Kolumni
Metsästys on verenperintö N
ykyään mietitään paljon sitä, kuinka me suomalaiset pystyisimme olemaan ruoan suhteen omavaraisia ja riippumattomia, niin ettemme tarvitsisi muiden palveluita. Hienointa olisi täydellinen omavaraisuus, mutta se vaatisi paljon panostusta kasvatus- ja varastointitiloihin. Oma talouteni ei ole oikeastaan omavarainen muuten kuin lihan suhteen. Meillä ei ole lihakarjaa, sikoja tai edes kanoja, vaikka kuinka mielelläni niitä hoitaisinkin. Mutta mistä syötävä liha sitten meille tulee? No, metsästä. Voisin sanoa, että siitä lihamäärästä, joka meillä vuoden aikana syödään, 90 % on riistaa. Valtaosa lihasta on hirvenlihaa, mutta jos oikein metsästystuuri käy kohdilleen, ruokapöydästä voi löytyä myös teeripaistia. Loput 10 % syötävästä lihasta on sitten kanaa tai porsasta, koska vaihtelu virkistää. Metsästysharrastus on kulkenut mukanani ihan pienestä pitäen. Toki teinivuodet verottivat minulta muutaman vuoden harrastuksen parista, mutta ei metsä ja metsästys ikinä kokonaan unohtunut. Lapsena metsässä kuljettiin isän mukana, ja sitten kohta olikin oma ase, metsästyskortti ja koira, joiden kanssa metsään pääsi aina kun halusi.
Meijän Luvalla 12/2020
tselläni harrastus on nykyään voimissaan ensisijaisesti koiriemme ansiosta. Perheessämme asuu tällä hetkellä viisi koiraa: welsh corgi cardigan Eki, harmaa norjanhirvikoira Nita, suomenajokoira Ada ja jämtlanninpystykorva Saiva sekä saksanpaimenkoiran, rottweilerin ja plottinajokoiran sekoitus Unto.
Jos metsästäjä saisi joka kerta saalista, olisi Suomen luonto aika päiviä sitten tyhjennetty riistasta.
Nita ja Saiva ovat meillä hirvikoirina, Ada toimittaa kettukoiran virkaa ja Eki ja Unto toimivat vakiovarusteina lintumetsällä (jos ei muuta, niin pihavarpuset saavat ainakin pojilta kyytiä). Olemme me Ekin ja Unton kanssa saaneet ihan riistaakin metsästä mukaan. Eiväthän nämä kaksi nyt mitään mestareita ole metsästyksessä, mutta jos minulla on sihti kohdillaan ja lintu saadaan alas, kyllä nämä pojat sen minulle etsivät. Metsästyksessä koiran rodulla ei ole niin väliä, kunhan mahdolliset haavakot eivät jää metsään.
40
Metsästys on vähätelty harrastus Tunne, kun kuulet oman koirasi ensimmäiset äänen avaukset riistalle, on sanoinkuvaamaton. Ajokoiran ajoäänet raikuvat pitkin metsiä ajon mukana ja hirvikoiran haukku on tiivistä ja paikallaan pysyvää. Sydän paukuttaa niin lujaa haukulle hiipiessä, että tuntuu, että hirvetkin kuulevat jytkeen. ”Raps!” kuuluu kengän alta, kun astut oksan päälle, ja siinäpä se sitten olikin, kun hirvet säikähtävät ääntä ja painavat pitkin metsiä koira kannoillaan. Metsästyksessä on valmistauduttava siihen, että useimmiten tulee tyhjin käsin kotiin, mutta kokemusta rikkaampana. Joskus harvoin saa saalista, jos tähdet ja tähdenlennot ovat osuneet kohdilleen. Ja sitähän metsästäminen onkin: jos metsästäjä saisi joka kerta saalista, olisi Suomen luonto aika päiviä sitten tyhjennetty riistasta.
Metsästyksessä on valmistauduttava siihen, että useimmiten tulee tyhjin käsin kotiin, mutta kokemusta rikkaampana.
