Korkeimman suojassa
Siskosten usko ja elämä / Onko valehtelu syntiä? / 4 x uskonelämän hoitaminen / Koukuttavat älypuhelimet / Uskon rohkeus / Deuteronomium 20 vuotta / Linnanmäen laitteet / KESÄLIITE
K uuk aude n luku
S i v u pe r soo na
Koonnut Onni Erkkilä
700
Suomesta on lähetettynä
lähetystyöntekijää muihin maihin. Lähde: Seurakuntalainen.fi
2007 Kummiksi tuleminen 2008 Riparin jälkeen ainoa uskovainen perheessä jossa muut eivät usko 2010 Muutto omaan asuntoon 17-vuotiaana 2011 Karkussa opiskelu ja asuminen, kaukana perheestä ja ystävistä.
JADE LAURILA
kävi kristillisen lukion Teksti Annina Rannikko, kuva Jade Laurilan albumi
Jade Laurila kirjoitti ylioppilaaksi tänä keväänä Karkun evankelisesta opistosta. Hän vaihtoi kesken tavallisen lukio-opiskelunsa Karkkuun ja on oppinut opintojensa aikana todella paljon itsestään. Miksi menit kristilliseen lukioon? Hengellinen ympäristö houkutti, se motivoi haluamaan pois pääkaupunkiseudulta. Mitä kiinnostavaa ja erilaista Karkussa on? Läheinen ilmapiiri, ympäristö, luonto ja sijainti. Karkussa on asuntola, jossa opiskelijat asuvat, sijainti on lähellä luontoa ja harrastusmahdollisuudet ovat loistavat. Opiskelu on joustavampaa, eikä tarvitse ottaa stressiä ja pystyy vaikuttamaan omaan opiskeluun keskustelemalla opettajien kanssa. Millaista on elää kristittynä? Perheeni ja läheiseni eivät ole uskovaisia, joten aluksi niiden oli vaikeaa tajuta, että lähden opiskelemaan evankeliseen opistoon. Kuitenkin Jumala on tukenut minua todella paljon. Kuinka lähellä usko on sinua? Todella lähellä. Karkussa oli aina aamuisin ja päivisin hartaus. Mah-
2 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
dollisuuksia oli käydä myös raamattu- ja rukouspiireissä.
Oletko ollut mukana seurakunnan toiminnassa? Olen todella aktiivinen ollut heti rippikoulun jälkeen, olen kerhonohjaajana ja isosena ja ollut mukana hyvin aktiivisesti seurakunnan leireillä ja nykyisin olen lastenohjaajana, sekä seurakunnan laulukuorossa. Millaista on käydä erilaista lukiota? Lukion koko on todella pieni, joten opettajien oli helppo ottaa jokainen oppilas huomioon ja saa tehdä työt oman tahdin mukaan. Ilmapiiri on todella välittävä ja läheinen. Kenelle suosittelet kristillistä lukiota? Kaikille kristityille, joille usko on todella tärkeää ja jotka haluavat vaihtaa ympäristöä vähäksi aikaa ja itsenäistyä turvallisesti.
Pääki r j oitus
K uu m e n ee & k y lm e n ee
Koonnut Jenny Kumpula
Kesä, kärpäset ja rippikoulu!
50
Kristilliset kesätapahtumat
40
Tarkista kesän menovinkit käsillä olevasta Nuotasta.
Kirkko avasi nuorille oman Facebook-yhteisön.
30
Verkonpainon kohderyhmää ovat erityisesti ne, joille kirkko on vieras.
20
Uskovaiset nuoret
Jeesus kesälomalla Alussa oleva kesä on vastaus moneen
unelmaan. Koulut ovat loppuneet ja vapaus on koittanut. Vesi on lämpimän sinistä, nurmikko pehmeän vihreää ja koko maailma valoisa ja lämmin. Kesällä monet pääsevät riparille isosiksi ja apuohjaajaksi. Luvassa on Nuorten Kesää, hengellisiä kesäjuhlia ja muita mukavia tapahtumia. Kesälomien ja monien vapuden tuulien puhaltaessa myös monet ovet menevät kiinni. Monissa paikoissa nuoren seurakunnan normaalit rutiinit loppuvat. Ei ole nuorteniltoja eikä raamiksia. Saattaa olla, että leirien ja työntekijöiden lomien takia tavallinen viikkotoiminta uuvahtaa kesäksi melkein kokonaan. Meidän ei kannata pitää kesälomaa hengellisestä elämästämme. Kesälläkin tarvitsemme Raamattua, joka on elämän leipää, sekä rukousta, jota sanotaan kristityn hengittämiseksi. Tarvitsemme leipää sekä happea myös kesällä.
Sanotaan ettei yksinäinen puu pala pit-
kään nuotiossa. Jumala ei tarkoittanut ihmistä elämään yksin uskonsa kanssa. Jumala perusti Pyhän Henkensä kautta seurakunnan juuri siksi, että tarvitsemme toisiamme. Tarvitsemme seurakuntaa ja uskonelämämme hoitamista juuri ympäröivän maailman takia. Meidän on tärkeä tiedostaa, ettei sielunvihollinen lepää koskaan eikä milloinkaan. Pietarin kirje kertoo, että sielunvihollinen kulkee ympäriinsä kuin kiljuva leijona miettien, kenet voisi niellä. Tämä ei ole turhaa pelottelua, vaan totista totta. Tänään sielunvihollisen paras keino on hyökätä arvojamme ja vakaumustamme vastaan. Meille syötetään maailman puolesta jatkuvasti sellaista viestiä, että kristityn elämä on tylsää ja tyhjänpäiväistä. Raamatun mukaan arvomaailmaansa linjaavaa ihmistä pidetään vanhanaikaisena ja tyhmänä. Maailman paineiden keskellä yksin jäävä kristitty
alkaa nopeasti ajatella, että koska olen yksin, niin olen väärässä ja maailma on oikeassa. Onneksi Pietari kertoo seuraavassa jakeessa miten pärjäämme maailman paineissa. Vainotulle seurakunnalle sanotaan: Heittäkää kaikki murheet Jeesukslle, sillä hän pitää teistä huolta. Näin se menee. Kesäkuun melskeessä ja
heinäkuun helteessä kannataa pitää yhteyttä kristittyjen kesken. Samalla kannataa pitää lyhyet tilivälit Jeesuksen kanssa. Tuodaan syntimme, murheemme, ilomme ja riemumme hänelle mahdollisimman usein. Samalla tavataan toisia kristittyjä ettei maailman paino pääse yllättämään. Kaiken keskellä saamme luottaa siihen, että Pyhä Henki hoitaa meitä ja uskonelämäämme Raamatun luvun, rukouksen, ehtoollisen sekä seurakuntayhteyden kautta. Eletään tätä kesää seurakuntana levosta ja armosta täysillä nauttien. Muistetaan kipeyksien keskellä, että olemme koko kesän voittajan puolella. Näillä eväillä jaksamme sitten miljoonan vuoden päästä iltojen pimetessä elää ja osallistua täysillä, kun seurakunnan nuortenillat, klubit ja isoskoulutukset taas alkavat. Hyvää kesää!
Yhteiskristillisessä Facebookryhmässä on jo noin 10 000 jäsentä.
10
Siepattujen vapautukset
Kevään aikana on uutisoitu useista vapautuksista.
0
Suomi on maailman paras maa olla äiti.
Kaikkialla tilanne ei kuitenkaan ole yhtä hyvä, joten rukousta tarvitaan.
10
Masennuslääkkeitä käyttävien nuorten määrä kasvaa.
Liian moni saa pelkän lääkkeen, vaikka tarvitsisi muutakin hoitoa.
20
K ysymys tasa-arvoisesta avioliittolaista jakaa kristittyjenkin mielipiteitä.
30
Bostonin pommi-isku
Hyväntekeväisyysjuoksu sai järkyttävän lopun.
40
Sy yrian sisällissodalla yli 80 000 uhria.
Maaliskuussa 2011 alkaneet levottomuudet jatkuvat edelleen.
°C
Juha Heinonen Nuotan päätoimittaja
Nuotta 6–7 /2013
3
S I S Ä L LYS
9 Onko valehtelu syntiä?
Mitä, jos totuudella ei saavuteta mitään muuta kuin haittaa? Onko sekin valehtelua, jos jättää vain kertomatta totuuden? Entäpä osatotuuden kertominen?
2 Sivupersoona: Jade Laurila kävi kristillisen lukion 3 Pääkirjoitus 5 Jessika ja Roosa luottavat Taivaan Isään 8 Nokkapokka: Onko valehtelu syntiä? 9 Toimittajalta: Tiedämmekö mille perustalle rakennamme? 10 Missio: Lähetyksen Kutina 11 Kirjeitä maailmalta: Jumala kutsui Mongoliaan 12 Esko Viitala on fiilisrukoilija 13 Seurakuntayhteys tukee ja vahvistaa Iida-Marjaa 14 Viivi Keinonen on ehtoollisen tyttö 15 Raamattu auttaa Joonas Kuusistoa huomaamaan asioita 16 Nuottatube: Kuolematon 17 Joutjärven seurakunta on suuri mutta kodikas 18 Seitsemän: Jumalan luonteenpiirteet 19 Pyyntö vs. kiitos 20 Testaa sinulle sopiva kesäjuhla 21 Tästä puhutaan: Luurin lumoissa 22 Raamatun oppilaana: Daavidin poika ja Daavidin herra 23 Gallup: Mistä saat voimaa? 24 Hyvä kysymys: Pitäisikö kerjäläistä auttaa?
26 Raamis: Uskon rohkeus vai tyhmänrohkeus 28 Asiantuntijat vastaavat 29 Sarjakuvat 32 Nuotan juliste 34 Ristikko 35 Item No 316 – Näytelmä ihmisen arvosta 36 Deuteronomium – Metallia jo 20 vuotta 37 TOP 5 38 Leffa: The Host 39 Arviot 40 2 x gospel: Colton Dixon ja Tomas Höglund 42 Nuotta vertaa Linnanmäen laitteet 44 Oppilaana Paholaisen kirjeopistossa 45 Gospeluutiset 45 Vainotun kirkon uutiset 46 Kristillisiä tv-ohjelmia 47 Nuotta-lehden kesä-liite 48 Ihan uusi maailma löytyy muurahaisen tasolta – Lasse Niskalan luontokuvia 53 Nuotan jätskitesti 54 Matkalaukkulasten kesäkohtaaminen 56 Patasydän sykkii Jeesukselle 57 Mansikkakesä 60 Ilmarin metallipalsta 62 Kesän menovinkit 63 Hartaus: Kristittynä arjessa
24 Pitäisikö kerjäläistä auttaa?
Kevään tullen suurimpien kaupunkiemme ruuhkaisiin kadunkulmiin on ilmestynyt kerjääviä ihmisiä. Miten toimia heidän kanssaan? Antaako rahaa vai kävellä ohi?
36
Deuteronomium
Katso tuoreimmat uutiset Nuotta.comista Toimitussihteeri Tea Ikonen tea.ikonen@nuotta.com Nuotta ilmestyy 10 kertaa vuodessa 34. vuosikerta issn– 0357–7139
TOIMITUS Päätoimittaja Juha Heinonen juha.heinonen@nuotta.com Toimituspäällikkö Tommi Hakkari tommi.hakkari@nuotta.com Yhteydenotot sähköpostilla
4 Nuotta 12/2009 | www.nuotta.com
Tätä lehteä tekivät Mikael Elmolhoda, Onni Erkkilä, Johanna Haapanen, Henna Hakulinen, Emma Heilmann, Ville Heiskanen, Hanna-Reetta Hietikko, Milka Ikäläinen, Roosa Jokela, Elina Jokinen, Heikki Keinonen, Hannu Korpela, Jenny Kumpula, Mari Le, Anni Lähteenmäki, Mesi Medeiros, Johanna Paasi, Elina Piittala, Lassi Pohjannoro, Heidi Poikonen, Ilmari Pyykönen, Annina Rannikko, Oskari Reinman, Hilla Ryösö, Minttu Ryösö, Salla Santapukki, Susanna Sarimaa, Frida Sjöblom, Aleksi Soininen, Veera Suhonen, Tiinamariia Suopajärvi, Saija Tiilikainen, Siiri Virtanen, Maarit Vuoskulompolo, Roosa Ylikoski ja Juho Ylitalo. Toimitusneuvosto Mika Falk, Tommi Hakkari, Juha Heinonen, Leevi Helo, Tuire Hiljander, Tea Ikonen, Johanna Jutila, Jari-Pekka Järvinen, Matti Korhonen, Olli Lehmonen, Samuli Luomaranta ja Saija Tiilikainen. Kannen kuva Luontokuvaaja Lasse Niskala
Jyväskylästä lähtöisin olevan suomalaisen kristillisen metallin pioneeri Deuteronomium on saavuttanut kypsän 20 vuoden iän.
Ulkoasu Tea Ikonen ja Saija Tiilikainen TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET Nuotta/Tilauspalvelu, PL 184, 00181 HELSINKI Puh. 040 7007 707 (ma – pe klo 9 –14) tilauspalvelu@nuotta.com Sähköpostia lähettäessäsi mainitse lehden nimi. NORMAALIT TILAUSHINNAT kestotilaus 60,00 euroa, määräaikainen 3 kk 21 euroa, ulkomaille postitettaviin lisämaksu MAINOKSET JA MEDIAKORTTI ilmoitukset@nuotta.com Mediakortti löytyy netistä: www.nuotta.com/mediakortti.html ILMOITUSHINNAT Katso mediakortista, hinnat alkaen 100 e TOIMITUKSEN OSOITE PL 184, 00181 HELSINKI, Lastenkodinkuja 1 (2. krs), puhelin: (09) 2513 9255 sähköposti: toimitus@nuotta.com etu.sukunimi@nuotta.com www.nuotta.com
Toimitus ei vastaa tilaamattoman materiaalin palauttamisesta. JULKAISIJAT Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys Suomen Ev. Lut. Opiskelijaja Koululaislähetys KUSTANTAJAT Sley-Mediat Oy, toimitusjohtaja Hannu Kippo Kustannus Oy Uusi Tie, toimitusjohtaja Raimo Raukko Suomen Ev. Lut. Opiskelijaja Koululaislähetys, pääsihteeri Jussi Miettinen PAINO Arkmedia
Pää ha a stattelu
JEssika ja roosa luottavat Taivaan Isään Teksti Mikael Elmolhoda, kuvat hannu korpela ja henry lahtinen
Jessika ja Roosa Järvenpää ovat sisaruksia, joista ei päällepäin arvaisi, mitä kaikkea he ovat joutuneet kokemaan elämässään. Traumaattinen ja rauhaton lapsuus sekä pian sisarusten syntymän jälkeen tapahtunut huostaanotto ja lastenkotiin päätyminen ei kuitenkaan estänyt Jumalaa lahjoittamasta sisaruksille uutta, rakastavaa ja kristittyä perhettä.
Nuotta Nuotta 6–7 /2013 5 /2013
5
Nyt 17-vuotias Jessika syntyi vuonna 1996 jyväskyläläiseen perheeseen, jossa elämän rauha oli järkkynyt. Perhe ei voinut tarjota Jessikalle seesteistä ja turvallista kotia, eikä hän myöskään päässyt tekemisiin aiemmin syntyneen isoveljensä kanssa. Lisäksi Jessikan oma isä, joka on nykyisin edesmennyt, jäi hänelle auttamattoman vieraaksi. Kun Jessika oli runsaan vuoden ikäinen, syntyi toinen tyttö, Roosa. Sisarusten elinpiiri alkoi pian siirtyä kodin ulkopuolelle, sillä perheen pahenevien päihdeongelmien vuoksi tyttöjä siirreltiin jatkuvasti sosiaaliviranomaisten ja sukulaisten väliä. Lopulta heidät sijoitettiin lastenkotiin Jessikan ollessa 1-vuotias ja Roosan ollessa 7 kuukautta. Rukouksissa heitä kantoi Taivaan Isän eteen ainoastaan heidän kristitty mummonsa, joka rukoili tytöille uutta kotia. Samaan aikaan toisaalla Jessikan ja Roosan nykyiset kasvattivanhemmat, jotka olivat juuri ilmoittaneet viranomaisille halukkuutensa sijaisvanhemmiksi, saivat puhelimitse tiedon kahdesta kodittomasta tytöstä. He menivät lastenkotiin katsomaan tyttöjä, ja näin kohtasivat toisensa kaksi koditonta lasta ja uusi, kristitty koti.
Paranevia haavoja
Vuodet kuluivat, ja tytöt kantoivat sisällään kipeitä muistoja. He ikävöivät alkuperäisiä vanhempiaan, jotka harvemmin heidän luonaan kävivät. – Kun oli vanhemmat luvanneet tulla ja odotimme ikkunan takana tulevia autoja, että mikä kääntyy...niin mikään ei kääntynyt eikä vanhemmat lupauksesta huolimatta tulleet käymään, Jessika muistelee. Molemmat tytöt myös kärsivät pelkotiloista, joissa he palasivat varhaislapsuutensa tunnelmiin. – Tunsin, että mun ympärillä huudetaan ja riidellään ja paiskotaan astioita. Kauhean pelottava tunne. Kaikki tuntui liikkuvan kauhean nopeasti. Jos joku yritti rauhoitella minua, minusta tuntui, että hän huutaa minulle ja on vihainen, Jessika kuvailee.
Kohtauksia tuli myös Roosalle, ja ne liittyivät esimerkiksi sairaana olemiseen. – Kun kuume nousi, kuuli hirveästi huutoa, Roosa muistelee. Myöhemmin sisaruksille kerrottiin, mitä traumatisoivia asioita heidän ensimmäisessä perheessään oli tapahtunut. Pelkotiloista puhuminen ja totuuden selviäminen auttoi heitä eteenpäin, eikä kohtauksia enää tullut. Tänä päivänä aika on parantanut monia muitakin haavoja, ja tyttöjen rikkoutunut yhteys alkuperäisiin vanhempiin on eheytynyt. – Oma isäni on nyt tullut uskoon noin kaksi vuotta sitten. Ja muutenkin, vaikka meillä on uusi koti missä asua, niin meillä on hyvät suhteet omiin vanhempiin, Roosa kertoo iloisena.
lopettamiseen olisi hienoa, Jessika kertoo. – Erityisesti haluaisi auttaa just alkoholistiperheitä ja nuorisoa, Roosa kiteyttää. Molemmat tytöt suhtautuvatkin omassa elämässään hyvin tiukasti päihteisiin. – Niin paljon on joutunut antamaan pois niitten takia, niin ei kyllä halua yhtään enempää sellaista, Jessika toteaa.
Taide ja luonto lähellä sydäntä
Jessika ja Roosa saavat paljon sisältöä elämäänsä rakkaiden taide- ja luontoharrastusten parista. – Tykkään pianonsoitosta, olen soittanut kohta 8 vuotta ja soitan klassista musiikkia sekä laulan myös. Pystyn sillä tavalla käsittelemään tunteita, Roosa kertoo. – Lisäksi kirjotan ja Koulutielle ja piirrän aika paljon tun"Mikään ei tapahdu Jumalan selän teita. Jos vaikka ärsytjatko-opintoihin takana. Jumala on suunnitellut meidän tää tai harmittaa, niin Sekä Roosa että Jeskirjoitan sen paperille. sika ovat käyneet peelämät ja missä me mennään ja mitä ruskoulua nykyisellä Jos on iloinen fiilis, niin tapahtuu. " saatan vaikka piirrellä asuinpaikkakunnallaan Lannevedellä. Erityiseskukkia. ti ala-asteella heidän luokkatovereillaan oli vaikeMyös Jessikalle taideharrastukset ovat lähellä sydäntä. uksia suhtautua heidän taustaansa rakkaudelli– Tykkään kauheasti musiikista ja tanssista, sella tavalla. ja laulan myös. Oon myös soitellu viulua, pianoa – Joskus ystävät muistutteli ja päti esimerkikja kitaraa, niillä on kiva purkaa ajatuksia, Jessika si, että ”ei se ja se ole sun oikea sukulainen ja sen kertoo. sellaista”. Se tuntui pahalle. Mutta vastasin sitten Tytöt asuvat myös kauniin luonnon keskelaina, että mulle se on ihan sama onko joku nyt lä, mikä antaa mahdollisuuden nauttia eläinten biologinen perheenjäsen vai ei, Jessika pohtii. kanssa temmeltämisestä ja luonnossa liikkumi– Nyt yläasteella ne tajuaa paremmin, koska sesta. se on sen verran yleistä, Roosa sanoo. – Koiran kanssa kyllä unohtaa ihan kaiken, – Joo, mullakin on koulussa useampia tuttuja vois vaan lähtee juokseen eikä koskaan tulis tajotka asuu sijaisperheessä, Jessika lisää. kasin, Roosa sanoo hymyillen. Tänä päivänä molemmat tytöt haaveilevat Uusin aluevaltaus tytöillä on teatteri, sillä he opiskelevansa ammattiin, jossa he voisivat autovat mukana sijaisperheessä elämistä käsitteletaa muita ihmisiä. Heidän ensisijaisena tavoitteenaan on opiskella ensin lähihoitajaksi ja sitten envässä Keinu-musikaalissa. Esitys on tällä hetkellä sihoitajaksi. kiertueella, ja uusia näytöksiä on vielä tulossa eri – Minua kiinnostaisi päihdetyö, se on kauhean puolella Suomea. – Siinä on ollut mahtava olla mukana! Jessika lähellä sydäntä. Se, että voisi auttaa rikkinäisiä ihmisiä ja antaa tukea ja apua päihteidenkäytön hehkuttaa.
Seurakunta rytmittää elämää
Roosa ja Jessika ovat saaneet kasvaa kristilliseen elämäntapaan pikku hiljaa. Tytöt ovat käyneet muun muassa pyhäkoulussa, lastenleireillä, kerhoissa ja vanhempien mukana hengellisissä tilaisuuksissa. Molemmat tytöt ovat myös käyneet rippikoulun. Jessika kävi rippileirillä toissa kesänä Karkun Evankelisella Opistolla. – Se oli hirveän hauskaa, kun tykkään tosi paljon tutustua uusiin ihmisiin. Rippikoulussa myös uskosta tuli tosi tärkeä asia, Jessika muistelee iloisena. Roosa puolestaan kävi rippikoulun Saarijärvellä hiihtoloman aikana. – Jotkut ihmiset oli siellä silleen, että ää tää on ihan hirveetä. Minulla oli kuitenkin tosi hauskaa, ja viimeisenä päivänä olin ainoa, joka itki. Elämän paras viikko, vaikka ei siellä muita uskovaisia ollut kuin minä, Roosa muistelee. Rippikoulujensa jälkeen tytöt alkoivat uudella innolla osallistua seurakuntatoimintaan myös lähipaikkakunnilla Tikkakoskella ja Uuraisilla. Tätä kautta he ovat myös päässeet sisään omaan kutsumukseensa kristillisessä palvelutyössä.
Vastuuta Jumalan valtakunnassa
Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com 6 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
Varttuessaan tytöt ovat alkaneet jo kantaa vastuuta seurakunnassa. Roosa on ollut esimerkiksi kesäleireillä isosena.
"Jumala on läsnä 24/7."
– Parasta on, kun on itse ollut siellä pienenä, ovat heijastuneet heidän Jumala-suhteeseensa. niin nyt saa ite olla järjestämässä esimerkiksi lei– Silloin varsinkin, kun kuulin, että oma isä on rin iltajuttuja. Se on ollu tosi kivaa, Roosa kertoo. kuollut, niin silloin ajattelin että se ihan oikea ”isä” Jessika puolestaan on juuri aloittanut varkki- on se Taivaan Iskä, ja sitten täällä on maanpäälliiltojen vetämisen muutaman ystävänsä kanssa, ja siä apulais-iskiä, Jessika miettii. pitää aina silloin tällöin pyhäkoulua. – Sain Taivaan Isiltä silloin tosi paljon tukea ja – Pyhäkoulujen pitäminen on tosi hauskaa, lohtua suruun, ja asioita oli helpompi käsitellä. kun lapset kyselee ja askarrellaan ja peuhataan Iltahetkissä ja -rukouksissa Jumalan olemus siellä, ja tietää, että samalla antaa rauhan lasten isänä tulee tyttöjä erityisen lähelle. He rukoilevat vanhemmille olla siellä kokouksessa, Jessika ku- usein yhdessä ja vievät sydämensä asioita Isän vailee. eteen. – Juttelen Jumalalle kuin Iskälle, Jumala on – Sitten oon kanssa soitellu joskus kokouksissa viulua, hän jatkaa. mulle Iskä, ja kun menee Tytöt ovat myös kuin paita ja nukkumaan, niin ei pelota "Kun menee nukkumaan, mikään, Roosa kertoo. peppu melkein jokaisessa seuraniin ei pelota mikään." – Joskus saatan vain soikunnan tilaisuudessa. tella kitaraa ja siinä rukoilla – Me kanssa lauletaan yhdessä kokouksissa, Roosa kertoo. samalla, joskus vain väsyneenä menee nukku– Ei oo melkein ikinä niin, että olis jossain vaan maan ja rukoilee nopeasti. Se on aina sellainen jompi kumpi. Ja ääntä kyllä kuuluu ja vauhtia nä- rauhallinen hetki, johon päivä on hyvä päättää kyy, me hypitään ja pompitaan aika paljon, hän Jessika kertoo. Kaiken tapahtuneen jälkeen tytöt ovat sinut jatkaa nauraen. menneisyytensä kanssa, ja katsovat luottavaisesti tulevaisuuteen. Isän kanssa eteenpäin – Kun on ollu tällaisia kokemuksia, niin on Johtuen rikkinäisestä taustastaan ovat molemmat tytöt joutuneet miettimään paljon vanhem- monilla osa-alueilla vahvempi ja voi auttaa muimuuteen ja isyyteen liittyviä kysymyksiä, jotka ta, kun tietää itse miltä ne asiat tuntuu, Jessika
kertoo. – Ja onneksi saatiin kuitenkin uskova perhe missä kasvaa, iloitsee Roosa. Jessikalla ja Roosalla onkin selkeä sanoma nuorille, jotka saattavat kohdata isoja koettelemuksia omassa elämässään. – Mitään ei tapahdu Jumalan selän takana. Jumala on suunnitellu meidän elämät ja missä me mennään ja mitä tapahtuu. Jumala tietää tasan tarkkaan miltä susta tuntuu, Jessika sanoo. – Pysykää vahvana, asiat kääntyy vielä hyväksi, Roosa rohkaisee. – Jumala on aina teille isi, tukipilari, ja läsnä 24/7, tytöt sanovat yhdessä.
