Sumanismi 4/2021

Kirjoittajat: Sanni Eeva, Aino Hanni, Ira Honkonen, Netta Juntunen, Meeri Kivikallio, Inker-Elli Näkkäläjärvi, Tuomo Polo, Katja Pyörälä, Julia Pääkkölä, Henna Riippi, Suvi-Anna Salminen, Tiia Tarvonen

Kansi: Katja Pyörälä

Kuvitus: Sanni Eeva, Lauri Hauru, Ira Honkonen, Meeri Kivikallio, Eveliina Mäntylä, Tuomo Polo, Julia Pääkkölä, Jari Sivonen, Aino Uitamo

Taitto: Lauri Hauru, Oona Juntunen Päätoimittajat:

pääkirjoitus

Työmää poistuu työmaalta

Käsissänne lepää nyt vuoden viimeinen Sumanismi. Sumanismi on ollut omanlaisensa työmaa, mutta sanan negatiivisesta konnotaatiosta huolimatta lehdenteko on ollut antoisan rattoisaa. Tämänkertainen teema, työmaa, osoittautui ajankohtaiseksi muunkin kuin lehdentekoprosessin kautta: yliopisto on pystyttänyt työmaabarrikadit ympärilleen, ja Sumalta on juuri tullut työmaahaalarimerkki.

Toisen työmaa on toisen huvipuisto – vai miten se sanonta menikään. Yhdelle joulu on kuin ylimääräinen, kuukauden kestävä iltavuoro, ja toiselle se on vuoden odotetuin juhla. Joka tapauksessa työmaita on moneen lähtöön, ja tässä numerossa pohditaan, mitä kaikkea työmaa voi olla. Lehdessä käsitellään muun muassa haasteita matkalla tohtoriuteen, maistellaan läjäpäin glögejä ja kuullaan monien fennistien haaveileman tittelin, Osma-konkarin, saavuttamisen työläydestä.

Työmaisten teemojen lisäksi luvassa on myös perinteikkäästi ystäväkirja ja alumnipalsta. Lehden sivuilta voi lukea myös jouluisen tarinan, joten ripaus joulua löysi tiensä Sumanismiin, vaikkei se teemassa näykään.

Päätoimittajakaksikko Lauri ja Oona siirtyy tämän lehden myötä syrjään. Päätoimittajuuden perivät Aino ja Marika, joten ensi vuonna on luvassa uusia tuulahduksia Sumanismi-tantereella.δ

Lämpimiä glögikupposia talvipäiviin!

Sumanismin päätoimittajat

Lauri ja Oona

Vuosi pakettiin ja hanskat naulaan

Heipparallaa, ja iloista joulunalusaikaa itse kullekin! Meikämistelinoksa on jo hyvän aikaa sitten avannut glögikauden, mutta joululaulujen luukuttamista en sentään vielä ole aloittanut. Syyslukukauden toinen periodi ei ole tuonut mukanaan uusia koulutus- tai sosiaalipoliittisia aiheita, vaan samojen teemojen ympärillä pyöritään edelleenkin. Mainittakoon kuitenkin, että syyslomaviikolla käydyissä edustajistovaaleissa äänestysprosentti oli korkein sitten vuoden 1979 (39 prosenttia!), ja edustajistoon valittiin kelpo kourallinen humanisteja.

Vuoden vieriessä kohti loppuaan myös suomen kielen oppiaineen palautepäivä lähestyy. Tänä vuonna palautepäivä järjestetään maanantaina 13. joulukuuta klo 13–14 Tellus Backstagella, ja sen teemana on paluu kampukselle. Tuttuun tapaan allekirjoittanut laatii palautepäivää varten palautekyselyn, jolla kartoitetaan suomen kielen opiskelijoiden ajatuksia ja kokemuksia kuluneesta syyslukukaudesta. Tulkaapas siis kaikki yhtenä sumana ihan paikan päälle juttelemaan opettajien kanssa.

Kulunut vuosi on ollut todella antoisa, vaikka lehden teeman mukaisesti se on välillä tuntunut työmaalta. Vuosi pärähti vauhdikkaasti alkuun opiskelijoiden terveydenhuoltolain uudistuksella (tutummin YTHS-uudistuksella), josta näin jälkiviisaana voi todeta, että eihän se ihan putkeen mennyt. Sen lisäksi oululaisia opiskelijoita on puhututtanut keskustakampushanke, jonka kohtalo sinetöidään torstaina 16. joulukuuta yliopiston hallituksen kokouksessa.

Kaiken kaikkiaan on ollut uskomattoman mielekästä ja palkitsevaa toimia Suman koulutus- ja sosiaalipoliittisena vastaavana tämän vuoden ajan. Olen oppinut paljon opiskelijavaikuttamisesta sekä perehtynyt paremmin yliopiston ja ylioppilaskunnan toimintaan. On ollut myös ihanaa päästä tekemään konkreettisempia kopo-sopon hommia, kuten Zoom-kahvihetkeä ja Hyvinvointikuukaut ta. Kerrassaan kelpo ja opettavainen vuosi siis!

Nyt on kuitenkin minun aikani laittaa hanskat naulaan tällä työmaalla ja jatkaa kohti uusia haasteita. Ihanaa joulunodotusta, ja pala taan taas muissa merkeissä!δ

Suvi-Anna Salminen

Suma ry:n koulutus- ja sosiaalipoliittinen vastaava

puheenvuoro

Viimeisiä viedään

Niin se on jälleen vuosi vilahtanut, ja on aika vuoden viimeisen Sumanismin – ja päällikön puheenvuoron. Paljon on ehtinyt vuodessa tapahtua: olemme siirtyneet etäopetuksesta (ainakin osittain) takaisin lähiopetukseen ja päässeet tapaamaan muita opiskelijoita syksyn lähitapahtumissa. On mukavaa, että elämä muistuttaa jo hiukan enemmän normaalia.

Kulunut vuosi on ollut Sumalle oikein onnistunut ja antoisa. Olemme järjestäneet useita menestyksekkäitä etä- ja lähitapahtumia sekä toteuttaneet upean neitokalenterin. Vuosijuhlasuunnittelu etenee, ja jos kaikki menee hyvin, pääsemme juhlistamaan 55-vuotiasta Sumaa maaliskuussa. On ollut hienoa toimia rakkaan ainejärjestömme puheenjohtajana. Vaikka vuosi on ollut rankka, käteen on jäänyt paljon ihania muistoja ja rutkasti kokemusta.

Joulua edeltävä aika on monille opiskelijoille melkoinen työmaa. Esseiden palautukset, tentit ja gradut painavat päälle, eivätkä varhain pimenevät illat juuri auta asiaa. Ajatuksetkin siintävät jo jouluaaton riisipuurossa ja joulukinkussa, mutta vielä pitäisi jaksaa muutama viikko. Tsemppiä kaikille, joilla on vuoden viimeiset palautukset vielä edessä! Uurastus palkitaan ihan pian.

Myös Suman istuvalla hallituksella on meneillään kauden viimeiset viikot, ja tammikuun ensimmäisenä päivänä uusi hallitus aloittaa toimintansa. On mukavaa nähdä, että Sumaan lähtee uusia toimijoita toteuttamaan meille niin rakkaita perinteisiä tapahtumia mutta myös ideoimaan uusia. Kuten kielen, myös opiskelijatoiminnan täytyy muuttua ja kehittyä. Suma pysyy kuitenkin aina Sumana – Oulun yliopiston fennistien tukena ja turvana, omana pienenä perheenä. Eläköön Suma ja sumalaiset! Vuoden 2021 puheenjohtaja kiittää ja kumartaa, toivottaa onnea tulevalle hallitukselle sekä ihanaa joulua jokaiselle.δ

Inker-Elli Näkkäläjärvi

Suma ry:n puheenjohtaja

Fennistin vapaapäivä

Tangolla tanssimista

siharrastukseeni tuli useamman vuoden tauko, kunnes reilut kolme vuotta sitten päädyin alkeistunneille uudestaan – ja sille tielle sitten jäinkin.

Vaikka tankotanssin juuret ovatkin 800 vuoden takana intialaisessa urheilulajissa, laji on suhteellisen tuore nykyisessä muodossaan, ja esimerkiksi kansainvälisiä tankotanssikisoja on alettu pitää vasta 2000-luvulla. Etenkin silloin, kun päädyin lajin pariin ensimmäisen kerran, lajiin liittyi selkeitä stereotypioita. Stereotypiat ovat karsiutuneet kymmenen vuoden aikana roimasti, ja nykyään monet ymmärtävät tankotanssin olevan urheilua siinä missä esimerkiksi telinevoimistelukin.

