Oulun ylioppilaslehti 1/2020

Page 27

Alumnilta oppia | TEKSTI JA KUVA Kerttu Juutilainen

Ei vain ratas koneistossa

Elsi Salovaara vaihtoi alaa kesken opintojensa, eikĂ€ pÀÀtynytkÀÀn opettajaksi. Toimittajan työ oli lapsuuden ystĂ€vĂ€kirjoihin kirjattu haave, joka tuli todeksi. “YHDISTÄN YLIOPISTOON aina

sen tuoksun. Se on hirveĂ€n kotoinen”, Elsi Salovaara kertoo. Kajaanilaissyntyinen Salovaara valmistui yliopistosta filosofian maisteriksi vuonna 2008. HĂ€n ehti historian ja lukuisten sivuaineopintojen ohella toimia myös aktiivisesti ainejĂ€rjestössÀÀn ja ylioppilaskunnassa. “Yliopistoajoilta on aivan ihania muistoja”, Salovaara tiivistÀÀ kahdentoista vuoden ajanjakson elĂ€mĂ€stÀÀn. “Ikuisuusopiskelija” toivoo, ettĂ€ myös nykyopiskelijat ehtisivĂ€t kokeilla, harrastaa ja toimia yhdistyksissĂ€. Tunnelman muutoksen opiskelijaelĂ€mĂ€ssĂ€ hĂ€n kertoo itsekin aistineensa. “Olen tyytyvĂ€inen siihen, ettĂ€ minun ei tarvinnut niin vauhdilla edetĂ€. Omalle osalle ei tullut sellaista stressiĂ€ tai ahdistusta, mitĂ€ monella on nykyÀÀn.” Omista opinvuosistaan Salovaara nimeÀÀ antoisimmiksi juuri yhdistys- ja harrastustoiminnan sekĂ€ niiden merkeissĂ€ tavatut ystĂ€vĂ€t yli tiedekuntarajojen. Erityisen ilolla Salovaara muistelee Oulun yliopiston kainuulaista opiskelijayhdistystĂ€, Kaenoa, jota hĂ€n oli mukana perustamassa. “Perustajina saimme tehdĂ€ yhdistyksestĂ€ juuri sellaisen kuin halusimme.” Vankaksi luotu perusta ja yhteisöllinen kainuuhenkisyys ovatkin tuoneet Kaenon jo pitkÀÀn ikÀÀn: 20-vuotiskemuja vietettiin hiljattain Teekkaritalolla.

“Kuin oma lapsi olisi kaksikymppinen, tuntuu hienolta!” NykyÀÀn Salovaara toimii muun muassa Lions Club Oulun PokkitörmĂ€n sihteerinĂ€ sekĂ€ Kansallisen Lastenliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajana.

”

Olin aina kirjoittanut, ettĂ€ isona haluan kirjailijaksi tai toimittajaksi. “Viime aikoina on tuntunut siltĂ€, ettĂ€ paukut on annettu ja yhdistyksiĂ€ voisi alkaa karsimaankin. Toisaalta tĂ€tĂ€kin olen puhunut jo monta vuotta”, Salovaara naurahtaa.

Ihmisten kohtaaminen kiinnostaa Varhaisissa uranĂ€kymissÀÀn Salovaara oli aikeissa suuntautua opettajaksi. Auskultointivuoden kĂ€ytĂ€nnön kokemukset pistivĂ€t hĂ€net kuitenkin epĂ€ilemÀÀn soveltuvuuttaan ja pohtimaan uranĂ€kymiĂ€ uusiksi. LĂ€heinen suhde kirjoittamiseen ja kokemukset Tiiman ainejĂ€rjestölehden toimittamisesta herĂ€ttivĂ€t uteliaisuuden toimittajan työtĂ€ kohtaan. Alassa kiinnosti sama ihmislĂ€heisyys kuin opettamisessakin. “Löysin silloin myös vanhoja, ala-asteen ystĂ€vĂ€kirjoja. Niihin olin aina kirjoittanut, ettĂ€ isona haluan kirjailijaksi tai toimittajaksi. YstĂ€vĂ€kirjat vahvistivat ajatukseni alan-

vaihdosta.” Salovaara vaihtoi suuntaa kesken opintojensa ja hakeutui tiedeviestinnĂ€n opintoihin toiveinaan pÀÀstĂ€ toimittajaksi. Vuosina 2006–2007 Salovaara sai tilaisuuden kokeilla siipiÀÀn toimittajana, kun hĂ€n hakeutui Oulun ylioppilaslehden pÀÀtoimittajaksi. Myös tuota ajanjaksoa hĂ€n muistelee lĂ€mpimĂ€sti. “NiistĂ€ ajoista olen onneksi vĂ€hĂ€n kehittynyt aikatauluissa. Silloin tehtiin aina viimeisenĂ€ pĂ€ivĂ€nĂ€ viisi juttua, lehti lĂ€hetettiin painoon yhdeltĂ€toista illalla”, hĂ€n naurahtaa. Salovaara kertoo itse lukevansa lehtiĂ€ laidasta laitaan naistenlehdistĂ€ Suomen kuvalehteen, ”kaiken mitĂ€ postiluukusta tulee”. Uteliaisuus ilmaisjakeluja kohtaan, rohkaisi Salovaaraa hakeutumaan myös Rauhan Tervehdyksen toimitussihteeriksi vuonna 2007. “Monet vĂ€hĂ€n ihmettelivĂ€t hakeutumistani Rauhan Tervehdykseen, mutta itse olin aina löytĂ€nyt lehdestĂ€ kivaa luettavaa.” Salovaara kertoo nauttivansa työskentelystĂ€ pienessĂ€, viiden hengen toimituksessa. “On saanut jĂ€ttÀÀ omaa kĂ€den jĂ€lkensĂ€ koko porukalla. Ei koe olevansa vain yksi pieni ratas koneistossa, vaan työllĂ€ni on merkitys.”

Tulevaisuudessa kirja? Salovaara pitÀÀ vahvuuksinaan toimittajan työssĂ€ ulospĂ€insuuntautuvaa luonnettaan ja kainuulaista rempseyttÀÀn. HĂ€n korostaa kuitenNRO 1 | 2020

ELSI SALOVAARA Kotoisin Kajaanista, asuu » nykyÀÀn Oulussa perheensĂ€ kanssa. » Valmistui vuonna 2008 filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta. » Opiskeli muun muassa historiaa ja tiedeviestintÀÀ. » Toimi opiskeluaikanaan Oulun ylioppilaslehden pÀÀtoimittajana vuosina 2006– 2007. » Nykyisin Rauhan Tervehdys -lehden pÀÀtoimittaja. » Haaveilee tulevaisuudessa vuorotteluvapaan pitĂ€misestĂ€, jolloin voisi toteuttaa toisenkin, lapsuuden ystĂ€vĂ€kirjoihin kirjoitetun aikeen ja kirjoittaa kirjan. » Harrastaa lukemista ja erilaisissa jĂ€rjestöissĂ€ toimimista.

kin alalla tarvittavan monenlaisia persoonallisuuksia: kyky kuunnella ja kysyĂ€ oikeita kysymyksiĂ€ ovat hĂ€nen työssÀÀn keskeisintĂ€ osaamista. Kirjoittamisen ja toimittajan työn parissa Salovaara kertoo pysyttelevĂ€nsĂ€ todennĂ€köisesti tulevaisuudessakin. “En ole keksinyt mitÀÀn yhtĂ€ mielenkiintoista ammattia. Minusta on hirveĂ€n mielenkiintoista lukea lehtiĂ€, muiden ihmisten nĂ€kemyksiĂ€, faktaa, elĂ€mĂ€ntarinoita. Ne ovat aivan elĂ€mĂ€n suola. Jos sellaista samaa voisi olla antamassa, voisiko parempaa ollakaan?”‱ OULUN YLIOPPILASLEHTI

27


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.