Diagnoosien paljouden keskellä Yhteiskunnan medikalisaatio on johtanut siihen, että lähes jokaiselle ongelmalle pyritään löytämään lääketieteellisiä selityksiä. Diagnoosien kirjossa yhä useammin nykyihminen saattaa käyttää diagnoosejaan ja mielenterveydellisiä ongelmiaan itsensä rakentamisena. Mitä tämä kertoo meistä itsestämme ja ennen kaikkea yhteiskunnastamme?
TEKSTI Petra Uusimaa KUVITUS Tuuli Heikura
K
un kävelet kirjakaupassa psykologia-hyllylle, et voi olla huomaamatta sen olevan täynnä erilaisia elämäntaito-oppaita, jotka auttavat selviytymään elämäsi narsisteista ja psykopaateista, mutta ennen kaikkea tarjoavat neuvoja ja ratkaisuja omiin ongelmiimme. Mielenterveysongelmien ääripäät huvittavat ja viihdyttävät meitä, mutta toisaalta lisääntyvissä määrin huomaamme itsekin kärsivämme ongelmista, joista yhä enenevissä määrissä puhutaan.
joista ja sosiaalisesta mediasta. Erityisesti selviämiskertomukset myyvät, puhumattakaan shokeeraavista tarinoista siitä, millaista on ollut elää psykopaatin tai narsistin kanssa. Etsimme jatkuvasti pintaa, jota kautta peilata itseämme toisten, yleensä julkisuuden henkilöiden kokemusten kautta. Ekstreemit tarinat selviytymisestä tyydyttävät sisäistä tirkistelijäämme ja rakastamme ihmisiä, joiden rankat tarinat tekevät heistä moniulotteisempia.
Diagnoosien määrä on kasvanut ja jatkaa kasvuaan, mutta samalla erityisesti mielenterveysongelmista puhuminen on vapautunut. Tämä on johtanut siihen, että pyrimme hakemaan yhä hanakammin ongelmiimme ratkaisuja. Kaikissa tapauksissa emme enää tarvitse psykiatria tai lääkäriä kertomaan ongelmalle nimeä, vaan suhteellisen vaivattomasti diagnosoimme itseämme ja muita elämässämme. Jokaisesta meistä voi tulla oman elämämme lääkäri Googlen avulla. Sivustot listaavat meille diagnoosiin liittyviä oireita, joita pystyy käydä läpi kuin persoonallisuustestejä.
Diagnoosi-termin juuret ovat peräisin kreikan sanasta diagnosis, joka koostuu sanoista dia, läpi, ja gnosis, tieto. Sanalla siis tarkoitetaan kaiken läpi menevää tietoa — toisin sanoen laaja-alaista ja perimmäistä tietämystä sanasta. Diagnoosiin kuuluukin perinpohjaisen taustatutkimuksen, oireiden läpikäymisen prosessi, jonka jälkeen lääkäri tekee päätöksen diagnoosista. Diagnosointia on tehty jo pitkään, mutta diagnosointi on prosessina muuttunut vuosisatojen aikana valtavasti.
Kun luemme oirelistoja Googlesta ja tunnistamme niistä itsemme, on helpompi epäillä omaa terveyttään tai normaaliuttaan. Yhtä helposti kuin diagnosoimme itseämme, rakennamme myös identiteettiä ja persoonaa terveytemme varaan. Ahdistuksesta tai sosiaalisten tilanteiden pelosta tulee helposti asioita, jotka määrittävät toimintaamme, mutta myös sitä miten näemme itsemme. Saatamme myös selittää käytöstämme ja tunteitamme diagnoosiemme kautta. Samaan aikaan mielenterveysongelmat kiinnostavat monia ja tekevät erityisesti julkisuuden henkilöistä kiinnostavampia. Tämä on nähtävissä esimerkiksi lehtien kirjoittelusta, julkaistuista kir-
Diagnoosit kulttuurin ja ajan muokkaamina
Aika on muuttanut käsityksiämme terveydestä ja sairaudesta. Myös diagnoosit ovat muuttuneet, sillä ne ovat ja ovat aina olleet sidonnaisia kulttuuriin ja aikaan. Esimerkiksi nykyään hermostunutta tai ahdistunutta naista ei leimattaisi automaattisesti hysteerikoksi, vaan diagnoosina hysteria on vanhentunut eikä sitä enää käytetä. Diagnostiikkaan ja sairauksien hoitoon ovat vaikuttaneet lääketieteen kehitys ja yhteiskunnan medikalisaatio. Aikaisemmin kuolemantuomiona pidetty diagnoosi onkin nykyaikaisen lääketieteen avulla parannettavissa, eikä mielenterveysdiagnoosi automaattisesti tarkoita koko elämää mielisairaalassa. Mielisairaalatkin laitoksina ovat muuttuneet ratkaisu- ja parannuskeskeisiksi, eivätkä ne enää ole pelkästään sairaiden ihmisten säilöntäpaikkoja. (lue lisää aiheesta sivulta XX).
18
