MISTÄ TANSSIN KOKEMUS SYNTYY?

On syntynyt askellähtöinen paritanssin opettamisen kulttuuri. Askelten ja kuvioiden ympärille keskittynyt paritanssitunnin kaava, jota oppilaat odottavat tanssiopettajien noudattavan ja jota yleensä siksi noudatetaan. Paritanssituntia ei kuitenkaan tarvitse aloittaa seisomalla ringissä, siirtymällä parin luo, kokeilemalla viennin ja seuraamisen tuntemuksia, opettamalla sitten askeleet ja jatkamalla lopputunti parinvaihtoringissä. Ammatillisen koulutuksen saaneilla tanssinopettajilla on hyvät ja perustellut edellytykset lähteä kyseenalaistamaan ja muuttamaan käytänteitä. Tanssiaskelten opettamisen ja oppimisen taustalla on toive tanssin kokemuksen saavuttamisesta. Kokemuksen äärelle on monta tietä.

Monialaisten somaattisen kehotyömenetelmien hyödyntäminen merkittävänä osana tanssituntien rakennetta suuntaa oppilaiden huomion ulkoisista seikoista kokonaisvaltaisesti omien kehoaistimusten äärelle. Jotta tanssioppilas tulee itse tietoiseksi tanssista kehollisena kokemuksena, hänet on tärkeä ohjata herkistymään niiden kehollisten tuntemusten äärelle, jotka jäävät helposti tietoisen arkiajattelun ulkopuolelle. Oman kehon puolien, liikeratojen, liikelaatujen, liikerepertuaarien sekä orgaanisten liikkumisen tapojen monipuolinen tutkiminen rauhallisesti ja keskittyneesti vahvistaa oppilaan kehonkuvaa sekä tanssillisia valmiuksia.

Ihmisen asentoja ja liikettä säätelevät hermojärjestelmät tarvitsevat aikaa muodostuakseen ja rakentuakseen. Liikkeen aikaansaamiin sisäisiin aistimuksiin herkistyy, kun oppii suuntaamaan niihin huomionsa ja tutkimaan niitä tietoisesti. Somaattinen työskentely kehoaistimusten kanssa vahvistaa oppilaan kykyä olla läsnä paitsi kehossaan myös ympäristössä ja suhteessa muihin ihmisiin. Pari

Taina Ala-Ketola ja Nea Ollikainen maan ja veden veitsenterävällä rajapinnalla Tanssia koronan aikaan -kuvauksissa Oulujoen suistossa. Kehoaistimukset kurkottelevat epidemiatasapainottelun myllerryksessä kohti kontaktia. Turvavälin aikaansaama kehollinen poikkeustila on monille uusi kokemus, joka kaipaa sanoja.

”Jokaisella ihmisellä on kehollisen kontaktin tarve. Sen puute vaikuttaa meihin kaikkiin lapsista vanhuksiin. Tanssitaiteen ja -liikkeen tehtävä koronan jälkeisessä ajassa on luoda uskoa siihen, että kehollisen kontaktiin hakeutuminen on edelleen turvallista ja tärkeää. Tarvitsemme kosketusta ja kehoaistimuksia voidaksemme hyvin”, Ala-Ketola kiteyttää.

tanssissa kyky olla läsnä parille ja yhteiselle tanssihetkelle onkin nautinnollisen tanssikokemuksen tärkein edellytys. Tanssin neurotiedettä tutkinut Hanna Poikonen (2018) toteaa musiikin, liikkeen, itsetietoisuuden, kosketuksen ja kehollisen kommunikoinnin olevan erottamattomia tanssin elementtejä, jotka keskeisesti lisäävät ihmisen hyvinvointia.

Viimeisimmässä tanssintutkimuksessa kinesteettisen empatian on todettu olevan se piirre, joka yhtenäistää tanssijoiden liikkeet ja rakentaa kehollisen vuorovaikutuksen. Kehollinen yhteys, vienti ja seuraaminen ovat enemmän kuin yhteen sovitettuja askeleita. Empatia on monitasoinen mielensisäinen ominaisuus, joka mahdollistaa toisen ihmisen tunteiden ja havaintojen päättelyn. Se on kykyä ja halua omaksua oman tanssiparin liikekieli ja hakeutua samankaltaiseen tanssiin. Peilisolut aktivoituvat, mutta taustalla on myös vahva läsnäolo omalle ja tanssiparin kehon tuntemuksille.

Keholliselle vuorovaikutukselle herkistymistä voidaan harjoitella paritanssitunneilla myös vapaan tanssin ja kontakti-improvisaatioharjoitusten avulla. Tällöin oppilaiden huomio siirtyy lajisidonnaisista askelista ja muodoista keholliseen yhteyteen ja toisen ihmisen liikkeen aikaansaamiin aistimuksiin. Paritanssi syntyy silloin luovan aivotoiminnan tasolla aivojen sisäisessä, ulkoisessa ja merkitsevyyden neuroniverkostossa. Nämä verkostot säätelevät muun muassa spontaania ja sisäsyntyistä ajattelua, asioiden yhdistämistä toisiinsa sekä käytöksen joustavuutta.