Miltäpä kuulostaisi harrastus, jossa saat pääsi pyörälle ja ihosi mustelmille – sellainen harrastus, jossa ensimmäiset kuukaudet luulet opettajan valehtelevan, kun hän toitottaa, että ”kipuun kyllä tottuu”?

Olen harrastanut tankotanssia noin kolme ja puoli vuotta. Ensikosketuksen lajiin sain lukioikäisenä, kun kävin muutamalla alkeistunnilla kokeilemassa tätä jännittävältä kuulostavaa lajia. Mustelmien lisäksi laji tarjosi runsaasti haastetta monipuolisuutensa vuoksi: jokaisella tunnilla hiki tuli pintaan, minkä lisäksi venyvyyttä haastettiin erilaisilla liikkeillä. Tankotanssitunnin jälkeisenä päivänä lihakset olivat todella kipeät. Lukion jälkeen tankotans-

Tankotanssi vaatii paljon voimaa ja liikkuvuutta, jotta liikkeitä saa tehtyä – eihän siinä tangossa ajatuksen voimalla roikuta. Niukat vaatteet tankotanssissa johtuvat siitä, että tangolla pysymiseen tarvitaan paljaan ihon ja tangon välillä syntyvää kitkaa. Stereotypiat ovat vähentyneet varmasti myös sen vuoksi, että laji on tullut enemmän ihmisten tietoisuuteen. Suomella on myös aihetta ylpeyteen tässä lajissa, sillä meiltä tulee tankotanssin moninkertainen maailmanmestari Oona Kivelä!

Tankotanssi on minulle keino edistää sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointia. Nautin siitä mitä teen, kun pääsen tangolle. Silloin unohdan täysin lähestyvät tentit sekä tiskikoneen, joka odottaa täyttäjäänsä. Toisaalta sijaa muille ajatuksille ei edes ole. Jos tangolla alkaa ajatus harhailla, menevät pasmat helposti sekaisin, jolloin vasemman jalan sijaan tangosta irtoaakin oikea. Silloin käy köpelösti.

Aluksi koukutuin tankotanssiin sen vuoksi, että kehityin lajissa nopeasti. On-

Ira Honkonen

nistumisen tunteita tuli jokaisella tunnilla, ja ne lisäsivät motivaatiota opetella lisää erilaisia pyörähdyksiä ja pitoja. Ensin saatoin katsoa suu auki hämmästyksestä, kun opettaja näytti seuraavan harjoiteltavan liikkeen. Hetken päästä olinkin itse jo samassa asennossa tangolla, ja mietin, miten ihmeessä minä tähän pääsin.

Olo oli aika uskomaton, kun huomasi, mihin kaikkeen sitä pystyykin. Jossain vaiheessa kehitys alkoi hidastua ja liikkeet hankaloituivat. Kerta toisensa jälkeen tarvittiinkin enemmän toistoja uuden liikkeen oppimiseen. Välillä on turhauttanut, ettei ole oppinut jotain liikettä, jota on hinkannut jo vuodenpäivät. Mutta sitten kun liike onnistuu, olo on kuin olisi saavuttanut jonkin suuremmankin etapin elämässä.

Mielestäni tankotanssi on erittäin monipuolinen liikuntaharrastus. Tankotanssissa lihakset kehittyvät, venyvyys ja liikkuvuus lisääntyvät sekä kestävyyskunto kasvaa. Tankotanssitunneilla voi käydä kuka tahansa iästä, koosta ja sukupuolesta riippumatta. Alkeistunneille on mahdollista mennä, vaikkei olisi aiempaa liikuntataustaa ollenkaan. Tärkeintä on, että on innokas kokeilemaan ja oppimaan uutta – eikä pieni huimapäisyyskään pahaksi ole. Ja jos päädyt lajin pariin, usko minua: kipuun kyllä tottuu!δ

Tolppa-apinan tentti

Mikä on parasta lajissa?

– Parasta on, kun saa tehtyä jotain, mitä on jo kauan yrittänyt. Onnistumiset ruokkivat halua kehittyä aina vain paremmaksi tankotanssijaksi! Tarkoituksenani ei ole kuitenkaan koskaan kilpailla lajissa, vaan haluan pitää sen puhtaasti stressittömänä asiana.

Mikä tuskastuttaa lajissa eniten?

– Se, että joitakin liikkeitä täytyy viilata todella pitkään, että saa ne tehtyä.

Haastavin liike, jonka osaat?

– Sanoisin, että Allegra. Se on sellainen liike, joka monille on vaikea selän jäykkyyden takia. Minulla on aina ollut hyvä liikkuvuus selässä, joten Allegran haaste on vain se, että se tuntuu erittäin epämukavalta.

Kenelle suosittelet lajia?

– Kaikille, joita laji vähänkään kiinnostaa! Rohkeasti tunneille vaan.

esittäY t YY

Opettajana toimittajan identiteetillä

Nyt opetan Oulun aikuislukiossa aikuisten maahanmuuttajien perusopetuksessa suomea, erityisesti luku- ja kirjoitustaitoa. Lisäksi opetan äidinkieltä lukiolaisille. Vastaan myös yleisten kielitutkintojen suomen keskitason testistä. Keskitason YKI-testiin hakeutuvat yleensä maahanmuuttajat, jotka haluavat todistaa kielitaitonsa kansalaisuushakemusta varten. Näitä suomen suorituksia sitten arvioin toisen työnantajani eli Jyväskylän yliopiston palveluksessa.

En ole koskaan käynyt Wesibussissa. Viimeinen opiskelijavappu, jolloin piti tehdä kaikki vielä kerran, jäi minulta juhlimatta. Kun pakkasin laukkuni opiskelijavaihtoa varten, en tiennyt, että en tule enää takaisin. No, lopulta tulin, mutta palataan siihen tuonnempana.

Ammatiltani olen opettaja, mutta opettajan identiteettiä en ole koskaan onnistunut omaksumaan. En tunne olevani kotona opettajainhuoneessa tai luokassa. Vierastan sitä, kun minua kutsutaan opettajaksi. Pidän toki nykyisestä työstäni, vaikka opettajuus itsessään ei tunnu täysin omalta. Mediatalon toimitus on paljon kotoisampi paikka minulle. Lukion abivuonna pääsin tekemään paikallislehti Koillissanomien nuorten sivua Kuusamossa. Tuo kokemus ja siitä seurannut kesätyöputki mediassa ovat vaikuttaneet paljon siihen, mitä olen nyt.

Valmistuin filosofian maisteriksi syksyllä 2013 kuuden vuoden opiskelun jälkeen. Aloitin opiskeluni ammattikorkeakoulussa. Opiskelin viestintää Oulussa puolitoista vuotta. Viestinnän osasto oli silloin vielä melko uusi, ja kurssisisällöt saattoivat olla mitä sattuu. Yhdellä kurssilla opiskelimme tietokoneen osia ja kokoamista. Turhauduin ja ahdistuin. Tämä ei ole sitä, mitä haluan. Minun on pakko päästä yliopistoon. Olin hakenut useaan otteeseen opiskelemaan tiedotusoppia ja journalismia, mutta koska ovet eivät auenneet, päätin säätää suuntaa. Keskeytin amk-opinnot ja aloin päntätä suomen kielen pääsykokeisiin. Pääsin sisään Jyväskylään ja Ouluun. Tilanne oli absurdi: yhtäkkiä minulla olikin kaksi paksua kirjekuorta. Alkoi valtava tuskailu siitä, kumpaan menisin. Kyselin asiasta kaikilta. Soitin vanhoille äidinkielenopettajillenikin.

Lopulta valitsin Oulun. Kun olin maksanut ylioppilaskunnan jäsenmaksun, menin vessaan ja oksensin. Todennäköisemmin pohjoinen voitti sen takia, että asuin jo täällä, mutta myös siksi, että Ouluun olin voinut soittaa pääsykokeiden jälkeen ja kysyä tuloksista. Marketta Harju-Autti toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi. Siinä puhelussa oli jo aistittavissa se lämpö,

Tuomas Polo

jota suomen kielen oppiaineen ilmapiirissä myöhemmin sain tuntea.

