1 minute read
Mikä ihmeen rispeegolf
Muutama askel, vartalon kierto ja sen jatkeena käsi sivaltaa ruoskan lailla kiekon taivaalle. Korkeus on ihanteellinen, ei liian matala tai korkea. Driverin liito tekee s:n mallisen radan kääntyen loppumetreillä täydellisesti kohti maalikoria. Sillä hetkellä ilmassa kuuluu maailman kaunein ääni. Aika pysähtyy, terävä kilahdus, hole in one, kiekko on korissa! Tapahtuma on tietenkin tallentunut myös videolle muistoksi tapahtuneesta! Todellisuus ei mene ihan näin. Kiekon kadottaminen maastoon käy helposti. Se voi jäädä puuhun tai lentää ojaan tai pusikkoon. Täydellä voimalla kiskaistuna se voi osua lähimpään puuhun ja pudota halvaantuneena maahan tai tuuli vie mennessään. Tai lentää laiskasti lerpattaen kuin juopunut lepakko. Frisbeegolfin eli fribailun ideana on golfin tavoin päästä radan alusta loppuun mahdollisimman vähin heitoin. Frisbeegolfrata koostuu väylistä, jotka pelaajat pelaavat järjestyksessä, kunnes kaikki väylät ovat pelattu. Väylän pelaaminen aloitetaan avauspaikalta eli tiiltä ja se päättyy maalikoriin. Frisbeegolfkiekot voidaan jakaa karkeasti kolmeen eri ryhmään: draiveriteli pitkälle lentävät kiekot, lähestymiskiekot eli midarit sekä lyhyisiin heittoihin ja lähipeliin käytettävät putterit. Väylällä heittovuoro määräytyy siten, että kauimpana korista oleva pelaaja heittää ennen muita. Väylä on pelattu loppuun, kun kiekko on heitetty koriin. Itse tutustuin lajiin pari vuotta sitten klubilaisten kanssa. Alkuun koriin osuminen tuntui aivan utopialta ja oikeaan suuntaan heittäminen myös. Vieläkin kiekkoja saa haeskella pusikoista vähän väliä ja hyvällä tuurilla myös puun oksilta. Käsi on ollut hellänä kun alkuun riuhtoilin puutteellisella tekniikalla sydämen kyllyydestä.
Harjoittelun kautta löysin itselleni sopivan vippaustekniikan eli kämmenheiton. Heiton olisi hyvä tapahtua rennosti koko keholla ja laajalla kaarella. Liika voiman käyttö vaikeuttaa kiekon hallintaa.
Advertisement
Sauli