Vuosikertomus 2021
Yhteisössä on voimaa
SALON KLUBITALO RY 1
Työpainotteista toimintaa mielenterveyden tueksi
2
SALON KLUBITALO RY TOIMINTA JA ARVOT
Rahoittajina STEA ja Salon kaupunki
Klubitalokuntoutus perustuu kansainväliseen Fountain House-toimintamalliin. Klubitalon toiminta on lakisääteistä mielenterveystyötä täydentävää, psykososiaalista kuntoutumista edistävää lähetteetöntä matalan kynnyksen toimintaa. Klubitalo tukee jäsentensä yhteiskunnallista osallisuutta koskevia toiveita ja odotuksia. Kansainvälisten standardien mukaan klubitalossa jäsenet ja henkilökunta osallistuvat tasavertaisina toimijoina.
Klubitaloa rahoitti v. 2021 Salon kaupunki (80 000 €/v) sekä STEA eli Sosiaali- ja terveysavustuskeskus (170000 €/v). Paikka-auki-hankerahoitusta saatiin 38850 € Klubitalon hallitus 01/2021–12/2021 Iiris Niemi, puheenjohtaja Maria Virkki, varapuheenjohtaja Hanna Suomi Juha Mäkilä Charlotta Jaakkola Jari Rantanen Eerik Ylä-Kotola Sauli Leskinen, varajäsen 26.10 saakka Markus Silvo varajäsen 26.10.21 alkaen Niko Nivalinna, varajäsen Satu Meriläinen, sihteeri
Klubitalot ovat uranuurtajia kokemusasiantuntijuudessa. Suomessa toimii 23 Klubitaloa, joissa on 6000 jäsentä. Heistä noin 3000 osallistuu toimintaan aktiivisesti. Suomen Klubitalot toimivat Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) ja kuntien tuella. Klubitalojen yhteisiä nimittäjiä ovat kuntoutujien ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittaminen, yhtäläiset mahdollisuudet osallisuuteen, palvelujen käyttäjien oikeus osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon, yhteisö- ja avopalvelujen ensisijaisuus, mahdollisuus luoda uusia ihmissuhteita sekä voimaantumisen edistäminen.
Hallituksen jäsenistä kaksi on valittu Klubitaloyhteisön jäsenistöstä, ja heille on valittu varajäsenet yhteisöstä. Henkilöstö vuonna 2021 Satu Meriläinen, toiminnanjohtaja, sosionomi amk, ammatillinen opettaja
Klubitalojen Sosiaali- ja terveysministeriön avustuskeskuksen (STEA) Salon Klubitalolle myöntämät avustukset on ryhmitelty työelämäosallisuus-tavoitealueeseen.
Mervi Hopia, työhönvalmentaja, lähihoitaja, kokki Satu Laakso, työhönvalmentaja, datanomi, mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinto
Salon Klubitalo käynnistettiin Raha-automaattiyhdistyksen hankerahoituksella 2008 osana Salon mielenterveysseuran toimintaa. Yhdistys Salon Klubitalo ry perustettiin 27.7.2015, ja se irtautui 1.7.2016 Salon mielenterveysseura ry:stä itsenäiseksi toimijaksi.
Jenni Salakari, työ- ja opinto-ohjaaja, sosionomi, työkykykoordinaattori Joonas Laakso 20.8.2021
Vuosikokouksia järjestettiin sääntöjen mukaisesti kaksi. Maaliskuun kevätkokous pidettiin juuri ennen kuin korona sulki talon ja se käsitteli vuosikertomuksen, vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille. Lokakuun kokous valitsi erovuoroisten tilalle uudet jäsenet, hyväksyi jäsenmaksut ja toiminta- sekä taloussuunnitelman vuodelle 2021. Hallitus kokoontui toimikauden aikana neljä kertaa kasvokkain. Toiminnanjohtaja piti hallituksen ajan tasalla sähköpostitse korona rajoitusten värittämällä vuodella. Toimikauden lopussa yhdistyksessä oli 21 jäsentä. Jäseniä liittyi yhteisöömme vuonna 2021 8 henkilöä.
