Sumanismi 1/2011

Page 1

1/2011

Suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestÜlehti


Kirjoittajat: Veera Adolfsen Mikko Memonen Heidi Niemelä Tanja Seppälä Sonja Seppänen Noora Vaarala Katja Virpiranta Ville Välkky

2

Kuvat: Veera Adolfsen Elina Kemppainen Laura Lukkarila Tiina Mattanen Jukka Mettovaara Essi Petäjäniemi Sonja Seppänen Noora Vaarala sxc.hu

Taitto: Jukka Mettovaara Jussi Virpiranta Katja Virpiranta

Sumanismi

Päätoimittajat: Jukka Mettovaara Jussi Virpiranta

Painettu Yliopistopainossa Painos: 40 kpl


s u t i o kirj

Pää

Uusi vuosi käy hyvää tahtia jo kolmatta kuuta. Se toi mukanaan myös uuden päätoimittajakaksikon, eli meidät. Tätä pääkirjoitusta laatiessamme toivuskelemme samalla edellisiltaisista Humanöörisitseistä, mikä hankaloittaa hieman ruudulla vilisevän tekstin seuraamista. Pidetään alkulätinät siis kompakteina. Otimme päätoimittajan pestin vastaan yllättyneinä ja huolestuneinakin siitä, mitä tästäkin taas tulee. Ensimmäinen lehtemme on kuitenkin mukavasti jo loppusuoralla, joten eiköhän tämä tästä rupea sujumaan. Olemme kehitelleet lehden tyyliä omannäköiseksemme, ja toivottavasti se miellyttää myös lukijoita. Tänä vuonna on (tietääksemme) sikäli historiallinen tilanne, että molemmat päätoimittajat ovat miehiä. Siksipä valitsimmekin ensimmäisen numeron teemaksi miehet ja miehisyyden. Lehdestä selviää muun muassa, minkälaisia miesihanteita Suman naisilla on, miksi miehillä on nännit ja mitä nerokkuuden multihuipentumia yliopiston miestenvessojen seiniltä löytyykään. Mukana on lisäksi kendoa, sählyä ja pohdintaa pornosta. Aivan miestenlehdeksi emme sentään Sumanismia aio muuttaa. Edelliseltä kaudelta tutut kahvila-, ravintola- ja baariarvostelut sekä Rakas esine -juttusarja jatkunevat tulevissa lehdissä. Paljon toivottua kielitieteellistä materiaalia emme valitettavasti tähän lehteen saaneet. Seuraaviin lehtiin on kuitenkin jo suunnitteilla jonkinlaisia semilingvistisiäkin artikkeleita. Toki otamme mielellämme myös ehdotuksia vastaan. Lopuksi haluamme kiittää Veeraa kannen ja sisällysluettelon kuvista, Joonasta hyvistä ideoista sekä jotain prosessitekniikan jamppaa, joka ohjasi meidät toiselle jampalle, joka soitti kolmannelle jampalle, joka lupasi meidän ottaa kuvan prosessihallissa. Jos ette tykkää, niin saa tulla kertomaan. Emme kylläkään takaa, että välitämme paskan vertaa. Päätoimittajat Jukka & Jussi

Sumanismi

3


HALLITUS 2011 ESITTÄYTYY Suman syyskokous on tehnyt päätöksensä ja valinnut uuden hallituksen vuodelle 2011. Sumanismi esittelee nyt hallituskokoonpanon. Tänä vuonna hallituslaiset saivat vastata seuraaviin kysymyksiin: 1. Ikä, syntymäpäivä? 2. Monettako vuotta opiskelet? 3. Mitä teet, kun et opiskele tai istu Suman kokouksissa? 4. Mikä sinusta piti tulla isona? 5. Mikä on lempikirosanasi tai -kirouksesi? 6. Jos olisit Su-Man, mikä olisi supervoimasi? 7. Paljasta kolme asiaa, joista pidät paljon. 8. Kuvaile muita hallituksen jäseniä muutamalla sanalla.

Iina Luosujärvi

puheenjohtaja ja osmakko 1. 22 vuotta, 27.11. 2. Neljättä. 3. Olen kotona ja roikun tietokoneella tai ehkä jopa luen kirjaa. Tai sitten olen kavereiden kanssa esim. Humuksessa teellä, Kerhiksellä nauramassa tai kenties jossain muussa kivassa paikassa hengaamassa. 4. Pienenä halusin lääkäriksi. Sitten tajusin, että pelkään verta. Tahdoin myös kirjailijaksi, kunnes huomasin, ettei minulla ole tarpeeksi lahjoja siihen. Sen jälkeen halusinkin sitten opettajaksi. 5. Helvetti on kiva sana joko svaallisena tai ilman. 6. Helppo kysymys! Supervoimani on, että pystyn olemaan skarppina koko päivän, vaikka en jostain kumman syystä olisi nukkunut edellisenä yönä. 7. Vihreä tee, kesä ja tuleva ammattini eli opettajana oleminen.

Iina muiden sanoin: helposti lähestyttävä ilopilleri, ahkera verkostoituja ja paras mahdollinen pj, armoton bilettäjä, etkoilija ja jatkoilija, vappukuningatar, pieni mutta pätevä auktoriteetti, joka löytää aina aikaa istuskella Humuksessa, yksinkertaisesti ihana.

4

Sumanismi


Jukka Mettovaara

vpj, Sumanismi-vastaava ja osmakko 1. 22 vuotta, 20.1. 2. Toista. 3. Kirjoitan, luen, löpisen turhia, biletän, ihmettelen. 4. Lapsena halusin kartanpiirtäjäksi, myöhemmin opettajaksi. Nyttemmin olisin tyytyväinen, kunhan minusta tulisi edes jotain. 5. Helvettiäkö niistä kaikista vitun sanoista osaa valita. 6. Täydellisen puhelitteraatin tuottaminen kertakuulemalta. 7. Kielet, hyvä musiikki ja metsät. Jukka muiden sanoin: runosielu ja kävelevä kielitiedekokoelma, hyväsydäminen monilahjakkuus, tuleva professori, osaa tanssia Weapon of Choicen ihan hiton siististi, jokapaikanguru, tanssimuuveistaan kuuluisa lingvisti yli-ihminen, runoilija- ja taittajalupaus, jolla on parta aina hyvin.

Jaana Isohätälä sihteeri

1. 22 vuotta, 13.6. 2. Neljättä. 3. Ainakin jumppailen, lenkkeilen, tanssahtelen, völläilen, syön ja pidän hauskaa muun muassa Suman tapahtumissa! 4. Kirjailija, näyttelijä tai hieroja. Mitenhän tuo viimeinen tuntui pienenä niin hohdokkaalta? 5. Itse harrastan melko geneerisiä voimasanoja V-P-S mutta jumalauta on ehdottomasti sellanen kirosana, jossa on voimaa! 6. Super-Sihteerikkö, jonka asiakirjamallit räjäyttävät tajunnan ja joka tarkkaavaisuudellaan voi jopa hidastaa aikaa! Aseena harmittomalta vaikuttava kynä ja viaton sihteerikkökatse. 7. Jätski, kesä ja jätskikesä. Jaana muiden sanoin: jämpti ja ahkera ainejärjestötoimija, Suman oma Marilyn Monroe ja glamour lady, luotettava ja symppis, aina ystävällinen kaikille, tekee hurjan hyvää leipää, näppärä sihteeri, jolla on myös lapsenomainen puoli ja Suman kaunein hymy. Sumanismi

5


Heidi Niemelä rahastonhoitaja

1. 21 vuotta, 23.4. 2. Ensimmäistä vuotta. 3. Ulkoilen koiran kanssa, kokkaan, vietän laatuaikaa miehen tai kavereiden kanssa, opettelen tankotanssimaan. 4. Lääkäri. 5. Saakeli. 6 . Olisin erittäin kielitaitoinen! 7. Lattarimusiikista, tanssimisesta ja nauramisesta. Heidi muiden sanoin: jämäkkä ja asiantunteva kirstunvartija, lämmin ja nauravainen, aina iloinen Ressun kasvatti, tyylikäs kaunotar, saa varmasti asiat tapahtumaan, Heidi osaa pelastaa päivän vain olemalla oma itsensä.

Veera Adolfsen tiedotusvastaava

1. 20 vuotta, 19.11. 2. Toista. 3. Juon kahvia Humuksessa tai Kerhiksellä, lenkkeilen, yöjuoksen, hempeilen, dataan ja kirjoitan juttuja. 4. Tarhaiässä halusin balettitanssijaksi, koska haaveilin tyllihameesta ja nutturasta. Suunnittelin myös puutarhurin uraa. Motoriikkani on kuitenkin traktorin tasoa, eivätkä kasvini oikein pysyneet hengissä, joten ala-asteella siirryin haluamaan kirjalijaksi. 5. Vittu on jees. Joskus kaikki on kuitenkin paskaa. 6. Olisin piilopahis, jonka ärsyttävät sanonnat leviävät kunniallisimpaankin kielenkäyttäjään kuin rutto! 7. Pidän auringonvalosta, rinkkamatkailusta ja aamuun asti jatkuvista, huippujen ihmisten kansoittamista juhlista.

Veera muiden sanoin: ahkera maailmanmatkaaja ja juhlija, esim. glamourinen toimittajalupaus, välittää ihmisistä ja luonnosta, hyvää juomalauluseuraa, hempeän lempeä, aina söpö ja hyvällä tavalla hukassa olevan näköinen, kokonaisvaltainen silmäniskijä.

