PUUTARHATERAPIAA Pirkko Lahti pohtii avoi muutta ja turvallisuutta

PIRKKO LAHTI on eläkkeellä oleva siirtolapuutarhapalstan omistaja ja mielenterveysalan ammattilainen. Kysymykset: toimitus@siirtolapuutarhaliitto.fi PUUTARHATERAPIAA

AVOIMET PUUTARHAT JA TURVALLISUUS

AVOIMUUDEN YKSI MITTARI ON KOKEMUS SISÄISESTÄ TURVALLISUUDESTA. NÄYTINKÖ LIIKAA, PUHUINKO LIIKAA?

PARAIKAA ELETÄÄN ELOKUUTA. Asuntomessut on avattu. Olen käynyt niissä usein ja tuntemukseni ovat kahtia jakautuneet: ”Jos olisin rakennuttamassa uutta kotia, tuossa kivoja ideoita. Tuo meille pitää saada! Ahaa tuollaista nyt. Onpas kaikkea keksitty. No jaa…”

Avoimissa puutarhoissa lienee samaa tunnelmaa: ”Kaikkea ne ovat keksineet, mutta ei sovi meille. Ai, tuollaistakin voisi olla! Tuo meillä toteutetaan.”

AVOIMUUDESSA ON hyviä puolia. Tulee testatuksi omaa tilannetta, opituksi uutta ja saa myös tilaisuuden kauhistella ja päivitellä. Mutta avoimuus herättää joskus ajatuksen, kannattaako kaikkea näyttää? Ammattini puolesta korostan aina avoimuutta, mutta samalla totean, että ihan kaikkea ei koskaan kannata kertoa.

Avoimuuden eräs mittari on kokemus sisäisestä turvallisuudesta. Näytinkö liikaa, puhuinko liikaa? Uhkaako minua nyt jokin? Annoinko naapurille tai ystävälle aseen loukata minua?

Siirtolapuutarha-lehdessä puhutaan turvajärjestelyistä. Ulkoista turvallisuutta säädellään lukoin, portein, valaistuksella, valvonnalla, kameroilla ja muilla toimilla. Jollakulla on mökillään liiketunnistimet tai muut kikat rekisteröidä luvattomat kulkijat. Ne kaikki on hyvä ajoittain päivittää.

Vaikeampi on päivittää sisäisen turvallisuuden kokemusta. Joku pelkää pimeää, toiselle se on turva. Toinen pelkää metsää, toiselle se on turvallinen. Joku kokee valot mökissä turvaksi, toinen uhaksi, koska silloin kaikki näkyy ulos.

SISÄINEN TURVALLISUUS kytkeytyy perusturvallisuuteemme: kotona, kasvuympäristössä ja elämän kokemuksissa koetuksi turvallisuudeksi. Pelot eivät poistu niitä hautaamalla, vaan kohtaamalla ne. Haasteeksi tulee olla sinut itsensä kanssa. Kumpaakaan turvallisuuden puolta ei pidä väheksyä.

Ohikulkevat mökkiläiset, uteliaatkaan, eivät ole uhaksi, vaan iloksi kun tervehdit heitä ja vaihdat muutaman sanan. Outous pelottaa, tuttuus tuo turvallisuuden. Mökkiyhteisössä opimme myös alitajuisesti seuraamaan toisten pihoja ja mökkejä ja samalla teemme turvallisuusvalvontaa. Vieraat ja oudot yksilöt rekisteröidään, ja sehän on hyvä!

TULI KYSYMYS: ”Kolme siirtolapuutarhanaapuria ovat olleet paljon yhdessä, jopa matkailleet. Nyt yhdestä on kehittynyt kaikesta valittaja. Se on alkanut väsyttää kahta muuta, ja he ovat ruvenneet tapaamaan kaksistaan. Kolmas on huomannut sen, ja tilanne on kiusallinen. Mitä tehdä?”

Parhaat ystäväryhmät ovat yleensä kaksi tai neljä eli parilliset määrät, sillä yleensä kaksi ihmistä lyöttäytyy pariksi. Kolmas pyörä on yksi ja sama tai joku vuorollaan. Te olette jo ryhmittyneet kahdeksi, jotka sympatiseeraavat enemmän toisiaan, ovat samankaltaisia. Kolmas henkilö tietää sen. Kannattaa nostaa kissa pöydälle, mutta ei niin, että olette kaksi yhtä vastaan, vaan puhukaa kumpikin erikseen hänen kanssaan. Hänelle voi sanoa, että minua kiusaa tapasi kaivaa ongelmia ja valittaa kaikesta. Älkää syytelkö, vaan kysykää, mitä hänelle on tapahtunut.

Toinen vaihtoehto, että vain toinen teistä ottaa asian puheeksi ja kertoo, että olette molemmat miettineet, mitä ystävällenne on tapahtunut, kun hän on nykyään niin kielteinen. Rohkeutta ja avoimuutta kehiin!