Aloin opiskella suomea, jotta voisin hankkia äidinkielenopettajan pätevyyden varmuuden vuoksi. Opettajaksi pyrkineen sivuaineet olivat luonnollisesti kirjallisuus ja pedagogiset opinnot. Opiskelin myös S2:n perus- ja aineopinnot, koska ajattelin, että niillä saa myöhemmin töitä. Olin oikeassa. Markkinoinnin opintoihin olisi ollut vapaa sivuaineoikeus. Sinä aamuna, kun oli tarkoitus mennä aloittamaan opinnot, päätin jäädä nukkumaan. Se olisi ollut kiinnostava ja hyödyllinen sivuaine tällaiselle sekatyöläiselle.

Olin ollut amk-aikanani mukana ainejärjestötoiminnassa, ja yliopistoon tultuani ainejärjestötoiminta ahdisti minua.

Arkailin vierailla Kerhiksellä, joksi Suman kiltahuonetta kutsuttiin. Halusin tarkkailla ensimmäisen vuoden. Seuraavana vuonna minusta tuli liikuntavastaava ja varapuheenjohtaja, sitten puheenjohtaja. Hallituksissa tehtiin töitä opiskelijoiden hyvinvoinnin parantamiseksi, mutta tekeminen oli myös hauskaa ja meillä oli hyvä henki.

Viidentenä opiskeluvuonna lähdin lukuvuodeksi Prahaan. Kaupunki ja sen urbaani syke veivät minusta palasen mennessään.

Tärkeimpänä opintosuorituksenani tein

S2-opintoihin liittyvän opetusharjoittelun. Kaikkien S2-alaa pohtivien kannattaisi käydä vaihdossa yliopistossa, jossa opetetaan suomea vieraana kielenä. Myöhemmin työurallani sain tilaisuuden toimia

S2-opettajana Ranskassa Caenin yliopistossa, jossa olin kaksi kuukautta sijaisena.

Tuskinpa olisin saanut tuota paikkaa ilman vaihtokokemustani. Tuskinpa olisin edes hakenut.

Opintojen ohella työskentelin kesäisin

Koillissanomissa, Kalevassa, Lapin Kansassa ja Suomen Tietotoimistossa, jossa tein vuoroja myös kirjoittaessani gradua Tampereella, missä puolisoni opiskeli. Graduni

valmistui kuumana kesänä töiden ohessa,

koska olin edelliskeväänä saanut aivopierun ja hakenut entisen opiskelukaverini vinkkaamaa sijaisuutta vantaalaisesta yläkoulusta. Rehtori sanoi, että minut palkataan, jos valmistun syksyyn mennessä. Ilman tuota vaatimusta gradu olisi varmaan vieläkin tekemättä. En vielä tiennyt sitä, mutta silloin työurani alkoi erkaantua journalismista kohti opettajuutta.

Opetuspolulle jäin, kun päätimme Sumasta aikoinaan löytyneen puolisoni kanssa muuttaa takaisin Ouluun ja pääsin kotoutumiskoulutukseen suomen kielen kouluttajaksi. Oli tammikuu 2014. Siitä lähtien olen tehnyt S2-alan töitä kotossa, lukiossa, lukutaitokoulutuksessa ja yliopistossa.

Verkostoituminen. Minua on aina inhottanut koko sana. Se kuulostaa yläluokkaiselta. Limaiselta. Saunaseurojen salaisilta sopimuksilta. Oikeasti verkostoituminen tarkoittaa sitä, että olet avoin ja sosiaalinen tyyppi, joka jää mieleen ja pitää yhteyttä matkan varrella tapaamiinsa ihmisiin. Verkostoitumisella on ollut ainakin jonkinlainen rooli, kun olen hakenut suurinta osaa merkittävistä työpaikoistani. Minua on kysytty johonkin, kaveri on vinkannut hakemaan jotain, tai työnantajan aiemmin palkkaama ihminen on tuntenut minut.

Ohjeeni on: Sano kaikkeen joo ja lähde mukaan, vaikka et olisi ihan varma, onko sinusta siihen. Eikä tarvitse suuntautua vain yhteen asiaan. Ajelehdi tuntosarvet pystyssä. Itse olen nyt ajelehtinut mukaan tekemään S2-oppikirjaa, vaikka en ole ihan varma, osaanko.

Ehkä tavataan vielä Wesibussissa, kun rohkenen astua kyytiin paikkaamaan aukon kokemuksissani. Käykää viimeistään silloin nykäisemässä hihasta ja verkostoitumassa. Käykää myös kurkistamassa mielenterveyteen ja masennukseen liittyvä vapaaehtoisprojektimme mielimaissa.fi. Sieltä löytyy hienoja henkilökuvia ja kirjoittamiani tarinoita kohtaloiden takana.δ

Joulutarina

Ensimmäinen adventti

On ensimmäinen adventti ja Oulun yliopiston pihan on hunnuttanut valkea lumivaippa. Yliopiston sisällä Geokadulla kaikuvat satunnaisten kulkijoiden vaimeat askeleet. Humanistien kiltahuonekäytävällä jouluiset julisteet roikkuvat muistutuksena hikisistä opiskelijabileistä. Huoneelta kajastaa utuinen valo. Suomuinen istuu Huoneen nurkassa evät korvillaan, MA-infinitiivitaavi on juuri astunut ovesta sisään kantaen valtavaa JBL-kaiutinta, jonka bassonpauhun seasta voi erottaa Joulumaan säkeistöjä. Herra Suomuinen ei ole koskaan pitänyt joulusta. Hän vihaa vilinää, vilskettä, helinää, helskettä, ja onkin aina joulun alla erakoitunut Huoneen nurkkaan makuupussi päällään ja vasta Woltista tilatut noutokastemadot seuranaan.

MA-infinitiivitaavi on niin innostunut joulusta, ettei huomaa Suomuisen reaktiota. Hän läimäyttää kaiuttimen pöydälle ja suuntaa kaapille penkomaan Suman askartelutarvikkeita. Hän löytää kaapista glitteriä, kartonkeja ja jouluisia tarroja.

Suomuinen huutaa musiikin keskeltä: ”Voitaisko kuunnella jotain muuta ku joululauluja? Tai vaikka laulaa sitsilauluja. Oma suosikkinihan on Hauki ja viina.”

MA-infinitiivitaavi peruuttaa pois kaapista ja katsoo hämillään taakseen: ”Mutta nythän on jo ensimmäinen adventti, ja silloin kuunnellaan joululauluja.”

Kaverukset kiistelevät hetken joulusta ja siitä, kuuluuko siitä pitää. MA-infinitiivitaavi on aina pitänyt joulusta, sillä hänen suuri infinitiivitaavisukunsa A-, ja E-infinitiivitaaviserkkuineen on kokoontunut jouluksi esi-isäinfinitiivitaavien luo. Suomuinen taas ei ole koskaan pitänyt joulusta, sillä hänen perheensä on aina stressannut joulua paljon eikä hän ole voinut sietää sitä lahjojen ja ruoan määrää, joka on joulua varten hankittu.

Lopulta kaverukset päätyvät laulamaan sitsilaulun Varpunen jouluaamuna. MA-infinitiivitaavi löytää kiltiksen jääkaapista glögiä ja terästää sitä tappijuomalla. NYTkohdissa voi sopivasti naukkailla jouluista juomaa. MA-infinitiivitaavi yrittää houkutella Suomuista askartelemaan joulukortteja, mutta Suomuinen suostuu vain askartelemaan itselleen hassun hatun ja

Teksti Julia Pääkkölä, kuvitus Aino Uitamo

lennokin. Sunnuntai-ilta kääntyy pian yöksi, ja opiskelijat valtaavat kiltahuoneen seuraavana aamuna. Suomuinen ja MA-infinitiivitaavi siivoavat askartelutarvikkeet ja asettuvat siihen asentoon, mihin viimeisen opiskelijan poistuttua perjantaina jäivät.

Toinen adventti

Viikko Huoneella vierähtää nopeasti kuunnellen opiskelijoiden tuskailuja viimeisten tenttien tekemisestä ja oppimispäiväkirjojen palauttamisesta. Muistellaanpa viikon aikana myös Suman puurojuhlasitsien ja Indexin pikkujoulujen kommelluksia. Kun toinen adventti koittaa, jäävät Suomuinen ja MA-infinitiivitaavi keskenään kiltahuoneelle. Suomuinen on erittäin väsynyt vietettyään pitkän illan opiskelijapippaloissa. MAinfinitiivitaavi on hyvin kateellinen Suomuiselle, koska häntä ei oteta koskaan mukaan opiskelijarientoihin. MA-infinitiivitaavin mököttäessä mielenosoituksellisesti Huoneen sohvalla ja Suomuisen parannellessa päänsärkyä kylmä liina otsallaan kuuluu kiltahuonekäytävältä ääniä. Kaverukset säpsähtävät ja sipsuttavat lasiovelle kuulostelemaan tarkemmin. Pian ääni katoaa, mutta MA-infinitiivitaavi on varma, että ääni on peräisin tontun tiu’usta. Suomuinen sanoo MA-infinitiivitaavin hourailevan, sillä miten tämä olisi voinut kuulla mitään, kun eihän ystäväisellä ole edes päätä.

Yht’äkkiä Huoneen ovi liu’utetaan auki, ja kaverusten eteen syöksähtää harteikas hahmo. Tämä kulkija ei olekaan sonnustautunut joulunpunaiseen, vaan harmaaseen univormuun.

”Kulkukortit, kiitos”, vartija tokaisee kylmästi.

Suomuinen punastuu niin punaiseksi kuin hauki voi vain punastua. Jos hän ei olisi niin iso, voisipa häntä luulla jopa särjeksi. MA-infinitiivitaavi miettii päänsä puhki, ja lopulta muistaa Huoneen jääkaapissa lojuvan tappijuoman, joka muistuttaa erehdyttävästi Gambinaa.

”Käy peremmälle”, toivottaa MA-infinitiivitaavi vartijan tervetulleeksi.

Vartija lompsii mustanpuhuvilla nahkakengillään Huoneen poikki ja pälyilee epäilevästi ympärilleen. MA-infinitiivitaavi tarjoaa hänelle tappijuomaa, eikä vartija vastustele, vaan heittää juoman kurkustaan alas. Hänellä on selvästi tylsää näin joulun alla, kun yliopisto huutaa tyhjyyttään.

”Olipa äkäistä, ja maistuu vähän korvavaikulle, mutta kaipa tätä juo paremman puutteessa”, sanoo vartija irvistyksen lomasta.

Kaverukset juhlivat vartijan kanssa aamuyötä vasten, kunnes vartija muistaa, että hänen täytyy olla töissä seuraavana päivänä ja poistuu vähin äänin paikalta. MA-infinitiivitaavi ja Suomuinen asettuvat taas tutuille paikoilleen opiskelijoita odottamaan ja huokaisevat helpotuksesta, ettei olemattomia kulkukortteja tarvinnut koskaan esittää.

Kolmas adventti

Viikon vierähdettyä Huoneella on uninen tunnelma. Suomuinen on vallannut suurimman sohvan, ja hänen suomuista nahkaansa lämmittää sydänkuvioinen kalsari. Suomuinen on vaipunut syvään uneen, ja välillä hänen kiduksensa päästävät kuorsauksen kaltais-

ta ääntä. MA-ifinitiivitaavi istuu pöydän ääressä ja kirjoittaa kirjettä Joulupukille. MAinfinitiivitaavin lahjalista on pitkä. Siihen kuuluu paljon suklaata, lämpimät villasukat ja Iso Suomen Kielioppi. MA-infinitiivitaavi pohtii, voisiko hän toivoa myös Suomuiselle jotain, sillä tietää, ettei hänen ystävänsä aio kirjoittaa Joulupukille. Hän lisääkin listaan kuorrutettuja kastematoja ja merinovillakalsarin. Kirjoja hän ei tilaa Suomuiselle, sillä hän tietää, että Suomuinen on vannoutunut kirjaston käyttäjä.

MA-infinitiivitaavi on jälleen kutsuttu viettämään joulua esi-isiensä kanssa. Hän on kuitenkin huolestunut ystävänsä tilanteesta, sillä Suomuinen on ilmoittanut viettävänsä joulua yksin. MA-infinitiivitaavi miettii, mitä voisi tehdä, sillä esi-isien vilkkaiden jouluaskareiden luo Suomuista ei kannata kutsua. Hän katsoo vauvan lailla nukkuvaa Suomuista ja päättää, ettei voi jättää tätä yksin jouluaatoksi. Hän ei malta herättää Suomuista ja kertoa tälle ideastaan, vaan kirjoittaa hänelle kirjeen, jonka hän taittelee varovaisesti kalsarin päälle.

Kirjeessä lukee: ”Rakas ystäväni, tule viettämään kanssani valon juhlaa Huoneelle, jossa niin hyvin muutenkin viihdymme. Voimme tilata noutoruokaa ja nauttia rauhallisesta tunnelmasta halogeenivalojen loisteessa. Ehkä voimme myös katsoa jotain suoratoistopalvelua lainaläppäriltä ja unohtaa täten joulun kiireet.”

MA-infinitiivitaavi poistuu hipsutellen kiltahuoneelta ja jättää Suomuisen lepäämään Kalsarikännien jäljiltä. - - -

Neljäs adventti menee rauhallisissa merkeissä, ja Suomuinen ilostuu MA-infinitiivitaavin kirjeestä.

- - -

Jouluaatto

Jouluaattona yliopiston ikkunoita peittävät kuurankukat. On hyytävä pakkassää, ja yliopisto hohkaa kuumana harkkona kylmyyden keskellä. Patterit paukkuvat ja vesiputket ulvovat rakennuksen sisällä. Siellä täällä ilmastointilaitteet pitävät mekkalaa. Muuten käytävät ovat tyhjentyneet opiskelijoiden kiireisistä askelista ja henkilökunnan potkulaudoista.

Huoneen hämärässä halogeenivalossa istuvat MA-infinitiivitaavi ja Suomuinen, jotka ovat koristelleet kiltahuoneen ananaksilla ja koristeellisilla valoilla. Suomuinen on valmistellut ystävyksille tietovisan, joka käsittelee elokuvia kautta aikojen. MA-infinitiivitaavi on woltannut Huoneelle rasvaa tirisevää noutoruokaa ja valmistanut glögiä esiisiensä reseptin mukaan. Kaverukset nauttivat ruoasta visaisten tietokilpailukysymysten äärellä.

Suomuinen kysyy MA-infinitiivitaavilta: ”Minkä elokuvan keskiössä on vuokkokala: a) Tappajahain, b) Nemoa etsimässä -elokuvan vai c) Madagascarin pingviinit -elokuvan?”

MA-infinitiivitaavi ei ole nähnyt kyseistä elokuvaa, mutta osaa kuitenkin päätellä oikean vastauksen vastausvaihtoehdoista. Suomuinen jatkaa innokkaasti visailua. MA-infinitiivitaavilla on jotenkin ontto olo, kun joulu ei olekaan samanlainen kuin ennen. Hänellä on ikävä Joulupukkia, ja hän pelkää, ettei Pukki tule käymään tänä jouluna. Suomuinen yrittää lohduttaa MA-infinitiivitaavia sillä, että ilta on vasta nuori.

Kaverukset pyyhkivät tahmaisia suupieliään ruokailun lopettamisen merkiksi ja käynnistävät lainaläppärin katsoakseen suoratoistopalvelusta jonkin elokuvan. MA-infinitiivitaavi haluaisi katsoa Mikkihiiren taikajoulun, sillä se on hänen lempijouluelokuvansa. Suomuinen taas katsoisi mieluummin jonkin romanttisen komedian, koska hän haluaisi samastua sellaisiin tunteisiin, joita hän ei ole elämässään usein kokenut.

Kun ystävykset ovat vetämässä pitkää tikkua, kuuluu ikkunan takaa kovaääninen koputus: ikkunaan muodostuu huuruinen jälki ja sen läpi piirtyvät ovaalinmuotoisten silmälasien ja harmaavalkoisten viiksien ääriviivat.

”Pukki, minä jo pelkäsin, että olet unohtanut meidät!” MA-infinitiivitaavi huudahtaa.

Hän lähtee juoksujalkaa Huoneen viereiselle ulko-ovelle päästämään Pukin sisään. Oven avautuessa MA-infinitiivitaavi näkee Pukin parran hohtavan Petterin punaisen kuonon valossa. Reki on täynnä lahjoja, joista osa painaa pukin kyömyä selkää. Pukki kertoo, että hänen oli tarkoitus tulla jo aiemmin Huoneelle, mutta hän ei päässyt sisään, sillä hänellä ei ollut 24/7-kulkukorttia. MA-infinitiivitaavi on iloinen, että Pukki on kuitenkin nyt täällä. Hän toivottaa Pukin tervetulleeksi ja auttaa hänet kantamuksineen Huoneelle. Suomuinen on pudottaa kannettavan sylistään, kun näkee Pukin ilmielävänä useiden vuosien jälkeen. Suomuisen leukaluut taipuvat vienoon hymyyn. Hän menee halaamaan Pukkia ja istahtaa Pukin polvelle.

”Laulaisitko Pukille jonkin laulun?” puuhkalakki kysyy.

Suomuinen menee ihan lukkoon, eikä hänen mieleensä tule muita lauluja kuin Kuutioon. MA-infinitiivitaavi kuitenkin kaivaa taskustaan laulukirjan ja avaa siitä sivun, jossa on Varpunen jouluaamuna -laulun sanat. Ystävykset laulavat laulun Pukille ilman sitseiltä tuttuja lisämausteita. Joulupukki pyyhkii silmänurkkiaan ja sanoo, ettei ole pitkään aikaan kuullut mitään niin kaunista. Hän antaa ystävyksille ne lahjat, joita MA-infinitiivitaavi toivoi kirjeissään. Suomuinen häkeltyy ja on silmin nähden onnellinen merinovillakalsaristaan. Se lämmittää pehmeästi hieman kovemmankin hauen kuorta.

Ystävykset nauttivat toistensa seurasta loppuillan, mutta Joulupukin on jatkettava matkaansa Kempeleen kautta Muhokselle.δ

Matkani Osma-konkariksi

Ensimmäisessä Osmassani näin, kun Siula palkittiin Osman voittajana ja satunnaisia osmaajia muistettiin konkaripalkinnoin. Asetin silloin yliopistoajalleni kaksi tavoitetta: olla mukana voittamassa Osma ja päästä Osmakonkariksi. Konkarius vaatii siis sen, että käy 10 (15, 20, 25 jne.) Osmassa. Tämä raportti sisältääkin parhaiten mieleeni painuneet asiat kymmenestä (lähi-)Osmasta sitten syksyn 2015. Hienoa olla vihdoin konkari!

1. Helevetin Osma, Oulu, syksy 2015

Olen siinä mielessä onnekas, että fuksisyksylleni osui Oulun Osma. Osallistuminen oli siis ujolle fuksillekin helppoa, koska ei tarvinnut matkustaa minnekään tätä suurta fennististä viikonloppua varten. Tästä Osmasta ovat varmasti parhaiten (tai siis vähiten) jääneet mieleeni lauantain sitsijatkot: Jatkoja viettäessämme saimme tietää, että keittiössä on saatavilla sitsien ylijäämäjuomia. Me innokkaat fuksit suuntasimme tietenkin kulkumme heti juomahanojen ääreen. Tarjolla oli valkoviiniä ja viinaa. Siinä vaiheessa vastassa oli haaste, sillä eihän viinaa voi juoda raakana. Niinpä lantrasin viinaa viinalla. (Tämä uskomaton drinkki on esitelty myös Simanismissa 2016.) Ja siihen loppuvatkin omat muistikuvani Helevetin Osmasta.

2. Avara Osma, Helsinki, kevät 2016

Osma koettuna jossain muualla kuin omassa kotikaupungissa, on melko erilainen kokemus kuin “oma” Osma. Matkat, majoittuminen ja turnaus ovat suurimmat erottavat tekijät. Avarassa Osmassa majoituimme Vantaalla valtavassa siskonpedissä, jossa oli sumalaisten lisäksi muistaakseni kantalaisia. Lisäksi tässä Osmassa alkunsa sai yksi suosikkiperinteistäni eli lauantain aamuskumppa. Ihana siulalainen majoittajamme oli ostanut skumppapullon, josta sitten yhdessä aamupalan yhteydessä nautimme.

3. RikOsma, Turku, syksy 2016

Tämän Osman kohdalla ei kauaa tarvitse miettiä, mikä on jäänyt parhaiten mieleen – Suma nimittäin voitti! Voitokas joukkueemme esiintyi mandariinimafiana, ja olipa meillä mukana ihan oikea mandariinitykkikin. Voitonjuhlat olivat uskomattomat, pokaalissa oli jatkuvasti jotakin juotavaa, ja kaikki joivat siitä. Uutta voittoa odotellessa!

4. Teho-Osmasto, Joensuu, kevät 2017

Tämä sairaalateemainen Osma villiinnytti sumalaiset leikkimään koulutusleikkaajia. Itse toimin leikattavana humanistina, ja turnauksen aikana roiskimme tekoverta muun muassa lasten leikkikentälle. Merkittävintä tässä Osmassa oli kuitenkin se, että minut ja ystäväni Empun majoittaneen täkyläisen Inkan välille muodostui vahva ystävyys, ja olemme Teho-Osmastosta asti pitäneet tiiviisti yhtä.

Meeri Kivikallio

5. Pikku Osmanen, Jyväskylä, syksy 2017

Tänne Suma lähti oikeana Tiivi-Taavi-armeijana. Meitä oli ihan uskomattoman monta, ja olimme jo varmoja voitosta, mutta sitten tuli bussilastillinen Siulan Hipsuja ja vei pokaalin meidän edestämme. Sitseillä kuultiin myös Perintölauluun ikävä lisäsäkeistö: “Kun mä kuolen Osma-pokaalini saat, sillä Siula voittaa Suman, Hipsu Tiivi-Taavin ruman”. Meillä oli täällä myös uskomaton Parempien Ihmisten Majoitus, sillä majapaikassamme oli yksi entinen puheenjohtaja, kolme tulevaa puheenjohtajaa sekä yksi tuleva varapuheenjohtaja. Tosiaan, minut valittiin syyskokouksessa Osma ry:n puheenjohtajaksi kaudelle 2018.

6. Seitsemän meren Osma, Tampere, kevät 2018

Tästä Osmasta minulla on valitettavasti kovin vähän kerrottavaa. Matkalla Tampereelle minulle nousi kuume, ja Osma menikin sairastaessa. Perjantain illanvietossa join vain teetä, turnauksen ajan makasin kuumehorkassa Hervannassa, ja sitseillä minusta ei lähtenyt pihaustakaan ääntä. Siitä huolimatta pidin (Empun avustuksella) niin uskomattoman Sumanismin myyntipuheen, että lehdet suorastaan revittiin käsistäni. Voi niitä aikoja, kun saattoi sairaanakin osallistua.

7. Taru Osmasten Herrasta, Oulu, syksy 2018

Tämä Osma on siitä merkittävä, että minulla oli päävastuu sen järjestämisestä.

Tämä oli siis jokseenkin

aiempia Osmiani stressaavampi kokemus. Loistavan työryhmän ansiosta kaikki sujui kuitenkin hyvin ja ongelmitta, ja saimme paljon kehuja. Tarussa Osmasten

Herrasta järjestettiin ensimmäistä kertaa perjantain illanvieton yhteydessä alumni-iltama. Se oli menestys! Parhaiten tästä Os-

masta mieleeni ovat kuiten

jääneet sitsijatkot, joilla istuin

soittolistaa ja Venla ja Salli valuttivat suuhuni viiniä suoraan

Inkan ja Empun kanssa Tukikohdan sohvalla, hallitsin

tonkasta.

Suman, Osman ja Täkyn tulevat puheenjohtajat Pikku Osmasten illanvietossa.

Onnellinen läjä Taru Osmasten Herrasta -sitsijatkoilla.

8. Osmafest, Helsinki, kevät 2019

Osmafestissä sää oli tajuttoman huono. Suma suunnisti kaljatelttana: meillä oli pressuista ja harjanvarsista kyhätty teltta, jota raahasimme mukanamme ympäri Helsinkiä. Teltta yritti kovasti lähteä tuulen mukana karkuun. Lisäksi satoi. Sitsit olivat jossain todella kaukana, ja sitsijatkot olivat hämärässä karaokebaarissa.

9. Osma-perunat, Turku, syksy 2019

Tässä Osmassa kävi sillä tavalla hassusti, että join perjantain illanvietossa muun muassa puolitoista litraa viiniä ja maistelin Iivarin viinoja, joten muistikuvat loppuvat iltakymmeneen, ja seuraava asia, jonka muistan, on se, kun herään lauantaiaamuna. Mutta mitä olen muilta kuullut, minulla oli hauskaa ja olin melkoisen viihdyttävä yrittäessäni puhua videopuhelua Inkalle puhelin korvalla. Majoittajallamme onneksi oli rasvakeitin, joten saimme kunnon tuhdin aamupalan – luonnollisesti skumpalla höystettynä – ja selvisin turnaukseen. Olin Vain hedelmää -kokoonpanossamme Elastinen, joskin loppuillasta otetuissa kuvissa näytän enemmän vihaiselta pippeliltä kuin leveästi hymyilevältä räppäriltä.

10. Osmalandia, Joensuu, syksy 2021

Ensimmäinen oikea lähi-Osma kahteen vuoteen!

Oli huikeaa saapua perjantaina illanviettoon ja nähdä kaikki ne ihmiset. Sydän oli pakahtua siitä onnellisuuden määrästä. Suman Hassumaa suoritti turnauksessa vahvasti omalla tasollaan ja tuli toiseksi häviten ainoastaan yhdellä pisteellä Kopulalle. Konkaripalkinnon hakeminen lavalta oli upea hetki, mutta Osman kohokohta oli kuitenkin se, kun eräs vanhempi siulalainen osmaaja tuli luokseni Tarun Osmasten herrasta Osmapassin kanssa ja pyysi minulta siihen puuttuvat merkinnät. Melkoista omistautumista!δ

Sumalaiset kaljatelttoineen tarjoamassa virvokkeita siulalaisille Osmafestissa.

Tavoite saavutettu! Osma ry:n puheenjohtaja luovuttamassa palkintoja tuoreille konkareille.

Ystäväkirja

Aino Uitamo

Ikä: 27

Perhe: Vanhemmat ja kaksi nuorempaa siskoa.

Lempiväri: Tumma metsänvihreä.

Mielikirja: Ursula K. Le Guin, Atuanin holvihaudat.

Paras muisto fuksivuodesta: Tähän mennessä fuksisuunnistus. Mummoilu ja bingoilu on kivaa.

Mitä tärkeää unohdin viimeksi: Unohdan aina ostaa kaupasta asian, joka on kotoa akuutisti loppu, joten luultavasti tämä.

Liian usein sanon: ”Miksi aina väsyttää niin paljon?”

Tylypahkan tupa: Korpinkynsi.

Terveisiä sumalaisille: Viimeiset ponnistukset ennen joulua. Mä kannustan teitä.

Työmaa: tohtori

Tohtoriksi väitteleminen voi monelle tuntua kaukaiselta ajatukselta, ellei jopa mahdottomalta ja ehdottoman luotaantyöntävältä. Toisille väikkäritutkijan hommat ja siitä seuraavat urapolut puolestaan käyvät kuin nenä naamariin. Otetaan siis nyt katsaus tohtorikoulutukseen!

Suomen kielen oppiaineen kaikki lehtorit ovat käyneet läpi tohtorikoulutuksen. Filosofian tohtori on kuitenkin paljon muutakin kuin vain paperi seinällä, joka avaa ovia erilaisiin työtehtäviin. Kysyimme suomen kielen professori Jari Sivoselta tohtorikoulutuksen perusspekseistä. Jari on aloittanut uransa Oulun yliopistossa jo maisteriksi valmistuttuaan vuonna 1996 ja edennyt virasta toiseen vuosien aikana. Professori hänestä tuli vuonna 2013 ja tutkimusta hän on tehnyt (lyhyesti ilmaistuna) syntaksin ja semantiikan, eli arkisemmin kielellisen merkityksen parissa.

Miten tohtorikoulutukseen päästään? – Ensin pitää olla maisterintutkinto alla. Oulussa tohtorikoulutus toimii tieteenalojen yhteisessä tutkijakoulussa eli UniOGSissa, jossa suomen kieli on ihmistieteiden toimikunnassa. Jatkotutkinto-oikeutta haetaan sieltä netin kautta. Keskeisintä on, että tohtorikoulutukseen hakevalla on hyvä tutkimussuunnitelma väitöskirjatutkimuksestaan. Lisäksi tulee olla pääohjaaja tutkimukselle. Pääohjaajan pitää olla professori tai vähintään dosentti. Väitöskirjalla voi olla myös sivuohjaajia, joiden koulutustasoksi riittää tohtori. Opinto-oikeuden hakemus tulee oppiaineen pääedustajalle lausunnolle, minkä jälkeen UniOGS myöntää opinto-oikeuden. Tutkijakoulussa pitää väitöskirjan tekemisen lisäksi suorittaa oppiainekohtaisia kursseja sekä tiettyjä kursseja esimerkiksi tutkimuksen etiikkaan liittyen.

Miten pääohjaajan saa?

– Kysymällä! Pääohjaajaan kannattaa itse olla yhteydessä ja valita ohjaaja oman aiheen mukaan niin, että ohjaajalla on asiantuntijuutta väikkärin ohjaamiseen.

Katja Pyörälä

Millaisen tyypin kannattaa hakeutua tohtorikoulutukseen?

– Tärkeintä on se, että on innostunut omasta alastaan ja tutkimastaan aiheesta. Tietyt luonteenpiirteet ovat hyödyksi, esimerkiksi pitkäjänteisyys. Väitöskirjatutkijan pitää pystyä sitoutumaan vähintään neljä vuotta kestävään prosessiin – usein menee pitempäänkin. Väikkäritutkijalle tarjotaan aina ohjausta, mutta harvoin voidaan tarjota palkkaa. Jatko-opiskelija joutuu siis hakemaan rahoitusta itselleen esimerkiksi säätiöiltä. Monet jatko-opiskelijamme saavat Suomen Kulttuurirahastolta vuoden mittaisia apurahoja. Koska rahoitus ei ole taattua ja sitä pitää hakea aina uudestaan tutkimusprosessin aikana, hyvä epävarmuuden sietokyky auttaa väikkäritutkijaa sitoutumaan tutkimuksensa edistämiseen. Omallakin oppiaineellamme on esimerkkejä siitä, että rahoituksen uupuessa väitöskirja on jäänyt kesken, eikä tulekaan koskaan valmistumaan. Se on tietenkin harmi kaikkien kannalta, koska paljon työtä valuu hukkaan.

Mistä tutkimusaiheet väitöskirjoihin tulevat?

Yleensä tohtorikoulutettavalta itseltään, ja useimmiten ne liittyvät jollain tavalla tämän tekemään graduun. Aihetta laajennetaan gradusta väitöskirjakokonaisuudeksi.

Onko aiheille mitään rajoituksia?

No tietenkin sen tulisi liittyä meillä suomen kieleen. Lisäksi olemme täällä Oulussa pieni oppiaine – meillä on vähän henkilökuntaa. Kannattaa siis valita sellainen aihe tai suuntautua niin, että saa asiantuntevaa ohjausta. Paras tilanne on aina se, että ohjaaja tutkii väikkäritutkijan kanssa samaa alaa. Minua esimerkiksi kannattaa pyytää kognitiivisen semantiikan alalle ohjaamaan. Joskus pääohjaajaksi kyselijöitä pitää ohjata muihin yliopistoihin tutkimaan, jos heidän tutkimusaiheelleen ei löydy omasta henkilökunnastamme asiantuntemusta.

Mitä tohtorikoulutuksella tekee? – Voi mennä mäkkäriin myymään hampurilaisia – no ei. Tohtorihan on ylin akateeminen tutkinto, jonka voi suorittaa. On aika vähän työpaikkoja tai virkoja, johon se vaadittaisiin. Ne ovat lähinnä yliopistossa. Monet tohtorit ovat sijoittuneet myös ammattikorkeakoulun puolelle, sillä siellä tutkintoa arvostetaan – yliopettajan virkaan se siellä vaaditaankin.

Tohtorikoulutuksessa itse prosessi voi olla lopputulosta arvokkaampi. Siinä on neljän vuoden ajan syventynyt johonkin asiaan, oppinut etsimään tietoa ja arvioimaan sitä kriittisesti, oppinut soveltamaan teorioita ja metodeja omaan tutkimusaineistoon sekä julkaisemaan alan tieteellisissä julkaisuissa ja saamaan palautetta omasta työstään. Se on kokonaisuudessaan sellainen kasvuprosessi, ettei paremmasta väliä. Sitä tietoa ja kokemusta voi hyödyntää vaikka missä.

Väikkärin jälkeen tutkimista voi jatkaa esimerkiksi hakemalla mukaan tutkijaksi johonkin tutkimushankkeeseen.

Tohtorikoulutettavan arjen todellisuudesta kyselimme tarkemmin väitöskirjatutkija Eveliina Mäntylältä. Eveliina on kotoisin Haapavedeltä ja aloitti suomen kielen pääaineopinnot Oulun yliopistossa suoraan lukion jälkeen. Väikkärille tasapainoa arjessa tarjoaa luonto: ”Luonnossa liikuskelu, marjastus, kasvimaanhoito, pyöräily ja hiihto ovat tarjoilleet hyviä hetkiä mietiskellä kaikenlaista kieleen liittyvää, mm. sitä, miten selittää roikistella-verbi, mutta toisaalta nykyään niiden parissa pääsee myös hyvin irrottautumaan tutkimustyöstä. Esimerkiksi silloin kun uppoaa sukset jalassa syvään ojaan ja toivo ylös pääsemisestä alkaa hiipua, eipä tule kyllä mietittyä roikistella-verbin eikä minkään muunkaan verbin merkityksiä.”

Miksi päätit hakea tohtorikoulutukseen?

– Mahdollisuus alkaa tehdä väitöskirjaa oli häälynyt mielessä varmasti jo pitemmän aikaa, mutta luultavasti usean sattumuksen summa ohjasi lopulta varsinaiseen päätökseen. Gradun tarkastusseminaaria edeltävänä päivänä kuulin perhepiirissä heiton, että alanko nyt tehdä sitten väitöskirjaa. Vastasin siihen varmaan jotenkin, että joo ehkä sitten joskus. Mutta kun myös seuraavana päivänä tarkastusseminaarissa nousi esille samansuuntainen ajatus, jäin miettimään vaihtoehtoa vakavammin. Hain Oulun yliopiston tutkijakoulu UniOGSiin alkuvuodesta 2018 vuoden ensimmäisessä haussa ja sain opinto-oikeuden samana keväänä. Aloitin tosin väitöskirjan suunnittelun jo aiemmin, muistaakseni edellisen vuoden lopulla.

Oliko vaikeaa löytää sopiva pääohjaaja? Miten päätit, ketä pyydät pääohjaajaksesi?

– Pääohjaajaa ei ollut vaikea löytää, sillä jatkoin gradun teosta väitöskirjan tekoon saman aiheen ja ohjaajan kanssa. Tapoja on toki monia: jotkut ovat ohjaajaa etsiessään esimerkiksi tiedustelleet muilta väitöskirjaa parhaillaan tekeviltä tai sen jo tehneiltä suosituksia sopivista ohjaajista.

Mitä tutkit? Miten päätit tutkimusaiheesi?

– Tutkin, millaisia konstruktioita suomen kielen imperatiivimuotoiset verbit muodostavat yhdessä eri liitepartikkelien kanssa. Erityisesti minua kiinnostaa, miten kieliopillisesti myönteinen imperatiivi-ilmaus voi ilmaista kielteisyyttä, ja nimenomaan se, miten eri liitepartikkelit vaikuttavat ilmauksen merkitykseen ja sävyyn. Myös muut kuin kielteisyyttä ilmaisevat imperatiivikonstruktiot kiinnostavat – katsotaan, mitkä niistä mahtuvat mukaan väitöskirjaan ja sopivat aiheeltaan kokonaisuuteen.

Aihe putkahti jostain mieleen jo graduseminaarin alussa. Olin jotenkin todella kiinnostunut kieliopillisesti myönteisistä mutta kielteisyyttä ilmaisevista rakenteista. Etsiskelin sopivaa rakennetta tutkittavakseni ja jostain sitten kaivoin nuo uskallakin-tyyppiset ilmaukset graduni aiheeksi. Sillä tiellä tässä ollaan siis edelleen. Ensimmäinen väitöskirjaani tuleva artikkeli perustuu itse asiassa hyvin pitkälti juuri tuohon graduun.

Millaista tohtorikoulutus on? Entä millaista on tohtorikoulutettavan arki? – Itse olen kuvannut tohtorikoulutusta työn ohessa oppimiseksi. Periaatteessa tutkimusta tehdään ja artikkeleja kirjoitetaan niin kuin muutkin tutkijat. Artikkelit ja esitelmäabstraktit käyvät ennen hyväksymistä ja julkaisua läpi saman arviointiprosessin kuin muillakin. Koulutus tarjoaa kuitenkin väitöskirjatutkijalle tukea erilaisissa muodoissa: ohjaaja tai ohjaajat, seurantaryhmä, kurssit ynnä muut on tarkoitettu tukemaan väitöskirjatutkijan työtä. Tohtorikoulutuksen tavoitteena onkin koulia väitöskirjan tekijästä itsenäinen tutkija.

Tohtorikoulutettavan arki on varmasti hyvin erilaista eri ihmisillä. Osa tekee väitöskirjaa esimerkiksi jonkin muun työn ohessa, osa kokonaan tai osittain apurahalla. Itse olen tutkimustyön ohessa muun muassa myös opettanut jonkin verran. Tietynlainen epävarmuus mutta toisaalta myös vapaus ja vaihtelevuus kuvaavatkin mielestäni hyvin väitöskirjatutkijan arkea. Harva apurahaa hakeva esimerkiksi osaa ennustaa, milloin oma hakemus tuottaa tulosta ja kuinka pitkäksi aikaa rahoitusta on tarjolla. Varasuunnitelmia on siis aina hyvä olla. Toisaalta taas työn itsenäisyys tuo vapautta – toki tämäkin on yksilökohtaista. Väitöskirjaa tehdessään toiset tekevät yhteistyötä erilaisista syistä enemmän kuin toiset.

Lisäksi moni taho ei oikein tunnu tietävän, mihin laariin väitöskirjatutkijat tulisi sijoittaa. Esimerkiksi toisinaan väitöskirjatutkija luokitellaan opiskelijaksi, toisinaan taas ei. Tämä voi joskus vähän hankaloittaa arkisten asioiden hoitamista.

Mikä on yllättänyt, mitä osasit odottaa mutta se on erilaista kuin odotit?

– Ehkä juuri tuo, miten erilaista väitöskirjan teko voi eri ihmisillä olla. Tekeekö monografian vai artikkeliväitöskirjan? Onko osa jotain tutkimusryhmää? Onko rahoitus vai tekeekö tutkimusta toisen työn ohessa? Yksi väitöskirjaa tekevä tuttava ei pysty antamaan kattavaa kuvaa siitä, millaista väitöskirjan teko voi olla. Ylipäänsä suunnitelmat saattavat matkan aikana muuttua paljon. Uusia tutkimuksia ilmestyy, ja omat näkemykset muuttuvat tiedon karttuessa. Juuri näistä syistä olen itsekin jo joutunut jonkin verran muuttamaan alkuperäisiä suunnitelmiani.

Voinkin sanoa, että käsitykseni tohtorikoulutuksesta on kyllä omien kokemuksieni myötä kovasti muuttunut siitä, mikä se oli silloin kun aloitin, vaikkei se siis tyystin tuntematonta ollut silloinkaan. Toisekseen artikkelien arviointiprosessit voivat viedä vuosia. Artikkeliväitöskirjaa suunnitellessa kannattaa varautua siihen.

Tuntuu, että hiljaisen tiedon ja verkostojen luomisen merkitys vain kasvaa. Osasin tätä kyllä odottaa, ja näiden tärkeydestä puhutaankin paljon, mutta niiden merkityksen on ehkä hoksannut todella vasta nyt. Pitääkin tarkkailla aktiivisesti, mitä tieteenalalla tapahtuu ja mitä kahvihuoneissa puhutaan – toki korona-aikana se on ollut vähän hankalaa. Vaikka väitöskirjatutkimusta tehdään ”yksin”, sitä tehdään samalla tutkimuskentällä. Esimerkiksi samaa aihetta sivuavia tutkimuksia kannattaa seurata aktiivisesti ja olla yhteydessä niiden tekijöihin. Ajatusten vaihto voi paitsi edesauttaa oman tutkimuksen etenemistä, myös estää aiheeltaan päällekkäisten tutkimushankkeitten syntyä.

Miltä prosessi hakupäätöksestä nykyhetkeen on tuntunut?

– Pitkältä! Onhan tässä jo vuosia kulunut, mutta tarkoitan kuitenkin erityisesti sitä, että aika tuntuu pitkältä, kun tarkastelee kaikkea sitä, mitä tänä aikana on tapahtunut. Maailmalla puolitoista vuotta vallinnut tilanne vaikuttaa varmasti osaltaan tähän, mutta myös kaikki se, mitä prosessin aikana on oppinut ja millaisia uusia asioita on sen aikana tehnyt. Muutoin aika tuntuu kyllä menevän joutuisasti eteenpäin, ehkäpä joskus liiankin. Pitkästymisestä ei siis suinkaan ole kyse!δ

TOHTORIKSI PYRKIVÄN MUISTILISTA

• Hyvä tutkimussuunnitelma väitöskirjasi tutkimusaiheesta. Pääohjaajasi auttaa viilaamaan tutkimussuunnitelmasi tähtikuntoon.

• Hanki pääohjaaja tutkimusaiheesi mukaan: kuka olisi aiheen erikoisosaaja?

• Gradun arvosana vähintään 3.

• Kun opinto-oikeus on myönnetty: Hae rahoitusta ja tutki, tutki, tutki!

Työläisen jouluiset afterworkit

Oman lempiglöginsä löytäminen voi tuntua toisinaan työmaalta kaikkien muiden joulukiireiden keskellä, mutta huoli pois! Suman fuksiraati kokoontui yhteen testaamaan seitsemää eri glögimakua. Glögimittelössä kaksi valikoitui ylitse muiden.

Sanni Eeva, Aino Hanni, Netta Juntunen, Henna Riippi, Tiia Tarvonen

Opiskelijan omenamehu:

Raikastamon luomu omenalimeglögi 0,0 %, 4,09 e

Raati odottaa tältä glögiltä omenaista makua, jossa on myös ripaus limeä. Glögissä omena maistuukin vahvasti, mutta limen maku jää puuttumaan. Tuoksultaan glögi on aidon glögin tuoksuinen ja erittäin jouluinen. Maku ei ole tunkkainen eikä liian makea. Glögi ylittää arvostelijaraadin odotukset purkin halvasta ulkonäöstä huolimatta. Omenamehun ystävälle tämä glögi on oiva valinta.

Arvosana: 3/5

SANNINJAAINONVALINTA

Hansin pusikosta: Hans Välimäen vuosikertaglögi 2021 0,0 %, 5,08 e

Hans Välimäen tekemä glögi herättää raadissa suuria odotuksia. Pullo lupailee vadelmaista makua, johon sekoittuu myös ripaus mustaherukkaa ja inkivääriä. Tuoksu on hyvin vahva ja aromikas ja tuo mieleen vadelmakeiton. Glögissä on hillitty vadelman maku, mutta se on kuitenkin erittäin maukas. Tämä glögi on varmasti monien mieleen, sillä maku on tarpeeksi perinteinen ja laadukas. Pullo on esteettinen, minkä vuoksi tämä glögi olisi myös mainio joululahja.

Arvosana: 4/5

Maalaisen mustikkametsä: Lapin Marian Revontuli vaniljamustikkaglögi 0,0 %, 5,29 e

TIIANVALINTA

Tältä elegantilta pullolta raati odottaa pehmeää, kermaista ja ehkä jopa mustikkashottia muistuttavaa makua. Tuoksu ei ole kovin säväyttävä, mutta raadin maalaisjäsenet huomaavat siinä mustikkametsän ja havupuiden tuoksun. Tässä glögissä maistuu mustikka ja myös vaniljan maku erottuu hieman. Glögi on maultaan pehmeää mutta turhan laimeaa. Raadin odotukset olivat korkeammat.

Arvosana: 3.5/5

Mehuisa mauton mustikka:

Poikain parhaiden Suomi

juhlaglögi 0,0 %, 5,90 e

Tämä glögi sisältää pippuria, joten raati odottaa mausteista makua. Pullo tuo mieleen lähinnä halvan mustikkaliköörin. Plussaa tälle glögille tuo joutsenmerkki ja tuoton meneminen sotaveteraaneille. Glögin kerrotaan myös olevan rakkaudella tehty. Tuoksu on erittäin mustikkainen. Glögi maistuu lämpimältä mustikkamehulta, eikä se ole lainkaan perinteisen glögin makuinen tai mausteinen. Raati suosittelee tätä glögiä sen hyvän tarkoituksen takia, vaikka maku ei säväytäkään.

Arvosana: 1/5

HENNANVALINTA

Pena perinteinen: Marlin perinteinen glögi 0,0 %, 1,49 e

Kaikki tietävät, mitä tältä glögiltä odottaa. Perinteinen glögi maistuu siltä, miltä kuuluukin. Glögimäinen glögi, joka ei turhia esittelyjä kaipaa. Yksinkertaisesti hyvä.

Arvosana: 4/5

Synkkä tuulahdus: Lapin Marian luomu Pohjantähti glögitiiviste 0,0 %, 5,09 e

NETANVALINTA

Tämä glögi saa raadin odottamaan voimakkaan marjaisaa makua. Tuoksultaan glögi on pistävä ja puolukkainen, vaikka glögissä ei puolukkaa olekaan. Raati luonnehtii tuoksua myös muoviseksi. Maku on hapan eikä juurikaan makea. Tämä glögi sopii makunsa puolesta synkille aikuisille.

Arvosana: 2.5/5

Viininhuuruinen joululahja: Blossa 21 15 %, 14,98 e

Maistajalle luvataan appelsiinista ja sitruksista makua. Kesäinen pullo tuo mieleen juhannuksen. Pullo muistuttaa ulkonäöltään myös konjakkipulloa. Lämpimän viinan tuoksu saa silmät kyynelehtimään. Raati kuvailee glögiä seuraavin sanoin: maistuu pesuaineelle, hirveää, maku peittyy vahvan viinan maun alle, ripaus appelsiinia, aikamoinen makupommi. Parin lasillisen jälkeen yksi raadin jäsen toteaa: ”Kun hetken on Blossaa maistellut, niin hymy saapuu huulille.” Glögi alitti odotukset. Vain vahvimmat selvisivät loppuun asti. Sopii kenties paremmin kokeneemmille makunystyröille, joille viinan maku on mieluinen.

Arvosana: 0.5/5

Sitaatit

Ainoa syy miks mie en vois haluta lapsia on, että en vois pelata Overwatchia koko

päivää.

– Marika

Pilvenpiirtäjä. Eikö ois hieno Oulun yliopisto, joku pilvenpiirtäjä?

– Aleksi keskustakampuksesta

Mää oon oikeesti tutkinu tätä, ku mää oon kattonu Tiktokista videoita.

– Reetta

No ku sä oot niin helppo, ku sä oot siinä.

– Emma Lassille

En mää hidastellu! Mä ootin Inkeä että se tukehtuu.

– Sonja

Kattokaa, mää oon alkoholikeiju!

– Lassi

Mää niin ku imen, mutta en oikeesti ime.

– Emma juomapelissä

En ole koskaan syöksynyt anukseen.

– Meeri juomapelissä

Miten mää saan Frederikin?

– Tiia

Minun tupani on sitten Korpinkynsi.

– Katja Västi tutkimussuunnitelmaseminaarin alussa

Meistä tulee kieleen erikoistuneita erikoisihmisiä.

– Lauri kiltahuonekierroksen esittelyssä

Vittu mä sanon, et ku tuo kandi on paketis, ni nukun tammikuusta maaliskuun loppuun ja herään wapun viettoo.

– Janina

Välillä kuuntelen radiopoppia ja olen mainstreem.

– Inke

Kyllä se voittaminen vaatii oikean asenteen, mutta vaatii se myös vähä glitteriä.

– Julia

Jos käyt huoneella, niin tuotko sen keitetyn vesikannun?

– Inke Meerille ennen syyskokouksen alkua

Anonyymit tunnustukset

• En ole vieläkään tenttinyt Suomen kielen rakennetta, vaikka aloitin jo kolmannen vuoden... hups!

• Salainen unelmani on joutua vaaratilanteeseen bussissa. Haluaisin vain pasauttaa sillä pikkuvasaralla ikkunan rikki edes kerran elämässäni.

• Söin Huoneella monta viikkoa lojuneen Daimin, jossa on päiväys mennyt vuosi sitten.

• Mua vähän ahistaa se, että Sumanismissa joka jutun loppuun tuleva dentaalispirantti on vikassa virkkeessä kiinni. Tekis mieli käydä lyömässä välilyönti sinne spirantin ja virkkeen väliin.

• Ajoin melkein kolme kuukautta katsastamattomalla autolla.

• Olen avoimessa suhteessa ja ihastunut vakkaripanooni. :) :)

• En oo alkoholisoitunut, mut kyl mä haluun hauskaa pitää (alkoholin vaikutuksen alaisena).

• Tänään mä vedän perseet. Musta tuntuu, että viime kerroilla mä oon ottanu vähän liian rauhallisesti, niin tänään on mun aika loistaa!