Simanismi 2014

2/2014

Suomen kielen opiskelijain ainejärjestÜlehti

Simanismi 2014 Koponen ... 4 Päällikön puheenvuoro ... 5 Vappu ilman viinaa ... 7 Wapun tapahtumakalenteri 2014 ... 9 Mietteitä hyvien ajatusten kaupungista ... 10 Bussi, joka heiluu ... 12 Meil oli hauskaa ja muilla ei ollu hauskaa ... 14 Kummallisten kirjojen kerho: Kuinkas sitten kävikään ...

20 Me kaikki täällä olemme järjiltämme - Simanismin unikyselyn antia ... 22 Päättäjäiset / Ketään ei kiinnosta nuorten helsinkiläisten elämä ... 32 Kolumni: Tänään ... 33 Simanismin suloinen simatesti ... 34 Akiba Music ja uuden klubimusiikin käännösteoria ... 36 Tepastellen ... 39 Simanismi kokkaa ... 41 Historian lehdillä ... 43 Rakkaudesta musiikkiin ... 44 Mitä paskaa: Terve heteroseksuaalinen mies ...

46 Suma vastaan Nikoli ... 50 Änkyräfeministeleiri: Seksikin maksaa, paarlevuu ... 52 Anonyymit tunnustukset ... 55 Novelli: Hevosenpaskan katkuinen ämmä ... 56

Kirjoittajat: Marko Heikkinen Kinga Jagiełło Teijo Kemppainen Katri Kiurujoki Antti Koivusaari Tiia Kokko Jukka Mettovaara Jali Moilanen Johanna Rytkönen Lauri Siniluoto Katja 2 Virpiranta

Valokuvaajat: Jukka Mettovaara Heidi Niemelä Johanna Rytkönen Lauri Siniluoto Millakatariina Väänänen lostandtaken.com sxc.hu

Graafikot: Lauri Siniluoto Jussi Virpiranta Katja Virpiranta

Taitto: Johanna Rytkönen Lauri Siniluoto Jussi Virpiranta Katja Virpiranta

Päätoimittajat: Johanna Rytkönen Lauri Siniluoto

Kansikuva: Lauri Siniluoto

Sumanismi

Painettu Juvenes Printissä; painos 45 kpl

PÄÄKIRJOITUS Aurinkoista kevättä Simanismin lukijoille!

Uuttera toimituksemme on tehnyt taas ahkerasti töitä tämän vappuisan lehden eteen. Aivan ongelmitta lehti ei syntynyt, sillä ajoittain hermot olivat todella koetuksella eikä mikään tuntunut sujuvan suunnitelmien mukaan.

Viime vuoden puolella ilmestyneen Sumanismin teemana ollut ahdistus vaikuttaisi sopivan tämänkin lehden teemaksi. Vaikeuksista huolimatta – tai ehkä juuri niiden takia – olemme erittäin ylpeitä tämänvuotisesta Simanismista.

Vapun inspiroimana Simanismi testasi simoja. Lisäksi sivuiltamme löytyy muutama vappuisa ruokaohje, joista ainakin yhdestä voi olla apua bilettämisen jälkeiseen kohmeiseen olotilaan. Lisäksi vapun rientoihin voi ottaa mukaan toisen päätoimittajamme Laurin piirtämät hienot paperinuket, joiden malleina toimi muutama tuttu sumalainen.

Tämänkertaista lehteä varten toimitus laati unikyselyn, ja sumalaiset kertovatkin mielenkiintoisia kokemuksia omista unistaan. Myös tutut vakiopalstat ovat mukana: Mitä paskaa -palstalla ruoditaan Henry Laasasta, Änkyräfeministileirin aiheena on tällä kertaa maksullinen seksi, Kummallisten kirjojen kerhossa pohditaan muumeja ja Rakkaudesta musiikkiin sukeltaa sekä kotimaisen että ulkomaisen metallimusiikin pariin.

Sokerina pohjalla Simanismi tarjoaa teille nyt ainutlaatuisen tilaisuuden lukea fuksimme Jali Moilasen kirjoittaman kohunovellin. Kohunovelli-nimityksen tämä teksti on saanut siksi, että toimituksemme päätti aluksi jättää novellin julkaisematta, koska se saattaa mahdollisesti järkyttää lukijoita. Hetken soutamisen ja huopaamisen jälkeen novelli päätyi kuitenkin lehteen – lukekaa omalla vastuulla!

Simanismi toivottaa kaikille sumalaisille oikein railakasta ja hauskaa vappua! Juhlikaa kunnolla ja muistakaa pitää huolta toisistanne.

Terveisin päätoimittajat Jossu ”Kossu” Ryystönen ja Lauri Simaluoto

Sumanismi

3

KOPONEN Tällä palstalla Suman koulutuspoliittinen vastaava kirjoittelee suomen kielen käytävän koulutuspoliittisista tuulista sekä muusta opiskeluun liittyvästä.

Keväisiä terveisiä koposopolta Kevät on kiiruhtanut hurjaa vauhtia eteenpäin, ja vappukin on jo ihan nurkan takana. Pientä uupumusta opintojen suhteen on ollut havaittavissa, ja aamuluentojen suosiot ovat olleet aika vaihtelevia. Onneksi sentään keväinen ilma on jo pitkään piristänyt mieltä, ja pian se kesälomakin alkaa!

Kesästä puheen ollen: vieläkö jollakulla on kesätyöpaikka hakusessa? TEkeskus järjestää työpaikkahakemuksen tekemiseen ja työpaikkahaastatteluun valmistavan luennon vielä 28.4. klo 13–16. Tästä voit lukea lisää Oulun yliopiston Ajankohtaista opiskelijoille -nettisivulta, jota kannattaa muutenkin seurata.

Jos olet nopea, niin vielä ehdit hakea myös harjoittelutukea tälle vuodelle.

Kevät on myös sitä aikaa, kun tulevaa lukuvuotta suunnitellaan. Luvassa on muun muassa henkilökuntamuutoksia suomen kielen laitoksella ja mahdollisesti myös Unitimen korvaamista jollakin... paremmin toimivalla? Se jääköön nähtäväksi! Olette varmaankin kuulleet myös tulostuspalveluiden uudistamisesta. Syksystä lähtien tulostuskiintiö määräytyy euroissa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että opiskelijalla on mahdollisuus tulostaa ilmaiseksi vain 100 arkkia lukukaudessa. Kannattaa siis ehdottomasti muistaa kaksipuoleinen tulostaminen! Kiintiötä voi toki kasvattaa maksamalla aina 2 senttiä lisäsivulta.

Tässä vaiheessa olisi hyvä miettiä myös suurennuslasiin sijoittamista, kun luentoprujut ovat syksystä lähtien luultavasti entistäkin pienempää pränttiä.

Toivottavasti olette käyneet sankoin joukoin antamassa palautetta opinnoistanne kevään kopokahveilla. Palautteen antaminen on erityisen tärkeää opiskelun laadun kannalta, eikä ihme, että palautteenantoa ollaan kehittämässä koko yliopiston tasolla. Jospa ehdin vielä muistuttaa teitä myös suomen kielen palautepäivästä, joka järjestetään torstaina 24.4. kello 12 alkaen! Sinne kannattaa ehdottomasti tulla mukaan, sillä luvassa on vapputeemaan sopivaa ohjelmaa, tarjoilua sekä mielenkiintoista koontia kopokahveilla antamastanne palautteesta. Nähdään siellä siis!

Tiia

4

Sumanismi

PÄÄLLIKÖN PUHEENVUORO

Simaterveiset, Mjödhälsningar Vappu on suomalaisille tärkeää aikaa. Silloin nautitaan perinneherkkuja kuten Rapolaa, lauletaan kauniita lauluja muun muassa mandariineista ja hiljennytään aamuyöstä ystävien keskelle. Maailmallakin olemme huomanneet, kuinka tärkeä suomalainen vappu on. Unkarissa Budapestin katuja sumalaisten kanssa tallaillessamme myyjät tunnistivat meidän suomalaisiksi ja huusivat: ”Suomi! Kimi Räikkönen! Hyvää Vappua!” Oli siis hiihtoloma.

Fuksivappu se vasta tärkeä onkin. Fuksikasteeseen esimerkiksi voi osallistua vain kerran. Me humanistit emme kastele fuksejamme oikeasti tai tee mitään muutakaan nöyryyttävää, joten sinne uskaltaa kyllä tulla. Asematunnelin örinät täytyy myös kokea. Eli vappuaattona klo 03.33 maissa juna-aseman tunnelissa voi koettaa tunnistaa fooneja ja allomorfeja kauniin akateemisen äännön seasta.

Näiden välissä meille tärkeimmät menot ovat Wapun avajaiset linnasaaressa, palautevappu henkilökunnan kanssa, ainejärjestömarkkinat, fennistisitsit, soudut, reivit, ympäri(päissään) ajot, AAAAKki, juomalauluharkat, Franzénin lakitus ja itse vapun aatto. Toki myös talolla on lähes joka päivä jotain, joten rohkeasti sekaan vaan! Spontaanisti muodostuneet tapahtumat ovatkin yleensä parhaita, ja se on vapun suola.

No miten kaikesta tästä voi selvitä? On kaksi keinoa. Joko voi omistaa ammattilaisen maksan ja elää kuin lähiöiden punanenät tai sitten juoda sopivasti tai ei ollenkaan. Vähemmällä juomisella ei ala väsyttää eikä sammuttaa ja saa enemmän irti, kun havainnoi ympäristöään. Veden ja kahvin taikavoimia ei myöskään voi koskaan liiaksi korostaa.

Vappu on vain kerran vuodessa. Ota siitä kaikki irti ja muista se jälkikäteen!

Antti

Sumanismi

5

Simanismin vappuisat paperinuket:

Antti Koivusaari Jos et ehdi vappuna saada tarpeeksesi sumaisasta seurasta, voit askarrella sellaista itsellesi. Väritä paperinukke, leikkaa se irti (tai jos olet järjissäsi, niin skannaa tai kopioi se) ja pidä hauskaa! Paperinuket on taiteillut Lauri Siniluoto.

6

Sumanismi

Suman kohtuullisten raittiusmiesten jaosto ylpeänä esittää:

Vappu ilman viinaa – Mahdoton ajatusko?

Teksti: Lauri Siniluoto Kuvat: Johanna Rytkönen

Opiskelijakulttuuria parjataan usein liiasta alkoholimyönteisyydestä. Alkoholikysymys on ajankohtainen etenkin näin vappuna, kun koko viikko on omistettu hauskanpidolle. Tämänvuotisessa vapun selviytymisoppaassa Simanismi haluaa muistuttaa, että iloa voi olla myös ilman yletöntä väkijuomien kiskomista.

Tunteet pintaan Tunteiden kätkeminen on totuttu mieltämään olennaiseksi osaksi suomalaista kulttuuria. Viinan vaikutuksen alaisena tunteita pääsee purkamaan vapautuneemmin. Etenkin tietyllä ihmistyypillä humala pakkaa nostamaan ne kaikkein voimakkaimmat tunteet pintaan: kaverit saavat niskaansa sekä parjausta että ylistystä. Mahdolliset patoutumat pääsevät purkautumaan heikosti perusteltuna riidan haastamisena ja solvaamisena tai vaihtoehtoisesti voimakkaan sentimentaalisina ja täysin pidäkkeettömästi suusta pulppuavina selontekoina.

Suhtaudumme kannustavasti kaikenlaiseen pioneeritoimintaan, ja siksi haluammekin innostaa kaikkia vuodattamaan, uhittelemaan ja kiukuttelemaan pää selvänä. Riidan haastamiseen ja tuskaisiin purkauksiin tulee tällöin aivan uudenlaista kärkeä.

Eriskummallinen käytös

Humalaiselle toilailulle on hauska naureskella (ainakin jälkeenpäin). Monesti kännikala ei ymmärrä itsekään tekojensa motiiveja.

Humalaiseen häröilyyn voi sisältyä muun muassa koko pöytäseuruetta viihdyttävä tai vaivaannuttava jorina, epämääräinen hämyily yleisessä käymälässä ja oksentaminen jatkopaikan paperikoriin tai tarjoiluastian päälle. Kännisekoilun kuningaslajissa vain mielikuvitus on rajana.

Vaikka et olisikaan vappuisessa maistissa, voit silti pitää ystäviesi mielenkiinnon yllä pistämällä kaiken luontaisen hämäryytesi peliin. Lasiin sylkeminen ei estä ketään olemasta mielenkiintoista ja viihdyttävää seuraa.

Sumanismi

7

Riehakkaat tempaukset Alkoholi häätää kaikenlaisen jöröilyn tiehensä, ja tällöin mieleen saattaa putkahdella veikeitä ideoita. Riemukas rellestäminen saa elämän toden teolla maistumaan! Veri alkaa virrata suonissa ihan uudella kohinalla, kun esimerkiksi nouset sitseillä pöydälle ja pistät tanssiksi tai painit kavereiden kanssa kuvitellen heidän olevan villipetoja, jotka pitää kesyttää.

Lienee sanomattakin selvää, että kaikkinainen kekkulointi on mahdollista myös silloin, kun aivoissa ei pöhise pullotolkulla käymistuotteita. Miksipä et tänä vappuna heittäytyisi vallattomaksi ja vaikkapa kiipeäisi fennistisitseillä pöydälle jonglööraamaan ananaksilla.

Muista välillä levätä!

Vaikka vappu onkin vain kerran vuodessa, niin se ei tarkoita, että kenenkään pitäisi remuta itsensä hengiltä. Jurrissa ihminen jaksaa koheltaa aikansa, mutta ennemmin tai myöhemmin tulee aika pistää makuulle. Tämä voi tapahtua hyvin varoittamatta ja mitä oudoimmissa paikoissa.

Selvänäkään sinun ei ole mikään pakko mennä kotiin vällyjen väliin kuorsaamaan. Isossa kaupungissa piisaa yösioja, joista valita. Yön vietto tai ihan pienet päivänokosetkin epätavallisessa miljöössä on mieleenpainuva kokemus.∎

8

Tämän artikkelin ns. vitsin aihio on napattu Alivaltiosihteeriltä.

Sumanismi

Wapun tapahtumakalenteri 2014 Tiistai 22.4.

16.00 Humanistifuksien haalarikaste ja Mönttipiknik Limingantullissa Noitavainojen uhrien muistomerkillä Keskiviikko 23.4.

14.00 Vapun avajaiset Linnansaaressa

Torstai 24.4.

10.00 Vapun ainejärjestömarkkinat Humuksessa 14.00 BBQ-bileet Teekkaritalolla Perjantai 25.4.

12.00 Kirkkovenesoudut Tuiran rannalla 17.00 Sigman ja Tiiman Soutusauna Teekkaritalolla 18.00 Kansalliset fennistisitsit Tetralla!!!

22.00 Jälkisoudut Apollossa Lauantai 26.4.

22.00 Reivit&PartyPartyt Apollossa Wesibussi liikennöi klo 18–23

Sunnuntai 27.4.

12.00 Kotikaupungin lyhyt Wesibussi liikennöi normaalisti klo 18–23

Maanantai 28.4.

13.00 Päiväkännit Hevimestassa 14.00 Ympäripäissäänajot. Lähtö Pub Kuutiosta.

22.00 AatonAatonAatonApinaKapina-bileet Tivolissa Wesibussi kuljettaa päiväkännääjiä klo 13–14.45 Wesibussi liikennöi normaalisti klo 15–23

Tiistai 29.4.

15.00 Juomalauluharjoitukset kaupunginteatterin takana 22.00 Waatonaaton bileet Apollossa Wesibussi liikennöi klo 16–23 Keskiviikko 30.4.

12.00 Frazenin lakitus ja Vappupiknik Ainolan puistossa 21.00 Waaton bileet Dionessa Wesibussi liikennöi klo 16–23

Sumanismi

9

Mietteitä hyvien ajatusten kaupungista Jukka Mettovaara Istun yksikseni pimeässä huoneessa oudossa asunnossa ja mietin, mihin olenkaan joutunut.

Viidentoista tunnin matkaamisen jälkeen olen ihan poikki, mutta silti melkein haluaisin napata kaikki matkalaukut mukaan ja suunnata bussilla takaisin kotiin.

Tästä eteenpäin asun siis tässä huoneessa jonkun tuntemattoman mutta kai ihan mukavalta vaikuttavan saksalaisen kanssa. Asunto-

lan vastaanotossa työskentelevä nainen puhuu viroa liian nopeasti.

Nyökyttelen ymmärtämisen merkiksi ja toivon, että hänen antamissaan brosyyreissa on kaikki tärkeä tieto: ”Hiljaisuus klo 23, ei yövieraita, vessan lattiakaivo on pestävä kerran viikossa...” Laitan paperit syrjään ja kaivan laukusta peseytymisvälineet.

Ikkunasta siintää kaupungin valoja. Soitan vielä kotiin, asetun makaamaan sängylle ja vaivun välittömästi uneen.

Vaihto-opiskelemaan lähtö on suuri muutos, varsinkin kun ei ole elämänsä aikana muuttanut muuten kuin korkeintaan kaupungin sisällä. Äkillinen ympäristönvaihdos ja ero kaikista ystävistä ja tutuista hirvittää aivan aluksi, mutta se menee nopeasti ohi.

Pitää alkaa miettiä käytännön asioita. Missä on lähin kauppa, miten kursseille ilmoittaudutaan, missä luentosalit ovat. Vaihtoopiskelijoille järjestetään paljon tapahtumia, bileitä ja tutustumisretkiä. Niissä kannattaa käydä, koska siellä tapaa muita

samassa tilanteessa olevia. Vaihtoopiskelijana tutustuu hyvinkin helposti muihin vaihtareihin, kunhan vain menee paikkoihin ja avaa suunsa.

Vaikka Viro on lähellä Suomea ja kulttuurierot ovat lieviä, niitä silti on. PSOAS:in vuokra-asunnoissa asuneena menee hetki totutella opiskelija-asuntolan karuuteen ja siihen, että huoneen joutuu jakamaan toisen ihmisen kanssa. Jääkaappeja on neljälle tai jopa kuudelle ihmiselle yksi ja sekin melko pieni. Asunnot saattavat olla ahtaahkoja ja tavallisesti asukkaat eivät pidä niistä kovin hyvin huolta. Keittolevyjä on kaksi, uunia ei ollenkaan. Suihku sylkee vettä miten sattuu, keittiön lavuaari on tukossa.

Nämä kaikki ovat kuitenkin vain pieniä yksityiskohtia, joista oppii olemaan välittämättä.

Itseäni onnisti, kun sain hiljaisen ja hyvin käyttäytyvän huonekaverin.

Toisen huoneen virolaiset tyypitkin osoittautuvat mukaviksi, joskaan eivät kovin puheliaiksi.

Olen kuullut vaihtarituttaviltani

Vaihto-opiskelijana tutustuu hyvinkin helposti muihin vaihtareihin, kunhan vain menee paikkoihin ja avaa suunsa.

10

Sumanismi

kauhutarinoita yötä myöten metelöivistä, bilettävistä ja sotkuisista kämppiksistä, joten olen tyytyväinen.

Opiskelijakaupunkina Tartto on erinomainen. Asuntolat sijaitsevat keskustan vieressä, joten illanviettoon saattaa lähteä vaikka kymmenen minuutin varoitusajalla. Keskusta on täynnä kahviloita, ravintoloita, baareja ja klubeja. Osa on hiljaisia istuskelupaikkoja, toisissa pidetään paljon keikkoja, joissakin voi tanssia yöt läpeensä. Jos haluaa vuorenvarmasti kohdata tuttuja perjantai-iltana, kannattaa suunnata Rüütli-kadulle nk. Bermudan kolmioon, joka on lyhyehkö kadunpätkä, jonka varrella on useita baareja. Sieltä löytää viikonloppuisin niin vaihtareita kuin paikallistakin väestöä. Opiskelijaruokaloita ei valitettavasti tun-

neta, mutta keskustan paikoista saa lounasaikaan aterian noin kolmella eurolla, joistakin paikoista jopa alle kahdella. Julkinen liikenne toimii ja busseja kulkee paljon, mikä sinänsä on ihan kivaa, mutta Tartto on kooltaan melko pieni. Lähes joka paikkaan pääsee kohtuullisessa ajassa helposti kävelemällä.

Yliopisto on hajallaan ympäri kaupunkia. Onnekseni päärakennus ja filosofian tiedekunta, jossa kaikki viron ja suomalaisugrilaisen kielitieteen sekä kielikeskuksen luennot pidetään, sijaitsee sydänkeskustassa Raatihuoneentorin takana. Jyhkeät ja paksuseinäiset rakennukset pylväineen ja patsaineen ovat jotain ihan muuta Oulun yliopiston funkkikseen tottuneelle. Yliopiston kirjasto sijaitsee vajaan 10 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta.

Suomalais-ugrilaisella osastolla on

Jyhkeät ja paksuseinäiset rakennukset pylväineen ja patsaineen ovat jotain ihan muuta Oulun yliopiston funkkikseen tottuneelle.

JÄNNÄN ÄÄRELLÄ

Virossa maitoa myydään muovipusseissa

Langattomista verkoista on runsaudenpula – löysin kerran yhden jopa sillan alta. Maata kutsutaankin joskus E-stoniaksi.

Täältä saa kohukkeita! (Vinkki: joku voisi tosissaan ruveta perustamaan Suomeen kohukkeitten maahantuontifirmaa)

Raatihuoneen takana sijaitseva Pirogovin puisto on kaupungin ainoa paikka, jossa saa julkisesti juoda.

Tarttolaisen opiskelijan on (kuulemma) tehtävä opiskeluaikanaan kolme asiaa: ryömittävä Kaarisillan kaaren ylitse, uitava Suutelevien ylioppilaiden suihkulähteessä ja harrastettava seksiä kirjastossa.

Sumanismi

filosofian tiedekunnan rakennuksessa myös oma kirjasto, johon voi mennä opiskelemaan vapaaehtoisesti, jos ovi sattuu olemaan auki.

Aina ei satu.

Käymäni kurssit ovat olleet suurelta osin mielenkiintoisia.

Erityisesti olen pitänyt viron ja yleisen kielitieteen instituutin tarjoamista viro vieraana kielenä -kursseista, jotka ovat olleet käytännönläheisiä ja joista on juuri siksi ollut kielen oppimisen kannalta suurta hyötyä. Täällä on myös tilaisuus tutustua kielikursseilla useisiin uralilaisiin kieliin kuten ersään, komiin, udmurttiin tai vaikkapa metsänenetsiin. Itse olen opiskellut ersää syksystä lähtien.

Näin huhtikuun alkupuoliskolla edessä pilkottelee jo kesä ja valitettavasti myös lähtö. Se harmittaa siksikin, että viron kieli on vasta hiljattain alkanut asettua suuhun suuremmitta ongelmitta.

Suunnitelmat ovat vielä auki, mutta Tarton joudun joka tapauksessa haikein mielin jättämään taakseni ennen syyskuuta. Yliopiston ja koko kaupungin ilmapiiri on jättänyt lähtemättömän jäljen.

Tänne jää paljon uusia tuttavia, jotka haluan tavata ehdottomasti vielä myöhemminkin. Kohtumiseni!∎

11

Bussi, joka

u u l i e h

Oululaisiin vappuperinteisiin kuuluu eräänlaiset pyörillä kulkevat bileet, joihin kannattaa fuksienkin käydä tutustumassa. Jos ei ole turhan kranttu henkilökohtaisesta tilastaan – tai ainakin, jos periaatteensa voi jättää narikkaan tunnin ajaksi – Wesibussi saattaa olla parasta ikinä.

Katja Virpiranta Vappu tulee, ja samalla liikennöintinsä aloittaa vapunaikainen ylimääräinen bussilinja numero 69.

Jostakin syystä bussit ovat kovalla käytöllä vapun aikana, sillä viime vappunakin linjaan numero 69 oli mahdotonta päästä ilman tunnin jonotusta. Vaikka jonossa oli ensimmäisten joukossa, bussissa sai silti olla tiiviisti kuin sardiinit purkissa. Kauhea metelikin siellä oli, ja viina haisi. Sitä paitsi matka

12

Linnanmaalta keskustaan kesti tunnin, mikä on kyllä aika paksua jo Koskilinjoiltakin.

Linja numero 69 on, kuten kaikki muut paitsi fuksit ja jonnet tietävät, Wesibussi, eli teekkareiden ylläpitämä vappuperinne.

Bussissa saa bilettää tunnin kerrallaan kahden ja puolen euron maksua vastaan. Tuotto menee lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen.

Ahtaanpaikankammoisten ei ehkä kannata Wesibussiin astua,

Sumanismi

sillä bussiin ahdetaan kerrallaan satakunta ihmistä. Tunnelma on tiivis. Lisäksi kannattaa valita vaatetus, josta pääsee tarvittaessa helposti eroon – lämpötila saattaa nimittäin kohota saunamaisiin lukemiin, kun bussilastillinen ihmisiä tanssii kylki kyljessä armottoman paskan amispopin tahtiin. Väitetään, että joskus vappukansan hiki on tiivistynyt bussin kattoon ja sadellut sieltä juhlijoiden niskaan kuin raikas vappuaamun sadekuuro.

Eikä siinä vielä kaikki! Bussi heiluu, keikkuu ja hytkyy, ja kansa on enemmän kuin pienessä sievässä. Jostakin kannattaa pitää kiinni, tai muuten on rähmällään lattialln. Jos siis mahtuu kaatumaan – yleensä se ei ehkä ole riskinä, sillä joka puolelta löytyy teekkaria, humanistia tai luonnontieteilijää, johon törmätä. Joskus toki vappuilijaa saattaa tulla niskaan kovemmallakin voimalla, mutta suurempia loukkaantumisia harvemmin sattuu. Itse rusensin viime vappuna kylkiluuni seinän ja sähköteekkarin väliin, mutta mitään ei mennyt rikki.

Nyt kun asian noin ilmaisee, Wesibussi kuulostaa vastenmieliseltä ja vaaralliselta. Kummallista kyllä, mutta se ei ole sitä. Wesibussi on parasta ikinä, ja jos pää kestää, sinne voi mennä vaikka selvinpäin. Korvatulpat kannattaa pakata mukaan – tai itse asiassa korviin, jos yhtään arvelee, että meteli haittaa herkkiä korvia.

(Paska) musiikki pauhaa nimittäin

isolla, ja kaikki sata bussimatkailijaa laulaa nuottia väistellen.

Yleisen viihtyvyyden ja kaiken muunkin kannalta bussiin olisi suotavaa olla oksentamatta, ja bussin järjestyksenvalvontahenkilökunta reagoikin melko nopeasti, jos joku juhlijoista alkaa osoittaa huonovointisuuden merkkejä.

Pahoinvoivat matkustajat poistetaan bussista tokenemaan raittiiseen ilmaan.

Wesibussi on suosittu kulkupeli, ja jonoon kannattaa hakeutua hyvissä ajoin. Lähtöajat Linnanmaalta ja keskustasta löytyvät Wesibussin Facebook-sivuilta. Ei riitä, että pysäkille lähtee viittä minuuttia ennen bussin starttaamista, vaan kannattaa varautua siihen jo tekstin alkupuolella mainittuun tunnin jonotukseen. Se on kuitenkin sen arvoista. Sitä paitsi

bussijonossakin on tunnelmaa.

Sen toki pitäisi olla itsestäänselvää jokaiselle sanomattakin, mutta otetaan nyt kertauksen vuoksi vielä kertaalleen: jonossa etuileminen ei ole OK. Jos bussin järjestyksenvalvojat näkevät etuilua, he passittavat etuilijat jonon hännille.

Sitä paitsi muut jonottajatkin antavat etuilijoiden kuulla kunniansa. Tule siis paikalle hyvissä ajoin, niin pääset jonon kärkeen ihan rehellisesti, ja jos jostain syystä joudut poistumaan hetkeksi jonosta kesken kaiken, tee se niin, että ympärilläolijat näkevät sinun olleen siellä joskus. Kukaan ei pidä “pissavipeistä”. (Pissavipeillä tarkoitetaan sellaisia sankareita, jotka marssivat jonon kärkeen ja huutavat olleensa vain pissalla – vaikka olisivat oikeasti juuri ilmestyneet koko jonoon ensimmäistä kertaa koskaan.)

Ihan oikeakin VIP-lippu Wesibussiin on mahdollista hankkia.

Koko vapun satsilla on hintaa suolaiset 200 euroa, mutta VIP-lipun haltijan ei tarvitse poistua bussista koko sinä aikana, jonka bussi on liikkeessä. Lisäksi saatavilla on päiväkohtaisia VIP-lippuja, joilla on hintaa 50 euroa kappale. Niitä myydään vihreillä naulakoilla 23.4. kello 12. Tarina kertoo, että niitäkin saattaa joutua jonottamaan joitakin tunteja.

Wesibussi on huikaiseva kokemus, joten sitä kannattaa uskaltautua kokeilemaan edes kerran.

Todennäköisesti siitä seuraa rakkaus ensi silmäyksellä. Siksipä kokeilemaan kannattaa rientää jo ensimmäisenä mahdollisena päivänä, jotta Wesibussista ehtii nauttia vielä tulevinakin päivinä.∎

Kukaan ei pidä “pissavipeistä”.

Sumanismi

13

”Meil oli hauskaa

ja muilla ei ollu hauskaa”

Tämä raportti on laadittu siten, että viisi Jyväskylässä ollutta sumalaista osmaajaa kokoontui keskustelemaan 27. maaliskuuta klo 19.13–19.40 Suman miesten sukupuolineutraalissa viski-illassa (jossa ei juurikaan ollut viskiä, mutta meno oli varsin sukupuolineutraali). Keskustelu nauhoitettiin ja käännettiin sitten tekstimuotoiseksi. Jutut tekstiksi pukenut Lauri Siniluoto ei halua tehdä niin enää koskaan.

Keskustelevat osmaajat olivat Liisa Pekkala, Helka-Maaria ”Helkkis” Korpijärvi, Jussi Virpiranta, Katri Kiurujoki ja Antti Koivusaari. Lisäksi paikalla oli äänitystapahtuman järjestänyt Lauri Siniluoto sekä henkilö, joka ei tiennyt, mistä on kyse.

ANTTI: Se tais olla perjantaiaamu, kun mää soitin tyypeille, ja kaikki muut oli paikalla paitsi Merja [Takkula] oli tentissä.

Ja mää kans luulin, että Tiinan [Mattanen] piti olla paikalla, mutta ei Tiinan pitänykkään.

JUSSI: Me kaikki luultiin, että Tiinan piti olla paikalla.

LIISA: En minä luullu!

JUSSI: No minä luulin!

HELKKIS: Minulle siä et soittanu, vaan minä soitin sinulle.

JUSSI: Itse asiassa minäki soitin sinulle! …Nyt tässä on kauhea kusetuksen maku heti alusta asti.

ANTTI: No tässä kyllä kieltämättä oli.

HELKA-MAARIA: [viereisestä huoneesta kuuluvan Olli-Juhani Pirin hölinän alle hukkuvaa puhetta] …soittanu sulle.

ANTTI: Niin, mäkään en kyllä tiiä, mistä sää soitit mulle.

HELKKIS: No siitä, että onk sulla

14

Evelinen [van Dijk] numeroo.

ANTTI: Aivan, joo, nyt mää muistan. Mää olin syömässä sillon.

HELKKIS: Ja myöhästyin yliopistolla bussista. Vitonen lähti etuaikaan.

ANTTI: Sitten tosiaan partapunkki rävähti soimaan.

LIISA: Se soi, mutta vaihettiin jo ennen Tuiraa.

ANTTI: Ennen Tuiraa vaihettiin, öö, Midoriin, jota soi ehkä puoli levyä, jonka jälkeen siirryttiin takas partapunkkiin.

LIISA: Midorin aikana tapahtu jänniä.

JUSSI: Tyyny jäi auton katolle. [yleistä naurua] KATRI: Se lensi keskelle Tuiran valtatietä.

LIISA: Ja joku oli ajanu sen päälle.

JUSSI: [naurahtaa] Eikä ollu.

LIISA: Oli. JUSSI: Eikä ollu.

LIISA: [nauraa] Oli! JUSSI: Eikä ollu.

Sumanismi

KATRI: Se näytti ainaki siltä, tai se oli valmiiksi jo ihan semmonen epämuodostunu.

HELKKIS: Kenen tyyny se oli?

JUSSI: Mun. Se on vieläki aivan hyvä. [yleistä naurua] LIISA: [nauraa] Ootko sä pessy sitä etes välillä?

JUSSI: No… Oon pessy sen päällisen siitä. Ja se oli kyllä aivan hyvä pesemättäki.

ANTTI: No, partapunkista taijettiin päästä sitten… johonki?

Mistä siirryttiin Pop Marleyhyn eli Bobiin.

LIISA: Siinä kohtaa paisto aurinko kivasti.

ANTTI: Ja oli lämmin ja kaikista tuntu siltä, ettei voi lopettaa hymyilemästä.

KATRI: Puhuttiin joutsenista.

ANTTI: Niitä oli olemassa.

KATRI: Ei. ANTTI: [myhähtää] Niitä oli sinä päivänä.

KATRI: Mä en nähny yhtään.

ANTTI: Ahaa. [tauko] Bobista siirryttiin Museen.

JUSSI: Musen aikana päästiin Tuoreisiin munkkeihin.

ANTTI: Joo, Tuoreet munkit koitti just sillon ku Muse loppu. [henkilö, joka ei tiedä, mistä on kyse, poistuu paikalta] KATRI: Siellä oli tosi hyvä asiakaspalvelija siellä paikassa. [yleistä naurua] ANTTI: Tuoreet munkit -asiakaspalvelija, ku siltä kysyttiin, että mitä noissa munkeissa on, se tokasi että ”Se lukkee siinä lapussa.”

LIISA: Ja niinhän se luki sielä ihan listan viimesenä, että possumunkkien täytteenä on vadelma-omenahilloa. Se ois ollu vaikeeta sanoa.

ANTTI: Sen jälkeen Tuoreet munkit -tyypille mää menin

sanomaan siinä munkin syötyäni, että munkki oli hyvän makunen. He he he. Se vastasi, että ”Hyvä että maistu.”

LIISA: Ja se myös toivo, että me ois ilmotettu etukäteen ja tehty pöytävaraus sinne huoltoasemalle, että munkkeja ois riittäny kaikille.

HELKKIS: No kyllähän se nyt kuulkaa ravintolaan kuuluu pöytävaraus tehä.

ANTTI: Sielä oli myynnisä t-paitoja, joiden valmistus oli… eiku ne oli firman mainospaitoja ja firma oli kaatunu kaheksankyt-

luvulla.

LIISA: Siellä ei ollu yhtään Tuoreet munkit -t-paitoja vieläkään.

Ehkä meijän pitäs vinkata, että mainostaisivat jossaki sitä liikeideaa. [tauko] Eiks sielä ollu vieläki niitä VHS:iäki?

JUSSI: Oli, ne samat!

ANTTI: Ai niitä, mitä meilä on Kerhiksellä?

JUSSI: Ei ei ei, vaan… Mahollisesti myytäviä VHS-kasetteja? Viis kappaletta kympillä, ja viis on viivattu yli ja kirjotettu tilalle kuus. Ne on ollu siellä aina.

ANTTI: Ja vessassa luki, että ”Käytä kuin kotonasi”.

LIISA: Mä jäin miettimään, että onko se ”kympillä” euroja vai markkoja.

JUSSI: En oo varma muuten!

[Olli-Juhani Piri: Mättö-yx. Se se on, se on ihan uskomattoman kamalan makusta.]

ANTTI: Sitte siirryttiin Ultra Brahan. Otettiin se eka levy siitä kokoelmalevyhässäkästä.

LIISA: Ultra Bran aikana Katri… [viereisestä huoneesta kuuluvan Olli-Juhani Pirin hölinän alle hukkuvaa puhetta] KATRI: Mun navigaattori ei tienny, mihin se mennee.

JUSSI: Minusta vika oli navigaattorin käyttäjissä.

HELKKIS: Minä soitin ja kysyin, et missä te ootte, ni te olitte Prismassa. Miä kysyin: ”Missä se on, missäs työ ootte?” ”Noo, täällä Prismassa.” Ai, no Jyväskylässä on monta Prismaa. ”Missä niistä?” ”Ei me tiietä, täälä on myös Alko.” Ahaa…

ANTTI: No mutta ihan selvästihän me sanottii, että Prismassa

Meitä katottiin siellä melekomoisen pahalla.

Mutta kyllähän me naurettiin niille savolaisille.

Sumanismi

15

Jyväskylästä pohjoseen.

HELKKIS: Miä kuulin vaan että Prismassa ja kysyin, että mihis te ootte menossa, nii kuulemma Jyväskylään. [yleistä naurua] Prismoja Jyväskylästä pohjoseen on, Linnanmaalla on yksi ja…

ANTTI: Niin, meitä katottiin siellä melekomoisen pahalla. Mutta kyllähän me naurettiin niille savolaisille.

KATRI: Nii siks ku me tukittiin koko tie siel Prismassa. Siks meitä katottiin niin.

JUSSI: Oliko meilä haalarit päällä?

ANTTI: Oli. Ja me kannettiin kaljaa Osmaan.

HELKKIS: Ja oli kuulemma kätilön väriset haalarit.

ANTTI: Niin joo.

Ja meitä oli parrakkaita miehiä yks parrakas mies, ja toinen ruma ja sillä haalarit päällä.

LIISA: Siellä parkkipaikalla nähtiin mies, jolla oli puku päällä. Se oli Merjan mielestä tosi kuuma. [yleistä naurua] ANTTI: Totta. Voi sitä hykertelyn määrää.

KATRI: Nii ja mie sanoin siihen vaan että ”aijjaa”. Se oli kuulemma liian laimea, he he, reaktio siihen.

ANTTI: No, me saatiin kaikki majotettua ja…

LIISA: Niin tai ainaki osa. Siinä vaiheesa kyllä suurinta ossaa vielä majotettu.

ANTTI: No, Katri ja Anne [Airisniemi]. [naurahtaa] Kaikki ketä muistan.

LIISA: Se oli se huono ilta.

ANTTI: Joo, ku ei saatu pitsaa!

HELKKIS: No ei se ilta muuten,

mutta se pitsa.

LIISA: No nii-i.

HELKKIS: Tai siis ei se pitsakaan, mutta se aika ennen pitsaa.

Tuntu ikuisuudelta. Sitä se oli.

ANTTI: Mitäs, se oli vähä reilu kaks tuntia. Ja me saatiin…

JUSSI: Ei se kauhian pitkältä ajalta tuntunu.

ANTTI: Saatiin korvaukseksi pullo limosnadia.

LIISA: Mä en ees nähny koko limpparipulloo ikinä!

ANTTI: Meijän piti saaha toinen, mutta sitäkään ei koskaan näkyny.

JUSSI: Paitsi että Antti tilasi puoliksi sisäänleivotun pitsan, joka näytti kirkkoveneeltä.

ANTTI: Karjalanpiirakalta.

Minun mielestä.

JUSSI: Mm, karjalanpiirakalta.

ANTTI: Tiiänpähän, etten semmosta tillaa ennää seuraavan kerran tolleen niinko seurassa.

KATRI: Eiks se ollu hyvvää?

ANTTI: Oli se kyllä hyvän makunen, mutta tuota. Se saatto aiheuttaa hämmästystä ja vääriä luuloja muutamissa kanssasyömäreissä. Se oli vähä säälittävän näkönen. Täytteet ei helpottanu asiaa.

KATRI: Hehhe he he. Me jäätiin laulaan juomalauluja keskenämme sinne perjantain paikkaan.

LIISA: Sen jälkeen ku Siula oli tanssinu pöyvillä.

ANTTI: Mm, kaikki muut oli lähteny.

JUSSI: Ja me meinattiin mennä jatkoille jonnekki, josa oli tarjolla…

Mitä sielä oli tarjolla?

ANTTI: Rakkautta, yöpaikka, viinaa, pitsaa… ja oisko ollu vielä

Antti tilasi puoliksi sisäänleivotun pitsan, joka näytti kirkkoveneeltä.

16

Sumanismi

läheisyyttä rakkauven lisäksi.

JUSSI: Jotain tommosta.

KATRI: Ei sinne kukaan tainnu mennä. Mulla on vieläki sen tyypin numero olemasa.

LIISA: Oliko se se, mitä mä luulin pitkään siulalaiseksi?

ANTTI: Joo, sillä oli ne neonoranssit haalarit. [Antin jälkikäteishuomautus: Sotkin henkilöt.

Puhuin Iisasta ja sen haalareista ku muut puhu jostain aivan muusta.]

LIISA: Tossa vaiheessa me oltiin minä, Hemppa [Heidi Niemelä], standaari ja meijän seuraavan illan seremoniamestari ja hirvee kasa pulloja oltiin jo nukkumassa. [tauko] Standaari oli varsin kivan näkönen sielä melko pienessä kerrostaloasunnossa. Sitä oli kiva kulettaa ne rappuset.

ANTTI: Meijän emännällä oli hahassuja kasveja! Se kysy ennen Osmaa, että haittaako että sillä on hassuja kasveja kotona, johon me tuumattiin että ”No eipä suinkaan, kuulostaa hyvältä.”

Sitte ne oliki aloe veroja ja, ja sit sillä oli maapähkinä ja sitruuna ja omena ja joku rikkaruoho.

JUSSI: Ne nyt ei kuitenkaan ollu niin hassuja ku me oltiin luultu.

ANTTI: Joo. Paitsi että ne oli semmosia erilaisia aloe veroja, semmosia kuristaja- aloe veroja. Ne näytti suhteellisen hassuilta.

Mulle luvattiin semmosesta pistokas, mutta sitte mä en koskaan saanu sitä. Eli on syy mennä taas Osmaan.

LIISA: Mutta te ajelitte sinä iltana Suman bensarahoilla.

ANTTI: Totta! Me ajettiin sillan yli, joka meni järven yli. [tauko] Puoltoista tuntia ajettiin eikä hoksattu koko aikana, et ne oli Suman bensoja. Luulin omikseni.

LIISA: Sittenpä oliki seuraava kaonis aamu. Ja pyttipannussa

oli enemmän rasvaa ku perunoita.

ANTTI: Tot-ta. Ja standaari herätti suurta huomiota yliopistolla.

LIISA: Joo, me voitas ruveta käyttään sitä ihan Oulun yliopistollaki. Maailman paras tapa varata pöytä ruokalassa, siihe standaari pystöön.

ANTTI: Mm. Sit ko hakkee ruokaa.

Ei kukkaan mee istumaan. [tauko] Mitäs sinä päivänä tapahtu? Me voitettiin turnaus, mut meille ei annettu palkintoa siitä; me pelastettiin sitsit, mut meijät haukuttiin siitä… Meil oli hauskaa ja muilla ei ollu hauskaa.

HELKKIS: Ja Siulalla oli vähä aikaa hauskaa, mutta sit se loppu sillai et me… [viereisestä huoneesta kuuluvan Olli-Juhani Pirin hölinän alle hukkuvaa puhetta] LIISA: Nii! ANTTI: ”Vaatteet päälle! Vaatteet päälle!”

KATRI: Ne oikeesti totteli meitä!

Ei niitten ois tarvinu pistää niitä vaatteita päälle.

ANTTI: Mutta huomautuksena siulalaisille, että se ei johtunu teijän rumuudesta ja läskeydestä, vaan kysymys oli yleisestä sosiaalisesta normista pittää vaatteet päällä ihmisten ilmoilla.

JUSSI: Perinteisesti en oo kyllä ite Osmissa noudattanu sitä kovinkaan tarkoin.

LIISA: Siulalla oli myös joku itkupiiri jossain vaiheesa menosa, et meilä oli vissiin aika paljo hauskempaa ku niillä. Ne kokoontu kasaan itkemään. Meilä ei ollu yhtään niin kamalaa ku Siulalla.

ANTTI: Me käveltiin standaari eellä muodostelmassa pitkin Jyväskylää ja laulettiin kauniita lauluja niin ku ”Mandariinimiestä” ja ”Fennistin prokrastinaatiolaulua” ja ”Rapolan laulua” ja ”Vesipoikain marssia” ja ”Akva-

veeraa” ja ”Yhden tähden jallupullon juotuaan” ja…

JUSSI: Mm! Se oli kaunista.

LIISA: Ihan yhtä ylevää ei ollu siinä ku käveli joskus kaheksan, yheksän välillä aamulla yksin standaarin kanssa vastatuuleen takaisin kämpälle nukkumaan, lumihangessa, eksyneenä, kännykästä loppu akku, ei voinu kahtua ennää karttaa…

ANTTI: Sitseillä oli Wesibussi.

Jyväskylä ei ois halunnu, että sitseillä on Wesibussi, mutta…

JUSSI: …tavallaan olivat itse sen sinne järjestäneet.

ANTTI: Ni. Sitsithän tapahtu nii et siin oli niinku turistilaiva, jossa oltiin kyyvissä, ja sielä oli, mikäs se oli, Sane-tours, joka veti turistirysää, ja sitte jos ei totellu sääntöjä nii joutu bussilla tulemaan perässä. Mikäs sen hauskempaa!

JUSSI: Ja mehän tultiin!

ANTTI: Wesibussilla kohti torinrantaa.

LIISA: Joo, se heilu kovasti. Ja siellä soi ”Pillunsyöjä”!

Sumanismi

ANTTI: Totta!

KATRI: Se oli kyllä vähä liian pienellä, ei sitä oikein kuullu. Ehkei se oo niin väliksikään.

LIISA: Me keksittii, vai oliko ne siulalaiset jotka keksi, ää, oli se silti meijän nimmiin. Kokonaan uus laulu, mitä ei ollu kielletty. ”Homolaama”.

JUSSI: Ne yritti kieltää sen silti.

ANTTI: Mm. Niitten mielest tarvi kolme neljäsossaa enemmistö siihen, et voijaan laulaa tää, mutta onneksi puolet riitti.

HELKKIS: Oliko se nyt lopulta demokratiaa vai anarkiaa?

ANTTI: Anarkiaa, mutta onnek– Ei vaan siis, tota… Joo, ei ku mää nyt sotkin mistä puhuttiin. Mä aattelin että puhuttiin sitseistä yleensä, ja mää sotkin anarkian tohon tyranniaan. [tauko] Harrastettiin myös sitseillä vessajonolaulantaa, taukolaulantaa, ylimäärästä laulantaa…

JUSSI: Mutta aika vähä niinkö sitä varsinaista laulantaa.

ANTTI: Joo, kosk ne ei antanu meijän laulaa.

17

LIISA: Siinä lärpäkkeessä oli ihan kauheesti lauluja; se oli varmaan paksuin sitsilärpäke minkä mä oon koskaan nähny, mut me ei kyllä ehitty laulaa puoliakaan.

JUSSI: Joo. Se jotenki toimi huonosti se, et laulettiin monilla eri sanoilla, monilla eri tavoilla samoja lauluja päällekkäin. Se kuulosti kauhialta.

KATRI: Ja jatkopaikan vessassa oli tän verran vettä lattialla. [näyttää noin viiden sentin väliä sormillaan] HELKKIS: Siinä vieressähän oli se bändikämppä, josta kuulu lumiukkomusiikkia sinne vessaan.

KATRI: Eikö ne tullu sinne bileisiinki ne…

LIISA: Ne tyypit jotka harjotteli siellä bändikämpässä.

ANTTI: Joo, tuli. Ne kellä oli soittimia kourassa.

LIISA: Ja yhellä ei ollu, yks oli hukannu avainkorttinsa sen kottiin, niin se ei… se jäi sinne koko yöksi.

ANTTI: Sitseillä sattu vielä jottai.

JUSSI: Ainaki jollekki sattu jotaki sitseillä.

ANTTI: Nii se yks kaatu! Tuoppi törrötti käjesä. Sillä oli, tuo tuoppi meni palasiksi ja semmone tuopin mittanen palanen

18

törrötti…

LIISA: Täytyis huomauttaa et se oli muovituoppi.

JUSSI: Aika, yllättävää kyllä, sitsien alakuvaiheesa.

ANTTI: Joo, ku Siulalla oli käyny vähä olutäksidenttiä, ni sen piti juuva kaikki oluvet vahingosa.

HELKKIS: Hei, oliks se niitten kuski?

ANTTI: Oli. [yleistä naurua] ANTTI: Haa! Sitähän me tehtiin sitseillä! Me harrastettiin suomentamista! Niinko omstart oli alusta, mellansåp oli välisoppa… Öö, mitäs niitä vielä on. Det var det bästa, det bästa vi har hört oli Se oli parasta, parasta mitä mä oon kuullu… Toastmasterit oli paahtoleipämestareita. Mää sain rangaistuksen siitä.

HELKKIS: ”Jatkuva väärinnimittely”.

ANTTI: Mut eihän se ollu väärinnimittelyä, se oli suora suomennos. Suomensin niin taitain kun pystyin. [tauko] Jatkoilla laulettiin vielä enempi.

JUSSI: Vaikka oli luvattu, että sielä

saa olla aamuun asti.

KATRI: Mm. No oli oikeestaan aamu.

JUSSI: No oli luvattu, ett mahdollisesti saa olla yhteentoista asti.

Ainaki mulla oli semmonen käsitys.

ANTTI: Joo, niin luvattiin edellisenä päivänä ja niin luvattiin myös kirjallisesti etukätteen.

KATRI: Ois pitäny istua lattialla ja sanoa että ”En lähe” jonnekki kahteentoista.

ANTTI: Hmm. Mää olin siinä vaiheessa jo hassuissa kasveissa. – Eli siis, tämä ei nyt sisällä mitään laitonta. Hassujen kasvien luona nukkumassa.

LIISA: Et varastanu sieltä yhtään semmosta tainta.

ANTTI: Ei ku mun piti saaha semmonen lahjaksi.

LIISA: Niin, muttet päättäny varastaa, ku ei lahjoja kuulunu.

ANTTI: Een. Mä luulin et mä oisin lähtiessä saanu.

JUSSI: Me sieltä mentiin Iivarin kanssa sillon sinne Juusolle.

HELKKIS: Miä olin siihen aikaan jo itse asiassa tulossa toiseen suuntaan, ja…

LIISA: Sä olit jo heränny?

HELKKIS: Joo joo.

JUSSI: Minä sieltä lähtiessä käärin jonku kalijat sieltä mukkaan, ja sitte kun päädyttiin sinne Juusolle asti, ni selevis, et ne oli sen kalijat. [naurua] LIISA: Mut seuraavana aamuna Jyväskylä kohteli meitä ihan hyvin. Siel oli majoneesikänkkyä sielä ravintolasa.

KATRI: Siinä oli kyllä aika vähän majoneesia.

LIISA: Mutta hyvä yritys silti.

Mää olin siinä vaiheessa jo hassuissa kasveissa.

Sumanismi

KATRI: Sinä aamuna oltiin sitte vähä krapulaisia.

JUSSI: En tiiä. Sillon oli ihan mukavaa.

LIISA: Sillon käytiin Iinan [Luosujärvi] luona.

ANTTI: Iinalla oli mahtavaa.

KATRI: Sillon ei ollu huono olo.

ANTTI: Sitä ennen mää söin ensimmäistä kertaa jäätelöä krapulassa. Se oli hyvä juttu.

KATRI: Minun mielest aika inhottavaa. Ei sitä halua syödä krapulassa.

JUSSI: Eikö se ollu jotenki… tunkkasta.

HELKKIS: Se jäätelö oli tosi vaikee saaha siihen kuppiin, ja kinuskikastikkeen kanssa oli kanssa tosi vaikeeta. Miulla sitä oli siinä jäätelökupissa, käsissä, lattialla ja sitte siellä Raxin salaateissa, siinä haarukkakulhossa sekä lautasliinatelineessä.

JUSSI: Mää sitte lopulta jätin jääte-

lön siihen Raxin pöytään ja tökkäsin siihen sipulirenkaan.

ANTTI: Siulalaiset otti todesta, et se oli jyväskyläläinen herkku.

LIISA: Kotimatkalla me löyvettiin tomikyöstilä.

JUSSI: Totta. Se oli vähä yllättävvää.

[Mikko Memonen ilmaantuu paikalle esittelemään sähäköitä diskotanssiliikkeitä] ANTTI: Sua pitäs näkyä enempi Kaarlessa! Tuo toimis.

HELKKIS: Ja kotimatkalla kuunneltiin Ultra Brata. Kovan väännön jälkeen.

LIISA: Muuten Helkkis ois ajanu meijjät Mikkeliin, ja sitä me ei haluta.

ANTTI: Ja Quiin of Stoun Eitsiä ja Tuulia. [tauko] Jaa… jotaki me vielä kuunneltiin.

KATRI: Ja mie istuin takakontissa.

JUSSI: Mää nukuin ehkä melkein koko matkan.

KATRI: Niin sä nukuit sillon ku tul-

tiinki.

JUSSI: Niin nukuinki.

HELKKIS: Työ nukuitte kaikki jossain vaiheessa, ja se oli niinkö ois ollu viisi lasta takapenkillä.

ANTTI: Sillon me Helkkiksen kans perustettiin pändi.

JUSSI: MUAHAHAHAAA! LIISA: Mä heräsin siinä vaiheessa ku te perustitte bändin!

JUSSI: Mää aattelin niin et te perustitte perhettä!

ANTTI: He he. Voi mikä perhe se oliskaan ollu. [yleistä naurua] KATRI: Kivaa oli. [tauko] Kivointa oli nukkua kotona.

ANTTI: Pom. Katri: Tot-ta.∎

Kuvat: Heidi Niemelä

Mää sitte lopulta jätin jäätelön siihen Raxin pöytään ja tökkäsin siihen sipulirenkaan.

Sumanismi

19

KUMMALLISTEN

kirjojen kerho Ainoa tässä artikkelisarjassa esiteltyjä teoksia yhdistävä piirre on se, että niihin ei ole olemassa yhtä oikeaa lähestymistapaa.

Tove Jansson:

Kuinkas sitten kävikään?

Muumit ovat tehneet meistä moneen suuren vaikutuksen lapsena. Tämän lehden unikyselyssäkin kävi ilmi, että Muumien Mörkö oli vieraillut monien lapsuudenunissa. Muumeissa tuntuu olevan omanlaistaan voimaa, joka vaikuttaa lapsiin. Tämänkertaisen tapaamisemme aiheena on eräs muumikuvakirja, joka oli ensimmäinen tutustumiseni minulle myöhemmin hyvin mieluisiksi osoittautuneisiin Tove Janssonin muumeihin ja tuntui lapsena vielä Muumilaakson tarinoita -animaatiosarjaakin kummallisemmalta.

Lauri Siniluoto Pystyn yleensä hillitsemään alkukantaisen rojunkeräilyviettini jotenkuten (erityisesti opiskelijan tulot helpottavat tätä), mutta pääsiäisen aika tekee tästä aivan äärimmäisen vaikeaa. Syynä on se, että silloin kauppojen hyllyille alkaa taas putkahdella Muumiyllätysmunia, joista on mahdollista kerätä 22 erilaista yllätyshahmoa.

Olemme sisareni kanssa onnistuneet haalimaan hahmoista jo aika kattavan otannan, mutta hyvä tuuri loppuu väistämättä joskus.

Yhtäkkiä muovikapseleista on alkanut pulpahdella ulos pelkkiä Muumipappoja. Uusimman yksi-

20

lön silinteri on vieläpä maalattu niin kömpelösti, että sen päälakea näyttää ympäröivän musta hikipanta. Sellainen tietysti kiukuttaa.

Kaikki Muumi-yllätysmunien hahmot ovat alkuperäisiä Tove Janssonin (1914–2001) keksimiä.

Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että niiden joukossa ei ole Noitaa ja Aliisaa, jotka ovat animaatiosarjan luojien keksintöjä. Hahmojen joukossa on niiden kaikkein tutuimpien lisäksi vähän harvinaisempiakin, kuten Vilijaana, Fredrikson ja jopa Miska, joka ei taida esiintyä kertaakaan edes Muumilaakson tarinoita -animaatiosarjassa. Tämä on melko piristävää kehitystä, kun animaatiosarjan

Sumanismi

hahmokavalkadi on muuten ollut populaarikulttuurissa hyvin pitkälti se kanonisoituneempi. Olisi silti ihan mielenkiintoista tietää, mitä Jansson tuumaisi hahmojensa valtaisasta tuotteistumisesta, josta yllätysmunat eivät välttämättä ole edes edustavin esimerkki. Muumeihin, hyväntuulisen humanismin ja konstailemattoman elämäntavan lipunkantajiin, on käytetty aivan suunnattomat määrät muovia.

Tove Janssonin satavuotisjuhlapäivää vietetään tänä vuonna.

Sen kunniaksi yliopistomme on järjestänyt häntä käsittelevän luentosarjan, johon en harmikseni päässyt osallistumaan, ja Jansso-

nin harvinaisempaakin tuotantoa on julkaistu paljon kauniina uusintapainoksina. Päätin olla ajan hermolla ja ottaa tämänkertaista artikkelia varten luettavakseni jonkin Janssonin kirjallisen tuotoksen. En kuitenkaan miellä Janssonin muumimaailmaa mitenkään erityisen kummalliseksi, vaikka en (aina) käytäkään kummallista halventavassa merkityksessä.

Muumikirjoissa asiat kerrotaan toki räiskyvän fantastisen realismin keinoin, mutta kertomusten henki on pohjimmiltaan inhimillinen ja hyvässä mielessä arkinen.

Löytääkseni Janssonin tuotantoon tarpeeksi kummallisen näkökulman jouduin vaihtamaan perspektiivini takaisin sammakkoon ja perehtymään niihin siten kuin löysin ne alun perin.

Ala-asteella lukudiplomia varten lukemani Kuinkas sitten kävikään? Kirja Mymmelistä ja Pikku Myystä (Hur gick det sen?

Boken om Mymlan, Mumintrollet och Lilla My, 1952) -kuvakirja oli minun ensikummastumiseni Janssonin muumien parissa. Muumilaakson tarinoihin tottuneelle kakkosluokkalaiselle se oli jotain aivan muuta. (Myöhemmin löysin sitten muumiromaanit ja ennen kaikkea muumisarjakuvat, jotka olivat sitä vielä enemmän.) En ole tarttunut tuohon teokseen sen koommin, joten ajattelin vihdoin verestää muistiani, josko vaikka sattuisin tavoittamaan jonkinlaisen takavasaman muinaisesta hämillisyydestäni.

Hannes Korpi-Anttilan kääntämä Kuinkas sitten kävikään? on ensimmäinen suomen kielelle käännetty muumikirja. Lapsena muistan hämmentyneeni omituista Hommulia ja Vilivinkkaa – nehän ovat aivan samannäköisiä kuin Hemuli ja Vilijonkka, mutta vain eri nimillä. Nimien poikkeavuus tutusta johtuu siitä, että

nimiä Hemuli ja Vilijonkka ei ollut vielä keksitty. Muilta osin KorpiAnttilan keksimä hahmonnimistö on säilynyt uudemmissakin suomennoksissa, tosin Louskaa on toisinaan nimitetty myös Kampsuksi.

En ole törmännyt moneenkaan lasten kuvakirjaan, jossa käytettäisiin teoksen muille sivuille antavia kurkistusaukkoja. Kuinkas sitten kävikään? hyödyntää niitä varsin luovasti ja omaperäisesti, ja niillä on olennainen merkitys kirjan tunnelman kannalta.

Aukoista häämöttävät hahmot enteilevät seuraavan sivun tapahtumia, mutta toisinaan niistä näkee myös edelliselle sivulle.

Erityisesti Pikku Myyn etsintä ja hattivattien kotipuun läpileikkaus hyödyntävät tätä jännittävällä tavalla. Tummasävyiset ja vinksottavaperspektiiviset kuvat sekä kullekin aukeamalle käsin kaunolla kirjoitetut lyhyet riimittelyt tekevät teoksen yleisilmeestä varsin mieleenpainuvan. Se muistuttaa hieman ahdistavaa unta.

Ahdistus ja pelko ovatkin lähes kautta linjan toistuvia teemoja muumikirjoissa. Kuinkas sitten kävikään? -kirjan alussa Muumipeikko säntää maidonhakumatkalla yksin hämärässä metsässä, jossa monet hieman pelokkaan oloiset mutta yhtä kaikki salaperäiset silmäparit tuijottavat häntä.

Tärkeintä olisi päästä Mamman luo. Harhaillessaan aukeamalta toiselle Muumipeikko tapaa useita aikuisia hahmoja, jotka ovat jättiläismäisiä ja etäisiä. Kaikki touhuavat jotain omasta mielestään tärkeää, eikä heistä ole lapsille apua. Hahmojen tutut luonteenpiirteet näkyvät tässäkin kirjassa: Hommuli on hieman hysteerinen järjestelijä, jonka imurointi on niin kaoottista hosellusta, että Muumipeikko ja Mymmeli päätyvät imurin säiliöön, ja Vilivinkka on

Sumanismi

pelokas ja kireä kuin vieteri.

Toiseksi viimeisellä aukeamalla on kaikkien synkkien pilvien, salamoiden ja keljujen aikuisten vastapainoksi suuri, tyyni ja turvallinen Mamma. Mamman pään yllä hehkuu aurinko kuin sädekehänä, ja hänen olemuksensa on muutenkin jumalanäiti-ikoneja muistuttava. Muumipeikko tuo kotiin mukanaan maitopänikän, mutta maito on hapannut ukkosella. Onneksi Mammalla on ratkaisu tähänkin ongelmaan: tästedes juodaan mehua.

Näin aikuisena tätä kirjaa lukee ja katselee aivan eri tavoin.

Myönnän, että se on yhä tavallaan kummallinen, mutta ei samassa mielessä kuin lapsena. Silloin se oli hieman pelottava seikkailu, nykyään se on salaperäisyydessään kiehtova kokemus, joka herättää ajatuksia ja kysymyksiä.

Siinä tulevat hyvin esiin Janssonin visuaalinen nokkeluus ja ihmisläheinen viisauden rakkaus.∎

21

Me kaikki täällä olemme

järjiltämme

– Simanismin unikyselyn antia Simanismi tunkeutui jälleen sumalaisten sänkykamariin, mutta tällä kertaa emme udelleet niinkään sitä, mitä kenenkin haarojen välissä tapahtuu, vaan kyselimme unista. Kyselyyn kävi vastaamassa 18 sumalaista, joten unikertomuksia saatiin mukava liuta.

Kun on nukkumaanmenon aika Vastaajista kolme nukkui yössä terveysviranomaisten suosittelemat keskimääriäiset 9–10 tuntia.

Yhdellätoista vastaajalla eli reippaasti yli puolella aika oli 6–8 tuntia, ja neljällä vastaajalla unensaanti vaihteli todella paljon.

Unensaanti ei aina vaadi erityistä yrittämistä, mutta esimerkiksi stressaantuneena tai rakastuneena se voi olla kovan vaivan takana. Sumalaisilla ei ollut liiemmälti erityisiä unensaantirituaaleja, mutta ainakin hiljaisuus, valottomuus ja sopiva lämpötila olivat tärkeitä.

Nukkumaan menen yhdeksän ja yhdentoista välillä. Yleensä nukahdan helposti. Tavallisesti herään

kahdeksan maissa ja kahdeksan luennolle vähän kuuden jälkeen.

Nukun unisukat jalassa, koska jalkojani palelee helposti. Kaupungissa ei ole koskaan pimeää, joten joudun myös (pakon sanelemana) käyttämään silmälappua nukkuessani.

Nukkumaanmenoaika riippuu aika paljon seuraavan päivän aikatauluista: jos on aamuluento, pyrin menemään aikaisemmin petiin, jos taas luennot alkavat vasta keskipäivällä suon itselleni vähän vapauksia.

Toisinaan nukahdan helposti, toisinaan se on vaikeampaa. Vanhempani nukahtavat yleensä kuin napin painalluksesta sänkyyn kömpiessään ja olen biologialle vähän katkera, ettei tämä hieno ominaisuus ole voinut periytyä minulle.

Nukahdan suht helposti suurimman osan ajasta, mutta kerran tai pari viikossa joudun odottelemaan unta pitempään. Stressi vaikuttaa minulla ensimmäisenä nukahtamiseen ja yleensäkin unen laatuun: alkuyö menee sängyssä pyöriessä, ja kun lopulta nukahdan, herään taas aamuyöstä valvomaan pariksi tunniksi. Useimmiten menen nukkumaan klo 22–24 ja herään klo 7.30–9.30.

Nukahdan joskus heti sänkyyn mentyäni, mutta jos unirytmi on päin sitä itteään, voi nukahtamiseen mennä 3–5 tuntiakin.

Yleensä menen nukkumaan arkena ennen 12. Tai siis menen sänkyyn köllimään, pelaamaan paskoja älypuhelinpelejä ja lukemaan. Viikonloppuisin menee poikkeuksetta yli puolen yön. Herääminen vaihte-

Piirros: John Tenniel (tekijänoikeudet rauenneet)

22

Sumanismi

lee päivän mukaan. Jos herätyskello ei soi, niin kello on todennnäköisesti yli puolen päivän ennenkuin nousen ylös.

Yleensä nukahdan tosi helposti.

Joskus, jos olen stressaantunut tai muuten vain ihastunut tai kummissani, en saa heti unta. Menen 23–24 aikaan nukkumaan ja joudun aina heräämään liian aikaisin (7–9 aikaan). Ei yleensä oo rituaaleja.

Jos en meinaa saada unta, laitan silmälaput ja tarvittaessa korvatulpat, niin sitä on ihan väkisilläkin jo unessa.

Menen yleensä nukkumaan joskus yhdentoista ja yhden välillä.

Nukahdan helposti, mutta vasta sen jälkeen, kun olen ensin räplännyt kännykkää muutaman tunnin enkä jaksa enää pitää silmiä auki.

Jos mulla ei oo herätystä, nukun yleensä pitkään ja herään joskus kymmenen ja kahdentoista välillä.

Jos mulla on herätys, ihan sama mihin aikaan, torkutan kelloa vähintään vartin ajan. Joskus unohdan torkuttaa, vaikka aionkin tehdä niin, ja nukun onnellisesti pommiin luennolta. En siis todellakaan ole aamuihminen.

Mulla on sellainen iltarituaali, että mun pitää aina tarkistaa, että onko mun seuraamiin ficceihin tullut uusia lukuja. Ja jos mulla on kesken ficci, joka on jo valmis, luen sitä pari lukua eteenpäin. Sitten luen Ilta-Sanomista kaikki mielenkiintoiset jutut, tarkistan muutaman blogin uusien päivityksien varalta, vilkaisen muutaman foorumin ja samalla selaan Twitteriä ja Facebookia.

Uskon että saisin unta paremmin, jos en venyttäisi

nukkumaanmenoa värkkäämällä koneella, viestittelemällä yms. tekemisellä. Menen nukkumaan aikaisintaan klo 11–12.

Musiikin kuuntelu nukkumaan mennessä saa yleensä mielen rauhoittumaan. Tyylillä ja esittäjällä ei merkitystä kunhan se on sillä hetkellä mieleistä.

Nukahdan kumppanini vieressä useimmiten helposti ja nopeasti, kun taas yksin asuessani saattoi kestää tuntikausia, että uni tuli.

Unirytmini on aina vinksallaan ja työn alla. Tällä hetkellä yritän saada mentyä nukkumaan saman vuorokauden puolella, jonka aikana olen herännytkin. Useimmiten käy kuitenkin niin, että alan harkita nukkumaan menoa yhden aikoihin.

Nukahdan joka ilta erittäin helposti, koska nukun liian vähän ja olen iltaisin hyvin väsynyt.

Menen yleensä liian myöhään nukkumaan joko siksi, että illaksi on kasaantunut kouluhommia, joiden pitää olla tehtynä seuraavaksi päiväksi, tai sitten unohdun iltamyöhällä seikkailemaan nettiin ja menetän ajantajuni. Tavallisesti menen nukkumaan joskus kahdentoista ja kahden välillä. Viikonloppuisin saatan mennä myöhemminkin, mutta kuitenkin vii-

meistään neljän aikoihin. Joskus arki-iltoina onnistun menemään nukkumaan jo ennen kahtatoista, jos tiedän, että seuraavana aamuna täytyy herätä aikaisin. Mutta en edes muista, milloin viimeksi olisin ollut nukkumassa ennen yhtätoista.

Heräämisaika vaihtelee kuudesta kymmeneen seuraavan päivän ohjelmasta riippuen. Herään kuudelta niinä päivinä, joina koulu alkaa kahdeksalta, ja kahdeksalta silloin, kun koulu alkaa kymmeneltä tai myöhemmin. Viikonloppuisin ja vapaapäivisin laitan kellon soimaan kymmeneksi. Jos nukkuisin pidempään, päivä menisi pilalle, kun se jäisi niin lyhyeksi. Nukun öisin siis tavallisesti 4–8 tuntia.

Joskus viikonloppuisin saatan nukkua pidempäänkin, jos on paljon univelkaa ja maltan mennä nukkumaan jo kahdentoista aikoihin.

Vastaavasti joskus arkiöisin nukkuminen saattaa jäädä kahteen tuntiin, jos tekemättömiä koulutehtäviä on paljon. Ihanteellinen unen määrä minulle olisi noin 8–9 tuntia yössä (seitsemänkin olisi jo ihan hyvä), mutta se ei toteudu kovin usein. Olen jo pitkään yrittänyt lisätä yöunieni pituutta, mutta päivät ovat niin lyhyitä, etten kaikkia hommia ehtisi tehdä, ellen ottaisi niihin lisää aikaa nukkumisen kustannuksella.

En nukahda yleensä sillä tavalla super helposti. Nykyään tosin treenaan aika paljon, joten unikin tulee selkeästi helpommin. Unirytmini tosin on vähän heikohko, koska olen tottunut nykyisin menemään nukkumaan jossain yhdentoista jälkeen... Yleensä pistän tieto-

Jos uni ei meinaa tulla, vaihdan lukemistoni VISKiin, ja kyllä parin pykälän jälkeen heti alkaa unettaa!!!

Sumanismi

23

Unista yleisesti

koneen kiinni ja menen sänkyyn lukemaan jotain. Jos uni ei meinaa tulla, vaihdan lukemistoni VISKiin, ja kyllä parin pykälän jälkeen heti alkaa unettaa!!!

Menen yleensä nukkumaan jo ennen kahtatoista, koska en osaa valvoa myöhään. Toisin sanoen olen siis aamuvirkku. En ole rituaali-ihmisiä, mutta pyrin yleensä tekemään jotain rentouttavaa ja tyhjentämään mieleni ennen kuin edes yritän nukkumista. Nukahdan yleensä helposti, mutta saadakseni unen päästä kiinni, on huoneessa oltava pilkkopimeää. Sen tähden kärsin toisinaan uniongelmista, etenkin kesäisin.

Unien muistaminen Kymmenen vastaajaa muisti unensa usein vielä heräämisen jälkeen. Seitsemän vastaajaa muisti ne vain harvakseltaan, ja yhdellä vastaajalla unet muistuivat mieleen ani harvoin.

Unien muistamista voi harjaannuttaa pitämällä unipäiväkirjaa. Useimmat vastaajat eivät kirjoittaneet uniaan ylös vakituisesti, mutta moni halusi tallentaa mielenkiintoisimmat unensa paperille.

Olen pitänyt unipäiväkirjaa

24

Kirjallisuusterapian kurssilla. Ei ollut minun juttuni, mutta ihan vänkää oli kokeilla.

Joskus ihan vähän. Ahistavaahan se on. Ja hyvin epäkiinnostavaa.

En ole pitänyt unipäiväkirjaa, mutta olen kirjoittanut mielenkiintoisimmat uneni ylös. Toisinaan nämä unet ovat paisuneet monikymmensivuisiksi tarinoiksi.

Pidin unipäiväkirjaa joskus lukiossa, ja satunnaisesti olen kirjannut unia myös päiväkirjaani (jota ylipäätään päivitän harvakseltaan). Unien yksityiskohdat muistaa huomattavasti kirkkaammin, kun niitä alkaa rustata ylös heti herättyään, mutta useimmiten tahdonvoima ei kuitenkaan riitä.

Olen kyllä muuten kirjoittanut uniani ylös. Se on hauskaa. Unet jäävät paljon paremmin mieleen silloin.

Yritin joskus, mutta aloin selostaa uniani liian yksityiskohtaisesti, ja siitä meni nopeasti maku. Muistan uneni usein tarkasti ja kiinnitän huomiota erilaisiin yksityiskohtiin ja epäloogisuuksiin.

En ole koskaan pitänyt unipäiväkirjaa, mutta minulla on ollut lapsesta asti tapana kirjoittaa unet ylös aina kun muistan ne hyvin.

Sumanismi

Osa ihmisistä näkee unensa tiettävästi mustavalkoisina, mutta ainakin vastaajilla unet näkyvät pääasiassa värillisinä: heistä kaikkiaan kuudentoista pään sisällä on väriteevee. Kaksi vastaajaa ei osannut sanoa, näkeekö unensa värillisinä vai mustavalkoisina.

Vastaajat saivat kertoa, millaisia heidän unensa tavallisesti ovat.

Monella ne olivat menneiden päivien tapahtumien kelailua, mutta riehakkaammatkaan unet eivät ole sumalaisille vieraita.

Uneni ovat todella vaihtelevanlaisia. Yleensä olen niissä lapsuudenkodissani, mutta toisinaan näen myös unia eri kaupungeista (jostain syystä erityisesti Helsingistä). Jotkut unet ovat vaikeasti hallittavissa, mutta yleensä pystyn muuttamaan unessa ne tapahtumat ja elementit, joista en pidä.

Muutamia kertoja olen nähnyt selkouniakin, ja päättänyt niissä esimerkiksi lähteä lentämään. Saatan myös jatkaa samaa unta, vaikka käyn välissä yöllä juomassa tai vessassa.

Riippuu vähän siitä, missä vaiheessa unisykliä herään. REMvaiheessa unet on aika irrationaalisia, kun aivot testailee harvemmin käytettyjä hermoyhteyksiä päässä.

Meniköhän tämä nyt oikein?

Vastikään tapahtuneet asiat tai mielessäni pyörivät ajatukset tulevat usein uniini jossain muodossa.

Jotkut itselle kipeät ja hankalat asiat saattavat ilmaantua uniin todella usein, ja huomaankin päässeeni henkisesti irti jostain, kun en enää näe siitä unta. Näiden lisäksi on tietysti myös paljon sellaisia unia, jotka eivät tunnut liittyvän mihinkään, vaikka en tiedä, ovatko sellaiset unet edes mahdollisia.

Uneni kestävät yleensä pitkään, ja niissä tapahtuu paljon ja outoja

asioita.

Uneni teemat löytyvät yleensä viime viikkojen tapahtumista ja mietinnän alla olleista asioista.

Aika usein myös lempisarjani maisemat tunkevat uniini. Tämä on aika huono homma, jos lempparisarja sattuu tällä hetkellä olemaan Walking Dead... Painajaisia näen about kerran viikossa ja niissä vaihtelee 3–4 erilaista aihetta.

Kauheaa, kun tietää aina millaista painajaista näkee luultavasti seuraavaksi.

Ne unet jotka muistan, ovat usein sellaisia, joissa tipun jostakin korkealta (esim. keinusta täydestä vauhdista, kielekkeeltä pilvien läpi tms.) ja herään aina siihen kun mätkähdän maahan. Toinen toistuva uni on sellainen, jossa minua jahdataan takaa.

Sikäli kuin uniani muistan, ne ovat melkoista sekasotkua ja usein surrealistisuudessaan jopa hieman ahdistavia. Varsinaisia painajaisia näen silti harvoin.

Olen tietty unieni keskipisteenä. Usein olen jonkinlaisen seikkailutyyppisen päähenkilö. Olen unissani rohkeampi kuin todellisuudessa. Jonkinlaista kauhu- ja trillerikuvastoa on unissani myös melko usein, mutta toisinaan unet kertovat arkielämästä ilman yliluonnollisuuksia tai sen kummempaa jännitystä.

Yleensä niissä on juoni, joka kuitenkin hyppelee aika paljon tilanteesta toiseen. Usein niissä on mukana kavereitani, luokkakavereitani ja opettajiani (sekä entisiä että nykyisiä), ihmisiä harrastuspiireistäni, muita tuttuja sekä fiktiivisiä hahmoja. Ne ovat varsin seikkailupitoisia, tai ainakin niissä tapahtuu paljon. Yksi toistuva asia on esimerkiksi se, että putoan jostakin. Useamman kerran olen myös voinut tehdä sellaisia superpitkiä videopeleistä tuttuja loikkia (kerran olin lukioni pitkän matikan

opettajan takapihalla, en muista miksi, mutta kun hän tuli paikalle, loikkasin äkkiä lyhtypylvään päälle ja luikin pakoon) ja/tai lentää.

Muutamaa toistuvaa elementtiä lukuun ottamatta unissani ei ole mitään tiettyä kaavaa. Silloin tällöin näen unia, jotka jatkuvat useana yönä.

Yhdessä unijatkumossa minun piti viedä paketti, jonka sisältöä en tiennyt, jonnekin taloon rannalle. Minun piti kulkea ison ja vaarallisen suurkaupungin läpi.

En osaa sanoa, miksi kaupunki tuntui vaaralliselta (sen lisäksi, että meinasin koko ajan jäädä bussin tai ratikan alle). Siellä sitten juoksentelin erään ystäväni kanssa ja monen yön matkaamisen jälkeen pääsin rannalle, jossa pysähdyin lasten leikkikentälle joksikin aikaa ja sitten jatkoin matkaa kohti sitä taloa. Harmi kyllä en ikinä palannut tähän tilanteeeseen, eli en vieläkään tiedä, mitä olin toimittamassa ja kenelle.

Yleensä uneni ovat todellisia, kaikista henkilöistä ja paikoista ei tietenkään tarkkaan tiedä eikä kasvoja näe, mutta ei siellä unimaailmassa mitään yliluonnollista ole.

Unissani seikkaillaan silloin tällöin, mutta useammin niissä on ihmissuhdesekoilua. Mieleenpainuvimmat uneni ovat yleensä jollain lailla häröjä.

Näen unta yleensä lähitulevaisuuden tapahtumista. Valmistaudun niihin käymällä pahimpia uhkakuvia päässäni läpi. :D Uneni ovat enimmäkseen realistisia, jos unia nyt ylipäätään voi

realistisiksi kuvata. Tai ainakin uneni ovat sen verran todenmukaisia ja ihmiselämään sidottuja, ettei niissä mitään aivan päätöntä tapahdu. En muista, että olisin koskaan nähnyt unta esimerkiksi lentävistä vaaleanpunaisista kilpikonnista.

Tyypillisimmin olen itse unieni päähenkilö ja olen erilaisissa tilanteissa ja paikoissa muiden ihmisten kanssa.

Liikun unissa useammin kuin olen paikoillani, enimmäkseen jahdattuna, seikkaillen ja ympäristöä tutkien tai muuten vain matkaillen. Aika harvoin puhun unissa kenenkään kanssa, ja sitten jos puhun, en herättyäni yleensä muista enää sanoja, puheenaiheet vain. Parhaiten ja selkeimmin muistan unistani paikat, joissa käyn. Lisäksi näen aika ajoin sellaista toistuvaa unta, että olen jossakin alasti. Joskus häpeän alastomuuttani, joskus taas en. Viimeksi näin tällaisen unen pari viikkoa sitten. Sillä kerralla olin alasti yliopistossa ja minulla oli alle puoli tuntia aikaa käydä suihkussa oranssien naulakoitten luona olevassa vessassa, kuivata hiukset ja hankkia itselleni vaatteet ennen kuin piti mennä luennolle.

Jos satun muistamaan uneni, ne ovat yleensä erittäin tylsiä (istun luennolla, haen aamun lehden tms.). Näen (surullisen) harvoin unia, joissa on selkeä, seikkailullinen juoni, ja jos satun olemaan kipeä, näen paljon sekavia ja painajaismaisia unia.

Usein huomaan (aika myöhään) että osallistun kilpailuun ison porukan kanssa.

Aika harvoin puhun unissa kenenkään kanssa, ja sitten jos puhun, en herättyäni yleensä muista enää sanoja, puheenaiheet vain.

Sumanismi

25

siihen, etten kykene liikkumaan tai huutamaan, vaikka kauheita asioita tapahtuu ympärilläni. Muita painajaisteni elementtejä ovat kyvyttömyys saada valot päälle, mahdottomuus juosta pakoon ja epäonnistuminen yrittäessäni soittaa hätänumeroon.

Parhaiten muistan varusmiespalveluun liittyvät painajaiset, joissa tehtävät lisääntyvät ja aika niiden suorittamiseen vähenee koko ajan.

Yleensä unesta tekee ahdistavan tunnelma, ei niinkään tapahtumat. Elektroniikka ei esimerkiksi kovin usein toimi unessa, se ärsyttää! Yleensä se onkin juuri sitä, että yrittää tehdä jotain unessa eikä kädet ja muut raajat vain toimi yhtä hyvin kuin valveilla.

Painajaisessani minulla on usein kova kiire jonnekin, mutta jostain syystä en millään pääse lähtemään liikkeelle tai tielleni tulee koko ajan esteitä. Näen myös paljon painajaisia, joissa pakenen jotakin pelottavaa ihmistä. Hän on koko ajan aivan kintereilläni, mutta ei yleensä koskaan saavuta minua. Joskus uneksin olevani hyvin korkealla, sellaisessa paikassa, josta voin pudota, ja yleensä unessa minulle tapahtuukin jotain, että joudun aivan reunalle ja meinaan tipahtaa.

Olen huoneessa jossa on vettä lattialla. Huoneen katto alkaa laskeutua hitaasti. Joudun lopulta ryömimään ulos. Kiipeän portaita pitkin jonnekin. Usein kyseessä ovat koulun portaat. Askelmia puuttuu välistä, ensin pari, lopussa kymmeniä. En tiedä miksi, mutta ylöspäin on vaan päästävä. Lopulta tipun

portaiden välistä ja herään. Peruspainajainen silloin kun on lähdössä jonnekin suunnitellulle reissulle on sellainen, että aika vaan loppuu kesken. Herään esim. tunti ennen junan/lennon lähtöä ja alan pakkaamaan tai huomaan bussissa, että matkalippu unohtui kotiin.

Stressaan vissiin vähän liikaa mun reissuista...

Todella usein niissä yritetään kovasti ehtiä johonkin.

Esimerkiksi töistä myöhästyminen alkaa yhtäkkiä vaikuttaa maailmanlopulta, ja sinne on päästävä konstilla millä hyvänsä: autolla, mopolla, polkupyörällä, juosten tai hirvellä ratsastaen (kyllä, senkin olen tehnyt).

Painajaisista on vaikea sanoa mitään, sillä en oikeastaan enää näe niitä. Joku voisi kyllä kokea jotkin unistani pahoiksikin painajaisiksi, mutta itse koen ne pikemminkin kuin kiinnostaviksi leffoiksi.

Näen painajaisia todella harvoin. Yleensä ”painajaiseni” ovat vain sellaisia turhauttavia hetkiä, jolloin jään johonkin tilanteeseen jumiin, eikä juoni etene mihinkään suuntaan. Esimerkiksi monta kertaa olen jäänyt jumiin kauppaan, jossa olen pyörinyt ikuisuuden valitsemassa karkkia, enkä ikinä saa päätöstä tehtyä, vaikka pitäisi jo lähteä. Yleensä mua ootetaan ja hoputetaan, mutta en vaan pääse lähtemään. Ylensä herään tällaisten tilanteiden jälkeen. Tällä hetkellä mulle tulee mieleen vaan yks kunnollinen painajainen, jonka oon nähny. Olin jossaki kauppakeskuksessa ja siellä oli Doctor Who -sarjasta tuttuja weeping angeleita (maailman kilteimpiä sarjamurhaajia: kun niitä katsoo, ne

Olen huoneessa jossa on vettä lattialla. Huoneen katto alkaa laskeutua hitaasti.

Yleensä niissä on tuttuja ihmisiä, jotka selittävät minulle aivan eriskummallisia asioita.

Painavia unia Kolme vastaajaa näkee painajaisia vain kerran tai pari vuodessa.

Kuusi vastaajaa näkee painajaisia muutaman kerran vuodessa ja toiset kuusi kerran tai pari kuukaudessa. Kolme vastaajaa näkee niitä peräti melkein kerran viikossa.

Mainitseekohan kukaan Muumien Mörön? Katsotaan.

Tavallisimmat painajaiseni ovat sellaisia, joissa unessa herään ja tapahtuu outoja ja pelottavia asioita. Pelottavuus tulee siitä, että luulen oikeasti olevani hereillä. Saatan siis unessa herätä vuoteestani aivan kuten oikeastikin heräisin, mutten tiedä edelleen nukkuvani. Tällöin pienetkin epäjohdonmukaisuudet tuntuvat pelottavilta. Yleensä pelot liittyvät omaan avuttomuuteeni, esimerkiksi

26

Sumanismi

eivät voi liikkua ja näyttävät aivan tavallisilta enkelipatsailta, joita on hautuumailla esim. Isossa-Britanniassa, mutta kun räpäyttää silmiään tai katsoo muualle, ne liikkuvat salamannopeasti ja yhdellä kosketuksella vievät uhrinsa menneisyyteen, jolloin uhri voi elää elämänsä loppuun toisessa ajassa ja paikassa ja enkeli itse saa tästä siirrosta ravintoa. Kilttiä, eikö?) Unessa mulla oli mukana sellanen tiimi, joka taisteli näitä enkeleitä vastaan. Siinä oli mun äitin työkaveri, joku vanha mies ja yksi ärsyttävä naishahmo Emmerdale-sarjasta.

Noita enkeleitä vastaan on kuitenki melko mahdotonta taistella, koska niitä pitää katsoa koko ajan, eikä niitä silloin voi tappaa, koska ne ovat kiveä. Sanomattakin lienee selvää, että se oli aika pelottava uni, kun tuolloin olin vieläki vähän traumatisoitunut siitä jaksosta, jossa nuo enkelit olivat.

En onneksi muista. Tyypillinen painajaiseni olisi havaita hiippari talon lähettyviltä ja tietenkin ovien lukkoon saaminen olisi mahdotonta.. en mieti enempää, en halua päiväpainajaisia.

En aina näe varsinaisia painajaisia, mutta tietyissä unissani saattaa olla hyvin painostava tunnelma, ja niistä on inhottavaa herätä. Joskus näin toistuvasti unta, jossa ampiainen lensi korvani sisälle enkä saanut sitä pois.

Heräsin aina hikisenä siihen, että yritin haroa pörisevää ötökkää, ja olin yhä kuulevinani surinaa.

Yleensä jatkoin uniani peitto pään yli vedettynä, etteivät ötökät varmasti enää häiritsisi. Lapsena näin painajaisia useammin kuin nykyään, ja yleensä niissä oli Muumien Mörkö. Mörkö ei välttämättä edes koskenut minuun, mutta sen läsnäolo teki koko unesta pelottavan.

(Siitäkin huolimatta, että yhdessä unessa Möröllä oli lappuhaalarit ja iso olkihattu.)

Painajaisissani on yleensä joku ihminen, joka haluaa minulle ja joskus myös mukanani liikkuvalle kaverille jotain pahaa. Usein tämä pahaa tahtova henkilö jahtaa meitä, ja meidän täytyy paeta henkemme edestä. Useimmiten pääsemme kuitenkin lopulta karkuun.

Viimeisimmän painajaisen näin noin kuukausi sitten. Tosin siinä kukaan ei jahdannut minua takaa, vaan joku mies osoitti minua jollakin metsästyskiväärin näköisellä aseella. Aluksi en uskonut hetkeäkään, että hän ampuisi minua.

Mutta hyvin nopeasti, yhdessä pikku hetkessä, hän latasi aseen ja laukaisi minua päin. Tajusin pamauksen ja heti sen jälkeen huomasin, että olin hengissä ja luoti oli vain hipaissut korvaani. En ehtinyt alkaa tyrehdyttämään verenvuotoa, kun tajusin, että mies oli jälleen kohottanut aseen osoittamaan minua ja aikoi ampua uudestaan.

Huusin lähistöllä olevan kaverini nimeä niin lujaa kuin pystyin.

Kaverini, olkoon nyt vaikka Liisa, tuli heti juosten paikalle ja miehen nähtyään hyökkäsi tämän kimppuun epäröimättä. Mies kaatui ja jäi liikkumattomana maahan makaamaan. Minä rupesin miettimään, oliko mies loukkaantunut ja pitäisikö häntä auttaa. Maassa ei kuitenkaan enää maannut kukaan mies vaan toinen kaverini, vaikka Maija. Halusin auttaa häntä, vaikka hän olikin yrittänyt ampua minua. Yritin huutaa Liisalle, että

Sumanismi

meidän täytyy viedä Maija sairaalaan, mutta Liisa ei tehnyt mitään, hän ei tuntunut edes kuulevan minua. Sitten tajusin, ettei ole ihmekään, ettei Liisa kuule, kun minulta ei lähde ollenkaan ääntä.

Yritin epätoivoisesti huutaa vielä monta kertaa uudestaan, mutta en saanut minkäänlaista ääntä aikaiseksi. Lopulta heräsin. Herättyäni tajusin, että olin oikeasti yrittänyt huutaa unissani, mutta en ollut pystynyt, kun olin purrut hampaitani yhteen liian kovaa.

Ne vähät painajaiset, joita nukkuessani näen, ovat yleensä perua tosielämän stressaavista tilanteista. Toisinaan painajaiseni liittyvät myös kuolemaan: tällöin läheisilleni käy usein huonosti, mutta toisinaan saatan nähdä myös painajaisia, joissa kuolen itse.

Painajaiset ovat kuitenkin kaikista näkemistäni unista harvinaisimpia.

Joku yrittää tappaa minua.

Usein piilotan isossa rakennuksessa, mutta tappaja aina löytää minut.

En osaa oikein selittää, ne voivat sinänsä olla aivan arkipäiväisiäkin aiheiltaan, mutta kun niistä herää, on sellainen todella ahdistunut olo.

Iltaisin lasten nukkuessa Tässäkin osiossa voi olla tilausta Muumien Mörölle. Vastaajat kertoivat unista, jotka he ovat näh-

27

neet lapsina ja jotka ovat syystä tai toisesta jääneet mieleen.

Muistan lapsena nähneeni unen, jossa jokainen perheeni jäsen meni yksi kerrallaan olohuoneeseen ja palasi sieltä haamuna takaisin. Tämän unen olen nähnyt pari kertaa myöhemminkin.

Muistan unen, jossa alaasteemme liikuntasalissa pystyi lentämään. Siellä ilmassa saattoi tehdä syöksyjä ja taas välillä laskeutua lattialle lepäämään.

Yhdessä Muumi-jaksossa Muumipeikko näkee painajaista möröstä. Näin sitten lapsena tästä inspiroituneen unen, olin vain itse siinä Muumipeikon paikalla. Vieläkin ahdistaa moinen painajaisten matkiminen.

Painajaiset on jäänyt mieleen.

Lapsuudenajan painajaisissa iskälle ja äitille tapahtui jotain kamalaa.

Vieläkin puistattaa ne unet.

En muista itse unta, mutta ollessani kuuden vanha ja perheemme vasta muutettua omakotitaloon olin yöllä lähtenyt kävelemään unissani. Äiti pysäytti minut keittiön oviaukon kohdalla ja kysyi, että mitä minä olen tekemässä.

Olin kuulemma vastannut, että: ”Etin oviaukkoo.” Itse en muista tästä mitään, mutta äitiä tämä on naurattanut pitkään.

On, hirvipainajaiset toistu aina.

Hirvethän osasi aukasta ulkooven tai hypätä keittiön ikkunasta sisään. Joskus ne oli kattomassa ku naapurin juoppo vangitsi mut kaivoon.

Muumien Mörkö teki minuun (kuten käsittääkseni melko moneen muuhunkin) melkoisen vaikutuksen pienenä, joten tokihan se sitten tunki uniinkin. Usein se vain jökötti pimeässä eteisessä hammasrivi kiiluen ja hiiskahtamatta. Luikin sen ohi turvaan vanhempieni makuuhuoneeseen. Toinen lapsuudenaikaisissa unissani esiintyvä lastenkulttuurin hahmo oli Pupu Tupuna, jonka koin lapsena aina jotenkin selittämättömällä tavalla irvokkaaksi. Kun taivaalle ilmestyi Pupu Tupuna -hologrammi, saattoi jo arvata, että jotain ikävää tulisi tapahtumaan.

Muumien Mörkö on ollut usein unissani pienempänä. Yksi uni, jonka voisi luokitella painajaiseksi on myös toistunut suunnilleen eskarija/tai alakouluikäisenä, mutta enää en muista sitä kovin tarkasti.

Ahdistava ilmapiiri on parhaiten muistissani siitä unesta, mutta taisi siinä olla joku muurahaisten hyökkäys tai vastaava.

Kerran varmaan ala-asteella olles-

Hirvethän osasi aukasta ulko-oven tai hypätä keittiön ikkunasta sisään.

28

Sumanismi

sani näin unta, että ajoin avoautolla, jota ei saanut pysäytettyä, koulussani (tai aiemmassa koulussani, en muista tarkalleen) sisällä.

Se ei ollut kovin paha uni, muttei oikein hyväkään. Jostain syystä se on silti jäänyt mieleen. Toki myös fanituskohteisiin liittyviä unia on jäänyt mieleen, vaikka niiden näkemisestä olisikin kauan.

Näin kerran jatkotarinapainajaisen: pakenin kotikulmillani ihmisiä jotka olivat jostakin syystä pahiksia. Kun unen lopussa onnistuin luikkimaan kotiin, pahisten johtaja viininpunaisessa paidassa selkäni takana toteaa etten voi päästä pakoon ja uni loppuu.

Myöhemmin näin unta, jossa olin kotonani, ja sama mies on yhtäkkiä siellä. Hän toteaa: ”mitä minä sanoin, et pääse pakoon”. Huhhuh.

Silloin pelotti Ensimmäinen muistamani uni on painajainen. Unessani oli vuorten ympäröimä laakso, joka oli vaarassa peittyä laavaan. Juoksin lempinukkeni kainalossani ympäri laaksoa varoittamassa asukkaita vaarasta. Pääsimme lopulta turvaan eräälle vuorelle, mutta siellä huomasin, että nukkeni oli jäänyt laaksoon. Sitä oli myöhäistä hakea, ja jäin vain ahdistuneena katsomaan, miten laava peitti laakson.

Vaikuttavin ja pysäyttävin, ehkä pelottavinkin unikokemus minulla oli yläasteella. Kahdeksannen luokan keväällä näin nimittäin sellaista unta, että Suomeen tuli sota ja luokkani poikien täytyi lähteä rintamalle, vaikka he olivatkin vain 14-vuotiaita. Itse menin lotaksi. Yhtenä iltana kävelin sitten johonkin pieneen rakennukseen, jonne muutamia luokkalaisiani oli kokoontunut päivän päätteeksi.

Yksi pojista, olkoon nyt vaikka Ville, itki siellä aivan hirveästi. Seinän viereen myttyyn jääneen punaisen hupparin nähtyäni tajusin, että joku pojista oli kuollut taiste-

lussa. Sain kuulla, että kuollut oli Villen paras kaveri, Pekka. Aamulla herättyäni olin hieman hämmentynyt unen takia mutta ajattelin, että onneksi se oli vain unta. Kirjoitin unen taas tapani mukaan muistiin.

Koulussa olin vähällä kertoa unen kaverilleni, mutten sitten viitsinyt, kun Pekka sattui olemaan sillä hetkellä kuuloetäisyydellä, ja myöhemmin unohdin. No, tasan kuukauden päästä unen näkemisestä sain herätä aamulla siihen, kun kuulin kuinka vanhempani puhuivat puhelimessa jotenkin järkyttyneen ja kiihtyneenkin oloisina.

Kuuntelin puheluita toisella korvalla ja sain selville sen verran, että joku oli kuollut. Heräsin kunnolla ja kysyin vanhemmiltani asiasta.

Sain tietää, että edellisenä yönä oli ollut paha kolari, jossa oli kuollut kolme nuorta. Yksi heistä oli Pekka.

Villekin oli ollut saman auton kyydissä, mutta hän selvisi kolarista hengissä. Myöhemmin muistin näkemäni unen, ja luettuani mitä olin siitä kirjoittanut säikähdin unen ja tositapahtumien yhtäläisyyksiä. Tämän jälkeen pelkäsin pitkään, että näen unessa vastaavanlaisena ennustuksena jonkun toisenkin kuoleman. Sittemmin ainakin kerran olen nähnyt toisen unen, jossa joku kuolee. Silloin täytyi aamulla ensitöikseni varmistaa, että unessa kuollut henkilö on varmasti vielä elossa. Olihan hän onneksi, ja on toki yhä.

Pienenä sairastuin usein flunssaan ja näin aina pelottavia unia, kun kuume nousi nukkuessani. Erityisen hyvin muistan erään unen, joka saattoi toistua aina kipeänä ollessani, vaikka edellisten sairastelujaksojen välillä olisi ollut kuukausia. Tässä unessa kävelin kohti kauniin puutarhan porttia, mutta juuri kun olin pääsemässä sen luo, kaikki pimeni ympärilläni ja muuttui kaoottiseksi sekasotkuksi, jossa ei ollut enää mitään järkeä. Tässä

vaiheessa yleensä heräsin, mutta uni alkoi aina uudelleen, ja palasi takaisin vielä lukemattomat kerrat.

Myöhemmin olen selvittänyt, että puutarhan sanotaan symboloivan unessa kuolemaa. Onko siis sattumaa, että olen kovassa kuumeessa nähnyt tällaista unta, mutta aina ratkaisevalla hetkellä herännyt?

Tiedä häntä.

Olin autossa siskoni kanssa.

Yksi heistä ajoi autoa, vaikka me kaikki emme olleet vielä 10 vuotta vanhoja.

Nykyään näen vielä sellaista unia.

Yhden painajaisunen olen nähnyt kaksi kertaa, muistaakseni lähestulkoon identtisinä. Siinä leikimme serkkujen kanssa mummolan pihalla pimeällä, kun yhtäkkiä sellainen hälytyskello alkaa soida.

Serkkuni ryntäävät kellon kuullessaan sisälle ja lukitsevat oven perässään, mutta minä en ehdi sisälle vaan jään kuistille hädissäni paukuttamaan lukittua ovea pimeässä. Sitten kun käännyn katsomaan pihalle, pensaiden takaa alkaa hiipiä sellaisia tummakaapuisia olentoja, joiden silmät kiiluvat punaisina. Niin ja alkaa tuulla ihan hillittömästi. Sitten heräsin siitä unesta. Tässä on luultavasti jotain Pottereiden ankeuttajien vaikutelmia..

vällisyyttä riittää.

Näissä kaikissa on ollut samankaltainen siirtyminen selkouneen: olen yhtäkkiä unessa huomannut jonkin elementin, joka ei todellisuudessa ole niin. Esimerkiksi kerran lapsuudenkotini lähistölle oli unessa ilmestynyt tie, jota ei ollut oikeasti olemassa. Unessa ajattelin, että hei, eihän tuossa oikeasti ole tietä, joten tämän on pakko olla uni eli voin tehdä ihan mitä vain.

Siispä läksin lentämään.

Ainakin kerran, muistaakseni heräsin melkein heti ”tajuttuani” unen uneksi.

Olen joskus unessani ajatellut, että tämä on vain unta, mutta silloin yleensä herään vähän ajan päästä. Eli en tiedä, onko tuo ”virallista” selkounta.

Joo, nää on hauskoja! Joskus kesken unen hulluimpien tapahtumien tajuan, että ei hemmetti, tää on vain unta. Sitten heittäydyn siihen mukaan ja teen kaikkea ihan hullua. Herätessä on siisti fiilis.

Takaa-ajounissa pystyn usein itse päättämään, minne juoksen karkuun.

Opettelin pienenä ottamaan ohjat unista, sillä ne kävivät usein liiankin hurjiksi. Opettelin muuttamaan ne mukavimmiksi tai ”kääntämään kanavaa” kokonaan.

En ole nähnyt selkounia, vaikka yhdessä pari vuotta sitten näkemässäni unessa pääsin jo aika lähelle. Silloin huomasin näkeväni unta, mutta en saanut hommaa pysymään hyppysissäni.

Minusta tuntuu, että usein jollain tavalla tiedostan unissani, ettei minuun voi sattua, vaikka todellisuudessa se tuntuisikin tai

Opettelin pienenä ottamaan ohjat unista, sillä ne kävivät usein liiankin hurjiksi.

Voiko unia ohjailla?

Voi, ja monet sumalaiset olivat siinä onnistuneetkin. Unia, joita unennäkijä tiedostaa näkevänsä ja joiden tapahtumia hän voi jossain määrin ohjata, kutsutaan selkouniksi (engl. lucid dream).

Selkounien näkemistä voi myös harjoitella, jos rohkeutta ja kärsi-

Sumanismi

29

olisi jopa lopullista. Kuitenkaan ei tule mieleen, että olisin ihan ajatellut unessani, että se on unta.

En ole ihan varma, olenko nähnyt selkounia. Joskus vähän ennen heräämistä tuntuu siltä, että voin päättää, mitä tapahtuu seuraavaksi, mutta aina herätessäni mietin, että olinkohan sittenkään enää unessa vai jatkoinkohan uneni kuvittelemista ikään kuin puolitietoisesti. En kyllä muista mitään esimerkkiä (mahdollisista) selkounistani.

Olen nähnyt, mutta usein on vaikea erottaa onko jo sen verran hereillä että tiedostaa unitilan, vai onko tosiaan kyse selkounesta.

Joskus mietin unessa, että nyt kun nään tätä unta niin täytyy muistaa tämä huomenna.

Luulen nähneeni selkounta muutaman kerran, toisella kerralla onnistuin jopa vaikuttamaan ympäristöön tahdonvoimalla. Se ei tosin toiminut aivan toivomallani tavalla. Ensimmäinen oli mielenkiintoisempi: katson unessa kelloa ja huomaan että viisarit eivät liiku.

Tajuan näkeväni unta ja sanon unessa äidilleni että unet ovat vitun pelottavia. Hän vastaa että elämä on pelottavaa.

Yleensä tunnistan sen siitä, etten voi liikkua normaalisti tai kun huudan, ääntä ei kuulu.

Eräässä unessa ajoin takaa vanhaa luokkakaveriani, joka oli pieni ja ketterä. Itse liikuin kuin hidastettuna, vaikka kuinka yritin ponnistaa. Tiesin näkeväni unta, mutta en siltikään pystynyt ohjailemaan tapahtumia tai edes liikkumistani.

Kyllä vitutti.

Olen nähnyt usein sellaisia selkounia, joissa olen tajunnut näke-

väni unta. Esimerkiksi ajattelin kerran erään epämiellyttävän unen aikana, että ”no ihan sama, mitä seuraavaksi tapahtuu, tämähän on vain unta, minä herään lopulta”.

Harvemmin olen kuitenkaan itse pystynyt ohjailemaan unen tapahtumia. Näin äkkiseltään muistan vain yhden unen, jossa pystyin vaikuttamaan tapahtumiin.

Uni oli aluksi mukava mutta alkoi sitten muuttua tympeäksi, joten päätin kesken unen, että ”eipä tätä loppuosaa sittenkään tapahtunut, kumitetaan se pois ja mennään takaisin niihin hetkiin, kun oli vielä mukavaa”.

Kun näen painajaista ja olen hyvin pelloissani, ajattelen ’’nyt riittää, en jaksa enää, tämän pitäisi olla uni’’. Sitten tunnen missä elin koskee sänkyä ja tunnen, että olen sängyssä. Sen jälkeen herään.

Kerran näin sellaisen. Tajusin siinä unessa olevani unessa (sellainen selkouni on juuri tuollainen paradoksi) ja aloin heti pohtia, mitä kaikkea olisi kiva tehdä. Yritin kovasti lähteä lentoon, mutta sitten perkele heräsin. Ärsytti ihan kauheasti! Kerrankin olisin päässyt lentämään unessani, niin sitten stna heräsin...

Yritin kovasti lähteä lentoon, mutta sitten perkele heräsin.

30

”Kerronpa unesta…”

Lopuksi vastaajat kertovat vielä vapaasti yhdestä tai useammasta viime aikoina näkemästään unesta, joka on jäänyt mieleen.

Vastikään näin painajaisen, jossa heräsin normaalisti vuoteestani. Pelottava uni oli siksi, että luulin olevani hereillä. Tiesin, että kumppanini oli herännyt jo aiemmin (olin käynyt oikeasti hereillä

Sumanismi

silloin), ja kuulin hänen kolistelunsa keittiössä (kuten hän oikeasti kolistelikin). Olin siis unessani vuoteessani ja ikään kuin vähän torkahtelin. Sitten tunsin kuinka minua tultiin herättelemään painelemalla hartioita. Kuitenkin koko ajan edelleen tiesin, että kumppanini on oikeasti keittiössä, joten hän ei voi olla herättäjäni. Yritin huutaa, mutta ei saanut ääntäni kuulumaan, ja edelleen vain tunsin painalluksia hartioillani. Unen jatkoa en juurikaan muista, ainoastaan sen, että unen pelottavan realistiset piirteet hävisivät ja uni muuttui enemmän unimaiseksi.

Mielessäni on jo pitkään pyörinyt eräs ikävä tapahtuma, jonka takia välini katkesivat yhteen henkilöön. En ole päässyt selvittämään tätä tapahtumaa hänen kanssaan.

Näin vähän aikaa sitten pitkän unen, jossa pääsin kertomaan hänelle kaikki ne asiat ja tunteet, jotka minua ovat jo kauan vaivanneet. Minun ei unessa alun perin pitänyt puhua kyseiselle henkilölle mitään, mutta en pystynytkään olemaan hiljaa. Tällaisenaan uni olisi varmasti ollut jollain tapaa puhdistava. Mutta unessani tämä henkilö ei osoittanutkaan mitään katumusta, vaan käyttäytyi uhkaavasti ja aggressiivisesti, ja tunsin itseni hyvin pettyneeksi. Oloni oli unen jälkeen pitkän aikaa kummallinen, ja unen tunnelma tulee vieläkin herkästi mieleen.

Näin unta, että ajoin Koskilinjojen bussia ja kaikki valitti mulle, että meen ihan väärää reittiä.

Hups.

Viime yönä mulla ja yhellä kaverilla oli vanhojenpäivä (omasta vanhojenpäivästänihän on kulunut se 7 vuotta). Mulla oli tosi onneton ja liian paljastava mekko, ja se oli hukassa. Onneksi se löyty sen kaverin kodin pyykkinarulta. Hiuksia en saanut koko yönä laitettua. Surullinen uni, mutta oli tosi kiva nähä

sitä kaveria pitkästä aikaa!

Kerronpa unesta, jota en luokittele painajaiseksi, vaikka se olikin melko ahdistava. Tässä tunnelmaltaan perin apokalyptisessä unessa hirttäytymisestä oli tullut muotiurheilulaji, jota oli alettu opettaa alakouluissakin. Minä olin jotenkin päätynyt liikuntatunnille ja hirttäydyin siinä sitten muiden mukana kuin ei mitään. Kaikkein oudointa tässä unessa oli, että se jatkui vielä tuon liikuntatuokion jälkeenkin. Palasin liikuntatunnilta kotiin, missä minua odotti kauniisti lahjapaketoitu kamiina. Sen oli lahjoittanut minulle eräs sumalaiskaveri pakkasten varalle.

Eilisessä unessa olin jonkinlaisissa kotibileissä todella sekalaisessa porukassa.

Siellä oli ihmisiä harrastuspiireistäni, joiden kanssa kävimme ostamassa bileisiin vihanneksia. Keittiössä entinen maantiedon opettajani jutteli/flirttaili entisille oppilailleen. Eräällä entisellä luokkakaverillani, jonka kanssa olen nyt pitkän ajan jälkeen alkanut uudestaan jutella, oli syöpä, mutta hän itse ei tiennyt sitä, mutta vieraat (n. 10 naista kaikki samanlaisissa mekoissa) tiesivät. He istuivat yhdessä sohvalla ja pohtivat ääneen, että pitäisikö ystävälleni kertoa, vaikka hän istui samalla sohvalla. Jonkin aikaa katselin tilannetta ulkopuolisena, ikään kuin olisin ollut kuvaamassa tilannetta. En muista, miten uni loppui.

Koko kotitiemme oli täynnä kerjäläisiä. Niitä oli joka puolella!

Koetin etsiä kiertoreittiä kotiin, mutten muista löytyikö sitä. Kerjäläiset kerjäsivät paikan uneeni

myös toisenakin yönä.

Näin joku aika sitten unen siitä, että sain unihalvauksen jota yritin vastustaa ja liikkua siitä huolimatta. Tuskat olivat hirveät ja tavoittelin kohti huoneeni ovea.

Heräsin aina sängystäni enkä tiennyt uneksinko vai en. Näin samaa unta useita kertoja samana yönä.

Pelottavaa oli.

Eräässä unessa kuljeskelin jossain koulussa, kun huomasin muuttuneeni mieheksi. Mietin, miltä runkkaaminen ja miehen orgasmi tuntuisi, ja painelin vessaan ottamaan asiasta selvää.

Olin myöhässä töistä ja ajoin autolla hirvittävää vauhtia.

Sitten huomasin menneeni väärään suuntaan ja ajoinkin hiekkarantaa pitkin. No tästähän syntyi paniikki, että myöhästyn kahta kauheammin ja saan potkut.

Onneksi huomasin olevani Teemu Selänne, joka ajaa Kalifornian rannoilla. Teemulla ei nimittäin ole mikään kiire surkeisiin opiskelijatöihin. Jätin siis työt sikseen ja nautin elämästäni auringossa. :) Tuossa jokin aika sitten näin sellaisen erikoisen unen, jossa olin itse samanaikaisesti sekä päähenkilönä että kaikkitietävänä kertojana. Päähenkilö-minä ei siis tiennyt kaikkea mitä kaikkitietävä-minä tiesi vaan koki tapahtumat omasta näkökulmastaan.

Kaikkitietävä-minä taas oli unessa enemmänkin ulkopuolisena tarkkailijana. Minä unennäkijänä näin unen siis yhtäaikaisesti päähenkilöminän subjektiivisen kokemuksen kautta ja kaikkitietävä-minän tietojen kautta. Uni koostui useasta minun ja yhden kaverini, olkoon

Koko kotitiemme oli täynnä kerjäläisiä.

Niitä oli joka puolella!

Sumanismi

vaikka Anna, tapaamisista. Meillä oli hauskaa yhdessä, mutta jossakin välissä unta kaikkitietävä-minä huomasi, että Anna ei jaksanut enää tavata päähenkilö-minää.

Sen sijaan, että Anna olisi sanonut päähenkilö-minälle jotakin, hän laittoikin kaksossiskonsa tulemaan joihinkin tapaamisiin.

(Tosielämässä Annalla ei ole kaksossiskoa.) Eikä päähenkilö-minä tajunnut ollenkaan, että näki välillä eri ihmistä, vaan luuli olevansa koko ajan Annan kanssa.

Kaikkitietävä-minä taas tiesi, missä mennään. Lopulta Anna kuitenkin kyllästyi moiseen huijaamiseen ja paljasti koko jutun päähenkilöminälle, joka suuttui. Herättyäni unesta olin hölmistynyt ja huvittunut ja ennen kaikkea tunsin itseni (siis päähenkilö-minän) erittäin typeräksi. Nimittäin Anna ja hänen kaksossiskonsa olivat olleet unessa aivan erinäköisiä: heillä oli eriväriset hiukset, erilaiset kasvonpiirteet ja he olivat eripituisia. Eikä tästä huolimatta päähenkilö-minä ollut tajunnut, että he olivat kaksi eri ihmistä.

Viime aikoina olen nähnyt normaaliakin vähemmän unia, mutta olen aina unelmoinut kesästä.

Kesäisin oleskelen paljon kesämökillä, joten olen nähnyt monta unta, joissa olen viettänyt aikaa siellä, parhaiden ystävieni ja perheenjäsenteni kanssa.

Olin matkalla. En muista mihin, mutta isäni oli minun kanssani.∎

31

Päättäjäiset Käteni repii kaarnaa, ihoa ihon päällä. Ari-Pekalla on puukko, ja aiomme löytää mahlaa. Kierrämme järveä, kun opettajat humaltuvat laavulla, lapset ovat kadonneet metsään ja pienimmät jo muuttuneet sammaleeksi. Järven pinta ei heijasta mitään, älä pudota avaimiasi sameaan veteen...

Haluan itsekin käyttää puukkoa, mutta en uskalla kertoa mitä haluan. Olen aina ollut tämän porukan aivot, ja Ari-Pekka se joka toimii. Hän tökkii puita veitsellään ja nuolee värittömänä pulppuavaa mahlaa. Anna minullekin vähän... ajattelen jatkuvasti, ja mahla valuu puun runkoa pitkin maahan. Löydän kannon raosta pihkaa ja hieron sitä sormieni väliin.

Syötän pihkaa sammaleelle, ja nuolen tahmeita sormiani. Ari-Pekka lyö puukon pystyyn puun sivuun ja menee toisen puun juurelle pissalle. Minua kuvottaa, sillä söin juuri märkiä mustikoita.

Poljen kengilläni pieniä taimia, ihan kuin ne olisivat tehneet minulle jotakin pahaa. Harmaa sumu nousee järveltä ja suunnistamme kuusista roikkuvien lankojen avulla takaisin laavulle. Ja kaikki on niin vakavaa, ihan kuin nuotio olisikin jokin metsäpalo ja järvi olisi tulessa, öljyvuotoja puiden keskellä.

Etsimme todistuksia villieläinten seasta, sukupolvi toisensa jälkeen puskee nuorempiaan syvemmälle ojaan.

Marko Heikkinen

Ketään ei kiinnosta nuorten helsinkiläisten elämä pidätän henkeä ja teeskentelen sukeltavani, käännän katseeni kaloja kohti ja seuraan kimaltelevien pyrstöjen liikehdintää

ketään ei kiinnosta nuorten helsinkiläisten elämä missä tahansa voi päästä hengestään viha vain siirtyy isältä pojalle...

katso nyt tätäkin tekstiä, aina se vain jaksaa aina vain samasta aiheesta

ja aina kun palaan pinnan alle, väsynyt ruumis

uppoaa suon pohjalle, peittyy violettiin savuun,

niin hiljaa vain männyt nousevat sieltä missä ei voi kulkea

Marko Heikkinen

32

Sumanismi

KOLUMNI

Tänään

Kinga Jagiełło Opiskelu on minulle suuri seikkailu. Puolassa suomi on aika eksoottinen kieli, ja monet hämmästyvät sitä ja varmuuden vuoksi kysyvät: ”fiński czy chiński?” (’suomi vai kiina?’ – puolaksi nämä sanat kuulostavat samanlaiselta). Usein myös kuulen kysymyksen mitä voin tehdä tämän jälkeen, mutta minä vain hymyilen niille. En tiedä mitä tapahtuu huomenna: tänään on tänään, ja tänään haluan tehdä sen, mitä voin, mahdollisimman hyvin. Silloin huomispäivä järjestyy itseään. Joka vuosi minulla on ollut jonkinlainen työ: aluksi opetin ilmaiseksi niitä kavereita, jotka halusivat oppia, koska opettamisesta saan niin paljon iloa!

Varsovassa olin töissä lastenhoitajana yhden suomalaisen perheen luona ja Pozna-nissa työskentelin suomen kielen opettajana kielikoulussa. Opetin siellä suomen kielen alkeita. Ryhmässäni oli pari

nuorta aikuista, jotka halusivat oppia suomea. Kaikilla oli jokin erilainen päämäärä, mutta kaikki olivat hyvin motivoituneita. Työ oli itse asiassa minulle vain iloa, ja joskus kun menin illalla sille kurssille pitkän yliopistopäivän jälkeen, lähdin sieltä rentoutuneena.

Aloitin opiskeluni Varsovan yliopistossa. Tiesin että se suomen kieli on ihan mun juttu, mutta puuttui jotakin, en vielä tiennyt mitä. Kolmannella vuosikurssilla päätin lähteä yhdeksi jaksoksi Poznaniin, Adam Mickiewiczin yliopistoon. (Puolassa on vain kaksi yliopistoa, joissa voi opiskella suomea pääaineena.) Siellä minulla oli mahdollisuus suorittaa pedagogiset opinnot – se oli se!

Yhtäkkiä tunsin olevani hereillä luennoilla (olin monesti nukahtanut kirjallisuuden luennoilla, ja vielä yleensä istuin ensimmäisessä rivissä :P). Sitten meidän oli pakko suorittaa työharjoittelut: 150 tuntia. Osan niistä suoritin puolalaisessa peruskoulussa englannin kielen opettajana ja loput Suomessa Toivonlinnassa. Se oli mahtava kokemus. Asuin oppilaiden kanssa asuntolassa, päivällä olin englannin opettajan avustajana, iltaisin autoin läksyissä ja vahdin oppilaita uima-altaassa.

Sitten päätin jäädä Poznaniin ja jatkoin maisteritason opiskelua. Innostuin siellä kielentutkimuksesta, erityisesti krittisestä diskurssianalyysistä.

Puolassa on pari suomalaista opettajaa yliopistolla, mutta kun tulee kirjoittamaan pro gradua siellä, on

Sumanismi

aika haastavaa löytää materiaaleja. Yritin hakea CIMOn maisteriohjelmaan – ja onnistuin! Tulin kolmeksi kuukaudeksi Ouluun.

Saavuin maaliskuun alussa, en ottanut paljoa tavaroita, mutta otin kitaran. Onneksi asunnossani oli paljon edellisen vuokralaisen jättämiä tavaroita. Nyt voin keskittyä täysin kirjoittamiseen. Pro graduni aihe on perhediskurssin ilmeneminen suomalaisissa saarnoissa, joten yritän kerätä erilaisia perheeseen liittyviä saarnoja eri seurakunnista. Työni etenee vähitellen, aika hitaasti, koska kirjoitan suomeksi, mutta saan siitä paljon iloakin ja tutustun moniin ihmisiin esim. Suman huoneessa :) Aamuisin juoksen, sen jälkeen kirjoitan, mutta sunnuntaisin en edes koske työhöni! Se on päivä suhteita ja lepoa varten. Tärkeintä minulle on aika Jumalalle: käyn Oulun katolisessa kirkossa, soitan siellä kitaraa. Sitten on aika muille ihmisille. Joskus naapureiden – muiden vaihtareiden – kanssa teemme ruokaa yhdessä, viimeksi yritimme leipoa karjalanpiirakoita! Ja tietysti yritän löytää aikaa perheelleni, soitan kotiin ja juttelemme piiiitkääään poikaystäväni kanssa. Hän myös valmistuu tänä kesänä.

Mitä huomenna? Emme tiedä.

Mottomme on: ”Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen.” Matt 6:34∎ Kirjoittaja on puolalainen vaihtoopiskelija, joka työstää gradua suomeksi.

33

Simanismin suloinen simatesti Johanna Rytkönen Lähestyvän vapun kunniaksi Simanismi kokosi raadin, jonka voimin maisteltiin erilaisia kaupan hyllyllä tarjolla olevia simoja. Tarkoituksena oli löytää kaupan valikoimasta sellainen sima, joka parhaimmillaan vetäisi vertoja jopa itsetehdylle juomalle.

Raatiin kuuluivat Simanismin uljaat päätoimittajat Johanna ja Lauri, sekä avuliaat sumalaiset Olli-Juhani ja Milla.

Toiveikas raatimme starttasi simanhakureissunsa kerhikseltä eräänä kauniin aurinkoisena päivänä. Palatessamme kassimme notkui simaa ja sen maisteluun tarkoitettuja, Millan valitsemia pinkkejä mukeja. Simatesti päätettiin suorittaa sokkona, ja siman kaatajana toimi Johanna.

Testiin valikoitui neljän eri valmistajan simaa: Iloisesti kupliva aito juhlasima, Mehukatti-sima, Marlin kotisima sekä Spring - alkoholiton juhlasima.

Seuraavassa on esitelty raadin mielipiteet kustakin simasta pisteytyksineen.

Iloisesti kupliva aito juhlasima

Tämä sima keräsi Simanismin raadilta korkeimmat pisteet, mikä ei tosin tässä yhteydessä ole paljon sanottu.

34

Sumanismi

Hajusta ja ulkomuodosta: Milla: Haisee siltä, että kaipaa rusinoita.

Lauri: Haisee hyytelöltä, jota tehtiin nelosluokalla luma-oppiaineessa Olli-Juhani: Haisee siltä, ettei kenenkään pitäisi sitä juoda koskaan. Tästä saa varmaan jonkun taudin.

Johanna: Haisee pesuaineelta. Yök.

Mausta: Milla: Hyvää, mutta ehkä hieman liian makeaa simaksi. Ei tarpeeksi happoja.

Jälkimaussa krapulamainen vivahde.

Lauri: Ei tämä ainakaan simalta maistu.

Tulee mieleen semmoinen jokin likavesikaivo.

Olli-Juhani: Äitelän etova maku, joka tuntuu kitalaen kummallakin sivupuolella. Pahaahan tämä on, ei siitä pääse mihinkään.

Johanna: Maistuu laimentuneelta limsalta. En kyllä joisi vapaaehtoisesti.

Pisteet: Milla 5, Lauri 1, Olli-Juhani -10, Johanna -1.

Mehukatti Sima Tämä sima taas keräsi raadilta testin surkeimmat pisteet jaetulla jumbosijalla.

Hajusta ja ulkomuodosta: Milla: Haisee mehukattilimukalta. Fairymainen vivahde.

Lauri: Eri väristä kuin se ensimmäinen, paljon keltaisempaa. Ei siman väristä.

Olli-Juhani: Haisee mehuisalta.

Johanna: Haisee tosiaankin saippualta.

Mausta: Milla: Ihan hirveää! Tässä se krapula maistuu heti, eikä pelkästään jälkimaussa.

Lauri: Maku on kumiperuna.

Olli-Juhani: Ihan etovaa. En kyllä juo loppuun. Maistuu superpallolta.

Johanna: Aivan kauheaa litkua. Hapotkin puuttuu.

Testaajat kävivät kaatamassa loput tästä simasta viemäriin.

Pisteet: Milla -13, Lauri -13, Olli-Juhani -13, Johanna -13.

Marli kotisima Tästä simasta raadilla oli suurimmat odotukset, mutta se pääsi kuitenkin vasta toiselle sijalle pisteytyksessä.

Hajusta ja ulkomuodosta: Milla: Näyttää pelottavan samalta kuin edellinen.

Lauri: Haisee simalta.

Olli-Juhani: Simaisa haju. Pahallehan se haisee.

Johanna: Tässä on sentään perinteikäs siman haju. Lupaavaa.

Mausta: Milla: Maistuu fariinisokerilta.

Lauri: Ei kirplöitte. Maistuu pahalta kotisimalta. Köyhän miehen kotisimaa, vaikka kallistahan tuo taisi olla.

Olli-Juhani: Maistuu simalta, ja sehän on se siman huono puoli.

Johanna: Vähän mitäänsanomatonta lös-

sykkää.

Testin päätteeksi Olli-Juhani kaatoi myös tämän siman loput viemäriin.

Pisteet: Milla 3, Lauri 7, Olli-Juhani -12, Johanna 3.

Spring alkoholiton sima Tätä simaa raati maisteli viimeiseksi, mikä oli ehkä virhe, koska kaikille jäi testistä hiukan paha maku suuhun – kirjaimellisesti.

Hajusta ja ulkomuodosta: Milla: HYI, haisee juuri pestyltä vessalta.

Lauri: Ei ollenkaan siman hajua, pelkkää fairya ja kusta. Tämä haisee pahalta.

Olli-Juhani: Haisee hieman limonadimaiselta. Ei haise pahalta.

Johanna: Haisee ammoniakille, yääääääh.

Mausta: Milla: Haisee niin lantalalta, etten saa tungettua tätä suuhun asti. Ihan kuin jotain AIV-liuosta.

Lauri: Tämä on niin kuin homehtunutta etanaa. Kuolemaahan tämä on.

Olli-Juhani: Tässä lopussa on sellainen potku. Tätä ei pysty kuvailemaan, ihan kuin jotain kemikaalia, niin kuin talomaalia.

Johanna: Aivan järkyttävän puistattavan esanssinen maku.

Pisteet: Milla -13 (-666), Lauri -13, Olli-Juhani -13, Johanna -13.

Raadin kokemusten perusteella yhteenkään näistä simoista ei kannattane pennosiaan kuluttaa, mutta jos aivan pakko on, niin suositeltavaa on tarttua Iloisesti kuplivaan aitoon juhlasimaan. Raati toivoo, että testistä oli iloa kaikille simasuille, ja ettei joudu enää koskaan kastamaan kieltään moisiin litkuihin.∎

Sumanismi

35

Akiba Club ja uuden klubimusiikin käännösteoria Marko Heikkinen Jouluaattona Tokiossa voi eksyä vaikka Club Mogran Ibiza-bileisiin. Juhlapäivän kunniaksi DJ:n keikka keskeytetään, jotta hänelle saadaan tarjottua joulukakkua.

Syrjäinen klubi yllättää musiikkitarjonnallaan. Ibizatrancen sijaan Club Mograssa kuulee tämän hetken ajanmukaisinta klubimusiikkia, mutta japanilaisena versiona.

Länsimaisesta uudesta klubimusiikista voidaan erottaa kolme genreä, joilla on ollut suuri vaikutus japanilaiseen undergroundtanssimusiikkiin: jersey club, juke ja trap. Näiden lisäksi myös perinteisten tyylien vaikutus on jatkuvaa. 2-stepille, rnb:lle, houselle ja muunlaiselle bassomusiikille löytyy niin paljon kuuntelijoita, että kappaleita tehdään yhä paljon.

Yhteistä näille kolmelle uudelle musiikkityylille on se, että niitä kuunnellaan tanssielementtien takia. Tämä erottaa ne klubimusiikista, joka toimii huumeiden käytön taustamusiikkina.

Jersey club on 130–140 BPM (iskua minuutissa) tanssimusiikkia. Tyylin perusrytmi tulee musiikkiin tutustuvalle nopeasti tutuksi: bassari iskee ensin kaksi

36

iskua tasaisesti, jota seuraa tanssittavaa rytmiä luova trioli.

Kappaleissa on kaksi ”droppia”, eli kohtaa, joista alkaa kappaleen paras kohta. Ennen droppia kappale voi olla tahallisen rytmitön, jotta dj voi miksata kappaleen vaihdon alkamaan hyvästä kohdasta. Käsitys droppien määrästä ja tarpeellisuudesta ei rajoitu pelkästään jersey clubiin, vaan niitä käytetään kaikenlaisessa klubimusiikissa.

Muita jersey clubiin kuuluvia piirteitä ja kliseitä ovat laulusämplejen käyttö ja niiden pätkiminen, 808-rumpukoneella tehdyt rummut, MPC-rumpukoneen ”note repeat” -toiminnolla tehdyt nopeutetut virveli-iskut ja

hi-hatit, ennen droppia kuuluva nouseva avaruussämple, haulikon lataus- ja ampumissämplet, nitisevä sängynjousi-sämple ja baltimore-rumpulooppi.

Koska yleensä kaikki jersey clubia tekevät artistit käyttävät näitä samoja keinoja, monet kappaleet kuulostavat hyvin samoilta. Lähinnä kappaleita erottavat sovitusratkaisut ja niissä käytetyt laulusämplet.

Jersey clubissa käytetyt laulusämplet ovat joko tarkoituksellisen rivoja tai muuten shokeeraavia. Naisten himot, huumeiden käytön autuus ja aamuinen juopottelu ovat toistuvia yleisiä aiheita esimerkiksi norjalaisen Trippy Turtlen kappaleissa.

Norjalaisuus kuuluu genreen sii-

Soundcloudissa dropit voi nähdä ääniaallosta.

Sumanismi

Cashmere Cat -artistin Wedding Bells EP:n kansi. näkin mielessä, että genren tunnetuimmat artistit eivät yleensäkään ole kotoisin Jerseystä, vaan muilta alueilta ja muista maista. Trippy Turtlen lisäksi DJ Sliink ja DJ Hoodboi ovat genren tunnetuinta kaanonia.

Juke on noin 160 BPM tanssimusiikkia, jonka nimellä on jotakin tekemistä jungle-musiikin kanssa.

Lähinnä jungle-yhteyksiin viittaa matalan sub-bassarin käyttö.

Musiikillisesti juke muistuttaa enemmän jersey clubia ja trapia.

Koska jukessa kappaleen keskitempo on nopea, säveltäjä voi tehdä kappaleisiin helposti joko nopeita tai hitaita tanssittavia kohtia. Jukesta käytetään myös nimitystä footwork. Tällöin viitataan nopeaan rimalyönti-sämpleen, jolla kappaleeseen voidaan saada lisää pärisevää nopeatempoisuutta.

Toisinaan näitä tanssimusiikkiin liittyviä tuntemuksia kuvaa parhaiten sana ”pärisevä”. Tässä

artikkelissa esitetyt artistit ja kappaleet kuulostavatkin parhaimmilta silloin, kun kappaleen kuulee kovaa. Suomi on siitä hyvä maa klubimusiikin kuuntelemiseen, että täällä ei ravintoloissa yleensä juuri välitetä desibelirajoista.

Juke-artisteista erityisen mainittavia ovat DJ Paypal ja LiL TExAS. DJ Paypalin nimi kertookin paljon genrestä. Hän tekee musiikkia myös DJ Mastercardin kanssa. Jersey clubin tapaan jukemusiikki on hauskaa, rytmikästä ja leikillistä. Kappaleista tehdään mieluummin mauttomia kuin tylsiä.

Kolmesta genrestä viimeinen eli trap on laaja genre, jolla on vähemmän ilmeisiä kliseitä. Trap on Jersey clubia ja jukea hitaampaa musiikkia. Trapin sijaan genreä pitäisi oikeastaan kutsua 2010-luvun yleiseksi bassomusiikin ja elektronisen musiikin genreksi. Käytännössä trapissa on kysymys siitä, kun räp-musiikista poistetaan solistin osuus ja keskitytään tekemään taustasta mahdollisimman mielenkiintoinen ja tanssittava.

Trap-artisteja onkin vaikea laittaa saman genren alle, koska esimerkiksi australialainen Wave Racer ja norjalainen Cashmere Cat kuulostavat niin erilaisilta.

Artistit eivät edes kutsu itseään trap-muusikoiksi. Mutta toisaalta tämän artikkelin kannalta on tärkeä erottaa jersey clubin ja juken lisäksi vielä yksi merkittävä genre. Trap-genren tunnetuin kappale on nettimeemistä tuttu Baauerin Harlem Shake.

Uutta klubimusiikkia esitetään, hyvinkin arvattavasti, lähinnä djkeikoilla, mutta pääasiallisesti se elää Internetissä. Yleensä kappaleet julkaistaan Soundcloudissa, josta niitä voi ladata ja kuunnella ilmaiseksi. Internet tarjoaa myös artisteille mahdollisuuksia kappaleiden sämpläämiseen. Tästä syystä artistit eivät yleensä paljasta henkilöllisyyttään: heidän tekemänsä kappaleet on sämplätty ja julkaistu laittomasti.

