Millimetrin tarkkuudella

Kotona meitä oli kaksi sisarusta. Jokainen, jolle tilanne on tuttu, tietää varmasti, millainen näytelmä voi syntyä, kun jotakin pitää jakaa. Vanhemmillani oli näihin tilanteisiin meille yksi ehdoton sääntö: toinen jakaa, ja toinen valitsee. Jostain syystä tilanne päätyi aina samaan – jakoi kumpi tahansa, nuorempi sisarukseni valitsi. Jotta oikeudenmukaisuus toteutuisi, minä otin vastuulleni jakamisen ja kehitin sen varsinaiseksi taiteenlajiksi. Kakkupaloja mitattiin viivoittimella millimetrin tarkkuudella, jotta jako varmasti menisi tasan.

Tinkimätön pyrkimys tasajakoon pitää sisällään kaksi huolenaihetta: Eihän kukaan toinen vain saa enemmän kuin minä? Eihän minulle jää vähemmän kuin toisille? Julkisessa keskustelussa nämä samat huolenaiheet toistuvat aikuisten maailmassa. Jos etuja leikataan, minulle jää vähemmän kuin toisille. Jos johonkin muuhun kosketaan, joku toinen saattaa saada minua enemmän. Viivoitin on kovassa käytössä. Kokemus epäreiluudesta saa ihmiset menemään joskus hyvinkin pitkälle.

”Vähemmän” ei välttämättä tarkoita ”liian vähän”, tai että jotakin puuttuu. On hyvä kääntää katse pois toisista ihmisistä ja katsoa vain itseään. Mitä minä elääkseni tarvitsen? Onko minulla kaikki se, vai jopa enemmän? Varustelukilpailu on ikuista. Mitä jos pärjäisin vähemmällä.

Markuksen evankeliumin 10. luvussa kerrotaan rikkaasta nuorukaisesta, joka kysyi Jeesukselta, mitä hänen tulisi tehdä saadakseen iankaikkisen elämän. Hän oli varmasti tottunut siihen, että kun on rahaa, kaikki on mahdollista. Mitä Jeesus sanoisikin, hänellä olisi siihen varaa. Hän oli jo noudattanut kaikkia ohjeita, ja enää puuttuisi varmaan jokin pikku juttu. Jeesus tyrmistyttää kuitenkin nuorukaisen ilmoittamalla: ”Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua.” (Mark.10:22). Kaikesta luopumisen on täytynyt tuntua kohtuuttomalta vaatimukselta. Pari jaetta myöhemmin Jeesus kertoo, kuinka paljon vaikeampi rikkaan on päästä taivasten valtakuntaan. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä, kuinka suuresta rahasummasta puhutaan, vaan siitä, minkä varaan asetamme luottamuksemme. Raamattu ei kerro, miten nuorukainen valitsi.

Omastaan jakaminen ilman viivoitinta ja vaatimusta tasajaosta on uskon hyppy. Jumala on sanonut pitävänsä huolta meidän tarpeistamme. Uskallammeko me elää sen mukaisesti? Pelastusarmeijan tässä kuussa alkavassa kumppanuuskeräyksessä on kyse juuri tästä. Keräyksen aiempi nimi kieltäymyskeräys viittasi siihen, että sen sijaan että katsottaisiin toisten toimintaa, katsotaankin omaan itseen. Mistä minä olen valmis luopumaan toisten hyväksi? Annanko vain sen verran, että minulle jää varmasti riittävästi? Vai uskaltaisinko kenties antaa enemmän luottaen siihen, mitä Psalmi 23 sanoo: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.

Haastan sinut tänään laskemaan viivoittimen pöydälle ja miettimään, minkä varaan haluat luottamuksesi asettaa. Kiitä Jumalaa siitä, että hän on uskollinen ja pitää sinusta huolen. Toimi sen jälkeen niin kuin sydämesi kehottaa.

Kati Kivestö majuri

Kuvitus: Lexica