yhteisöavustaja
14.5.2020-
Henna Tuomi yhteisöavustaja 7.6.2021-6.6.2022 Markus Silvo It-tuki, Salon kaupungin palkkaamana 2.8.2021—1.4.2022 Klubitalon toimii Salon keskustassa Klubitalo sijaitsee Salon keskustassa aivan rautatieaseman läheisyydessä. Klubitalolle on helppo saapua keskeisen sijainnin ansiosta. Salon terveyspalvelut tarvitsee käyttöönsä Klubitalon päätyhuoneiston tiloja terveysneuvontapiste-Uukkarin toimintaan jakelupisteenä, sekä 3
välineiden varastointiin kahdesti viikossa. Yhteistyö mahdollistuu, koska päätyhuoneisto on lukitsemalla eristettävissä muusta Klubitoiminnasta. Samoin Uukkaritoiminta käyttää ulko-ovena Uukkarissa Asemakadun puoleista sisäänkäyntiä, jota klubilaiset eivät käytä lainkaan.
riittävyyteen tekemällä niihin liittyviä hankintoja. Suomen Klubitalojen hankkeen avulla olemme myös voineet lainata jäsenille koneita, ellei sellaista ole ollut heillä saatavilla. Näin jäsenet ovat voineet osallistua eKlubitalon toimintaan. Talon ollessa auki jouduimme suurimman osan vuodesta silti elämään rajoitettujen aukioloaikojen ja kokoontumisrajoituksin turvin. Halusimme, että meillä olisi turvallista kokoontua ja pienellä porukalla maskisuosituksin olemme voineet pitää taloa kuitenkin auki.
KLUBITALON TOIMINTA ON LAADUKASTA Klubitalon toiminta edistää jäsenten toipumista ja parantaa heidän yleistä hyvinvointiaan. Klubitalotoiminta tukee myös jäsenten motivaatiota oman tulevaisuutensa pohtimiseen sekä paluuta opiskeluun tai työelämään. Lisäksi psykiatristen sairaalaja avopalvelujen käyttö vähenee osallistumisen ansiosta.
Pari reissuakin pystyimme yhdessä tekemään syksyllä, kun koronan leviämine hetkeksi hellitti. Vierailimme Tampereen ja Naantalin Klubitaloille ja yhdistimme niihin mielenkiintoisia vierailuja esim. Tampereella Muumimuseoon, kissakahvilaan ja vakoilumuseoon. Tämä oli kaikille osallistujille todella virkistävää vaihtelua.
Salon Klubitalon toiminta perustuu kansainvälisten laatukriteerien eli standardien mukaisesta toiminnasta. Sen mukaan jäsenet eli kuntoutujat ovat itse kehittämässä ja päättämässä toiminnan sisällöstä sekä ovat tasavertaisesti yhteistyössä toteuttamassa toimintaa henkilökunnan kanssa.
Palautteet ovat olleet toiminnastamme todella hyviä sekä jäseniltä että yhteistyökumppaneilta. Olemme pystyneet pienellä aikataululla pitämään huolta omistamme ja tsemppaamaan toisiamme tänä vaikeana aikana.
KLUBITALON TOIMINTA TOISENA KORONAVUOTENA 2021
Klubitalon jäsenkäynnit
Vuoden 2021 elettiin jo toista maailmanlaajuista pandemia vuotta ja vaikutti edelleen Klubitalon toimintaan. Suositusten mukaisesti Klubitalo oli suljettuna useampaan otteeseen, mutta olimme toisiimme yhteydessä tiiviimmin eKlubitalon facebook ryhmässä, jossa tsemppasimme toisiamme sulun aikana.
Koronarajoitusten sekä siihen liittyvien sulkujen vuoksi Klubitalon toimintapäiviä kertyi 172. Toimintaan osallistui vuoden aikana kaikkiaan 83 eri kuntoutujaa. Päivittäin osallistujia oli keskimäärin 10 jäsentä. Yhteydenottoja jäseniin oli 1826. Tämä kertoo siitä, että jäsenet ovat tarvinneet paljon henkilökohtaista tukea koronan keskellä.
Toimintaamme tänä aikana kuului myös yhteydenotot puhelimitse ja Teams-sovelluksen kautta. Tavoitteena oli ylläpitää arkea virtuaalisesti, vaikka kasvokkain sitä emme voineet tehdä. Järjestimme erilaisia tehtäviä ryhmässä, teimme tietokilpailuja, pidimme Teams kahvilaa, talokokoukseen pystyi osallistumaan virtuaalisesti sekä työnjakoakin tehtiin verkossa. Myös erilaisia podcasteja tärkeistä aiheista saatiin linjoille. Työ- ja opintovalmennus onnistui myös etänä. Uutena perustettiin Klubitalon oma Youtube- kanava ja Discord otettiin käyttöön sekä Whatsapp valokuvausryhmä oli suosittu.
Miesten käyntejä oli 1026, naisten käyntejä 561. Yhteensä käyntejä v.2021 oli 1587. Klubitalon jäsenyydestä kiinnostuneita tutustujia kävi v.2021 20, joista uusia jäsenyyksiä syntyi 8.
Olemme panostaneet vuonna 2021 digitaalisten välineiden nykyaikaisuuteen ja internetyhteyden 4
Klubitalolla kävijöiden ikäjakauma Lounaita emme poikkeusaikana ole juurikaan valmistaneet, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Halusimme esimerkiksi kesällä grillata ulkona ja paistaa lettuja. Koronan hiukan hellittäessä teimme syksyllä lounaita hetken aikaa. Olemme kuitenkin pyrkineet pitämään yhteisen lounashetken talolla omia eväitä nauttien. Näin on toteutunut monelle tärkeä sosiaalinen hetki ruokailun parissa.
Osallistuvista jäsenistä (N=83) oli korkeintaan 30vuotiaita =13%, 31- 40-vuotiaita = 29% ja 41–50 vuotiaita yhteensä = 29% Yli 50-vuotiaita = 29%. Kävijöiden laskennallinen keski-ikä on 43 vuotta.
Keittiö vastaa myös kahvion toiminnasta. Kahviota olemme voineet pitää yllä rajoitukset huomioiden. Kahvio oli avoinna kaksi kertaa päivässä. Sinne valmistettiin keittiössä välipaloja. Myyntityöstä huolehtivat työnjaossa sovitut vastuuhenkilöt. Lähes kaikki Klubitalon toimintaan osallistuvat käyttävät kahvion palveluja.
Suurin osa uusista jäsenistä ohjautui edelleen erikoissairaanhoidon kautta. Entistä useampi löytää Klubitalon sosiaalisesta mediasta tai sosiaalisten verkostojensa avulla.
Kahviolla on tärkeä merkitys yhteisön jäsenten sosiaalisessa kanssakäymisessä. Se mahdollistaa tauon työpainotteisen päivän lomassa, tai toimii pistäytymispaikkana työssäkäyville ja opiskeleville jäsenille.
MIELEKÄS TOIMINTAPÄIVÄ KLUBITALOLLA
Mediamaja
Klubitalon yksiköt ja toimintamuodot
Yli puolet (52/83) Salon klubitalon aktiivisista jäsenistä on tavalla tai toisella osallistunut Mediamajan toimintaan. Mediamajassa työskentely on monipuolista ja sopii sekä vasta-alkajalle että kokeneelle atk-gurulle. Jäsenet saavat tarvitessaan opetusta tietotekniikassa sekä apua sähköisessä asioinnissa esim. verkkopankkiin liittyen. Kokeneemmat atk-taitoiset jäsenet vastaavat yksikön ohjaajan kanssa koneiden päivityksestä, asentamisesta, varmuuskopioinnista, tietoturvasta ja tilastoinnista.
Kansainvälisten laatukriteerien mukaisesti Klubitalo on organisoitu työyksiköiksi, joissa kussakin on henkilökunnan jäsen, klubitalon jäseniä sekä mielekästä työtä täysipainoisen ja sitoutumista tukevan työpainotteisen päivän toteuttamiseksi. Klubipäivät aloitetaan koko yhteisön yhteisellä työnjaolla. Toinen työnjakopalaveri pidetään lounaan jälkeen. Keittiöyksikkö
Mediamajan vahvuus on mahdollisuus tarjota henkilökohtaista ohjausta tietotekniikan käytössä. Mediamajassa mm. valokuvataan, harjoitellaan kuvien liittämistä sosiaaliseen mediaan, päivitetään ansioluetteloita ja tehdään työhakemuksia. Lehti on rohkaissut jäseniä julkaisemaan kuviaan ja tekstejään.
Klubitalon keittiö toimii opetuskeittiönä, jossa kaikki halukkaat voivat työskennellä ohjaajan opastuksella. Keittiön ja kahvion toimintaan on osallistunut 52 eri jäsentä. Työtehtävät vaihtelevat päivittäin, halutessaan voi mm. osallistua lounaan valmistukseen, leipoa, suunnitella lounaslistaa tai käydä asioimassa kaupassa. Kahviotyöskentely muodostuu asiakaspalvelusta, myyntityöstä sekä tarjottavien esille laittamisesta ja myytävien tuotteiden riittävyydestä huolehtimisesta. Toimintaan kuuluu luontevana osana tilahuolto, pintojen siistiminen ja tiskihuollosta vastaaminen.
Mediamaja vastaa tilastotiedon ja jäsenrekisterin kirjaamisesta tietokantaan. Salon Klubitalo käyttää tilastoinnissa Salesforce-ohjelmaa ja jokainen jäsen kirjataan saapuessaan ja lähtiessään sähköisesti. Tilastoista saadaan raportteja eri tarpeisiin. 5
Näin mediamaja toimii myös osana hallintoa. Salesforcen kehittämiseen on osallistuttu yhdessä Suomen Klubitalot ry:n ja muiden Klubitalojen kanssa edelleen vuonna 2021.
Klubitalolta asiantuntijan roolissa oli työ- ja opintoyksikön työkykykoordinaattori ja moderaattoreina Mediamajan jäseniä. Tapahtuma tavoitti yli 200 opiskelijaa ja livestriimin katsojia oli yhteensä 774.
2021 olemme voimakkaasti panostaneet työvälineisiin voidaksemme paremmin toimia verkossa. Olemme avanneet esim. Youtube -kanavan, jolla voimme esitellä Klubitalon arkea videoiden avulla. Hankimme tätä varten kameran ja GoPron. Uusi Klubitalon esittelyvideon työstö käynnistettiin myös. Tämä on mahdollistanut uusien työpainotteisen päivän tehtävien syntymisen, joka on kiinnostanut nuorempaa jäsenkuntaamme. Myös eKlubitalon tehtävät ovat tuoneet arkeen uudenlaisia tehtäviä. Mediamaja tiedottaa Klubitalotoiminnasta jäsenistölle sekä sosiaalisen median että tekstiviestien kautta. Paperitulosteiden määrä on vähentynyt oleellisesti sähköisten viestinten ja Salesforce-ohjelman myötä.
Kanttipajavideoiden kuvauksissa Niko ja Joonas Klubitalolta ja StuDiscon toimitusjohtaja Venla Elovaara.
Hallinto vastaa kehittämisestä Klubitalon toiminnanjohtaja vastaa taloudesta, raportoinneista, henkilöstöhallinnosta, uusien toimintojen kehittämisestä sekä taide- ja kulttuuritoiminnasta. Toiminnanjohtaja toimii hallituksen sihteerinä. Hän vastaa kehittämishankkeista ja rahoitushakemuksista STEA:lle ja Salon kaupungille.
Näkyvyyttä Kanttipaja -yhteistyön kautta Osallistuimme jo toista kertaa yhteiskunnallisen start up-yritys StuDiscon koordinoimaan nuorille suunnattuun Online tapahtumaan. Klubitalolta jäseniä oli tiiviisti mukana suunnittelussa ja tapahtuman toteutuksessa. Mukana järjestäjätahoina olivat myös Salon Finfami ja A-Klinikka sekä oppilaitoksista mukana Halikon lukio, Turun ammatti-instituutti, Perniön lukio, Salon lukio ja SSKKY.
Toiminnanjohtaja vastaa opiskelijavalinnoista ja ohjaa kansainvälisiä opiskelijoita. Hallintotyöskentelystä kiinnostuneet jäsenet voivat osallistua hallitustyöskentelyyn, turvatiimiin, valmistella mm. talousasioita, viestintää, yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa, arkistoida tai oikolukea raportteja. Vuonna 2021 tiimi järjesti mm. kehittämispäivän ja talokokoukset olivat heidän vastuualueenaan.
StuDiscon kanssa tehty yhteistyö työllisti Mediamajan ja Työ- ja opintoyksikön jäseniä ja henkilökuntaa tasaisesti koko vuoden. Jäsenet osallistuivat yhteisöavustajan kanssa Kanttipajan videoiden tekemiseen ja tapahtumaa markkinoitiin myös Klubitalon toimesta aktiivisesti. StuDisco on tehnyt vaikuttavaa verkostotyötä. Klubitaloa sekä muita mukana olleita järjestötahoja on tuotu tutuiksi alueen toisen asteen kouluihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin.
Talokokoukset ovat tärkeä osa standardien mukaista tasavertaista klubitaloyhteisön toimintaa. Niissä jokainen jäsen pääsee vaikuttamaan yhteisiin päätöksiin. Talokokouksia järjestettiin 10 kertaa, eri osallistujia 32, yhteensä 103/k-a 10 jäsentä.
Projekti Kantti on NEET-nuoria työelämään ja opintoihin kiinnittävä hanke, jonka tavoitteena on kehittää ehkäisevää päihdetyötä, pelikasvatusta, diginuorisotyötä. Kantti-livestriimissä nuoret kehittivät mielenterveys- ja päihdepalveluja verkkotyöpajoissa. Kaikkiaan tapahtumaan osallistui lähes 60 opiskelijaa, ammattilaista ja vapaaehtoista. 6
Työ- ja opintoyksikkö 2021
Missään nimessä ei voida sanoa, että vauhtiin olisi päästy toiminnassa normaalin vuoden tapaan, mutta jäsenistöstämme moni on päässyt eteenpäin ja saanut kiinni työ- tai koulutuselämästä. Erityisesti on ilahduttavaa, että moni nuorista jäsenistämme on päättänyt hankkia ammattikoulutuksen ja seitsemän on saanut koulutuspaikan.
Salon Klubitalon yhteisöllisen toiminnan ja vertaistuen avulla usea jäsenemme voimaantuu siinä määrin, että mietintään nousee mahdollisuudet jatkaa jo lopetettua työelämää tai lähteä kouluttautumaan uudelleen ammattiin. Klubitalon jäsen on usein syrjäytymisvaarassa työelämästä ja monesti toive työhön palaamisesta on voinut sammua. Usein kokemus itsestään voi olla negatiivinen, lähinnä mielikuva on yhteiskunnallisesta taakasta, vailla oikeutta tukeen ja uuteen mahdollisuuteen. Moni on voinut olla pitkään työvoimapalveluiden piirissä, mutta kuntoutumisen aste tai tuen määrä ei ole ollut sellainen, että toimintakyky sallisi eteenpäin siirtymisen.
Jäsenet ja yhteiskuntaosallisuus Klubitalon toimintaan osallistuessaan jäsenet ovat useimmiten sairauslomalla, määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä tai työkyvyttömyyseläkkeellä. Voimaantuminen arjessa näkyy jäsenten pyrkimyksenä muuttaa omaa tilannettaan kuntoutuksen, koulutuksen tai työelämän kautta. Vuoden aikana jäsen voi olla monenlaisella statuksella Klubitalon kirjoilla. Hän voi oman toimintakykynsä mukaisesti edetä työelämään esimerkiksi ammatillisen kuntoutuksen kautta. Osalle jäsenistä on tärkeintä mielekkään arjen löytyminen ja yksinäisyyden ehkäisy, heille osallistuminen joko Klubitalon työpainotteiseen päivään tai eri yhdistysten hallituksiin ja toimintaan on tärkeä osa elämää. Aktiivinen toiminta ehkäisee mielenterveyshaasteiden pahenemista ja vähentää näin erikoissairaanhoidon kuluja.
Työkykykoordinaattorin avustuksella jäsen voi tarkastella omaa toimintakykyään ja mahdollisuuksia palata työelämään. Toimintakykyä arvioidaan tavoitekeskusteluin ja täyttämällä Kykyviisaria. Apua saa myös yhteiskunnallisten tukien hakemiseen, sekä arjen problematiikan hallintaan. Edellisvuoden tapaan vuosi 2021 on ollut haastava koronapandemian vuoksi ja sitä on leimannut Klubitalon ajoittainen sulku ja yhteiskunnalliset rajoitukset.
Vuonna 2021
Työ- ja opintoyksikön käyntikerrat 2021 • • • • • •
Käyntikertoja yhteensä 195 Eri kävijöitä 45 henkeä • • • • • • • •
Työelämä Koulutus Kuntoutus Ammatillinen kuntoutus Perheeseen liittyvä asiointi Yhteiskunnalliset tuet Eläkeasiat, myös kuntoutustuki Elämänhallintaan liittyvät asiat
105 22 7 5 5 15 0 36
Itsenäinen työ alkanutta jaksoa Tuettu työ alkanutta jaksoa Opiskelijoita Ammattiin valmistuneita Aloittanut opinnot Ammatillisessa kuntoutuksessa
17 9 15 5 7 4
83 aktiivisesta jäsenestä • • • • • •
7
Työssä Työtön Opiskelemassa Kuntouttava työ Yhdistysaktiivi Eläkkeellä
19 7 15 14 11 54
Vuonna 2021 kesäkuussa Paikka Auki-hankkeeseen rekrytoitiin osatyökykyisen kriteereillä uusi yhteisöavustaja. Paikka Auki-hankkeen tavoite on mentorin avulla löytää hanketyöntekijälle jatkopolku koulutus- tai työelämään. Mentorina on toiminut Klubitalon työkykykoordinaattori. Paikka Auki- hankkeen kausi on 6/2021–6/2022. Olemme saaneet hyväksytyn jatkopäätöksen ja keväällä 2022 Paikka Auki- hankkeeseen palkataan uusi yhteisöavustaja. Opintoja, verkostoitumista ja kehitystyötä TAIDETOIMINTA
Sanotaan, ettei hyvää kriisiä kannata jättää käyttämättä ja myös työ- ja opintoyksikössä on paneuduttu kehittämistyöhön, jonka tuloksia voimme tarkastella vuonna 2023. Yksikön työkykykoordinaattori aloitti Tulevaisuuden Sote-keskus kehittäjä erikoisammattitutkinnon opinnot syksyllä 2021. Koulutuksen tavoitteena on kehittää Salon Klubitalon ja alueemme ammattioppilaitosten yhteistyötä ja luoda uudenlaisia väyliä tukea opiskelijoita opinnoissaan. Työ on saanut hyvin jalansijaa sekä Salon ammattioppilaitoksessa että Turun ammattikorkeakoulussa. Työssä olennaista on Klubitalon jäsenten osallistuminen kokemusasiantuntijoina kehittämistyöhön. Osaltaan verkostoitumista kouluihin siivitti Salon Klubitalon, Salon seudun FinFamin ja A-klinikan yhteistyö yhteiskunnallisen yrityksen Studiscon kanssa. Lisäksi vuoden aikana osallistuttiin moneen mielenkiintoiseen verkkotapahtumaan, jotka tukivat arjen työtä. Laajempi kokonaisuus näistä oli kolmen opintokerran koulutus Neuropsykiatriset erityispiirteet – kuinka ohjaan ja tuen työssä. Sosiaali- ja terveysministeriön kärkihankkeita on osatyökykyisten pääseminen työmarkkinoille ja tämän kaltaisiin luentoihin osallistuimme useampaan. Tärkein oli työkykykoordinaattoreille suunnattu täydennyskoulutuspäivä, jossa käsiteltiin aikuisten oppimisvaikeuksia ja osatyökykyisyyttä.
Salon Klubitalon STEA-rahoitteinen taide- ja kulttuurihankkeen toiminta jatkui vuonna 2021 osana Klubitalon työpainotteista päivää. Keväällä 2021 jatkui yhteistyö Kansalaisopiston kanssa. Opiston taideopettaja järjesti kerran viikossa ohjatun taidepajan, jossa oli mahdollista saada ammattilaisen ohjausta, ideoita ja palautetta. Kulttuuritoimintaan osallistui 45 eri jäsentä, Taidepajaa käytti omaan työskentelyyn vuoden aikana 67 eri kokoontumiskertana 15 eri jäsentä yhteensä 113 käyntiä. Todellisuudessa tilaa käytettiin useamminkin ja käyttäjiä on kirjattuja enemmän. Avaimen pyytämällä voi taidetilaa käyttää Klubitalon ollessa suljettuna iltaisin ja viikonloppuisin. Aukioloaikoina pääsy tilaan on suoraan Klubitalon tiloista, ja siten jokainen klubitalolla kävijä voi halutessaan työskennellä tai viettää aikaa myös Taidepajatilassa. Tällöin osa kirjauksista saattaa jäädä tekemättä, ja on havaittu, että todelliset käyntiluvut ovat hieman suuremmat kuin kirjatut. Klubitalo tuki jäseniään myös teatteri-, elokuva-, museo- ja taidenäyttely käynneissä. FYYSISEN JA PSYYKKISEN HYVINVOINNIN LISÄÄNTYMINEN
PAIKKA AUKI-HANKE
Klubitalon yksi tärkeä tehtävä on tsempata jäseniään terveellisiin elämäntapoihin. Yhdessä liikkuminen on mukavaa ja vuonna 2021 teemana oli edelleen liikkuen läpi vuoden. Koronan takia tapahtumat jäivät suunniteltua vähäisemmiksi, mutta silti erilaista liikuntaa järjestettiin kävelystä ratsastukseen ja kuntosalikäynneistä tennikseen.
Hanke on suunnattu alle 30-vuotiaalle työttömälle nuorelle tai osatyökykyiselle. Hankerahalla on palkattu kriteerit täyttäviä henkilö jo vuodesta 2014 yhteisöavustajiksi Klubitaloon. 2020 Yhteisöavustaja työsuhde alkoi 5/2020 päättyen toukokuussa 2021. Hän työllistyi Klubitalolle kesän ajaksi ja pääsi syksyllä opiskelemaan haluamalleen alalle. 8
Vuoden teeman mukaisesti jäsenet ovat kokeillet erilaisia liikuntalajeja. Frisbeegolfissa käytiin jäsenvetoisesti ja kesällä kokeiltiin joogaa, äänimaljarentoutusta ja Kangoo jumps- treeniä. Yhteisöavustaja järjesti erilaisia retkiä ympäri vuoden ja kävimme useamman kerran yhdessä uimassa.
Lehden puhtaaksikirjoittaminen ja taitto ovat osa Mediamajan työskentelyä. Painosmäärä on ollut keskimäärin 150 kpl/ lehden numero. Facebook-sivustoa seurasi 416 henkilöä. Facebookista pystyy seuraamaan ajantasaisesti Klubitalon toimintaa. Keväällä 2020 perustettiin myös oma yksityinen facebook-ryhmä jäsenten aktivointia varten ja vuonna 2021 ryhmä on jäänyt edelleen elämään ja siinä on 59 jäsentä.
Jäsenkyselyyn vastanneista 30 % koki psyykkisen vointinsa kiitettäväksi klubitalon ansiosta ja 65% vastaajista koki voivansa hyvin klubitalon ansiosta (N=45). Tämä on huikea tulos korona-aikana ja voimme olla ylpeitä tästä koko yhteisö.
Klubitalon kotisivut päivitettiin tarpeen mukaan. Vuoden 2021 aikana verkkosivuilla oli yli 3100 vierailijaa. Klubitalon uuden Youtube- kanavan on tilannut 26 henkilöä ja näyttökertoja kertyi yli 4000.
OPISKELIJAT, TYÖKOKEILIJAT Perinteisesti Salon Klubitalo on tehnyt koulutusyhteistyötä Salon seudun ammattiopiston ja Turun ammattikorkeakoulun kanssa. Vuosi 2021 oli tässä poikkeuksellinen ja emme voineet tarjota työssäoppimispaikkoja koronatilanteen epävakaisuuden vuoksi. Kyselyitä työssäoppimiseen tulee runsaasti ja vuodelle 2022 jaksoja on sovittu toivoen, että ne voidaan toteuttaa.
Klubitalon esitteitä jaetaan yhteistyökumppaneille, ja niitä on sijoitettu tiedottamisstrategian mukaisesti erilaisiin palvelupisteisiin mm. kirjastoon ja terveydenhoitopaikkoihin. Klubilaisille tiedotetaan mm. Omaisyhdistys FinFami ry:n, potilasyhdistysten Salmi ry:n ja Salon SYTY ry:n toiminnasta sekä Salon seurakunnan Salotto- toiminnasta. Tiedotteet ovat nähtävissä klubitalon ilmoitustaululla sekä sähköisissä viestimissä linkeistä.
VIESTINTÄ Klubilehti on tärkeä viestijä toiminnastamme yhteistyökumppaneille. Sisällöstä vastaava lehtityöryhmä kokoontui 9 kertaa. Lehden toimittamiseen kirjoittamalla, piirtämällä, valokuvaamalla tai taittamalla osallistui 47 eri jäsentä. Salon Klubilehti ilmestyi kahdesti vuonna 2021. Jäsenet saavat lehtensä Klubitalolta käydessään ja yhteistyökumppaneille postitetaan lehteä. Lehti julkaistiin myös Klubitalon omilla nettisivuilla.
Klubitalon toiminnasta tiedotetaan jäsenille tekstiviestein erityisistä tapahtumista sekä muistutellaan sellaisista tapahtumista, joihin on määrä ilmoittautua. Tekstiviestejä lähetettiin yhteensä 84 jäsenelle yhteensä 34 kertaa, viestien kokonaismäärä oli 3096 viestiä.