Japanilaiset artistit ovat käytännössä ottaneet kaikki uuden länsimaisen klubimusiikin piirteet ja kääntäneet niistä omanlaisensa version. Musiikillisesti ja tuotannollisesti kappaleissa ei juuri ole eroa, ellei huomioon oteta hieman huonommin tuotettua yleissoundia. Tärkein ero löytyy asenteessa.

Kappaleista t e h d ä ä n mieluummin mauttomia kuin tylsiä.

Sumanismi

Tyypillinen Club Mogran tapahtumajuliste.

37

Siinä missä länsimainen klubimusiikki on avoimen seksuaalista, on japanilainen vastine lähinnä söpöä ja huokuu moe-kulttuuria.

Japanilaista klubimusiikkia alkoivat nimittäin tehdä artistit, jotka sämplaavat animesarjoja ja esittävät dj-keikkoja otakuklubeilla, kuten Tokion Akihabaran Club Mograssa, Osakan Club Shrikellä tai Kioton Metrossa.

On mielenkiintoista, kuinka tämän hetken tuoreimman klubimusiikin ottivat omakseen henkilöt, joita yhteiskunta pitää vähiten cooleina.

Länsimaisella uudella klubimusiikilla on tosin myös yhteyksiä japanilaiseen kulttuuriin. Esimerkiksi sämplejen sävelkorkeutta on tapana nostaa niin korkealle, että ne kuulostavat japanilaisten animehahmojen puheelta. Tietynlainen anime-estetiikka kuuluu myös itsessään musiikkiin, jota kuitenkin tehdään yksin tietokoneella.

Esimerkiksi DJ Paypal ja Curl Up ovat sanoneet imevänsä vaikutteita musiikkiinsa animekulttuurista. Lisäksi sämpläystekniikasta johtuvat jazzmaiset sointuvaihdokset muistuttavat japanilaisesta pop- ja viihdemusiikista.

Siinä missä länsimaiset artistit

MIELIPIDE Suman bassomusiikkiharrastaja Mikko Saajoranta kertoi mielipiteensä japanilaisesta uudesta klubimusiikista. 【オタクラ来場特典】ORANGE (化級生CASHKISxSxS Edit) Tässä on selvästi sämplätty Cashmere Catia.

【DA PUMP】Crash! my Love★Thanx! my Friends(D’s Jersey Club Remix) Musiikki on kyllä yhtä menevää kuin länsimaalainenkin, mutta kielen lisäksi näissä on kyllä selviä muita musiikillisia eroja. 三毛猫ホームレス - [そばが食べたい]

Dropit osaavat kyllä aina yllättää, toisaalta japanilaiselta musiikilta voi aina odottaa mielenkiintoisia sämplejä ja temmon vaihteluita. haluavat olla nimettömyydestään huolimatta jossakin määrin esillä, saa japanilaisia klubimusiikin artisteja todella metsästää Internetistä. Muusikot kuten Dan-Cho, Maonbass ja Kan Takahiko piilottavat todellisen henkilöllisyytensä animehahmo-avatarin taakse, eivät vastaa haastattelupyyntöihin ja poistelevat kappaleitaan Soundcloudista.

Soundcloudin

JÄNNÄN ÄÄRELLÄ

Kappaleet, jotka siinun on kuunneltava, ennen kuin tuomitset tämän artikkelin ihan tyhmäksi Miguel - Do You… (Cashmere Cat Remix) Ticklish x DJ Paypal - Bent Up Panama - Always (Wave Racer Remix) Crystal Kay Boyfriend (D's Jersey Club Remix) Maonbass - ビューティフル・ストーリー(maon remix) Kntkht - Tell Your World (Juke Edit)

Kaikki artikkelissa mainitut kappaleet löytyvät ilmaiseksi Soundcloudista tai Youtubesta.

38

Sumanismi

lisäksi Club Mogran tallentamat keikkastreamit tarjoavat hyvän mahdollisuuden bongata japanilaista klubimusiikkia: kaikki klubin keikat tallennetaan ja ne voi katsoa netin kautta.

Haluaisin kulttuuri-imperialismin hengessä nimetä tämän uuden japanilaisen klubimusiikin genren Akiba clubiksi, Tokion kuuluisan otaku-kaupunginosan mukaan.

Itselleni japanilainen versio klubimusiikista edustaa nimenomaan seksuaalisen asenteen muutosta verrattuna länsimaiseen, rohkeampaan tyyliin. Vaikka muutos vaikuttaa näin paperilla pieneltä, on ero suuri, ainakin DJ:lle. Viattomampaa musiikkia ei ole nimittäin yhtä ”coolia” soittaa kuin rankempia kappaleita. Toisaalta yleisössä saattaa olla joku, joka pitäisi juuri tällaisesta hieman erilaisesta klubimusiikista. Akiba clubin tarjoama keveys on mukavaa vaihtelua ja vastapainoa muun klubimusiikin tarjoamalle asenteille.

Teijo Kemppainen

Sumanismi

39

Simanismin vappuisat paperinuket:

Olli-Juhani �O-J� Piri

40

Sumanismi

SIMANISMI KOKKAA

Kotirasvaista vappukrapulaan

Katja Virpiranta

Vappuna ei ole aikaa laittaa kunnon ruokaa, mutta syödä kannattaa aina silloin tällöin, jotta jaksaa koko vapun. Erityisesti krapulassa saattaa iskeä tarve jollekin rasvaiselle, ja kyllähän rasvasta saa energiaa, jolla jaksaa. Yksi mahdollisuus on hakea vastenmielistä grilli- tai pikaruokaa, mutta jos et halua syödä koko päivän rasvakeittimessä seisoneessa teollisuusöljyssä uppopaistettua tavaraa, kannattaa astahtaa keittiöön ja tehtailla omaa krapularuokaa.

Meidän taloudessamme tätä annosta nimitetään “kotirasvaiseksi”.

Tarvitset: • 1 ison tai 2 keskikokoista sipulia • 2 kananmunaa • 1 tomaatti • voita • suolaa • pippuria • tuoretta punaista paprikaa

Kuori sipulit ja viipaloi ne noin neljän millin paksuisiksi viipaleiksi. Kuumenna paistinpannulla reilu nökäre voita ja laita sipuli sekaan. Paista sipulia, kunnes se saa hieman väriä ja pehmenee mukavasti. Ihan läpikypsää sen ei vielä tarvitse tässä vaiheessa olla.

Kasaa sipulirenkaat paistinpannun nurkkaan (tai laitaan, jos paistinpannusi on pyöreä, kuten useimmat ovat) ja riko munat pannulle. Riko keltuaiset, koska ihmiset, jotka jättävät keltuaiset ehjiksi, palavat Helvetin tulessa. (Jätä ehjiksi, jos välttämättä haluat, mutta tiedäkin, että se on ällöttävää.)

Leikkaa tomaatti kolmeksi tai neljäksi paksuksi viipaleeksi. Raivaa pannulle tilaa, kunhan munat ovat hiukan kypsyneet, ja laita tomaattiviipaleetkin paistumaan. Käännä jossakin vaiheessa. Munatkin saa paistaa molemmilta puolilta, jos tahtoo.

Kun kaikki on kypsää, mausta pannun antimet suolalla ja pippurilla ja kippaa koko komeus lautaselle.

Leikkaa sekaan muutama palanen tuoretta punaista paprikaa, niin kokonaisuus näyttää terveelliseltä. Syö, ja olet valmis jatkamaan juomista.

Sumanismi

41

Chilijuustovalkosipulitikut (eli Antin juustoiset nuijanvarret, toim. huom.)

Antti Koivusaari

Ainekset: • • • • • • • • • •

500 g voitaikinaa jauhoja 1 rkl sinappia 2 rkl maitoa 1 keskitulinen chili 2 - 3 valkosipulinkynttä 100 g juustoa 1 kananmuna 1 rkl esim nigellan tai unikon siemeniä suolaa

Leivo tahi osta voitaikina. Jaa se kahtia ja kauli hyvin ohueksi jauhotetulla pöydällä.

Sekoita keskenään maito ja sinappi. Sudi sekoitus taikinalevyjen päälle.

Himpsuttele hienoksi pilkottu chili ja valkosipuli sekä juustoraaste toisen levyn päälle.

Aseta tyhjä taikinalevy toisen päälle niin, että sinappimaidolla suditut puolet ovat toisiaan kohti ja täytteet siinä välissä. Painele, jotta taikinat pysyvät tiukasti yhdessä.

Sudi kananmunaa koko komeuden päälle, ripottele sen päälle suolaa ja siemenöisiä ja leikkaa taikina noin sentin tahi parin suikaleiksi.

Kiepsuttele suikaleita varovasti niin, että ne menevät pyörälle päistään ja keskeltä, eli spiraalille. Tässä vaiheessa ne hajoavat hyvin helposti, joten rakkautta siihen leivontaan!

Paista tikkuja uunissa 12 - 15 minuuttia 200 asteessa, kunnes taikina on kauniin ruskeaa. Tikut paisuvat melko mojovasti uunissa, joten jätä pellille kunnolla tilaa.

Tarjoa sumalaisille tai mässytä yksin, hyvää on!∎

42

Sumanismi

HISTORIAN LEHDILLÄ Simanismi julkaisee tällä palstalla Suman vanhojen ainejärjestölehtien antia.

12 pulloa viskiä Juttu on julkaistu Suma-lehdessä 1/1982.

Kirjoittajan nimeä ei ole ilmoitettu.

Sumanismi

43

Rakkaudesta

MUSIIKKIIN Viime kerralla tällä palstalla tutustuttiin rakkausmetalliin sekä progressiiviseen ja psykedeeliseen rokkiin. Tällä kertaa saamme syväluotauksen sekä power- että progressiiviseen metalliin, kun fuksimme Jonne Kauppi ja Topi Hallikainen kertovat, miksi juuri Sonata Arctican Reckoning Night ja Leprousin Tall Poppy Syndrome ovat elämää suurempia albumeja.

Johanna Rytkönen Ensimmäisenä valokeilaan nousee Sonatan Arctican vuonna 2004 ilmestynyt Reckoning Night, joka

on Jonnen kaikkien aikojen rakkain albumi.

44

– Reckoning Night sai minut innostumaan metallimusiikista ja siihen liittyy myös eräs rakas muisto: ensimmäinen Sonatakeikkani, joka sattui myös olemaan Reckoning Night -kiertueen viimeinen keikka ja joka järjestettiin tietenkin bändin kotikaupungissa Kemissä.

Albumi iski Jonneen täysillä heti ensimmäisellä kuuntelukerralla.

– Kun kuuntelin Reckoning Nightin ensimmäistä kertaa alusta loppuun, ajattelin, että kyseessä on juuri sellaista musiikkia, jota haluan kuunnella aina. Tarttuvat melodiat, upea tarinankerronta ja Tony Kakon ääni tekivät minuun suuren vaikutuksen. Kymmenen vuoden jälkeen voin yhä kuunnella albumin alusta loppuun ja todeta, kuinka tuoreelta se vieläkin kuulostaa.

Sumanismi

Synkkiä tarinoita Reckoning Nightilta löytyy Jonnen suosikkikappale ”Don’t Say a Word”, johon hän ei ole kyllästynyt kymmenenkään vuoden kuuntelun jälkeen.

– ”Don't Say a Word” on albumin singlebiisi ja ensimmäinen kappale, jonka kuulin kyseiseltä albumilta. ”Don't Say a Word” on biisi, josta en muuttaisi mitään.

Synkkä tarina, tarttuva kertosäe ja Tony Kakon eläytyminen luovat kokonaisuuden, jollaista Sonata ei mielestäni ole vielä onnistunut luomaan uudelleen. Käsittääkseni kyseistä biisiä ei ole otettu kertaakaan pois settilistasta ilmestymisensä jälkeen.

Jonne löysi sekä Sonata Arctican että Reckoning Nightin isoveljensä ansiosta.

– Hän kuunteli joitakin Sona-

Sonatan biisit koskettavat, ilahduttavat, yllättävät ja toisinaan hämmentävät minua, ja juuri sen takia kuuntelen Sonata Arcticaa.

Vartiotorneja ja tamponeja?

tan biisejä, ja kun kuulin ”Don't Say a Wordin”, minun oli pakko alkaa perehtyä bändiin enemmän.

Ensimmäisen kerran kuuntelin Reckoning Nightin kokonaisuudessaan läpi omassa huoneessani mukavassa nojatuolissa istuen.

Silloiset stereoni olivat surkeat, mutta nautin silti albumista. Vanhempani taisivat valittaa äänenvoimakkuudesta, mutta musiikin laadusta ei kuulunut valituksia.

”Tähän ei kyllästy”

Reckoning Night pääsee pyörimään Jonnen levylautaselle noin kerran viikossa.

– Albumilta löytyy koskettava ”White Pearl, Black Oceans...”, joka minun on pakko kuunnella silloin tällöin. Reckoning Night on ainoa Sonatan albumi, jonka kuuntelemiseen en ole kertaakaan kyllästynyt.

Jonne suosittelisi albumia kaikille, jotka kuuntelevat musiikkia avoimin mielin genrestä piittaamatta.

– Mikäli muut Sonatan levyt eivät miellytä, niin Reckoning Night tuskin on poikkeus.

Kuten arvata saattaa, Sonata Arctica on jo kauan ollut Jonnen suosikkibändi.

– Bändi ei ole vielä kertaakaan tehnyt albumia, josta en pitäisi.

Sonata Arctican jälkeen siirrymme sujuvasti norjalaisen progressiivisen metallin pariin. Kyseessä on Topin tämän hetken rakkain levy eli Leprousin Tall Poppy Syndrome.

– Levy on tiukka paketti vailla huonoa biisiä. Pääasiassa melankolista pohjavirettä värittävät toisaalta aggressiivinen junttaus, toisaalta keveämmätkin tunnelmat. Kappaleet ovat sävellyksinä toimivia, mutta ennen kaikkea levyn maalaamat tunnelmat miellyttävät korvaa juuri tällä hetkellä.

Vuonna 2009 julkaistu Tall Poppy Syndrome on Leprousin ensimmäinen levy-yhtiön kautta julkaistu albumi. Ensimmäisellä kuuntelukerralla albumi ruokki Topin melankolisia taipumuksia, mutta innosti toisaalta istumaan rumpupenkille treenaamaan albumin kekseliäitä komppeja.

– Muutamat biisit aiheuttivat kyllä kunnon kick ass -fiiliksiä, kuten metallimusiikin kuuluukin.

Albumiin Topin tutustutti kaveri sen jälkeen, kun Topi oli kertonut pitävänsä Opethista.

– Uusiin tuttavuuksiin törmää helposti päihdyttävien aineiden vaikutuksen alaisena - totuus, joka pätee niin ihmisiin kuin bändeihinkin. Näin kävi myös Leprouksen kanssa: eräs uusi ja päihtynyt kaveri suositteli uutta bändiä kuultuaan minun pitävän Opethista. Ja koska Opeth on mulle siinä määrin tärkeä bändi, että mulle saa myytyä vaikka tamponeja, Vartiotorneja sekä muuta yhtä hyödyllistä, jos niissä vain lukeekin ”Opeth”, otin kuuntelivinkistä saman tien vaarin.

Sumanismi

Sydänverellä kirjoitettu Albumin parhaaksi biisiksi Topi valitsee pienen pähkäilyn jälkeen levyn ”Passing”-nimisen avausraidan.

– Se on koko albumikokonaisuuden tiivistävä paketti. Toisaalta on hiljaista hissuttelua sekä tympeän monimutkaista tahtilajikikkailua, joka kuitenkin työnnetään syrjään raskaan, jopa hieman doomahtavan runttauksen tieltä.

Topin mukaan kappaleen kruunaa vokalisti Einar Solbergin tuskasta kihisevä rääkyminen.

– Kappale, ja etenkin väliosa, on kyllä timanttinen. Biisistä välittyykin sellainen kuva, että se on kirjoitettu Solbergin sydänverellä.

Tunteiden välittäminen sekä sielunsa avaaminen säveltaiteen keinoin ovatkin mielestäni musiikin tärkeimpiä tehtäviä sekä maaleja, joihin musiikintekijöiden on pyrittävä. ”Passing”-kappaleen Topi kuuli ensimmäistä kertaa hyvin suomalaisissa tunnelmissa.

– Siinä saunan jälkeen taidettiin istua terassilla jäähyllä juoden kaljaa ja samalla kuunnellen muistaakseni ”Passingia”. Siinä ehkä syy, miksi se on edelleenkin niin tärkeä kappale, sillä olihan se ensimmäinen kuulemani Leprouksen viisu. Pari muutakin biisiä sitä tuli kuunneltua, mutta seuraavana päivänä kämpillä sitten hiukan keskittyneemmin. Ei tainnut mennä pyhätöntä viikkoakaan, ennen kuin konkreettinen levy löytyi jo levyhyllystä.

– Jos progressiivinen metalli, doom, dödis tai muuten vain örinällä höystetty musiikillinen masturbaatio kolahtaa, on Tall Poppy Syndrome ehdottomasti tutustumisen arvoinen lätty.∎

45

Höpsismin kunniaksi Mitä paskaa -toimittaja päätyi kritisoimaan hölynpöly-yhteiskuntatieteilijänä tunnettua Henry Laasasta. Maailma on väärällään ihmisiä, joilla on typeriä mielipiteitä. Valitettavan paljon on myös niitä, jotka kokevat tarpeelliseksi julistaa mielipiteitään ympäriinsä. Tässä on yksi heistä.

Terve heteroseksuaalinen mies Katja Virpiranta Henry Laasanen on yhteiskuntatieteiden maisteri Jyväskylästä.

Hän pitää blogia Uuden Suomen Puheenvuorossa. Henryllä on ikävä tapa blogissaan viitata kommentointinsa kohteena oleviin ihmisiin etunimellä. Siksipä teen nyt saman hänelle. Se on oleva vaikeaa, sillä minusta on luonnotonta puhua aikuisesta, vieraasta ihmisestä etunimellä varsinkin lehtiartikkelissa.

Suokaa siis anteeksi, jos tekstiin on lipsahtanut jokunen Laasanen.

Se ei ole ollut tarkoituksellista.

Henry on itseoikeutettu miesasiamies ja omien sanojensa mukaan tasa-arvon asialla – tosin hänen käsityksensä tasa-arvosta saattavat tuntua välillä hieman vierailta meille tavallisille, järjellä ajatteleville ihmisille. Henry uskoo vakaasti markkina-arvoteoriaan, jonka mukaan ihmisille voidaan määritellä seksisuhdemarkkinaarvo ja parisuhdemarkkina-arvo.

46

Hänen mukaansa naisilla on tyypillisesti miehiä korkeampi seksisuhdemarkkina-arvo.

Eräässä blogipostauksessaan Henry kritisoi tatuointeja ottavia naisia. Reilu kolmannes johonkin epämääräiseen kyselyyn vastanneista miehistä oli sitä mieltä, että tatuoinnit ovat ruminta naisissa.

Tämän johdosta Henry pohtiikin, miksi naiset haluavat tieten tahtoen ottaa tatuointeja, vaikka se selvästi laskee heidän markkinaarvoaan.

En ole täysin vakuuttunut koko markkina-arvoteorian luotettavuudesta tai ennen kaikkea tarpeellisuudesta. Kuvitellaan nyt kuitenkin hetki, että sille on sijansa maailmassa. Minulla on Henrylle vastakysymys: oletko sinä, Henry, koskaan kuullut puhuttavan segmentoinnista tai kohdennetusta markkinoinnista? Se tarkoittaa sitä, että sen sijaan, että lähdettäisiin tavoittelemaan massoja, rajataankin kohderyhmää tietty-

Sumanismi

jen ominaisuuksien perusteella ja suunnitellaan mainoskampanja, joka vetoaa tuohon haluttuun kohderyhmään. Tällainen lähestymistapa tehostaa markkinointia ja vähentää kustannuksia. Toki siten tavoitetaan paljon pienempi joukko potentiaalisia asiakkaita, mutta jos nyt puhutaan parisuhdemarkkinoista, se ei välttämättä ole suuri puute.

Keskivertonainen ei todennäköisesti pysty ylläpitämään kovin valtaisaa haaremia, ja sen vuoksi olisikin oikeastaan varsin epäloogista lähteä tavoittelemaan kaikkia tarjolla olevia miehiä. Tatuoitu nainen luultavasti toivoo löytävänsä niin seksi- kuin parisuhdemarkkinoillakin miehiä, jotka pitävät tatuoiduista naisista. Hän ei laitattanut kuvia nahkaansa miellyttääkseen kaiken maailman henrylaasasia vaan todennäköisesti, koska se oli hänelle itselleen jollakin tapaa merkityksellistä.

Radikaalifeministi ei ole radikaa-

lifeministi siksi, että saisi sillä mahdollisimman hyvän ja menestyneen puolison – mutta jos mies jostakin tarttuu mukaan, miehen olisi syytä olla sellainen, että hän arvostaa radikaalifeminististä agendaa. Sorry, Henry, taisit taas jäädä kelkan ulkopuolelle.

Jo näiden parin esimerkin jälkeen rupeaa tuntumaan siltä, että koko “markkina-arvon sabotoinnista” puhumisessa on pohjimmiltaan kyse siitä, että Henryä kiukuttaa, kun maailmassa on naisia, joita Henry ei miellytä ihmisenä, potentiaalisena puolisona tai mahdollisena seksikumppanina.

Tai jotka eivät mahdu Henryn henkilökohtaiseen visioon seksuaalisesti viehättävästä naisesta.

Henry – jos sinä et saa, niin olisiko kenties syytä mennä itseesi sen sijaan että jakelet muille neuvoja markkina-arvon kohentamiseksi?

Henryn määritelmän mukaan terve heteroseksuaalinen mies katselee naisia tilanteesta ja kontekstista riippumatta seksuaaliset fantasiat mielessään. (Tai siis näin tulkitsin – teknisesti ottaen lausunto koski videobloggarinaisten katselemista, mutta koska videoblogeja tyypillisesti seurataan asiasisällön eikä runkkumateriaalin vuoksi, uskon Henryn tarkoittaneen, että terveelle heteroseksuaaliselle miehelle nainen on aina ensisijaisesti seksiobjekti.)

Moinen miesten redusoiminen eläimen tasolle on kyllä minusta aika paksua puhetta tyypiltä, joka väittää olevansa huolissaan miehiin kohdistuvista tasa-arvoongelmista. Jos jostain syystä muodostaisin mielikuvani miessukupuolesta puhtaasti Henryn kirjoituksissaan tarjoaman kuvan pohjalta, minusta tulisi aika nopeasti female supremacist -radi-

kaalifeministi. Luulen, että aika monesta muustakin. Sitä minä en hahmota, että miten se edistäisi kenenkään tasa-arvoa.

Marraskuussa 2010 Henry on kirjoittanut blogissaan seksiturismista Thaimaassa. Kirjoitus vetää kyllä sanattomaksi. Lyhyesti: Thaimaasta saa maksullista seksiä keskihintaan 15 € / varvi. Sen lisäksi, että seksiä tulee ovista ja ikkunoista, naiset vielä siivoavat, kokkaavat ja ovat kaikin puolin kaikkea sitä, mitä unelmapuolisolta voisi odottaa. Halpaa on, ja ruma ja keskinkertainen äijäkin pääsee tuntemaan itsensä menestyväksi naistenmieheksi.

Henryn keskeisimmät pointit: 1) Jos suomalaisnaiset ja thainaiset joutuisivat kilpailemaan samoista miehistä, thainaiset päihittäisivät suomalaiset mennen tullen, koska thainaisilta saa, thainaiset siivoavat ja kokkaavat ja thainaisilla on vilpitön halu miellyttää miehiä. 2) Feminismin seurauksena suomalaisnaiset eivät ole enää riippuvaisia miehistä ja sen vuoksi heillä ei ole erityisiä intressejä miesten miellyttämiseen. 3) Seksiturismi paljastaa miesten seksuaalisuuden todellisen luonteen: naisia vaihdetaan joskus monta kertaa päivässäkin.

Kohta yksi. Henry unohtaa tässä nyt sen pienen sivuseikan, että nämä thainaiset ovat palveluntarjoajia, joille maksetaan palkkaa. Se viisitoista euroa on sielläpäin sen luokan summa, että jos nainen ottaa kymmenkunta seksiasiakasta kuukaudessa, tulot ovat jo siellä keskipalkan ylärajoilla. Sitä paitsi kyllä suomalaiseltakin seksityöläiseltä saa varmasti aivan laatupalvelua (ja varmaan pienemmällä tautiriskillä) – siitä vain täytyy maksaa

Sumanismi

paikallisen hintatason mukaisesti.

On älyllisesti epärehellistä verrata asiakaspalvelutilannetta henkilökohtaiseen arkielämään. En minäkään haikaile autokorjaamon mekaanikon perään sillä perusteella, että talvirenkaiden vaihto sujui häneltä nopeasti ja tapahtui täsmälleen silloin, kun sitä pyysin.

Se on hänen työnsä, ja minä maksoin siitä hänelle. Mieheni puolestaan tekee sen silloin, kun häntä sattuu huvittamaan.

Kohta kaksi. On sinänsä totta, että naiset eivät ole nykypäivänä riippuvaisia miehistä, ja varmasti feminismillä on ollut osuutta siihen, mutta Henry esittää sen kuin se olisi jotenkin huono asia.

Selitä minulle, Henry, miksi minä tarvitsen miehen, joka kohtelee minua orjana, kun voin saada miehen, joka kohtelee minua tasavertaisena kumppanina? Ei parisuhde ole yksipuolista toisen ihmisen palvelemista, minkä sinä tietäisit, jos olisit joskus ollut parisuhteessa. Jos nämä Henryn fiktiiviset thainaiset yhtäkkiä tekisivät invaasion Suomeen ja valloittaisivat kaikki miehet, voin paljastaa, että minä vähät välitän. Pitäkööt miehensä. Minulla ei ole intressejä tai tarvetta ruveta nöyristelemään kenellekään. Jos minä en kelpaa sellaisena kuin olen, niin olen sitten ilman. Minulla on vibraattori.

Kohta kolme. Seksuaalisesti turhautunut keski-ikäinen, keskinkertainen mies laitetaan paikkaan, jossa seksiä on tarjolla joka sormelle. Viisivuotias lapsi laitetaan yksin keskelle karkkikauppaa.

Veikkaan, että lapsi syö karkkia niin paljon kuin napa vetää. En usko, että se kertoo lapsen “todellisesta luonteesta” mitään. Kenen tahansa harkintakyky voi pettää, jos siihen asti saavuttamattomina

47

pidetyt asiat tuodaankin yhtäkkiä tarjottimella nenän eteen. Lapsen siinä tilanteessa tekemät ratkaisut eivät kerro mitään siitä, onko se oikein tai edes hyväksi hänelle.

Hän havahtunee tilanteen realiteetteihin viimeistään siinä vaiheessa, kun elimistö pistää stopin sokerin pakkosyöttämiselle ja laatta lentää.

Seksituristi ei välttämättä pääse niin helpolla, sillä todellisuuteenherättelijät saattavat siellä suunnalla ilmaantua tippurin, kupan ja aidsin muodossa. Ellei mitään niistä, niin eiköhän alkuhuuman laannuttua mielen perukoille nouse ajatus, että ehkäpä tämä merkityksetön irtoseksi ei kuitenkaan täytä sitä yksinäisen, rakkaudettoman elämän jättämää henkistä tyhjiötä, jota mies lähti pakoon Thaimaahan. Minun utopiassani nimittäin mieskin on inhimillinen olento eikä kone, jolle riittää fyysisten tarpeiden tyydytys.

Jos pää kestää, Henryn blogiin voi käydä tutustumassa Uudessa Suomessa. Rehellisyyden nimissä on mainittava, että kirjoitukset ovat suurimmaksi osaksi puisevaa paatosta ryyditettynä satunnaisilla misogyynisillä lausunnoilla, mutta silloin tällöin siellä törmää seksiturismin tai markkina-arvon sabotoinnin kaltaisiin helmiin. En kuitenkaan voi suositella Henryn kirjoituksia kenellekään sellaiselle, jolla on yhtään ei-toivottuja taipumuksia miesvihaan, koska Henryn tarjoama vastenmielinen käsitys “terveestä heteroseksuaalisesta miehestä” ruokkii moisia ajatuksia.

Se on myönnettävä, että joskus Henryllä on ihan aiheellisia huomioita miehiä koskevista tasaarvo-ongelmista. Hän kuitenkin pilaa hyvän tarkoituksen useimmiten sillä, että lähtee hakemaan ratkaisua jostakin perse-etisestä

48

suunnasta. Itsestäänselvä esimerkki on miesten pakollinen asepalvelus. Jokainen itseäänkunnioittava tasa-arvoasioista kiinnostunut ihminen varmasti myöntää, että ihmisten määrääminen palkattomaan pakkotyöhön sukupuolensa perusteella on jonkin sortin ongelma. Henry ratkaisisi pulman laajentamalla pakkotyövelvoitteen koskemaan myös naisia. Se nyt ei toki ole uusi ajatus. Aika moni on louskuttanut leukojaan samansuuntaisesti.

Astetta naurettavampaa on tämä: Henry huomioi, että vankiloissa on enemmän miehiä kuin naisia.

Sen sijaan, että ottaisi selvää, mikä miehet saa ajautumaan rikoksen tielle ja miten sitä voisi ehkäistä,

hän haluaisi tasoittaa tilannetta keksimällä uusia rikosnimikkeitä, joilla naisia saisi telkien taakse. Älkää lukeko Laasasta, jos haluatte asiallisia pohdintaa sukupuolten tasa-arvosta. Lukekaa, jos kärsitte alhaisesta verenpaineesta.∎

http://henrylaasanen. puheenvuoro.uusisuomi. fi/115300-markkina-arvon-sabotointi-tatuoinneilla http://henrylaasanen. puheenvuoro.uusisuomi. fi/163058-kielinaisen-vakivaltainen-miesvihaviesti http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/53161-seksiturismi-thaimaassa

Mitä paskaa siis?

Mikä?

Henry Laasanen Miksi?

Miksi ei?

Kuinka reilua hölynpölisti oli haukkua pystyyn?

Sen jälkeen, mitä Laasanen on puhunut, hän ansaitsee kaiken paskan, mitä hänen niskaansa syydetään. Hänen pitäisi olla kiitollinen siitä, että hänet huomioidaan.

Oletko tyytyväinen itseesi?

Toisaalta kiukutteleva lapsi pitäisi jättää huomiotta.

Kuinka huono siis?

1: Tästä voi tykätä tilapäisessä mielenhäiriössä.

2: Menettelee – jos olet morfiinin vaikutuksen alaisena.

3: Usko ihmiskuntaan rapistuu.

4: Voiko facepalmaamiseen kuolla?

5: Toivottavasti facepalmaamiseen voi kuolla.

Sumanismi

Sumanismi

49

Suma vastaan Nikoli Eräänä kohtalokkaana iltana sattui toinen Sumanismin päätoimittajista istumaan iltaa geologien Kiteitä-lehden päätoimittajan kanssa Hevimestassa. Muutaman neuvoa-antavan jälkeen näille nerokkaille neideille juolahti mieleen, että jonkinlainen lehtien välinen yhteistyö olisi enemmän kuin paikallaan.

Johanna Rytkönen Näin syntyi ajatus tästä jutusta, jota varten sumalaiset pääsivät kiusaamaan geologiopiskelijoita kaikenlaisilla mukavan vaikeilla suomen kielen termeillä.

Valitettavasti sumalaisetkaan eivät päässeet helpolla, sillä pahaa-aavistamattomat fuksimme joutuivat vastaavasti pähkäilemään geologien kokoamaa termilistaa.

Tällaisia vastauksia Nikolin fuksit loihtivat suomen kielen termeistä: 1. Salkkumorfeemi – Sama kuin morfiini mutta pietään salkussa.

2. Täydellinen progressiivinen etäassimilaatio – Vasemmistoliiton märkä päiväuni, rikkaita verotetaan ankarasti keskituloisia ja siitä alas päin ei olllenkaan.

3. Deiksis – Deittiä tarkoittava uusi sana jota jonnet ja pissikset käyttävät usein.

4. Sonorisuus – Sointuva.

5. Konnotaatio – Tilanne kontu on levinnyt kaikkialle ja hobitit hal-

50

Sumanismi

litsevat maailmaa.

6. Habitiiviadverbiaalitäydennys – Asuinympäristön täydennys.

7. Ortografia – Tiede jossa tutkitaan olemassaoloa. (latina ortus= olemassaolo) 8. Appellatiivi – Yli-innokas henkilö joka koko ajan tervehtii italialaisittain sanomalla capella ja nostaa hattua.

9. Propri – Italiaa tarkoittaa oman tyyppinen jollekkin.

10. Dentaalispirantti – Joku spirituaali juttu.

Suosittelemme geologifukseja tutustumaan Isoon suomen kielioppiin. Se on mielenkiintoinen ja opettavainen teos.

Ja näin Suman fuksipallerot tulkitsivat geologiaa: 1. Cummingtonite – Huonosti louhittu vitsi.

– ”Tänä iltana ei tuu pakkeja” -kivi.

– Onnenamuletti.

2. Nikolit ristissä – Tupakasta vierottautuminen – Geologian laitoksen petturit naulattu plusmerkkiin kiinni – Ristiinnaulitut geologian opiskelijat 3. Miessiitti – Intransitiivilause, jossa mies on subjekti – Inkorporoitu agenttirakenne

4. Primääri vaaka-asento – Lähetyssaarnaaja – ”Nukkuminen” – Millainen on sekundäärinen vaaka-asento? Toinen mahallaan ja toinen selällään?

- Jooga-asana?

5. Suora sammuminen – Teinitytön viinapää – Bileet ilman humalaa – Viinapullo ykösellä – ”Halolla päähän” -taktiikka 6. Ultramafinen – Joku hyönteinen – Ultramariinin värinen kivi – Tosi kiva kivi – Kivi, kivimpi, kivin

7. Vuorinahka – Luultavasti Agricolan keksimä sana. Nykyään harvemmin käytetty.

– Vuoren herkästi kutiava ulkopuoli – Ei kestä pesua 8. Intruusio – Sisäfuusio – ”Mulle tulee nyt kyllä semmonen väkisinmakaamisfiilis tästä” 9. Mulliitti – Mullistella eli näyttää kieltä eli kieli – Uusi trenditermi takatukalle

10. Mönjä – Nestemäinen kivi – Mineraali – Viittaa baari-illan jälkeisen aamun tunnelmiin

Kyllä Suman fukseista kehkeytyisi loistavia geologia ihan vain tämän perusteella, vai mitä?∎

Sumanismi

51

Seksikin maksaa, paarlevuu Katja Virpiranta Änkyräfeministileiri on ollut viime aikoina melko seksipainotteinen, ja eiköhän me sillä linjalla jatketa taas. Mitäpä sitä muutakaan näin vapun alla.

Olin muuten Humanöörisitseillä tuossa jokunen viikko sitten.

Siellä ei heitelty häiritsevän paljon seksististä läpänderiä kuten toissavuonna eikä tunnelma ollut vaisu ja hajanainen kuten viime vuonna, vaan meininki oli aivan mahtava ja seura oivallista, vaikka meninkin paikalle ilman omaa seuralaista. Sumalaiset, uskaltautukaa Humanöörisitseille ensi vuonna. Otsikko on muuten peräisin Humanöörisitsien Henkilökunnasta. En ole täysin vakuuttunut siitä, että tuo on mitään, mitä kannattaa laulaa ääneen julkisella paikalla. Kyseinen anonoomiksi jäävä OTiTlainen saattoi saada vastaukseksi ehkä sulle, paarlevuu kenties yllekirjoittaneelta.

En kuitenkaan valinnut otsikkoa päästäkseni kuittailemaan tuntemattomille teekkareille, vaan tämänkertainen kirjoitus itse asiassa käsittelee maksullista seksiä.

Ennen kuin mennään siihen, haluan sanoa muutaman sanan feminismistä ylipäänsä. Minusta on omituista, että asiaan vihkiytymättömät tapaavat niputtaa kaikki feministit samaan, tiukasti rajattuun kategoriaan, vaikka todelli-

52

suudessa feministejä on varmaan yhtä monenlaisia kuin on ihmisiä ylipäätään. Harmillisen yleinen näkemys tuntuu olevan, että kaikki feministit ovat naisten ylivaltaa tavoittelevia, miehiä vihaavia orastavia lesboja, jotka ovat sitä mieltä, että kaikki penisten ja vaginoiden yhdistelyyn perustuva seksi on rinnastettavissa raiskaukseksi.

Varmasti sellaisia feministejä on. Etsisin niitä jostakin radikaalifeministisen liikkeen ääriryhmittymistä. On kuitenkin syytä panna merkille, että läheskään kaikki feministit eivät ensinnäkään ole radikaalifeministejä, eivätkä sitä paitsi edes kaikki radikaalifeministit ole valmiita menemään näkemyksissään aivan noin äärimmäisyyksiin. Radikaalifeminismin keskeinen idea on, että miehet ja naiset ovat perustavalla tavalla erilaisia, eikä samanlaisuuteen kannata edes yrittää pyrkiä. Se ei kuitenkaan automaattisesti sisällä ajatusta, että naiset ovat miehiä parempia. Ymmärtääkseni suositumpi näkemys on, että molemmilla on hyvät puolensa, ja molempien hyvät puolet tulisi nähdä yhtä arvokkaina. Jotkut toki ovat sitä mieltä, että vain naisten hyvillä ominaisuuksilla on mitään merkitystä ja kaikki se, mikä naisissa on hyvää, on ylivertaista verrattuna mihin tahansa miesten mukahyviin ominaisuuksiin. On kuitenkin älyllisesti epärehellistä väittää, että

Sumanismi

noin ajattelisivat kaikki feministeiksi identifioituvat.

Ja sitten maksullisen seksin pariin. Usein kuulee väitettävän, että feministit haluavat kieltää seksin myymisen ja ostamisen.

Voi olla, että joku haluaakin, mutta kyllä tuollaisissa lausunnoissa silti minun mielestäni vedellään vähän liikaa mutkia suoriksi. Minä en halua kieltää seksin myymistä tai ostamista, vaan haluan ihmisille asennekasvatusta ja negatiivisen leiman pois seksityöstä ja seksityöläisistä.

Usein maksullisen seksin kriminalisointia perustellaan ihmiskaupan vastaisuudella. Moinen argumentointi on jokseenkin kestämätöntä. Tietysti ihmiskauppa on pahasta. Ei siitä tarvitse edes keskustella. Jos ihmiskauppa kuitenkin saataisiin loppumaan maksullisen seksin kieltämisellä, samalla logiikalla meillä ei pitäisi olla huumeongelmaisia ihmisiä, koska laki kieltää alkoholia äkäisempien (ja itse asiassa myös vähemmän ärhäköiden) päihteiden käytön. Se ei kuitenkaan toimi niin, vaan moinen käytäntö vain tekee ongelmiin puuttumisen ja avun hakemisen entistä hankalammaksi ja lisäksi sen ansiosta harmittomat kannabiksen kotipössyttelijätkin leimataan rikollisiksi.

Monelle maksullista seksiä vastustavalle se tuntuu olevan aivan vieras ajatus, mutta Suo-

messa kenenkään ei tarvitse myydä seksiä, jos ei halua.

Suomessa saa opintotukea, jolla voi elää opiskeluaikana. Työttömyyskorvausta saa, jos ei ole töitä. Viimeisenä vaihtoehtona on toimeentulotuki, jonka hakeminen toki on vaivalloista, mutta ei nyt sentään niin hankalaa, että on pakko turvautua seksin myyntiin henkensä pitimiksi.

Tätä asiaa ajavien ihmisten ongelma on siinä, että he unohtavat kysyä niiden tärkeimpien asiantuntijoiden näkemystä: niiden, joihin moinen päätös eniten vaikuttaisi, eli niiden, jotka sitä työkseen tekevät. Tai ei tarvitse edes kysyä, jos tuntuu liian vastenmieliseltä laskeutua norsunluutornistaan puhumaan plebeijeille, vaan voi esimerkiksi käydä lukemassa internetissä, miten seksityöläiset itse suhtautuvat työhönsä. Sieltä voisi nimittäin paljastua, että seksityöläiset eivät ole mitään avuttomia patriarkaatin uhreja, vaan itsenäisesti ajattelevia ihmisiä, jotka ovat päättäneet, että tämän sortin asiakaspalvelutyö sopii heille.

Ihmisellä tulee olla vapaus päättää, miten hän omaa ruumistaan käyttää. Ei seksityö tietenkään kaikille sovi, mutta ei sovi puhelinmyynti tai kotimaiset viljatkaan.

Aivotonta on myös väittää, että maksullisen seksin hyväksyttävyys johtaisi pettämisiin ja avioliittojen tuhoutumisiin. Holhoaminen on hyvästä tiettyyn rajaan asti, mutta jonkin verran pitää antaa ihmisille vapautta tehdä itse omat virheensä. Jos parisuhteessa on kaikki kunnossa, se tuskin kaatuu siihen, että maksullista seksiä on saatavilla.

Sitä paitsi seksiä myymällä tienaa ja elää herroiksi. Suomessa tuntitaksat ovat sadastaviidestäkympistä kahteensataan. Korkea

hinta omalta osaltaan turvaa työoloja: kun seksin ostaminen on sen luokan sijoitus, se karsii asiakaskunnasta koko joukon ääliöitä ja hetken mielijohteesta helppoa seksiä hakevia.

Seksin myymiseen liittyvästä stigmasta olisi kuitenkin syytä hankkiutua eroon, jotta seksityöläiset voisivat olla avoimempia työstään. Sen seurauksena olisi helpompi valvoa, että alan yrittäjät maksavat myös veroja asianmukaisesti. Lainsäädäntökin kaipaisi uudistusta, jotta sekä työntekijöiden että asiakkaiden turvallisuus voitaisiin huomioida paremmin.

Tällä hetkellä esimerkiksi useampi alan yrittäjä ei voi yhdistää voimiaan, vuokrata toimitiloja ammattinsa harjoittamista varten ja esimerkiksi palkata turvallisuushenkilökuntaa aggressiivisten asiakkaiden varalle. Se katsotaan parittamiseksi. En ole täysin varma, kuka siinä parittaa ja ketä, mutta siitä huolimatta niin ei saa tehdä.

Onhan toki kaiken maailman laasaslaisia (se kuulostaa absurdilta, mutta maailmassa on oikeasti ihmisiä, jotka kutsuvat itseään ”laasaslaisiksi” ihan vakavissaan), jotka haikailevat sellaista utopiaa, jossa bordellit ovat laillisia, seksiseuraa voi valita kuvastosta ja se lysti maksaakin vain 25 euroa / kerta. Itse mieluummin jättäisin enemmän itsemääräämisoikeutta tuonne palveluntarjoajapuolelle: minusta esimerkiksi on kohtuullista, että seksin myyjillä on oikeus valita asiakkaansa. En myöskään usko, että moista hintatasoa saavutetaan ilman perusteellista työntekijöiden oikeuksien polkemista. Siihen ei ole mitään tarvetta mennä, sillä kauppa käy nykyisilläkin hinnoilla. Kysehän kuitenkin on niin sanotusta luksustuotteesta eikä itsestäänselvästä perusoikeudesta.∎

Sumanismi

53

Simanismin vappuisat paperinuket:

Jussi Virpiranta

54

Sumanismi

Tällä palstalla julkaistaan Kerhiksen Anonyymit tunnustukset lippaaseen jätetyt tekstit. a. piippu a n iaa ut.

-vuot 3 lttan o n p i t e l l o P en o keen l ä j n Se

Olen

a

lle.

tä Västi

lämme alkanut

Min Gin äpä s sau ny ain sa u vaa We vaa… … asl eyn

I < regret prog > nothing

Mulla on nälkä.

Kansan edustaja Hakka sahas i rainen tselleen Viitasa tynnyr Siellä o arelta i n petäjäst npi hyv ä ä asust aa ja ta rkkaill a maai lma

Ehkä se vähän lohduttaa…

Vaikkei pitäisi.

Olen kateellinen

Sumanismi

n ipi n i s rti ipi pa rtisi ipit pa rtisi pa

ems: l b o r p orld iosakset w t s v Fir at ku pask

toisten tisseistä

55

”Tällaista luetetaan Helvetissä järjestettävissä lukupiireissä.”

- L. Sinius, Ärripörriäinen

”Se oli ihan älyttömän hupaisa. En ymmärrä, miksi te parjasitte sitä niin.”

- K. W. Ranta, Änkyräfeministilehti

Nyt yksinoikeudella Simanismissa

Jali Moilasen kohunovelli 1 Huhhui, kylläpäs täällä on väkeä kuin pipoa. Huomaa kyllä, että on lauantai-ilta. Eihän täällä saatana mahtuisi edes kyynärpäitään heiluttelemaan. Tosin kukapa kapakassa kyynärpäitään heiluttelisi. Paitsi joku sekopää tiputanssija.

Tehdäänpäs pieni katsaus tähän meluisaan pikku juottolaan. Valaistus on aika hämyisä, ilmeisesti se on tunnelmallinen ratkaisu. Ei kun, eipäs sittenkään, täällähän on lamppu rikki. Ja toinenkin. Sangen kummallista, joku on vissiin riehunu täällä. No väliäkö hällä, täällä on siis melko hämärää. Baarissa on paljon pieniä pystypöytiä, joiden ääressä ihmiset istuvat baarijakkaroilla juomassa tuopillisiaan. Ilma on täynnä humalaista puheensorinaa, ja taustalla soivat päivän kuumimmat hitit. Taitaa olla tosin joku NRJ:n top-lista, koska joku humalainen idiootti kävi juuri toivomassa Sunrise Avenueta. Kerrassaan vitun mahtavaa.

Yritän olla välittämättä korvia raastavasta saksalais-suomalaisesta uikuttajasta, sillä päähenki-

lömme astui juuri sisään. Hän on Harriet, 23-vuotias urheilullinen nuori nainen, joka harrastaa tennistä ja ratsastusta. Hän tykkää käydä kavereiden kanssa viettämässä aikaa kaupungilla, ja toivoo tapaavansa itseään muutaman vuoden vanhemman miehen, joka pitää yhteisestä ajasta ja on valmis kokeilemaan aina uutta. Näin siis lukee hänen treffi-ilmoituksessaan.

Harriet luo katseen ympärilleen, tarkastaa paikat.

Hän ei huomaa ketään tuttua tai muuten vaan kiinnostavaa henkilöä, joten hän kävelee tiskille tilaamaan perinteisen illanaloituksensa: itsetietoisen ratsastajan satuloimisjuoman. Kukaan ei tiedä, mitä siihen tulee, mutta Harriet alkaa iltansa sillä silti aina.

Eikä baarimikko uskalla kyseenalaistaa häntä. Enää.

Aivan tosiaan niin, Harriet ja hänen treffi-ilmoituksensa. Harriet tosiaan harrastaa tennistä ja ratsastamista. Hänestä on mukavaa käydä ystävättäriensä kanssa ulkona viettämässä aikaa tanssilattialla ja välillä aivan ilmankin tanssia. Hän tosiaan haluaisi löytää itseään vanhemman, kokeilunhaluisen miehen. Mutta kuten kaikki seuranhakuilmoitukset, tämäkin on vain puoliksi tosi. Onhan hän

Hevosenpaskan katkuinen ämmä.

56

Sumanismi

Hän on käsite. Kaupunkilegenda. Kone. Ratsunainen.

Naispaholainen. Hän on HPKÄ, eli Häpykkä. Ja se ei tule hävystä, vaikkei sekään kaukaa liippaisi. Nimi on oikeasti lähtöisin nuorten nettikeskusteluista, joissa IMO lyhennetään aivan liikaa asioita. Ja KVG, jos et tiedä mitä IMO on. Nii kerta.

Lempinimen, tai vastaavasti haukkumanimen, muotoutuminen on yleensä pitkä prosessi. Niin myös Häpykän. Tarinan mukaan joku liian iso ja luulotteleva, syljeksivä amishh aikanaan keksi kutsua Harrietia HPKÄ:n ja typykän innoittamana häpykäksi.

Jos nimi saikin näin alkunsa, tuo amishh luultavasti katui nokkelaa suutaan pari kertaa. Minä ainakin olisin katunut sen käsittelyn jälkeen. Tai no tiedä nyt käsiteltiinkö hänet, mutta huhu kertoo.

Harriet siemaisee tällä kertaa oranssia, luultavasti appelsiinia sisältävää, paukkuaan ja katsahtaa uudestaan ympärilleen. Hän huomaa itselleen tuntemattoman miehen, joka myös vilkaisee häntä.

Harrietin silmät ehtivät säihkyä viatonta kipinää silmänräpäyksen, ennen kuin ne siirtyvät häveliäästi takaisin tiskin takana hyllyissä oleviin pulloihin. Ja kala on uinut rysään.

Mies nappaa tuoppinsa mukaan ja suuntaa Harrietin tykö. Harriet on itse asiassa varsin valloittava näky kiinteine pakaroineen, uhkeine rinotoineen, lainehtivine hiuksineen ja – anteeksi, takaisin asiaan, mies nimittäin istuutuu juuri Harrietin viereen. ”Onko tässä tilaa?” hän aloittaa iskuyrityksensä. Harriet suuntaa katseensa mieheen. ”Sä kyllä kerkesit tunkasta sen ahteris siihen jo ihan kysymättäkin”, Harriet toteaa naurahtavaan sävyyn. Ai niin, hän ei ole mikään maailman kaunopuheisin ihminen.

Mies menee hetkiseksi hämilleen, eiväthän suloiset naiset usein puhu hänelle ahterista. Hän ryhdistäytyy hetkisen ja aloittaa lähestymisen toisesta suunnasta: ”Mä oon Roope. Sä oot varmaan Illusia?”

Miehen tökerö viittaus Harrietin vaaleisiin hiuksiin ja imartelu keijukaismaisesta enkelin ulkomuodosta aiheuttaisivat kenen tahansa muun kanssa äärettömän naurunremakan ja sivaltavia vittuiluja.

Onneksi Harriet ei ole kuka tahansa. Tai no, onneksi ja onneksi.

Harrietin silmät tuikahtavat hetkisen. Niiden tuike viestittää äärimmäistä sisäistä halveksuntaa, mutta päällepäin se ei näy. Päällepäin hän näyttää aivan siltä kuin ostaisi enkelikommentit. Hän on äärimmäisen immuuni kaikenlaisille iskurepliikeille. ”Itse asiassa se on Harriet”, hän vastaa. ”Musta Romeo sopis sulle paremmin.” Harriet avaa säkin suun ja valmistautuu nielaisemaan jälleen seuraavan miehen elävänä. Hän kuitenkin imaisee vain häveli-

äästi juomaansa.

Oma pikku romeomme on pakahtua. Hän ei voi uskoa päässeensä näin pitkälle tällaisen gasellimaisen kaunottaren kanssa. Kukaan ei ole koskaan tohtinut tosin kertoa hänelle, kuinka järkyttävän kamalan megalomaanisen suuri klisee hän on. Mutta palataan asiaan, nyt hän yrittää näyttää tyyneltä, hän kulauttaa oluttaan liioitellun hitaasti ja ajastaa mielestään suurimman pomminsa. ”Tiedäksä, miks mua kutsutaan joskus öisin?” Roope jää odottamaan vastausta kulmat typerästi kaarellaan. Baarimikko menee takahuoneeseen nauramaan. ”Mulla ei ole kyllä aavistustakaan”, Harriet toteaa ihmettelevällä äänellä. ”Mä olen Ori.” Hänen vieressään lähinnä istuva nainen purskauttaa siiderinsä takaisin tuoppiin ja kakoo vimmatusti yrittäen olla tikahtumatta nauruun. Viimein hänelläkin on jotain kirjoitettavaa omaan keskiikäisen naisen omasta elämästä kertovaan blogiinsa.

Toisin kuin koko viime vuonna.

Harriet on itsekin jo ulospäinkin hiukan huvittunut, mutta pelastaa tilanteen: ”Mm, mä oonkin aina tykänny hevosista.” Harriet ei voi sietää tällaisia ääliöitä, mutta hänellä ei ole tarkoituskaan sietää tätä yksilöä tätä iltaa kauempaa.

Tämän jälkeen kuvio on Harrietille ja hänet tunteville varsin tuttu. Hän raahaa miehen pöytään, juttelee niitä näitä, heittää pientä rentouttavaa flirttiä.

