1 minute read

Pääkirjoitus: Ei yhtään hullumpi

Salon alueelta löytyy huimaa yhteen hiileen puhaltamista mielenterveysasioissa. Varhaisesta keväästä saakka me paikalliset toimijat olemme valmistelleet Salmi ry:n aloitteesta syntynyttä Mad Pride tapahtumaa. H-hetki on jo ovella, jännittävää nähdä, millaisen joukon saamme liikkeelle. Odotuksemme ovat korkealla. Hyvän asian puolesta kannattaa marssia. Tämä tapahtuma ja kulkue ei ole ketään tai mitään vastaan, vaan tarkoitus on kiinnittää huomiota mielenterveyskuntoutujien asemaan. Päivä alkaa kaupungintalolla, jossa mielenterveysalan toimijat saavat esittäytyä kahviotilassa. Luentoja kannattaa tulla kuuntelemaan, huippuja ihan kaikki dosentista kokemusasiastuntijaan. Tapahtuman kohokohta on hiljainen kynttiläkulkue kaupungintalolta torille. Muutama vuosi sitten meitä oli Salon Klubitalosta kolme osallistujaa Tukholmassa kansainvälisessä klubitalojen seminaarissa. Seminaarin ohjelmaan kuului Anxiousparade eli ruotsalaisittain Ångestparad. Se oli tuolloin 2011 ensimmäinen laatuaan Ruotsissa ja sen järjesti Tukholman Klubitalo. Ilmassa oli niin sanotusti suuren urheilujuhlan tuntua: hyvissä ajoin keskeiselle toriaukiolle kokoontunut marssiväki sai jammailla kuorma-auton lavalla esiintyneen bändin tahtiin. Ilmapalloja oli jaossa, ja monet olivat varustautuneet iskulause plakaatein ja banderollein. Vaikka tunnelma oli leppoisa ja miltei riehakas, julisteiden sanoma oli vakava: mielensairaudet tappavat enemmän kuin liikenneonnettomuudet. Mielenterveysongelmien yleisyyttä tahdottiin myös tuoda esiin. Joka neljäs painii mielenterveytensä kanssa jossain elämänvaiheessaan. Siksi mielenterveysasioista pitäisi puhua julkisuudessa enemmän ja avoimemmin. Mielen sairauksiin liittyy edelleen leimautumista, stigmaa ja häpeää. Niistä ei voi avautua kahvipöydässä kuten monista muista terveyteen liittyvistä ongelmista. Kulkue sai Tukholmassa paljon ansaittua mediahuomiota. Bändi piti tahtia yllä koko parin kilometri marssimatkan. Eikä yli 1500 päistä kulkuetta voinut olla katukuvassa huomaamatta. Alla on todistusaineistoa osallistumisestamme: Aftonbladetin lehtikuvaaja oli onnistuneesti napannut kuvaan yhden ohjaajistamme ja se julkaistiin etusivulla

Isossa kaupungissa on asiat tehtävä isosti. Salossamme riittää, että meitä on pienempikin poppoo koossa, ehkäpä kuitenkin vähintään satapäinen kulkue. Olethan sinäkin mukana? On se hienoa joskus tulevaisuudessa päästä kehaisemaan, että olin muuten Salon ihka ensimmäisessä MadPride kulkueessa mukana!

Advertisement

Arja Timonen Salon Klubitalon johtaja

Aftonbladetin etusivulla ollut kuva , Salon klubitalon ohjaaja Jenni Salakari tässä edessä.

This article is from: