Proudage vol.2 by creative peak

Asiaa vanhuudesta, vanhustyöstä ja asennemuutoksesta

vol.2

Vanhustyö

vetovoimaiseksi!

koska olet arvokas

Ellen & isoäiti

mummo

muutti taloon

Muistaakseni laulan

Aistien merkitys Kolmen sukupolven yhteys

Skotlantilainen SuperJam-brändin kehittänyt Fraser Doherty järjestää mummonsa tavoin hyväntekeväisyystyönä vanhuksille teeleipäkutsuja. Hillon kera, tietenkin. Onnistuisiko tämä Suomessakin? Reija Kokkola Kuva Virpi Lehtinen

Nuori hilloyrittäjä haluaa tuoda piristystä vanhusten arkeen.

ahdeksan vuotta sitten erään skotlantilaisperheen pienessä keittiössä porisivat ja puhisivat hillokattilat. Kokkina oli silloin vasta 14-vuotias Fraser Doherty, joka oli saanut mummoltaan salaisia hilloreseptejä. Valmiit hillot hän myi naapureille. Hillopojaksi kutsuttu Fraser oli kuitenkin päättänyt tehdä mummon ihmehillosta itselleen ammatin. Edellinen liikeidea, kymmenenvuotiaana aloitettu kanafarmibisnes oli kadonnut ikävällä tavalla kettujen suihin. Hilloista tuli sittemmin menestystarina. – Menestys perustuu luonnonmukaisuuteen, terveellisyyteen. Sokerittomien hillojen makeus tulee konsentroidusta greippimehusta. Mummon lisäksi olen kiitollinen vanhemmilleni, jotka antoivat minun valmistaa pienessä keittiössä hilloja, vaikka kukaan ei siinä vaiheessa uskonut bisnekseeni, sympaattinen Doherty kertoo. Huikea menestys Kun perhe ei enää mahtunut valmistamaan lounasta hillokeitosten keskelle, Doherty itsekin totesi, että tuotanto pitää siirtää tehtaaseen. Hillotuotanto oli alkuun tahmeaa, mutta sopivan yhteisyökumppanin löydyttyä alkoi huikea menestys. Tällä hetkellä SuperJam-hilloja myydään isoissa kauppaketjuissa Britanniassa, ja myös kansainväliset markkinat ovat avautuneet nuorukaisen hilloille. Suomeen hänet toi yhteistyö porvoolaisen Anton & Antonin kanssa, joka aloitti SuperJam-hillojen myynnin Porvoossa ja Helsingissä. Teekutsuja myös Suomessa Valmistaessaan hillojaan Dohertyn mummo teki vanhustyötä Glasgowssa tarjoamalla pikkukaupungin vanhuksille ja yksinäisille teetä ja pikkuleipiä sekä tietenkin niiden kanssa omaa hilloa. Kun hän meni vierailuille vanhusten luokse joko kotiin tai hoitolaitokseen, Doherty sekä hänen veljensä kulkivat mummon mukana soittaen kitaraa ja kertoillen tarinoita vanhuksille.

Proud Age haastaa suomalaiset

nsimmäiset Dohertyn järjestämät teekutsut perustuivat ajatukseen, että nuoret ja vanhat kohtaavat. Nuoret vapaaehtoiset opiskelijat haastoivat mukaan keksi- ja teeyrittäjiä järjestämään vanhuksille maksuttoman tarjoilun. Itse he järjestivät tilan ja viihdyttivät vieraita juttelemalla, soittamalla ja tanssittamalla. Tämä on mahdollista myös Suomessa. Kuka tahansa voi olla teekutsujen järjestäjä: yksi henkilö, muutaman vapaaehtoisen porukka tai isompi ryhmä. Eiköhän laiteta homma käyntiin! Lisätietoa: www.superjam.co.uk /fraser@superjam.co.uk www.antonanton.fi

Dohertylle oli itsestään selvää jatkaa mummon perinnettä. Tosin isommalla volyymillä. – Minut on kasvatettu ottamaan vanhukset huomioon. SuperJam-teekutsuja on järjestetty vapaaehtoisvoimin jo yli 150 kautta Ison-Britannian. Tarjoamme vanhuksille ja yksinäisille teen ja pikkuleipien lisäksi musiikkia, tanssia ja hauskaa yhdessäoloa. Teetä ja pikkuleipää tärkeämpää on se, että vanhukset pääsevät tapaamaan toisiaan ja nauttimaan yhdessäolosta. Joillekin teekutsuille on osallistunut jopa 600 vierasta, Doherty kertoo. Hän toivoo, että myös Suomessa alettaisiin järjestää maksuttomia teekutsuja vanhuksille vapaaehtoisvoimin. Hillot tarjoaa SuperJam. – Vapaaehtoiset hyväntekeväisyystyöstä kiinnostuneet voivat ottaa minuun yhteyttä nettisivujen kautta. Myös Anton & Anton voi toimia linkkinä. Käynnistetään siis myös Suomessa maksuttomat teejuhlat vanhuksille, Doherty kehottaa.

Sisällys An na palautetta! Lähetä palautetta toimituksen osoitteeseen toimitus@peakpress.net

Päätoimittaja

Anna Pylkkänen Julkaisija

Valmennus Innospectrum Toimitus

peak press & productions oy Laivurinkatu 2 07920 Loviisa puh. 019 535 552 www.peakpress.net Toimituspäällikkö

Päivi Ahvonen

Toimitussihteeri

Seppo Iisalo ULKOASU

Sanna Nylén Toimittajat

Teija Aaltonen, Päivi Ahvonen, Seppo Iisalo, Pertti Jokinen, Kalle Kirstilä, Reija Kokkola, Paula Launonen, Noora Lintukangas, Katariina Luoma, Kirsi Riipinen Kolumnistit

Janne Gröning, Elina Hiltunen, Minna Kohmo Kuvaajat ja kuvittajat

Timo-Pekka Aaltonen, Päivi Ahvonen, Jussi Asu, Martti Esko, Krista Keltanen, Ruth Landesa, Janne Lehtinen, Virpi Lehtinen, Tuomas Mäkelä, Hanna Neuvonen, Sanna Nylén, Sini Pennanen, Annika Rauhala, Anu Saikko, Jukka Salminen, Robert Seger, Jan Schulte-Tigges Kannen kuva

Anne Lax

Painopaikka

Art-Print, Helsinki Paperi

100g UPM Finesse PS Kansi 250g Art Silk

Olen niitä paljon parjattuja ja syyllistettyjä mummuja, jotka emme ole osanneet kuolla ensimmäisenä eläkepäivänämme.

3 Mummon poika 4 Sisällys 7 Pääkirjoitus 8 Mummuks tahtomine 9 Proud Age-manifesti Parjattu mummi Anna-Liisa 10 Vain vanhoille Mikkelä esittäytyy blogissaan 15 Sinustako Proud Age -kumppani? 16 Ajankohtaista a 21 Vanhuus Rokkaa 22 Kodistani en lähde 24 Äiti-Theresian talossa sukupolvet elävät yhdessä 26 Skolmofa Harry Farr 82 Pääroolissa vanhusten hoitajat: Ala uusiksi! 32 Otetaan oppia kaukalosta 34 Onni asuu arjessa 37 Onnellisten päivien turvaksi -Tapiola 39 Sirkka Turkki: Olen erilainen muori 42 ”Yksi Harley Parkinson, kiitos” 44 Ellen & isoäiti 46 Lentäjä Oiva Lehtinen 47 Päiväretkelle aistimaan 48 Eheyttävä tila 51 Valokuvataiteilija Janne Gröning: Luonto kuuluu kaikille 52 Hoitolaitosten värittäjä 54 Muistaakseni laulan 57 Laulu on lääkettä 58 Uralla saa edetä ja rahalla pitää palkita 60 Kruunu kannustaa sorvin ääreen 61 Christerin kolme kesää 62 Hiljaisuutta baarista 65 Sairaanhoitaja Annika Lönnberg: Viisautta vanhuksilta 66 Ajankohtaista 67 Recipe "A lovely day" 68 Vanhustyön arvostus nousuun palkinnon avulla 69 Kirja- ja leffauutuuksia 70 Oikea ruoka tuo elämään laatua 74 Kolmen sukupolven yhteys 76 Hyppy tuntemattomaan 78 Mikä kinestetiikka? 80 Porvoossa satsataan hoitotyöhön 81 Ajankohtaista 82 What for? 84 Herra 76 85 Nousussa ja laskussa 86 Helppoa turvallisuutta

Check this out!

www.mummit.fi

Mummo muutti taloon S.76

Ala uusiksi!

Löytäkää siisäinen katrihelenanne!

Lehden ensimmäisen numeron juttu Luovat tilat vanhustyössä (s.42) toimittaja oli Katariina Luoma.

Suomalaisten tulevaisuutta vastuullisesti turvaamassa – Tapiola. • Vakuutukset • Pankkipalvelut • Varainhoito Palveluntarjoajat: Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola, Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Tapiola, Tapiola Pankki Oy, Tapiola Varainhoito Oy

2011

Syyskuussa Suomessa oli

662 sata vuotta täyttänyttä. 65 vuotta täyttäneitä

on yli

971 000. Pääkirjoitus

Utopia ja silmätipat

ienemme kaikki yksimielisiä siitä, että hyvä vanhuus kuuluu kaikille. Mutta miten on hyvän vanhuuden edistämisen laita - kuuluuko sekin kaikille? Vai voiko jopa kysyä, kuka sitä saa tehdä? Onko hyvän vanhuuden edistäminen vain sosiaalija terveyssektorilla pitkään toimineiden instanssien yksinoikeus? Toisinaan vaikuttaa siltä. Olen henkilökohtaisesti törmännyt lukuisiin ennakkoluuloihin, joita yksityiseltä pohjalta toimiminen alalla synnyttää. Ajatteluun, jossa rahan uskotaan olevan yrittäjän toiminnan ainoana vaikuttimena. Onnekseni olen kohdannut myös paljon heitä, jotka näkevät yli sektorirajojen. Muuttuvassa maailmassa hyvää vanhuutta ei edistetä suljetuissa lokeroissa, joissa oma toiminta nähdään ainoana oikeana. Ahtaiden lokeroiden huonona puolena on sekin, että pahimmillaan niiden rajojen vaalimisesta tulee itse asiaa tärkeämpää. ”Utopiassani” hyvän vanhuuden edistäminen on yhtä monimuotoista kuin itse vanhuuskin. Eri sektorien välisen vastakkainasettelun sijasta tapahtuu aitoa yhteistyötä. Ja eri alojen välinen ajatusten vaihto johtaa vähintäänkin ennakkoluulottomaan innovointiin. Kaikki tämä siis käytännössä – ei pelkkinä tyhjinä sanoina virallisissa strategioissa. Hyvää vanhuutta voi edistää myös arjen tasolla – kuka tahansa. Yrittäjä Marko Parkkinen (s.28–33) aloitti aiemmassa asuinpaikassaan jokaisen päivänsä laittamalla naapurin vanhalle rouvalle hänen tarvitsemansa silmätipat. Ja mikä parasta: Marko itse koki saavansa siten parhaan mahdollisen aloituksen omalle päivälleen. Rouvasta puhumattakaan.

Anna Pylkkänen, päätoimittaja P.s. Tuhannet kiitokset lukijoille kaikista niistä lukuisista palautteista, joita olemme vastaanottaneet ensimmäisen lehden ilmestymisen jälkeen. Kannustuksenne on korvaamatonta!

TAPIOLA Mummuks tahtomine

Tule viäl semne aamu, ko mää herä ilman kello oikke aikasi, keitän ittelän kaffet, polje Monarkin kans kaupunkil, ole oven taka vartomas ko L. Lehtose Leninkiliikke myyjäfrouva tule töihi, päästä munt sisäl, autta valikoittema heijä suurimma, vaaliampunasimma pualpunttisimma aluhousu, Aurjoefärisek kunnolliset tukisuka, ja merinovillasep polvelämmittime, naapurkaupast peessik kenkä ja paffilaatikoruskia poplari. Mää haise eukalyptukselt, viäm pal tila takapenkil, hymyilen ko suamempystykorva, mut kiältäyryn kaikest, sano: emmää muist, emmää jaks, emmää ol ikä ennenkä, ko mää olen tottunu juur näi. Enkä meina pualtvuassatta orotta. Runoilija ja esiintyjä Heli Laaksonen

anna pylkkänen Kuvitus Sanna Nylén

”Mikään muu porukka ei ole yhtä heterogeeninen kuin vanhukset.”

Vain vanhoille Petteri Saario kelpuuttaa tekeillä olevaan dokumenttiinsa vain vanhoja ihmisiä. Hän itse on projektin ainoa alaikäinen. Kirsi Riipinen kuvat peak press

vokkaasta elämästään, mutta kamera kiertää myös metsää ja näyttää, miten monimuotoinen vanha metsä on. Vanhenemisesta kertova dokumentti alkoi muhia Saarion mielessä jo vuosia sitten hänen ollessaan kuvausmatkalla Gotlannissa. Siellä hän tutustui maatilan isäntään, joka kertoi elävänsä elämänsä parasta aikaa. – Hän oli reilusti yli kahdeksankymppinen. Lopullisen sysäyksen dokumentin työstämiseen taisivat antaa Saarion oman isän viime vaiheet. Isä sairastui rappeuttavaan tautiin, joka ennen kuolemaa vei kyvyn puhua, liikkua tai syödä. – Pian sen jälkeen kirjoitin synopsiksen dokumenttiin

”E

n ole aiemmin tietoisesti etsinyt dokumentteihini vanhoja ihmisiä. Vanhat vain ovat kuvauksellisempia, kauniimpia ja kiinnostavampia kuin nuoret.” Äänessä on Petteri Saario, pitkän linjan dokumenttien tekijä. Hän tallentaa elokuviinsa paitsi mielenkiintoisia ihmisiä myös luontoa. Parhaillaan tekeillä olevassa dokumentissa on näitä molempia. Ihmiset kertovat omasta ar-

Vanhuuden lähteillä. Yritän siinä elokuvan keinoin pohtia, mitä ihmisten tulisi tehdä, jotta vanhuus olisi mahdollisimman hyvä. Hän toivoo, että ihmiset alkaisivat pohtia, mikä elämässä oikeasti on merkityksellistä, kaunista ja arvokasta. Heterogeeniset vanhukset

Niin, miten on mahdollista saavuttaa hyvä vanhuus? Saario ei ryhdy valistajaksi. Turha kuvitella, että dokumentti kertaisi esimerkiksi rasvan, viinan ja tupakan haittoja. Elokuvan tekijä toivoo, että ihmiset havahtuisivat huomaamaan, miten paljon sanan ”vanhus” alle mahtuu. – Oikeastaan se on aika huvittava käsite, eihän sillä yleisesti ottaen tarkoiteta yhtään mitään. Sen merkitys riippuu täysin puhujasta. Elämme yhä vanhemmiksi, voi hyvinkin olla, että nelisenkymmentä vuotta siitä niin sanotusti vanhoina. – Mikään muu porukka ei ole yhtä heterogeeninen kuin vanhukset. Elokuvaa työstäessään hän on itsekin joutunut pohtimaan, pitäisikö hyvän vanhuuden turvaamiseksi tehdä nyt jotakin toisin. Kannattaisiko hänen muuttaa hyvissä ajoin vanhuutta arvostavaan kulttuuriin Afrikkaan tai Aasiaan? Tai Sipooseen, jossa ikääntymisen kysymyksiä aktiivisesti pohditaan?

Petteri Saario 50 vuotta Dokumenttielokuvien tekijä Lähitulevaisuuden toive: Ylen rahoituspuoli selviäisi ja se mahdollistaisi dokumenttien tilaamisen.

Länsimaisessa kulttuurissa nuoruuden ihannointi jättimäisine anti age -markkinoineen saa aina hullumpia piirteitä. Saariota kiusaa identiteetin rakentaminen yhden ominaisuuden varaan – länsimaissa yleisesti iän. Miksei ihmistä nähdä kokonaisuutena? – Olisi mielenkiintoista tutkia, sekoittuvatko eri kulttuureissa eri-ikäiset ihmiset länsimaita paremmin. Miten suuri vaikutus ulkonäöllä on: merkitseekö ikä esimerkiksi sokeille yhtä paljon kuin näkeville? Autoilevan keski-ikäisen maailma Viktor Popov eli Vitka, Vienan Karjalan Paanajärvellä omavaraistaloudessa elänyt mies, katsoo julisteesta kahvipöydän ääressä istuvia. Hänen ja Maria-vaimon elämää seurataan Saarion dokumentissa ”Minne hepo, sinne reki”. Iäkkään pariskunnan elämä on koskettanut dokumentin nähneitä ihmisiä ympäri maailman. – Ajattelin aluksi, että elokuvan katsoisi vain pieni Karjalasta kiinnostunut porukka, mutta pariskunnan rankka mutta antoisa elämä veti puoleensa Japanissa saakka. Ihmisiin vetosi se, kuinka arvokkaaksi vanha pari tunsi välillä hyvinkin rankan elämänsä. Siitähän tässä kaikessa lopulta on kyse, vanhuuden arvostamisesta. Saario on täysin vakuuttunut, että maailma, joka oikeasti arvostaisi vanhoja ihmisiä, olisi kaikille parempi.

”Toivon, että ihmiset alkaisivat pohtia, mikä elämässä oikeasti on merkityksellistä, kaunista ja arvokasta.” Maailmaa rakennetaan nykyään keski-ikäisen autoilevan miehen ehdoilla. – Kuulun itsekin tuohon porukkaan, mutta olen varma, että minullakin olisi parempi olla, jos suunnitelmat ja toteutukset olisivat avarakatseisempia. Keski-ikäisten kynistä lähtevät yleensä myös ideat, joissa haetaan iäkkäille ihmisille virikkeitä. Saarion mielestä tilanne on käsittämätön. Vanhat ovat aito resurssi, ei meillä ole varaa siirtää heitä syrjään keinotekoisten askareiden pariin. Vapautuneet eläkeläiset Saario on seurannut kiinnostuneena keskustelua eläkeiän nostamisesta. Hän ei ota kantaa puolesta tai vastaan mutta

on huomannut, miten vapautuneelta moni ihminen vaikuttaa uraputkesta vapauduttuaan. Ikään kuin vasta eläkkeellä pääsisi tekemään sitä, mitä oikeasti haluaa. Näitä vapautuneita caseja riittää, julkisuudesta nopeasti tulee mieleen vaikkapa Iiro Viinanen, Elisabeth Rehn tai edesmennyt Harri Holkeri. Dokumenttia työstäessään Saario on joutunut pohtimaan myös, mitä hän toivoisi omalta vanhuudeltaan tai miten hän aikoo sen viettää. Totaalista eläkkeelle siirtymistä hänen on vapaana taiteen edustajana vaikea kuvitella. Hän toivoo muiden tavoin, että saisi elää terveenä mahdollisimman pitkään. – Tosin sairauksiinkin liittyy myös hyvää. Ne pakottavat tilintekoon oman itsen kanssa. Jos terveys kestää, Saario voisi hyvinkin kuvitella vetäisevänsä Sulkavan soudun vielä kahdeksankymppisenä. – Olisi hienoa myös, jos olisin vanhana avarakatseinen ja ainakin sen verran siedettävä, etten karkottaisi lähipiiriä kokonaan luotani. Ikäkriisin paikka sen sijaan saattaa olla edessä siinä vaiheessa, kun huomaa tahdin hidastumisen. Kun asioista ei suoriudukaan totuttuun malliin. – Mutta toisaalta kun tahti hidastuu, senhetkiseen tekemiseen pystyy todennäköisesti keskittymään aiempaa paremmin.

loviisa. PoRvoo. gRaz. www.peakpress.net

Sinustako Proud Age -kumppani? Proud Age taistelee hyvän vanhustyön ja arvokkaan vanhuuden puolesta. Proud Age näkee mahdollisuuksia, on ratkaisukeskeinen ja kekseliäs. Mutta Proud Age tarvitsee onnistuakseen tukijoita. Tukijoita, jotka voivat ideoillaan, ajallaan tai jollain muulla panoksellaan edistää arvokkaan vanhuuden toteutumista. Lisäksi Proud Age tarvitsee tukijoita rahoittamaan hanketta. Kaunopuheita riittää, nyt tarvitaan toimintaa ja taloudellista sitoutumista. Jos sinua kiinnostaa olla mukana Proud Age -hankkeessa – ei vain korjaamassa hedelmää vaan myös istuttamassa siementä – ole yhteydessä!

Finland needs you. Anna Pylkkänen Proud Age -hankekoordinaattori työyhteisövalmentaja Valmennus Innospectrum gsm 0400 430 943 anna.pylkkanen@inspironet.fi www.proudage.fi www.inspironet.fi

Ajankohtaista Koonneet Seppo Iisalo, Paula Launonen ja Kirsi Riipinen

Mummo katkaisi nettiyhteydet

aata tonkinut 75-vuotias nainen etsi Georgian pääkaupungissa Tbilisissä kuparia myydäkseen sitä romumetalliksi. Vastaan tuli johto, jonka vanhus katkaisi lapiollaan. Samassa pysähtyi naapurimaa Armenian nettiliikenne. Yhden kaapelin katkeaminen aiheutti katkoksia myös Georgian ja Azerbaidžanin verkkoliikenteeseen. www.mikropc.net

EU-vertailussa Suomi ei ole mitenkään toivoton maa: lähtökohta on hyvä mutta muutos 2010–2030 on nopea. Dosentti Matti Kautto puhuessaan väestörakenteen muutoksesta Helsingin yliopistossa.

Unihäiriöt vähentyvät ikääntyessä

yviä uutisia kaikille keski-ikäisille nukkumatin odottelijoille. Erilaiset unihäiriöt, kuten kuorsaaminen, uniapnea ja levottomat jalat -oireyhtymä, kiusaavat keski-ikäisiä mutta vähenevät, kun ikä karttuu.

Tämä selvisi lääketieteen lisensiaatti Anna-Kaisa Juutin väitöstutkimuksessa. Tutkimukseen osallistuneista kahdesta ikäryhmästä vanhemmalla oli vähemmän oireita kaikista tutkituista unihäiriöistä. Kym-

menen vuoden seurannan aikana oireet myös vähenivät merkittävästi. Esimerkiksi jokaöinen kuorsaaminen vähentyi puoleen, ja 3–7 kertaa viikossa levottomista jaloista kärsineillä oireilu harveni alle yhteen kertaan viikossa. Metabolinen oireyhtymä, kuten siihen kuuluva sokeriaineenvaihdunnan häiriö, on yhteydessä uniongelmiin. Vaikutus kuitenkin vähenee, kun ihminen ikääntyy.

Mihin ikäohjelma katosi?

”S

uomessa oli kymmenen vuotta sitten edistyksellinen ikäohjelma, mutta se unohtui muutamassa vuodessa. Nyt tarvittaisiin laaja ikäohjelma tai pikemminkin elämänkulkuohjelma, jonka avulla voidaan selvittää, ymmärtää ja ohjata ikääntymisen vaikutuksia aikaisempaa kokonaisvaltaisemmin”, huomautetaan Sitran julkishallinnon johtamisohjelmassa. Työ- ja elinkeinoministeriö on kyllä

hereillä. Se asetti alkuvuodesta ikääntyneisiin kohdistuvien vaikutusten arviointityöryhmän, jonka loppuraportti julkistettiin kesällä. Työryhmän mukaan Suomeen tulee mahdollisimman pian luoda ikäohjelma, jossa otetaan huomioon väestön ikääntyminen ja käsillä oleva kestävyysvaje. Nyt joukolla veikkaamaan, montako työryhmää kokoontuu ennen kuin ikäohjelma on kasassa.

Iloa arkeen Naamakirjasta

eknologian tutkimuskeskus VTT on pistänyt tutkijansa pohtimaan, miten ikäihmiset saataisiin mukaan internetin yhteisöpalveluihin. Pilottisovellusta testataan Italiassa ja Suomessa. Mallia näyttää 83-vuotias espoolainen Aaro Peuraniemi, jolla on 1 800 Facebook-kaveria. Pitkäaikainen verkkoveijari arvelee, että netin sosiaaliset kontaktit voisivat tuoda iloa monen vanhuksen elämään. – Ihan sellainen arkinen yhteydenpito. Onnitellaan syntymäpäivästä, toivotetaan kaikkea hyvää. Osalle riittää sekin, että toivotetaan hyvää huomenta. www.yle.fi/Tuukka Lukinmaa

Äänestetään vanhoja ja rohkeita!

–U

udessa eduskunnassamme on vain kolme yli 65-vuotiasta edustajaa kahdestasadasta – se ei siis vastaa kansan ikärakennetta vähimmässäkään määrin. Nähtävästi me emme itsekään äänestä omanikäisiämme ihmisiä. Olisiko siinäkin miettimisen paikka? Tätä kyselee Vappu Taipale Vanhustenhuollon uudet tuulet -blogissaan. Taipale on entinen sosiaalija terveysministeri ja nykyinen Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton Valli ry:n puheenjohtaja. – Irlannissa ovat kaikki ikäjärjestöt löytäneet toisensa ja perustaneet kattojärjestön nimellä Older and Bolder, siis Vanhat ja Rohkeat. Jo viime vuonna he saivat hallituksen lupaamaan hyvän ikääntymisen strategian. – Toivottavasti Suomen hallitus nyt lähtee irlantilaisten vanhojen ja rohkeiden linjoille. Sinnikkyys on tarpeen vanhojen ihmisten kysymyksissä.”

Rypyt pois töllöstä

”S

attumalta katsoin MTV3:n juhlalähetyksen. En voinut muuta kuin hämmästellä, miten etenkin vanhat ex-kuuluttajat eivät osanneet peittää rumaa kaulaansa esim. korkealla kauluksella, huivilla tai muuten. KEINOJA ON. Television pitäisi tarjota esteettistä nautintoa, ei kauhistelua ryppyjen parissa. Luulisi meikkaajien neuvovan tai puvustajan vähän huomauttavan. Vinkiksi siis: älä esittele rypistyneitä kohtiasi julkisuudessa, jos olet alan ihminen. Pitää arvostaa katselijoita sen verran. En viitsinyt katsoa enää näiden veteraanien toimittamia uutisia, koska tuli paha olo. Eikö Suomessa riitä enää freesejä ihmisiä töllöön?” Nimimerkki Ryppy ei kaunista, Kaleva.fi, Juttutupa 3.9.2011

Sukupolviaidat nurin

uroopan parlamentti on nimeämässä ensi vuoden ikääntymisen teemavuodeksi. Parlamentin työllisyyskomitean mukaan vuoden prioriteetteina tulisi olla ikääntyneiden elinvoimaisuuden säilyttäminen, ikääntyneiden yhteiskunnallisen osallistumisen kannustaminen ja sukupolvien välisten aitojen kaataminen.

Vie vanhus ulos

ie vanhus ulos -kampanja huipentui vanhusten viikolla 6.10. valtakunnalliseen ulkoilupäivään. Haastekampanjan käynnistivät Ikäinstituutti ja Kuntokallio-säätiö huhtikuussa. Syyskuun lopulla vanhuksia oli käyty ulkoiluttamassa yli 17 000 kertaa. www.vievanhusulos.fi

Ajankohtaista

Liikettä kotiin

äännöllistä liikuntaa kannattaa räätälöidä kotiin, sillä kotikuntoutus hidastaa huomattavasti Alzheimerin tautia, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Tulos on vasta alustava mutta selvä. Säännöllinen liikunta hidastaa muistisairauden etenemistä ja parantaa toimintakykyä. Omaishoitajankin arki helpottuu, kun hoidettava on omatoimisempi – ja tämän jumpatessa voi vaikka pitää oman kahvitauon. Vanhustyön keskusliiton tutkimusta veti Helsingin yliopiston professori Kaisu Pitkälä. Hän arvioi, että jos laitoshoitoa voidaan lykätä kahdella kuukaudella, kotikuntoutus on kustannustehokasta.

Pelaamiseen se on hyvä

uoreen Käkäte- eli Käyttäjälle kätevä teknologia -projektin mukaan kaikista iäkkäimmät sekä yksinäiset vanhukset jäävät usein tietoyhteiskunnan ulkopuolelle. Nykyinen eläkeläinen, entinen sosiaalijohtaja Lea Kaustinen allekirjoittaa väitteen. ”Tietokone on tärkeä myös ikäihmisille. Ilman konetta voi tulla tunne, että tipahtaa yhteiskunnan ulkopuolelle, etenkin yksinäisille kone on tarpeellinen. Ja pelaamiseen se on hyvä, sen minä osaan!” YLE Keski-Pohjanmaa

Lisää lihasvoimaa

iikkumiskyvyn heikkous on toiseksi suurin syy joutua laitoshoitoon. Liikkumisongelmien taustalla on usein lihasvoiman ja tasapainon heikkous. Iäkkäimmätkin voivat harjoittelulla parantaa kykyään liikkua. Olennaista on voiman ja tasapainon täsmäharjoittelu. Jo kahden kuukauden harjoittelu kahdesti viikossa tuottaa merkittäviä tuloksia. www.voimaavanhuuteen.fi

Verkkoinfo neuvoo

elsingin kaupungin Seniori-info kertoo, mistä ikäihminen löytää asunnon, missä voi opiskella ja mistä saa apua erilaisiin ongelmiin. Tietoa on myös liikenne- ja liikuntapalveluista, sosiaalituista ja vapaaehtoistoiminnasta. Kielet ovat suomi, ruotsi ja englanti: www.hel2.fi/seniorinfo Myös monet muut kunnat ja kaupungit ovat koonneet seniorien palvelut yhteen verkko-osoitteeseen. Näin esimerkiksi Jyväskylä: www.jyvaskyla.fi/ seniori-info ja Porvoo: www.porvoo.fi/fi/palvelut/ perhe-_ja_sosiaalipalvelut/ikaihmisten_palvelut

Hyvästi ulkonäköpaineille

–A

ika moni valittaa, että he tulevat ikääntymisen myötä näkymättömiksi ja olemattomiksi, joihin törmäillään kadulla. Toisaalta moni sanoo, että vihdoin voi näyttää ja olla siltä mitä haluaa. Ulkonäköpaineita ei enää ole. Pastori, toimittaja ja kirjailija Hilkka Olkinuora purkaa tuntoja ikääntymisestä MTV3:n verkkosivuilla. Ikä tuo tullessaan muutakin plussaa. – Iän myötä ihminen pääsee eroon henkisestä ja aineellisesta roinasta, mitä hän on raahannut elämän varrella mukana. Se voi olla ihmiselle hirmuisen mieluisa prosessi. Jokainen, joka on muuttanut elämänsä suunnan, tietää, miltä se tuntuu. Pelkistämisen voi ulottaa ihmissuhteisiin asti. Ikääntyvän ei tarvitse kuulua lukuisiin yhdistyksiin tai sietää ikäviä tuttavia. Viimeistään nyt on aika vetäytyä ihmissuhteista, jotka ainoastaan kuormittavat. Olkinuoraa pyydettiin kirjoittamaan pirteä kirja vanhenemisesta. Hän huomasi, että ihan niin vain se ei onnistuisi. – Ajatus ikuisesti pirteästä vanhuudesta on epätosi. Ennen kaikkea siksi, että yksi keskeinen tekijä ikääntymisessä on luopuminen. Olkinuora kertoi haastattelussa Parasta ikää -kirjansa synnystä.

Tuttuja maisemia Turunmaan sairaalassa Turunmaan sairaalan talouspäällikkö Mona Rönnholm on ostanut Janne Gröningin luontokuvia tehdäkseen saaristolaissairaalan tunnelman viihtyisäksi. Seinille sijoitettujen kuvien lisäksi sairaalan sisäkattoa koristaa suuri maisemataulu. – Nämä maisemat ovat tuttuja monelle potilaalle. Toivon, että heille

no Jo eikö on ku mm ede sitä s s a a! k äy k al assisi dä ,v ai? a

tulee kotoisa olo jo sisääntuloaulassa. Jos potilas saapuu makuuasennossa, hän voi heti nähdä kauniin taivasmaiseman puunoksineen. Turunmaan sairaalan oma henkilökuntakin katselee luontokuvia mielellään. – Olemme lahjoittaneet Gröningin tauluja merkkipäivien kunniaksi, Rönnholm kertoo.

Isoäiti hommasi tatskan

rittilälinen kahden aikuisen lapsen äiti ja kuuden lapsen mummo, Joy Tomkins, 81, teetti viime tammikuussa rintaansa tekstin: Älkää elvyttäkö. Tomkinsin selkään tatuoitiin kirjaimet PTO (please turn over, suomeksi: käännä) ja nuolen osoittamaan etupuolta. Näin ensiapu voi lukea

hänen tahtonsa myös siinä tapauksessa, jos hän luhistuu maahan kasvot alaspäin. Tomkinsilla on nivelvaivoja sekä diabetes. Toistaiseksi hän on hyvässä kunnossa, mutta haluaa varmistaa sen, ettei missään tapauksessa joudu kärsimään hitaasta kuolemasta.

Vanhuksilla laitonta bisnestä

uroopassa yksityistämiskehitys on synnyttänyt pimeät markkinat vanhusten huoltoon. Mitä kalliimmiksi palvelut käyvät, sitä houkuttelevampaa on jättää lakisääteiset kulut maksamatta. ”Säästöä” syntyy, kun hoitajina käytetään harmaata työvoimaa. Jyväskylän yliopiston professorin Teppo Krögerin mukaan pahin tilanne on Italiassa, jossa pimeästi palkatut maahanmuuttajanaiset pyörittävät käytännössä koko

maan vanhusten hoitoa. Toistaiseksi ilmiö ei ole levinnyt Pohjoismaihin, mutta riski on hyvä tiedostaa myös Suomessa. Meillä vanhusten julkinen palvelu on puolittunut kahdessa vuosikymmenessä. ”Selvä vastuun siirto on ollut käynnissä jo jonkin aikaa. Kaikki ylimenevä jää perheiden ja yksittäisten vanhusten omalle vastuulle myös rahoituksen osalta”, Kröger sanoo Ylen nettiuutisissa. www.yle.fi/Ritva Säilä

Onko normaalia, että lapsen isoisä on kaiket vapaa-ajat kalassa… …eikä pysty luopumaan reissuista edes silloin kun käymme siellä (ehkä noin kerran kuussa)? Nyt on mennyt jo kolme reissua, eli kolme kuukautta niin, että on aina kalassa kun käymme ja tulee ehkä juuri ennen lähtöämme paikalle. Aina ei silloinkaan, kesällä varsinkaan häntä ei näy eikä kuulu. Isoäiti, eli anoppi, ei koskaan osoita, että käytäntö olisi mitenkään outo, minusta on. Lapsikin on vasta 1-vuotias joten aika suloinen taapero noin niin kuin nähtäväksi. www.vauva.fi/keskustelut

Yli 70-vuotiaat pelaavat entistä enemmän

igitaalisten pelien pelaaminen on levittäytynyt osaksi kaiken ikäisten suomalaisten ajanviettomuotoja. Erityisesti 70–75-vuotiaat ovat lisänneet merkittävästi pelaamistaan, ilmenee Suomen Akatemian rahoittamasta Pelaajabarometri 2011 -tutkimuksesta. Ikäihmisten keskuudessa aktiivisten pelaajien joukko on kasvanut kolmessa vuodessa 75 prosentista (2009) 91 prosenttiin (2011), kun kaikki pelimuodot otetaan huomioon. Keskimääräinen suomalainen digitaalisten pelien pelaaja on iältään 37-vuotias ja hänen suosikkipelinsä on tietokonepasianssi.

Bioanalyytikko/laboratoriohoitaja, ensihoitaja, fysioterapeutti, geronomi, hammashoitaja, jalkaterapeutti, kuntoutuksen ohjaaja, kätilö, lastenhoitaja/päivähoitaja, lähihoitaja, lääkintävahtimestari ja sairaankuljettaja, mielenterveyshoitaja, naprapaatti, osteopaatti, perushoitaja, röntgenhoitaja, sairaanhoitaja, sosionomi, suuhygienisti/hammashuoltaja, terveydenhoitaja, toimintaterapeutti... Tehy on kaikkien hoitoalan koulutettujen ammattilaisten oma liitto, jonka jäsenmäärä kasvaa jatkuvasti. Me Tehyssä uskomme yhdessä tekemiseen ja toivotamme sinut tervetulleeksi mukaan joukkoomme. Lue lisää ja liity: www.tehy.fi

Vanhuus Rokkaa kuudella paikkakunnalla 2012 14.3. Oulu, Teatria 21.3. Lahti, Sibeliustalo 22.3. Jyväskylä, Paviljonki 27.3. Tampere, Tamperetalo 28.3. Kuopio, Musiikkikeskus 29.3. Helsinki, The Circus Esiintyjät, lippujen hinnat ja muita tietoja löydät verkosta: www.vanhuusrokkaa.fi

Hyväntekeväisyyskonsertista tulee pysyvä ilmiö.

apahtumayritys Eventian toimitusjohtaja Heikki Nisonen sai vuodenvaihteessa oivalluksen, jonka mukaan juuri nyt Suomessa tarvitaan luovaa ja reipasta otetta vanhustyöhön. – Julkisessa keskustelussa pintaan nousevat negatiiviset ilmiöt: vanhusten yksinäisyys, hoitojärjestelmän resurssipula ja muut ongelmat. Meillä on iso huoli ikääntyvien läheistemme hyvinvoinnista, mutta vaikuttamisen välineitä ei ole, Nisonen taustoittaa. Narinasta toimintaan Nisonen päätti kääntää valituspuheet toiminnaksi. Ideoinnin, verkostoitumisen ja ahkeran organisoinnin tuloksena maaliskuussa 2012 Suomessa toteutuu kuuden hyväntekeväisyyskonsertin sarja, jonka tuotolla tuetaan Suomen Setlementtiliiton seniorityötä. Nisosen kumppanina konserttien tähdittäjänä toimii tamperelainen Akun Tehdas. – Syrjän veljeksille ideaa ei tarvinnut hirveästi selitellä. Perimätiedon mukaan Eppu Normaalin hitti Urheiluhul-

lu on saanut alkunsa Rientolan Setlementin kuntosalilla, jossa Eppujen Juha Torvinen ja Pantse Syrjä käyvät pelaamassa sulkapalloa, Nisonen kertoo. Kiertueella on mukana Vanhuus Rokkaa -housebändi, jota tähdittävät suomalaisen viihteen huippuartistit, muiden muassa Mikko Kuustonen. Rokkaava rikkaus Ohjelma suunnitellaan plus 35 -yleisölle. Nisonen arvelee, että aktiivisinta aikuisuuttaan elävät ihmiset kohtaavat ensi kertaa elämän rajallisuuden. Tässä vaiheessa monet joutuvat huolehtimaan omista vanhemmistaan ja luopumaan isovanhemmistaan. Ikänäkö pakottaa silmälääkäriin, pyöristyvä vyötärönympärys kuntosalille, harmaan juurikasvun peittelystä tulee haaste varsinkin naisille. – Viimeistään neljänkymmenen korvilla omakin vanhuus alkaa tuntua todelliselta näkymältä. Henkivakuutus- ja eläkekysymykset sekä ikääntymiseen liittyvät sairausriskit alkavat kummasti kiinnostaa, konserttisarjan isä vinkkaa. Nisonen rakentaa Vanhuus Rokkaa -toiminnasta pysyvää ilmiötä, joka toteutetaan joka vuosi. – Keväällä rokataan konserteissa, ja syksyllä yllätetään päättäjät Helsingissä. Hankkeesta tulee Suomen johtava valtakunnallinen vanhus- ja seniorityön kehittämisen innovoija, tekijä ja tukija. Viestimme on, että vanhuus ei ole Paula Launonen taakka, vaan rikkaus, joka rokkaa.

Kodistani

en lähde

On maita, joissa yhdyskuntasuunnittelu lähtee vanhusten tarpeista. Miksi suomalainen joutuu pakkaamaan muuttokuorman juuri silloin, kun hän eniten haluaisi jäädä tuttuun ympäristöön? Paula Launonen Kuvitus Jan Schulte-Tigges

Outo ihmiskäsitys Kun Vuori ryhtyy ruotimaan suomalaista vanhustenhoivaa, äänessä on sekä tiukkaan dataan näkemyksensä perustava tutkija että intomielinen maailmanparantaja. Ensitöikseen hän ihmettelee sanastoa. Vuoren mielestä hoiva ja palvelu näkyvät turhan usein samassa lauseessa ikääntymisen ja vanhuksen kanssa. – Minkälainen ihmiskäsitys meillä on? Ovatko vanhat ihmiset kohteita, jotka automaattisesti tarvitsevat erityistä hoivaa ja joille on tuotettava erilaisia palveluita? Jos ajattelisimme, että vanha ihminen on osallistuva henkilö, puhuisimme aivan toisenlaisilla käsitteillä.

Terminologian uudistamista ehdottaa hallintotieteilijä, jonka mielestä yhteiskunnan resursseja ei pitäisi tuhlata passiivisuutta ruokkivaan paapomiseen. Paapominen pilaa – Ei hyvään vanhuuteen kuulu se, että joku toinen tekee asiat. Ihmisen on saatava touhuta omatoimisesti niin kauan kuin kykenee. Myös yhteiskunnalle käy kalliiksi asenne, jonka mukaan vanhus on kohde, jolle järjestelmän pitää tehdä jotain. Yhtenä esimerkkinä Vuori mainitsee pienten kuntien vuodeosastot, joissa on väestömäärään nähden liikaa vuodepaikkoja ja ylimitoitetut henkilöresurssit. – Kunnan päättäjät eivät halua niistä luopua, koska he ajattelevat omaa tulevaisuuttaan vanhuksina. Palvelumentaliteetti on juurtunut niin syvälle ajatusmaailmaan, että toisenlaisen mallin omaksuminen tuntuu täysin mahdottomalta. Että vanhus asuisi kotona ja tarvittavat palvelut tuotettaisiin muulla kuin perinteisillä tavoilla, tämän ajatuksen myyminen ei ole helppoa, Vuori harmittelee. Tätä haastetta ei Vuoren mielestä ratkaise Paras-laki, joka velvoittaa kunnat järjestämään sosiaalija terveyspalvelut 20 000 henkilön väestömäärän mukaan. – Riskinä on, että tilalle tulee isoja yksiköitä ja laitos-

rofessori Jari Vuoren tutkimusryhmä on vuodesta 2004 etsinyt vastausta kysymykseen, miten sosiaalija terveyspalvelut pitäisi järjestää. Itä-Suomen yliopistosta PubPrihankkeen verkostot ulottuvat muualle Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan. Meneillään on muiden muassa tutkimus, jossa vertaillaan kansalaisten rooleja palveluiden käyttäjinä Suomessa, Englannissa ja Japanissa.

Äiti-Theresian talossa sukupolvet elävät yhdessä

Palveluita ilman könttämaksuja ja hoivapaketteja

aksalainen sosiaalityöntekijä Theresia Brechmann on kehittänyt Alt und Jung -kaupunginosamallin, jossa vanhukset, vammaiset ja muut hoivaa tarvitsevat asuvat kodeissaan ja saavat palvelunsa lähiyhteisöstä. Perustana on yleishyödyllinen vuokraasuntotuotanto, joka lupaa palvelut ilman ”könttämaksuja ja hoivapaketteja”. Brechmann itse asuu Bielefeldissä Alt und

”

Hyvä vapaaehtoistyön ja ammattityön yhteensovittaminen laskee kustannuksia ja tuottaa voittoa kaikille kansalaisille.” Theresia Brechmann

Jung -talossa. Esteettömien asuntojen lisäksi saman katon alta löytyy ateriapalveluita, asukaskahvila ja harrastepiirejä sekä päivätoimintaa dementiaa sairastaville. Talossa on 24 tuntia vuorokaudessa palveleva avopalve-

lutoimisto. Tarjolla on myös perheille, lapsille ja nuorille suunnattuja palveluja, muiden muassa lapsiperheiden kotipalvelua. Alt und Jung -talo työllistää kymmeniä ammattilaisia ja satoja vapaaehtoisia. Brechmannin mukaan vapaaehtoistyö on Saksassa kunnia-asia, johon myös valtio kannustaa. Viime vuonna Alt und Jung -yhteisön vapaaehtoistyötä tuettiin 200 000 eurolla. Sellaisille vapaaehtoisille, joilla ei ole muita tuloja, voidaan maksaa pientä palkkaa. Verottaja kajoaa vapaaehtoisen tienestiin vasta sen jälkeen, kun tuloja on kertynyt yli 2 100 euroa vuodessa. – Entinen pankinjohtaja on hyvä hoitamaan asukaskahvilan kirjanpitoa ja sosiaalityöntekijä koordinoi pätevästi harrastetoimintaa. Nämä vapaaehtoiset ekspertit muodostavat sillan ammattilaisten ja muiden vapaaehtoisten välille, Brechmann kuvailee. Bielefeldin kaupungissa kehitetty malli on levinnyt Saksassa yli 70 kaupunkiin ja kuntaan. Alt und Jung -taloja on rakennettu sekä mammuttimetropoleihin että pieniin maalaiskyliin. Käynnissä on myös hankkeita, joissa vanhoja taloja saneerataan Alt und Jung -toimintaan sopiviksi. Lähteet: Noora Valkilan artikkeli Vanhushuollon uudet tuulet -lehdessä 3-4/2011 sekä Theresia Brechmannin esitys Helsingissä 5.4.2011.

tuminen jatkuu. Pienistä kunnista palvelut ajetaan alas ja tilanne voi muuttua nykyistä huonommaksi. Katseet päättäjiin Vuori väittää, että Suomessa hyväkuntoisia vanhuksia laitetaan rapautumaan laitoksiin, kun muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Hän uskoo, että nykyistä useammat dementikotkin pärjäisivät mainiosti kotona sopivan tuen turvin. Mallia voisi ottaa vaikkapa Yhdysvaltojen länsirannikolta. – Siellä eletään pienissä yhteisöissä, joiden jäsenet palvelevat toisiaan. Jokaiselle on kunnia-asia huolehtia naapuristaan ja varmistaa, että tämä pysyy toimintakykyisenä. Samalla kun Vuori peräänkuuluttaa muutosta suomalaisiin asenteisiin ja kulttuuriin, hän korostaa poliittisen järjestelmän vastuuta. Rakentamismääräyksissä ja kaavoituksessa pitäisi ottaa huomioon ikääntyvän väestön tarpeet. Kunnat voisivat houkutella uusia veronmaksajia vaikkapa tarjoamalla edullisen tontin kaikille, jotka rakentavat

Ikä ei saa olla peruste, jonka mukaan tietty väestönosa siirretään omiin ghettoihinsa. Ihanteellista olisi, jos eri sukupolvet voisivat asua samoissa kortteleissa vauvasta vaariin. kotinsa viereen erillistalon vanhukselle. – Ikä ei saa olla peruste, jonka mukaan tietty väestönosa siirretään omiin gettoihinsa. Ihanteellista olisi, jos eri sukupolvet voisivat asua samoissa kortteleissa vauvasta vaariin. Vanhusten itsenäinen asuminen kotona asettaisi uusia haasteita myös sosiaalija terveyspalveluille, joiden olisi jalkauduttava ihmisten luo. Kansalaisjärjestöt nousisivat uuteen arvoon osana tukiverkostoa. Hollantilainen ikääntyy kotona Vuoren visio on arkea esimerkiksi Hollannissa, missä Aging– in–Place-yhdyskuntasuunnittelua on harrastettu jo pitkään. Ideana on, ettei ikääntyneen tarvitse muuttaa tarpeiden

muuttuessa asunnosta ja asuinympäristöstä toiseen, vaan asumisen ympärille muodostetaan erilaisia tukijärjestelyjä. Hollannissa vanhusten asumista kehittävät yhdessä lakisääteiset toimijat, asuntoyhtiöt, palveluntuottajat, palvelujen rahoittajat ja eläkeläisjärjestöt. Ei siis ihme, että yli 90 prosenttia ikäihmisistä asuu itsenäisesti kotona. Jotta sama tilanne jatkuisi, on tulppaanien valtakuntaan pystytettävä vuoteen 2020 mennessä 225 000 uutta senioriasuntoa. Myös 395 000 nykyistä kotia pitäisi kunnostaa. OECD suosittelee Ristijärveä Oulun läänissä puolentoista tuhannen asukkaan Ristijärvi julistautui 2000-luvun alussa senioriosaajaksi. Kunta satsaa harmaille panttereille sopiviin asuntoihin, jotka sijaitsevat palveluiden lähellä. Seniorpolis-brändinä lanseerattu osaamiskeskittymä kehittää asumisen lisäksi koulutus-, virkistys- ja hoivapalveluja yli 55-vuotiaille. Kunnan, tutkimusyhteisöjen ja yritysten verkosto tunnetaan myös maailmalla: vuonna 2008 Seniorpolis esiteltiin Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n konferenssissa hyvänä ratkaisuna kuihtuvan maaseudun ongelmiin. Seniorpolis-verkostoon kuuluu myös Senioriakatemia, jossa voi opiskella muiden muassa kuvataidetta, graafista suunnittelua, muotoilua, elokuvaa, visuaalista viestintää, kulttuuriyrittäjyyttä, taideterapiaa ja -pedagogiikkaa. Oulun yliopiston tuottaman koulutuksen tavoitteena on tukea ikääntyvän väestön osaamista ja jaksamista työelämässä. Seiskavitosella leikkaa paremmin Lopuksi Vuori muistuttaa, ettei vanhuspolitiikkaa pidä miettiä organisaatioiden ja järjestelmän vinkkelistä, vaan lähtökohdaksi on otettava ihmisyyden ja viriiliyden aktivointi. Hän korostaa, että vanhuus on luonnollinen osa elämänkaarta. – Työuran jälkeen ihminen virkistyy, kun hän huomaa oppivansa uutta. Monella 75-vuotiaalla leikkaa paremmin kuin neljävitosella, sanoo 47-vuotias tiedemies, joka aikoo jatkaa tutkimista elämänsä loppuun asti. Lähteet: Jari Vuoren haastattelun lisäksi Katariina Välikankaan Ympäristöministeriölle tuottama raportti Yhteisöllisyyttä, laatua ja vaihtoehtoja. Ikääntyneiden välimuotoisen asumisen ratkaisuja Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Hollannissa sekä Seniorpoliksen nettisivut www.seniorpolis.com

Ajankohtaista

Hektinen Manhattan harmaantuu

Harmaiden panttereiden portaali

tarttis-portaali tarjoaa virtuaalisateenvarjon, jonka alta löytyy tietoa terveydestä, taloudesta, tietotekniikasta, eläkkeistä, järjestötoiminnasta sekä monista muista ikäihmisille tärkeistä teemoista. Portaalista pääsee useisiin viiskytplusväen keskusteluryhmiin. Käy kurkkaamassa: seniorit.starttis.fi

Vinkkaa hyvä käytäntö

uonna 2012 Eurooppa ikääntyy aktiivisesti ja edistää sukupolvien välistä solidaarisuutta. EU:n teemavuosi näkyy Suomessa tapahtumina, joissa nostetaan esille laadukkaiden työurien tukemista sekä elinikäistä oppimista. Onko tiedossasi hyvä käytäntö, josta voisi kertoa muille? Teemavuoden sihteeri Marjo Wallin kerää ideoita myös toimintasuunnitelmaan. Pistä vinkki sähköpostitse: marjo.wallin@ttl.fi. Teemavuoden nettisivut löydät osoitteesta www.ttl.fi/ activeaging

Aivot viisastuvat vanhetessaan

anadalaistutkijoiden mukaan vanhat aivot suoriutuvat tehtävistä yhtä hyvin kuin nuoret. Koska vanhat aivot tietävät, ettei mitään saavuteta hötkyilemällä, ne hyödyntävät kapasiteettiaan nuoria aivoja paremmin. Montrealin yliopiston geriatrisen instituutin tutkimukseen osallistui kaksi ryhmää. Toiseen kuului 18–35-vuotiaita ja toiseen 55–75-vuotiaita ammatillisesti aktiivisia koehenkilöitä. www.tiede.fi

alankulkijoiden vihreä valo palaa entistä pitempään, bussipysäkeille tuodaan istuimia, julkisiin rakennuksiin asennetaan lisää rullaportaita ja hissejä. Eri puolille kaupunkia rakennetaan käymälöitä, kauppa-asiointia helpotetaan uusilla bussilinjoilla, kuntosalit tarjoavat alennuksia yli 65-vuotiaille ja uimahallit varaavat tietyt ajat ikäihmisten vuoroja varten. Näillä toimenpiteillä New York varautuu väestön vanhenemiseen. Ensimmäiset kaupunginosat, joissa terveysjärjestö WHO:n ikäystävällinen kaupunki -ohjelman vaikutukset alkavat näkyä, ovat East Harlem ja Upper West Side. New Yorkin viranomaiset lupaavat tehdä parhaansa, jotta kaupunkilaiset voisivat nauttia elämästä kotikonnuillaan ei pelkästään kuusissa- ja seitsemissäkymmenissä vaan vähintään 90-vuotiaiksi. bigthink.com/ideas/39940

Ilkeyttä ja ylenkatsetta

osiaalitieteilijä Sanna Järnström havainnoi väitöstutkimustaan varten eteläsuomalaisen geriatrisen sairaalan arkea. Hän haastatteli työntekijöitä ja potilaita sekä tutki asiakaskertomuksia. Järnström löysi hoitolaitoksen seinien sisältä tylyä kohtelua, piittaamattomuutta ja ylimielisiä asenteita. Vanhukset ovat massaa ja esineitä, eivät ihmisiä, joita kuunnellaan ja kohdataan yksilöinä. Vanhukset puolestaan alistuvat kelvottomaan kohteluun. Potilas ei osoita närkästystään, kun lääkäri kysyy voinnista hoitajalta, eikä häneltä itseltään. Vanhus alistuu hiljaa silloinkin, kun omaiset ja henkilökunta neuvottelevat hänen päänsä yli mahdollisesta siirrosta vanhainkotiin. Osa vanhuksista valitti Järnströmille hoitajien ilkeyttä. Vessapyyntöön saattaa saada vastauksen, että onhan sinulla vaipat. Vanhukset kertoivat myös, että sairaalassa on tylsää. Tutkija huomasi itsekin, ettei käytävillä juurikaan näkynyt liikettä, vaan hyväkuntoisetkin vanhukset makasivat vuoteissaan. Jotkut kaipasivat huumorin pilkettä vakavaan ilmapiiriin ja totesivat, että jos huulta heittää, niin pian saa oudon maineen. Helsingin Sanomat/Sanna Järnström

Noora lintukangas kuva peak press

Som pensionär har jag ju ledig tid. En förmiddag i veckan är jag närvarande i olika klasser, främst mellan årskurser 1 och 4. Min uppgift är att se eleverna och ge uppmärksamhet. Eleverna tycks uppskatta det. Ibland assisterar jag med uppgifterna, ibland berättar jag hur det var förr i skolan, men mest är jag bara där, närvarande.

SKOLMUFA 1/1

”

Lovisabo Harry Farr berättar om sin uppgift som skolmorfar. Han kontaktades av det lokala lågstadiet för fem år sedan och tycker fortfarande att umgås med eleverna är väldigt skojigt.

Ajankohtaista

Pääroolissa vanhusten hoitajat

Ala uusiksi! Televisioon tosi–tv-ohjelma vanhusten hoitajista. Terveydenhoidossa raportointilakko kunnes hierarkkiseen byrokratiaan saadaan tolkkua. Lisää valtaa hoitajille! Nyt töpinäksi, jotta vanhuksia ja vanhustyötä aletaan aidosti arvostaa. Kirsi Riipinen Kuvat Virpi Lehtinen

issä mättää, jos vanhusten kanssa työtä tekevä ei saa tai ei uskalla kertoa työstään julkisesti? Toimituksissa tiedetään, että haastattelua varten hoitajat tarvitsevat yleensä luvan, johon ei välttämättä riitä edes lähimmän esimiehen puumerkki. Voisiko vanhustyön arvostusta lähteä nostamaan byrokratiaa purkamalla ja vierittämällä lisää valtaa varsinaisille työntekijöille, hoitajille?

Vai mikä olisi yksinkertainen mutta tehokas keino kohottaa vanhuuden arvostamista laajemminkin? Paneelimme – Marko Kulmanen, Marko Parkkinen ja Anna Pylkkänen – provosoivat ja brändäävät alaa uusiksi. Tositelevisiota vuodeosastolta Aloitetaan olohuoneen sohvalta, tai pikemminkin televisiosta. Parhaaseen katseluaikaan tuijotamme rikos- ja sairaalasarjoja. Tai jollakin kanavalla taatusti pyörivää kokkausohjelmaa.

Marko Kulmala: Kun telkkariin alkoi ilmestyä kokkausohjelmia, kokin

ammatista tuli hitti. Todellisuudessa kokin työ ei välttämättä ole niin eleganttia kuin ruutu meille näyttää. Se on törkeän raskasta työtä erikoisina työaikoina. Todellisuutta eivät tarjoile myöskään sairaalasarjat, niistä puuttuvat vanhukset. Mutta missä vanhuksia ylipäätään näkyy yhteiskunnassa? Ei missään. Kun ihminen jää eläkkeelle, hän katoaa. Muut toivottavat tervemenneeksi eläkeläisten omille tähkäpäiville ja sanattomasti kehottavat pysymään omissa porukoissaan. Palvelutalotkin rakennetaan hevonkuuseen, mikä idea siinä mahtaa olla? Eivät kaikki viihdy pellolla.

maan lähestyvään kuolemaan. Ennen mummo tai ukki kuoli tuvan nurkassa, nykyään viime hetket ollaan sairaalassa. Ihmiset eivät tapaa missään kuolevia ihmisiä, olemme täysin vieraantuneita kuolemasta. Pelkäämmekö, että kuolema tarttuu? Anna Pylkkänen: Lääkärituttavani kertoi hyvän esimerkin vieraantumisesta. Kun lähes satavuotias vanhus kuoli sairaalassa, läheinen käyttäytyi hyvin aggressiivisesti ja alkoi syyttää hoitovirheestä. Lääkäri muistutti potilaan korkeasta iästä, mutta sukulainen raivosi, että heidän suvussaan ei kuolla.

Anna Pylkkänen, 34 Vanhustyön intohimoinen uudistaja Työyhteisövalmentaja, Proud Age -koordinaattori Lähihoitaja ja suggestoterapeutti

Anna Pylkkänen: Hevonkuusessa on halpaa tonttimaata. Olen muuten pohtinut, että sairaalasarjoissa ollaan yleensä ensiavussa ja hoidetaan akuuttipotilaita. Luonnollinen kuolema on

Marko Parkkinen: Samasta tosi–tvsarjasta saisi opetusohjelman, jossa ihmiset saisivat kertoa, miltä tuntuu vähän ennen kuolemaa. telkkariviihteessä väkivaltainen, vanhoja kuolevia ei niissä nähdä. Eikö olisi uusi näkökulma tehdä fiktiivinen sarja, jossa päähahmoina olisi vanhuksia? Samalla selviäisi, että ihmisen hengen voi pelastaa muillakin tavoin kuin akuuttityössä mekaanisesti. Vaikkapa aidosti kohtaamalla toinen ihminen. Marko Parkkinen: Eikö vanhuksista kertovaa televisio-ohjelmaideaa voitaisi viedä pidemmälle ja tehdä tosi–tvsarjaa vuodeosastolta? Marko Kulmala: Loistava, toteuttamiskelpoinen idea! Marko Parkkinen: Iso asia olisi sekin, että silloin ihmiset pääsisivät tutustu-

Marko Kulmala: Oma isäni kuoli vähän aikaa sitten ja pääsin seuraamaan, miten luontevaa kuoleman läheisyys lopulta oli. Isäni alkoi puhua hyvissä ajoin, että mikäs tässä enää, mutta vielä hän haluaisi nähdä lapsenlapsensa ylioppilaana. Marko Parkkinen: Ohjelmassakin ihmiset voisivat kertoa, ettei kuoleman läheisyys ole kamalaa. Että niin moni kaverikin on jo mennyt, nyt taitaa olla oma vuoroni. Anna Pylkkänen: Tilanne on kiinnostava jo ihmisyyden kannalta. Miltä ylipäätään tuntuu tulla vanhaksi? Sen tietävät vain vanhat ihmiset. Aivan samoin kuin sen, miltä lähestyvä kuolema vaikuttaa. Kukapa ei haluai-

”Vanhustyötä tekevissä on valtavasti hyödyntämätöntä potentiaalia, uusia ideoita, mutta hierarkia vaientaa tehokkaasti.” Anna Pylkkänen

Marko Kulmala: Ehkä kuolemasta pitäisi kertoa jo koulussa ja koululaisten vierailla palvelutaloissa ja saattohoitoloissa. Heidän visiittinsä ilahduttaisi varmasti vanhuksia. Muutenkin vanhusten ja lasten yhteisiä tapaamisia pitäisi järjestää aktiivisemmin.

si tietää, millaista on lipua elämän ja kuoleman rajamaastossa. Silloin ollaan totisesti elämän perusasioiden äärellä. Entä jos vika onkin vanhuksissa itsessään?

Jotta vanhusten työtä ruvettaisiin arvostamaan, pitäisikö meidän ensin oppia näkemään vanhukset uudessa valossa? Heillä on valtava elämänkokemus, paljon hiljaista tietoa. Ja aika usein myös mukavasti euroja sukanvarressa. Marko Parkkinen: Nykytilanne on maailman historiassa ensimmäinen, jolloin vanhuksia ei kunnioiteta. Missä vaiheessa tämä tapahtui? Miksi ikääntyvät menettivät arvostuksen, joka heille luontaisesti kuuluu? Veikkaan, että tuo on osittain vanhusten oma syy. Jos he ovat itsekkäitä ja käyttäytyvät töykeästi, ei heitä kunnioiteta. Jos ihmiset haluavat jäädä 55-vuotiaina eläkkeelle ja päästä matkustamaan ja golfaamaan, miksi heitä pitäisi arvostaa? Eikö se ole aika törkeää? Heillä olisi vähintään 15 vuotta tehokasta aikaa tehdä töitä ja maksaa veroja. Ja he kehtaavat puhua nuoremmista pullamössösukupolvena. Anna Pylkkänen: Tuon pystyy siirtämään myös yksilötasolle. Jos isovanhemmat eivät kiinnostu lapsenlapsistaan, miksi näiden pitäisi kiinnostua heistä? Kiireiset isovanhemmat eivät ehdi rakentaa kunnollista suhdetta lapsiin.

Marko Kulmala, 43 Tuottaja Kirjailija Johtaja

”Ehdotan vanhoille anarkialiikettä, nouskaa barrikadeille!” Marko Kulmala Marko Kulmala: Minulla on useita pappikavereita. He ovat kertoneet tapauksista, joissa hautajaisiin saattaa tulla yksi tai kaksi omaista, omat lapset eivät välttämättä ollenkaan. He ovat kommentoineet poissaoloaan, että vainaja oli eläessään sellainen kusipää, ettei

heitä huvita tulla edes tämän hautajaisiin. Ehkä meistä kunkin pitäisi pitää mielessä Hilkka Olkinuoran ohje. Hän kehotti elämään elämää siten, että tuli kuolema koska tahansa, heti löytyy kuusi vapaaehtoista arkunkantajaa. Anna Pylkkänen: Äärimmilleen viety yksilökeskeisyys kattaa koko yhteiskunnan, ei se ole pelkkä ikäkysymys. Elämme toisaalta kuplassa, jossa elämän rajallisuutta ei ymmärretä, eikä tuota Hilkka Olkinuoran loistavaa neuvoa. Marko Kulmala: Mitä jos vanhusten ja vanhustyön huonon arvostuksen syynä onkin se, että ikääntyvät ovat tyytyneet uhrin rooliin, valinneet sen itselleen? Onko oikeasti mitään järkeä siinä, että nuoremmat yrittävät brändätä vanhuutta arvokkaammaksi? Mitä jos vanhat brändäisivät itse itsensä? Ehdotan vanhoille anarkialiikettä, nous-

Marko Parkkinen, 41 Yrittäjä Ollut perustamassa 23 eri yritystä Palkittu elämäntyöstään suomalaisen markkinoinnin hyväksi Ollut sadan tietotekniikkavaikuttajan listalla ja kymmenen finalistin joukossa innovaatiojohtajaksi

kaa barrikadeille! Pelkillä säästöillä saatte tehokkaasti kapuloita rattaisiin. Pitäkää varat sukanvarressa ja jättäkää ostamatta lomamatkat ennen kuin asiat on saatu järjestykseen. Kulutus seis ennen kuin terveydenhuolto on kunnossa ja vanhustyötä aletaan arvostaa.

Marko Kulmala: Niin, miksei lehdessä näe aukeaman juttua siitä, miten hyvän hoidon Pekka sai ennen kuolemaansa? Taas tulee mieleeni oman isäni viimeiset ajat. Hoito oli kaikissa yksiköissä järjettömän hyvää, ja hänellä itsellään oli selvästi turvallinen olo. Marko Parkkinen: Nousisiko arvostus alan sisällä, jos hierarkia ja byrokraattisuus hellittäisivät? Olen ymmärtänyt,

että henkilökunta joutuu tekemään paljon muuta kuin varsinaista työtään. Marko Kulmala: Luin juuri tutkimuksesta, jonka mukaan vanhustyössä 65 prosenttia työajasta menee byrokratian pyöritykseen. Palvelukodissa saattaa olla päällekkäin seitsemän eri raportointijärjestelmää. Sadasta prosentista ei puutu enää kuin kolmekymmentäviisi. Kuka sanoikaan, että helvetti on täydellinen byrokratia, pelkkiä lomakkeita ja luukkuja toisensa jälkeen? Anna Pylkkänen: Vanhustyötä tekevissä on valtavasti hyödyntämätöntä potentiaalia, uusia ideoita, mutta hierarkia vaientaa tehokkaasti.

Urpoilut historiaan Anna Pylkkänen: Julkisuudessa ei näy ollenkaan vanhustenhoidossa tehtävä hieno työ. Todella turhauttavaa. Alalla on mahtavia läsnä olevia ammattilaisia, joiden työhön ollaan äärimmäisen tyytyväisiä. Miksei tätä saada näkyviin? Julkinen kiitos auttaisi vahvistamaan ammatti-identiteettiä, siihen tulisi luontaista ylpeyttä.

”Jos ihmiset haluavat jäädä 55-vuotiaina eläkkeelle ja päästä matkustamaan ja golfaamaan, miksi heitä pitäisi arvostaa?” Marko Parkkinen

Otetaan oppia kaukalosta Vanhustyön johtamiseen pitäisi soveltaa samaa politiikkaa kuin vaikkapa jääkiekkoon: jos johtaminen ei suju, johto vaihdetaan. Mikael Jungner ja Alf Rehn peräävät parempaa vanhustyön

johtajuutta.

anhukset eivät ole yksi homogeeninen ryhmä vaan tuhansia eri ryhmiä. Alf Rehnin mielestä tämän aito ymmärtäminen on keskeinen osa vanhustyön johtamista. Rehn toimii Åbo Akademin organisaation ja johtamisen professorina. Mikael Jungner jatkaa, että koska jokainen vanhus on yksilö ja tarpeet yksilöllisiä, rutiininomainen käskyttävä johtaminen ei toimi. Jungner on SDP:n puoluesihteeri ja kansanedustaja. ”Vanhustyön työntekijöillä pitää olla enemmän liikkumatilaa, heidän itsensä parhaaksi katsomallaan tavalla”, hän huomauttaa. Terveydenhuollon johtamista pidetään yleisesti autoritaarisempana kuin mihin muualla on totuttu. Jungnerin mielestä yksi syy tähän on se, että johtamista ei pidetä alalla ammattina, ihmisiä johdetaan sivutoimisesti. Ammattijohtamiselle ei jää tilaa. ”Alalla ei myöskään ole työvoimasta kilpailua, joka pakottaisi tekemään asioita uudella tavalla.”

Autoritaarisuuden taustalla on myös se tosiseikka, että koska kyse on ihmisen terveydestä, kaikkien toimenpiteiden tulee olla valvottuja ja dokumentoituja. ”Se luo pohjan käskyttävälle johtamiselle, mikä on ymmärrettävää. Ihmisten terveyteen liittyvissä asioissa ei voi toimia ilman sääntelyä.” ”Jos homma ei toimi, johtaja vaihtoon”

Tarvitaan aimo annos luovuutta, jotta turhasta autoritaarisuudesta päästäisiin eroon. Rutiinit ovat kuitenkin hellittämässä monentyyppisissä tehtävissä ja ehkä päiväjärjestystäkin voisi katsoa vielä kertaalleen. Olisiko mahdollista, että työntekijälle jäisi edes hiukan enemmän aikaa vanhusten kanssa oleiluun, itsensä haluamallaan tavalla? Jungner kertaa hyvän johtajan ominaisuudet, jotka pätevät myös vanhustyöhön: Hän saa asiat tapahtumaan. Lisäksi hän osaa johtaa ja sopeuttaa johtamisensa erilaisiin tilanteisiin. ”Jos homma ei toimi, johtajan vaihtamisen pitäisi olla rutiinia, aivan kuten jääkiekossa. Vaihto hoidetaan ilman suurta dramatiikkaa. Joku pärjää paremmin jossakin toisessa hommassa.” Nykyajan johtajuutta leimaa lisäksi tarve hallita vuorovaikutustilanteita, mikä korostuu vanhustyössä. ”Emme voi käskeä vanhuksia viihtymään hoitokodeissa. Tyytyväisyys syntyy vuorovaikutuksesta, siitä, että hoitohenkilöstö ottaa huomioon, kuuntelee ja kertoo vaikka sopivassa paikassa vitsejä. Hyvä olo ei tule siitä, että vaippa vaihdetaan aina tiettyyn kellonaikaan vaan siitä, että pääsee tekemisiin toisen ihmisen kanssa”,

Jungner sanoo. Hän toivoo, että kiire ei pakottaisi järjestämään vanhustenhoitoa tiukan aikataulun mukaan. ”Hyvä alku olisi tajuta senioriväestön resurssit”

Alf Rehn harmittelee länsimaista nuoruuden ihannoimiskulttuuria, mikä väkisin vaikuttaa myös vanhustyöhön. Toki ylenpalttista nuoruuden ihannointia on äänekkäästi arvosteltukin, mutta onko mikään muuttunut? Rehn heittää, että hyvin harvassa ovat vanhusten vihaajat – mutta toisaalta emme ole kyenneet nostamaan ryhmän tärkeyttä selkeästi esille. Saamalla olisi tärkeää kehittää tapoja käsitellä ja keskustella vanhustyön kysymyksistä, myös sen johtamisesta. ”Enkä todellakaan tarkoita tällä ´oletko sinä tänään halannut vanhusta´ -tyyppistä politiikkaa. Toivoisin, että yritykset ja poliitikot sanoisivat suoraan ja kaihtamatta, miten he aikovat lähestyä vanhuksiin, vanhustyöhön ja sen johtamiseen liittyviä kysymyksiä.” Varsinainen vanhuspolitiikka puuttuu meiltä. Suomessa kyllä puhutaan vanhustenhuollosta, mutta keskustelu kulkee Rehnin mukaan samanlaisia polkuja kuin vaikkapa jätehuoltokeskustelu. Tästä on pitkä matka alkaa hienosäätää vaikkapa vanhustyön johtamisen suuntaa. ”Hyvä alku olisi tajuta senioriväestön resurssit. Meillä on maailman terveimmät ja koulutetuimmat vanhukset. Jokainen 80-vuotias osaa lukea ja kirjoittaa. Tämä on globaali ihme.” Kirsi Riipinen

”Palvelutalotkin rakennetaan hevonkuuseen, mikä idea siinä mahtaa olla?” Marko Kulmala

Marko Kulmala: Mitä jos kaikki Suomen vanhustyön yksiköiden johtajat ryhtyisivät laittomuuksiin ja kieltäytyisivät byrokratiasta? Jos he ottaisivat vallan omiin käsiin ja näyttäisivät, että pakkoraportoinnille täytyy tehdä jotakin. Marko Parkkinen: Kannatetaan. Ja valta hoitajille. Urpoilu seis heti. Ilmiantakaa kaikki seikat, jotka tekevät teistä urpoilijoita. Marko Kulmala: Ammattiylpeys lähtee siitä, että työllä on merkitystä. Jokainen turha raportointi vähentää työn mielekkyyttä ja syö ammattiylpeyttä. Anna Pylkkänen: Hoitotyössä täytyy tietysti jakaa muun henkilökunnan kanssa tietyt faktat, jotta homma rullaa, mutta nykytouhussa on menetetty maalaisjärki. Se pitää saada takaisin. Marko Kulmala: Ehkä arvostusta

lisättäisiin myös sillä, että tehty työ saataisiin näkyväksi euroina. Ihmiset mieltävät, että kun jokin asia on ilmaista, se on arvotonta. Mitäpä jos jokainen saisi vuoden lopussa kirjeen, jossa eriteltäisiin valtion maksamat maksut: päivähoito on maksanut todellisuudessa niin ja niin paljon, vanhan omaisen hoito tuon verran. Tuttavani oli kerran kysynyt pitkän syöpähoidon jälkeen lääkäriltään, mitä hoito suunnilleen oli tullut yhteiskunnalle maksamaan. Arvatkaa. Puolitoista miljoonaa euroa. Vapaaehtoisreservi juuri eläkkeelle jääneistä

Marko Parkkinen: Vanhustyön arvostusta voisi auttaa myös sillä, että ikääntyvät ryhtyisivät vapaaehtoisiksi ja alkaisivat eläkkeelle jäätyään auttaa vanhoja. Anna Pylkkänen: Ajatella, miten monta yksinäistä ja syrjäytynyttä he voisivat joukolla auttaa. Ja miten hyvää siedätyshoitoa se tarjoaisi elämän

rajallisuuden kohtaamiseen. Marko Parkkinen: Unohdamme, miten paljon toisen auttaminen antaa. Mistään ei tule niin hyvää mieltä kuin toisen ihmisen auttamisesta. Eläkkeelle jääneet olisivat onnellisempia, jos golfaamisen sijaan jäisivätkin illaksi lastenlastensa seuraksi. Muistan itse yhä, kuinka vuosia sitten kävin aina aamuisin auttamassa iäkästä naapuria silmätippojen laittamisessa. Hänen omat kätensä tärisivät liikaa. Minulta tippojen tiputus vei aamuisin muutaman minuutin mutta aloitti päivän mahtavan hyvällä ololla. Ehkä eläkkeelle jääneelle voisi lähettää suorapostituksella kirjeen ja kysyä, haluaisiko hän ryhtyä vapaaehtoiseksi. Mitä ja miten hän voisi auttaa? Vanhuksia vai lapsiperheitä? Anna Pylkkänen: Tuosta aloitetaan. Ja houkutellaan viranomaiset projektiin mukaan.

Onni asuu

arjessa Elämä ja johtaminen on yksinkertaista, kun sen oikein oivaltaa. Teija Aaltonen kuvat Timo-Pekka Aaltonen

eri kimaltaa sisään kartanonkeltaisen Villa Felixin ikkunasta. Kemiönsaaressa Västanfjärdin saaristoluonto elää aurinkoista syyspäivää. Sisällä huolella remontoidun pensionaatin salongissa tunnelma on rauhoittava ja inspiroiva, kun kaksi perin pohjin asialleen omistautunutta naista puhuu suomalaisten ikääntyneiden asemasta ja johtamiskulttuurista. Vielä muutama vuosi sitten Anne-Liisa Palmu oli Nokian lakiasiainjohtaja. Tea Käyhkö toimi muun muassa kansainvälisten suhteiden asiantuntijana ja markkinointimaailmassa. – Kesä 2002 muutti kaiken. Merta rakastava rakas Felix-ukkini makasi Aurora-kodin sänkyyn sidottuna ja vahvasti lääkittynä. 98-vuotiaasta oli tullut identiteettiä vailla oleva ja passiivinen hoidettava, jonka kunto heikkeni tilanteen vuoksi viikko viikolta. – Ahdistava tilanne synnytti kipinän. Pohdin omaa elämääni ja vanhusten asemaa. Halusin auttaa ja vaikuttaa konkreettisesti. Jätin työni suuressa mainostoimistossa, käärin hihat ja aloitin taistelun inhimillisemmän vanhuuden puolesta, Tea Käyhkö muistelee. Miksi ja kenelle teemme tätä työtä? Kun naiset tutustuivat vuonna 2005, he huomasivat puhuvansa samoista asioista. Käyhkö oli perustanut Västanfjärdiin Villa Näset -nimisen vanhusten hoivakodin, jossa noudatettiin ihmislähtöistä, arjen kohtaamisiin perustuvaa johtamisoppia. Anne-Liisa Palmu taas oli työssään nähnyt läheltä, miten yritysmaailmassa työsken-

televien ihmisten huonovointisuus kasvoi kasvamistaan. Hän kirjoitti kokemuksensa kirjaksi ”Nokian vuodet – mitä johtamisesta voi oppia” (2009). Sen keskeinen sanoma on luottamusjohtamisen malli, ihmisyyden ja inhimillisyyden palauttaminen johtamiseen. – Nykyään ei johdeta arkipäivää vaan ajetaan takaa kaukaisia tulostavoitteita. Koska tulevaisuuden kaukaista horisonttia ei

Jätin työni suuressa mainostoimistossa, käärin hihat ja aloitin taistelun inhimillisemmän vanhuuden puolesta. voi koskaan tavoittaa, ihmiset uupuvat vaatimuksiin. Johtamisen pitäisi herättää tämän hetken merkityksen ja ihmisen huomioimiseen. Johtaminen tapahtuu aidosti arjessa kohtaamalla ja keskustelemalla, Palmu sanoo. Johtamistapa peilaa suoraan työn laatuun ja myös paljon puhuttuun tuottavuuteen. Tärkeintä on vastata kysymykseen: Miksi ja kenelle teemme tätä työtä? Vanhustyön johtajalle kysymys on ratkaisevan tärkeä. Työnohjaus on työyhteisön jaksamisen avain. Palmun ja Käyhkön kokemusten mukaan on tuhoisaa ja myös käsittämätöntä, miten monet johtajat kieltäytyvät työnohjauksesta. Koska työyhteisön ekosysteemissä kaikki vaikuttaa kaikkeen, mieltä painavat asiat on tehtävä näkyviksi puhumalla. Usein paras kuuntelija ja tilanteen purkaja on ulkopuolinen koulutettu työnohjaaja. Syvällinen ajattelun murros tilauksessa Vanhenemassa olevat suuret ikäluokat tulevat vaatimaan itselleen asioita ihan eri äänenpainolla kuin sodan kokeneet, vaatimattomasti elämään tottuneet vanhempansa. Kummallista kyllä, nämä laadun ja palvelun perään vaativasti huutelevat ikäluokat eivät tee mitään sen hyväksi, että vanhusten asema olisi parempi. – Nyt hoitokulttuuri esineellistää 24 t/vrk huolenpitoa vaativan ihmisen. Kun ihmisestä tulee autettava, hänestä tulee vaivalloinen ja kuluja tuottava esine. Yhteiskunnassamme vallitsee tuottavuuden sokea ihannointi. Koska vanhus ei tuota, häneen ei uhrata rahaa ja ajatusta. Tehokkuusvaatimuksien paineessa ”vanhusasiakkaita” käsitellään kuin koneita liukuhihnalla. Mekaaniset tarpeet hoituvat joutuisasti, mutta itse ihminen jää sivuseikaksi. – Suomi on lakivaltio, jossa pikkutarkkaan lain kirjaimen ja sääntöjen pohjalta luotujen rutiinien noudattamiseen uhrataan paljon aikaa ja vaivaa. Hoivatyö on järjestetty hienosti, mutta sisältö puuttuu. Vanhuksen mielekäs elämä ei ole tavoite, muodollinen

Hyvä johtaja on läsnä, näkösällä ja käytettävissä mahdollistaa ja motivoi on kuunteleva ja keskusteleva on ihmisyyden ja inhimillisyyden toteuttaja hyväksyy itsensä ja muut johtaa arkea ja ihmisiä antaa ihmisille vastuuta ja tilaa tehdä työtä

lakien ja määräysten toteutuminen on. Juristin koulutuksen saanut Anne-Liisa Palmu peräänkuuluttaa syvällistä yhteiskunnallisen ajattelun murrosta. – ”Minä pärjään yksin aina ja kaikessa” -ajattelu ahdistaa meidät nurkkaan. Yhteisöllisyyden ja inhimillisyyden puute on kalvava tauti, vain nuori ja kaunis on tähän aikaan sopiva ihmisen aihio. Oikeus mielekkääseen vanhuuteen Villa Näsetissa arvot jalkautuvat asukkaiden arkeen joka hetki. – Tavoite on koko henkilökunnalla kirkkaana mielessä ja esillä arjen pienissä yksityiskohdissa. Kysymme esimerkiksi: "Miltä Maijasta tuntui, kun laitoit oven kiinni, vaikka hän olisi halunnut pitää sen auki." Toisen ihmisen huomioiminen lähtee pienistä asioista, jotka on tiedostettava. Suomessa monet vanhusten hoivakodit ovat suuria yksiköitä ja ulkomaisen pääoman omistuksessa. Valintoja tekevät kunnallispäättäjät arvostavat selkeitä tarjouksia ja

synergiaetuja, mutta usein jää oivaltamatta, että rahat kunnan maalla toimivista yksiköistä valuvat ulkomaille. Monet pienet ja inhimillisin arvoin johdetut hoivakodit ovat joutuneet luovuttamaan taloudellisten paineiden vuoksi. Yksi tulevaisuuden toimintamalli voisikin olla monen pienen hoivakodin osuuskunta. Näin syntyisi synergiaa ja kilpailukelpoisen selkeä yksi tarjouspaperi kunnallispäättäjille. – Hoivakodin taloudelliset raamit ovat tietysti tärkeät, mutta sydämellä työtään tekevä henkilökunta on suorastaan korvaamattoman arvokas. Villa Näsetissa myös asukkaat voivat tuntea itsensä tarpeellisiksi ja arvokkaiksi osallistuessaan voimiensa ja kykyjensä mukaan talon töihin. – Vanhana ihminen muuttuu raihnaiseksi, mutta hän voi silti nauttia vaikkapa auringonpaisteesta, pullakahvin mausta tai toisen ihmisen käden kosketuksesta. Aina voi tehdä jotain toisen ihmisen hyväksi. Me kaikki olemme tarvitsevia ihmisiä, Tea Käyhkö sanoo.