Heidän lasinsa tyhjenevät, ja niin tälläkin kertaa seuralainen lähtee hakemaan tiskiltä lisää. Lisää pulinaa ja joutavaa lätinää kunnes lopulta oi viimein lopulta miehen rakko tekee sotahuudon ja Roope poistuu hetkeksi vessaan. Sillä välin kun tyrmäystipat vaikuttavat, voisimme matkata ajassa taaksepäin selvittämään, miksi Harrietista oikeastaan tuli Hevosenpaskan katkuinen ämmä.

2

Kuten kaikki 23-vuotiaat, myös Harriet oli kerran 13-vuotias. Kymmenen vuotta sitten Harriet oli vielä pieni lettipää, joka oli vielä kaukana tämän päivän laskelmoivasta nartusta. Hän oli innokas heppatyttö, ja nytkin hän on Mäkirinteen tallilla hoitamassa hevosia. Täytyy kyllä sanoa, että tallin nimenantajalla on tainnut jäädä levy päälle...

On syksyinen sunnuntai-ilta. Nurmi on ja lakastunut ensimmäisten yöpakkasten tiellä, ja ilma on viileä. Täällä leijailee tuoksu, ei ei ei, lemu. Tai oikeastaan löyhkä. No ihan sama, täällä haisee hevosenpaska, aivan kuten jokaikisellä tallilla.

Sumanismi

57

Harriet on harjaamassa aitauksessa olevaa Paukapäätä. Hevosen nimi ei oikeasti ole Paukapää, vaan Mäkirinteen loisto, mutta eräällä epäonnisella ratsastusretkellä hevonen puhkaisi silmänsä erityisen terävään oksaan. Sen jälkeen se ei ole oikein nähnyt kunnolla toisella silmällä ja törmäilee usein karsinan seinämiin ja muihin koviin ja paukkuviin materiaaleihin. Siksi kiltit heppatytöt nimittelevät tätä olosuhteiden vammauttamaa raukkaa Paukapääksi. Kuinka herttaisia nämä pienet kusipäät ovatkaan.

Kuten kaikki heppailijat, myös Harriet juttelee hevosille harjaillessaan niitä, kuten nytkin: ”No niin, minä pikkuisen tuolta vielä harjaan. Sinä taidat tykätä, kun täältä harjaa? Voi, tykkäät oikein kovasti.”

Kuinka hunajaisen yli-imelää... Paukapäätä tuskin hirveästi kiinnostavat Harrietin jutut, mutta eipä niitä karkuunkaan aitauksesta pääse.

Aitausta lähestyy tuulipukuinen nainen, joka huikkaa Harrietille: ”Harriet?” Harriet lopettaa harjaamisen ja kääntyy katsomaan tulijaa. Se on tallin omistaja Maija-Leena Tyrväs, aikuispiireissä joskus kyrväksenä tunnettu. Tytöt kutsuvat häntä Maijaksi. ”Niin, Maija?” Harriet huutaa takaisin, ja Paukapää heilauttelee päätä vitutuksesta. Tarttis siinä korvan juuressa huutaa stna. ”Voisitko käydä siivoamassa Paukkiksen karsinan? Seija laittelee kuivikkeet sitten kaikkiin kerralla.” ”Joo”, Harriet vastaa Maijalle ja kääntyy Paukapään puoleen vielä kerran. ”Minä lähden sun kodin siivoamaan, ei pökäleet haise nokkaan sitten niin.” Näin hän lässyttää. Oikeasti talli haisisi pökäleille, vaikka sen kuuraisi Ajaxilla.

Harriet lähti tarpomaan kohti tallia. Hän otti seinustalta mukaansa talikon ja nappasi kulkiessaan myös kottikärryt mukaansa. Päästyään karsinaan hän alkoi lappaa talikolla hevosenpaskaa kottikärryihin. Ja hän nautti siitä. Tosi sairasta tuollainen, on niin kiva auttaa hevosia lapioimalla niiden paska pois niiden kodista. Arvatkaas mitä: tuskin ne sinne paskos, jos niitä kiinnostas niiden ”koti”. Pösilöt.

Paskaa talikoidessaan Harriet alkoi hyräillä Antti Tuiskun uusinta listahittiä, joka oli tietenkin siihen aikaan kaikkien heppatyttöjen suosikki. Korvia raastavaa... Kottikärryyn tymähtävät bassorumpupaskat tiivistävät kappaleen olennaisimman sisällön.

Saatuaan paskat kärryyn Harriet lähti työntämään niitä kohti lantalaa, joksi nyt huvikseni päätin paskalaaria kutsua. Tässä vaiheessa eräs tallipihan asukki päätti muuttaa Harrietin koko elämän suunnan. Mäkirinteen tallilla oli nimittäin eräs erityisen paskamainen elukka. Se oli tallin vuohi, jonka nimi oli Tytti. Tytti-nimi hämää, sillä tämä tytteli olikin oikein vitun vihainen vuohi. Sen lempipuuhaa oli puskea

58

Sumanismi

pahaa aavistamattomia heppatyttöjä perseelle, ja kaikki kulkivat aina katse sen suuntaan ja mielellään takapuoli toiseen suuntaan. Se oli siis erittäin pidetty eläin.

Tytti nyhti lakastunutta nurmea syötäväkseen lantalan vieressä Harrietin työntäessä kottikärryjä kohti suurta lantakasaa. Kulkiessaan hän ei huomannut Tyttiä, koska oli niin keskittynyt hyräilemään Tuiskun paskabiisiä. Kuinka ironista. Ja niin Tytti nosti päänsä maasta, jauhoi viimeiset ruohonkorret ja naksautteli niskansa. Hänen silmiensä edessä keikkuivat kaksi kankkua, jotka oikein huusivat tuuppausta. Ja senhän ne saisivat, koska Tytti sattui olemaan vittumainen elukka.

Harriet kippasi paskat kärryistä kasaan, mutta kärryt kaatuivat renkaan alla olevan pehmeän lannan vuoksi ja liukuivat sivuun. Hän käännähti kärryjä kohti aikeenaan nostaa ne takaisin pystyyn, mutta ehti tuntea vain suuren pakottavan kivun persauksissaan, ennen kuin hän jo lensi pää edellä paskakasaan.

Kiikkerä kasa luhistui hänen päänsä tömähtäessä siihen, ja yläpuolelta valuva lanta peitti hänen päänsä kokonaan. Hän huudahti ja yritti hädissään täyttää keuhkonsa äkkiä ilmalla, mutta koska hänen päänsä oli kokonaan paskakasassa niin –. Niin. Hyi. Tytti tepasteli vähän taaksepäin ja päästi vuohimaisen, vähän bääkivän äänen. Ja samalla se päätti viimeistellä pikku jipponsa kunnolla, otti vauhtia ja rynnisti paskakasassa kyyhöttävään takamukseen oikein jymähtäen. Ja Harriet upposi yhä syvemmälle kasaan.

Tämä kaikki tapahtui hyvin nopeasti, joten juuri kun Harriet oli – HENGITTÄNYT – ja yritti juuri nostaa päätään pois kasasta, Tytti tuuppasi hänet syvemmälle siihen. Silloin Harriet alkoi sätkiä ja potkia raivoissaan, veti paskaisen päänsä kasasta pois ja alkoi huutaa mielettömänä raivosta. Silloin, juuri sillä hetkellä, jotain napsahti Harrietin päässä. Hän ryntäsi kohti Tyttiä täynnä julmettua jääräpäisyyttä, tarttui tätä sarvista ja yritti heitellä sitä ympäri ämpäri.

Eihän kukaan 13-vuotias tyttö oikeasti kykene heittelemään täysikasvuista vuohta ympäri ämpäri, mutta ainakin Tytti pötki karkuun riuhtaistuaan päänsä irti Harrietin otteesta.

Paikalle alkoi juosta porukkaa kuultuaan lantalan suunnalta raivoisaa kirkumista ja huutoa. Maijan perässä juoksi myös heppatyttönelikko Siiri, Marika, Tiina ja Kaisa. ”Mitä siellä tapahtuu?” Maija huusi hämmentyneenä nähdessään pakoon pötkivän Tytin ja selin tulijoihin olevan Harrietin. ”Tytti puski minut tuonne saatanan paskakasaan!” Harriet huusi itkunsekaisessa raivossaan ja käännähti sontaisine kasvoi-

neen muihin päin. Lantaa tipahteli hänen vaaleista leteistään niiden lentäessä kaaressa hänen päänsä liikkeitä mukaillen. Vittu mikä näky. ”Äläs nyt sentään kiro–” Maija aloitti, mutta räjähti yhtäkkiä yskimään kovaäänisesti. Oikeasti hän oli alkanut nauraa, mutta taitavasti peitti sen yhtäkkisellä yskänpuuskallaan. Marika tirskahti, mutta nosti äkkiä kätensä suunsa eteen. Siiri, Tiina ja Kaisa henkäisivät kauhuissaan ja astuivat pari askelta taaksepäin.

Harriet katsoi edessään esitettävää näytelmää: Maija yski naurunsa seassa, Marika peitteli suutaan sekä nauruaan ja lopputrio perääntyi kauhuissaan.

Silloin hän tajusi, miltä hänen täytyi näyttää: hänet oli puskettu paskakasaan kahdesti ja hän oli vielä paniikissaan niel–. Hyi. Niin hän alkoi puistella yökötyksessään päätä, ja aivan pieni kyynel vierähti hänen poskelleen. Sitten hän oksensi. Harvoin muuten oksennuksen mukana tulee paskaa, ainakaan hevosen. Hyi. Kaisa yritti rikkoa tragikoomiseksi muodostuneen tilanteen ja asteli kohti Harrietia kysyen: ”Ootsä OK?” Tämä ei kuitenkaan yllättäen juurikaan auttanut. ”Näytänkö mä vittu siltä?” Harriet huusi ja kakoi. Hän ei ollut koskaan ennen oikeastaan kiroillut, mutta nyt voimasanat vain tulivat hänen suustaan jotenkin niin luonnollisesti. Kuullessaan jälleen kirosanan Maija terästäytyi. ”No niin, nyt lopetat sen kiroilun. Lähdetäänpä tuonne vessaan siistiytymään.” Taitaa pitää pestä suu saippualla muustakin syystä kuin kiroilusta, hän ajatteli, mutta ei onneksi sanonut ääneen. Siiri, Marika, Tiina ja Kaisa jäivät supattamaan pihalle.

3

Tällä välin sankarittaremme on kopannut Rooperomeon kainaloonsa ja kiikuttanut Otto-automaatille nostamaan taksirahat. Tietysti – kukapa nyt taksiaan maksaisi, jos vieressä olisi tyrmätty, kävelevä lompakko.

Taksijono on kilometrin mittainen. Ihmiset tönöttävät katseet harittaen laskuhumalaisina pitsalaatikot käsissään odottaen kiltisti omaa vuoroaan. Siis kaikki paitsi Harriet, joka kävelee koko letkan keulaan taluttaen Roopea nopeasti kädestä, avaa paikalle kaartavan taksin takaoven ja survoo Roopen sinne. ”Et sä voi tehä näin!” huutaa eräs humalainen nainen ja kompuroi korkokengissään kohti taksia. ”Kato ku mä just teen!” Harriet huutaa takaisin ja paiskaa oven kiinni. ”Juolukkakuja 25”, hän sanoo kuljettajalle, joka nyökkää ja lähtee ajamaan. Korkkarinainen jäi höl-

mistyneenä katsomaan taksin perään. Eräs jonossa taempana oleva mies päätti yrittää Harrietin temppua, mutta nyt nainen olikin jo varautunut kaikkeen ja huitaisi miestä laukulla päähän. Kyllä humalainen kansa on kaunista katsottavaa. ”Mvinneh mehe mennhhäännh?” Roope sopertaa hänen katseen vaeltaessa ympäri taksia kohdistumatta yhtään mihinkään. Hän ei meinaa pysyä penkillä, mutta onneksi autossa ei voi tippua oikeastaan minnekään. ”Mennään mun luo”, Harriet sanoo ja ojentaa sinisen pillerin Roopelle, ”otas tuo tuosta.”

Roope ottaa miesvoimapillerin kämmenelleen ja kysyy: ”Mhikä thää onnhnnhn?” ”Se on hevosravinnetta. Olehan kiltti polle ja syö.” Ja Roope teki käskettyä.

Täytyy sanoa tähän väliin, että on mielestäni aika keljua ensin lisätä miehen juomaan tyrmäystippoja ja sitten syöttää hänelle viagraa. Ties mitä ne saavat aikaan yhteisvaikutuksena. Jos ei muuta, niin ainakin tyrmäävän stondiksen.

Rivitalon pihassa Harriet työnsi Roopen taksista ulos, ojensi kuljettajalle Roopen lompakosta setelin ja antoi hänen pitää loput tippinä – melko reilua. Sillä välin Roope oli tönäisyn voimasta lentänyt nurmikolle ja makasi siellä rähmällään Harrietin kävellessä hänen luokseen. ”Nousepas ylös ori, että päästään joskus ratsaille”, totesi Harriet ja nykäisi Roopen ylös maasta. Hän talutti hänet päätyasuntonsa ovelle ja käski hänen seistä ihan paikallaan sillä välin, kun hän itse avasi oven.

Sisälle päästyään Harriet ei kauaa hukannut aikaa: hän nykäisi Roopelta takin pois päältä, veti kengät jaloista ja talutti tämän kravaatista makuuhuoneeseen. Roope tunsi kihelmöintiä alakerran kaverin seudulla – hevosvitamiini oli alkanut jo vaikuttaa. Harriet tönäisi hänet parisängylle selälleen. ”Arvaas mitä, Ori?” hän kysyi retorisesti. Roope ei ehtinyt vastata mitään. ”Sä voit kutsua itteäs tän yön jälkeen ruunaksi.”

Kuinka hemmetin nopeasti vaatteet voivat riisuutua ihmisen päältä? Aika nopeasti, ainakin tämän perusteella. Vaatteet ovat sekaisin lattialla ja Roope makaa selällään alasti katsellen harittavin silmin kohti kattoa. Harriet taas on mennyt yöpöydän laatikolleen ja –. Voi ei. Ei tuota. Älä tee sitä!

Teki se sen. Toivottavasti Roope ei ole liian tarkka exit-onlystaan.

En kestä katsoa enempää. Enkä kuunnella. Palataan takaisin Harrietin lapsuuteen.

Sumanismi

59

4 Harriet jynssäsi villisti kasvojaan tallin vessassa.

Häntä yökötti nähdä, kuinka vesi kiertyi ruskeana viemäriin, sillä hän tiesi, mistä ruskea väri oli peräisin. Hän nosti päänsä ja katsoi itseään peilistä: posket punoittivat hankaamisesta sekä häpeästä ja silmät itkemisestä. Vesi valui hänen märillä kasvoillaan.

Hänelle ei ollut koskaan eläissään sattunut mitään näin kauheaa. Hyi. Oveen koputettiin. ”Harriet, äitisi tuli”, sanoi Maija oven läpi. Harriet pyyhki kasvonsa käsipaperiin ja katsoi itseään uudestaan peilistä. Kasvot olivat sentään puhtaat, mutta hiuksissa hänellä oli edelleen lantaa, koska ne hän pesisi vasta kotona. Hän vetäisi syvään henkeä yrittäen välttää itkunkatkoksia ilmavirrassa ja avasi vessan oven.

Hän harppoi pitkin tallin käytävää kohti ulkoovea pää painuksissa katse luotuna sahanpuruiseen lattiaan. Karsinoita siivoavat tallikaverit yrittivät olla vilkuilematta häntä, mutta heti Harrietin lähdettyä he kyllä taivastelisivat tapahtunutta kovaan ääneen.

Ovi paukahti kiinni, ja Harriet oli poistunut paikalta.

Harriet suuntasi askeleensa pihalla suoraan kohti äitinsä mustaa volkkaria välittämättä tyttönelikosta, joka supisi jossain heinävaraston nurkilla. Maija oli jo ilmeisesti kertonut kaiken äidille, koska tämä tuli häntä vastaan matkalla autolle. ”Heippa Harriet, nähdään sitten taas ensi viikolla”, Maija sanoi ohi kulkiessaan äänessään empatiaa ja kasvoillaan hymyn tapainen. Niin vittu varmaan, ajatteli Harriet. Ehkä ensi elämässä. Hän avasi auton oven ja hyppäsi mahdollisimman nopeasti auton kyytiin. Hän laittoi turvavyönsä kiinni ja kääntyi katsomaan ulos ikkunasta suu aivan ummessa.

Harrietin äiti, Marketta, virnuili taustapeilistä. ”Tekikös vuohi tepposet vai?” Saatanan sarkastinen muori muuten Harrietilla: toinen on tullut upotetuksi pää edellä paskakasaan, eikä silti mitään armoa. No täytyy myöntää, että täytyyhän sen ulkopuolisen silmin olla hiukan koomista. Harriet vain katsoi tiukasti ulos ikkunasta sanomatta mitään. Marketta ei pitänyt marttyyrihiljaisuudesta. ”Nooh kyllä se siitä.

Kaikki unohtavat sen jo ennen kuin huomaatkaan.

Viimeistään paskan hajun hälvettyä.” Sitten Marketta antoi hiljaisuuden painon laskeutua kommenttinsa päälle ja lähti kaartamaan pois tallin pihasta. Hän ei kasvattanut lastaan missään pumpulissa.

Kiva taas, oikein vitun kiva. Aina sen pitää naljailla, ajatteli Harriet ja katsoi tiukan uhmakkaasti ulkos ikkunasta. Sen jälkeen autossa vallitsi syvä

60

Sumanismi

hiljaisuus molempien tuijottaessa ulos puhumatta toisilleen. Marketta vaistosi, että tänään olisi kannattanut ehkä sittenkin jättää pikkupiikit väliin, mutta nyt sitä ei kannattaisi yrittää korjata pienen särkyneen teinimielen nuollessa haavojaan. Sen sijaan hän kuljetti kansanautoa kotia kohti hiiskumatta enää sanaakaan. Autossa leijui hevosenpaskan katku.

Harriet tuijotti ikkunasta ulos kohti pimeää metsää. Puunrungot kylpivät ensin ajovalojen loisteessa, mutta sitten ne painuivat takaisin mustuuteen. Harrietinkin mieli oli musta ja täynnä sappea.

Kotona hän jynssäisi itseään suihkussa niin kauan, että ihokin olisi kuoritunut kokonaan pois ja hiukset olisivat menettäneet värinsä, elleivät ne olisi jo valmiiksi vaaleat. Sitten hän varmasti linnoittautuisi huoneeseensa loppuillaksi – ei, vaan loppuelämäksi.

Marketta kääntyi asuinalueelle, ja jo parin mutkan jälkeen he olivat kotipihassa. Auton pysähdyttyä Harriet tapaili penkkiä vierellään, ja unohtamisen tunne kouraisi häntä. ”Voi saatana, nyt se reppu vielä jäi sinne tallille!” hän sadatteli kiukuspäissään. Marketta katsoi hiukan ällistyneenä takapenkille: Harriet oli kiroillut viimeksi viisivuotiaana hänen pikkuveljensä Kallen rikottua hänen posliininukkensa. Hän oli niin ällistynyt ettei saanut sanaa suustaan ennen kuin Harriet jo paiskasi oven auki ja perässään kiinni.

Sitten Markettakin havahtui ja poistui autosta.

Harriet kiiruhti kohti etuovea aikeenaan kadota pikaisesti kylppärin kautta huoneeseensa, mutta ovi oli lukossa eikä hänellä ollut avaimia. Marketta käveli hänen vierelleen ovelle ja oli aikeissa työntää avaimen lukkoon, mutta pysähtyikin niille sijoilleen. Hän kääntyi Harrietia kohti ja yritti katsoa häntä silmiin – Harrietin teinijuorutuksen vuoksi siinä kuitenkaan onnistumatta. ”Kuulepas Harriet. Se sattumus tallilla oli tosi ikävä, eikä olisi ehkä pitänyt lyödä sitä leikiksi autossa, mutta nyt sitten kiroilu ja melskaaminen loppuu niille sijoilleen.” Asia oli käsitelty, ja avain pyörähti lukossa. Oven avauduttua he kuulivat Harrietin isän Jukan saatanallisen sadattelun avoimesta kylpyhuoneesta: ”Voi saatanan saatana, voi persesilmä. Voi hikisen kilivuohen pirun nuolema pillu perseläpi VITTU!” Marketta nielaisi, ja Harrietia nauratti äskeisen kiroilukiellon ironia, mutta sitä hän ei näyttänyt teinijurotuksensa takaa. Marketta astui sisälle kysyen: ”No mikäs siellä nyt on kerta noin vituttaa?” ”No tämä saatanan pirun panema äpärä lämminvesivaraaja päätti levitä! Koko vitun kylppäri lainehti äsken vettä, ja nyt mun piti katkasta vedentulo koko talosta! Joltakulta tippuu kohta pää!”

Marketta katsahti Harrietiin, joka oli valahtanut kalpeaksi: ei suihkua tänä iltana. ”Nyt saat kiroilla”, Mar-

ketta totesi. Ja sen totta vieköön Harriet tekisi aivan parin sekunnin kuluttua. Tilanteesta hävisi kaikki ironia just nyt. ”Et oo vittu isä tosissasi, mut on just vitun pirun äpärä vuohi puskenu saatana hevosenpaskakasaan ja mulla tukka lemuaa hevonpaskalle kilsan päähän!

Mää en niin vittu usko tätä ja mää en niin vittu oo menossa minnekään huomenna, jos mä haisen vittu hevosen paskalle VITTU!” Harriet huusi mielipuolisen hysteerisenä ja ryntäsi kylpyhuoneeseen.

Hän kohtasi raivosta punottavan isänsä katseen ja hänellä pääsi aivan pieni pieru säikähdyksestä. Jukka valui vettä ja kylpyhuone oli yltympärinsä märkä, mutta kaikkein kamalin oli hänen isänsä katse. Jos sitä lähtee tutkailemaan vähän tarkemmin, voisi tehdä seuraavanlaisia havaintoja: häntä vituttaa kuin oikein vitun pientä oravaa, jonka koko vitun pieni talvivarasto on kadonnut, ja edessä olisi nälkäkuolema; hän on juuri taistellut lähes kiehuvaa vettä vastaan kylppärissä päästäkseen sulkemaan päävesiputken, joten hänen ilmeensä on erittäin tuskainen; ja hänen siristävästä ilmeestään päätellen nyt oli tulossa valtaisaa piikkiä takaisin hänen tilanteeseen sinänsä syyttömälle teinitytölleen. ”Älä saatana siinä kuvittele olevas vittu jotenkin erikoinen: paskalta tässä löyhkätään jokainen huomenna perkele. Tartte siinä leikkiä mitään erikoistapausta hevonripuleinesi.”

Sanat virtasivat Harrietin korviin, kalisuttivat kuuloluita ja rekisteröityivät hermoimpulsseina hänen tajuntaansa. Kyynel tirahti hänen silmäkulmaansa, ja hän pinkaisi niiltä sijoiltaan yläkertaan omaan huoneeseensa paiskaten oven perässään niin lujaa kiinni, että seinä vavahti.

Harriet ei päässyt suihkuun ei. Onneksi hän sai kuitenkin toteuttaa toisen aikeensa: hän ei niin vittu poistunut koko iltana huoneestaan.

Jatkuu seuraavassa numerossa.

Sumanismi

61

OJ ottaa kantaa eli

Piri pärisee Tällä palstalla Olli-Juhani Piri kommentoi ajankohtaisia asioita*. Olli-Juhanin ajatukset on pukenut sanoiksi Katja Virpiranta.

Sipulit No joo… Hyvän makuisia vihanneksia. Mutta hillosipulit ei. Hyi. Ei ole sipuleja ne. Kyllä pilaa hillosipulit ruuat! Joskus kun syö jotain karjalanpaistia tai jotain ja siellä on hillosipuleja, niin onhan se nyt pilalla. Miksei voi käyttää oikeaa sipulia? Plöäh.

Monarkia

Niin, monarkia. Kyllä on hyvä. Tykkään monarkiasta. Perinteet on kivoja. Monarkiasta sen verran pitää huomauttaa, että niinku Englannissakin, kuningatar Elisabetti se on hyvä, se on koulutettu siihen hommaan, ja prinssi Charles, se myös, mutta sitten tulee ne pikkunulkit sieltä. Sitten sietää kyllä monarkian kaatua siellä.

Ortodoksikirkot

Miksi kommentoida ortodoksikirkkoja? Ihanhan tuo on mielenkiintoista hommaa. Partaveikkoja siellä on. Kyllä kattoin yhtenä pääsiäisenä, yöllä oli lähetys Helsingin ortodoksikirkosta. Siellä ne soitteli kelloja. Kilin-kilin. Semmosia pikkukelloja. Sitten ne lauloi siellä, ja kilisytti kelloja, ja huuteli kaikilla kielillä kaikkea. Se oli aika jännä.

Hapankaalipiirakka

En ole maistanut koskaan. Enkä kyllä tiedä, mille hapankaali maistuu. Tekasepa joskus. Tuun maistelemaan. Hankalahan se on kommentoida tuommosia, kun laittaa tuommosia, joita en oo maistellut.

Timo Soini

(Syvä hiljaisuus.) Siinä on kyllä kulmakunnan kuningas. Mies, joka kanssa huutelee kaikkea.

Se ei kyllä koskaan jää sanattomaksi. Harmillista se. Ois parempi, jos joskus jäisi sanattomaksi ja pitäisi sen turpansa kiinni. Ei kai siinä, jos persuista tykkää.

Huono palsta. Höpö.

62

*Sumanismi haluaa muistuttaa, että Olli-Juhani Pirin näkemyksiä ei kannata noteerata.

Sumanismi

Sitaatteja ”Luulis, että kalu korostus, jos siihen laittas geminaation.”

– Antti

Sumalainen 1: ”Kyllä määki tuolla olisin, jos mulla olis tuollanen vartalo.”

Sumalainen 2: ”No etkä olis.”

Sumalainen 1: ”En kyllä oliskaan.”

– Sumalaisten keskustelua Siulan fuksityttöjen tanssiessa paidatta

”Nekrofilia ei oo yhtä väistämätöntä ku lingvistiikka.”

– Apinatalolla kuultua

”Vesi on jaollinen: jos siitä otetaan osa pois, se on silti vettä. Toisin kuin mies, että jos siitä otetaan osa pois, niin onko se vielä... tai siis niin, riippuu mikä osa siitä otetaan!”

– Katja Västi (levottomana aamuluennolla?)

”Hajaantukaa! Täällä ei ole mitään luettavaa.”

– Katja Västi

Sumanismi

63

64

Sumanismi