Pohjola-Norden 1/2022

Page 20

Pohjoismaista liikkuvuutta edistämässä kaukana perheestä

M

elkein koko aikuisikäni olen tehnyt töitä, jotka ovat vaatineet matkustamista ja muuttamista paikkakunnalta toiselle. Se on ollut kokemuksia avartavaa, uusien ihmisten tapaamista, kielitaidon hyödyntämistä, uuden oppimista ja itsensä kehittämistä. Mutta päätökset ovat toisaalta olleet myös parisuhteessa olevalle itsekkäitä, tai varsinkin nyt perheelliselle, koska työn puolesta matkustaminen, muuttaminen ja pendlaaminen kodin ja työn välillä vaatii puolisolta paljon – erityisesti silloin, jos on pieniä lapsia. Olen yli 15 viimeistä vuotta edistänyt vähemmistöjen asemaa ja pohjoismaista yhteistyötä niin yksityisellä, kuin julkisellakin puolella. Näiden vuosien aikana minulle on muodostunut laaja osaaminen pohjoismaisista rajaesteistä, ongelmista, yhteistyöstä, lainsäädännöstä ja yritysten laajentumisiin liittyvästä problematiikasta. Sain keväällä viestiä pohjoisesta, että kaukana Norjan vuonoilla Omasvuonon kunnassa Yykeänperällä olisi tarjolla paikka, jossa juuri tällaiselle tiedolle olisi käyttöä. Tietämättä sen enempää koko

20

Pohjola-Nordenin lehti nro 1 | 2022

paikasta, tiedossa olevat haasteelliset tehtävät saivat minut kuitenkin hakemaan kyseistä paikkaa. Kerroin myös perheelle asiasta mutta luulen, että siinä vaiheessa koko idea tuntui lähinnä vitsiltä. Pohjoismaiden mantereella ei taida edes päästä pidemmälle kuin 1300 kilometrin päähän Helsingistä ja perheestä. Koronapandemian muutosten vaikutuksia yhteiskuntiin on vielä turhan aikaista analysoida, mutta yksi iso muutos on ollut etätyön legitimointi. Ruotsissa etätöiden tekeminen oli suhteellisen tavallista ja muutaman etätyöpäivän tekeminen viikossa oli hyvin tavallista. Suomessa etätöiden tekeminen ei ehkä ollut niin tavallista, eikä tietenkään Ruotsissakaan ennen koronapandemiaa tehty kuukausikaupalla etätöitä. Työhaastattelussa kerroin perheestäni ja siitä, että ainakaan lyhyellä varoitusajalla perheen muuttaminen Yykeänperälle ei ole mahdollista. Lasten ollessa 0- ja 2-vuotiaita mikään ei tietenkään ole mahdotonta, sillä ennen kouluikää muuttamiset ja pidemmät ajanjaksot Yykeänperällä ovat täysin mahdollisia. Vaikka minulle tarjottiin hyviä etä-


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.