Äär e t ön І Syyskuu 2019
"
Aurinko
loihtii luolan
Eräänä viime kesäkuun päivänä
pieni ryhmä rajatietoharrastajia
eläväksi"
päätti mennä tutkimaan kallioon
!
kauan sitten muodostunutta luonnonihmettä Kirkkonummen metsään, Porkkalan alueelle.
teksti anni kultajoki, matti kultajoki
kuvat anni kultajoki, tapani koivula
O
lin kuullut puhuttavan ihmeellisestä luolasta, jonka verrattoman kauniit holvimaiset seinäkaaret aurinko keskipäivällä salaperäisesti valaisee luolan katossa olevien aukkojen kautta. Oppaiksi meille lähtivät eräät luolassa jo aikaisemmin käyneet löytöretkeilijät. Tarkoituksenamme oli ihastella luontoa, pohtia luolan syntyteorioita ja mahdollista käyttötarkoitusta muinaisuudessa, sekä tietysti tutustua myös paikan erikoisiin, pyhiksi koettuihin energioihin. Tuumasta toimeen, ja niin aikataulut yhteen sovitettuamme alkoi vaelluksemme Kirkkonummen juna-asemalta, josta nappasimme metsäreissullemme mukaan vielä vaatimattomat matkaeväät. Taipale jatkui sen jälkeen kolmen henkilöau-
16
ton karavaanina kyseisen luolavuoren läheisyyteen. Parkkeerasimme autot hiekkaiselle pikkukentälle, josta lähdimme hipsimään kohti metsään johtavaa pikkutietä. Etenimme luolan suuntaan hiljaa kuin intiaanit, siksi että tuon parkkipaikan ympärillä on hevostalleja ja yksityiskiinteistöjä, joiden omistajat kuulopuheiden mukaan ovat kovasti harmissaan maillaan liikuskelevista uteliaista kulkijoista. Onneksemme emme alkumatkasta tavanneet ketään heistä, ja niin pääsimme huomaamatta metsään vievälle polulle. Heti metsään astuessamme, mukanamme ollut selvänäkijä havaitsi koivikossa sammaleisen ison kiven päällä seisoneen pitkäpartaisen vih-
reäkaapuisen maahisen, joka toivotti meidät käsillään viittoen lämpimästi tervetulleiksi. Tämä luonnonhenki oli ilmeisesti myös yksi saman metsäalueen paikallishaltijoista, ja oli varmasti jo tiedottanut tulostamme muillekin vastaaville henkiolennoille. Emme ehtineet kauankaan tepastella metsäpolkua eteenpäin, kun huomasimme polun molemmin puolin runsaasti mustikoita – kesäkuussa jo aivan makeiksi ja suuriksi kypsyneet marjat! Vaikutti siltä, että vanha metsä ja sen ystävälliset henget todellakin ottivat meidät ilomielin vastaan. Kasvusto oli tiheää, mutta polkua suurin piirtein seuraten pääsimme oppaiden johdattamina perille. Korkeiden puiden katveessa näkyi