Nuotta 6–7 /2013
7
Valehtelu Onko se syntiä
Nokk a p okk a
Koonnut Tiinamariia Suopajärvi Kuvat Stephen Coburn/123rf.com, SXC ja FB:n käyttäjät
Kannattaako totuuden kertominen aina? Onko valehtelu automaattisesti syntiä? Vai onko olemassa tilanteita, joissa saa valehdella? Mikä on sinun kantasi? Oskari Järvelin: Entäpä kun totuudel-
la ei saavuteta mitään muuta kuin haittaa? Mietin, että onko mielestänne oikein aiheuttaa kaikille muille pahaa oloa, masennusta ehkä jopa täydellisen itseisarvon menetyksen ja ratkaisun päätyä itsemurhaan kuin valehdella? Entäpä valehdella passiivisesti; eli olla kertomatta totuutta?
Tuomas Virtanen:
Periaatteessa valehtelu on aina väärin. Mutta jos kuitenkin ajatellaan vaikka niitä, jotka Natsi-Saksassa piilottelivat juutalaisia ja tietysti joutuivat valehtelemaan kysyttäessä niin eivät he väärin tehneet. Itsekkin valehtelisin, jos se pelastaisi ihmishenkiä. Muuten en valehtele!
Miika Korkatti: Tiputan tästä pari:
Miten tyhjää on lohtu, jota te tarjoatte! Valhe piilee teidän jokaisessa sanassanne. (Job. 21:34). Valhetta minä vihaan ja kammoksun, sinun lakiasi minä rakastan. (Ps. 119:163). Totuuden sanat kestävät iäti, valheen sanat vain tuokion. (Sananl. 12:19). Väärä todistaja ei jää rankaisematta, joka valheita puhuu, ei pelastu. (Sananl. 19:5).
”Totuuden sanat kestävät iäti, valheen sanat vain tuokion. (Sananl. 12:19).”
8 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
Otto: Useimmiten kannattaa sanoa rehellinen totuus ja ei ikinä joudu selittelemään sitä. Kun valehtelee, joutuu usein valehtelemaan aina lisää peittääkseen alkuperäisen valheen.
Toi m itta j a lta
vai ei? Aaron Kortteenniemi:
Huomattavaa on että kymmenen käskyä ei sano ”älä valehtele”, vaan ”älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi”, ts. älä mustamaalaa. UT kehottaa rehellisyyteen jotta evankeliumin todistus olisi meidän suustamme luotettava, mutta joskus totuuden kertominen voi olla suurempi paha, satuttaa evankeliumin luotettavuutta vielä enemmän.
Kaisa: Itselle ”harmitotuus” tilanteesta tulee tyyliin mieleen että joku tulisi mulle puhumaan pahaa mun toisesta ystävästä ja myöhemmin tämä kyseinen ystäväni pohtisi ääneen että mitäköhän mieltä tämä pahan puhuja hänestä on. En menisi ensimmäisenä leväyttämään kaikkea mitä se toinen oli sanonut, koska ei siitä seuraisi mitään hyvää kenellekään. Mutta tavallaan valehtelisin todetessani etten tiedä.
Tiedämmekö mille perustalle rakennamme? Olen rakastunut uudelleen Raamattuun lähiviikkoina ja jäänyt siihen koukkuun. Parasta lukemisessa on se, että Raamattu tuo AINA elämää ja aukeaa joskus erityisellä tavalla. Pari päivää sitten Jumala taas puhui pomminselvästi. 1. Kor 3:11 sanoo: ”Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.” Käytän usein sanaa perustavanlaatuinen. Joskus näen itsessäni perustavanlaatuisen ongelman, esimerkiksi luonteessani tai hengellisyydessäni. Sanana perustavanlaatuinen on aika viaton. Aloin kuitenkin miettiä mitä puheeni taustalla on. Jokainen rakentaa elämäänsä jollekin perustalle. Perusta voi olla esimerkiksi ihmissuhteet, omat luonteenpiirteet, työura tai raamatunluku. Haluamme luoda perustuksestamme mahdollisimman hyvän, joten näemme sen eteen vaivaa. Kun puhun perustavanlaatuisista luonteenongelmistani, heijastaa se sitä, että olen alkanut pohjata Jokainen rakentaa elämääni sen varaan, kuka itse elämäänsä jollekin olen, enkä siihen, kuka Jeesus on. perustalle. Ja sen varaan mitä itse teen, en siihen, mitä Jeesus on jo tehnyt. Tiedän, että Jeesus on kaiken pohja, mutta miksi en aina elä niin? Tajusin, ettei tiedosta ei ole hyötyä, jos minulla ei ole ymmärrystä. Jumala alkoi kuitenkin valottaa Jeesuksen merkitystä perustana. Mietitäänpä talon rakennusta. Oikeanlainen perusta on oleellinen kestävälle rakennukselle. Perustan laskeminen on kuitenkin hidasta, työlästä ja tarkkaa. Jumala on armossaan luonut perustuksen meille valmiiksi! Tämä tarkoittaa sitä, että saan mennä eteenpäin, saan alkaa jo rakentaa. Saan hyväksyä sen, kuka Jeesus on ja kuka minä olen hänessä. Saan tietää, että Jeesus on maksanut velkani ja hallitsee kaikkea kuninkaana. Hän vaikuttaa kaikessa ja kaikki on häntä varten. Saan tietää, että olen valtakunnan edustaja, Jumalan kirkkauden kantaja, armahdettu ja rakastettu. Ei ole muuta perustaa, kuin Jeesus, kaikki muu tulee romahtamaan. Aikanaan rakennuksemme testataan ja Jumala katsoo, mitä olemme saaneet aikaan (1.Kor. 3:12-14). Hyväksyen perustuksen, olemme luultavasti rakentaneet jotain, sen sijaan, että edelleen polkisimme pohjamudassa luoden omaa perustusta.
Santeri Heiska: Jännä homma, että
Jeesus sanoi olevansa tie, totuus ja elämä. Näissä jutuissa ei ole oikeastaan osatotuuksia eikä osavalheita. Kun pyrimme elämänvalinnoillamme totuuteen, niin olemme totuudessa. Jos elämme osatotuudessa, olemmekin äkkiä valheessa. Kannattaa miettiä käsi sydämellä haluaako elää valheessa vai totuudessa.
Kommentit on kopioitu Uskovaiset Nuoret -ryhmän viestiketjuIsta kommenttien kirjoittajien luvalla. Jos haluat jatkaa keskustelua aiheesta, se onnistuu parhaiten osoitteessa facebook.com/groups/uskovaisetnuoret.
Mesi Medeiros
Nuotta 6–7 /2013
9
Missio
Lähetyksen Teksti Anni Lähteenmäki, kuvat Anni Lähteenmäki, Emma Heilmann ja Veera Suhonen
Helatorstaina Lappeenrannasta lähti 21 nuorta ohjaajineen kohti Kroatiaa. Kyseessä ei ollut lomareissu vaan lyhyt lähetysmatka, jolle osallistui nuoria neljästä eri seurakunnasta. Kutinaan Keski-Kroatiaan suuntautunut matka oli osa nuoren Lifetoimintaa, jossa tutustutaan ja osallistutaan lähetystyöhön. Tutustumista ja työskentelyä
Kroatiassa meidät otti vastaan nimikkolähettimme Elina, huumaava lämpö ja vehreys. Majoituimme kirkolla ja läheisessä ”kummitustalossa”, joten pääsimme seuraamaan läheltä seurakunnan toimintaa. Näimme miten monipuolista lähetystyö voi olla, saimme nimittäin osallistua Elinan miehen Thiagon vetämään M18-toimintaan. Hän järjestää yhdessä brasilialaisten vapaaehtoisten kanssa kutinalaisille Olimme yhtä perhettä, nuorille ilmaiseksi tanssijolla on yksi päämäärä. tunteja ja tarpeen tullen he myös auttavat nuoria sekä kutsuvat heitä seurakuntaan. Saimme maistiaiset hiphop- ja breikkitunneista, sekä näimme paikallisten taidokkaita tanssiesityksiä. Hiljaiseksi veti se, että osa nuorista oli aloittanut aivan nollasta ja tanssinut vain muutaman vuoden. Pääsimme myös tekemään käytännön töitä, maalaamaan ja vetämään kerhoa, ja näin lähemmäs ihmisten arkea. Minua kosketti, kuinka lämpimästi eräs seurakuntalainen, jota auttamaan olimme menneet, otti meidät vastaan ja tarjosi meille aluksi syötävää, antaen siitä vähästä mitä hänellä oli.
Yhteyttä yli rajojen
Sunnuntaina osallistuimme jumalanpalveluksiin sekä pääkirkolla että läheisessä kappeliseurakunnassa. Saimme kuulla pelkän läsnäolomme niissä olleen seurakuntalaisille merkittävää, ja vaikkemme päässet paljoa lähetystyötä käytännössä tekemään, niin ehkä vain oleminen ja ihmisten kohtaaminen oli sitä kaikkein tärkeintä, niin heille kuin itsellemme. Yhden illan vietimme yhdessä paikallisten nuorten kanssa. Ylistimme Jumalaa, siunasimme toisiamme, tutustuimme ja leikimme yhdessä. Brasilialaiset todistivat meille elämästään, ja vaikka tarinoissa oli umpikujalta tuntuvia tilanteita, köyhyyttä ja epätoivoa, niin niissä toistui sama anteeksiannon ja Jumalan löytämisen tuoma toivo. Hyvin erilaisista taustoista ja monista eroista huolimatta koimme illan aikana yhteyttä. Olimme yhtä perhettä, jolla on yksi päämäärä.
Sodan jälkiä
Matkan aikana Elina kertoi meille Kroatian historiasta, jonka jäljet näkyvät vielä selvästi. Hylätyt rauniot ovat saaneet puista uudet asukkaat, talojen seinissä on kranaattien jälkiä ja tienvarsilla miinavaroitusmerkkejä. Viimeisin sota Kroatiassa loppui alle kaksikymmentä vuotta sitten eli moni ikätoverimme oli elänyt lapsuutensa sodan keskellä. Sodassa naapuritkin olivat käyneet toisiaan vastaan, eikä loppujen lopuksi ollut kuin häviäjiä. Kaikki eivät kui-
10 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
Kroatia: väkiluku: 4,4 milj. kieli: Kroatia pääkaupunki: Zagreb
Zagrep Kutina
tenkaan olleet lähteneet mukaan sotaan, eräässä kylässä oli sovittu, ettei aseisiin tartuta. He olivat vihan sijasta valinneet rauhan tien. Elina kertoi meille myös eräästä seurakuntalaisesta, joka oli maallisesti katsottuna menettänyt sodassa aivan kaiken: kotinsa, rakkaansa ja omaisuutensa, mutta oli löytänyt vielä enemmän, Jeesuksen Kristuksen.
Matkamuistoina onnenpapuja
Yhdessä hartauksista meille kerrottiin onnen salaisuus: kun jotain ilahduttavaa tapahtuu, on siirrettävä papu oikeasta taskusta vasempaan ja illalla Moni ikätoverimme oli iloittava vasemman eläneet lapsuutensa taskun pavuista. sodan keskellä. Matkan aikana itse kunkin taskuun kertyi runsaasti onnenpapuja ja pääkoppaan ajatuksia pyöriteltäväksi. Moni haaveili paluustakin. Aikamme Kutinassa oli todella paljon muutakin kuin vapaata koulusta, kuten yksi nuorista totesi. Matka oli varsin lyhyt, mutta toisaalta tapahtui niin paljon, että se tuntui enemmältä kuin neljältä päivältä. Siunaus oli matkassa, eikä ihme, sillä monet lähetyspiiriläiset olivat rukoilleet puolestamme ennen matkaa ja sen aikana. Kauan lähetystyöstä haaveilleena reissu oli minulle pala unelmaa. Toivoin matkalla selkiävän onko se kutsumukseni, mutta sain vain enemmän ajateltavaa. Onko paikkani lähteä vai jäädä, Jumala kertoo sen ajallaan. Sillä välin rukoilen Elinan sanoin: ”Herra ota minut käyttöösi ja vie minut sinne missä minua tarvitset.”
"Herra ota minut käyttöösi ja vie minut sinne missä minua tarvitset."
K i r j eitä m a a ilma lta Tälle palstalle nuoret kirjoittavat kokemuksiaan eri puolilta maailmaa.
Jumala kutsui Mongoliaan Teksti Marija Ijäs, kuvat Marija Ijäksen albumi Kirjoittaja on diakoni-sosionomi-lähetyssiihteeri,lähetystyöntekijä
Life-toiminta: Lappeenrannan seurakuntayhtymän nuorille järjestämää toimintaa, jossa tutustutaan ja osallistutaan lähetystyön monipuoliseen maailmaan niin lähettivierailuiden, esittelyiden kuin lähetyspuodin tuotteiden valmistamisen avulla. Kroatian matkan myötä haave lähetyskentällä vierailusta toteutui.
Mieti sitä!
Olen Kristuksen seuraaja, vaimo ja äiti. Meitä on neljä, mieheni, kaksi lasta ja minä. Olemme tällä hetkellä lähetystyössä Mongoliassa. Lähetystyö on seikkailu eri kulttuuriin, elämään ja kieleen. Olemme täällä, koska Jeesus halusi näin ja olemme täällä, koska meillä on kutsumus tehdä lähetystyötä. Lähteminen on aina vaikeaa, mutta vaikeampaa on elää ilman Jumalaa ja ilman hänen suunnitelmiaan meitä kohtaan. Minä ja mieheni halusimme lähteä lähetystyöhön teini-iästä lähtien. Ensitapaamisesta lähtien puhuimme lähtemisestä ja halusta palvella Jumalaa, elää hänen käskynsä mukaan. Itse kasvoin Siperiassa ja Suomessa. Mieheni taas on lähetyslapsi Taiwanilta. Jumala johdatti meitä yhtenä päivänä samaan paikkaan, jotta nyt voisimme olla täällä kertomassa meidän Vapahtajastamme. Kaksi kuukautta sitten saavuimme eksoottiseen paikkaan Mongoliaan. Asumme Ulaanbaatarissa tavallisessa kerrostalossa. Viikoittain käymme kielikoulussa ja sunnuntaisin paikallisessa mongolialaisessa luterilaisessa seurakunnassa. Se on ihmeellistä, miten oma henkilökohtainen uskoni Jumalan kanssa on vahvistunut täällä kaukaisessa Mongoliassa. Täällä kaukana muistan rukoilla ja kiittää Jumalaa sellaisista asioista, joista en muistanut ollenkaan kiittää Suomessa. Esimerkiksi tien ylittäminen, leikkipaikassa leikkiminen, terveenä pysyminen, ruuan
tekeminen jne. Kaikkiin näihin tarvitsen täällä paljon enemmän aikaa ja energiaa. Kaikki perusasiat ovat paljon vaikeampia kuin Suomessa. Rukoilen, puhun ja vietän aikaa Jumalan kanssa paljon enemmän, uskoni on vahvistunut, suhde on vahvistunut, ja kaikista eniten luottamus on kasvanut. Jumala on todella ihmeellinen, täynnä yllätyksiä. Hän on järjestänyt kaikki meidän asiamme täällä. Esimerkiksi ennen tuloa tänne lähetimme kuusi isoa tynnyriä tavaroineen. Ajattelin, miten me saamme niitä kotiin tuotua? Kuka meitä auttaa? Mistä saamme pakettiauton? Tultuamme Mongoliaan tynnyrit tulivat seuraavana päivänä suoraan kotiimme ja niitä kannettiin ylös. Kuka sen kaiken teki, en vieläkään tiedä, enkä halua, tiedän vain, että se oli yksi Jumalan ihmeistä. Mongolia on buddhalaisuuden ja shamanismin maa. Uskonto ei näy niin vahvasti katukuvassa, mutta ei tarvitse mennä kauas, kun tien reunoilla on kivien kasat ja niiden päällä siniset nauhat, jotka viittaavat onnellisuuteen. Monet elävät peloissaan esi-isien takia. Jeesus on tullut tähänkin maahan vapauttamaan heitä siitä. Olemme tällä hetkellä asumassa tavallisessa mongolialaisessa asuinalueessa, tulimme näyttämään, kertomaan ja opettamaan minkälainen on kristitty, mihin uskomme ja miten elämme. Jokapäiväiset kohtaukset mongolien kanssa ovat lahja ja rukouksen vastaus meille.
Suomessa kevään tulvat aiheuttivat miljoonavahingot, mutta
23 000 ihmiseltä. Ghanassa tulvat ovat riistäneet kodin jo noin
Lähde: spr.fi ja hs.fi Nuotta 6–7 /2013
11
n el j ä ta r i n a a
Esko Viitala, 16, pöytyä:
Fiilisrukoilija Teksti ja kuva Ilmari Pyykönen
" Paras henkilö jolle voi jakaa huolensa ja ilonsa on Jumala. Hän kuulee, hän vastaa, hän ei unohda sinua eikä minua. "
minulle rukous on aina ollut ajanviettoa Jumalan kanssa. On äärettömän hienoa, että elämässä on ollut aina Jumala, johon turvata, kun on hankalaa ja menee huonosti tai vaikkei olisi sen suurempaakaan syytä. Tuntuu hienolta, että kaikissa tilanteissani ja ongelmissani minulla on Jumala, jolle voin rukouksessa kertoa omista asioistani, niin hyvistä kuin huonoistakin. Rukouksessa voin tuoda Jumalan eteen kaikki kysymykset, eri aiheiset tilanteet, yhteiskunnan tilanteet ja aivan kaiken, mitä nyt mieleen tulee. Häneen voin turvautua kaikissa tilanteissani. Jumala voi rukouksessa myöskin näyttää eri liikennevaloja, kuten keltaista eli odota, vihreää eli kyllä ja punaista eli ei. Jumala näkee aina joka tilanteessa, mikä on sinulle tai minulle parasta vaikka se tuntuukin välillä epäreilulta.
12 Nuotta 6–7 5 /2013 | www.nuotta.com /2013 | www.nuotta.com
Myöskin on tärkeää oppia rukoilemaan huonoissakin tilanteissa, joissa ei oikein jaksaisi rukoilla. Silloinkin, vaikka olisin kuinka rikkonut, tiedän että Jumala kuulee ja välittää aivan yhtä paljon kuin ennenkin. Kun ei itse pysty tai jaksa, kannattaa kertoa jollekulle, nimittäin esirukous on todella tärkeää. Jumalan kosketuksen tuntee ja huomaa joka kerta kun rukoilee, sillä hän on läsnä rukouksessa. On myöskin todella mahtavaa, kun huomaa että Jumala on vastannut rukoukseeni. Sellaiset tilanteet jäävät mieleen ja näyttävä,t että Jumala todellakin toimii rukouksen kautta vahvasti. Paras henkilö, jolle voi jakaa surunsa ja ilonsa ja myöskin toisten ilot ja surut on tietenkin Jumalamme. Hän kuulee, hän vastaa, hän ei unohda sinua eikä minua.
Iida-marja Väinölä, 16, Eura:
Seurakuntayhteys tukee ja vahvistaa Teksti Ilmari Pyykönen, kuva Henna Hakulinen
" Saan pitää hauskaa mukavassa seurassa ja kuunnella opetusta."
minulle seurakuntayhteys on uskovien ys-
tävien kanssa olemista, nuortenilloissa käymistä, raamiksissa Raamatun lukemista ja tietenkin Jumalanpalveluksissa käymistä. Jumalanpalveluksessa pyrin käymään joka sunnuntai. Nuortenilloissa käyn, kun niitä pidetään lukuun ottamatta poikkeuksia, kun en vain pääse. Nuortenillat ovat mukavaa aikaa minulle. Saan olla mukavien ystävieni kanssa ja pitää hauskaa mukavassa seurassa ja tietenkin kuunnella opetusta. Seurakuntayhteyden kokeminen on minulle tärkeää. Aina, kun minulla on ongelmia tai huolia, tiedän että voin luottaa uskovien ystävieni tukeen ja turvaan. Jumala on hoitanut minua seurakuntayhteyden avulla, sillä olen saanut tukea ja vahvistusta uskoon uskovilta ystäviltäni. Jumala merkitsee minulle kaikkea. Ilman hänen Poikansa ristiinnaulitsemista ei olisi meillä syntisillä pelastusta. Hän on huolehtiva ja rakastava Jumala, joka pitää minusta huolen ja tukee minua joka päivä ja joka hetki elämäni loppuun asti.
Nuotta Nuotta 6–7 /2013 5 /2013 1 /2013
13
Viivi Keinonen, 15, Espoo:
Ehtoollisen tyttö Teksti Ilmari Pyykönen, kuva Heikki Keinonen
" Siinä on sitä jotakin hyvää ja rauhoittava. "
Ehtoollinen on minulle tärkeä sakramentti. Ehtoollisella nautimme Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumiin ja veren. Ehtoollisella saamme synnit anteeksi. Pyrin viettämään ehtoollista aina kun mahdollista. Sunnuntain jumalanpalveluksissa yleensä nautin ehtoollista. Joka toinen tiistai pidetään iltamessu Pyhän Sydämen kappelissa ja se on vapaampi jumalanpalvelus. Ja tietenkin eri kristillisissä tapahtumissa, kuten Evankeliumijuhlassa ja Maata Näkyvissä -festareilla pidetään ehtoollisjumalanpalveluksia. Ehtoollinen vahvistaa uskoani, sillä siinä on sitä jotakin hyvää ja rauhoittavaa. Ehtoollisessa on syntien anteeksi anto ja jotenkin ehtoollinen kutsuu käymään ja nauttimaan Jeesuksen veren ja ruumiin leivässä ja viinissä. Jumala merkitsee minulle kaikkea, mitä minulla on ja mitä minä olen. Voin herätä aamulla luottaen, että Jumala huolehtii minusta, ja koen että Jumala on läsnä ehtoollisessa.
14 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
Joonas Kuusisto, 16, Tornio:
Raamattu auttaa huomaamaan asioita Teksti Ilmari Pyykönen, kuva Joonas Kuusiston albumi
" Raamattu ei ole minulle vain kirja. "
raamattu on ollut osa elämääni pitkään.
Raamattu ei ole minulle vain kirja, se on Jumalan väärentämätöntä sanaa. Raamatussa on ohjeita, jotka toimivat tänäkin päivänä eri elämäntilanteissa. Jumala hoitaa raamatun sanan kautta. Kun alan miettiä omaa raamatunlukemista, huomaan että olen liian laiska siinä. Kuulen kuitenkin Raamattua paljon, sillä lähes joka päivä isäni lukee muutaman raamatunkohdan ääneen, ja itse luen joskus sängyssä. Raamatun ja monen muunkin kirjan lukemisen aloittaminen on usein vaikeaa. Yleensä, kun pääsee vauhtiin, huomaa sitten kuitenkin, ettei pysty lopettamaan lukemista. Tietenkin erilaisilla kristillisillä leireillä ja tapahtumissa kuulen Raamattua ja
opetuksia siitä. Yleensä luen Raamattua jossain paikassa, missä saan rauhoittua ja miettiä asiaa. Ehkä oma sänky on se paras paikka. Joskus, kun luen Raamattua, huomaan eri asioita uskosta tai Jumalasta. Varsinkin, kun luen jotain vähemmän luettua raamatunkirjaa, niin huomaan näitä jänniä erikoisuuksia, mitä en ole vielä tiennyt tai aivan tajunnut. Esimerkiksi olin eräänä päivänä junassa menossa isoskoulutukseen, jossa minun piti pitää puhe. Aloin etsiä sopivaa paikkaa Raamatusta ja päädyin 1. Korinttolaiskirjeeseen, josta löysin täydellisen luvun. Silloin huomasin että Jumala haluaa minun tekevän puheen siitä luvusta. Nuotta 6–7 /2013
15
n uottatu b e Milka Ikäläinen
Nuotta Tube
Lataa
Katso video!
Juha Tapio Väsyneet maan tekijä: zsibbe
Älä pelkää -lyhytelokuva tekijä: Nuottacom
Saraste Murheenkantajat tekijä: sarasterocks
Kuolematon lyhytelokuva Nuotta 2011 Nuottacom
Kaikki kommentit
juutuubbari: tää oli ahdistava! kauheeta, rupes vaan väkisinki miettimään sitä pimeyttä kuoleman jälkee. hyi savedbyJesus: Ihana! Niin rauhottava toi loppu <3 mävaa96: mä en välillä ees malttais oottaa kuolemaa! mieluiten kuolisin vaikka samantien, ihan sama oottaako sen jälkeen pelkkä pimeys vai taivas vai kenties ihan helvetti. mitä sillä oikeesti on väliä? moi_ : ...Kuka ees haluu elää ikuisesti? Y0L0: no totuushan nyt vaa on se, ettei elämästä voi selvitä hengissä. miks siis PELÄTÄ kuolemaa? joka tapauksessa se jossain vaiheessa tulee vastaan. mä ainakin haluun nyt elää täysillä, turha tuhlata tätä ainoota elämää tän jälkeisen pelkäämisee. elamanjano: mä en pelkää kuolemaa mut oishan se aika kauheeta sairastua vakavasti noin nuorena... haluun ottaa elämästä kaiken irti! savedbyJesus: ”Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Sillä niin kuin kaikki Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi.” (1. Kor. 15:20–22).
Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com 16 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
TobyMac - Speak Life (Lyrics) tekijä: TobyMacVEVO
Immanuel - Armo tekijä: immanuelhiphop
Näy tö n pa ikk a
Teksti Frida Sjöblom Kuvat Ville Heiskanen
Joutjärven seurakunta
suuri kodikas mutta
Helposti ajatellaan, että seurakunnassa, jossa käy paljon nuoria, yksilöt eivät erotu suuresta massasta. Jovilla eli Joutjärven seurakunnassa kuitenkin jokainen nuori huomioidaan, ja kaikille löytyy oma paikka.
iltana viikossa. Joka tiistai Avoimeen RaamattuKaleeri on Jovin nuorten oma vastuuryhmä, piiriin eli Avikseen kokoontuu parisenkymmentä joka työntekijöiden ohella osallistuu aktiivisesti nuorta tutkimaan Sanaa. Perjantai-iltaisin vuoseurakunnan nuortentoiminnan järjestämiseen. rottelevat ylistykseen keskittyvä FC eli Friday Celebration, toiminnallinen Menomesta sekä Kaleeri koostuu kahdeksasta jäsenestä, neljästä tytöstä ja neljästä pojasta. Seurakuntanuoret rentoa yhdessäoloa tarjoava Jovi Café. valitsevat Kaleerin jäsenet vuosittain pidettävisViikkotoiminnan kohokohta on lauantain sä Kaleerivaaleissa. Nuortenilta, joka kokoaa viikoittain yhteen noin 70–120 nuorta. NuortenilloisKaleerin ja työntekijöiden sa on tarjolla hauskaa toiminei tarvitse kuitenkaan yksin Kuulumalla johonkin tiimiin taa, mielenkiintoisia opetuksia, huolehtia kaikista hommison helppo päästä ta seurakunnassa, sillä muut herkuttelua kahvilan antimilla palvelemaan juuri sillä osa- sekä hiljentymistä hartauteen. seurakuntanuoret pääsevät alueella, jota kohtaan itse Lisäksi Jovilla järjestetään palvelemaan erilaisten tiimien muun muassa lukuisia nuorkautta. On musatiimiä, kahvituntee vetoa. tenleirejä ympäri vuoden sekä latiimiä, actiontiimiä, mediatiimiä jne. Kuulumalla johonkin tiimiin on helpretkiä erilaisiin tapahtumiin eri puolille Suomea. po päästä palvelemaan juuri sillä osa-alueella, Rippikoulutyö on myös tärkeää, sillä juuri rippikoulujen kautta saadaan tavoitettua uujota kohtaan itse tuntee vetoa. Jos kiinnostusta riittää monelle alueelle, voi toki kuulua useamsia nuoria mukaan seurakunnan toimintaan ja paankin tiimiin. Jumalan perheeseen. Monet riparin käyneet nuoret lähtevätkin syksyllä mukaan Liideriin eli Seurakunta elää ja toimii isoskoulutukseen, ja osa heistä kotiutuu sitä myötä Joville. Toivottavasti tänäkin vuonna ripInnokkaiden nuorten sekä työntekijöiden ansipikoulutyö tuottaa satoa ja saadaan Joville uusia osta Jovilla järjestetään monenlaista nuortentoikasvoja! mintaa. Varsinaista viikkotoimintaa on kolmena
Nuoret palvelevat Jovilla
Kuka? Nimi: Emma Kuljukka Ikä: 16 Koulu: Lahden yhteiskoulun lukio
Seurakunta Milloin aloit käymään Jovilla?
Kävin riparin kesällä 2011, jonka jälkeen lähdin mukaan Jovin toimintaan. Mikä sai sinut jäämään mukaan srk:n toimintaan?
Suurin syy oli varmasti lähimmäisen rakkaus. Jotenkin pysäytti, ja pysäyttää edelleen, miten aidosti toisista ollaan kiinnostuneita ja välitetään.
Usko Mitä usko merkitsee sinulle?
Se antaa elämälle jonkinlaisen pohjan ja merkityksen. Tuntuu todella rauhoittavalta tietää, ettei koskaan ole yksin, ja että joku rakastaa kaikesta huolimatta. Millaista on kristittynä eläminen?
Pyrin kristittynä auttamaan muita ja välittämään heistä, niin kuin minulle on tehty. Elän uskoani todeksi arjen pienien hyvien tekojen kautta, ja toivon että niiden kautta Jumalan valo voisi loistaa muille ihmisille.
Nuotta 6–7 /2013
17
S eitse mä n
7
Jumalan
luonteenpiirret Teksti Mari Le
Millainen Jumala meillä on? Emme voi nähdä Jumalaa, mutta saamme hänestä tietoa Raamatusta. Jumalan tahto on, että eläisimme hänen yhteydessään. Tässä jutussa käymme läpi Jumalan luonteenpiirteitä, joissa kuvastuu, kuka hän on oman Sanansa mukaan.
Rakastava
Pyhä Ilman elävää, hyvää ja armollista Jumalaa ei kukaan voisi edes hengittää tai pysyä voimissaan. Me emme kestäisi Jumalan kirkkautta jos tapaisimme hänet kasvoista kasvoihin. Hän on kuningasten Kuningas ja herrojen Herra. Hän on luonut koko universumin. Ja kyllä, hän valitsee rakastaa sinua joka päivä, ja hän haluaa olla läheisessä suhteessa sinun kanssasi, koska hän rakastaa sinua niin mielettömän paljon. Mutta me emme voi tuntea hänen rakkauttaan, jos emme myös tunne hänen pyhyyttään. ”Onhan kirjoitettu: ’Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä.’" (1. Piet 1:16.)
18 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
Uskollinen Jumala ei koskaan hylkää tai jätä meitä vaan pysyy rinnallamme tapahtuu mitä tahansa hyvää tai huonoa! Hän aikoo tehdä kaikkensa, jotta saisi sinun rakkautesi kokonaan ja lopullisesti omakseen. Hän ei luovuta sinun kanssasi tai sinussa. Hän ei suostu eroamaan meistä, vaikka me eroaisimme hänestä. Hän on edelleen perässäsi, kanssasi ja hän viihtyy seurassasi. Hän rakastaa sinua uskollisesti. ”Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.” (2. Tim 2:13.)
Oikeudenmukainen Hän rakastaa kaikkea oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä, mutta hän vihaa kaikkea vääryyttä ja pahoinpitelyä. Hän puolustaa ihmisen arvoa, ihmisen jonka hän on luonut, ja jota hän rakastaa. Hän ei siedä sitä, kun hänen luodukseen ja rakastetukseen kutsuttua kohdellaan väärin tai väkivalloin. Jumala puolustaa heikkoja. Hän tuntee meidän kipumme ja nousee puolustamaan meitä. (Jes. 58.)
Kuva Kittisak Taramas/123RF.com
Kuva Refat Mamutov/123RF.com
Kuva Jakub Krechowicz/123RF.com
Jumala on rakkaus. Hänen rakkautensa meitä kohtaan on syvää, omistautunutta ja suojelevaa Isän rakkautta. Hän rakastaa meitä siksi, koska hän on luonut meidät, ja koska hän on meidän Isämme. Hän rakastaa meitä vain siksi, että olemme olemassa, ei siis kykyjemme tähden. Hän on myös paras ystävämme. Hän on hyvä ja rakastava, eikä se muuksi muutu. ”Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen. Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.” (1. Joh 4:16.)
ttä
Kuva Wieslaw Jarek/123RF.com
Kuva Designpics/123RF.com
Kolu m n i
Anteeksiantava Jumala antaa meille anteeksi jatkuvasti eikä hän koskaan lakkaa tekemästä niin. Raamattu sanoo, että meillä on ollut monia rakastajia, ja että se on särkenyt Jumalan sydämen, mutta hän valitsee olla armollinen meitä kohtaan kerta toisensa jälkeen! Hänen anteeksiantonsa perustuu täysin hänen armoonsa. Jeesus tuomittiin syyllikseksi meidän pahoista teoistamme, ja niin meidät julistettiin syyttömiksi. Jumala on ystävä, joka antaa anteeksi kaiken eikä muistele virheitämme. Hänen silmissään olet anteeksiannettu ja vapautettu. ”Anteeksiantava ja laupias on Herra. Hän on kärsivällinen ja hänen armonsa on suuri. Ei hän iäti meitä syytä, ei hän ikuisesti pidä vihaa. Ei hän maksanut meille syntiemme mukaan, ei rangaissut niin kuin olisimme ansainneet. Sillä niin kuin taivas on korkea maan yllä, niin on Herran armo suuri niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meidän syntimme. Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.” (Psalmi 103:8–13.)
Pyyntö vs. kiitos
Hän on luonut elefantin korvat, seepran kaulan ja pilvenhattarat. Jumala on siis myös huumorintajun Isä. Hän rakastaa nauraa kanssamme. Hän suhtautuuu meihin lempeän humoristisesti. Hän käyttää mitä omalaatuisimpia keinoja, sanoja ja kuvia puhuakseen meille niin että ymmärrämme. Raamatun miesten ja naisten pukeutuminen voi herättää hilpeyttä ja se miten Hän on käyttänyt valehtelijoita, pelkureita ja karkureita suuriin tekoihinsa. Aiheeseen liittyvä raamatunkohta riippuu huumorintajustasi.
Kuva Laurent Renault/123RF.com
Huumorintajuinen
Luotettava
Kuva Olivier Le Moal/123RF.com
Kuva Maridav/123RF.com
Jumalaan voi luottaa, sillä hän on luottamuksemme arvoinen. Hän tietää, mikä meille on parasta niin paljon paremmin kuin itse tiedämme. Hän kutsuu meitä luottamaan itseensä. Hän ei tahdo, että jätämme elämämme oman ymmärryksemme varaan vaan hän tahtoo, että luotamme häneen kaikessa, koko sydämestämme ja koko olemuksellamme. ”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan.” (Sananl. 3:5.)
Viime vuonna kokkikerhossa vetäjäkaverini piti hartauden, jossa enkelit lähtivät maan päälle korit mukanaan. Toiseen koriin laitettiin ihmisten pyynnöt ja toiseen kiitokset. Kun enkelit palasivat takaisin taivaaseen, pyyntöjä oli läjäpäin mutta kiitoskori oli melkein tyhjä. Kuulostaako tutulta? Minusta ainakin. Varsin usein rukoukset täyttyvät pyynnöistä ja toiveista, mutta kiitoksen aiheita tuntuu olevan niukasti. Yleensä Taivaan Isää tulee kiitettyä vasta siinä vaiheessa, kun on tapahtunut jotain suurta ja merkittävää. Pienet ja arkiset itsestäänselvyydet eivät tunnu saavan kiitosta osakseen. Itse huomasin tämän seikan jokin aika sitten. Olin ollut kovin huolestunut siitä, saanko yhtään töitä kirjoitusten päätyttyä. Olin myös erittäin varma, etten pääsisi yhdelle rippileirille isoseksi mahdollisen pääsykokeen takia. Mutta mitä tapahtuikaan? Nyt töitä tunMilloin olin viimeksi tuu riittävän niin paljon kuin vain iltarukouksessani kiittänyt jaksaa tehdä ja isosen hommat jostakin? En todellakaan kutsuvat taas. Kun sitten illalla muistanut. rukouksessani kiitin Taivaan Isää saamistani työpaikoista ja tulevasta isosen pestistä, havahduin. Milloin olin viimeksi iltarukouksessani kiittänyt jostakin? En todellakaan muistanut. Mieleeni muistui vain tuo hartaus ja mitä sen jälkeen tapahtui. Kaverini pitämän hartauden lopuksi kirjoitimme paperilappusille kiitosaiheita Jumalalle. Ihmettelin, miten lapset osasivat kiittää ihan arkisimmistakin asioista: kodista, isoveljestä, lemmikeistä, maapallosta ja siitä, että Jumala oli luonut heidät. Uskallan väittää, että jokaisella meistä olisi paljon opittavaa näiltä lapsilta; niin kuin Jeesuskin sanoo, heidänlaistensa on Taivasten valtakunta. (Mark. 10:14) Mitä enemmän me asioista tiedämme, sitä suurempi riski on, että näemme maailman mustavalkoisempana. Niin ei saisi käydä. Meidän ympärillämme on paljon hyvää – pitää vain osata katsoa oikein. Olen asettanut itselleni uuden tavoitteen. Se on seuraavanlainen: kiitä rukouksissa mahdollisimman monista asioista. Yritä sinäkin mahduttaa rukouksiisi myös kiitoksen aiheita, ettei enkelien tarvitse kantaa puolityhjää kiitoskoria takaisin Taivaan Isälle!
Roosa Jokela Kirjoittaja vuorottelee tällä palstalla Nuotan toisen kolumnistin Sanna Kumpulaisen kanssa. Nuotta 6–7 /2013
19
Testi
i t h o k t Kengä esäjuhlia! k
Laatinut Maarit Vuoskulompolo, kuva Yanlev/123RF.com
Mikä olisi juuri sinulle sopivin kesäjuhla? Hyppää testien hauskaan maailmaan ja löydä omaan kesääsi aivan mahtavaa ohjelmaa, uusia kokemuksia ja Jumalan Sanaa.
2
Mitä odotat kesäjuhlilta? a) Uusia tuttavuuksia ja rentoa yhteistä ajanviettoa b) Tunnetta, että tänne ja juuri tähän porukkaan minä kuulun c) Paljon monipuolista toimintaa
Jos sait eniten c-vastauksia: Nuorten kesä | 2.-4.8.2013 Ryttylä kutsuu sinut nauttimaan viikonlopusta monipuolisten aktiviteettien kera. On turnausta, kojuja, kirppistä ja teltan tuunausta. Tästä toimintarikkaasta viikonlopusta löytyy päiväunipajan ja futiksen ohella myös vesisotaa. Ei sovi myöskään unohtaa henkeä salpaavia nuorten esityksiä!
20 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
3
Minkä tyyppisestä musiikista pidät erityisesti? a) Melodisesta etnorockista b) Olen monen erilaisen musiikityylin ystävä c) Räpistä, rockista, elektronisesta tanssimusiikista
5
a) Ei juurikaan b) Mahdollisesti paljonkin c) Jonkun verran
4
Mikä Raamatunkohdista on sinulle mieleisin? a) ”Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon” Ps. 36:10 b) ”Kun vaara uhkaa, hän ottaa minut majaansa. Hän antaa minulle suojan teltassaan, nostaa minut turvaan kalliolle. ” Ps. 27:5 c) ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Joh. 8:12
Jos sait eniten b-vastauksia: Valtakunnallinen Evankeliumijuhla | 28.-30.6.2013 Lohtajalla järjestettävä monipuolinen evankeliumijuhla useine huippuhyvine esiintyjineen voisi olla juuri sinun kesäsi piristysruiske! Jeesukselta kyllä suojan saa täällä mielenkiintoisten opetuksien, kanavien ja muiden aktiviteettien keskellä. Musiikkia ei ainakaan tästä viikonlopusta tule puuttumaan!
a) Sellainen, jossa on todella monipuolisesti erilaisia kanavia ja toimintapisteitä. b) Sellainen, jossa on panostettu musiikkiin ja esiintyjiin. c) Sellainen, jossa on painotettu liikuntaa ja taiteellisuutta.
Vaikuttaako rahatilanteesi mahdollisesti kesäjuhlan valintaan?
6 7
Mikä ajankohta olisi sinulle sopivin seuraavista? a) Heinäkuun alku. b) Kesäkuun loppu. c) Elokuun alku.
Minne päin Suomea olisit valmis matkustamaan kesäjuhlille? a) Kankaanpäähän, Satakunnan maakuntaan b) Lohtajalle, Keski-Pohjanmaan maakuntaan c) Ryttylään, Kanta-Hämeen maakuntaan
Jos sait eniten a-vastauksia: Kansanlähetyspäivät | 5.7.7.2013 Kauniissa ja ainutlaatuisessa Kankaanpäässä olisi tarjolla paljon mielekästä ohjelmaa juuri sinulle! Viikonlopun teemana on 'Kuninkaan lähteellä', ja menoon kuuluu Amazing Grace- seikkailu, lautapelailua, musiikkia, monipuolisia pajoja, sekä kuuntelemisen arvoisia opetuksia.
1
Millainen kesäjuhla kiinnostaa sinua eniten?
Tästä pu h uta a n
Luurin lumoissa Teksti Susanna Sarimaa, kuva iceviking/sxc.hu
Älypuhelimet mullistavat arkemme. Kuinka tärkeä puhelimesta voi tulla? iPhone, Nokian Lumia, Samsung Galaxy… Äly-
puhelimia riittää vaikka muille jakaa. Vain harvalla nykyään on niin vanhanaikainen puhelin, ettei sillä pääse nettiin. Vanhasta puhelimesta saatetaan olla tavallaan jopa ylpeitä: minäpä pärjäänkin luurilla, jolla saa soitettua, tekstattua ja laitettua herätyksen päälle. Toisaalta voidaan haikailla toisten hienompien puhelimien perään ja toivoa, että itselläkin olisi sellainen.
kun kanssa toisella puolella maapalloa. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että jotkut saattavat jutella puhelimen välityksellä, vaikka olisivat jopa samassa huoneessa. Sosiaaliset suhteet näyttäisivät muutenkin siirtyneen yhä enemmän verkkoon. Onko tämä hyvä vai paha, riippuu paljon ihmisestä.
Älä anna minkään hallita
Joskus puhelin voi saada niin lumoihinsa, että unohtaa, mitä ympärillä tapahtuu. Ei näe eikä Älypuhelimet ovat mullistaneet arkielämän. Ne kuule mitään omaan puhelinmaailmaansa. Muiovat kaikkialla läsnä. Monille tuottaa tuskaa olla ta se voi ärsyttää ja siksi seurassa on epäkohteliasta näprätä jatkuvasti luuria, tunti tarkistamatta, onko tullut viestejä, mailia tai Favarsinkin, jos muilla ei ole samaa Ruutututkimusten cebookissa kommentteja. tapaa. Siihen kannattaa myös mukaan päälle kolme Opettajat menettävät herkiinnittää huomiota, kuinka palmonsa kouluissa, kun pujon päivästä kuluu aikaa puhelituntia on jo helimet kaivetaan tunneilla men kanssa. Niin kuin moneen suurkulutusta. esiin taskusta. Yksi alkaa pemuuhunkin asiaan, puhelimeenlata, toinen peilaa tai ottaa kin voi jäädä koukkuun. Sitä ei kuvia kavereista. Älypuhelimilla ollaan jopa saavälttämättä edes itse tajua – eikä ainakaan ole tu aikaan kohuja. Esimerkiksi erotetun opettajan helppoa myöntää. Antti Korhosen tapaus tallentui videolle. Raamatussa sanotaan ”Kaikki on minulle luNämä puhelimet ovat pienentäneet maailmaa vallista, mutta kaikki ei ole hyödyksi. Kaikki on mientisestään. Sosiaalinen elämä on tarjolla koko nulle luvallista, mutta minä en anna minkään halajan. Ei tarvitse nähdä ketään eikä edes istua kolita itseäni.” (1. Kor. 6:12) Jos puhelin tuntuu aihetikoneen ääressä ja silti voi olla yhteydessä jonuttavan riippuvuutta, mennään Jumalan mielestä
Kaikkialla läsnä
väärään suuntaan. Mistään maallisesta asiasta ei saisi tulla meille niin tärkeää, ettemme selviä tai voi elää ilman sitä.
Joskus on tauon paikka
Mistä tietää olevansa koukussa? Jos hikikarpalot nousevat pintaan siitä, ettei pääse käsiksi puhelimeen tai tuijottaa sen ruutua yli kolme tuntia päivässä, tilanne vaikuttaa huonolta. Ruutututkimusten mukaan päälle kolme tuntia on jo suurkulutusta. Selkeitä määrityksiä on kuitenkin vaikea antaa, koska olemme erilaisia. Se, mikä jollekin on paljon, voi olla toiselle vähän, ja päinvastoin. Jos alkaa epäillä, ettei oma puhelimen käyttö ole kohdallaan, mikä estää pitämästä taukoa. Niitä löytyy, jotka ovat kokeilleet puhelinpaastoa. Täysin siihen ei tarvitse ryhtyä, vaikka päättäisikin, etteivät esimerkiksi mailit ja Facebook-viestit pomppaa näytölle. Tai päättäisi angry birdsin sijaan kuunnella opettajaa tunnilla. Sitä tuskin katuu myöhemmin! Kuitenkin kaikki hienot keksinnöt ovat Jumalan ansiota, joten älypuhelimen laadusta saa myös nauttia. Niiden kautta avautuu paljon mahdollisuuksia, vaikkapa evankeliointiin ja yhteydenpitoon toisten uskovien kanssa. Tärkeintä on silti pitää yhteyttä Jumalaan. Hän vastaa aina viesteihin ja puheluihin. Nuotta 6–7 /2013
21
r a a m atu n o pp il a a n a
Daavidin poika ja
Daavidin herra Teksti Anni Lähteenmäki, kuva 123RF.com
Daavid tuntui monella tapaa olevan erityisen läheisissä väleissä Luojansa kanssa, mutta silti Daavidkin oli vain erehtyväinen ihminen. Miten suhteen Jumalaan voi korjata kun on rikkonut Häntä vastaan? Daavidin jumalasuhteesta on kertomassa Leif Nummela, Uusi Tie lehden päätoimittaja ja raamattukouluttaja.
Lyhyesti ja ytimekkäästi: kuka oli Daavid?
Daavid oli yksi Vanhan Testamentin tärkeimpiä henkilöitä ja Israelin kuuluisin kuningas.
Millainen suhde Daavidilla oli Jumalaan ja mihin se perustui?
Daavidin suhde Jumalaan oli hyvin läheinen, voimakas ja vahva, voisi jopa sanoa että intohimoinen. Daavidiin voimme tutustua parhaiten hänen psalmiensa kautta, ja harvan henkilön jumalasuhteesta saamme Raamatussa niin rikkaan ja monipuolisen kuvan kuin minkä löydämme kirjoitettuna Daavidin psalmeihin. Niissä näkyy koko tunneskaala ilosta, kiitollisuudesta ja ylistyksestä aina pettymykseen, pelkoon ja ahdistukseen. Suhde Jumalaan oli Daavidilla ensisijainen, mikä näkyy muun muassa psalmissa 51. Siinä Daavid sanoo rikkoneensa yksin Jumalaa vastaan, vaikka tosiasiassa Daavid oli tuolloin tehnyt väärin monia muitakin vastaan. Daavidille hänen rikkomuksensa oli kuitenkin ensisijaisesti Jumalaa vastaan, ja ennen kaikkea Jumalalle hän halusi tehdä parannusta.
22 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
Kaikki ei mennyt kuin Strömsössä. Daavid töppäsi ja kunnolla. Mitä oikein tapahtui?
rannuksen ja palasi Jumalan yhteyteen. Tämä on kuvattuna hienosti katumuspsalmiin 51. ToisekDaavidin lankeemus on klassinen. Ensin hän si Daavidilla oli Vapahtaja. Daavid on Jeesus-kurikkoi kuudetta käskyä mielessään, eikä pysäyt- ninkaan esikuva, siihen tehtävään hänet valittiin tänyt siihen liittyvää synnin houkutusta vaan huolimatta hänen kaikista heikkouksistaan. Jeesusta sanotaan Daavidin teki aloitteen ja tutustui liipojaksi, mikä ei tarkoita an läheisesti toisen miehen että Daavid olisi Jeesukvaimoon. Tämä johti lopulHän osasi mennä oikeaan sen isä vaan että Jeesus ta aviorikokseen Batseban osoitteeseen, oikeaan kanssa. Kun tästä seuraon Daavidin jälkeläinen. korjaamoon, suoraan Jumalan Jumala antoi Daavidilsi lapsi Daavid koitti peitsyliin synteineen kaikkineen. le suuren lupauksen: hätää tekonsa murhaamalla nen suvustaan olisi tuleva Batseban miehen Urian. (2. koko maailman Vapahtaja, Sam. 11) Daavid ei ainoastaan rikkonut Batsebaa, Uriaa ja Jumalan käskyjä myös Daavidin Vapahtaja. Jeesus oli siis samalla vastaan, vaan myös kansaansa vastaan, sillä ku- kertaa Daavidin poika että hänen Vapahtajansa. ninkaan oli toimittava kansansa esimerkkinä.
Saulin mokattua Jumala hylkäsi hänet, mutta Daavidia ei. Miksi, oliko Daavid Jumalan lellikki?
Ei ollut. Oleellista on että Daavid erosi Saulista kahdella tavalla. Ensinäkin Daavid katui, teki pa-
Mihin Daavidin Jumalasuhde siis perustui?
Daavidin jumalasuhde perustui sataprosenttisesti Jumalan armoon, ei häneen itseensä. Uudessa testamentissa sanotaan ”minä olen löytänyt Daavidin, sydämeni mukaisen miehen, joka
K atug a llu pp i Koonnut Minttu Ryösö
Mistä saat Suhde DaavidillaJumalaan oli ensisijaine n.
voimaa? Reetta, 16: – Ystävistä.
Juha, 25: – Matkailusta, esimerkiksi Tallinnan risteilyistä.
Venla, 17: – Läheisistä ihmisistä ja musiikin kuuntelusta.
on tekevä kaikessa minun tahtoni”. (Apt. 13:22) Tuon ajan ihmisille Daavidista ensin mieleen tuli tietenkin mieleen tapaus Batseba, mutta Jeesuksen uhrin valossa anteeksiantamus myös Daavidin teon kohdalla oli totaalinen. Se ei tarkoita, että se mitä Daavid teki olisi oikein tai ettei sillä miten eletään olisi väliä, vaan sitä että ilman Jeesuksen hankkimia puhtaita papereita Taivaaseen pääsyä ei ole.
Daniel, 14: – Rukouksesta, Raamatun lukemisesta ja seurakunnassa käymisestä. Leif Nummela
Mikä on tärkein asia, jonka me voimme oppia Daavidin jumalasuhteesta?
Tee parannus ja usko Jumalan lupauksiin. Daavid ei luopunut Jumalasta ollessaan syvimmässä rotkossa niin kuin monet tekivät. Hän osasi mennä oikeaan osoitteeseen, oikeaan korjaamoon, suoraan Jumalan syliin synteineen kaikkineen, sillä Jumalan anteeksiantamus on täydellinen. Daavidista voimme oppia myös sen kuinka uskollinen Jumala on. Hän antoi Daavidille lupauksen ja täytti sen tuhannen vuoden päästä Kristuksessa aivan sanatarkasti.
Joonatan, 16: – Positiivisesta asenteesta ja huumorista.
Nuotta 1 /2013 Nuotta 6–7 /2013
23
H y vä k ys y m ys
Pitäisikö kerjäläistä auttaa? Teksti Siiri Virtanen, kuva saija tiilikainen
Monella romanilla ei ole koulutusta eikä henkilöllisyyttä.
