Kierrättäjä 2013

Page 1

KIERRÄTTÄJÄ

Julkinen tiedote

Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:n asiakaslehti 1 • 2013

Kiertoon

Uudella tekniikalla tehoa jätehuoltoon

helposti ja hauskasti

5 palvelua

5 asiakasta

Monilokerokokeilusta hienoja tuloksia

1

Otto-keräys maalla & merellä • Ota talteen keskiaukeaman kierrätysopas!


Yhteistyöllä ympäristön hyväksi On ollut hienoa seurata kierrätyksen ja jätteiden hyötykäytön jatkuvaa kasvua.Toimialueemme asumisjätteen hyötykäyttöaste on tällä hetkellä yli 80 prosenttia. Kierrätysjätteen määrä kasvaa, eikä kotitalouden roskapusseja kipata enää kaatopaikalle, vaan ne muutetaan pääasiassa energiaksi. Kierrätyksen edistämisen viimeisin kehitysaskel on jätteiden monilokerokeräyksen aloittaminen. Normaalin sekajäteastian tilalle tuodaan monilokeroastia, jonne voi suoraan omassa pihassa lajitella paperit, kartongit, lasit, metallit ja sekajätteen. Monilokerokeräyksestä voit lukea lisää sivulta 7. Tärkeä neuvonnan kohderyhmämme on lapset. Koulu- ja päiväkotiyhteistyön tavoitteena on juurruttaa ympäristötietoutta lapsiin jo pienestä pitäen. Viime vuoden aikana palveluneuvojamme vieraili yli 80 ryhmässä ja kuulijoina oli yhteensä yli 1 000 lasta. Järjestämme myös aiheeseen liittyviä kilpailuja, joista esimerkiksi Tuikkujahti saavutti suuren suosion. Tuikkujahdista on lisätietoa sivulla 4. Kevään aikana toteutamme toimialueen nelosluokkalaisille kierrätyskilpailun, jossa kilpaillaan Kierrätysexpertin-tittelistä. Tulevaisuuden suuri kehitysaskel on yhtiömme fuusioituminen Länsi-Uudellamaalla toimivan kuntayhtiön Rosk’n Rollin kanssa. Fuusio tuo paremmat toimintamahdollisuudet ja palveluiden kehittämismahdollisuudet. Työmme ympäristön ja toimivan jätehuollon puolesta jatkuu. Asukkaiden jäte- ja kierrätyspalvelut säilyvät tulevaisuudessakin lähellä. Fuusiosta voit lukea lisää sivulta 5.

5

12 TT

O-KER ww

Ä

2

-I

N S A M LIN

G

O OTT

15

Kierrättäjä-lehti jaetaan kaikille Itä-Uudenmaan Jätehuollon asukkaille ja kesäasukkaille. Itä-Uudenmaan Jätehuollon toimialueena on Askola, Loviisa, Pornainen, Porvoo ja Sipoo. Lehteä voi tilata myös asiakaspalvelusta 0200 70707 ja neuvonta@iuj.fi

EN

w

Y S. i u j . f i

O

Katariina Lossi, tiedottaja Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy


KIERRÄTTÄJÄ Tässä numerossa Silppua Tuikkujahti sai suuren suosion ........4 Yhteistyöllä se sujuu! ..........................5

Perhe kierrättää!

Palvelut Pienjäteasemien aukioloajat .............6 Monilokerokokeilusta hienoja tuloksia ................................... 7 Lukijakilpailu......................................... 8

Kierrätys Kiertoon helposti ja hauskasti ........9 Uudella tekniikalla tehoa jätehuoltoon ........................................ 12 5 palvelua, 5 asiakasta ..........................14 Otto keräys maalla ja merellä .........15 Kierrätysopas........................................18

Julkaisija Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Ankkurikatu 8, 06100 Porvoo Asiakaspalvelunumero: 0200 70707 neuvonta@iuj.fi www.iuj.fi Toimitus & ulkoasu peak press & productions oy www.peakpress.net Paino Lönnberg Painot Oy Paperi: 130g Art Silk, 65g UPM Satin Plus

9 3


silppua

Tuikkujahti sai suuren suosion Koululaisten Tuikkujahti-kilpailun voiton Itä-Uudenmaan Jätehuollon alueella vei selkeästi Loviisan Harjuntaustan 8. luokka, joka keräsi 1667 tuikkukuorta per oppilas. Palkintorahan, 500 euroa, he käyttävät luokkaretkeen. Tuikkujahtiin osallistui koko Suomessa yhteensä 10 000 oppilasta 73 kunnan alueelta. Norra Paipis -koulun ehdotuksesta jahti järjestettiin myös IUJ:n alueella. Itä-Uudenmaan Jätehuollon toteuttamaan kilpailuun osallistui peräti 2 000 koululaista yhteensä 41 koulusta. Valtakunnallisesti tuikkukuoria kerättiin mahtavat yli 5 miljoonaa kappaletta. Tällä määrällä alumiinia voidaan valmistaa

esimerkiksi yli 300 000 uutta juomatölkkiä. Kilpailun avulla haluttiin kiinnittää huomiota kotitalouksien materiaalin hyötykäyttöön. Esimerkiksi juuri alumiiniset tuikkukuoret ovat pienestä koostaan huolimatta arvokasta metallituotteiden uusioraaka-ainetta. Norra Paipis -koulu on tehnyt yhteistyötä Jokipuiston koulun kanssa kierrätysteemaan liittyen. Tuikkukuoria on käytetty kouluissa monenlaiseen askarteluun. Oppilaat ovat askarrelleet niistä muun muassa kaloja, pöllöjä ja himmeleitä. Keväällä koulut järjestävät yhteisen taidenäyttelyn.

Tukkujahti-kilpailuun osallistui 10 000 oppilasta. Ja hauskaakin oli, kuten Norra Paipis -koulun oppilaiden ilmeistä voi päätellä.

Sijoita roskis oikein Jotta jätehuolto pelaisi kitkatta, pitää asiakkaan huolehtia siitä, että jäteauto pääsee esteettä paikalle vähintään viiden metrin päähän jäteastiasta. Lisäksi pitää huolehtia siitä, että jäteauto pääsee kääntymään keräyspisteen läheisyydessä. – Turvallisuussyistä jäteauto voi peruuttaa maksimissaan 50 metriä, palvelupäällikkö Tuija Klaus sanoo.

Myöskään oksisto ei saa haitata auton kulkua tai vahingoittaa sitä. Oksistoja karsittaessa pitää ottaa huomioon, että jäteauton hytti on noin kahden metrin korkeudessa. Talvella lumi pitää poistaa jäteastian tai -katoksen edustalta, ja mäkinen maasto tulee hiekoittaa. Tien pitää olla aurattu 3,5 metrin leveydeltä. Myöskään auto ei saa olla esteenä.

4

– Valitettavasti jäteauton kuljettajan aikataulu on niin kiireinen, ettei hän ehdi tulla pyytämään auton siirtoa. Astian paino ei saa ylittää 60:tä kiloa. – Muutoin astian kaulus voi rikkoutua, kun se nostetaan haarukkaan. Pahimmassa tapauksessa astia putoaa työntekijän päälle, Klaus toteaa.


silppua

Sähkölaitteiden keräys laajenee

Yhteistyöllä se sujuu! Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy ja Rosk´n roll Oy Ab yhdistyvät vuonna 2014. Yhteistyön suunnittelu on jo alkanut. Päätavoite on riskien minimointi muuttuvassa ympäristössä. Uuden yhtiön nimeksi tulee Rosk’n Roll Oy ja omistajakunnat ovat itäisellä Uudellamaalla Porvoo, Sipoo, Loviisa, Pornainen ja Askola sekä läntisellä Uudellamaalla Lohja, Raasepori,Vihti, Hanko, Karkkila, Inkoo ja Siuntio. Uuden yhtiön toimialueella on 228 000 asukasta. Yhti-

öllä tulee olemaan jatkossakin toimistot ja jätekeskukset Lohjalla sekä Porvoossa. Yhdistymisellä saavutetaan säästöjä jätteen hyödyntämisessä ja käsittelyssä sekä vähennetään niihin liittyviä riskejä. Pitkällä aikavälillä pyritään palvelun tason nostamiseen entisestään. Toiminnassa painotetaan sitä, että jätehuoltopalvelut pysyvät edullisina, joustavina ja että ne ovat asiakasta lähellä.

päätavoitetta ovat: 1. 2. 3.

Lähipalveluiden turvaaminen ja kehittäminen Kustannustehokkuus Investointeihin ja toimintaan liittyvien riskien vähentäminen

5

Uuden jätelain myötä osassa myymälöistä otetaan vastaan 1.5.2013 alkaen kotitalouksien käytöstä poistettavia sähkölaitteita. Myös käytetyt energiasäästölamput, LEDlamput ja loisteputket ovat sähkölaiteromua. Uudessa mallissa kaupat vastaanottavat SE-laiteromua kaupan koon, sen tuotevalikoiman ja sähkölaiteromun koon mukaan. Kaupoissa on laajennettu merkittävästi myymälöiden yhteydessä olevia energiasäästölamppujen ja muun pienikokoisen SE-laiteromun vastaanottopisteverkostoa. Isompiin liikkeisiin voi palauttaa pieniä laitteita ilman ostovelvoitetta. Suuremmat laitteet saa palauttaa mihin tahansa kauppaan ostaessaan sieltä uuden vastaavan. Vastuu kodintekniikan jätehuollosta kuuluu laitteiden maahantuojille ja valmistajille. Lisätietoa osoitteesta: serkierrätys.fi


palvelut

huom!

Loviisan ja Sipoon Mömossenin ovat en pi jäteasemat en in to ka auki jo sta lauantai toukokuu ! un uh syysku

Pienjäteasemien

aukioloajat

DOMARGÅRDIN JÄTEKESKUS JA PIENJÄTEASEMA, Porvoo

Avoinna: ma–pe 7–18 ja la 9–14 ASKOLAN PIENJÄTEASEMA

Hiidenkirnujentie 162 Avoinna: to 10–18 LOVIISAN PIENJÄTEASEMA

Urakoitsijantie 4 Avoinna: ma 10–18 ja to 9–17 1.5.–30.9.2013 myös parillisten viikkojen lauantait 9–14 MÖMOSSENIN PIENJÄTEASEMA, Sipoo

Ampumaradantie 3 Avoinna: ti 11–19 ja pe 9–17 1.5.–30.9.2013 myös parittomien viikkojen lauantait 9–14 (ei juhannuspäivänä) PORNAISTEN PIENJÄTEASEMA

Jätehuoltomääräykset Jätelautakunta vahvistaa koko toimialueella voimassa olevat jätehuoltomääräykset. Määräyksissä määritellään, mitä palveluja tuotetaan, kerrotaan säännöt ja velvoitteet. Säännöt ja velvoitteet koskevat asiakkaita, Itä-Uudenmaan Jätehuoltoa ja julkisia toimijoita. Jätehuoltomääräyksissä päätetään myös jätteiden lajitteluun liittyvistä asioista. Esimerkiksi 20 asunnon kiinteistöllä pitää olla erillinen kartonginkeräyspiste ja biojätekeräys järjestetään, jos kiinteistöllä on asuntoja vähintään viisi.

Mikä on jätelautakunta? Porvoon alueellinen jätelautakunta on Askolan, Loviisan, Porvoon, Pornaisten ja Sipoon yhteislautakunta, jonka vastuulla on jätehuoltoon liittyvät viranomaistehtävät. Jätelautakunta on perustettu lokakuussa 2012. Isäntäkuntana toimii Porvoo. Jätelautakunnan tehtävänä on päättää jätehuoltomääräyksistä, jätetaksasta ja jätteenkuljetusjärjestelmästä. Jätelautakunta valvoo myös jätehuollon toteutumista toimialueellaan.

Milloin yhteys jätelautakuntaan? Jätelautakunnan yhteydenotot tehdään jätehuoltokoordinaattorin kautta. Lautakuntaan ollaan yhteydessä, jos haetaan lupaa poiketa jätehuoltomääräyksistä tai jätetään kirjallinen jätemaksumuistutus. Lautakunnalta voi hakea esimerkiksi pidennettyä jäteastian tyhjennysväliä tai yli vuoden taukoa jäteastian tyhjennyksiin. Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy hoitaa edelleen jätehuollon palvelutehtävät. Itä-Uudenmaan Jätehuoltoon ollaan yhteydessä, jos kiinteistön jätehuoltopalveluihin halutaan muutoksia tai tarvitaan tietoa jätekuljetuksista, lajittelusta tai jätteen vastaanotosta. Itä-Uudenmaan Jätehuolto hoitaa myös jätelaskutuksen, jätemaksukorjaukset ja asiakastietojen muutokset. Lautakunnan yhteyshenkilönä ja viranhaltijana toimii jätehuoltokoordinaattori Pamela Ek, jatelautakunta@porvoo.fi

Läpimurrontie 4 Avoinna: ke 10–18

RUOTSINPYHTÄÄN PIENJÄTEASEMA

Teollisuustie 1 Avoinna: ke 11–19

Itä-Uudenmaan Jätehuollon keräyspisteiden tarkemmat sijainnit osoitteesta www.iuj.fi tai kierrätys.info

ASKOLA

Pienjäteasemilla tietoa ja tarjoilua Merkitse kalenteriin pienjäteasemien asiakaspäivät. Makkaraa, neuvontaa ja tyytyväisyyskyselyä!

5.6. klo 11–15 Ruotsinpyhtää 6.6. klo 10–14 Loviisa 7.6. klo 10–14 Mömossen, Sipoo 10.6. klo 10–14 Domargård, Porvoo 12.6. klo 10–14 Pornainen 13.6. klo 10–14 Askola

PORNAINEN PORVOO

LOVIISA

SIPOO

Domargårdin jätekeskus Pienjäteasema Ekopiste Ekopiste ja sekajätepiste (vain sopimusasiakkaille)

6


palvelut

Monilokerokokeilusta

hienoja tuloksia

Lisätietoa ja tilaukset

asiakaspalvelunumerosta 0200 70707, asiakaspalvelu@iuj.fi tai osoitteesta www.iuj.fi

Asiakastutkimuksen perusteella ihmiset suhtautuvat erittäin myönteisesti nelilokerokokeiluun. Asiakkaat kokivat jätehuollon palvelutason parantuneen ja voivansa vaikuttaa ympäristön tilaan. Alustavien tulosten perusteella monilokerokeräys on ilmastovaikutuksiltaan ekopistekeräystä parempi. Kierrätysmateriaalien saanto on yli kaksinkertainen ekopistekeräykseen verrattuna. Itä-Uudenmaan Jätehuolto tarjoaa palvelua koko toimialueensa omakotitaloille. Palvelua kehitetään tutkimushankkeesta saadun palautteen perusteella ja uudistettu palvelu aloitetaan kesäkuussa 2013 niillä asuinalueilla, joihin on ilmoittautunut yli 10 tilaajaa. Keräysaluetta laajennetaan sitä mukaan, kun tilaajia tulee lisää. Itä-Uudenmaan Jätehuollon toteuttamassa monilokeromenetelmässä tavallisen sekajäteastian tilalle otetaan käyttöön nelilokeroinen jäteastia. Näin kotitaloudet voivat kätevästi jaotella erikseen lokeroihin kartonki-, lasi-, metalli-, paperi- ja sekajätteen.Asiakas voi tilata käyttöönsä joko 360 tai 660 litraisen monilokeroastian. Jätteet noutaa nelilokeroinen keräysauto, jossa jätteet kuljetetaan lokeroissaan tyhjennyspaikalle. Sieltä jätteet kerätään omiin välivarastointitiloihinsa, joista ne jatkavat matkaansa hyötykäyttöön: sekajäte energiantuotantoon ja kartonki, metalli, lasi ja paperi teollisuudelle käytettäväksi uutena raaka-aineena.

Vuoden 2013 jätemaksut lähes ennallaan Jätemaksut tarkistetaan vuosittain vastaamaan jätteen keräyksen ja käsittelyn kuluja. Kotitalouksien merkittävin jätekulu, sekajäteastian tyhjennys, on pysynyt ennallaan. Vakituisten asuntojen ekomaksuun tuli hienoinen 0,25 euron kuukausittainen koro-

tus. Vuositasolla ekomaksu kasvoi siten muutaman euron, eli maksu on noin 28 euroa/vuosi. Vapaa-ajan asunnon ekomaksu puolestaan aleni 0,18 euroa, mikä merkitsee noin 22 euron vuosilaskua. Uusi taksa astui voimaan 1.1.2013.

7


Mistä kierrätykseen tai jätehuoltoon liittyvästä aiheesta haluaisit tietoa? Kerro meille ne aiheet, jotka sinua kiinnostavat tai ovat vielä epäselviä.Vastausten perusteella kehitämme tiedotusta ja neuvontaa, sekä valitsemme aiheet tuleviin julkaisuihin.

NIMI: OSOITE:

maksaa

Vastaanottaja

Vastanneiden kesken arvotaan 100 euron lahjakortti puutarhaliikkeeseen. Lähetä vastauksesi viimeistään 31.5.2013.

postimaksun

PUHELIN:

Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Tunnus 5013582

00003 Vastauslähetys

Vastaukseni:

lukij kilpailau-

s y ä r e k o r e k monilohelpottamaan kierrätystä

-uus i palvelu

Järjestämme uudenlaista jätteen keräystä omakotitaloille. Kodin jätteet lajitellaan oman pihan nelilokeroiseen jäteastiaan. Lokeroastia tyhjennetään nelilokeroiseen jäteautoon, joka pitää jätteet erillään koko keräyksen ajan. Kaikki jätelajit toimitetaan hyötykäyttöön. Astian lokeroihin lajitellaan: • sekajäte • kartonki ja pahvi • metalli ja lasi • paperi

8

Lisätietoa ja tilaukset: Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy puh. 0200 70707 asiakaspalvelu@iuj.fi www.iuj.fi


Teksti: kirsi riipinen Kuvat: LINDA VAROMA

Kiertoon helposti ja hauskasti Kierrättäminen ei mutkista arkea eikä ryövää aikaa.Viisihenkisessä Silventoisten perheessä tiedetään, että jätemäärä pienenee huimasti ja rahaa säästyy mukavasti kierrättämällä. 9


Monelle eri kierrätysastialle ei usein ole keittiönkaapeissa tilaa. Paperia ja pahvia voi kierrättää koreissa, jotka voivat olla näkyvillä. Kierrätyskeskukseen tai kaatopaikalle vietävät jätteet kannattaa koota yhteen naapuruston kanssa ja jakaa kuskausvuorot. Naapuruston kanssa saa pystyyn hauskan pihakirpparin. Mitä enemmän myyjiä ja myytävää, sitä enemmän kirppis houkuttaa ostajia. Moni vanhoista huonekaluista on jämerää tekoa. Ennen kuin hylkäät sellaisen, mieti, saisiko sitä korjattua tai tuunattua käyttökelpoiseksi. Vältä kertakäyttöastioita. Kaupassa hedelmät voi pakata kestopusseihin ja ottaa oman kassin mukaan.

emman kierrätysvinkit

Porvoolaisten Silventoisten perheen koti voisi olla sisustuslehdessä, jossa esitellään retrotyyliä ja annetaan vinkkejä, mitä kaikkea kirppislöydöillä voidaan tehdä. Uusi ja vanha kohtaavat kodissa kauniilla tavalla. Istumme kauniisti ajan patinoiman kokopuisen keittiönpöydän äärellä. Tuolit olisi kuskattu kaatopaikalle, mutta Silventoiset ehtivät pelastaa ne. Yksi hyllyistä on tehty vanhan aidan laudoista, toinen on löydetty roskalavalta.

pakkauksessa. Kaiken kaikkiaan perusroskikseen menee jätettä melko vähän. Eron huomaa erityisen hyvin silloin, kun perhe on reissussa. Yleensä he yöpyvät paikassa, jossa on oma keittiö ja mahdollisuus kokata. – On aika hurja huomata, miten paljon jätettä tulee, jos kierrätystä ei ole järjestetty. Silventoisilla syödään paljon kasvisruokaa, joten kuoria ja kantoja kertyy päivän aikana kunnon keko. Perusroskis taas täyttyy hitaasti – ehkä pari pussia viikossa.

Itsestään selvä arjen juttu Vanhan kakluunin vieressä on puinen hedelmälaatikko ja rottinkikori, toisessa on tyhjiä pahvilaatikoita, toisessa paperia. Tässä perheessä kierrätys on arkea sisustusta yleisemmin. Ja niin itsestään selvää, ettei kukaan oikeastaan ajattele koko asiaa. Perunoiden kuoret menevät sujuvasti biojäteastiaan, ongelmajätteet kerätään omaan astiaan ja viedään sen täytyttyä kaatopaikalle. Pullot ja tölkit palautetaan kauppaan, metallille ja lasille on omat astiansa. Emman mielestä kierrättäminen ei vaadi ylimääräisiä ponnisteluja eikä vie aikaa. – Pyrin kaupassa siihen, että ostan mahdollisimman vähän pakattuja tuotteita. Usein käy niin, että esimerkiksi viinirypäleitä on vain valmiissa muovi-

Lelut käyvät jäähyllä varastossa Emman ja hänen puolisonsa lisäksi perheeseen kuuluu kolme lasta, 7-vuotias esikoistytär sekä 6-vuotiaat kaksospojat. Emmaa hymyilyttää kun hän kertoo lastensa valistuneisuudesta: jos he huomaavat, että kierrätyksen sääntöjä ollaan rikkomassa, he pitävät kavereilleen tiukkoja puhutteluja. Myös ylenpalttinen kuluttaminen tuomitaan luonnon turhaksi saastuttamiseksi. Ihan tiukkapipoisinta meininki ei kuitenkaan ole: bratzit ja muut ihan pakolliset jutut löytyvät myös Silventoisten lasten lelukorista. Osa leluista on varastossa jemmassa ja muutaman kuukauden jäähyn

10


Itä-Uudenmaan Jätehuolto toimittaa jätteet hyötykäyttöön: •

jälkeen lapsien mielestä kuin uusia. Lasten vaippaiässä moni tuttava ihmetteli, miten vanhemmat jaksavat kolmen lapsen kestovaipparumban. Emma huomauttaa, ettei se ollut alun totuttelun jälkeen mikään iso juttu. Ratkaisu oli paitsi ekologinen myös taloudellinen. – Laskimme, että sääsimme vaippakuluja niin paljon, että olisimme käyneet niillä euroilla vaikka etelänlomalla.

Biojätteestä tuotetaan lannoitetta ja biokaasua. Biokaasusta osa ohjataan jalostettuna maakaasuverkkoon ja osasta tuotetaan sähköä ja lämpöä. Paperi, kartonki ja metalli hyödynnetään materiaalina uusien tuotteiden raaka-aineena. Lajitellusta paperista valmistetaan uutta paperia ja pehmopaperia, kartongista kartonkipakkauksia ja metallista uusia metallituotteita. Lasi käytetään jätekeskuksen rakenteisiin soraa korvaavana aineena ja uusien lasipakkauksien raaka-aineena. Sekajäte jalostetaan energiaksi; sähköksi, kaukolämmöksi, ja prosessihöyryksi.

sekajätteestä myös sen vuoksi, koska sekajäte hyödynnetään energiana.

Bileiden teemana vanhat vaatteet Emma tykkää kiertää kirppareita ja pyrkii hankkimaan niiltäkin vain sellaista, mitä perheessä oikeasti tarvitaan. – Pidän sisustamisesta ja kauniista tavaroista. Välillä tulee haksahdettua ja hankittua tavaroita, joille ei löydy luontevaa paikkaa. Vanhassa talossa ei ole onneksi ylimääräistä säilytystilaa, joten tavaran määrä on pidettävä kohtuullisena. Lasten vaatteita ja kenkiä hän ostaisi käytettyinä mielellään, mutta niitä on hankala löytää. Kulutus on kova, mikä näkyy vaikkapa housujen polvissa. Jos omilta lapsilta jää pieneksi hyväkuntoisia vaatteita, ne annetaan kiertoon ystäväperheille. Emman ystäväpiirillä on hauska tapa järjestää kimpassa vaatebileitä, joihin tuodaan kaapista vaatteita, joita ei ole aikoihin käytetty. Naiset ovat suurin piirtein samankokoisia, joten vaatteita on helppo vaihtaa. – On hauska huomata, kun jossakin vaiheessa oma kiertoon lähtenyt vaate tulee uudestaan vastaan ja tuntuu taas tosi rakkaalta.

Lasista uutta materiaalia Kierrätyksestä kuulee edelleen silloin tällöin väheksyviä kommentteja, kuinka kaikki menee kuitenkin samaan kaatopaikan laariin. Emma on selvittänyt, että totuus on onneksi toinen. Tuorein tapaus oli lasi, jonka matkaa hän alkoi selvittää sen jälkeen, kun puoliso oli heittämässä lasipurkkia tavallisen roskikseen. Lasissa oli metalliosa, jonka irrottaminen oli työlästä. – Meillä oli pitkä väittely ja aloin selvittää, haittaako se, jos lasinkeräyspisteeseen päätyy vähän metallilankaa. Pikainen selvitys osoitti, että ei ole. Lasi päätyisi uudeksi materiaaliksi maanrakennukseen tai uusiolasin valmistukseen. Lasi kannattaa lajitella pois

11


Teksti: Tom Backmansson Kuvat: iuj

Jätekuljetuksissa käytetään sateliittipaikannukseen perustuvaa ajonohjausjärjestelmää. Jokaisessa autossa on pääte, josta luetaan tyhjennyslista ja johon tyhjennykset ja mahdolliset ongelmat kuitataan. Tiedot välittyvät ajojärjestelijälle ja Itä-Uudenmaan Jätehuollon asiakaspalveluun. Kartassa näkyy tummanvihreällä astiat, jotka on normaalisti tyhjennetty.Vaalean vihreällä näkyvä astia on kuitattu lisätiedolla eli jäteastian koossa voi olla esimerkiksi tapahtunut muutos. Punaisena on tyhjennystä odottavat jäteastiat. Jäteauto näkyy kartassa ympyränä.

Uudella tekniikalla tehoa jätehuoltoon

Mitä huolellisemmin kierrätämme lasin, metallin, kartongin ja paperin, sen parempi.

Sipoossa päättyi maaliskuussa kokeilu, jossa pientaloalueilla käytettiin nelilokeroisia jäteastioita: eri lokerot olivat sekajätteelle, kartongille, lasille ja metallille. Keräilyautoissa oli vastaavat lokerot. Kokeilun lopulliset tulokset selviävät kesäkuussa, mutta väliaikatietojen mukaan kartongin, lasin ja metallin lajittelu kaksinkertaistui. 85 prosenttia asiakkaista oli sitä mieltä, että palvelu parani. Enää ei tarvinnut kiikuttaa kierrätettävää tavaraa jätepisteelle. Vaihtoehtoasiakkaita ilmoittautui kokeilun jäl-

keen lähes 900. Nelilokeroiset jäteastiat toimitetaan kesäkuussa niille asiakkaille, joiden asuinalueelta on liittynyt yli 10 asiakasta lokerokeräykseen.

Huikea määrä sekajätettä hyötykäyttöön Sekajätettä ei voi kierrättää, mutta sillä voi tehdä lämpöä ja sähköä. Kun jäte poltetaan Kotkan Energian jätevoimalassa, yhden jäteauton kuorma vastaa yhden omakotitalon vuotuiseen lämmitykseen tarvittavaa energiamäärää.

12


Kotkassa poltetaan vuosittain 87 000 tonnia jätet-

masta jätepisteen väärinkäyttäjää.

tä. Itä-Uudeltamaalta tulevan jätteen osuus on tänä

Mahdolliset maksut lähetetään rekisteritunnusten

vuonna arviolta noin 20 000 tonnia. Ensi vuonna

perusteella ajoneuvon haltijalle. Väärinkäyttömaksu

aloittaa Vantaan Energian jätevoimala, jonne osa

jätepisteen luvattomasta käytöstä on 100 euroa ja ros-

Itä-Uudenmaan jätteistä tullaan kuljettamaan, ja sa-

kaamismaksu (eli jätepisteelle kuulumattomien jättei-

malla kuljetusmatkat lyhenevät.

den jättäminen astioiden ulkopuolelle) 150 euroa. Jätepisteitä ei valvo pelkästään kameran silmä.

Optimaaliset ajoreitit ympäristön eduksi

Ultraäänitunnistin seuraa sekajäteastian täyttö-

Jäteautojen keräilymatkat suunnitellaan tietokoneohjelmalla elektronisille kartoille, näin saadaan optimaaliset ajoreitit. Autojen kulkua ja jäteastioiden

astetta. Oppivainen tieto-ohjelma ennustaa astian täyttymisen ja määrää tyhjennysajankohdan ja ajoreitit. Talvikaudelta järjestelmällä on saatu aikaan 40 prosentin säästöt tyhjennyksissä. Kesäkaudelle ei ole

tyhjennystä seurataan satelliittipaikantimilla. Päivittäin liikenteessä on kymmenkunta autoa ja

odotettavissa yhtä suuria säästöjä kun käyttöaste on

tyhjennettäviä jäteastioita noin 2 800. Kuljettajat kuittaavat joka ikisen tyhjennyksen. Jos tyhjennyksessä ilmenee jokin häiriö, sekin kirjataan järjestelmään. Asiakkailta tulevat mahdolliset huomautukset voidaan näin selvittää jälkikäteen.

korkeampi. Silloin on ennen kaikkea kyse siitä, että jäteastia osataan tyhjentää niin usein että aina on tilaa vielä yhdelle roskapussille. Asiantuntijana palvelupäällikkö Tuija Klaus

Kerätty tietomäärä ei ole aivan olematon, sillä yhtiön tyhjennysmäärät viime vuonna olivat sekajätteen osalta 615 400 tyhjennystä. Biojäteastioita tyhjennettiin 59 300 kertaa ja kartonkiastioita 23 100 kertaa. Yhtiö kilpailuttaa kuljetukset säännöllisesti. Urakoitsijoilta edellytetään vähäpäästöistä kuljetuskalustoa, taloudellisen ajotavan koulutusta sekä polttoaineen kulutusraportointia.

Kameravalvonta parantanut tilannetta jätepisteillä Jätepisteiden väärinkäyttö on ollut vaikeasti torjuttavissa. Viidelle jätepisteelle on siksi asennettu valvontakamerat. Liiketunnistin käynnistää kameran. Kamera tunnistaa liikkeen myös pimeässä infrapu-

Sekajätepussit päätyvät jäteauton kyydissä hyötyvoimalaitokseen poltettavaksi. Siellä se palaessaan synnyttää energiaa; sähköä ja kaukolämpöä.

nan avulla, eli yön pimeys ei estä kameraa kuvaa-

Enevo ONe Collect A service for optimizing the collections of waste and recyclables By constantly monitoring the fill levels of waste and recycling containers, the collections can be optimally scheduled, saving both money and the environment.

kuva: Enevo Oy

sensori- a! teknologia

Itä-Uudenmaan Jätehuollon ja Enevon kehitysprojektissa kokeillaan uuden sensoriteknologian hyödyntämistä jätepisteiden täyttymisen seurannassa. Sekajätesäiliöihin asennetut ultraäänitunnistimet seuraavat säiliön täyttöastetta. Uuden tekniikan avulla tavoitellaan

13

kuljetuspäästöjen minimointia sekä kustannussäästöä, joka syntyy kun säiliöitä ei käydä tyhjentämässä turhaan puolityhjinä. Sensoreiden käytöllä ehkäistään myös säiliöiden ylitäyttymistä, joka parantaa asiakkaiden palvelua. Tavoitteena on, että säiliöissä on aina tilaa asiakkaiden jätteille ja jätepisteiden ympäristö säilyy siistinä.


palvelua, Noutopalvelu pelaa

Hotelli Onni kierrättää jätteensä

Puupurkujätettä ja kattopeltiä

Kimppakeräys toimii

Vaarallinen jäte kätevästi konttiin

asiakasta

Jäte-esineiden noutopalveluauto ottaa kyytinsä hankalasti kuljetettavia esineitä kuten pöytiä, tuoleja, sänkyjä, sohvia ja talouskoneita. Esineet haetaan sisältä asti, mutta niiden tulee olla valmiiksi irrotettuja. Loviisalainen Juha Koivula huomasi, että noutopalvelu oli kätevä muuton yhteydessä. – Tarkistin Itä-Uudenmaan Jätehuollosta, milloin nouto osuu kohdalle. Olisimme voineet tilata

myös pikanoudon, joka tulee paikalle muutamassa päivässä. Iloinen yllätys oli se, että pesukoneet, sähköelektroniikka ja muu metalli olivat maksutonta jätettä, Koivula sanoo. Hinnat ja tiedustelut: asiakaspalvelu 0200 70707 (pvm/mpm) tai lähetä sähköpostia asiakaspalvelu@iuj.fi.

Porvoolaisessa Hotelli Onnissa suositaan mahdollisimman vähän luontoa kuormittavia raakaaineita ja puhdistusmateriaaleja. Myös jätteen määrä pyritään minimoimaan. Itä-Uudenmaan Jätehuollon kiinteistökohtainen keräys kattaa

sekajätteen, biojätteen, kartongin, lasin ja pienmetallin noudon. Lajittelu ei ole iso työ, sillä jätettä syntyy melko vähän, yrittäjä Johanna Stenros sanoo.

Loviisalainen Jukka Salminen käy usein Loviisan pienjäteasemalla. Piharakennuksen remontoinnista syntyi puupurkujätettä ja kattopeltiroinaa. – Lisäksi vien pienjäteasemalle lehtiä ja muuta puutarhajätettä sekä jäteöljyä. Palvelu on maksutonta, vain sekajätteestä peritään maksu. Loviisan pienjäteasema on keväästä syksyyn

auki myös parillisten viikkojen lauantaisin. Isojen jätteiden kuljetusta varten voi vuokrata kuomullisen peräkärryn edullisesti. – Osittain pienjäteasemien ansiosta roska- ja jätekasat ovat hävinneet teiden varsilta, Salminen toteaa.

Viiden porvoolaisen omakotitalon käyttöön tilattiin yhteinen bio- ja kartonkijäteastia. Biojäteastia haetaan kerran viikossa, kartonkijäteastia harvemmin. Kimppa-astian käyttäjä Taru Lindholm on ollut tyytyväinen järjestelyyn. – Olemme käyttäneet palvelua tasapuolises-

ti, eikä kellään ole sellaista tunnetta, että joku käyttää astiaa enemmän kuin muut. Suosittelen muillekin! Kimppa-astian tyhjennyskulut jakautuvat kunkin omakotitalon jätelaskuun.

Itä-Uudenmaan Jätehuolto on aloittanut vaarallisten jätteiden vastaanoton Sipoonlahden Neste Oilin ja Liljendalin Shellin yhteydessä. Lukittuun konttiin voi tuoda maksutta vaaralliset jätteet, kuten loisteputket, energiasäästölamput, akut, öljyt, kemikaalit ja maalin jäämät. Liljendalin Shellin yksikön päällikkö Marika Raappana on huomannut kontin käytön lisääntyneen kevään auringon myötä. – Keväällä aletaan siivoilla varastoja ja auto-

talleja. Kontti on herättänyt paljon kiinnostusta. Annamme ohjeen asiakkaalle mukaan, jotta hän voi tutustua asiaan kotona. Koska kyse on vaarallisesta jätteestä, kassalla kirjataan ylös jätteen laatu, sen tuoja ja yhteystiedot. Vaarallisten jätteiden keräys on kotitalouksille maksutonta. Vaarallisia jätteitä vastaanotetaan edelleen myös kaikilla pienjäteasemilla ja kiertävässä Otto-keräyksessä. Kulut katetaan osana ekomaksua.

14


aikataulut O-KERÄ ww

S

w

Y

TT

.iu

j.fi

-I

G

T

O

EN

OT

Otto -keräys

O

2013

N N S A M LI

ut om lir al et m ja t ee tt jä et lis al ar va aa nout

– maalta ja mereltä

Itä-Uudenmaan Jätehuollon järjestämä kiertävä keräys kattaa noin 120 pysäkkipaikkaa, jonne asukkaat voivat tuoda maksutta kodin vaaralliset jätteet ja metalliromut. Keräysautot kiertävät 13.5.–29.5. ja keräyslautta 1.7.–18.7. Jätteet vastaanotetaan pysäkkiaikoina, pysäkeille ei saa tuoda mitään etukäteen.

Keräysautoihin ja -lauttaan vastaanotetaan maksutta: Kodin vaaralliset jätteet • akut ja paristot • jäteöljyt ja öljyiset tarvikkeet • jäähdytin-, jarru- ja kytkinnesteet • kemikaalit, esim. pesuaineet, torjunta-aineet • liuottimet, esim. tinneri, asetoni ja tärpätti • loisteputket ja energialamput • lääkkeet ja elohopeakuumemittarit • maalit, lakat ja liimat Pakkaa vaaralliset jätteet mielellään ehjiin alkuperäispakkauksiin. Jos käytät muuta kuin alkuperäispakkausta, niin merkitse sisältö pakkaukseen.

Metalliromut • auton osat ja polkupyörät • metalliset huonekalut • metalliputket, räystäskourut • kaasuliesi tai -grilli • tyhjät metalliastiat ja -purkit • muut metalliset kappaleet, myös pienmetalli Kodin sähkölaitteet • liesi ja pesukone

Lauttakeräykseen vastaanotetaan lisäksi maksua vastaan:

• sekajätesäkki 5 € • isot huonekalut 10 € • muut huonekalut 5 € • kodin kaikki sähkölaitteet

Huom! Otto-keräysautoihin ei enää

vastaanoteta muita sähkölaitteita kun liedet ja pesukoneet. Sähkölaitteiden keräys on tuottajien vastuulla. Maksuttomat keräyspisteet sijaitsevat pienjäteasemien yhteydessä (yhteystiedot sivulla 6) ja laitteita myyvissä kaupoissa (lisätietoa sivulla 5).

Vastaavia jätteitä vastaanotetaan maksutta kaikilla jäteasemillamme. Otto-keräyksessä emme voi vastaanottaa muita kuin yllämainittuja jätelajeja. Lääkejätteet vastaanotetaan myös apteekeissa ja paristot niitä myyvissä liikkeissä.

Tilaa maksuton nouto suurille määrille jäteöljyä tai metalliromua! • Suurten metalliromuerien (yli 1000 kg) ja romuautojen noutotilaukset Itä-Uudenmaan Jätehuollolle puh. 0200 70707 tai asiakaspalvelu@iuj.fi toukokuun loppuun mennessä. Noudot hoitaa Kuusakoski Oy, joka antaa romuautoista virallisen romutustodistuksen. • Yli 400 litran jäteöljyerien noutotilaukset Ekokem Oy:lle puh. 010 7551 574 tai oljy4@ekokem.fi. Noutoaika on noin 30 päivää tilauksesta. Huom! Valtakunnallinen jäteöljyn kerääjä Lassila & Tikanoja noutaa yli 200 litran erät veloituksetta p. 010 636 6031 tai oil@lassila-tikanoja.fi Lisätietoa asiakaspalvelustamme puh. 0200 70707, neuvonta@iuj.fi tai www.iuj.fi

Otto-keräyksen järjestää Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy, yhteistyökumppaneinaan Ekokem Oy ja Kuusakoski Oy. Lauttaurakoitsijana toimii Frank Jonasson. Keräyksen kulut katetaan ekomaksulla.

15


Keräysautojen aikataulu PORVOO Maanatai 13.5.2013 * Kevätkumpu, ostoskeskus, Sammontie 1 Huhtinen, ekopiste, Huhtisentie/Latokartanontie Keskuskoulun piha, Edelfeltin Bulevardi Ekopiste, Rauhankatu 20 Näsi, S-Market, p-paikka, Hevosenkengänkatu Tiistai 14.5.2013 Eestinmäki, lämpökeskuksen P-alue, Eestinmäentien päässä Gammelbacka, Neste-huoltoasema, Länsitie 6 Hamari, venesatama Tolkkinen, monitoimitalon pihaa vastapäätä, Tolkkistentie 671 Emäsalo, ekopiste, St1 kioski Emäsalo, urheilukenttä, Emäsalontie 644 Keskiviikko 15.5.2013 * Jakari,VPK-talon vastapäätä, Jakarintie 435 Veckjärvi, päiväkodin piha,Veckjärventie 308 Kerkkoo, nuorisoseurantalo, Savimäentie 8 K-Rauta, Ratsumestarinkatu 3 Vanhamoisio, seuratalon P-alue, Kaarenkyläntie Torstai 16.5. 2013 * Svartbäck, Aleniuksen piha, Svartbäkintie 189 Kulloo, ekopiste,Vanha Kulloontie 1 Ali-Vekkoski, koulun piha, Ali-Vekkoskentie 476 Anttila,VR:n alue vastapäätä “Hasses Smedjaa”, Kuninkaantie 1254 Hinthaara keskusta, ent. Kesoil, Fallaksentie 1 Perjantai 17.5. 2013 * Tarkkinen, pallokentän P-alue, Tarkkistentie Epoo, Bygdebo, Epoontie 793 Ylike, kauppa-auton pysähdyspaikka,Yliketie/Kylätie Sannainen, Hagaborg, Jakarintie/Yliketie Ilola, paloasema,Vanha Viipurintie 5 /Sannaistentie Sikilä, nuorisotalo, ekopiste,Venjärventie/Sikiläntie Lauantai 18.5.2013 Tirmo, lossirannan hyötyjätepiste, Tirmontie Fagersta, Fagersta butik,Voolahdentie 767 Vessö, Nuorisoseurantalo,Vessööntie 191 Kråkö, entinen paloasema, Sjötorpintie 2/Kråkönympyrä Bjurböle, vaaka-asema, Bjurbölentie 276

LOVIISA 15.00-15.40 16.00-16.40 17.00-17.40 18.00-18.40 19.00-19.40

14.00-14.40 15.00-15.40 16.00-16.40

Maanantai 20.5.2013 Pernajan kirkonkylä, kunnan varasto,Veckasintie Sarvisalo, Byagården, Sarvisalontie Koskenkylä, Neste, Koskenkyläntie 2 Isnäs, Aspholmin baari, Frimasintie/Karhutie 15 Kabböle, pienvenesatama

14.00-14.40 15.00-15.40 16.20-17.00 17.20-18.00 18.20-19.00

Tiistai 21.5.2013 * Mickelspiltom, keskusta,Vanha Tie 2 Liljendalgården, P-alue,Vanha Valtatie Bygdegården, Tavastbyntie 2 Kuggom, Furuborg, Lapinjärventie 492

16.00-16.40 17.00-17.40 18.00-18.40 19.00-19.40

Keskiviikko 22.5.2013 * Rauhala, kioski, Rauhalantie 50 Corenso Oy Ltd:n edessä, Patukivenkuja 5 Valko, linja-auton kääntöpaikka, Valkolammentie (Siwa)

17.00-17.40 18.00-18.40 19.00-19.40

15.00-15.40 16.00-17.00 17.20-18.00 18.20-19.00 19.20-20.00

Torstai 23.5.2013 * Saaristotie 2,Valintatalo Tallbackan venelaituri, Tallbackantie 133 Tesjoki, Keskustie 2 Ruotsinkylä, huoltamo, Ruotsinkyläntie 9

17.00-17.30 17.50-18.20 18.40-19.00

16.30-17.00 17.30-18.00 18.30-19.00 19.30-20.00

PORNAINEN

15.00-15.40 16.00-16.40 17.00-17.40

Perjantai 24.5.2013 Kirkonkylä, Pormestarin tori, Rantalantie/Kirkkotie 16.00-17.00 Jokimäki, koulu, Anttilantie 8 17.20-18.00 Halkia, nuorisoseurantalo Kivistö, Pornaistentie 590 18.20-19.00

18.00-18.40 19.00-19.40

SIPOO

15.00-15.40 16.00-16.40 17.00-17.40 18.00-18.40 19.00-19.40 20.00-20.30

Lauantai 25.5.2013 Söderkulla,Rautatiekuja 4, K- Supermarket Box, entinen huoltoasema, Uusi Porvoontie/ Spjutsundintie Kalkkiranta, grilli, Kalkkirannantie 585 Spjutsund, venesatama, Spjutsundintie 963 Gumbostrand, laituri, Gumbontie 215 Västerskog, ent. kauppa, Uusi Porvoontie

10.00-10.40 11.00-11.40 12.00-12.40 13.20-14.00 14.20-15.00

Maanantai 27.5.2013 * Nikkilä, Urheilutie 2, Jäähallin P-alue Linnanpelto, Urheilukenttä, ekopiste, Linnatie Talma, koulun P-alue, Satotalmantie 11 Svartböle, IPS Muovi Oy:n piha, Svartbölentie

16.00-16.40 17.00-17.40 18.00-18.40 19.00-19.40

09.00-10.00 10.30-11.20 11.40-12.20 12.40-13.20 13.40-14.20

16

09.00-9.40


Keräyslautan aikataulu SIPOO

Tiistai 28.5.2013 * Pohjois-Paippinen, Widegård, Paippistentie 1134 16.00-16.40 Etelä-Paippinen, Paipis Centralbod, Paippistentie 401 17.00-17.40 Immersby, paloasema, Immersbyntie 578 18.00-18.40 Gesterby,entinen paloasema, Gesterbyntie 83 19.00-19.40

ASKOLA Keskiviikko 29.5.2013 Hänninmäki, nuorisoseurantalo, Hänninmäentie 114 Monninkylä, Monninkylän nuorisotalo, Helkamäentie/Vahijärventie Onkimaa, ekopiste,Ylöstuvantie 3 Kirkonkylä, Salen takapiha Terveystie 2 Särkijärvi, ent. kauppa, Myrskyläntie 451 Juornaankylä, ekopiste, Myrskyläntie 1201

15.00-15.40 16.00-16.40 17.00-17.40 18.00-18.40 19.00-19.40 20.00-20.40

Maanantai 1.7.2013 Komsalö, Granqvistin laituri Norrkullalandet, kunnan laituri

10-11 14-15

Tiistai 2.7.2013 Söderkullalandet, yhteyslaituri Simsalö, kunnan laituri

10-11 14-15

Keskiviikko 3.7.2013 Musta Hevonen, yhteyslaituri 1) Mölandet, yhteyslaituri

9-10 15-16

1)

Myrskysäällä keräyspäivä siirtyy 10.7.2013

Torstaina 4.7.2013 Kuiva Hevonen, yhteyslaituri 2) Asplandet, Bymanin laituri 2) 2)

* Öljyn vastaanotto on rajoitettu 200 l/hlö.

9-10 15-16

Myrskysäällä keräyspäivä siirtyy 11.7.2013

PORVOO Perjantai 5.7.2013 Pirttisaari, koulun laituri Bodö, yhteyslaituri

9-10 14-15

Maanantai 15.7.2013 Rävholmen, venekerhon laituri Kalvö, yhteyslaituri, itäpuoli 3)

9-10 14-15

3)

Myrskysäällä keräyspäivä siirtyy 22.7.2013

Tiistai 16.7.2013 Ängesholmen Lövholmen, länsipuoli

9-10 15-16

LOVIISA

17

Keskiviikko 17.7.2013 Våtskär, Hemviken Käldö,Vällingsviken

9-10 15-16

Torstai 18.7.2013 Sandö, seuratalon laituri Svartholm, itäpuoli

9-10 15-16


KEVENNÄ KIERRÄTTÄMÄLLÄ ! kodin jäteastioihin

kodin kierrätys opas -

Jätelaji

Mitä voi laittaa? (esimerkiksi)

Miten hyödynnetään?

Biojäte

Ruoantähteet ja pilaantuneet elintarvikkeet, hedelmien ja vihannesten kuoret

Biojätteestä tehdään lannoitetta ja biokaasua

Sekajäte

Tyhjät elintarvike-pakkaukset, muovikääreet ja muovipussit

Sekajätteet jalostetaan energiaksi

Isoimmissa asuinkiinteistöissä on yleensä hyötyjätteille omat astiansa esim. biojätteelle, paperille, kartongille, pienmetallille ja lasille. Omakotitaloille suositellaan biojätteen kompostointia.

ekopisteelle Keräyspaperi

Sanoma- ja aikakausilehdet, kirjekuoret

Keräyspaperia käytetään sanomalehtipaperin ja pehmopaperin valmistukseen

Keräyskartonki

Maito- ja mehutölkit, pahvilaatikot ja kartonkipakkaukset

Keräyskartongista valmistetaan hylsykartonkia ja uusia kartonkipakkauksia

Lasi

Värilliset ja värittömät lasipullot ja -purkit (ei ikkunalasia)

Keräyslasi käytetään maanrakennuksessa soraa korvaavana aineena ja lasipakkausten valmistukseen

Pienmetalli

Säilyketölkit, metallikorkit ja -kannet, alumiinifoliot ja -vuoat

Keräysmetallia käytetään raaka-aineena uusien metallituotteiden valmistukseen.

pienjäteasemalle

MAKSUTON

Maksuton vastaanotto edellyttää lajittelua

Haravointijäte

Haravoidut lehdet, heinä, ruoho, kasvien osat

Haravointijäte kompostoidaan mullaksi

Metalliromu

Ajoneuvojen osat, polkupyörät, kiukaat, kattopellit, räystäskourut

Keräysmetallia käytetään raaka-aineena uusien metallituotteiden valmistukseen

Vaarallinen jäte

Akut, loisteputket, energialamput, jäteöljyt, kemikaalit, maalit

Suurin osa vaarallisista jätteistä jalostetaan energiaksi, voiteluöljystä valmistetaan myös uusiotuotteita

Puujäte

Käsittelemätön puu, maalattu/lakattu puu, puiset levyt ja huonekalut

Puujäte haketetaan ja toimitetaan energiahyötykäyttöön

Painekyllästetty puu

Painekyllästetyt kalusteet

Painekyllästetty puu ohjataan energiahyötykäyttöön

Risut

Risut ja oksat, myös orapihlaja ja ruusu

Risut ja oksat haketetaan ja toimitetaan energiahyötykäyttöön

Sähkölaitteet

Tietokoneet, televisiot, kylmälaitteet, kodinkoneet

Sähkö ja elektroniikkalaitteet toimitetaan hyödynnettäväksi raaka-aineena ja energiana

Muovit, sohvat, patjat, matot

Hyötykäyttöön kelpaamaton jäte

Kipsilevyt, ikkunalasit, eristevillat, sahanpurut

Hyötykäyttöön kelpaamaton jäte

MAKSULLINEN Sekajäte Rakennusjäte

Vaarallisia jätteitä ja metalliromua kerätään myös kiertävässä Otto-keräyksessä. Paristoja ja sähkölaitteita vastaanotetaan myös kaupoissa. Vanhat lääkkeet otetaan vastaan apteekeissa ja renkaat rengasliikkeissä.

Asiakaspalvelu 0200 70707 (pvm/mpm) • www.iuj.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.