Elokuva-arvostelu: Eternals

Enkelit pohtimassa ateismia

Eternals on saanut kovaa kyytiä kriitikoilta. Se ei ehkä yllä omiin tavoitteisiinsa, mutta tämä ei tarkoita etteikö elokuva olisi hyvä.

Kaksinkertaiselle Oscar -voittaja Chloe Zhaolle tarjottiin Marvel Studiosin toimesta alunperin Black Widow’ta ohjattavaksi. Zhao halusi kuitenkin mieluummin ohjata elokuvan sarjakuvien kuninkaan Jack Kirbyn 1970 -luvulla luomista, supersankarisarjakuvienkin mittapuulla hämäristä hahmoista nimeltä The Eternals, Ikuiset. Jälkikäteen ajateltuna tämä ei ole mikään ihme. Suoraviivaisempi supersankarirymistely ei ehkä olisi sopinut Zhaon hiljaiseen, rauhalliseen ja maalailevaan tyyliin, kun taas Eternals on juuri hänen tyylilleen sopiva tarina. Eternals kertoo Ikuisista, kaukaiselta Olympian planeetalta kotoisin olevista muukalaisista jotka saapuvat maahan ohjaamaan ja auttamaan ihmiskuntaa kehittymään. Heidän tehtävänsä on myös taistella deviaani -nimisiä hirviöitä vastaan. 500 vuotta sitten he saivat työnsä päätökseen ja Ikuiset jäivät odottamaan kutsua takaisin kotiinsa. Sersi (Gemma Chan) asuu Englannissa ja toimii opettajana, kun hänen ja lapsen ruumiissa olevan Ikuisen Spriten (Lia McHugh) kimppuun käy deviaani. Sersi, tämän entinen rakastaja Ikaris (Richard Madden) ja Sprite alkavat etsiä muita Ikuisia selvittääkseen mitä Maa-planeetalla on tapahtumassa ja mikä heidän tehtävänsä todellinen luonne on. Tämä ei ole elokuva, jonka perusjuonen voi selittää kovin nopeasti. Eternals kärsii ehkä eniten raskaasta ekspositiosta ja tahdituksesta, joka ei onnistu ujuttamaan tätä kosmista tarinatuokiota narratiiviin sulavasti. Zhao on kuitenkin kiinnostunut enemmän ohjaajana näistä hahmoista ja heidän psykologiastaan kuin tarinasta itsessään. Kaikki Ikuiset ovat mielenkiintoisia hahmoja; Sersin rakkaus ihmiskuntaa kohtaan on suuri, mikä näkyy sekä hänen empatiassaan että kirjaimellisesti poikaystävänsä Dane Whitmanin (Kit Harrington) kanssa, mutta Ikaris on puolestaan kylmempi ihmisiä kohtaan mutta rakastaa muita Ikuisia palavasti. Phastos (Brian Tyree Henry) on hylännyt tehtävänsä ihmisten julmuuden tähden, ja samoin on tehnyt myös Druig (Barry Keoghan), joka ei koe, että ihmisiä voisi jättää vapaan tahdon varaan. Kingon (Kumail Nanjiani) pikkuvelimäinen ihailu Ikarista kohtaan näkyy tämän näytelllessä Bollywoodissa sankarinsa roolia, Spriten kärsiessä pyytettömästä rakkaudesta Ikarista kohtaan sekä ikuisen lapsuuden tuomasta stagnaatiosta. Gilgamesh (Don Lee) ja “sodan jumalatar” Thena (Angelina Jolie) asuvat ihmisistä eristyksissä, jossa väkivahva Gilgamesh voi suojella muita mieleltään hauraalta Thenalta. Millaista on luottaa Jumalaan ja sitten menettää uskonsa? Miten reagoit tietoon, että jokin jonka tiesit ennen olevan totta onkin valhetta? Kieltäytyminen, viha, epätoivo, mutta kenties myös uudenlainen elämänhalu: nämä ovat tunteita, joita Zhao käsittelee Eternalsissa näiden hyvin ihmismäisten jumalolentojen kautta, ja tämä on syy, miksi Eternals toimii minun mielestäni. Suuri narratiivi on monimutkaiset nimet, ja juonikuviot ovat vain kehys Ikuisten mielenmaisemalle, joka reflektoi meidän omaamme näiden samojen kysymysten ääressä.

Zhaon vahvuus ohjaana on aina ollut hillityssä ulosannissa, jonka takana on suuria tunteita ja tämä näkyy Ikuisten kasvoilta ja heidän monimutkaisissa ihmissuhteissaan. Gemma Chanin Sersi on elokuvan sydän, Angelina Jolie näyttelee supersankaria paremmin kuin kenties kukaan muu elokuvassa, Richard Maddenin Ikaris on enemmän kuin pelkkä MCU:n versio Teräsmiehestä ja Lauren Ridloffin kuuro Ikuinen Makkari on veijarimainen mysteeri. Ehdoton tähtihetki elokuvassa on Bryan Tyree Henryn näyttelemän Phastosin ollessa MCU:n ensimmäinen avoimesti homoseksuaali supersankari. Tämä esitetään mukavan selkeästi ja suorasti, mutta ilman että sitä alleviivataan liikaa. Vaikka nämä hahmot ovatkin tuhansia vuosia vanhoja “enkeleitä”, jotka “Jumala” on lähettänyt maahan, ovat he kuitenkin käsinkosketeltavan ihmismäisiä. Tämä on syy, miksi Eternals lopulta toimii.