3 minute read

TAPASIMME SIRPA SANTALAN Tässä puutarhassa on yllätys toisensa perään

ANNE MATTSSON Portilta lähtevän laattakivipolun molemmin puolin on runsaasti kukkia. Sirpa istutti puutarhaan raivauksen jälkeen paljon uusia perennoja, muun muassa pioneja ja liljoja.

YLLÄTYKSIÄ TÄYNNÄ

Advertisement

Sirpan puutarha hehkuu iloa, mielikuvitusta ja värien leikkiä.

TEKSTI PIRJOLIISA LAURÉN / KUVAT PERTTI LAITILA, ANNE MATTSSON

Kesähuoneessa on katto, mutta ei seiniä. Katto suojaa sateelta ja paahteelta, mutta kesätuuli saa puhallella vapaasti.

TAPASIMME

Kun kiertelee Nekalan siirtolapuutarhassa Tampereella, Sirpa Santalan puutarha pysäyttää sille sijalle. Katsottavaa on niin paljon. Sirpa nostaa päätään kukkapenkin luona, jota on ollut kitkemässä, ja kutsuu peremmälle.

Polku portilta mökille on laattakiveä, ja sitä kulkiessa näkee patsaita, ruukkuja ja asetelmia joka puolella puutarhaa. Oksilla roikkuu monenmoisia esineitä ja lasipalloja.

Peremmällä on iso betonista muovailtu kana omenapuun alla ja kauempana toinen. Puutarhassa on myös lin- RUNSAUSKIN TARVITSEE tuja, jotka ovat saaneet mosaiikkipin- JÄRJESTYSTÄ nan. Kaikki ovat Sirpan kätten työtä Sirpa Santala osti siirtolapuutarhan kuten myös ruukut, joissa on syötäviä reilu kymmenen vuotta sitten. Hän oli kasveja ja kukkia. haaveillut sellaisesta jo jonkin aikaa - Betonityöt saavat ja lähti sitten yhtenä olla pihalla läpi vuoden, mutta savityöt siirrän Sirpa käy mökillä keväänä katsomaan Nekalassa myynnissä talveksi sisälle, Sirpa ker- myös talvisin olevia mökkejä. too. lähes kerran - Tämä mökki oli

Mökin nurkalta viikossa ja huonossa kunnossa avautuu näkymä aidalle, ottaa usein eväät ja puutarha yhtä viijoka on koristeltu kravateilla. Samalla puolella on kesähuone. Siinä mukaan. Mökillä on vietetty dakkoa, korkeampaa kuin minä. Kasvit olivat jääneet huonolle on katto ja puuritilöistä jopa joulua. hoidolle ja rehoittitehty lattia, mutta ei sei- vat niin, että niiden niä. Kattokehikosta riip- lomassa kulki vain puu koristeita ja lyhtyjä. kapea polku. Tein kaupat, ja vävy ru-

Puutarhassa on myös vanhoja tuo- pesi remontoimaan mökkiä. Minä olin leja ja penkkejä, joiden päälle Sirpa on hänen apunaan, mutta pääasiassa kessommitellut asetelmia. kityin raivaamaan puutarhaa, Sirpa - Jotkut ovat pysyviä ja joitakin uu- kertoo. distan joka kesä. Kaikki on kierrätys- Ensimmäisenä kesänä hän kaivoi tavaraa. pois kasveja, piiskuja, kanadanvuok-

ANNE MATTSSON

koja ja muita agressiivisia perennoja, jotka olivat levinneet ylt’ympäriinsä. - Tykkään kyllä runsaasta puutarhasta, mutta siinäkin pitää olla järjestys, Sirpa tarkentaa. - Toisen kirsikkapuistakin kaadoin, se oli niin huonossa kunnossa. Muut puut jätin. Nyt puutarhassa kasvaa omenapuita, kirsikkapuu ja kaksi myöhemmin istutettua luumupuuta.

TYÖKALUT PÄÄSIVÄT SEINÄLLE Pihan perällä oli vanha varasto. Sirpa tyhjensi sen, ja sinne laitettiin kompostikäymälä. Varastossa olleista vanhoista työkaluista Sirpa sommitteli asetelman seinälle. - Aluksi tein kasvimaan ja myöhemmin ostin käytetyn kasvihuoneen, jonka rungon maalasin tumman vihreäksi. Siellä on nykyisin tomaatteja, kurkkuja, chiliä, paprikaa ja yrttejä. Taimet kasvatan itse.

Sirpa naurahtaa, että ilmeisesti piha on jonkinlainen nähtävyys, koska ohi-

ANNE MATTSSON

ANNE MATTSSON

Kasvien ja puiden lomassa on monenlaisia asetelmia. Moni niistä osuu silmiin vasta kun kiertää puutarhassa.

kulkijat pysähtyvät usein katsomaan. - Silloin tällöin sanon heille, että peremmällekin voi tulla piipahtamaan.

SYKSY MENEE SADONKORJUUSSA Sirpa Santala on ollut käsillä tekijä koko ikänsä. Hän on ensimmäiseltä ammatiltaankin käsillä tekijä, ompelija, ja teki muun muassa takkeja. Myöhemmin hän kouluttautui hoitoalalle. - Vuosien varrella olen kokeillut monenlaista taidetta, tehnyt origameja, harrastanut maalausta ja savitöitä. Kolmiulotteiset työt ovat ominta minua.

Mökillä Sirpa lähes asuu koko kesän. Aiemmin hän kävi sieltä myös töissä, nyt hän on ollut muutaman vuoden eläkkeellä. - Syksyllä menee sadonkorjuussa pitkään. Marraskuussa lopetan puutarhahommat, ja sitten vain lepäilen muutaman kuukauden. Luen paljon ja suunnittelen seuraavaa kesää. Ensimmäiset siemenet kylvän tammi-helmikuun vaihteessa, siitä se alkaa.

Siirtolapuutarhasta miljöönä Sirpa sanoo, että sen yhteisöllisyys sopii hänelle hyvin. - Asun yksin, ja siirtolapuutarhassa on aina ihmisiä, jos haluaa juttuseuraa. Minulla on tosi kivat naapurit. Kun korona tuli Suomeen ja rajoitukset alkoivat, siirtolapuutarhailua se ei haitannut. Täällä voi tavata ihmisiä turvaetäisyydellä, eikä ole yksin. ✖

Yksi puutarhan katseenvangitsija on kravattiaita.

PERTTI LAITILA

This article is from: