2 minute read

Ekoteko: Petteri Koponen

Next Article
Niksi-Pirkka

Niksi-Pirkka

Hyppy sähköön

Petteri Koponen ajaa sähköautolla ja uskoo, että jokainen voi tehdä ekotekoja osana arkeaan.

”On ollut hienoa nähdä ja kokea sähköautojen kehitys. Ne ovat nykyään mielestäni yhtä hyviä tai jopa parempia kuin polttomoottoriautot. Sekä minä että vaimoni olemme olleet tyytyväisiä siihen, miten miellyttävää täyssähköautolla on ajaa. Ajotuntuma on niin pehmeä, eikä autosta juuri kuulu ääntä.

Olen ajanut Cupra Born täyssähköautolla viime joulusta saakka. Sitä ennen käytössäni oli muutaman kuukauden ajan toinen Cupra, lataushybridi.

Täyssähköautoilu on ollut kaikin puolin helppoa, eivätkä edes kylmät kelit ole haitanneet ajamista. Totta kai auton toimintasäde pakkasella vähän pienenee, muttei muuta.

Autoilu on helpottunut myös siksi, että tankkaaminen on jäänyt pois. Täyssähköauton lataaminen on helppoa, sillä meillä on latauspiste talomme pihassa autokatoksessa. Koripalloseurallani on myös sopimus helsinkiläisen pysäköintihallin kanssa, joten pystyn tarvittaessa lataamaan auton akun kätevästi sielläkin.

Täyssähköautoilun ympäristöystävällisyys on iso osa sen hienoutta. Minulla on kaksi lasta, joten kaikki pienet teot arjessa, jotka auttavat hillitsemään ilmastonmuutosta, ovat tervetulleita. Täyssähköautoilu on tulevaisuuden juttu ja mahdollisuus liikkua vihreämmin. Uskon, että myös täyssähköautojen akkujen tekniikka kehittyy koko ajan ja akut voidaan tulevaisuudessa kierrättää helpommin.

Myös kierrätys on isossa roolissa perheeni arjessa, ja pyrimme lajittelemaan kaiken. Se on pieni vaiva elämässä kierrätyksen hyötyihin nähden. Jokainen pystyy hoitamaan sen. Otimme ympäristöasiat huomioon myös kotimme sähkösopimuksessa. Käytämme fossiilivapaata, vesi, tuuli ja ydinvoimalla tuotettua sähköä.”

TEKSTI HANNA PESONEN KUVA TIMO PYYKKÖ

KUKA? Petteri Koponen, 33, on koripalloilija. MISTÄ TUNNETAAN? Pelaa Helsinki Seagullsissa. Pelannut Susijengissä 132 maaottelua.

TÄMÄN OPIN KANTAPÄÄN KAUTTA... ”Kierrätys on pieni vaiva. Pelatessani Venäjällä vuosina 2012–2016 oli järkyttävää nähdä, ettei siellä kierrätetty mitään.”

KOTIIN JA MÖKILLE TRENDIKÄSTÄ POLYROTTINKIA

2 3

1

CELLO BALI

-SARJASSA ON ALUMIININEN, POLYROTTINGILLA PUNOTTU RUNKO

’OMA SOPPI’ TERASSILLE RENTOON OLEILUUN!

Cello Bali -pöydän kansi on temperoitua lasia. Pöydän koko on 90x50x42 cm. 502194034 119.-

Cello Bali -tuolissa on 12 cm paksut pehmusteet. Mitat 73x67x70 cm, istuinkorkeus on 42 cm. Painoraja 160 kg. 502194722 229.-

Kolmen istuttavassa Cello Bali -sohvassa on 12 cm paksuiset pehmusteet. Mitat 73x179x70 cm, istuinkorkeus on 42 cm. Painoraja 360 kg. 502194723 499.-

Cello Egg - lepotuolin istuinosa on polyrottinkia ja runko terästä, jossa 10 cm paksuiset pehmusteet. Mitat: 100x69x146,5 cm. Istuinkorkeus on 45 cm. Painoraja 160 kg. 502311699 349.-

Cello Cosy -riipputuolin istuinosa on säänkestävää polyrottinkia ja teline terästä. Tuoli sisältää pehmusteen. Painoraja on 120 kg. 502197982 449.-

This article is from: