Nuotta 5/2013

Page 1

Oikein vai väärin?

ison ä ä t l ä Sis liitteen! Ripari

Noran löytö / Miten kristitty toimii? / Seitsemän asiaa luomisesta / Syömishäiriöt / Poplaulujen ihmiskuva / U-käännös rotkon reunalta / Justin Bieberin usko / G-Powered & Park 7


K uuk au d e n luku

S i v upe r s oo na

Koonnut Johanna Haapanen

1994 Konsta syntyy ja kastetaan. 2009 Ripari. Riparin jälkeen lähti mukaan seurakunnan toimintaan.

5

on Raamatussa armon luku.

Siihen liittyvät: 1 Isä 2 Poika 3 Pyhä Henki 4 Luominen 5 Lunastus

Viisi suurta asiaa, joista syntyy armo, jonka luku on viisi.

2010 Aloitti lukion.

Konsta Järviluoma Johtohahmona ja roolimallina leiriläisille Teksti Tiinamariia Suopajärvi, kuva Konsta Järviluoman albumi

Lempäälässä asuva Konsta Järviluoma kirjoittaa ylioppilaaksi tänä keväänä. Hän on ehtinyt olla jo useammalla rippileirillä isosena, eikä yhdestäkään ole jäänyt ikäviä tai negatiivisia muistoja. Miksi lähdit isoseksi? – Varmasti sen takia, kun omalla riparilla oli niin hauskaa ja sieltä jäi jotain sydämeen. Mitä etuja isosen tehtävä mielestäsi sisältää? – Siinä oppii, miten käyttäydytään ryhmässä. Samalla oppii saamaan myös vastuuta. Tietenkin se on myös hauskaa. Entä millaista vastuuta se sisältää? – Tietenkin se oman pienen ryhmän vetäminen, siis raamisryhmän. Ja onhan siinä niitä kaikkia pieniä tehtäviä, mitä joutuu silloin tällöin tekemään. Miksi isosen tehtävä on mielestäsi tärkeä? – Siinä on niitä nuoria sun ympärillä, jotka kattoo sua sellaisena niin

2  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com

kuin johtohahmona. Isonen on roolimallina, millainen on seurakuntanuori ja miten se käyttäytyy.

Millaisia leirimuistoja sinulla on? – Ei multa löydy mitään muita kuin hyviä muistoja. Monellako leirillä olet ollut? – Viidellä. Oletko menossa isoseksi ensi kesänä? – Ensi kesänä yritän päästä isoisoseksi. En tiedä, onko kaikilla seurakunnalla sellainen käytäntö, että jokaisella leirillä on isoiso, mutta ainakin Lempäälässä on.


Pä ä k i r j o i tus

K uum e n e e & k y lm e n e e Koonnut Johanna Haapanen

Kesä lähesty y

50

Säät lämpenevät pikkuhiljaa ja aurinko paistaa.

Hengellisy ys muistisairaan ihmisen voimavarana

40

Uskonnollisuuden tarve säilyy jopa muistisairaudesta huolimatta.

Itämeren tutkimus

30

Perämeren tilanne osoittautui luultua paremmaksi.

Kirkossa sanottu tahdon Avioliiton solmivista pareista useampi sanoo ’tahdon’ siviilivihkimyksessä kuin pastorin edessä kirkkohäissä. Kyseinen kehitys on yksi askel sillä tiellä, joka vie meitä koko ajan kauemmaksi kirkosta ja hengellisistä asioista. Onneksi rippikoululeiri tavoittaa vielä valtaosan kustakin ikäluokasta. Kuitenkin pääkaupunkiseudulla ja isoissa kaupungeissamme yhä useampi jättää rippikoulun käymättä. Missä tämän ajan ihmisille opetetaan elämän perusasiat Jumalasta ja uskosta? Ennen vanhaan asioita opetettiin kotona. Sunnuntaisin käytiin pyhäkoulussa ja alakoulun uskonnon tunneilla palattiin aina uudestaan ison kirjan ihmeellisiin tarinoihin. Tänä päivänä uskosta ja Jumalasta ei opeteta enää juuri missään. Pikkuhiljaa ripareille alkaa tulla sellaisia nuoria, jotka eivät tiedä, milloin Jeesus syntyi ja milloin kuoli. Tämä johtuu tietysti siitä, ettei kukaan ole näitä asioita heille kertonut. He eivät ole koskaan saaneet oikeaa opetusta Raamatun Jumalasta.

Ripari on ainutlaatuinen ja ihmeellinen mahdollisuus olla Elävän Jumalan puhuttelussa. Tämän ajan levottomuus, älypuhelimien mausteet ja herkut, facebookin ihmeellinen maailma ja oma mieli toimii välillä turhankin tehokkaana jarruna sille junalle, joka vie toiseen maailmaan. Riparille tullessa kannattaa heittäytyä uuden ja yllättävän matkaan.

20

Tuomasmessu 25 vuotta

Ensimmäinen messu järjestettiin huhtikuussa 1988.

10

Muutos kouluruokailuun

Vantaalla käynnistettiin kouluruokailun viihtyvyyden lisäämiseksi kampanja, jossa kuunnellaan paljolti oppilaiden mielipiteitä. Tällaista muuallekin Suomeen, kiitos!

0 10

Alppilan koulun tapaus Ripari on meille leirin vetäjille iso haaste,

mahdollisuus ja ihmeellinen tilaisuus välittää Jumalan ihmeellistä armoa ja rakkautta. Riparilaiselle se on parhaimmillaan ihmeellinen matka ja eväsretki Jumalan maailmaan. Riparilla olemme kaikki yhdessä ja vahvasti kirkon seinien sisäpuolella. Yli kahdeksankymmentä prosenttia ikäluokasta sanoo konfirmaatiossa Jumalalle tahdon. Toivottavasti tuo sana pitää ja pysymmekin kirkon sisällä ja Jumalan Valtakunnassa. Hyvää ja siunattua riparia sinulle!

Herättää monia mielipiteitä. Mitkä ovat oppilaiden ja mitkä opettajien oikeudet koulussa?

20

Rasismi

Suomessa jopa aikuiset sortuvat puoliksi ulkomaalaisten lasten nimittelyyn.

30

Kuuban vainot Tässä kohtaa ripari on meidän paik-

kamme iskeä. Rippikoululeiri on edelleen se paikka jossa elävä Jumala puhuu pienelle ihmiselle. Jumala puhuu eityisesti Raamatun sanan kautta, mutta myös yleisesti kaveriporukassa, tiettyjen asioiden ja sattumusten kautta. Rippikoululeiri on ihmisen parasta aikaa, yhtäkkiä riparileiriään käyvä pieni ihminen saa huomata, että suuri ja kaikkivaltias Jumala on hänestä kiinnostunut. Riparimiljööllä on asioihin hyvä vaikutus. Pääsemme hetkeksi eroon arkielämän paineista ja rooleista saamme olla hyvällä porukalla yhdessä erossa pahasta maailmasta. Meillä on Jumalan lupaukset ja se ryhmä, joka kullakin kertaa on paikalle annettu.

Kuubalaiset kristityt lapset joutuvat koulussa opettajien syrjimiksi ja kiusaamiksi.

40

Pohjois-Korean tilanne

Maan huolestuttava uhittelu ydinaseilla jatkuu edelleen.

°C

Juha Heinonen    Nuotan päätoimittaja

Nuotta  4 /2013

3


S I S ÄLLYS

12 Heini haluaa auttaa vankeja

Rupesin itkemään rukoilun aikana ja minulle tuli ääretön lämmön tunne. Sillä hetkellä koin, että tulin uskoon.

2 Sivupersoona: Konsta Järviluoma on roolimalli leiriläisille 3 Pääkirjoitus 5 Luottamus koetuksella 7 Erilaisuus kunniaan? 8 Nokkapokka: Pitäisikö odottaa vai toimia? 9 Toimittajalta: Oikein vai väärin? 10 Mediamissio Virossa 11 Kirjeitä maailmalta: Not to do but to be 12 Heini: Jumalan löytäminen vapautti minut 13 Josefiina: Joku pitää minusta huolen 14 Miisa: Rukoukseni kuultiin 15 Deniz: Eksyin seurakuntaan puolivahingossa 16 Nuottatube 17 Näytön paikka: Kemijärven seurakunta 18 Seitsemän pointtia lankeemuksesta 20 Testi: Kuinka hyvin tunnet Raamattusi? 21 Tästä puhutaan: Mörkö peilissä 22 Nuotan ristikko 23 RIPARILIITE: sivut 23-42 24 Uskon abc: Minä uskon 26 Riparin päiväkirja 28 Hyvän riparin resepti 29 Raamatun aikajana - Ota talteen! 30 Rooman aikajana - Poimi talteen! 32 Nuotan juliste 37 Riparin historia: Ei ihan sama

38 Julkkisten riparimuistoja 39 Gospel-konkareiden riparimuistoja 40 Riparin ulkoläksyt ja laskuvarjojääkärin hyppyrutiinit 41 Riparin topit ja flopit 42 Mitä riparin jälkeen? 43 Asiantuntija vastaa 44 Nuotan sarjakuvat 46 Raamatun oppilaana: Milläs minä pääsen taivaaseen? 47 Galluppi: Mikä sinut pelastaa? 48 Hyvä kysymys: Millainen on ihminen? 50 Raamis: Älä syöksy rotkoon! 52 Nuotta vertaa: Parhaat kesälomanviettotavat 54 Justin Bieber uskoo lahjojensa tulleen taivaasta 55 TOP 5 56 Pelit: Delirium 58 Gospel x 2: Park 7 ja G-Poweredin Susanna Korhonen 60 Oppilaana Paholaisen kirjeopistossa 61 Gospeluutiset 61 Vainotun kirkon uutiset 62 Menovinkit 63 Hartaus 64 Jumala on kuin tuli, ja vasara, joka kallion murtaa

50 Älä syöksy rotkoon!

Mihin tarvitaan parannusta ja mitä se oikein tarkoittaa? Saatko sinä tämän aiheen pohtimisesta näppylöitä, vai näetkö tarvetta korjata kurssia?

54

Justin Bieberin usko

Katso tuoreimmat uutiset Nuotta.comista Toimitussihteeri Tea Ikonen tea.ikonen@nuotta.com Nuotta ilmestyy 10 kertaa vuodessa 34. vuosikerta issn– 0357–7139

TOIMITUS Päätoimittaja Juha Heinonen juha.heinonen@nuotta.com Toimituspäällikkö Tommi Hakkari tommi.hakkari@nuotta.com Yhteydenotot sähköpostilla

4  Nuotta  12/2009 | www.nuotta.com

Tätä lehteä tekivät Mikael Elmolhoda, Onni Erkkilä, Johanna Haapanen, Sakari Heinonen, Tanja Heiskanen, Elina Jokinen, Vuokko Jurvakainen, Niina Kauranen, Janina Kotti, Sanna Kumpulainen, Mari Le, Anni Lähteenmäki, Marianna Mäkiniemi, Johanna Paasi, Aamos Pelkonen, Lassi Pohjannoro, Ilmari Pyykönen, Oskari Reinman, Juho Roimaa, Hilla Ryösö, Tiinamariia Suopajärvi, Tuomo Talja, Siiri Virtanen ja Juho Ylitalo. Toimitusneuvosto Mika Falk, Tommi Hakkari, Juha Heinonen, Leevi Helo, Tuire Hiljander, Tea Ikonen, Johanna Jutila, Jari-Pekka Järvinen, Matti Korhonen, Olli Lehmonen, Samuli Luomaranta ja Saija Tiilikainen. Kannen kuva Siiri Virtanen Ulkoasu Tea Ikonen ja Saija Tiilikainen

Youtubesta maailmanmaineeseen ponnahtanut laulajatähti uskoo lahjojensa olevan peräisin Taivaasta.

TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET Nuotta/Tilauspalvelu, PL 184, 00181 HELSINKI Puh. 040 7007 707 (ma  – pe klo 9  –14) tilauspalvelu@nuotta.com  Sähköpostia ­lähettäessäsi mainitse lehden nimi. NORMAALIT TILAUSHINNAT kestotilaus 60,00 euroa, määräaikainen 3 kk 21 euroa, ulkomaille postitettaviin lisämaksu MAINOKSET JA MEDIAKORTTI ilmoitukset@nuotta.com Mediakortti löytyy netistä: www.nuotta.com/mediakortti.html ILMOITUSHINNAT Katso mediakortista, hinnat alkaen 100 e TOIMITUKSEN  OSOITE PL 184, 00181 HELSINKI, Lastenkodinkuja 1 (2. krs), puhelin: (09) 2513 9255 sähköposti: toimitus@nuotta.com etu.sukunimi@nuotta.com www.nuotta.com Toimitus ei vastaa tilaamattoman materiaalin palauttamisesta.

JULKAISIJAT Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys Suomen Ev. Lut. Opiskelijaja Koululaislähetys KUSTANTAJAT Sley-Mediat Oy, toimitusjohtaja Hannu Kippo Kustannus Oy Uusi Tie, toimitusjohtaja Raimo Raukko Suomen Ev. Lut. Opiskelijaja Koululaislähetys, pääsihteeri Jussi Miettinen PAINO  Arkmedia


Luottamus

Pä ä ha a s tat te lu

koetuksella Teksti Elina Jokinen, kuvat Aamos Pelkonen

Usko on lahja, jonka vastaanottamisella on seurauksia. Nora Pessolle usko merkitsi luopumista yhdestä elämän tärkeimmistä ihmisistä – isästä. Tai siltä se ainakin vaikutti.

Nuotta  5 /2013

5


O

n taas yksi niistä harmaista kevätpäivistä, jolloin tekisi mieli masentua sohvan nurkassa. Minulla on kuitenkin hyvä syy lähteä Jätkäsaareen happihyppelylle – Nora Pesson (21) haastattelu. Saapuessani määränpäähän, keskelle synkeää iltapäivää ilmestyy yllättäen väriläiskä – kirkuvan vihreä kerrostalon seinä. Haastateltava taitaa olla omalaatuista sorttia. – Ei me oletettu sen ihan tuollainen olevan, Nora naurahtaa kun mainitsen asiasta ovella. Nora on vastikään muuttanut taloon miehensä kanssa. Muutaman kameran räpsäisyn jälkeen suuntaamme sisätiloihin. Noran pilkkoessa nakkeja soppaan juttelemme niitä näitä. Pian aiheet kääntyvät Noran lapsuuteen.

jestämä Ystävien Noralle jär apalloilm – lla mu yllätys aa . meri olohuoneessa

Libyasta Lontoon kautta Suomeen

Noran isä on libyalainen muslimi. Tultuaan pakolaisena Lontooseen hän tapasi Noran suomalaisen äidin ja pian pari muuttikin jo yhdessä Helsingin Pasilaan, missä Nora ja hänen kaksi pikkuveljeään viettivät koko lapsuutensa. Lapset saivat islamilaisen kasvatuksen. – Isä opetti minulle Koraania ja kävimme yhdessä moskeijassa. Huivia minun ei ikinä tarvinnut pitää muuten kuin moskeijassa, vaikka isä olisikin varmaan ollut siitä iloinen.

”Ruoka ja muu kulttuuri on asia, jota en halua hävittää. Olen ylpeä juuristani ja haluan jonain päivänä käydä Libyassa, kunhan poliittiset olot siellä rauhoittuvat.” Emme aina rukoilleet viisi kertaa päivässä, kuten islaminuskossa on tapana, mutta rukous oli kuitenkin tärkeä osa arkea. Minulle se lähinnä merkitsi paineita siitä, muistaisinko Koraanista otetun rukouksen oikein. En myöskään osannut kunnolla arabiaa, jolla rukoukset luettiin. Yksi oletuksista oli myös se, että menen naimisiin muslimin kanssa. Toisin kävi.

Tunteita ja tuoksuja

Noran lapsuutta väritti muslimien vilkas yhteisöllisyys. – Ainakin meidän perheellä oli monia muslimituttavia. Kokoonnuimme usein yhdessä syömään ja Libyassa asuviin sukulaisiin pidettiin tiiviisti yhteyttä. Monet luokkalaiseni hieman nyrpistelivät neniään meidän ruuille. Suomalaisella mittapuulla ne olivatkin aika erikoisia, Nora naurahtaa – Ruoka ja muu kulttuuri on asia, jota en halua hävittää. Olen ylpeä juuristani ja haluan jonain päivänä käydä Libyassa, kunhan poliittiset olot siellä rauhoittuvat.

6  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com

Kuka?

Ni m i: Nora Pe sso Ik ä: 21 Ko ti ka upunk i: Helsinki Pe rh e: aviom ies (k

perheenlisäystä

)

esällä tulee

Elämä on asettu nut jätkäsaarela isessa kodissa uomiinsa, sen huomaa hymys täkin!

Löytyy sitä väriä Suomestakin!


”Miksei minulle oltu kerrottu, että on tällainen Jumala? Olo oli jopa hieman katkera. Miksi teillä on noin hieno Jumala, mutta minulla ei?” Arabiaa Nora ymmärtää vielä hyvin, mutta puhuminen tuottaa vaikeuksia. Nora kuitenkin ihailee muslimeja muunkin kuin kulttuurin takia. – Kun muslimi uskoo, hän uskoo tosissaan. Muslimeille usko on ylpeyden aihe eikä häpeä, kuten täällä Suomessa monille tuntuu olevan. Kuitenkaan islam ei tuonut Noran elämään sisältöä. Uskonto oli suorittamista. – Isä aina sanoi, että Jumala laskee kaikki hyvät ja pahat tekomme ja tuomitsee meidät niiden perusteella. Kaikki sai kuitenkin yllättävän käänteen.

Yllättävä uskoontulo

Kesällä ennen lukion alkamista Noran elämään tuli muutos. Tytön kaveri oli edelliskesänä ollut rippileirillä ja alkanut sen jälkeen pyöriä riparikavereiden kanssa erilaisissa tapahtumissa. Elokuussa kyseinen kaveri pyysi Noraa mukaan kesänkaatajaisiin. – Aika epäilevällä fiiliksellä lähdin matkaan. Uteliaisuus vei kuitenkin voiton. Leirillä minulle sanottiin, ettei minun tarvitse osallistua Raamattutunneille, jos minulle tulee siitä ahdistunut olo. Halusin kuitenkin kuulla mistä siinä kaikessa oli kyse. Ensireaktioni oli lähinnä ällistynyt. Tällaistako kristinusko on? Heti ensimmäisessä Raamattuopetuksessa puhuttiin Jeesuksen armosta ja anteeksiannosta. Miksei minulle oltu kerrottu, että on tällainen Jumala? Olo oli jopa hieman katkera. Miksi teillä on noin hieno Jumala, mutta minulla ei? Uskontokunnan vaihdos ei silloin vielä tullut mieleenikään. Iltaohjelman aikana laulettiin ja rukoiltiin paljon. Ohjelman aikana Noralle kirkastui, että tämä on se Jumala jota hän tahtoo seurata. – Yhtäkkiä tuntuikin täysin itsestään selvältä, että Jeesus on kuollut minun puolestani. Kaikki vaan loksahti paikoilleen, Nora selittää innostuneena. – Toisaalta tuntui pahalta, että kaikki mitä minulle oli opetettu, olikin harhaoppia. Minua myös pelotti. Miten pystyisin ikinä kertomaan isälle uskoontulostani?

Rakkaus voittaa pelon

Heti uskoontulon jälkeen Noraa alkoi vaivata ajatus siitä, että vanhemmille pitäisi kertoa asiasta. Noran äiti ja isä erosivat tytön ollessa viidennellä luokalla. Lapset muuttivat äidin luokse. Hänelle kertominen ei ollut Noralle kovin vaikeaa, vaikka Noran äiti ei olekaan uskossa. – Ateisti on minusta kamala

sana! Ei äitini kuitenkaan ole koskaan ollut erityisemmin kiinnostunut uskonnollisista asioista. Isä hoiti perheessämme uskonnon. Tunnustukseni jälkeen äiti oli lähinnä pettynyt. Hänen mielestään minua oli huijattu. Isälle en uskaltanut kertoa vielä pitkään aikaan. Nora odotti kunnes täytti kahdeksantoista ja otti sitten kasteen. Ennen sitä hän kävi riparin Karkussa – kaksi vuotta myöhässä. – Varmaan hieman ennen riparia kerroin isälle kääntymisestäni kristityksi. Osasin jo etukäteen aavistella mitä siitä seuraisi. Reaktio oli muslimimaailmassa perinteinen. Hän ei halunnut olla enää missään tekemisissä kanssani.

Vaikeuksien kautta voittoon

Vaikka Noran uskoontulo aiheutti perheessä kuohuntaa, ei Noralle koskaan tullut sellainen olo, ettei hän olisi oikealla tiellä. – Miksi valitsisin isäni ja uskonnon väliltä uskonnon jos en olisi varma, että Jumala on totta? Noran elämä on uskoontulon jälkeen muuttunut positiiviseen suuntaan. – En varmaan edes oikein tajua kuinka paljon elinvoimaa saan uskostani. Vaikka välillä olikin hetkiä joina tuntui, että olen menettämässä kaiken, en kadu päätöstäni.

”Reaktio oli muslimimaailmassa perinteinen. Hän ei halunnut olla enää missään tekemisissä kanssani.” Puolitoista vuotta sitten, ennen naimisiinmenoaan, Nora päätti yrittää korjata välit isänsä kanssa. – Nykyään voimme jo tavata kasvokkain ja hän on ainakin ulkoisesti hyväksynyt minut sellaisena kuin olen. En tietenkään tiedä hänen sisäisestä maailmastaan, mutta minulle tämä on tarpeeksi.

Jumala pitää huolen

Nakkikeitto porisee hiljalleen hellalla kun siirrymme puhumaan Noran tulevaisuudensuunnitelmista. – Olen syksystä asti opiskellut valtiotieteellisen pääsykokeisiin, haluaisin valmistuttuani työskennellä maahanmuuttajien kanssa. Kun on seurannut läheltä minkälaisia ongelmia maahanmuuttajilla voi olla, tahtoo auttaa heitä eteenpäin. Sillä alueella kyllä riittää töitä! Noran terveiset Nuotan lukijoille ovat: – Vaikka jotkin asiat näyttäisivät maallisesta näkökulmasta epätoivoisilta ja järjettömiltä, Jumala on luvannut pitää meistä huolen. Luotetaan siihen!

Kuva 123RF.com

Te rv e i s e t ta i s te luk e ntä ltä

Erilaisuus kunniaan? Asuntonäytöt olivat tänään. On aika muuttaa aivan toiselle

paikkakunnalle ja aloittaa kaikki puhtaalta pöydältä. Aamulla minulla oli kauhea kriisi: kuinka meikkaan ja laitan hiukseni, jotta näytän asialliselta ja kaikin puolin hyvältä vuokralaiselta? Päässäni kaikui vain jo melkein kulutettu lause: ”ensivaikutelma on tärkein!” Niinpä rullasin rastani nutturalle ylös päälaelle, meikkasin hillitysti ja pukeuduin suhteellisen värittömästi. Kun katsoin viimeisen kerran peiliin, ennen kuin astuin ulos ovesta, ehdin ajatella: ”näytänpä ihan sihteeriltä.” Se minä olin; harmaa ja väritön massasihteeri astumassa samanlaisen massan sekaan. Puolisen vuotta sitten sain kuulla nuorisotyöntekijältämme siitä, kuinka monet nuoret ottavat minusta kovasti mallia. Olen kuulemma jonkinlainen idoli heille ja minun täytyisi miettiä, miten käyttäydyn ja millaisen kuvan luon itsestäni. Hämmennyin suunnattomasti. Itse en ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään esimerkillisenä ihmisenä. En edusta ihmisten käsitystä ns. tavallisesta ihmisestä. Minulla on rastat, tatuointeja, lävistyksiä Onko minulla velvollisuus ja pukeudun kirkkaisiin ja ehkä seurakunnan vanhana nuorena hieman outoihinkin vaatteisiin. olla jotakin muuta, kuin mitä Olen oman tieni kulkija, kirjaimeloikeasti olen? lisesti. En ole sitä kuitenkaan ikinä huonona asiana nähnyt. Melkeinpä päinvastoin. Onko minulla velvollisuus seurakunnan vanhana nuorena olla jotakin muuta, kuin mitä oikeasti olen? Pitääkö minun vetää verhot itseni eteen aina seurakunnan tilaisuuksissa vain, koska muut saattavat ottaa minusta mallia? Olen sitä mieltä, että jokainen on loppupeleissä vastuussa aina itse itsestään. Vain sinä itse tiedät sen, mitä haluat ja mikä on tiesi. Aina se tie ei ole kirkas ja siksi sille tarvitsee opastusta. Viime syksynä tulin siihen tulokseen, että kaikella tapahtuvalla on tarkoituksensa. Oli hauska huomata, kuinka pystyin jokaisen vastoinkäymisen hukuttamaan tuon ajatuksen alle. Sitten unohdin sen ja aloin vajota taas, kunnes tänään viimein ymmärsin sen jälleen: kaikella tapahtuvalla todellakin on tarkoituksensa. En olisi ikinä uskonut sanovani näin, sillä suurimmaksi osaksi olen kohdannut elämässäni vain vastoinkäymisiä. Miten voi hyväksyä kaiken pahan, mitä itselleen tapahtuu? Ei varmasti millään siinä vaiheessa, kun kaikki oikeasti kaatuu päälle. Kuitenkin, kun viimein avaa silmänsä ja huomaa kevätauringon lämmittävän poskiaan, voi nauttia siitä hetkestä täysillä. Nauttia siitä, että elää ja nauttia elämän pienistä iloista. Sillä ilman vastoinkäymisiä, ei elämä tunnu elämältä, eikä ilman uskoa voi olla toivoa paremmasta huomisesta. Sanna Kumpulainen sanna.kumpulainen@nuotta.com Kirjoittaja vuorottelee tällä palstalla Nuotan toisen kolumnistin Roosa Jokelan kanssa. Nuotta  5 /2013

7


N o kk a p o kk a

Pitäisikö odottaa vai toimia? Koonnut Juho Ylitalo, kuvat sxc.hu ja fb:n käyttäjät

Onko kristityn tehtävänä jäädä odottamaan ja rukoilla asian tapahtumisen puolesta? Vai olisiko suoraan toimintaan lähteminen parempi tapa? Kumpi on tärkeämpää? Näin Uskovaiset nuoret -ryhmän jäsenet ajattelevat. Patrick Tiainen: Suomi tar-

vitsee rukouksiamme, mutta meidän täytyy myös käydä työhön. Me voimme olla aloitteentekijöitä: rukoilla sairaan puolesta, tarjota kerjäläiselle ruokaa, auttaa ja tukea sitä tyttöä, joka aina istuu yksin välitunnilla. En tiedä miksi pelaamme puolustuspeliä kun olemme voittajan puolella? Aikaa on enää vähän, mutta ihmiset janoavat sitä elävää vettä, joka yksin Jeesuksen luota löytyy! Olkaamme jokainen meistä kanava Jumalan rakkaudelle, ja pyydetään että Hänen sateensa saavat tulla maamme ylle!

Tee Uskis: Ihmi-

siä on erilaisia. Luulen, että toisilla on kova halu mennä eteenpäin ja kertoa Jumalasta, mutta Jumala joutuu hillitsemään sitä halua ja opettamaan näille menijöille kärsivällisyyttä. Toiset taas tahtoisivat jäädä paikalle odottelemaan, mutta heitä Jumala joutuu työntämään eteenpäin ja rohkaisemaan toimintaan. Itse koen kuuluvani tuohon jälkimmäiseen ryhmään, olen hyvin hidas lähtemään liikkeelle. Minua on puhutellut paljon eräs sanonta, jonka kerran kuulin: Silloin kun on aika rukoilla, ei toiminta auta, mutta silloin kun on aika lähteä liikkeelle ja toimimaan, silloin ei odottelu eivätkä rukoukset auta.

”Me voimme olla aloitteentekijöitä: rukoilla sairaan puolesta, tarjota kerjäläiselle ruokaa, auttaa ja tukea sitä tyttöä joka aina istuu yksin välitunnilla.” 8  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com

?


Oikein vai väärin?

”Välillä on aikoja, kun ei voi tehdä paljoa muuta, kuin rukoilla.”

Dawson Clay:

Molemmat ovat tärkeitä. Paras tilanne olisi, kun ne toimivat yhdessä. Rukoilee ja samalla toimii. Mielessä pitää olla kirkkaana oma näky ja sitä kohti pitää mennä. Pitää tehdä ne asiat mihin itse kykenee ja rukoilla ja antaa Jumalan tehdä ne asiat mitä ei itse kykene tekemään. Jos toivot, että kaveri tulee uskoon, sinä hoidat puhumisen ja Pyhä Henki hoitaa sydämen asenteen muutoksen. Rukoilet asiaa ja Herra hoitaa johdatuksen tilanteisiin, kunhan olet itse valppaana hyödyntämään niitä tilanteita. Kuten taistelussa on tuli ja liike, pitää olla kristityn elämässä rukous ja toiminta. Kun itse ei voi liikkua, rukoilee. Kun asiat menee luistaen eteenpäin ja Jumala antaa johdatuksen tulitukea, hyödynnetään se ja mennään syöksyen eteenpäin. Se on fakta, että välillä on aikoja, kun ei voi tehdä paljoa muuta, kuin rukoilla. Tuntuu siltä, että asiat eivät etene. Mutta rukousta ei saa laiminlyödä. Rukous koskettaa näkymätöntä. Silloin, kun luulee, että mitään ei tapahdu näkymättömissä saattaa olla käynnissä suuriakin muutoksia. Ne ilmenevät näkyvässä sitten ajallaan.

Kommentit on kopioitu Uskovaiset Nuoret -ryhmän viestiketjuIsta kommenttien kirjoittajien luvalla. Jos haluat jatkaa keskustelua aiheesta, se onnistuu parhaiten osoitteessa facebook.com/groups/uskovaisetnuoret.

To i m i t ta j a lta

Jumala on luonut ihmiseen omantunnon, joka alunperin ilmoitti selvästi sen, mikä on oikein ja mikä väärin. Syntiinlankeemuksen seurauksena tuo omatuntomme ääni heikkeni, koska synti astui Jumalan ja ihmisen väliin. Ihminen ei enään kuullut selvästi Jumalan ääntä, vaan mielen täytti epäilys, etsintä ja kysymykset. Onko olemassa oikeata ja väärää? Vai onko kaikki vain suhteellista niin, että jokainen voi itse määritellä oikean ja väärän? Joku ajattelee, että voi varastaa, jos ei jää kiinni. Toinen taas ajattelee, että voi tehdä mitä vaan, kunhan ei vain satuta toista. Jos ihminen itse määrittelee oikean ja väärän, lopputuloksena on niin monta vastausta, kuin on ihmistäkin. Ympärillämme vallitsee aatteiden ja arvojen viidakko, joka asettaa tarjolle monenlaisia totuuksia. Helposti myös yleiset mielipiteet vaikuttavat käsityksiimme. Tämän moninaisuuden keskellä saattaa etsijälle syntyä hämmennys siitä, mikä lopulta on oikein ja mikä väärin. Entä mikä on kestävä totuus, jonka varaan on turvallista rakentaa elämä? Raamatussa Jeesus opettaa meitä rakentamaan elämämme viisaan miehen tavoin kallioperustalle, joka on Jumalan Sana, Raamattu (Matt. 7:24–27). Se on kristityn korkein auktoriteetti. Raamattu ei ”Jos ihminen itse ole mikä tahansa kirja, sillä se on määrittelee oikean ja 100% Jumalan sanaa. Raamatussa väärän, lopputuloksena sanotaan, että mikään ihmisviisaon niin monta us ei voi asettua Raamatun sanan vastausta, kuin on yläpuolelle, sillä onhan Luoja luotuansa viisampi ja tietää, mikä ihihmistäkin.” miselle on parhaaksi (2. Piet. 3:15– 17; 1. Kor. 2:13). Aika muuttuu, mutta ihminen ei. Raamatun ohjeet oikeasta ja väärästä ovat tänäkin päivänä aivan yhtä ajankohtaisia kuin esimerkiksi 2000 vuotta sitten. Raamatussa Jeesus sanoo, että: ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.” (Matt. 24:35.) Myös seurakunnassa on tärkeää tutkia jokainen opetus Raamatun valossa ja pitää se, mikä on hyvää ja karttaa sitä, mikä ei ole rakennukseksi (Room. 12:2; 1. Tess. 5:20–21). Tämä takaa turvallisen perustan, jolle on hyvä rakentaa viisaan rakentajan tavoin. Raamatusta voimme lukea, mikä on Jumalan mielen mukaista ja mikä on syntiä. Elämänohjeet, 10 käskyä, tuntuvat helposti tiukoilta säännöiltä, jotka rajoittavat elämää ja kieltävät kaiken hauskan. Kuitenkin käskyjen tarkoitus on suojella elämää kaikelta siltä, mikä rikkoo ja satuttaa ihmistä. Yrityksistämme huolimatta emme kuitenkaan kykene tekemään aina oikeita ratkaisuja. Käskyjen yksi tehtävä onkin osoittaa meille, että tarvitsemme Jeesusta, joka on elänyt meidän puolestamme täydellisen elämän, täyttäen koko lain meidän puolestamme, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä. Vaikka omantunnon ääni on heikko, silti Raamatun sana on selkeä ja sitä noudattamalla voimme oppia tekemään oikeita ratkaisuja. ”Miten nuorukainen pysyy oikealla tiellä? Siten, että noudattaa sinun sanaasi.” (Ps. 119:6)

Tuomo Talja

Nuotta  5 /2013

9


M i ss i o

Mediamissio Virossa Teksti ja kuvat Marianna Mäkiniemi

Nuorten ääni median ja musiikin kautta vei Jumalan sanaa eteenpäin Virossa järjestetyllä medialeirillä. Paikalle kokoontui nuoria lisäksi Norjasta, Venäjältä sekä Suomesta.

L

aivamatkan päässä, naapurissamme Virossa, saatiin kokea jo toistamiseen viikonlopun mittainen nuorten kristittyjen leiri. Leiri järjestettiin 22.-24.3.2013 Taeblan koululla, reilun tunnin ajomatkan päästä Tallinnasta. Tapahtuman tavoitteena oli tuoda nuoret yhteen kansainvälisesti ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita seuraten, tässä tapauksessa siis musiikin ja mediaosaamisen parissa.

Ammattilaiset opettamassa

Viikonloppuna oli määrä kirkastaa Kristus"Mukana avustavat ta, saada uusia ystävyysopettajat olivat suhteita sekä saapuneet sekä Suomesta että Virosta nauttia tekemisen ilosta. ja opetuskielenä toimi Tarkoituksekaikkien osaama na oli auttaa englanti." nuoria gospelyhtyeitä sekä mediaosaajia lisäämään näkyvyyttään Jumalan kutsun seuraamisessa bändikuvausten, videohaastatteluiden sekä konsertin kautta. Leiri alkoi perjantaina valokuvaamisen ja haastattelutehtävien opiskelulla. Opettajat saapuivat sekä Suomesta että Virosta, ja opetuskielenä toimi kaikkien osaama englanti. Valokuvauksen perusteita mediaryhmälle kertasi lehtemme verkkokoordinaattori Saija Tiilikainen sekä Johannes Poikkimäki, jotka molemmat ovat työskennelleet kameroiden parissa. Haastatteluroolin omaksumisesta oli puolestaan opettamassa Virolainen Hannes Hermaküla. Videohaastatteluja ja valokuvauksia varten koottiin omin käsin koululle studiot. Opittua oli määrä hyödyntää seuraavana päivänä, jolloin kameran asetuksien säätäminen ja mikrofoniin käteen

10  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com

pistäminen laitettiin käytäntöön.

Taito toiminnaksi

Lauantaina bändeistä valittiin aina kaksi jäsentä haastateltavaksi. He saivat sipaisun puuteria poskiinsa ennen kolmen videokameran eteen astumista. Pieni, oikeanlainen jännitys hehkuikin tulevien gospeltähtien poskilla. Haastattelut tallennettiin kuvamikserillä, ja myös sen toimintaa pääsivät halukkaat seuraamaan. Samaan aikaan valokuvaajat visioivat ja näpsivät yhtyeistä bändikuvia. Jumala pisti kaiken toimimaan ongelmitta.

Koko perheen konsertti

Kun kuvaukset ja haastattelut oltiin saatu valmiiksi, pärähti käyntiin kauan odotettu konsertti, missä bändit päästettiin lavalle. Illan tunnelma oli sanoinkuvaamattoman upea, kun nuoret ylistivät Jumalaa eri musiikkityylein. Konsertti oli hieno hetki jokaiselle, niin yleisölle kuin itse yhtyeillekin. Illan mittaan jokainen paikallaolija ymmärsi, ettei vieras kieli, kansallisuus tai muu erilaisuus erottanut ketään toisistaan. Kaikki saivat kuulua todellisuudessa siihen samaan perheeseen - Kristuksen perheeseen. Sunnuntaina jätettiin hyvästit uusille ystäville, kun leiri päättyi paikallisessa kirkossa järjestettyyn messuun. Nuoret lähtivät kotimatkalle, mutta kokemusta rikkaampana. Kristinuskon levittäminen median ja musiikin kautta on tämän päivän valttikortti. Kun tähän matkaan lähtee rukoillen, ei voi välttyä mahtavalta ja mielenkiintoiselta kohtaamiselta!

"Illan mittaan jokainen paikallaolija ymmärsi, ettei vieras kieli, kansallisuus tai muu erilaisuus erottanut ketään toisistaan."


K i r j e i tä ma a i lm a lta Tälle palstalle nuoret kirjoittavat kokemuksiaan eri puolilta maailmaa.

"Kristinuskon levittäminen median ja musiikin kautta on tämän päivän valttikortti."

”Not to do but to be” Teksti Juho Roimaa, kuva Adrian Morales Kirjoittaja työskentelee valokuvaajana Panamassa kolmen kuukauden lyhytaikaisessa lähetystyössä. ”Teen, siis olen”, on tämän päivän Descartesin

toteamus, ainakin jos hän samaistuisi länsimaiseen elämänsykkeeseen. Meihin on iskostettu ajatus tehokkuudesta, aikaansaamisesta ja hektisestä toimimisesta tilanteessa kuin tilanteessa. Tätä on jatkunut niin pitkään, että emme ole edes huomanneet kysyä miksi. On siunaus, että Suomessa sodan jälkeiset sukupolvet ovat tehneet kovasti töitä yhteiseksi hyväksemme. Mitä on tämä yhteinen hyvä? Onko se yhä enemmän maallista mammonaa ja hyvinvointia vai jotain suurempaa? Jopa kristityt sortuvat tähän ansaan tehden tauvotta töitä, maallista tai hengellistä, saaden tehtävät suoritettua, mutta minkä vuoksi? Olemmeko unohtaneet kenelle, kenen ansiosta ja kenen ohjein tätä kaikkea teemme? Hetken pohdinnan jälkeen saatamme huomata, ettei kyse ole edes tekemisestä, vaan olemisesta. Jeesus oli. Hän vietti aikaa ihmisten kanssa. Hän ate-

rioi, kulki rinnalla, opetti, keskusteli, sääli, paransi, itki ja iloitsi. Hän keskittyi aina läsnäolemiseen, yhdessä ihmisten ja Isänsä kanssa. Emme ymmärrä kuinka suuri siunaus pelkkä läsnäolomme on ympärillä olevillemme. Se on kallein lahja mitä voimme antaa. Sitä ei tarvi erikseen opetella, siihen tulee antautua. Ainoastaan usko Jeesukseen riittää. Siinä on lahjoitettu kaikki, mitä elämään, jumalalliseen sellaiseen, tarvitaan (2. Piet. 1:3). Jos Jeesus tänään kulkisi keskellämme, hän saattaisi löytää useampia Juhon kuvareportaaseja voi Marttoja kuin Marioja ja edelleen katsoa osoitteesta vakuutella kyllästymimissionbreak.blogspot.fi. seen asti, että ”tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa ”.

n ö h ö y t ia d e m n a a k u m Tule sinäkin

! i s k i m m u k y d h Ry

Se on helppoa:

1. 2. 3.

Pohdi itsellesi/ryhmällesi sopiva tukisumma. Lähetä lomake sivulla: www.nuotta.com/kummi Rukoile!

Viro Valtiomuoto: tasavalta Pääkaupunki: Tallinna Asukasluku: 1 286 540 (Heinäkuu 2012) Lähteet: wikipedia

Kysyttävää? kummiposti@nuotta.com tai Anna Poukka (09) 25 39 230 (ma-pe 9-15). Toivomme, että sitoutuisit/ryhmänne sitoutuisi pitkäjänteisesti tukemaan työtämme Nuottakummina. Jos kuitenkin tahdot lahjoittaa Nuotan medialähetystyöhön kertaluonteisesti, se onnistuu seuraavien tietojen avulla:

Nuotta medialähetystyö tilitiedot: tilinumero FI13 8000 1500 7791 95 Anna tekstikenttään viesti: Nuotta Viroon – Nuotta Venäjälle – Nuotta mediaNuotta  5 /2013   11 lähetystyö (jos haluat tukea kaikkia hankkeita).


N EL J Ä ta r i n a a

Heini, 17, Karhe Ylöjärvi:

JUMALAN löytäminen vapautti minut Teksti ja kuva Siiri Virtanen

"Haluaisin tehdä vankilatyötä ja tukea vankilassa olevia naisia."

JOS USKOON TULEMISTANI pitää kuvailla, voin sanoa, että tulin uskoon kuin salamaniskusta. Olin kaksi vuotta sitten riparilla Virossa. Viimeisenä päivänä rukoiltiin niiden puolesta, jotka halusivat löytää Jumalan. Rupesin itkemään rukoilun aikana ja minulle tuli ääretön lämmön tunne. Sillä hetkellä koin, että tulin uskoon. Kun olin tullut uskoon, sain vahvan kutsumuksen. Ymmärsin Jumalan antaneen minulle elämäntehtäväksi auttaa muita ihmisiä. Haluaisin tehdä vankilatyötä ja tukea vankilassa olevia naisia. Ennen uskoon tuloanikin olin aktiivinen seurakuntalainen. Riparini tapahtumien jälkeen kirkossa käymisestä on kuitenkin tullut henkilökohtaisempaa. Ensimmäinen vuosi uskoontuloni jälkeen täyttyi nuorille suunnatuista hartauksista ja muista tilaisuuksista, joissa olin puhumassa. Monet ystävistäni, jotka eivät olleet uskossa vastustivat aluksi koko ajatusta. Lisää ystäviä olen saanut paljon sen ansiosta, että löysin tieni Jumalan lapseksi.

12  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com


Josefiina, 16, Tampere:

Joku pitää minusta huolen Teksti ja kuva Siiri Virtanen

"Riparilla uskostani tuli syvempää ja uskalsin myös myöntää sen."

vanhempani eivät ole uskonnollisia, mutta olen jo pienestä pitäen itse rukoillut. Rukoilin mummuni puolesta, jota pappani kohteli huonosti. En kuitenkaan ajatellut paljoakaan asioita, kuten millainen Jumala on tai oliko Jeesus todella olemassa. Tuntui vain hyvältä, kun uskoi, että joku kuunteli. Tutustuessani pappani uuden vaimon lapsiin, pääsin lähemmäs kristinuskoa. Lapset kertoivat minulle tarinoita Jeesuksesta, ja ne olivat välillä hyvinkin jännittäviä. Riparilla uskostani tuli syvempää ja uskalsin myös myöntää sen. Uskoni ei näy paljonkaan päällepäin enkä sitä kaikille vastaantulijoille kuulutakaan. Ystäväni eivät aluksi tajunneet sitä, että todella uskon Jumalaan. En ole edes ihan varma, tietävätkö vanhempani koko asiasta. Minulle usko on oma, sisäinen asia. En tunne, että sitä pitäisi kaikille esittää ja kuuluttaa. Koen kuitenkin tärkeäksi tietoisuuden siitä, että joku jossakin huolehtii myös minusta.

Nuotta  5 /2013

13


Miisa, 16, Sastamala:

Rukoukseni kuultiin Teksti ja kuva Siiri Virtanen

"Jumalan läsnäolo arjessa tuo luottamusta siihen, että kaikella on tarkoitus."

ollessani pieni kävin pyhäkoulussa ja seurakunnan lapsikuorossa. Perheeni kävi kirkossa jouluisin ja katsomassa kuoroesiintymisiäni. En kuitenkaan ikinä ollut ajatellut uskossa olemista. Rippikoulussa aloin ajatella asioita syvemmin. Kun olin menossa riparille, en tuntenut sieltä ketään. Leirille meno jännitti ja vähän pelottikin. Kuitenkin rukoilin, että saisin sieltä kavereita ja voisin pitää hauskaa. Jumala kuuli rukoukseni ja vastasi siihen. Vietin kaksi ihanaa viikkoa rippileirilläni. Uskoni vahvistuttua riparilla olen käynyt pal-

14  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com

jon messuissa ja nuortenilloissa. Monet kristilliset nuorten tapahtumat ovat tulleet tutuiksi. Niistä olen saanut paljon uusia kavereita, joihin en olisi muuten ikinä edes tutustunut. Nyt en voisi edes kuvitella, ettei minulla olisi näitä ystäviä! Minulle Jumalan läsnäolo arjessa tuo luottamusta siihen, että kaikella on tarkoitus. Tiedän, että jossakin on joku, joka pitää minusta huolta ja voin luottaa häneen. Vaikka ikäviä asioitakin tapahtuu, ei tarvitse pelätä, että olisin yksin.


Deniz, 18, Kouvola:

Eksyin seurakuntaan puolivahingossa Teksti Oskari Reinman, kuva Meri Kailio

oli vuosi 2009 ja kavereilla oli kauhea häslinki

"Näin jälkeenpäin huomaa, miten pienestä kaikki oli kiinni."

siitä, mihin aikovat mennä riparille. Itse pohdin, menisinkö riparille ollenkaan ja jätinkin lopulta ilmoittautumatta. Asia jäi silti mietityttämään ja päätin kuitenkin kavereiden houkuttelemana lähteä katsomaan, millainen meininki rippileirillä olisi. Koska olin jättänyt varsinaisen ilmoittautumisen väliin, menin käymään seurakuntakeskuksella kysyäkseni, vieläkö jollekin leirille mahtuisi. Siellä tapasin tulevan rippipappini, joka ehdotti, että lähtisin vaellusriparille Lappiin. Ajatus ei kuulostanut alkuun hyvältä, mutta suostuin lopulta. Reissu oli upea, ja leiritunnelma jäi mieleen. En kuitenkaan osallistunut konfirmaatioon, sillä minua ei oltu kastettu, eikä asiasta oikeastaan silloin puhuttu. Syksyllä lähdin seurakunnan toimintaan mukaan, ja parin isoskesän jälkeen sain kasteen ja minut konfirmoitiin yhdessä leiriläisten kanssa. Voisin sanoa tulleeni uskoon riparilla. Näin jälkeenpäin huomaa, miten pienestä kaikki oli kiinni. Jos en olisi lähtenyt riparille, en ehkä koskaan olisi löytänyt tietäni seurakuntaan.

Nuotta  5 /2013

15


nuot tatub e Anni Lähteenmäki

Nuotta Tube

Lataa

Katso video!

Kissa pöydälle 2/2013 - Uskovien tekijä: Nuottacom

GodFM - Tässä tänään tekijä: GodFMChannel

Pastorit - Meidän Jumalamme tekijä: PastoritTV

Evankeliset musiikkimessut: haastattelussa Pastorit Nuottacom

Kaikki kommentit

Juippi97 mäki voisin kyl myös alkaa käydä kirkos jos meno ois kaikkial sillee yoyo believer-91 siis oikeesti, tälläseksö tää on menos? et yritetää saaha vaa mahollisimman hyvät ”bailut”.. kiitos ei, elämyshakuine usko on kuin siemen kallioisella paikalla: lähtee iloisesti kasvuun mut kuihtuu juurettomuutee.. -gospelstarNuoha sano et niien keskiössä on Jeesus! Se on tärkeintä! Ja ei nää jätkät elämysuskos oo. Väkevää todistusta Pike, halleluja!! erppa123 keskiössä tuntuu olevan pojat ite, eihä ne puhunu ku itestää. Juippi97 Mummostaanko niiden olisi pitänyt puhua? XDD Hei c’mon! laudateomnesgentes Tätä sukupolvea on evankelioitava sen omalla kielellä! Ei Raamattukaan ole enää latinaks, miks sit uskovien pitäisi veisata pelkkii virsii? norppaliini just näi. oleellista et sanoma on kirkas ja Jeesus on ykköne ja itse tullaa vasta toisena. erppa123 mut kaikkien ei silti pidä olla yoyo. virretkin ovat mahtavaa musiikkia! Zirpe96 Jeps! Jeesus kyl pystyy pelastamaa meistä ihan jokaisen, huolimatta siitä miten erilaisia olemme :) theBible ”Jumalan vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa on sama. Hän antaa Hengen ilmetä kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi.” 1. Kor. 12:6–7 Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com 16  Nuotta 5  /2013 | www.nuotta.com

Laula IhmisilleMarzi Nyman tekijä: Shiiseli91

Kalle (Smak) Tilkkutäkki tekijä: Munkkiporsas


Näy tö n pa i kk a

Teksti Ilmari Pyykönen Kuvat Pia Kostamo ja Essi Koutelo

Kemijärven seurakunta

Kaukana pohjoisessa on

lämmin paikka sinulle Kaukana pohjoisessa, Kemijärvellä on elävä ja kasvava seurakunta, jossa on hienoja nuoria. He ovat tarmokasta porukkaa, joka jaksaa pitää hauskaa ja luottaa Jumalan sanaan.

lukemista ja tutkintaa. Perjantaisin on avoimet Seurakunnan on tarjottava paikka nuorillekin kristityille. Yksi hyvä esimerkki on nuortenovet. Tämä ilta on suunnattu niille nuorille, jotka illat ja muut aktiviteetit, joita useat seurakunnat ovat uusia piireissä. Tietenkin on erityisempiä iltoja, kuten saunailtoja. Seuratkin ovat muodisjärjestelevät. Nuorisopappejakin on usein paikalla auttamassa ja opettamassa nuoria. Yksi sa Kemijärvellä. Joskus nuoret päättävät, kenen luona tavataan ja pidetään hauskaa. Seurakunta tällainen hieno ja elävä seurakunta on Kemijärvellä, reilun tunnin ajomatkan päässä Rovanietekee myös useita retkiä ja matkoja. Leirejäkin meltä itään. pidetään ja totta kai on tietenKemijärvi tarjoaa seurakin rippikoulu. Joskus nuoret päättävät kuntanuorilleen runsaasti Kemijärvellä on suhteellikenen luona tavataan ja sen paljon seurakuntanuoria, aktiviteetteja ja paljon sanaa. pidetään hauskaa. Kemijärven nuortenilloissa käy kun otetaan huomioon, että noin 20–30 nuorta kristittyä. Kemijärven väkiluku on noin Jos luulet, että nuottailtojen määrä voi rajoittua 8 000 asukasta. Seurakunta sen takia yrittää vain yhteen iltaan viikossa, niin olet väärässä. tavoittaa ei-uskovaisia nuoria useilla tavoilla, kuten pitämällä aamunavauksia kouluissa ja Kemijärven nuorteniltoja on erilaisia. Lauantaisin on nuortsi-ilta, joka on tavallinen nuortenilta, ripareilla. Toivotaan, että riparilla käyneet nuoelikkä yhteislauluja, sanaa ja hauskanpitoa. Kesret tulisivat nuorteiltoihin ja voisivat oppia lisää kiviikkoisin on taas raamis eli yhteistä Raamatun rakastavasta Jumalasta.

KAVERI Kuka: Kaisa Alaräisänen Ikä: 16 vuotta Mistä: Kemijärveltä Koulu: Isokylän yläaste

USKO Mitä Jumala merkitsee sinulle?

Hän merkitsee minulle tosi paljon minun elämässäni ja sitä, että saan kokea suurta rakkautta päivittäin. Nautitko nuortenilloista?

Nautin

RAAMATTU Onko sinulla Lemppariraamatunkohtaa? Onko se tärkeä sinulle?

Jes. 54:10: ”Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.” Aina välillä tuntuu, että miten Jumala voi rakastaa tälläistä pientä ihmistä. Miten jotakuta niin isoa kuin Jumalaa voisi kiinnostaa minun asiani? Juuri kun tälläinen olo iskee, muistan tämän Raamatun kohdan. Silloin aina tajuan, että Jumalan rakkaus on ainut täällä maailmassa joka kestää. Vaikka kaikki ihmiset hylkäisivät meidät, on ihanaa tietää että on yksi joka rakastaa meitä aina. On ihmeellistä miten Jumala katsoo meitä joka päivä uusin silmin silmin, vaikka rikomme häntä vastaan koko ajan. Tälläistä rakkautta ei voi saada keneltäkään muulta kuin Jumalalta!

Nuotta  5 /2013

17


7

Seitsemän

asiaa luomisesta ja lankeamisesta Teksti Mikael Elmolhoda, kuva Sakari Heinonen

Syntiinlankeemus oli tapahtuma, joka perustavalla tavalla muutti Jumalan täydellisen luomakunnan epätäydelliseksi. Raamatun mukaan syntiinlankeemuksessa maailman ainoat ihmiset, Adam ja Eeva, ryhtyivät kapinaan Jumalaa ja Hänen käskyjään vastaan. Mutta miten tarkalleen ottaen kaikki tapahtui, ja tapahtuuko samalla tavoin yhä tänä päivänä?

18  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com


Nuotta  5 /2013

19


Tes t i

t e n n u t n i v y h a k n i u K ? i s u t t a Raam Laatinut Vuokko Jurvakainen, kuva Olivier Le Queinec/123RF.com

Raamattu on huikea kirja! Siellä on todella jänniä ja mielenkiintoisia juttuja. Nyt pääset testaamaan kuinka paljon oikeastaan tiedät tästä kirjasta. Oletko valmis haasteeseen?

1

Kenen nimi on suomennettuna ”silmämaalirasia”? a) Israelin pahan kuningattaren b) Jobin kauniin tyttären c) Jeesuksen äidin

a) Serafin ja tulen b) Kerubin ja miekan c) Lohikäärmeen ja kirveen

6

a) Iloinen sydän b) Eivät ne tästä kauniimmiksi tule… c) Paksu kerros puuteria

7

Missä maassa Jeesus kävi lapsena ”turistina”? a) Kreikassa b) Kiinassa c) Egyptissä

8

Kenet Jeesus otti syliinsä? a) Lapsen b) Koiran c) Pietarin

20  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com

5

Kuinka paljon Elia lantrasi vettä alttarille, kun Israelissa oli kärsitty kuivuutta 3 vuotta?

a) Pakkoruotsi b) Sinisilmäinen kansa c) Kylmä talvi

4

Miten Absalom kuoli? a) Hän hukkui tiskiveteen juotuaan itsensä humalaan. b) Lampaita paimentaessaan hänen kimppuunsa hyökkäsi karhu, jonka hän voitti. Kuitenkin kotimatkalla käärme puri häntä kantapäähän ja hän kuoli. c) Muulilla ratsastaessaan hänen hiuksensa tarttuivat puuhun ja hänen puussa roikkuessaan Jooab pisti hänet kuoliaaksi.

a) 3 hin-mittaa b) Ei vettä ollut lantrattavaksi c) 12 ruukullista

9

Kuinka monta sait oikein?

Mitä nimi Paavali tarkoittaa? a) Rohkeaa/ vahvaa b) Pikkuista/ pientä c) Isonenäistä

10 Kuka Jeesus on? a) Jumalan Poika b) Pelastaja c) Ihmisen Poika

0 p: Tarkistapa pisteesi vielä kerran. 1–3 p: Ainakin tärkeimpään kysymykseen oikea vastaus. Siitä se lähtee. 4–7 p: Varsin vakuuttavaa. Osaat oikein näppärästi. Tästä on hyvä jatkaa Raamatun tutkimista. 8–10 p: Wou! Nippelitietoa Raamatusta sinä ainakin osaat. Nyt vain lisää oppimaan ja lukemaan!

Oikeat vastukset: 1. b), 2.b), 3.a), 4.c), 5.c), 6.a), 7.c), 8.a), 9.b), 10.abc

2

Kenet Jumala asetti vartioimaan elämän puulle vievää tietä, kun Aadam ja Eeva oli häädetty paratiisista?

Mikä kaunistaa kasvot?

3

Miten suomalaiset saavat tänäänkin kärsiä rangaistusta Baabelin tornin tähden?


Tä s tä pu h uta a n

Mörkö peilissä Teksti ja kuvat Marianna Mäkiniemi

Moni nuori kärsii kauneusihanteiden tuottamista paineista. Vääristynyt kehonkuva saattaa johtaa syömisongelmiin. Milloin peiliin katsominen muuttuu sairaudeksi? an ahmiminen ja oksentaminen ovat ongelmia, "Olen liikkunut hullun lailla ja vähentänyt on Jumalalle täydellistä? joihin tulisi puuttua mahdollisimman nopeasti. syömistä puolella, mutta peilistä tuijottaa edelKoska keho on lahja Jumalalta, siitä tulisi pileen se sama, tasapaksu mötkylä. Miksi en muka tää huolta. Se ei tarkoita sitä, että valehtelee itMilloin pitää huolestua? pystyisi olemaan laiha? Mä en luovuta, mä pysselleen ja turmelee kehonsa rääkkäämällä sitä. "Oireesta muodostuu häiriö, kun se toistuu siinä tyn siihen." Huolenpito tarkoittaa vain ja ainoastaan rakasmäärin, että se alkaa joko omissa tai lähiympäTänä päivänä ajatusmalli siitä, millainen ihmitamista. Jumala loi ihmisen kuvakseen (1. Moos. ristön silmissä selvästi haitata sen pitäisi olla, hallitsee mo1:27). Hän halusi tehdä ihmisestä tällaisen, joten arkista toimintakykyä (ihmisnien ajatuksia. Media syöttää voiko kukaan silloin itse päättää, millainen tulisi "Syömishäiriö on sairaus, suhteita, koulua, työntekoa, jatkuvasti silmiemme eteen olla, ollakseen kaunis? "Älkää pitäkö tärkeänä uljoka syntyy vääristyneestä harrastuksia) tai fyysistä terkauneusihanteita ja laihdutuskoista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja vinkkejä. Nuoruudessa oman kehonkuvasta ja alkaa usein veyttä. Häiriössä syöminen tai tai hienoja vaatteita. Teidän kaunistuksenne olkoon puolivahingossa." syömättömyys nousee elämän kehon kehittyminen saattaa katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, pääsisällöksi tavalla, joka alkaa lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä keskittää huomion kokonaan sotkea normaalia arkea." Näin kertoo kirja nimeltä vartaloon. Kun tajuaa olevansa erilainen kuin kallisarvoista." (1. Piet. 3:3–4.) "Olen juuri syönyt: läheiselläni on syömishäiriö". julkisuuden pop-tähdet tai vaikka paras ystävä, Jumala rakastaa ja ihailee kättensä työtä. Mikäli laihduttaminen, liikuntuskastuu ja mieltä alkaa ahdistaa ajatus, ettei Olemme hänen ilonsa (Sef. 3:17). ta, syöminen tai syömättömyys kelpaisi sellaisena kuin on. Tämä saattaa ajaa ihKoska jokainen kelpaa Jumalalle, ei "Miksemme siis itse ovat jatkuvasti mielen päällä, on keneltäkään silloin puutu mitään. misen suurempaan ongelmakierteeseen, mitä arvosta sitä, mikä on silloin syytä hakeutua lääkärille, Hän ohjaa kyllä elämään ne ihmiolisi ennalta kuvitellut. joka osaa määritellä tarkemmin Jumalalle täydellistä? " set, jotka myös arvostavat aitoa tilanteen ja sen hoitomenetelmät. kauneutta. Jumala ei tahdo, että Mikä syömishäiriö? Syömishäiriö on aina vakavasti otettava asia. kukaan jää näiden ongelmien kanssa yksin, silSyömishäiriö on sairaus, joka syntyy vääristylä niihin on saatavilla myös ulkopuolista apua. neestä kehonkuvasta ja alkaa usein puolivahinLupa olla kaunis gossa. Normaalissa arjessa vaa'alla käymisestä Jokainen meistä on saanut Jumalalta lahjaksi keja peiliin katsomisesta tulee pakonomainen tai Lähteet: hon, Pyhän Hengen temppelin (1. Kor. 6:20–21). ahdistunut toiminto. Terve liikunta vaihtuu rasKeski-Rahkonen, A; Charpentier, P; Viljanen, R. (toim.). kaammaksi ja tiheäksi ponnisteluksi samalla, kun Jumala ei olisi luonut mitään epätäydellistä tai 2008: Olen juuri syönyt, läheiselläni on syömishäiriö. ruoka-annokset jäävät syömättä. rumaa, vaan hän loi pelkästään kauniita ja upeiDuodecim. Liialliseksi muuttunut laihduttaminen on yksi ta asioita. Jumala ei olisi laskenut arvokasta Pywww.syomishairioliitto.fi syömishäiriön tyypillisistä ilmentymistä, mutta hää Henkeään mihinkään kamalaan tai rumaan www.e-mielenterveys.fi/nuoret/onkohan-minulla-syomyös esimerkiksi pakonomainen liikunta tai ruuasuinsijaan. Miksemme siis itse arvosta sitä, mikä mishairio/ Nuotta  5 /2013

21


N uota n r i s t i kko Laatinut Mikko Piiroinen

Ristikon ratkaisuksi muodostuu numeroiduista ruuduista rippikoulussakin tuttu asia.

Ratkaisu seuraavan Nuotan tapahtumatorilla.

22  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com


liite

Kuva Lyudmyla Solovyova/123RF.com

Nuotan

Mitä on usko? / Riparin päiväkirja / Julkkisten riparimuistoja / Gospelkonkarien riparitarinat / Miksi on ulkoläksyjä? / Riparin topit ja flopit / Mitä riparin jälkeen?

Nuotta  5 /2013

23


US KO N A B C

Minä uskon Teksti Ville Auvinen, kuva 123rf.com

Juha tapio laulaa ”mitä silmät ei nää ,sen sydän ymmärtää” Tästä on kyse myös kristillisessä uskossa, sitä on hankala selittää mutta yritetään. Mitä usko oikein on?

inhimillisesti arvioituna järjettömältä, mutta silSanalla ”usko” voidaan tarkoittaa joko sitä uskoa, ti he toimivat niin, koska uskoivat (lue Hepr. 11). johon uskotaan, tai sitä uskoa, jolla uskotaan. Jeesuksen veli Juudas kirjoittaa kirjeessään: ”RakUskomme Jumalan lupauksiin kaat ystävät! Hartaasti olen halunnut kirjoittaa teilPaavali opettaa uskon olevan ennen kaikkea usle yhteisestä pelastuksestamme, ja nyt sain aiheen koa Jumalan lupauksiin. ”Lupaus ja usko kuuluvat kehottaa teitä taistelemaan sen uskon puolesta, yhteen sitä varten, että kaikki olisi armoa” (Room. 4:16). Jumala on luvannut antaa synnit anteeksi joka pyhille on kertakaikkisesti annettu” (Juud. 1:3). ja viedä ikuiseen elämään Jeesuksen ristinkuolePyhille kertakaikkisesti annettu usko tarkoittaa man ja ylösnousemuksen tähden, ja uskova luotsitä uskon sisältöä, jonka Jumala on meille antaa siihen, että tämä on totta myös hänen kohtanut Raamatussa. Se on lyhyesti kiteytetty usdallaan. Usko saa kääntymään Jeesuksen puoleen kontunnustuksessa, jonka lausumme jokaisessa jumalanpalveluksessa. hakemaan apua, koska Raamatun Kastettava kastetaan siilupauksen mukaan Jeesus voi authen uskoon, ja sen uskon taa ja pelastaa (Room. 10:13–14). Jumalan sana tunnustamme omaksemme konfirmaatiossa. Mistä usko tulee? puhuttelee ja Kun Paavali puolestaan Miten pelastavan uskon sitten koskettaa sydäntä ja kirjoittaa Roomalaiskirvoisi saada? Usko ei ole inhimillivakuuttaa Jumalan jeessä: ”Sydämen usko sen järkeilyn tulos, eikä toiselle voi todellisuudesta. tuo vanhurskauden, suun antaa uskoa tarpeeksi vakuuttavilla selityksillä. Pohtimisella ja kestunnustus pelastuksen” kusteluilla on oma merkityksensä, (Room. 10:10), tarkoittaa mutta usko on aina viime kädessä Jumalan Pyhän uskolla sitä uskoa, jolla me uskomme Jeesukseen. Siitä uskosta puhumme nyt lisää. hän Hengen työtä ihmisen sydämessä. Oikeastaan usko on sitä, että Jumalan Henki on asettuUsko on näkymättömän näkemistä nut asumaan minun sydämeeni ja saa minussa aikaan sen, että uskon. Tässä työssä Henki käytHeprealaiskirjeessä usko määritellään näin: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistää määrättyjä työkaluja, joita nimitetään armontä, mitä ei nähdä” (Hepr. 1:1). Usko saa uskovan välineiksi. Niistä tärkein on Jumalan sana. toimimaan ikään kuin Jumalan lupaamat mutta vielä tulevaisuudessa olevat asiat olisivat jo nyt Usko lahjoitetaan armovälineissä män epäilystä ja epävarmuutta kuin vahvaa uskoa? Silloin on hyvä muistaa, että usko ei oiketodellisuutta, ja usko saa uskovan pitämään JuPaavali kirjoittaa: ”Usko syntyy kuulemisesta, mutmalan näkymättömään valtakuntaan liittyviä asita kuulemisen synnyttää Kristuksen sana” (Room. astaan ole epäilysten puuttumista, vaan uskovan oita tosina. Joskus puhutaan uskon silmästä, joka 10:17). Jumalan sana – niin Raamatusta luettuna sydämessä usko ja epäilykset ovat yhtä aikaa näkee Jumalan todellisuuden, tai Paavali puhuu kuin julistuksessa kuultuna – puhuttelee ja kosrinta rinnan. Välillä toinen tuntuu olevan voitolla, ”viisauden ja näkemisen hengestä” ja ”sisäisistä kettaa sydäntä ja vakuuttaa välillä taas toinen. Sellaista koki silmistä” (Ef. 1:17–18). HeprealaiskirjeesJumalan todellisuudesta. kerran eräs mies, joka toi pahan sä kerrotaan esimerkkejä moMuita armon välineitä ovat hengen vaivaaman poikansa nista Vanhan testamenkaste, jossa meidät liitetään Jeesuksen autettavaksi. Uskovan sydämessä tin ihmisistä, joiden Jeesukseen (Room. 6:3–5; Kun Jeesus puhui miehelle usko ja epäilykset ovat toiminta näytti Gal. 3:27) ja jossa saamme uskon mahdollisuuksista, lauyhtä aikaa rinta Pyhän Hengen (Ap. t. 2:38), sui tämä rehellisen uskontunrinnan. ehtoollinen, jossa syömme nustuksensa: ”Minä uskon! Auta ja juomme Kristuksen ruuminua epäuskossani!” (Mark. miin ja veren (1. Kor. 10:16; 9:24). Oikeastaan juuri siinä tuli Joh. 6:54-56), sekä rippi, kaikkein parhaiten näkyviin miejossa Jeesuksen oman tehtävänannon mukaisesti hen usko. Hän tunnusti epäilyksensä Jeesukseljaetaan syntien anteeksiantamusta (Joh. 20:23). le ja pyysi apua juuri siihen. Samalla tavalla me Nämä armonvälineet synnyttävät ja vahvistavat saamme kääntyä Jeesuksen puoleen epäilyksipelastavaa uskoa Jeesukseen. nemme ja pyytää häneltä uskon vahvistusta, ja juuri siten osoitamme olevamme oikeita uskovaisia, joiden sydämeen Jumalan Henki on antanut Entä kun epäilen? Mutta entä kun huomaan sydämessäni enempelastavan uskon.

24  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com


”Herra , kii minun tos siitä, ett k ä Hoida in sydämeen sinä olet an ja vahv i uskon ta ista sit Jeesuk nut sinun o ä s , e n en. m ii a n nas et päästä näkem i elämäni lo tä saan elää pp ään sin ut kasv uun asti ja o ista ka Aamen svoihin ” .

Mieti: Mitä usko saa aikaan elämässäsi? Mikä saa uskomisen tuntumaan vaikealta? Millaisissa tilanteissa olet kokenut uskomisen helpoksi?

Nuotta  5 /2013

25


i r a p i r a j t i r e v a k , Kesä

r i pa r i n pä i vä k i r j a

Teksti ja kuvat Linda Teittinen

Niin paljon mahtuu yhdeksään kesäiseen päivään, kun ne vietetään riparilla ystävien kanssa syvien kysymysten äärellä. Kurkkaa riparilaisen päiväkirjaan!

Eka päivä

Mua jännittää, oon mä aika inno niki! Tänään alko ripari ja ollaan issa kitty ja tutustuttu toisiimme. Isosleiet oli heti vastassa ku tulin ja ne vaikutta ihan sikamukavilta, mul on myös tosia mukava kämppis - täst tulee ihan varmasti hyvä leiri!

Toka päivä

Tänään meiän ryhmän raamiksessa saatiin kunnon keskustelut aikaseks, oli hauskaa huomata et muilla on ihan samanlaisia kysymyksiä ku mulla. Oppituntien välis käytiin pelaamassa futista ja päästiin sen jälkeen uimaan, ihanaa! Pelkään etten opi noita ulkoläksyjä!

ä ästiin ite Kolmasääpnäoiv li kivaa kun pä sejä

Vitsi tän hjelmaa. Esitettiin sket aktekee iltao n, leikittiin ja syötiin m ja laulettii st on tullu jo nyt tosi läniin karaa. Mei kka ja kaikki on vaan heinen poru siistiä.

Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com 26  Nuotta 5  /2013 | www.nuotta.com


Neljäs päivä

Ei noi oppitunnit ookkaa niin tylsiä ku luulin, tän päivän tunneilta jäi ainaki tosi paljon mietittävää. Meil oli myös futismatsi rinnakkaisriparilaisia vastaan ja tuli tasapeli - kaikil oli kunnon sotamaalaukset naamassa!

Viides päivä

Oho tulipa tää vierailupäivä nopeesti, aika on menny ku siivillä! Pelattiin lentopalloa riparilaiset vastaan vanhemmat ja me voitettiin, jes! Aamun oppitunneilla väsytti kyl ihan kamalasti ku juteltiin illalla aika myöhään.. Sain tänään suoritettua ulkoläksyt ja on toosi helpottunut olo.

Kuudes päppivaräijutuista on varmaa

Yks mun lem stien lähettäminen, ilollu ystäväpoittää en kuinka paljon ja lan aina jänn stia. Tänään oltiin vesikeneltä saa postaan pojat ja oltiin ihan sotaa tytöt va jälkeen! Ripari loppuu litimärkiä senin kyl olla vaikka toiset jo kohta, vois on ollu iha mahtavaa. kaks viikkoo,

ivä Seitsemäs pärrä tätä, oon ihan

Mä en vaan ymmä nellinen. Iltaharkäsittämättömän onkunnolla hiljentytauksissa on päässyn jälkeen ja oon almään rankan päivä ljon kaikkii uskonkanu miettii aika pa an niin hienolta et asiosiota, tuntuu va oikeesti rakastaa meil on Jumala joka ja välittää.

Kahd

Ystäviäe, nksas päivä na on k iitä mä oon s keelta. Toänffis ja tuntuuakanu. Huomenjossa o ä leiri on ollu yl tosi haioo tarttoennsaanu olla ihanmulle paikka kiitollinenu esittää mitää oma itteni, ei n ja oon n siitä. iin

Yhdeksä

Konfirmaatisoppäiäivä linen. Leirika revä. Yhteinen ehtoolita hyvästellessä kyyneleet nousvei vä halikierros meina kisinkin silmiin eikä Illalla ku ky eleennu loppua koskaan. t oli laskeutunu ja pystyin taas yn hi em an vaisuuteen, jusi katsomaan tulen ettei tää tähän punutkaan -ta eh kä tää seikkailu vastlopalkaakin! a

Nuotta  5 /2013

27


o nn i s tunut r i pa r i

Hyvän riparin Teksti Mirkka Hirvikangas, kuva Evgeny Litvinov/123RF

Tarvitset: 1 Kolmiyhteisen Jumalan (Isä, Poika ja Pyhä Henki) 1 leirikeskuksen tms. paikan rippikoulun pitoon 2-4 vetäjää, valmiita vastaamaan kysymyksiin ja viettämään ainutlaatuista aikaa nuorten kanssa (huom. määrä voi vaihdella leiriläisten ja leirin luonteen huomioon ottaen) leiriläisiä (yleensä max 25, voi vaihdella) tehtäväänsä omistautuneita, innokkaita isosia, leirin suoloja (tarpeen mukaan, ja muista: ei ole yhtä muottia isoselle vaan tässä voi käyttää luovuutta) Raamatun mukaista opetusta paljon rukousta maukasta ruokaa kaikille riittävästi sopivan ajankohdan avoimen mielen ja ripauksen seikkailumieltä muistiinpanovälineet lauluja ja musiikkia iltaohjelmamateriaalia (monien suosikkeja ovat olleet sketsit, draamat ja kaikenmoiset yhteisleikit ja kisat)

Toimi näin: 1. Ensimmäinen vaihe on helppo. Kolmiyhteinen Jumala on jo valmiina ja kaikkivoipa, häntä sinun ei tarvitse valmistella eikä muuttaa mitenkään. Lähde tälle pohjalle tekemään rippikoulua. 2. Ota sopiva määrä vetäjiä, jotka lähtevät suunnittelemaan ja toteuttamaan rippikoulua. Samalla kun suunnitelmat hämmentyvät hiljalleen poristen, voit parantaa lopputulosta rukouksen voimalla. Rukous on siitä hyvä ainesosa että se sopii mihin väliin tahansa, eikä sitä ole koskaan liikaa.

ulkoläksyt, joita voi tuskailla ja päntätä esimerkiksi kaverin kanssa

3. Sekoita isoset ja muut leiriä tekemässä olevat vetäjien sekaan jotta saisit muodostettua hyvän tiimin.

tervettä järkeä (olisihan se hauskaa hypätä yöllä järveen vaatteet päällä soittaen samalla banjoa pellehattu päässään, mutta kannattaa aina miettiä, mikä on hyväksi ja mikä ei)

4. Opetus, ulkoläksyt, iltaohjelmat, hartaudet ja loppukoe ovat perusaineksia, joiden sekaan voit lisätä muita aineksia mielesi mukaan kuin Jamie Oliver ikään. Muista, että rippikoulu on ainutkertainen kokemus elämässä eikä mikään rippikoulu ole samanlainen vaan ainutlaatuisia jokainen. Anna muhia noin viikon.

leirikokeen hartauksia konfirmaation

28  Nuotta 5 /2013  5 /2013 | www.nuotta.com | www.nuotta.com

5. Lopuksi ota vetäjät, leiriläiset ja heidän lähimmäisensä ja yhdistä ne konfirmaatiossa. Muut ainekset ovat muodostaneet muistoja ja kokemuksia, joita ilman rippikoulu ei olisi ollut onnistunut. Konfirmaatiossa Kolmiyhteinen Jumala ja seurakunta siunaavat rippikoululaiset ja Jumala toivoo erittäin kovasti, että he lähtisivät häntä seuraamaan ja ovat saaneet uskon kipinän joka on valmis roihuamaan elävän tulen lailla.


Ota talteen!

Nuotta  5 /2013

29


Ot

a at

lt

n ee

!

30  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com


Nuotta  5 /2013

31


Room. 7:18–20

Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.

Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.


Kuva Janina Kotti


34  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com


Nuotta  5 /2013

35


36  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com


Ei ihan sama

R i pa r i n h i s to r i a

Teksti ja kuvat Anni Lähteenmäki

Luterilaisen kirkkomme rippikoulun muodot ovat muuttuneet vuosien, vuosikymmenten ja vuosisatojenkin aikana melkoisen paljon. Samaan aikaan sisältö on säilynyt samana. Uskomme ydinkysymyksiä opiskellaan tosissaan edelleen ja ulkoläksyjäkin opiskellaan hyvällä vimmalla. Kuvailemme tässä paria kuviteltua tilannetta ripari-historiamme varrelta. Samalla luomme myös silmäyksen juutalaisten ripariperinteeseen.

Kaspar ”Käskyn poika” Täytin eilen kolmetoista eli ensi sapattina talaisen perinteen ja opin opiskelu ei kuitenkaan bar mitsva -juhlani jälkeen minusta tulee täysiisäni mukaan lopu bar mitsvaani, vaikka se onkin ikäinen juutalainen. Bar mitsva tarkoittaa kästärkeä juhla. Oppiminen ja juutalaiseen yhteisöön kyn poikaa, sitä että tiedän osallistuminen jatkuu vielä käskyt ja olen velvollinen läpi koko elämän. Bar mitsva tarkoittaa käskyn noudattamaan niitä. Minun Sapatin aamurukouksespoikaa, sitä että tiedän käskyt pitäisi tästä lähtien myös sa luen Tooraa ja profeettoja ja olen velvollinen paastota ja minulla on oisekä lausun Tooran lukenoudattamaan niitä. keus toimia todistajana sekä miseen liittyvät rukoukset. mennä naimisiin. IsosiskollaSeremonian jälkeen vieteni oli kolme vuotta sitten tyttöjen vastaava juhla tämme isot juhlat, joihin olen kutsunut paljon bat mitsva kun hän oli täyttänyt kaksitoista. sukulaisiani ja ystäviäni. Juhlissa syömme hyvin, Ennen seremoniaa valmistauduin sitä varten pidämme hauskaa ja minä saan lahjoja. Odotan synagogamme rabbin ja kanttorin johdolla. Juuensi lauantaita niin innolla!

Teemu Torppari Huomenna on taas kinkerit eli kylänluvut. Lukkari tulee Jokisten taloon ja kuulustelee meitä. Sitten hän merkitsee kunkin rippikirjaan miten hyvin osaamme katekismuksemme. Rippikirjassa sarakkeita on kaksitoista eikä enää riitä, että osataan ulkoa Herran rukoukset, huoneentaulut, ehtoollis- ja kasteasiat sekä muut, vaan ne pitää selittää, jotta lukkari näkee, että olemme ne ymmärtäneet. sitä olemme naapurin Miinan kanssa odottaneet Minulla on enää jäljellä yksi synnintunnustukjo kauan. Jos olisin jaksanut opetella asiat paremsista ja ripin selittäminen. min viime kinkereille, saattaiLukkari oli niin ankara ettei Sen jälkeen rippikirjani on si meillä jo nyt olla yhteinen hyväksynyt ripin selitystä täysi, se tarkoittaa että tietupa, mutta lukkari oli niin dän tarpeeksi kristinopista ankara, ettei hyväksynyt ripin haparointini vuoksi. voidakseni osallistua ripille selitystä haparointini vuokja ehtoolliselle. Lisäksi minusta voi myös tulla si. Hieman pelottaa, saanko merkintää tälläkään kummi ja saan vihdoinkin luvan mennä naimisiin, kertaa.

Kirsti Kuuskytlukulainen

me ja opettelimme papin johdolla katekismusta, pänttäsimme käskyjä, rukouksia ja kristinoppia. dän piti osata joitakin katekismusten kappaleita Rippikoulujaksojen välissä oli käytävä kirkossa ulkoa. Jos ne eivät menneet tarpeeksi hyvin ripviisi kertaa, jotka merkittiin saamiimme kortteipikouluun ei päässyt kuten Keräsen Heikille kävi. hin. Hän sanoi myöhemmin olleensa onnekas, kun Aivan lopuksi meillä oli lopputentti ja pappi näki miten paljon läksyjä meillä oli. oli varsinkin sen suhteen erittäin Tunsin itseni ihan Samaan rippikouluun hän ei muutiukka. Pääsimme kuitenkin kaiktenkaan olisi päässyt, sillä tyttöki kolmekymmentä tyttöä loppuaikuiseksi. jen ja poikien rippikoulut olivat eri keväästä ripille. Oli niin juhlavaa, aikaan. kun kaikki olivat pukeutuneet valkoisiin leninkeiRippikoulu käytiin kahdessa kahden viikon hin ja laittaneet hiuksensa hienosti. Tunsin itseni jaksossa, toinen syksyllä, toinen keväällä. Istuim- ihan aikuiseksi.

Rippikouluun pyrittiin kinkereillä, mei-

Lähteet: i.net rts www.va out.com .ab m judais Nuotta  5 /2013

37


J u lkk i s te n r i pa r i mu i s to j a

Joona Kortesmäki, juontaja ja laulaja Toimittanut Jukka Peura, kuva Jani Laukkanen

Joona Kortesmäki on tullut suurelle yleisölle tutuksi juontajana sekä Posteljoona-artistina. Tällä hetkellä Joonalla on Ylellä oma suora Talkshow Suorana Kortesmäki. Joona muistelee omaa ripariaan näin: Kävin rippileirini Suomen Lähe-

tysseuran leirikeskuksessa Päiväkummussa. Leiri kesti kaksi viikkoa ja se oli unohtumaton kokemus. Samaan tupaan ja samaan kerrossänkyyn kanssani sattui tyyppi, joka harrasti hiihtoa, mitä pidin junttien hommana. Hän puolestaan nauroi julkisesti kuoroharrastukselleni. Olimme molemmat lakkaamatta häröileviä pellejä ja halu näyttää sekä päästä juttuun tyttöjen kanssa oli kova. Jossain vaiheessa roolit tippuivat ja tunnelma leirillä oli lopulta todella lämmin. Sai olla mitä oli. Muistan miten vaikuttavia hartaudet Riihikirkossa olivat iltaisin. Tuntui, että uusi vaihe elämässä oli alkamassa. Hauskaa oli joka päivä, kävimme muun muassa soutamassa kaatosateella järven toiselle puolelle isosten huudoista huolimatta. Se

”Se oli meille ’Uusi maa’ Jaakko Löytyn biisin inspiroimana.”

oli meille ”Uusi maa” Jaakko Löytyn biisin inspiroimana. Yläpedin hiihtäjähyypiö unohti

kenkänsä tupaan, kun leiri loppui. Soitin hänelle seuraavalla viikolla ja kävimme ajelemassa mopoilla sa-

malla, kun palautin kengät. Yhä tänä päivänä hän on ystäväni.

Venla Savikuja, Salatut elämät -näyttelijä Toimittanut Oskari Reinman, kuva Fremantlemedia

Venla Savikuja tunnetaan Heidi Aaltosen roolista Salatut elämät -sarjassa. Venlan mieleen on jäänyt parhaiten ystävät ja vapaa-ajan jutut. Kävin riparin kesällä 2005.

Kyseessä oli viikon mittainen leiri Rövassin Leirikeskuksessa, Inkoos-

38  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com

sa. Leiriporukka oli suurelta osin entuudestaan tuttua, sillä olin ollut monien kanssa samalla luokalla lap-

”Leirillä oli mahdollisuus käydä avointa keskustelua ja mietiskellä asioita.”

sesta asti. Leiriltä muistuu ensimmäisenä mieleen ystävät ja vapaa-ajan jutut. Sää oli hyvä, uitiin paljon ja ruokaakin sai säännöllisesti. Isoset olivat mahtavia tyyppejä, ja heidän iltaohjelmat ja sketsit, joihin mekin saatiin osallistua, olivat parasta iltaviihdettä. Isosen tehtävä näytti muutenkin sopivan rennolta, sillä vaikutti siltä, että he vain hengailivat ja valmistelivat esityksiä ja ohjelmia. Näytteleminen ja esiintyminen kiinnostivat jo tuolloin, mikä oli tärkeä tekijä siinä, että päätin itsekin hakea isoseksi. Leirillä oli mahdollisuus käydä avointa keskustelua ja mietiskellä asioita. Vaikka kyseenalaistin paljon, jäi leirin oppitunneistakin ihan hyvä jälkimaku. Oli hauska opetella uusia juttuja, tosin ulkoläksyt olisi voitu korvata jollain mielekkäämmälläkin.


Gospe lko nk a r e i d e n r i pa r i mu i s to j a Koonnut Samuli Heiska

Sami viihtyi leirillä The Rain -yhtyeen kosketinsoitSamassa kämpässä majoittui neljä taja ja solisti Sami Haveri kävi aikoipoikaa ja kämpillä puhuttiin yllätnaan riparin kotiseurakunnassaan tävän syvällisesti kaikista asioista, Ikaalisissa. Seurakunnan leirikesmyös uskon asioista. Porukka oli tiikukseen kokoontuivat koulusta vis ja samalla tuli mukavasti tutustutut kaverit. tua tyttöihinYksi tuttu tyttö Oli todella jäätävän jännittävää kin, koulussa oli Samilla mieSamin luokalesiintyä omalla riparilla lessä, mutta la oli pelkkiä gospelbändin kanssa, mutta pettymykseksi pokia. kaikki meni hyvin. hän ei tullut saSami oli liitmalle leirille. tynyt jo ennen Uskovan perheen poikana Sami riparia isoveljensä kanssa The Rain koki olleensa uskossa jo leirille tul-yhtyeeseen. Bandi soitti leirillä hislessaan. Sami yllättyi siitä, että tuttoriansa toisen keikansa. Oli todella tua porukkaa oppia tuntemaan uujäätävän jännittävää esiintyä omaldessa ympäristössä ihan eri tavalla. la riparilla gospelbändin kanssa,

mutta kaikki meni hyvin. Riparilla uskonasiat tulivat jotenkin henkilökohtaisemmiksi ja leirin jälkeen oli luontevaa jatkaa seurakunnassa, heti seuraavana kesänä tuli oltua isosenakin. Leiri oli kaikkiaan Samille ihan mahtava kokemus. Myös se tyttö, joka ei tullut samalle riparille, löytyi kainaloon seuraavan kesän jälkeen ja sen jälkeen yhteistä taivalta on jatkunut, eivätkä Rainin keikatkaan jännitä enää ihan niin paljoa.

Katso The Rain -yhtyeen haastattelu Nuotta.comista!

Raikka Ryytyi päiväriparilla

Katso The Road -yhtyeen haastattelu Nuotta.comista!

Raikka Hakamäki odotteli riparikesää innok-

vieras. Raikan äiti oli pyytänyt nuorisotyönohjaakaasti. Raikan isosisko Margit oli menossa jollekin jan juhiin mukaan. Juttu luisti nuoristyönohjaan riparille isoseksi. Raikka ei uskaltanut ottaa riskanssa hyvin. Tämä tiesi Raikan musiikkimieheksi kiä, että joutuisi uskovan siskonja pyysi häntä nuortentalo Papiksa kanssa samalle leirille ja siksi selle testailemaan nuorisotilan Konfirmaatiojuhlaan hän valitsi päiväkoulun. vanhoja rumpuja. Raikka päätti saapui odottamaton Päiväkoulu oli täyttä tuskaa lähteä mukaan ja jäi sille tielleen. vieras. levotomalle nuorelle miehelle. Pian perustettiin The Road Lohtua antoivat samassa luo-yhtye. Reilun vuoden seurakunkassa ollut ihastus sekä nuorisotyönohjaaja Antti nassa toiminut ja bändinsä kanssa jo keikkoja Saarenkedon oppituntien alussa soittamat gostehnyt Raikka tajusi, että häneltä puuttui jotain. pelkappaleet. Päivät matelivat hitaasti mutta varKeskusteltuaan hyvän kaverin kanssa hän sai masti konfirmaatioon saakka. ottaa uskon lahjan vastaan. The Road keikkailee Konfirmaatiojuhlaan saapui odottamaton edelleen.

Harri kävi riparin aikuisena Harri Helenius koki olleensa

päätyi aikuisrippikouluun, jota piti nuoruusvuosinaan pahasti eksykpaikallinen pastori sekä Mäkisen sissä. Onnekseen mies kulkeutui Matti. Keikkareissut yhdisteltiin erään gospel-yhtyeen miksaajaksi. sopivasti yöpymisiin seurakunnan Yhtyeessä soitti tampereen ev.lut. tiloissa. Saunottiin ja puhuttiin usseurakuntien nuokon perusteista ja risomuusikkona Lähes koko yhtye päätyi ulkoläksytkin opistoiminut Matti Mäkeltiin isolla innolla aikuisrippikouluun. kinen. Matti ja Harri ja pieteetillä. ystävystyivät ja Harri tunsi korpuhuivat paljon myös uskonasioisfirmaatiossa palanneensa kotiin. ta. Pikkuhiljaa Harri tajusi, että hän Konfirmaatio tarjoittaa vahvistamistarvitsee lisää tietoa ja myös uuden ta ja tämän vahvistuksen Harri koki kristillisen identiteetin. saaneensa. Rippikoulun opetukset Hän oli perustanut pikkuveljensä avasivat Jumalan rakauden ja armon ja hyvän kaverinsa kanssa bass’n tuntemista, siitä syntyi uskon ja Helen -yhtyeen. Lähes koko yhtye elämän kivijalka, joka on kantanut

miestä. Bändi jatkoi riparin jälkeen vielä melkein 20 vuotta ja rippikoulusta saatuja eväitä Harri haluaa jakaa myös jälkikasvulleen.

Nuotta  5 /2013

39


R i pa r i n u lko l ä ks y t

ulkoläksyt ja hyppyru Teksti Olli Lehmonen, kuva Lubos Paukeje/123RF.com

Rippikoulun ulkoläksyjen pänttääminen saattaa tuntua tylsältä ja jopa tarkoituksettomalta touhulta. Mutta mitä samaa on riparin ulkoläksyissä ja laskuvarjojääkärien hyppyrutiineissa? Tämän jutun luettuasi tiedät senkin.

P

ikkuveljeni kävi armeijan laskuvarjojääkärikoulussa joitakin vuosia sitten. Ennen ensimmäistä oikeaa hyppyään laskuvarjojääkärialokkaiden piti opetella tietyt hyppyrutiinit ulkoa. Alokkaiden tuli sisäistää ne sekä tiedon että toiminnan tasolla niin, että he pystyivät toimimaan oikealla tavalla, vaikka heidät olisi herätetty keskellä yötä ja käsketty hyppäämään saman tien ulos lentokoneesta. Tulevien laskuvarjojääkäreiden piti noin kuukauden ajan opiskella hyppyrutiineja ja mietiskellä, miten niitä sovelHeidän henkensä riippui letaan eri tilanteissa: siitä, miten hyvin he miten hyosasivat hyppyrutiinit pätään lentositilanteessa. tokoneesta voimakkaasti eteenpäin sotkeutumatta varjon punokseen, miten tarkistetaan onko varjo auennut oikein ja mitä tehdään jos on jotain ongelmia, miten alas tullessa otetaan huomioon tuulensuunta ja laitetaan jalat oikeaan asentoon etteivät ne katkea maahan osuttaessa. Heidän henkensä riippui siitä, miten hyvin he osasivat hyppyrutiinit tositilanteessa.

Jotta pystyt toimimaan oikein

Kun Mooses aikoinaan opetti Jumalan lakia (10 käskyä) Jumalan kansalle, hänellä oli mielessään ehkä jotain samaa, mitä tulevien laskuvarjojääkärien kouluttajilla, kun hän sanoi: ”Painakaa mieleenne kaikki määräykset, jotka minä tänään olen teille antanut.” (5 Moos 32:46.) Mooses tiesi, että elämä on yhtä todellista kuin laskuvarjohyppy, eikä vain jännää konsolipeliä. Siksi Mooses jatkoi vielä, että: ”Tämä ei saa olla teille mikään tyhjä, merkityksetön sana. Se on teidän koko elämänne.” (5 Moos 32:47.)

40  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com

Jumala haluaa, että painamme mieleemme kaikkein merkityksellisimmät asiat, jotta pystymme toimimaan oikein tosi tilanteessa, elämässä. Siksi riparillakin on ulkoläksyjä. Niissä on jotain samaa kuin laskuvarjojääkäreiden hyppyrutiineissa. Kun osaat ne, sisäistät ne ja osaat soveltaa käytäntöön, elämästä tulee vähän kuin hyppy ilmojen halki innokkaalle laskuvarjojääkärille, joka on täynnä jännitystä, vapautta ja mahtavuutta. Kun muistat keskellä yötäkin, millaisen Jumalan käsissä (Jumalan, joka on kaikkivaltias Isä, joka on luonut kaiken mitä maailmankaikkeudessa on) elämäsi on, voit nukkua turvallisesti. Kun muistat ulkoa pienoisevankeliumin, voit miettiä missä tahansa, jos joku vaikka kiusaa ja dissaa sinua, että kaikkivaltias Jumala rakastaa minua niin paljon, että on antanut ainoan Poikansa kuolemaan, että voisi antaa minulle ikuisen elämän täydellisessä seurassa, jossa kukaan ei enää dissaa ketään.

Isä meidän -rukous

Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta Apostolinen uskontunnustus ja voima ja kunnia Minä uskon Jumalaan, iankaikkisesti. Isään, Aamen. Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, 10 käskyä Jumalan ainoaan Poikaan, Vapaana halki elämän 1. Minä olen Herra, sinun meidän Herraamme, Sain pikkuveljeltäni tekstarin hänen Jumalasi. Sinulla ei saa olla joka sikisi Pyhästä ensimmäisen yöhyppynsä jälkeen, muita jumalia. Hengestä, jossa hän hehkutti miten mahta2. Älä käytä väärin Herran, syntyi neitsyt Mariasta, vaa oli hypätä niin kuin tyhjän päälJumalasi nimeä. kärsi Pontius Pilatuksen le, pimeyteen ja lentää vapaana il3. Pyhitä lepopäivä. aikana, man läpi, kun kaupungin valot lois4. Kunnioita isääsi ja ristiinnaulittiin, kuoli tivat kaukana. Hyppyrutiinien ulkoa äitiäsi. ja haudattiin, osaaminen vapautti veljeni nautti5. Älä tapa. astui alas tuonelaan, maan täysillä hyppäämisestä ja nii6. Älä tee aviorikosta. nousi kolmantena päivänä den turvin hän pääsi turvallisesti pe7. Älä varasta. kuolleista, rille maahan. 8. Älä lausu väärää astui ylös taivaisiin, Jumalan tahdon ulkoa oppiminen todistusta lähimmäisestäsi. istuu Jumalan, Isän, ja sisäistäminen vapauttaa meidät 9. Älä tavoittele Kaikkivaltiaan, oikealla nauttimaan täysillä elämästä niin lähimmäisesi omaisuutta. puolella että emme jää kiinni vihaan vaan 10. Älä tavoittele ja on sieltä tuleva annamme anteeksi (Isä meidän), lähimmäisesi puolisoa, tuomitsemaan eläviä ja emmekä himoitse lähimmäisen petyöntekijöitä, karjaa äläkä kuolleita, likonsolia (10. käsky) vaan iloitsemmitään, mikä hänelle kuuluu. ja Pyhään Henkeen, me siitä mitä Jumala on juuri meille pyhän yhteisen antanut. Ja pääsemme kerran turseurakunnan, vallisesti perille Isän luokse. pyhäin yhteyden, syntien Jumala haluaa, että painamme anteeksiantamisen, mieleemme kaikkein ruumiin ylösnousemisen merkityksellisimmät asiat, jotta ja iankaikkisen elämän.

pystymme toimimaan oikein tosi tilanteessa, elämässä.


R i pa r i n to p i t j a flo p i t

Samuli Heiska

utiinit

Pienoisevankeliumi, Joh 3:16

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”

Rakkauden kaksoiskäsky, Luuk 10:27

"Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

Jumalan tahdon ulkoa oppiminen ja sisäistäminen vapauttaa meidät nauttimaan täysillä elämästä.

Kultainen sääntö, Matt 7:12

"Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.”

Kaste- ja lähetyskäsky, Matt 28:18–20

”Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

Nuotta  5 /2013

41


R i pa r i s ta e te e npä i n

Teksti Hilla Ryösö, kuva Designpics/123RF

n i r a p i r ä t i M een? jälk

Nopeasti sujahtava ripari on vain lyhyt traileri siitä, mitä kaikkea elämä Jeesuksen seurassa voi olla. Paina tästä mieleesi vinkkejä siitä, miten matkaa on hyvä jatkaa eteenpäin. RUKOus

Rukouksen kautta Jumala hoitaa ja auttaa sinua. Voit lähestyä häntä niin suurilla kuin pienilläkin asioilla, hän haluaa kuulla kuulumisesi takuuvarmasti. Vaikka vastaus ei aina tulisikaan silmänräpäyksessä, on hyvä muistaa, että Jumalalla on sinulle parhaat mahdolliset suunnitelmat, jotka toteutuvat parhaalla mahdollisella ajalla ja tavalla. Rukoilla voit missä ja milloin tahansa, ja myös tapoja on monia: esimerkiksi kirjoitetutkin rukoukset vievät perille. Käytännössä: Etsi sinulle luonnollisia tapoja rukoilla. Jumala kuulee pienet ja nopeatkin huokaukset, mutta Mieti, sijoittuuko päiväsi kannattaa sopivin hetki iltaan, aamuun vai myös vakenties bussimatkaan, ja tartu rata aikaa sanaan sekä aurinkoisina että r a u h a l l i harmaina päivinä. selle hiljentymiselle ja ajalle hänen läsnäolossaan. Hänellä on luultavasti myös jotakin erityistä sanottavaa sinulle. :)

RAAMATTU

Raamattu on täynnä Jumalan puhetta sinulle. Sii-

42  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com

tä löytyy varmasti tärkeää ja ainutlaatuista sanottavaa, ei muuta kuin tutkimaan! Se on myös maailman luetuin kirja, joka säilyy täysin luotettavana ja ajankohtaisena vuodesta toiseen! Käytännössä: Raamattua kannattaa lukea säännöllisesti. Mieti, sijoittuuko päiväsi sopivin hetki iltaan, aamuun vai kenties bussimatkaan, ja tartu sanaan sekä aurinkoisina että harmaina päivinä. Sanaa kannattaa lukea rukoillen, ja pyytää Jumalaa avaamaan, mitä hän haluaa kussakin kohdassa sinulle sanoa. Raamattua voi myös lukea monilla tavoilla, mutta varsin yleistä on aloittaa seikkailu Uudesta Testamentista.

EHTOOLLINEN

Ehtoollisessa saat olla Jumalaa lähellä. Siinä saat nauttia hänen ruumiinsa ja verensä, ja uskoa syntien anteeksiantamuksen omalle kohdallesi. Vaikka ehtoollinen ei aina tuntuisi itsessään erityiseltä, se on silti yhtä tärkeää kuin jokapäiväinen ravinto. Käytännössä: Pyri löytämään itsellesi turvallinen ja luotettava seurakuntayhteys, jossa voit käydä ehtoollismessussa. Siellä voit tunnustaa syntisi ja muut mieltä painavat asiat, kiittää Jumalaa hänen hyvyydestään ja viettää yhteistä ateriaa muiden uskovien kanssa.

SEURAKUNTAYHTEYS

Matkalla Jeesuksen kanssa on mukana myös suuri joukko muita ihmisiä. Seurakunta on paikka, jossa voit tavata heitä Vaikka ehtoollinen ei aina sekä saada tuntuisi itsessään erityiseltä, se elämääsi raon silti yhtä tärkeää kuin vitsevia matjokapäiväinen ravinto. kaeväitä. Saat seurakunnassa opetusta monista tärkeistä asioista, ja voit käyttää siellä myös omia ainutlaatuisia lahjojasi, jotka Taivaan Isä on sinulle antanut. Käytännössä: Hyvä seurakunta voi olla parhaimmillaan kuin toinen koti. Mene siis rohkeasti tutustumaan paikkakuntasi nuortentoimintaan, ja ota vaikka kaverit mukaan! Oman paikan löytyminen ei kuitenkaan aina ole välttämättä mutkatonta, joten pidä katse Jeesuksen sovitustyössä ja kulje rukoillen eteenpäin.

Mitä sitten, jos ei meinaa siltikään nap

ata?

Jeesuksen seurassa kulkeminen on vapa aehtoista, mutta maailman kannattavinta touhua. Saat kulkea hänen seurassaan sellaisena kuin olet ja varm ana siitä, että hän pitää sinusta huolen. Esimerkiksi tämä raamatunkohta suosittelee asiaa lämpimästi: "Ajas ta aikaan luottakaa Herraan, sillä Herrassa on turva , Herra on ikuinen kallio." Jes. 26: 4


As i a ntunt i j a va s ta a Koonnut Mari Le kuva Dmitry Kalinovsky/123RF

a u t s a ih a li a a m r o n Onko muihin kuin omaan ? n i i n a p p m u k u l e t s seuru Moi! Olen kohta 18-vuotias poika ja seurustelen kaksi vuotta nuoremman tytön kanssa. Olemme seurustelleet jo noin kaksi vuotta. Suhteemme on mielestäni hyvä ja rakastamme toisiamme. Kummatkin uskomme Jumalaan ja liikumme useasti yhdessä seurakunnassa. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut, että olen ihastunut myös muihin tyttöihin. Onko se normaalia? Asialle en ole tehnyt mitään vaan antanut asian aina olla, mutta sitten taas tulee joku ihastus! Mitä pitäisi tehdä? - rakastunut ja huolestunut Hei! Kyselet asiasta, joka on varmasti monelle muullekin tärkeä; tunteita tulee ja menee – onko ne oikein vai väärin – ja mitä niillä/niille pitää tehdä... Mielestäni olet toiminut ihan oikein, eli antanut asian olla, etkä ole lähtenyt toimimaan tunteen mukaan. Lähtökohtaisesti tunteita ei voi mitata oikein–väärin -asteikolla. Tunteet ovat reaktioita ulkoisin ärsykkeisiin, tosin joskus myös mielen sisäisiin. Yhtäkaikki – niiden syttymiselle ei voi mitään, eikä tarvitsekaan. Ihastuminen ei ole väärin. Uskon, että jokainen terve kokee

monenlaisia ja monenasteisia ihastumisen, tykkäämisen, kiintymisen ja rakkauden tunteita. Tunteita saa tulla. Ja mennä. Niitä ei kannata torjua – mutta niiden mukaan ei tarvitse myöskään toimia. Ihminen voi hyvin, kun toimii omien arvojensa mukaan ja kun arvot ovat pohdittuja ja läpikäytyjä. Jumala on antanut meille elämän käyttöohjeet – arvoiksi, joita noudatamme. Niihin kuuluu uskollisuus kumppania kohtaan. Seurustelevilla ja naimisissa olevilla on erilaisia käytäntöjä miten näistä selvitään, puhutaanko kaikesta, vai antaako olla enemmittä huomiotta. Luottamus on kuitenkin tärkein. Täytyy voida luottaa, ettei tällaiset ihastumisen tunteet johda pidemmälle. Tunnut olevat vastuusi kantava ja tunnetaitoinen nuori mies. Siunausta seurusteluunne! Päivi Hei! Voiko päästä eroon sellaisesta suorittamisesta, joka tuntuu vievän järjen kokonaan, ja hajottaa minua ja minun ympärillä olevia, ja miten jos voi? -whatsthepoint

Moikka! Kysymyksesi onkin polttava ajassamme, jossa kiireisyys ja stressi ovat niin yleisiä huolenaiheita myöskin uskovaisilla. Jumala todellakin haluaa vapauttaa sinua suorittamisen asenteesta rauhaan ja luottamukseen, joka kohdistuu häneen. Lue Raamattua ja syvenny siihen, mitä Jumala ajattelee sinusta. Saat alkaa ymmärtää, ettet voi tehdä mitään, että hän rakastaisi sinua enemmän tai vähemmän. Ansaitset hänen suuren rakkautensa yksin Jeesuksen tähden. Kalenterin tarkistaminen ja priorisoiminen voivat myös olla viisaita asioita, joita voit tehdä. Mikä on tärkeintä elämässäsi nyt? Mitkä asiat seurakunnassa ovat juuri sinulle tarkoitettuja? Mitkä ihmissuhteet kannattavat ja kantavat? Rukoile ja kysy, mihin asioihin Jumala tahtoo sinun keskittyvän. Muista myös pitää huolta, että sinulla on varmasti kahdenkeskistä aikaa Jumalan kanssa, jossa kuitenkaan ei ole kyse suorittamisesta vaan päinvastoin levosta armollisen ja sinua rakastavan Jumalan sylissä. Siunausta sinulle ja lähimmäisillesi! Mari

staavat:

Kysymyksiisi va

Olen Päivi Niemi. Teen monimuo-

toista ihmissuhdetyötä kouluttajana, luennoitsijana, terapeuttina sekä nuorisotyön eri muodoissa. Perheeseeni kuuluu mieheni Lasse, sekä Pimu-koira. Harrastan lukemista, liikuntaa, kirjoittamista ja sisustamista.

Olen Samppa Luomaranta . Olen Sleyn nuorisotyöntekijä. Asun vaimoni kanssa Kirkkonummella. Työhöni kuuluu nuorteniltojen, leirien, tapahtumien ja erilaisten nuortentempausten järjestäminen. Koen, että tässä ajassa hengelliselle nuorten toiminnalle on erityisen suurta tarvetta.

Hei! Olen Mari Le Tampereelta. Olen juuri valmistunut media-assistentti. Nautin elämästä, ihmissuhteista ja Jumalasta. Pidän myös shoppailusta, valokuvaamisesta ja elokuvista. Kirjoitan naiseusblogia ja nyt toimin myös Nuotalla.

Haluatk Lähetä k o kysyä jotain? yss mari.le@ ärisi osoitteesee n nu viestissä otta.com! Ilmoit a si, kenell e kysym ys on osoit ettu.

Nuotta  5 /2013

43


S a r j a ku vat Pekka Rahkonen Satu Eronen Petri Pelkonen

Job 1:7 Niin Herra kysyi saatanalta: ”Mistä sinä tulet?” Saatana vastasi Herralle ja sanoi: ”Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta”.

1. Piet. 5:8 Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Mark. 14:38 Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko.”

44  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com

1. Tim. 6:9 Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen. Jaak. 1:12 Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat!


Element al Salla Santapukki Salla Santapukki

KAAN TULE MU

missionaalisEEn koululaistiimiin!

Koululaistiimi on lukuvuoden mittainen missionaalinen tutkimusmatka Jumalaan ja omaan itseen. Tiimissä syvennytään Raamattuun, rukoukseen, evankeliointiin, lähetykseen ja ihmisen hyvinvointiin hyödyntämällä Perheniemen Evankelisen opiston monipuolista koulutustarjontaa. Tiimi toteutetaan yhteistyössä Perheniemen Evankelisen opiston kanssa ja jonka tiloissa Iitissä tapahtuu suurin osa opiskelusta. Tavoitteena on tunnistaa omia lahjoja, kasvupotentiaalia ja kasvaa Jeesuksen opetuslapsena. Tiimi tarjoaa myös kokemuksen kristillisestä koululaistyöstä, joka toteutetaan Suomen Ev. lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen (OPKO ) työn yhteydessä ja työntekijöiden ohjauksessa. Opiskelussa korostetaan tekemällä oppimista eli saatua tietoa sovelletaan käytäntöön jatkuvasti. Tiimi tarjoaa mahdollisuuden osallistua kansainväliseen aktioon. Missionaalinen Koululaistiimi on suunnattu 18-25-vuotiaille.

Kuva: Sxc/ Gözde Otman

Linja alkaa 2.9.2013 ja päättyy 16.5.2014.

Lähtisitkö SINÄ mukaan?

Kustannukset ovat tiimivuodelta 4080 euroa (+ aktioiden lentoliput), johon on mahdollista hakea opintotukea. Hakuaika linjalle päättyy 12.7.2013. Lisätiedot: jussi.valkonen@opko.fi,

Lue lisää OPKOsta: www.opko.fi

p. 045 127 4828 / olli.lehmonen@ opko.fi, p. 040 416 3714.


r a a m atun o pp i l a a n a

Milläs minä pääsisin

taivaaseen? Teksti Hilla Ryösö, kuva Timur Arbaev/123RF.com

Raamatun oppilaana haastattelee tällä kertaa Johannes Häkämiestä, joka toimii Sleyn Itä-Suomen piirivastaavana ja Inkerin kirkon pastorina Kuopiosta käsin. Hän saa vastata kiperiin kysymyksiin pelastumisesta. Kuinka paljon hyvällä elämällä voi vaikuttaa pelastumiseen?

Ei oikeastaan tippaakaan. Pelastusta voisi verrata ihmisen joutumiseen avomerelle ilman pelastusliivejä: Jeesuksen ohjaama laiva ajaa viereen, ja hän itse nostaa meidät turvaan laivaansa hukkumasta. Pelastus on siis täysin Kristuksen työ ja olemme kaikki syntisinä Jumalan edessä samalla viivalla.

Mitä hyötyä hyvän elämän tavoittelusta sitten on?

Se on tosi merkittävää, sillä Jumala kehottaa meitä joka päivä pyrkimään hyvään, hänen tahtonsa mukaiseen elämään. Eli kun Jeesus on laivamme kapteeni, meidän tulee elää hänen ohjauksensa ja neuvojensa mukaan. Jumalan sanan mukainen hyvä elämä on ennen kaikkea seurausta siitä, että Jumala on ottanut meidät omiksi lapsikseen, ja Pyhän Hengen voimasta näitä hyviä tekoja teemme.

Miksi kristillisessä uskossa mitään ei jätetä ihmisen varaan? Eikö olisi parempi, että ihminen voisi vaikuttaa omaan pelastukseensa edes jotenkin?

Tilanne on vähän sama kuin täysin anti-jääkiekkoilija Meikäläisen Matti laitettaisiin MMkisoissa Suomen maajoukkueen maalille torjumaan. Vastustajat on siellä niin kovia, ettei Matilla olisi mitään mahdollisuutta tehdä pelin eteen yhtään mitään ja voitto olisi varsin epätodennäköinen. Samalla tavalla Jumala ei halua jättää pelastuksessa mitään jossittelujen varaan: meillä ei oli"Jumala ei halua jättää si ilman Jeesuksen sovitustyötä mipelastuksessa mitään tään pelastusvarjossittelujen varaan." muutta, ja saamme olla kiitollisia tästä käsittämättömästä hyvyydestä, jolla Jumala itse haluaa meidät langenneet ihmiset pelastaa. Elämässä voi siis myöhästyä bussista tai koulusta, ja mokata monta asiaa, mutta taivaspaikka ei ole onneksi omista mokista kiinni. Jeesus haluaa kutsua laivansa kyytiin jokaisen, ja siinä meillä on pelastusvarmuus rauha.

46  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com

Mistä voi tietää, onko taivaspaikka omalla kohdalla varma vai ei?

Jos pohtii, onko valittujen joukossa, kannattaa saman tien kysyä itseltään, kuoliko ja sovittiko Jeesus synnit puolestani Golgatalla. Sitten voi katsoa, mitä koko Raamattu asiasta vastaa, "Elämässä voi siis eli kyllä on. Tästä voi vakuuttua myöhästyä bussista epäuskon ja huonojenkin fiilisten tai koulusta, ja keskellä, koska Sana vakuuttaa mokata monta asiaa, niin: "Olen varma siitä, ettei kuomutta taivaspaikka ei lema eikä elämä, eivät enkelit, eiole onneksi omista vät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään mokista kiinni.” voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room. 8: 38–39.) Usko on siis ennen kaikkea lepoa Jeesuksessa. Meillä ei ole hätä Jeesuksen edessä, sillä hän ei kysele meiltä taivaspaikkaan omia suorituksia.

Onko väliä, milloin suostuu Jeesuksen matkaan?

Raamatun tekstien mukaan iällä ei ole pelastuksen kannalta merkitystä. Jopa ryöväri ristinpuulla sai lupauksen päästä Jeesuksen kautta taivaaseen, vaikka elämä oli hänellä takana jo kokonaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että moni on rikkonut elämänsä, kun ei ole tuntenut Jeesuksen rakkautta, ja Raamatussa puhutaan myös siitä, kuinka usko on nuoruudesta saakka hieno ja tärkeä asia. Usko ei ole siis mitään k18 -juttua tai vanhusten hommaa, vaan kuuluu Jeesuksen mukaan kaikenikäisille. Esimerkiksi kaste on hieno esimerkki siitä, miten Jeesus haluaa kutsua perheeseensä pienen sylivauvankin.

Johannes Häkämies soittaa yhteissä Miriam ja Gloriam Dei.


K atug a l lupp i Koonnut Vuokko Jurvakainen

Mikä sinut

pelastaa?

Mirka, 26: – Toivottavasti hyvä tahto.

Tero, 22: – Jeesus.

Ville, 19: – Varmaan opiskelu.

Hanna, 19: – Mun optimismi.

Valtteri, 15: – Frendit.

Nuotta  5 /2013

47


H y vä k ys y m ys

i H ”Lähde jonkun toisen matkaan soita mulle yöllä vuoden päästä taas. Voit olla varma: Hetkeekään en mieti, ehdoitta mä saavun sua noutamaan.” (Jesse Kaikuranta: Järjetön rakkaus)

Me ihmiset olemme usein rakkaudessamme vajavaisia. Etsimme usein omaa etuamme välittämättä siitä, haavoittaako se jotakuta toista. Tunteetkin saattavat heitellä laidasta laitaan. On kuitenkin yksi, joka kestää: Jumalan rakkaus syntisiään kohtaan. ”Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä.” (Room. 5:8) Jeesus ei epäröi rakkauttaan hetkeäkään: ”Sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.” (Joh. 6:37) ”Miksi se uskoo, Miksi se toivoo, Miksi se kärsii mutta kestää, Miksi se vain riuhtoo, Miksei se irtoo, Miksi se kärsii, mutta kestää. Miksei sitä hengiltä saa.”

Siksi, että Jumala katsoo meitä Jeesuksen ristinkuoleman kautta.

48  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com

”Mun sy-sy-sydämestä puuttuu palanen ja uu uu se on sun näköinen Mun sy-sy-sydämestä puuttuu palanen ja uu uu sä voisit täyttää sen” (Robin: Puuttuva palanen)

Robin

Mitä pop-biisit kertovat ihmisestä? Nuotta selvitti kysymystä muutaman pinnalla olevan suomalaisartistin kappaleiden pohjalta ja pohti samalla Raamatun näkökulmaa teemaan.

i

M

Jesse Kaikuranta

Teksti Tanja Heiskanen Kuvat Rainer Topf ja Michal Zacharzewski/123RF.com

n o n e n i a l l i M

Jumala on luonut ihmiseen ikuisuuden kaipuun – siksi sydämissämme on aina Jeesuksen mentävä aukko. Tiedostamattamme voimme yrittää täyttää sitä muulla: päihteillä, rahalla, tavaralla, toisella ihmisellä. Kuitenkin vain Jeesus voi täyttää kaipuumme. ”Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita." (Joh. 8:32) Mun sydämestä puuttuu palanen, ja Jeesus, se on sun näköinen. Mun sydämestä puuttuu palanen, ja Jeesus, sä voisit täyttää sen.


”Sinä olet minä, enemmän kuin kukaan kun sä lähdet maailmasta tulen silloin mukaan. Jos on portti kiinni helvetti saa riittää sä kun olet rinnallani voin vain nauraa ja kiittää.” (Anna Puu: Sinä olet minä)

Elämme ikuisuutta varten, mutta joskus maalliset asiat tulevat meille liian tärkeiksi. Rakkaus on Jumalan lahja, mutta mikään tässä maailmassa ei saisi merkitä lahjan Antajaa enemmän, nousta jumalaksi Jumalan paikalle. ”Teidän tulee pelätä Herraa, Jumalaanne, palvella häntä ja vannoa yksin hänen nimeensä.” (5. Moos. 6:13.) Kadotus on totta, ja sillä leikittely on vaarallista (Luuk. 16:19–21). Jeesuksen kanssa meidän ei kuitenkaan tarvitse pelätä edes kuolemaa. ”Te, Herran palvelijat, luottakaa Herraan! Hän on teidän turvanne ja kilpenne.” (Ps. 115:11.)

”Tuo kisu vapaa ja yksin ei Cupido härnää. Oon kai syntyny rellestään. Miks hidastaa, ei oo hyydytty ennenkään. Mee kirkkoon meditoimaan jos haluut pysyy hiljaa, mut jos oot messissä, ryypyt ilmaan. Viisasten juomaa, mut ei tee pahaa tyhmällekään. Ja sit ku lähtee hyväl ryhmäl vetään. Sellanen pikkuvika mus on kai, ku maistuu ni sit tilataan pulloittain. Lasken estot alas ku oisin ulkomail. Vedän shotin päähän, Kurt Cobain.” (Cheek: Sokka irti)

”Ihminen, naisesta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta.” (Job 14:1.) Ilman Jumalaa turrumme (Mark. 4:19) ja etsimme Cheekin sanoitusten tavoin väliaikaista nautintoa synnistä. Risti on kadotukseen kulkeville hulluutta (1. Kor. 1:18). Raamattu varoittaa vääränlaisesta huolettomuudesta ja kertoo, mikä on oikeasti tärkeää: ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.” (Room. 12:2.)

? Chisu

Anna Puu

n

n Cheek

e

”Hei kohtalo, oon iso tyttö jo Ja mä päätän sen kenen oon tai en Hei kohtalo, mul oma tahto on” (Chisu: Kohtalon oma)

Syntisenä ihminen tahtoo kapinoida Jumalaa vastaan. Pidämme itseämme usein erehtymättöminä ja viisaina, yritämme neuvoa Jumalaa ja toimimme oman, itsekkään tahtomme mukaisesti. Ilman Jumalaa emme kuitenkaan saa aikaan mitään (Joh. 15:5). Raamattu vertaa ihmistä oksiin: ”Muista, ettet sinä kannata juurta vaan juuri kannattaa sinua” (Room. 11:18). Tämä on lohdullinen ajatus: ihmisen ei tarvitse kantaa koko maailmaa harteillaan, vaan saamme turvallisin mielin jättäytyä Jumalan käsiin. Jumalan neuvomisesta Raamattu muistuttaa: ”Voi teidän kieroutuneita ajatuksianne! Eikö savenvalaja muka ole saveaan kummempi? Sanooko teos tekijästään: ’Ei hän ole minua tehnyt’? Sanooko luomus luojastaan: ’Ei hän mitään ymmärrä’?” (Jes. 45:9.) ”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan” (San. 3:5)!

Nuotta  5 /2013

49


Raamis

Miks i pitä isi te hdä p aran nus? Vai

Teksti Manu Ryösö, kuva Walter Quirtmair/123RF.com

Minkä takia uskovat puhuvat niin paljon parannuksesta, varsinkin jotkut vanhemmat ihmiset? Mihin tarvitaan parannusta ja mitä se oikein tarkoittaa? Saatko sinä tämän aiheen pohtimisesta näppylöitä, vai näetkö tarvetta korjata kurssia?

M ”Ovatko onnettomuuksiin joutuneet ihmiset aina tumpelompia kuin muut ihmiset?”

inä olen toiselta ammatiltani bussikuski. Siksi vertaan parannuksen tekemistä liikenteessä toimimiseen. Eräs pääpointti on siinä, ettei mennä päin mäntyä, kurvata suojateillä tallaavan pikkulapsen päälle, tai syöksytä rotkoon. Tämä raamis on siis samalla eräänlainen autokoulu. Kun omaksut tämän raamiksen opetuksen, sinulla on aina voimassa oleva ”ajokortti” iankaikkista elämää varten. Tämän autokoulun ensimmäinen kysymys kuuluu:

1) Ovatko onnettomuuksiin joutuneet ihmiset aina tumpelompia kuin muut ihmiset?

pitäis ikö?

2) Mitä kaikkien ihmisten täytyy tehdä?

Vastasit aivan oikein. Kaikkien täytyy kääntää suuntaa (”te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny”). Jos jyrkänteen yli kulkeva silta on poikki, taitavinkaan kuljettaja ei voi selvitä muulla tavalla kuin tekemällä u-käännöksen. Sinua ei yhtään auta edes se, ettet itse aja kyseistä ajoneuvoa. On aivan sama istutko kyydissä, vai oletko ratin takana, jos bussi kiitää kohti rotkoa. Sinua ei auta kiltteytesi, eivätkä hyvät tekosi, jos vain istut tuossa bussissa. Joko bussin täytyy muuttaa suuntaansa, tai sitten sinun täytyy hypätä ulos ja kääntää henkilökohtaisesti suuntaasi. Kolmannen kysymyksen aika:

Tähän kysymykseen löydät vastauksen Luukkaan evankeliumin kolmannen luvun jakeista 1–5. 3) Miten ihmeessä rotkoa kohti syöksyvä ”Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, bussi ja edellä luettu Jeesuksen opetus jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraaliittyvät toisiinsa? maan tulleita galilealaisia, niin että heidän verenNyt tarvitset vähän taustatietoja. Kun Raamasä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi tussa puhutaan parannuksesta ja kääntymisestä, siihen: "Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä käytetään usein erästä tiettyä kreikan sanaa. Tuo kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisana (metanoia) tarkoittaa myös mielenmuutossen lopun? Eivät suinkaan ta. Se tarkoittaa eräänlaista samalla tavoin te kaikki oletihmisen sydämessä tapahtu”Sinua ei auta kiltteytesi, te tuhon omia, ellette käänny. vaa u-käännöstä. Luepa mitä eivätkä hyvät tekosi, jos vain Entä ne kahdeksantoista, jotMarkuksen evankeliumin enistut tuossa bussissa.” ka saivat surmansa, kun Silosimmäisen luvun 15. jakeesan torni sortui heidän päälsa sanotaan. leen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonAivan oikein. Raamattu liittää kääntymisen ja kin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät hyvän sanoman eli evankeliumin uskomisen toisuinkaan - yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, siinsa. Luonnostaan me luotamme hyvin tavalliellette käänny."” siin asioihin. Me luotamme omaan hyvyyteemTässä raamatunkohdassa kerrotaan kahdesme eli hyvään elämäämme. Kun elämme mahta Jeesuksen aikana tapahtuneesta katastrofista. dollisimman hyvin, ajattelemme pääsevämme Ne ovat varmasti herättäneet paljon kysymyksiä. taivaaseen. Luonnostamme me luotamme myös Yksi kysymys on mitä ilmeisimmin ollut, kärsivätsopivaan määrään rahaa, hyvään koulutukseen, kö nämä ihmiset tällaisen kohtalon, koska olivat lääkäreihin ja kaikenlaiseen tällaiseen. suurempia syntisiä kuin muut? Raamatun mukaan kaikkein tärkeimmässä Jeesus vastaa siihen selvästi: eivät olleet. Jeeasiassa eli taivaaseen pääsemisessä me tarvitsus ei kuitenkaan jätä juttua tähän. Kaikkien tarsemme kuitenkin erityistä mielenmuutosta. Kuovitsee tehdä jotakin. Tämän ”raamisautokoulun” leman hetkellä meitä ei auta mikään muu kuin yktoinen kysymys on: sin Jeesus Kristus. Meidän sydämessämme täy-

50  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com


tyy tapahtua tämä täydellinen u-käännös. Miksi näin? Tämä on neljäs kysymyksemme:

4) Miksi emme voisi ajella omista hyvistä teoistamme rakennetulla ”lähiliikenteen bussilla” kohti iankaikkista elämää?

Tähän kysymykseen löydät vastauksen aivan Raamatun alkulehdiltä (1. Moos. 3). Kuten huomasit, jo ensimmäinen ihminen räjäytti ikuisen elämän rotkon yli kulkevan sillan. Tämän jälkeen ihmiskunta on elänyt luonnos”Raamatun mukaan kaikkein taan Jumalasta tärkeimmässä asiassa eli taivaaseen erossa. Me teempääsemisessä me tarvitsemme kuitenkin me luonnostamerityistä mielenmuutosta. Kuoleman me itsekkäitä tehetkellä meitä ei auta mikään muu kuin koja, jotka erottavat meidät Jumayksin Jeesus Kristus.” lasta (Ks. 1Moos. 6:5). En tarkoita nyt sitä, että kaikki tekomme näyttäisivät ulospäin kovin pahoilta. Sydämestämme emme kuitenkaan enää ole epäitsekkäitä, vaan jopa silloinkin kuin teemme hyviä juttuja, toivomme itsekkäällä tavalla kehuja itsellemme. Siksi me kaikki ihmiset tarvitsemme Jumalaa rakentamaan kokonaan uuden sillan, joka palauttaa rikki menneen yhteyden Jumalan kanssa. Siksi viimeinen kysymys kuuluu:

5) Kuka korjasi rikki menneen yhteyden?

Vastauksen löydät omasta Raamatustasi esim. Johanneksen evankeliumin kolmannen luvun jakeesta 16, tai Efesolaiskirjeen toisen luvun jakeesta 13.

Rukoillaan vielä yhdessä: ”Rakas Taivaallinen Isämme. Kiitos siitä, että lähetit Poikasi Jeesuksen rakentamaan rikki menneen sillan tilalle kokonaan uuden tien. Kiitos siitä, ettei taivaaseen tarvitse yrittää ajaa sitä tietä, joka perustuu omaan yrittämiseeni. Kiitos siitä, että saan tehdä u-käännöksen ja kääntyä sinun rakentamallesi uudelle sillalle, joka vie minut taivaaseen. Jeesuksen nimessä aamen.”

s a r a s t e G O D F M

L E P S O G HELA 8

24.5e. ikllout1alo

2013 arkun urh Noorm

M i r i a m Yhteistyössä:

Nuotta  5 /2013

51


N uot ta v e r ta a

Nuotta listasi

parhaat kesäloman viettotavat Teksti Onni Erkkilä, kuvat 123RF.com

Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään. Kesäloma alkaa pian, mutta miten kuluttaa se. Muistatko, kuinka harkitsit sitä viime vuona? Nyt sinun ei tarvitse, sillä kaikki on jo valmiina!

K

esäloma tulee joka vuosi. Moni odottaa sitä kuin kuuta nousevaa, mutta sen tullessa jää miettimään, mitä tekisi. Näin loma voi luisua käsistä ilman, että saa mitään tehtyä. Toisaalta sen täyttäminen ja kellottaminen minuutilleen ei sekään ole kannattavaa. Valinnanvaikeuttakin voi esiintyä, tarjontaa kun on laidasta laitaan ja vielä enemmänkin. Kaiken varalta Nuotta on päättänyt tehdä vertailun erilaisista lomanviettotavoista, etteivät moiset ongelmat voisi haitata kenenkään tulevaa kesää. Testatut lomanviettotavat on valittu tiukin kriteerein. Keskeisiä arvosteluperusteita olivat kesäisyys, taloudellisuus ja kesto. Vertailu ei ollut helppoa, mutta testin lopputulos oli yksimielinen ja selvä. Yksikään tapa ei ole täydellinen, vaan jokaisessa on joitain miinuksia sekä paljon hyviä puolia. Parhaaksi osoittautui kuitenkin Nuotta-aktio eli evankeloimismatka Tallinnaan kesäkuun alussa. Puolueettoman raadin mielestä ei ole parempaa tapaa viettää kesää kuin lähteä kertomaan ilosanomaa muille ihmisille. Aktiossa oli myös raadin mielestä myyvin nimitys. Viimestä sijaa pitävän kesätyöskentelyn vähäinen kannatus johtui loman käyttämisestä työntekoon. Rahaan kun ei kannata käyttää koko lomaa (ellei kerää sitä ensi vuoden 2014 aktioon!). Nämä ja monia muita erilaisia tapoja näet tarkemmin seuraavaksi.

52  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com

Ajanviete

Plussat

Miinukset

Nuottaaktio

+ Näkee maailmaa (Viroa) + Pääsee tekemään lähetystyötä

– Ei sovi pienelle budjetille, muttei ole kohtuuton

+ Ansaitsee rahaa + Saa työkokemusta

– Työ voi viedä suuren osan lomasta – Työ voi tehdä lomastakin stressaavaa

Kansanlähetyksen kesätiimi

+ Oppii tekemään nuorisotyötä + Saa työskennellä nuorten kanssa + Mukava työympäristö

– Ei alle 18-vuotiaille – Kesään ei juuri muuta mahdu

Mökkeily

+ Mökkeily kuuluu kesään + Perheen kanssa lomanvietto + Suomalainen tapa

– Kaikille lähtö sivistyksen piiristä ei sovi – Jos ei ole mökkiä

+ Mitä olisi kesä ilman yhtään leiriä? + Leirit luovat hienoa yhteishenkeä

– Aina ei pääse –> voi tuottaa pettymyksiä

+ Pääsee osallistumaan moneen eri tapahtumaan + Saa kokea kristittyjen yhteyttä

– Matkustaminen kuumana kesäpäivänä on harvoin miellyttävää – Huono sää haittaa

Kesätyöt

Leirielämä

Kotimaan matkailu hengellisillä kesäjuhlilla

Arvosana

Toimitukse n suosikki


Nuotta  5 /2013

53

T U R U N E V. L U T. S E U R A K U N N AT


Justin Bieber

G OS PEL

uskoo lahjojensa olevan peräisin Taivaasta Teksti Johanna Paasi, kuva Justin Bieber Promo

On vuosi 1993. Nuori kanadalaistyttö Patricia ”Pattie” Mallette tulee raskaaksi. Lääkärit kehottavat häntä tekemään abortin, mutta Pattie on sitä vastaan. Hän ei pysty tekemään sitä, hän tietää että hänen tulee pitää lapsi ja käydä tämä raskaus läpi. Muutaman kuukauden päästä Justin Drew Bieber ottaa ensimmäiset henkäykset St Josephin sairaalassa, Ontariossa.

M

iljoonat teinitytöt ovat kiittäneet Pattieta siitä, ettei hän abortoinut lastaan. Justin Bieber on tämän hetken suosituin ja seuratuin miesartisti. Hänen levyjään on myyty maailmanlaajuisesti yli 15 miljoonaa kappaletta. Bieber on myös rikkonut erilaisia ennätyksiä singleillään sekä albumeillaan.

Youtubesta maailmanmaineeseen

Justin bongattiin Youtubesta hänen ollessaan 13-vuotias. Hänen äitinsä oli ladannut alunperin videoita nettiin sukulaisten ja ystävien kat-

54  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com

sottavaksi, mutta pian suosio alkoi kasvaa. Scooter Braun vakuuttui Justinin taidoista, ja otti yhteyttä hänen äitiinsä. Pian Justin löysi itsensä Atlantasta äänittämästä demoja huippunimien kanssa. Työ poiki levytyssopimuksen, ja loppu onkin historiaa.

“Paras neuvo, jonka äitini on koskaan antanut minulle on ‘älä koskaan unohda Jumalaa’.” Viiden vuoden aikana Justin on julkaissut kolme studioalbumia sekä neljä kokoelmalevyä. Albumeita on

kaiken kaikkiaan myyty maailmanlaajuisesti yli 15 miljoonaa kappaletta. Lisäksi Justin on rikkonut albumeillaan lukuisia ennätyksiä, sekä ollut listaykkösenä monia kertoja. Nuoresta iästään huolimatta Justin on todistanut olevansa muutakin kuin yksi maailman seuratuimmista ja mielipiteitä jakavista henkilöistä. Hän on saanut paljon hyvää aikaan olemalla mukana monissa hyväntekeväisyysprojektissa sekä lahjoittamalla rahaa koulujen rakennuttamisiin sekä luonnonkatastrofien uhreille. Justin on perustanut myös itse projekteja, joilla autetaan vähäosaisia.

Jumalan siunaama

Justin on kertonut julkisesti olevansa kristitty. Kiireisellä tähdellä ei aina riitä aikaa kirkossa käymiseen, mutta rukoiluun sitä löytyy aina. Hän uskoo siihen, että Jeesus on kuollut hänen syntiensä tähden ja että hänen lahjansa on annettu taivaasta. – Paras neuvo, jonka äitini on koskaan antanut minulle on “älä koskaan unohda Jumalaa”. Hän on siunannut minua tällä kaikella ja hän tulee olemaan aina ykkönen. Lisäksi kristilliset arvot näkyvät Justinin elämässä. Hän on kertonut, ettei hyväksy aborttia, sillä se on sama asia kun tappaisi vauvan.


”Jumala on olemassa ja tekee ihmeitä” Justin Bieberin äiti kertoo, kuinka ilman Jumalan puuttumista asioihin olisi laulajatähti jäänyt syntymättä – kirjaimellisesti. Bieberin äiti Pattie Mallette jul-

netät jos annat Jumalalle tilaisuukaisi syksyllä 2012 kirjan omasta den näyttää, mikä hänen suunnielämästään. Kyseessä on koskettatelmansa on sinua varten?". Aloin va tarina siitä, miten Jumala tekee miettiä, ettei minulla ei ole paikkaa ihmeitä ja pelastaa ihmisiä antaminne mennä eikä mitään menemalla heille uskon. tettävää. Muistan rukoilleeni: "jos Pattie itse joutui jo pienenä olet totta ja alan seurata sinua, kokemaan rankkoja asioita, kuten sinun on parasta olla parempi kuin vanhempiensa eron ja isosiskon huumeet ja alkoholi", sillä siihen kuoleman. Lisäksi hän joutui seksu- aikaan olin riippuvainen niistä, aalisen hyväksikäytön uhriksi omienkä tiennyt mitään parempaa kuin en sanojensa mukaan niin monta huumeet ja alkoholi. kertaa, että vuosien kuluessa se Pattie jätti alkoholin ja huumeet, alkoi tuntua normaalilta. mutta tajusi pian olevansa raskaaTeininä hän aloitti huumeiden na. Hän rukoili Jumalalta apua ja käytön ja juomisiinä vaiheessa, Hän toi ruusun ja kertoi, kun läheiset alkoisen. Hänen elämiten Jumala oli käskenyt vat painostamaan mässään ei ollut mitään hyvää tai häntä tekemään häntä tuomaan sen. iloista. Masennus abortin, hän tiesi, ja huonot suhteet ajoivat Pattien ettei pystyisi tekemään sitä. Hänen siihen tilaan, että hän halusi kuolpiti kestää se ja synnyttää lapsi. la. Hän yritti itsemurhaa vilkkaalla Justinin synnyttyä he päätyivät kadulla tarkoituksena jäädä auton kirkkoon, jossa ihmiset osoittivat alle. rakkautta heitä kohtaan ja pitivät – Olin niin vihainen, että auto, heistä huolen. jonka alle yritin jäädä kääntyi sivu– Poikani on todiste siitä, että kadulle eikä se osunut minuun. Jumala on olemassa ja tekee ihmeiLopulta Pattie päätyi mielisairaa- tä. Justin on kaunis ja ihana, mutta laan, jossa hänen elämä muuttui myös todella lahjakas. Tunnen itselopullisesti. Eräs nuoriso-ohjaaja, ni todella siunatuksi. jonka kanssa Pattie oli aikaisemmin jutellut Jumalasta, tuli käymään Lähteet: sairaalassa. Hän toi ruusun ja kerwww.youtube.com: Faith Behind toi, miten Jumala oli käskenyt hänThe Fame: The Prayers of Justin tä tuomaan sen ja kertoa, että hän Bieber’s Mom näkee Pattien, eikä ole kääntänyt news.yahoo.com: Bieber mom Patselkäänsä hänelle. tie Mallette writes of painful past – Hän kysyi minulta: "mitä me-

Justin on myös tatuoinut ‘Jesus’ hepreaksi kylkeensä ja Jeesuksen kasvot pohkeeseensa. Seksin harrastamista ennen avioliittoa Justin kommentoi, että pitäisi odottaa oikeaa henkilöä, henkilöä jota rakastaa. Äidilleen hän on kirjoittanut kappaleen ’Turn to You’. Kappale on kiitos siitä, että on elossa eikä häntä abortoitu. Kappaleen tuotolla tuetaan yksinhuoltajaäitejä Justinin kotiprovinssissa, Ontariossa. Äiti on Justinille yksi tärkeimmistä henki-

löistä, mutta hän on läheinen myös isänsä kanssa. Justin on myös tatuoinut ‘Jesus’ hepreaksi kylkeensä ja Jeesuksen kasvot pohkeeseensa.

Lähteet: www.youtube.com: Justin Bieber Defends His Faith in God www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ kulttuuri/2787/justin_bieberin_aitia_kehotettiin_aborttiin_taman_ odottaessa_bieberia fi.wikipedia.org/wiki/Justin_Bieber

TOP 5 Maanalaisen Levykaupan myydyimmät: 1. KLS: Vedä Henkeä Nyt 2. PEKKA SIMOJOKI: Ylistys 3. KATAJAINEN KANSA: Veli Veljen Puolesta 4. IMMANUEL: Kilosanomaa 5. STRYPER: Second Coming

Kuukauden suositus: Allos: Spiritual Battle Brasilian Allos yllättää uudella albumillaan. Melodista ja progressiivista power metalia selkeällä sanomalla. Tuotanto, soundit ja taiteellinen anti ylittävät riman heittämällä.

Kuukauden Yllättäjä: Audio Adrenaline: Kings & Queens Vuodesta 1986 toiminut ja 9 studioalbumia julkaissut rock poppoo palaa kuuden vuoden tauon jälkeen uuden laulajan kera. Mikrofonia pitelee DC Talkista tuttu Kecin Max! Kantaaottavia ja tarttuvia lauluja isolla tuotannolla.

Terveisin Miika Nuotta  5 /2013

55


Pe l i t

Delirium

Kaikenlaista kauhua Teksti Ilmari Pyykönen, kuvat Delirium

Herran armosta ja rakkaudesta on Suomi saanut jälleen kerran uuden nuoren lahjakkuuden: nuoren miehen, jolta ei puutu intoa ja lahjoja. Savitaipalelainen Joel Hietala on luonut oman pelin viimeisten reilun viiden kuukauden aikana. Pelin nimi on Delirium.

S

avitaipalelainen Joel Hietala on ahertanut kaa vaeltaa oudossa maailmassa, joka paljastuu reilut 5 kuukautta kauhupelin parissa. Hän suunnattoman suureksi sokkeloksi. Pian maailon salibandya, lenkkeilyä, sämassa alkaa tapahtua outoja, pelot”Kaikki kunnia tavia ja kammottavia asioita. Sokkeveltämistä sekä tietokonehommia harrastava 15-vuotias poika, jolla on kuuluu Jumalalle.” losta on kaksi tietä ulos, ja pelaajalla on 680 sekuntia aikaa löytää toinen erityisiä lahjoja musiikin ja tarmokkuuden saralla. Savitaipaleen koulukeskuksen yh- niistä. deksättä luokkaa käyvä ja lukioon tähtäävä Joel on Peli itsessään ei ole suoraan kristillinen, mutta myöskin kokenut rakastavan Jumalan johdatusta se tuo pelaajalle kristilliseen arvopohjaan liittyviä elämässään. kysymyksiä ja ajatuksia. Yksi tällainen on pelin onReilut viisi kuukautta sitten hän päätti toteut- nellisessa lopussa päähenkilön ja tuntemattoman taa suunnittelemansa pelin. Joel on saanut pal- naisen käymä dialogi siitä, kuinka monet ihmiset jon tukea pelin teossa eri tahoilta. Hänellä on ol- tuhlaavat elämänsä alkoholiin, irtosuhteisiin ja tulut vaihtelevia tunteita peliä tehdessään, on ollut pakkaan luullen löytäneensä niistä onnen. hauskaa, stressaava ja turhauttavaa, mutta varmasti on ollut haastavaa ja palkitsevaa. Joel ei ole Peli itsessään on…. vain tehnyt peliä vaan hän on myös säveltänyt ja Pelin teossa ovat auttaneet lukuisat ihmiset. Hän toteuttanut pelin äänimaailman sekä graafisesti on tehnyt pelin Gamesalad-pelienteko-ohjelmalluonut ulkonäön. la. Gamesalad on haastava mutta nopeasti opitJoelin mielestä koko projekti on ollut yhtä suur- tavissa oleva ohjelma, jolla lukuisat ihmiset ovat ta Jumalan johdatusta ja kutsumusta. Hän kokee toteuttaneet fantasioitaan. myöskin suurta kiitollisuutta Jumalaa kohtaan, Joelilla on ollut betatestausryhmä, joka koostui sillä ilman häntä ei olisi koko hieno projekti on- viidestä nuoresta ystävästä. Delirium saatiin kanistunut. saan yhteisten pelikavereiden – Kaikki kunnia kuuluu Jumalalle, Joel kertoo. tuella ja hyvällä avustuksella. ”Pelin teossa ovat Tämäkin on hieno esimerkki auttaneet lukuisat Ja tämä kaikki alkoi? siitä, ettei raha ratkaise. Se ihmiset.” Deliriumin tekeminen alkoi eräänä päivänä noin mikä ratkaisee, on Herran Juviisi kuukautta sitten, kun Joel oli lenkillä mie- malan tuoma apu ja varjelus. tiskelemässä peliään. Lenkin aikana hän päätti, Joel on myöskin hyödyntänyt muiden ihmisten teettä on lykännyt pelin tekoa aivan liikaa, ja heti kemää ilmaista ja vapaasti käytettävää musiikkia. kotiin tultuaan alkoi intensiivisen adrenaliiniaal- Peli itsessään on mukaansatempaava kauhupeli, lon saattelemana luonnostella A1-paperille De- joka haluaa leikkiä peloilla ja tunteilla. liriumin maailmaa. – Jumala on antanut minun löytää peliä tehDelirium käsittelee psykologista kauhua. Peli dessäni juuri oikeat välineet ja kärsivällisyyden, kertoo tarinan Charles-nimisestä henkilöstä, joka Joel kertoo. herää paikasta, jossa ei ole koskaan ollut. Hän al-

56  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com


Leiri 13-20 -vuotiaiLLe matkaLaukkuLapsiLLe ”Joelin mielestä koko projekti on yhtä suurta Jumalan johdatusta.”

iLmoittaudu 14.6.2013 mennessa osoitteessa: www.sekl.fi/sekl/tapahtumakalenteri/fbfs-leiri-2013 75 € / sisarukset 40 € ensikertaLaiset iLmaiseksi .. .. jarjestojen uLkopuoLeLta osaLListuvat 180€

Suomen ainoa kristillinen nuorten web-radio

Nuotta-taajuus

Mies Deliriumin takana, Joel Hietala.

tarjoaa gospelia vuorokauden ympäri! 57 Nuotta  5 /2013


G ospe l x 2

Laatumusiikkia Jumalan kun Tekstit Mari Le

Kaikilla meillä on lahjoja, jotka Jumala on meille syystä antanut, mutta kaikilla meillä ei ole musikaalisia lahjoja. Tutustumme tällä kertaa Park7 -bändiin sekä Susanna Korhoseen, G-Poweredin uuteen laulajaneitoseen. Heille on yhteistä se, että he haluavat laittaa lahjansa likoon Kuninkaan tarkoituksia varten. He eivät halua tehdä lauluja tai esiintyä tuhansien ihmisten edessä omaksi kunniakseen vaan yksin Jumalan kunniaksi. He kaikki ovat ottaneet viime aikoina rohkeita askeleita musiikin ja uskon saralla.

Park7

Kuva Lauri Halme, kuvanmuokkaus Sakari Nordman

Pojat halusivat tehdä keikkaa ja kertoa Jeesuksesta

Park7 -bändille kuuluu parempaa kuin koskaan. Armeija on nyt vihdoin kaikilla suoritettu, uusia projekteja pukkaa levynteon ja sinkkujulkaisujen merkeissä. Heillä on myös tarkoitus tehdä keikkatyötä mahdollisimman paljon, minne ikinä ovet aukeavat.

Pojat ovat tutustuneet Karkussa riparilla vuonna 2007 ja bändi perustettiin vuonna 2008. He tekivät keikkoja yhdessä ja homma karkasi käsistä. Tänä päivänä heidän suurin saavutuksensa on, että he ovat saaneet esiintyä Maata näkyvissä -festareilla kahdesti. Ja merkityksellisintä on, että näiden vuosien aikana he ovat saaneet olla ennen kaikkea evankeliumin asialla, kohdata ihmi-

ON: ä k i Laulu , kitara PARKL7a mm inm Kitara a M ii k a ar ant asso a Lu o m ie m i B Tuukk nn e sk o K mmut i u r R P ie t a r a n ta a m o Lu M ii k a

siä ja pitää huolta toisistaan. Jumala on johdattanut bändiä ja sen jäseniä joka käänteessä.

Jokaiselle päivälle riittää tekemistä

Bändin neljä jäsentä opiskelevat ja käyvät töissä Park7: n sivussa, mutta eivät sen takia, etteikö bändissä riittäisi töitä. – Jokaiselle päivälle riittää puu-

haa bändiin liittyen, Miika Lamminmäki toteaa. Bändin laulaja kuvailee heidän yhteistä näkyään: – Ollaan kaikki kristittyjä. Halutaan viedä ilosanomaa eteenpäin ja kertoa muillekin siitä, mitä itse ollaan saatu. Me soitetaan punkpoppia kristillisillä lyriikoilla ja esimerkiksi rukoillaan ennen jokaista keikkaa. Pojat olivat jokin aika sitten maallisissa bändikisoissa, jossa ihmiset olivat vaikuttuneita siitä, että he soittavat kristillistä rokkia asenteella eivätkä häpeile sitä. Heillä olikin upeita kohtaamisia ihmisten kanssa kyseisissä kisoissa. Bändielämä opettaa jatkuvasti heille nöyryyttä ja kristityn elämää. Lavoilla esiintymistä ennen on paljon työtä sävellyksen, sanoittamisen ja biisien treenaamisen merkeissä. Myöskin promokuvat, keikkojen buukkaaminen ja muu kulissien takana tapahtuva aherrus vaatii vaivannäkönsä.

Suomen valloitusta Kuninkaalle

Tarkoitus olisi, että levy tulee ulos mahdollisimman pian, ja että pojat saavat kutsunsa mukaisesti tehdä soittohommaa, ja julistaa evankeli-

"Jumala on johdattanut bändiä ja sen jäseniä joka käänteessä." umia. He haluavat kiertää nuortentapahtumien ja seurakuntien lisäksi myös kouluissa, jotta Jumalan hyvä sanoma leviää. Laulaja kuittaa bändin kuulumiset: – Nyt on tulossa kaksi singleä, joihin kuvataan musiikkivideoita parhaillaan. Levy tulossa, promokuvien kuvaamista, kovaa tekemistä. Paljon on tapahtumassa. Park7-bändin löydät Facebookista ja myös tulevina kuukausina Helsingistä, Seinäjoelta, Tampereelta ja Karkku Gospelista.

58  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com


niaksi

Susanna Korhonen G- Poweredin kuva: Hannu Korpela Susannan kuva: Daniel Schildt

Johdatuksen kautta lavalle

siitä. Lukioaikoina Susanna innostui täyspäiväisestä muusikon ammatista ollessaan Suomen Raamattuopiston musalinjalla. Jumala vei hänet asumaan Jyväskylään, jossa hän valmistui muusikoksi ja jatkaa nyt opintojaan ammattikorkeakoulussa ja tarkoitus on valmistua pop/ jazz-laulunopettajaksi. Uusi kotikaupunki tarjosi myös raikkaan seurakuntayhteyden Kohtaamispaikassa, jossa Susanna johtaa ylistystä kerran kuukaudessa.

Susanna Korhonen on kotoisin Merimaskusta ja hän on aloittamassa uraansa gospelyhtye G-Poweredin uutena laulajana. Kristillistä tanssipoppia tuhansille suomalaisnuorille esittänyt yhtye tarvitsi talvella 2013 uuden laulajan, kun bändissä puhalsivat uudistuksen tuulet Miia Rautkosken siirtyessä muualle kristillisen musiikin saralla. Susanna oli tuuraajan paikalla laulamassa G-Poweredin keikoilla muutaman kerran viime vuoden Ikuisuuteen vaikuttavaa lopussa, kunnes siirtyi vakituisek- musiikkia si bändin jäseneksi tänä kevää- Nuoren muusikkonaisen suuri unelnä. Kimmo Korpela pyysi Susannaa ma on kertoa G-Powered-yhtyeen tuuramaan muutamalle bändin kei- kautta sanomaa Jeesuksesta sekä kalle yhteisen tutun kautta, joka tai- rohkaista, vahvistaa ja lohduttaa si tunnistaa Jumalan mielen nuoressa naimukaisen musiikin "Haluan tehdä musiikkia, sessa piilevän kautta. Hän tahtoo jolla on merkitystä potentiaalin tehdä laadukasta ikuisuudessa." ja lahjakkuukristillistä musiikden esiintykia, joka kirkastaa miseen. Jeesusta. Musiikki ja laulaminen ovat olleet Gospelyhtye on opettanut kärmuusikkonaiselle rakkaita harras- sivällisyyttä, kompromissien tekoa tuksia jo lapsesta asti, eikä esiinty- sekä aikataulujen kiinni pitämistä. minen ole häntä pelottanut koskaan, Hänelle on luonnollisempaa kertoa vaan hän on pikemminkin nauttinut evankeliumia musiikin kautta kuin

puhumalla, vaikka kyllä suukin aukeaa tilanteen mukaan. – Muusikkona olisi helppoa tehdä lauluja ikäänkuin vain työnä, mutta rukoilen, että Jumala saisi vaikuttaa ja inspiroida minua niin, etten tee niitä omassa voimassani. Pyydän aina, että hän puhuttelisi minua niin, että tekisin musiikkia siitä,

mistä hän haluaa minun niitä tekevän. Haluan tehdä musiikkia, jolla on merkitystä ikuisuudessa. G-Poweredin voit bongata seuraavien kuukausien aikana mm. Nuorten kesässä, Hämeenkyrössä ja Sveitsin Heaven’s stage-festivaaleilla.

Nuotta  5 /2013 1 /2013

59


o pp i l a a n a Pa h o l a i s e n k i r j eo p i s toss a Teksti Lassi Pohjannoro, kuva 123RF.com

Rakas Mali,

K

ysyit viime kirjeessäsi argumentteja tai todistuksia, joiden avulla uskotella ihmisille, ettei Jumalaa ole olemassa. Olet siis juuttunut jälleen tappiolliseen väittelyyn kristillisten apologian kanssa. Saisit hävetä. Tarinan mukaan Venäjän keisarinna Katriina suuri kutsui filosofi Dennis Diderot’n ja matemaatikko Leonhard Eulerin keskusteluun, jossa hän kysyi kysymyksen ”Onko Jumala olemassa?” Ateisti Diderot aloitti pitkän ja monimutkaisen todistuksen siitä, ettei Jumalaa ole. Tähän tuskastu=x, Jumala on olemassa. neena Euler vastasi ”Herraseni, koska Diderot’n pitkäpiimäisen todistuksen pitkästyttämän Eulerin vastaus on täysin järjetön, mutta tätä matematiikkaa osaamaton Diderot-parka ei mitenkään voinut tietää. Sinun tulisi ottaa opiksesi tarinasta: argumentin paikkansapitävyys ei ole merkityksellistä, vaan tärkeää on se, että argumentti kuulostaa vakuuttavalta. Jargon ja pitkät sivistyssanat ovat johdattaneet huomattavasti enemmän sieluja Alhaisen Isämme kynsiin kuin pätevät perustelut ja todistukset koskaan tulevat johdattamaan. Totuudessa on se ikävä puoli, että se on meitä vastaan. Siksi on ensiarvoisen tärkeää muuttaa ihmisten tapaa käsitellä väitteitä: sen sijaan, että ihmiset käsittelevät ajatuksia, väitteitä ja ideologioita tosina tai epätosina, meidän tulisi saattaa heidät käsittelemään niitä joko vahvoina tai heikkoina, moderneina tai vanhanaikaisina, muodikkaina tai tyylittöminä. Tajuat varmasti idean. Tarkoituksenamme on kammeta

60  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com

koko ihmiskunta niin kauas totuuden käsitteestä kuin mahdollista. Mitä pikemmin ja perusteellisemmin tämä onnistuu, sen parempi. On myös ensiarvoisen tärkeää, että vältät suoraa väittelyä kristillisen apologian kanssa, sillä jos saat vastaasi taitavan vastustajan, olet käytännössä jo menettänyt pelin. On paljon tehokkaampaa ja ennen kaikkea turvallisempaa turvautua ateistisiin tiedemiehiin ja heidän kirjoituksiinsa. Käyttämällä tutkijan arvovaltaa hyväksesi voit levittää vapaasti ateistista ideologiaa ilman, että kukaan kyseenalaistaa heidän asiantuntijuuttaan. On surkuhupaisaa miten uskontoa käsittelevät ”tieteelliset” teokset uppoavat suureen yleisöön, oli kirjoittaja kuka tahansa, vaikka tosiasiassa hän on aiheesta yhtä tietämätön kuin psykologi suhteellisuusteorian tensorilaskuista tai teologi analyyttisen lukuteorian zetafunktioista. Hellä setäsi, Pora

Tämä palsta on satiiria ja on kirjoitettu C. S. Lewisin kirjan Paholaisen kirjeopisto innoittamana.