9
Salon Klubitalo tilastolukuina 2021 Ryhmän/tapahtuman nimi
Kokoontumiset kertojen määrä
Eri osallistujat
Yhteensä
172 päivänä
83
1595 ka 10/pvä
TALON TOIMINTA Klubitalotoimintaa Keittiö/kahvio toimintaan osallistuneet
52
Mediamajan toimintaan osallistuneet
52
Talokokous, yhteisön asioista päättäminen
10
Jäsentutustujia
32
103
20
8 liittyi jäseneksi
45
195
TYÖ- JA OPINTOYKSIKKÖ Työ- ja opintoyksikkö palveluihin ohjaus KULTTUURI Kulttuuritoimintaan osallistuneet -
Taidetila
45 henkilöä 67
15
113
Kävely
7
9
17
Biljardi
30
12
94
Ratsastus
4
4
9
Tennis
6
7
24
Uimahalli/Kuntosali
9
8
24
Frisbeegolf
5
5
11
Pihapelit
8
20
39
Hieronta
8
9
34
88
1826
HYVINVOINTI
VIESTINTÄ Reach out -yhteydenotot -
joista Teamsiin osallistui yhteensä
285
-
soittoja
552
-
viestittelyjä
694
-
tapaamisia
295
Numeronetti, lähetyt viestit
34
84
Nettisivuilla kävijöitä/käyntejä
3096 3100
416 seuraajaa
383 tykkäystä
e-Klubitalo
643 julkaisua
59 jäsentä
2541 kommenttia
Live-tietovisa
25
25
89 joista etä 70
Salon Klubitalon Youtube-kanava
yht 54 katsontatuntia
26 kanavan tilaajaa
4000 näyttökertaa
Lehtityöryhmä
9
13
47 joista etä 18
Klubilehti
2 numeroa
150 kpl/nro
levikki 450 lehteä
Valokuvausryhmä
14
10
71
10
TAPAHTUMAT Kehittämispäivä Avoimet ovet Tampere Naantalin klubitalo ja Ikea A-Klinikka naisten ryhmä 2.3.2021 Etsivä nuorisotyö 1.4.2021 Elary Elä-ryhmä 3.11.2021 Katja Noponen Oy työvalmennus Ammattistartti luento Kaisa järvinen Hyvinvointipäivä, Salohalli Ammattiopisto/lähihoitajat 4.10.2021 SSKKY/Oppiva kunta 5.10.2021 Voimalan yhdistyspäivystys 4.5.2021 Voimalan yhdistyspäivystys 24.8.2021 Voimalan yhdistyspäivystys 2.11.2021 Voimalan yhdistyspäivystys 14.12.2021 Studisco Kanttipaja livestream 27.10.2021 Muumi- ja vakoilumuseo Vuonna 85 - teatteri Provinssi Salon syysmarkkinat Veturitalli taidenäyttely Heijastinpaja Syksyinen lehtiaskartelupaja Aarrekarttapaja Joulukorttiaskartelu Veturitalli taidenäyttely Kangoo jumps Jooga - ja äänimaljarentoutus Pulkkamäki Rosvoluola, vaellus Häntälän notko kävelyretki Vuohensaari talvivaellus Vuohensaari kesäretki Sieniretki Rantapirtti uinti Kokkila uinti Sauvo uinti Juhannusjuhla Tasavuosisynttärit Halloweenjuhlat Maustekutsut Pikkujoulut Suklaabingo
Toiminnan suunnittelu Klubitalon esittely Klubitalovierailu Klubitalovierailu Talolla vierailulla Talolla vierailulla Talolla vierailulla työ- ja opinto työ- ja opinto työ- ja opinto työ- ja opinto työ- ja opinto työ- ja opinto työ- ja opinto työ- ja opinto työ- ja opinto työ- ja opinto Taide ja kulttuuri Taide ja kulttuuri Taide ja kulttuuri Taide ja kulttuuri Taide ja kulttuuri Taide ja kulttuuri Taide ja kulttuuri Taide ja kulttuuri Taide ja kulttuuri liikunta ja hyvinvointi liikunta ja hyvinvointi liikunta ja hyvinvointi liikunta ja hyvinvointi liikunta ja hyvinvointi liikunta ja hyvinvointi liikunta ja hyvinvointi liikunta ja hyvinvointi liikunta ja hyvinvointi liikunta ja hyvinvointi liikunta ja hyvinvointi yhteisöllisyys yhteisöllisyys yhteisöllisyys yhteisöllisyys yhteisöllisyys yhteisöllisyys 11
OSALLISTUJAT 14 jäsentä 14 jäsentä 11 jäsentä
4 jäsentä 4 jäsentä 12 jäsentä 2 jäsentä, 12 opisk. 19 opiskelijaa
katsottu 744 kertaa
14 jäsentä 15 jäsentä 16 jäsentä 7 jäsentä 3 jäsentä 4 jäsentä 5 jäsentä 2 jäsentä 7 jäsentä 3 jäsentä 5 jäsentä 4 jäsentä 6 jäsentä 3 jäsentä 3 jäsentä 6 jäsentä 3 jäsentä 8 jäsentä 6 jäsentä 8 jäsentä 11 jäsentä 9 jäsentä 10 jäsentä 9 jäsentä 9 jäsentä 8 jäsentä
12