Joulutarina

Ensimmäinen adventti

On ensimmäinen adventti ja Oulun yliopiston pihan on hunnuttanut valkea lumivaippa. Yliopiston sisällä Geokadulla kaikuvat satunnaisten kulkijoiden vaimeat askeleet. Humanistien kiltahuonekäytävällä jouluiset julisteet roikkuvat muistutuksena hikisistä opiskelijabileistä. Huoneelta kajastaa utuinen valo. Suomuinen istuu Huoneen nurkassa evät korvillaan, MA-infinitiivitaavi on juuri astunut ovesta sisään kantaen valtavaa JBL-kaiutinta, jonka bassonpauhun seasta voi erottaa Joulumaan säkeistöjä. Herra Suomuinen ei ole koskaan pitänyt joulusta. Hän vihaa vilinää, vilskettä, helinää, helskettä, ja onkin aina joulun alla erakoitunut Huoneen nurkkaan makuupussi päällään ja vasta Woltista tilatut noutokastemadot seuranaan.

MA-infinitiivitaavi on niin innostunut joulusta, ettei huomaa Suomuisen reaktiota. Hän läimäyttää kaiuttimen pöydälle ja suuntaa kaapille penkomaan Suman askartelutarvikkeita. Hän löytää kaapista glitteriä, kartonkeja ja jouluisia tarroja.

Suomuinen huutaa musiikin keskeltä: ”Voitaisko kuunnella jotain muuta ku joululauluja? Tai vaikka laulaa sitsilauluja. Oma suosikkinihan on Hauki ja viina.”

MA-infinitiivitaavi peruuttaa pois kaapista ja katsoo hämillään taakseen: ”Mutta nythän on jo ensimmäinen adventti, ja silloin kuunnellaan joululauluja.”

Kaverukset kiistelevät hetken joulusta ja siitä, kuuluuko siitä pitää. MA-infinitiivitaavi on aina pitänyt joulusta, sillä hänen suuri infinitiivitaavisukunsa A-, ja E-infinitiivitaaviserkkuineen on kokoontunut jouluksi esi-isäinfinitiivitaavien luo. Suomuinen taas ei ole koskaan pitänyt joulusta, sillä hänen perheensä on aina stressannut joulua paljon eikä hän ole voinut sietää sitä lahjojen ja ruoan määrää, joka on joulua varten hankittu.

Lopulta kaverukset päätyvät laulamaan sitsilaulun Varpunen jouluaamuna. MA-infinitiivitaavi löytää kiltiksen jääkaapista glögiä ja terästää sitä tappijuomalla. NYTkohdissa voi sopivasti naukkailla jouluista juomaa. MA-infinitiivitaavi yrittää houkutella Suomuista askartelemaan joulukortteja, mutta Suomuinen suostuu vain askartelemaan itselleen hassun hatun ja lennokin. Sunnuntai-ilta kääntyy pian yöksi, ja opiskelijat valtaavat kiltahuoneen seuraavana aamuna. Suomuinen ja MA-infinitiivitaavi siivoavat askartelutarvikkeet ja asettuvat siihen asentoon, mihin viimeisen opiskelijan poistuttua perjantaina jäivät.

Toinen adventti

Viikko Huoneella vierähtää nopeasti kuunnellen opiskelijoiden tuskailuja viimeisten tenttien tekemisestä ja oppimispäiväkirjojen palauttamisesta. Muistellaanpa viikon aikana myös Suman puurojuhlasitsien ja Indexin pikkujoulujen kommelluksia. Kun toinen adventti koittaa, jäävät Suomuinen ja MA-infinitiivitaavi keskenään kiltahuoneelle. Suomuinen on erittäin väsynyt vietettyään pitkän illan opiskelijapippaloissa. MAinfinitiivitaavi on hyvin kateellinen Suomuiselle, koska häntä ei oteta koskaan mukaan opiskelijarientoihin. MA-infinitiivitaavin mököttäessä mielenosoituksellisesti Huoneen sohvalla ja Suomuisen parannellessa päänsärkyä kylmä liina otsallaan kuuluu kiltahuonekäytävältä ääniä. Kaverukset säpsähtävät ja sipsuttavat lasiovelle kuulostelemaan tarkemmin. Pian ääni katoaa, mutta MA-infinitiivitaavi on varma, että ääni on peräisin tontun tiu’usta. Suomuinen sanoo MA-infinitiivitaavin hourailevan, sillä miten tämä olisi voinut kuulla mitään, kun eihän ystäväisellä ole edes päätä.

