3 minute read
Miksi vallankäytön laillisuudesta on kriisiaikana keskusteltava: Case kuntavaalit
Teksti: Milja Kalliosaari
Maaliskuun alussa tehty päätös siirtää kuntavaalit keväältä 2021 kesäkuulle tuli tuskin kellekään täytenä yllätyksenä – keskustelu vaaleista, niiden turvallisuudesta ja mahdollisen siirron laillisuudesta oli käynyt kuumana jo viikkoja. Vallitseva pandemiatilanne ja valtiollinen poikkeustila oli jo pitkään varjostanut vaalien järjestelyä. Tapauksien lähdettyä jälleen nousukiitoon vain viikkoja ennen vaaleja, ei vaihtoehtojen kirjo näyttänyt turvallisten kuntavaalien kannalta hyvältä. Niin oikeusministeriö linjasikin 6.3.2021, että ”--epidemian etenemistä ei pystytä tarkasti ennakoimaan. Arvioinnissa on kuitenkin otettava huomioon mahdollisuus siitä, etteivät lähiviikoille suunnitellut toimet ole riittäviä, ja uusia rajoituksia joudutaan asettamaan. Siksi riski vaalien epäonnistumiselle huhtikuun puolivälissä on liian suuri”. Vaalien siirtämisestä eduskunta tuli päätökseen 26.3.2021.
Advertisement
Se, missä määrin vaalien siirtäminen oli perusteltua tai tarpeellista, on keskustelu, johon en uskalla valtiotieteilijänä ottaa kantaa. Epidemiatilanteen etenemisen ymmärrys tai perustuslain hienojakoinen tulkinta on oman tietotaitoni ulkopuolella. Jätettäköön se siis asiantuntijoille. Vaalien siirto on kuitenkin myös valtiotieteilijän näkökulmasta erittäin mielenkiintoinen – erityisesti kun seuraamme tapahtumien aiheuttamaa julkista keskustelua. On todettava, ettei vaalien siirto ole pandemia-aikana missään mielessä tavaton toimi: kansainvälinen demokratian tutkimuskeskus IDEA arvioi maaliskuussa 2021, että globaalisti noin 78 maata tai aluetta on joutunut siirtämään vaalejaan pandemian seurauksena. Eniten vaaleja peruttiin vuoden 2020 keväänä. Pandemia ei ole kuitenkaan vaikuttanut kaikkiin vaaleihin yhtä jyrkästi: noin 113 maata on vallitsevasta tilanteesta huolimatta onnistunut järjestämääEn vaalit normaalin aikataulun mukaisesti.
Keskustelu kuntavaaleista ei elä tyhjiössä. Laillisen vallankäytön ja vallan rajojen roolista on viime aikoina käyty aktiivisesti keskustelua ja voidaan ajatella, että keskustelu kuntavaaleista on vain yksi osa suurempaa kriisiä. Koronapandemia ohella kansainvälistä keskustelua on varjostanut – osittain myös nykyisestä kriisistä uutta voimaa saaneena – demokratian ja oikeusvaltion kriisi. Oikeusvaltioperiaate tarkoittaa lyhyesti sitä, että julkisen vallan ja valtion tahojen toiminnantulee perustua lakiin. Poikkeusolot ovat tälle periaatteelle jokseenkin haastavia, sillä poikkeusoloissa säädetyt toimet usein poikkeavat klassisesta oikeuskäsityksestämme ja perustuslain normaalista toiminnasta. Hälyttävät esimerkit maailmalta ovatkin osoittaneet, ettei oikeusvaltioperiaate ole aina kykenevä kestämään yli poikkeusolojen ja toisinaan juuri hätätilasäädöksillä myös pyritään ohittamaan klassisen oikeuspoliittisen päätännän asettamia puskureita. Keskustelun ajankohtaisuutta kuvaakin hyvin esimerkiksi EU:n viime joulukuinen Rule of law-mekanismin ympärillä käyty keskustelu ja tarve lujittaa oikeusvaltioperiaate osaksi EU:n yhteisiä toimintamalleja.
Demokratian kannalta huoli vaaleista on monessa mielessä ymmärrettävä: merkittä 28
vän ihmisjoukon ääni voisi jäädä kuulematta tartuntatautilain karanteenin tai eristyksen vuoksi. Toisaalta myös mahdolliset liikkumisrajoitukset voisivat estää osan kyvyn äänestää, puhumattakaan pelosta altistua virukselle. Huoli on siis ymmärrettävä. Missä ymmärrys ei kuitenkaan monen kohdalla enää riittänyt, oli päätös siirtää vaalit kuukautta ennen vaalipäivää – erityisesti, kun pandemian aiheuttamat haasteet olivat jo
yli vuoden olleet tiedossa. Median täyttikin keskustelu toimien riittämättömyydestä, vaihtoehtoisista äänestyskeinoista ja hätiköidystä päätöksestä siirtää vaalit viimetingassa.
Kuntavaalien siirron aiheuttama debatti on Suomessa jatkoa jo pidemmälle oikeudellispoliittiselle keskustelulle. Valmiuslaki, joka astui Suomessa voimaan maaliskuun lopulla 2020, on myös saanut osansa isoissa otsikoissa. Helsingin Sanomissa terävää kritiikkiä laki sai osakseen kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheininiltä ja apulaisprofessori Pauli Rautiaiselta. Scheinin mukaan poikkeusolojen ja valmiuslain vaatimat ennakkoehdot eivät tilanteen puitteissa täyttyneet, koska taloudellisten olosuhteiden kohdalla hallitus ei Scheininin mukaan onnistunut perustelemaan poikkeusolojen edellytysten täyttymistä. Muistio käytti esimerkiksi tilanteessa muotoilua ”ei voida poissulkea talouden itseään vahvistaa negatiivista kierrettä” sekä totesi, että talouselämän toiminnan perusteiden turvaamiselle ”saattaa syntyä tarve”. Voimatoimien vaatimaa tilannetta ei olemassa olevan lain muotoilun puitteissa voitu myöskään Scheininin mielestä kuvata sen käytön edellyttämäksi ”uhkaksi”. Vaikka hallituksen toimet niin kuntavaalien kuin valmiuslain suhteen ovat itsessään saaneet politiikassa kritiikkiä etenkin oppositiolta, on Helsingin Sanomissa esitetyllä kritiikillä myös toisenlaista painoarvoa. Se asettaa tarkasteluun itse hallituksen käyttämän päätäntävallan laillisuuden ja oikeuden asettaa valtion kansalaisia koskevia säädöksiä. Scheinin kommentissaan toteaakin, että ”-- tämä ristiriita on erittäin vakava, koska se tarkoittaa demokraattisen päätöksentekojärjestelmän panemista sivuun”.
Demokratian merkitys yhteiskunnalle näyttää usein todelliset kasvonsa vasta, kun sen olemassaolo ja säilyvyys on uhattuna. Oikeusvaltion tilaa tulisi kuitenkin pohtia – ihanteellisessa tapauksessa jo kauan ennen kriisiä. Suomen kohdalla keskustelu kevään 2020 toimien oikeudellisuudesta ja kuntavaalien siirron perusteista onkin tästä perspektiivistä perusteltua, jopa kannustettavaa. Kritiikki itsessään myös kielii oikeusvaltion periaatteiden toteutumisesta: kansalla ja medialla on oikeus esittää näkemyksiä heihin kohdistuneeseen vallankäyttöön. Vaikka valtiomme onkin demokratia ja oikeusvaltiomittareissa pärjännytkin hienosti, on keskustelu tervetullutta.
Tie kestävään demokratiaan on usein pitkä ja kivinen. Karu totuus kuitenkin on, että demokratian tuhoaminen on huomattavasti helpompaa: pahimmassa tapauksessa se voidaan toteuttaa vain muutamilla poliittisilla päätöksillä oikeaan aikaan. En näe missään mielessä mahdottomaksi, että juuri koronapandemia voi toimia tällaisena kairoksen hetkenä opportunistisille päättäjille. Suomen kohdalla tilanne tuskin kuitenkaan on tämä. Vaikka koronakriisi onkin monessa mielessä ollut demokratialle globaalisti valtava menetys, voi nykyhetki tarjota maailmalle tärkeän oppitunnin. Olemme saaneet huomata, että valtioissa, joissa luottamus valtionjohtoon ja hallintoon on suuri eikä individualismi ole todella vahvaa, on pandemian suhteen pärjätty paremmin. Suomi lukeutuu näiden valtioiden joukkoon. Vaikka siis hallituksen toimet ja päätökset ovat saaneet osakseen kritiikkiä, näen vallankäytön reflektoinnin tarpeellisena. Se kertoo meille, että kriisinkin keskellä demokratian periaatteet kaikuvat tavoissamme ajatella ja hahmottaa valtaa. P