Kevään tullen suurimpien kaupunkiemme ruuhkaisiin kadunkulmiin on ilmestynyt kerjääviä ihmisiä. Miten heitä voisi auttaa? Monta kysymystä putkahtaa mieleen, kun näkee romanikerjäläisen kadulla. Antaako rahaa vai kävellä vain ohi? Vai voiko muuten auttaa?
K
immo Oksanen kirjoitti kirjan ”Kerjäläisten valtakunta: Totuus kerjäävistä romaneista... ja muita valheita”. Hän kokosi siihen toimittajana saamiaan kokemuksia kerjäläisistä. Kun kerjäläisilmiö levisi Suomeen, monet miettivät miten noihin köyhiin, muualta tulleisiin muukalaisiin pitäisi suhtautua. Monissa ihmisissä he herättivät jopa vihaa, eihän sellainen köyhyys sovi Suomen katukuvaan. Se, että haemme hyväksyntää toisilta ihmisiltä, voi huonontaa itsetuntoa entisestään. Saamme kyllä toisilta ihmisiltä paljon hyvää, mutta kukaan muu kuin Jumala ei pysty tarjoamaan täydellistä ja ehdotonta rakkautta ja hyväksyntää.
Kerjääminen on työtä
Kimmo Oksanen sai työtehtäväkseen perehtyä Romanian romaneihin, tutummin katujen kerjäläisiin. Kirjassaan hän pohtii, miten heitä voisi auttaa. Haastateltuaan itse kerjäläisiä, hän huomaa, että toisin kuin esimerkiksi suomalaiset, romanit eivät häpeä kerjäämistä. Se on heille työtä. Monet tekevät kesäisin Romaniassa esimerkiksi maatiloilla töitä, mutta talvella niitä ei löydy.
Antaako vaiko eikö antaa?
Kun pohditaan, pitäisikö kerjäläisiä auttaa, nousee esille monia näkökulmia. Monet ovat sitä mieltä, että jokaisen kansan tulisi huolehtia omistaan, eikä meillä ole velvollisuutta elättää muita. Monet myös miettivät, että jos he antavat rahaa kerjäläiselle, menevätkö rahat oikeasti tämän kyseisen ihmisen tarpeisiin?
24 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
Onko taustalla joku, joka päivän päätteeksi kerää potin ja jättää kerjäläisille vain hilut? Tästä ollaan montaa mieltä. Oksanen huomauttaa, että kukaan ei ole itse nähnyt näitä salaperäisiä taustatoimijoita, mutta aina jonkun kaveri tai kaverinkaveri on heidät nähnyt. Ja sattumoisin tämä joku haluaa ”pysyä nimettömänä”. Oksanen myös toteaa, että Romaniassa romanien keskellä kulkee huhu, että asenteen muuttamien olisi tärkeSuomesta löytyy töitä. Useat myös ää. Se, että jokaisella olisi henRomanit eivät puhuvat, että kerjääminen pohjoikilöllisyys, kannustaisi varmasti häpeä kerjäämistä. huolehtimaan itsestään ja eläsessa on kannattavaa, siellä annetaan rahaa. mästään. Monet romanit asuvat kotimaassaan maaseudulla röttelöissä, ja SuoIhmisiä ilman henkilöllisyyttä messa kerjäläiset joutuvat jopa siltojen alle nukMutta miten siis auttaa kerjäläistä? Jos ei halua kumaan. Lasten koulunkäynti saattaa keskeytyä, antaa rahaa tai pelkää sen menevän jollekkin kun he joutuvat vanhempiensa kanssa kerjuulle. muulle? Kirjassaan Oksanen kertoo käynneistään Romaniassa. Hän haastatteli siellä valtiosihteeri Paljonko kerjäämällä tienaa? Gruia Bumbua. Oksanen kysyi Bumbulta, pitäisikö Monet pääkaupunkiseudun kauppiaat ovat omalhelsinkiläisten antaa romaneille rahaa. Bumbun ta osaltaan osallistueet kerjäläisten auttamiseen. vastaus oli selkeästi ei, sillä romanien ongelmat He vaihtavat romanien saamat kolikot seteleihin, olisi ratkaistava heidän kotiseudullaan. ja esimerkiksi käännättävät kirjeitä. Tosin löytyy Monella romanilla ei ole koulutusta eikä henkauppiaitakin moneen junaan. Jotkut ovat soitelkilöllisyyttä. Monella ei ole myöskään halua käyleet poliiseille ”häiritsevistä” kerjäläisistä oven dä kouluja, eikä kannustaa lapsiaan siihen. Tämän pielessä.
Musiikkilinja 2013—2014
Musiikkilinja on sinulle, joka tahdot kehittyä muusikkona tai musiikin harrastajana ja kasvaa kristittynä. Opiskella voit lukukauden tai -vuoden. Lukkarissa intensiivistä opiskelua. Kehittymistä oman instrumentin parissa ammattitaitoisten opettajien johdolla. Tuhdisti musiikin teoriaa. Yhtyesoittoa ja laulua. Keikkoja ja konsertteja. Rautaista raamattu opetusta. Luovuuden iloa ja rentoa meininkiä unohtamatta! HAE NYT!
www.sro.fi/musalinja
ANTAA SATAA, ME OLEMME SUOJASSA! Lue lisää aiheesta: Airi Markkanen, Heini Puurunen ja Aino Saarinen; Huomio! Romaneja tiellä Virpi Mäkinen ja Anne Birgitta Pessi; Kerjääminen eilen ja tänään Kimmo Oksanen; Kerjäläisten valtakunta: Totuus kerjäävistä romaneista.. ja muita valheita
Jos Romanian romani hakee Suo- maassa tuntitolkulla, jos eivät saisi messa töitä, on lähes varmaa ettei rahaa. Mutta toisaalta taas, monet hän sitä saa. Vaikka useat romanit ovat velkaa suuriakin summia matolisivatkin hyviä työntekijöitä, ikävä kastaan Suomeen. Jos romani ei saa kyllä työllistyminen on vaikeaa. Niin- velkojaan maksettua, hän saattaa pä useimmat heistä päätyvät kerjää- joutua tekemään pimeitä hommia, tai esimerkiksi vamään. Kerjäämään Kerjäämään houkuttelee rastelemaan. houkuttelee myös Suoraa vastausmyös kohtalaisen hyvä kohtalaisen hyvä ta kysymykseen ” palkka. palkka. Oksanen Pitäisikö kerjäläistä kertoo, että viranauttaa?” on vaikea omaisten tiedon mukaan vuonna löytää. Toteuttakaamme siis Jumalan 2008 yksi kerjäläinen saattoi tienata sanaa, ja pohtikaamme jokainen sypäivässä (noin kahdeksassa tunnis- dämessämme, mikä on oikein: ”Kaiksa) 15-70 euroa. Se tekee aika hyvän ki, minkä tahdotte ihmisten tekevän palkan kuukaudessa. On miettimisen teille, tehkää te heille”. arvoisa, jaksaisivatko romanit kykkiä
Nuorten evankeliumijuhlat Lohtajalla 28.-29.6.2013 The Road Idän Ihmeet Pastorit Saraste Miriam MGtH duo Kallio Herz Ossi Mäki-Reini Park 7 Sofian talo Lohtajalaista nuoren seurakunnan draamaa Musti Lähteenmaa Oili Ijäs Pasi Palmu Liisi Saarimaa Samuli Luomaranta Juha Heinonen Timo Nisula Erkki Koskenniemi Yllätys esiintyjiä Nuoria puheen vuoron pitäjiä ja paljon muuta
Elävää musiikkia, ihania ihmisiä, vahvaa Sanaa, riemukasta draamaa, Lohtolainen viisiottelu, Riemumessu, yöjatkot, salamapuheita, Siikkarijamit, keskustelukanavat, nuorille oma telttailualue. Nuotta 6–7 /2013 25 Evankeliumijuhlille vapaa pääsy. Lisätietoja sley.fi/nuoriso
R a a m is
Uskon rohkeus vai tyhmänrohkeus? Teksti Pekka Ryhänen, kuva Rosella Apostoli/SXC Kirjoittaja on Kuopion ja Pieksämäen OPKOjen opiskelijatyöntekijä
t!
Lue 1. Pie
En ole tästä maailmasta mutta olen kuitenkin. Elän täällä mutta en kuitenkaan elä? Olenko riittävän rohkea vai liian arka uskossani? Miten siis minun kuuluu olla? Tilanne on suorastaan ristiriitainen, mutta sen kuuluukin olla. masta joka meillä on Jumalan omina lapsina. Nostan kirjeestä teeman, joka on erittäin ajanMutta kristittynä eläminen ei johda suoraan menestykseen. Sen sijaan apostoli ohjaa meitä kohtainen: jotkut ajattelivat, ettei uskon tarvitse näkyä päivittäisessä elämässä ja elämän valinKristuksen jalanjälkiin. Kristus eli niin kuin uskoi ja noissa. Ei kristityn pidä poiketa ympäristöstään, lopulta myös kuoli sen vuoksi. Kuolemansa hetvaan voi elää niin kuin toisetkin ja varaan sunnunkellä hän ei herjannut herjaajiaan vaan rukoili heitaiaamupäivän uskonasioille. Toiset taas olivat dän puolestaan. Näin hän kantoi meidän syntimrohkeita. He olivat valmiit me ja osti meidät verellään Pietari oli nuorempana puolustamaan uskoaan, Jumalan omiksi. vastaamaan herjauksiin tyhmänrohkea Jeesuksen samalla mitalla. Haluttiin Ristin tielle seuraaja, jonka kantti petti näyttää sanoin ja teoin, etTälle tielle, Kristuksen seutiukassa paikassa. Hän on siis tei kristittyjä kannata pilraan Pietari johdattaa lukiasiantuntija tässä kata. Nämä ihmiset pitivät joitaan. Tie on ristintie, eikä kysymyksessä. uskon ulkopuolella olevia kunnian tie. Tarjolla ei ole naapureitaan ja erityisesti ihmisten arvostusta, ei rapakanallista valtiovaltaa pahoina ja kartettavina. haa eikä vaikutusvaltaa. Ennemminkin vaikeukTärkeintä oli pysyä itse oikealla polulla ja välttää sia, ahdistusta, kyyneliä. Ei kuulosta kovin houkaikkea maailmallista. Nämä kaksi kiusausta tukuttelevalta. lee helposti mieleen, kun miettii omaa suhdetta Voimme kuitenkin jo matkan aikana kokea maailmaan. huolenpitoa, ja vaikeuksien jälkeen meitä odottaa sama päämäärä kuin Kristusta: kunnia ja kirkkaKristuksen jalanjäljissä us Taivaassa, Jumalan luona. Vaikean matkan voi Mutta mikä on Pietarin kanta asiaan? Muistamtaivaltaa, jos päämäärä on sellainen minne kanme evankeliumeista, että hän oli nuorempana nattaa mennä. Pietari ei tyydy pinnalliseen lohtyhmänrohkea Jeesuksen seuraaja, jonka kantti dutteluun matkan vaivoista, vaan hän kirkastaa petti tiukassa paikassa. Hän on siis asiantuntipäämäärää. ja tässä kysymyksessä. Nyt hän tahtoo osoittaa jokaiselle miten hienoa on olla kristitty. Saamme Ilo voittaa olla iloisia, jopa ylpeitä, siitä ihmeellisestä aseEnsimmäinen Pietarin kirje opettaa meille, mitä on elää kristittynä tämän maailman keskellä. Se opettaa meitä näkemään iloa siellä, missä näkyy vain surua ja masennusta, ja surua siellä missä näkyy iloa; kunniaa siellä missä näkyy häpeää ja Raamatunkohtia: häpeää siellä missä näemme kunniaa. Uskon sil1. Piet 2:11–12: Rakkaat ystävät, te jotka asutte muukalaisina vieraassa maassa. Minä kehotan teitä pysymään erossa tämän maailman himoista, jotka sotivat sielua vastaan. Eläkää moitteettomasti pakanoiden keskellä, jotta he teitä pahantekijöiksi panetellessaan havaitsisivatkin hyvät tekonPietarin ensimmäinen kirje on kiertokirje. Se on ne ja ylistäisivät Jumalaa sinä päivänä, jona hän lähetetty monille, pienille kristittyjen ryhmille, ei kohtaa heidät. siis vain yhdelle seurakunnalle niin kuin useimmat Uuden testamentin kirjeistä. Vastaanottajat 1. Piet. 3:8 –11: Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, asuivat Vähässä Aasiassa, nykyisen Turkin seujakakaa toistenne ilot ja surut, rakastakaa toisianduilla. He elivät vaihtelevissa oloissa ja olivat ne ja olkaa hyväsydämisiä ja nöyriä. Älkää vastatkohdanneet erilaisia vaikeuksia. ko pahaan pahalla älkääkä herjaukseen herjaukNiinpä kirje on luonteeltaan avoin: se tarjosella, vaan päinvastoin siunatkaa. Siihen teidät on aa neuvoja, rohkaisua ja lohdutusta monenlaikutsuttukin, jotta perisitte siunauksen. Sillä se, josille ihmisille. Jokainen voi löytää siitä itsensä ka tahtoo rakastaa elämää ja haluaa nähdä hyviä ja oman elämäntilanteensa. Siksi tämän kirjeen päiviä, hillitköön kielensä pahoista sanoista ja edessä kannattaa pysähtyä ja pureutua syvälle huulensa valhetta puhumasta. Kääntyköön hän sen sanomaan. 1. Pietarinkirje on todennäköisespois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja ti kirjoitettu Roomassa 60-luvun alussa, vähän pyrkiköön siihen. ennen Pietarin marttyyrikuolemaa. Apostoli ei kuitenkaan ole itse sanellut tekstiä, koska se on
Arat ja rohkeat kristityt
millä näemme lepoa siellä, missä on kärsimystä, ja kärsimystä missä levätään. Näemme elämää siellä, missä on kuolemaa ja kuolemaa siellä, missä on elämää.
Rauhattomuus maailmassa, rauha omassa tunnossa
Monissa asioissa elämässä on syytä välttää jännitteitä ja aktiivisesti purkaa ne. Jos olet riidoissa lähimmäisesi kanssa, niin asia täytyy ilman muuta selvittää – muuten siitä voi seurata vaikka mitä ongelmia tai välit voivat mennä kokonaan. Jos sinua vedetään kahtaalle, niin on valittava jompikumpi. Et voi tehdä kahta asiaa yhtä aiMikäli emme koe kaa, ennen pitkää on jännitettä suhteessa valittava. maailmaan, niin silloin Mutta suhteesjoko elämme täysin sa maailmaan asia on toisin: meidän tulee maailman mukaan tai olla jatkuvassa jänsitten olemme niin nitteessä suhteeseristäytyneet siitä, ettei sa siihen. Mutta mikse aiheuta meille si? Mikäli emme koe ongelmia. jännitettä suhteessa maailmaan, niin silloin joko elämme täysin maailman mukaan tai sitten olemme niin eristäytyneet siitä, ettei se aiheuta meille ongelmia.
Elämä todistaa
Moni Uuden testamentin kirje käsittelee tätä ongelmaa sen ajan kristittyjen näkökulmasta. Tuolloin asiat olivat monella tapaa hankalasti. Kristitty ei saanut palvoa keisaria Herrana, vaan hänen
1. Pietarin kirjeen taustoja
26 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
kirjoitettu varsin hyvällä kreikan kielellä. Kirjeen lopussa (5,12) mainitaankin Silvanus, joka lienee muokannut Pietarin sanoman lopulliseen asuunsa. Monet tutkijat uskovat tosin, että 1. Pietarinkirje olisi laadittu vasta Pietarin kuoltua, 80–90 -luvulla. Ajatellaan myös että kirjoittaja olisi Paavalin oppilas. Uusin tutkimus korostaa kuitenkin kirjeen itsenäistä, Paavalista riippumatonta luonnetta. Yhteisiä ovat alkukirkon perinteinen opetus ja virret, joihin kirjoittaja viittaa tavan takaa. Mutta samalla siinä kuuluu vanhan apostolin lämmin ja sydämellinen ääni, jolla hän opastaa uusia kristittyjä elämään tämän maailman keskellä. (lähteenä http://sley.fi/1piet johdannot)
Kysymyksiä tekstin äärellä 1. Miten uskon tulee näkyä elämässä? 2. Miten kristitty suhtautuu vainoihin, pilkkaan ja vastoinkäymisiin? 3. Mieti tilannetta, jossa olet joutunut negatiiviseen asemaan kristinuskon vuoksi? a) Valitaan yksi tapaus yhteisesti pohdittavaksi, mikäli sen kertoja niin haluaa b) Miten löytää toimiva kompromissi tai aivan uusi ratkaisu tilanteeseen? 4. Miten Jeesus suhtautui hänelle vihamielisiin ihmisiin? a) Milloin Jeesus vaikeni? b) Milloin Jeesus vastasi takaisin? 5. Mitä Jeesus teki ristillä vainoojilleen?
Nuorten raamattulinja PK Raamattuopistolla Kauniaisissa on turvallista ottaa askeleita kohti itsenäistymistä. Raamattutietouden lisäksi karttuvat ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot. Opiskella voit lukukauden tai -vuoden.
Lähteet ja linkit sley.fi/1piet ley.fi/mediakirjasto/2433/ 1-piet-00-johdanto sley.fi/mediakirjasto/12498/ 1-piet-00-johdanto
U U T TA
Lukuvuoden mittaiselle PK Internationalilla tutustut lähetystyön eri osa-alueisiin sekä kulttuurien ja uskontojen väliseen kohtaamiseen. Harjoittelujakso ulkomailla. Linja toteutetaan yhteistyössä Kylväjän kanssa. Hae nyt! www.sro.fi/pk Suomen Raamattuopisto, Helsingintie 10, 02700 Kauniainen, p. 09 5123 910, info@sro.fi, www.sro.fi
tuli pitää Jeesusta Herrana. Julkinen Jeesuksen omaksi tunnustautuminen tiesi vainoa ja hyvin todennäköisesti väkivaltaisen kuoleman. Miten siis kristityt elivät tuona aikana? Miten he selviytyivät tuosta suunnattomasta jännitteestä? Vaikeassa tilanteessa on kaksi reittiä mennä metsään: 1. Ollaan passiivisia ja piilotellaan uskoa 2. Vastustetaan samoin keinoin ja yritetään olla itse kovempia niin, että nolataan vastustaja Hyvän tekeminen on selviytymiskeino hankalista tilanteista, joissa ei ole voinut turvautua esivallan apuun. Ei ole kysymys siitä, että pitääkö kristityn tehdä hyviä tekoja, jotta hän voi pelastua. Me tarkastelemme ehkä kysymystä enemmän siitä näkökulmasta, mutta tässä kohden näkökulma on aivan erilainen. Paras toimintamalli on kuitenkin vastata sävyisästi syytöksiin ja vääriin käsityksiin ja elää itse moitteettomasti. Oma elämä todistaa parhaiten sanoman uskottavuuden puolesta. Pietari kehottaa luopumaan väkivaltaisesta vastarinnasta. Tulee vastata moitteettomalla käytöksellä, jotta kaikki näkevät ettei panetteluihin ole aihetta. Silloin panettelija joutuukin huonoon asemaan, eikä paneteltava.
Riparit 2014 “Huippukokemus
“Hyvä meininki!
2014
“MAHTAVA PAIKKA
“Opin uutta itsestäni ja uskosta
Vivamo 1: 4.6.–14.6.2014 • Vivamo 2: 25.6.–5.7.2014 • Vivamo 3: 9.7.–19.7.2014 • Vivamo 4: 23.7.–2.8.2014 • Oronmylly 1: 4.6.–14.6.2014
Rukous Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Jeesus, kiitos siitä, että Isä on luonut minut sinun kauttasi ja sinä näet ja tunnet minut. Kasteen kautta minut on otettu omaksesi ja olen saanut Pyhän Hengen ja ikuisen elämän. Sinä tiedät, missä olen rohkea ja missä olen arka. Vahvista minua Pyhän Henkesi avulla sinun tuntemisessasi niin, että sinä nouset suuremmaksi asiaksi kuin minun rohkeus tai pelkoni tässä maailmassa.
HINTA 399 e. ILMOITTAUDU NYT: Vivamo puh. 0207 681 760, vivamo@sana.fi www.vivamo.fi Oronmylly puh. 0207 681 740, oronmylly@sana.fi www.oronmylly.fi Nuotta 6–7 /2013
27
!
Asi a ntu nti j a va sta a Koonnut Mari Le
Miten pääsen eroon pornoriippuvuudesta? Moikka! Olen miettinyt paljon tulevaa perhettä ja elämänkumppania. Haluaisin kysyä sinulta kysymyksen; miten lapsettomuus vaikuttaa onnellisuuteen? Tarkoitan, että mitkä ovat hyviä ja mitkä huonoja asioita lapsettomuudessa? - Yks vaan Hei! En löytänyt mistään tutkimuksia, missä lapsettomuuden vaikutusta onnellisuuteen olisi tutkittu. Mutta ymmärrettävästi se on lasta toivovalle parille vaikea asia, että lasta ei odottelusta huolimatta tule. Joku on sanonutkin, että lapsia ei tehdä, niitä saadaan. On selvää, että lapsettomuus on voi olla kipeä kriisi. Monille hedelmöityshoidot, sijaisvanhemmuus tai adoptio ovat keinoja päästä vanhemmaksi. Varmasti lapset tuovat paljon iloa, elämää ja onnellisuuttakin, onhan se osa Jumalan luomistyötä. Onnellisuutta tutkineet ovat huomanneet, että onnellisuuteen ei vaikuta koulutus, ilmasto, rotu, älykkyys tai sukupuoli ja terveydentilalla. Elämäntapahtumilla ja iällä on vain vähän merkitystä onnellisuuden kannalta. Onnelliseksi itsensä mieltävillä ihmisillä on yhteisinä piirteinä mm. päivittäinen/viikottainen liikunta, elämänmittaisia tavoitteita, optimistinen elämänasenne, kiitollisuus ja halu auttaa toisia. Lisäksi he ovat paljon tekemisissä ystävien ja sukulaisten kanssa. Onnellisuus on tavoiteltavaa; sen lisäksi, että onni tuntuu hyvältä, se myös pidentää ikää. Lähes puolet onnellisuudesta on seurausta omasta asenteesta ja elämäntavasta. Raamatussa ei suotta sanota, että onneni on olla Herraa lähellä... Jumalalla
on varattuna hyviä päiviä ja onnea meille sekä tätä elämää varten, että tulevaa. Päivi Moi! Olen 15- vuotias nuori tyttö, jolla on vaikeeta, kun läheinen on mennyt pois ja minua on kiusattu 9 vuotta. Koulukiusaaminen alkoi, kun olin 1. luokalla. Minut tönäistiin koulun portaat alas ja nipisteltiin. Olen ujo enkä rohkea. Haluaisin, että isäni ymmärtäisi, että minä haluan olla uskossa, enkä luovu siitä ja toivoisin että olisin rohkeampi, enkä niin ujo. Saa rukoilla. – pelokas Ihan aluksi haluan sanoa, että todella kurjaa, että koulussa kiusataan! Ihan käsittämätöntä, että vuodesta toiseen pilkanteko voi jatkua niin, ettei sitä saada aikuisten taholta loppumaan. Koulukiusaaminen voi vahingoittaa itsetuntoa, joten on todella tärkeä, että saat siihen apukeinoja jostain. Kannattaa lukea asiaan liittyvää kirjallisuutta ja keskustella jonkun asiaa ymmärtävän kanssa. On tutkittu, että vaikeistakin kiusaamiskokemuksista selviää paremmin, kun on joku aikuinen, jolle jutella ja joka tukee. Mielestäni ujous ja rohkeus eivät ole toistensa vastakohtia lainkaan. Rohkeutta on se, että uskaltaa pelätä ja kohdata heikkoutensakin, niin kuin olet tehnyt jo kauan: mennessäsi kouluun, vaikka koet tulevasi kiusatuksi. Ujous taas on luonteenpiirre, jonka kanssa tuttavuuden tekeminen toisten kanssa vaatii aikaa ja sopeutumista. Ujous ei ole vika, vaikka monet mieltävät se sellaisek-
si. Ujo on yhtälailla arvokas ja hänen mielipiteensä ja tunteensa tärkeitä, vaikka ei olekaan niitä suuna päänä toitottamassa. Toivot, että isäsi ymmärtäisi sinua ja uskoasi. Uskoa taitaa olla niin vaikea selittää, että joskus voi tuntua, ettei mitkään sanat riitä sitä kuvailemaan, ja ymmärrystä on vaikea saada. Kaikki kun eivät usko samalla lailla. Pidän kuitenkin tärkeänä, että voisit jollain lailla jutella isäsi kanssa näistä ja muistakin asioista. Voi olla vaikea ottaa asioita puheeksi; joskus tekstiviesti tai kirje voi olla sopiva aloitus. Rukoilen sinulle, en suinkaan ujouden poistumista, vaan sen kanssa sovussa elämistä. Olet jo rohkea, rukoilen että huomaisit sen itsekin! Päivi Hei! Miten päästä eroon pornoriippuvuudesta, joka on vaivannut minua jo vuosia? - Olenko huono uskovainen? Nettiporno on yksi aikamme isoimmista kiusauksista ja se valitettavasti koukuttaa monia. Sielunvihollisen tarkoitus on, että hän saa osoitaa meille kiusauksen, joka tuntuu ylivoimaisen mukavalta, ja sitten kun lankeamme, niin syyllisyys on sitäkin suurempi. Tällä tavalla sielunvihollinen eli syyttäjä toimii myös nettipornon kanssa. Hän haluaa näyttää meille tulevaisuuden, jossa ei ole toivoa. Jumala toimii onneksi toisella tavalla. Kristityn elämään kuuluu pari asiaa, jotka liittyvät olennaisesti kysymykseesi: 1. Syntiä vastaan taistelu, ja 2. Armoon luottaminen.
Lue juttu Houkuttava ja koukuttava porno Nuotta.comista.