Yht’äkkiä Huoneen ovi liu’utetaan auki, ja kaverusten eteen syöksähtää harteikas hahmo. Tämä kulkija ei olekaan sonnustautunut joulunpunaiseen, vaan harmaaseen univormuun.

”Kulkukortit, kiitos”, vartija tokaisee kylmästi.

Suomuinen punastuu niin punaiseksi kuin hauki voi vain punastua. Jos hän ei olisi niin iso, voisipa häntä luulla jopa särjeksi. MA-infinitiivitaavi miettii päänsä puhki, ja lopulta muistaa Huoneen jääkaapissa lojuvan tappijuoman, joka muistuttaa erehdyttävästi Gambinaa.

”Käy peremmälle”, toivottaa MA-infinitiivitaavi vartijan tervetulleeksi.

Vartija lompsii mustanpuhuvilla nahkakengillään Huoneen poikki ja pälyilee epäilevästi ympärilleen. MA-infinitiivitaavi tarjoaa hänelle tappijuomaa, eikä vartija vastustele, vaan heittää juoman kurkustaan alas. Hänellä on selvästi tylsää näin joulun alla, kun yliopisto huutaa tyhjyyttään.

”Olipa äkäistä, ja maistuu vähän korvavaikulle, mutta kaipa tätä juo paremman puutteessa”, sanoo vartija irvistyksen lomasta.

Kaverukset juhlivat vartijan kanssa aamuyötä vasten, kunnes vartija muistaa, että hänen täytyy olla töissä seuraavana päivänä ja poistuu vähin äänin paikalta. MA-infinitiivitaavi ja Suomuinen asettuvat taas tutuille paikoilleen opiskelijoita odottamaan ja huokaisevat helpotuksesta, ettei olemattomia kulkukortteja tarvinnut koskaan esittää.

Kolmas adventti

Viikon vierähdettyä Huoneella on uninen tunnelma. Suomuinen on vallannut suurimman sohvan, ja hänen suomuista nahkaansa lämmittää sydänkuvioinen kalsari. Suomuinen on vaipunut syvään uneen, ja välillä hänen kiduksensa päästävät kuorsauksen kaltais- ta ääntä. MA-ifinitiivitaavi istuu pöydän ääressä ja kirjoittaa kirjettä Joulupukille. MAinfinitiivitaavin lahjalista on pitkä. Siihen kuuluu paljon suklaata, lämpimät villasukat ja Iso Suomen Kielioppi. MA-infinitiivitaavi pohtii, voisiko hän toivoa myös Suomuiselle jotain, sillä tietää, ettei hänen ystävänsä aio kirjoittaa Joulupukille. Hän lisääkin listaan kuorrutettuja kastematoja ja merinovillakalsarin. Kirjoja hän ei tilaa Suomuiselle, sillä hän tietää, että Suomuinen on vannoutunut kirjaston käyttäjä.

MA-infinitiivitaavi on jälleen kutsuttu viettämään joulua esi-isiensä kanssa. Hän on kuitenkin huolestunut ystävänsä tilanteesta, sillä Suomuinen on ilmoittanut viettävänsä joulua yksin. MA-infinitiivitaavi miettii, mitä voisi tehdä, sillä esi-isien vilkkaiden jouluaskareiden luo Suomuista ei kannata kutsua. Hän katsoo vauvan lailla nukkuvaa Suomuista ja päättää, ettei voi jättää tätä yksin jouluaatoksi. Hän ei malta herättää Suomuista ja kertoa tälle ideastaan, vaan kirjoittaa hänelle kirjeen, jonka hän taittelee varovaisesti kalsarin päälle.

Kirjeessä lukee: ”Rakas ystäväni, tule viettämään kanssani valon juhlaa Huoneelle, jossa niin hyvin muutenkin viihdymme. Voimme tilata noutoruokaa ja nauttia rauhallisesta tunnelmasta halogeenivalojen loisteessa. Ehkä voimme myös katsoa jotain suoratoistopalvelua lainaläppäriltä ja unohtaa täten joulun kiireet.”

MA-infinitiivitaavi poistuu hipsutellen kiltahuoneelta ja jättää Suomuisen lepäämään Kalsarikännien jäljiltä. - - -

Neljäs adventti menee rauhallisissa merkeissä, ja Suomuinen ilostuu MA-infinitiivitaavin kirjeestä.

- - -

Jouluaatto

Jouluaattona yliopiston ikkunoita peittävät kuurankukat. On hyytävä pakkassää, ja yliopisto hohkaa kuumana harkkona kylmyyden keskellä. Patterit paukkuvat ja vesiputket ulvovat rakennuksen sisällä. Siellä täällä ilmastointilaitteet pitävät mekkalaa. Muuten käytävät ovat tyhjentyneet opiskelijoiden kiireisistä askelista ja henkilökunnan potkulaudoista.

Huoneen hämärässä halogeenivalossa istuvat MA-infinitiivitaavi ja Suomuinen, jotka ovat koristelleet kiltahuoneen ananaksilla ja koristeellisilla valoilla. Suomuinen on valmistellut ystävyksille tietovisan, joka käsittelee elokuvia kautta aikojen. MA-infinitiivitaavi on woltannut Huoneelle rasvaa tirisevää noutoruokaa ja valmistanut glögiä esiisiensä reseptin mukaan. Kaverukset nauttivat ruoasta visaisten tietokilpailukysymysten äärellä.

Suomuinen kysyy MA-infinitiivitaavilta: ”Minkä elokuvan keskiössä on vuokkokala: a) Tappajahain, b) Nemoa etsimässä -elokuvan vai c) Madagascarin pingviinit -elokuvan?”

MA-infinitiivitaavi ei ole nähnyt kyseistä elokuvaa, mutta osaa kuitenkin päätellä oikean vastauksen vastausvaihtoehdoista. Suomuinen jatkaa innokkaasti visailua. MA-infinitiivitaavilla on jotenkin ontto olo, kun joulu ei olekaan samanlainen kuin ennen. Hänellä on ikävä Joulupukkia, ja hän pelkää, ettei Pukki tule käymään tänä jouluna. Suomuinen yrittää lohduttaa MA-infinitiivitaavia sillä, että ilta on vasta nuori.

Kaverukset pyyhkivät tahmaisia suupieliään ruokailun lopettamisen merkiksi ja käynnistävät lainaläppärin katsoakseen suoratoistopalvelusta jonkin elokuvan. MA-infinitiivitaavi haluaisi katsoa Mikkihiiren taikajoulun, sillä se on hänen lempijouluelokuvansa. Suomuinen taas katsoisi mieluummin jonkin romanttisen komedian, koska hän haluaisi samastua sellaisiin tunteisiin, joita hän ei ole elämässään usein kokenut.

Kun ystävykset ovat vetämässä pitkää tikkua, kuuluu ikkunan takaa kovaääninen koputus: ikkunaan muodostuu huuruinen jälki ja sen läpi piirtyvät ovaalinmuotoisten silmälasien ja harmaavalkoisten viiksien ääriviivat.

”Pukki, minä jo pelkäsin, että olet unohtanut meidät!” MA-infinitiivitaavi huudahtaa.

Hän lähtee juoksujalkaa Huoneen viereiselle ulko-ovelle päästämään Pukin sisään. Oven avautuessa MA-infinitiivitaavi näkee Pukin parran hohtavan Petterin punaisen kuonon valossa. Reki on täynnä lahjoja, joista osa painaa pukin kyömyä selkää. Pukki kertoo, että hänen oli tarkoitus tulla jo aiemmin Huoneelle, mutta hän ei päässyt sisään, sillä hänellä ei ollut 24/7-kulkukorttia. MA-infinitiivitaavi on iloinen, että Pukki on kuitenkin nyt täällä. Hän toivottaa Pukin tervetulleeksi ja auttaa hänet kantamuksineen Huoneelle. Suomuinen on pudottaa kannettavan sylistään, kun näkee Pukin ilmielävänä useiden vuosien jälkeen. Suomuisen leukaluut taipuvat vienoon hymyyn. Hän menee halaamaan Pukkia ja istahtaa Pukin polvelle.

”Laulaisitko Pukille jonkin laulun?” puuhkalakki kysyy.

Suomuinen menee ihan lukkoon, eikä hänen mieleensä tule muita lauluja kuin Kuutioon. MA-infinitiivitaavi kuitenkin kaivaa taskustaan laulukirjan ja avaa siitä sivun, jossa on Varpunen jouluaamuna -laulun sanat. Ystävykset laulavat laulun Pukille ilman sitseiltä tuttuja lisämausteita. Joulupukki pyyhkii silmänurkkiaan ja sanoo, ettei ole pitkään aikaan kuullut mitään niin kaunista. Hän antaa ystävyksille ne lahjat, joita MA-infinitiivitaavi toivoi kirjeissään. Suomuinen häkeltyy ja on silmin nähden onnellinen merinovillakalsaristaan. Se lämmittää pehmeästi hieman kovemmankin hauen kuorta.

Ystävykset nauttivat toistensa seurasta loppuillan, mutta Joulupukin on jatkettava matkaansa Kempeleen kautta Muhokselle.δ