Pohjoismaista liikkuvuutta edistämässä kaukana perheestä

TEKSTI: MARKUS LYYRA PROJEKTIJOHTAJA POHJOISKALOTIN RAJANEUVONTA KUVAT: MARKUS LYYRA & ANTTI TAKALA

Melkein koko aikuisikäni olen tehnyt töitä, jotka ovat vaatineet matkustamista ja muuttamista paikkakunnalta toiselle. Se on ollut kokemuksia avartavaa, uusien ihmisten tapaamista, kielitaidon hyödyntämistä, uuden oppimista ja itsensä kehittämistä. Mutta päätökset ovat toisaalta olleet myös parisuhteessa olevalle itsekkäitä, tai varsinkin nyt perheelliselle, koska työn puolesta matkustaminen, muuttaminen ja pendlaaminen kodin ja työn välillä vaatii puolisolta paljon – erityisesti silloin, jos on pieniä lapsia.

Olen yli 15 viimeistä vuotta edistänyt vähemmistöjen asemaa ja pohjoismaista yhteistyötä niin yksityisellä, kuin julkisellakin puolella. Näiden vuosien aikana minulle on muodostunut laaja osaaminen pohjoismaisista rajaesteistä, ongelmista, yhteistyöstä, lainsäädännöstä ja yritysten laajentumisiin liittyvästä problematiikasta. Sain keväällä viestiä pohjoisesta, että kaukana Norjan vuonoilla Omasvuonon kunnassa Yykeänperällä olisi tarjolla paikka, jossa juuri tällaiselle tiedolle olisi käyttöä. Tietämättä sen enempää koko paikasta, tiedossa olevat haasteelliset tehtävät saivat minut kuitenkin hakemaan kyseistä paikkaa. Kerroin myös perheelle asiasta mutta luulen, että siinä vaiheessa koko idea tuntui lähinnä vitsiltä. Pohjoismaiden mantereella ei taida edes päästä pidemmälle kuin 1300 kilometrin päähän Helsingistä ja perheestä.

Koronapandemian muutosten vaikutuksia yhteiskuntiin on vielä turhan aikaista analysoida, mutta yksi iso muutos on ollut etätyön legitimointi. Ruotsissa etätöiden tekeminen oli suhteellisen tavallista ja muutaman etätyöpäivän tekeminen viikossa oli hyvin tavallista. Suomessa etätöiden tekeminen ei ehkä ollut niin tavallista, eikä tietenkään Ruotsissakaan ennen koronapandemiaa tehty kuukausikaupalla etätöitä.

Työhaastattelussa kerroin perheestäni ja siitä, että ainakaan lyhyellä varoitusajalla perheen muuttaminen Yykeänperälle ei ole mahdollista. Lasten ollessa 0- ja 2-vuotiaita mikään ei tietenkään ole mahdotonta, sillä ennen kouluikää muuttamiset ja pidemmät ajanjaksot Yykeänperällä ovat täysin mahdollisia. Vaikka minulle tarjottiin hyviä etätyömahdollisuuksia, niin ymmärtääkseen paremmin paikallisten raja-asukkaiden sielunmaisemaa, rajaesteitä, arkea ja problematiikkaa (ja näin ollen myös onnistua työssään), on lähes pakko muuttaa alueelle ja tutustua paikallisiin ihmisiin. Näin on helpompi ymmärtää ihmisiä ja minkälaista muutosta ja kehitystä tietty toiminta ja palvelu alueella tarvitsee. Myöskin kun tulee verrattain homogeeniselle alueelle erilaisin taustoin ja silmin, on mahdollista tuoda alueelle myös uusia ajattelutapoja.

Kyllähän varsinkin aluksi tilanne oli hyvin raskas kaikille. Vanhempi lapsi purkaa ikäväänsä kiukuttelemalla ja lause ”isi on Norjassa” on lapselle luonnollisesti täysin abstrakti. Myös puolisolta tällainen tilanne vaatii äärimmäistä venymistä ja siitä Paulalle iso kiitos, unohtamatta myöskään isovanhempia ja muuta lähipiiriä, jotka ovat olleet apuna silloin, kun isi on Norjassa. Tietotekniikan kehittyminen on tänä päivänä helppo ratkaisu siihen, että esimerkiksi satujen lukeminen tai leikkiminen onnistuu iltaisin livenä, vaikkei toki mahdollisuutta olekaan halata tai ottaa syliin. Tietotekniikka on myös tänä päivänä ratkaisu siihen, että etätyöt onnistuvat ja mahdollistavat sellaisten töiden vastaanottamisen, jotka eivät välttämättä sijaitse omalla kotipaikkakunnalla.

Perheen ensimmäisen Yykeänperän vierailun jälkeen huomasin, että ainakin vanhemman lapsen suhtautuminen ”isin Norjassa oloon” muuttui kenties hyväksyvämmäksi, koska nyt se ei ollut enää mitään abstraktia, vaan ”Norja” oli saanut jonkun konkretian hänen päässään. Videopuheluissa pitää näyttää sitä huonetta, missä pelattiin jalkapalloa tai sitä huonetta, missä oli ”hänen kylmä piilo”. Ehkä se tuo hänelle turvallisuuden tunnetta, koska hän tietää missä isi on ja haluaa muistella niitä mukavia hetkiä täällä.

Itse olen syntynyt ja kasvanut Mikkelissä ja muistan, miten helppoa oli lähteä takaovelta metsään tai kallioille ja miten melkein kaikki sillä alueella tunsivat toisensa. Avaimet jätettiin ulko-oviin ja naapurin lapset tulivat ja menivät toisensa luokse sen enempää kyselemättä. Kontrasti tämän päivän suurimpiin kaupunkeihin on siis valtava. Täällä ollessa olen alkanut myös uudelleen pohtia suhdettani luontoon ja kiireeseen. Pohjois-Norjassa on uskomattoman kaunis luonto, luonnon antimia osataan myös hyödyntää ja sanaa ”kiire” ei tunneta. Muutenkin ihmisten perusarvot täällä ovat hyvin lähellä niitä, joihin minut itse kasvatettiin nuorena. Luonnon kunnioitus, yhteisön avuliaisuus, vieraanvaraisuus, ystävällisyys ja asioiden yksinkertaistaminen.

Alun hämmennyksen jälkeen olen alkanut viihtymään täällä ja osansa viihtymisellä on varmasti myös koronapandemian aikana tullut yleinen elämänlaadun ja varsinkin kiireen tarkastelu. Muistan jo lapsena kuulleeni stereotypioita etelän immeisistä, joilla oli aina kauhia hoppu jonnekin. Säännöllinen pendlaaminen Helsingin ja Yykeänperän välillä tuo myös hyvän kontrastin juuri tuohon kiirehtimiseen, sekä kahteen täysin erilaiseen maailmaan. Toki suurten kaupunkien ruuhkat ja julkiset liikennevälineet tuovat sitä kiirettä arkeen, mutta täällä kun ei ole ruuhkia, eikä julkisia liikennevälineitä, niin ei ole kiirettäkään.

Pohjoiskalotin Rajaneuvonta edistää yksityishenkilöiden, yritysten, organisaatioiden ja viranomaisten rajanylittävää toimintaa. Opastamalla, tiedottamalla ja yhteyksiä välittämällä Rajaneuvonta lisää liikkuvuutta Suomen, Ruotsin ja Norjan välillä. Rajaneuvonta kertoo asioista, jotka pitää ottaa huomioon ja ohjaa oikean viranomaisen puheille. Lisäksi Rajaneuvonta tekee aktiivisesti töitä rajaesteiden poistamiseksi.