Kristityn tulee kamppailla syntiä vastaan kaikilla tavoilla. Roomalaiskirjeessä sanotaan näin: Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan (Room: 13:14). Joka päivä meidän on taisteltava synnin houkutuksia vastaan. Kun taistelemme yksin syntiä vastaan, jäämme syyllisyytemme alle, mutta Jumalan armo vapautaa syyllisyydestä. Jos olet kipuillut asian kanssa vuosia, älä yritä taistella yksin vaan vie asiasi rauhallisesti rukouksessa Jumalalle, sanoen ”auta minua, etten lankeaisi enää tuohon samaa ansaan”. Sinun kannattaa myös käydä ripittäytymässä asiasta yksityisesti. Helpottaa, kun saa puhua suuren syyllisyyden jollekin. Kun seuraavan kerran lankeat, sielunvihollinen toivoo, että katsot itseesi täynnä syyllisyyttä, se on virhe. Saat katsoa Jeesukseen täynnä syyllisyyttä ja hän ottaa armollaan syyllisyytesi pois. Niissä hetkissä saamme luottaa 100%, että kaikki synnit on sovitettu Golgatalla. Jeesus on kuollut sovittaen kaikki synnit - ne kipeimmätkin. Hän antaa anteeksi! Niin ikään roomalaiskirjeessä sanotaan: "Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassamme" (Room. 6:23). Tietous tästä ei tietenkään anna lupaa tehdä aina vain enemmän syntiä. Päinvastoin. Meidän tulee siis tehdä kaikkemme, ettemme tekisi väärin. Ja samalla - saamme joka päivä luottaa siihen, että Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä. Voimia ja siunausta kilvoitteluun ja lepoa ja rauhaa Kristuksessa! Samppa
staavat:
Kysymyksiisi va
Olen Päivi Niemi. Teen monimuo-
toista ihmissuhdetyötä kouluttajana, luennoitsijana, terapeuttina sekä nuorisotyön eri muodoissa. Perheeseeni kuuluu mieheni Lasse, sekä Pimu-koira. Harrastan lukemista, liikuntaa, kirjoittamista ja sisustamista.
28 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
Olen Samppa Luomaranta . Olen Sleyn nuorisotyöntekijä. Asun vaimoni kanssa Kirkkonummella. Työhöni kuuluu nuorteniltojen, leirien, tapahtumien ja erilaisten nuortentempausten järjestäminen. Koen, että tässä ajassa hengelliselle nuorten toiminnalle on erityisen suurta tarvetta.
Hei! Olen Mari Le Tampereelta. Olen juuri valmistunut media-assistentti. Nautin elämästä, ihmissuhteista ja Jumalasta. Pidän myös shoppailusta, valokuvaamisesta ja elokuvista. Kirjoitan naiseusblogia ja nyt toimin myös Nuotalla.
Haluatk Lähetä k o kysyä jotain? yss mari.le@ ärisi osoitteesee n nu viestissä otta.com! Ilmoit a si, kenell e kysym ys on osoit ettu.
S a r j a ku vat Pekka Rahkonen Satu Eronen Petri Pelkonen
Jaak. 1:13 Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: “Jumala minua kiusaa”; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. Ef. 4:27 Älkääkä antako perkeleelle sijaa.
Jaak. 1:14 … jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee;
KUVA3 Mark. 4:19 mutta maailman huolet ja rikkauden viettelys ja muut himot pääsevät valtaan ja tukahuttavat sanan, ja se jää hedelmättömäksi. Jaak. 1:16 Älkää eksykö, rakkaat veljeni. Nuotta 6–7 /2013
29
Element al Salla Santapukki Aleksi Soininen
Kissa pöydälle on ilmestynyt! Hieno lahjaidea! Toimivaa materiaalia nuorisotyön käyttöön
t! y n a ila
T
4 €/kpkullut) itus
(sis. toim
30 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
Tilaukset: toimitus@nuotta.com Isommasta tilauksesta esim. seurakuntaan on mahdollista saada huomattavaa alennusta. Ota yhteyttä!
Huom! Nuotan tilaajat saavat uuden Kissa pöydälle -dvd:n tilaajalahjana elokuun Nuotan mukana.
Nuotta 6–7 /2013
31
Kuva Siiri Virtanen
Nuota n r istikko Laatinut Mikko Piiroinen
Ristikon ratkaisuksi muodostuu numeroiduista ruuduista eräs tärkeä sana.
Ratkaisu seuraavan Nuotan tapahtumatorilla.
34 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
Te atte r i
6 1 3 o N m e t I arvosta n e s i m h i Näytelmä ja dollareissa – euroissa
Teksti Elina Jokinen, KUVA SUHE PROMO
Astelen pitkin loskaista kujaa ja pohdin olenko sittenkään tullut oikeaan paikkaan. Seiniä koristavat graffitit ja ympärillä kohoavat rakennukset muistuttavat lähinnä varastotiloja. Luotan kuitenkin opasteeseen joka johdattaa minut Suhe-teatterin sisäänkäynnille. Vanha betoninen rakennus luo täydelliset puitteet näytelmälle joka kaivautuu kyynärpäitään myöten kuvottavaan aiheeseen – ihmiskauppaan.
O
len sopinut tapaavani ohjaaja-käsikirjoitYLI 30 MILJOONAA taja Tytti Rintasen ennen esitystä. Minut Ja pahuuttahan näytelmän aiheessa riittää. ohjataan alakertaan, jossa itse teatterikin Maailmassa arvioidaan olevan yli 30 miljoonaa ihmiskaupan uhria – toisin sanoen orjaa. Suuri sijaitsee. Salissa rastapäinen nuori nainen viittilöi kiivaasti näyttelijäjoukolle ja puhua papattaa osa heistä on seksiorjia, mukaan lukien miljooenglanniksi viime hetken ohjeita. Minut viitataan nat lapset. Ikäraja K15 ei ole laisinkaan liioitelistumaan nopealla kädenhuiskautuksella. Pian tu – katsomisesta tulee paha olo. Kesken näytelmän kaksi naista nousee eturivistä ja lähtee Tytti lopettaa palaverinsa ja tulee tervehtimään. Naisesta huokuu energisyys ja kädenpuristus on pois. Lavan reunalla toinen huutaa, ettei tämä vahva. Istuudumme takahuoneeseen ja Tytti alole kristillistä teatteria, vaan sairasta vääristekaa kertoa tarinaansa. lyä. Spoilerina todettakoon, että kohtaus oli osa Inspiraationsa näytelmän tekemiseen Tytti näytelmää. En kuitenkaan ihmettelisi, jos jotkut sai viime kesäkuussa, kun hän kuuli A21-järjesreagoisivat näkemäänsä edellä mainitulla tavaltön puhujan Julia Immosen koskettavan kertola. Aina kun joku tuo esille maailman epäkohtia, muksen ihmiskaupasta. moni kiistää ongelman ja suutuspäissään sulkee –Halusin tehdä aiheesta näytelmän – syyssilmänsä ympäröivältä pahuudelta. kuussa pidettiinkin jo koe-esiintymiset, Tytti kertoo. Kun kysyn, minkälainen prosessi näySorrettujen auttaja telmän kokoaminen on ollut, saan vastaukseksi Näytelmän alussa yksi näyttelijöistä toteaa: ”On väsyneen huokauksen. lottovoitto syntyä vapaaksi”. Kotimatkalla tajuan – Rankkaahan tämä asian koko laajuudessaan. Elämämon ollut. Pitkien opis“Jumalan rakkaus on tullut me täällä Suomessa on etuoikeutetkelupäivien jälkeen tua. Niin monesti kuin onkin kuulkonkreettiseksi maailman lut siitä kuinka kiittämättömiä me kokoonnuttiin vielä pahuuden tullessa ilmi.” monen tunnin pituisiin olemme ja kuinka taas kerran Afritreeneihin. Paljon on kan lapset näkevät nälkää sillä välin itketty ja sairaustapauksia on sattunut useita. kun heitämme ruokalassa annoksemme roskiin, Kuitenkin prosessi on ollut myös äärimmäisen ei asia kuitenkaan ole jäänyt erityisemmin vaisiunattu. Olen itse saanut kasvaa ihmisenä ja vaamaan mieltä. Nyt se jäi. Pyydän Tyttiä tiivisryhmässä muiden kanssa. Esirukoustiimi on oltämään näytelmän idean yhteen lauseeseen. lut apuna ja Jumalan rakkaus on tullut konkreetVastaus kuuluu:” Jumalan tahto on, että me metiseksi maailman pahuuden tullessa ilmi. nemme sorrettujen ja huono-osaisten avuksi”.
On lottovoitto syntyä vapaaksi.
Lue lisää http://ww
ihmiskau
pasta:
w.ihmisk a
uppa.fi/
Vastauksen taustalla on Tytin mukaan monen monta Raamatunkohtaa. Paljon tärkeämpää kuin riidellä iänikuisista oppiristiriidoista olisi mennä säteilemään Jumalan valoa niille, jotka elävät pimeydessä. ”Ei ole aikaa lillua paikallaan, täytyy uida eteenpäin. Mitä nopeammin ui, sitä nopeammin pääsee vastarannalle ja saa ehkä vedetyksi mukanaan muutaman muunkin”, lisää Tytti kipakasti puheensa loppuun.
Mitä minä voin tehdä
No mitä me tavalliset opiskelijat sitten voimme tehdä? Ei meillä ole resursseja auttaa muita. ” – Ja höpö höpö, toteaa Tytti. – Voi vaikka myydä tavaraa kirppiksellä ja antaa tuoton ihmiskaupan vastaiseen työhön tai leipoa jotain kirkon myyjäisiin. On myös olemassa monia järjestöjä, jotka auttavat ihmiskaupan uhreja, esim. Suhen oma ihmiskauppatiimi Sheva. Tietoisuuden lisääminen on tärkeä osa ihmiskaupan vastaista työtä. Jo kaverille kertominen siitä, mitä maailmalla tapahtuu, on iso apu. Kun vaan porukka nousisi sieltä sohvan pohjalta tosi-TV:n parista ja unohtaisi hetkeksi elintärkeät shoppailunsa, voisi Jumala alkaa vaikuttaa ihmisissä uudella tavalla! Haastatteluaika alkaa olla lopussa. Tytti kiiruhtaa pitämään rukousta ennen näytelmän alkua huikaten näyttelijöille: – Let’s pray! Samaa minäkin toivon. Rukousta nimittäin ei tässä maailmassa voi ikinä olla liikaa. Nuotta 6–7 /2013
35
G OS PE L
Deuteronomium on: Miika Partala Laulu, kitara Manu Lehtinen Basso, taustalaulu Kalle Paju Kitara Janne-Jussi Kontoniemi Rummut
Metallia jo 20 vuotta Teksti Hanna-Reetta Hietikko, kuva Lasse Niskala
V
uonna 1993 perustettu Deuteronomium (lat. viides Mooseksen kirja) ”ei syntynyt suunnitelmallisesti tai erityisestä päätöksestä perustaa kristillinen metalliyhtye”, Miika Partala kertoo. 1990-luvun alussa Suomessa oli vain kourallinen metallimusiikkia kuuntelevia kristittyjä. Tavoitteena on päästä Vaikka bändin soittamaan jokaiselle kaikilla jäsemantereelle. nillä on omat mieltymyksensä, deuteronomiumilaisten yhteisiä esikuvia ovat aikakin Stryper, Slayer ja Iron Maiden. Sittemmin kuitenkin rankemman musiikin esiinmarssi ja läpilyönti tapahtui sekulaaripuolen lisäksi myös gospelpuolella. Metallimusiikin suosion nousun lisäksi on moni muukin asia suomalaisen gospelin parissa muuttunut, Miika kertoo. Tarjonta on lisääntynyt niin bändien kun musiikkityylien suhteen. Lisäksi hommasta on tullut ammattimaisempaa kaikilla mittareilla arvioiden.
Bändin kasvukipuja ja tarinoita
Myös Deuteronomium on muuttunut vuosien varrella. Yhtyeen perustajajäsenet ovat veljekset Manu ja Jarno Lehtinen. Mukaan bändiin tulivat vuonna 1993 myös Miika Partala ja Tapio Laakso. Vuonna 1994, jolloin kaksi alkuperäisjäsentä, Jarno ja Tapio, jättivät bändin. Jäljelle jäivät Manu ja Miika, jotka ovat mukana bändissä yhä edelleen. Samana vuonna bändi myös joutui olosuhteiden pakottamana tauolle menetettyään harjoituskämppänsä. Vuoden 1995 lopussa Miika ja Manu aktivoivat bändin uudelleen
Jyväskylästä lähtöisin olevan suomalaisen kristillisen metallin pioneeri Deuteronomium on saavuttanut kypsän 20 vuoden iän. Kahteen vuosikymmeneen on mahtunut monenlaista ulkomaankeikkoja , kotimaisia festarikeikkoja ja hajoamista myöten. 36 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
Miikan nopeat: musta vai valkoinen? Musta kevät vai syksy? Syksy Ilves vai Tappara? Jyp laiva vai lentokone? Lentokone mustikka vai mansikka? Mustikka
Ainut, mikä ei muutu on metallin parissa pysytteleminen.
TOP 5
Lisätietoa bändistä: www.deuteronomium.net/ www.facebook.com/DeuteronomiumOfficial www.myspace.com/deuteronomium fi.wikipedia.org/wiki/Deuteronomium_(yhtye)
tien päälle. Rumpuihin saatiin John- vuonna 1999 sekä yhtyeen ensimny Pesonen ja toiseksi kitaristiksi mäisen reissun Meksikoon kolme Jari Mantour. Jarin ja Johnnyn jätet- vuotta sitten. Tärkeimpänä asiana tyä bändin 1997 tilalle tulivat Janne- Miika pitää kuitenkin bänditouhun Jussi Kontoniemi sekä Kalle Paju, jot- jatkumista, vaikka Deuteronomium ka ovat mukana Deuteronomiumissa hajosikin välillä. Suomessa soitettujen ns. isojen tänä päivänäkin. Vuonna 2000 Deuteronomium gospelkeikkojen, kuten Maata näkyoli tullut siihen pisteeseen, että se vissä -festareiden ja Vappugospelin hajosi sisäisiin ristiriitoihin. Bändin lisäksi Deuteronomium on soittanut jäsenillä oli eriäviä näkemyksiä sii- sekulaaripuolen festereilla. Kesällä tä, miten bändihommaa olisi pitänyt 2009, jolloin Deuteronomium soitti vain kaksi keikkaa, se soitti Tampetehdä. – Se oli ruma rikkoutuminen. reella Sauna open airissa ja Turussa Nuorina ja kirkasotsaisina oli selvät Down by the Laituri -festareilla. Ja näkemykset siitä, mitä pitäisi tehdä, onpa yhtyeen levy ”From the Midst mutta kompromisseja ei tehty, Miika of the Battle” (2008) käynyt Suomen kuvailee tilannetta. virallisen albumilistan sijalla 11. – Onneksi aika pehmitti ja ymmärrystä tuli lisää. Nykyään uskal- Juhlavuoden letaan jo hyväksyä toisten ajatte- suunnitelmat lumaailmaa paljon paremmin. Sitä – Suurellinen suunnitelma, jota paitsi paluun jälkeen homma on toi- unelmaksikin voisi kutsua, on pääsminut paremmin kuin ikinä, hän li- tä keikkailemaan kaikilla mantereilla, sää. Miika kertoo. Bändin tavoitteena on päästä soittamaan Deuteronomium Vanhan liiton jokaiselle manteteki paluun kesäkuussa 2006 soitta- keskitempoista blackia ja reelle seuraavan vanhatestamentillista malla keikan OHMkiertueen aikana, juhannusfestareilla tai edes pitkällä aipaatosta. Keuruulla. Keikka oli kavälillä. Uuden levyn Deuteronoonnistunut ja keikkaa varten harjoitteleminen ja yhdessä soittaminen mium ehti julkaista jo tänä kemaistuivat taas kaikille bändiläisille, väänä 30. huhtikuuta yhtyeen joten he päättivät jatkaa Deuterono- ”20-vuotisjuhlashow’ssa” Vappumiumin parissa jälleen. gospelissa . Uusi levy, The Amen, on Deuteronomiumin viides pitSuuria saavutukset kä studioalbumi. Uutta levyn MiiDeuteronomiumin suurimmiksi saa- ka luonnehtii olevan ”vanhan liiton vutuksiksi Miika Partala nimeää de- keskitempoista blackia ja vanhabyyttilevyn, Street Corner Queenin testamentillista paatosta” sisältävä (joka on muuten ensimmäinen kris- paketti. Hänen mukaansa Deuterotillisen metallibändin julkaisema levy nomiumin uudet levyt ovat aina poiSuomessa), julkaisemisen vuon- kenneet radikaalisti bändin edellisisna 1998, Deuteronomiumin teke- tä levyistä. Ainut, mikä ei muutu on män ensimmäisen ulkomaankeikan metallin parissa pysytteleminen.
Maanalaisen Levykaupan myydyimmät: 1. JIMMY NEEDHAM: Clear The Stage 2. DEUTERONOMIUM: The Amen 3. LZ7: Light 4. KLS: Vedä Henkeä Nyt 5. IMMANUEL: Kilosanomaa Kuukauden suositus For Today: Prevailer Vaivihkaa jenkkicore ykköskastiin noussut For Today:n uusi EP tarjoaa hyvän kurkistuksen bändin maailmaan mukana tulevan DVD:n ansiosta. Rankka metalcorea ja kristallinkirkasta evankeliumia. Suosittelen.
Kuukauden yllättäjä Andy Mineo: Heroes For Sale Andy Mineo eli C-Lite on Hip Hop artisti New Yorkista. Debyytti albumi on täynnä toinen toistaan hienompia biisejä, biittejä ja fiittajia. Mukana mm. Lecrae ja Triplee.
Deuteronomiumin levyt: Street Corner Queen (1998) Here to Stay (1999) From the Midst of the Battle (2008) Deathbed Poetry: Hope against Hope (2011) The Amen (2013)
Terveisin Miika Nuotta 6–7 /2013
37
LE FFA
Vieras
omalla maallaan Teksti Elina Jokinen, kuvat the host/filmikamari.fi
Maailma on rauhan tyyssija. Ihmisen ovat avuliaita ja lainkuuliaisia, rahaa ei tarvita, luonto kukoistaa jälleen. Ja avaruusoliot hallitsevat kaikkea. ”Vieras” kertoo tarinan, joka on enemmän totta kuin miltä kuulostaa.
T
wilight -saagan kirjoittajan Stephenie Meyerin ”Vieras”-kirjaan perustuva elokuva sai ensi-iltansa tänä keväänä. Kun esitysaikaa oli enää kaksi päivää jäljellä, ryntäsin ahkerana toimittajana laatimaan analyyttistä raporttia elokuvan kristillisestä sisällöstä. Kuten arvata saattaa, jäi analysointi kotiläksyksi ajatusteni muuttuessa imeläksi hattarapilveksi kolmiodraamojen ja hempeiden suutelukohtausten valloittaessa valkokankaan. Jälkikäteen ajateltuna elokuvasta löytyy kuitenkin ulottuvuuksia jotka yltävät yli teinifantasiamaailmojenkin.
Puukkoja ja hirsiä
”Vieraan” keskeisimpiä teemoja on hylätyksi tuleminen. Elokuva kertoo kapinallisten yhteisöstä, joka elää kaukana sivilisaatiosta pakoillen aivoihin tunkeutuvia avaruusolioita. Päähenkilö Melanie jää kuitenkin kiinni, mutta onnistuu monien mutkien kautta palaamaan kapinallisten luo uusi asukas pääkopassaan. Vastaanotto ei ole odotetun lämmin. Kukaan ei usko Melanien yhä elävän päänsä sisällä ava-
38 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
dymme helposti itseemme hoitamaan omia peltojamme, mutta samalla elämme jatkuvassa pelossa, kuten kapinalliset, koska emme halua, että piilopaikkamme löydetään. Vasta kun uskallamme jakaa viljamme muiden kesken ja kertoa sen kasvun salaisuuden myös niille, joiden sielu on kuiva ja pimennossa, voimme vapautua pelosta, joka estää meitä tulemasta ulos luolistamme.
ruusolion rinnalla ja tyttö joutuu koko yhteisön vihan kohteeksi. Tällainen selkään puukottaminen on erittäin ominaista homo sapiens -suvulle. Usein me krisMaailmassa, muttei maailmasta titytkin hylkäämme syntiin tahriintuneet veljemVaikka maailmamme eroaakin ”Vieraan” maame ja sisaremme sen sijaan, että osoittaisimme ilmasta, on niissä samaa tekoa. Kristinusko on heitä kohtaan yhä suurempaa maailman valtauskonto, mutta rakkautta, kuten Kristus teki esimerkiksi Suomessa voi vahUsein me kristitytkin langenneille. Ja mikä harmi, vasti samaistua pieneen kapietteivät silmätipat auta silnallisten joukkoon, joka yrithylkäämme syntiin mäkulmia ikävästi pisteleviin tää säilyttää elämän avaimet tahriintuneet veljemme ja hirsiin! hyppysissään. Ilman avaruussisaremme. olioitakin monet ihmiset ovat Tulkaa minun muuttuneen tämän maailman orjiksi edes yrittämättä vastustaa ajatuksia, jotluokseni Elokuvan kapinalliset asuvat suuressa luolastoska tulevat aivan muualta kuin heidän omista aisa keskellä vuoristoista aavikkoa. He kasvattavat voistaan. viljaa ohjaten auringonvaloa maan alle ja saavat Kuitenkin niin kauan kuin edes pieni joukko ruvettä luolissa pulppuavista lähteistä. Tällainen on koilee ja lukee Sanaa, on edelleen toivoa. Saamkristityn sisin. Sielumme maaperä alkaa tuottaa me luottaa Jumalan lupauksiin ja odottaa hänen satoa, kun armon säteet valaisevat sisimpämme paluutaan. Sen jälkeen on tiedossa meininkiä joka syvimmätkin sopukat, joita kastelee elämän vesi. jättää varjoonsa parhaankin scifi-elokuvan! Vaarana on kuitenkin eristyneisyys. Vetäy-
A rv iot Kirja
Mosab Hassan Yousef, toimittanut Ron Brackin: Hamasin Poika. Avainmedia, 2010 ”Hamasin Poika” kertoo Mosab Hassan Yousefin tarinan. Yhden Hamas-terroristijärjestön perustajan poikana Mosab on syvällä mukana terrorismissa, kunnes hän ryhtyy israelilaisen Shin Bet -turvallisuuspalvelun vakoojaksi. Mosab pelastaa toiminnallaan monia ihmishenkiä sekä Israelista että Palestiinasta. Tarinasta voi tunnistaa meille kaikille tuttuja tapahtumia, kuten WTC- tornien romahtamisen. Suorasukaisesti ja rehellisesti, hyvin kaunistelemattomasti kerrottu elämäkerrallinen tarina on vakuuttava ja ajankohtainen. Kirja antaa aivan uuden näkökulman Lähi-Idän jatkuvaan kuohuntaan. Suosittelen kirjaa jokaiselle, joka haluaa ymmärtää palestiinalaisten ajatusmaailmaa paremmin, tai jolla on vähänkin kiinnostusta Israelin ja Palestiinan poliittiseen tilanteeseen.
Ilman avaruusolioitakin monet ihmiset ovat muuttuneen tämän maailman orjiksi.
Heidi Poikonen
E loku va
The Pianist (2002, StudioCanal) Pääosassa Adrien Brody Ohjaus Roman Polanski Vetäydymme helposti itseemme hoitamaan omia peltojamme, mutta samalla elämme jatkuvassa pelossa, koska emme halua, että piilopaikkamme löydetään.
The Pianist on todellisuuteen pohjautuva kuvaus puolanjuutalaisen pianistin Wladyslaw Szpilmanin elämästä toisen maailmansodan aikana. Szpilman ja muut juutalaiset pakotetaan Varsovan ghettoon, ja lopulta heidät lähetetään keskitysleirille. Szpilman kuitenkin välttyy tältä, ja niin alkaa hänen taistelunsa elämästä ja kuolemasta. Kolme Oscaria voittanut elokuva on todellakin palkintojensa arvoinen. Suurin moite on elokuvan pitkä kesto, kaksi ja puoli tuntia. Adrien Brody tekee loistavan roolisuorituksen kaiken menettäneenä pianistina. Myös muut näyttelijät ovat onnistuneet hyvin. Kokonaisuudessaan The Pianist on mahtava elokuva, josta näkee, kuinka karua elämä NatsiSaksan miehittämässä Puolassa oli. Jokaisen olisi hyvä nähdä tämä elokuva, ei pelkästään sen toteutuksen, vaan myös sanoman vuoksi. Heidi Poikonen Nuotta 6–7 /2013
39
G os pel x 2
Jumalan sanansaattajat laulukisoissa American Idols -kisa nosti Colton Dixonin maailmanjulkisuuten ja Voice of Finland tarjosi tien suomalaisten tietoisuuteen Tomas Höglundille. Musiikin ja laulukisojen lisäksi miehillä on muutakin yhteistä: usko Kristukseen.
Colton Dixon Teksti Mari Le, kuva FOX
C
olton Dixon tunnetaan maail- alueilla, joissa vähiten osaisit odotmalla kristittynä rockartistina, taa hänen kutsuaan. Mutta kun hän joka puhuu koko maailmalle tekee niin, se on niin ilmiselvää.” rohkeasti rakkaudestaan Jumalaan. Ja tänään Colton tietää, mitä häTämä ei ole itsestäänselvää, sillä hän net on kutsuttu tekemään; laulaon noussut ihmisten tietoon osallis- maan, esiintymään, kohtaamaan ja tuttuaan American Idols -kilpailuun, viemään Jumalan rakkaudellista sajossa ei ole välttämättä niin trendi- nomaa etenpäin musiikissa. Colton kästä esiintyä intohimoisena Juma- kutsuu myöskin fanejaan viestinlan seuraajana. Mutta Colton Dixon tuojiksi. Hän valitsi tehdä musiikkia onnistui siinä, sillä Jumala on selväs- kristillisessä levy-yhtiössä, joten kilti nostanut hänet tälle paikalle ja an- pailua ei ole paljon maallisella puolella hänen musiikilleen. tanut siunauksensa miehelle. Colton on Jumalan rakkauden ja evankeliumin eteenpäinviejä, joka Takaisin kotiin ei häpeä näyttää Jeesusta. Hän on Colton haluaa käyttää lahjaansa ni21-vuotias ja kotoisin Murfreesbo- menomaan siihen, että ihmiset löytäisivät Jurosta, Tennesseestä. malan rak”Joskus Jumala kutsuu sinua asioihin kauden heiAmerikan odottamattomilla alueilla, joissa TV:ssä nähtä kohtaan vähiten osaisit odottaa hänen tiin tämän Jeesukseskutsuaan. Mutta kun hän tekee niin, sa. Hän tiepystytukkaise on niin ilmiselvää.” sen, lahjaktää, etteivät hänen lahkaan pojan tulkinta kappaleesta Lifehouse-Eve- jansa ole peräisin hänestä itsestään rything. Mitä oikein on tapahtunut? eikä hän voi tehdä sitä mitä hän tekee, omassa voimassaan. SikYllättävä lahja si on tärkeää rukoilla ennen jokaisColton koki erään ihmeen ollessaan ta keikkaa ja pitää suhde Jumalaan 13-vuotias. Jumala antoi hänelle kunnossa. Hän haluaa, että mahtuolloin laulun lahjan. Colton sanoo, dollisimman moni poika ja tytär tuettei hänellä sitä ennen ollut ääntä, lisi takaisin kotiin. Hän kiertää maamutta Jumala antoi sen hänelle kuin ilmalla ja on paljon enemmän kuin tyhjästä. Hän kuuli saarnan, jossa American idol-finalisti. Vaikka on puhuja sanoi: ”Joskus Jumala kut- hän sitäkin. suu sinua asioihin odottamattomilla
Lähteet: 40 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
Wikipedia, YouTuben vide: Colton Dixon’s testimony ja Colton Dixon sa The 700 Club Asia
TOMAS HÖGLUND Teksti Oskari Reinman, kuva Linus Mickelsson
V
ille Pusa soitti minulle vii- Kolmen tytön isä toimii työn ohesme kesänä ja kysyi, haluan- sa myös freelance-muusikkona ja ko lähteä kisaan mukaan. Al- on mukana muutamissa musiikkikuun olin vähän skeptinen, mutta ohjelmissa ruotsinkielisellä FST5koska pidin siitä, että on ohjelmas- kanavalla. Musiikki onkin kulkenut sa kysymys äänestä eikä niinkään tiiviisti mukana läpi elämän. pinnallisista asi– Mä olen taoista, päätin kui”Monta kertaa olen istunut vallaan kasvanut tenkin osallistua, kuoroissa ja kuosohvalla ohjelmaa muistelee tämän royhteisöissä ja katsomassa miettien, että vuoden The Voisen kautta olen pitäisiköhän lähteä ce of Finland oppinut paljon -tv-ohjelmassa siitä, miten tulmukaan skabaan.” kilpaillut Tomas kita musiikkia ja Höglund. miten suhtautua – Monta kertaa olen istunut soh- eri musiikkityyleihin. valla ohjelmaa katsoen ja miettinyt, Todellisen laulukipinän Tomas että pitäisiköhän lähteä mukaan kertoo syttyneen jo aivan nuorena, skabaan. ja ensimmäinen tärkeä tapahtuma Elastisen tiimissä kilpailleen To- musiikin saralta sijoittuu vuoteen masin taival kantoi lopulta aivan fi- 1980. Tuolloin 7-vuotiaana hän sai naalin kynnykselle saakka. Tomas mahdollisuuden laulaa soolon teleiloitsee ennen kaikkea siitä, että visioidussa toivekonserttiohjelmassai tehdä töitä todella lahjakkaiden sa Pietarsaaren kirkossa. muusikoiden ja laulajien kanssa. – Muistan sen vieläkin, se oli niin Myös ohjelman tyyli, joka korostaa iso hetki mulle musiikillisesti. Silloin laulajien vahvuuksia nolaamisen si- päätin, että tätä mä haluan tehdä. jaan, sekä tuotantotiimin ammattiMerkittävä muisto oli myös esiinmainen ote saavat Tomasilta kehuja. tyminen kristillisessä musiikaalissa – En ole katunut päivääkään. 15-vuotiaana. Kokemuksen hienoKoko prosessi sai myös miettimään utta lisäsi se, että musikaalin ikäraja sitä, kuka mä olen ja mitä mä haluan oli ollut 16, mutta Tomas pääsi siitä musiikillani kertoa itsestäni. huolimatta mukaan. Osallistuminen oli vahva kokemus sekä musiikilliMUSIIKKI JUMALAN sesti että myös hengellisesti. Lapsuudessa kylvetty usko onkin kulTYÖKALUNA Alunperin luokanopettajaksi valmis- kenut samoissa askelissa musiikin tunut Tomas työskentelee tätä ny- kanssa. kyä musiikinopettajana Espoossa. – Musiikin kautta mun usko on
kasvanut, ja sen häntä itseään. ”Toivon, että voisin kautta Jumala on Elastinen kuvaiolla Jumalan li Tomasin ominta puhunut mulle. Muinstrumentti ja antaa tyyliä "grown man siikki on aina ollut jotain takaisin.” väline, jonka avulla souliksi", ja mies mä voin kertoa ussanookin hitaiden kostani, ja olen kokenut, että Jumala olevan hänen vahvuutensa. – Levylle ei tulisi kuitenkaan pelkvoi myös puhua ihmisille musiikkini kautta. kiä slowareita, vaan vähän kaikentyyppisiä kappaleita. HAAVEISSA OMA LEVY Lauloipa Tomas millaista musiikTällä hetkellä Tomas kirjoittaa ja sä- kia tahansa, tärkeintä on hänen muveltää muiden projektiensa ohella kaansa kuitenkin olla Jumalan käyuusia biisejä. Toiveissa on levytysso- tössä. pimus ja sen myötä oma levy, mutta – Mulle on annettu lahja, ja toivielä ei ole onnistanut. Tomas halu- von, että voisin olla Jumalan instruaa tehdä laadukasta musiikkia, jossa mentti ja antaa jotain takaisin. on sisältöä ja joka puhuttelee myös Nuotta 6–7 /2013
41
Nuotta v e r ta a
Linnanmäen laitteet järjestykseen Teksti Johanna Haapanen, kuva Josef Muellek / 123RF.com
Kesä on tunnetusti huvipuistoille hyvää aikaa, koska silloin siellä riittää kävijöitä. Luultavasti suunnittelet itsekin reissua Linnanmäelle, mutta missä laitteissa aiot käydä? Mukavinta on valita koko päivän ranneke, mutta jos aikaa on vain rajallisesti, kannattaa sinun katsastaa ainakin nämä Nuotan testaamat laitteet:
Laite
Puuvuoristorata
Vekkula
Kirnu
Ukko
Eläinkaruselli
Kammokuja
Plussat
+ Nostalgiaa + Vauhtia + Sopivan pituinen + Kyytiin mahtuu paljon ihmisiä kerralla
+ Hauskoja yllätyksiä matkan varrella + Monipuolinen + Toimii kerta toisensa jälkeen + Loppupätkän mattoliuku
+ Vauhdikas ja hurja laite + Sopivan lyhyt hurjalle kyydille
+ Uusi + Mahtuu monta ihmistä kerralla + Huimapäille
+ Söpöjä ja hauskoja eläinhahmoja + Ihana + Nostalgiaa
+ Maineensa veroinen
Miinukset
– Kaikki eivät nauti vauhdin hurmasta
– Pitkät jonot
– Ei sovi aroille
– Pitkät jonot – Ei korkeita paikkoja kammoaville
– Hidas vauhti – Ei sovi helposti tylsistyville
– Kovat äänet – Melko pelottava, minkä vuoksi ikäraja aiheellinen – Äkkinäisiä ja pelästyttäviä tehosteita
Arvosana Toimitukse n suosikki
42 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
Linnanmä lastensuo ki on mukana jelutyössä Tiesitkö, e tt
ä Linnanm ä lastensuo jelutyössä ki on mukana ? Huvipuis talla toim ton tausii La toiminnan sten Päivän Säätiö , jonka tarkoitukse en huvipu n istoa ylläp a on Linnanmäitämällä ja tämällä k k erätä varo ja suomala ehitlastensuo iselle jelutyölle . Linnanmä e huvipuisto n nettisivujen mu ka n vuoden 2012 tulok an lahjoitettii sesta n ennätyk selliset 3,5 joonaa eu milroa vuonna sä lastensuojelutyöll e. Tänä ätiö tavoit telee 3,7 m tuohon tä iljoonaa rkeään ty öhön. li n n a n m
a k i. fi
Raketti
Törmäilyautot
Kieputin
Hurjakuru
+ Kauniit näkymät ylhäältä + Hauska ”vapauden tunne” + Huimapäille
+ Hauskaa ja turvallista meininkiä + Säännöt estävät mahdolliset onnettomuudet + Sopiva määrä autoja
+ Vauhtia ja kieputusta + Yhdelle kierrokselle mahtuu monta ihmistä + Sopivan mittainen kierros + Nopea jonotusaika
+ Villiä ja vapaata meininkiä + Sopivan mittainen kierros + Hauska
– Pää takuuvarmasti pyörällä
– Kastuminen voi olla inhottavaa
– Äkkinäinen syöksähtäminen korkeuksiin – Ei sovi korkeita paikkoja kammoaville
– Pitkät jonot – Lyhyt ajoaika
Suomen ainoa kristillinen nuorten web-radio Nuotta-taajuus tarjoaa gospelia vuorokauden ympäri! Nuotta-taajuuden ohjelmakartta ma, ke
ti, to
pe, La, su
0–8
Yö
Yö
Yö
8–12
Eturivi
Eturivi
Eturivi
12–14
Louhos
Bassolinja
Bassolinja
14–16
Eturivi
Eturivi
Eturivi
16–18
Bassolinja
Louhos
Louhos
18–20
Eturivi
Eturivi
Bassolinja
20–23
Louhos
Bassolinja
Eturivi
23–24
Eturivi
Eturivi
Louhos
Eturivissä pop, rock, Folk, proge, altrock... Bassolinjassa rap, hiphop, reggae, ska, funk... Louhoksessa
heavy&hardrock, metalli, hard-core...
Ti, pe, su Teho-osasto klo 20:00 Ke, La NuottaFM klo 21.00 To Paja klo 21:00
Nuotta 6–7 /2013
43
o pp il a a n a Pa h ol a ise n ki r j eo p istoss a Teksti Lassi Pohjannoro, kuva Ben Rodgers/123RF.com
Rakas Mali,
H
ajota ja hallitse. Tämä on ollut toimintaperiaatteemme syntiinlankeemuksesta lähtien. Suuria ongelmia on helpompi hallita, jos ne pilkkoo pieniin osiin. Tämä periaate on erityisen tärkeä toimittaessa Vihollisen kirkon parissa. Aina alkuseurakunnan ajoista lähtien olemme pyrkineet pitämään kirkon mahdollisimman hajallaan. Tuolloin pienet ja kaukana toisistaan sijainneet nuoret seurakunnat olivat alttiita erilaisille harhaopeille. Vuosi 1054 oli meille yhtä suurta juhlaa: onnistuimme lopultakin hajottamaan suhteellisen yhtenäisen kirkon kahteen osaan aivan mitättömän erimielisyyden vuoksi. Kiistan aiheutti läntisen kirkon Nikean uskontunnustukseen lisäämä yksi sana, mikä johti idän ja lännen kirkkojen johtajat julistamaan toisensa kirkonkiroukseen. Pelkästään keskusteluyhteyden muodostamiseen kului yli 900 vuotta. 1500-luvulla alkanut uskonpuhdistus oli vakava takaisku, mutta olemme minimoineet tappiomme kylvämällä kaikenlaisia opillisia kiistoja silloin katolisesta kirkosta eronneiden protestanttien keskuuteen. Reformaation jälkeen erilaisten kirkkokuntien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Tämä on meidän kannaltamme sekä hyvä että huono asia. Pieni mutta yhtenäinen seurakunta on äärimmäisen vaarallinen ja sitä vastaan on miltei mahdoton hyökätä. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää pitää seurakunnat ja kirkot sisäisesti hajanaisina. Ideaalisessa tilanteessa kirkon sisällä on useita keskenään äänekkäästi kinastelevia ryhmiä,
44 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
jotka antavat kirkosta julkisuuteen hajanaisen kuvan. Koska suurin osa mediasta on kristinuskon vastaista, se on helppo saada tukemaan harhaoppisia osapuolia. Jos sopivia harhaoppeja ei ole saatavilla, voit aina aloittaa opillisen kiistan jostain turhanpäiväisestä asiasta. Suuntaa kaikki mahdollinen huomio niin median kuin kirkon osalta kiistaan. Tämä saa ne jotka eivät välitä itse kiistasta vähitellen jättäytymään pois seurakunnan elämästä. Olet jatkanut edeltäjäsi työtä varsin mallikkaasti ja, ellen pahasti erehdy, ponnistelusi tämän kahtiajaon syventämiseksi alkaa tuottaa lähiaikoina todellista hedelmää. Lopulta hengellisille tarpeilleen täyttäjää etsivät ihmiset näkevät vain keskenään riitelevän kirkon, ja suuntaavat etsintöineen muualle. Erityisesti mediankäyttösi on ollut ensiluokkaista: se on kiinnittänyt huomiota kirkon epämuodikkaisiin opinkappaleisiin ja käytännössä sanellut kirkonsisäisen keskustelun aiheet. Jäsenkatoon lisättynä tämä on saanut kirkon johdon pokkuroimaan voimattomana yleisen mielipiteen sanelemille arvoille, mikä on ollut uskomattoman viihdyttävää katseltavaa. Jatka samaan malliin! Hellä setäsi, Pora
Koonnut Johanna Paasi
GOSPELUUTISET GOODMOODSTOCK 2013 tulee!
MGtH-yhtyeeltä nuottikirja
Pieksämäeltä kajahtaa gospel! Tänä kesänä toista kertaa järjestettävän GoodMoodStock-kaupunkifestarin kattaus on huikea! Ulkomaisina artisteina Wanhojen Weturitallien lavalla nähdään legendaarinen John Schlitt (USA) ja Norjasta saapuva Antestor. Kotimaan kamaralta monipuoliseen esiintyjäkaartiin kuuluu Deuteronomium, Dust Eater Dogs, HB, Kaemo, Kontrol ja Olli Helenius sekä Divine Eviction ja Rex! Lisäksi torikonsertissa lavalle nousee Mikko Nikula sekä Dissonanssi. Näitä keikkoja ei kannata missata! Kesäkuun 14.–16. päivä järjestettävään GoodMoodStockiin voi varata lippuja ennakkoon nettisivujen kautta, ja tykkäämällä Facebookissa voi voittaa ilmaislippupaketin! Tapahtuman järjestää Pieksämäen Gospel Nuoret Ry yhteistyössä Maanalaisen Levykaupan, Kirkkopalveluiden ja Kirkkopäivien kanssa. goodmoodstock.fi, facebook.com/goodmoodstock
Jo pitkään kasassa ollut Mikko Goes to Heaven -gospelyhtye julkaisee tänä vuonna nuottikirjan. Kirjasta löytyy nuotit suurimpaan osaan yhtyeen lauluista sekä joitain muita yhtyeen laulaja-lauluntekijä Mikko Nikulan tekemiä lauluja. Tavallisen taivaallisesta nuottikirjasta löytyy tavallisten nuottien lisäksi myös kuorosovituksia, soitinosuuksia ja nuotteja joistakin soitinsooloista. Nuottikirjan voi tilata yhtyeen nettisivuilta. Lisäksi touko-kesäkuun vaihteessa yhtye konsertoi viidennettä kertaa Japanissa. Samalla se julkaisee japaninkielisen albumin, Kiseki. Myöhemmin tänä vuonna ilmestyy live-levy, jota on äänitetty viimevuoden keikoilla. mgth.fi
Petra Suomeen Kristillisen rockmusiikin uranuurtaja Petra on tulossa Keuruulle Iso Soitto -tapahtumaan. Tapahtuma järjestetään heinäkuun vikana viikonloppuna ja Petran konsertti on
lauantaina 27.7. Jo pariin otteeseen lopettanut bändi täyttää tänä vuonna 40 vuotta, jota se juhlistaa The 40th Anniversary -kiertueella sekä kokoelmalevyllä, joka sisältää uutta materiaalia. Petra on perustettu v.1972, ja yhtye julkaissut uransa aikana yli 20 albumia, jotka ovat myyneet lähes 10 miljoonaa kappaletta. Yhtye on voittanut monta Grammy-palkintoa sekä päässyt Gospel Music Hall of Fameen. Petra on keikkaillut ympäri maailmaa ja esiintynyt Suomessa seitsemän kertaa. lupaus.net
TERA julkaisee uuden albumin Ristirockissa TERA julkaisee kolmannen studioalbuminsa yhdessä Suomen perinteikkäimmistä gospel-tapahtumista, Ristirockissa Tampereella 24.8.2013. Sisällöiltaan albumi on tekijöilleen henkistä paluuta TERAn juurena toimineen Terapia-bändin lähteille. – Yleisön palaute uusimmista kappaleista on ollut, että wau, nyt on menty eteenpäin, mutta itse
koen että nyt ollaan takaisin vanhan Terapian tunnoissa, sanoo kummankin bändin materiaalin kirjoittanut laulaja Petri Lassila. TERAn kolmannen albumin julkaisee Maanalainen Levykauppa, joka myös myy levyä ennakkoon: www. maanalainenlevykauppa.com.
Hawk Nelson festareille Kanadalainen pop/rock bändi Hawk Nelson saapuu Turussa järjestettävien Maata Näkyvissä -festareiden pääesiintyjäksi. Suomessa bändi ei ole vielä kovin tunnettu, mutta kotimaassaan sekä Yhdysvalloissa bändi on saanut monenlaisia palkintoja ja suosioa. Bändin viimeisin studioalbumi, Made, julkaistiin tänä keväänä. Hawk Nelson esiintyy lauantain pääkonsertissa yhdessä Teran ja Immanuelin kanssa. Maata Näkyvissä -festarit järjestetään jo 29. kerran. Tällä kerralla Euroopan suurin kristillinen nuorten viikonlopputapahtuma järjestetään marraskuun keskellä, 15–17.11. maatanakyvissa.fi
Koonnut Roosa Ylikoski
Vainotun kirkon UUTISET Väkivalta jatkuu Nigeriassa Pohjois-Nigeriassa, Bornon osavaltiossa, Boko Haramin ja armeijan välisen taistelun jälkeisenä päivänä aseistautuneet miehet pysäyttivät bussin ja vaativat matkustajia kertomaan uskonsa. Kuusi kristityiksi tunnustautunutta tapettiin. Väkivalta kristittyjä vastaan on muutenkin jatkunut Bornossa. Raporttien mukaan Gwozassa on käynnissä terroristien ”islamisaatiokampanja” - aseiden kanssa ovelta ovelle kulkevat miehet vaativat asukkaita tunnustamaan islamin uskoa. stefanus.fi
Viiden lapsen äiti ammuttiin Syyriassa Huhtikuun alussa Al-Shabaab -ter-
roristijärjestö ampui Fartun Omarin. 42-vuotias nainen oli viiden lapsen äiti, joka asui Somalian Beledweynessa. Hänen aviomiehensä, Siad, ammuttiin viime joulukuussa, koska hän oli kääntynyt islamista kristinuskoon. Ilmeisesti terroristit olivat etsineet Fartunia, jonka hiljainen kristillinen usko ei ollut järjestön mieleen, jo useamman kuukauden ajan. Kiinni jäädessään Fartun oli yrittänyt päästä pakoon kaupungista. stefanus.fi
Vankeustuomiot kristityille Iranissa on annettu useampia vankeustuomioita kristinuskoa tunnustaville: Vuonna 2011 vangitut ja vuotta myöhemmin vuoden vankeuteen tuomitut pastori Farhad Sabok-
rouh, Shahnaz Jayzan, Naser ZamenDezfuli ja Davoud Alijani kuljetettiin oikeuteen saapumisen jälkeen vankilaan 1.5. Heitä syytettiin ”kristinuskoon kääntymisestä, muslimien evankelioinnista ja islamilaisen hallinnon vastustamisesta evankelista kristillisyyttä edistämällä”. Lisäksi Iranissa on tuomittu vankeuteen pastori Saeed Abedini. ACLJ (American Center for Law and Justice) julkaisi Abedinin kirjeen, jonka mukaan pastoria oli käsketty joko kieltämään Kristus tai pysymään vankilassa kahdeksan vuoden tuomion päättymisen jälkeenkin. Saeed Abedini kieltäytyi käskystä kieltää Kristus Room 8:35-39 sanoin: Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ah-
distus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? stefanus.fi, christianpersecution.info
Sudanissa karkotetaan ja uhkaillaan Sudanin viranomaiset ovat lyhyen ajan sisällä kiihdyttäneet kristittyjen maasta karkoituksia. Lisäksi ilmoitukset kuulusteluista ja uhkailuista ovat lisääntyneet. Monet pidätetyiksi joutuneista kertovat, että heidät on uhattu tappaa, elleivät he anna tietoja seurakunnan toiminnasta. Esimerkiksi yliopiston kampuksella toimivat lähetysjärjestön työntekijät kertovat, että heidät on uhattu haudata elävältä, jos he eivät paljasta, kuka heidän työtään tukee. stefanus.fi Nuotta 6–7 /2013
45
Kristillisiä TV-ohjelmia BC-TV, kanava 15 antenniverkossa
Huom! O hje voimass lmatiedot a kesäk uun!
Ohjelma-aikataulu, kellonajat (arkisin klo 18–20, la–su klo 18–21) Ohjelmamuutokset ovat mahdollisia. Tiedot voi vamistaa osoitteessa www.bc-tv.eu.
Maanantaisin
Keskiviikkoisin
Perjantaisin
18.00 Lapset 18.30 Dokumentti / Nuoret 19.00 Pulssi 19.30 Mahdollisuus Muutokseen / Astu tarinaan
18.00 Lapset 18.30 Tenhunen 19.00 Dokumentti / Kulttuuriohjelma 19.30 Mahdollisuus Muutokseen / Astu tarinaan
Tiistaisin
Torstaisin
18.00 Lapset 18.30 Pirren olkkarissa 19.00 Pulssi 19.30 Mahdollisuus Muutokseen / Astu tarinaan 19.45 Filminurkka
18.00 Lapset 18.30 Astu tarinaan 19.00 Dokumentti / Menestyjät 19.30 Mahdollisuus Muutokseen
18.00 Lapset 18.30 GLS, Parempaan johtajuuteen 19.30 Mahdollisuus Muutokseen / Astu tarinaan
Lauantaisin
19.30 Mahdollisuus Muutokseen 19.45 Elokuva
Sunnuntaisin 18.00 Lapset 18.30 Dokumentti / lyhytohjelmia 19.00 Astu tarinaan 19.30 Mahdollisuus Muutokseen 20.00 Kosketuskohta
18.00 Lapset 18.30 Astu tarinaan 19.00 Ajankohtaisohjelma
IRR-TV, kanava 64 DNA/Welhon kaapeliverkossa ja netti-tv www.bctv.eu Ohjelmamuutokset ovat mahdollisia. Tiedot voi vamistaa osoitteessa www.bc-tv.eu.
Maanantaisin 7.10 Daystar (eng.) 9.00 Lapset (suom./eng.) 10.00 Viihdeohjelmia / kultuuriohjelmia (eng.) 10.30 Worship / Daystar (eng.) Suomenkielistä ohjelmaa 12.00 – 14.00 12.00 Lapset 12.30 Dokumentti / Nuoret 13.00 Pulssi 13.30 Mahdollisuus Muutokseen / Astu tarinaan 14.00 Worship / Daystar (eng.) 15.00 NASA (eng.) 15.30 Viihdeohjelmia / kultuuriohjelmia (eng.) 16.00 Venäjänkielistä ohjelmaa 17.00 Ruotsinkielistä ohjelmaa Suomenkielistä ohjelmaa 18.00 – 20.00 18.00 Lapset 18.30 Dokumentti / Nuoret 19.00 Pulssi 19.30 Mahdollisuus Muutokseen / Astu tarinaan 20.00 Ruotsinkielistä ohjelmaa 21.00 Venäjänkielistä ohjelmaa 22.00 Arabiankielistä ohjelmaa 23.00 Mahdollisuus Muutokseen / Astu tarinaan (U)
Tiistaisin 7.10 Daystar (eng.) 9.00 Lapset (suom.) 10.00 Viihdeohjelmia / kultuuriohjelmia (eng.) 10.30 Worship / Daystar (eng.) Suomenkielistä ohjelmaa 12.00 – 14.00 12.00 Lapset 12.30 Astu tarinaan 13.00 Menestyjät 13.30 Mahdollisuus Muutokseen 14.00 Worship / Daystar (eng.) 15.00 NASA (eng.) 15.30 Viihdeohjelmia / kultuuriohjelmia (eng.) 16.00 Venäjänkielistä ohjelmaa 17.00 Ruotsinkielistä ohjelmaa Suomenkielistä ohjelmaa 18.00 – 20.00 18.00 Lapset
46 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
18.30 Astu tarinaan 19.00 Dokumentti / Menestyjät 19.30 Mahdollisuus Muutokseen 20.00 Ruotsinkielistä ohjelmaa 21.00 Venäjänkielistä ohjelmaa 22.00 Arabiankielistä ohjelmaa 23.00 Mahdollisuus Muutokseen / Astu tarinaan (U)
Keskiviikkoisin 7.10 Daystar (eng.) 9.00 Lapset (suom./eng.) 10.00 Viihdeohjelmia / kultuuriohjelmia (engl) 10.30 Worship / Daystar (eng.) Suomenkielistä ohjelmaa 12.00 – 14.00 12.00 Lapset 12.30 Tenhunen 13.00 Dokumentti / Kulttuuriohjelma 13.30 Mahdollisuus Muutokseen / Astu tarinaan 14.00 Worship / Daystar (eng.) 15.00 NASA (eng.) 15.30 Viihdeohjelmia / kultuuriohjelmia (eng.) 16.00 Venäjänkielistä ohjelmaa 17.00 Ruotsinkielistä ohjelmaa Suomenkielistä ohjelmaa 18.00 – 20.00 18.00 Lapset 18.30 Tenhunen 19.00 Dokumentti / Kulttuuriohjelma 19.30 Mahdollisuus Muutokseen / Astu tarinaan 20.00 Ruotsinkielistä ohjelmaa 21.00 Venäjänkielistä ohjelmaa 22.00 Arabiankielistä ohjelmaa 23.00 Mahdollisuus Muutokseen / Astu tarinaan (U)
Torstaisin 7.10 Daystar (eng.) 9.00 Lapset (eng.) 10.00 Viihdeohjelmia / kultuuriohjelmia (fin) 10.30 Worship / Daystar (eng.) Suomenkielistä ohjelmaa 12.00 – 14.00 12.00 Lapset 12.30 GLS, Parempaan johtajuuteen 13.30 Mahdollisuus Muutokseen / Astu tarinaan
14.00 Worship / Daystar (eng.) 15.30 Viihdeohjelmia / kultuuriohjelmia (fin) 16.00 Venäjänkielistä ohjelmaa 17.00 Ruotsinkielistä ohjelmaa Suomenkielistä ohjelmaa 18.00 – 20.00 18.00 Lapset 18.30 GLS, Parempaan johtajuuteen 19.30Mahdollisuus Muutokseen / Astu tarinaan 20.00 Ruotsinkielistä ohjelmaa 21.00 Venäjänkielistä ohjelmaa 22.00 Arabiankielistä ohjelmaa 23.00 Mahdollisuus Muutokseen / Astu tarinaan (U)
Perjantaisin 7.10 Daystar (eng.) 9.00 Lapset (suom.) 10.00 Viihdeohjelmia / kultuuriohjelmia (suom.) 10.30 Worship / Daystar (eng.) Suomenkielistä ohjelmaa 12.00 – 14.00 12.00 Lapset 12.30 Pirren olkkarissa 13.00 Pulssi 13.30 Mahdollisuus Muutokseen / Astu tarinaan 13.45 Filminurkka 14.00 Worship / Daystar (eng.) 15.00 NASA (eng.) 15.30 Viihdeohjelmia / kultuuriohjelmia (suom.) 16.00 Venäjänkielistä ohjelmaa 17.00 Ruotsinkielistä ohjelmaa Suomenkielistä ohjelmaa 18.00 – 20.00 18.00 Lapset 18.30 Pirren olkkarissa 19.00 Pulssi 19.30 Mahdollisuus Muutokseen / Astu tarinaan 19.45 Filminurkka 20.00 Ruotsinkielistä ohjelmaa 21.00 Venäjänkielistä ohjelmaa 22.00 Arabiankielistä ohjelmaa 23.00 Filminurkka (U) 23.30 Mahdollisuus Muutokseen / Astu tarinaan (U)
Lauantaisin 7.10 Worship / Daystar (eng.) 9.00 Lapset (eng.) 10.00 Viihdeohjelmia (eng.) 13.00 Lapset (suom./eng.) 13.30 Worship / Daystar (eng.) 14.00 Elokuva / dokumentti (eng.) 15.00 NASA (eng.) 15.30 Sisustusohjelmia (eng.) 16.00 Venäjänkielistä ohjelmaa 17.00 Ruotsinkielistä ohjelmaa Suomenkielistä ohjemaa 18.00 – 21.00 18.00 Lapset 18.30 Astu tarinaan 19.00 Ajankohtaisohjelma 19.30 Mahdollisuus Muutokseen 19.45 Elokuva 21.00 Ruotsinkielistä ohjelmaa 22.00 Venäjänkielistä ohjelmaa 23.00 Mahdollisuus Muutokseen / Astu tarinaan (U)
Sunnuntaisin 07.10 Daystar (eng.) Suomenkielistä ohjelmaa 08.00 – 12.30 08.00 Kosketuskohta 09.00 Aarrearkku 09.30 Superkirja 10.00 STUDIO24 11.00 Mahdollisuus Muutokseen 12.00 Kosketuskohta 13.00 Lapset (suom./eng.) 13.30 Worship / Daystar (eng.) 14.00 Dokumentti (eng.) 15.00 NASA (eng.) 15.30 Sisustusohjelmia (eng.) 16.00 Venäjänkielistä ohjelmaa 17.00 Ruotsinkielistä ohjelmaa Suomenkielistä ohjelmaa 18.00 – 21.00 18.00 Lapset 18.30 Dokumentti / lyhytohjelmia 19.00 Astu tarinaan 19.30 Mahdollisuus Muutokseen 20.00 Kosketuskohta 21.00 Ruotsinkielistä ohjelmaa 22.00 Venäjänkielistä ohjelmaa 23.00 Mahdollisuus Muutokseen / Astu tarinaan (U)
Kesä
-lehden
Kuva Anna Heinola
-liite
Maailma Lassen linssin läpi / Kesän maukkaimmat maut jäätelötestissä / Matkalaukkulapsileiri / Jeesus ja patasydän / Mansikkakesä / Theocracy ja kumppanit, Ilmarin metallipalsta /
h a r r a stus
Toimittanut Tea Ikonen, kuvat Lasse Niskala
ihan uusi
2.
maailma löytyy muurahaisen tasolta 1.
Lasse Niskalan mukaan jo kotiovelta löytyy uskomattoman paljon kuvattavaa. Lue Lassen mietteitä muutamista hänen huikeista otoksistaan.
N
uoresta asti luontokuvausta harrastaneelle Lasse Niskalalle luonto on tärkeä rauhoittumispaikka, eikä hän aina kulje siellä kuvaustarkoituksessa. – Ei aina tarvitse kuvia saada, on mahtavaa vain liikkua luonnossa, Lasse sanoo, ja kertoo tuntevansa luonnossa Jumalan rakkauden ja
pyhyyden. – Luonto on mulle vahvin merkki Jumalan olemassaolosta. Kiireisinä aikoina luonto tarjoaa Lasselle apua ajatusten nollaamiseen. – Jos on liian paljon ollut kiireitä ja pitäisi saada päätä tyhjäksi, lähden luontoon. Kun alan luonnossa
kuvaamaan esimerkiksi jotain hienoa yksityiskohtaa niin, murheet ja huolet unohtuu. Nykyään luontokuvaus on osa Lassen ammattia. Hän omistaa valokuvaamon, mutta puuhaa miehelle tuottaa myös oma levyfirma Bullroser Records. Hänet voi nähdä eri artistien keikoilla levyjä myymässä.
La ss en ku va Pe tr i He ino ne n / VV I
Lasse mukana Lifessa! 48 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
Lasse Niskala jakaa oppejaan elokuussa Life-leirillä luontokuvapajassa.
”Luonto on mulle vahvin merkki Jumalan olemassaolosta.”
3.
1. Närhet kinastelevat Närhet kuvasin lähellä talviruokintapaikkaani ihan 3–5 metrin päästä. Pidän kuvassa valosta, siipien tummien ja vaaleiden alueiden rytmistä sekä jännitteestä, jonka vastakkaiset närhet luovat.
2. Suden ja karhun kohtaaminen Olin ollut neljä päivää piilokojussa, kun tuli tilanne, että metsästä juoksi viisi sutta suolle, jossa oli karhuja syömässä haaskaa. Sain iltayhdeksästä seurata susien ja karhujen kinastelua. Tämä kuvasssa oleva harvinainen tilanne kesti vain muutaman sekunnin. Kuva on saanut paljon huomiota myös mediassa ja levinnyt ympäri maailman. Kovaa väittelyä on ollut onko kuva aito. No onhan se!
3. Valkohäntäpeurat kukkapellossa Ajalen usein kesäöisin ja -aamuisin pikkuteitä ja etsin peuroja. Aamuisin ne ovat aktiivisia. Peuroja ja useita nisäkkäitä on helpoin kuvata autosta. Ne eivät ymmärrä pelätä, koska eivät näe "vaarallista" ihmisen hahmoa vaan epämääräisen kotteron, eivätkä haista ihmistä. Nuotta 6–7 /2013
49
4.
6.
7.
5.
Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com 50 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
4. Valkovuokkko
5. Kielo
Kun nöyrtyy luonnon edessä ja menee muurahaisen tasalle, löytyy ihan uusi maailma. Ei tarvitse lähteä kuvausreissulle ulkomaille, vaan kotipihasta löytyy jo uskomattoman paljon kuvattavaa.
Kielo ja auringonlasku taustalla. Kasvien kuvaaminen on tarkkaa, sillä jo kameran liikautuksella sentin verran on iso vaikutus kuvaan. Minulle kuvassa on tärkeää valo ja sommittelu.
”Tunnen luonnossa Jumalan rakkauden ja pyhyyden.” 8.
6. Tuulimylly ja revontulet
7. Portaat Atlantikseen
8. Satumetsä Madeiralla
Lähiseudulla on minulla paikkoja, jotka olen etukäteen käynyt katsomassa, ja menen ottamaan kohteesta kuvan, kun valot ovat oikeanlaiset. Tämä mylly Lempäälässä on yksi tälläisen tulos. Oli komeat revontulet oikeassa suunnassa taivasta, ja heti oli mielessä, että nyt myllylle...
Tämä on kuvattu madeiralla, pitkällä valotusajalla. Monimetriset aallot löivät betonilaiturin yli ja valuivat siitä alas... Se oli upeaa seurattavaa, ja kokeilin, miten siitä saisi kivan kuvan.
Tämä on hienoin metsä, missä olen ollut. Paikka on Madeiralla korkealla vuorella, ja sumu, joka kuvassa on, on pilveä. Pilvet liikuivat nopeasti ja muuttiva maisemaa jatkuvasti. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka hienosti Luoja on luonnon tehnyt.
ellä ely Pieksämäeille luott y ä n n e s s La m ly "Kauneus,
näytte Lasse Niskalan 18.5.–6.6. Pieksämäellä. sä is äv maa. ht tu" on nä tock-tapahtu a GoodMoodS os on ly te yt Nä
Nuotta 6–7 /2013
51
9.
Lue, mitä Lasse Niskala kertoo uskostaan.
”Jos on liian paljon ollut kiireitä ja pitäisi saada päätä tyhjäksi, lähden luontoon.”
9. Salama Tällä kuvalla olen saanut useita kunniamaintoja kansainvälisissä valokuvauskilpailussa. Oli valtava ukonilma, ja olin avoimella hiekkarannalla kuvaamassa sitä. Jälkeenpäin ajetellen se ei ollut kovin järkevää... Mutta ihan mahtava kokemus, kun salamat leiskuivat, ja tuli salamaennätyksiä sinä yönä... tunsin itseni aika pieneksi.
10.
10. Kurjenjalka Tämä syksyinen veden varaan joutunut kurjenjalka näytti hienolta, kun vedessä heijastuvat pilvet liikuivat vauhdilla. Nopeasti liikkuvien pilvien ansiosta välillä tausta oli vaalea, välillä sininen, kun näkyi kirkasta taivasta ja välillä tummaa. Tummalla taustalla näytti mielestäni hienoimmalta, sillä se on samaa sävyä kukannupun kanssa.
n kuvistaan ssesta ja häne La a to tie ä Lisä la.com lta lasseniska voit lukea sivu Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com 52 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
t lö e t ä jä n ä s e k ä s Testis
Jätskitesti
Teksti ja kuvat Juho Ylitalo
n u n i s n o ä Mik ? i s i k k i s o u s masti mökkeily, to at um sa at uv ul ku Suomalaiseen kesään tämän kesän an ka on ä ik m ta ut M ö. i hyttyset ja jäätel hjomaton raati testas la ja ka rk ta n ta uo N paras maku? elötarjonnasta. ät jä n sä ke n se ok ot muutaman valitun ak au pa n Pa ika llise n ruok
kuhina, kun kylmäosastolla kävi ristomme ma tuo n ne nki viisihe en näköisiä ois int valitsi mielenki reen arvossuu n ota Nu ä öit jäätel n huomattee ikä teluun. Vasta jälk testatä est viid me kol ä tiin, ett kesän än tavasta olivatkin täm ä. löit uutuusjääte ä oli vaiTuomariston tehtäv luulisiksi alu tä mi n keampi kui n pystyy ika ise tos än Täm n. kaa aan jokainen, varmasti vahvistam dä viisi jääjoka on yrittänyt syö ihme, että siis Ei telöä peräkkäin. nys oli kyn tys ällö rin ma tuo parin ön tel jää en eis ylittymässä viim siltä tyk yllä ään ösk My .. kohdalla. en öid tel jää kin ei vältytty – joiden et ja ne ken kat at oliv jut kylmäket –jäätelöistä kaksi Ingman R-Ice . oli keltaisia
teittä (syynä jäsenistä oli jättää pis riston ma tuo saattaa tosin olla peräisiin vis kas s uu om att tottum jäätelöihin). selvisivät Mutta miten jäätelöt n näet Se tiukasta arvioinnista? taulukosta! sisällä Ai niin, tämä juttu ei . lua tuotesijoitte
mp i Va nh a ma ku pa re a uusi n ne kui n pussilli
tuloksena Pitkällisen pohdinnan parhaan taa an tuomaristo päätti iselle aku nm ilja van n arvosana a ostettiin Puffet-jäätelölle, jok stöpakkaviiden kappaleen sää makuherdin raa n ite En a. ess uks i Ingmasto raa an moja puolesta osa raadin ka jon ö, tel ijää riis nin
Puffet Vanilja
n Raadi ! ki suosik -
laa + Tarpeeksi paksu suk kuori + Hillo hyvää
Kesän s! uutuu
Jättis kaktus Kesän s! uutuu
Ingman R-Ice – Vaniljanmakuinen riisijäätelötuutti Pingviini TropicCola Mix
Arvosana
– Kuivahko kuori
+ Klassikko ko – + Kätevä pakkausko syötävää suuremmallekin porukalle + Halpoja!
Magnum Meringue ET fruits rouges
atuutti
Juh o, 15: Täyssukla t ja salmiakkipallojäätelö En na , 13: Vaniljaituutti Juh an i, 16 : Lakrits Suklaaraetuutti Toi ne n Juh o, 15: elö laa-mansikkapallojäät Oo na , 14 : Valkosuk
Miinukset
Plussat
Jätski
Keitä raatiin kuului? ijäätelö, kiitos: Etunimi, ikä ja suosikk
+ Päärynä ja toffee herkullisia + Tarpeeksi iso suursyömärillekin
lle + Sopii maitoallergikoi e oill kik ja keliaa
+ Sopivan mieto kolan maku + Rapea vohveli
– Miesvaltaisen raadin mielestä liian tyttömäinen pakkaus eivät – Marenki ja karpalo sovi raadin mielestä jäätelöön te– Suolainen kuori jää lössä?!? sti – Kuori näyttää etäise aivoilta ein – Vohveli ei maistu oik millekään
– Teennäinen maku jääte– Kaksi tuomariston me kol , sia tai löistä kel valkoisia
eet – Pinnalla olevat rak kirpeitä, ehkä liiankin?
Kesän s! uutuu Nuotta 6–7 /2013
53
n e t s a l u k k u a l a k t Ma aminen L ä h et ysl a ste n kesälei r i
a t h o k ä s e k
Teksti Hilla Ryösö, kuvat Marika Hukari, Krista Hylkilä ja Iida-Liisa Repo
Elokuussa koittava lähetyslasten kesäleiri kokoaa yhteen suomalaisia nuoria ympäri maailmaa. Leiriläisiä yhdistävät erityisesti kokemukset vanhempien lähetystyöstä, vieraassa kulttuurissa kasvamisesta sekä Suomeen paluun aiheuttamista haasteista, kertoo Sleyn lähettihuollosta vastaava Sirkka-Liisa Huhtinen. suomalainen ulkomuoto, mutta sisin ei tunnu Matkalaukkulasten elämä poikkeaa tavallisen suomalaiselta. Identiteetti on kehittynyt ulkoSuomessa kasvaneen nuoren elämästä hyvinkin mailla, ja sitä kuvaa myös nuorten leirille antama paljon. Muutot kodista, maasta ja maanosasta nimi FBFS eli Finnish Body Foreign Soul, kertoo toiseen, vaihtuvat koulut ja Sirkka-Liisa Huhtinen. kaverit, sekä arki lähetysaluKirkon lähetysjärjestöjen yh“Leirin suosittuja eella ovat muovanneet läheteistyöllä pystyttämä leiri onkin ohjelmanumeroita ovat tyslasten identiteettiä ainutsuunniteltu tarjoamaan nimenlaatuisella tavalla. Samalla omaan aiheeseen liittyvää verpienryhmäkeskustelut ja ne ovat tarjonneet lapsille ja taistukea ja opetusta rennossa etnoruokailut.” nuorille ainutlaatuisen kasvuleiriympäristössä hauskanpitoa alustan, jollaista ei välttämätunohtamatta. 13-20-vuotiailtä ole monella muulla. le suunnattu leiri on toteutettu jo vuosien ajan, Kuitenkin paluu vanhempien kotimaahan on ja vetäjät ovat aina itsekin aikuistuneita matkamonelle lähettilapselle suuri haaste, koska matlaukkulapsia. kalaukkulapselle paluu tapahtuukin vieraaseen ympäristöön ja kulttuuriin. Suomessa monet taEtnoruokailuja ja jaettuja vat ja käytännöt tuntuvat vierailta, vaikka pukokemuksia huisikin sujuvaa suomea ja omistaisi suomalai- Leiri on monelle nuorelle paikka, jossa ei tarvitsen passin. se selitellä niin paljon. Matkalaukkulapset jaka- Useat lähetyslapset kokevat, että heillä on vat yhteisiä kokemuksia ja tuntemuksia, ja siitä
Identiteetti kehittynyt ulkomailla
Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com 54 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
saa elämään paljon apua ja tukea. Joillekin leiri on myös olennainen osa Suomessa vietettävää kesälomaa, vaikka leiriläisistä suuri osa on toki myös Suomeen palanneiden perheiden nuoria, Sirkka-Liisa valaisee. Tämän vuoden leiriuutuus on musiikkiterapiatyöpaja, jossa hyödynnetään musiikkia tunteiden ja ajatusten tunnistamisessa sekä tutkiskellaan ulkomailla kehittynyttä identiteettiä. Työpajaa
Suomessa monet tavat ja käytännöt tuntuvat vierailta, vaikka puhuisikin sujuvaa suomea ja omistaisi suomalaisen passin. vetää Suomen Lähetysseuran työntekijä, ja tarkempi sisältö selviää luonnollisesti vasta leirillä. - Muita leirin suosittuja ohjelmanumeroi-
FBFS
on t Kesäle läheätynä vuonna iri: sä 6 sopisto Kansa tumi.s-e9.8.2013,llial Ryttyläns-nes t 14.6. moitta wwws.äs osoittee2s013 men-uekl.fi/F sa BFS201 3
Iida-Liisa ja Anna ovat leirin vetäjiä. He toivottavat kaikkilähetyslapset tervetulleiksi leirille!
ta ovat pienryhmäkeskustelut ja etnoruokailut. Myös kavereiden tapaaminen ja leirin luentojen aiheet kiinnostavat nuoria.
Vielä ehdit mukaan!
- Leirille kannattaa ilman muuta tulla rohkeasti mukaan, vaikka yksin tai sisarusten kanssa. Jännittää ei tarvitse, sillä porukkaan pääsee varmasti helposti mukaan. Yli-ikäisten on lisäksi mahdollista hakea isoseksi, kannustaa Sirkka-Liisa.
Ville Auvinen
Nuotta 6–7 /2013
55
ilm i ö
e l l e s k u s e e J
Teksti Elina Piittala, kuvat Valokuvaamo Nyblin ja Pavel Konovalov/123RF.com
”Uskovaiset ei oo niitä tiukkapipoja jotka eivät tee mitään tai pidä hauskaa, vaan jotain aivan muuta.”
Porissa Ässä-fanikatsomo sai tänä vuonna aivan uudenlaista väriä ja ääntä. Isomäen legendaariseen seisomakatsomoon ilmestyi toistakymmentä positiivista, eläinpukuista nuorta kristittyä kaverusta Porista soittimet kainalossa.
K
Ässien hieno saavutus toi Poriin averusporukan kannustusjoukko keräsi suosiota hetkes- uutta energiaa ja yhdistsi koko kausä ja sai huomiota myös me- punkia. dialta, mm. Nelosen uutiset ja Sata– Itse on tullut seurattua kiekkoa kunnan Kansa olivat kiinnostuneita pienestä pitäen ja Ässien peleis"Isomäen Eläintarhasta." Kaveruk- sä oon käynyt siitä asti kun jalat on sista Otto Harjula, Matti Penkkimäki kantanut, sanoo Matti. ja Joosua Viljanen kertovat Nuotalle Isomäen Eläintarhan poikia ei yhlisää Eläintarhan toiminnastaan. distänyt ainoastaan sykkivä PatasyPoikien tarkoidän, vaan myös tuksena oli alukusko Jeesukseen. ”Näille nuorukaisille usko Näille nuorukaisi mennä peleihin merkitsee enemmän kuin ilman paitaa. He sille usko mertotesivat kuitenkitsee enemmän jääkiekko tai mikään kin, että Isomäen kuin jääkiekko tai muukaan asia.” hallissa saattaisi mikään muukaan tulla vähän kylmä. asia. Innokkaiden nuorten iloksi he löysi– Usko merkitsee omaa suhdetvät Porin helluntaikirkon komerosta ta Jumalan kanssa. Jumala rakastaa erilaisia eläinpukuja ja ongelma oli just sua älyttömästi, eikä hän luosillä ratkaistu. vuttanut ristillä, vaan kärsi meidän takia, niin miks me luovutettais häEläimellistä menoa nen seuraamisessa, toteaa Joosua.
Isomäessä
Vaikka fanijoukon tarkoituksena ei missään vaiheessa ollut suosion kerääminen, he saivat heti ensimmäisistä peleistä lähtien positiivista palautetta huutosakistaan ja vähitellen huomasivat, että heistä puhutaan paljon. – Saatiin porukka mukaan kannustamaan Ässiä uudella tavalla. Se meidän hulluus ja hauskuus tempaisi muutkin mukaan, kertoo Otto.
56 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
Ei tiukkapipojen hommaa
Fanijoukko sai myös Isomäen Eläintarhan toiminnalla tuoda esiin uskoaan ja Jumalan sanaa. He julkaisivat esimerkiksi facebook-fanisivullaan jatkuvasti raamatunkohtia, joista monet tykkäilivät. – Haluttiin tuoda esiin myös se, että hauskaa voi pitää selvinkin päin, kertoo Matti. – Ja jokainen, joka on näh-
nyt meidän poppoon, tietää ainakin tällä hetkellä, että uskovaiset ei oo niitä tiukkapipoja, jotka eivät tee mitään tai pidä hauskaa, vaan jotain aivan muuta, kertoo Otto. Pojat haluavat myös rohkaista muita nuoria uskossaan ja elämään sitä todeksi. – Ei meitä oo tarkotettu missään muotissa elämään. Kun me näytetään omat arvomme ja eletään niiden mukaisesti, voimme olla mukana muun maailman normaaleissa asioissa, kuten Ässien kannustusjoukossa, sanoo Matti. – Uskaltakaa olla oma itsenne, ei tarvi esittää mitään muuta, jatkaa Otto. – Älkää tyytykö muiden uskoon vaan löytäkää oma suhde Jumalaan. Älkää myöskää vertailko itseänne
muihin. Ei Jumala oo antanu kaikille samoja lahjoja. Löytäkää oma paikkanne Kristuksen ruumiin jäsenenä, sanoo Joosua. Nyt kun kiekkokausi on ohi, Isomäen Eläintarhakin viettää kesälomaa. Ehkäpä ensi kaudella heidät voi taas löytää Porin Isomäen jäähallin vauhdikkaasta seisomokatsomosta.
Nov elli
ä s e k a k k i s n a m en ja h ei sk a n Te k st i ta n
3r f.co m , ku vat 12
Sade ropisi aitan kattoon. Unen harso loittoni, Lilja avasi silmänsä ja venytteli. Auringon kultainen loiste levisi vähitellen huoneeseen valkoisten pitsiverhojen lävitse. Räsymatolla makaava kissa oli vielä täydessä unessa – mikäpä oli ollessa, aurinkoläikässä oli varmasti lämmin. Seinällä verkkaisesti naksuttava kello osoitti puoli kuutta. Nuotta 6–7 /2013
57
”Aurinko paistaa ja vettä sataa…”, Lilja tapaili tuttua sävelmää ja hymyili. Aurinko tiesi kaunista päivää. Sade oli juuri lakannut Liljan astuessa ulkoilmaan. Kesäkuun lopun aamu tuoksui sateen jälkeistä, huumaavaa raikkautta. Nurmikenttä oli sileä, se oli leikattu eilen. Aitan nurkalla kasvoi tuomi, joka hehkui valkoisten kukkien paljoutta. Lehdillä kimalteli vielä vesipisaroita. Lilja veti tuoksua syvälle sieraimiinsa; illalla voisi kerätä kukkia maljakkoon aittahuoneen pöydälle.
*** Punaiset kumisaappaat kastuivat ruohossa Liljan astellessa keltaisen ämpärin kanssa mansikkapellon päähän. – Poimikaa vain kauttaaltaan punaiset marjat ja muistakaa napsaista kantatikut pois, mansikkatilan emäntä opasti. – Tuokaa sitten täydet ämpärit tuonne latoon, niin punnitaan ja pakataan marjat. Kesätyöntekijöiden joukko levittäytyi pellolle, ja ensimmäiset marjat alkoivat kolahdella ämpäreiden pohjiin. Lilja rakasti näitä aamuja. Aurinko kiipesi vähitellen ylemmäs, mutta vielä ei ollut liian kuuma. Ilmassa oli kesäaamun kosteutta, ja jossain kukkui käki, etsi kai vielä puolisoaan. Lintujen konsertti täytti aamuilman. – Sinä kaunistat vuoden hyvyydelläsi, Lilja muisti psalmin kohdan ja hymyili itsekseen. Kuinka totta se olikaan, ja kuinka hyvin se pätikin juuri kesään. Aamu oli kaikkien aistien juhlaa.
*** Alkukauden marjat olivat suuria ja meheviä, kuin pieniä omenoita. Ämpäri täyttyi nopeasti, ja pian oli aika noutaa uusi sanko. – Sinulla on kaunis risti, totesi poika viereisessä mansikkapenkissä ja hymyili. Lilja hymyili takaisin ja hipaisi kultaista ristiään. – Sain sen rippilahjaksi kolme vuotta sitten. Siitä lähtien se on kulkenut mukanani, minne menenkin. – Minun rippikouluni oli sitten samoihin aikoihin, poika vastasi.
“Hiekkatie tuntui vielä lämpimältä paljaiden varpaiden alla.” – Siellä oli niin hauskaa, että oli suorastaan pakko jatkaa isoseksi. On mahtavaa saada kertoa nuorille Jeesuksesta. Ai niin, minun nimeni on muuten Lauri! – Lilja. – Sinäkin olet siis uskossa? Lilja varmisti. – Niinhän minä olen. Olen saanut jo lapsena kuulla Jeesuksesta kristityssä kodissani, ja se on jotain käsittämättömän hienoa. Jeesus on tärkeintä, mitä ihmisellä voi olla. En voi koskaan kiittää tarpeeksi siitä, että saan elää tätä elämää hänen kanssaan. Liljan sydämessä sytkähti. Ehkä tästä kesästä ei tulisikaan hengellisesti niin kuiva kuin hän oli jossain vaiheessa pelännyt. Puhuttavaa riitti, tunnit kuluivat nopeasti ja mansikkaämpärit täyttyivät yksi toisensa jälkeen. Viimein tuli aika palauttaa viimeiset punakylkiset marjat, poimia mukaan ahkerasti käytetty aurinkovoide ja vesipullo ja lähteä pellolta.
58 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
Koivumetsän reunalla aukeni suo lintutorneineen. Puuportaat tuntuivat tukevilta jalkojen alla. Kerros, toinen. Ylätasanteen kaiteiden takana levittäytyi avara näköala: pitkospuut kiemurtelivat suon yli metsän siimekseen, katse ulottui silmänkantamattomiin, aurinko kapusi hitaasti alaspäin, sai taivaan hehkumaan oranssin, punai*** sen ja kullan sävyissä ja heijastui suolammen pinnasta. Lammessa räpiköi Päivän helle oli viilennyt sorsapoikue, jostain kuului mukavaan pariinkymme“En voi koskaan kiittää kaulushaikaran kumea ääni. neen asteeseen. Aurinko tarpeeksi siitä, että saan elää Kauneuden keskellä sateki hidasta laskua taivaantätä elämää hänen kanssaan.” nat tuntuivat tarpeettomilkannelta, ja lintujen konta. Viimein joku alkoi laulaa sertti valtasi illan. Hiekkatie nuortenilloissa opittua ylistyslaulua. Yksi toisentuntui vielä lämpimältä paljaiden varpaiden alla. sa jälkeen muutkin yhtyivät lauluun. Saavuttiin vihreässä hunnussaan hehkuvaan koivumetsään. Pitkospuilla astelivat Laurin ja LilJeesus, Herrani, ei ole vertaistasi. jan lisäksi Kerttu, Magnus, Antti ja Maria, joihin Lilja oli saanut tutustua aiemmin päivällä. Oli käyElämäni saan ylistää rakkautesi ihmeitä! nyt ilmi, että he kaikki olivat uskossa. Lilja lähetti Jeesus, Herrani, ei ole vertaistasi. Elämäni saan ylistää, lakkaamatta palvoa. hiljaisen kiitoksen ylöspäin; oli hienoa saada rakentua yhteisestä uskosta, viettää aikaa hyvässä seurassa. Laulakaa Herralle, huutakaa maa! – Kuljetaanko aivan puhumatta ja kuunnellaan Kuninkaalle voima ja kunnia! kesää? joku ehdotti, ja niin matka jatkui. AluskasRiemuitsee vuoretkin ja ku martaa äänesi kuulleessaan. villisuuden seassa rapisteli siili, ja pääskynen oli lennähtänyt läheiseen oksaan. Pesimäpuuhat Ilosta laulan, kun tekosi nään. Rakastan, iäti jään kiittämään. olivat ohi, ja puista ja ilmasta kuului tauoton sirLupaustasi en voi verrata kutus. Ympäröivä ilta tuntui julistavan kesän iloa, mi hinkään… luonto ylisti Luojaansa. – Täällä on poimimassa myös muutama kaverini. Kuultiin eilen, että täällä lähellä on lintutorni, ja ajateltiin mennä sinne illemmalla. Tule ihmeessä mukaan! Lauri pyysi ja yritti samalla huitoa tiehensä itsepäistä paarmaa.
***
Sävelten vaiettua kaikki olivat hiljaa. Kuun-
telivat ja katselivat, hengittivät kauneutta sisäänsä. Luonto lintutornin ympärillä eli. Lilja kaivoi repustaan Raamatun ja luki ääneen Roomalaiskirjeen kohdan: ”Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.” Ilta julisti koko kauneudellaan Jumalan voimaa ja tekoja, puhutteli kuin elävä iltahartaus.
*** Aurinko kutitteli Liljan silmäripsiä. Hän tunsi säteiden lämmön kasvoillaan, hymyili ja avasi silmänsä. Iltaa oli jatkettu aina hämärän tuloon asti. Unopelikortit olivat läiskähdelleet vasten lintutornin lattiaa, mehu, voileivät ja vaahtokarkit olivat saavuttaneet suuren suosion. Oli ystävystytty, naurettu vat-
salihakset kipeinä, jaettu itse kunkin henkilöhistoriaa ja tarinoita elämän varrelta. Pöydällä olevassa maljakossa tuoksui kimppu edellisenä iltana metsästä poimittuja tuomenoksia. Lintujen aamuinen ilo kuului raollaan olevasta ikkunasta. Jumala oli sirotellut tähänkin aamuun jo monta pientä lahjaa, Lilja mietti. Hän laski paljaat varpaansa räsymatolle, aisti jo marjojen makeuden kielellään. Edessä oli kokonainen mansikkakesä.
Nuotta 6–7 /2013
59
Vuod e 2013!sta
ilma r i n m eta lli pa lsta Teksti Ilmari Pyykönen
Raskasta musiikkia Metallimusa, mitä tämä kummallinen ryskettä ja pauketta sisältävä genre oikein on? Onko sellaista kristittyjen soittamana? Ja jos on, niin mitä kristittyjä metallibändejä oikein on? Hyvä ystävä, tervetuloa tutkimusmatkalle kristillisen metallimusiikin maailmaan. Musiikkigenrejä on montaa eri sorttia, kuten klassista, rockia, poppia, euroviisumusaa – ja on metallia. Kyllä, sanoin metallia. Mitä tuo mystinen metallimusiikki oikein on? Onko siinä mitään järkeä, eikö se ole pelkää meluamista ja pauketta?
Metallista on jokainen saanut oman käsityksensä. Aika monella se on äsken mainittu stereotyyppinen yleistys. Metallimusiikissa on kuitenkin ”normaalia” metallia, on powermetallia, on thrash-metallia, on death-metallia. Lyhyesti sanottuna on monta eri metalli-
musiikin tyyliä. Mutta nyt emme takerru siihen, kuinka eeppistä ja suurta metallimusiikki oikein on. Ei, hyvä ystävä, nyt tarkennamme kristillisen metallimusiikin maailmaan.
Love and Death – Pitihän edes yksi jenkkibä Pätkä kappal eesta ”Sotaan” Tässä nuolisat eessa katson meidä n joukkoja jotka kilvillää n sammutta a palavia nuol ia Osa osuu haar niskaan mutta ei kuite nkaan saa meitä ka atumaan vaan yhä jatk amaan
VIP – Metallia suoraan Suomesta
Kun on Jumal a meidän pu olellamme kuka voi olla meitä vastaan? Ota sanan m iekka, se nost a ilmaan tullut on aika lähteä sotaan !
Vip on pääasiallisesti cliineillä vokaaleilla varustettua metallia melodisella ja progressiivisella mausteella. Lyriikoita voisin kuvailla kauniiksi ja koskettaviksi. Örinääkin löytyy useissa biiseissä pätkinä ja muutamassa biisissä on enemmänkin örinää, mutta ei tämä mitään tosi örinän täyteistä musiikkia ole. Vuonna 1999 perustetulta Vipiltä on tullut viisi studioalbumia ja yksi single. Vipin uusin levy ”Palaneet sillat” (2012) on ollut minulla tehokuuntelussa vuoden 2012 Maata Näkyvissä -festareilta lähtien. Ja voin vakuuttaa, että kyseinen levy on uusi lisäys Vipin mahtavien levyjen listaan. Lyhyesti Vip on koskettavaa metallia kristuksesta, maustettuna melodisuudella ja progressiivisuudella.
60 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
Kun puhun kristillisestä metallista, en voi olla ajattelematta Love and death -bändiä. LAD soittaa hivenen synkällä tavalla nu-metallia ja alternatiivi-metallia, kuitenkin mahtavilla sanoituksilla. LAD on tunnettu bändin perustajasta Brian ”Head” Welchista, joka on ollut huume- ja alkoholiaddikti ja soittanut kitaraa Korn-nimisessä bändissä. Ongelmiinsa Head löysi helpotusta Jumalan luota ja tuli uskoon. Sitten hän palasi musiikin pariin perustamalla Love and Deathin. Head palasi Kornin kitaristiksi vuonna 2013 toukokuun alussa. Love and Deathin musiikista tekee todella hyvän kuuloista Headin laulu, joka on matalempaa ja synkempää.
Theocracy – Liian voimakasta metallia Eräs ystäväni sanoi kerran: ”Power metal the most powerful of all metals”. Se, hyvä ystäväni, on aivan totta! Theocracy soittaa aivan mahtavaa musiikkia vuodesta 2002! Theocracy on progressiivista power-metallia soittava kristillinen bändi. Bändi on julkaissut kolme lePätkä ka ppaleesta vyä. He ovat olleet Suomessa Vappu”I AM” gospelissa ja palaavat tänne vuoden I am the light upo 2013 Maata Näkyvissä Festareille. n your p you have ath when lost your Nyt on hieno mahdollisuus aloitway I am the fo o tp ri taa tämän kauniin power-metalli nts in th ocean’s e sand th tide can’t e -bändin kuuntelu. Lupaan, että wash aw I am the ay s h e lt e r sinä varmasti pidät siitä! Kuvaifrom the that rage storm s on and lisin itse bändiä majesteettisen on The inco rr u p ti b le fou voimakkaaksi taidonnäytteeksi the wise man buil ndation that power-metallin voimasta, kun ds upon I am the bre siihen yhdistetään Kristuksen ving man ad that feeds a s tarupon the ilosanoma. Olen itse tavannut s I am the bounty o treet bändin, he ovat todella hienoa n the tab palace a le in the t the fea st porukkaa. I am the rain upo n the eart a scorch h after ing drou ght I am the quenchin g of the th you neve ir r though t you’d b st hout e wit-
ndi ottaa mukaan! LADissa on sitä jotakin, jota kuvailisin hämärän synkän kauniiksi. Musiikkivideot ovat LADin ehkä häröimpiä, mitä tässä bändissä oikein on. Musiikkivideoilla on onnistuttu kaappaamaan se jokin erittäin härö asia, mikä voi olla kummallista, mutta kyllä siihen tottuu! Lyhyesti Love and Death on synkkää ja hiukan häröäkin metallia soittava kristitty bändi hienoilla lyriikoilla ja mahtavalla laulajalla.
sta
Pätkä kappalee ”I W8 4U”
d honest Make you real an l al it Make it worth away elt m in pa e Make th WAIT ay another day Don’t throw aw WAIT ue Take a new aven WAIT will find Look inside you WAIT The way you lie it Tell me you lost it Tell me you lost s you know ke ta it r Whateve eak you I won’t let it br it st lo u Tell me yo it st lo u yo e m ll Te weight Don’t carry the it I wa I wait for you ys do Always will, alwa u yo r fo I wait ng, dying, but Hurting, bleedi I wait for you ys do Always will, alwa u yo r I wait fo ng, dying, but Hurting, bleedi I wait
Antestor - Todella raskasta sanomaa! Kuvailen Antestoria muutamalla sanalla: brutaalia, raskasta, taidokasta, vielä raskaampaa ja omalla tavallaan kaunista. Norjalainen kristillistä (un)black metallia Antestor perustettiin vuonna 1990, jolloin Norjassa toimi useita black metal -bändejä, jotka erityisesti Norjassa olivat liitetty saatananpalvontaan, mikä oli valitettava tosiasia. Kun Antestor aloitti konsertoimisen, saivat he eteensä paljon vihaa. Useat black metal -fanit pitivät Antestoria täysin surkeana. Eräät jopa avoimesti puhuivat, että jos Antestor jatkaa, niin asialle pitäisi tehdä jotain, mikä estäisi heitä toimimasta lopullisesti... Kuitenkin Antestor on selvinnyt tähän päivään asti, kiitos Herran. He ovat julkaisseet kuusi studioalbumia. Antestorissa on sitä jotakin hienoa kaiken sen synkkyyden keskellä. Tiedän, ettei kristillinen extreme metalli sovi kaikille, mutta jos pidät extreme metallista, varmasti pidät Antestorista! Itse henkilökohtaisesti pidän Antestorista todella paljon!
Pätkä kappalesta ”Depres
sed”
Descending feelings where are you leading me Desires of death rules in my darkness In the shadows I'll die all alone Blinding sorrow there's no tomorrow There's no place my soul can hide Slain by the thoughts tha t lied Fighting seems so in vain Weakened by my own bra in See the reason to exist Jesus help me trough this miss
Nuotta 6–7 /2013
61
Tapahtuma-
tori
∏Karkkugospel 8.6.2013 ”Tästä kesä voi alkaa!” Kesän todellinen starttitapahtuma on lähempänä kuin luuletkaan. Karkkugospel järjestetään tuttuun tapaan Karkun evankelisen opiston rantaviheriöllä lauantaina 8.6. Tiedossa on paljon musaa, Sanaa ja lämminhenkistä yhteiseloa paahtavan auringon alla. Meiningit alkavat jo klo 12, joten ole ajoissa paikalla! Tapahtumassa mukana: Kontrol, Park7, Tera, Immanuel, Herz, The Road, Juha Heinonen, Erkki Koskenniemi, Lasse Räty, Timo Nisula ja monet muut. Lisätiedot ja koko ohjelman löydät osoitteesta www.sley.fi/nuoriso
∏Johannesfestarit Mitä tehdä juhannuksena? Lähde Johannesfestareille 21.–22.6 viettämään yötöntä yötä maukkaan ohjelman äärelle. Siistit kesäfestarit järjestetään Hietoinrannan leirikeskuksessa (Kelkantie 114, Saaramaa, Kouvola) keskellä maalaisidylliä. Ohjelmassa on taas vaikka ja mitä: Kolmen keisarin liitto, Pastorit, Markus Janhunen, Disciples of God, Kouvolan seurakunnan houseband, Sakari Seppälä, Riikka Lautamo-Seppälä, Markku Näkki, Teija Patjas, Mirja Kekäle, Markku Niemelä ym. Lähde siis viettämään elämäsi juhannusta Hietoinrantaan. Lisätiedot: www.johannesfestarit.fi
∏Juhannusyön taikaa Juhannusaattona 21.6. kannattaa suunnata joko Lohtajalle Ohtakarin tai Lapuan Kauhajärvelle Esantuvan Juhannusjuhliin. Molemmissa tarjolla mm. Raamattuopetusta, iltamessua ja nuorten jatkoja. Esantuvalla meiningit starttaa klo 17 ja Ohtakarissa klo 18. Näiden lisäksi juhannusaaton meininkiä on myös Sastamalan Illossa. Lisätietoa www. sley.fi/nuoret
∏Kokkolan Iltatorilla soi gospel Keskiviikkona 26.6. uumaillaan Kokkolan Iltatorilla tulevaan viikonloppuun ja Lohtajan keskustaan. Evankeliumijuhlien aaton aattojameissa
62 Nuotta 6–7 /2013 | www.nuotta.com
musiikista vastaa Herz sekä Torsten Borg. Mukana myös Juha Heinonen, Oili Ijäs sekä Lohtajan nuori seurakunta. Lisätietyoa www.sley. fi /nuoret
∏Evankeliumijuhla
Lohtajalla 28.–30.6. Kesän parhaat telttafestarit vietetään taas Evankeliumijuhlilla. Tänä vuonna nuori seurakunta kokoontuu Lohtajalle 28.–30.6. Luvassa on iso rypäs musiikkia, Sanaa, yhteyttä, draamaa, puheenvuoroja, liikuntaa, telttailua ja mukavaa hengailua. Ohjelmassa on kaksiosainen lohtajalainen nuoren seurakunnan näytelmä, on lohtolaista viisiottelua, siikkarijameja, Riemumessu sekä nuorille oma telttapaikka. Musiikiissa mukana on muun muassa The Road, Pastorit, Idän ihmeet, Miriam, MGtH-duo, Kallio, Park 7, Saraste, Herz sekä monet muut. Opettamassa kaikki Sley-hemmot ja -naiset. Luvassa myös kanavatyöskentelyä meren rannalla sekä keskellä peltoa. Katso koko ohjelma Sleyn sivuilta netistä.
∏Riparin Kertausharjoitukset Karkussa
Kolmas kerta toden sanoo. Riparin Kertausharjoitukset ottavat oman paikkansa taas Karkun evankeliselta opistolta. Tämä upea nuortenleiri järjestetään nyt kolmannen kerran leppoisella meiningillä 5.–8.7.2013. Kertausharjoitukset on tarkoitettu kaikille riparin käyneille nuorille. Ohjelmassa on Raamattua, aurinkoa, ruokaa, uintia, seikkailuja, rukousta, pelejä, leikkejä, iltaohjelmia, vierailijoita ja kaikkea muuta kivaa parhaassa seurassa! Leirin vetäjinä toimivat Antti Koskenniemi, Samuli Luomaranta ja vetotiimi. Ilmoittautumiset opistolle 035134151. Lisätiedot leiristä: samuli. luomaranta@sley.fi
∏Life 27.7.–2.8. Ryttylä Kansainvälinen kristillinen taide- ja toimintaleiri Life täynnä sporttia, teatteria, koru- ja vaatetuunausta, valokuvausta, raamattuopetusta, kokkausta, videokuvausta, ylistystä,
bändisoittoa, tanssia, kesämeininkiä, parkouria, ääni- ja valotekniikkaa… ILMOITTAUDU NYT. Kesäkuun 7. päivästä alkaen ilmoittautuville leirin hintaan lisätään kiireellisyysmaksu +30 e. Life-leiriläisille tarjoamme Nuorten Kesä -festarit 2.–4.8. kaupan päälle. :) Tsekkaa pajatarjonta www.nm.fi/ life ja varaa leiripaikkasi jo tänään!
∏Nuorten Kesä -festarit Seuraa minua Ryttylässä 2.-4.8.
Mikä tekee kristityn? Miten löytää oma kutsumus? Onko opilla väliä – eiks se riitä, et uskoo Jeesukseen? Entä jos ei osaa elää niinku pitäis? Kesän paras festariviikonloppu on kyllästetty opetuksella Jeesuksen seuraamisesta arjen töyssyissä ja riemuissa. Mukana menossa teltantuunauskisa, beach-turnaus, innostavia raamattuopetuksia, universumin upein Life-show, kiertävä kyläbändi, Paras10%-kirppis, Mönösen kaffela, Pastorit, Katajainen Kansa, G-Powered ja Great Wide North! Ikiliikkujille futista ja vesisota, kädentaitajille festarikorun näpräämistä. Koko viikonloppu 49 e (sis. ohjelman, ruuat ja telttapaikan), kun ilmoittaudut viimeistään 11.7. Myöhemmin 59 e. Koulumajoitus 5 e/yö, vain etukäteen ilmoittautuneille. www.nm.fi/nk
∏Nuorten aikuisten Kesä
suus majoitukseen ja talkoisiin. www.nm.fi/nak
∏Elonkerjuuleiri Esantuvalla Esantupa kutsuu koko lukuvuoden raataneita nuoria viettämään loman viimeisiä päiviä leppoisasti Elonkorjuuleirille. Leiri järjestetään 6.–9.8. Lapuan Kauhajärvellä. Luvassa on raamattuopetuksia, menoa ja meininkiä, saunomista ja uintia, tiukkoja skaboja lentiskentällä, chillailua auringossa, draamaa, käsillä tekemistä ja leirinuotiota. Menossa mukana Liisi Saarimaa ja Iida Lahtela, ja ehkä saadaan vierailijoitakin leirille. Ilmoittautumiset viim. 29.7.2013 www.sley.fi/leirilomake.
∏Koe Mustajärven kesä Mustajärven leirikeskuksessa Mellilässä kokoonnutaan kesä-illan viettoon Sanan, Saunan, pelailun ja yhteyden merkeissä. Mukaan pääsee kurkkimalla tarkempaa tietoa www. sley.fi /perikunta
∏Kesäiltoja Helsingissä Sleyn nuorisotyö järjestää kesäisiä nuorteniltoja, tuttavallisemmin Kesäkertzejä, Helsingissä. Illat pidetään osoitteessa Castreninkatu 18 B ja luvassa on kaikkea siistiä yllin kyllin. Lisätietoja illoista löydät osoitteesta www.sley.fi/nuoriso tai suoraan Toikan Anterolta (0442645292), joka toimii iltojen vetäjänä. Tervetuloa!
Ryttylässä 3.8.
Miten selvitä Hengessä, kun elämä menee vesiliirtoa lähimpään ojaan, naimattomuuden armolahja häämöttää ja vaikeuksia pukkaa kuin sieniä sateella? Lohdutuksen sanoja Luojansa kämmenellä kärvistelevälle. Raamattuopetusta Jeesuksen seuraamisesta ja elämästä Sanan varassa. Ohjelmassa mm. Ilkka Päiväsaari, Maria Jokinen, houseband, MGtH duo ja Great Wide North. Päivän päätteeksi iltamat, joissa herkutellaan, seurustellaan ja rakennutaan yhteisestä uskosta. Koko päivä 25 e, ennakkoon ilmoittautujille 5 e alennus! Mahdolli-
S A K R I T
I R O K E E I S L I O S U T R U O A I V A L L L U S
M O N E N K A U L A S S A
K E M I N
K A U L I O N I T T I S
A S U T
P E U R A E T D A P M A I O T A U S V I A K O K K O T
A R I T G T E L A T U N K A A P A S I R O I E T I T E K A T E E T T A A S
L A H I N T R A I P A P P V O I O L L I L A N A H J U L A L U K O K S S I I R U M A
A V A N T M O
S A A T U N
A A U T A M A S U M P U P A A T A I R A T T A J O A P A A T A A A S K V I E K I H A U U R I T A K H E T R R A T A L O T E M S A T U O A S
T K I P P U A H A A T R V O A A R N O V T E A I T T A L S U O T I T L A I A
U S K O N T U N N U S T U S Ristikon ratkaisuksi muodostuu numeroiduista ruuduista rippikoulussakin tuttu asia.
EDELLISEN ristikon ratkaisu
H a r taus
kulkee kanssasi arjessa Kristittynä arjessa Jokainen kristitty joutuu varmasti uskonvaelluksensa ai-
Kyllä, tilaan Nuotan kestotilauksena 1. vuodeksi hintaan 60 e (Kahdessa erässä 2 x 30 e) määräaikaisena 3 kuukautta hintaan 21 e
Lehden saajan nimi: Katuosoite:
Postinumero ja -toimipaikka:
Puhelin:
Sähköposti: Tilaan lehden lahjaksi
Maksajan nimi: Katuosoite:
Postinumero ja -toimipaikka:
Puhelin:
Sähköposti:
NUOTTA MAKSAA POSTIMAKSUN
Nuotta / Sley-Media Oy
Kuvat Andrey Gorshkov/SXC ja Lasse Simpasen albumi
Leikkaa irti ja postita
TUNNUS 5001710
Lasse Simpanen Kirjoittaja on Lahden Joutjärven seurakunnan nuorisotyönohjaaja
Nuotta.com/tilauspalvelu tai 040 7007 707
00003 VASTAUSLÄHETYS
kana joskus painimaan sen kysymyksen kanssa, että miten tulisi elää kristittynä arjessa? Ajat ovat muuttuneet, mutta kysymys on edelleen sama. Miten tulisi Jeesuksen seuraajana elää tätä elämää? Miten olla valona maailmassa? 2010-luku asettaa meille kristityille aivan uudenlaiset haasteet. Sen lisäksi, että tulee pohtia käyttäytymistä koulussa, kotona ja harrastuksissa, tulee myös pohtia, kuinka toimin netissä ja sosiaalisessa mediassa. Tärkeää on tiedostaa, että olen Jeesuksen todistaja myös Internetin laajassa maailmassa – paikassa, jossa tietoa välittyy salamannopeasti ympäri maapalloa. Miltä minun Facebook-seinäni näyttää? Millaisia Instagram-kuvia minä julkaisen? Millaisista kuvista ja tilapäivityksistä minä tykkään? Millaisia videoita julkaisen ja miten kommentoin kavereideni kuvia ja julkaisuja? Voin antaa uskostani, Herrastani ja itsestäni hyvinkin erilaisia viestejä netissä todella nopeasti. Tiesitkö, että moni luo johtopäätöksiä kristityistä ja kristinuskosta paljon sen perusteella, miten kristityt toimivat verkossa. Tämä avaa haasteiden lisäksi myös upeita mahdollisuuksia. Eikö ole mahtavaa, että minä, Jeesuksen opetuslapsi, voin arjen keskellä jakaa satojen, jopa tuhansien, ihmisten silmille ja korville materiaalia, jonka kautta Jumala voi tehdä työtään heissä? Aina ei ole helppoa julkisesti myöntää olevansa kristitty, mutta siihen meitä kutsutaan. Netissä näkyy tänään monenlaisesta materiaalia ja uskon, että me kristityt voimme olla tuomassa sinne hiukan erilaista sisältöä. Julkaisuja, joiden kautta ihmiset saavat rohkaisua, kokevat tulevansa arvostetuksi ja huomatuksi. Lähimmäisenrakkaudelle on paikkansa myös sosiaalisessa mediassa. Tähän loppuun on hyvä vielä pohtia, että tykkäisikö Jeesus minun julkaisuistani ja statuspäivityksistäni? Aivan varmaa kuitenkin on, että hän seuraa aktiivisesti sinun julkaisujasi ja tilapäivityksiäsi. ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt.5:14–16)
Nuotasta saat rehellisen matkakumppanin taivastielle. Tilaa Nuotta itsellesi, ystävällesi tai vaikka paikkakuntasi koulun kirjastoon.
I rtonumero 7窶各 ISSN 0357-7139
9
770357 713007
01