Pauliina Vanhatalo Anna Emilia Laitinen
Tarina Kuvat
S&S
Kerttu Koo on melko tavallinen lapsi. Hänellä on kaksi kättä, käsissään kymmenen sormea ja jokaisen sormen päässä pitkä kynsi. Miten kätevät kynnet ne ovatkaan! Niillä voi nyppiä villapuserosta nukkaa. Niillä voi raapia kutisevaa kohtaa. Jos niitä naputtaa pöytää vasten, kuulostaa siltä kuin pienet sotilaat marssisivat kohti taisteluja. Kynsistä on hyötyä myös silloin, kun äiti, isä tai Kertun veli Sasu ovat jääneet tuijottamaan ruutua, kirjaa, sanomalehteä tai maisemaa. Sellaisina hetkinä Kerttu etsii etusormen ja peukalon väliin sentin ihmislihaa ja painaa kynnet yhteen. Suoraan sanottuna: Kerttu nipistää.
ÄÄK! IIK! AUTS! muut kiljahtelevat mutta katsovat taas Kerttuun.
Äidissä ja isässä on hyvää pehmeää lihaa, mutta jos aikuisia nipistää, karkkipäivä perutaan tai täytyy mennä omaan huoneeseen miettimään, miten toisia ihmisiä kuuluu kohdella. Siksi Kerttu tyytyy useimmiten vähälihaiseen veljeen. Lauantaisin Kerttu antaa karkkipussin huonoimmat herkut Sasulle. Kun Sasu mussuttaa toffeet mahaansa, Kertulla on enemmän mistä ottaa kiinni. ”Kerttu nipistää!” Sasu kyllä valittaa. Äiti ja isä katsovat silloin ankarasti Kerttuun, joka vetää pitkät kynnet hihojensa suojaan ja yrittää näyttää kiltiltä. Kynnet ovat Kertussa parasta. Hän inhoaa niiden lyhentämistä enemmän kuin mitään. ”Et saa satuttaa,” äiti ja isä sanovat. ”Pyydä Sasulta anteeksi.” ”Anteeksi”, Kerttu sanoo. ”Ei se tarkoita sitä”, Sasu sanoo. Mutta se ei ole totta. Kyllä Kerttu tarkoittaa. Jälleen kerran hän päättää pitää kyntensä kurissa. ”Soo soo”, hän kuiskaa niille. ”Ette saa satuttaa.”
Kerttu näkee unta Tuhontornista. Tuhontornilla on terävät hampaat, pistävät kiilusilmät ja vielä pidemmät kynnet kuin Kertulla. Niillä se nappaa Sasun, äidin ja isän, roikottaa heitä ilmassa ja pistää suuhunsa, vaikka Kerttu kuinka kirkuu. Kerttu herää sydän pamppaillen. Hän avaa silmänsä ja Tuhontorni katoaa. Silti tekee mieli varmistaa, etteivät tuhontornit ole totta.