Öiset tiet olivat varsin sympaattisia seuralaisia.
april 20 at 06:00 Ärhäkän ruokamyrkytyksen seuralaisekseen napannut Santtu (nimi muutettu) selvitteli kurkkuaan Latvian aamussa. Matka etenee :D Kaasujalka painoi Tähän mennessä taajamassa hitusen tienposkessa laatattu ja liikaa, ja kuljettajamlatvialaispoliisit lahjottu. me teki tuttavuutta ”How can I pay?” poliisin kanssa. 30 latin ylinopeusrapsut hoituivat kuitenkin 20 eurolla, ja jälkikäteen vasta tajusimme tilanteen omituisuuden.
40
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
Harvemmin käteisellä voi sakkoja maksaa – varsinkaan paikan päällä.
april 20 at 10:11
Puola!!
Olo on kun puna-armeijalla: rymistellään pitkin pölyisiä Puolan pikkuteitä tähtäimessä BERLIN! april 20 at 19:32 Tiistain kääntyessä iltaan alkoi varovainen majapaikan etsintä. Optimistisesti päätimme, ettemme yöpyisi ennen Saksaa.
Raskas 24-tuntinen on takana. Maanantaina iltayöstä alkanut yhtäjaksoinen ajorupeama Tallinnasta Torinoon sai ensimmäisen ison taukonsa. Läntisessä Puolassa löysimme hostellin, josta saatiin vielä puolenyön tienoilla yöpaikka. Oikeasti tämä vastaa ihan hotellia. Sängyt, liinavaatteet, 3 hlön huoneet, oma vessa ja suihku... kuuma vesi. Hinta 10 e / lärvi / yö :)! Aamupala ei kuulu hintaan, mutta senkin ois saanut.
april 21 at 00:47 Turnauskestävyys ei meillä kuitenkaan Saksaan saakka riittänyt, ja majapaikka löydettiin jo Puolasta. Aamu oli leppoinen omia eväitä syödessä ja lämpimästä suihkusta nauttiessa.
april 21 at 12:00
Saksa!!
Puola vei reissusta paljon isomman osan kuin alun perin osasimme laskea – viivyimmehän siellä yli 26 tuntia. Saksassa saivat kierrosluvut kyytiä ja auto - bahnat vetivät nätisti.
Saksa ja Itävalta takana! Sveitsissä ollaan. 21 celsiusta lasissa ja iltaaurinko paistaa alppirinteitä vasten :) Juhanalla 905 km tältä päivältä takana ja Santtu ratissa.
april 21 at 20:26
Sveitsin lämpö helli matkasta tokkuraisia suomalaismiehiä. Alppien osittainen ylitys oli komiaa katseltavaa ja väsynyt läpänderi alkoi olla lennossa itse kullakin. Pohdittiin psalmin 121 ensimmäistä jaetta: ”Käännän katseeni vuoria kohti, mistä saisin avun?”
:D Kaksi sanaa: Torino! Houstellissa ollaan ja sänky on täydellinen. Santasindonet huomenna puoliysiltä, hetki keskustaa ja nokka kohti Suomea. No onko tässä mitään järkeä? Ei! Hullut himarit ois ollu täällä pidempään ja vaikka lennelleet kotiin.
april 22 at 01:30 april 22 at 11:14
Hetki käärinliinojen edessä oli hämmentävä. Siihen kulminoitui paljon odotusta ja ennakkofiiliksiä. Niitä katsellessa ei vaivannut kysymys niiden aitoudesta. Lähinnä minua puhutteli ajatus siitä, mitä kaikkea merkitsee, jos nuo Se on totta. nyt ovat aidot. Siinä on kuva Jumalasta.
april 22 at 14:30
Torino jää taakse, alpit eessä. Tukholma tähtäimessä! Feel free to pray.
Torstaina iltapäivällä kääntyi auto kohti pohjoista. Perjantaina klo 18 lähtisi Viking Linen laiva Tukholmasta Turkuun ja siihen olisi ehdittävä. Hanaa!
april 23 at 10:35 Ajatus ei kulje ja silmät seisoo päässä. Mäkkärin kassalla on vaikea ymmärtää jotain tunnistamatonta kieltä. Rakeita tulee ropisemalla. SaksasRuotsissa! ta loikattiin autolautalla Tukholmaan 458 km. Tanskaan, josta allekirAamun aikana tultu joittaneella ei oikeen ole muistikuvia. TansTanskan läpi. kasta siis. Nukuin.
april 23 at 21:22 Laivaan ehdittiin Laiva liikkuu ja hyvin hyvin ja osa jengistä liikkuukin kohti Turkua :) otti kunnon unet saItämeri on kierretty ja taman parkkipaikalkäärinliinat nähty. la. Rallipeli oli ilmaismoodilla ja saunat meni kiinni. Saatiin kuin saatiinkin hytti. Kuusi jätkää neljän hengen hytissä takaa tunnelman.
april 24 at 08:53 Turussa olisi ollut näytteillä käärinliinojen kopio ja se ois ollu ns. hyvä läppä käydä ne katsomassa, mutta kaikilla oli ymmärrettävä kiire kotiappäin.
Turussa! Helsinkiin siis. ABC Tammisillassa aamiaisbuffet.
april 24 at 13:39 Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin! Helsinki – Torino – Helsinki. 6 jätkää, 1 auto, 10 valtiota, 5000 km, reilu 110 tuntia. 279,41 euroa / naama.
Kotona! 41
n a t o u N 0 1 0 2 r u o t o k k Kir M atK a i lU
lm e ja V ee ra Te ks ti R iin a Ha
Vaa rn am o, k
uvat R iin a Ha
lm e
osiolokyltit jäävät su kk ir ek ti at ev varsilla ol rä kirkkoja, niin että teiden lukematon mää on sa esites Käykö sinulle om Su muutamat. Nyt e äpolvelle? ik m le am al st m oi rk em la vanh a valitsi ki 2010 -helmet. rinansa. Nuott t − Kirkkotour vä tä äy ik joilla on oma ta sk ke Suokuumimmat semme selvää telemme kirkon hjoista ottaak gistä kohti po
n, toiset Torsaloista. ekin autolla Torinoo men kirkkojen suosittelemm rnioon oiset lähtevät To e m mahtava, ja im i hd ol lä omen ka at at Su om i M tt ks lo lu pe ai e m nioon. M nkinmoinen tamaan kesälo ä lle osui jos jo kaikkia katsas täyteen ystävi rettyä ja matkalla tie er ki ti ! Ota siis auto as an rm nn kava rjo ik e ta va le ko tu ne rk an la ki al an m uk uurakirkko. Kesälo päri Suomea m ä vaikkapa M ilumieli. ja lähtekää ym ta mitä tehd säinen seikka ke ja tu Suomea, mut at am a, Ra rkoissa, ltt ki te sa pa is ässä erilais kityksensä ym er messa? nt m lje hi at a ov ka samalot Poiket tä kirk ja ihastelkaa elTotesimme, et on tulvillaan, niillä on jokais i ja , om iä nossa. Su ks on yy lu ita äv jo en näht energiaistyötä Suom lisäksi upeita alamme luom . Kassit täynnä m sa Ju an la rin ta a lsin la täysin om e itsemme He kia varustimm juomaa ja kark
T
riihikirkko
Riihisleiri Tsekkaa myös a! elokuun aluss
ys olkoon Ristiin lkani mun. Ylist ni, on m hy ko ”Maksettu on ve irk ik iih ä tuttu laulu, R oka naulitun.” Täm Riihikirkossa, j sesti sävelletty ai uk m leirin ra eu nimensä ss ty he ellä Suomen Lä sijaitsee Orived irkko on rakeniväkummussa. K Pä a, ss keskukse n riihen hirsisla pi 79 vanhan pap 19 llä sä ke ttu ne rauhallinen tuntsee lumoavan tä. Kirkossa valli alan hoivassa olettomuus Jum hu n sä ke ja a, nelm eltavissa. on käsin kosket
olavin kirkko tyrvään pyhän taveden rannalla sijaitsee kuvantakunnassa Rau . Kirkko on
Sa kirkko lla Pyhän Olavin Viikauniilla paika ista tulipaloista. on m n saatossa tti ol p ka jo kärsinyt aikoje o, ltt po oden 1997 tuho juuri uusimeisimpänä vu n sisustuksen ja aa kk vo ar ko uusi vuoti k st hetkessä ko ke älleenrakennus . J on at uk an pa tun kuvataiteilijat n vuodesta 2005 n ajan paljon ta, minkä jälkee sällä neljän kesä si on rk t ki at siv maala . Kirkko on tullu ättäneitä kuvia . ta as uv ok el keskustelua her e obill ostia pappi Jaak tutuksi myös P
kirkon pihassa Tsekkaa myös ! ta aran sijaitseva uim
42
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
H E L S IN K I
äen paanukirkko Jokerina: Kärsämn joen kupeessa keskellä
ne Kärsämäellä pie ukirkko. Se on mmentävä Paan hä i o so peltoa sei sta. Toistaiseks lo EU-hankkeen tu n se äi , er ita en no sk ke kä ikku löytynyt ovia ei Paanukirkosta ei un tuoksu jää pu n tu va er i t ur a mutta ainakin ju kulkee mukan kalaisiin kiinni ja n ie av ht jo le mukavasti mat ol asti. Paanukirk iin ot na k jo in i, a a rn ss auto s kelloto rrelta löytyy myö e. 1 an ta in h pitkospuiden va aa itt utessaan itse so ka kelloa voi hal
Tsekkaa myös piste! Suomen keski
kirkko pyhän Mikaelin eva jylhä ja keskiaikainen its ja si minmaalla s muumio-
Ke n myö kirkko tunnetaa Pyhän Mikaelin udattu monia ha n o lattian alle unkirkkona. Kirkon nee Nikolaus R tä kuuluisin lie na vuorra he ruumiita, ja niis ko rk ki n imi Keminmaa giuksen. Hän to tiedetään sano en 1629. Hänen te uo 5 v skaan ko sa iin desta 161 um ru n, ettei hänen . neen saarnassaa atusta ovat totta sanansa Raam en än s h vissä tä äh n on mätäne, jo is um Rungiuksen ru Tänäkin päivänä änä! ädäntymättöm , m sa tässä kirkos
Tsekkaa myös päässä puolen tunnin tsi! sijaitseva Ruo
ko Muuramen kirk n häikäisevän kaunis näky ramen kirkko o llut itse
Muu suunnite sisältä. Sen on sekä ulkoa että töön kesällä ko vihittiin käyt irk a k , j to al r A Alva an Italiaan, jos tasi häämatkalla n. rii uu ht 1929. Aalto suun ite kk tämän kirkon ar ta sai vaikutteita einiin se kirjaissa kirkon ulkos ae ist . Sisällä puiAuringon pa loa ja puhtautta va uu hk he ti es mellis uodostavat yksin koiset seinät m ritta al on irk set penkit ja val en. K iin kokonaisuud seikertaisen kaun rän muotoiselle py m liy uo p ttu hjille ty in ni n taulu on maala uute en kontrastin m nälle ja luo suur kirkon seinille. Tsekkaa myös
Muuramen sau
KI
nakylä!
e va N K e l i o i Nt i
Onko sinusta
katuevankel Teksti Susanna Sarimaa, kuva IStockphoto
Kesällä kannattaa kokeilla katuevankeliointia. Mitä se on, ja mitä uusia niksejä evankelioimiseen voi keksiä?
K
esällä kun lähtee ulos, uskoa ei kannata jättää narikkaan. Kesä on nimittäin evankelioinnin laatuaikaa: ihmiset hengaavat kaduilla, istuvat puistoissa ja kokoontuvat rannoille uimaan, pelaamaan ja ottamaan aurinkoa. Iltaisin varsinkin nuorilla on pullot mukana. Kesällä ihmiset ovat helpommin kohdattavissa siellä, missä itsekin liikut.
Mikä katuevankeliointi? Katuevankeliointi on harhaanjohtava nimi, koska siinä ei ole kyse pelkästään evankelioimisesta kadulla, vaan kaikilla yleisillä paikoilla ulkona, joista evankelioimiskohteita löytyy. Katuevankeliointi on rohkea laji, koska tarkoitus on jutella tuntemattomille ihmisille ja kertoa heille Jeesuksesta. Suomalaisessa kulttuurissa monille pelkkä ajatuskin on järkyttävä, koska hädin tuskin uskallamme pyytää tuntematonta vieruskaveria nousemaan bussissa, kun olemme jäämässä pois. Mutta usko tai älä: tuntemattomillekin voi puhua ja kuinka syvällisiä tahansa!
44
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
Miten päästään alkuun?
onko pakko jakaa traktaatteja?
Kun pääsee pelkokynnyksen yli ja uskaltautuu Olet ehkä joskus nähnyt traktaatteja tai kuullut juttelemaan tuntemattomalle, heti ei tarvitse niistä. Traktaatti on yleensä pieni vihkonen, josmennä suoraan asiaan ja tuputtaa uskoa. Ensa kerrotaan evankeliumi, esimerkiksi sarjakusin voi puhua niitä näitä vina. Tiedän ihmisiä, jotka ja vaikka soluttautua kaovat tulleet uskoon niiden Katuevankeliointi on rohkea veriporukkaan. Keskustelaji, koska tarkoitus on jutella kautta, mutta osa vastaan lun pystyy yleensä kääntulleista traktaateista on tuntemattomille ihmisille tämään Jeesus-juttuihin tehnyt hallaa evankeliuja kertoa heille Jeesuksesta. mille sisällöllään. jotain kautta jossain vaiheessa. Eli traktaattien jakamiEsimerkiksi nuorilta voi kysyä rippikoulusta nen ainakaan pelkästään ei ole suositeltavaa. ja isoskoulutuksesta, tai kysyä, ovatko he kosNiistä löytyy usein ei-uskovien parhaimmat kaan käyneet nuortenillassa. karkottajatermit kaanaan kielestä, kuten karitsanhäät ja muut uhrilampaat. Nuorteniltaan voi myös kutsua, jos sellaisia oma seurakunta järjestää kesällä. Jos he juovat, Ihmisille kannattaa puhua ihmisten kielellä voi kertoa, miksi itse ei juo. Sekin voi toimia, että ja selittää uskonasiat mahdollisimman yksinaloittaa uskosta, mutta on hyvä varautua tyrkertaisesti, ja ehkä vähän hauskastikin. määvään vastaanottoon. Joka tapauksessa tyrmäyksiä joutuu koUskon puolustamista kemaan katuevankelioinnissa, mutta siksi ei Omat sanat ja omat kokemukset Jeesuksesta kannata luovuttaa. Aina voi kohdata uuden ihovat aina parasta kauraa. Kukaan ei voi kumomisen. ta sitä, mitä Jeesus on tehnyt sinun elämässäsi.
elioijaksi? Katuevankelioinnin kymmenen käskyä: 1. Ota kaveri mukaan 2. Älä yritä puhua uhkaavannäköiselle ihmiselle 3. Älä väittele (ainakaan haasta riitaa) 4. Uskalla myöntää tietämättömyytesi. 5. Älä käytä kaanaan kieltä 6. Etsi ihmisiä, jotka ovat mahdollisimman selvin päin 7. Ota uuden tuttavuuden yhteystiedot 8. Älä luovuta 9. Rukoile 10. Evankelioi!
Raamatun totuudellisuutta yritetään kyllä kumota ja katuevankelioinnissa joutuu kohtaamaan ärsyttävimmät kysymykset, joilla uskovia halutaan naruttaa. Siksi kannattaa ottaa selvää, miten uskoa voi puolustaa! Mutta jos ei osaa vastata, sen voi myös rehellisesti myöntää. Varsinkin ateistit osaavat perustella, joten perustele takaisin, mutta kiistelyllä ei pääse eteenpäin.
Keksitkö jo nämä niksit? Tyypillisimmillään katuevankeliointi on vain juttelua, mutta joskus se tuntuu mahdottoman vaikealta, ja silloin voi keksiä muita keinoja tutustua ihmisiin. Rannalle kannattaa ottaa pallo ja kaverit mukaan ja pyytää ihmisiä pelaamaan lentopalloa. Erilaisilla peleillä on helppo murtaa muurit ja myöhemmin jutella. Menkää puistoihin istuskelemaan ja soittakaa gospelia mankasta. Keksikää kilpailuja, joihin ihmisiä voi kutsua kadulla. Hankkikaa lupa lettuteltalle ja jakakaa ilmaisia lettuja. Mielikuvitus käyttöön!
Mennään Jumalan varassa Jumala on suuri Jumala, ja siksi on täysin mahdollista, että kohtaamasi ihmiset kiinnostuvat uskosta ja haluavat jopa tulla siinä hetkessä uskoon. Jos tuttavuudellasi ei ole mitään sitä vastaan, hänen puolestaan voi saman tien rukoilla, ja samalla myös uskoontulorukouksen. Ja mikä tärkeintä, sen kohtaamisen jälkeen häntä ei saa unohtaa! Pyydä mukaan seurakuntaan, ota yhteystiedot tai lisää vähintään Facebook-kaveriksi. Uskoontulosta on matkaa opetuslapKukaan ei voi seksi. Muista siis tokumota sitä, teuttaa koko lähetysmitä Jeesus käsky loppuun asti. on tehnyt sinun Evankelioinnissa elämässäsi. upeaa on se, että tulokset eivät ole meistä kiinni, koska me olemme Jumalan käytössä. Katuevankeliointiakaan ei siis tarvitse osata, koska taivaan ja maan Luoja osaa. Nuotta 6−7 / 2010
45
h y vÄ K yS y M yS
Mitä tehdä
NarSiStiN kanssa?
NARSISTINEN PERSooNALLISUUSHÄIRIö NarSiStiSta perSooNalliSUUtta käsitellään
teologi ja filosofi Raimo Mäkelän uudessa kirjassa Sydämen haava (2010). Sen mukaan narsistin persoonallisuus vaihtuu kuin kameleontilla väri, tilanteesta riippuen maailman ihanimmasta tunteettomimpaan. Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä ihminen ei välttämättä huomaa käytöksessään mitään poikkeavaa, mutta tällaisen henkilön itse keskeisellä käyttäytymisellä on vakavia seurauksia hänen sosiaalisiin suhteisiinsa. Ennen kaikkea narsistin rakkauteen kykenemättömästä ja itsekkäästä käyttäytymisestä kärsii hänen seurustelukumppaninsa tai aviopuolisonsa. Narsisti leikkii toisen tunteilla oman edun saavuttamiseksi. Useat narsistit ovat ulospäinsuuntautuneita ja korostavat omaa mahtavuuttaan, vaikka pohjimmiltaan heillä on huono itsetunto. Heidän itsensä mielestä he ovat täydellisiä, menestyviä ja muutenkin muita parempia. Lisäksi useille heistä raha ja ylellisyys ovat erittäin tärkeitä. Narsisti pyrkii hyötymään toisesta ihmisestä ja saattaa tilanteesta riippuen joko ylistää tai haukkua tätä muiden kuullen. Narsistin tunteettomaan ja muita alistavaan käyttäytymiseen voi olla syynä esimerkiksi lapsuuden traumat. Ulospäinsuuntautuvan ja aluksi ihastuttavan luonteen vuoksi narsistiin on varsin helppo ihastua. Vasta myöhemmin tulevat huonot puolet esille, kun on paremmin tällaiseen henkilöön tutustunut. Seurustelu- ja parisuhteessa narsistit ovat yleensä mustasukkaisia ja kateellisia sekä pyrkivät rajoittamaan kumppaninsa elämää. Narsistin uhri kokee itsensä kiltiksi ihmiseksi ja riippuvaiseksi alistajastaan, joten hänen on vaikea erota tästä. Suhde narsistin kanssa on kuitenkin henkisesti raastavaa ja uhri kokee henkistä väkivaltaa, joka jättää syvän haavan sieluun. Lisäksi hän kokee, että hänen ihmisarvonsa on mennyt. Jotta tällainen suhde voisi jatkua ja muuttua paremmaksi, on sydämestä tuleva anteeksipyyntö ja -anto tärkeää. Valitettavasti narsisti on lähes kykenemätön pyytämään tai antamaan anteeksi ja muuttamaan omaa käyttäytymistään. Ainoastaan Jumala pystyy avaamaan tämän silmät näkemään käyttäytymisensä vahingollisuuden ja pääsemään siitä eroon. Teksti Johanna Juupaluoma
46
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
Hän saattoi sanoa, että rakastan sinua, ja heti perään: tapa itsesi.
NARSISTI SEURUSTELUKUMPPANINA Nuori nainen kertoo, millaisen tunnemyrskyn narsistin kanssa eläminen on hänessä saanut aikaan.
ä
iti itki puhelimeen ja kysyi, eikö minulla ole yhtään itsekunnioitusta, eihän ihmistä voi kohdella ihan miten vain. Minä olin hiljaa ja vastasin, että ei, ei ole. Enää. Ja voi, voi kohdella. Sen jälkeen, kun itsekunnioitus murretaan hiljaa pois, voi ihmistä kohdella juuri niin kuin huvittaa. On olemassa ihmisiä, jotka saavat järjen sumenemaan ja joiden käsissä kirkkainkin totuus muuttaa muotoaan. Sen jälkeen maailmasi ei ole entisensä, kaikki on suhteellista ja sinä olet peilikuva, jonka heijastukseen hän voi rakastua. Tavallisia päiviä tai tunteita ei ole olemassakaan. Ei hänen kanssaan. Ääripäästä toiseen, mentaalista vuoristorataa niin kauan kuin vain jaksat pysyä kyydissä. Ja lopussa et enää itsekään tiedä, mikä on totta. Hänessä oli kaksi täysin erilaista todellisuutta. Hän saattoi sanoa, että rakastan sinua, ja heti perään: tapa itsesi. Sanotaan, että ne molemmat puolet ovat totta, ja ajan myötä ne muuttuvat valheeksi. Narsismi sanana muistuttaa itseinhosta, siitä että olen antanut jonkun kävellä ylitseni, murtaa rajani, tanssia unelmieni päällä ja viedä omanarvontunteeni. On pitkä tie opetella antamaan itselleen anteeksi, että on antanut jonkun kohdella itseään sillä tavalla ja itse ollut kykenemätön estämään sen.
Huomio, psi- ja arvoisa la tekijä! ön nuorisoty
a T ikaPetteri
Vatsastapuhuja, tsastapuhuja, jonglööri glööri ja nyt myös beatbox-artisti. atbox-artisti.
Lämminhenkisen huumorin erikoismies Kuva IStockphoto
- nuorten ja varkkareiden tapahtumiin ja juhliin - leireille - kouluille vierailemaan ajankohtaisten teemojen kanssa.
Sitä ihmistä johon rakastuin, ei koskaan ollut olemassakaan. Vaikeinta on hyväksyä asteittain se, että on tullut ihmisenä hylätyksi kokonaan. Missään vaiheessa kyse ei ollutkaan minusta. Ei minun tunteistani, toiveistani tai rakkaudestani − joka oli aitoa. Olin peili, josta hän näki oman kuvansa ja rakasti sitä, ei minua. Sitä ihmistä johon rakastuin, ei koskaan ollut olemassakaan. Se oli täydellisen hienosti rakennettu kuva omista haaveistani, jotka hän osasi lukea. On kuin surisi kuollutta ihmistä, sillä erotuksella, että häntä ei koskaan ollutkaan olemassa. Tulin petetyksi siinä, minkä luulin todeksi. Hän ei pyytänyt koskaan anteeksi. Jollain tavalla kaikki teot oikeutettiin. Päinvastoin joskus hän koki velvollisuudekseen ’’kasvattaa’’ minua − kyllähän jonkun täytyi kertoa, millainen todella olin. Syy ei ollut milloinkaan hänessä, jos jotain ikävää oli tullut sanottua. Se johtui siitä, että olin pakottanut hänet toimimaan niin. Hyvät päivät olivat taivaallisia päiviä. Päiviä, jolloin ihmiset pysäyttivät meidät kadulla vain sanoakseen, että näytämme niin onnelliselta parilta. Se hyvä mitä oli, oli mielettömän hyvää. Vaikka ympärillä olevat ihmiset huomaisivat tilanteen, jokaisen täytyy löytää omat rajansa, joiden jälkeen ei enää suostu kuuntelemaan yhtäkään solvausta, pyytämään anteeksi tekoja, joita ei ole tehnyt, tai ottamaan vastuun syytöksistä, jotka ovat aiheettomia. Ihmiselle, joka toisinaan toivoisi, että elämä voisi olla pelkkää shampanjaa ja vaahtokarkkeja, elämä opettaa, että ehkä tunteiden ei tarvitse olla niin huikeita. Riittää, että ne ovat tosia − molemmille.
ittaessa Petteri tarv aa myös opett ja ta jonglööraus humista. u p a t s a s t a v
w w w. t a i k a pe tte r i . n e t Lisätiedot ja tarjoukset: 040 7026 350 / tai taikapetteri@ppl.inet.fi kapetteri@ppl.inet .fi TAI 0500 853 046 / hu viputki@hu viputki.com
JA MÄÄ Koonnut Anni Virtanen Lähetä uutisvinkki Nuottaan osoitteeseen uutisvinkki@nuotta.com
KotiMaaSta
Seurattaviin medioihin kuuluivat valtakunnalliset ja maakunnalliset sanomalehdet, radio ja televisio sekä rajoitetusti aikakausi- ja aluelehdet. Verkkolehtiä ei laskettu mukaan seurantaan. Julkisuus painottui maakuntalehdistöön, joka kattoi 59 prosenttia kaikista artikkeleista. www.evl.fi Kuva SXC / Peter Huys
Kirkolla korkea huomioarvo mediassa Kirkon tiedotuskeskus teetti joulukuusta 2009 helmikuun loppuun 2010 kestäneen analyysin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon julkisuuden määrästä ja laadusta. Seuranta-aikana kirkko oli esillä seuratuissa medioissa 1096 kertaa ja kirkon kokonaisjulkisuuden sävy oli 83-prosenttisesti tasapainoinen eli neutraali.
arkkipiispa ei kannata uskonnontuntien vähentämistä Kirkolliskokouksen avajaispuheessaan arkkipiispa Jukka Paarma nosti muiden teemojen ohella esille uskonnonopetuksen. Paarman mukaan pelkän etiikan opettami nen
Kirkko on ollut seuranta-aikana esillä mm. radiossa, televisiossa ja sanomalehdissä 1096 kertaa.
MaailMalta Kirkolta apua kansalaisille Kreikassa Kreikan ortodoksinen kirkko kertoo olevansa valmis konkreettisiin avustustoimiin talouskriisin kanssa kamppailevassa Kreikassa. Pastori Gabriel Papanicolau sanoo kirkon seisovan kansan rinnalla. Papanicolaun mukaan ortodoksinen kirkko on valmis jakamaan avustustarvikkeita, kuten ruokaa ja vaatteita sekä antamaan psykologista ja hengellistä apua sitä tarvitseville. Kreikan hallitus on tiukalla säästökuurilla elvyttääkseen talouttaan. Arkkipiispa Hieronymus II
on ilmaissut myös hallitukselle kirkon halukkuuden tukea kansaa kriisin keskellä. www.pod.fi
Koirille oma jumalanpalvelus Massachusettsissa Yhdysvalloissa ollaan aloittamassa hieman epätavallista jumalanpalveluskäytäntöä: kuukausittaista jumalanpalvelusta koirille. Calvary Episcopal Churchin tarkoituksena on aloittaa Perfect Paws Pet Ministry -tilaisuudet toukokuun aikana. Kyseiset jumalanpalvelukset on tarkoitettu kaikenlaisille hyvätapai-
sille koirille omistajineen, jotta ihmisten yhteys kasvaisi ja koirat saisivat erityistä siunausta. Omistajat voivat myös tuoda koiransa rukoiltavaksi tai jättää esirukouspyyntöjä koiriensa puolesta. Mahdollisesti rukousta voidaan tarjota myös muille lemmikkieläimille. www.denverpost.com Kuva SXC / Hector Landaeta
eyjafjalla herätti lopunajan profeettoja Tavallisten uutiskanavien lisäksi useilla lopunajan tapahtumia käsittelevillä verkkosivuilla on pyörinyt
vaiNotUN KirKoN UUtiSia pastorin perhe uhataan häätää Kuubasta Heinäkuussa 2009 Kuubassa kuuden vuoden ja seitsemän kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen tuomittu pastori Omar Gude Perezin perhe on määrätty luopumaan asunnostaan. Pastorin vaimolle Kenialle toimitettiin viranomaisten ilmoitus, jossa kerrotaan, että heidän kotinsa takavarikoidaan ja perhe joutuu muut-
48
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
tamaan pienempään ja huonokuntoisempaan asuntoon Camagueyn kaupungin ulkopuolelle. Omar Gude Perezin vaimo Kenia on kuitenkin ilmoittanut viranomaisille, ettei perhe luovuta kotiaan vapaaehtoisesti. Virallinen syy takavarikolle on ”laiton hyöty”. Viranomaiset sanoivat kuitenkin Kenian saavan rangaistuksen, koska tämä on kertonut perhettään koskevista ihmisoikeusloukkauksista ulko-
maisille viranomaisille sekä kansainvälisille ihmisoikeusjärjestöille. www.stefanus.fi
Kirkko pakotettiin kokoontumaan ulkona Kiinassa Guangzhoun turvallisuusviranomaiset pakottivat 2. toukokuuta kiinalaisen Liangren House Churchin vuokraisännän lopettamaan kirkon kanssa solmitun
Massachusettsissa pääsevät koiratkin jumalanpalvelukseen.
vuokrasopimuksen. Vartijat estivät seurakuntalaisten sisäänpääsyn pakottaen seurakunnan pitämään tilaisuutensa ulkona. Säästääkseen toisen vuokranantajan viranomaisten ahdistelulta, kirkko suunnitteli pitävänsä seuraavan tilaisuutensa suosiolla ulkona Guangzhou People -puistossa. Seurakuntalaisten mukaan viranomaiset ja auktoriteetit ovat jatkuvasti pakottaneet kirkon muuttamaan paikasta toiseen kieltäen seurakuntaa kokoontumasta. Kuluneena vuonna seurakunta
uskonnon sijaan suuntaisi ainetta uskonnottomaan, jopa ateistiseen suuntaan. Hän myös muistutti Suomen olevan esimerkillinen maa sii näkin suhteessa, että jokaisella oppilaalla on oikeus saada oman uskontonsa mukaista opetusta. Opetussuunnitelmien uudistushanke on meneillään, mutta näyttää siltä, että uskonnontunteja vähennettäisiin ja tilalle tulisi entistä enemmän etiikanopetusta. www.fleim.fi
poikkeustapauksissa yksikin kummi riittää
kummi, mutta vain poikkeustapauksessa. Pääsääntönä säilyy edelleen kahden kummin vähimmäismäärä, eikä määrällä ole ylärajaa. Päätöksen yhden kummin riittävyydestä tekee sen seurakunnan kirkkoherra, johon kastettava liitetään. Muutoksen taustalla on helpottaa kirkon jäseneksi liittämistä silloin, kun kahta kummia on vai keaa tai mahdotonta löytää. Luterilaiseen kirkkoon kastettavan kummien tulee olla konfirmoituja luterilaisen kirkon tai niin kutsutun Porvoon yhteisön jäsenkirkon jäseniä. www.evl.fi
Kirkolliskokous päätti, että jatkossa luterilaisessa kirkossa riittää yksikin
Katso lisä
ä: www.n
m.fi
Life 10 ja Nuorten Kesä −näitä et voi jättää väliin! Teksti Susanna Sarimaa, kuva Philippe Gueissaz
uutisia Euroopan sekoittaneesta Eyjafjalla-tulivuoren tuhkapilvestä. Muun muassa Watchman Newsletter -niminen uutisblogi kommentoi yleisradioyhtiö BBC:n artikkelia vedoten Raamattuun, Markuksen evankeliumin jakeeseen: ”Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikil le: valvokaa!” Verkossa löytyy viittauksia myös uudempaan ”näkijään” Edgar Cayceen ja hänen ennustuksiinsa lopunaikana tapahtuvasta Islannin tulivuorenpurkauksesta. Kotimaisilla sivustoilla niin ikään on käyty keskustelua purkauksen ja Raamatun ennustusten yhteydestä. www.pod.fi
luomiskertomuksesta kaavaillaan elokuvaa
on joutunut muuttamaan jo yli kymmenen kertaa viranomaisten painostuksen alla. www.christiannewswire.com
muslimien kansoittamalle alueelle kristillistä jumalanpalveluskeskusta tai kristillistä koulua. Tulipalojen kohteeksi joutuivat muun muassa Penabur Christian Education Foundationin (Penaburin kristillisen koulutuksen säätiön) vielä keskeneräisenä olleet vieraille tarkoitetut rakennukset, koska muslimijoukko oli luullut rakennuksia nimenomaan kirkko- ja koulurakennuksiksi. Myös vartijan maja sekä ainakin kaksi säätiön johtajien autoista poltettiin. www.wwrn.org
Muslimit polttivat kristityille kuuluneita rakennuksia indonesiassa Suuri joukko muslimeita sytytti tuleen useita rakenteilla olleita kristilliselle organisaatiolle kuuluneita rakennuksia Länsi-Jaavan provinssissa Indonesiassa. Perusteluiksi muslimijoukon johtaja kertoi, etteivät paikalliset asukkaat halua lähinnä
Hollywoodissa on suunnitteilla 30 miljoonan dollarin hintainen 3D-elokuva, joka tulisi kertomaan maailman luomisesta ja Eevan ja Aadamin elämästä Eedenin paratiisissa. Kohderyhmäksi kaavaillaan lapsiperheitä, jotka innostuivat muun muassa Narnia-elokuvista. Käsikirjoitusta laatii John Fusco, ja David Cunninghamia on pyydetty ohjaajaksi. Testimateriaalia kuvataan jo. Jos tulokset vastaavat odotuksia, saattaa olla, että elokuvan teko aloitetaan lähiaikoina. www.seurakuntalainen.fi
Heinäkuun lopussa Ryttylässä tapahtuu. Life 10 -leirillä saat oppia lisää Jumalan antamista lahjoista ja Nuorten Kesässä pääset käyttämään niitä oikean yleisön edessä. life 10 Life 10 -leirillä jokainen osallistuja MitÄ? Kansainvälinen leiri, saa valita pajan, jossa on mukana jossa opitaan käyttämään viikon ajan. Pajoja on sähkökitaraslahjoja erilaisissa pajoissa. ta breakdanceen ja ratsastuksesta MiSSÄ? Ryttylässä, Kansanvideoku vaukseen. Mikä vain onkin lähetysopistolla lahjasi, voit oppia siitä lisää tuleMilloiN? 24.– 30.7.2010 malla mukaan Life 10:een. Tarkoituksena on myös laittaa lahjat käyttöön tosielämässä, mikä on mahdollista Nuorten Kesässä heti leirin jälkeen. Pajoja vetävät kristityt alansa huippuosaajat. Lisäksi ohjelmassa on innostavia raamattuopetuksia, rukousta, lahjakkaiden nuorten upeita esityksiä ja yhdessäoloa. Life 10 on myös pääsylippu Nuorten Kesään jokaiselle leiriläiselle. Tule viettämään kesän paras viikko Ryttylään!
