4 minute read

PUUTARHAN SYYSTYÖT Syksyn kylvöt vievät kohti uutta kesää

SYKSY, KASVUKAUDEN TOINEN KEVÄTKÖ?

TEKSTI PERTTI LAITILA

Advertisement

Tänä vuonna monilla on ollut paljon aikaa puutarhanhoitoon. Nyt on aika ajatella myös tulevaa kevättä. Keväisin on monesti puuhaa enemmän kuin tarpeeksi, joten miksi emme keventäisi tulevaa työmääräämme nyt.

ANNE MATTSSON

Monet vihannekset ja kukat voidaan kylvää syksyllä, säistä riippuen syys-lokakuussa pohjoisemmassa ja aivan etelässä jopa marras-joulukuussa. Siemenet lepäävät talven ja itävät, kun keväiset auringonsäteet alkavat lämmittää maata - juuri oikeaan aikaan, kun olosuhteet ovat kasvulle otolliset.

Kun kylvämme syksyllä, jäljittelemme kasvien luonnollista tapaa lisääntyä. Kasvit tuottavat siemeniä loppukesällä ja syksyllä, ja ne odottavat maassa kevättä. Siemen kyllä tietää, milloin on paras aika itää ja kasvaa, toisin kuin puutarhuri, joka joutuu arvailemaan sopivaa ajankohtaa kevätkylvöilleen.

Syksyisen kylvön etuna on lisäksi aikaisempi sato ja se, että voi tehdä osan kevättöistä jo nyt kaikessa rauhassa. Kylmäkäsittelyn vaativien siementenkään kanssa ei tarvitse pähkäillä. Luonto hoitaa homman kuntoon talven aikana.

MITÄ KOKEILISIN KYLVÄÄ NÄIN SYKSYLLÄ?

Persilja/ juuripersilja Siemenet itävät tunnetusti hitaasti, joten syyskylvöllä saat aikaistettua keväistä taimettumista.

Salaatit Kylvö niin myöhään kuin mahdollista. Et varmaan halua taimia vielä syksyllä, ja salaatin siemenet voivat itää jo +3-4 asteessa.

Tilli Myös tillille myöhäinen syyskylvö on eduksi, sillä se itää jo varsin matalissa lämpötiloissa ja kykenee itse aikaistamaan satonsa siementen talvehdittua maassa.

Sipulit Ruohosipuli, kevätsipuli, pillisipuli ja varsinkin karhunlaukka kylvetään syyskuussa. Näitä kaikkia on viljelty todella kauan, koska niiden versoja voidaan hyödyntää varhaisessa vaiheessa keväällä. Jos satut jostain saamaan ilmasipulin varsien latvoihin kehittyviä sipuleita, nekin on syytä laittaa nyt maahan. Tosin ne selviävät talvesta vaikka maan pinnalla, yrittävät sitten kevään tullen saada juurensa maahan.

Porkkana Porkkana on syyskylvettävistä varmin keväällä itävä. Se hyötyy syyskylvöstä monasti myös siten, että sen tuholaiset eivät ehdi sadon kimppuun, kun taimi on jo ohittanut tietyn kasvuvaiheen ennen tuholaisten ensimmäistä lentoaikaa.

Palsternakan siemen menettää itävyytensä varsin nopeasti ja kasvaa muutenkin hitaasti. Mustajuuri Kaurajuuri Retikka Retiisi Rakuuna Saksankirveli Lipstikka Mäkimeirami

Myös monia kesäkukkia ja kylmäkäsittelyä vaativia perennoja, pensaita ja puita voi kylvää jo syksyllä, varsinkin jos siemeniä pääsee keräämään omista kasveista.

Kukista mm. - unikko - silkkikukka - ruiskaunokki - ritarinkannus - kehäkukka - harjaneilikka - päivänkakkara jopa itävät paremmin syksyllä kuin keväällä kylvettyinä.

Esimerkiksi mooseksenpalavapensas, pionit, paratiisililja, ukonhatut, jouluruusut, kevätruusuleinikki, lumikki, särkynytsydän, kiurunkannus, kullerot, kolmilehdet, sinikämmen ja ruusut, kirsikat, omena vaativat syyskylvön tai sitten erillistä kylmäkäsittelyä. Osa vaati jopa kaksi talvea, jotta kaikki siemenet itävät.

