Elokuva-arvostelu: Hytti nro 6

Ihmistä etsimässä

Juho Kuosmasen tuorein elokuva Hytti nro 6 perustuu löyhästi Rosa Liksomin Finlandia-palkittuun romaaniin. Ohjaaja voitti teoksellaan kakkospalkinnon eli Grand Prixin Cannesin elokuvafestivaaleilla. Tarinassa suomalainen arkeologian opiskelija Laura (Seidi Haarla) matkustaa junalla Moskovasta Murmanskiin ja saa matkakumppanikseen venäläisen Ljohan (Juri Borisov). Aluksi Ljoha vaikuttaa sivistymättömältä ja rasittavalta. Hän alkaa välittömästi vaunuun päästyään ryypätä ja ahdistella Lauraa kysymyksillään. Mies tuntuu vahvasti myös niin sanotun toksisen maskuliinisuuden edustajalta. Matkan kestäessä kaksikko alkaa löytää yhteisymmärrystä ja oppia toisiltaan. Tässä mielessä elokuva muistuttaa monia matkan ja uuden ihmissuhteen yhdistäviä klassikkoja, kuten John Hustonin Afrikan kuningatarta (1951). Hieman ulkopuolinen, elämää tarkkaileva Laura alkaa vapautua, Ljohan herkkyys taas nousee esiin. Kuten Kuosmasen edellinen elokuva, ihastusta herättänyt Hymyilevä mies, korostaa tämäkin arjen pienten asioiden ja ihmisten välisen yhteisymmärryksen merkitystä. Siinä mielessä se on kenties hyvin tärkeä ja tarpeellinen nykyisessä vastakkainasettelujen ajassa. Kerronnaltaan se on erittäin hallittu, junamatkan tunnelma ja Murmanskin karut talvimaisemat on komeasti tavoitettu. Näyttelijäsuoritukset ovat mietittyjä, mutta jättävät silti luontevan vaikutelman. Voisi siis sanoa, että Hymyilevä mies on kerronnaltaan varsin hollywoodmainen elokuva, vaikka se sisältää myös Hollywoodista poikkeavia ratkaisuja henkilöidensä suhteen kuvauksessa. Sen keskeiseksi teemaksi erottuu ihmissuhteiden sattumanvaraisuus ja hauraus. Teemaa ei kuitenkaan käsitellä traagisesti, vaan enemmän keveästi, ikään kuin henkilöiden tasolta. Silti tekee mieli kysyä, jääkö Hytti nro kuudelta tavoittamatta jokin syvempi, ihmisen olemassaoloa kouraiseva taso? Itselleni tuli teoksen katsottuani tällainen tunne. Toki sen on tarkoituskin olla perimmiltään varsin pienimuotoinen hyvän mielen elokuva, mutta se olisi silti voinut kehittää kerrontaansa ”vakavampaan” suuntaan varsinaisen viihteellisyyden siitä lainkaan kärsimättä. Myös dramaturgisesti leffan keskivaiheilla on hieman löysiä jaksoja.

Elokuvan Venäjä-kuvaus liittyy kotimaisen elokuvan muutenkin lisääntyneeseen kansainvälistymiseen. Hytti nro 6:ssa puhutaan pääasiassa Venäjää ja venäläisistä annetaan inhimillinen ja miellyttävä kuva, toki pientä eksotisointia unohtamatta. Tätä valintaa voinee pitää jopa rohkeana, kun ajatellaan, että Venäjän ja EU:n suhteet ovat viime vuosina jälleen kiristyneet. Toisaalta Kuosmasen elokuva välttelee tarkoituksella kaikenlaisia poliittisia kannanottoja. Se ei sijoitu aivan nykyaikaan, vaikka Neuvostoliitto onkin jo romahtanut. Tämäkin korostaa teoksen irrottautumista ideologioista, mikä sinänsä on miellyttävä piirre. Venäläiset osoittautuvat melko samanlaisiksi kuin muutkin, vaikka kerronnassa onkin mukana kansallisia kliseitä. Toisaalta elokuva on kliseitä hyödyntävä taidemuoto.