1 minute read

Lohikäärmettä etsimässä

teksti: Lilli Markkula

Kaarinan Sädetyttöjen ja Ristiritareiden sudenpennut pääsivät viettämään hauskan lohikäärmeteemaisen kevätretken Kunstenniemeen 24–26.3. Retkellä saatiin majoittua sisällä ja superhyvät ruuat meille taikoi Kaarinan Ristiritareiden Gene!

Advertisement

Viikonloppuna naurettiin todella paljon ja tunnelma oli mahtava, vaikka kaikki tavarat olivatkin yllättäen hukassa ja ojaankin taidettiin muutaman kerran kaatua rinkan kanssa. Takatalvikin yllätti meidät, mutta sekään ei pilannut loistavaa tunnelmaa. Viikonlopun aikana löytyi kirjeitä ja liekkejä, jotka lopulta ohjasivat meidät metsään Heikki-lohikäärmeen luo!

Retki antoi mahdollisuuden harjoitella esimerkiksi nuotion sytyttämistä ja kiehisten tekoa rastien myötä. Yksi ruokakin oli sudenpentujen itse trangioilla tekemää; lasten suosikkia italianpataa, joka sekin onnistui moitteettomasti.

Päästiin myös saunomaan ja askartelemaan lohikäärme-origameja, sekä hienot retkimerkit. Illalla mentiin vielä kynttiläpo- lulle ja iltanuotiolle laulamaan ja syömään vatsat täyteen makkaraa! Iltaan kuului myös lasten lempileikki tykkitorni, jota pelattiin lukemattomia kierroksia. Pitkän ja touhukkaan päivän jälkeen kaikki nukahtivat nopeasti iltasadun ääreen, myös johtajat ;).

Suosikkijuttuja olivat ehdottomasti extrahyvät pannarit, laululeikit ja nuorimmat johtajat, joiden huomiosta aika lailla tapeltiin koko viikonloppu!

This article is from: