Tytteli avaruudesta

Kun ryhdyimme suunnittelemaan tätä taideprojektia klubitalolla, minä innostuin ideasta heti. Käsityöihminen kun olen. Oli vaan yksi ongelma: Tahtoa oli tehdä, mutta sitä osaamista ei. Tämä taideprojekti olikin siis mahdollisuus oppia jotain uutta ja kehittyä siinä samalla ihmisenä. Käydä läpi eräänlainen prosessi omasta elämästä ja siitä, mitä on käteen jäänyt..

Taiteilijako

Minä lähdin projektiin mukaan huumorimielellä. Ajattelin lähestyä elämääni positiivisesta näkökulmasta koska vaikeat aiheet olisivat ahdistaneet liikaa. En minä ahdistavia asioita halua elämästäni muistaa. Haluan muistaa itseni iloisena kättentaitajana jos minua voi sellaiseksi sanoa. Totesinkin Satu-Maarialle projektin alkumetreillä että: ” Mä en oo sit mikään taiteilija, mä olen askartelija ja nämä mun taulut on vaan askartelua ” . Satu-Maaria ei ollut kuitenkaan ihan samaa mieltä. Hänen mielestään kaikki projektissa tehdyt työt ovat arvokkaita, luonnokset mukaan lukien. Ja pilalle menneitä töitä ei ole olemassakaan. Niinpä minäkin päätin uskaltaa antaa sairaudelleni kasvot. Kirjaimellisesti. Silläkin riskillä, että joku tunnistaisi minut myöhemmin. Mitäs siihen sanotte Taideprojektin teemana oli: Mitä haluan elämästäni muistaa? No. Minä haluan muistaa elämästäni ne hauskat hetket kun istun vanhana mummona kiikkustuolissa. Haluan muistaa itseni tällasena kuin olen juuri nyt: nelikymppisenä akkana, jolla pyyhkii suhteellisen hyvin ja jonka elämässä tapahtuu. Aika itserakas ajatus, mutta mitä meille muuta jää kun tulemme vanhoiksi? Muistot. Voin sitten vanhana mummona kertoa lapsenlapsille että mummopa osallistu kerran taidenäyttelyynkin. Mitäs siihen sanotte? Lapsenlapset tuumaisivat varmasti: . . . Äiti, tuo mummo horisee taas . . .

.Äh, puh ja oh

Taulun pohjan maalaaminen oli minusta vaikeinta. Kuinka keksiä siihen mielenkiintoinen pinta, johon rupeaa sitten rakentamaan taulua kuvineen. Kun sain taulupohjan maalattua oli kuvien valinnan vuoro. Koska en osaa piirtää, olen käyttänyt tauluissa piirtämisen sijaan vanhoja valokuvia ja muokannut niitä eri tavoin; kopioinut, tulostanut, suurentanut ja pienentänyt, maalannut päälle ja viimeistellyt erikeeperillä ja kimalleliimalla. Lopuksi sommittelin kuvat vielä tauluun, mikä äh, puh ja oh ei ollut sekään ihan helppoa. Lopuksi kiinnitin kuvat tauluun, viimeistelin sen ja taulu oli valmis. Minusta tuntuukin, että sekatekniikan käyttäminen on minun juttuni jatkossa.

Tytteli avaruudesta

Multa syntykin aika monta taulua tämän taideprojektin aikana. Koska minulle nousi ihan kauhea itsekritiikki, jätin osan niistä pois näyttelystä. Tämä taulu jossa on pienen tyttelin kuva avaruudessa on lapsuuden kuvani. Kerrankin yksi onnistunu kuva meikäläisestä, mutta sen onkin ottanut valokuvaaja joskus vuonna nakki. Taustaksi maalasin avaruuden, tai siitä tuli vaan avaruus. Musta tuntematon avaruus, maailmankaikkeus, jossa minä pienenä ihmisenä pohdiskelen syvällisiä ja ihmettelen elämän suuruutta.

Liimasin tyttelin kuvan tauluun ja jatkoin kuvaa maalaamalla tytölle vihreän puseron. Puseron päälle vedin vielä kerroksen kimalleliimaa, koska pitäähän pienillä tytöillä olla myös vähän glitteriä elämässä : ) .Halusin työhön kolmiulotteisuutta, joten laitoin vielä lopuksi tyttelin kaulaan oikean helminauhan ja hiuksiin tyllirusetin. Näin syntyi Tytteli avaruudesta.

Ei hullumpi juttu

Tämä taideprojekti ei ole ollut ollenkaan hullumpi juttu. Opin paljon uutta ja huomasin että minunkin elämässä on ollut niitä hauskoja hetkiä. Ja onhan tämä taideprojektiin osallistuminenkin ollut yksi uusi kokemus. Lisäksi luulen että sain uuden harrastuksen vaikka tekisinkin sitä ihan vaan omaksi ilokseni kotona. Käsillä tekeminen kun on tutkitusti terapiaa.

Terkuin Kiksu