YKSI SARAH CROSSAN
SUOMENTANUT KAISA KATTELUS
S& S
Sitaattien suomennokset: James Joycen Ulysses: Leevi Lehto T.S. Eliotin Neljä kvartettia: Sinikka Kallio-Visapää
FILI on tukenut teoksen suomentamista.
Copyright © Sarah Crossan 2015 Englanninkielisen alkuteoksen One julkaisi Bloomsbury. Kustantamo S&S, Helsinki 2018 Published by agreement with A.M Heath & Co, London and Licht & Burr Literary Agency, Copenhagen Kansi: Aino Ahtiainen Taitto:Vitale Painopaikka: Livonia Print, Latvia, 2018 ISBN 978-951-52-4433-8
Ben Foxille (1988–2014) – matka jatkuu
Elokuu
Sisaret Tässä me olemme. Ja olemme elossa. Eikö se ole ihmeellistä? Että onnistumme ylipäätään olemaan.
9
Kesän loppu Kesän henki alkaa viiletä. Yön muste leviää joka päivä aikaisemmin. Ja aivan varoittamatta äiti ilmoittaa että Tippi ja minä emme enää jatka kotikoulussa. ”Syyskuussa menette lukion toiselle ja aloitatte koulun ihan niin kuin muutkin”, hän sanoo. Minä en vikise. Kuuntelen ja nyökkään ja nypin lankaa paidasta kunnes yksi nappi irtoaa. Mutta Tippi ei pidä suutaan kiinni. Hän räjähtää:
10
”Onko tämä joku vitsi? Oletteko te ihan sekaisin?” hän huutaa ja riitelee äidin ja isän kanssa tuntikausia. Minä kuuntelen ja nyökytän ja puren sormia kynsien ympäriltä kunnes ne alkavat vuotaa verta. Lopulta äiti hieroo ohimoitaan, huokaisee ja sanoo suoraan. ”Hyväntekijöiltä ei heru enää lahjoituksia eikä meillä ole varaa kotikouluun. Isä ei ole vielä löytänyt töitä eikä mummin eläke riitä edes maksukanaviin.” ”Te tytöt ette tule halvaksi”, isä lisää, aivan kuin meistä koituvat kulut – sairaalalaskut ja erikoisvaatteet – säästyisivät, jos me kaksi vain käyttäytyisimme vähän paremmin.
11
Asia on niin että Tippi ja minä emme ole ihan tavallisia – meidänlaisia ei näe usein tai siis ikinä. Yleisesti meikäläisiä sanotaan siamilaisiksi, vaikka on meille annettu muitakin nimityksiä: kammotukset, kummitukset, monsterit, mutantit, kerran jopa kaksipäinen piru, minkä jälkeen minä itkin niin että silmät olivat turvoksissa viikon. Mutta erilaisia me kieltämättä olemme. Me olemme toisissamme kiinni lantiosta – meitä yhdistää veri ja luu. Ja tämä on se syy jonka vuoksi emme ole käyneet koulua.
12
Vuosia olemme sekoitelleet kemianliemiä keittiönpöydän ääressä ja urheilleet omalla pihalla. Mutta nyt ei ole valinnanvaraa, me menemme kouluun. Emme tosin mihinkään julkiseen kouluun niin kuin siskomme Lohikäärme, sellaiseen jossa oppilaat uhkaavat opettajia teräaseella ja juovat korjauslakkaa aamun avaukseksi. Ei, ei, ei. Kaupunki ei rahoita kotikoulua mutta meille kustannetaan paikka yksityiskoulussa – Hornbeaconin lukiossa – Ja Hornbeacon suostuu jakamaan tuon yhden paikan meille molemmille. Pitäisi kai tuntea olevansa onnekas.
13
Mutta onnekkaiksi minä en sanoisi meitä ikinä.
14
Kaikki Lohikäärme venyttelee leveän sängyn – minun ja Tippin sängyn – jalkopäässä ojentaa mustelmaisia varpaitaan ja lakkaa niiden kynsiä metallinsinisiksi. ”Eihän sitä koskaan tiedä, ehkä siellä onkin kivaa”, hän sanoo. ”Ei kaikki maailman ihmiset ole kusipäitä.” Tippi ottaa lakan, aloittaa minun oikeasta kädestäni, puhaltaa kynnet kuiviksi. ”Joo, olet oikeassa, ei kaikki olekaan”, Tippi sanoo. ”Mutta kaikista kyllä tulee kun ne näkevät meidät.”
15
Kummajainen Lohikäärmeen nimi on Nicola, mutta Tippi ja minä vaihdoimme hänen nimensä kun hän oli kaksi, kun hän oli tulta syöksevä raivopää, joka jytisteli ympäri taloa ja ahmi värikyniä ja leikkijunia. Nyt hän on neljätoista ja balettitanssija hän ei jytistele – hän leijuu. Onnekkaasti hän on täysin normaali. Tosin mietin kyllä onko rasittavaa kun on tällaiset siskot, tekeekö sisaruus hänestäkin kummajaisen.
16
Ischiopagus tripus Vaikka tutkijat ovat keksineet tapoja, joilla siamilaisia kaksosia voi luokitella, ihan jokainen pari maailmassa on ollut omanlaisensa – meidän ruumiimme yksityiskohdat pysyvät salassa ellemme paljasta niitä itse. Ja aina ihmiset haluavat tietää. Ne haluavat tietää tarkalleen, mitä yhteistä meillä on alapäässä, ja joskus me kerromme. Emme siksi että se kuuluisi niille vaan siksi että ne lopettaisivat pohtimisen – sillä kaikkein pahinta on kun joku pohtii meidän ruumistamme. Siis: Tippi ja minä olemme tyyppiä ischiopagus tripus. Meillä on kaksi päätä, kaksi sydäntä,
17
kahdet keuhkot ja munuaiset. Meillä on myös neljä kättä, kaksi toimivaa jalkaa, nyt kun surkastunut jalka on typistetty kuin näyttelykoiran häntä. Osa sisäelimistä on erillisiä mutta suuri osa yhteisiä. Ja alhaalta olemme yhtä. Kuulostaa varmaan vankilatuomiolta, mutta parempi meidän on kuin niiden, joilla on yhteensulautunut pää tai sydän tai vain kaksi kättä. Eivät meidän asiat ole yhtään hullummin. Näin on aina ollut.
18
Muusta emme tiedä. Ja itse asiassa yleensä me olemme ihan tyytyväisiä yhdessä.
19
Maitomatka ”Maito on lopussa”, mummi sanoo, heristää tyhjää maitotölkkiä ja höyryävää kahvikupillista. ”No käy hakemassa”, Tippi sanoo. Mummi nyrpistää nenäänsä ja tökkää Tippiä kylkeen. ”Tiedät hyvin, että lonkka on huonona”, hän sanoo, ja minä nauran ääneen; mummi on ainoa ihminen maailmassa, joka pelaa vammaiskortin meitä vastaan. Niinpä Tippi ja minä raahustamme kulmakauppaan kahden korttelin päähän, sillä niin me aina liikumme: me raahustamme ja laahustamme eteenpäin, minun vasen käteni Tippin vyötäisillä oikea käteni kainalosauvalla – ja Tippi peilikuvana.
20
Kun pääsemme kauppaan olemme molemmat hengästyneitä eikä kumpikaan halua kantaa maitoa kotiin. ”Saa vastedes hoitaa itse omat asiansa”, Tippi sanoo ja pysähtyy hetkeksi nojaamaan ruosteiseen rauta-aitaan. Ohi kävelee vaunuja työntävä nainen suu auki, ammottava onkalo. Tippi hymyilee ja sanoo: ”Hei vaan!” ja tirskahtaa kun nainen, jolla on virheetön ruumis, meinaa keikahtaa kumoon hämmästyksestä.
21
Picasso Lohikäärme levittää keittiönpöydälle tuhat palapelinpalaa. Laatikon kuva antaa ymmärtää, että tästä sotkusta tulee vielä Picasson maalaus – ”Ystävyys” – surrealistinen sommitelma raajoja ja viivoja ja pintoja, jotka ovat keltaisia, ruskeita ja sinisiä. ”Minä tykkään Picassosta”, sanon. ”Se maalaa sisimmän eikä vain sitä mikä näkyy päälle.” Tippi puuskahtaa. ”Näyttää mahdottomalta.” Lohikäärme kääntää kaikki palat oikein päin.
22
”Mitä vaikeampi, sen parempi”, hän sanoo. ”Mitä järkeä tässä muuten olisi?” Tippi ja minä istahdamme hänen viereensä erikoisleveälle tuolille ja isä laahustaa ulos makuuhuoneesta punasilmäisenä ja pahanhajuisena. Hän katsoo meitä kun etsimme palapelin kehyksiä – reunoja ja nurkkia – kumartuu sitten Lohikäärmeen olan yli ja laskee hänen kämmenelleen oikean ylänurkan. Isä istuu pöytään meitä vastapäätä ja siirtelee mitään sanomatta sopivia paloja riviin. ”Hienoa ryhmätyötä”, sanon ja hymyilen isälle.
23
Hän katsoo minua ja iskee silmää. ”Minulla on parhaat opettajat”, hän sanoo, nousee pöydästä ja menee etsimään jääkaapista olutta.
24
Lähtölaskenta Äiti ja isä valmistelevat Tippiä ja minua ensimmäiseen koulupäivään kuin olisivat lähettämässä astronautteja avaruuteen. Jokainen päivä on täynnä vastaanottoja. He varaavat meille aikoja terapeuteille, lääkäreille, hammaslääkärille. Sitten mummi tekee meille raitoja tukkaan ja muotoilee kynnet, jotta olisimme valmiita suureen julkiseen esiintymiseen. ”Siitä tulee mahtavaa!” äiti sanoo ikään kuin meitä ei heitettäisi aseettomina leijonille, ja isä hymyilee vinosti. Lohikäärme, joka aloittaa lukion, muljauttaa silmiään
25
ja nyppii villatakin hihaa. ”Äiti älä, älä esitä, että siitä tulisi muka helppoa.” ”Minä ainakin lopetan, jos inhoan sitä”, Tippi ilmoittaa, ja Lohikäärme sanoo: ”Minä inhoan koulua.Voinko minäkin jäädä kotiin?” Mummi katsoo telkkarista Judge Judya. ”Mitä järkeä on inhota koulua?” hän raakkuu. ”Elämän parasta aikaa, tytöt. Siellä te saatte oman kullan.” Isä kääntyy pois, Lohikäärme punastuu, ja äiti on hiljaa, koska kaikki tietävät, että rakkautta me kaksi emme koskaan voi löytää.
26