Onnellisten päivien turvaksi

kääntymiseen voi liittyä yllättäviä asioita. Yllätyksiin voi kuitenkin varautua. Vakuutuksella varaudutaan yllätyksiin, jotka osuvat harvempien kohdalle mutta jotka kohdalle osuessaan voivat tuoda uhrilleen hyvinkin ikäviä tai muuten ennalta arvaamattomia taloudellisia riskejä.

Oman kodin palovakuuttaminen on tuttu tapa varautua riskiin, joka onneksi nykyään kohtaa aika harvoja. Palovakuuttamisen idea on yksinkertainen. Sen sijaan että kaikki varautuisimme tulipaloon säästämällä rahaa säästöön uuden talon hankintaan, maksamme vakuutusyhtiölle, joka jakaa riskin. Pitkä ikä on positiivinen asia, mutta kuitenkin taloudellinen riski siinä missä talon palaminenkin, ja siihen voi ja kannattaa varautua myös taloudellisesti.

hinkannut perusteellisesti. Ulkoilmaihmiselle onnellisuutta tuo ulkoiluretki metsän tuoksuja nuuhkimaan ja nuotiotulille eväitä syömään. Pienet arkiset asiat – kutsutaan näitä vaikkapa ankkureiksi – tekevät hyvän olon, parantavat terveyttä ja vähentävät lääkityksen tarvetta. Arjen rytmi ja kulku pitää saada sellaisiksi, että ankkureita löytyy arjesta riittävä määrä. Yhteiskunta kustantaa meille perushoivaa, vaikka perusihmistä ei oikeasti ole olemassa. Meillä kaikilla on erilaiset omat ankkurimme, joita perushoivan kriteereillä ei voida toteuttaa. Perushoivalla henkilökohtaisesti merkittävät ja onnellisuutta tuottavat asiat jäävät väkisinkin vähemmälle.

Pari vuotta sitten teetimme tutkimuksen siitä, millaiseksi tulevaisuuden vakuutusyhtiön roolin haluttaisiin muodostuvan. Vastauksista tuli esille ajatus siitä, että vakuutusyhtiön tehtävänä on toimia asiakkaidensa onnellistajana. Tämä oli mielestämme erittäin hyvä ajatus!

Oman elämän ankkurit eivät välttämättä ole kovin kalliita, ja kohtuullisin panostuksin sellaisten hankintaa voisi myös itse rahoittaa. Vakuutusyhtiöillä olisi tähän hyviä elinikäistä taloudellista turvaa tarjoavia valmiita vakuutustuotteita jo olemassa. Niiden avulla olisi mahdollista siirtää pitkän iän taloudellinen riski vakuutusyhtiön kannettavaksi. Kunpa vielä saisimme poistettua niiden toteutuksen tieltä verotukselliset esteet!

Kodinhoitajia kuunnellessa käy ilmi, että ikääntyvälle onnellisuuden lähteenä voivat toimia hyvinkin erilaiset asiat. Yhden mielestä se on putipuhdas koti, jonka lattiat joku on

Minna Kohmo

Toimitusjohtaja, Henki-Tapiola

”Todellinen tutkimusmatka ei ole uusien maisemien etsimistä, vaan uusin silmin katsomista.” Marcel Proust

INSPIRAATIOTA VANHUSTYÖHÖN • TYÖYHTEISÖVALMENNUKSET • SEMINAARIT • TYÖKULTTUURIN KEHITTÄMINEN

OTA YHTEYTTÄ LUODAAN YHDESSÄ VANHUSTYÖN UUSI TULEVAISUUS!

www.inspironet.fi

”Olen

erilainen muori!” Sirkka Turkin taide pääsi valloilleen eläkeikäisenä. Taide kumpuaa eletystä elämästä ja monista kulttuureista, joihin hän on elämänsä varrella tutustunut.

reija kokkola kuvat Krista keltanen

T Sirkka Turkin lapsuuden toivekuva Helsingistä.

Sirkka Turkki: Vanheneminen ei vaikuta tulevaisuudensuunnitelmiini, päinvastoin

”I

kääntyminen näkyy arjessa siinä, että oppii kävelemään hitaammin. Mitään turhaa ei tule hankituksi, ei edes ryppyvoidetta, sillä se on ihan tarpeetonta. Ikääntymisen myötä voi antaa periksi tosiasioille. En ole enää tilivelvollinen kenellekään, joten tunnen olevani vapaa tekemään mitä lystään. Tekemisiäni eivät rajoita mitkään muut kuin taloudelliset seikat. Parasta vanhenemisessa on juuri vapaus toimia oman mielen mukaisesti. Enää ei tarvitse sortua naisten väliseen eripuraan, kun ei tarvitse kilpailla miehistäkään. Enää ei ole kilpasiskoja missään mielessä. Jos kuvittelen elämääni kymmenen vuoden kuluttua, näen paljon unelmia, mutta en lainkaan pelkoja. Toivon voivani toteuttaa unelmani, nähdä Nepalin lastenkotityttöjen kasvavan ja saavan ammatin. Vanhetessa toki väki ympärillä harvenee. Täytyy huolehtia ihmissuhteista, ettei elämä tule yksinäiseksi.”

aiteilija, runoilija ja taidemaalari Sirkka Turkki on täynnä luomisvoimaa, jonka ansiosta hänen kotinsa ja puutarhansa Porvoon Tolkkisissa on muuttunut tunnelmaltaan satumaiseksi. Hänen taideteoksissaan ja tilataiteessaan on sielua, sydäntä ja huumoriakin. Teokset kumpuavat eri kulttuureista ja sukupolvien tarinoista. Hänen omasta elämästään, jonka solmuja hän aukoo taiteen avulla. Sirkka Turkki on ollut eläkkeellä kymmenen vuotta, vaikka hän on vasta 65-vuotias. Eläkkeelle jäämisen terveydenhuollonopettajan työstä hän koki kipeäksi ja loukkaavaksikin. – Olen suorittanut yli kymmenen tutkintoa. Yhtäkkiä rakennemuutoksen takia ei enää ollutkaan töitä. Muisto satuttaa vieläkin. Luulo ei ole tiedon väärti Sirkka Turkki on toiminut muun muassa fysioterapian, taidekasvatuksen ja puhetaidon opettajana. Hän rakasti työtään ja oppilaitaan. Opetustyö on kuitenkin jatkunut eläkkeelle jäämisen jälkeenkin hyväntekeväisyystyönä eri puolilla maailmaa. Sujuvasti englantia puhuva Turkki on huomannut, että edelleen luullaan, etteivät eläkeikäiset osaa vieraita kieliä. Yksi esimerkki tulee mieleen Helsingistä. – Bussiin nousi ulkomaalainen mies, joka alkoi huolestuneena kysyä matkustajilta neuvoa löytääkseen perille. Kuljettaja ei puhunut englantia, joten mies alkoi pyytää apua matkustajilta. Hän kääntyi nuorempien ihmisten puoleen, mutta nämä vain pudistelivat päätään. Kun hän tuli minun kohdalleni, hän vilkaisi minua, mutta ei kysynyt mitään. Eihän tällainen vanha akka kieliä voi osata! Oikeastaan silloin vähän sapetti. Taidematka elämän halki Kierros Sirkka Turkin talossa ja puutarhassa on samalla matka hänen elämäänsä. Se mikä on kolahtanut kovaa, on nähtävissä ympäristössä. Yksi huone kuvastaa Helsinkiä sellaisena kuin hän toivoi sen olevan lapsuudestaan. On taloja, toreja, vesitorni ja huvipuisto. Tilataideteos on maalattu entisen kodin jäännöshirsiin. – Aikatauluttomuus vapauttaa energiaa taiteeseen, hyväntekeväisyystyöhön ja matkusteluun. Rahaa saisi kyllä olla enemmän. Omaa Helsinkiään katsellessaan hän kertoo rakastavansa toreja. – Kerran Afrikassa halusin teettää itselleni mekon. Siitä tulikin varsinainen torikokous. Väkijoukko hurrasi

"Isä pyysi listaamaan asiat, joita halusin tehdä isona." ja metelöi, kun mittoja otettiin. Takapuoleni ympärysmitalle aplodeerattiin. Vaalea nainen on vieläkin joissakin maissa harvinaisuus. Vaaleus merkitsee myös vaaraa. Eräskin afrikkalainen rouva piti Sirkka Turkkia pirun ilmentymänä. Ystävällisen juttelun jälkeen nainen lopulta tarttui Sirkkaa korvista ja toi kasvonsa lähelle. – Hän kysyi, että näenkö pimeässä, kun on kissan silmätkin. Lopulta hän ryhtyi hankaamaan ihoani, josko sieltä kuitenkin paljastuisi musta väri. Sirkka Turkki on matkannut ympäri maailman. Hän on työskennellyt muun muassa Afrikassa naisten turvakodeissa, sairaaloissa, vammaisten lasten kouluissa ja orpokodissa. Kokemukset näkyvät taiteessa. – Toivon pian pääseväni taas Nepaliin orpokotiin. Olen niille tytöille isoäiti, sillä biologista isoäitiä minusta ei tule. Tunnen itseni nuoreksi, joten olen kai sitten erilainen muori. Tauluja vanhainkoteihin Ulkona liiterin seinustalla on keramiikkatöitä, jotka kuvaavat suvun naisia viidessä polvessa. Ensimmäisenä on synnyttävä äiti. Muut tutut naishahmot Sirkka Turkki on muovannut sellaisiksi, joina hän heidät muistaa. Itsensä hän on asettanut polvistuneeseen asentoon. Varsinkin äiti kävi lasten kanssa ahkerasti jumalanpalveluksissa. – Kerran papilta putosivat tekohampaat kesken messuamisen. Voi että minua nauratti. Taputin salaa käsiäni polvien välissä ja toivoin, että niin kävisi uudelleen. Isä kuoli syöpään Sirkka Turkin ollessa 13-vuotias. Ennen kuolemaansa isä pyysi tytärtään listaamaan asiat, joita hän halusi tehdä isona. – Hän toimi fiksusti kriisitilanteessa. Ilmoitin haluavani Uralille, Nepaliin, Afrikkaan. Niin on käynytkin. Orpojen ja kaltoin kohdeltujen lisäksi vanhukset ovat sydäntä lähellä. Hän on tarjoutunut lahjoittamaan taulujaan Porvoon vanhainkoteihin. Näitä upeita tauluja on nähtävillä pihaliiterissä. – He halusivat taideamanuenssin tekemään valintaa. Sanoin, että pyytäkää vanhukset valitsemaan. Seksuaalisuus ei katoa koskaan Sirkka Turkki kertoo pitävänsä kovasti Erin Anttilan kappaleesta Vanha nainen hunningolla, jossa nainen haluaa olla sängyssä ratsastava osapuoli. Hän painottaa, että seksuaalisuus ei katoa iän myötä. Sen sijaan naisen voi olla vaikeaa löytää itseään tyydyttävää seksikumppania.

Sirkan puutarha on täynnä jänniä yksityiskohtia ja muistoja maailmalta.

– Minun on aina ollut helppo nauttia seksistä ja haluan sitä edelleen. Sängyssä voi olla kivaa ikään katsomatta. Turkki muistaa nuoren neliraajahalvaantuneen miehen, jota hän kuntoutti. Potilas kysyi ahdistuneena, voiko hän tulla isäksi. – Hieroessani häntä laitoin lantion päälle pyyhkeen. Hän punastui, mutta samalla selvästi ilahtui, kun kerroin, että pyyhe on nyt teltta. Nykyään hänellä on kaksi lasta. Siihen aikaan kävin paljon puhumassa seksuaalisuudesta erilaisissa seminaareissa. Ne olivat erittäin suosittuja, ja minulle esitettiin paljon suoria kysymyksiä. Onneksi nuoret ovat nykyään paljon avoimempia. On myös ihan järjetöntä, että vanhojen ihmisten seksuaalisuutta pidetään edelleen tabuna. Seksi on luonnollinen asia, ja se kuuluu koko elämän kaareen.

kuva virpi lehtinen

”yksi Harley Parkinson, kiitos.”

inprolla, jossa työskentelen futuristina, teemme suomalaisille yritysasiakkaillemme ennakointityötä eri aihealueisiin liittyen. Viime aikoina yksi aihealue – tulevaisuuden ikääntyneet ihmiset – on noussut erityisen kiinnostuksen kohteeksi. Ikääntyneet nähdään kohderyhmänä, jolla on tulevaisuudessa yhä enemmän ostovaltaa ja myös halua sijoittaa rahaa omaan hyvinvointiinsa. Ymmärretään, että tulevaisuuden ikääntyneillä on erilaisia tarpeita kuin tämän päivän vanhuksilla, ja niihin yritykset haluavat myös vastata. Millainen on sitten tulevaisuuden vanhus viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, esimerkiksi vuonna 2020? Kun tätä asiaa haluaa tarkastella, täytyy katsoa sitä ihmisryhmää, joka ikänsä puolesta kuuluu tuolloin senioreihin. He ovat tänään ikäluokkaa 50+. Tämä ikäluokka omaa erilaisen elämäntavan kuin heidän vanhempansa, jotka ovat eläneet pitkälti niukkuuden aikoja. Kun tämä ikäluokka syntyi 1960-luvulla, sota ja pula-ajat olivat jo takana. He ovat kasvaneet yhä vaurastuvassa maassamme, joka ensin teollistui, sitten tietoteknistyi. He ovat saaneet jo paremman koulutuksen kuin vanhempansa. He ovat vauraampia, kansainvälisempiä, käyttävät sujuvasti teknisiä vempaimia, kuuluvat sosiaalisiin verkostoihin ja ennen kaikkea

uskaltavat käyttää rahaa itseensä. Nämä tulevaisuuden seniorit osaavat jo vaatia itselleen omanlaisiaan palveluja. He uskaltavat äänestää jaloillaan, jos palvelun tarjoaja ei ole ottanut huomioon heidän toiveitaan. On totta, että ei ole olemassa yhdenlaista tulevaisuuden vanhusta. Tulevaisuudessa, niin kuin tänäkin päivänä, vanhuksia on hyvin erilaisia, ja jokaisella on omanlaisensa tarpeensa. Toinen voi menettää toimintakykynsä jo kuusikymppisenä, ja joutua hoitokotiin. Tuttavani kahdeksankymppinen mummo edustaa taas toista ääripäätä: hän sai toruja lääkäriltä, koska harjoittelee liikaa punttisalilla. Siksi yritysten näkökulmasta palveluvalikoiman tulisi olla kohdennettu erilaisten seniorityyppien mukaan. Joku vanhus kaipaa ikääntyneiden seikkailumatkatoimiston palveluja. Toinen joka viettää päivänsä sänkypotilaana, voi taas tarvita tuotetta, joka heijastaa läheisten kuvia ja videoterveisiä huoneen seinälle. Maailmalla on jo olemassa mitä mielikuvituksellisimpia ikäihmisten tuotteita ja palveluita. Yhdysvaltalainen yritys myy pihalle asennettavia mökkejä suvun vanhuksille; mökeissä on sairaalahuoneen varustustaso erilaisine terveydenhoitolaitteineen. Filippiiniläinen hoitoalan yritys tarjoaa vanhainkotipaikkoja ulkomaalaisille vanhuksille aurin-

gon alla. Ja tuo ikääntyneiden seikkailumatkatoimisto – sekin on maailmalla jo olemassa. Kun toimin yritysten kanssa ja toisaalta pohdin toimeksiannoissa ikääntymisen tuomia haasteita ja mahdollisuuksia, olen usein törmännyt siihen, että ikääntyneiden palveluita ja tuotteita karsastetaan. Taustalla on usein ajatus, että yritykset jotka tekevät ikääntyville tuotteita, pyrkivät viemään viimeisetkin eurot senioreiden kukkaroista. Mielestäni tämä asenne on valitettava. Itse koen, että ikääntyneillä on omat erikoistarpeensa, jotka eroavat nuoremmista kuluttajista. Vanhentuessa näkö kenties heikkenee eikä liikkuminen ole yhtä joustavaa kuin silloin nuorena, mutta tämä ei tarkoita, etteikö voisi vanheta tyylillä. Ikääntyneen kannalta se, että on mistä valita, on tietenkin parempi tilanne. Silloin ei kenties joutuisi turvautumaan tylsän väriseen rollaattoriin, vaan saisi valita sen oman hienon ”Harley Parkinsoninsa”, jolla voisi sitten ylväänä köpötellä kahvilaan. Jos futuristilta kysytään, niin tulevaisuuden seniori osaa yllättää!

Elina Hiltunen Senior Specialist, Foresight

Ellen &

isoäiti

Ellen Jokikunnas ryhtyi isoäitinsä saattohoitajaksi tämän sairastuttua parantumattomaan syöpään. Puolessa vuodessa he kävivät yhdessä läpi tunteiden koko kirjon. Reija Kokkola

ilmissä hätääntynyt katse kuin pienellä lapsella. Hämmennys, pelko ja epätoivo. Mykistävä sokkitila. Ei vastauksia lääkärin yksinkertaisiinkaan kysymyksiin. Ellen Jokikunnas ei ollut koskaan nähnyt isoäitiään tällaisena. Mummoa, joka oli avoin, raikas, iloinen, älykäs ja mielikuvitusta tulvillaan. Loistava huumorintaju, mahtava tarinankertoja, jännittävä taiteilija. Ellenin oli pakko lähteä hetkeksi ulos sairaalasta. Oli pakko päästää itku ryöppynä ulos. Vielä viikkoa aiemmin mummo oli viettänyt syntymäpäiviään Ellenin luona yhdessä ystävien ja sukulaisten kanssa. – Isoäidille laitettiin rokkitukka juhlan kunniaksi. Meillä oli hauskaa, mutta huomasin päivän aikana, että hän oli jotenkin voimaton. Erilainen kuin ennen, Ellen muistelee. Hän ehdotti, että isoäiti menisi heti tutkimuksiin. Diagnoosi oli kaikille sokki: syöpä, josta ei parane. Ellen arveli, ettei mummo sopeutuisi sairaalaan elämänsä loppuhetkiksi. Alkoi pikainen soittokierros sukulaisten kesken. Mitä voimme tehdä? Ellen päätti kysyä mummolta suoraan, missä hän haluaa viettää elämänsä viimeiset ajat. Sinun luonasi, mummo vastasi. – Hän kuitenkin pani itselleen tyypillisesti hanttiin. Hän ei halunnut pilata minun, parikymppisen naisen elämää nurkissani roikkumalla. Sanoin tule-

vani heti hakemaan hänet. Minulle valinta oli helppo, hänelle ei, Ellen kertoo. Mummo ei liioin voinut hyväksyä diagnoosia. Miksi juuri nyt, kun työura on tehty ja läheiset pärjäilivät? Elämä maistui paremmalta kuin koskaan. – Hän ei missään vaiheessa hyväksynyt tulevaa kuolemaansa. Etenkin alkuun hän voi hyvin, joten välillä hänessä heräsi toivo, että lääkärit olivatkin tehneet väärän diagnoosin. Minulle se oli tuskallista, sillä tiesin, ettei niin ollut. Elämän parasta aikaa Mummo muutti, ja Ellenistä tuli saattohoitaja. Isoäiti ja lapsenlapsi jakoivat yhteisen, kuoleman sävyttämän arjen. Siihen kuului naurua, itkua, kiukkua, hyvää mieltä ja läheisyyttä. Lääkitystä, ruoanlaittoa ja ulkoilua. Hygieniasta huolehtimista. – Mummo halusi elää. Hän ei missään vaiheessa todennut, että oli jo aika lähteä tai että kuolema olisi tervetullut helpotus. Lähestyvä kuolema herätti hänessä raivoa. Se oli raskasta, mutta jälkeenpäin katsottuna nuo mummon kanssa vietetyt viimeiset kuukaudet olivat kokemus, jota en vaihtaisi pois. Sanoisinpa, että se oli tähänastisen elämäni parasta aikaa. Ellen Jokikunnas ei ole juurikaan puhunut saattohoitoajastaan julkisuudessa. Se oli hänelle liian yksityistä, liian tärkeää. Hän ei edelleenkään halua julistaa, mutta jos joku kysyy, hän vastaa. – Jos suoraan kysytään, niin suosittelen. Lapsuuden mummolakäynnit eivät ole sama asia kuin yhdessäolo elämän viime hetkinä. Mieleen hiipii lohduttava ajatus, että varmaan kuudessa kuukaudessa ehtii sanoa kaiken mitä sanottavissa on. On helppo päästää läheinen menemään. – Ei se niin mennyt. Koskaan ei ole aikaa sanoa kaikkea. Kun mummo kuoli, se tuntui kuin hän olisi jäänyt auton alle. Ei kuolemaan voi valmistautua, Ellen toteaa. Vaikka läheisen epätoivoa oli vaikea katsoa vierestä, ja kuolemastakin puhuttiin päivittäin, ovat muistot saattohoitoajalta pääosin valoisia. Mummon huumorintaju pilkahti usein esiin. – Nauroimme todella paljon yhdessä. Hän oli myös loistava tarinankertoja, ja minulla oli aikaa

kuunnella. Kirjoitin ylös runoja, loitsuja, satuja ja tarinoita hänen elämästään. Rauhallinen kuolema Ellenin jääminen kotiin mummon kanssa ei herättänyt ulkopuolisissa ihmettelyä. Sitä ei välttämättä edes huomattu, sillä yrittäjän työajat olivat muutenkin erikoisia. Suuri apu oli se, että Ellenin äiti jakoi koko puolen vuoden hoitotyön hänen kanssaan. Ellenin ystävät olivat myös mummon ystäviä, ja he vierailivat mielellään Ellenin kotona. Myös sukulaiset viihtyivät vierailuilla pitkään. – Luulen, että sukulaisten oli helpompi tulla minun kotiini mummoa tapaamaan kuin laitokseen, Ellen pohtii. Koska isoäiti oli tottunut tulemaan toimeen ilman muiden apua, pyörätuoliin joutuminen oli hänelle nöyryyttävää. Ensin hän kielsi myös ehdottomasti ottamasta kylvetysapua vastaan. – Kun se kuitenkin oli voimien heikentymisen myötä pakollista, yhteisistä kylpyhetkistämme tuli kauniita ja läheisiä tilanteita. Enhän ollut vieras hänelle. Huumori auttoi monessa tilanteessa. Hoitoon kuului luonnollisesti myös lääkkeiden annostelu. – Tuikkaa kankkuun vaan, mummo nauroi, kun laitoin piikkiä. Julkisuudessa kerrottiin minun ihmissuhdeasioistani, ja mummoa nauratti, että kuinka ehdinkään pyörittää miehiä, kun olen aina hänen luonaan. Mummon viimeinen päivä alkoi ihan tavallisesti. Hän söi Ellenin valmistamaa makaronilaatikkoa, jutteli ja imitoi hauskasti naapurin setää. Seuraavana aamuna hän nukahti Ellenin sänkyyn lopullisesti. Äiti oli paikalla, ja muu perhe saapui hyvästelemään mummon. – Siinä me pötköttelimme mummon vieressä. Hän oli ihan oma itsensä, tuoksuikin tutulta. Tilanteessa ei ollut mitään kauhistuttavaa, vaikka surimme kovasti. Ellen laittoi mummon lempilaulajan, Elviksen musiikin soimaan. Elviksen tahdissa hänet sitten vietiin arkussa pois, sillä ruumiinavausta ei tarvittu. – Mummo pelkäsi, että en voi enää asua kotonani hänen kuoltua siellä. Turhaan. Seuraavan yön nukuin sängyssäni ihan kuin ennenkin. Mutta vieläkin tulee välillä mieleen, että pitää soittaa mummolle. Kauniit muistot ja ikävä kulkevat käsi kädessä, Ellen Jokikunnas sanoo.

Reija kokkola kuva JANNE lehtinen

• • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT TIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT

Purjelentäjä Oiva Lehtinen

”

Kansakoulussa mie piirsin aina lentokoneita. Autot tai muut eivät kiinnostaneet, eikä minulla ole edes ajokorttia. Lentäminen on ollut aina se oma juttu. Se merkitsee minulle paljon muuta kuin yläilmoissa olemista. Se on oikeastaan elämäntapa. Olen Karhulan ilmailukerhon toiminnanjohtaja, joten järjestötoiminta on minulle tärkeää, kuten myös purjelentokoneiden kunnostaminen. Lahoamispisteessä olevan purjelentokoneen kunnostamiseen voi mennä vuosia ja kulua tuhansia työtunteja. Viime kesä oli minulle jo 50. lennonopettajana. Siinä hommassa minusta on mukava nähdä oppilaan kehityskaari. On aika hieno tunne, kun teini-ikäinen poika tai tyttö palaa ensimmäiseltä yksinlennoltaan. Tänä vuonna itselläni on takana 922 starttia ja 220 tuntia lentämistä. Mie en osaa sanoa, mikä siinä viehättää. Jokin sinne vaan vetää.

”

• AIS • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT AISTIT • AISTIT • AISTIT • AISTIT •

Päiväretkelle

aistimaan Vaaleita huonekaluja, lamppuja, videotykki ja kuplaputkia. Helsingin Kontulan vanhustenkeskuksen aistihuoneeseen tullaan kuin päiväretkelle, pois kaikkein tiukimmasta arjen rytmistä. Aistihuoneesta pidetään täällä kovasti, sitä on kehuttu jopa paratiisiksi.

Kirsi Riipinen kuvitus Sanna Nylén

aratiisi sai alkunsa Riistavuoren vanhustenkeskuksessa 2001 pienestä aistimatkalaukusta, johon Sari Hedman kokosi aisteja kutittelevia tavaroita: tuoksuja, musiikkia, erilaisia pintoja. Hedman on juuri vaihtamassa työpaikkaa Kontulan vanhustenkeskuksen vs. johtajan paikalta Helsingin Kinaporin vanhustenkeskukseen ja toivoo, että pystyisi järjestämään myös uuteen työpaikkaansa aisteja aktivoivan ja hellivän tilan. – Kaikkein hienointa on, jos aistihuoneeseen tulevat pääsevät ihmettelemään, että wau mikä paikka, onpa täällä erilaista kuin muualla. Tila ei ole välttämätön, tärkeintä on, miten toimitaan ja millainen tunnelma ihmiselle tulee. Jokainen hakee itse mielikuvansa Hedmanin mielestä muistisairaiden aisteja voi virittää pienellä rahalla. Kokonainen tila on tietysti ihanteellinen, sillä jo sinne siirtyminen tietää katkaisua muuhun olemiseen. Tilan puute ei kuitenkaan estä toimintaa. Musiikkia voi kuunnella muuallakin, ja käsihieronta, koskettaminen yleensä,

onnistuu missä vain. – Muistisairas on usein sulkeutunut omaan maailmaansa, hänen on vaikea ottaa kontaktia ihmisiin. Aistien kautta toivomme löytävämme yhteisen tavan kommunikoida, Hedman sanoo. Hän muistuttaa vapaan assosioinnin tärkeydestä. Esimerkiksi tuoksulle ei anneta heti nimeä tai pyydetä muistisairaita nimeämään sitä. Jokainen saa itse hakea omat mielikuvansa. – Kerran yhdessä ryhmässä meillä oli mukana tervaa. Yksi ryhmäläisistä oli ahdistua, kun ei löytänyt sille nimeä. Pian hän kuitenkin alkoi puhua keväästä ja veneen huoltamisesta. Nimien kaivaminen ei ole olennaista vaan se, mitä mielessämme tapahtuu. Äänet, kuvat ja tuoksut tuovat mieleen hyvin erilaisia asioita, tunne läsnäolosta välittyy kuitenkin yleensä parhaiten koskettamalla. Kontulassa hierotaan ahkerasti asukkaiden käsiä. Joskus öljyn sekaan lorautetaan hieman eteerisiä öljyjä, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Lähellä oleva, käsiä virkeäksi hierova ote tuntuu joka tapauksessa hyvältä. Samalla on helppo kuulla, mitä asioita juuri sillä hetkellä hierottavan mielessä liikkuu.

Tavoitteena

eheyttävä tila Kauneuden taju on ihmisen kuudes aisti. Rumassa ympäristössä ei synny hyvinvointia. Katariina Luoma Kuvat Tuomas Mäkelä

kiasuntoja että laitoksia ja hoitokoteja. Tavoitteenamme on parantaa vanhusten elämänlaatua ja lisätä hoitohenkilöstön työssä jaksamista, Nina Lindholm tiivistää. Luontoelämyksiä hoitoympäristöön Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tilan on oltava ergonominen, aisteja ruokkiva, sopivan ilmava, valoisa ja ennen kaikkea luonnonmukainen. – Mitä enemmän olen elämäni aikana lukenut, sitä selvemmin olen huomannut, että kaikki teoriat palaavat aina lopulta ihmisen ja luonnon väliseen yhteyteen. Esimerkiksi ekoteologian mukaan pyhyys on kaikkialla ympäristössämme, ja ekopsyko-

isustussuunnittelija Nina Lindholm pyörittää Turun Linnankadulla sijaitsevaa Sisustuksen G. -nimistä suunnittelutoimistoa yhdessä Jaana Ahokosken kanssa. Neljän vuoden yhteistyön aikana naiset ovat ehtineet sisustaa kaikkea kahviloista yksityishenkilöiden olohuoneisiin. Nyt he lanseeraavat uuden palvelutuotteen: tila- ja sisutussuunnittelua ikäihmisten asuin- ja hoitoympäristöihin. – Palvelu koskee sekä yksityis- ja tu-

Aina samanlainen valaistus on laitosmainen ja tylsyttävä.

logisen ajattelun mukaan myös rakennettujen ympäristöjen kunto vaikuttaa hyvinvointiimme. Nina Lindholmin mukaan hoitoympäristöissä tulisikin aina pyrkiä luonnon hiljaisuuteen, jossa teknisten laitteiden melu olisi minimoitu. – Hiljaisena taustaäänenä voi käyttää esimerkiksi luontoäänitallenteita tai klassista musiikkia. Mielihyvää kasveista ja valaistuksesta Luonnon voi tuoda luontevasti hoitoyhteisöön myös käyttämällä luonnonmateriaaleista valmistettuja huonekaluja ja tekstiilejä sekä suosimalla luontoaiheisia tauluja. Huonekasvit toimivat tehokkaina ilmanpuhdistajina, ja kukkivat kasvit lisäävät tilan moniaistisuutta levittämällä miellyttävää tuoksua. Valaistuksella on oma merkityksensä. Hoitoyhteisöissä tulisi kiinnittää erityistä huomiota valaistuksen muuntuvuuteen. – Aina samanlainen valaistus on laitosmainen ja tylsistyttävä. Luonnonvaloa jäljittelevät valaistusratkaisut tuottavat mielihyvää ja rentouttavat. Lindholmin mukaan vanhuksille pitäisi tarjota mahdollisuuksien mukaan virikkeitä ja liikuntamahdollisuuksia myös ulkona. – Siksi on tärkeää panostaa pihapiirien käytävien, kulkuväylien ja puutarhojen suunnitteluun. Hoitosuhde osana aistiympäristöä Ennen sisustussuunnittelijan uraansa

Paras lopputulos syntyy aidosta kohtaamisesta ja läheisestä vuorovaikutuksesta, Nina Lindholm ja Jaana Ahokoski sanovat.

Nina Lindholm valmistui vanhustyön lähihoitajaksi, joten hänellä on omakohtaisia kokemuksia erilaisista hoitoympäristöistä ja -suhteista. – Olin työharjoittelussa maailman hirveimmässä hoitolaitoksessa, jossa en saanut viedä edes tervettä mummoa ulos sisäpihan terassille, ”koska hän saattaisi vilustua”. Olin järkyttynyt. Edellinen harjoittelupaikkani oli ollut oikea paratiisi, missä vanhuksia todella kuunneltiin ja kunnioitettiin. Lindholm muistuttaakin, että molemminpuolinen, kunnioittava ja huomaavainen käytös on olennainen osa hoitoympäristön ilmapiiriä. ”Kaikkien toiveita on kuultava” Vuosien saatossa Nina Lindholm ja Jaana Ahokoski ovat tehneet sisustussuunnitelmia kaiken ikäisille asiakkaille. – Emme ole koskaan valinneet asiakkaitamme, vaan he ovat valinneet meidät ja hyvä niin. Paras lopputulos syntyy aidosta kohtaamisesta ja läheisessä vuorovaikutuksessa, Ahokoski sanoo. Vaikka naiset ovat sisustaneet ikäihmisten koteja aiemminkin, hoito- ja laitosympäristöjen suunnittelu on heille uutta. – Niiden sisustussuunnittelu on

siinä mielessä poikkeavaa, että työn tilaaja voi olla aivan eri kuin käyttäjät. Siksi on selvitettävä sekä vanhusten, hoitohenkilökunnan että omaisten tarpeet, ja lisäksi hoitoympäristön tulee olla viihtyisä vierailijoille ja henkilökunnalle. Harmoniaa ilmavuudesta Lindholm puhuu tilan rytmistä, joka ohjaa toimintaa ja luo harmonian tunnetta. – Ehkä vanhusten asuin- ja hoitoympäristöissä saisi olla vielä enemmän suvantopaikkoja, joihin voisi vetäytyä omaan rauhaan tai omien sukulaisten vierailun ajaksi. Jotakin muutakin kuin tv-huone. Huoneen koosta riippuu, kuinka paljon tavaroita se sietää ilman, että harmonisuus häiriintyy. Rikkinäiset tai turhat esineet tulee korjata tai heittää pois. – Järjestys ja siisteys vaikuttavat mielen tyyneyteen ja ajatteluun. Lisäksi hyvin hoidettu ympäristö viestittää välittämisestä, Nina Lindholm sanoo. Loppujen lopuksi oleellisinta ei ole se, miltä hoitoympäristö näyttää, vaan se, miten se vaikuttaa ihmisiin. – Tavoitteena on luoda tila, joka eheyttää.

Valokuvataiteilija Janne Gröning

Luonto kuuluu kaikille

uonto on tärkeintä mitä ihmisellä on. Se on meditatiivinen, terapeuttinen, rauhoittava ja parantava. Luonto on aina aito ja rehellinen, ja läsnä. Vanhuksille luonto on ollut luonnollinen asia, sillä se on tarjonnut ravinnon, toimeentulon ja suojan. Iso osa tämän päivän vanhuksista on maaseudulta kotoisin, ja siksi heillä on edelleen hyvin vahva side luontoon. Vaikka luonto on tärkeä kaikille ihmisille jo geneettisestikin, nykyvanhuksille sen merkitys saattaa olla erilainen kuin nuorille, jotka elävät hektistä kaupunkielämää. Luontokuviani on muun muassa vanhusten hoitokodeissa ja Turunmaan sairaalassa. Tuloaulan katossa on suuri valokuva, jota potilaat, hoitajat ja omaiset käyvät mielellään katsomassa. Mielestäni on hienoa, että tämä luontokuva, kuten myös seinillä olevat kuvat herättävät keskustelua. Vanhukset virkistyvät ja aktivoituvat kuvien tuomista muistoista ja he innostuvat keskustelemaan niistä. Puhutaan, että tuohan on ihan kuin meidän rannaltamme tai pelloltamme. On hyvä, että ei vain

katsella, vaan myös keskustellaan. Jo pelkästään se on hyvää aivojumppaa. Kuvien tarkoitus on tuoda sama tunnetila sisätiloihin kuin mitä tunnemme luonnon keskellä ollessamme. Saamani palautteen mukaan harmonisen ja kauniin luontokuvan katseleminen luo positiivisia ajatuksia ja tunnelmia – myös, ja ehkä etenkin, vanhuksille, jotka eivät kenties enää pääse itse kokemaan luontoa ympärillään. Olen itse saanut henkilökohtaisesti kokea luonnon eheyttävän vaikutuksen sairastuttuani 90-luvun puolivälissä loppuun palamiseen. Tunsin silloin erityisen voimakasta vetoa luonnon pariin, ja samalla jokin sisälläni sanoi minulle, että lähde kuvaamaan luontoa. Lopulta otin kameran ja aloin kuvata luontoa. Se todellakin osoittautui eheyttäväksi! On ollut hienoa huomata, että sama parantava ja rauhoittava vaikutus siirtyy kuvistani myös muihin. Siksi toivon, että vanhukset luontokuvieni äärellä saavat kuulla luonnon hiljaisuuden, kokea sen tuoman rauhan, voiman ja elämänilon. Luonto kuuluu kaikille.

”

Hoitolaitosten

värittäjä

Amerikansuomalainen taiteilija Rea Nurmi järjestää vanhuksille kesäisiä pakomatkoja maalaamalla laitosten seiniin vehreää luontoa. Kirsi Riipinen kuva Jussi asu

ea Nurmen ura hoitolaitosten taiteilijana alkoi vierailuista äidin luo, kun tämä oli sairastunut Parkinsonin tautiin ja muuttanut Helsingin Oulunkylän Patolan Vanhainkotiin. Nurmi lensi äitinsä viimeisten elinvuosien aikana Suomeen useita kertoja vuodessa Yhdysvalloista, jossa hän on asunut 1970-luvulta asti. Ensimmäinen näkymä vanhainkodin aulasta puudutti hänet joka kerta: valkotukkaiset vanhukset valkoisissa villatakeissaan istuivat valkoisilla penkeillä valkoista seinää vasten. Nurmi tuskaili aikansa, esitteli sitten laitoksen johtajattarelle aikaisempia maalaustöitään ja ehdotti, että maalaisi puistomaiseman ala-aulaan. Ehdotus hyväksyttiin. – Patolan koti oli kiitollinen suuresta muodonmuutoksesta. Tuon jälkeen minua on pyydetty maalin ja pensseleiden kanssa muihinkin sairaaloihin ja vanhainkoteihin. Tuulahdus kirkkaasta kesäpäivästä Rea Nurmi maalaa seinää joko yksin tai yhtä hy-

vin asukkaiden ja henkilökunnan kanssa. Hoitolaitosten seinämaalausten vaikuttavuuden tajuaa oikeastaan vasta paikan päällä, toki kuvistakin saa jonkinlaisen käsityksen. Ikkunaton pitkä käytävä muuttuu aivan toiseksi, kun siinä on maalaus ikkunasta aukeavasta kauniista maisemasta. – Ihmiset turtuvat, jos joutuvat olemaan päivästä toiseen suljetussa tilassa. Ikkunattomissa työtiloissa janotaan jonkinlaista henkireikää. Luontoaiheiset maalaukset toimivat ikkunoina ja tuovat tuulahduksen kirkkaasta kesäpäivästä. Nurmi pitää työtään hyvin palkitsevana. Yksi hoitolaitoksen asukas oli alussa ollut lähes peloissaan nähdessään oudon ihmisen maalien kanssa vastapäätä hänen huonettaan. Kun maalaus oli valmistunut, hän asetti tuolinsa niin, että näkee suoraan maalaukseen. Hän kutsuu sitä omaksi Laatokakseen. Yalen yliopiston sairaalan henkilökunta puolestaan järjesti Nurmelle yllätysjuhlat kiittääkseen kauniista pakomatkasta. Liikuttavaa palautetta tulee paljon. Nurmi aikoo jatkaa hoitolaitosten värittämistä, maali kun on yksi halvimmista keinoista muutoksen tekoon. Hän on kirjoittanut kokemuksistaan myös kirjan Healing Walls, joka ilmestyy myös suomeksi.

i n e s k a a t s i u M

n a l u a l

Laulaminen on muutakin kuin musiikista nauttimista. Se on yhdessäoloa, naurua ja ajatusten vaihtoa. Ikää Muistaakseni laulan -kuorolaisilla on kahdeksankympin molemmin puolin. reija KOKKOLA kuvat VIRPI LEHTINEN

iina Sillanpään Säätiön Wilhelmiina-kodin asukkaat venyttelevät käsiään ylöspäin. Sitten päristellään posket rennoiksi. – Ja nyt ilmat pihalle, kuoronjohtaja, musiikkineuvos Marjukka Riihi-

mäki kehottaa. On alkamassa yksi viikon kohokohdista, Muistaakseni laulan -kuoron lauluharjoitukset. – On aivan mahtavaa, että saimme Marjukan johtamaan harrastelijakuoroamme, Raija Riikkala kiittää. Ikää hänellä on 85 vuotta, mutta olemuksesta näkyy entinen

Rohkaisevia tutkimustuloksia ammatti tanssija-koreografina. – Modernin tanssin grand old lady osaa käyttää kroppaansa hyväkseen myös laulamisessa, Marjukka Riihimäki kehuu. ”Juttelemme, muistelemme, nauramme” Raija Riikkalan mielestä kuoroharjoitukset ovat ihana, virkistävä tapahtuma. Pitkän uran lehtorina tehnyt 81-vuotias Ritva Salmenkivi on samaa mieltä. – Laulaminen on kivaa. Se virkistää mieltä. Nuorena harrastin laulamista, mutta kuuden lapsen äitinä minulla ei ollut aikaa enää laulella. Vuosi sitten alkaneet lauluharjoitukset ovat mieluinen tapahtuma myös kiireiselle Marjukka Riihimäelle. Muistaakseni laulan -kuorolaisten tapaaminen ja ohjaaminen virkistää myös häntä. – Saan näiltä ihmisiltä hirvittävän paljon. Lataan omia akkujani samalla. Juttelemme, muistelemme, nauramme. Tunnen kuorolaisten tarinoita. He ovat aivan ihania ihmisiä. Muistaakseni laulan -kuorotoiminta on osa Miina Sillanpään Säätiön projektia, jossa tutkitaan, kuinka paljon laulaminen vaikuttaa virkeyteen. – Laulamisesta tulee hyvä mieli. Nautimme siitä suunnattomasti. Löydä sisäinen katrihelenasi Tällä kertaa laulamaan on tullut kymmenisen kuorolaista, joista kolme on miehiä. Marjukka Riihimäki vilkuilee välillä käytävään: tuleeko yli 90-vuotias entinen lentäjä-ässä Erkki Ehanti tänään mukaan. Erkin ruokalepo voi joskus venähtää. – Yleensä hän kuitenkin tulee jossain vaiheessa iloisesti vilkuttaen. Tänään kuitenkin aloitetaan ilman Erkkiä äänenavauksella, jonka aikana Marjukka Riihimäki kehottaa kuorolaisia rohkeaan äänenkäyttöön. Oikea hengitystekniikka on tärkeää. Kuoronjohtaja käyttää opetuksessaan apuna mielikuvia, joiden avulla kuorolaiset löytävät oikean tavan laulaa ja hengittää. Hän saa kuoroon ääntä ja rohkeutta. Ja hymyä. – Muistakaa, että teissä jokaisessa piilee Katri Helena. Löytäkää sisäinen katrihelenanne! Hänkin kuulostaa siltä, että hymyilee laulaessaan, vaikka kappale olisi mollivoittoinen. Sanokaa siis iloisesti: oi, oletko orpo?

Säännöllinen musiikin harrastaminen lisää muistisairaan ja hänen tukihenkilönsä hyvinvointia.

iina Sillanpään Säätiön Muistaakseni laulan -hankkeen tarkoitus on luoda valtakunnallisesti käytettävä musiikkivalmennusmalli muistisairaille ja heidän tukihenkilöilleen. Valmennusmalli tukee musiikin avulla muistisairaan toimintakykyä ja hänen lähiverkostonsa toimintaa. – Oletuksena on, että muistisairailla saattaa säilyä terveenä alue, joka käsittelee musiikkia, kertoo projektisihteeri, musiikkiterapeutti Sari Laitinen. Tutkimukseen valittiin 90 henkilöä pääkaupunkiseudun viidestä vanhusten hoitolaitoksesta. Kolmekymmentä arvottiin lauluvalmennukseen, kolmekymmentä elämänkaarimusiikkivalmennukseen ja kolmekymmentä kontrolliryhmään. Kaikille tehtiin neuropsykologiset testit ennen musiikkivalmennusta, heti sen päätyttyä ja vielä kuusi kuukautta päättymisen jälkeen. Sari Laitisen mukaan tutkimustulokset ovat rohkaisevia. – Säännöllisellä musiikin harrastamisella on parantava vaikutus muistisairaan ja hänen tukihenkilönsä hyvinvointiin. Testeistä kävi ilmi, että mieliala oli molemmilla kohentunut ja muistisairaan orientoituminen ympäristöön oli parantunut. Uutta sisältöä elämään

Aiemmin ei ole tutkittu musiikin pitkäkestoista vaikutusta muistisairaiden hyvinvointiin. Tulokset näkyivät vielä puoli vuotta tutkimuksen päätyttyä. Muistisairaiden kielellinen ja omaelämäkerrallinen muisti koheni varsinkin lauluryhmässä, kun taas kuuntelijoiden elämänlaatu parani muita ryhmiä enemmän. Myös ryhmiin osallistuneet tukihenkilöt saivat uutta sisältöä elämään. – Etenkin puolisot, jotka toimivat muistisairaan tukihenkilöinä, jatkoivat musiikin harrastusta itsekin. Rohkaisevaa Laitisen mielestä on se, että melko pienellä satsauksella saatiin kohderyhmän elämänlaatua parannetuksi. – Ryhmät kokoontuivat kymmenen kertaa viikoittain hieman yli tunniksi. Julkaisemme oppaan hoitolaitosten hoitajille sekä laulukirjan ja cd-levyn, jotka pohjautuvat Muistaakseni laulan -hankkeeseen. Reija Kokkola

Löytäkää sisäinen katrihelenanne!

Keijo Mattila ja Raija Riikkala odottavat innolla viikoittaisia kuoroharjoituksia. Yksi Marjukka Riihimäen lempioppilaista on entinen lentäjä Erkki Ehanti.

Ilmettä, asennetta! Keijo Mattilaa naurattaa Katri Helena -vertaus. – Mun pitää laittaa naamio. Ensimmäiseksi lauletaan Toivo Kärjen sävellys Minne tuuli kuljettaa. Marjukka Riihimäki kehottaa keskittymään Juha Vainion kirjoittamaan tekstiin. – Ajatelkaa mitä laulatte. Mikä on säkeistön tai virkkeen tärkein pointti? Ilmettä, asennetta! Ja hyvältähän tuo kuulostaa. Vasemmalta nousee miesääni hienosti esiin. – Loistavaa, just näin! Kuin toinen perhe Marjukka Riihimäki tuntuu edelleen odottavan Erkki Ehannin saapumista. Hän on saanut entiseltä lentäjältä ja innokkaalta laulajalta arvokkaan lahjan, erittäin vanhan kansakoululaulukirjan. Erkin mielestä kirja jää parhaiten eloon Marjukan käsissä. – Tutustuin kirjan kappaleisiin kotona ja hämmästelin niiden monipuolisuutta. Nykyään tehdään helpompaa ja viihteellisempää musiikkia.

Ritva Salmenkivi on samaa mieltä. Lehtorilla on muistissaan lukuisia vanhoja lauluja. – Pidän vanhojen laulujen kauniista melodioista. Ne ovat tärkeä osa kansallisidentiteettiämme. Ulkona sataa kaatamalla, ja puiden lehdet lepattavat maahan ikkunan takana. Kuoro laulaa kauniisti tuttuja säveliä ja sanoja. Paimenen syyslaulu saa innostuneen vastaanoton. – Tämä on ihana laulu, Ritva Salmenkivi sanoo kaikkien puolesta. Kappaleiden välillä jutellaan laulamisen tärkeydestä ja kuorotoiminnan sosiaalisesta merkityksestä. Raija Riikkala toteaa, että kuoro on kuin toinen perhe. Keijo naurattaa mielellään muita kuorolaisia. – Kyllä piristää päivää. Näen uniakin näistä lauluharjoituksista. Ja vielä parannettuja painoksia! Kun kuoroharjoitus on ohi, Marjukka Riihimäki pääsee vihdoin halaamaan Erkkiä. Hän on noussut ruokalevolta. Erkki pääsee kuunteluoppilaaksi, kun Marjukan toinen seniorikuoro kokoontuu pianosaliin omiin harjoituksiinsa. Ulkona syksyinen myrskysää näyttää valoisammalta, kun kauniit syyslaulut soivat mielessä.

Lau lu on lääkettä kuva Anu Saikko

Missä olin, mitä tunsin, kun kuulin tämän laulun?

oitolaitosten kulttuuritoiminnan edistämisen läänintaitelija Ava Numminen oli mukana Miina Sillanpään Säätiön tutkimuksessa yhteistyössä Helsingin yliopiston kognitiivisen aivotutkimuksen yksikön ja Sibelius-Akatemian musiikkikasvatusosaston kanssa. Tavoitteena oli musiikkipohjaisen kuntouttamisohjelman kehittäminen muistihäiriöpotilaiden omaisten ja hoitajien käyttöön. Hankkeessa tutkittiin neuropsykologisin menetelmin musiikin vaikutuksia muistihäiriöisiin ja usein myös depressiivisiin vanhuksiin.

Lauluryhmiin arpomalla valittuihin vanhuksiin ja heidän hoitajiinsa saattoi kuulua myös sellaisia, joille laulaminen ei ollut luontevaa. Numminen painottaakin, että musiikki kuuluu kaikille taidoista riippumatta. – Tärkeintä ei ole se, miltä laulu kuulostaa, vaan yhdessäolo, toisiin tutustuminen. Musiikki toimii kuin fysiologinen lääke. Se virittää ihmistä, niin myös muistisairasta ihmistä. Arkikokemusten ja tutkimuksen perusteella tiedetään, että musiikki tyypillisesti vaikuttaa mielialaan ja vireystilaan, Numminen kertoo. Lauluryhmän tapaamisista tehtiin rentouttavia ja hauskoja. Laulamiseen liitettiin myös liikkeitä. – Ei sen niin väliä, jos käsi ei aivan noussut. Laulaminen sinänsä on jo liikuntaa. Se aktivoi keuhkot, kielen, huulet, kasvolihakset ja kurkunpään. Ryhti paranee ja hengitys voimistuu. Muistisairailla nielemiskyky ja puheen tuottaminen usein heikkenevät. Laulaminen auttaa usein ainakin hetkellisesti, Ava Numminen kuvailee. Laulu aktivoi aivot

Musiikki tuo mieleen muistoja. Missä tilanteessa olen kuullut tuon kappaleen? Tuttu, mieluisa melodia tuo mieleen voimakkaita tunteita, jopa hajuja ja makuja. Vahva muistikuva nousee myös muisti-

sairaan mieleen, mikä auttaa häntä linkittymään omaan menneisyyteensä ja saamaan kiinni hetkestä. Musiikin esiin nostamat tunnekokemukset voivat myös auttaa sairauden usein haurastuttamaa identiteetin tunnetta, muistamaan ”kuka minä olen”. – Kun kielellinen kommunikointi on heikentynyt, musiikin avulla voi toisinaan viestiä hämmästyttävän tehokkaasti. Koska aivot prosessoivat musiikkia hyvin laaja-alaisesti, laulaminen aktivoi aivoja monipuolisemmin kuin puhe, Numminen kertoo. Lauluryhmien vetäjällä oli ennalta suunniteltu ohjelma, mutta sitä muokattiin tilanteen mukaan. – Oli tärkeää antaa ihmisten kertoa, mihin kokemukseen laulu liittyi. Missä olin silloin, mitä tunsin? Numminen huomauttaa, että muistisairaiden hoidossa myös äänimaailmaan on kiinnitettävä huomiota. Alati pauhaava televisio tai radio vaikeuttaa kenen tahansa kommunikaatiota. Tarvitaan myös hiljaisuutta ja rauhaa. – Aika pienilläkin asioilla, kuten laulutuokioilla ennen ruokailua, viikoittaisella levyraadilla ja rauhallisella iltamusiikilla voidaan tuoda paljon hyvää muistisairaiden arkeen. Reija Kokkola

Uralla saa edetä Kutsumus tuo hoitoalalle hyviä ihmisiä. Fiksu työnantaja kattaa pöytään kunnon porkkanat. Paula Launonen kuvitus shutterstock

elsingin kaupungin sosiaalivirasto on kehittänyt ura- ja palkitsemismallin, jolla vanhustenhoitajia kannustetaan kehittämään sekä omia taitojaan että työyhteisön osaamista. Ensimmäisellä portaalla on vastavalmistunut, äskettäin taloon tullut hoitaja. Kokemuksen karttuessa sekä ammatillisen lisäpätevöitymisen myötä hän voi nousta portaita edelleen.

Jopa 250 euroa kuukaudessa Urapolkunsa alussa, kun hoitaja on muodollisen pätevyytensä lisäksi oppinut talon tavoille, hän on pätevä. Viiden vuoden työskentelyn ja 20 opintopisteen ammatillisen lisäkouluttautumisen myötä hän on taitava. Seitsemän työvuotta ja jonkin erikoisalueen 50 opintopisteen laajuinen koulutus nostavat hoitajan asiantuntijaksi. Pätevöityminen tuntuu myös palkkapäivänä. Taitavalle kaupunki maksaa henkilökohtaista lisää 150 euroa kuukaudessa, ja asiantuntijalle 250 euroa. – Meillä tarvitaan monenlaista osaamista. Tarvitsemme esimerkiksi hengellisen hoitotyön, muistisairauksien ja haavanhoidon spesialisteja, kertoo kehittämiskonsultti Minna Säilä. Monenlaisia osaajia Helsingissä on keksitty tehokas keino, jolla yhden osaaminen levitetään organisaatioon. Taitava saa käyttää 20 prosenttia ja asiantuntija 40 prosenttia työajasta kehittämiseen. Kaupunki palkkaa sijaisen

ja rahalla pitää palkita siksi aikaa, kun esimerkiksi haavanhoitoon erikoistunut hoitaja kiertää neuvomassa kollegoitaan. Järjestelmän haltuunottoa on harjoiteltu pari vuotta. – Tyytyväisiä olemme olleet. Viime vuonna laajensimme käytännön lähihoitajiin, ja nyt suunnitteilla on mallin ulottaminen fysioterapeutteihin, toimintaterapeutteihin ja sosiaaliohjaajiin. Tiimi löysi ongelman… Mielenkiintoiset haasteet ja raha toimivat kannustimina myös Etelä-Sipoossa. Kotihoidosta vastaava päällikkö Margita Uddström kertoo johtamisen erikoisammattitutkinnosta, jonka lopputyössä hän selvitti organisaationsa tärkeimmän kehittämiskohteen. – Yhdessä koko porukan kanssa päädyimme siihen, että omahoitajuus ei toteutunut suunnitellulla tavalla. Omahoitajan pitäisi tavata asiakkaansa vähintään kahdesti viikossa, mutta määrä jäi usein vähemmäksi.

”Tälläkin hetkellä yksi lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi. Koulupäiviltä hänelle maksetaan täyttä palkkaa.” Etelä-Sipoon kotihoidon asiakkaista 95 prosenttia on vanhuksia. – Heidän turvallisuutensa kannalta on ensiarvoista, ettei hoitaja muutu. Erityisesti muistisairaiden kohdalla pysyvyys on tärkeää, Uddström painottaa. …Ja korjasi sen yhdessä Ratkaisuksi kotihoidon tiimi kehitti järjestelmän, jossa jokaisella omahoitajalla on pysyvä tuuraaja. Jompikumpi pääsee aina asiakkaan luo. Pitkien välimatkojen paikkakunnalla tarvittiin myös aiempaa järjestelmällisempää reittisuunnittelua.

– Hoitotiimi suunnittelee yhdessä koko viikon asiakaskäynnit. Eri vuoroissa työskentelevät näkevät tilanteen yhteisestä vihosta, johon käynnit merkitään. Uddström kiittää työnantajansa koulutusmyönteisyyttä. Suositus on, että jokainen osallistuu vähintään kolmena päivänä vuodessa ammatilliseen lisäkoulutukseen. Työaikaa voi käyttää myös tutkintoon johtavaan koulutukseen. – Tälläkin hetkellä yksi lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi. Koulupäiviltä hänelle maksetaan täyttä palkkaa. Henkilökohtaista palkanlisää sairaanhoitajat ja lähihoitajat voivat Sipoossa saada 70-140 euroa kuukaudessa. Osaamiselle oikea hinta Hallintotieteilijä Susanna Raivio toivoo, että työn vaativuuteen ja yksilölliseen osaamiseen perustuva palkkaus yleistyisivät julkishallinnossa. Vuonna 2008 Tampereen yliopistoon valmistuneessa gradussaan hän tutki kannustavan palkkauksen vaikutuksia. – Mielestäni palkan perusteena pitää olla työn vaativuus, koulutus ja henkilökohtainen osaaminen. Taulukkopalkkojen sijaan jokaisen palkka pitäisi yksilöllisesti keskustella. Raivio on ilahtuneena havainnut, ettei vanhusten huonoa kohtelua ja henkilöstön kuormitusta korostava valitus ole ainoa juonne julkisessa keskustelussa. Positiivistakin puolta kuvataan, ja työn laatua kehitetään. Muutos on alkanut Tutkija uumoilee, että hoiva- ja hoitoala muuttuu perusteellisesti lähivuosina. – Tällä alalla työn sisältö tarjoaa tekevälle ja empaattiselle ihmiselle vahvan motivaation. Se ei kuitenkaan yksin riitä, kun parhaista resursseista joudutaan kilpailemaan muiden alojen kanssa. Raivion mielestä mehevimmät porkkanat pitäisi tarjota hoitajille, jotka osaavat kuunnella ja tulkita asiakkaidensa tarpeita. Vuorovaikutustaidoilta vaaditaan paljon, kun asiakas on sairas ja kommunikointikyvyiltään vajavainen. – Vanhustyö ei voi olla halki poikki ja pinoon -liukuhihnarutiinia. Kappaleiden mittaamisesta ja mekaanisesta tilastoinnista on siirryttävä laadulliseen mittaamiseen ja asiakkaan hyvinvoinnin arviointiin.

Kruunu kannustaa sorvin ääreen Ruotsissa oloneuvos on yhä harvinaisempi ilmiö.

uonna 2006 noin 75 000 eläkeikäistä teki ansiotöitä Ruotsissa. Vuonna 2009 töissä käyvien 65–74-vuotiaiden määrä oli jo 120 000, 18 prosenttia ikäluokan miehistä ja 9 prosenttia naisista. Ruotsalaisviranomaiset ovat etsineet selitystä eläkeikäisten työhalujen kasvulle. Miksi käyrä lähti nousuun kansainvälisen finanssikriisin ja laman vuosina, kun vielä 2000-luvun alkupuolella yleinen trendi oli mahdollisimman aikainen eläköityminen? Keskeisiä tekijöitä ovat eläkeikäisten aiempaa korkeampi koulutus sekä parempi terveys. Mitä kovempi kunto ja mitä mielenkiintoisempi tehtävä, sitä todennäköisemmin henkilö mieluummin jatkaa ansiotyössä kuin heittäytyy kiikkustuoliin. Porkkanoita työntekijälle ja työnantajalle

Pelkästään yksilölliset tekijät eivät ilmiötä selitä – taustalla on myös työhön kannustava politiikka. Vuodesta 2007 alkaen verottaja on suosinut yli 65-vuotiaiden työssäkäyntiä suopealla verotuksella. Mitä enemmän eläkeläinen tienaa, sitä hellemmin verottaja häntä kohtelee. Eläkeläisen tuloverovähennys on 20 prosenttia aina 100 000 kruunuun (10 896 euroon) asti. Mikäli tuloja on 100 000–300 000

kruunua (10 869–32 688 euroa) vuodessa, on tuloverovähennys viisi prosenttia tuloista. Esimerkiksi ruotsalainen eläkeläinen, jolla on 120 000 kruunun (13 075 euron) työtulot ja 100 000

1946-1984, on työnantajan vastuu 31 prosenttia. Myöhemmin parempi eläke

Ruotsalainen eläkejärjestelmä kannustaa ihmisiä jatkamaan töissä

Tyypillinen yli 65-vuotias töitä paiskiva ruotsalainen on hyvin koulutettu, perheetön ja terve mies. Usein hän on yrittäjä.

kruunun (10 869 euron) eläketulot, saa tuloverovähennystä yhteensä 21 000 kruunua (2 288 euroa) vuodessa. Ikäihmisten työllistymistä tukee myös työnantajille tarjottu porkkana: palkatessaan yli 65-vuotiaan työntekijän yritys säästää lakisääteisistä maksuista. Jos työntekijä on syntynyt vuosina 1938-1945, osallistuu työnantaja sosiaaliturvan rahoitukseen summalla, joka vastaa kymmentä prosenttia henkilön palkasta. Mikäli työntekijä on syntynyt vuosina

mahdollisimman pitkään tarjoamalla sitä paremman eläkkeen, mitä myöhemmin eläkkeelle jäädään. Jos esimerkiksi 25 000 kruunua (2 740 euroa) kuukaudessa ansaitseva henkilö jää eläkkeelle 61-vuotiaana, hänen eläkkeensä on 12 440 kruunua (1 355 euroa) kuukaudessa. Mikäli hän jää eläkkeelle 65-vuotiaana, eläke on 17 280 kruunua (1882 euroa). Jos hän jatkaa töissä 68-vuotiaaksi, 22 410 kruunun (2 441 euroa) kuukausieläke pitää tulotason likipitäen työvuosien tasolla. Paula Launonen

ja taas on ruatsissa parempi!

paula launonen kuva virpi lehtinen

”

Christerin kolme kesää

Helmikuussa oli ensimmäinen, kun vietin kolme viikkoa Argentiinassa. Toinen oli Suomen perinteinen. Kolmas on marraskuu, jolloin taas avaan tutun milongan oven Buenos Airesissa.

Aloitin tanssiharrastuksen kymmenen vuotta sitten. Vasta nyt olen saavuttanut riittävän kypsyyden ja herkkyyden päästäkseni vähitellen sisään argentiinalaiseen tangoon. Nyt eläkeläisenä elämäni on pelkkää tanssia. Aamulla hampaita harjatessani vetristän jalkapohjia. Päivällä harjoittelen uusia kuvioita. Illat vietän kursseilla, joko oppilaana tai muita opettamassa.” Christer Jansén, 70, emeritusprofessori & seuratanssinohjaaja

Hiljaisuutta baarista

Jos baari tarjoilee t채ydellist채 hiljaisuutta tai lintujen laulua, kannattaako sinne poiketa? Ehdottomasti. Kirsi Riipinen kuvat Peak press ja Pfizer

asettaisivat kuulokkeet korvilleen ja halutessaan valitsisivat kuuden menun listalta täyden hiljaisuuden, jonka takaavat kaiken ympärillä olevan hälyn pois sulkevat vastamelukuulokkeet. Vaihtoehdoiksi valikoituivat meren kohina, puron solina, lintujen laulu, sateen ropina tai takkatulen rätinä. Hiljaisuuden baari lähti omalle roadshow-kierrokselleen pääkaupunkiseudun ostoskeskuksiin, keskelle kiivainta joulushoppailua. Palaute oli pelkkää plussaa: ihmiset ilahtuivat, kun pääsivät rentoutumaan hetkeksi, pois hälystä ja kiireestä. Hyvästit hötkyilylle – Jotta voimme hyvin, meidän pitäisi pystyä säännöllisesti hiljentymään. Meteliä maailmassa riittää kyllä, samoin kuin pullollaan merkintöjä olevia kalentereita. Vaikuttaa siltä kuin todistelisimme omaa olemassaoloamme ja tärkeyttämme kiireisyydellä, Lockmer pohtii. Onneksi moni on jo hyvästellyt turhan hötkyilyn. Samalla on ryhdytty hakemaan hiljentymistä ja hiljentämistä, trendiksi asti. Ajatelkaapa vaikka downshiftausta, slow movementia tai vaikka slow foodia, niissä kaikissa hiljennytään ja hiljennetään tahtia. Hiljaisuuden baarin ideoijat pohtivat, miten ihmiset saisi keskeltä kiirettä hiljentymään.

nko hiljaisuus nykyajan luksustuote, sellainen, joka on vain harvojen ulottuvilla? Eikö jokainen kuitenkin tarvitsisi omia hiljaisia hetkiä? Me kaikki tiedämme, että mitä tiukemmin hälinä ja kiire ovat päällä, sitä enemmän kaipaamme omaa hiljaista rauhan hetkeä. Ryhmä Pfizerin työntekijöitä pohti hiljaisuuden merkitystä, kun he ideoivat keinoja lisätä erityisesti suomalaisten henkistä hyvinvointia. Taustalla oli Maailman tervein kansa 2015 -hanke. Sen tavoitteena on, kuten nimikin sanoo, auttaa suomalaiset maailman terveimmäksi kansaksi vuoteen 2015 mennessä. Syntyi idea hiljaisuuden baarista, paikasta, johon ihmiset voisivat helposti ohikulkumatkallaan poiketa kuuntelemaan – hiljaisuutta. – Pohdimme, että ehkä täydellinen hiljaisuus voisi olla osalle meistä liiankin outo. Eikö baarissa voisi kuunnella myös muita meditatiivisia, lähinnä luontoon liittyviä ääniä, kertoo ideointiin osallistunut Pfizerin Carolina Lockmer. Malli oli koossa: baariin tarvittiin hiljaisuuden ja luontoäänien lisäksi pöytä ja jakkaroita. Baariin poikkeavat

Hiljentyminen on yksi perustarpeistamme.

Miten pystyn hiljentämään? Hiljentämiseen on monia hyviä tapoja, vaikka hiljaisuuden baari ei olisikaan juuri nyt auki. Siinä auttavat seuraavat: Älä yritä tehdä itse kaikkea. Lopeta ylihuolehtivaisuus. Opettele irrottautumaan ja luopumaan. Pyydä apua, kun tarvitset sitä. Huolehti fyysisestä kunnostasi. Älä eristäydy. Mieti, mikä on tärkeää. Karsi turha. Opettele sanomaan ei. Hae elämänlaatua, älä elintasoa. Älä murehdi turhia. Muista huumori, ilo ja nauru! Tavoittele kohtuullisuutta. Kuuntele itseäsi, kehoasi ja tunteitasi. Tee rohkeasti tarvittavat muutokset.

– Kun selvitimme hiljaisten hetkien tärkeyttä, opimme, että hiljentyminen on yksi perustarpeistamme. Minulle tämä oli yllätys vaikka toisaalta hyvin helppo ymmärtää. Moni baaria kokeillut innostui jäämään rauhasta nauttimaan pidemmäksi aikaa kuin oli ajatellut ja kuunteli hiljaisuuden lisäksi useita luonnon ääniä. Muistomatkoja vanhuksille Kiittävästä palautteesta rohkaistuneena baarin pyörittäjät ovat alkaneet suunnitella projektilleen uusia mahdollisuuksia. Ostoskeskusten lisäksi baarin antimia voisi tarjoilla vanhusten hoitokodeissa. – Uskomme, että hiljentymisen mahdollisuutta osaisivat arvostaa vanhusten lisäksi myös hoitajat ja omaiset, Carolina Lockmer sanoo. Aluksi hiljaisuuden baaria on tarkoitus kokeilla yhdessä hoitokodissa. Hän ennustaa, että tilausta baareille voisi olla enemmänkin. Hoitohenkilöstö saattaisi hyvinkin arvostaa lyhyttä katkaisua tiukasta arjesta. Vanhukset puolestaan eivät aina pysty päättämään siitä, millaisia ääniä kuulevat ympäriltään. Vaikka luonto olisi kuinka rakas, sinne ei välttämättä pääse. Baarin kuulokkeet korvilla heillä olisi mahdollisuus päästä muistomatkalle vaikka metsään tai merenrannalle. Ja niistä voisi jutella yhdessä omaisten kanssa. – Luonnon ääni voi viedä menneeseen tunnelmaan tai johonkin tärkeään elämän vaiheeseen. Dementiassakin äänimaisema hiipuu viimeisenä.

REIJA KOKKOLA kuva virpi lehtinen

Viisautta vanhuksilta

Sairaanhoitaja Annika Lönnberg

”

Olen työskennellyt 14 vuotta Sipoon Kotihoidossa, ja asiakkainani on pari sataa vanhusta. Jokainen heistä on minulle tärkeä. Missään muussa työssä tuskin saa yhtä vilpitöntä ja sydämellistä kiitosta kuin vanhusten parissa. Työni on niin palkitsevaa jo sinänsä, että joskus huomaan miettiväni teenkö oikeastaan työtä lainkaan. Minulle maksetaan palkkaa siitä, että saan hoitaa ja kohdata arvokkaita, viisaita ja sydämellisiä ihmisiä. Olen työssäni saanut vanhuksilta niin paljon viisautta elämää varten, etten tiedä miten muuten olisin ikinä kaiken tuon saanut kuulla. He kertovat omasta elämästään esimerkkejä, mitä ehkä olisi pitänyt tehdä toisin tai mikä on mennyt juuri oikein. Pyrin siirtämään tämän viisauden omaan elämääni. Olen myös heidän kauttaan oppinut valtavasti Suomen ja Sipoon historiasta.

”

Niinhän se on, että nykyiset järjestelmät tuottavat nykyisiä tuloksia.

Alan terminologiaan voisi myös hieman kiinnittää huomiota. Kuinka moni työikäinen käy viriketoiminnassa?

Entäpä jos vanh ustyöhön palkattaisiin luovia johtajia? Aku An kka aikoin aan opetti, ettei munkkirinkilää kann ata väkisin yrittää tun kea säästöporsaaseen. Kyllä näissä vanh usasioissakin voitaisiin jo vihdoin kokeilla jotakin uutta.

Eikä muuten vanhusten palvelutalon kahvilan oikeasti tarvitsisi näyttää sairaalan steriililtä kanttiinilta. Sehän voisi olla kaupungin houkuttelevin kahvila! Mutta oppia ikä kaikki... ja ASENTEELLA eteenpäin! 65

Koonnut Tiina Ruulio

Edessä iloinen juttu

Uutta virtaa ikäneidoilta

anheneminen ei ole ollenkaan surullista eikä mitenkään juhlavaakaan. Väistämätöntä se kyllä on, mutta ei välttämättä kohtalonomaisella vaan jopa iloisella tavalla. Näin otetaan vanheneminen vastaan vuonna 2008 ilmestyneessä runoantologiassa Pää tallella. Siihen on koottu runoja ja runonomaisia tekstejä maamme tunnetuimmilta kirjailijoilta alkaen Bo Carpelanista ja Viljo

Kajavasta ja päätyen lauluntekijöihin Juha Watt Vainioon ja Juice Leskiseen. Koosteesta löytyy vakaviakin tekstinpätkiä, joissa kuoleman lähestyminen ja yksinäisyys tunkeutuvat pintaan, mutta pääilme antologiassa on kuitenkin kaukana vanhenemisen glorifioinnista ja mystifioinnista. ”Mummo ottaa päivätansseista vaarin”, runoilee Leskinen, ja Kyllikki Villa tuntee vanhenemisen niin hupsuna ja kevyenä asiana, että sille tulee juoda samppanjaa. Oikea on siis asenne. Edessämme on iloinen juttu. On se huomattukin. Antologiasta on otettu jo kolme painosta. Pää tallella. Runoja ikääntyville. Toim. Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto. Lasten Keskus 2008. 250 s.

otta ikääntyviin miehiin saataisiin uutta virtaa, ei tarvita niinkään aiempia kokemuksia kuin sukkelaa sattumaa. Näin onnellisesti käy kahdeksaakymppiä läheneville siskoksille Tildalle ja Elidalle naapuriin muuttavan vanhanpojan Alvarin hahmossa. Alvar saa nimittäin koko lähiympäristönsä, niin kasvit kuin eläimetkin, kukoistamaan ennennäkemättömän uljaalla tavalla. Salaisuus paljastuu ja on siitä metka, että se on puristettavissa pieneksi pilleriksi, jonka suun kautta nautittuna pitäisi antaa miehelle kuin miehelle kummasti uutta ns. potkua. Ja tästä ikäneitomme saavat loistavan liikeidean... Pieni potenssipuoti on Karin Holmqvistin ensim-

mäinen suomennettu teos. Sitä on myyty Ruotsissa jo 150 000 kappaletta eikä ihme. Se on iloinen, vähän anarkistinenkin kirja ennen niin tabuna pidetyistä aiheista kuten vanhapiikuudesta ja potenssista kuin myös niiden merkillisestä kohtaamisesta. Karin Brunk Holmqvist: Pieni potenssipuoti. Suom. Raija Rintamäki. Bazar 2011, 220 s.

Virtaa musiikistakin

usiikin on havaittu aktivoivan ja piristävän niin vanhuksia kuin lapsiakin. Viimeksi tätä todistavat musiikkipedagogi Heidi Ketolan kokemukset. Hän kiersi puolen vuoden apurahan turvin hankolaisia palvelutaloja ja päiväkoteja ja järjesti niihin noin 150 musiikkituokiota. Palaute oli niin hyvää ja kannustavaa, että hän päätti puolen vuoden

jälkeen jatkaa toimintaa ja laajentaa sen koko maahan. Näin syntyi Virtaa Musiikista -hanke. Sen ideana on houkutella mukaan yrityksiä, jotka kustantavat musiikkiesityksiä oman toiminta-alueensa julkisissa toimipisteissä kuten juuri vanhusten palvelutaloissa ja päiväkodeissa. Kesällä musiikki virtasi Tampereen sähkölaitoksen tilaamana

17 eri esityksenä tamperelaisissa palvelutaloissa ja myös vähän sitä ennen Seinäjoella, jossa kustannuksista vastasi Seinäjoen Energia. Lokakuun alussa Virtaa Musiikista -hanke eteni Kurikkaan Pohjanmaan Kalusteen ja Kurikan Osuuspankin sponsoroimana. Yrittäjät, hypätkää virtaan mukaan. Siitä on pr-hyötyä teille ja paljon iloa muille.

uula Lahti on palkittu esimerkilliseksi vanhustyön johtajaksi Suomessa. Hän työskentelee Vantaan vanhus- ja vammaispalveluiden hoiva-asumisen palveluiden ylihoitajana. La Carita -säätiön ensimmäistä kertaa myöntämä 2500 euron palkinto myönnetään ansioituneelle tehyläiselle vanhustyön johtajalle. Miksi esimerkillinen vanhustyön johtaja valitaan, Tehyn vanhustyön asiantuntija Tuulariitta Ruontimo?

– Palkinnon avulla haluamme lisätä vanhustyön arvostusta, joka ei tällä hetkellä ole kovin korkealla. Vanhusten parissa tehdään paljon hyvää työtä, jota ei nosteta pinnalle. Millä perusteilla vanhustyön johtaja valitaan?

– Halusimme valita ihmisen, joka on toiminnallaan lisännyt vanhustyön arvostusta ja edistää sitä käytännön toimilla työssään. Yksi kriteeri on vanhusten toimintaympäristön parantaminen, esimerkiksi se, että rakennukset suunnitellaan viihtyisiksi. Kuka valitsee palkinnon saajan?

– Meillä oli neljästä ihmisestä koostuva valitsijaraati, jossa oli mukana sekä La Carita -säätiön että Tehyn edustajia. Aluksi valitsimme yhdeksän ehdokasta, joiden valinnassa kuultiin myös työyhteisöjä. Toivomme, että palkinnon myöntämisestä tulisi jatkuva käytäntö. Miltä tuntuu saada tällainen palkinto, ylihoitaja Tuula Lahti?

– Tuntuu hienolta, että olen onnistunut työssäni, ja se näkyy myös ulkopuolella.

Vanhustyön arvostus Nousuun palkinnon avulla Paula Launonen kuva Annika Rauhala

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä asioita vanhustyön johtamisessa?

– Vanhuksen arvostus ja kunnioitus ovat aina tärkeimpiä. Käytännön työssä on tärkeää, että vanhuksen on hyvä olla ja hänellä on riittävästi virikkeitä. Johtamisessa pidän olennaisena sitä, että jokainen työntekijä tietää oman tehtävänsä ja voi myös vaikuttaa työhönsä. Pyrin siihen, että työntekijät tulevat kuulluiksi jo työn suunnitteluvaiheessa. Miksi halusit vanhustyön johtoon?

– Hain ylihoitajan tehtävään 2,5 vuotta sitten ja ilokseni sain sen. Olen ollut aiemmin erikois- ja akuuttisairaanhoidossa, jossa olen hoitanut paljon myös vanhuksia. Koen työn vanhusten parissa tärkeäksi.

Koonnut Tiina Ruulio

Älä koskaan anna periksi

kääntyminen ei merkitse kaiken loppua vaan uuden alkua. Mahdollisuuksia on ihmisellä aina kasapäin. Tämä on pähkinänkuoreen ahdettuna tsekkiläisen Jan Sverákin elokuvan Elämä kierrättää pääsisältö. Sekin on eräänlainen kasvukertomus, mutta kovin erilainen kuin edellinen elokuva. Tässä komediassa (tragikomediassa?) vanha opettaja leipääntyy perin juurin ammattiinsa ja lähtee kokeilemaan voimiaan

erilaisissa hanttihommissa. Hän päätyy pullonpalautusta hoitavaksi työntekijäksi erääseen myymälään, kunnes sinne tulee pullonpalautusautomaatti... Elokuvan voima on sen hyväntahtoisuudessa ja hyväntuulisuudessa. Elämänilo, kyky rakastaa ja kyky tulla rakastetuksi eivät katoa ihmisestä koskaan, kunhan asenne on oikea. Erityisen suositeltava elokuva on niille liian monille, jotka ovat mielestään näh-

Historian suurmies

neet ja kokeneet jo kaiken. Ei se ole yhtään niin. Elämä kierrättää. Pääosissa Zdenek Sverák, Tatiana Vilhelmová, Daniela Kolaróva. Ohjaus: Jan Sverák. Tsekki. Valmistusvuosi 2007.

Suuri pieni kasvutarina

uuri ja kömpelö tavis Germain tapaa puistossa sattumalta vanharouva Margueritten, joka lukee Germainille Camus’n Ruttoa. Tapaaminen johtaa toiseen, kolmanteen... ja vähitellen Germainille avautuu kirjallisuuden rikas maailma. Päiväni Marguerittan kanssa -eloku-

van katsojalle avautuu myös tie Germainin menneisyyteen, josta paljastuu surullisia syitä miehen saamattomuuteen ja alistuneisuuteen. Uusi tuttavuus ja sen myötä kohoava itsetunto tekevät kuitenkin tehtävänsä, ja pala palalta Germain kokoaa elämänsä sirpaleet yhteen ja kasvaa takaisin kokonaisen ihmisen mittoihin. Elokuva on vivahteikas ja erinomaisen ”ranskalainen” tarina taiteesta, sosiaalisen verkon voimasta ja ihmisen henkisestä kasvusta. Pääosan esittäjät, legendaarinen Gérard Depardieu ja Gisèle Casadesus ovat aivan fantastisia rooleissaan. He tekevät tästä sympaattisesta pikku kasvukertomuksesta suuren matkan elämän peruskysymysten äärelle. Päiväni Margueritten kanssa. Pääosissa Gerard Depardieu, Gisele Casadesus, Claire Maurier. Ohjaus: Jean Becker. Ranska, valmistusvuosi 2010.

llan Karlsson ei ole niitä tavallisimpia vanhuksia, kun karkaa kunniakseen järjestetyiltä satavuotiskekkereiltä ja joutuu uskomattomiin seikkailuihin pakomatkansa aikana. Mutta se ei ole mitään sen rinnalla, mitä miehen aiemmasta elämästä vähitellen paljastuu. Hän on nimittäin ollut eri rooleissaan vaikuttamassa ratkaisevasti maailmanhistorian kulkuun, koska on ollut hyvää pataa muun muassa generalissimus Stalinin, puhemies Mao Tsetungin, kenraali Francon ja rakkaan johtajan Kim Jong Illin kanssa. Onpa hän vaikuttanut myös Albert Einsteinin ajatuksiin... No, kyseessä on tietenkin absurdin huumorin mutta samalla myös osuvan yhteiskuntakritiikin täyttämä kirja, joka on Ruotsissa saavuttanut suuren menestyksen. Satavuotiasta Allan Karlssonia on ehditty verrata jo Peppi Pitkätossuun – sillä erotuksella vain, että Peppi on Allanin rinnalla tosikkomainen pikkuvanha tyttö! Kannattaa kuitenkin huomata, että pelkkää ilveilyä ei Allanin karkumatka ole. Paitsi yhteiskuntakritiikkiä se sisältää myös tarkkaa analyysia 1900-luvun historian dramaattisista käänteistä. Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi. Suom. Raija Rintamäki. WSOY 2011. 384 s.

Oikea ruoka

tuo elämään laatua Monipuolinen ruokavalio on avaintekijä ikäihmisten kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. On myös tärkeää säilyttää ilo ja herkullisuus ruuassa, ohjeistaa Raision ravitsemusasiantuntija Marja Vakkuri. Kalle Kirstilä Kuvat Robert Seger

Lisää reseptejä ikäihmisille Laaksonheimo kertoo laittavansa ruokaa itselleen ja vaimolleen lähes päivittäin. Hän vastaa myös kaupassakäynneistä. Suureksi ruokaharrastajaksi hän ei kuitenkaan julistaudu. – Ruokailu ei ole minulle päivän suuri kohokohta, vaan yksi rutiini muiden joukossa. Haluan, etteivät ruuanlaitto ja ostokset vie liikaa aikaa ja vaivaa, joten suunnittelen asiat aika tarkkaan. Kuluttajaneuvoja Pia Nieminen kertoo suunnitelleensa nyt valmistettavaksi kaksi ruokaa. Aamu-, ilta- tai välipalaksi soveltuva marjainen tuorepuuro valmistuu parissa minuutissa, eikä siihen tarvita edes liettä. Lämpimäksi ruuaksi on luvassa uunissa paahdettuja vihanneksia, jotka tarjoillaan keitettyjen ohrahelmien kanssa. – Helppo ja monikäyttöinen ruoka, hän lupaa. Vihannesten pilkkomisen lomassa Jarmo Laaksonheimo harmittelee, kuinka vähän ikäihmisille sopivia, hyviä ja yksinkertaisia perusruoka-

ohjeita on tarjolla. – Lehdet, kirjat ja televisio ovat täynnä ohjeita, joilla keittiömestarit briljeeraavat. Itselläni on käytössä äitini aikanaan käyttämä 30-luvun kotiruokakirja, jossa on kaikki minulle tärkeät kotiruokaohjeet. Kurkistus jääkaappiin Laaksonheimon jääkaapista löytyy aina ainakin hapanmaitotuotteita, raejuustoa ja hapankaalia. Etenkin hapankaalia hän ylistää innokkaasti. – Se tekee hyvää myös vatsalle. Ei tarvitse ottaa maitohappoja pilleristä kun syö hapankaalia. Lämpimänä en siitä kyllä pidä, vaikka sitä Saksassa useimmiten niin syödäänkin. Myös keitot ovat hänen suosiossaan. Eineksistäkin löytyy hyviä juttuja joita voi muunnella. – Yksi suosikkini on pinaattikeitto, johon lisään vielä reilusti pakastepinaattia.

Omien ruokailutottumustensa Jarmo Laaksonheimo uskoo muuttuneen eläkkeellä aikaisempaa kevyemmiksi. – Kasvisten ja kalan osuus on varmasti kasvanut. Maku ja rytmi ratkaisevat Kun kasvikset – sipulit, porkkanat, paprikat, kesäkurpitsat ja sienet – on pilkottu, kuluttajaneuvoja Pia Nieminen siirtää ne kulhoon ja sekoittaa joukkoon öljyn, suolan ja pippurin. – Valkosipulikin sinne kyllä sopii. Jarmo Laaksonheimo on vanhemmalla iällä ryhtynyt käyttämään mausteita rohkeammin kuin ennen. – Välillä tykkään tehdä pieniä kokeiluja. Vaimon maku on vähän konservatiivisempi, hän varmasti söisi mielellään karjalanpaistia useammin. Raision ravitsemusasiantuntijan Marja Vakkurin mukaan ikäihmisten ruokailusta puhuttaessa maku unohdetaan aivan liian usein.

Ruoka ja hyvinvointi

aision kuluttajaneuvoja Pia Nieminen on kutsunut keittiöön vieraakseen Jarmo Laaksonheimon. 79-vuotiaalle miehelle talo on tuttu, sillä hän teki pitkän työuran myllyteollisuudessa ennen jäämistään eläkkeelle 90-luvun lopulla. Jarmo Laaksonheimo ei hätkähdä joutumista kauhan varteen. – Olisitte vain ilmoittaneet, että täällä kokataan, niin olisin tuonut oman essun mukanani, hän tokaisee reippaasti.

1. Pyri pitämään ruokavalio monipuolisena, värikkäänä ja maistuvana. Hyvä ruoka tekee hyvää sekä keholle että mielelle. 2. Iän myötä aterioiden koko pienenee, jolloin välipalojen merki-

tys korostuu. Säännöllinen ateriarytmi helpottaa riittävää energian ja proteiinin saantia.

3. Täysjyväviljavalmisteiden sisältämä kuitu pitää vatsan virkeä-

nä. Jos leivän syöminen on hankalaa, kokeile puuroja tai ripottele leseitä jogurtin tai viilin sekaan.

4. D-vitamiinilisää kannattaa käyttää ympäri vuoden (20 mikrogrammaa/vrk). 5. Muista juoda riittävästi, noin 5-8 lasillista juomaa päivässä. 6. Liikunta ylläpitää lihaskuntoa ja piristää mieltä. Energiankulu-

tuksen lisääntyminen ja ruokahalun paraneminen edistävät myös hyvän ravitsemustilan säilymistä.

Jarmon ruokapäivä Aamupala kello 7

”Teen joka aamu vehnälese–ruislese–vehnänalkio-sekoituksen haaleaan veteen ja nautin sen. Aamupalaan kuuluvat myös kahvi, ruisleipä, juustoa ja paljon tomaattia.” Välipala noin kello 11

”Usein jotain hedelmiä. Pidän etenkin omenasta, kiivistä, khakista ja pomelosta.” Lounas kello 13-14 maissa

”Tyypillinen lounas voi olla vaikka paistettua lohta tai silakkaa. Lisukkeina on usein hapankaalia ja raejuustoa. Käytän myös paljon kaaleja, etenkin parsakaalia. Keitot ovat myös suosikkejani, etenkin pinaattikeitto, sipulikeitto ja porkkanakeitto.” Iltapala kello 19

”Tummaa leipää, juustoa ja hedelmiä. Usein illan aluksi otan lasin punaviiniä. Pyrin syömään joka päivä myös erilaisia pähkinöitä ja tummaa suklaata.” Jarmo Laaksonheimo, 79, laittaa ruokaa itselleen ja vaimolleen lähes päivittäin. Kuluttajaneuvoja Pia Niemisen keittiössäkin kokkaaminen käy ketterästi.

– Loppujen lopuksi se on kuitenkin kaikkein tärkein asia, sillä jos ruoka ei maistu, ei sillä ole terveysvaikutuksiakaan. Tällä kertaa käytämme ruokaan tuoreita kasviksia, mutta Vakkurin mukaan myös pakastetut kasvikset ovat hyvä vaihtoehto, jos ei jaksa käsitellä kasviksia alusta asti itse. – Ei tarvitse tavoitella täydellisyyttä, kunhan ravitsemuksen perusasiat ovat kunnossa. Tärkeätä on

arjen säännöllinen ruokarytmi, joka auttaa pitämään ravinnonsaannin riittävänä silloinkin, kun ruokahalu on laskenut. Kyllä maistuu Uunista tulvii jo herkullinen tuoksu. Tuorepuuro on valmistunut kasvisten kypsyessä sananmukaisesti kädenkäänteessä. Nyt maistamaan! Uunikasvikset saavat hyväksynnän kaikilta. Jarmo Laaksoheimon toivo-

muksesta lisätty runsas valkosipuli ei maistu lainkaan väkevänä. Etenkin paprikoista on tullut herkullisen makeita uunissa. Ohrahelmiä pidetään monipuolisena lisäkkeenä, joka sopisi myös esimerkiksi kanan kanssa. Leseistä, marjoista ja jogurtista valmistettu tuorepuuro yllättää testiryhmän: maku on täyteläinen, mutta raikas. – Voisin hyvin ajatella tekeväni tätä vaikka iltapalaksi, Jarmo Laaksoheimo suunnittelee.

Torino-ohrahelmiä ja paahdettuja uunikasviksia ( 4 annosta) Uunikasvikset: 1 punasipuli 2 eri väristä paprikaa 1 pieni kesäkurpitsa (n. 350 g) 3 porkkanaa 150 g herkkusieniä ( 1-2 valkosipulinkynttä) 1/2dl rypsiöljyä 1 tl suolaa 1 tl rouhittua mustapippuria 1 tl kuivattua basilikaa Ohrahelmet: 1 l vettä 2 dl Torino Ohrahelmiä 1 kasvisliemikuutio Pinnalle: persiljaa, minitomaatteja, oliiveja

1. Halkaise ja viipaloi sipuli puolirenkaiksi. Lohko paprikat, kuutioi kesäkurpitsa, ja viipaloi porkkanat, herkkusienet ja valkosipulinkynnet. 2. Laita kasvikset kulhoon. Lisää kulhoon öljy ja mausteet. Sekoita hyvin. 3. Levitä kasvikset uunipannulle leivinpaperin päälle. Kypsennä 200 asteessa noin 20 minuuttia. Kypsymisaika riippuu kasvisten koosta. 4. Kuumenna vesi kiehuvaksi. Lisää liemikuutio ja ohrahelmet. Anna kiehua hiljalleen kannen alla välillä sekoittaen 15 minuuttia. Valuta. 5. Kaada kypsät ohrahelmet uunipellille kypsien kasvisten joukkoon. Sekoita varovasti. 6. Laita tarjoiluastiaan. Koristele pinta hienonnetulla persiljalla, halkaistuilla minitomaateilla ja oliiveilla. Nauti sellaisenaan salaatin kanssa tai tarjoa liha-, kala- tai kanaruoan lisäkkeenä.

Marjainen tuorepuuro (2-3 annosta)

1 pieni banaani 1 dl mansikoita 1 dl vadelmia 1/2 dl Elovena plus vehnänalkioita 1 dl Elovena plus kauraleseitä 2 dl maustamatonta jogurttia 1-2 rkl sokeria Viipaloi banaani ja mansikat. Sekoita kaikki aineet keskenään. Anna maustua hetki kylmässä. Nauti aamu-, väli- tai iltapalana.

sukupolven yhteys ...on elämän perusviitekehys, sanoo kirkon perheasiain eläkkeellä oleva johtaja Martti Esko. Pertti Jokinen

aitsi teologi ja pappi Martti Esko on myös perheterapeutti. Hänellä on siten kokemusta myös hoitot yöstä. Hänen väitöskirjansa käsitteli isyyttä, ja perheasioita hän on puinut ja puntaroinut myös jo kolmanteen painokseen ehtineessä teoksessaan Myytti ja muutokset. Kun Martti Esko sanoo, että privatisoituminen ja eristäytyminen on aivan onnetonta niin ikääntyvien ihmisten kuin lastenkin kannalta, hänen mielipiteellään on painoarvoa. Eikä se ole pelkkä mielipide. Asiasta on tutkittua tietoakin. – Me kaikki tarvitsemme toi-

siamme. Norjalainen tutkimus osoitti jo 1980-luvulla, että sukupolvien eristäminen toisistaan on myös meille suomalaisille aivan väärä tie. Tärkeää on nimenomaan se, että sukupolvien väliset kanavat pidetään auki. Perinteen kantajia

Esko muistuttaa, että vielä sotien jälkeen varsinkin maaseudulla isovanhemmilla oli tärkeä rooli perheyhteisössä. Itsekin hän kertoo olleensa miltei enemmän mummolan kuin omien vanhempiensa poika. – Se on värittänyt omaakin elämääni ja pitänyt nämä arvot korkealla. Vasta viime vuosikymmenien aikana on perusperheeksi muotoutunut kahden sukupolven – vanhempien ja lasten – ydinperhe. Osin siihen johti muuttoliike 70- ja 80-luvuilla, mutta

oli siinä muutakin. – Eräässä vaiheessa isovanhempia pidettiin suorastaan vaarallisina lapsen kehitykselle. Heidän koettiin vain häiritsevän perheen luontaisia suhteita. Esko on jyrkästi toista mieltä. Hän näkee isovanhemmat – ja yleensä seniori-ikäiset ihmiset – tärkeinä perinteen kantajina ja tietojen ja taitojen jakajina. Erityisesti isoisillä on hänen kokemuksensa mukaan hyvä kyky löytää yhteys lapsiin, niin poikiin kuin tyttöihinkin. Tärkein viitekehys

Paluuta uuteen suurperheeseen ei tietenkään ole, mutta Esko pitää siitä huolimatta tärkeänä, että vanhemmat ihmiset, nuoret ja lapset voisivat toimia yhteisössä yhdessä ja vuorovaikutuksessa toisiinsa.

Kylä kaikille sukupolville

uolenkoski on Kymijoen varrella Pohjois-Iitissä sijaitseva noin 500 asukkaan kylä, jossa on meneillään seniorikylähanke. Ainutlaatuista on se, että Vuolenkoskella kokeillaan ennakkoluulottomasti erilaisen yrittämisen, palvelun ja yhteisöllisen elämisen malleja. Omakylä Vuolenkoski Oy on kyläläisten itsensä omistama kehitys- ja elinkeinoyhtiö. Sen markkinoinnista vastaa pääkaupunkiseudulla asuva mutta Vuolenkoskella vapaaaikansa viettävä Kirsti Varis. – Pyrimme tekemään kylästämme yhteisön, jossa ihmisen olisi hyvä asua koko elinkaarensa ajan, koululaisesta seniori-ikään asti, hän kertoo. Kehitys omissa käsissä

– Päiväkodeissakin on havaittu, että vaarit ja mummot ovat erinomaisia sadunkertojia. Minusta Vuolenkosken hienossa seniorikylähankkeessa voitaisiin hyödyntää näitä kokemuksia. Viikoittaiset satutunnit ja tarinahetket vaarien ja mummojen vetäminä vain Vuolenkosken päiväkotiin! Joskus perheissä voi olla jännitteitä isän ja äidin ja isovanhempien välillä. Kaikki eivät aina pidä vävyistä ja miniöistä, eivätkä nämä liioin puolisonsa vanhemmista. Avioerotilanteet mutkistavat usein sukulaisten välejä. Nämä ongelmat eivät nouse pintaan silloin, kun ”vanhusosapuoli” ei kuulu koko sukuun. – Kolmen sukupolven yhteys on yksi elämän tärkeimmistä viitekehyksistä riippumatta siitä, onko kyse sukulaissuhteesta vai ei, Martti Esko kiteyttää.

Kylään on perustettu työryhmiä, joissa kehitetään ideoita monesta eri näkökulmasta: Mitä voidaan tehdä perinneruokien ja muun perinnetietoisuuden eteen? Miten elvyttää maalaismaisemaan olennaisesti kuuluvaa kotieläinkulttuuria? Entä muuta kulttuuria? Tietotekniikkaa? Kyläkoulua? – Meillä on tällä hetkellä 40 koululaista, eläkeläisiä kai saman verran kuin keskimääräisessäkin maalaiskylässä. Emme ole siis mitenkään poikkeava kylä, mutta haluamme toimia niin, että kehitys pysyisi omissa käsissämme, Kirsti Varis selvittää. Seniorinäkökulma yhteisöön tulee siitä, että kun maalle on joka tapauksessa ikääntyvillä ihmisillä paljon vetoa, Vuolenkoskella halutaan tehdä näille muutto takaisin mahdollisimman helpoksi. Tekemistä kylässä ainakin riittää. Voi kehittää jopa uusia liiketoimintoja ja tietenkin siirtää perinteitään ja arvojaan nuoremmalle väelle. Kunta mukana

Palveluiden riittävyydestä kaikki tietenkin lähtee. Varis suhtautuu kyläprojektiin tässäkin asiassa toiveikkaasti, sillä Iitin kunta on siinä täysin rinnoin mukana. – Meillähän on loistava kunnanjohtaja. Hän näkee kylien voiman kehityksessä. Kun me vahvistamme omaa kyläämme, vahvistamme samalla koko kuntaa. Emmekä isottele. Emme pyri kuntakeskukseksi, vaan haluamme nimenomaan pysyä nykyisen kaltaisena aktiivisena kylänä. Siksi tarjoamme tätä yhteisöajatteluakin aivan omista lähtökohdistamme.

Hyppy tuntemattomaan 76

Orvokki Hautaviita muutti poikansa perheen luokse Loviisaan. Turvallisuuden tunne on molemminpuolinen. Reija Kokkola Kuvat Virpi lehtinen

”H

ei äiti, sinusta tulee mummu.” Nämä sanat Orvokki Hautaviita muistaa kuin eilisen. Hänen poikansa Erkki Ahonen oli jo ehtinyt kolmekymppiseksi, eikä jälkikasvua ollut vielä siunaantunut. Orvokin kaksossiskolla lastenlapsia oli sen sijaan kasvamassa melkoinen lauma. Ennen pojan kertomaa uutista pieni kateuden piikki pisteli sisintä Orvokin katsellessa siskonsa mummoutta. Nyt Orvokin neljästä lapsenlapsesta vanhin on 14-vuotias ja nuorin kuuden. Orvokin poika Erkki ja miniä Mona asuvat lapsineen Loviisassa. Vielä pari kuukautta sitten mummun ja jälkikasvun välillä oli satoja kilometrejä. – Välimatka vaikutti mummolakäyntien tiheyteen, muistelee Erkki, Orvokin poika. Viime kesänä Orvokki päätti muuttaa poikansa perheen luokse Loviisaan. Orvokin puoliso Risto oli kuollut syöpään joitakin vuosia aiemmin. Jotain läikähtää Orvokin silmissä, kun ajattelee hyppyä tuntemattomaan. – Nyt minulla on lapsenlapset lähelläni. Lisäksi tunnen oman oloni turvalliseksi. Onhan poikani ja hänen perheensä nyt lähellä minua. Erkki hämmästelee sitä, kuinka luontevasti äidin muutto tapahtui. – Ihan kuin hän olisi aina ollut täällä. On kuitenkin hyvä, että hänellä on yksiö, jossa on omaa rauhaa. Korvaamaton apu suurperheelle Ihan hetken mielijohteesta ei Orvokki suunnannut kohti Itä-Uuttamaata. Kun hän pari vuotta sitten eläkkeelle jäätyään hiljensi työtahtiaan – Orvokki ei nimittäin ole malttanut ihan kokonaan lopettaa työtään siivoojana – hänen vierailunsa Monan ja Erkin luona venyivät välillä pitkiksikin. – Monesti ehdotimme Orvokille muuttoa Loviisaan. Tuntui hyvältä, kun mummu oli lähellä, Mona Ahonen sanoo.

Hän ei kainostele kertoa, miten tervetullutta anopin apu on suurperheen arjessa. Pariskunnan työpäivät venyvät ja aikataulut muuttuvat. Lapsista vanhin, Janica, otti luonnostaan vastuuta muista lapsista. – Hän ilmoitti topakasti, että hoitaa mieluummin sisaruksiaan itse kuin ottaa kotiin vieraan hoitajan, Mona kertoo. Mona ja Erkki Ahonen ovat kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että lapsi ei voi olla perheessä vastuunkantaja. – Lasten täytyy saada olla lapsia. Uusi koti, uudet tuulet Orvokki nauttii uudesta elämäntilanteestaan. Lapsenlapset ovat kilttejä, kodinhoito tuntuu mukavalta ja perheen läheisyys lämmittää kuin aurinko. – Lasten kanssa oleminen ei tunnu lainkaan raskaalta. Minulla on ollut aina hyvä ote heihin. Aamuvirkun Orvokin päivät alkavat aamukahvilla ja puurolla. Sitten hän käynnistää tietokoneen. – Facebookissa voi vierähtää tunti jos toinenkin, hän naurahtaa. Muutto pikkukaupunkiin on sujunut hyvin. Orvokki on ottanut selvää erilaisista harrastusmahdollisuuksista ja sosiaalisista tapahtumista. – Haluan tutustua ihmisiin ja harrastaa liikuntaa. Katse muuttuu mietteliääksi hänen pohtiessaan mitä uusi elämä pojan perheen kanssa hänelle merkitsee. – En oikein osaa edes pukea sitä sanoiksi.

? a k k ii t e t s e in k ä ik M Kinestetiikka keventää hoitajien työn kuormitusta. Tämä liikuttamismenetelmä kehittää avustettavan liikuntakykyä ja helpottaa hoitajan työtä huomattavasti.

Reija Kokkola Kuvat peak press

ysioterapeutti Jaana Lindlöf kumartuu Porvoon Palomäen vanhusten palvelukeskuksessa asuvan rouvan puoleen. Rouva on katsomassa televisiota sängyssä, mutta on vaivihkaa valunut alaspäin kohti jalkopäätyä. Jaana Lindlöf juttelee rouvan kanssa ja kertoo sitten, että kohta kohennetaan asentoa yhteisvoimin. Sitten hän sivelee rouvan käsivarsia ja jalkoja, jotta avustettavan käsitys omasta kehosta ja sen asennosta tulisi selkeämmäksi. Keskustelu ja sively antavat rouvalle aikaa orientoitua tulevaan asennon muutokseen. Näin se ei tule hänelle yllätyksenä eikä aiheuta hätäännystä ja sen myötä vastustusta. Ensin Jaana Lindlöf kääntää rouvan katseen vasemmalle. Pään kääntäminen aloittaa koko kehon kääntymisen vasemmalle kyljelle. Sitten hän siirtää rouvan oikean käden lempeästi kohti vuoteen vasenta laitaa, jolloin hieman koukussa olevat polvetkin kääntyvät oikeaan suuntaan. Jaana Lindlöfin auttamana rouva kääntyy vasemmalle kyljelleen. Ja sitten takaisin selälleen. Sama juttu toisin päin oikealle kyljelle. Kuin huomaamatta rouva on fysioterapeutin tukiessa itse auttanut asennon kohentamisessa kymmeniä senttejä kohti sängyn pääpuolta, parempaan asentoon. Jaana Lindlöf kertoo rouvalle koko ajan mitä seuraavaksi tapahtuu. Lopuksi hän kiittää hyvästä yhteistyöstä.

Jaana Lindlöf kiinnostui kinestetiikasta muutama vuosi sitten toimiessaan sairaanhoitajana ja fysioterapeuttina. Ensin hän kävi kinestetiikan peruskurssin ja jatkoi syventävällä kurssilla. Sitten hän kouluttautui kinestetiikan tutoriksi, joka toimii uusien opiskelijoiden tukena. Luonnolliset liikemallit avuksi Kinestetiikka on voimavaralähtöinen lähestymistapa, joka perustuu ihmisen luonnollisten liikemallien ja aistitoimintojen ymmärtämiseen sekä ihmisen kunnioittavaan kohtaamiseen. – Niiden merkitys on suuri oppimisen ja itsehallinnan kannalta. Kun avustettava on itse mukana suorittamassa liikettä, hän myös oppii ja kehittyy. Hänelle on annettava aikaa ymmärtää ja hyväksyä tuleva toimenpide, kuten esimerkiksi sängyllä kääntäminen tai siirtyminen pyörätuoliin, Jaana Lindlöf kertoo. Usein kuitenkin puhutaan hoitohenkilöstön jatkuvasta kiireestä. Miten aikaa jää orientoivaan odottamiseen? – Kun asiakas on omalla panoksellaan mukana, aikaa ei kokonaisuudessaan kulu enempää kuin perinteisessä potilaan siirrossa, Lindlöf vastaa. Käytännönläheistä opiskelua Tällä hetkellä Porvoon kaupungin vanhustyöntekijöistä 18 opiskelee kinestetiikkaa. Jaana Lindlöfin kokemukset kinestetiikan hyödyistä niin avustettavalle kuin avustajallekin vakuuttivat esimiehet, ja suuri joukko halukkaita pääsi oppiin. – He ovat olleet oikein innostuneita. Opiskelu ei vie liikaa aikaa, ja se on käytännönläheistä. On tärkeää, että jokainen kokeilee itse millaista on olla avustettavan roolissa. Jaana Lindlöf huomauttaa, että kinestetiikkaa voi käyttää oikeastaan milloin tahansa. Jo pelkkä kehon sively auttaa, mikäli sanallista kommunikaatiota ei voida käyttää. – Avustajan pitää oppia se, ettei heti säntää tekemään asioita avustettavan puolesta. Kinestetiikka vähentää työn kuormittavuutta ja auttaa avustettavaa kehittymään.

Check this out! www.kinestetiikka.fi

Jaana Lindlรถf korjaa asiakkaan asentoa kinestetiikan keinoin.

Porvoossa satsataan hoitotyöhön

orvoon kaupungin kotihoidon johtaja Soili Partanen vastaa osaltaan hoitohenkilökunnan rekrytoinnista Porvoossa. Hän kertoo, että kaupunki haluaa panostaa yhä enemmän oikeanlaisen hoitohenkilökunnan palkkaamiseen ja sen työhyvinvoinnin kehittämiseen. Porvoon kaupungilla aloitti juuri uusi rekrytointisihteeri ja muutenkin hoitoalan rekrytointia pyritään kehittämään. Yksi tärkeistä positiivisista signaaleista oli se, että Porvoon sosiaalija terveystoimen johtoryhmä valittiin Porvoon työhyvinvointiviikolla vuoden työpaikaksi. – Johtoryhmä on aloittanut sosiaalija terveystoimen

Kiinnostaako hoitotyö Porvoossa? Ota yhteyttä: Kotihoidon johtaja Soili Partanen 040 585 3357 / soili.partanen@porvoo.fi Kotihoidon palvelupäällikkö Sirpa Oja 040 575 7758 / sirpa.oja@porvoo.fi

Vanhainkodin johtaja Camilla Andersson 040 489 9780 / camilla.andersson@porvoo.fi

työturvallisuuden kehittämisen ja seurannan. Se koetaan kunnassa tärkeäksi, Partanen toteaa. Hänen mielestään hoitohenkilökunnan jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta avainasemassa ovat myös hoitajien lähiesimiehet, sillä he työskentelevät lähimpänä hoitohenkilökuntaa. – Tarvitaan hyvää pelisilmää, jotta jo varhaisessa vaiheessa huomataan mahdolliset ongelmat. Myöskään työntekijän roolia oman työyhteisön hyvinvoinnin luomisessa ei pidä aliarvioida. Koska kunnilla on tällä hetkellä tiukat budjetit, työhyvinvointiin pyritään satsaamaan muutenkin kuin rahan voimalla. – Usein siihen voidaan vaikuttaa pienillä keinoilla, jotka eivät vaadi suuria rahallisia panostuksia. Esimerkiksi avoin tiedottaminen, palautteen antaminen ja saaminen ovat tällaisia keinoja. Myös yhteistyömme työterveyshuollon kanssa on parantunut. Partanen huomauttaa, että elinikäinen oppiminen pätee myös hoiva- ja hoitoalalla. Siinä missä ennen vanhaan keskityttiin tekemään mahdollisimman paljon asiakkaan puolesta, nykyään täytyy myös osata arvioida tiettyyn hoitoon oikeuttavat kriteerit ja toisaalta hyödyntää asiakkaan olemassa olevat voimavarat. Reija Kokkola Kuva hanna neuvonen

Ajankohtaista

Koonneet Seppo Iisalo, Paula Launonen ja Kirsi Riipinen

Elämyksiä elokuvista

uvataitelija Mika Helin on järjestänyt Sipoon palvelutalossa Elsiessä vanhuksille elokuvailtoja. Hänen mielestään pitäisi ottaa jo rakennusvaiheessa huomioon, että vanhuksille voitaisiin tarjota melko pienellä satsauksella elämyksellisiä elokuvailtoja. – Tarvitaan kunnollinen äänentoisto, videotykki ja ennen kaikkea sellainen tila, johon siirtyminen on juhlallinen, elämyksellinen tapahtuma. Tämä ei vaadi suuria investointeja, mutta toisi paljon sisältöä vanhusten arkeen. Helin painottaa, että kyseessä ei ole vain viihteen tarjoaminen vanhuksille. – Elokuvaillat olivat todella mukava yhteisöllinen tapahtuma. Jaettiin muistoja ja tunteita. Naurettiinkin paljon. Helinin mielestä elämyksellisellä tilalla olisi paljon käyttöä. – Voitaisiin yhdessä mennä katsomaan vaikkapa Linnan juhlia tai hiihtokilpailuja. Tärkeää on siirtyminen arkitilasta oikeaan elokuvateatteritunnelmaan.

Vanhat vaurastuvat ja nuoret köyhtyvät

SA:ssa yli 65-vuotiaiden mediaanitulot ovat kasvaneet 42 prosenttia vuodesta 1984. Samalla ajanjaksolla alle 35-vuotiaiden tulotaso on kutistunut 68 prosenttia. Pari vuotta sitten senioritalouden keskimääräiset nettotulot olivat 170 494 dollaria vuodessa, kun nuoret joutuivat tyytymään 3 662 dollariin. Kehitystä selittää osaltaan finanssikriisi, joka tuntuu dramaattisimmin työuraansa aloittelevien amerikkalaisten tilipussissa. Muita tekijöitä ovat työmarkkinoiden sekä kansakunnan etnisen rakenteen muutokset. www.psfk.com

Muistele verkossa

pooq on suomalaisen Oppifi-yrityksen kehittämä muistelu- ja elämäntarinapalvelu, joka viime keväänä valittiin parhaaksi tietoyhteiskuntapalveluksi World Summit Award -loppukilpailun e-osallisuus -kategoriassa. Isovanhempien sukupolvelle suunnatussa Epooqissa tarinat taltioidaan monimediallisia välineitä hyödyntäen. Lisäksi muistelija voi jakaa muistonsa haluamiensa henkilöiden ja yhteisöjen kanssa. Oppifi osallistuu myös RAY:n rahoittamaan ja Vanhustyön keskusliiton koordinoimaan Elämänkulku- ja ikäpolvet -hankkeeseen. Syksyn aikana on valmisteltu haastekampanjaa vuodelle 2012, joka on EU:ssa aktiivisen ikääntymisen ja ikäpolvien välisen solidaarisuuden teemavuosi. Tutustu palveluun: www.epooq.net

KIRJAUUTUUS!

Hoitokokemukset yksiin kansiin

uomen Senioriliike kyseli hoitokokemuksia vanhuksilta ja heidän läheisiltään. Tarinat on julkaistu professori Sirkka-Liisa Kivelän ja tohtori Sari Vaapion Vanhana tänään -kirjassa. Viidennes vastauksista käsitteli hyviä kokemuksia. Loput kertoivat huonosta kohtelusta tai hoidon puutteesta. Kirjasta voi tarkistaa voimassaolevat lait ja suositukset, joihin iäkkäät ja omaiset voivat vedota huomatessaan puutteita. Kirjassa pohditaan myös eettisiä kysymyksiä ja hyvän hoidon kehittämistä sekä esitetään uusia suosituksia. Vanhana tänään on ajankohtainen tietopaketti ikäihmisten läheisille, vanhuspalveluiden ammattilaisille, alan koulutuksen suunnittelijoille sekä opettajille. Kirjaa myy Suomen Senioriliikkeen nettikauppa osoitteessa www.senioriliike.fi

www.ahokoski.fi

Professori Alf Rehn

”V

äestön ikääntyminen on selkein ja vavisuttavin megatrendi tällä hetkellä, ja ne maat jotka haluavat olla kilpailukykyisiä myös tulevaisuudessa joutuvat miettimään asennoitumistaan tähän muutokseen. Vanhuuden voi nähdä ongelmana, ja jäädä tuleen makaamaan, tai määritellä se mahdollisuudeksi ja löytää uusia ja yllättäviä suuntia taloudelle ja yhteiskunnalle. Proud Age on keskeinen projekti tässä pyrkimyksessä tehdä Suomesta edelläkävijä ja vanhuustalouden johtava maa.”

Laulaja Kaija Koo

”K

Linnankatu 49, 20100 Turku

IKÄÄNTYMISEN JA VANHUSTYÖN MESSUT JA SEMINAARIT

HYVÄ IKÄ 12

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 27.-28.9.2012

Mukana myös:

Täyttä elämää Tervetuloa mukaan monien mahdollisuuksien messuille! Hyvä Ikä 12 -messut järjestää:

www.hyvaika.fi

Yhteistyössä: Kuuloliitto ry PT-keskus Oy Toimiva koti

un minun piti valita Kuorosota-ohjelmaan hyväntekeväisyyskohde, oli itsestään selvää valita kohteeksi Tuusulan palvelukeskus Tuuskoto. Siellä keskitytään katsomaan eteenpäin. Mitä tehtäisiin huomenna? Yhteiskunnassamme ei mielestäni ole järjestetty vanhuksille riittävästi eteenpäin vieviä aktiviteetteja. Esimerkiksi lapsille ja nuorille on kaikenlaisia tapahtumia, konsertteja ja muuta. Eikö vanhuksia pidetä kaupallisesti kannattavina kohteina tai tarpeeksi mediaseksikkäinä? Olen itse saanut paljon omilta vanhoilta sukulaisiltani. Annikki-äitini on 84-vuotias, ja Elsa-täti ja Ida-mummi elivät myös vanhoiksi ja kuuluivat läheisesti minunkin elämääni. Proud Agea -ajattelua tarvitaan, jotta vanhukset saisivat arvoisensa elämän.”

Mediataiteilija Marikki Hakola

”M

onien luovien alojen ihmisten työ loppuu vasta fyysisiin rajoituksiin. Eihän esimerkiksi taiteilijoiden, tutkijoiden ja kirjailijoiden ajattelu tai luovuus lopu, kun saavutetaan virallinen eläkeikä. Ajatelkaa, jos Rafael Wardi, Mirkka Rekola tai Otto Donner olisivat lopettaneet työnsä viralliseen eläkeikään tullessaan! Itse asiassa luovuus voi saada iäkkäänä enemmänkin

tilaa, kun ei enää tarvitse vouhkata joka paikassa. En tarkoita, että kahdeksankymppisenä pitäisi työskennellä samaan tahtiin kuin nelikymppisenä, mutta vanhoissa ihmisissä piilee merkittävä hiljaisen tiedon ja kokemuksen voimavara, jolla on myös suuri yhteiskunnallinen arvo.”

Toimittaja Bettina Sågbom

paremmin. Vanhuksilla on myös aikaa ja halua käyttää erilaisia palveluita, joiden tarjontaa kannattaisi kehittää. Elinikäisen oppimisen mahdollisuus tulisi ulottaa myös ikääntyneeseen väestöön.”

palveluntuottajalle, joka ei hyväksy häntä tasavertaiseksi kumppaniksi päättämään omista asioistaan.”

Sipoon vanhustyön johtaja Helena Räsänen

”J

”I

SDP:n puoluesihteeri, kansanedustaja Mikael Jungner os muutosta halutaan, tarvitaan lakeja ja rahaa, mutta myös asennemuutosta. Sen on tapahduttava, jos haluamme vanhemmillemme, itsellemme ja lapsillemme hyvän vanhuuden. Ei ole väärin ihannoida nuoruutta, mutta myös vanhuutta voi ihannoida.”

kääntyneen kohtaaminen, kuuntelu ja tasavertainen vuouomessa ei vielä ole omaksuttu rovaikutus on ainoa keino kehittää Proud Age -asennetta. Mielesikääntyneiden oloja yhteiskunnastäni esimerkiksi USA:ssa vanhempia ihmisiä arvostetaan enemmän ainakin työelämässä. Heille tiettyyn ikään tuleminen ei kirjailija Tiina Nopola tarkoita sitä, että pitää Nykyvanhusten hoidontarpeeseen vaikuttaa paljon automaattisesti jättäyse, että sukupolvet asuvat erillään. On surullista, tyä pois töistä. Iäkkäälettä ikäihmiset eivät ole tasavertaisia yhteiskunnan le ihmiselle on varmaan jäseniä. Proud Age -tyyppisessä asennemuutoksessa vanmasentavaa, kun hänet huus ja vanhustyö mielletään arvokkaaksi, houkuttelevaksi. laitetaan syrjään, vaikIkääntyneet ovat olleet liian arkoja vaatimaan ja esittämään ka annettavaa olisi vietoiveitaan. Tulevaisuuden ikäihmiset ovat luultavasti erilailä vaikka kuinka.” sia, joten yhteiskunnan on pakko alkaa vastata myös heidän odotuksiinsa. Mielestäni ikääntyneiden mielekkään asumisYrittäjä Maamuodon järjestämisestä ja tarjonnasta on tärkeää tehdä houretta Tukiainen kuttelevaa. Iäkäs äitini asuu Tampereella Villa Wiolassa, jossa ilastot kertovat palvelut ovat saman katon alla tai lähellä kaupungilla. Palvesen tosiasian, etlujen hinnat ovat kohtuulliset, joten luulisi tällaisen järjestetä kaikilla länsimailla on lyn olevan muuallakin mahdollista. Itse haaveilen muuttavani ikääntyminen edessä. vanhana ystävieni kanssa yhteiseen omakotitaloon. On tärkeää, että voimme

”S

”

”T

taata kaikille ihmisarvoisen elämän sen loppuun saakka. Taloudellisessa mielessä ikääntyminen näyttäytyy useista eri näkökulmista. Yhtäältä monet vanhukset tai eläkeläiset hoitavat lapsenlapsiaan eli tekevät käytännössä ilmaista hoitotyötä. Nähdäänkö tämä yhteiskunnassa tuottavana työnä? Toisaalta esimerkiksi yrityselämästä pois jääneiden tietotaitoa, kokemusta ja osaamista voisi hyödyntää nykyistä

Pastori, isoäiti ja kirjailija Hilkka Olkinuora

lpeä ikä. Komea ikä. Oma ikä. Yhteinen ikä. Me suuret ikäluokat olimme ensimmäinen Nuoriso. Nyt aiomme olla ensimmäiset Vanhat. Omalla tavallamme. Hyvästi häpeilevät kiertoilmaukset! Ikäihminen? Jokaisellahan on joku ikä. Ikääntyvät? Ikääntyminenhän alkaa itse kullakin jo syntymästä. Seniori? Uuden oppimisessa jokainen on juniori. Tietysti vanheneminen on luopumista, sitä ei tekopirteydellä muuksi muuta. Mutta se on myös hyvässä mielessä pelkistymistä, joka antaa tilaa niin menneelle, nykyhetkelle kuin tulevallekin. Yhdessä voimme torjua katkeruuden ja yksinäisyyden, vanhenemisen pahimmat myrkyt."

”

samme. Kun asenteet ja arvot ovat kohdallaan, niin rahaakin toiminnan kehittämiseen tulee. Asiat menevät näin päin. Proud Age -maailmassa tulee olla johtajia, jotka uskaltavat tehdä asioita toisin, ja siellä tulee olla ihmisiä, jotka kannustavat ikääntyneitä olemaan vähemmän lojaaleja

SEPPO IISALO kuvaT PEAK PRESS

Koonnut Anna pylkkänen

Nousussa

Herra 76

”

Olen autoillut ikäni, mutta sähköpyörä on tuonut aivan uuden ulottuvuuden liikkumiseen. Käytän sähköpyörää päivittäin ja voin ajaa sillä pitkiäkin matkoja. Auto on saanut seistä tallissa pidempiä matkoja lukuun ottamatta, joten polttoainetta on säästynyt monen hiilijalanjäljen verran. Sähköpyörällä ajaessa ylämäet ja vastatuuli eivät haittaa, ja kunto kohenee silti oman tuntemuksen mukaan. Pyöräilystä tulee riemastuttava ja helppo kokemus. Kuvan pyörällä olen ajanut kahden kesän aikana yhteensä 1800 kilometriä, joista pyöräretkillä 350 kilometriä. Pisin oli Lappeenranta–Viipuri–Lappeenrantaretki toukokuussa 2011. Sähköisissä ajoneuvoissa – ei ainoastaan pyörissä, vaan myös skoottereissa, autoissa ja perämoottoreissa – on motorisoidun liikkumisemme tulevaisuus niin kestävän kehityksen kuin taloudenkin kannalta.

”

Pauli Ahvonen, sähköpyöräilystä innostunut eläkeläinen

Iän tuoman elegans sin arvostaminen Sen iorit tähtinä työmarkkinoilla Van huu sanarkia Van huk set slow lifen ede lläkävijöinä Eläkeläiset mentoreina työelämässä Van husten tarinat Luova noste van hustyös sä Esteettinen esteettömyys Van huk sia arvostava asen ne Isoäidit neuvonantajina van huk set teattereiden lavoilla, tele visiossa ja catwalkeilla

Laskussa Botoxin lamaan nuttavat kasvolih akset Yli 40-vuotiaan on vaikeaa löytää työtä ikän sä vuoksi -ajattelu Kuvitelma, että van huu s on sukkahousunväristä Elämä kuuluu vain nuorille ja nopeille -harha Sauvakäve ly eläkeläisten ainoana varteen otettavana toimintona Juuri ja juuri pub erteettinsa ohittaneiden kirjoittamat elämäkerrat Van hustyön toteuttaminen mon oton isen a liukuhih natyönä Design ja arkkitehtuuri ainoastaan nuoria ja ketteriä varten ”Mitäs meille tänään kuuluu” -huudot normaalikuuloisen ja -älyisen van huk sen korvaan ”Ihan kiva, mutta olet 50 vuotta liian myöhään liikkeellä” -ajattelu politiikassa ja liike-elämäs sä

Helppoa turvallisuutta Uusi valvonta- ja hälytysjärjestelmä Palvelutalo Konsepti ilmoittaa avun tarpeesta nopeasti ja varmasti. Liiketunnistimiin perustuva järjestelmä ei vaadi monimutkaisen tekniikan omaksumista.

eniortek Oy:n perustajien Sami ja Pasi Nurmelan kehittämä Palvelutalo Konsepti on palvelutalojen ja hoitolaitosten uudenlainen turvajärjestelmäpalvelu, joka lisää asukkaiden turvallisuutta ja vapaata liikkumista. Palvelutalo Konseptiin kuuluu muun muassa dementia-, hoiva-, kulunvalvonta-, hoitaja- ja hoivakutsujärjestelmä sekä paloilmoitin- ja DECT-puhelinjärjestelmä. Järjestelmän toiminta perustuu kolmeen toimintavarmaan liiketunnistimeen. – Koska Palvelutalo Konseptia käytetään vain yhden käyttöliittymän avulla aiemman viiden tai kuuden käyttöliittymän sijasta se helpottaa monella tavalla hoitotyön tekijää. Aikaa jää varsinaiseen

työhön. Samalla turvallisuus lisääntyy, Nurmela kuvailee. Hoitohenkilökunta saa puhelimeen tai tietokoneelle ajantasaista informaatiota sekä hälytyksiä asukkaiden ja tilojen tilanteesta. Hälytykset siirtyvät Ascom Dect -puhelimiin, jossa hälytykset näkyvät selkokielisenä tekstinä näytöllä. – Senioriturvahälytysjärjestelmässä turvallisuus taataan sillä, että systeemiin voidaan määritellä henkilökohtainen profiili kunkin kunto ja päivärytmi huomioon ottaen. Liiketunnistimet voidaan ohjelmoida muun muassa siten, että hälytys tulee hoitajalle, jos asukas ei ole esimerkiksi noussut vuoteesta 12:sta tuntiin tai hän on poistunut asunnosta.

Asukkaisiin ei kuitenkaan kiinnitetä erillisiä tunnistimia. Liikkeet ja toimet näkyvät kuvakkeina, kameraa ei käytetä. – Koska kameraa, ranneketta tai antureita ei tarvita, asukkaalle ei tule sellaista oloa, että häntä tarkkaillaan. Turvaa myös kotiin

Jos asukas on esimerkiksi kaatunut, laite hälyttää nopeasti apua paikalle ilman, että asukkaan tarvitsee tehdä mitään. – Vanhus voi kaatuessaan kadottaa tajuntansa, eikä hän pysty hälyttämään apua painamalla ranneketta, Nurmela huomauttaa. Nurmela on yhdessä veljensä Samin kanssa kehittänyt Palvelutalo Konseptis-

Tässä maassa on aina osattu pitää itsestä huolta.

ta myös HoivaTurva-kotisovelluksen. Laite voidaan naamioida vaikkapa kukkapylvääksi, jolloin sen olemassaolon voi unohtaa. – Haluamme kehittää vanhustenhoitoa yhä ihmisläheisemmäksi ja tukea vanhusten mahdollisuutta asua omillaan niin pitkään kuin he haluavat. Myös hoitohenkilökunnan stressi ja kiire ovat vähentyneet, kun hälytykset tulevat suoraan puhelimeen. Turha juokseminen on vähentynyt, ja aikaa jää enemmän varsinaiseen hoitotyöhön, Nurmela lisää. Kuukausi sitten rovaniemeläinen Seniortek Oy sai arvokasta postia USA:sta. Palvelutalo Konseptin kymmenen vuoden tuotekehitys huipentui USA:ssa myönnettyyn patenttiin Suomessa jo aiemmin myönnetyn patentin lisäksi. Seniortek Oy:n toimitusjohtaja Pasi Nurmela on syystäkin iloinen. – Jenkkipatentti tuntuu hyvältä. Se on merkki siitä, että pitkä tuotekehitys on arvioitu maailmalla hyväksi ja ainutlaatuiseksi.

HURJA HOMMA! ProudAge -lehteä ei voisi julkaista ilman pioneerikumppanien tukea ja ilman pioneerilmoittajien panosta. Nyt etsimme nälkäistä ilmoitusmyyjää, siis avainhenkilöä. Työ on itsenäistä ja provisiopalkkaista, mutta saat luonnollisesti toimitukselta tarvitsemasi tuen. Odotamme sinulta sitoutumista kahdesti vuodessa: positiivisuutta ja ratkaisukeskeistä suhtautumista asioihin, oma-aloitteisuutta sekä halua menestyä. Pärjäät työssä, kun olet sinnikäs ja aidosti kiinnostunut ProudAge -teemasta: liikkeen ideasta ja sen sidosryhmistä. Emme kysele koulutuksesi tai siviilisäätysi perään. Meille on tärkeintä, että olet luotettava, innostunut ja tehokas ilmoitusmyyjä. JOs Työ kiiNNOsTAA, OTA yHTEyTTä! Anna Pylkkänen 0400 430 943 anna.pylkkanen@inspironet.fi www.inspironet.fi / www.proudage.fi

Reija kokkkola

yhteistyössä:

elovena.fi

Voimaa päivääsi kuitupitoisilla ja marjaisan maukkailla Elovena Välipalajuomilla. Tuotteet löydät kauppasi kylmähyllystä!

Vaalii viisaasti syömisen taitoa.

Oppisopimus on käytännönläheinen tapa opiskella ammattiin.

Kiinnostaako

LÄHIHOITAJAN tutkinto? Soita, niin kerron lisää! Heikki Raitavuo, puh. 040 833 6432 heikki.raitavuo@opso.fi Aleksanterinkatu 20, 3.krs, 06100 Porvoo Asiakaspalvelu ma-to klo 9-15, pe klo 9-14 oppisopimus@opso.fi, www.opso.fi

LAADUKASTA KOULUTUSTA SINUA VARTEN antaa valmiudet muistikoordiaattorina toimimiseen. Koulutus alkaa Porissa 25.1.2012. Hakuaika 9.1.2012 saakka.

MUISTIHOITAJAKOULUTUS 10 OV Tampereella alkaa 21.8.2012. Hakuaika 6.8.2012 saakka.

Haluamme jatkossakin kehittää laadukasta vanhustenhoitoa. Haluatko sinä? Jos haluat, tule meille!

www.seniorisaatio.fi

Lisätiedot ja hakulomakkeet nettissivuiltamme tai Kaarina Ketola 044 772 9229 kaarina.ketola@kankaanpaa.fi

ANTINKOTI • KANNELKOTI • MARIANKOTI • PAKILAKOTI

Tavallista taitavammaksi

MUISTINEUVOJA-KOULUTUS 15 OV

www.kankaanpaanopisto.fi

TÄYDENNYSKOULUTUSTA

Fazer: 87x50

Aistit, muisti ja muistisairaus alk. 1.3.2012 Eväitä monikulttuuriseen kotihoitoon alk. 17.4.2012 Hengellisyys hoitotyössä alk. 9.2.2012 (Pieksämäki) Miten ohjaan tulevaa kollegaani alk. 7.3.2012 Moniammatillinen lapsiperhetyö 1.2.2012 Sovella taidetta - kuva työvälineenä alk. 24.1.2012

ASIANTUNTIJASEMINAAREJA

Palliatiivisen hoidon seminaari 29.-30.3.2012 Sydänseminaari 19.4.2012 (Helsinki)

Diakonia-ammattikorkeakoulu

LISÄÄ TÄYDENNYSKOULUTUKSIA OSOITTEESSA:

www.diak.fi/taydennyskoulutus

Dementoituneet ● Liikuntarajoitteiset Sairaalasta kotiutetut ● Yksinasumista pelkäävät Omaisten apua tarvitsevat

Miksi siirtyä hoitokotiin? HoivaTurva

Kun kotona asumista voidaan tukea

kotona asumisen tueksi ● Yksinkertainen, helposti asennettava kutsuja valvontajärjestelmä ● Jatkuva valvonta ● Vahva intimiteettisuoja, ei kuvaa ● Soveltuu lähes kaikkiin ongelmatilanteisiin ● Ei tarvita hälytysranneketta ● Tuotteella pitkä elinkaari ● Uutta, innovatiivistä teknologiaa ● Kustannustehokas ● Suunniteltu hoivahenkilökunnan ehdoilla ● INNOSUOMI palkittu

Myynti 045 77311950 Asennus | Huolto 045 77311951 seniortek@seniortek.fi www.seniortek.fi

Rohkeasti tulevaisuuteen Rohkeasti tulevaisuuteen

Ammattilaiset apuna esim.

• mielenterveyshoitaja • lastenhoitaja • mielenterveyshoitaja • lähihoitaja • lastenhoitaja • fysioterapeutti • lähihoitaja • sairaanhoitaja • fysioterapeutti • terveydenhoitaja • sairaanhoitaja • geronomi • terveydenhoitaja • ensihoitaja • geronomi • ensihoitaja www.tehy.fi Ammattilaiset apuna esim.

www.tehy.fi

Tervetuloa Wilhelmiinaan! Helsingin Pikku Huopalahdessa sijaitseva Wilhelmiina on erikoistunut hoiva-asumiseen sekä 60+ kuntoutus- ja liikuntapalveluihin. Meiltä saat ohjausta ja tukea sekä inspiraatiota ja virkistystä arjen toimintaan. Tule tutustumaan palveluihimme ja kurssitarjontaan paikan päälle. Lisätiedot: www.wilhelmiina.fi tai puh. 09 473 473.

Merkkipäiviä tänään Maarit 60 v.

Otto 55 v.

HUOLLETTU HUOMATAAN.

Arjen aherruksessa pärjää parhaiten positiviinen ja hyvin huollettu yksilö. Hoida sinäkin itseäsi ajoissa ja tule meille huoltoon! Joulun huoltoajat 23.-26.12.2011: Hinta K-Plussa-kortilla alk. 1 vrk 150 €/aik., 90 €/4–14 v.

Lisää tietoa ja lähilomaideoita netistä www.siuntionhyvinvointikeskus.fi ja puh. 09 2606 060.

Jarkko 35 v.

www.terveinkansa.ﬁ

PFI_ILM_311011_4

Pienin askelin terveemmäksi kansaksi. Pﬁzerin aloittama Maailman Tervein Kansa 2015 on kumppanuushanke, jonka tavoitteena on auttaa suomalaiset maailman terveimmäksi kansaksi vuoteen 2015 mennessä. Rohkaisemme suomalaisia pitämään parempaa huolta omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan sekä vaikuttamaan omaan terveyteensä päivittäisillä elämäntapavalinnoilla. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan joukkojen voimaa – yhteistyökumppaneita ja koko Suomen kansaa.

Pﬁzer on lääkeyritys, jonka tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kaikkialla maailmassa. Pﬁzer tutkii ja kehittää uusia lääkkeitä, hoitomuotoja ja rokotteita. Käytämme tutkimukseen ja kehitykseen noin 7 miljardia euroa vuodessa.

Pienillä teoilla voimme saada aikaan suuria tuloksia.