Koonnut Niina Kauranen

GOSPELUUTISET Serafielin debyyttialbumi ulos kesäkuussa Niin kotimaista kuin kansainvälistäkin huomiota musiikillaan saavuttanut Serafiel julkaisee debyyttialbuminsa kesäkuussa. Serafieln musiikkityyli on atrenative-vivahteista indie-poprockia. Serafielin tulevalta esikoisalbumilta saatiin esimakuayhtyeen julkaistaessa ensimmäisensä singlensä Surround Evankelisilla Musiikkimessuilla Helsingissä. Yhtyeen kesäohjelmaan kuuluvat levyjulkaisun lisäksi myös esiintymiset Norjan Skjaergård Music and Mission -festivalenissa sekä Gull-

brannafestivalenissa Ruotsissa. www.lupaus.net/tag/serafiel/

Ida Boisilta uusi albumi Ida Bois on 24-vuotias gospel-laulaja-lauluntekijä. Pianonsa kanssa säveltävä ja keikkaileva artisti julkaisee kolmannen albuminsa 4.5. Hänen musiikkityylinsä on gosel singersonwriter-genreä sekä nuorekkaita pop/rock-soundeja. Ida on työstänyt uutta albumiaan, joka kantaa nimeä ” Tarinoita meistä kaikista”. Levyn teemana tulee olemaan tarinat, jotka niin monet tuntevat omasta elämästään.

Levyn sovituksista vastaa bändiä johtava Egon Veevo, yhdessä Idan kanssa. Levyn tuottajana toimii Bass’n Helenistä tunnettu Harri Helenius.

ITEM NO 316 -näytelmä ihmisen arvosta Item no 316 on kantaanottava ja suorasukainen teos aikamme nopeimmin kasvasta järjestäytyneen rikollisuuden alasta – ihmiskaupasta. Esitys piirtää kuvan niin uhreista, vaikeasta auttamistyöstä kuin välinpitämättömästä sivustakatsojastakin. Keskeisiä teemoja näytelmässä

ovat maailman luisuminen kauas Jumalan suunnitelmasta, heikon ja hylätyn ihmisen arvo, työn merkitys, lähimmäisestä välittäminen, uhrien pelko ja häpeä, sekä ihmiskaupasta osattomien tiedon puute. Esitys on teatteriopiskelija Tyttti Rintasen toinen ohjaustyö. Näytelmän tuottanut Suhe Teatteri on vuonna 2011 perustettu kristillisistä arvoista ponnistavaa teatteria tuottava teatteriryhmä, joka toimii osana Suur-Helsingin Seurakunnan missiotyötä.

Koonnut Niina Kauranen

Vainotun kirkon UUTISET Evankelisluterilainen kirkko kasvaa pienin askelin LänsiJapanissa Länsi-Japanin evankelisluterilaisen kirkkossa (LJELK) on tällä hetkellä 4003 jäsentä ja neljäkymmentä seurakuntaa. Viime vuonna kastettiin 55 ihmistä. Kasvua edellisvuoteen on 16 henkeä. Kevätpäiväntasauksen aikaan 19–20. maaliskuuta pidetyssä vuosikokouksessa oli pitkästä aikaa myös Shoji Yoshidan papiksi vihkiminen. Hänet on kutsuttu Tottorin seurakunnan pastoriksi ja hän haluaa panostaa työssään varsinkin nuorten tavoittamiseen. Edellinen kerran pappeja vihittiin vuonna 2010. Kirkon haasteina ovat työvoimapula ja talouskysymykset. Taloushaasteista kertoo se, että noin viidessätoista seurakunnassa varat eivät riitä edes papin palkkaan. www.seurakuntalainen.fi

Nuorten vahvistamaksi -kirja etiopialaisnuorille Seksi on Etiopiassa tabu, josta on

ollut tapana vaieta niin kodeissa kuin seurakunnissa. Samaan aikaan vapaa seksi ja HIV ovat vakavia ongelmia erityisesti nuorison parissa. Kansanlähetyksen lähetystyöntekijät Helena ja Tapio Räisänen haluavat puhua vaietusta asiasta ja opettaa raamatullista seksuaalietiikkaa. Alkuvuodesta heiltä ilmestyi seurusteluun ja seksiin liittyvä kirja Strengthening youth (Nuorten vahvistamiseksi). Se on tarkoitettu niiden avuksi, jotka opettavat etiopialaisnuorille rakkauteen, seksuaalisuuten, seksuaalisuuteen, seurusteluun ja avioliittoon liittyviä teemoja. – Pääsanomamme on, että seksuaalisuus on Jumalan luoma asia ja hänen meille antamansa lahja. Hän on myös antanut siihen käyttöohjeet: pidättyvyyden ennen avioliittoa ja uskollisuuden avioliitossa, Räisäset kertovat. Seksi on Etiopiassa tapa samalla kun vapaa seksi ja HIV ovat vakavia ongelmia. Kirja on kirjoitettu englanniksi ja sen oromonja amharankieliset käännökset ovat

jo työn alla. Käännösten odotetaan tulevan painosta syksyllä. Räisästen projektilla on täysi evankelisen Mekane Yesus -kirkon tuki. Kirja on kirkon virallisesti hyväksymää opetusta. www.seurakuntalainen.fi

Radio tuo toivoa Intian naisille Maassa, jossa tyttösikiöitä abortoidaan ja naiset ovat vaarassa niin kotona kuin kadullakin, tarvitaan radio-ohjelmaa, joka tuo toivoa. Näin sanoo hindinkielisen naistenohjelman toimittaja Meena Raj. Maailman lapsista joka viides syntyy Intiassa, mutta lapsivuodekuolemista siellä tilastoidaan 27 prosenttia. Intiassa on 120 miljoonaa köyhyydessä elävää naista. Naiset syövät vähiten ja viimeisinä. He myös saavat vähiten terveydenhoitoa ja koulutusta. Naisten radio-ohjelmissa käsitellään mm. perheväkivaltaa, avioeroa, hyväksikäyttöä ja terveysasioita www.seurakuntalainen.fi

Iran – Pidätettyjä vapautettu, tietoja pastori Behnamin terveydestä Neljä viidestä pidätetystä on nyt vapautettu, koska heistä maksettiin takuut. Heidän takuusummansa oli 60 000 euroa. Paikalliset uskovat pyrkivät kokoamaan takuusumman myös viidennelle pidätetylle, jonka takuusumma on 150 000 euroa. Vangittuna olevan pastori Behnam Iranin terveydentilan kerrotaan kohentuneen niin, että hän kykenee jälleen kävelemään. Hän on edelleen vangittuna Karajissa ja yhä sairaanhoidon tarpeessa. Behnam Iran seuralaisineen pidätettiin 12.10.2012, kun turvallisuusvironomaiset tekivät ratsian shirazilaiseen kotiin, jossa oli parhaillaan käynnissä rukouskokous. Miehiä syytetään yleisen järjestyksen häiritsemisestä, evankelioinnista, kansallisen turvallisuuden vastaisista teoista ja järjestelmän vastaisesta käytöksestä internetissä. www.stefanus.fi

Nuotta  5 /2013

61


Tapahtuma-

tori

∏Mustajärven Nälkäpeli 3.–5.5. ∏Markkinagospel Mustajärven hämyisen romanttinen ympäristö kutsuu nuorta seurakuntaa Vappuleirille 3.–5.5. Teemalla nälkäpeli kulkeva leiri on täynnä taattua Mustajärvi-meininkiä. Mukana menossa Timo Nisula, Lauri Halme, Silja-Kaisa Pöyliö sekä Tuomo Saarikko. Lisätietoja Sleyn nuorisotyön sivuilta www.sley.fi/nuoriso

Kangasalla 18.5.

∏Road lämmittelee

∏Evankeliumijuhla

Perjantaina 3.5. elellään Lohtajalla The Roadin kanssa jo Evankeliumijuhlan odotuksen tunnelmissa. Päivä kuluu ala- ja yläkoulukonserteissa, ja illalla Lohtajan kirkossa vietetään Riemumessua kello 19.00. alkaen. The Roadin säestämässä messussa saarnaa Juha Heinonen ja liturgina toimii Pasi Palmu.

Helatorstaina 9.5. klo 18 tärähtää Himangan seurakuntakodilla, kun kauan odotettu Nurkka-ilta pyörähtää käyntiin. Illassa on mukana yllärimusavieraiden lisäksi Ville Yrjänä, Liisi Saarimaa ja Sleyn Keski-Pohjanmaan Porukan nuoria. Tarjolla huippuhauskaa menoa, musaa, skabaa, Siikkaria ja iltapalaa. Tule ja kazo.

Kesän parhaat telttafestarit vietetään taas Evankeliumijuhlilla. Tänä vuonna nuori seurakunta kokoontuu Lohtajalle 28.–30.6. Luvassa on iso rypäs musiikkia, Sanaa, yhteyttä, draamaa, puheenvuoroja, liikuntaa, telttailua ja mukavaa hengailua. Ohjelmassa on kaksiosainen lohtajalainen nuoren seurakunnan näytelmä, on lohtolaista viisiottelua, siikkarijameja, Riemumessu sekä nuorille oma telttapaikka. Musiikiissa mukana on muun muassa The Road, Pastorit, Idän ihmeet, Miriam, MGtH-duo, Kallio, Park 7, Saraste, Herz sekä monet muut. Opettamassa kaikki Sley-hemmot ja -naiset. Luvassa myös kanavatyöskentelyä meren rannalla sekä keskellä peltoa. Katso koko ohjelma Sleyn sivuilta netistä.

∏10.5. Toisen maailman

∏Helagospel Noormarkussa

Eviksiä varten

∏Nurkkailta Himangalla

ruhtinaat Hyvän Paimenen kappelilla Hyvän Paimenen kappeli Seinäjoella kutsuu kansaa perjantaina 10.5. keväiselle retkelle Saraste-yhtyeen kanssa. Pop-illoista tuttu tapahtuma paikka pitää sisällään valoa, Sanaa ja musiikkia. Sarasteen lisäksi paikalla on ainakin Liisi Saarimaa. Lisätietoja Sleyn sivuilta.

∏Can’t UC the Crucifix,

Kangasalan perinteisten markkinoiden yhteydessä vietetään myös Markkinagospelia. Luvassa on gospelia, Sanaa ja nuorten puheenvuoroja sekä isoa yhteyttä. Mukanan meiningeissä ainakin The Road sekä Juha Heinonen, koko ohjelma Sleyn nuorisotyön sivuilla.

Lohtajalla 28.–30.6.

Perinteikäs gospeltapahtuma järjestetään Noormarkun urheilutalolla perjantaina 24.5. Helagospel on onnistunut laatimaan taas huippumielenkiintoisen ohjelman, josta kannattaa lähteä nauttimaan kauempaakin. Lavalle nousevat Miriam, Saraste ja GodFM livebändin kera! Opetuksista vastaavat Juha Heinonen, Rampe Törmälehto ja Antti Kiviranta. Ilta alkaa klo 18. Tervetuloa!

Äänekoski 17.5.

∏Karkkugospel 8.6.2013

Perinteinen Äänekosken kevään merkki on taas tulossa perjantaina 17.5. kello 19.00. Tapahtumapaikka on nuorisokeskus Spotti. Tänä vuonna tämän legendaarisen tapahtuman lauteille nousee kls., The Road ja akustinen Pro Fide sekä Pastorit. Mukana myös Tiina Karlsson sekö Juha Heinonen. Tapahtumaan on edelleen vapaa pääsy ja koko ohjelma löytyy netistä.

”Tästä kesä voi alkaa!” Kesän todellinen starttitapahtuma on lähempänä kuin luuletkaan. Karkkugospel järjestetään tuttuun tapaan Karkun evankelisen opiston rantaviheriöllä lauantaina 8.6. Tiedossa on paljon musaa, Sanaa ja lämminhenkistä yhteiseloa paahtavan auringon alla. Meiningit alkavat jo klo 12, joten ole ajoissa paikalla! Tapahtumassa mukana: Kontrol, Park7, Tera, Immanu-

62  Nuotta 5 /2013 | www.nuotta.com

el, Herz, The Road, Juha Heinonen, Erkki Koskenniemi, Lasse Räty, Timo Nisula ja monet muut. Lisätiedot ja koko ohjelman löydät osoitteesta www.sley.fi/nuoriso

∏Johannesfestarit Mitä tehdä juhannuksena? Lähde Johannesfestareille 21.–22.6 viettämään yötöntä yötä maukkaan ohjelman äärelle. Siistit kesäfestarit järjestetään Hietoinrannan leirikeskuksessa (Kelkantie 114, Saaramaa, Kouvola) keskellä maalaisidylliä. Ohjelmassa on taas vaikka ja mitä: Kolmen keisarin liitto, Pastorit, Markus Janhunen, Disciples of God, Kouvolan seurakunnan houseband, Sakari Seppälä, Riikka Lautamo-Seppälä, Markku Näkki, Teija Patjas, Mirja Kekäle, Markku Niemelä ym. Lähde siis viettämään elämäsi juhannusta Hietoinrantaan. Lisätiedot: www.johannesfestarit.fi

∏Life 27.7.–2.8. Ryttylä Kansainvälinen kristillinen taide- ja toimintaleiri Life täynnä sporttia, ratsastusta, koru- ja vaatetuunausta, valokuvausta, raamattuopetusta, musiikkiteatteria, videokuvausta, ylistystä, bändisoittoa, tanssia, kesämeininkiä, parkouria, ääni- ja valotekniikkaa… Leirin ilmoittautuminen on käynnissä netissä. Kannattaa ilmoittautua ajoissa, osa pajoista on jo täynnä! Kesäkuun 7. päivästä alkaen ilmoittautuville leirin hintaan lisätään kiireellisyysmaksu +30 e. Lifeleiriläisille tarjoamme Nuorten Kesä -festarit 2.–4.8. kaupan päälle. :) Tsekkaa pajatarjonta www.nm.fi/ life ja varaa leiripaikkasi jo tänään!

red ja Great Wide North! Ikiliikkujille futista ja vesisota, kädentaitajille festarikorun näpräystä. Tutustu ohjelmaan www.nm.fi/nk

∏Nuorten aikuisten Kesä 3.8. Ryttylä

Miten selvitä Hengessä, kun elämä menee vesiliirtoa lähimpään ojaan, naimattomuuden armolahja häämöttää ja vaikeuksia pukkaa kuin sieniä sateella? Lohdutuksen sanoja Luojansa kämmenellä kärvistelevälle. Raamattuopetusta Jeesuksen seuraamisesta ja elämästä Sanan varassa. Ohjelmassa myös houseband, MGtH duo ja Great Wide North. Päivän päätteeksi iltamat, joissa herkutellaan, seurustellaan ja rakennutaan yhteisestä uskosta. www.nm.fi/nak

∏Missionaalinen

Koululaistiimi starttaa OPKO aloittaa 18–25-vuotiaille suunnatun Missionaalisen Koululaistiimin yhteistyössä Perheniemen Evankelisen opiston kanssa. 2.9.2013–16.5.2014 kestävässä tiimissä syvennytään Raamattuun, rukoukseen, evankeliointiin, lähetykseen ja ihmisen hyvinvointiin. Tavoitteena on tunnistaa omia lahjoja, kasvupotentiaalia ja kasvaa Jeesuksen opetuslapsena. Tiimi tarjoaa mahdollisuuden osallistua kansainväliseen aktioon. Hakuaika linjalle päättyy 12.7.2013. Kysy lisää: Olli Lehmoselta, olli. lehmonen@opko.fi, p. 040 416 3714 tai Jussi Valkoselta, jussi.valkonen@ opko.fi, p. 045 127 4828.

∏Nuorten Kesä -festarit 2.–4.8. Ryttylä: Seuraa minua

Mikä tekee kristityn? Miten löytää oma kutsumus? Onko opilla väliä? Mut enhän mä osaa elää niinku pitäis! Entä jos kaikki vaan masentaa… Kesän paras festariviikonloppu on kyllästetty opetuksella Jeesuksen seuraamisesta arjen töyssyissä ja riemuissa. Mukana menossa teltantuunauskisa, beach-turnaus, innostavia raamattuopetuksia, universumin upein Life-show, kiertävä kyläbändi, Paras10%-kirppis, Mönösen kaffela, Pastorit, Katajainen Kansa, G-Powe-

A P P K I

V I I M E I V A S L E A T M H A K I S E T E R T O T M U S

M E L T O J A R A H A T A I T A J H A A A O L U T I K S A N E A S O L I N A T S S U I I A T A E T Ä

E L A N

K I L I T

D A N I E L

T U M A A M I K A T A T I S A T

M M A T U R T S I I S E A T M I L L J Ä

A Ä N I S T R O A S K I T O O T R I N A T I O N R A K

N Ä R S K U Y Y T T T O I E L E N K A R O T U N S A T I E T L E I E N N M T O T A O

N Ä I N

I P P I

K E Ä T T E T E E T U H T I T L O O D I T A A P I T N I M E T A H A N N O O R A P U O L A T M U T A U S H V R S I A I M I A I S A I O K S A T E Ä E M U T S L I S A

V A P A H T A J A Ristikon ratkaisuksi muodostuu numeroiduista ruuduista Jeesukseen liittyvä sana.

EDELLISEN ristikon ratkaisu


H a r taus

kulkee kanssasi arjessa Nuotasta saat rehellisen matkakumppanin taivastielle. Tilaa Nuotta itsellesi, ystävällesi tai vaikka paikkakuntasi koulun kirjastoon. Nuotta.com/tilauspalvelu tai 040 7007 707

Elämäni kallein asia? Nuorena minulla oli haaveena omistaa erilaisia kalliita asioi-

määräaikaisena 3 kuukautta hintaan 21 e

Lehden saajan nimi:                                                                                                          Katuosoite:

Postinumero ja -toimipaikka:

Puhelin:

Sähköposti:                                                                                                                          Tilaan lehden lahjaksi

Maksajan nimi:                                                                                                                     Katuosoite:

Postinumero ja -toimipaikka:

Puhelin:

Sähköposti:

NUOTTA MAKSAA POSTIMAKSUN

Nuotta / Sley-Media Oy

Kuvat Juha Santalan albumi ja Viktor Gmyria/123RF.com

kestotilauksena 1. vuodeksi hintaan 60 e   (Kahdessa erässä 2 x 30 e)

TUNNUS 5001710

Juha Santala Nuorisotyöntekijä, TM Kemijärven seurakunta

Kyllä, tilaan Nuotan

00003 VASTAUSLÄHETYS

ta. Ja merkillähän oli väliä. En tyytyisi mihin tahansa. Lista pysyi mielessä hyvin, sillä todellisuudessa minulla ei ollut kovin paljon varaa mihinkään. Äänilevyihin laitoin vähäiset rahani. Lukion viimeisellä luokalla ollessani pääsin sijaiseksi omaan lukioon. Vihdoinkin aloin saada rahaa. Sijaisuudet eri kouluissa jatkuivat. Lopulta minulla oli rahaa, että sain ostettua kalliit hifilaitteet. Mutta kaksi viikkoa kuunnellesani uusilla laitteilla levyjäni tajuntaani iski ajatus: ”olisi tuolla rahalla voinut jotain muutakin tehdä”. Ja näitä ”lyhytkestoisia” sielun viihdytyksiä sen jälkeenkin riitti, mutta tyhjä olo ja usein vielä tyhjempi lompakko jäi niistä käteen. Itse en tyhmyyttäni tajunnut, mutta onneksi sain lahjaksi armeijassa ollessa Uuden testamentin. Tutustuin Jeesukseen, jota en silloin tuntenut. Sitten eräänä päivänä, yllättäen Jeesus astui elämääni, joka tässä vaiheessa oli omissa silmissäni lähinnä vain varjoja pimeässä. Hänen sanansa toivat valon levottomaan pimeyteeni: ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.” (Joh. 14:1.) Mikä on se kallein ja tärkein asia? Vuoden 1948 kristinopissa on luku ”Elämämme kallein asia”. Vastaus: ”Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia”. Hän on valmistanut pelastuksen meille kaikille. Kutsun voimme lukea Hänen sanastaan, Raamatusta. Lue, tule ja seuraa Häntä.

Leikkaa irti ja postita


I rtonumero 7窶各 ISSN 0357-7139

9

770357 713007

01


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.