Minne he katosivat?

Jätit maallisen tomumajasi ja siirryit toisiin ulottuvuuksiin

Kohtaamme vielä mutta värähtelemmekö samalla taajuudella

(Enemmän violettia / Liisa Karjalainen)

Minne he katosivat?

Hän ei ollut vielä edes koulussa, kun ensimmäinen katoaminen tapahtui. Se oli mummo. Mummo oli kuollut. Hän ei tiennyt, mitä kuollut tarkoitti. Myöhemmin hänelle selvisi, ettei kuollut enää tule katsomaan, ei ota syliin, eikä osallistu joulun viettoon. Mummo oli kokonaan kadonnut maailmasta. Kuka mummon vei? Miten kuolemisen voi estää? Hänen piti pienessä päässään yrittää löytää isoon mysteeriin ratkaisu, koska kuoleminen tuntui pilaavan elämän.

Aika kului. Kun hänen vanhempansa lähtivät, päätti hän selvittää, mistä oikein oli kysymys. Arkussa hän näki ihmisen kuoret, joista henki oli hävinnyt. Noilla kuorilla ei ollut sielua. Mikäli he majailevat taivaassa, miten heidät pystyy tunnistamaan ilman ruumista. Hän itse tietää tulleensa suorittamaan tärkeää tehtävää, jota hän ei muista. Tehtävän täytyy liittyä kuolemaan, koska sitä hän on pelännyt koko elämänsä ajan. Hän tietää jo olevansa vanha sielu. On asioita, joita hän ei voi selittää perintötekijöillä tai kasvatuksella. Tietyt piirteet ja ominaisuudet ovat kulkeneet hänen mukanaan aina. Hän näki välähdyksen elämästään 200 vuotta sitten ja löysi yhden palan palapeliin. Muut palat ovat liian kaukana muistettaviksi tai liian vähäpätöisiä. Hän tietää olevansa aiempien elämien summa. Hän elää erilaista elämää tässä ruumiissa oppiakseen lisää ihmisyydestä.

Hän on huomannut, että joidenkin ihmisten (lue sielujen) kanssa tulee toimeen loistavasti. Aivan kuin sielut olisivat tunteneet toisensa aina. Hänestä tuntuu omituiselta se, että vastoinkäymiset ja sairaudet selitetään tämän elämän aiheuttamiksi. Entä traumat edellisistä elämistä? Niitäkin hän on tullut selvittämään. Mikäli hän eheytyy tämän elämän aikana, ei hänen enää tarvitse palata.

Entäpä mummo? Mummo voi olla jo uusissa kuorissa maan päällä. Voivatko he kohdata? Mahdollisesti. Ulkokuori on vieras, mutta sielu tuttu. Nyt hän tietää, että vain ihmisen kuoret häviävät. Sielu jää elämään. Mikäli ruumista ei olisi ollenkaan, emme veisi tilaa maapallolla. Kiehtova ajatus.

Hän ei enää pelkää kuolemaa. Elämää hän pelkää toisinaan. Hän voi kuitenkin olla tyytyväinen, sillä hän on saanut vastauksen kysymykseensä. Hän tietää, etteivät he minnekään kadonneet. Entisessä olomuodossa heitä ei näy. Sielu kuitenkin elää ja odottaa sopivaa kehoa, johon kiinnittyä.

Kirjoittajasta

Liisa Karjalaisen kiinnostuksen kohteita ovat mm. lukeminen ja kirjoittaminen.

Teen havaintoja ihmisistä, heidän käyttäytymisestään sekä elämästä ylipäänsä. Jotkut havainnoistani päätyvät aforismin tai runon muotoon. Mottoni: Jos kaiken oppii nuorena, mihin keski-ikää ja vanhuutta tarvitaan?

Liisa Karjalainen