2 minute read
Oivalluksia: Kauppiaat Viola Kantola ja Samuli Ahola
from Pirkka 4/2022
by K-ryhmä
Näin meillä...
Korona-aika kasvatti verkkokauppaa merkittävästi. Kotiinkuljetuksia ei ole ulkoistettu, vaan kauppiaat Viola Kantola ja Samuli Ahola hoitavat ne itse. Navigaattori voi joskus viedä väärään paikkaan, mutta kaikesta on selvitty. ”Toimitusten yhteydessä vaihdamme kuulumiset. Asiakkailta saamme positiivista palautetta ja kehityskelpoisia ideoita.”
Tämän olen oivaltanut
Kauppiaspariskunta Viola Kantolan ja Samuli Aholan harrastus on tutustua eri kaupunkien K-kauppoihin ja löytää niistä ideoita omaan kauppaansa.
TEKSTI JUHA RIIHIMÄKI KUVA AKSELI MURAJA
YHTEISÖLLISYYDESTÄ Haapajärvellä on alle 7 000 asukasta, ja kauppiaina olemme näkyviä toimijoita täällä. Haluamme olla mukana kehittämässä kaupunkimme elinvoimaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Samuli on Haapajärven yrittäjien puheenjohtaja ja mukana monissa luottamustehtävissä ja työryhmissä. Lisäksi sponsoroimme paljon urheilua ja kulttuuria. Asukkaiden poismuutto on ongelma, ja taistelemme yhdessä sitä vastaan. Uskomme, että hyvä ruokakauppa voi olla tärkeä vetovoimatekijä. Teemme mielellämme yhteistyötä paikallisten yrittäjien kanssa ja suosimme lähiruoan toimittajia. Lähiruoan arvostus on ollut entistä kovemmassa nousussa pandemia-aikana.
LUONNOSTA Emme ole himourheilijoita, mutta luonto on meitä lähellä matkustamisen ja mökkeilyn kautta. Isovanhempien mökki Syötteellä Kovalammen rannalla on tarpeeksi pitkän matkan päässä, jotta kaupan asiat unohtuvat. Siellä paistamme makkaraa, kalastamme ja lataamme akkuja. Usein juuri rentoutuessa saa uusia ajatuksia. Matkaillessa käymme eri kaupunkien K-kaupoissa katsomassa, löytyisikö niistä hyviä ideoita, joita voisi kokeilla myös Haapajärvellä. Se on meidän yhteinen harrastus.
PARISUHTEESTA Olemme olleet yhdessä 14 vuotta ja siitä kauppiaina kolme vuotta. Yhteisen kauppijuuden näimme vain mahdollisuutena, emme uhkana. Toisesta ei ole paljastunut yllättäviä puolia, mutta luonteenpiirteemme korostuvat arjessa ja kiireessä. Meillä on omat vahvuutemme, ja se on hyvä asia. Toisen tontille menemisestä tulee sanomista. Viola hoitaa konttorihommat ja arjen kaupassa, Samuli vastaa markkinoinnista, kehittämisestä ja yhteistyöstä sidosryhmien kanssa. Hän esimerkiksi kuvaa videoita sosiaaliseen mediaan. Samuli tekee nopeasti päätöksiä ja Viola on harkitsevampi, joten tasapainotamme toisiamme tälläkin tavoin.
KETKÄ? H UUMORISTA Viime kesänä kuSamuli Ahola, 34, ja Viola Kantola, 31, ovat K-Supermarket Haapajärven kauppiasvasimme someen videon perunoiden pesusta pesurin kanssa. Siitä tuli ihan vahingossa hauska. Monet pariskunta. asiakkaat nauroivat sitä meille kaupassa käydessään. Video oli kuulemma ollut JUURI NYT päivän piristys ja he odottivat lisää saK-Supermarket-ketjun manlaisia. Huumori on hyvä keino tavoitvuoden 2021 parhaan taa ihmisiä. Olemme yhdessä sopineet, asiakastyytyväisyyden diplomi meni Haapajärvelle. että emme julkaise mitään negatiivista somessa. Positiivisuus kantaa valittamista pidemmälle.
AVOIMUUDESTA Avaamme myös ihan tavallista arkeamme sosiaalisessa mediassa. Se kiinnostaa ihmisiä ja luo vuorovaikutusta. Teemme päivityksiä vaikkapa hiihtoreissuista tai kokkaamisesta. Valmistamme ruokaa yhdessä perheen kanssa viikonloppuisin, kun aikaa on enemmän. Usein Samuli kokkaa pihvejä tai esimerkiksi lohipastaa.
TYÖYHTEISÖSTÄ Yritämme luoda työntekijöille sellaisen ympäristön, missä jokaisen on mahdollista kertoa ideoitaan. Ja kyllä niitä myös tulee! Sellaiset keksimisen ja yhdessä toteuttamisen hetket ovat hienoja.