Täysin vapaasti improvisoiden tanssittu liike ei siis ole epämääräinen liikeyritelmä ja kokemusvyyhti. Luovan liikkeen tuottaminen on monimutkainen

”Keskittyminen kehonkuvaan ja keholliseen vuorovaikutukseen paritanssinopetuksen aikana ei ole pois varsinaisten tanssiaskelten ja -tekniikan opetuksesta, vaan tukee sitä.”

aivotoiminnallinen prosessi, joka säätelee yksilön kokemuksia ja tuntemuksia, kun hän asettuu kontaktiin toisen ihmisen kanssa ja lähtee yhteiseen tanssiin. Edellytyksenä on, ettei oppilaan ajattelu katkea mahdollisiin askelvirheisiin tai niiden pelkoon. Käytettävissä ovat kaikki liikkeen suunnat ja tasot, ja kaikki ratkaisut ovat oikeita. Ajatus ja liike saavat virrata vapaasti.

Keskittyminen kehonkuvaan ja keholliseen vuorovaikutukseen paritanssinopetuksen aikana ei ole pois varsinaisten tanssiaskelten ja -tekniikan opetuksesta, vaan tukee sitä. Kyky havainnoida oman kehon proprioseptoreiden tuottamia tunto- ja liikeaistimuksia sekä halu ymmärtää parin kehollisia kokemuksia syventävät oppilaiden kokemusta paritanssista. Ne ohjaavat oppilasta kohti läsnä olevaa ja paria huomioivaa lajityypillistä tanssia. Tanssi tapahtuu kehossa, tanssi tapahtuu yhdessä, ja oppilaat kokevat sen.

Kun oppilaat työskentelevät oman kehonkuvansa kanssa, olennaista on opettajan ymmärrys oppilaiden yksilöllisyydestä ja erilaisuudesta. Tanssinopettajan tärkeä tehtävä on luoda oppimisympäristö, joka sallii monenlaiset oppimisen tavat ja rytmit ja mahdollistaa erilaiset oppimisprosessit. Opettajan on tärkeää tiedostaa ja tunnistaa paritanssitunneilla tapahtuvien erilaisten toimintamallien laaja kirjo ja ohjata oppilaat ottamaan tämä huomioon vuorovaikutustilanteissa. Ymmärtääkseen oppilaansa yksilöllisyyttä tanssinopettajan on työskenneltävä jatkuvasti oman kehonkuvansa kanssa ja tultava tietoiseksi omista vuorovaikuttamisen ja toiminnan tavoistaan.

Teksti pohjautuu Taina Ala-Ketolan ja Sini Karttusen kirjoittamaan, keväällä 2020 valmistuneeseen opinnäytetyöhön Kohti paritanssin kokemusta: Somaattisen ja yksilöä huomioivan paritanssinopettamisen metodin kehittäminen. Tutkimuksessa tarkastellaan monialaisten somaattisten harjoitteiden sekä Everything DiSC -analyysin käyttöä osana paritanssiopetusta, ja se perustuu Ala-Ketolan ja Karttusen aikaisemmin kehittämään paritanssin opettamisen metodiin.

Tutkimusmateriaali kerättiin viikonlopun kestävän yksityisen paritanssikurssin aikana, jossa kolmasosa ajasta käytettiin kehonkuvaa vahvistaviin harjoitteisiin, kolmasosa kehollisia vuorovaikutustaitoja vahvistaviin monialaisiin somaattisiin harjoitteisiin ja kolmasosa valssin, bachatan ja rumban lajiharjoitteisiin.

Kirjoittaja viimeistelee opintojaan Oamkin tanssinopettajakoulutuksessa.

Varpailla

TEKSTI: LEA LORENZ JA PIRJO ORELL KUVAT: SAARA SAVUSALO

Kärkitossu kuuluu balettiin, se pidentää balettitanssijan alaraajojen linjoja ja luo keveyden illuusion. Mutta tiesitkö, että kärkitossu ja varpaille nouseminen kehitettiin vasta 200 vuotta baletin synnyn jälkeen?

Ensimmäiset balettitossut olivat korollisia tossuja, joilla oli hankalaa tehdä hyppyjä tai teknisesti haastavampia liikkeitä. Kun korot otettiin pois, tanssijat pystyivät ojentamaan jalkaterää kunnolla ja käyttämään koko nilkan liikkuvuuden kapasiteettia.

Ensimmäiset varpaille nousut tapahtuivat vuonna 1797 keksijä Charles Didelotin “lentokone”-kokeilujen avulla. Didelot oli kehittänyt koneen, joka nosti tanssijat ilmaan, luoden kevyen ja eteerisen illuusion. Keksintö saavutti sellaisen suosion, että koreografit alkoivat etsiä uusia tapoja hyödyntää teoksissaan varpaille nousuja. Tavoitteeksi asetettiin varpaille nousu ja varpailla tanssiminen ilman ulkoisia apuja. 1832-luvulla tanssija Marie Taglioni tanssi teoksen La Sylphide ”en pointe” eli varpaiden kärjillä. Käänteentekevässä esityksessä Taglione käytti pelkästään nilkkojen lihasvoimaa ja parsimalla tuettuja pehmeitä tossuja.

Lisääntyneen varvastekniikan hyödyntämisen myötä Italiassa kehitettiin 1800-luvun loppupuolella modernin kärkitossun edelläkävijä. Tossussa oli aiempaa tukevampi, edestä litteä varvasboksi. Kehitys mahdollisti tanssijoiden pysymisen kärjillä pidempään, jolloin he kykenivät myös pyörimään enemmän piruetteja. Nykypäivän tanssitottumuksiin verrattuna tuon aikakauden tanssijattaret olivat kuitenkin vielä paljon vähemmän varpailla.