6 6

Sumanismi Sumanismi


Salla Ulmanen kopovastaava

1. 22 vuotta, 4.5. 2. Toista vuotta. 3. Kuuntelen musiikkia, jumppaan tai tanssahtelen. Talvisin saatan eksyä myös ladulle. Yleensä vaan chillaan kavereiden kanssa yliopistolla. 4. Ensin oli leipuri, sitten poliisi ja lavastaja. Pienenä suunnittelin myös peltojen keskellä Aurinkoparantolaa, jossa olisin kehitellyt itse erilaisia terapioita. Myöhemmin kuvioihin tuli toimittaja-puuseppä, joten oikeaan suuntaan ollaan menossa. 5. Olen kovasti yrittänyt tartuttaa kaveriltani ruisperkelettä, mutta kyllä se on usein saakeli, ensimmäinen tavu erittäin painottuneena. 6. Vyössäni olisi maaginen tanssinappula, jota painamalla musiikki alkaisi yhtäkkiä soida, ja jokainen kilometrin säteellä oleva alkaisi tanssia hervottomasti. 7. Pidän kaikesta missä saa käyttää käsiä. Esimerkkeinä askartelu, kokkailu ja huonekalujen kokoaminen. Pidän myös todella paljon tanssimisesta. Tykkään eritoten afrotanssista ja erilaisista street-lajeista. Kolmantena sanon postikortit, joita keräilen. Lemppareitani ovat mustavalkokortit.

Salla muiden sanoin: Suman eteläsuomalaisvahvistus, hersyvä nauru, siistejä koruja, säilyttänyt pääkaupunkiseudun puhekielen variaation hyvin, ihanan aurinkoinen hymy, erinomainen symbioosin kolmasosa ja aina iloinen toimittajanalku, jossa on ainesta tiukaksikin kopoksi.

Liisa Pekkala sopovastaava

1. 19 vuotta, 4.12. 2. Ensimmäistä. 3. Syön, nukun, datailen ja ikävöin varusmiestä. Hyvinä päivinä eksyn juhlimaan ja/tai muuten vaan heilumaan hyvässä seurassa. 4. Ensin minusta piti tulla laulaja, mutta tajusin etten osaa laulaa. Myöhemmin olen keskittynyt vain isoksi kasvamiseen. 5. Helevetti, erityisesti yhteydessä helevetin kylymä 6. Koiranpentukatse. 7. Jäätelö, aurinko ja poikaystävä.

Liisa muiden sanoin: Suman oma kultakutri, joka pärjää Toppilassa ja siis myös sopovaliokunnassa, sympaattinen fuksivahvistus, todella kaunis, mitä loistavin kuuntelija, kiltti ja viisas Kiuruveden kasvatti. Sumanismi Sumanismi

7 7


Laura Lukkarila tapahtumavastaava

1. 21 vuotta, 8.1. 2. Ensimmäistä, eli olen vielä uutuuttani kiiltelevä fuksi. 3. Juon liikaa kahvia, käyn välillä töissä vaatekaupassa ja tapaan ystäviäni. 4. Alun perin halusin kuvaamataidon opettajaksi. Pikku natiaisena tosin olisin halunnut olla valjakkokoira. Jostain syystä haave jäi saavuttamattomaksi. 5. Voi jumalauta. Sitä voi painotella miten itse tykkää, esimerkiksi ”voijjjjumalllauta”. 6. Osaisin ennustaa kaikki tulevat tenttikysymykset vastauksineen. Sitten voisin ottaa rennosti ja istua iltani Facebookissa chattaillen Kimppakiwassa vähän viiniä siemaillen. 7. Spontaaneista ideoista, paijailusta ja sunnuntaiaamuista kahvikuppi kädessä.

Laura muiden sanoin: terävä ja aina tyylikäs aktiivifuksi, tehonainen, jolla on kauniit silmät ja aina miljoona rautaa tulessa, helposti tutustuttava, Suman oma Jenni Vartiainen, bilekuningatar, joka ottaa kuvat, keksii ohjelmaa ja jolla näyttää aina olevan hauskaa.

Heidi Niskanen

tapahtumavastaava 1. 21 vuotta, 21.11. 2. 3. vuotta. 3. Yritän harrastaa liikuntaa, esim. joogaa ja zumbaa. Tykkään käydä Suman (ja joskus joidenkin muidenkin) bileissä. 4. Kampaaja tai kaupan myyjä. 5. Helevetti 6. Lentäminen, koska se voisi olla hauskaa. 7. Suma, yliopiston ruoka ja se kun näkee taas aurinkoa.

Heidi muiden sanoin: runotyttöyttä henkivä uusi tapahtumavastaava, kuin rauhaisasti soljuva kesäpuro, hymyilevä ja osaavan oloinen, aina ystävällinen, herttainen pohdiskelija, iloinen ja hillitty persoona, josta löytyy myös se menevämpi puoli.

8 8

Sumanismi Sumanismi


Tiina Mattanen liikuntavastaava

1. 22 vuotta, 8.4. 2. Neljättä, hui kauhia. 3. Olen liikuntavastaavaksi melko laiskiainen, enkä siis harrasta esimerkiksi joogaa, saleilua, juoksua, uintia ja tanssia. Sen sijaan käyn Suman salivuorolla. Tykkään myös lukea. 4. Halusin pitkään toimittajaksi, mutta jotenkin minusta sitten kuitenkin tulee opettaja. En valita. 5. Kiroilen oikeastaan melko harvoin, eikä minulla ole mitään pysyvää kirosanasuosikkia. Tällä hetkellä ärsyyntyessäni todennäköisimmin tokaisen, että ”Voi mörkö!”. 6. Sellainen, että pystyisin oppimaan minkä tahansa kielen tuosta noin vaan. 7. Corgi-merkkiset koirat, salaisuudet, mummola.

Tiina muiden sanoin: Suman söpöin personal trainer ikinä, tunnollinen, hassu, parasta Norssiseuraa, Sodankylän lahja sumapallolle, tummasilmäinen pohjoisen tyttö, jolla on sympaattinen murre ja hymy herkässä, saa kaikki pelaamaan ja hallitsee myös yöjuoksun, ihana.

Jussi Virpiranta Sumanismi-vastaava

1. 22 vuotta, 26.4. 2. Toista vuotta suomea mutta kaikkiaan yliopistossa neljättä. 3. Polttelen vesipiippua, läträän absinttia, katson leffoja ja pelaan sekä tietokone- että lautapelejä. 4. Minulla ei muistaakseni ole oikein ikinä ollut varsinaista unelma-ammattia. Ehkä olen vain perusluonteeltani työtä vieroksuva likainen hippi. 5. Helevetti epenteettisellä vokaalilla. 6. Eeppinen pilkunviilaus. 7. Absintin läträäminen, oikeasti hyvät kauhuleffat ja surrealistiset siistit jutut. Jussi muiden sanoin: mustanpuhuva kielitieteilijä, joka tarjoaa juomaa janoisille, naurustaan tunnettu loisto tyyppi, Suman gootti, hyvää juttuseuraa, herttainen ja ystävällinen, mahtava ”muahaha”-nauru ja parta, hyvin jännä unirytmi ja ne kengät! Sumanismi Sumanismi

9 9


Noora Vaarala

kulttuuri- ja hyväntekeväisyysvastaava 1. 22 vuotta, 26.11. 2. Kolmatta. 3. Työskentelen toimittajana, istun muissa kokouksissa, kokkaan ja luen blogeja. 4. Kirjailija on ensimmäinen haaveammatti, jonka muistan. 5. Ihan se perinteinen vittu. Myös helevetti (ehdottomasti svaavokaalilla!) toimii. 6. Öö. Vaikka maukkaan aterian valmistaminen sattumanvaraisista aineksista. 7. Kahvilassa istuskelu, Trivial Pursuit, hitaat aamut. Noora muiden sanoin: vihreä maailmanparantaja ja kultturelli jalat maassa eläjä, uskaltaa sanoa mielipiteensä, älykäs ja itsevarma mutta aina ystävällinen, tehokas, nauravainen, tuplatreffeistä haaveileva toimittajalupaus, pyrkii tekemään maailmasta kaikille paremman ja piristää päivää.

Toimihenkilöt: Tapahtumatoimihenkilöt: Eero Manninen ja Marja Ollakka Sumanismi-toimihenkilöt: Sonja Seppänen ja Katja Virpiranta Projektitoimihenkilö: Tuomo Polo