SESONKI

- Voit kylvää joko erilliseen kylvöpenkkiin, lavaan tai ruukkuihin. Jos käytät ruukkuja, käytä sellaisia jotka kestävät pakkasta. - Älä kylvä siemeniä liian aikaisin, jotta ne eivät pääse itämään ennen talvea. Poikkeuksena lehtiruusukkeen tekevät kukat, jotka talvehtivat pieninä taiminakin. - Kylväessäsi ruukkuun muista salaojittaa ruukku hyvin - Läpäisevä multa on parasta, joten varsinkin penkkiin kylvettäessä lisää siihen hiekkaa. - Kitke kesän rikkaruohot pois, jotta taimien ei tarvitse kilpailla niiden kanssa keväällä. - Mikäli sää on kuiva, kastele kasvualusta kunnolla etukäteen ennen siementen kylvämistä. - Kylvä siemenet ja peitä kylvös hiekalla. Tarkista kylvösyvyys ja -tiheys siemenpussista. - Kylväessäsi ruukkuihin sijoita ne mielellään puolivarjoisaan paikkaan, jossa ne saavat olla läpi talven rauhassa ja turvassa. Voit asetella ne esim. lavakauluksen sisään tai upottaa hieman maahan, jotta ne eivät talven aikana kaadu. Mikäli on pelkoa kutsumattomista vieraista, verkota. - Älä peitä ruukkuja tai kylvöksiäsi syksyllä, vaan jätä ne ”säiden armoille”. Multa ei saisi mielellään ennen talvea ja pakkasia kuitenkaan kuivua, joten kastele tarvittaessa. - Talven aikana kylvöpaikat unohtuvat helposti. Siksi kylvörivit on hyvä merkitä, jotta ne löytyvät taas maan sulaessa. Rivit voi merkitä kätevästi ohuella hiekkavanalla kylvörivin päällä, mutta muista laittaa kylvöille myös jokin merkki, joka kertoo mitä olet siihen kylvänyt. Muistiin ei kannata luottaa. - Syyskylvö kannattaa peittää hallaharsolla keväällä, sillä se nopeuttaa itämistä ja suojaa itäneitä taimia säiden oikutellessa. ✖

Syksyllä vai keväällä?

TEKSTI MAYLIS KARJALAINEN

Omena- ja päärynäpuut on tapana leikata keväällä helmikuun kovien pakkasten jälkeen maaliskuussa, mutta ennen silmujen kehittymistä. Silloin näkee parhaiten puun muodon, eikä silloin ole muita kevätkiireitä. Mutta keväällä puu kasvaa voimakkaimmin, ja koska se yrittää korvata menettämänsä lehtivihreän, se tuottaa paljon vesiversoja.

Loppukesällä, heinä-syyskuussa, leikkaamista puoltavat kasvuvauhdin ja vesiversojen hiipuminen. Silloin lehtipaljoudelta on kuitenkin vaikeampi hahmottaa, mistä kohtaa oksistoa kannattaa harventaa.

Kirsikka- ja luumupuita leikataan heti sadonkorjuun jälkeen vain, jos se on välttämätöntä, mutta mieluiten ei lainkaan. Nämä puut ovat alttiit kumivuodolle, joka heikentää kasvia. Kuolleita oksia voi poistaa mihin aikaan vuodesta hyvänsä.

Herukkapensaat leikataan joko syksyllä sadonkorjuun jälkeen tai keväällä. Mustaherukasta harvennetaan vanhimpia oksia. Puna- ja valkoherukkaa leikataan säästeliäästi, sillä niiden vanhat oksat ovat satoisimmat. Leikkaa oksa mahdollisimman alhaalta, jätä jäljelle vain noin 5 cm.

Vadelmien leikkaus onnistuu parhaiten keväällä, jolloin vanhat ja uudet versot erottuvat toisistaan. Syksyllä heti sadonkorjuun jälkeen leikatessa osa lakastuvien lehtien ravinteista menee hukkaan, mutta jäljelle jäänyt kasvusto säilyy ilmavana sekä terveempänä syksyn sateissa ja haketetut versot lehtineen voi käyttää katteena.

Perennojen oikeasta leikkausajankohdasta on kaksi koulukuntaa. Toinen suosittelee kevätleikkausta, koska rauhassa kuihtunut kasvi talvehtii parhaiten ja kukkii hyvin seuraavana vuonna. Talveksi törröttämään jätettyjen kasvien siemenet ovat sitä paitsi pikkulintujen ravintoa.

Toinen koulukunta haluaa talveksi siistin puutarhan ja vähemmän töitä keväällä, joka on muutenkin kiireinen. Silloin kuihtuneet kasvinosat lyhennetään 10-15 cm korkeudelta. MITÄ JA MILLOIN KYLVÄÄ JA JAKAA? Perennat on hyvä jakaa kolmen, viiden vuoden välein, muuten ne ränsistyvät ja niiden kukinta heikkenee. Nyrkkisääntö on, että keväällä kukkivat jaetaan syksyllä, syksyllä kukkivat keväällä. Silloin kasvi ennättää asettua uudelle paikalleen ja kasvattaa juuriaan tulevaa kautta varten. Huomaa, että pionia ei jaeta lainkaan. Jos pioni pitää siirtää, on syksy ainoa oikea ajankohta. Nurmikon voi kylvää sekä keväällä että syksyllä, silloin kun satelee ja ilmassa on runsaasti kosteutta. Keskikesällä, jolloin on kuivinta, nurmikko itää heikosti.

Ruukkutaimia voi istuttaa pitkin kasvukautta, mutta ei enää loppusyksyllä lokakuussa, ettei routa työnnä ylös kasvin paakkua, joka ei ole ennättänyt juurtua.

Syyskuu on parasta ruusujen, pensaiden ja puiden istutusaikaa. Paljasjuuriset aitataimet on myös paras laittaa maahan syksyllä, ja silloin niiden istutusleikkaus tehdään kevättalvella. ✖

This article is from: