a o j i m v i u i l n Vruudu Kysymykset Mari
Heips! Kuka olet ja mistä tulet? Moi olen Viivi Wright, ole 20 vuotias ja tulen Savonlinnasta. Olen aikaisemmin opiskellut amiksella vaatetusalaa. Miten päädyit Kymenlaakson opistoon? Toisen opiskelun loppupuolella oli hakemisen aika, ja äitini ehdotti tänne. Tämä opisto löytyi sattumalta ja sen kautta päätin kokeilla onneani tänne hakemiseen. Oli kyllä iso yllätys, että minulle soitettiin ja hyväksyttiin opiskelemaan tänne opistolle. Opiskelet sarjakuvan
ja kuvittamisen linjalla, miksi juuri tämä linja? Tämä linja kuulosti hyvin kiinnostavalta, myös sopiva omaan tyyliini. Ja halusin oppia samalla erilaisten työtapojen käyttöä eri töissä. Sekä nähdä myös samasta aiheesta kiinnostuneita henkilöitä. Millaisilla välineillä työstät sarjakuvia? En kauheasti ole tehnyt sarjakuvia, mutta enemmin käytän lyijykynää ja tussia. Niillä on varmempi tehdä eri töitä ja kuvittaa erilaisia hahmoja. Onhan vesiväritkin mukavia, mutta näitä olen käyttänyt koko ajan. Millainen on sinun sarjakuvatyylisi? On vaikeaa arvioida omaa tyyliä, mutta se on vähän realistinen. Olen yrittänyt pyrkiä tekemään tyylistäni vähemmän mangan tyylisen, koska olen nyt kasvanut siitä aiheesta pois. Harjoitan vielä tyyliäni, koska on monta asiaa jota en osaa vielä ihan kunnolla piirtää. Lempisarjakuvasi? Blacksad, koska pidän sen värityksestä, piirtotyylistä ja erilaisten henkilöiden luonteen kuvaamisesta ilmeillä. Tykkään myös piirtäjän ideasta tehdä eläimenlaisia henkilöitä, jotka ovat ihmisimäisiä. Hän osaa kauniisti maalata eri värikontrasteja ympäristölle ja luoda per-
soonallisia hahmoja kuvastamaan niiden luonteita eri eläimillä. Onko sinulla lempisarjakuvantekijöitä? Frank Miller, Herge (George Remi), Wendy ja Richard Pini, Carl Barks, Anni Nykänen ja Jim Lee. Olen lukenut pienenä hyvin paljon sarjakuvia ja ottanut mallia osalta eri sarjakuvan tekijöiltä. Siinä samalla opetellut löytämään oman tyylini niiden kautta. nko jollain sarjakuvilla/ sarjakuvantekijöillä ollut vaikutusta sinuun tai sinun tyyliisi? Lapsena luin Tinttiä, niin on se innoittanut piirtämistäni. Onhan matkat eri maihin kiehonut minuakin, kun olin pieni. Myös Batman ja Spiderman, koska niitä piirtämällä olen oppinut piirtämään miehen vartalon. Myös siinä samalla opin supersankareiden pukujen ja dynaamisen asentojen hahmottamista. Elf Questissa taasen opettelin korvien mallien piirtämistä, joka ei ollut oikein helppoa. Mitä teet kun iskee taiteellinen blokki? Käyn netissä katsomassa muiden töitä tai kuuntelen musiikkia. Saatan katsoa sarjakuvia ja harjoitan lisää omia taitoja. Piirrän siinä samalla turhautumistani pois, kun pää on ihan tyhjä piirtämisen kanssa. Harjoitan samalla anatomiaa ja ilmeitä. Minkälaisia tarinoita tykkäät tehdä? En paljon suunnittele tarinoita, mutta jos, niin ne olisivat toiminnallisia
O
ja fantasiamaisia. Lempigenresi? (Ihmissuhdedraama, fantasia,scifi jne.) Miksi? Toiminta, fantasia ja scifi. Minua helposti nolottaa komediat, koska tunnen myötähäpeää mokailevaa hahmoa kohtaan . Kuitenkin jotkut komediat ovat sellaisia, mitä tykkään ja pystyn katsomaan. Valitse toinen näistä: DC vai Marvel? Mikki Hiiri vai Aku Ankka? Coca Cola vai Pepsi? DC, Mikki Hiiri, Coca Cola. Oletko koskaan ajatellut julkaisevasi sarjakuva-albumia? Jos keksin jonkun kanssa tarinan yhteistyössä, niin voisin. Ei ole ihan vielä valmis julkaisemaan omia, mutta voisin tuossa lähitulevaisuudessa. Olen myös kuullut monelta, jos julkaisen jonkin oman sarjakuvan niin he varmasti ostaisivat ja suosittelesivat muillekin. os olisit sarjakuvahahmo, niin minkälainen olisit? Paha kysymys. Voisin olla supersankari, mutta toisaalta haluaisin kiertää maailmaa. Olla sellainen seikkailija eri maissa, mutta olen myös kotihiiri ja viihdyn tutussa ympäristössä. Olen enemmänkin supersankari. Haluan auttaa ihmisiä ja muutenkin olla oikeudenmukainen. Onko sinulla suomalaisia lempisarjakuvantekijöitä? Ei ole monta lempparia, mutta Juballa on hauska piirrustustyyli ja vitsit ovat hauskoja. Nyt lähiaikoina olen tykännyt Anni Nykäsen tyylistä, joka on rentoa ja kuvastaa hyvin tätä päivää. Luetko paljon suomalaista sarjakuvaa? Enpä oikein, kun jotkut sarjakuvat ovat tarinoiltaan ja tyyliltään outoja. Ja en muutenkaan seuraa suomalaisia sarjakuvan julkaisuja. Vaikka on tullut hyviä erilaisia aiheita, en automaattisesti lue niitä. Mikä on parasta Inkeroisessa/Kymnelaakson opistossa? Inkeroisessa on parasta hyvät liikenneyhteydet ja on muutenkin leppoisa pikkukaupunki hyvien ruokakauppojen kanssa. Opistosta parasta on muut opiskelijat ja heidän yhdessäolemisen henki. Täällä on myös hyvät työskentelytilat, rennot opettajat ja mukavat asuntolan tilat. Kuvaile Inkeroinen 3.lla sanalla: Elävä pikkuinen kaupunki, koska en ole ikinä ollut näin pienessä kaupungissa tai edes kuullut sellaisesta. Kuvaile itseäsi 3:lla sanalla: Rauhalllinen hiljainen unelmoija, koska en ole niin äänekäs. Kyllä sitä ääntä löytyy, mutta se ei tule kauheasti esille. Fanitat kuulemma Batmaniä. Mikä
J
on paras lukemasi Batman-tarina? Kaikki lukemani Batman-tarinat ovat hyviä, mutta eniten tykkäsin Batman: The Dark Knight Returns. Vaikka piirustustyyli on rosoinen, mutta tarina on omalla tavallaan mukaansa tempaava ja jonkin verran karu. Itse tykkään Frank Millerin käsikirjoittamista sarjakuvista, koska niissä on omanlainen tyyli. jattelitko hakea muualle opiskelemaan, kun opiskelu Kymenlaakson opistossa loppuu? Olen hakenut eri ammattikorkeakouluihin ja pari ennakkotehtävää on vielä työn alla. Yritän kymenlaaksoon, lahteen ja imatraan, koska haluan vielä opiskella ja oppia uutta eri aloista. Oletko oikea- vai vasenkätinen? Oikeakätinen, koska vasemmalla on hankalempaa piirtää. Minkälainen penaali sinulla on? Marimekon, jonka sain vaatetusalan opiskelun aikana arvonnasta. Opettajani Riitta arpoi 2 eri penaalia luokan kanssa. Siinä voitin toisen niistä itselleni. Penaali on metallinipsuttimilla ja kangas on keltaviher-harmaa raitainen puuvilla kankainen. Haluatko sanoa vielä jotain tai lähettää terveisiä? Kiitoksia Marille kysynyksistä. Ne olivat sopivan haastavia. Terkut kaikille tämän haastattelun lukijoille ja moi moi!
Jos paviaani raiskaisi elefantin, niin millainen olio siitä syntyisi? Piirrä kuva siitä: .................. (naurua) Jaahas, katsotaan mitä tästä tulee..... Ok, tuli aika pelottavan näköinen.
A
Yllä sarjakuva Kalamaista koneilua. Vieressä piirros Hovinainen ja lemmikki. Edellisellä sivulla Tintti tupakalla ja Lukuhetkiä piirrokset. Kaikki © Viivi Wright 2012.