10

Sumanismi


Haastakaa paska! Ville Välkky

”Onko sinulla haastava lapsi?” potien ja luonnontieteitä tutNäin kysyttiin jommankumman kien. iltapäivälehden otsikossa. Kyse Opettajalle haastavat lapset ei ollut puheliaasta lapsesta, sillä eivät välttämättä kiusaa ketään, jokainen puhekykyinen lapsi mutta haastava lapsi tulee kyllä oppii haastamaan, jos tar- helposti kiusatuksi. Tätä kiupeeksi pitkään saa elää. Otsikon saamista harrastavat muut takaa löytyi juttu, jossa haastava haastavat lapset. Kiusattu lapsi onkin lapsi, joka huutaa, potkii, kokee haastavia tunne-elämykkirkuu, kiroilee kaupassa ja siä kuten pelkoa, surua ja suokiusaa kerho-, tarha-, ja koulu- ranaista kauhua. Monesti näillä kavereitaan. Haastava lapsi saa muilla haastavilla lapsilla on vanhemmat repimään hiuksia myös haastavat vanhemmat. päästään, kun haastava lapsi on Ja kun haastavat lapset kiupäättänyt pelata Pleikkaria, kun saavat ja ovat kiusanneet, tulee äiti tahtoisi katsoa Emmerdalea. eteen monia uusia haasteita. Ja jos ei Pleikkari Post-traumaatvoita, alkaa raitinen stressi, vokohtaus, jonka ahdis”Kiusattu lapsi yleistynyt aikana haastava tuneisuushäiriö lapsi repii keitti- kokee haastavia ja masennus ovat össä ruuat, pöy- tunne-elämyksiä haastavien tilantäliinat ja astiat kuten pelkoa, surua teiden aiheutlattialle, potkii tamia haastavia ja suoranaista koiraa ja hajottaa tiloja. Haasteisiin huoneensa kuin kauhua.” voi vastata nautrocktähti ikään. timalla erilaisia Rocktähden statusta haastava pillereitä ja käymällä haastaviin lapsi monesti kotona nauttiikin. ihmistilanteisiin erikoistuneiden Kun minä olin koulussa ja ammattilaisten pakeilla, jolloin rastit käyttäytymisessä ja tark- talous voi joutua haasteen eteen. kaavaisuudessa olivat siellä Niin ison haasteen, ettei siihen väärässä päässä, ei kukaan vielä kykene vastaamaan. Mitä haassilloin tiennyt, että olin haas- tavampi koulutus, sitä taloudellitava lapsi. Olin erheessä huo- sesti haastavammat taksat. Hyvin nokäytöksinen lapsi. Kotona en moni jättää tämän haasteen kohtosin saanut raivareita, vapaa- taamatta. Ja siten haaste kasvaa aikani kului pääosin migreenejä yhä suuremmaksi. Sumanismi

Joillekin haastaviin ihmistilanteisiin joutuneille jo itse elämä on haaste, ja haasteen luonteeseen kuuluu, että sitä ei välttämättä kellistetä. Tällaisten ylittämättömien haasteiden edessä joku miettii miltä tuntuisi rasvata köyttä, toinen muistaa, että enolla on haulikko, kolmas asuu lähellä rautatietä. Vuodeosastoilla on satoja haastavaa kuolemaa tekeviä entisiä tupakoitsijoita, joita haastavaa työtä tekevät hoitajat hoitavat. Ja sitten on arjen haasteita: masun turvotus, natriumglutamaatittoman leikkeleen etsiminen, leikkeleen, josta myös haastava lapsi pitää, auton turbon tehojen katoamisen korjaaminen, rahojen takaisinperintä keskeytyneestä Egyptinlomasta. Minä kärsin toisinaan ummetuksesta. Siksi jokainen kakkoshätäkin on haaste. Luumuhyllyssä saisikin olla mainos, jossa käskettäisiin haastamaan paska. Villen blogi löytyy osoitteesta maxwellsmart.blogit.fi

11


Bambumiekka ja indigonsin

Elina Kemppainen

Mikko Memonen

Tantereen töminää, bambun pauketta ja epäpyhää ärjyntää! Aikuiset hameasuiset ihmiset loikkivat pitkin salia leikkimiekkojen kanssa. ”Hyökkäätte sitten sillä asenteella, että mää tapan sut ja syön sun kissan”, neuvoo porukan pääpiru. Hetkessä nämä kendokoiksi kutsutut kiljuvat jalopeurat ovat taas kepit tanassa toistensa kimpussa. Meneillään ovat Oulun kendoseura Hokufuun harjoitukset, joissa tehdään kendoa,

12

japanilaista miekkailua. Vuonna vanhaa miekkailutaitoa kutsu1999 perustettu Hokufuu, ’poh- taan taasen kenjutsuksi. Miekkaijoistuuli’, oli lutaito kehittyi alkuaikoinaan Japanissa useitmaailman pohjoiten sisällissotien ”Hyökkäätte sitten sin kendoseura. aikana, jolloin sillä asenteella, että eri koulukunnat mää tapan sut ja opettivat kukin Miekan tie omaa miekkailusyön sun kissan!” Kendo on modertyyliänsä. Jotkut nisoitu japanilaihyvin vanhat nen taistelu- eli budolaji. Lajin koulukunnat jatkavat toiminnimi tarkoittaa ”miekan tietä”. taansa edelleenkin. Sodankäyntiin tarkoitettua Japanin sisäisten olojen rauhoituttua ja sodankäynnin nykyaikaistuttua kenjutsu menetti merkitystään taistelukentillä, mutta itse kurinalaisen harjoittelun kasvattavaa vaikutusta arvostettiin. Metallimiekkoja turvallisemmat puiset ja bambuiset aseet yleistyivät harjoittelussa, ja turhien loukkaantumisien estämiseksi kehitettiin suojavarusteita. Lopulta monien vanhojen kenjutsu-tyylien pohjalta kehitettiin yksi yhtenäinen kendo, jonka tehtäväksi tuli säilyttää miekkailun perinne ja kasvattaa parempia ihmisiä. Jutsu tarkoittaa taitoa tai kykyä. Kendon do tarkoittaa tietä, mikä kuvastaa sitä, että kendon tavoite on sotataidon sijaan filosofinen. Moni nykyinen kendomestari on aloittanut lajin harrastamisen Sumanismi


inen Darth Vader vanhempiensa pakottamana: ”Laitetaan pentu kendoon, oppiipahan käytöstavoille.”

Tekniikan hiomista täydellisyyteen

Yllään kendokalla on keikogiharjoittelutakki ja hakama-housut. Vaatteet ovat perinteisesti siniset tai valkoiset. Parhaiten kendokan tunnistaa bogu-suojahaarniskastaan. Kova kangas, pehmusteet ja kasvot peittävä kypärän ristikko suojaavat kehoa kaikilta kendon lyönneiltä ja tekevät harjoittelijasta indigonsinisen Darth Vaderin. Boguun kuuluvat kypärä men, kote-hanskat, kylkisuojus do ja lantiosuojus tare. Kanssaihmisiä lyödään bambuisella shinai-miekalla. Shinai on koottu neljästä bambusäleestä siten, että se pehmentää osumia, mikä mahdollistaa turvallisen harjoittelun. Suomen jäätävässä talvessa mokomat tuppaavat kuivumaan ja alkavat halkeilla. Köyhä opiskelija voi kyllä improvisoida välineilleen lisää käyttöikää: tämänhetkinen kepakkoni on rekonstruoitu viiden eri shinain vanhoista jämäpaloista. Kutsun sitä Frankensteiniksi. Ennalta sovittujen

liikesarjojen eli katojen harjoitteluun käytetään shinain sijaan puista bokken-miekkaa. Umpipuisella bokkenilla ei lyödä perille asti muulloin kuin vahingossa, jolloin päästäni kuului ontto kumahdus. Kendon lyöntejä on periaatteessa vain kolme: men, lyönti päähän; kote, lyönti ranteeseen ja do, lyönti kylkeen. Pisto, tsuki, tehdään aina kurkkuun, jota suojaa kypärän läppä. Lyöntipaikat on valittu niin, että ne on helppo suojata, mutta niihin on Sumanismi Sumanismi

vaikea lyödä ottelussa. Kendossa voimakas äänenkäyttö on suotavaa. Älämölö antaa napakkuutta tekemiseen ja panee adrenaliinin virtaamaan, senhän tietää Rädyn Seppokin. Miekan osumahetkellä karjaistaan osumapaikan nimi. Tällöin on pakko tietää, minne aikoo lyödä ja sokkona huitominen ei auta. Lyönnin tavoite on tyylipuhdas piste: ippon. Pisteiden tekemistä kendossa voi surutta kutsua hifistelyksi. Ei riitä, että keppi sattuu kalahtamaan oike-

13 13


aan paikkaan. Taitava kendoka ylimääräiseen lihasten jännitosoittaa äänenkäytöllään ja koko tämiseen. Toisinaan kendoa olemuksellaan, että on tilanteen tehdään keskittyneen rauhalliherra. On myös sesti. Harjoitella tärkeää, mitä voidaan sekä lyönnin jälkeen ”Älämölö antaa täydessä suojatapahtuu. Lyöjä varustuksessa napakkuutta tekeei jää paikoilleen että ilman. Kendo ihmettelemään, miseen ja panee on siitä erikoista, vaan ottaa etäi- adrenaliinin virtaa- että siinä jaksaa syyttä ja on val- maan.” vain kendoa harmiina iskemään joittelemalla. uudestaan. Kunnon piste ei jää Vaikka lenkkeilisi itsensä kovaan epäselväksi tuomareille tai itse kuntoon, kendossa väsyy nopelyödylle. asti, jos oma kendoaminen ei ole Harjoitukset alkavat alkuläm- taloudellista. mittelyllä ja subureilla, jotka ovat ilmaan tehtyjä harjoituslyöntejä. Harjoittelu alkaa Alkuseremonioiden jälkeen siir- jaloista rytään tavallisesti perustekniikkaan, jota ei voi koskaan Oman miekantieni aloitin viitarpeeksi hioa. Välillä harjoitel- sitoistakesäisenä teininä (ja laan tyylikkäitä vastatekniikoita, vapaaehtoisesti). Halusin uuden jonka jälkeen todetaan, ettei me harrastuksen ja päädyin kenosata näitä ollenkaan ja siirry- doon, josta en itsekään tiennyt tään takaisin perusteisiin. Lop- silloin juuri mitään. puajasta voidaan ottaa vapaata Harjoittelu alkoi jaloista, ottelua. Vapaassa ottelussa ei las- joiden käyttö on miekkailussa keta pistetä, mutta parin hyvistä tärkeämpää kuin luulisi. Kädet suorituksista on tapana onnitella jaksavat kyllä heiluttaa miekkaa herrasmiesmäisesti vaikkapa tarpeeksi nopeasti, mutta kannopealla peukunnostolla. keat jalat hidastavat koko muuta Kendon tahti on hyvin vaih- vartaloa. Sitten kun koivet tietäteleva. Rennon ja voimia säästä- vät mitä tehdä, tartutaan shinaivän tavan käyttää miekkaansa ja hin. vartaloaan oppii kunnolla vasta Kendon tekniikka kootaan silloin, kun on niin väsynyt, ettei vähitellen pienistä paloista, kuten yksinkertaisesti voi enää tuhlata oikeasta miekkailuotteesta ja voimia

14

Sumanismi

-asennosta. Peruskurssin tiimellyksessä opin kendon jalkatyön ja lyöntitekniikan alkeet. Kurssin jälkeen vedin ylleni keikogin, hakaman, ja bogun. Bogun sain, kun olin noin 155 cm pitkä ja samaa rotiskoa käytän edelleen. Nykyisen adonisvartaloni kera se on jo hieman ahdas. Kun harjoituksissa aletaan ottaa perusteitten lisäksi vapaata ottelua, on muutos aikaisempaan valtava. Monissa urheilulajeissa pääsee pelaamaan samassa sarjassa kilpailevien kanssa. Meillä ei. Harva jatkaa kendoa peruskurssia pidemmälle, joten harjoittelukumppanit ovat yleensä vasta varusteensa hankkinutta paljon edistyneempiä. Dunkkuun tuli – lujaa. On sanottu, että kendoa ei opita lyömällä, vaan tulemalla lyödyksi. Moni lopettaa tässä vaiheessa.

”Suuri voima suuren vastuun”

tuo

Kendossa suoritetaan ”vyöarvoja” kuten muissa moderneissa japanilaisissa budolajeissa. Mitään ulkoisia merkkejä omasta tasosta, kuten värillisiä vöitä, ei kuitenkaan pidetä. Turpaanottamisen ohessa ensimmäisenä suoritetaan kyuarvot alkaen kuudennesta ja päättyen ensimmäiseen. Kyu-


Jännän äärellä Moni mies tekee kendoa ”kommandona”. Se on mukavan ilmavaa. Jotkut kutsuvat tätä ”freedom kendoksi” Emme syö kissoja – ainakaan kesken harjoituksien.

Peruskurssi oli osallistujamäärältään selvästi suurin Last Samurain aikoihin Hakamassa on lahkeet: se ei olekaan hame!

Kill Arman -ohjelmassa kendoa opettanut Iwatate Saburou -sensei on käynyt useasti Suomessa opettamassa kendoa ja pitänyt jopa suomenkielisen puheen väinämöislakki päässä kokeissa seurataan ja arvioidaan kendokan perustaitojen kehitystä. Seuraavaksi tulevat mystiset ”mustat vyöt”: dan-tasot, joissa keskitytään enemmän kamppailutilanteiden hallintaan. Danit suoritetaan alkaen ensimmäisestä ja päättyen äärimmäisen vaikeaan kahdeksannen danin kokeeseen. Pikkuhiljaa tasoja kohottuani olin jo yksi seuran virallisista ohjaajista. Se paikallaolija vetää harjoitukset, jolla on korkein suoritettu taso, ja yhä useammin alkoivat syyttävät sormet osoittaa minuun. Eräs harrastaja siteerasi minulle ironisesti Ben-

setää: ”Suuri voima tuo suuren vastuun.” Suomessa ei ole ammattimaisia kendo-opettajia, joten on hyvin tavallista, että pitkään harrastanut pääsee/joutuu myös kokeilemaan kendon opettamista.

Hyökkäystä ei pyydellä anteeksi

Seuratoverini perusteli kendoharjoitteluaan näin: ”Ei tätä voi järjellä selittää.” Terve hulluus on miekkailijalle aina hyväksi. Mehän hakkaamme hameet jalassa lähimmäisiämme risuilla päähän. Jotkut kehuvat, miten hyvin työstressi

Sumanismi

unohtuu huitoessa ja huutaessa. Toiset ovat sitä mieltä, että kendo on hyväksi niska-, hartiaja selkävaivoihin. Tekee hyvää minunlaiseni nörtinkin niskoille. Mielestäni homman suurin juju on siinä, miten pitkäjänteinen harjoittelu vaatii paljon, mutta näyttää myös aikanaan työn tulokset. Kendossa kehittyminen tapahtuu perusteiden kautta hitaasti mutta varmasti. On päiviä, viikkoja ja kuukausia, jolloin mikään ei suju ja koko homma alkaa pakastevatuttaa oikein urakalla. Kun näistä taantumista sitten pääsee ohi, on tunnelma mahtava. Kendossa huomaa, miten voi oppia uutta ja ylittää itsensä. Ottelussa pääsee lopulta testaamaan oppimaansa ihan vastustajan kanssa. Henkinen jännite on kova, kun molemmat havittelevat tilaisuutta hyökätä. Nujakoitsijoiden luonteet heijastuvat eri ottelutyyleinä: toinen on röyhkeä ja aktiivinen hyökkääjä, toinen lukee tilannetta ja sakottaa vastustajan virheistä. Tärkeintä on olla rohkea ja päättäväinen. Omaa hyökkäystään ei saa ”pyydellä anteeksi”. Pelkäämällä ei pärjää. Jotta vastustajaa pääsee lyömään, on antauduttava etäisyydelle, jolla itsekin on vaarassa tulla lyödyksi. Näin kendo on kuin elämä. Jotain saavuttaakseen on pantava itsensä likoon.

15


Kun Suma kohtasi Tiiman

Jukka Mettovaara

Tanja Seppälä

Maanantaina 7.2. monen sumalaisen vatsassa lepatteli perhosia. Oli tullut aika legandaarisen sählykamppailun. Jonkin aikaa mahdollisesta tulevasta pelistä oli vain huhuja. Joskus aikanaan nimittäin huhuttiin Suman ja

16

Tiiman välisestä jalkapallo-ottelusta, mutta tätä kamppailua ei koskaan nähty. Tänä vuonna poikkitieteellinen liikuntakohtaaminen oli kuitenkin totta. Tästä kohtaamisesta ei ollut tarkoitus tulla leppoisaa yhdessä Sumanismi

pelaamista, vaan kahden ainejärjestön välisen sählyparemmuuden selvittely. Jännitystä oli havaittavissa ilmassa. Tiimalaiset eli historian opiskelijat olivat suurempi ja selvästi miesvaltaisampi ainejärjestö kuin Suma.


Lisäksi osan tiimalaisista sählyäjistä oli kuultu pelaavan tätä reikäpallopeliä kilpailumielessä ja myös ainejärjestön liikuntavuoron ulkopuolella, mikä lienee monelle sumalaiselle vieras ajatus.

syyhyten, kuinka urheasti suma- mailamme. Ihmiset hajaantuivat laiset kävivät päin vastustajaa. ja ilmassa kaikuivat muutamat Maalivahtia vaihdettiin lennosta, ujot kiitokset pelistä. eli maalilla seisoi se pelaaja, joka kulloinkin sattui olemaan maalin Balsamia haavoille lähellä. Monia ihmepelastuksia, upeita syöttäjä ja tarkkoja, lähes Jännityksen aiheuttama adreääntä nopeampia pallon lentoja naliini alkoi hiipua vasta pukunähtiin. Yhden pelaajan väsyessä kopissa, jossa sumalaisten H-hetki koittaa toinen vaihdettiin salamanno- ryhmähenki oli korkealla. TaisMaanantaina keräännyimme peasti tilalle. telimme urheasti, loukkaantumiNormaalikoulun yläasteen ja Ensimmäistä erää pelattiin siltä vältyttiin ja kentällä nähtiin lukion liikuntahallille. Joukki- 20 minuuttia, jonka jälkeen taidokasta salibändyä. Janne omme näytti vahvalta. Mukana pidimme juomauhosi jo haluoli miehistä voimaa edustamassa tauon. Hengiavansa seuraaTuomo, Jarmo ja Janne. Tytöistä tykset vinkuivat ”Hengitykset viikolla vin- valla paikan päälle pääsivät liikun- kiivaana kaikuusintamatsin, kuivat kiivaana mutta me muut tavastaavamme Tiina, Emilia, kensa antaneiden Laura, Tanja (eli minä) ja urhea pelaajien nosta- kaikkensa antanei- hieman toppuutpj:mme Iina, joka kertoi ettei essa vesipullot den pelaajien nos- telimme. Toki ollut pelannut sählyä aikoihin, huulilleen. Suma- taessa kaikki haluaivesipullot mutta olisi valmis uhrautumaan laisten salainen simme pelata huulilleen.” yhteisen hyvän puolesta. Näillä ase, lisäsokeri yhteispelejä kahdeksalla pelaajalla kävimme Fazerin TuttuFrutti-karamellien muiden ainejärjestön kanssa urheasti taistoon, riittäisihän muodossa, otettiin esille ener- vielä useita kertoja, mutta ehkä meillä jopa kolme sählyäjää gian tankkausta varten. Pian syk- Tiimassa oli kuitenkin vastusta vaihtopenkille. keet taas nousivat ja hikikarpalot vähäksi aikaa. Keräännyimme salin nurk- kihosivat otsalle ja kainaloihin, kaan odottamaan Tiiman lii- kun peli pyörähti käyntiin. kuntavuoron alkua ja kaikkien Pallo viuhui pitkin lattioita pelaajien paikalle saapumista. ja maalin suulle pyrittiin myös P.S. Sumalaisten rennoissa Tiimalla vaikutti rynnäköimällä. peleissä ei yleensä maaleja lasolevan kahden S a u m a t t o m a n keta, joten emme stressanneet ketjullisen verran kat- siitä tälläkään kertaa. Jotkin ”Pallo viuhui pitkin yhteistyön pelaajia. Ahdistus kaisivat vain tai- innokkaat, pelin lopputuloksesta kuitenkin alkoi lattioita ja maalin dokkaat pallon kiinnostuneet tiimalaiset ja tuohiipiä kurkkuun, suulle pyrittiin myös riistot. Hallissa mari olivat kuitenkin kaikkien kun aivan otte- rynnäköimällä.” nähtiin jopa kiinnostuneiden iloksi sen tehlun alkumetreillä puolen kentän neet. Suma-Tiima ottelun tulos tiimalaisten lukumäärä nousi laukauksia maalille, taidokasta oli 2 – n. 18 (0–7, 2–7 (hyvä jo reilusti yli kymmenen. Näistä pallon pyöritystä maalin takana Tuomo) ja 0–4). Tärkeintähän on pelaajista vain yksi oli nainen ja kipakoita juoksuja kentän mukava, opettavainen ja kuntoa (yhtään kauniimpaa sukupuolta päästä päähän. Peli kävi niin kohottava matsi, eikö? =D väheksymättä). kiivaana, että pelasimme myös Ottelun reilu tuomari, Tiiman lyhyen lisäerän. Peli loppui kuiliikuntavastaava Antti, toivotti tenkin Jannen juostessa sählymeidät tervetulleeksi ja hetkessä huumassa varaston liukuoveen olimmekin jo taistelun tuoksinan pahki. Hetken korjauspähkäilyn syövereissä. Vaihtomiehet jou- jälkeen liikuntavuoro oli kuitentuivat katselemaan jalat kentälle kin jo lopussa ja laskimme sählySumanismi

17


Vessataidetta &

Sumanismi


j채채kaappirunoutta

Sumanismi

19


Su tuma tknis ii mi

Miksi miehillä on nännit? Kautta aikain ihmiskuntaa on askarruttanut, miksi miehillä on nännit; eihän niillä tosiaan tee mitään. Onko kyseessä äärimmilleen viety tasa-arvo? Toisaalta miesnännejä oli ilmeisesti jo silloin, kun mies oli vielä Jumalasta seuraava. Sumanismin arvovaltainen tutkijaryhmä päätti jalkautua turuille ja toreille ja ottaa asiasta selvän.

Naisten kommentteja: ”On kai niistä jotain hyötyä... Ei niitä kyllä voi lypsää, mutta kai ne ovat jotain erogeenisiä alueita.”

”Ne ovat söpöt.”

”Jos mies on sammunut väärään paikkaan, siihen saadaan liikettä niistä vääntämällä.” ”Miehet näyttäisivät tyhmiltä ilman niitä.”

”Ne ovat jäänne ihmisen kaksineuvoisuudesta.”

”Miehet voivat imettää, jos äiti kuolee ja miehelle tulee äitivietti.”

”Ehkä miehilläkin on joskus ollut tissit, ja sen takia he vielä nykyäänkin pitävät niistä.” ”Ilman nännejä ei voisi olla nännilävistyksiä.”

Miesten kommentteja:

”Ilman niitä miehet tuntisivat olonsa liian erilaiseksi.”

”Ne näkyvät paidan läpi ja aiheuttavat vaivaannuttavia tilanteita, kun niitä vahingossa tuijottaa.” ”Nekin ovat jonkun fetissi. Eikä ilman niitä voisi välttämättä olla miestissejä.”

”Joskus silloin vittu tohvelieläinaikoihin molemmat sukupuolet ovat olleet samoja. On voinut vähän niin kuin nussia kaikkia.” ”Niitä voi imeä.”

Vastausten kirjavuus yllätti tutkijat. Muutaman kerran siis kuultiin, että ilman niitä näyttäisi jotenkin tyhmältä. Jotkut valjastivat miesnännit hyödyllisiin tarkoituksiin, kuten lävistyksen paikaksi ja herätyskelloksi. Pohdittiin myös, että ne ovat jonkinmoinen evoluution jäänne. Viimeinen vastaus on todellakin oikein. Ihmisen sukupuoli nimittäin määräytyy vasta n. kolmen kuukauden jälkeen siittämisestä, mitä ennen sikiö on periaatteessa naispuolinen. Nännit ovat jääneet miehillekin, sillä onhan niiden olemassaolo yhdentekevää luonnonvalinnan kannalta. Andrew M. Simons esittää Scientific American -lehdessä seuraavanlaisen yhteenvedon: ”– – the presence of nipples in male mammals is a genetic architectural by-product of nipples in females. So, why do men have nipples? Because females do.” Keksitään siis nänneillemme jotain tekemistä kun meillä kerran sellaiset on.

20

Sumanismi


Pornoa

kansalle Katja Virpiranta

Aikuisviihdettä eli pornografiaa on kautta aikain (ainakin länsimaissa) paheksuttu ja pidetty jonain, josta ei ole soveliasta puhua julkisesti. Aivan ilmeisesti tämä ainakin osittain johtuu kristinuskosta, jonka perinteinen kanta seksiin ja seksuaalisuuteen on varsin kielteinen: seksi kuuluu vain avioliittoon, ja sen ainoa tehtävä on jälkeläisten tuottaminen. Onneksi tämä ajatus on vähitellen hautautumassa historiaan, jonne se kuu-

luukin. Porno on ennen kaikkea kuitenkin perinteinen miesjuttu. Äijät katsovat pornoa salaa naisilta, jotka moista vastenmielistä audiovisuaalista saastaa avoimesti halveksuvat. Vai onko se näin? Kaksplus-lehden keskustelupalstan mukaan on. Foorumilta löytyy kysely naisille miesten pornonkatselutottumuksista, ja valtaisa enemmistö vastaajista on valinnut vaihtoehdon ”Jos mies jää kiinni pornon katsomisesta, otan eron”. Omaan korvaani tulos kalskahtaa kummalliselta; ihanko todella kyselyyn vastaajat ovat kotoisin 2000-luvulta? Kummalliselta tuntuu ajatus ”kiinni jäämisestä” tällaisessa yhteydessä. Miksi pornon katselemisen edes pitäisi olla jotain, mitä täytyy tehdä salaa kumppanilta? Mistä muusta voisi jäädä kiinni? Jalkapallon pelaamisesta? Sukan kutomisesta? ”Jos mies jää kiinni kaurapuuron keittämisestä, otan eron.” Pornon katsominen voisi olla myös yhteinen harrastus, jolla piristetään seksielämää.

Pornon historiaa

Ensimmäinen pornoelokuva näki päivänvalon vuonna 1896 eli Sumanismi

melko lailla samoihin aikoihin, kuin elokuvien tekeminen yleensäkin aloitettiin. Sitä ennen eroottinen materiaali oli kuvallista ja sanallista. Siinä missä ensimmäiset pornoelokuvat olivat melko viattomia ja jopa siveellisiä sisällöltään, eroottisia aiheita käsitelleet kirjailijat olivat jo vuosisatoja koetelleet sietokyvyn, hyvän maun ja mielikuvituksen rajoja. Muuatta ranskalaista herraa, Donatien Alphonse François de Sadea toiset pitävät filosofina, toiset taas väkivaltaisen pornosaasteen tuottajana. Omana elinaikanaan häntä pidettiin lisäksi jumalanpilkkaajana. Itse olisin ehkä taipuvaisempi kallistumaan filosofian kannalle, vaikkakin myönnän, että hänen tuotantonsa kyllä soveltuu mainiosti runkkumateriaaliksi hieman rankempaan makuun – ainakin, jos sattuu tykkäämään runollisista metaforista yhdistettynä veriseen ja väkivaltaiseen raiskaamiseen ja kiduttamiseen. Kenenkään seksuaalisiin mieltymyksiin millään tavalla kantaa ottamatta markiisi de Saden teoksista ainakin Justine on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Tosin herkkien

21


ihmisten kannattaa käyttää har- helpompaa kuin koskaan. Siitä kintaa. Muistan valvoneeni seu- hyötyvät myös niiden maiden raavan yön sen jälkeen kun luin pornoharrastajat, joissa laki kirjan viimeiset rajoittaa porluvut. noharrastuneiPornografiset Useim”Tanska toimi edis- suutta. elokuvat todetmissa maissa tyksellisenä edeltiin mauttomiksi kun valtiovalta ja asiattomiksi läkävijänä ja oli ei mene niin pithyvin nopeasti ensimmäinen maa, källe, että ryhsen jälkeen, kun tyisi valvomaan jossa porno laillisniiden tuotanto kansalaistensa aloitettiin, ja tettiin.” netinkäyttöä. porno julistettiin Toki sitälaittomaksi kautta maailman. kin silti tapahtuu ainaTanska toimi edistyksellisenä kin jossain määrin. edelläkävijänä ja oli ensimmäiInternet tarjoaa nen maa, jossa porno laillistet- teksti-, kuva- ja tiin – tämä tapahtui niinkin myöhään kuin herran vuonna 1969. Yhä vielä nykypäivänäkin pornon hallussapito, myynti, esittäminen ja tuotanto on lain vastaista suuressa osassa maailmaa.

Nykytilanne

Nykypäivänä – kiitos internetin – pornon pariin pääseminen on

22

Sumanismi

videomuotoista eroottista viihdettä laidasta laitaan. Pornografia jakautuu lukuisiin eri aligenreihin, joista suurin osa on laillisia siellä, missä porno nyt ylipäätään on laillista. En halua mitään pornon (laillista) alalajia tuomita sairaaksi tai epänormaaliksi, mutta minun on myönnettävä, että toisissa tapauksissa ”normaalin” käsitettä on ehkä venytettävä tai se on jopa määriteltävä uusiksi. Huomionarvoista on, että ainakin vielä toistaiseksi muun muassa sadomasokismi ja fetisismi ovat Suomessa tautiluokituksessa – joten normaaliuden käsite on vielä työn alla. Kaikelle pornolle ominaista on se, että huonoa pornoa tehdään paljon enemmän kuin hyvää. Suurin osa pornosta on teennäistä ja huonosti näyteltyä – erityisesti pornoelokuvat, jotka yrittävät olla juonellisia. Siihen on syynsä, miksi suurin osa näistä näyttelijöistä esiintyy pornossa eikä jossain ”oikeassa” elokuvassa. Tietysti on olemassa myös ihmisiä, jotka tekevät pornoa, koska haluavat, eivätkä vain, koska eivät tunne kelpaavansa muuhun. Ehkäpä heidän pornonsakin on parempaa? Pornokava AdultTV


on näkynyt torstai–sunnuntaiöisin antennitalouksissa tämän vuoden alusta. Kanavan internetsivut mainostavat ohjelmatarjontaa ”tasokkaaksi aikuisviihteeksi”. Tämä toki on vain oma näkemykseni asiasta, mutta ilmeisesti tasokas on yhtä kuin tylsä ja itseääntoistava. Ilmeisesti kanavan sisällöstä vastaavat virkailijat eivät ole koskaan kuulleet, että seksiaktin ei tarvitse toistua kerrasta toiseen saman kaavan mukaan, vaan variaatio ja innovatiivisuus on jopa suotavaa. Pikaisen googlauksen jälkeen vaikutti siltä, että monetkin kanavaan tutustuneet jakavat mielipiteeni. Se on hyvä. Ehkäpä parempaa pornoa tehtäisiin enemmän, jos kansa osaisi sitä vaatia. Hyvää pornoa kuitenkin on. Toisaalta myös oma mieliala ja olotila vaikuttavat siihen, millaista pornoa pitää katsomisen arvoisena. Tutkitusti ainakin naisilla asiaan vaikuttavat myös hormonaaliset seikat ja kuu-

kautiskierron vaihe. Eri ihmiset kiihottuvat erilaisesta pornosta. Luultavasti myös laaduttomalle mainstream-pornolle on kysyntää: ei kai sitä muuten niin paljon tehtäisi.

Kuka tätä katsoo?

paskaa

Montrealin yliopisto taannoin etsi erästä tutkimusta varten 20-vuotiaita miehiä, jotka eivät ole koskaan katsoneet pornoa. Tutkijoiden aikomuksena oli verrata pornoa katsovia miehiä ja tätä edellä mainittua ryhmää toisiinsa, mutta he joutuivat asettelemaan tutkimusongelmansa uusiksi: he eivät nimittäin onnistuneet löytämään kontrolliryhmäänsä yhtään ainutta miestä. Tuloksen valossa lienee oikeutettua väittää, että varsin suuri osa miehistä katsoo pornoa. Entä sitten naiset? Erään vähemmän luotettavanoloisen tutkimuksen mukaan ainakin Britanniassa 66 % naisista katsoo

pornoa. Tiedän, että naiset katsovat pornoa, koska minä katson, ja koska tunnen naisia, jotka katsovat. Tiedän myös sen, että monet naiset suhtautuvat pornoon kielteisesti. Tätä asennetta varmasti ruokkii se, että niin suuri osa pornosta on tekemällä tehtyä sontaa. Maailma kuitenkin on väärällään pornoa, joten ennen tuomitsemista kannattaa tutustua aiheeseen tarkemmin. Toisia ihmisiä (varmasti myös miehiäkin) ajatus vieraiden ihmisten paneskelun näkemisestä (elokuvankaan muodossa) iljettää. Toisista se on kiihottavaa. Kumpikin on hyväksyttävä näkemys, koska loppujen lopuksi kyse on makuasiasta. Pornovastaisuuttaan ei kuitenkaan pitäisi viedä niin pitkälle, että kieltää kumppaniaan katsomasta pornoa. Pornolle masturbointi ei ole pettämistä, aivan kuten sarjamurhaajaelokuvan katsominen ei tarkoita, että suunnittelisi tappokiertueelle lähtemistä!

Jännän äärellä

Mitä naiset sanovat pornosta?

”Kun mietin omaa seksuaalista kasvuani, teininä paheksuin pornoa ja pornoa katselevia miehiä. Porno tarkoitti silloin naisen esineellistämistä. Nyt aikuisena kun olen löytänyt myös naisille suunnattua pornoa ja tietämys biologiasta on lisääntynyt, oikeastaan paheksun vain sellaista pornoa, jota tehdään rikkoen ihmisoikeuksia.” ”En ole koskaan paheksunut pornoa, mutta minua vituttaa suuresti, että ei ole olemassa sellaista... hyvää pornoa. Yleisesti naisille suunnattu porno on helvetin tylsää.”

”Mielipiteensä tietty kullakin, mutten mie koe sitä ainakaan miksikään uhkaksi. Pornon katsominen on varmaan niin yleistä, että minusta olisi pikemminkin yllättävää, että joku EI katsoisi sitä.” ”Kunhan ei ole mun mies, niin pornon katsominen on ihan ok.”

Sumanismi

23


Suman naisten miesihant Heidi Niemelä

Vielä vuosisadan alussa suomalainen nainen halusi unelmakumppaninsa olevan vakaantunut, eikä mitään kaiken maailman hulivilejä kaivattu. Nykynainen sen sijaan arvostaa miehessä ensisijaisesti rehellisyyttä, pituutta, komeutta ja urheilullisuutta. Sumanismi päätti selvittää, mikä on Suman naisten laita – halutaanko erittäin hyvää vai täydellistä? Moni rohkea Suwoman ottikin leikkimielisen haasteen vastaan.

Ihannemies suhtautuu elämään positiivisesti, huumorilla, ja osaa tarvittaessa nauraa itselleen. Hän on vastuullinen, luotettavasti ja ehdottomasti täytyy olla keskustelukykyinen. Omaa hurmaavan hymyn. Tiia, 19

Tumma, tyylikäs, fiksu, kohtelias, huomioonottava, sopivan äijä, spontaani, vahvat käsivarret, kunnianhimoinen, hassu… <3 Nam! Jaana, 22 Pitkä, tumma, komea, älykäs ja mielellään Pauliniminen. Liisa, 19

24

Älykäs ja romanttinen halinalle. Plussaa pituudesta. Sohvi, 20

Seikkailunhaluinen, elämänjanoinen, urheilullinen ja rento. Älykäs mies, jonka kanssa voi oikeasti jutellakin, kiinnostunut kulttuurista ja runoista, huumorintajuinen, arvostaa luontoa ja on down to earth. Hellä ja rakastava, ja ymmärtää hyvän päälle! Ihanat pusuhuulet. Heidi, 21

Silmälasit sivistystä siintämässä, pikajuoksijan pakarat punttisalilla punnertamisesta. Kengät kiiltävät ja komeat, luonne leikkisä ja lempeä leiskuva. Aikuinen nainen, 26

Hoikka, vähän pidempi ku mie, mielellään punavihreä humanisti, hyvän huumorintajun omaava, älykäs, hyvännäköinen, mieluiten ruskeasilmäinen, mutta muutkin käypi. Sellainen aktiivi esim. ainejärjestö-/kilta-/OYY–jutuissa. Kotoisin mielellään Pohjois-Suomesta, tai ainakin omaa kivan murteen. Iina, 22

Sumanismi

Epä-äijämäinen, yhteiskunnallinen, sivistynyt, tyylikäs, persoonallisella tavalla kaunis & komea, itsestään ja kodistaan huolehtiva, vastuullinen. Pitää olla tavoitteita elämässä. Noora, 22


eet – Who’s your Suman? Semmoinen rauhallinen ja älykäs, mutta samalla hauska. Sellainen, jonka kanssa on turvallinen olo. Miehellä pitää olla jalat maassa, ite kun joskus (usein) kävelen ilmoissa tai pää pilvissä. Johanna, 19

Eloisa, iloinen, älykäs, tykkää halailla ja sellaista, mieluiten yliopistolainen (muutkin käy), ei kauhean laiska, suvaitsevainen, kohtelias ja omaan silmään kivan näköinen <3 Tiina, 22 Leveät, turvalliset hartiat, lihaksikas, mutta ei liian suuri ego. Osaa nauttia elämästä ja omaa suuren intohimon jotakin asiaa kohtaan. Saa minut nauramaan. Sanna, 23 Tykkää heppashortseista ja munattomasta indiepopista. Laura, 21

Yleisen fiksu ja hupaisa, korkea sosiaalinen status, skrode kroppa (jos sanan merkitys on epäselvä, reissaa etelään!). Tietenkin tyyli kohdallaan, takki kertoo paljon. Hanna, 23

Ihannemiehen tulee olla sopivasti sosiaalinen, urheilullinen, mutta ei urheilua liian vakavasti ottava, kohtelias ja empaattinen, jotain itsekkään ja epäitsekkään välimaastosta, viisas (älykkyyskään ei ole haitaksi, kunhan tyypin kanssa kykenee keskustelemaan järkevästi), huumorintajuinen, hassutteluun kykenevä ja enemmän optimisti kuin pessimisti. Tanja, 23

Suman nainen ei kelpuuta ketä tahansa, ihannekumppanin tulee olla yksilö, jossa on sitä jotakin! Fiksuina naisina arvostamme älykkyyttä, mutta ei pituus tai silmänilokaan ole haitaksi. Haluttuja ominaisuuksia ovat iloisuus, avoimuus ja sosiaalisuus, urheilullisuus, hyvä tyyli ja tummat silmät. Voi ei, mitä kriteerejä! Älkää vastakkaisen sukupuolen edustajat, taikka muutkaan kumppaniehdokkaat, ottako turhia paineita vastauksista. Ihanteita kirjoitettiin pilke silmäkulmassa, Sumanismi

ja osa vastauksista annettiin jopa varsin juhlatuulisina. Mutta toisaalta. mistä Suwoman haaveilee, hän vähintäänkin ansaitsee! Loppuhuomioksi on todettava, että kysely kirvoitti ajatuksia myös miesten puolelta. Eräs anonyymiksi jäävä Suman toivoi naisten unelmoivan vaaleahiuksisesta ritarista, joka ratsastaa auringonlaskuun valkealla ratsullaan. Tällaista miesihannetta ei kylläkään ilmennyt, mutta ehkä kyseessä onkin salainen mielikuva siitä, millainen ihannemies Suman itse tahtoisi olla.

