3 minute read
Petri on kiertänyt maailmaa
Ollaan aika pieniä, tulee tyhjä olo, kun kapteeni ilmoittaa että olemme merten syvimmällä kohtaa. Alla oli 13 kilometriä vettä! Salon klubitalon jäsen Petri muistelee. - Minulla on 25 vuotta meripalvelua takana. Maailma on tullut nähtyä etelästä pohjoiseen. On tullut matkattua Pohjoisnavalta Brasiliaan, Petri kertoo elämänhistoriaansa.
Muurariksi vai merimieheksi
Advertisement
Minulla oli nuorena mielessä joko muurarikoulutus tai merimiesammattikoulu. Yhteishaussa oli hakuaika merimiesammattikouluun jo päättynyt, niin pistin paperit menemään muurariopintoihin. Kurillani laitoin paperit merimiesammattikouluunkin , vaikka tiesin niiden olevan myöhässä, Petri muistelee.
- Ehdin opiskella ammattikoulussa muurariksi päivän, kun koululle tuli soitto ja minut pyydettiin puhelimeen. Soittaja tiedusteli, josko olisin kiinnostunut opiskelemaan Raumalla merimieheksi. Eipä tarvinnut miettiä vastausta, Petri muistelee.
Tankkereita ja murtajia Petri lähti 1983 heti valmistuttuaan merille. Nesteen tankkereissa, jotka kulkivat Grönlannin ja Euroopan väliä, hän työskenteli vuoteen 1993 asti, kunnes Fennicamurtaja valmistui. Se on monitoimimurtaja, joka puoli vuotta oli Suomessa murtamassa jäitä ja toisen puolikkaan vuodesta avusti arktisilla alueilla öljynporauslauttoja ja tutkimusaluksia. Fennica veti mm. putkia meren pohjaan. Laivoilla oli myös sukellusryhmiä ja pienoissukellusveneitä. Niitä ohjattiin kameroilla.
Merimies ei pelkoa tunne lain Petri ei myönnä pelänneensä koskaan merenkäyntiä. Merisairaudestakin hän selvisi vähällä: yhden päivän olin todella merisairas, mutta kun se meni ohi en sen jälkeen ole enää meritautia sairastanut.
Huikeimmat vaaran kokemukset liittyvät Pohjois-Atlantin ylittämiseen. Aallot saattoivat äityä jopa 22 metrisiksi. - Porauslautoilta pääsi liikenteeseen vain helikoptereilla, Petri kertoo.
- Ainoa todella vaarallinen tilanne liittyykin juuri tällaiseen helikopterikuljetukseen, kun kopteriin tuli tekninen vika ja jouduttiin tekemään pakkolasku. Tämä oli Petrin työhistorian pelottavin kokemus. Kaikki sujui kuitenkin onnellisesti.
-Meidän täytyi neljän vuoden välein osallistua Hollannissa pidettyyn pelastautumiskoulutukseen ja kahden vuoden välein osallistuttiin helikoptereiden opastamiskoulutuksiin.
Jääkarhuja ja jäävuoria Yksi Fennican mielenkiintoisimmista tutkimusretkistä suuntautui pohjoisnavalle. Siellä saksalaiset tutkijat porasivat mantereesta jäänäytteitä. Murtaja pukkaili jäälauttoja pois tutkimuslaivan tieltä. Oman jännitysmomenttinsa työhön toivat jääkarhut. Ne liikkuivat valkeassa ympäristössä huomaamatta. -Laivan kannella oli tarkka tähystys karhujen vuoksi. Jääkarhut olivat kiinnostuneita ympäristönsä tapahtumista. Kerrankin peräti kolme karhua pyöri laivamme ympärillä, Petri muistelee.
Laivan toiminta laajeni ennen pitkää maailmanlaajuiseksi. Petri viipyi mm. Brasiliassa kaksi vuotta.
- Sääerot olivat suuria: saatoin lähteä Seutulasta lentämään -25 pakkasessa ja vastaan Brasiliassa pöllähti +47 ja ilmankosteus oli 100! Petri muistelee huvittuneena. Brasilia jäi mieleen kaikkein mielenkiintoisimpana kohteena. Siellä hän törmäsi suurkaupungissa Rio de Janeirossa äärimmäiseen köyhyyteen ja slummeihin, ja toisaalta taas kohtasi erittäin vauraita, hyväosaisia ihmisiä.
Brasilian luonto on ainutlaatuinen. Ehdin tutustua aitoon, alkuperäiseen luontoon, joka ei ollut mikään turistien rantakohde.
Laiva viipyi viikoittain pari päivää satamassa, joka sijaitsi Amazonin viidakkoalueella. Muistan kauniit trooppiset perhoset sekä tappajamehiläiset. Haastattelua tehtäessä oli alkamassa jalkapallon MM-kisat, jotka tänä vuonna järjestetään Brasiliassa.
- Täytyy myöntää, että olen ihan liekeissä, kun muutoinkin pidän jalkapallosta. Ja ruudusta näkyy välähdyksiä tutuista paikoista, Petri huokaa.
Jatkuu seuraavassa numerossa. Muistiin kirjasi Arja
Faktatietoa MSV Fennicasta
Fennica on monikäyttöinen jäänmurtaja. Aluksella on suuri työskentelykansi ja A-raami, jotka mahdollistavat sen käytön erilaisissa offshore -tehtävissä.
Offshore -palveluille on kysyntää erityisesti vaativissa tehtävissä esimerkiksi öljy- ja kaasukentillä sekä tutkimusmatkoilla. Alukset s o v e l t u v a t e r i n o m a i s e s ti monenlaisiin tehtäviin, kuten emoaluksiksi putken- ja kaapelin laskuun, putkenvetoon, hinaustehtäviin, tuotantolauttojen huoltotöihin sekä vedenalaisten rakennelmien asennus- ja huoltotöihin
Alus täyttää tiukat ympäristö- ja päästönormit ( EPA ) soveltuen erinomaisesti työskentelemään arktisilla alueilla. Fennican jäänmurto-ominaisuudet ovat erittäin hyvät.
Aquamaster Azimuth -potkureihin voimaa tuottavat 15 megawatin dieselgeneraattorit. Potkurit yhdistettynä laivan Dynamic Position järjestelmään mahdollistavat aluksen hyvän ohjattavuuden vaikeissakin olosuhteissa. Alus on työskennellyt monipuolisissa tehtävissä esimerkiksi Pohjanmerellä, Brasiliassa, Alaskassa ja Grönlannissa. Fennicalla on erityisesti kokemusta ice managementista Grönlannin vesiltä.
Alus on rahdattu vuodesta 2012 alkaen kesäkausiksi Shell Offshorelle samankaltaisiin tehtäviin toiminta-alueinaan Tsuktsienmeri ja Beaufortinmeri.
L ähde : ht tp: // w w w. a rc t ia .f i / fennica _esittely