Nuorten Kesä Nuorten Kesässä on tänä vuonna teemana Jeesus ja minä. Luvassa on siis kolme päivää Jeesuksen seurassa, yhdessä uskovien ystävien sekä parhaiden bändien ja puhujien kanssa. Mukana ovat Sinä, HB, Katajainen Kansa, Punainen Lanka, G-Powered, Mika Falk, Mikko Vaismaa, Life-leiriläiset ja paljon muita. Nuorten Kesän aikana tullaan rikkomaan kristittyjen stereotypioita ja kannustetaan nuoria pitämään JeeMitÄ? Kesätapahtuma nuorille, susta rohkeasti esillä arjen keskellä. jossa mukana erilaisia gospelTapahtumaan mahtuu myös rubändejä, puhujia ja esiintyjiä kousta ja Raamattua, urheilua ja tai - MiSSÄ? Ryttylässä, Kansanlähedetta. Life-leirin tuotokset saavat tyksen lähetyskeskuksessa Nuorten Kesässä ensi-iltansa. JokaiMilloiN? 30. 7.– 1. 8. 2010 nen on tervetullut! Nuotta 6−7 / 2010
49
g oS pe l
Teksti Lauri Halme, kuva Anssi Lautamo
haluaa tehdä parhaansa Uusi oululainen bändi Nolla viilasi biisejään pitkään ennen kuin astui yleisön eteen. He haluavat palvella musiikillaan Jeesusta ja tehdä sen mahdollisimman hyvin.
S
kype-yhteys aukeaa ja ruudulleni pomppaa Nolla-yhtyeestä laulaja Henna-Maria Harju, rumpali Jani Harju ja basisti Mikko Tervo. Pikaisen kuulumisien vaihdon jälkeen pääsemme itse asiaan, eli keskustelemaan yhtyeestä. Nolla on bändinä vielä varsin nuori. Yhtyeen ensitahteja kirjoitettiin talvella 2007−2008, jolloin Jani, Mikko ja kitaristi Henri Pekkanen kokoontuivat treenikämpälle soittelemaan. Nopeasti mukaan tulivat Henna-Maria, kosketinsoittaja Jarmo Karppinen ja kitaristi Jari Savolainen. Ensimmäisen vuotensa yhtye vietti pääasiassa treenikämpällä tehden ja hioen biisejä. − Keräsimme itseluottamusta treenikämpällä, emme markkinoineet itseämme, em-
50
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
mekä profiloituneet keikkailevaksi bändiksi, sanoo Jani. − Suuri syy pelkkään treenaamiseen oli, ettemme halunneet tarjota huonoa keikkaa järjestäjille. Lähdimme ulos vasta kun paketti oli valmiina, komppaa Mikko. Yhtyeellä onkin pontta sanojensa takana. Olin paikalla todistamassa porukan seitsemättä keikkaa ja muistan ihmetelleeni, kuinka valmiin kuuloista materiaalia yhtyeellä oli.
Musiikki on se väline, jolla kerromme Jeesuksesta. Siinä on yritettävä parhaansa, oli sitten treenikämpällä tai lavalla. − Ep:n tekeminen yhdessä Jonas Olssonin kanssa kasvatti meitä soittajina, vaikka oli rankka kokemus. Ensimmäinen kerta studiossa ja aivan liian vähän aikaa, Jani nauraa. − Studiolle mentäessä kaikki oli valmiina, mutta Jonas potki meitä kaikkia parempaan suoritukseen ja muutti sovituksia. Siinä mitat-
tiin, kuinka hyviä muusikoita olemme ja kuinka nopeasti omaksumme uusia asioita. Ep:n tekeminen oli hyödyllistä myös uusien biisien kannalta. Nyt mietimme huomattavasti tarkemmin, miten kappaleet sovitetaan, kertoo Henna-Maria.
evaNKeliUMia aivoMyrSKySSÄ Miksi oululaiset sitten haluavat tehdä gospelia? − Olen aina halunnut tehdä kristillistä musiikkia. Alkuun mietin, josko tekisi musiikkia kristittynä kaikelle kansalle ja seisoisi tavallaan molemmissa laivoissa, mutta nyt on kirkastunut, että haluan julistaa selkeästi, Mikko jatkaa. − Musiikki on jo iso juttu ihmisille etenkin, kun siihen yhdistää ikuisen elämän sanat, painottaa Henna-Maria. − On hienoa päästä kertomaan itselle tärkeistä asioista myös muille. Evankeliumia ei pidetä piilossa, tiivistää Jani. Bändikämpällä biisit syntyvät yhteisenä aivomyrskynä. − Sanat ovat yleensä jo valmiina, kun alamme tehdä biisiä. Jokainen heittelee riffejä ja me-
lodioita, joista nivotaan eheä kappale, kertoo Henna-Maria. − Meillä on tietysti sellaisiakin kappaleita, jotka eivät alun jälkeen kehity, tuntuvat jäävän vain idean tasolle ja jäävät lopulta treenikämpän uumeniin. Joskus kuitenkin treeneissä syntyy jamittelun seurauksena aivan mahtavia biisejä, Jani sanoo. − Pyrimme tekemään laadukasta musiikkia, sillä musiikki on se väline, jolla kerromme Jeesuksesta. Siinä on yritettävä parhaansa, oli sitten treenikämpällä tai lavalla, Mikko toteaa.
SaNoMa ei treeNiKÄMpÄllÄ leviÄ
Faktat heNNaMaria laulu Jari kitara yaMi koskettimet heNKKa kitara JaNi rummut MiKKo basso
www.nol.la Ep on tilattavissa nettisivujen kautta, josta voi lukea myös bändin blogia.
Voiko homma toimia, kun yhtyeessä on vain yksi nainen miesten seurassa? − Pakko myöntää, että aluksi hieman jännitti, kun keskustelimme Henna-Marian tulosta bändin laulajaksi, onhan hän Janin vaimo. Pelkäsin, miten sanoa kaverin vaimolle, jos homma ei toimisikaan. Mutta aivan turhaan, selvittää Mikko. − Vaikka tunsin bändistä ennestään Janin lisäksi vain Henkan, en jännittänyt tilannetta. Tulen hyvin toimeen jätkien kanssa, enkä ole esteenä heidän omalle huumorilleen, nauraa Henna-Maria. Kesällä on tiedossa iso keikka Evankeliumijuhlilla Kälviällä, ja siihen bändi onkin valmistautunut huolella. Myös tuleva keikka Maata Näkyvissä -festareilla innostaa bändiläisiä. − Evankeliumijuhlien keikkaa varten ollaan treenattu ahkerasti keväällä, ja siellä on mahdollisesti kuultavissa myös uusi kappale ja uusia sovituksia vanhoista ralleista, kertoo Jani. Bändi on tulevaisuutensa suhteen innoissaan. Palo keikkailla paistaa soittajien kasvoilla. − Evankeliumi ei treeniksellä leviä, kiteyttää Henna-Maria. Puhelu on päättymässä, kun Henna-Maria haluaa välittää viimeiset terveiset Nuotan lukijoille: − Uskokaa ja luottakaa Jeesukseen. Jumala voi toteuttaa elämässä kaikkea siistiä.
Kansanlähetysopiston musiikkiteatterilinja
Usko,Toivo ja taide Kristillisen esittävän taiteen puolesta Teksti ja kuva Aarni Seppälä
Kaksi vuotta sitten pidetystä pääsiäisnäytelmäfestivaalista kasvanut kristillisen esittävän taiteen tapahtuma Usko, Toivo ja Taide järjestettiin toukokuussa Järvenpään Seurakuntaopistolla. Nuotta kävi paikalla selvittämässä, mistä on kyse.
K
aksitoista erilaista esittävän taiteen ryhmää. Teatteria, tanssia ja musiikkia aamusta iltaan, mutta miksi? Haastattelimme Timo Sinivuorta, joka toimii Seurakuntaopiston yleissivistävän koulutuksen koulutusjohtana ja Usko, Toivo ja Taide -tapahtumavastaavana. – Suomessa järjestetään yli 200 erilaista pääsiäisnäytelmää vuosittain, ja niiden teTarkoitus on vahvistaa kijät eivät itse pääse näkemään toistensa yhteyttä Jumalaan esityksiä, koska ovat kiinni omissaan. Siitä taiteellisista tavoitteista lähti ajatus pääsiäisnäytelmäfestivaalista, tinkimättä. joka pidettiin kaksi vuotta sitten. Silloin kaikki näytelmät eivät olleet pääsiäiseen liittyviä, joten halusimme kasvattaa tapahtumaa laajemmaksi. – Tapahtumassa katsotaan toisten töitä ja opitaan suhteuttamaan omaa tekemistä muiden tekemisiin. Täällä verkostoidutaan ja vaihdetaan ajatuksia. Tapahtumaan on matala kynnys, nytkin on mukana aloittelijaryhmiä sekä pitkään alalla olleita.
KaNNaNotto KriStilliSeN eSittÄvÄN taiteeN pUoleSta Usko, Toivo ja Taide -tapahtumassa tehtiin kannanotto kristillisen esittävän taiteen puolesta. Sillä pyritään saamaan jalansijaa kristilliselle esittävälle taiteelle seurakunnissa ja auttaa niitä ottamaan haltuun mahdollisuuksia, joita kristillisessä taiteessa on. Timo Sini vuoren mielestä kristillinen esittävä taide ei ole tarpeeksi tunnettua seurakunnissa, eikä siihen ole tarpeeksi resursseja. – Kirkkodraama voi toimia hyvin myös elävöittäjänä jumalanpalveluksissa. Palaute, jota on tullut katsojilta, on erittäin positiivista. Esityksissä on paljon yleisöä, esimerkiksi pääsiäisenä näytökset ovat loppuunmyytyjä. – Tarkoitus on vahvistaa yhteyttä Jumalaan taiteellisista tavoitteista tinkimättä. Me emme halua tehdä mitään ”saunatakki ja pyyheliina” -kuvaelmia, vaan näyttelijöiltä, ohjaukselta ja kokonaisuudelta pitää vaatia paljon. Asioita ei saa katsoa sormien läpi. Niin haetaan ja vahvistetaan omaa paikkaamme teatterigenren keskuudessa. Nuotta 6−7 / 2010
51
g oS pe l
Joose Keskitalo
ei tee
kaunista musiikkia Teksti Netta Norro, kuvat Saija Arola
Miksi minun pitäisi äänittää parhaalla mahdollisella tavalla, miksi en äänittäisi mahdollisimman huonolla tavalla?
Joose Keskitalo on muusikko, jonka musiikki jakaa mielipiteitä. Se joko ihastuttaa ja vihastuttaa. Hänellä on persoonallinen soundi ja erikoiset sanoitukset. Mistä Joosen musiikki kumpuaa?
J
os haluan ilmaista musiikissani jotain tosi rumaa, kolkkoa ja epämiellyttävää, ja haluan, että kuulijat saavat sellaisen vaikutelman, miksi en tekisi niin, toteaa musiikkimiehenä tunnettu Joose Keskitalo. Monen kuulijan mielestä Joosen musiikki on outoa ja kuulostaa kummalliselta, mutta omien sanojensa mukaan Joose ei pyri siinä outouteen. Hän kertoo, että musiikki saattaa kuulostaa oudolta, koska hän on aloittanut tyhjästä ja hän on halunnut kyseenalaistaa musiikin säännöt. − Miksi tekisi sellaista musiikkia, jota on jo olemassa? Joosen mielestä ei ole mitään syytä tehdä kaunista musiikkia vain siksi, että se on kaunista. − Miksi minun pitäisi äänittää parhaalla mahdollisella tavalla, miksi en äänittäisi mahdollisimman huonolla tavalla? Kyse on siitä, että haluan tehdä asiat niin, että ne tukevat sitä mitä haluan ilmaista.
52
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
lÄhetySlapSeNa loNtooSSa Teologiaa opiskelevalla Keskitalolla riittää esiintymisiä ympäri Suomea ja vähän maamme rajojen ulkopuolellakin. Joose meni viime kesänä naimisiin ja muutti vaimonsa kanssa väliaikaisesti isänsä luokse asumaan. Nuoripari hankki tänä keväänä itselleen oman asunnon, ja nyt he odottavat innoissaan ensimmäisen lapsensa syntymää. Laskettu aika on kesäkuussa. Haaveena Joosella on ostaa Itä-Suomesta vanha ja huonokuntoinen talo, jota hän voisi kunnostaa. Joose on lähtöisin kristitystä perheestä ja hän uskoo saaneensa uskon lahjan jo kasteessa. Kristinuskon perusasiat tulivat hänelle pienenä tutuiksi, kun vanhemmat pakottivat käymään kirkossa. Joose ei häpeä kertoa olevansa kristitty ja uskovansa Jeesukseen, mikä näkyy myös joissain hänen tekemissään lauluissa. Vuonna 1985 Keskitalot lähtivät lähetystyöhön Lontooseen seitsemäksi vuodeksi. Paikallisessa lastentarhassa Joose oppi englantia, jos-
ta tuli hetkellisesti hänen vahvin kielensä. Paluu Suomeen oli Jooselle melko helppo, vaikka sopeutuminen ja Suomeen tutustuminen veikin jonkin verran aikaa. − Lontoossa kaikki tuntemani suomalaiset olivat lähetystyöntekijöitä. Tuli sellainen mielikuva, että kaikki suomalaiset ovat uskovaisia. Suomeen palaaminen romutti aika lailla sitä käsitystä, Joose kertoo. Hän haluaa myös muistuttaa, ettei elämä lähetyskentällä poikkea millään tavalla elämästä Suomessa. − Lähetystyöhön liittyy paljon romantiikkaa, mikä on vierasta todellisuudelle. Lähetystyö on aivan tavallista elämää, se vaan on muualla.
oMaN elÄMÄN oUtoliNtU 16-vuotiaana Joose muutti pois kotoa ja aloitti opiskelut Savonlinnan taidelukiossa. Siellä hän myös aloitti esikuvansa Jyri Pitkäsen innoittamana kitaransoiton ja laulamisen. Esiintymisen Joose aloitti Savonlinnassa, kun häntä pyydettiin nuorteniltoihin tai gospelkahviloihin soitta-
Jos olet veli ei ole sotilaita itkeviä äitejä vain ja miten tyhjä minun sydämeni onkaan vaikka tuskin pääsen lauluni alkuunkaan ollenkaan ja jos olet veli niin antaisitko vähän leipää ja olet sisko niin säälisitkö minua edes vähän minä kuulin hukkuvan miehen aallokoiden keskellä huutavan minä tahtoisin aikaa ajatella ja jotain jota ei edes aika voi kuluttaa ja jos se on veli niin antaisko se vähän leipää ja jos se on sisko niin sääliskö se minua edes vähän minä tunsin köyhän kalastajan jonka silmissä paloi ikävä ja kun myöhemmin hänestä kuulin oli naulinneet hänet puuhun
Lontoossa kaikki tuntemani suomalaiset olivat lähetystyöntekijöitä. Tuli sellainen mielikuva, että kaikki suomalaiset ovat uskovaisia. Suomeen palaaminen romutti aika lailla sitä käsitystä.
maan. Nuorena Joose harrasti jääkiekkoa, luki paljon ja kirjoitti monen sadan sivun tarinan. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat auttaneet häntä ilmaisemaan itseään ja tekeJoose kertoo saaneensa kerran mään sanoituksia lauluihinsa. Yläasteella ja lukiossa Joosea pikutsun koulun psykiatrille, dettiin kummallisena ja outona, sillä koska hän oli eräänä kesänä hän halusi erottua joukosta ja tehdä päättänyt, ettei käyttäisi kaiken eri tavalla kuin muut. − Olen ylpeä siitä, että olen pystyenää ollenkaan kenkiä. Niinpä Joose käveli kengittä nyt vastustamaan kiusausta sopeutua johonkin ryhmään. En kuitenkaan aina marraskuuhun saakka. ole missään tapauksessa kovin ylpeä monestakaan asiasta, mitä olen tehnyt, ikään kuin osoittaakseni sen itselleni ja muille, Joose selittää. Monet tempaukset tuntuvat jälkeenpäin noloilta ja lapsellisilta. Joose kertoo saaneensa kerran kutsun koulun psykiatrille, koska hän oli eräänä kesänä päättänyt, ettei käyttäisi enää ollenkaan kenkiä. Niinpä Joose käveli kengittä aina marraskuuhun saakka.
mut jos hän olis veli niin hän kyllä antaisi leipää ja jos hän olis sisko niin hän kyllä säälisi minua edes vähän
g oS pe l
Musiikilla
MUUTOSTA AIKAAN Tekstit Anni Janatuinen, kuoron kuva Tuomas Merilahti, Adil Yasharin kuva Jouko Makkonen
Tulkaa siis ja tehkää suomalaiset Jeesuksen opetuslapsiksi. Sambialainen kuoro köyhästä malarian vaivaamasta maasta ja sokea bulgarialainen muslimista kristityksi kääntynyt muusikko haluavat kertoa Pelastajastaan Suomessa.
zAMBIAN VoCAL CoLLECTIoN
M
ikä saa aina niin asiallisen ja vakavan kirkkokansan tanssahtelemaan, pyytämään kahta encorea ja kääntämään suupielet kohti taivaita? Yhdeksän nuoren miehen muodostama sambialainen a cappella -kuoro Zambian Vocal Collection on Suomessa jo toista kertaa. Kuoro on alun perin perustettu pienen baptistiseurakunnan omaan tarpeeseen kuorolaisten omassa kotikylässä lähellä Sambian pääkaupunkia Lusakaa. Nykyisin miehet ovat lähes kaikki täysipäiväisiä muusikkoja ja julkaisseet jo monta levyä. Suomenvierailuilleen miehet päätyivät Suomen suurlähetystön kautta, joka sijaitsee Sambiassa aivan kuoron synnyinseutujen nurkilla.
− Musiikki merkitsee minulle elämää, iloa ja onnea. Musiikki on minä, Kennedy Pupe, yksi kuorolaista innostuu. Kuorolaisten mielestä suomalaisessa kirkossa on pysähtynyttä ja liikkumatonta. − Haluamme levittää iloa ja siunausta musiikillamme ja jakaa sydämemme suomalaisten kanssa.
KatSo, MitÄ Kaverille KUUlUU Niin kuorolaiset todella tuntuvat tekevänkin. He odottavat innolla näkevänsä yleisössä uudelleen samoja tuttuja ja tietenkin paljon uusia kasvoja. Kuoro on opetellut englannin- ja jopa suomenkielisiä lauluja yleisöään varten. Keikan jälkeen yleisön kanssa juttelemi-
sesta, kiittelemisestä ja hymyilemisestä ei ole tulla loppua. − Suomalaiset ovat hyviä ihmisiä, mutta usein keskittyneitä omiin asioihinsa, kuorolainen Geofrey Sizala toteaa.
Kuoron kotiseuduilla malaria tappaa turhaan monia ihmisiä, kun tautia levittävät moskiitot pistävät ihmisiä yöllä. Zambian Vocal Collection onkin mahtava lääke herättämään meitä talvihorroksen jälkeen kurkkaamaan, mitä kaverille kuuluu, ja kuinka läheisemme voivat.
− Musiikki todella yhdistää ihmiset, Kennedy lisää. Zambian Vocal Collectionilla on meneillään myös rahankeruuprojekti. Kuoron kotiseuduilla malaria tappaa turhaan monia ihmisiä, kun tautia levittävät moskiitot pistävät ihmisiä yöllä. Laulajat ovat päättäneet koota rahaa levymyynnillään moskiittoverkkojen ostamiseen. − Se on yksinkertainen tapa pelastaa henkiä, Kennedy sanoo vakavoituen. Mitä sambialaiset sitten ovat tehneet Suomessa, paitsi laulaneet? − Olemme saunoneet. Me kaikki rakastamme saunaa! Kennedy toteaa. Kuoron nimeksi sopisikin kuulemma yhtä hyvin Saunapojat.
Fakta KUKa: Sambialainen a cappella -kuoro Zambian Vocal Collection MiSSÄ: Tarkat keikkapaikat voi tarkistaa kuoron Facebook-sivulta MilloiN: Suomessa heinäkuun alkuun asti
54
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
le v y t
Leevi Helo
Fakta KUKa: Bulgarialainen kanttori Adil Yashar MiSSÄ: Kansanlähetyspäivillä Lahdessa 2.– 4. 7. 2010
CRB: Tunnet minut
AdIL YASHAR
’’A
utuaita ne, jotka uskovat tÄrKeiNtÄ oN Saada vaikka eivät näe’’, sanoi Jee- SyNNit aNteeKSi sus (Joh. 20: 29). Adil Yas- Tästä huolimatta ilo ja luottamus har ei näe. Siitä huolimatta hän on Jumalaan kuuluvat Adilin puheeslöytänyt tavan palvella Jumalaa ja sa selvästi: seurakuntaa kanttorina: hänen − Nyt minulle on yhdentekevää, sormensa osuvat oikeille mustille olenko sairas vai terve. Tärkeintä ja valkoisille koskettimille. on, että olen saanut syntini anteekAdil kuuluu noin miljoonan hen- si ja saan elää Kristuksen, Vapahtagen turkinkieliseen vähemmistöön jani yhteydessä. Bulgariassa. Hänen vanhempansa Adil säestää seurakuntansa tiolivat muslimeja, mutta uskonto ei laisuuksissa vapaaehtoisesti. Kenäkynyt perheen sällä hän on tulosarjessa. Vuonna sa konsertoimaan Adil sai kutsun 1997 Adil sai kutkristittyjen kokoukseen. Suomeen Kansun kristittyjen sanlähetyspäiville ”Joku lupasi, että kokoukseen. suomalaisten läpääsisin sairaudestani.” hettiystäviensä − Joku lupasi, että pääsisin saikutsumana. Hän raudestani, Adil muistelee. Hän al- ei ole koskaan ollut ulkomailla ja koi käydä kristittyjen jumalanpal- odottaakin innolla uusien ihmisten veluksissa ja vähitellen ymmärsi tapaamista. tarvitsevansa syntien anteeksian− Uskovien yhteys on tärkeää, tamusta kipeämmin kuin terveyttä. Adil vakuuttaa. Vuonna 1998 Adil kastettiin. Adil on säveltänyt hengellisiä Näkövammaisen jokapäiväinen lauluja ja haluaa musiikillaan ilmaiselämä köyhässä Bulgariassa on ta Jumalan rakkautta Jeesuksessa vaikeaa. meitä ihmisiä kohtaan. Suomalai− Joudun turvautumaan toisten sille nuorille Adilin sanoma on selvä: apuun vaikeissa tilanteissa, enkä − Älkää milloinkaan pelätkö, silvoi tehdä palkallista työtä toisten lä meillä on uskollinen ja luotettavoin, Adil kertoo. Toimeentulo on- tava Jumala. Hän pitää omistaan kin Adilin vaimon Selimen käsissä. huolen!
Lehdistötiedotteen mukaan uudenlaisten virsisovitusten edelläkävijänä toiminut CRB on noin kuuden vuoden ikäinen yhtye. Nykyinen kokoonpano on toiminut kaksi ja puoli vuotta. Virsiä on käsitelty monipuolisesti jo kauan. Tällainen osaltaan jazztyylinenkin reharmonisointi eli tässä tapauksessa virren tai sen osan uudelleen soinnuttaminen ei kuitenkaan ole mitään uutta alla tämän auringon, mutta on aina kiva kuunnella edelläkävijöitä. Mielestäni virret 289 ja 338 ovat miellyttäviä versioita, kun taas Brand New Heavies / Incognito -tyylissään (jazz-soul-funk-zekoitus) kelpo virsi 319 taasen tuo joissain kohtaa sekavahkon vaikutelman. Mikäli tällainen sointukäsittely ei ole tuttua, tästä voi jäädä helposti ulkopuolinen vaikutelma, mikä ei varmasti ole tarkoitus. Kokonaisuutta kuunnellessani löysin yhtäläisyyksiä niin Dad’s Hellon kuin Avoin Lähde -lauluduonkin kanssa. Ainakin ensimmäiseen noista on vaikuttanut luultavamminkin levyn tuottajana toiminut Dad’s Hellon basistinakin tuttu Miika Halmetoja. Laulusovituksissa taas on jotain samaa, mitä Avoin Lähde -duolla oli aikoinaan. Virret ovat hienoja biisejä, joita saa ja voi käsitellä monipuolisesti. Parhaimmillaan ne ovat laulettuna yhdessä, jolloin ne ovat tuomassa ja luomassa sellaista yhteyttä, joka on sitä parasta. Siksi näitäkin virsilevyjä kannattaa tehdä, soittaa ja laulaa. Hyvä CRB!
Nuotta 6−7 / 2010
55
M a K i Ng o F
Kamera käy
yötä päivää Teksti Johanna Juupaluoma, kuvat Enni Tuomisalon arkisto
Uneton48-lyhytelokuvakilpailussa jokainen minuutti on kallisarvoista peliaikaa. 56
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
S
ami ja Enni Tuomisalolle ei tule uni helposti silmään. Yhdessä Saku Nousiaisen kanssa Uneton48:n järjestäville Tuomisaloille elokuvan parissa työskentely on tuttua hommaa niin kameran edessä kuin sen takanakin. Uneton48-kilpailun tarkoituksena on käsikirjoittaa, kuvata ja editoida kokonainen lyhytelokuva 48 tunnissa. Järjestäjät ovat laatineet teemat ja kategoriat, joiden pohjalta kilpailijat toteuttavat lyhytelokuvan. Osallistujat vaihtelevat alan ammattilaisista elokuvan teosta ko-
Kokemus ja teknisesti laadukas jälki eivät takaa voittoa. kemattomiin nuoriin. Silti kokemus ja teknisesti laadukas jälki eivät takaa voittoa, vaan tärkeämpää ovat hyvin toteutetut ideat. The 48 Hours Film Project -lyhytelokuvakilpailu on lähtöisin Yhdysvalloista, jossa on kilpailtu vuodesta 2001 lähtien. Enni ja Sami osallistuivat 48HFP-kilpailuun ensimmäisen kerran Uudessa-Seelannissa vuonna 2006, minkä jälkeen idea kisan järjestämisestä syntyi. Uudessa-Seelannissa edelleen asuvat Enni ja Sami järjestivät kilpailun ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 2008. Toisen kerran toukokuussa järjestetyssä kisassa oli mukana jo noin sata joukkuetta. Ennen kuin ensimmäistä Uneton48-kisaa oli ehditty järjestää, oli kahden vuorokauden intensiivistä lyhytelokuvakilpailua ehtinyt olla jo 15 eri maassa. − Ihmettelimme, eikö kukaan Suomessa ole keksinyt tätä aiemmin! Niinpä päätimme toteuttaa sen itse, Enni sanoo.
UUtta eloKUvaNteKeMiStÄ Lyhytelokuvakilpailun konkareina Enni ja Sami tietävät, että Suomi on tällaisten kilpailujen kohdalla pahasti jäljessä muusta maailmasta. Tuomisalot kokevat, että idean läpivieminen Suomessa oli erittäin hankalaa ja suhtautuminen taiteen edistämiseen on passiivista. − Esimerkiksi apurahojen saaminen on yllättävän vaikeaa. Onneksi olemme tavanneet sellaisia elokuva-alan ihmisiä, jotka ovat olleet innokkaasti mukana toteuttamassa projektia, Sami toteaa. Jotta kilpailulla olisi tulevaisuutta Suomessa, pitäisi tapahtuman kasvaa entisestään. Vuoden 2008 osallistujilta saatu palaute kannustaa Tuomisaloja jatkamaan kisan järjestämistä edelleen ja on saanut heidät vakuuttuneiksi siitä, että tällaisella kilpailulla on merkitystä. Uneton48 antaa kenelle tahansa mahdollisuuden kokeilla lyhytelokuvan tekoa. − Toivon, että kilpailu antaa uudenlaista näkemystä elokuvan tekoon myös Suomessa, Sami miettii.
evaNKeliUMia NUorteN KielellÄ Tänä vuonna kilpailuun osallistui myös Nuotan oma tiimi, jonka vetäjänä toimi Nuotan toimituspäällikkö Tommi Hakkari. Hänen lisäkseen kilpailuryhmässä oli useita näyttelijöitä, ja editoinnista ja kuvauksesta vastasivat Mikael Elmolhoda ja muun muassa G-Poweredille musiikkivi-
Jos koet, että haluat olla mukana tekemässä Jumalan valtakunnan työtä vaikkapa kirjoittamisen, video- ja valokuvaamisen ym. mediatyön kautta, ota yhteyttä: toimitus@nuotta.com deoita tehnyt Hannu Korpela. Kilpailuun osallistumalla haluttiin osoittaa, että yhdessä voi tehdä ja toteuttaa jotakin luovaa Luojan kunniaksi. − Yritämme puhua nuorille sillä kielellä, jota he ymmärtävät, eli elokuvien kautta, sillä ne koskettavat tunteita, Tommi sanoo ja jatkaa: − Haluamme olla myös rohkaisemassa nuoria uskossa olevia elokuvantekijöitä näyttämään uskonsa elokuvan keinoin. Kirkon nuorisotyönohjaajaksi valmistunut Sami kuitenkin harmittelee, että vaikka kristillistä taidetta ja elokuvia on, tuntuu, että ne on tehty vain kristillistä yleisöä ajatellen. − Paikoitellen videovuokraamon hyllyistä löytyy jo hyvin kristillisiä elokuvia, mutta ne ovat lyöneet läpi vain marginaaliyleisön keskuudessa, Sami toteaa. Kristillistä taidetta voi tehdä suuremmalle kohderyhmälle kuin pelkästään uskossa jo oleville. Elokuvan antamia mahdollisuuksia evankeliumin levittämiseksi pitäisi pystyä hyödyntämään nykyistä paremmin. Tällöin kristillinen sanoma tavoittaisi yhä laajemmin. Kristillisestä lyhytelokuvasta voisi riittää yhtä lailla evästä kaikille kuten pienen pojan leivistä ja kaloista riitti tuhansille, kun Jeesus ne jakoi.
On tärkeää ylipäätänsä tehdä ja yrittää, eikä vain voivotella.
aKtivoivaa tiiMityötÄ Uneton48:n tarjoama intensiivinen kilpailuaika vaatii osallistujiltaan hyviä tiimityöskentelytaitoja. Sami toteaa, että tällainen projekti olisi oiva tiimityökalu esimerkiksi seurakunnan nuorisotyötä ajatellen. Hän kannustaa nuoria osallistumaan, koska kilpailussa pääsee tekemään ja toimimaan yhdessä. Samalla voi päästä tekemään töitä ammattilaisten kanssa. Myös Nuotta haluaa olla innostamassa seurakuntaporukoita lähtemään mukaan tällaisiin projekteihin. Vaikkei siltä aina tuntuisikaan, niin omalla tekemisellä voi vaikuttaa paljonkin. − On tärkeää ylipäätänsä tehdä ja yrittää eikä vain voivotella, miksi esimerkiksi televisiosta tulee sellaista kuin tulee, Tommi painottaa.
Saku, Enni ja Sami ovat Uneton48:n väsymätön järjestäjätiimi
Antaa kenelle tahansa mahdollisuuden kokeilla lyhytelokuvan tekoa. Vaikka kokemusta lyhytelokuvan teosta ei olisikaan, mutta intoa ja vaikkapa näyttelijänlahjoja löytyisi, kannattaa rohkeasti kokeilla ja lähteä mukaan. Jumala saattaa yllättäen antaa sellaisia mahdollisuuksia, joita ei kannata jättää käyttämättä. − Ei pidä katsoa siihen, mitä ei osaa, vaan katsoa kaikessa Jumalan antamiin mahdollisuuksiin, Tommi muistuttaa.
Nuotta 6−7 / 2010
57
le FFa
E LO K U V I A
kristillisestä n äk o k u l m a s t a Teksti Saara Räty, kuva IStockphoto
Katsomme elokuvia paljon ja valitsemme ne monesti näyttelijöiden ja kuulopuheiden perusteella. Valinnat voisi kuitenkin tehdä paremminkin.
58
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
Arvoarvostelut käy tarkasti läpi elokuvien sisällön. Koska toiset ihmiset ovat herkempiä kuin toiset, arvostelujen perusteella voi arvioida, sopiiko elokuva itselle.
t e
Tässä on esimerkki yhdestä sivuston arvostelusta. Käy lukemassa teksti kokonaisuudessaan osoitteesta www.arvoarvostelut.net
u
t
.
n
Naimisissa American Airlinesin kanssa
Up in the Air on kauttaaltaan toimi va elokuva, joka repii mielenkiintonsa yksinkertaisista asioista. Henkilöhahmojen suhteet ovat jatkuvasti kutkuttavan mielenkiintoisia, tausta tarina on omaperäinen ja inhimillisesti mielenkiintoinen. Lukuisat palkinnot käsikirjoituksesta ovat ansaittuja.
l
Olisi mahdollisuus tehdä valintoja, jotka perustuvat tietoon.
Up in the Air
e
A
rvoarvostelut.net on erityisesti kristityille suunnattu elokuva-arvostelusivusto. Sivuston on perustanut ja sitä ylläpitää yrittäjä Matti Pekkarinen. − Ajattelin, että se palvelisi ihmisiä. Sivuston kautta olisi mahdollisuus tehdä valintoja, jotka perustuvat tietoon, jota ei saa perinteisistä lähteistä, Matti sanoo.
s r
Seksi ja alastomuus: Elokuvan tarina on oikeastaan täynnä seksiä. Ryan Binghamin elämä muuttuu, kun hän löytää ihmisen, joka on samanlainen kuin hän, ja elokuvan omin sanoin lisäksi ”ainoastaan vaginalla varustettu”. Varsinaista rakastelukohtausta elokuva ei kuitenkaan sisällä, ja ainoa alastomuutta tarjoileva kohtaus kuvaa toiminnan jälkeistä hetkeä.
o v
Elokuvaa ei ole mitenkään reilua arvioida suomalaiseen K3-kategoriaan suhteutettuna. Up in the Air on tarkoitettu aikuisille ja vain aikuisille. Sillä on matala ikäraja merkkinä siitä, että se ei sisällä lähes lainkaan visuaa - lista raakuutta tai väkivaltaa.
a
Kristityt ovat iso ryhmä, jonka valinnoilla on taloudellista merkitystä.
väkivalta, raakuus ja intensiteetti:
o
Viihde on nykyään täysin arkipäivää. Kun arki ahdistaa, on helppoa katsoa kepeää elokuvaa ja heittää aivot narikkaan. Elokuvan valinta ei kuitenkaan ole yhdentekevä asia. Elokuvan vuokraaminen, ostaminen tai leffalipun ostaminen tukee aina elokuvaa ja välittää viestin: ’’tätä lisää’’. − Kristityt ovat iso ryhmä, jonka valinnoilla on taloudellista merkitystä. Olisi tärkeää, että eläisimme johdonmukaisesti arvojemme mukaista elämää myös kulutuksessa, Matti huomauttaa.
t
valiNNoilla oN vÄliÄ
Matti Pekkarinen
w
r
v a
w
Matti kirjoittaa nykyisin arvosteluja niistä elokuvista, joista ehtii. Aikaa on pojan syntymän jälkeen ollut huomattavasti entistä vähemmän. − Tavoite on, että kävijät pystyisivät osallistumaan. Sivuilla he voivat osallistua keskusteluun ja lähettää omia arvosteluja, Matti kertoo. Hän toivoo, että ihmiset osallistuisivat nykyistä enemmän, jotta sivujen mielenkiintoisuus ja jatkuvuus voitaisiin taata.
w
SiNÄ voit oSalliStUa!
Sitoutumista pohditaan
Sitoutuminen on elokuvan ehdoton pääteema, ja Up in the Airista löytyy tämän aiheen käsittelyä hämmästyttävän monilta tasoilta. Päähenkilö Ryan Bingham on lentokoneessa elämäänsä elävä vapaaherra, ehdottomasti yhteiskunnan eliittiin kuuluva mies, joka ei tarvitse sitoutumista eikä sitä liiemmin halua. Bingham käy pitämässä luentoja siitä, kuinka ihmisten tulisi jättää elämän varrella keräämänsä taakat taakseen ja keventää taakkareppuaan sitoutumista vähentämällä.
.
Kristityt: Elokuvien sisältö myös sotii usein enemmän tai vähemmän kristillisyyttä vastaan. Tärkeää on se, miten elokuvia katsoo, ja antaako niiden vaikuttaa itseensä.
Nuotta 6−7 / 2010
59
Fivestar Prophet julistaa
Koonnut Lauri Halme Kuva Fivestar Prophet promo
EVANKELIUMIA FiveStar prophet on L-60°:n päivitetty versio.
Bändi halusi uudistua, muuttaa suuntaansa ja aloittaa puhtaalta pöydältä. − Kaiken täytyi uudistua, etenkin musiikin keskeisen sisällön. Nyt tavoitteena on tehdä entistä enemmän musiikkia Jeesus keskiössä, bändi kertoo MySpace-sivuillaan.
Keep the change, despair Porilainen kristillistä metalcorea soittava Keep The Change, Despair voitti Sisulla stagelle -nimisen kilpailun ja pääsi esiintymään Helsingin Nosturiin Mokoman lämppäriksi toukokuun lopulla. Sisulla stagelle -kilpailuun oli osallistunut 930 bändiä ja ääniä annettiin kaiken kaikkiaan noin 30 000, joista KTCD sai yli 8300. KTCD sai alkunsa vuonna 2007, jolloin intohimo musiikkia ja Jumalaa kohtaan sai poikaporukan tekemään musiikkia yhdessä.
60
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
Debyyttialbumi julkaistaan syksyllä 2010 ja maistiaista tulevasta yhtyettä voi käydä kuuntelemassa osoitteessa www.myspace.com/ fivestarprophet. Livenä Fivestar Prophetia on mahdollista nähdä ainakin marraskuussa Maata Näkyvissä -festareiden päätöskonsertissa Turkuhallissa.
Yhtyeen jäsenet haluavat olla musiikkinsa avulla palvelemassa, eivätkä palveltavina. Bändi haluaakin tuoda muutoksen ja viedä positiivista ja nostattavaa sanomaa Jumalan valtakunnasta. He myös haluavat nähdä ihmisten parantuvan Jumalan voimasta.
luotettava todistus jälleen kuultavissa
Newsboys on syntynyt uudelleen
Uudesta musikaalista onnen vuori odotetaan menestystä
Suomigospelmetallin kärkinimiin kuuluva Luotettava Todistus on päätynyt studioon uudistuneella kokoonpanollaan. Vuoden 2008 lopulla Luotettava Todistus koki ison remontin ja bändiin jäi ainoastaan laulaja Sami Nortunen vanhasta kokoonpanosta. Vuosi 2009 kului uusien soittajien sisäänajoon, mutta nyt bändi nostaa taas päätään ja lupaa MySpace-sivuilleen uusia biisejä kuunteluun.
Tämän vuoden Maata Näkyvissä -festareiden pääesiintyjä Newsboys julkaisee uuden levyn 13. 7. Uudistunut Newsboys on tällä hetkellä kovemmassa keikkakunnossa kuin vuosiin. Yhtye kiertää paraikaa Yhdysvaltoja ja Kanadaa, mutta saapuu marraskuussa Suomeen ravistelemaan kuuntelijoitaan ja todistamaan keikkakuntonsa. Uusi single Born Again on ladattavissa yhtyeen kotisivuilta osoitteessa newsboys.com.
Pekka Simojoki ja Anna-Mari Kaskinen ovat ryhtyneet luomaan uutta musikaalia Onnen Vuori. Parivaljakon edellinen legendaarinen musikaali Liekit saavutti huiman suosion 80-luvulla. Onnen Vuorelle toivotaan samankaltaista suosiota. Musikaalin ohjaajaksi on valittu Antti Sevanto. Kaikki, jotka ovat kiinnostuneet esiintymään musikaalissa, voivat ottaa yhteyttä Anttiin, antti.sevanto@gmail.com. Tilaukset ja tiedustelut voi tehdä ohjelmatoimisto Kristallin kautta, outi@ohjelmakristalli.com.
ha r taUS
Musiikki lohduttaa arjessa
lUiN perhelehdeStÄ traagisen tarinan, jossa kolmilapsisen per-
Maanalaisen Levykaupan myydyimmät: 1. No MAN’S BANd: Pala Hollywoodia 2. KAEMo: Perustus 3. KLS: Sokea toista taluttaa 4. HB: Piikki lihassa 5. SÁWoL: Through Soil and Skin KUUKAUdEN YLLÄTTÄJÄ Audiovision: Focus
SUOSITTELEN Sáwol: Through Soil and Skin
Narniasta tuttu Christian Liljegren on myös tämän bändin kärkihahmo. Aivan hurjan hyvää ja tasokasta hard rockia / melodista metallia erittäin selkeällä gospelsanomalla. Suosittelen varsinkin Europe- ja Stryper-faneille!
Doom-metallin ystävänä olen iloi nen tästä albumista, koska doommetallia ei kristillisellä puolella ole kovinkaan paljoa. Sáwol on hidasta, tunnelmallista ja raskasta metallia. Suosittelen Swallow the Sun -tyylin ystävillle!
terveiSiN laSSe, MAANALAINEN LEVYKAUPPA www.maanalainenlevykauppa.com
heen isä menehtyy yllättäen leikkauksen jälkeen. Vaimo yrittää hoitaa itkevät lapset ja koko arjen kuin robotti. Kurkussa on koko ajan pala, mutta itku ei tule. Kunnes kauppareissun kotimatkalla radiosta alkaa kuulua Eppu Normaalin kappale, josta perheen isä oli paljon pitänyt: ”Joka päivä ja joka ikinen yö sinua ajattelen. Ja kun herään yöllä yksin nimeäsi huutaen, tiedän: mikään ei palaa ennalleen.” Vaimo ajaa tien sivuun ja itkee ensimmäistä kertaa miehensä kuoleman jälkeen. On niin ikävä. Sama kappale soitettiin myös muistotilaisuudessa. tUttU Kappale saa tunteet pintaan paremmin kuin käynti terapias-
sa. Monissa popbiiseissä kiteytyy ajatus siitä, että elämä jatkuu menetyksen jälkeen, muistot säilyvät ja aina voi aloittaa alusta. Kuinka lohdullista! Uskonasioissa on vähän sama juttu. Moni potee huonommuutta, kun uskoa ei tahdo löytyä ja kirkossakäynnistä on aikaa. Mutta kuten rakas ystäväni sanoi juuri: – Emme me ole koskaan Jumalalta hukassa, hän on meidän kanssamme koko ajan. Ei uskon tarvitse tuntua miltään. Sekin riittää, että haluaa uskoa. ylöJÄrvelÄiSteN NUorteN kanssa toteutimme projektin nimel-
tään Arkiviisu-popmusikaali. Siinä tarinaa kuljettavat tunnetuimmat suomalaiset popkappaleet ja elämänkaari vauvasta mummuun sisältäen kirkolliset toimitukset kuten kasteen, konfirmaation, vihkimisen ja hautauksen. Tuotoksessa on arjen realismi kirkkaasti esillä: ilot, surut, kaipaus ja lohdutus, toivottomuus ja usko paremmasta, pettymys ja luottamus, menetys ja lupaus, kylmyys ja rakkaus. Aino Kivelä Ylöjärven seurakunnan nuorisotyönohjaaja
Kuvat SXC / David Asabina ja Aino Kivelän albumi Nuotta 6−7 / 2010
61
tapahtUMa
tori
∏ Miniraamattukurssille
∏ Johannes on
Kesän miniraamattukurssilla 7.– 12. 6. Karkun evankelisella opistolla käydään läpi Ensimmäistä Mooseksen kirjaa ja nautitaan myös esim. taidepajasta, luontoelämyksistä, konsertista ja Rudolfin Keitaan savusaunasta. Päätöspäivänä Karkkugospel! www.keokarkku.fi
Kouvolan Saaramaan Johannesfestarit kokoavat kansaa gospelin, sanan ja yhteyden ääreen 25.– 26. 6. Hietoinrannan lavalla nähdään mm. Crux Virosta, Pekka Laukkarinen, Poltinmerkki, Aito-trio, houseband, Jukka Niemelä, Teija Patjas ja Pekka Jauhiainen. Ohjelma Sleyn nuorisotoimistosta tai www.johannesfestarit.fi
Karkkuun!
∏ Karkkugospel 12.6. Pian Karkun rannassa raikuu! Esiintymässä ovat HB, Saraste, The Road, Katajainen Kansa, Park 7, Minea, Kajo, MGtH-duo, Ystävyyden Pilvi, Riemumessu, Erkki Koskenniemi, Päi vi Niemi, Lasse Räty, Liisi Portin, Jari Rankinen ja Juha Heinonen. Tapahtuman lopuksi on keskiyön tunnelmalliset intiaani- ja lännenmusiikkijamit Kullervo Puumalan ja gospellinjan kanssa. Lisätietoa nuoriso.sley.fi Tapahtumaan on vapaa pääsy!
∏ Kadonneen aarteen
metsästäjät juhannusleiri esantuvalla 22.– 25. 6. Esantuvalla juostaan pakoon vieriviä kiviä ja vältellään pimeyden ansoja. Tunkeudumme tuhansien vuosien takaisten aarteiden äärelle synkkiin luoliin, kun avaamme ison kirjan ja etsimme hyvällä onnistumisprosentilla Raamatun salaisuuksia. Esantuvan kesän kuumimmalla raamattuleirillä ovat mukana Musti Lähteenmaa ja Juha Heinonen. Leirin hinta on 60 e. Ilmoittaudu heti, koska paikkoja on rajoitetusti: musti@sley. fi tai 0400 506837.
∏ illon Juhannus 25.6. Juhannusaattona kokoonnutaan tuttuun tapaan Illon Juhannukseen. Tapahtuma on Poutaloilla Sastamalan Illon kylässä klo 19.00 alkaen. Ilta alkaa seurojen merkeissä ja jatkuu Park 7:n konsertilla. Virallisen ohjelman jälkeen yötöntä yötä vietetään saunomisen ja mukavan yhdessäolon merkeissä. Tapahtuma on kaikenikäisille. Lisätietoja saa Sleyn nuorisotoimistosta: (03) 223 7056.
62
Nuotta 6−7 / 2010 | www.nuotta.com
juhannuksen tähti
∏ Kansanlähetyspäivät lahdessa 2.– 4. 7.
Nuorten ohjelmassa ovat mm. Katajainen Kansa, HB, Prosten, raamattuopetusta, sumopainia, parkouria, tanssipajoja, iltamessu, rukousteltta, houseband, kristittyjen yhteyttä ja kesäöinen seikkailu Amazing Grace. Kerää porukka ja osallistu myös säbä- ja MiniFunFutis-turnauksiin! Lue lisää: www.kansanlahetyspaivat.fi.
∏ evankeliumijuhlat lähestyy Heinäkuun alussa 2.– 4. 7. Kälviällä järjestetään Evankeliumijuhlat. Luvassa rentoa meininkiä, raamattuopetusta, aurinkoa, konsertteja ja skabailua. Menossa mukana mm. Kaemo, The Road, August, G-Powered, Saraste, Juha Heinonen, Liisi Portin. Tarkka ohjelma: www.evankeliumijuhla.fi
∏ yhtä perhettä leiri
Karkussa 20.– 24. 7. Leiri kutsuu kaikenikäistä väkeä Karkkuun. Osan päivää puuhastellaan isolla porukalla. Välillä 13 –16 -vuotiaat osallistujat kokoontuvat touhuilemaan omaan Nuotta-ryhmäänsä Juha Heinosen johdolla. Kuule Karkun kesäinen kutsu ja vastaa myöntävästi. Lisätietoa: www.keokarkku.fi.
∏ Kesäleiri
”tukevasti kristitty” 21.– 25. 7. Kesäleiri kaikenikäisille Valkealan kristillisellä opistolla. Nuorten ohjelmassa laadukasta raamattuopetusta,
mukavaa yhdessä olemista ja tekemistä, leiriolympialaiset, retkeilyä... Ilmoittaudu mieluiten 28. 5. mennessä: opko@opko.fi tai (09) 612 9940. Lisätiedot: www.opko.fi/kesaleiri
∏ life 10 leiri
ryttylässä 24. 7.– 30.7.
Kansainvälinen Life 10 -leiri kutsuu sinut viettämään unohtumattoman viikon Ryttylän maalaismaisemissa taiteiden, toiminnan ja Sanan äärellä. Workshop-valikoimassa mm. musiikkiteatteri, parkour, sähkökitara, basso, komiikka, hiphop/street, lehtikirjoittaminen, jazz/street, tekstiilitaide, ääni- ja valotekniikka, sportti, shakki, breakdance ja ratsastus. Lue lisää www.nm.fi/life ja varaa paikkasi suositulta leiriltämme 10. 6. mennessä! Life-leiri sisältää Nuorten Kesä -festarit 30. 7. – 1. 8.
∏ Nuorten Kesä festarit ryttylässä 30. 7.– 1. 8.
Kyläbändi, teltantuunauskisa, iltapalaa, rukiista raamattuopetusta, Lifeleirin esityksiä, monipuolisesti kanavia, rukouspalvelu, Mönösen kaffela, kavereita, Kaikkivaltias ja sinä! Tätä on uudistettu Nuorten Kesä 2010. Nuorten Kesän polkaisee käyntiin Katajainen Kansa. Jytkettä ja asiaa tarjoilevat HB ja Punainen Lanka. Puimalassa nähdään Harmaaketo, Ilari, Rammas Atas, Maallikkosaarnaajat, TrioLit ja The Truth. Lue lisää www.nm.fi/nk ja ilmoittaudu jo tänään!
NOSA 2010 ”United” 23.– 26. 9. Ruotsin Göteborgissa. Luvassa innostavaa opetusta Raamatusta ja kristittynä elämisestä, uusia ystäviä ja elämyksiä sekä hauskaa yhdessäoloa muiden pohjoismaiden opiskelijoiden kanssa. Lue lisää ja ilmoittaudu 13. 8. mennessä: www.opko.fi/nordic.
∏ ensi syksynä nuorisotiimiin! Mitäpä jos viettäisit vuoden tai puolikkaan Kansanlähetysopistossa nuorisotiimilinjalla, kasvaen uskossa, oppien kristillisestä nuorisotyöstä ja eläen yhteisöllisesti toisten uskovien nuorten kanssa? Hae nuorisotiimilinjalle! Hakulomakkeet löydät osoitteesta www. kansanlahetysopisto.fi/linjat/ Tervetuloa opiskelemaan!
∏ Maata Näkyvissä
ohjelma on ilmestynyt Tämänvuotisten Maata Näkyvissä -festareiden käsiohjelma ilmestyi tuttuun tapaan 1. 5. Minä rakastan sinua -teemalla kulkevien festareiden pääesiintyjäksi on lupautunut Newsboys-yhtye Amerikasta. Mukana ovat monet tutut, hyvät kuviot ja artistit sekä paljon uutta ja ihmeellistä. Zekkaa ohjelma ja kilpailut netistä: www.maatanakyvissa.fi
∏ raamattukurssille Karkkuun!
Sleyn kolmen kuukauden raamattukurssi järjestetään Karkun evankelisella opistolla 30. 8. alkaen. Kurssilla perehdytään Raamattuun luotettavien opettajien seurassa, nautitaan uusista kristityistä ystävistä ja valmiiksi katetun nouto pöydän antimista. www.keokarkku.fi
∏ NoSakonffa
göteborgissa 23.– 26. 9. Pohjoismainen opiskelijakonferens si
edelliSeN riStiKoN ratKaiSU
Tilaamalla Nuotan annat mahdollisuuden koulunkäyntiin Keniassa. NoiN pUolet KeNiaN vÄeStöStÄ elää äärimmäisessä k öyhyydessä. Viidellä miljoonalla kenialaisnuorella ei ole mahdollisuutta käydä koulua. Koulutuksella on suuri merkitys koko valtion kehitykseen. Nyt sinulla on mahdollisuus tukea Itierion Sekkari -nimisessä koulussa tehtävää opetustyötä. Jokaisesta uudesta tilauksesta lahjoitamme 10 euroa koulun hy - väk si. Saat kiitosterveiset Itierion koulun oppilaalta. tilaa itSelleSi tai lahJaKSi! Tilaaminen ei velvoita Nuotta-kummiksi ryhtymistä.
Leikkaa irti ja postita
Kyllä, tilaan Nuotan kestotilauksena 1. vuodeksi hintaan 49 e ensimmäiset 3 kuukautta hintaan 15 e Kyllä, haluan mahdollistaa kenialaisen nuoren koulunkäynnin
Lehden saajan nimi: Katuosoite: Postinumero ja -toimipaikka: Puhelin: Sähköposti: Tilaan lehden lahjaksi
Maksajan nimi: Katuosoite:
Miks ihmeessä joku lukis Nuottaa?
Puhelin: Sähköposti:
NUotta MaKSaa poSti MaKSUN
Nuotta / Sley-Mediat Oy
TUNNUS 5001710
00003 VASTAUSLÄHETYS
Lauri, 17: Joskus tuppaa olemaan harmaata ja tylsää arkea, Nuotta tuo siihen piristystä ja valoa. Se antaa voimaa ja rohkeutta kertoa Jeesuksesta eteenpäin.
Postinumero ja -toimipaikka:
Irtonumero 5 e ISSN 0357-7139
9
770357 713007
01