P O H J O L A N M A T K A N A S I A K A S L E H T I S y k s y 2 0 1 9 - Ta l v i 2 0 2 0 OTA ILMAINEN LEHTI MUKAAN!
Tukholma tutuksi SILJAN LAIVAT UUDISTUIVAT
RYHMÄMATKOJEN IDEAVARASTO
– VUOSISUUNNITTELU KANNATTAA
Tuhansien tarinoiden Turku – keskiajasta nykypäivään
Linjavuorolla ryhmäretkelle I Esittelyssä uusi matkapakettilaki I Ryhmänvetäjät matkalla Pietariin
PÄÄKIRJOITUS
Uudistetuin voimin syksyyn ALKUVUODEN 2019 aikana aloitimme uuden ammattihallituksen johdolla terävöittämään Pohjolan Matkan tulevaisuutta ja vauhdittamaan siirtymistämme 2020-luvun haasteisiin. Muutaman kuukauden aikana olemme toteuttaneet organisaatiouudistuksen, jonka tiimoilta 40 hallinnon henkilöä on haastanut itseään uusien tehtävien pariin. Uudistettu, asiakaslähtöisempi organisaatiomme starttaa toimimaan elokuusta alkaen.
Jatkossa suoraan asiakaspinnassa työskentelevät lupsakoiden kuljettajiemme lisäksi myyntitiimimme. Kaikkinaisen liikennöinnin mahdollistaa liikennetiimimme, joka jakaantuu maantieteellisesti kahteen alueeseen; eteläiseen sekä pohjoiseen. Taustalla toiminnan mahdollistavat kehityksen, huollon sekä talous- ja henkilöstöhallinnon tiimit. Uudistamme myös uutiskirjeidemme jakelua. Syksyn aikana valitsette, haluatteko vastaanottaa linjaliikennettä, ryhmämatkoja ja tilausliikennettä vai matkatuotantoa koskevat uutiskirjeemme. Toivottavasti haluatte ne kaikki! Uutiskirjeissä kerromme ajankohtaisista matkavinkeistä, uutuuksista ja kaikesta muusta ”sisäpiiriläisille” suunnatusta. Matkapalveluiden ja tilausliikenteen osalta toteutamme jatkuvaa asiakastyytyväisyyskyselyä. Pyrimme helpottamaan kuljettajiemme työskentelyä mobiilityökaluilla ja selvittämään koko henkilöstön työtyytyväisyyttä säännöllisesti. Ilman hyvinvoivaa ja motivoitunutta henkilöstöä ei asiakaspalvelukaan onnistu parhaalla mahdollisella tavalla. Toivottavasti tämä kaikki näkyy teille turvallisena ja luotettavana matkana.
Olemme yksi harvoista henkilöliikenneyrityksistä, joka on hyväksytty Traficomin Tiekuljetusyritysten vastuullisuusmalliin. Tämä osaltaan kertoo halustamme toimia kaikin puolin vastuullisesti, turvallisesti sekä ympäristöä ja tulevaisuuttamme kunnioittavalla tavalla. Olemme huomanneet, ettemme ole osanneet viestiä meille itsestään selvistä asioista, kuten ympäristöystävällisten aineiden käytöstä (voimme esim. tyhjentää bussien wc:t suoraan viemäriverkostoon), turhan tyhjäkäynnin minimoimisesta, kierrättämisestä sekä ennen kaikkea autojen tyhjänä ajamisen minimoinnista. Liiketoimintamme tervehdyttämiseksi olemme joutuneet tekemään kevään aikana myös ikäviä päätöksiä reittiliikenteen osalta: karsimaan kannattamatonta liikennettä. Osa tästä liikenteestä on siirtymässä viranomaisen kilpailuttamaksi liikenteeksi. Toivon, että maltatte tarkistaa pysäkkiaikataulut säännöllisesti joko nettisivuiltamme tai www.matkahuolto.fi. Matkatarjontaamme pääsette tutustumaan tämän lehden parissa sekä tietenkin nettisivuillamme ja uutiskirjeidemme välityksellä. Toivottavasti löydämme yhdessä kanssanne jatkossa myös enenevässä määrin kotimaan upeat kohteet reittiliikenteen bussien kuljettamana. Kannattaa kokeilla esimerkiksi naapurimaakunnan teatteritarjontaa ja hypätä bussin kyytiin! Turvallista syksyn ja talven odotusta!
Iisalmessa 6.6.2019 Johanna ”Jonna” Lehtonen P.S. Muistattehan turvavyön käyttämisen bussimatkan aikana!
MATKALLE! 2/2019 3
28 TUHANSIEN TARINOIDEN TURKU
Sisällysluettelo Pääkirjoitus....................................................................................................3 Uutisia matkailun maailmasta ...........................................................6 Monipuolisesti palveleva Pohjolan Matka ................................ 12 Alkusoitto ryhmämatkalle ................................................................14 Kauden matkapaketit esittelyssä .................................................18
9
MIKKELIN KENKÄVERO
Tuhansien tarinoiden Turku ............................................................28 Koko Suomen Luokkaretki ..............................................................32 Silja Linen laivat uudistuivat ............................................................34
Erikoismatka lue lisää osoitteessa www.pohjolanmatka.fi/erikoismatkat
Kevätmatka Saksan hansakaupunkeihin ................................36 Ryhmämatkojen vuosisuunnittelu kannattaa ......................38 Ryhmänvetäjät Pietarissa .................................................................42 Joulunalusmatkat esittelyssä ........................................................ 44 Esittelyssä Talventaittajaiset-risteily ...........................................48 Tilausajontilaajan opas .......................................................................50 Linjavuorolla ryhmäretkelle .............................................................52
Hotellimatka, lue lisää osoitteessa www.pohjolanmatka.fi/hotellimatkat Risteily+hotelli -matka, lue lisää osoitteessa www.pohjolanmatka.fi/risteilyhotellimatka Messumatka, lue lisää osoitteessa www.pohjolanmatka.fi/messumatkat Risteilymatka, lue lisää osoitteessa www.pohjolanmatka.fi/risteilymatkat Perhematka, lue lisää osoitteessa www.pohjolanmatka.fi/perhematkat
Pitkän linjan ammattilainen .............................................................54 Vie ryhmä urheilumatkalle ...............................................................55 Aika pistäytyä tauolla ........................................................................ 56
Kylpylämatka, lue lisää osoitteessa www.pohjolanmatka.fi/kylpylämatkat Joulunalusmatka, lue lisää osoitteessa www.pohjolanmatka.fi/joulunalusmatkat Joulumatka, lue lisää osoitteessa www.pohjolanmatka.fi/joulumatkat
P O H J O L A N M A T K A N A S I A K A S L E H T I S y k s y 2 0 1 9 - Ta l v i 2 0 2 0 OTA ILMAINEN LEHTI MUKAAN!
Tukholma tutuksi SILJAN LAIVAT UUDISTUIVAT
Matkalle!
Kerro meille mielipiteesi tästä lehdestä, palvelusta,
Pohjolan Matkan asiakaslehti Syksy 2019 - Talvi 2020
busseistamme ja matkatoimistoistamme. Tai kirjoita ihan muuten vaan! Palautteesi on tärkeää, jotta voimme kehittää palvelujamme ja tuotteitamme entistä paremmiksi. Voit lähettää palautetta internetsivujemme kautta, osoitteessa www.pohjolanmatka.fi.
RYHMÄMATKOJEN IDEAVARASTO
– VUOSISUUNNITTELU KANNATTAA
Tuhansien tarinoiden Turku – keskiajasta nykypäivään
Linjavuorolla ryhmäretkelle I Esittelyssä uusi matkapakettilaki I Ryhmänvetäjät matkalla Pietariin
Päätoimittaja: Piia Räty Julkaisija: Pohjolan Matka
Pohjolan Matka ei vastaa mahdollisista painovirheistä tai painon jälkeen muuttuneista tiedoista.
Ulkoasu: Miller&Lean Painopaikka: Grano Oy ISSN 2342-5210
www.pohjolanmatka.fi
UUTISIA MATKAILUN MAAILMASTA
UUSI MARSKI BY SCANDIC Kokonaan remontoitu klassikkohotelli Marski by Scandic avautui Suomen ensimmäisenä Signature-hotellina kesäkuun alussa tutulla paikallaan Helsingin ydinkeskustassa.
LEGENDAARISENA kohtaamispaikkana ja uusien ilmiöiden synnyinsijana tunnettu Marski tarjoaa jatkossakin tyylikkään ja inspiroivan tilan, jossa sekä matkalaiset että paikalliset voivat hengähtää sekä nauttia kiinnostavista kohtaamisista aamusta myöhäiseen iltaan. Jokaisella suurkaupungilla on legendaariset kohtaamispaikkansa, joissa kunkin aikakauden edelläkävijät määrittävät ajan hengen. Nyt remontoitu ja uudelleen avattu Marski oli 1960-luvun Helsingissä tärkeä kohtaamispaikka: Marskin baarissa ideat olivat villejä ja ajattelu vapaata. Hotellissa yöpyivät kaikki vaikuttajat poliitikoista maailmantähtiin. Uusi Marski by Scandic avautuu nykyaikaiseen, rohkeaan ja ennakkoluulottomaan Suomeen, jossa suunnataan eteenpäin perinteitä ja vakautta vaalien. – Marskissa kaupunkikulttuuri, luovuus ja yrittäjyys kohtaavat suomalaisuuden ja kaikki sen piirteet: rehtiyden, kunnioituksen ja omaleimaisuuden, kertoo Marskin hotellinjohtaja Jouko Puranen. – Lopputuloksena on persoonallinen hotellikokemus, joka avaa ovet aitoon Helsinkiin ja moderniin suomalaisuuteen, sellaisena kuin me sen koemme, hotellinjohtaja lisää.
6 MATKALLE! 2/2019
”Marski on lifestylehotelli, ei designhotelli”
yhteistyö tiivistä valikoitujen kotimaisten tuottajien kanssa. – Hotellin kalustus on ilahduttava yhdistelmä Myös ravintola Kuusi Palaa liputtaa puhtaikorkealaatuista, konstailematonta ja modernia den suomalaisten raaka-aineiden ja yhdessä suomalaista ja kansainvälistä muotoilua. Muo- syömisen puolesta. tokielessä näkyy tuulahduksia myös menneiltä – Ravintolan menu leikittelee yhtä luovasti vuosikymmeniltä, sanoo Puranen. ruoalla kuin ravintolan nimi suomen kielellä. Hotellin palvelut tarjoavat huippulaatua Kuusi palaa, puoli kuusi vai tupla kuusi, niin matkustajille kuin paikallisille, jothehkuttaa keittiöpäällikkö Sami Lyly. ka etsivät tasokasta yöpymistä tai – Keittiöstä valmistuvat suomavain nopeaa kahvia työmatkan laiset klassikot, kuten makaronivarrelta. laatikko ja Mokka6Palat, sekä LEGENDAARINEN Hotellissa on 363 huonetta, kansainväliset klassikot, kuten monipuoliset kokous- ja tapahkylmäsavulohisushit ja spring KOHTAUSPAIKKA tumatilat, ravintola Kuusi Palaa, rolls suomalaisilla mauilla, keitMarskin baari, kahvila 7:01, sautiöpäällikkö luettelee. na wellness-osastoineen sekä yksiLisäksi ravintolan showkeittiö tyinen pysäköintihalli. toimii näyttämönä, joka on tuotu niin lähelle, että jokainen asiakas pääsee katselemaan Uusia ravintolaelämyksiä ja haistelemaan tunnelmaa. perinteisellä twistillä Kahvila 7:01 on saanut nimensä tarinasta, Marskin baari on klassikko, josta tuli re- jonka mukaan marsalkka Mannerheim nautti montin myötä uuden ajan suomalainen aamukahvinsa tasan kello 7:01. Marskin uusi cocktailbaari. Marskin baarissa kohtaavat kahvila 7:01 tarjoaa nopean kahvin työmatlaadukkaat raaka-aineet, mutkaton palvelu ja kalaiselle, eväät kaupunkikierrokselle sekä välitön tunnelma. Ennakkoluulottomuus ja täydellisen kahvin treffeille. Kahvilan nimikkekseliäisyys näkyvät drinkkilistalla vastuul- kopaahto 7:01 on punavuorelaisen, palkitun lisina valintoina: raaka-aineet ovat läheltä ja pienpaahtimo Kaffa Roasteryn käsialaa.
UUTISIA MATKAILUN MAAILMASTA
RYHMÄMATKOJEN KESKITTÄMINEN KANNATTAA – KATSO MITEN RYHMÄSI HYÖTYY Kun tilaat Pohjolan Matkalta ryhmällesi matkan, saatte käyttöönne ryhmän oman etukortin. Periaate on tuttu: mitä enemmän matkaelämyksiä koette, sitä enemmän lisäalennusta kertyy.
ETUA kerryttävät vapaa-ajan ryhmämatkat, jotka ovat joko Pohjolan Matkan matkatuotannon matkoja tai erityisesti ryhmällenne räätälöityjä matkapaketteja. Vuosittaisen ostokertymän suuruudesta riippuen ryhmä saa käyttöönsä tietyn lisäalennuksen – matkustaa siis edullisemmin. Etukortti on ryhmäkohtainen, ja se on voimassa 12 kuukautta ensimmäisestä toteu-
LISÄETU RYHMÄLLESI!
tuneesta matkasta. Ryhmämatkoja tehdään ympäri vuoden, joten myös kortin voimassaoloaika voi alkaa missä vaiheessa vuotta tahansa. Etukortille kerättyjä ostoja vastaan ryhmä saa lisäalennuksen, joka on voimassa vuoden päiväyksestään. Lisäalennuksen voi käyttää Pohjolan Matkan matkatuotannon matkoihin tai räätälöityihin ryhmämatkoihin.
Vuosittaiset ostokertymät ja niistä muodostuva lisäalennus: Ostoskertymä/€ 5 000 - 9 999 10 000 - 19 999 20 000 - 29 999 30 000 tai yli
Lisäalennuksen arvo/€ 50 70 100 150
NETTIVARAAMINEN ONNISTUU MYÖS RYHMÄMATKOISSA KUN yhdistys tai järjestö järjestää jäsenilleen ryhmämatkaa, yleensä ryhmän yhteyshenkilö kerää lähtijöistä matkaa varten tarvittavat tiedot ja toimittaa ne matkatoimistolle. Usein ryhmän yhteyshenkilön vastuulla on myös maksujen kerääminen ja maksaminen eteenpäin. Matkustajatietojen ja maksujen kerääminen on vastuullista ja aikaa vievää työtä.
Tämän vaiheen helpottamiseksi tarjoamme ryhmille mahdollisuutta ryhmämatkojen nettivarauksiin. Ryhmämatkasta voidaan tehdä Pohjolan Matkan nettisivuille oma matkasivu, jonne kukin matkustaja voi käydä tekemässä oman matkavarauksensa. Varauksen yhteydessä matkustaja ilmoittaa tarvittavat tiedot, varaa mahdolliset lisäpal-
velut sekä maksaa matkansa. Matkatoimisto saa tätä kautta tiedot matkustajista eikä ryhmänvetäjän aikaa kulu tietojen keräämiseen ja välittämiseen. Kiinnostuitko aiheesta? Ota yhteyttä omaan Pohjolan Matkan ryhmämyyjääsi, niin kerromme lisää.
MATKALLE! 2/2019 7
UUTISIA MATKAILUN MAAILMASTA
TUTUSTU UPEASTI UUDISTETTUUN
TALLINK SPA & CONFERENCE HOTELLIIN
MITTAVAT uudistukset läpikäynyt kylpylähotelli sijaitsee aivan Tallinnan matkustajasataman lähellä, vain kivenheiton päässä Tallinnan vanhasta kaupungista. Tallink Spa & Conference Hotellia on remontoitu ja uudistettu pala kerrallaan – pitkään ja huolella. Uuden ilmeen ovat saaneet niin hotellin aula, aulabaari, kaikki viidennen kerroksen huoneet, ravintola Nero kuin Aqua Spa kauneus- ja hyvinvointikeskus.
8 MATKALLE! 2/2019
Hotellin uudet sisustusratkaisut ovat suomalaisen arkkitehtitoimiston Dsign Vertti Kivi & Co:n taidonnäyte. Uudistusten yhteydessä hotelliin rakennettiin myös 25 täysin uutta, korkeampitasoista huonetta. Syyskuun alussa avautuu myös hotellin uuden ilmeen saanut kokous- ja kongressiosasto; jatkossa luvassa on huipputason tekniikkaa ja erityisesti kokousvieraille suunnitellut omat ruokalistat sekä kahvitarjoilut.
Tallink Spa & Conference Hotelli**** Huoneita 275 Kerroksia 5 Keskustaan 1 km, n. 500 m vanhakaupunki Rautatieasemalle 1 km Linja-autoasemalle 3 km Lentokentälle 8 km Satamaan 0 km
UUTISIA MATKAILUN MAAILMASTA
JUHLIVA KENKÄVERO
HURMAA VUODESTA TOISEEN MIKKELISSÄ 5-tien varrella sijaitseva Kenpappilaravintolan ja kahvilan paikan päällä kävero on upea, ympäri vuoden avoinna oleva maakunnan parhaista raaka-aineista valmiskäyntikohde. Sen ylpeys on Suomen tettujen herkkujen äärellä on taatusti suurin ja kaunein pappilan pääantoisa. rakennus, jota ympäröi tunKenkäveron myymälässä nelmallinen pappilamiljöö. on monipuolinen valikoima JOUHEVASTI Pappilan päärakennus, pityksilöllisiä, huolella valitSUJUVAT PALVELUT sirouva, täyttää tänä vuontuja suomalaisia tuotteita; ISOMMILLEKIN na huikeat 150 vuotta. lähiruokaa sekä designia RYHMILLE Kenkävero on miepukeutumiseen ja sisuslenkiintoinen ja innostava tamiseen. Ebba Masalinin käyntikohde, jossa on huolella kuvittamista vanhoista kansarestauroitujen rakennusten lisäksi koulun opetustauluista kuvitetut runsaasti nähtävää ja koettavaa. Piipahdus tuotteet ovat saaneet valtavan suosion. Pau-
liina Rundgren HandiCraftsin verstasmyymälä monipuolistaa kotiinviemisten valikoimaa entisestään. Kesäaikaan tarjontaa täydentävät pappilan puutarha, rantapaviljongin kesäkahvila ja leivintupa. Ryhmille Kenkäverosta löytyy erilaisia vaihtoehtoja ruokailuun ja kahvitteluun, tekemispajoja sekä valmiita retkipakettiehdotuksia. Katso lisää www.kenkavero.fi. Kenkävero Pursialankatu 6, Mikkeli www.kenkavero.fi Myyntipalvelu puh. 0440 162 210
MATKALLE! 2/2019 9
UUTISIA MATKAILUN MAAILMASTA
SMAL:IN EDUSTAJA NEUVOO:
YHDISTYS JA MATKAPAKETIT – KÄYTÄ APUNA VASTUULLISTA TOIMIJAA TEKSTI PÄIVI LAATIKAINEN-MATTSSON, SUOMEN MATKATOIMISTOALAN LIITTO - SMAL
NÄEMME usein mainoksia, joissa yhdistys markkinoi matkaa, joka on aivan selvästi matkapaketti. Tällöin ensimmäinen ajatus on: toivottavasti matkan on paketoinut virallisesti hyväksytty matkanjärjestäjä. Yhdistykset saavat toki markkinoida matkoja, kunhan esittelyistä käy ilmi, että matkan takana on virallinen ja rekisteröitynyt matkanjärjestäjä. Matkapaketteja saa nimittäin tuottaa ja paketoida ainoastaan sellainen elinkeinonharjoittaja, joka on rekisteröitynyt Kilpailu- ja kuluttajaviraston vakuusrekisteriin matkanjärjestäjäksi. Päivämatkat eivät kuulu tämän lain piiriin, mutta kun matkaan sisältyy majoitus yön yli tai matka on kestoltaan vähintään 24 tuntia ja matkustaja ostaa lisäksi samaan matkaan yhteishintaan vähintään kaksi seuraavista palveluista, kyseessä on matkapaketti: • kuljetus (lento, bussi, juna, laiva) • majoitus • auton tai skootterin vuokraus • muu matkailupalvelu, jos se muodostaa merkittävän osan matkan arvosta (vähintään 25 prosenttia) tai on muutoin olennainen osa kuljetus-, majoitus- tai ajoneuvonvuokrauspalveluun yhdistettyä matkapakettia, esimerkiksi konsertti, urheilutapahtuma, opastettu vierailu tai kylpylähoito.
Matkapaketin myyjä vastaa koko paketista
Matkan on oltava sellainen kuin on sovittu; lentoaikataulujen ja hotellin tason on täsmättävä. Jos yhdistys hoitaa itse matkajärjestelyt, ottaa se suuren riskin, koska matkalla ei tällöin ole vastuullista matkanjärjestäjää. Vaikka lento myöhästyisi hirmumyrskyn vuoksi, voi matkanjärjestäjä joutua hyvittämään tämän matkustajalle. Erityisen suuri vastuu järjestäjälle lankeaa, jos esimerkiksi matkustajia kuljettava bussi joutuu liikenneonnettomuuteen tai kohteessa puhkeaa tsunamin kaltainen luonnonkatastrofi. Tällöin matkanjärjestäjän on toimitettava
matkustajat turvaan. Yhdistyksen ei kuitenkaan tarvitse jättää matkoja tekemättä, mutta matkajärjestelyt kannattaa teettää ammattilaisella, jolla on keinot vastuiden kantamiseen. Yhdistys voi toimia matkatoimiston kanssa yhteistyössä ja hoitaa matkatoimiston edustajan kautta kaikkia matkalle lähtijöitä koskevien varausten tekemisen sekä osallistujien ja matkanjärjestäjän välisen rahaliikenteen. Vastuullisen matkanjärjestäjän organisoimalla matkalla asiat hoituvat varmasti, koska ne ovat ammattilaisen käsissä. Käytä siis vastuullista matkanjärjestäjää, kuten esimerkiksi Pohjolan Matkaa!
KOSKEEKO TÄMÄ MINUA? REKISTERÖITYMIS- ja vakuudenasettamisvelvollisuus koskevat kaikkia sellaisia tahoja (yhtiöitä, yhdistyksiä, yksityishenkilöitä), joiden kokoamien matkapakettien myynti tapahtuu ansiotarkoituksessa, on jatkuvaa, eikä
10 MATKALLE! 2/2019
matkaa ole tarkoitettu rajoitetun joukon, kuten yhdistyksen jäsenten, ostettavaksi. Jo muutaman kerran vuodessa tapahtuvaa matkojen järjestämistä on pidetty jatkuvana. Matkaa ei myöskään katsota myytävän vain rajoitetulle
joukolle, jos sitä markkinoidaan lehdessä tai internetissä ilman, että lähtöoikeus rajataan vain yhdistyksen jäsenille. Ilman rekisteröitymisvelvollisuutta saa toimia vain, jos kaikki edellä mainitut kriteerit jäävät täyttymättä.
UUTISIA MATKAILUN MAAILMASTA
MATKALLE! 2/2019 11
MONIPUOLISESTI PALVELEVA
POHJOLAN MATKA Pohjolan Matka on monipuolinen yritys, joka palvelee matkailijoita lähes 25 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Pohjolan Matkan ydinliiketoimintoja ovat linja- ja tilausliikenne busseilla sekä matkapalvelut, jotka työllistävät lähes 400 matkailun ammattilaista.
POHJOLAN MATKALLA on liikenteessä reilut 300 bussia, joten autoja löytyy kaikkiin kuljetustarpeisiin aina 10-paikkaisesta pikkubussista isoon 66-paikkaiseen tilausajobussiin. Tilausajokäytössä olevissa noin 170 bussissa on vakiovarusteina wc, DVD ja jääkaappi. Lisäksi useimmat autot ovat ilmastoituja ja alkolukolla varustettuja – pyynnöstä autoon saa myös langattoman WiFi-verkon. Tilausajoissa palvelee kokenut ja osaava kuljettaja, joka kyyditsee turvallisesti perille niin kotimaassa kuin Suomen rajojen ulkopuolellakin. Erikoisautomme ovat tilattavissa vaativaan käyttötarpeeseen. Vanha, aitoon 60-luvun malliin entisöity Scania, puuverhoiltu safaribussi tai karaokevarustettu saunabussi aidolla puukiukaalla tarjoavat mieleenpainuvat kyydit esimerkiksi yritysvieraille tai muille ryhmille. Lisäksi voimme tarjota kuljetuksen
invavarustetulla bussilla. Pohjolan Matka palvelee reittiliikenteessä Pohjois-Karjalassa, Kainuussa, Pohjanmaalla, Savossa, Koillismaalla, Keski-Suomessa ja Tampereella. Paikallis- ja lähiliikennettä Pohjolan Matka hoitaa Iisalmessa ja Kokkolassa. Erilaisten lipputuotteiden kelpoisuus reittiliikenteessä on muuttunut joukkoliikenneuudistuksen yhteydessä. Lisätietoja Pohjolan Matkan eri vuoroissa hyväksymistä lipputuotteista löytyy osoitteesta www.pohjolanmatka.fi/reittiliikenne. Matkustajan kulkeman reittivälin hyväksytyt lipputuotteet voi tarkistaa myös osoitteesta www.matkahuolto.fi. Matkahuollosta ostettu opiskelijan seutulippu käy kaikissa reittivuoroissamme. Aikataulutietomme löytyvät internetistä osoitteesta www.pohjolanmatka.fi – täältä voit ostaa myös bussilipun reittivuoroihimme (ei
kuitenkaan Waltti-vuoroihin). Pohjolan Matka hoitaa myös viranomaisen Waltti-liikennettä, johon ei voi ostaa ennakkoon bussilippuja. Kuntarajat ylittävän Waltti-liikenteen aikataulut löytyvät Pohjolan Matkan nettisivujen sekä viranomaisen aikataulusivuston lisäksi myös Matkahuollon aikatauluhausta. Iisalmen ja Kajaanin sisäiset Waltti-vuorot löytyvät ainoastaan Pohjolan Matkan nettisivujen lisäksi viranomaisen sivuilta. Vyöhykepohjaisesti hinnoitellut Waltti-tuotteet käyvät maksuvälineinä vain Waltti-liikenteessä. Lisätietoa Waltti-liikenteestä saa osoitteesta waltti.fi. Matkakuumeeseen
Pohjolan Matkan kivijalka matkapalveluissa on monipuolinen oma matkatuotanto, jonka puitteissa tarjoamme matkoja laajasti Baltiaan, Pohjoismaihin, Venäjälle, kotimaahan ja kauemmas Eurooppaankin. Pohjolan Matkan erikoisalaa ovat huolella suunnitellut ja toteutetut ryhmämatkat, joiden palvelut toteutetaan alusta loppuun saakka ryhmän toiveiden mukaan. Jos matkaan sisältyy kuljetuksia, Pohjolan Matkan ammattitaitoinen kuljettaja huolehtii siitä, että matka sujuu suunnitellusti. Kattavan verkoston sekä laajan ja monipuolisen kaluston ansiosta voimme järjestää matkapalvelut kuljetuksineen isoillekin ryhmille. Säästä aikaa ja vaivaa – anna meidän suunnitella seuraava matkasi. Juuret Suomessa
Pohjolan Matka on aidosti suomalainen perinteikäs perheyhtiö, joka on palvellut matkailijoita luotettavasti ja turvallisesti jo usean vuosikymmenen ajan. Bussimme liikennöivät vuosittain noin 16 miljoonaa kilometriä eli 400 kertaa maapallon ympäri, josta tilausliikenteen osuus on noin puolet. Autoissamme matkustaa vuosittain noin 3,4 miljoonaa matkustajaa. Mikäli laittaisimme koko bussikalustomme jonoksi, mittaa sille kertyisi lähes neljä kilometriä. Matkatoimistomme kautta varataan vuosittain maailmalle kymmeniä tuhansia matkoja. Pohjolan Matka - mukana matkassa.
ETT MÅNGKUNNIGT RESESERVICEFÖRETAG POHJOLAN MATKA med nästan 400 reseproffs erbjuder allsidig reseservice på närmare 25 orter i Finland. Kärnrörelsen består av busstrafik och resebyråtjänster. Pohjolan Matkas busspark omfattar över 300 bussar allt från 10-personers minibussar till 66-personers charterbussar. Ca 170 charterbussar har wc, DVD och kylskåp som standardutrustning, och nästan alla våra bussar har luftkonditionering och alkolås (WiFi vid behov). Vi har även specialutrustade handikappanpassade bussar. Pohjolan Matka är också en resebyrå med kompletta servicefaciliteter. Det går att boka södernresor, flyg- och tågbiljetter samt visum och inkvartering via oss. Vi skräddarsyr och ordnar affärsresor för företag och föreningar. Även vårt eget reseprogram är omfattande. Pohjolan Matka är ett äkta finskt familjeföretag, som betjänat resenärer tryggt och säkert under flera decennier.
Trevlig resa!
VERSATILE TRAVEL SERVICE AGENCY POHJOLAN MATKA is a travel service company of all-round services operating in almost 25 localities throughout Finland. The main business of Pohjolan Matka comprises bus and travel agency services, employing nearly 400 travel professionals. Pohjolan Matka has over 300 buses on the road, which means there plenty of vehicles for all transportation needs – ranging from a 10-seater minibus to a large 66-seater charter coach. There are some 170 charter coaches with a toilet, DVD and a refrigerator as standard equipment. Additionally, most vehicles have air-conditioning and alcohol interlock (and WiFi if asked). We also have buses specially equipped for disabled. Pohjolan Matka is also a full-service travel agency providing all travel-related services. Book a holiday, flights, accommodation, visas and tickets easily via us, along with business trips for corporations and communities. We offer various tour packages of our own production as well. Pohjolan Matka is a genuinely Finnish family company with rich traditions. We have provided our customers reliable and safe travel services for several decades.
Have a pleasant journey!
MATKALLE! 2/2019 13
ALKUSOITTO RYHMÄMATKALLE Pohjolan Matka hoitaa ryhmämatkat suunnittelusta kuljetuksiin ja majoituksista oheisohjelmiin – ryhmän tarpeiden ja toiveiden mukaan. Tässä jutussa esittelyssä tulevan sesongin ryhmämatkatärpit. Kerää ideat ja ota yhteyttä: ryhmat@pohjolanmatka.fi tai p. 0201 303 304. 14 MATKALLE! 2/2019
MALIN KELLHORN
SIBELIUKSEN JALANJÄLJILLÄ
KOHOKOHTANA UPPSALAN TUOMIOKIRKKO JA SEN AARREKAMMIO
MAAILMALLA mainetta niittäneet huippusellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian vievät ryhmän ainutlaatuiselle matkalle kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen elämäntarinaan. Luvassa on musiikkia ja värikkäitä kertomuksia Sibeliuksen elämästä Pohjois-Karjalassa, Kolin ja Lieksan maisemissa. Sibelius-matkoja voidaan järjestää Pohjois-Karjalan lisäksi myös muihin kohteisiin Suomessa. Matkaan sisältyy aina Makkosen ja Azezianin upea konsertti-ilta, muu ohjelma on paikkakuntakohtaista. Majoitus matkalla on tasokkaissa Sokos Hotelleissa.
Kahden päivän Sibelius-matka sisältää esimerkiksi • majoituksen kahden hengen huoneissa • aamiaisen hotellissa • konsertin ryhmälle; Jussi Makkonen, sello ja Nazig Azezian, piano • hotellista riippuen myös sauna- ja/tai kylpyläosaston käytön • aluekohtaista muuta pakettiin sopivaa ohjelmaan.
PRINSESSAKAKKUKAHVIT
TARINALLINEN SIBELIUSKONSERTTI
UPPSALASSA
TÄLLÄ ryhmämatkalla yhdistetään kulttuuri, historia, luonto sekä kahden maan kaupungit: Ruotsin kulturelli Uppsala ja Suomen idyllinen Naantali. Ohjelma ja matkan kesto voidaan muokata juuri teidän ryhmälle sopivaksi, alla esittelyssä suosittu kolmen matkapäivän ohjelmarunko.
1. Matkapäivä Bussimatka Naantaliin, josta lähdetään illalla Finnlinesin laivalla kohti Ruotsia.
2. Matkapäivä Laivassa syödyn aamiaisen jälkeen lähdetään Uppsalaan, jossa tutustuminen oppaan johdolla muun muassa Pohjoismaiden suurimpaan katedraalikirkkoon sekä taideaarteita muinaisen Egyptin ja Kreikan ajoilta esittelevään Gustavianumiin. Iltapäivällä pyörähdetään ostoskierroksella Norrtäljessä. Illallinen ja yöpyminen kohti Naantalia suuntaavassa laivassa.
3. Matkapäivä Aamulla saavutaan aina aurinkoiseen Naantaliin, jossa on luvassa opastettu kaupunkikierros sekä käynti presidentin kesäasunnon Kultarannan puutarhassa oppaan johdolla. Ruokailun jälkeen matka jatkuu kohti lähtöpaikkakuntaa. MATKALLE! 2/2019 15 MATTI MAKKONEN
IA SAMOIL
LAILAMUSIKAALI VIE ISKELMÄMUSIIKIN KULTA-AIKAAN
RYHMÄVIISUMIT KÄTEVÄSTI POHJOLAN MATKAN KAUTTA
KUINKA Ruotsista sotalapsena Suomeen tulleesta tytöstä tuli yksi Suomen suurimmista ja lahjakkaimmista iskelmälaulajista? Kajaanin kaupunginteatterissa syksyllä 2019 ensi-iltansa saava LAILA-musikaali valottaa rakastetun tähden, Laila Kinnusen, elämää. Musikaalissa kuullaan kaikille tuttuja lauluja upeiden solistien esittämänä ja uppoudutaan nostalgiseen iskelmämusiikin kulta-aikaan. Ryhmille voidaan räätälöidä erilaisia matkapaketteja, alla esimerkki päiväreissusta.
Esimerkki matkaohjelmasta 1 pv Klo 11:30 saapuminen Kajaaniin, jossa maittava ja runsas lounas Scandic Kajanuksen ravintolassa. Klo 13:00 LAILA-musikaali Kajaanin kaupunginteatterissa. Klo 15:30 päättyvän esityksen jälkeen levytanssit teatterin lämpiössä Laila Kinnusen musiikin hengessä. Teatterin kahvilassa tanssin ajan katettuna kahvia ja teetä sekä pientä purtavaa. Tanssien jälkeen lähtö kotimatkalle.
ERINOMAINEN KOHDE VAIKKA ALKUVUOTEEN.
MURMANSK – VASTAKOHTIEN KAUPUNKI MURMANSK on kiehtova matkakohde, sillä Venäjän pohjoisin kaupunki on yhdistelmä entisaikaa ja nykypäivää – uudet, länsimaalaisittain rakennetut kauppakeskukset ja laskettelupaikat sekoittuvat sulavasti neuvostotyyppisiin kaupunginosiin. Tähän kohteeseen matkapäiviä voi varata vaikka useampia, sillä Murmanskissa on useita hyvätasoisia hotelleja ja runsaasti nähtävää. Kaupunkikierroksella kannattaa katsastaa isänmaallisen sodan sankareille pystytetty valtava Aljosha-patsas sekä uponneen ydinsukellusvene Kurskin 118 miehistön jäsenen muistolle pystytetty vaikuttava muistomerkki. Myös tiedekeskuksena ja museona toimiva ydinjäämurtaja Lenin on takuulla mielenkiintoinen kohde. Bussimatkat mennen ja tullen tarjoavat mahdollisuuden ihastella pohjoisen arktisia maisemia. Mikäli televisiosta on tullut seurattua suosittua tv-sarjaa Taivaan Tulet, on sarjan kuvauspaikkojen kiertäminen Kemijärvellä mukava valinta ohjelmanumeroksi. 16 MATKALLE! 2/2019
PAREMPIA HOTELLIELÄMYKSIÄ YMPÄRI SUOMEN Scandic tarjoaa monipuolisen hotellivalikoiman ja palvelut ympäri Suomen, 31 paikkakunnalla. Valittavanasi on kaupunkikohteiden lisäksi nyt myös useita kylpylä- ja wellness -hotelleja, hotelleja luonnon äärellä sekä ski-in-hotelli. Tarjolla on myös lukuisia mielenkiintoisia aktiviteetteja ja tasokasta viihdettä.
TERVETULOA UUDISTUNEESEEN TALLINK SPA & CONFERENCE HOTELLIIN!
Scandicissa päivä alkaa paremmin - hotelliaamiaisellamme on tarjolla yli 100 herkkua luomutuotteineen ja runsaasti vaihtoehtoja myös erikoisruokavalioihin.
www.tallinkhotels.com
P Y Y D Ä TA R J O U S R Y H M Ä L L E S I !
+358 300 870 888 Meeting.fi@scandichotels.com scandichotels.fi
18 MATKALLE! 2/2019
HYPÄTKÄÄ POHJOLAN MATKAN MUKAAN Viemme ympäri vuoden niin yksittäisiä matkailijoita kuin ryhmässä matkustavia kokemaan ja jakamaan uusia elämyksiä. Poimi tästä vinkit seuraavaa matkaa varten. Voit kerätä myös ryhmän kasaan - vaikka useamman kerran - ja näin hyötyä Pohjolan Matkan lisäalennuksesta ryhmille. Teidän ei tarvitse kuin hypätä kyytiin – me huolehdimme muusta! Pohjolan Matkan laaja, monipuolinen ja sisällöltään runsas matkatarjonta on suunnattu yhtä lailla yksittäin tai pareittain matkustaville kuin myös ryhmässä matkaa tekeville. Jo 10 henkilön porukka saa kaikista Pohjolan Matkan oman matkatuotannon matkoista 5 %:n ryhmäalennuksen. Koko matkapakettivalikoimamme on esitelty osoitteessa www.pohjolanmatka.fi.
MATKALLE! 2/2019 19
B A L T I A N
M A T K A T
PILKAHDUS BOHEEMIA BALTIAA
20 MATKALLE! 2/2019
B A L T I A N
POHJOLAN Matkan mukana pääset Tal-
linnan lisäksi myös muualle Viroon ja pidemmälle Baltiaan. Ikisuosikki Tallinnassa suosittelemme alati hurmaavan vanhankaupungin lisäksi boheemia Kalamajan aluetta, mielenkiintoisten näyttelyjen Lentosatamaa, Kadriorgin palatsia tai viehättävien ravintoloiden omaa Rotermanni-korttelia. Pärnu tunnetaan puolestaan monipuolisena kylpyläkaupunkina, jonka hiekkarannat ovat kesäisin vertaansa vailla. Tartto hurmaa modernina yliopistokaupunkina, jonka kauniisti laitettu kaupunkikuva, monipuoliset
M A T K A T
ostosmahdollisuudet ja tasokkaat ravintolat saavat tulemaan kaupunkiin toisenkin kerran. Rakvere Itä-Virossa ja Kuressaari Saarenmaalla tarjoavat monipuolista nähtävää ja koettavaa niille, jotka luulevat jo kaiken Virosta aiemmin nähneensä. Erityisesti Tallinnassa hotellivalikoimamme on erittäin laaja – tarjonnastamme löytyy vaihtoehto niin vanhankaupungin läheisyyttä arvostaville kuin myös rauhallisemman majoituksen ystäville. Tutustu hotellivalikoimaan nettisivuillamme www.pohjolanmatka.fi.
Näin monipuolinen on päivittäinen tuotantomme Europa-laivalle • • • • • •
22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan Yö Europalla ja 1-3 yötä Tallinnassa Yö Europalla ja romanttinen yö Tallinnassa Yö Europalla ja miniloma 2 yötä Viimsissä Yö Europalla ja 2 yötä Vihulassa Yö Europalla ja miniloma 2 yötä Laulasmaalla • Yö Europalla ja perheloma 1-2 yötä Tallinnassa • Hotellimatka Tallinna 2-3 yötä • Mini Spa -loma Virossa 4 pv
TAKUULLA BALTIAAN POHJOLAN Matkan oman matkatuotannon kaikki Baltiaan suuntautuvat Silja Europalla tehtävät risteily- ja hotellimatkat ajetaan maakunnista satamaan niin kutsuttuina takuukuljetuksina. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Takuukuljetus tarkoittaa sitä, että ajo ajetaan ilmoitettuna matkapäivänä ilmoitettujen paik-
kakuntien kautta, olipa lähtijöitä sitten 1 tai 65. Ajo ajetaan tilausajobussilla suoraan laivan lähtösatamaan. Tämä kuljetus toteutuu siis takuuvarmasti aina. Sinun ei siis tarvitse matkaa varatessasi miettiä, että tuleekohan matkalle tarpeeksi lähtijöitä tai toteutuuko kuljetus. Nimittäin kyllä se toteutuu – aina – nimensä
mukaisesti. Takuukuljetusten lisäksi Baltiaan suunnatessasi voit tehdä tuliaisostokset kätevästi ennakkoon. Tutustu siis ennakkotilausvalikoimaan menomatkalla bussissa, tee tilaus jo ennen laivamatkaa ja nappaa paluubussissa odottavat tuotteet mukaasi.
MATKALLE! 2/2019 21
Pärnun kylpylämatkoille pääsee Pohjolan Matkan omalla tilausajobussilla!
Pohjolan Matkan kuljettaja vie kan matkustajat perille saakka. Mat n lise nkie me hintaan sisältyy suo ä täv teh la dol oppaamme joh ryhmäetuja kaupunkikierros. Kysy myös ! me toimistostam
SUKELLA LOMALLE KYLPYLÄÄN Loma Viron kylpylöissä tarjoaa syksyn ja talven keskellä virkistävän irtioton arjesta. Kylpylävalikoimastamme löytyy jokaiseen makuun sopivia kylpyläparatiiseja; silkkaa hemmottelua, vauhdikkaita vesileikkejä tai kauneus- ja terveyshoitoja. Valitse aito kylpyläloma kattavilla hoitopaketeilla tai majoitus kylpylähotellissa sauna- ja uintimahdollisuuksineen. Kohteita tarjoamme aina Tallinnasta Pärnuun ja Laulasmaalta Rakvereen.
22 MATKALLE! 2/2019
UUTTA
TALLINNASSA!
Kestosuosikki Kalev Spa uudistui Kalev Spa sijaitsee Viron yhden päänähtävyyden, UNESCO:n maailmanperintökohteisiin kuuluvan Tallinnan vanhankaupungin laidalla. Kalev Spasta löytyy yksi Viron suurimmista vesipuistoista. Siellä on Tallinnan ainoa 50 metrin uima-allas ja neljä erilaista liukumäkeä, joista yksi on rengasliukumäki. Uusi, aikuisille tarkoitettu Sauna-Oasis tarjoaa mahdollisuuden tutustua erilaisiin saunoihin ja rentoutumisalueisiin. Herkullisia aterioita ja virkistäviä juomia tarjoillaan uudessa ja tyylikkäässä Allee-ravintolassa, josta avautuu korkeiden lasiseinien läpi näkymä ympäröivään Kanuti-puistoon.
Pohjolan Matkan tuotannossa: • • • • •
Yö Europalla ja 3-4 yötä Rakveressa Yö Europalla ja 3-4 yötä Kuressaaressa Kylpylä- ja hemmottelulomat Virossa 5 pv Kylpylä- ja hemmottelulomat Virossa 6 pv Kylpylä- ja hemmottelulomat Virossa 9 pv
UUTTA!
KYLPYLÄHOTELLI WASA RESORT!
Yö Europalla ja 3-4 yötä Pärnussa Kesällä 2019 avautuneen Wasa Resortin myötä Pärnun ranta-alue sai uuden korttelin. Resortia ympäröi laaja suljettu puistoalue. Rakennus on suunniteltu sisältä ulos, jotta viihtyisit hyvin sekä huoneessasi että yhteisissä tiloissa. Pitkien kolkkojen käytävien sijaan tarjolla on putiikkihotellille ominaista viihtyisyyttä. Sauna- ja allasosastolla on uima-allas, poreallas sekä kolme saunaa. Hotellihuoneiden lisäksi tilauksesta on mahdollista varata kodikkaita huoneistoja. MATKALLE! 2/2019 23
LISÄÄ KULTTUURIA, KIITOS Mikäli haluat matkaasi kiinnostavia käyntikohteita ja kulttuurihistoriaa, suosittelemme tutustumaan seuraaviin matkoihin.
Yö Europalla ja siiderin huumaa Tallinnassa 3 pv Kippis, nyt maistellaan Baltian kuohujuomia! Matkalla pääset kurkistamaan Nudist-pienpanimon toimintaan sekä maistelemaan erilaisia siidereitä Siidrimajassa.
Käsityömatka Tallinnaan
LÄHTÖPÄIVÄ 24.9.2019
LÄHTÖPÄIVÄ 20.9.2019
Tallinna on oikea käsityöihmisten paratiisi - käsityökauppoja ja -putiikkeja on useita, joista on valittu parhaimmat tälle matkalle. Tarjolla on mm. upeita kankaita, nappeja, nauhoja, lankoja ja ompelutarvikkeita, joista jokainen löytää varmasti etsimänsä. Matkalla vietetään ensimmäinen yö Europalla ja toinen yö valitsemassasi hotellissa.
P E R H E L O M A
Yö Europalla ja 2 yötä Tartossa
LÄHTÖPÄIVÄ 13.10.2019
Tartto on nuorekas, rikasta kulttuuriperintöä kantava klassinen yliopistokaupunki. Kaupungin tärkein rakennus, eräänlaiset kaupungin kasvot, on yliopiston päärakennus. Tartossa pääsee kaupunkikierroksella ihastelemaan muun muassa Raatihuoneentoria, Enkelinsiltaa ja Pirunsiltaa sekä kapeita keskiaikaisia katuja ja puistoja. Toisena päivänä tutustutaan oppaan johdolla Viron kansallismuseoon, joka esittelee rikasta taideperintöä ja kansanperinnettä. Historian ja kulttuurin lisäksi Tartto tarjoaa kävijälleen myös vilkasta iltaelämää.
LÄHTÖPÄIVÄ 13.10.2019
Yö Europalla ja perheloma 2 yötä Tartossa Tartto on loistava perhelomakohde tarjoten monipuolista tekemistä kaikenikäisille. Tällä matkalla voitte menomatkalla nauttia Silja Europa -laivan leikkihuoneesta ja Tartossa odottavat muun muassa Ahhaa-keskus, Ylösalaisintalo sekä Aura-vesikeskus. Tekemistä riittää koko perheelle!
24 MATKALLE! 2/2019
KÄSI YLÖS KENELLÄ ON ITÄMEREN HERKULLISIN RUOKAPÖYTÄ? Punaisilla laivoilla matkaan mahtuu makuelämyksiä buffetista burgereihin ja aamiaisesta à la carteen.
MATKALLE! 2/2019 25
T U K H O L M A N
M A T K A T
PIENTÄ PIRISTYSTÄ TUKHOLMASTA Aina niin viehättävä Tukholma on kaupunki, joka tarjoaa nähtävää ja koettavaa kaikenikäisille. Matkustitpa yksin, kaveriporukassa tai perheen kesken, löytyy kaupungista runsaasti vaihtoehtoja minne mennä, mitä nähdä ja miten päivää viettää. LUKUISAT museot Tukholmassa ovat ilmaisia, joten kulttuurin ystävät voivat piipahtaa esimerkiksi Moderna Museetissa nykytaiteen parissa, Kansallismuseossa tai vaikkapa Luonnontieteellisessä museossa. Shoppailumahdollisuudet Tukholmassa ovat kattavat aina pienistä putiikeista isoihin ostoskeskuksiin, joista löytää lähes kaiken mitä toivoa saattaa. Kun puhutaan Tukholman ravintolamaailmasta, keskustellaan yhdestä Euroopan parhaista paikoista ruokien ja ravintoloiden suhteen.
26 MATKALLE! 2/2019
Ravintolat tarjoavat perinteisiä ruotsalaisia ja muita pohjoismaisia makuja. Lisäksi ravintolatarjontaan väriä tuovat fuusiotyylin edustajat, joiden makunautinnot koostuvat ruotsalaisen keittiön ja muiden maiden makujen yhdistelmistä. Lähellä oleva Tukholma on mitä houkuttelevin kaupunkilomakohde! Pohjolan Matkan oma bussi on kaikilla Tukholmaan suuntaavilla matkoilla mukana, joten matka Djurgården saarelle ja keskustaan sujuu vaivattomasti.
Pohjolan Matkan tuotannosta esimerkiksi nämä matkat vievät teidät vaivattomasti naapurimaamme Ruotsin ihastuttavaan pääkaupunkiin: • Päivä Tukholmassa -risteily Helsingistä Silja Linella ja Viking Linella • Ostosmatka Tukholmaan Viking Linella • Tukholman risteily Helsingistä ja yö hotellissa 4 pv
HENRIK TRYGG
T U K H O L M A N
LÄHTÖPÄIVÄ 26.10.2019
M A T K A T
LÄHTÖPÄIVÄ 1.10.2019
Syfestivalen-käsityömessut Tukholmassa 3 pv
Seniorimessut Tukholmassa 3 pv
Syfestivalen kokoaa kaikki käsitöiden ystävät yhteen. Kyseessä on Ruotsin suurin käsityöharrastajien messutapahtuma, jossa on työnäytöksiä ja työpajoja. Voit lisäksi tehdä hankintoja sekä saada uusimmat käsityövinkit alan toimijoilta. Olitpa sitten neuloja, virkkaaja tai ompelija, on nämä messut kuin tehty sinulle! Laivamatkat Tukholmaan tehdään viihtyisällä, hyvästä palvelustaan ja erinomaisista ravintoloistaan tunnetulla Viking Mariellalla. Tukholmassa mukaan liittyy suomenkielinen opas, joka johdattaa matkustajat messutunnelmiin jo matkalla messukeskukseen.
Seniorimessut Tukholmassa tarjoaa ideoita ja uusia tuulia niin hyvinvointiin, terveyteen, kauneuteen kuin vapaa-ajanviettoon, matkailuun, kulttuuriin ja shoppailuun. Monipuolisilla messuilla päivä kuluu nopeasti kierrellen ja eri osastoihin tutustuen. Tukholmaan matkustetaan viihtyisällä Viking Gabriellalla, joka tarjoaa risteilijöille erinomaisia makuja, ostosmahdollisuuksia ja kauneushoitojakin pientä hemmottelua kaipaaville. Tukholmassa messuilla on mukana suomenkielinen opas.
MATKALLE! 2/2019 27
PETTE RISSANEN
P O H J O L A N
M A T K A
S U O S I T T E L E E
R Y H M I L L E
TUHANSIEN TARINOIDEN TURKU Matkailijat tuntevat Turun ennen kaikkea värikkään historian sävyttämästä kulttuuritarjonnasta. Vierailu merenrantakaupunkiin onkin yhdenlainen aikamatka keskiajan ja nykyajan välillä – loistavilla ruokatarjoiluilla täydennettynä. TEKSTI RIIKKA HAAKSIALA
AURAJOEN suulla komeilevalla Turun linnalla on ollut vuosisatojen saatossa monta roolia: hovielämän näyttämö, puolustuksen muuri, hallinnon keskus ja vankila. Nykyisin se on museoineen suosittu nähtävyys ja käyntikohde. Kun ensin tutustuu renessanssikerroksen juhlasaleihin ja suuntaa sen jälkeen Pyöreän
28 MATKALLE! 2/2019
tornin vankilaan tai Eerik XIV:n vankityrmään, ei voi välttyä miettimästä, minkälaisia tarinoita linna pitääkään sisällään. Vastauksia löytänee esimerkiksi Muutama sananen naisista -näyttelystä, joka kertoo 1600-luvulla Turussa vaikuttaneiden porvarisnaisten ja Turun linnassa asuneen kreivitär Kristiina Katarina Stenbockin elämästä. Kyseessä on museon
vaihtuva näyttely, joka on avoinna 8.3.2020 saakka. Museokauppa Fataburia kiertäessä saattaa eteen osua hyvinkin tutunnäköisiä esineitä: ostettavana on koruja sekä lasi- ja metalliesineitä, joiden esikuvia löytyy linnan näyttelyistä. Paikallisten käsityötaiteilijoiden tuotoksissa riittää myös ihasteltavaa.
VISIT TURKU
Ruoka – herkullinen syy matkalle Turussa ruoka on aina elämys. Vai miltä kuulostaisi kävelykierros Aurajoen rannalla kaikilla herkuilla tai illallisristeily laituritansseilla? Food Walk -kortti johdattaa haltijansa suoraan turkulaisen ravintolakulttuurin ytimeen. Food Walk -kortilla voi valita vapaasti kymmenestä ilmoitetusta ravintolasta viisi, joiden herkkuja käy maistelemassa. Ravintolavalikoimasta löytyy muun muassa fine diningia, lähiruokaa sekä kahvilaherkkuja. Kortin hinta on 44 euroa/henkilö ja se on voimassa kolme vuorokautta ensimmäisestä ostosta. Isompien ryhmien kohdalla suositellaan pöytävarauksia. Turun ydinkeskustasta löytyy Suomen toiseksi vanhin kauppahalli, joka on jo itsessään nähtävyys. Upean rakennuksen lisäksi kävijöitä houkuttelevat lukuisat ravintolat, kahvilat ja ostospaikat.
JARI NIEMINEN
Aboa Vetus & Ars Nova Keskustassa sijaitseva Aboa Vetus & Ars Nova on historian ja nykytaiteen museo – Suomen ainoa arkeologinen museo. Se kätkee sisälleen muun muassa kuuden keskiaikaisen kivitalon rauniot ja siellä asuneiden varakkaiden kauppiaiden tarinat. Aboa Vetus – vanha Turku -näyttely sijaitsee kirjaimellisesti keskellä keskiaikaista Luostarikorttelia. 1990-luvulla arkeologisten kaivausten myötä alkunsa saaneessa museossa rakennukset on säilytetty sellaisena kuin ne löydettiin. Alueelta löytyneet esineet avaavat mielenkiintoisesti ajan elämää. Aboa Vetus & Ars Nova tarjoaa myös opastettuja teemakierroksia. Eräs suosituimmista on jopa hieman ronski Bonnes dames – moraali ja seksuaalisuus keskiajalla, jossa käydään kainostelematta läpi keskiajan naisen elämää niin porvarisrouvan kuin ilotytönkin näkökulmasta. Tämän kierroksen jälkeen ryhmän kahvipöydässä löytyy takuulla mielenkiintoista puhuttavaa! Nykytaiteen puolta pääsee tutkimaan esimerkiksi 15.11.2019–2.2.2020 avoinna olevassa Turun Taiteilijaseuran 95-vuotisnäyttelyssä, jossa esitellään parhaat palat kaupungin aktiivisesta taidekentästä.
MATKALLE! 2/2019 29
VESA AALTONEN
VISIT TURKU
Kesäkeidas Ruissalo Kaupungin edustalla sijaitseva Ruissalo tunnetaan niin luonto- kuin kulttuurisaarena, jonne kokoonnutaan viihtymään. Merenranta, kylpylä, idyllinen telakkamiljöö, 1800-luvun pitsihuvilat, Ruisrock, risteilyjä – täällä kesäpäivän toivoisi kestävän yli yöttömän yönkin. Ruissalosta löytyy Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha ja sen yli 5000 lajia käsittävä kokoelma. Aikamatkan sijaan tämä käyntikohde kuljettaa ympäri maapalloa eri ilmastovyöhykkeille. Merenrantakaupunkina Turku on toiminut
vuosisatojen ajan porttina maailmalle – ihan kirjaimellisestikin. Kauniiden saaristomaisemien lisäksi Turussa valmistetaan maailman suurimpia risteilyaluksia, joiden saloihin Meyer Turku -telakkakierros osallistujansa kuljettaa. Merikeskus Forum Marinumista alkavalla kierroksella perehdytään niin laivanrakennuksen historiaan kuin telakkateollisuuden nykypäiväänkin. Kierroksen huipentuma on opastettu kiertoajelu Meyer Turun telakalla, joka viimeistään avaa silmät laivojen todelliselle koolle.
Movie Walkia teidän ryhmälle?
dän Manu -kierroksella kävellään presidentti Mauno Koiviston jalanjäljissä.
Turussa on valtava valikoima erilaisia teemallisia kävelykierroksia. Kaupungissa kuvattujen elokuvien ja tv-sarjojen innoittama Movie Walk johdattaa ryhmän hetkeksi toiseen maailmaan. Arkkitehtuurikävely puolestaan avaa tarinat kiehtovien rakennusten takaa ja Mei-
30 MATKALLE! 2/2019
Turussa tapahtuu – vinkit ryhmille!
Keskiaikaiset markkinat järjestetään vuosittain kesä-heinäkuun vaihteessa. Monipuolinen tapahtuma levittäytyy ympäri kaupunkia ja
tarjoaa kurkistuksen keskiajan elämään muun muassa ruoan, musiikin ja työnäytösten kera. Joulumarkkinat Vanhan Suurtorin miljöössä marras-joulukuussa 2019 tuovat paikalle käsityöläisten taidonnäytteitä sekä musiikki-, teatteri- ja sirkusesityksiä.
TOMMI SELANDER
TOMMI SELANDER
VISIT TURKU
HISTORIAA JA NYKYPÄIVÄÄ: TURUN MONIPUOLISET KASVOT 3 PV Turku tutuksi
Joko tunnette Suomen vanhimman ja ehkäpä kauneimman kaupungin – Turun? Tässä entisessä pääkaupungissamme on nähtävää ja koettavaa kaikille aisteille. Kaupungin läpi virtaava Aurajoki, upea saaristo, erilainen Ruissalon alue sekä kiinnostavat matkailukohteet tarinoineen jättävät muistijäljen jokaiseen kävijään. Kesäksi suunnitellulla matkalla tutustutaan Turun historiallisiin kohteisiin sekä vieraillaan Kultarannassa Naantalissa. Tervetuloa mukaan!
Pohjolan Matkan kera
MATKAOHJELMA PÄIVÄ 1
Bussimatka kotipaikkakunnalta Turkuun, lounas bussimatkan aikana. Klo 16.00 Turussa majoittuminen esimerkiksi johonkin keskustan viihtyisistä Sokos Hoteltai Scandic-ketjun hotelleista. Iltaohjelma vapaa, mahdollisuus nauttia kesäisestä illasta ja tehdä vaikkapa kävelyretki pitkin Aurajoen rantaa kulkevaa kävelytietä, ruokailla tai nauttia iltakahvit. Esimerkiksi perinteikäs ja kiinnostava Turun Kauppahalli tarjoaa syötävää paikan päällä tai kotiin viemisiksi.
ajelulle Turussa. Kiertoajelun aikana käydään vaikuttavassa Turun Tuomiokirkossa, koetaan merenkulun valtakunnallinen erikoismuseo ja Suomen laivastomuseo Forum Marinum, nähdään Suomen Joutsen ja vieraillaan Turun Linnassa. Lounas päivän aikana. Klo 16.00 kierros päättyy. Mikäli ryhmä vielä niin toivoo, voidaan illalla tutustua ainutlaatuiseen Luostarinmäen Käsityöläismuseoon tai korvata tällä joku päivän kohteista.
Klo 10.00 opastettu kierros presidenttimme kesäasunnon Kultarannan puutarhassa. Kultarannan muotopuutarha hurmaa kukkaloistollaan, suihkulähteillään ja paviljongeillaan kaikki kävijänsä. Puutarha on laajuudeltaan jopa 16 hehtaaria, minkä vuoksi sitä kutsutaankin pienois-Versailleksi. Puiston yksi erikoisuus on sen keskiosa ”Medaljonki”, jossa on tuhansittain ruusuja. Oppaan mielenkiintoiset tarinat saavat historian ja puutarhan loiston elämään. Klo 12.30 lounas Naantalissa.
Iltaohjelmaksi voimme suositella mm. Suomen suurimman kesäteatterin Samppalinnan ohjelmistoa Suomen huippunäyttelijöineen.
Ruokailun jälkeen lähtö paluumatkalle kohti kotia.
PÄIVÄ 3
HINTA
Buffet-aamiainen hotellin ravintolassa. Klo 09.00 huoneiden luovutus ja lähtö Naantaliin.
Pyydä tarjous Pohjolan Matkalta. Hinta riippuu ajankohdasta, majoituksesta ja ryhmän koosta.
PÄIVÄ 2
Buffet-aamiainen hotellin ravintolassa. Klo 10.00 lähtö hotellilta opastetulle kierto-
MATKALLE! 2/2019 31
Koko Suomen Luokkaretki 11.–13.5. TAI 18.–20.5.2020
Matkapaketti 1: 2 yötä Break Sokos Hotel Flamingossa Vantaalla, pääkaupunkiseudun palvelujen äärellä Matkapaketti 2: Europa-risteily ja yö Break Sokos Hotel Flamingossa Matkapaketti 3: Europa-risteily ja yö Tallinnassa Sis. kuljetuksen, majoituksen, aamiaisen ja Linnanmäen rannekkeen. Mahdollisuus lisäaktiviteetteihin.
32 MATKALLE! 2/2019 LINNANMÄKI
Tulossa keväällä 2020:
KOKO SUOMEN LUOKKARETKI -PAKETTI Suunnitteletteko mukavaa ja edullista leirikoulua sopivan matkan päähän monien mahdollisuuksien äärelle? Pohjolan Matkan keväälle 2020 suunniteltu Koko Suomen Luokkaretki -paketti voi olla vastaus juuri teidän ryhmän tarpeisiin. KOKO Suomen Luokkaretki -paketti tarjoaa kolme erilaista retkipakettivaihtoehtoa kahdelle eri ajankohdalle keväällä 2020. Matkapakettiin sisältyy bussikuljetukset Pohjolan Matkan tilausajobussilla, valitun vaihtoehdon mukaisesti majoitus hotellissa tai laivalla aamiaisen kera sekä Linnanmäen laiteranneke. Pakettia voi täydentää omien mieltymysten mukaan valituilla aktiviteeteilla ja kohteilla; esimerkkeinä Tiedekeskus Heureka, Sky Wheel Helsinki, Korkeasaaren eläinpuisto tai Luonnontieteellinen museo. Tallinnassa kivoja kohteita ovat esimerkiksi Tallinnan eläintarha, Nõmmen seikkailupuisto, trampoliinipuisto tai ostosretki johonkin monipuoliseen kauppakeskukseen.
HEUREKA / WILLE NYYSSÖNEN
VALMIS JA JOUSTAVA VAIHTOEHTO TOTEUTTAA KEVÄTRETKI!
Koko Suomen Luokkaretki -paketti on edullinen vaihtoehto kouluille ja luokille kevätretken tekoon. Koska bussissa voi matkustaa toisiakin ryhmiä, on matkanteko näin mahdollista pienemmällekin budjetille. Ennen kaikkea Koko Suomen Luokkaretki on kuitenkin opettajille ja muille järjestäjille kätevä ja vaivaton tapa järjestää unohtumaton matka; kaikki on mietitty valmiiksi ja toimivaksi. Kysy lisää ja varaa paketti ennakkoon ryhmat@pohjolanmatka.fi tai puh. 0201 303 304.
