1 minute read
Kurkistus mielen maailmaan
Peliriippuvuus ja masennus
Kirjoitan nyt omista kokemuksistani. Olen pelannut rahapelejä netissä siitä asti kun tulin täysikäiseksi. Pelaaminen pysyi hallinnassa hyvin aina vuoteen 2010 asti. Loppukesästä kuitenkin kaikki muuttui.
Advertisement
Isäni sai aivoinfarktin heinäkuussa 2010 ja äitini kuoli kuukautta myöhemmin lääkkeiden yliannostukseen. Aloin hakemaan omaan alakulooni piristystä pelaamisesta. Saatoin viettää koko päivän ja välillä yötkin erilaisilla pelisivustoilla. Pelaaminen toi minulle muuta ajateltavaa. Minun olisi pitänyt kohdata vastoinkäymiset eri tavalla. En siihen pystynyt koska jälkeenpäin selvisi, että olin sairastunut masennukseen.
Raha-asiat solmuun
Rahaa paloi pelaamiseen lopulta niin paljon, että jouduin taloudellisiin vaikeuksiin. En osannut kontrolloida itseäni vaan hain jatkuvaa mielihyvää pelaamisesta etteivät pahat asiat painaisi pääkoppaani. Taloudellisen tilanteeni selvittyä minulle tuli niin sanotusti todellisuus vastaan. Olin salannut pelaamiseni lähimmäisiltä. Ensimmäinen askel oli kertoa pelaamisesta läheisille. Yhdessä päätimme, että olen tuen tarpeessa. Aloitin käynnit ensin A - klinikalla ja tietyssä vaiheessa mukaan tuli psykologin luona käynnit. Yhdessä nämä käynnit paransivat vointiani hetkellisesti niin, että lopetin käynnit tyystin 2012 kesällä. Syksyllä kuitenkin taas retkahdin pelaamiseen koska masennuin uudestaan. Masennuksen syynä oli että työkykyäni ei todettu riittäväksi. Ajattelin itsestäni että olin ihan nolla. Kämppääni jäätyäni en keksinyt mitään muuta jännittävää ajankulua kuin pelaamisen. Nykyään raha-asiat ovat paranemaan päin, mutta rahapelaamista en ole kokonaan kyennyt jättämään. Toiveissani olisi että löytäisin lisää uusia tapoja purkaa pahaa oloani. Olen niitä löytänyt esimerkiksi ulkoilusta, musiikinkuuntelusta ja valokuvaamisesta.
Faktatietoa pelaamisesta Rahapelien pelaaminen on Suomessa suosittu viihteen muoto. Pelaamisen avulla saatetaan yrittää haluta rikastua tai kokea jännitystä tai sitten vain viettää aikaa. Peliriippuvuudesta kärsivä henkilö ei pysty itse enää hallitsemaan pelaamistaan ja säätelemään sitä paljonko haluaa ja voi käyttää rahaa pelaamiseen. Pelaaminen saattaa peliriippuvaiselle aiheuttaa voimakasta häpeää ja ahdistusta, mutta sen lopettaminen ei kuitenkaan onnistu. Pelaaminen saattaa olla muodostunut peliriippuvaiselle pakokeinoksi arjesta ja sen avulla saatetaan yrittää unohtaa ahdistavia asioita ja kielteisiä tunteita. Peliriippuvuus saattaa johtaa pahoihin vaikeuksiin oman talouden hallinnassa sekä ihmissuhteissa ja työelämässä. Peliriippuvuus saattaa liittyä myös masennukseen tai päihdeongelmiin siten, että masennus on aiheuttanut peliriippuvuutta tai että riippuvuuden aiheuttamat ongelmat ovat edistäneet masennuksen puhkeamista. Koska riippuvuus yritetään yleensä salata läheisiltä, se tulee yleensä ilmi vasta kun pelaamisen aiheuttamat ongelmat ovat kasaantuneet.
Useat tahot järjestävät hoitoa peliriippuvaisille. Esimerkiksi Aklinikat ja Peluuri auttavat tilanteessa, jossa pelaaminen on ryöstäytynyt käsistä. Lisätietoa peliriippuvuudesta löydät Päihdelinkistä.
Lähde: http://www.e-mielenterveys.fi
Miksu