MATKALLE! 2/2019 33
SILJA LINEN LAIVAT UUDISTUIVAT – TUKHOLMAAN RISTEILEVÄT LAIVAT SAIVAT MODERNIMMAN ILMEEN Uudistusten taustalla on ajatus kokonaisvaltaisesta risteilykokemuksesta, joka tarjoaa aina uusia elämyksiä. Tilojen ilmeeseen on haettu ajattomuutta ja raikkautta. TEKSTI PYRY OJALA
SILJA Serenaden levätessä viime vuoden lopulla Naantalin telakalla, laivan tiloja remontoitiin yhteensä 6500 neliön edestä. Uudistuksessa käytiin läpi niin hyttejä ja käytäviä kuin laivan ravintolapalveluitakin. Edellisen kerran Serenaden ilmettä kohennettiin vuosina 2014–2015, jolloin uudistettiin muun muassa myymälöiden julkisivuja, kokoustiloja ja kahviloita. Merkittävimpiin uudistuksiin kuuluvat esimerkiksi modernisoitu yökerho, keulabaari ja fine dining -ravintolan uusi ilme. Lisäksi grilliravintola El Capitán on muuttunut Grill Houseksi. Listalta löytyvät pihvit ja muut grilliherkut sekä oma menu perheen pienimmille. Tarjolla on myös annoksia kasvissyöjille. Laivan yökerho on laitettu täysin uuteen uskoon 34 MATKALLE! 2/2019
ja sen nimi on tämän myötä vaihtunut Atlantis Palacesta Starlightiksi. Symphonylta yhdysvaltalaista muotia
Suurelta osin samat uudistukset löytyvät myös Serenaden sisaralukselta Silja Symphonylta. Näiden lisäksi Symphony saa lisäyksen ostosvalikoimaansa Tommy Hilfiger -myymälän muodossa. Kauppa tarjoaa laajan valikoiman brändin tyylikkäitä naisten, miesten ja lasten vaatteita sekä asusteita. Fine dining -ravintola Bon Vivant viinivalikoimineen on uudistettu kokonaan. Suosikkiviininsä voi ostaa myös mukaan ravintolan viinimyymälästä. Remontoidut tilat ovat entistä
valoisammat ja tyylikkäämmät. Ravintola tarjoilee asiakkailleen tuoreita skandinaavisia makuja ja sesonkien mukaan vaihtuvia annoksia. Risteilyjen ystävät pääsevät nauttimaan esiintyjistä, ostoksista, ruoasta ja elämyksistä merimaisemien ympäröiminä. Uudistuneet Silja-laivat tarjoavat totutun laadukkaan risteilykokemuksen, mutta myös jotain enemmän. Tukholman-kävijää hemmotellaan taiteella ja historialla
Tukholma on suuri kaupunki, jonne on helppo matkustaa ja jossa nähtävää riittää. Kaupungin nähtävyydet tunnetaan myös lapsiystävällisyydestään. Kokeile seuraavaksi ryhmäsi kanssa viereisen sivun Tukholman kohteita!
ALEXANDER DOKUKIN
ALEXIS DAFLOS
KUNINKAANLINNA
Kuninkaanlinna, Ruotsin kuningasparin virallinen residenssi ja työpaikka, on yksi Euroopan suurimmista linnoista. Linnassa on seitsemän kerrosta ja yli 600 huonetta. Rakennus on kulttuurihistoriallisesti arvokas ja oikea barokkityylin taidonnäyte. Kuninkaanlinnan nähtävyyksiin kuuluvat esimerkiksi aarrekammio, paraatihuoneet, sekä kolmen kruunun ja Kustaa III:n museot. MARIA JOHANSSON
VASA-MUSEO
Sotalaiva Vasa upposi neitsytmatkallaan Tukholmassa vuonna 1628. Nykyään Vasa on maailman parhaiten säilynyt 1600-luvulta peräisin oleva laiva ja kaikkien kiinnostuneiden nähtävillä omassa nimikkomuseossaan. Laivaa on kuvailtu taideaarteeksi, sillä siihen sisältyy satoja äärimmäisen taidokkaasti tehtyjä puisia veistoksia.
ANNA DANIELSSON/NATIONALMUSEUM
SKANSENIN ULKOILMAMUSEO
Skansenia on kutsuttu Ruotsiksi pienoiskoossa, sillä se esittelee tapoja ja perinteitä maan eri osista halki vuosisatojen. Vierailu ulkoilmamuseossa muistuttaakin aikakoneeseen astumista. Lapsille tarjolla on paljon ohjelmaa, niin tekemisen kuin villi- ja kotieläintenkin katselun muodossa.
HENRIK TRYGG
KANSALLISMUSEO
Tukholmassa sijaitseva kansallismuseo on Ruotsin taide- ja designmuseo. Sen kokoelmiin kuuluu satoja tuhansia esineitä 1500-luvulta aina nykyaikaan asti. Esineiden joukossa on veistoksia, maalauksia, grafiikkaa, valokuvia ja paljon muuta. Uusittu museo on jälleen avoinna yleisölle mittavan remontin jälkeen ja sisäänpääsy on kävijöille maksuton.
KAUPUNGINTALO
Kaupungintalon torni ja sen kolme kultaista kruunua ovat yksi Tukholman oleellisimmista maamerkeistä. Tornin näköalatasanteelta eteen levittäytyy upea näköala. Taidetta, arkkitehtuuria ja historiaa pursuava rakennus toimii vuosittain Nobel-juhlaillallisten näyttämönä.
MATKALLE! 2/2019 35
KEVÄTMATKA SAKSAN
HANSAKAUPUNKEIHIN Teimme rentouttavan ja monipuolisen matkan Saksan hansakaupunkien helmiin: viehättävään satamakaupunki Wismariin ja loisteliaaseen laivurikaupunki Lyypekkiin. Molemmat kaupungit löytyvät Unescon maailmanperintökohteiden listalta. TEKSTI RYHMÄ ERKKI SAARIMÄKI IMATRALTA
36 MATKALLE! 2/2019
MATKA sujui mukavasti Finnlinesin laivoilla. Meripäivien aikana saimme nauttia rauhallisesta tunnelmasta, erinomaisen herkullisista ruokailuista ja palvelualttiista henkilökunnasta, joka huomioi matkustajien hyvinvoinnin – siitä suuri kiitos. Matkan hintaan kuului saunominen ja porealtaat. Kuntosalilla pääsimme veloituksetta venyttelemään lihakset ja hierontaa oli tarjolla lisämaksusta. Lisäarvoa annamme vaivatto- Olimme muuten ensimmäinen tehtaassa masta siirtymisestä bussilla laivaan ja pois. vieraillut suomalainen ryhmä. Lähtöpäivän Tällä matkalla ei ollut pitkiä terminaalikäve- kruunasi hotellimme eteen avautunut aamulyitä tavaroiden kanssa. tori, johon tutustuimme ostoksia tehden. Saksassa yövyimme kaksi vuorokautta WisSchwerinissä ehdimme ihastella yhtä marissa, johon ihastuimme oitis. Kaunis tori- monista alueen linnoista, minkä jälkeen aukio, jossa hotellimme sijaitsi, oli helppo jatkoimme hansakaupunki Lyypekkiin. ottaa haltuun. Kahvilat, ravintolat, Kaupunkiin tutustumiseen kuuluu vanhat upeat kirkot ja kaupat ehdottomasti kävely Lyypekin olivat kaikki kävelymatkan vanhan kaupungin kujilla PANOSTA päässä. sekä käynti marsipaaniMERIMATKALLA Kävimme muun muaskahvila Niedereggerissä. IKKUNAHYTTIIN – sa saksalaisten ”Stokkalla” Ostokset täydentyivät CitLUVASSA UPEITA Karstadtissa, joka on aloittiparkin ostoskeskuksessa MAISEMIA tanut toimintansa Wismarisja satamassa. ta vuonna 1881 – tänä päivänä Huomasimme kevään oletavarataloja on jo 79. Tutustuimvan täällä paljon pidemmällä. me myös Saksan pohjoisimpaan kuoPeltojen vihreys ja kevään kukat olivat huviinitehtaaseen ja kuohuviinin valmistuk- lepoa silmille, kun ajoimme lehmusten reuseen, joka oli kaikkinensa hieno kokemus. nustamia kyläteitä ja katselimme paikallisten
pääsiäiseen valmistuvia pihoja. Saksa on helppo ja toimiva maa matkustaa ja kaikki mukana olleet taisivat todeta, että tänne tullaan uudestaan. Matkanvetäjälle Mariannelle ja Pohjolan Matkan Kaijalle lämpimät kiitokset hyvin suunnitellusta matkasta! Terveisin imatralaiset matkailijat.
MATKALLE! 2/2019 37
38 MATKALLE! 2/2019
RYHMÄMATKOJEN SUUNNITTELU KANNATTAA Onnistunut, ainutlaatuinen ja iloa tuova – siinä tavoitteita jokaiselle Pohjolan Matkan toteuttamalle ryhmämatkalle. Hyvä matkakokemus rakentuu monesta osasta eikä vähiten suunnitelmallisuudesta. Nyt puhutaan ryhmämatkojen vuosisuunnittelusta! TEKSTI RIIKKA HAAKSIALA
PUOLIVUOSISUUNNITELMA on monelle ryhmälle tuttu, mutta Pohjolan Matkan ryhmämyyntipäällikkö Liisa Kovanen kannustaa ryhmiä vuosisuunnitteluun erityisesti kolmesta syystä: hinta, laatu ja helppous. – Mitä aiemmin esimerkiksi hotelli- ja lentovarauksiin päästään käsiksi, sitä varmemmin saadaan ryhmälle se parhaiten sopiva vaihtoehto ja päästään hyödyntämään Pohjolan Matkan sopimushintojen kiintiöitä. Suosituimpien hotellien varauskalenterit täyttyvät jo varhaisessa vaiheessa, joten myöhäisemmissä hotellivarauksissa joudutaan todennäköisemmin tekemään kompromisseja hinnan tai sijainnin suhteen. – Matkakokemuksen kannalta on ihan eri asia, onko hotelli aivan ydinkeskustassa nähtävyyksien äärellä vai parin kilometrin kävelymatkan päässä, Kovanen lisää. Pohjolan Matkan kautta tehtävien ryhmämatkojen kirjo on monipuolinen: muun muassa yhden tai useamman päivän kotimaan matkoja, kylpylämatkoja, risteilymatkoja, kierto-, kulttuuri-, urheilu-, ja teemamatkoja bussilla tai lentäen sekä Venäjän matkoja bussilla tai junalla.
Ahkerimmin reissaavat yhdistykset tekevät Kovasen mukaan jopa 12–15 matkaa vuodessa, keskiarvo yhdistyksillä on noin 5 matkaa vuodessa. – Kun matkojen järjestelyt keskitetään meille
ja teemme yhdessä vuosisuunnitelman, tiedämme ryhmän tarpeet ja osaamme ehdottaa heidän budjetilleen ja toiveilleen sopivia matkoja sekä antaa uusia ideoita.
MATKALLE! 2/2019 39
toteutuu varmemmin. Jäsenet taas voivat merkitä itselleen sopivat matkat jo hyvissä ajoin kalenteriin. Tieto pian koittavasta matkasta pitää mielen virkeänä, Kovanen toteaa. – Jokin indikaattori vuosisuunnittelun toimivuudesta meidän kohdallamme lienee myös yhdistyksen jäsenmäärän kasvu viimeisten vuosien aikana, Sormunen mainitsee. Järjestötyötä jo yli 50 vuoden kokemuksella tekevä puheenjohtaja kiittelee Pohjolan Matkan ryhmämyyjien ammattitaitoa. Hän muistaa hyvin ajan, jolloin räätälöi itse matkat ryhmille aina ohjelmasuunnittelusta kuljettajan ja ruokapaikkojen valintaan. – Se oli valtava homma ja vastuu. Iso huoli on nyt pois harteiltani, kun mukana on vastuullinen matkanjärjestäjä, Pohjolan Matka.
Ala-Keiteleen Sydänyhdistyksen vuosisuunnitelman runko 2019 * Mukaan on merkitty Pohjolan Matkan kanssa toteutetut matkat.
Suunnitelmallisuus lisää matkojen toteutumista
matkoista ja niiden sisällöistä. Kommenttikierroksen jälkeen matkat otetaan ohjelmaan Ala-Keiteleen Sydänyhdistyksessä on luotettu ja Pohjolan Matka pääsee aloittamaan ennakvuosisuunnitteluun koko 2010-luvun ajan. kovarausten teon. Jäsenistölle vuosisuunnitelVuosittain noin 10 matkaa tekevän yhdistyk- ma lähtee aina loppuvuodesta jäsenkirjeenä. sen puheenjohtaja Martti Sormunen kertoo – Tämä toimintamalli on meidän kohdalvuosisuunnittelun helpottavan hänen työlamme pelannut todella hyvin. Tänä vuonna tään merkittävästi. nautimme muun muassa kesäkuussa – Kun tulevat matkat on Ahvenanmaan pohjoisesta saalaitettu hyvissä ajoin hintaristoreitistä, heinäkuussa PyyTULEVAT MATKAT tietoineen jäsenille nähtänikin kesäteatterin Nuotin HYVISSÄ AJOIN väksi, vuosi on helppo elää vierestä -komediasta ja eloHINTATIETOINEEN suunnitelmaa seuraten eikä kuussa jo perinteeksi muoJÄSENILLE matkanjärjestelyistä aiheudostuneesta matkasta KyyjärNÄHTÄVÄKSI du turhaa stressiä. ven Het-teatteriin. Syyskuussa Sormunen kertoo aloittaon vuorossa kylpyläviikko Pärvansa vuosisuunnitteluprosessin nussa, Sormunen listaa. keräämällä jäsenistöltä syksyn aikana Sekä Kovanen että Sormunen sanomatkatoiveita tulevalle vuodelle. Toiverunko vat kentältä tulleen palautteen olevan vuosilähtee Pohjolan Matkan yhteyshenkilö Liisa suunnittelun osalta hyvin myönteistä. Kovaselle, joka tekee tiimeineen ehdotuksen – Kun markkinointiaika on pidempi, matka
40 MATKALLE! 2/2019
Tammikuu Ostos- ja tanssireissu Kuopioon 1 pv Helmikuu Kylpyläloma Imatran Kylpylässä 9 pv Toukokuu Ulkoilu- ja virkistyspäivä leirikeskuksessa 1 pv Kesäkuu Ahvenanmaalle pohjoinen saaristoreitti 4 pv Heinäkuu Kesäteatterimatka Tampereen Pyynikille 1 pv Elokuu Teatterimatka Kyyjärvelle 1 pv Ulkoilu- ja virkistyspäivä 1 pv Syyskuu Kylpylämatka Pärnuun 7 pv Marraskuu Pikkujoulut Kartanon Kievarilla 1 pv
Rahdin matkassa Saksaan ja Ruotsiin
HOUKUTTAVA JA KOUKUTTAVA KOKKOLA Kokkola on kaupunki, joka yllättää ja palkitsee monipuolisuudellaan ja elinvoimallaan. Vuonna 2020 juhlimme yhdessä 400-vuotiasta kaupunkia. AIKAMATKALLE NERISTANIIN Kokkolan vanhakaupunki Neristan on yksi Suomen arvokkaimmista ja parhaiten säilyneistä historiallisista puukaupunkikokonaisuuksista. KOE PALANEN KAUNEINTA KOKKOLAA Kokkolan merellinen helmi on majakkasaari Tankar, vanha hylkeenpyytäjien ja kalastajien tukikohta. www.tankar.fi Kaupunki täynnä elämyksiä. Tervetuloa! Tutustu tarkemmin: www.visitkokkola.fi
Varaa matkasi finnlines.fi
Matkalle_100x137_24062019.indd 2
HUOMIO HYVÄ RYHMÄNVETÄJÄ – JO OLEMASSA OLEVA TAI TULEVA Suunnitteletko ryhmämatkaa ryhmällesi? Onko sinulla jo mielessä kiinnostava kohde? Haluaisitko ammattilaisilta mukavia matkakohde-ehdotuksia? Kuulostaisiko valmis, toimiva, mielenkiintoinen ja turvallinen matkaohjelma avaimet käteen -periaatteella juuri teille suunniteltuna hyvältä? Jos vastaisit useimpiin kyllä, ota yhteyttä ryhmämyyntiimme. Muutetaan ryhmänne toiveet suunnitelmista todeksi. Me matkailualan ammattilaisena olemme apunasi kaikissa matkan vaiheissa suunnittelusta laskutukseen. OTA YHTEYTTÄ RYHMAT@POHJOLANMATKA.FI
24/06/2019 11.5
RYHMÄNVETÄJÄT PIETARISSA 25.–27.3.2019
Pietari, Pohjolan Pariisiksikin kutsuttu kaupunki, on kiistatta yksi Pohjois-Euroopan loistokkaimmista kohteista. Miljoonakaupunki tarjoaa vahvaa kulttuurihistoriaa ja samalla nykyaikaisen metropolin vilskettä. Tähän suurkaupunkiin lähdimme tutustumaan vaihtelevassa, varhaiskeväisessä säässä. TEKSTI JAANA TARVAINEN, PIA TAMMINEN JA NOORA TURKU
POHJOLAN Matkan bussit lähtivät eri puolilta Suomenniemeä liikkeelle jo varhain maanantaiaamuna. Kokoonnuimme Lappeenrannassa lounaalle Viipurinporttiin, josta jatkoimme yhdellä bussilla matkaa. Rajanylitys Venäjän puolelle kesti hieman, mutta illaksi saavuimme Pietariin ja majoituimme upeaan Solo Sokos Hotel Palace Bridgeen. Hotelli sijaitsee Vasilin saarella lähellä päänähtävyyksiä. Hotellissa on muun muassa kylpylä-saunaosasto, sisätiloissa toimiva golfkenttä, erilaisia ravintoloita ja baareja. Erikoisuutena ravintola Dans le Noir, jossa syödään pimeässä sormin. Ravintola onkin todellinen kulinaarinen nautinto. Hotellin aula ja viereinen Sevilla-ravintola ovat puolestaan avaria ja valoisia tiloja. Sevilla on rakennettu 1800-luvun puolivälissä viinikellariksi. Tämän tiilimakasiinin vanhojen holvikaarien alla nautimme maittavan illallisen. Seuraavana aamuna shampanja-aamiaisen jälkeen tuli oppaamme Tatjana noutamaan ryhmäämme opastetulle kaupunkikierrokselle. Aamupäivän aikana näimme palatseja, siltoja, kanavia, kirkkoja, historiaa ja nykypäivää. Pistäydyimme matkamuistomyymälässä tuliaisostoksilla. Pysähdyimme lounaalle St. Petersburg ravintolaan aivan Verikirkon kupeeseen. Lounaan jälkeen oli vuorossa kierros Eremitaasissa, jossa vietimme iltapäivän. Saimme nauttia upeista taideteoksista monilta kuuluisilta mestareilta. Kiersimme Talvipalatsin
42 MATKALLE! 2/2019
saleissa, joissa Katariina Suuri ja taideteoksia ja upeimpia huoneita. Pietari Suuri ovat vaikuttaneet, Enempää ei oikeastaan kerralla juhlineet, tanssineet ja johtapystykään vastaanottamaan TIILIMAKASIININ neet Venäjää. Voi sitä kullan ja sulattamaan. Ja kyllä jalatVANHOJEN ja marmorin määrää! kin jo huomauttelivat tauon HOLVIKAARIEN ALLA Kahden tunnin kierpaikasta. Reippaimmat jäiNAUTIMME MAITTAVAN roksen aikana näimme vät vielä omatoimisesti kauvain murto-osan yli 3000 pungille tutustumaan muihin ILLALLISEN. taideaarteesta. Opas poimi nähtävyyksiin tai pistäytyivät nähtäväksemme tärkeimpiä ostoksille. Muu ryhmä palasi bus-
silla hotellille, jossa jäi aikaa levähtää tai käydä hotellin upeassa kylpylässä rentoutumassa. Illansuussa lähdimme vielä yhteiseen illanviettoon Troika-ravintolaan, jossa nautimme kolmen ruokalajin hyvin tyypillisen venäläisen illallisen stroganoffeineen. Ruokailun lomassa saimme nauttia räväkästä ja hieman modernimmasta kabaree-esityksestä. Päivän päätteeksi osa pistäytyi vielä yömyssylle hotellin lähellä ennen ansaittuja yöunia tilavissa Palace Bridgen huoneissa, erinomaisissa sängyissä. Hyvä ruoka kruunasi matkan
Runsaan aamiaisen jälkeen matka jatkui kohti Viipuria. Pietarin uudehkoa ja modernia
moottoritietä pitkin matka taittuu sujuvasti Tietysti matka jatkui vielä rajamuodollikahdessa tunnissa. Viipurissa Olga-opas otti suuksien kautta Viipurista Suomen puolelle. meidät vastaan ja teimme pienen kiertoajelun. Ensimmäiset matkalaiset hyvästelimme jo Sen jälkeen nopeat tuliaisostokset ViiLappeenrannassa, jonne osa jäi ja osa purin uudessa ostoskeskuksessa. jatkoi junalla Helsinkiin. Loput Matkan lopuksi nautimme suuntasivat Pohjolan Matkan vielä neljän ruokalajin loubusseilla eri puolille SuoKIERSIMME naan borsh-keittoineen ja mea. Kaukaisimmat matTALVIPALATSIN vodka-snapseineen viehätkaajat pääsivät kotipaikkaSALEISSA – VOI SITÄ tävässä Espilä-ravintolassa. kunnilleen vasta aamuyön KULLAN JA MARMORIN Korkeatasoinen Veresk-kanpuolella. MÄÄRÄÄ! santassiryhmä ja orkesteri Kauas on pitkä matka, viihdyttivät meitä lounaan lomutta mielessä viipyilivät kaumassa. Upea esitys ja ruoka! Näihin nis ja loistokas Pietari, makoisat makuihin, kuviin ja tunnelmiin oli mitä ateriat ja ennen kaikkea mukava matkasopivinta päättää tämä antoisa opintomatka. seura, joka teki matkasta täydellisen.
MATKALLE! 2/2019 43
VIKING LINE / TUUKKA ERVASTI
ENSIMMÄISET MERKIT JOULUSTA Tarvitaan vain kynttilänvaloa, hieman glögiä ja joulunajan matkojen suunnittelu voi alkaa. Joulu näyttää, kuulostaa ja tuoksuu hieman erilaiselta eri maissa, mutta tunnelma on aivan yhtä kutsuva kaikkialla. Hae vinkkejä joulun koristeluun ja tule tekemään viimeisiä hankintoja pukinkonttiin. Tai miten olisi joulu matkoilla maittavasta jouluruoasta, mukavasta ohjelmasta ja rauhallisesta yhdessäolosta nauttien?
Pohjolan Matkan joul umatkatarjonnassa on muun muassa se uraavia matkoja: • Jouluristeily Euro pa 3 pv • Yö Europalla ja jou lun kylpyl ä- ja hemm otteluloma 4 tai 7 yö • Yö Europalla ja jou tä lun hotellil oma 2, 3 tai 4 yötä Tallinnass • Yö Europalla ja jou a lun hotelliloma 3 yö tä Vihulan kartanoss • Yö Europalla ja jou a lun hotelliloma 4 yö tä Pärnussa • Yö Europalla ja jou lun hotelliloma 4 yö tä Kuressaaressa • Yö Europalla ja jou lun hotelliloma 4 yö tä Meresuu Spassa • Yö Europalla ja jou lun hotelliloma 4 tai 7 yötä Rakveressa • Joulun hotelliloma 3 tai 4 yötä Tallinna ssa • Joulun hotelliloma 3 yötä Tartossa • Katso lisää www. pohjolanmatka.fi
44 MATKALLE! 2/2019
MATKALLE! 2/2019 45
NORBERT KRÜGER
Pohjois-Saksan joulumarkkinat 6 pv
LÄHTÖPÄIVÄ 5.12.2019
Tällä matkalla tutustutaan Wismarin, Schwerinin ja Lyypekin upeisiin ja perinteisiin joulumarkkinoihin. Jouluiset sävelmät ja lukuisat kojut kutsuvat maistiaisille sekä ostoksille. Matkalla ehditään syventyä näihin historiallisiin hansakaupunkeihin myös opastetuilla kierroksilla. Matkaa taitetaan mukavasti niin bussilla kuin laivalla suomalaisen matkanjohtajan seurassa.
Hovitallin joulumarkkinat
LÄHTÖPÄIVÄ 28.11.2019
Kuninkaallisen hovitallin joulumarkkinoilla löydät ainutlaatuisia lahjoja pukinkonttiin. Näillä joulumarkkinoilla on myytävänä upeita käsityöläistuotteita sekä laaja valikoima leivonnaisia ja elintarvikkeita. Markkinatunnelmassa nautittu mukillinen höyryävän kuumaa glögiä lämmittää ja johdattaa jouluisiin ajatuksiin. Hevostallien ovet ovat avoinna ja Hovitallin joulumarkkinoilla kävijöiden on mahdollista käydä rapsuttelemassa hevosia ja kierrellä vaunuhalleissa ihastelemassa loisteliaita kuninkaallisia vaunuja sekä autoja. Suomenkielinen opas on mukana markkinoilla.
ANDRES ANDRESEN
Tarton joulumarkkinat 4 pv
LÄHTÖPÄIVÄ 12.12.2019
Tartto muuttuu joulukuussa taianomaiseksi ja tapahtumatäyteiseksi joulusatumaaksi; suuret Tarton Joulumarkkinat valtaavat toriaukion. Tartossa keskipisteenä on Raatihuone sekä sen eteen Raatihuoneentorille tuotava perinteinen suuri joulukuusi ja sitä ympäröivän joulutorin helmi, erityinen piparkakkumökki.
46 MATKALLE! 2/2019
LÄHTÖPÄIVÄ 15.12.2019
Tunnelmallinen Haikko ja Porvoon joulumarkkinat Porvoon joulumarkkinat Taidetehtaalla ovat viehättävä ja lämminhenkinen tapahtuma, jossa voi aistia keskiaikaista markkinatunnelmaa. Joulumarkkinoilta voi tehdä ostoksia ja ihania löytöjä niin lahjaksi kuin oman kodin jouluun. Joulutunnelmointi jatkuu ihastuttavassa Haikon Kartanossa, jossa majoitutaan rauhallisessa tunnelmassa ja kuullaan myös tunnelmallinen Arja Korisevan joulukonsertti.
KADI-LIIS KOPPEL
LÄHTÖPÄIVÄ 6.12.2019
Käsityömessut ja piparkakkutaidetta Tallinnassa 3 pv Joulutunnelmaan virittäytyminen on mitä parhainta aloittaa Tallinnasta! Joululahjaostokset voi tehdä kätevästi jo laivalla ja matka jatkuu Tallinnassa monipuolisen ohjelman parissa. Matkalla päästään tutustumaan Tallinnaan opastetulla kiertoajelulla ja ihastelemaan upeita piparkakkuluomuksia taianomaisessa Piparkakkumania-näyttelyssä. Lisäksi vieraillaan monipuolisilla Tallinnan käsityömessuilla, jotka järjestetään Tallinnan kauniilla Laulukentällä sisätiloissa. Esillä sekä myynnissä on laajasti virolaisia käsityötuotteita ja herkkuja. Illan aikana ehtii vielä omatoimisesti ostoksille Raatihuoneen perinteiselle joulutorille. Matkalla vietetään ensimmäinen yö Europalla ja toinen yö valitsemassasi hotellissa.
LÄHTÖPÄIVÄ 20.11.2019
Pohjolan Matkan Sisäpiirin pikkujoulut Järvisydämessä 1 pv Pohjolan Matkan Sisäpiirin pikkujoulut Resort & Spa Järvisydämessä kokoaa yhteen samanhenkiset ihmiset jouluruokailun ja tanssin merkeissä. Lähde yksin, kaksin tai porukalla nauttimaan joulutunnelmasta kauniiseen Järvisydämen miljööseen. Muistathan, että Sisäpiirin matkoihin kuuluu aina myös jokin extrayllätysetu samaan hintaan.
MATKALLE! 2/2019 47
TALVEN SELKÄ TAITTUU MATKOJA IDEOIDESSA
Talventaittajaiset on Pohjolan Matkan oma, itse kehitetty matkakonsepti – vuosittainen risteilymatka – joka kokoaa tammi-helmikuussa yhteen suuren joukon ryhmänkerääjiä ja heidän ryhmäläisiään. TEKSTI PYRY OJALA
RISTEILEMÄSSÄ on aina vähintään 12 bussillista porukkaa Suomen eri kolkista. Risteilyllä vaihdetaan kokemuksia ja retkikohdevinkkejä sekä nautitaan hyvästä musiikista ja monipuolisesta ohjelmasta. Matkamyyjä Noora Pääkkönen on ollut Talventaittajaisissa kymmenkunta kertaa. Hän kertoo, että risteilylle osallistuvien ryhmänkerääjien ja ryhmäläisten joukosta löytyy monenlaista väkeä. He ovat aktiivisia matkaajia, joiden ikähaitari ulottuu työikäisistä eläkeläisiin. Ryhmänkerääjien tehtävänä on innostaa oma porukkansa lähtemään reissuun ja toimia ikään kuin viestinviejänä ryhmäläisten ja
48 MATKALLE! 2/2019
matkatoimiston välissä. Talventaittajaiset järjestetään alkuvuodesta ja tapahtuma ajoittuu siis nimensä mukaisesti aikaan, jolloin talven pimein aika on hiljalleen jäämässä taakse. – Siinä ehtii sitten tehdä reissuja, kun saa-
daan hyvä polkaisu matkavuoteen heti alussa. Tietysti Talventaittajaiset tuo myös piristystä pitkään ja pimeään talveen, Pääkkönen sanoo. Ryhmänkerääjät voivat löytää omalle ryhmälleen sopivan matkakohteen esimerkiksi risteilyllä järjestetyltä matkatorilta. – Pidämme matkatorin laivan kokousosastolla, ja se on kuin matkamessut pienoiskoossa. Vuosittain meillä on siellä noin kaksikymmentä osastoa, jotka kattavat kohteita niin kotimaasta, muista pohjoismaista, kuin Baltiasta ja Venäjältäkin. Talventaittajaiset järjestetään aina Viking Linen laivoilla. Seitsemän ensimmäistä Tal-
VIKING / M-L JUNG-HÖGLUND
ventaittajaiset-risteilyä seilattiin Turusta Tukholmaan ja sittemmin lähtöpaikkana on toiminut Helsinki. Noora Pääkkönen kiittelee yhteistyötä Viking Linen kanssa. – Aina kun saavumme laivalle, niin tuntuu, että ihan kuin kotiinsa tulisi, hän sanoo. "Mennäänhän me seuraavanakin vuonna?"
Matkatorin lisäksi Talventaittajaiset pitää sisällään muutenkin enemmän ohjelmaa kuin tavallinen risteily. Tarjolla on muun muassa huolellisesti valittua livemusiikkia. Edellisellä kerralla esiintymässä oli maailmankuulu sellisti Jussi Makkonen yhdessä pianisti Nazig Azezianin
kanssa. Seitsemisen kertaa risteilylle osallistunut Senioriklubin ryhmänkerääjä Pirkko Rinkinen Imatralta piti esityksestä kovasti. – Esitys oli todella hyvä, Sibeliusta ja muuta. Se oli kerta kaikkiaan hienosti järjestetty, Rinkinen kommentoi. Noora Pääkkönen kertoo, että kyseessä oli Makkosen ja Azezianin ensimmäinen yökerhokeikka. Musiikilliseen ohjelmaan aiotaan panostaa jatkossakin. – Aina on tarkoitus, että seuraavasta ristei- ja asioita eri tavalla. lystä tehdään vieläkin parempi. Tanssiorkes– Matkasta saa silloin enemmän irti. Jos on teri on myös aina erittäin laadukas. Olemme yksityisesti liikenteessä ja vaikka omalla autolkeränneet kävijöiltä esiintyjätoiveitakin. la, saattaa nähdä paljon, mutta ei välttämättä Myös Äänekosken syöpäyhdistyksen tiedä mitä näkee. Kun on hyvä ryhmä, niin ryhmänkerääjä Oili Kautto on matkaosuudetkin ovat osa matkan osallistunut Talventaittajaisiin viihtyvyyttä ja matkustusaikamonituisia kertoja. Hän sakaan ei tunnu pitkältä, Pääknoo matkaporukan jäsenkönen luettelee. MATKATORI ON ten jo kyselevän häneltä, Ryhmämatkojen valttiKUIN MATKAMESSUT että mennäänhän risteilylle na on myös se, että ne ovat PIENOISKOOSSA seuraavanakin vuonna. tarkkaan suunniteltuja. Täl– Siellä tapaa toisia ryhlöin ohjelma on toimiva, niin mänkerääjiä ja löytää idekohteiden, majoituksen kuin oita omia retkikohteita varten. ruokailuidenkin puolesta. PääkköEsimerkiksi Narvan ja Pohjois-Viron nen kertoo myös, että pienet ryhmät ovat reissu oli todella ihana. Myös meidän poru- silloin tällöin verkostoituneet Talventaittajaisiskan retki Itä-Suomeen oli Talventaittajaisista sa ja saaneet siten järjestettyä matkoja yhdessä. saatuja ideoita, Kautto kertoo. – Jos on innostuttu vaikka samoista asioista matkatorilla, saatetaankin tehdä yhteinen Ryhmä auttaa saamaan ryhmä, jotta saadaan bussi täyteen ja matka matkasta enemmän irti toteutumaan. Se on erittäin ilahduttavaa, että Ryhmämatkailu on nykyäänkin ilmeisen ryhmänkerääjät ovat tutustuneet toisiinsa ja suosittua suomalaisten keskuudessa. Noora tehneet myös yhteistyötä. Pääkkönen arvelee tämän johtuvan muun Seuraava Talventaittajaiset-risteily avaumuassa siitä, että se on turvallista ja matalan tuu myyntiin elokuussa 2019. Risteily on kynnyksen matkantekoa. Matkat ovat monesti 28.–30.1.2019 Viking Mariellalla. Kysy lisää myös opastettuja, mikä avaa nähtyjä ja koettu- toimistostamme!
MATKALLE! 2/2019 49
MUKAVA TILAUSAJOMATKA ON MONEN ASIAN SUMMA
- NÄILLÄ VINKEILLÄ ONNISTUT! TEKSTI PYRY OJALA
Kun idea matkalle lähtemisestä syntyy, alkaa suunnittelu. Tämä on Pohjolan Matkan Savon alueen tilausmatkojen myynnistä vastaavan Timo Ruotsalaisen ja Pohjolan Matkan muiden tilausajomyyjien osaamisalaa. Matkakokonaisuudessa on monia pieniä yksityiskohtia, TEKSTI PYRY OJALA huomioon. Seuraavan muistilistan jotka on otettava avulla tilausajon tilaaminen sujuu mutkattomasti.
Bussin koko Bussin kokoa kannattaa miettiä, sillä vaihtoehtoja on paljon. Kymmenen hengen matkaseurueelle pikkubussi on riittävä, mutta jos välimatkat ovat pidempiä, 30-paikkainen linja-auto voi olla järkevä valinta matkustusmukavuuden kannalta. – Meillä on 65-paikkaisia bussejakin. Siitä tulee selkeä säästö verrattuna kahden erillisen auton tilaamiseen, Timo Ruotsalainen vinkkaa.
50 MATKALLE! 2/2019
Taukopaikat Matkasuunnitelmaa laatiessa on syytä miettiä myös taukopaikkoja. Tilausajomyyjien asiantuntemusta kannattaa tässäkin käyttää hyödyksi. – Jos poiketaan hieman päätieltä, löytyy esimerkiksi mukavia kartanotyyppisiä paikkoja, vaihtoehtoja perinteiselle huoltoasemapysähdykselle. Baltian maissa puolestaan ei ole Suomen kaltaista taukopaikkakulttuuria, bensa-asemienkin tilat ovat aika pieniä. Se on monesti suomalaisille yllätys, Ruotsalainen mainitsee. Suuremman ryhmän kanssa liikkuessa aikataulut ovat avainasemassa. On syytä varautua siihen, että nopea pyörähdys kohteessa voi kestää isolla ryhmällä pitkään.
Kuljettajan tauot ja työhönsidonnaisuusaika Ajo- ja lepoaikalaki vaikuttavat myös bussimatkan kulkuun. Timo Ruotsalaisen mukaan esimerkiksi kuljettajan työhönsidonnaisuusaika ei ole aina tilausajon tilaajille tuttu asia. – Normaali työhönsidonnaisuusaika on 13 tuntia, jossa on muutamia joustomahdollisuuksia. Se alkaa siitä hetkestä, kun kuljettaja aloittaa työpäivänsä, ei siitä kun ollaan asiakkaan pihassa. Lisäksi täytyy muistaa kuljettajalle kuuluvat tauot, jotta linja-auto liikkuisi tien päällä laillisesti ja turvallisesti.
Reittisuunnittelu Reitin pohtiminen on oleellinen osa tilausajomyyjän työtä. Timo Ruotsalainen korostaa, että toimivan kokonaisuuden laatiminen on hänelle suorastaan velvollisuus. – Hintaan sisältyy aina reitin suunnittelua ja näkemys siitä, miten ajopäivä toimii. Koska ajan itsekin linja-autoa, olen aika hyvin jyvällä liikenteen muutoksista ja saan siten viime käden tietoa asiakkaalle.
Varustelu Kuvat ovat olennainen osa matkalla olemista. Niiden ottaminen ja jakaminen tarkoittaa myös sitä, että kännyköiden ja iPadien akut tyhjenevät päivän kuluessa. Kannattaa siis varmistaa, että latausmahdollisuus ja Wi-Fi-yhteys ovat saatavilla. Turvallisuus ja mukavuus nousevat myös esille bussin varustelun kohdalla. – Meillä on kaikissa tilausajobusseissa turvavyöt kaikille matkustajille. Uudet bussit on lisäksi varustettu automaattisilla sammutusjärjestelmillä lakisääteisten käsikäyttöisten sammuttimien lisäksi, Ruotsalainen mainitsee. Pidempien matkojen vakiovarustukseen kuuluu Pohjolan Matkan kaikissa yli 30-paikkaisissa busseissa myös wc ja ilmastointi.
YRITYKSET JA KANSAINVÄLISET ASIAKKAAT VAATIVAT NYKYAIKAISTA JA TASOKASTA KALUSTOA POHJOLAN Matkan Vantaan toimipisteessä työskentelevä Tarja Töyrylä toimii yritysten ja kansainvälisten asiakkaiden tilausajojen parissa. Näiden asiakasryhmien kohdalla sopimuskuviot ovat keskiössä. – Yritysasiakkaat tilaavat linja-auton tyypillisesti kokouskohteeseen tai virkistyspäiville matkustamista varten, Töyrylä kertoo.
Kansainvälisten asiakkaiden kanssa tehdyt sopimukset ovat yleensä pitkiä ja yhteistyö toimii niiden puitteissa. Myyntineuvottelija ottaa tilauksen vastaan ja lähettää sopivan auton paikalle. On noudatettava erityistä tarkkuutta sen suhteen, että kaikki tapahtuu ajallaan ja bussi on todella siisti. Turvallisuuteen kiinnitetään myös huomiota: turvavyöt on oltava ja niitä
pitää myös käyttää. Lisäksi kuljettajalta vaaditaan englannin kielen taitoa ja hyvää paikallistuntemusta. Vantaalla Pohjolan Matka työskentelee Aasian maista Suomeen saapuvien asiakkaiden, kuten kiinalaisten ja intialaisten kanssa, mutta myös muut kansallisuudet lisääntyvät tasaisesti.
MATKALLE! 2/2019 51
LINJAVUOROJEN KÄYTTÖ MAHDOLLISTI
LUOKKARETKEN
Suvi-Päivi Joenväärä opettaa esikouluikäisiä Pohjankylän koululla Kalajoella. Viime vuonna Joenväärä suunnitteli eskarilaisten ja pienluokan erityisoppilaiden kanssa kevätretkeä ja pohti matkan kuljetuskuvioita. TEKSTI PYRY OJALA
PIENTEN ryhmien tapauksessa tilausajon joelta toisen kyselyn. Jaana Ahokas-Heikkäyttäminen voi tulla kalliiksi suhteessa hen- kisen opettama joustavan perusopetuksen kilömäärään. Pohjolan Matkan Pohjanmaan JOPO-luokka Merenojan koulusta puuhasi ajomestari Heikki Hintsala kuitenkin keksi retkeä Oulun Tietomaahan ja tiedusteli mahongelmaan ratkaisun. dollisuutta tehdä se ryhmäpakettimatkana – Tuli kysely, että Kälviän eläinpuistoon pikavuorolla. pitäisi päästä ja paljonko se maksaisi. Ta– Mä olin että tottakai. Laskin heille hinjusin, että meillähän menee siinä nan, he nousivat kyytiin Kalajoen pikavuoroja koko ajan, että somatkahuollossa, pääsivät siitä pisiko sellaisella lähteminen. Oulun linja-autoasemalle, PÄIVITTÄISREITTIEN Ja hehän innostuivat siitä josta kävelivät lyhyen matVARRELLA SIJAITSEE kovasti, Hintsala kertoo. kan Tietomaahan, Heikki Hintsala neuvotteli poHintsala sanoo. USEITA KOULUJEN rukalle ryhmähinnan, joka JOPO-luokkia on ympäri SUOSIMIA KOHTEITA. oli huomattavasti tilausajoa Suomen ja ne ovat kooltaan edullisempi. maksimissaan kymmenen – Meidät jätettiin eläinpuiston hengen ryhmiä. Merenojan kouparkkipaikalle ja myös haettiin siitä. lun luokalla on vain kuusi oppilasta ja Täytyy kehua asiakaspalvelua, sieltä kyllä tilausajon käyttämisestä koituisi paljon kuluja. joustettiin ja järjestettiin asiat todella hyvin, Jaana Ahokas-Heikkinen sanoo matkan taittaSuvi-Päivi Joenväärä kiittelee. misen pikavuoroilla olleen heille todella hyvä – Heillä oli paluumatkalla Kokkolan mat- kokemus. kahuollossa tunnin odotus, jonka aikana ehti – Se mahdollisti meidän reissun. Taksilla syödä rauhassa jäätelöt ja viettää kevätpäivää. tai muulla ei olisi ollut varaa mennä. Mentiin Eskarilaiset olivat ihan myytyjä, Hintsala hy- Ouluun Tietomaahan ja käytiin kaupungilla myilee. shoppailemassa ja syömässä. Se oli mukava retki. "Taksilla ei olisi ollut varaa mennä" – Kasitiellä on hirveän hyvä verkosto piMelko pian retken jälkeen Hintsala sai Kala- kavuoroja. Miksei Pyhäjoelta voisi mennä
52 MATKALLE! 2/2019
Raaheen, Lohtajalta Kokkolaan tai Ouluun, ja niin edelleen. Jos retkikohde ei ole kaukana linja-autoasemalta, silloinhan se toimii älyttömän hyvin, Heikki Hintsala summaa. Pikavuoroliikenne kulkee esimerkiksi Kalajoki-Oulu-välillä pienten paikkakuntien kautta ja tasaisin väliajoin päivän mittaan. Pienten ryhmien on näin mahdollista sovittaa aikataulunsa siihen ja tehdä edullisia retkiä, jotka voisivat muuten jäädä tekemättä. Reittien varrella monia sopivia kohteita
Pohjolan Matkan Kainuun ajomestari Mika Hyrkäs kertoo, että linjavuoroilla matkustamista on hyödynnetty luokkaretkien yhteydessä myös hänen toimialueellaan. Päivit-
täisreittien varrella sijaitsee useita koulujen suosimia kohteita. – Esimerkiksi Sotkamon ja Vuokatin alueella niitä on paljon. Auto menee siitä vierestä. Puhutaan puolen kilometrin maksimikävelystä kohteeseen, Hyrkäs sanoo. Hyrkäs on järjestellyt luokkaretkiä esimerkiksi Vuokatin seikkailupuistoon, sisäaktiviteettipuisto SuperParkiin ja Nurmekseen Hyvärilän leirikeskukseen, joka on suosittu leirikoulupaikka. Hyvärilän retken räätälöinnissä käytettiin luovia ratkaisuja ja retki toteutuikin varsin kohtuullisilla kustannuksilla. – Koululaiset lähtivät meidän Joensuun pikavuorolla ja jatkoivat Nurmeksen päässä kouluautolla. Sillä pystyttiin siirtämään heidät kohteeseen, Hyrkäs kuvailee matkan kulkua.
MATKALLE! 2/2019 53
PITKÄN LINJAN AMMATTILAINEN:
KOVAN LUOKAN KOTI-IKÄVÖIJÄSTÄ
REISSAAVAKSI MATKATOIMISTOVIRKAILIJAKSI Kaija Alvila työskentelee Pohjolan Matkan ryhmämyyjänä Kiteellä. Hän on ollut matkatoimistossa jo 80-luvun alusta asti ja tehnyt pitkän uran matkajärjestelyjen parissa. Suunnittelutyö saa Alvilan yhä innostumaan vuosikymmenienkin jälkeen. TEKSTI PYRY OJALA
– Mie olin nuorena kova potemaan koti-ikä-
vää. Tuntui siltä, että piti oikein riuhtaista itsensä irti lapsuudenkodista, sieltä kyläkauppiaan talosta. Menin sitten au pairiksi Lontooseen, Kaija Alvila muistelee ensiaskeliaan itsenäisenä matkailijana. Lontoon vilinä ja kaukana olemisen tunne olivat tiukka paikka nuorelle kiltille tytölle. Alvila muistaa ikuisesti, kun hän istui kaksikerroksisessa bussissa ja kävi läpi tuntemuksiaan. – Mietin, että jos ihminen voi ikävään kuolla, niin tähän. Mutta tässä vielä ollaan. Siitä oikeastaan lähti kiinnostus spontaaniin reissailuun, hän nauraa. Alvila kertoo päätyneensä matkailualalle alun perin vahingossa. Hän opiskeli Mikkelin nuoriso-opistossa matkailulinjalla, johon sisältyi myös vapaa-ajan ohjauksen opintoja. – Sanoin aina, että matkatoimistovirkailijaa miusta ei tule, mutta vapaa-aika voisi olla oma juttu, hän hymyilee. Maailmasta löytyy aina jotain uutta
Opintojen päätyttyä edessä oli kuitenkin työn haku. Eräs tuttava oli jäämässä äitiyslomalle Pohjolan Matkaa edeltäneestä Karelia-Matkat Oy:stä ja Alvila sai paikan hänen sijaisenaan. Sijaisuuden päätyttyä yhtiön toiminta oli laajentunut ja Alvilan työpaikka vakinaistettiin. – Sitten löytyi mies, tuli perhe ja sen jälkeen en olekaan täältä lähtenyt, hän kertoo. Pitkän työuran jaksamisen taustalla ovat
54 MATKALLE! 2/2019
tietysti asiakkaat, joiden joukosta kaupan parissa puuhaillessa. Työon vuosien varrella löytynyt listalla ovat olleet muun muasmyös ystäviä. Parasta Alvisa remontointi ja kasvimaan MATKAKOHTEIDEN lan työssä on kuitenkin se, perustaminen. RentouJA MAHDOLLISEN kun matkaa suunnitellessa tuksena toimivat kävelyt OHJELMAN kaikki loksahtaa paikalläheisessä metsässä. LoTUTKIMINEN ON leen. mansa hän käyttää, kuvaan MUKAVAA. – Siitä osasta nautin. sopivasti, muun muassa Matkakohteiden ja mahdolmatkustellen. Eniten häntä lisen ohjelman tutkiminen on puhuttelevat kaupunkikohteet. mukavaa. Se, että löytää aina jotain – Mieheni taas on auringonpalvoja. uutta maailmasta. Siksi yritetään aina keksiä kohde, jossa olisi Alvilan vapaa-aika kuluu pitkälti hänen molemmille jotakin. Esimerkiksi Malaga on vanhempiensa aikanaan omistaman kylä- muodostunut yhdeksi suosikkipaikoista.
VIE RYHMÄSI
URHEILUMATKALLE Onko lähipiirissä suunnitteilla ensi vuodelle maratonin mittainen matka tai kaipaako pyöräporukka uutta maisemaa poljettavaksi? Pohjolan Matka organisoi ryhmille urheilumatkoja niin kilpailuihin, tapahtumiin kuin ryhmän omaksi iloksi.
POHJOLAN Matka vie vuosittain lukuisia ammattijoukkueita- ja urheilijoita kohti huippusuoritusta. Tarjoamme heille parhaan mahdollisen valmistautumisen suoritukseen: toimivan matkustusaikataulun, hyvän majoituksen, laadukkaan kuljetuksen ja kattavan kokonaispalvelun. Nämä edut ovat myös harrastus- ja kaveriporukoiden hyödynnettävissä. Ryhmämatkan edut saa käyttöönsä, kun matkalle lähtee vähintään 10 henkilöä. Pohjolan Matka on sopinut hyvät sopimushinnat yhteistyökumppaneidensa kanssa
juuri ryhmiä ajatellen, joten kakaudella todella kätevää, yhdessä toteutettu matka mutta ryhmäkoon kasvaesKISAMATKOJA, tuo osallistujilleen usein sa järjestelytoimet saavat FANIMATKOJA JA myös rahallista hyötyä. mutkikkaampia käänteitä. ELÄMYSMATKOJA Yhdistäkää siis voimanne Antakaa siis suosiolla URHEILUN PARISSA sen sijaan, että varaisitte matkanne meidän käsiimjokainen matkan itse. me ja keskittykää kilpailuun Monesti merkittävin etu on valmistautumiseen ja hyvin kuitenkin matkan suunnittelu- ja organisoidusta matkasta nauttijärjestelytyön siirtäminen ammattimiseen. laiselle. Matkan omatoiminen organisointi Kysy lisää ryhmämyynnistämme: 0201 esimerkiksi omalle perheelle on internet-ai- 303 304 tai ryhmat@pohjolanmatka.fi
MATKALLE! 2/2019 55
Kulttuurikeskus Pentik-mäki
Hiljaisen kansan Niittykahvila
Vihiluodon Kalaravintola
Strandis
Vaskikello Satamaravintola Alamaja Juustoportti Kuopio
Ravintola Berny's Punaisen Tuvan Viinitila
Varjolan tila
Honkavaaran Perinnepiha
le Kar de Mumma Vaihmalan Hovi
Säräportti Kippuransarvi Idohen asema Ravintola Verkahovi Mustion Linna
Imatran Valtionhotelli
AIKA PISTÄYTYÄ TAUOLLA Pohjolan Matkan ryhmämyyjät ja kuljettajat ovat luvalla sanoen käveleviä tietopankkeja, kun puhutaan hyvistä käyntikohteista ja pysähdyspaikoista. Keräsimme vinkit hyvän tauon paikoista - tässä muutama esimerkki ryhmäsi käyttöön, ole hyvä! Juustoportti Kuopio Naulakatu 2, Kuopio Mukavasti 5-tien välittömässä läheisyydessä sijaitseva Juustoportti Kuopio on oiva valinta hyvää ruokaa arvostaville. Kuten nimikin jo kertoo, ostokset juustokaupassa kruunaavat tämän pysähdyksen. Myös Pentikin tehtaanmyymälä
Mustion Linna Hållsnäsintie 89, Mustio (Raasepori) Pysähdys kartanohotellissa ravitsee niin mieltä kuin kehoakin. Ravintola Linnankrouvin mieleenpainuvat maut yhdistettynä opastettuun kierrokseen yhdessä Suomen arvokkaimmista kartanoista – täydellistä!
Varjolan tila Vilppulantie 51, Kuusa Perinteikkään tilan Navettaravintolan pitopöydät notkuvat sesongin herkuista valmistettua tarjottavaa. Kesäravintola Bistro Sylvi puolestaan ihastuttaa erikoiskahveillaan ja maalaistalon idyllisellä miljööllä.
houkuttelee kävijöitä. Scandic Imatran Valtionhotelli Torkkelinkatu 2, Imatra Kaupungin parhaalla paikalla sijaitseva linnamainen hotelli tarjoaa makoisien unien ja hyvän ruoan lisäksi aimo annoksen kulttuuria. Ryhmille saatavilla lounaan oheen vaikkapa opastettu kierros Kruununpuistossa. Säräpirtti Kippuransarvi Rantatie 1, Lemi Tämän paikan ruokalista lienee Suomen lyhin, mutta sitäkin herkullisempi. Tuhatvuotisen perinteen mukaan valmistettu lammasherkku – särä – nautitaan monien tarinoiden kera. Vaihmalan Hovi Vaihmalantie 144, Lempäälä Kaunis kartano, jossa viimeisimmätkin kiireen rippeet unohtuvat. Parhaassa tapauksessa pääsette lounaan ohessa kuulemaan Vaihmalan Hovin historiaa emännän kertomana. Strandis Assarskärsvägen 1, Larsmo Pietarsaaren kupeessa sijaitsevassa Strandiksessa on kaikki ainutlaatuisen pysähdyksen palaset kohdallaan: merelliset maisemat, mielenkiintoinen historia, hyvä lounas ja kala-
Ravintola Berny’s Raippaluodontie 2, Raippaluoto Perillä on lupa odottaa saaristomaisemia ja paikallisesti tuotetuista raaka-aineista valmistettuja herkkuja viihtyisissä tiloissa. Ravintola Verkahovi Verkatehtaankatu 4, Turku Turun keskustan tuntumassa sijaitsevan Ravintola Verkahovin lounas on kerännyt kehuja ympäri maata (täysin aiheesta). Kulttuurikeskus Pentik-mäki Maaninkavaarantie 3, Posio Tässä kulttuurintäyteisessä kohteessa pääsee kahvittelun ohessa tekemään uunituoreita Pentik-löytöjä sekä historiamatkan Pentikin keramiikkapajasta tähän päivään. Perinteisen kahvitauon sijaan suosittelemme pidemmän pysähdyksen taktiikkaa. la Kar de Mumma Keskustie 2, Hartola Nelostien varrella sijaitseva aina yhtä palveleva kahvila-ravintola, jossa lounaspöytä on katettuna päivittäin ympäri vuoden. Kahvin kera maistuu takuulla vastaleivottu kardemummapulla, jossa ei voita ja sokeria ole säästelty.
Hiljaisen Kansan Niittykahvila Viitostien 545, Suomussalmi Tarina kertoo, että tämä kahvila löytyy sieltä, missä heinänpään helma heilahtaa ja savun siivet kantavat pannukahvin tuoksua. Lounasbuffetin ja voissa paistettujen lettujen lisäksi paikka tunnetaan pellolla tulijoita tervehtivästä Hiljaisen Kansan väestä. Vihiluodon Kalaravintola Rytiniementie 4, Tupos Nelostien varressa sijaitseva kalaravintola tarjoilee sesongin parhaat kalaherkut – tuoreena ja lähiseudun herkkujen kera. Tehtaanmyymälän puolelta voi napata mukaan maankuulua kylmäsavulohta Hailuodon leppälastulla savustettuna. Vaskikello Vaskikellontie 420, Pyhäsalmi Kelloistaan tunnettu Vaskikello on vuosien saatossa muodostunut jo maamerkiksi nelostiellä. Kelloja nimittäin riittää tutkittavaksi ja soitettavaksi niin piha-alueella kuin sisätiloissa. Idohen Asema Rauman Valtatie 204, Pyhäranta Idohen Asema on Rauman kupeessa sijaitseva mukava lounaspaikka, jossa on tilaa isommallekin ryhmälle. Paikan munkkikahvit keräävät kehuja kerta toisensa jälkeen.
savustamon tuotteita kotiin viemisiksi. Punaisen Tuvan Viinitila Koskenvarrentie 337, Alajärvi Idyllisestä talonpoikaismiljööstä löytyy virkistystä niin puutuneille jäsenille kuin tyhjälle vatsallekin. Tilausravintolan menut saavat ihan uutta maistokulmaa, kun varaatte ryhmälle tutustumiskierroksen viininvalmistuksen saloihin.
Satamaravintola Alamaja Rantatie 12, Koli Pielisen laineiden läheisyydestä löytyy mukavan tunnelmallinen kesän sesonkiravintola, joka palvelee muina aikoina ennakkotilauksesta. Hirsirakennuksen terassilta avautuu upeat järvinäkymät.
Honkavaaran Perinnepiha Rekivaarantie 22, Hammaslahti Honkavaaran Perinnepihan tilausravintola toimii 1800-luvun puolivälissä rakennetussa pihapiirissä, jonka kiireetön tunnelma on tae onnistuneelle pysähdykselle. Mainittakoon vielä, että Elias Lönnrot on yöpynyt runonkeruumatkoillaan tilalla aiemmin toimineessa kestikievarissa.
MATKALLE! 2/2019 57
Nauti tauostasi Teboililla! Tyytyväinen tunnelma autossa edellyttää sekä auton että matkalaisten säännöllistä tankkausta. Teboililta löytyy mahantäytettä takuulla koko perheen makuun!
Joensuu
Kotka
Kouvola
Mikkeli
Raskaan kaluston varaosien
AMMATTILAINEN Iisalmi
Tiirankatu 2
Joensuu Lukkotie 9
Mikkeli
Kinnarinkatu 3
Kotka
Kisällinkatu 10
puh. 0207 410 800
www.proxel.fi JYVÄSKYLÄ
VISIT ÅLAND
Iisalmi
Yhteystiedot Matkatoimistot
Bussiliikenne
JOENSUU
ALAVIESKA
LIEKSA
Kuurnankatu 51, 80130 Joensuu
Siltatie 3, 85200 Alavieska
Mönninkatu 40, 81700 Lieksa
Puh. 0201 303 420
Puh. 0201 303 565
Puh. 0201 303 540
matkat.joensuu@pohjolanmatka.fi
bussit.kokkola@pohjolanmatka.fi
bussit.lieksa@pohjolanmatka.fi
HELSINGIN ALUE
NURMES
Vanha Porvoontie 246, 01380 Vantaa
Puh. 0201 303 540
Puh. 0201 303 530
bussit.lieksa@pohjolanmatka.fi
JYVÄSKYLÄ Salmirannantie 1 A, 40520 Jyväskylä Puh. 0201 303 330
myynti.vantaa@pohjolanmatka.fi
matkat.jyvaskyla@pohjolanmatka.fi
IISALMI, MIKKELI, VARKAUS KAJAANI
Yrittäjäntie 8, 74130 Iisalmi
Timperintie 5, 87400 Kajaani
Puh. 0201 303 450
Puh. 0201 303 390
bussit.iisalmi@pohjolanmatka.fi
matkat.kajaani@pohjolanmatka.fi
JOENSUU KITEE Olkontie 4, 82500 Kitee Puh. 0201 303 430 matkat.kitee@pohjolanmatka.fi
KUOPIO Vuorikatu 26 B, 70100 Kuopio
Kuurnankatu 51, 80130 Joensuu Puh. 0201 303 340 bussit.joensuu@pohjolanmatka.fi
bussit.kajaani@pohjolanmatka.fi
POSIO
REISJÄRVI
Puh. 0201 303 329 bussit.jyvaskyla@pohjolanmatka.fi
KAJAANI
Valtakatu 51, 53100 Lappeenranta
bussit.kajaani@pohjolanmatka.fi
KOKKOLA Teollisuustie 1, 67600 Kokkola Puh. 0201 303 565
Puh. 0201 303 303 myynti@pohjolanmatka.fi tilausajot@pohjolanmatka.fi Ryhmämatkamyynti Puh. 0201 303 304 ryhmat@pohjolanmatka.fi
PALTAMO Puh. 0201 303 390
Salmirannantie 1 A, 40520 Jyväskylä
Puh. 0201 303 390
Koko maan kattava tilausajo- ja matkamyynti
bussit.oulu@pohjolanmatka.fi
bussit.kuusamo@pohjolanmatka.fi
Timperintie 5, 87400 Kajaani
matkat.lappeenranta@pohjolanmatka.fi
Puh. 0201 303 550
Puh. 0201 303 520
LAPPEENRANTA Puh. 0201 303 500
Laakeritie 1, 90630 Oulu
JYVÄSKYLÄ
Puh. 0201 303 350 matkat.kuopio@pohjolanmatka.fi
OULU
Ahonniementie 3, 85900 Reisjärvi Puh. 0201 303 570 bussit.kokkola@pohjolanmatka.fi
ROVANIEMEN ALUE/LAPPI Teollisuustie 9, 96320 Rovaniemi Puh. 0201 303 550 bussit.oulu@pohjolanmatka.fi
SUOMUSSALMI Puh. 0201 303 370
bussit.kokkola@pohjolanmatka.fi
bussit.suomussalmi@pohjolanmatka.fi
KUOPIO
TAIVALKOSKI
Vuorikatu 26 B, 70100 Kuopio
Puh. 0201 303 520
Puh. 0201 303 450
bussit.kuusamo@pohjolanmatka.fi
bussit.kuopio@pohjolanmatka.fi
TOHOLAMPI KUUSAMO
Ullavantie 9, 69300 Toholampi
Villeläntie 4, 93600 Kuusamo
Puh. 0201 303 565
Puh. 0201 303 520
bussit.kokkola@pohjolanmatka.fi
bussit.kuusamo@pohjolanmatka.fi
Pohjolan Matka käyttää valtakunnallista 0201 -yritysnumerointia, jolloin soitettaessa puhelujen hinnat ovat 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min (alv. 24 %), ulkomailta ko. maan ulkomaanpuhelumaksu. Iltaisin ja viikonloppuisin kiireellisissä tapauksissa palvelee Pohjolan Matkan asiakaspäivystysnumero 0600 14990 (2,54 €/min + pvm/mpm). Asiakaspäivystyksen kautta ei voi tehdä matkavarauksia.
MATKALLE! 2/2019 59
Kutsu
TALVENTAITTAJAISET 2020 LÄHESTYY – VARAA PIAN PAIKAT RYHMÄLLESI
Tervetuloa Talventaittajaiset-risteilylle Viking Linen m/s Mariellalle 28.–30.1.2020. Lähde mukaan nauttimaan viihteestä ja hakemaan uusimmat vinkit tuleville ryhmämatkoille!
Matkaohjelma: • • • • • • •
Päivä Tukholmassa -risteily Helsingistä mukavasti Viking Mariellalla Laivan tähtiesiintyjänä Susanna Heikki & Voimaorkesteri Yhteislaulua reserviläiskuoro Vinosyötön johdolla Maailmankuulu sellisti Jussi Makkonen musisoi laivalla yhdessä pianisti Nazig Azezian kanssa Hae monipuoliselta Matkatorilta uusimmat ideat ja matkavinkit Mukavaa ohjelmaa Tukholmassa Hyvät ryhmänkerääjäedut
Varaukset ja lisätiedot Kysy lisää Tukholman retkivaihtoehdoista ja ryhmänkerääjien eduista omalta ryhmämyyjältäsi. Varaathan ryhmällesi paikat viimeistään 31.10.2019 mennessä. Ota yhteyttä omaan Pohjolan Matkan ryhmämyyjääsi tai lähetä sähköpostia osoitteeseen ryhmat@pohjolanmatka.fi
WWW.POHJOLANMATKA.FI 60 MATKALLE! 2/2019
Matkatorilta uusimmat ideat ja matkavinkit
Susanna Heikki Paikkoja rajoitetusti!
Risteilyn hinnat (alk.) Matkan hintaan sisältyy bussikuljetus, risteily valitussa hyttiluokassa, runsas risteilyohjelma, Matkatori keskiviikkona 29.1. sekä bussikuljetukset Tukholmassa. 86 €/hlö 81 €/hlö 74 €/hlö 64 €/hlö 61 €/hlö 51 €/hlö 40 €/hlö
B4 (Oulu) B4 (Ylivieska, Kajaani) B4 (Iisalmi, Kuopio, Kitee, Joensuu) B4 (Äänekoski, Parikkala, Imatra) B4 (Jyväskylä, Mikkeli, Lappeenranta) B4 (Heinola, Lahti, Taavetti, Kouvola) B4 (Helsinki)
Muista lähtöpaikoista ja hyttihinnoista saat lisätietoa toimistoistamme. Paikkoja rajoitetusti. Vähintään 40 hengen ryhmät saavat käyttöönsä oman tilausajobussin. Pienemmät ryhmät saavat leppoisaa matkaseuraa muista ryhmistä. Ateriahinnat laivalla etukäteen ostettaessa: • Viking Buffet päivällinen 35 €/hlö • Viking Buffet meriaamiainen 11 €/hlö • erikoisaamiainen 18 €/hlö