25


Rakas esine

Kitarasta tuli intohimo Sonja Seppänen

Kari-Pekka Kallunki, tuttavallisemmin K-P, on soittanut sähkökitaraa lukion ensimmäiseltä luokalta lähtien. ”Ensin rämpytin akustisella kitaralla ja myöhemmin vaihdoin sähkökitaraan. Aloitin soittamaan, koska kaverit painostivat.” Kavereiden suosittelema soitin osoittautui K-P:lle mieleiseksi ja nykyään nuori mies on täysin kitaran pauloissa. ”Rakkaasta Ibanez Prestige RG 2570:sta on muodostunut minulle eräänlainen henkireikä. Kitaran kanssa voin päästää sisäisen rokkitähteni irti.” K-P:n tunneside kitaraansa on vahva. ”Jos en pariin päivään pääse soittamaan, alkaa tulla vierotusoireita. Viikko erossa on sietämätön. Olen tykästynyt nykyiseen kitaraani, se tuntuu täydelliseltä.” K-P soittaa mieluiten melodista death-metalia. Jos yleisöä sattuu olemaan paikalla, rokkitähti leimahtaa liekkeihin. ”Minulla on aivan järkyttävä show-vietti. Jos joku on kylässä, minun on pakko soittaa vaikka vieras ei haluaisi kuunnella.” Kun yleisöä ei ole paikalla, K-P pitää show’ta itselleen. ”Ikkuna toimii iltasin peilinä, josta peilaan kun soitan. Show saattaa välittyä samalla naapureillekin.” Esiintymisintoinen kitaristi tarvitsisi selvästi bändin ja esiintymislavan, jossa esitellä taitojaan, mutta sellaista ei ole näköpiirissä. ”Ei ole bändiä, vaikka olisihan se kiva bändissä

26

soittaa. Ei vain ole sattunut sopivaa porukkaa kohdalle.” Kitaran soittaminen on K-P:n mielestä miehekästä toimintaa. ”En ole muutenkaan niin miehinen mies, niin ehkä se lisää hitusen miehisyyttäni. Musta on

tullut kitaran myötä siisti jätkä.” Vaikka rakkaus kitaraan on syvää, ei se silti ole pohjatonta. Rakkauden rajat löytyvät viimeisessä kysymyksessä: Mitä vaihtaisit kitaraan? ”Uuden hienomman kitaran.”

Naamat sulattava kitarasoolo

Sumanismi


i m s i n a aa m Su test

Robert’s Coffee Noora Vaarala

Stockmannin huudeilla, Viman yläkerrassa sijaitseva Robert’s Coffee on tyylikäs ja siisti kahvittelupaikka. Kahvilasta avautuu näköala suoraan niin, vaatekauppaan. Sisustus on kuitenkin miellyttävän pelkistetty ja ilmapiiri rento. Testaajat, kutsuttakoon heitä vaikka Sumanismin entisiksi päätoimittajiksi, tutustuivat erityisesti kahvilan jäätelövalikoimaan. Valittavana oli erilaisia Ingmanin jäätelöpalloja muutamalla kastikevaihtoehdolla, kermavaahdolla tai ilman. Toinen testaajista otti tiramisujäätelön pähkinä-suklaakastikkeella ja oli tyytyväinen, toinen taas herkutteli stracciatella & valkosuklaa -yhdistelmällä. Ei hullumpaa eikä edes kamalan kallista, sillä annoksen sai muutamalla eurolla. Myös kahvi oli kohtuuhintaista. Muitakin makeita herkkuja, kuten ihanan näköisiä juustokakkuja, oli houkuttele-

vasti esillä. Erityisen paljon plussapisteitä (ei niitä K-kauppojen versioita) Robert’s Coffee saa laajasta lehtivalikoimasta. Lukemista on tarjolla Mondosta MeNaisiin, mikä vetoaa varmasti lehtiaddikteihin, kuten erääseen nimettömään testaajaan.

Robert’s Coffee ei ole mikään pitkien iltojen hämyisä istuskelupaikka, mutta kahvittelutreffien kohteeksi se sopii hyvin. Kahvilan voisi kuvitella toimivan myös freelancerin väliaikaistoimistona tai tenttiin pänttäävän opiskelijan ei-niin-hiljaisena lukusalina.

Robert’s Coffee Kirkkokatu 16 90100 Oulu ma–pe 10–20 la 10–18 su 12–17

Sumanismi

27


Tuhat ja yksi teetä Jukka Mettovaara

Aiemmin Kauppahallissa sijainnut Kofeiinikomppanian puoti muutti joulukuun alussa uusiin tiloihin Pakkahuoneenkadulle. Kofeiinikomppaniassa saa nykyään myös istahtaa nauttimaan juomansa, sillä paikka toimii myymälän lisäksi kahvilana/ teehuoneena. Sumanismin viisihenkinen iskuryhmä kävi eräänä

28

iltapäivänä selvittämässä, mikä keikkuvat lukuisat teepurkit. kahvila on miehiään. Ovesta sisään astuessa käviUlkopuojää tervehtivät lelta katsottuna erilaisten tuokKofeiinikompsujen kirjo sekä ”Yhteensä teelaapania sulautuu pari hymyileh u o m a a m a t t o - tuja on yli sata!” vää kassaneitiä. masti katukuPaikka vaikutvaan. Ihmetystä voivat herättää taa pieneltä; oikealla on tiski, lähinnä toisessa näyteikkunassa vasemmalla kolme pöytää ja sohvaryhmä. ”Kirotun pieni mutta viihtyisä,” kuvailee eräs nimettömäksi jäävä päätoimittaja ensivaikutelmaansa. Istuudumme nurkan sohvalle ja nojatuolille. Päätämme tilata kannullisen irlantilaista teetä ja toisen kannun mustaherukkateetä à 4,50 €. Myyjä nostaa purkin hyllyltä ja tuo sen haisteltavaksemme kuin viinipullon ikään. Hinta-laatusuhde on testaajien mielestä kohdallaan, sillä yhdestä kannusta lorottaa kolme kuppia ja santsikannun saa veloituksetta. Myös lisukSumanismi


keita kuten hunajaa ja vettä voi vat sekä lattiassa että huonehakea ilmaiseksi. Kaiken lisäksi kaluissa. Seinustalla seisovan teevalikoima on tähtitieteel- suuren tummanruskean senkin linen: tarjolla on mustaa, val- päällä on kullanvärinen samokoista, vihreää ja rooibos-teetä vaari, mistä pisteet. Tunnelma sekä maustettuina että mausta- on paikan pienuuden takia – tai mattomina laasen ansiosta – tuina, jokaista kodikas. Tausainakin tusinaa talla soiva rento ”Myyjä nostaa sorttia. Yhteensä latinomusiikki teelaatuja on yli purkin hyllyltä ja on juuri sopivan sata! Teen lisäksi eikä häituo sen haistelta- hiljaista Kofeiinikompritse keskustepania tarjoaa vaksemme kuin vii- lua. monenlaisia eri- nipullon ikään.” Erikseen koiskahveja. täytyy vielä maiSyötävästä ei toisaalta ole nita paikan käymälä, joka yllätti kovin paljon valinnanvaraa. testaajat iloisesti. Päätyseinä Yksi testaajistamme ottaa kui- on luvan kanssa luovutettu tenkin palan mustikkapiirakkaa, vessanseinäkirjoittelijoiden joka kirvoittaakin kehuja. Laatu käyttöön. Seinän vieressä on korvannee määrän, kuten sano- väriliituja, joilla voi päästää taan. runo- ja taiteilijasielunsa valloilTee tulee pian pöytään. Tes- leen. Valaistuksen vesiklosettiin taajat toteavat teen hyväksi, tuo kattokruunu. Kofeiinikomptoisin kuin kahviloissa yleensä. paniassa on myös oma langaton Teetä hörppiessämme katse- verkko, joka on kaikkien asiaklemme sisustusta. Yleisväri on kaiden käytettävissä. lämmin, tummat värit hallitseMiinuksiakin testiryhmämme Vessan seinä on ollut ahkerassa käytössä.

Essi Petäjäniemi

Erästä seinustaa koristaa tyylikäs epäsymmetrinen hylly. joutuu jakelemaan. Paikassa ei ole naulakkoa, johon jättää vaatteensa. Viihtyisyydestään huolimatta kahvila on kuitenkin melko ahdas, joten vähänkään suurempi seurue täyttää jo koko paikan. Lisäksi Kofeiinikomppania sulkee ovensa arkipäivisin kuudelta ja lauantaisin jo neljältä, mikä on kahvilalle yllättävän aikaisin. Pienistä puutteista huolimatta Kofeiinikomppaniasta jäi testaajillemme hyvin myönteinen jälkimaku. Sumanismi suosittelee teehuonetta lämpimästi kaikille teen ystäville. Aukioloajat: ma–pe klo 10–18 la klo 10–16

Sumanismi

29


Sumalainen irkissä :o Katja Virpiranta

Irkkaamisen aloittaminen on helppoa. Tässä IRC-oppaassa esittelen kolme hyväksihavaittua tapaa ottaa ensi askeleet irkin ihmeelliseen maailmaan ja väännän rautalangasta ohjeet kolmen eri asiakasohjelman käyttöön. IRC eli Internet Relay Chat eli tuttavallisemmin irkki on tekstipohjainen keskustelu- ja pikaviestintäpalvelu internetissä. IRC ei ole sama asia kuin IRCgalleria. Niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Irkki jakautuu verkkoihin (eli networkeihin), jotka puolestaan sisältävät periaatteessa rajattoman määrän keskusteluhuoneita eli kanavia. Jokainen voi perustaa oman kanavan helposti kanavalleliittymiskomennolla: jos sen nimistä kanavaa, jolle liitytään, ei ole vielä olemassa, se luodaan. Kanavan luoja saa automaattisesti operaattorin oikeudet: hän pääsee vaikuttamaan kanavan asetuksiin ja voi vaikkapa potkia huonosti käyttäytyviä keskuste-

lijoita ulos kanavalta. Operaattorin nimen edessä näkyy ätmerkki, jotta kaikki keskustelijat näkisivät, kuka on käskevässä asemassa. Jos kaikki keskustelijat lähtevät kanavalta, kanava lakkaa olemasta. Sumallemme on perustettu IRC-kanava, joka kantaa nimeä #suma ja löytyy QuakeNet-verkosta. Irkkaaminen on erinomaisen hieno tapa pitää yhteyttä muihin ihmisiin silloin, kun ei ole niin sosiaalisella tuulella, että viitsisi nousta koneeltaan saati uskaltautua ulkomaailmaan näkemään lajitovereitaan. Lisäksi IRC on valtaisa kielenkäytön näyttämö, jonka sisältöä ei ole vielä juurikaan tutkittu – siksipä meidän kielitieteilijöiden

tulisi tutustua tähän maailmaan ja löytää nämä kaikki keskustelun, sanaston ja nimistön erikoisuudet, jotka eivät vielä ole päätyneet tutkijoiden tarkkaan syyniin. Irkkaamisen aloittaminen on helppoa. Internet on pullollaan erilaisia ohjelmia, joilla irkin reunasta saa napattua kiinni. Käytännössä kuitenkin kolme suuresti toisistaan poikkeavaa mahdollisuutta ovat Java-pohjaisen WebIRCin käyttäminen, jokin lukuisista erilaisista IRCasiakasohjelmista tai Irssi, joka hifistelevästä ja elitistisestä maineestaan huolimatta on jokseenkin helppokäyttöinen. Ja sitten asiaan:

Jos irkkaamisen aloittaminen vielä hiukan epäilyttää, mutta ajatus siitä silti tavallaan toisaalta tuntuu houkuttelevalta, minulla on tarjota yksinkertainen ratkaisu. Unohda kaikki tekninen jargon ja käy kurkkaamassa irkkiin varovasti ja vaivattomasti webirc-sovelluksen avulla.

WEBIRC

1. Avaa nettiselain. Jos et tiedä, mikä nettiselain on, se on sinun tapauksessasi luultavasti se sininen e-kirjaimen näköinen kuvake. Toivottavasti kuitenkaan ei. 2. Kirjoita osoiteriville www.hiillos.org. 3. Klikkaa sivun ylävalikosta linkkiä ”webirc”. Se on se valikon viimeinen.

4. Seuraavaksi joudut antamaan tietoja ohjelmalle. Nimimerkkisi-riville kirjoita nimi, jolla haluat irkissä esiintyä. Oikea nimesi -riville voit (yllätys, yllätys) kirjoittaa oikean nimesi. Voit myös jättää sen tyhjäksi, jos oman nimesi paljastaminen kaikelle kansalle tuntuu vastenmieliseltä. Serveri-riville kirjoita serverin osoite. Se on irc.quakenet.org. Porttiriviin sinun ei tarvitse koskea. Ensimmäinen komento -riville kirjoita vain lyhyesti ja ytimekkäästi #suma. (Ilman pistettä ja risuaidan kanssa.) Lopuksi klikkaa Yhdistä palvelimelle -tekstiä. 5. Olet valmis. Omat viestisi voit kirjoittaa ruudun alalaidassa olevalle riville, ja ne tulevat näkyviin yläpuolelle. Vanhemmat viestit ovat lähempänä ylälaitaa.

30 30

Sumanismi Sumanismi


MIRC

Kun olet päässyt alkuun irkkaamisessa, huomaat pian, kuinka webirc on tympeä, hankala ja ruma. Haluat ehkäpä kokeilla jotain oikeaa IRC-clientiä. Tähän tarkoitukseen suunnattuja ohjelmia on paljon, mutta yksi kestosuosikki ylitse muiden on aina ollut mIRC. Aloittakaamme lataamalla ja asentamalla ohjelma.

1. Kirjoita Googleen mirc, ja ensimmäisten hakutulosten joukosta pitäisi löytyä mahdollisuus ohjelman lataamiseen. Lataa asennusohjelma ja suorita se. Asentaminen itsessään ei vaadi kovin suurta teknistä asiantuntemusta: riittää, että osaat klikkailla nappia. 2. Asennusohjelma ehdottaa asennuksen päätteeksi mIRCin käynnistämistä, ja se onkin seuraava

tehtävämme. Alkajaisiksi tervetuloa-ruutu ilmoittaa meille ohjelman olevan 30 päivän kokeiluversio. Ruudun saa suljettua klikkaamalla Continue-nappia. Tässä vaiheessa voin paljastaa, että ohjelma on täysin käyttökelpoinen vielä sittenkin, kun tuo maaginen 30 päivän raja on ylitetty. Joudut vain odottamaan tovin ennen kuin pääset klikkaamaan Continue-nappia. 3. Seuraavaksi avautuu mIRC Options -valikko. Ensiksi ohjelma haluaa tiedot Nickname sekä Alternative. Kirjoita ensimmäiseen haluamasi nimimerkki ja jälkimmäiseen vaihtoehtoinen nimimerkki siltä varalta, että joku kurja on pihistänyt identiteettisi. 4. Seuraavaksi klikkaa ikkunan vasemman laidan valikosta riviä Servers. Oikealle puolelle avautuu valikko, jossa on lista pelottavannäköisistä nimistä. Listalta pitäisi löytyä myös QuakeNet, ja kun onnistut paikantamaan sen, tuplaklikkaa sitä. Sen alle avautuu uusi lista. Klikkaa kerran ylintä vaihtoehtoa, Random server. Sen jälkeen paina nappulaa Select oikealla. 5. Ohjelma palauttaa sinut takaisin ensimmäiselle sivulle, eli sinne, jossa äsken valitsit nimimerkkiäsi. Klikkaa nappia Connect, ja pian olet onnistuneesti yhdistänyt QuakeNetin serverille. 6. Vakioasetuksena ohjelma läväyttää silmillesi listan mahdollisista kanavista joille saatat haluta tai olla haluamatta liittyä. Kannattanee tässä vaiheessa klikata ruksi pois ruudusta Pop up favorites on connect ja klikata OK-nappulaa. 7. Nyt edessäsi avautuu huolestuttavan näköinen ikkuna, jossa on mustaa, punaista ja vihreää tekstiä valkoisella taustalla. Huomaat, että ikkunan alareunassa on palkki, joka

näyttää

siihen

siltä,

kuuluu

jotain.

että

kirjoittaa

Kirjoita

siihen

varovaisesti komento /join #suma. Pane merkille, että piste

ei

kuulu

komennon

loppuun. 8.

Uusi

ikkuna

avautuu,

ja

jos kaikki meni toivotulla tavalla,

se

on

#suma-kanavamme.

ikioma Oikeassa

laidassa näet listan kanavallaolijoista, ja edellisen ikkunan tavoin ikkunan alareunarivi

on

varattu

kirjoittamiselle:

sitä

kautta saat äänesi kuuluville keskustelussa.

Sumanismi Sumanismi

31 31


IRSSI

Jos kuitenkin haluat tehdä oikein, unohda sekä WebIRC että mIRC. Vaikka Irssi saattaakin aluksi näyttää uhkaavalta (”Sitä ei voi klikkailla hiirellä!”), se on silti loppujen lopuksi kätevin, hienoin ja paras IRC-client koskaan. Irssin ylivoimaisesti vallankumouksellisin ominaisuus on se, että voit jättää sen tausta-ajoon serverille. Teknistä jargonia. :( Mitä se sitten tarkoittaa suomeksi, ja ennen kaikkea, mitä konkreettista hyötyä siitä on irkkaavalle humanistille?

1) Kukaan ei voi varastaa nimeäsi ja identiteettiäsi, jos olet aina paikalla. Koska harva humanisti on niin hardcore-nörtti, että ihan oikeasti nököttäisi naama ruudussa 24/7, varteenotettava vaihtoehto on jättää ohjelma hoitamaan nököttäminen sillä aikaa kun itse keskittyy oikeaan elämään. 2) Koska virtuaalisesti olet aina paikalla, jokaikinen keskustelunmurunen tallentuu lokitiedostoihin siltäkin ajalta, jolloin olet fyysisesti muualla. Näin kukaan ei pääse puhumaan sinusta pahaa selkäsi takana, etkä menetä kanavilla käydyistä mehevistä keskusteluista riviäkään. Irssaamista varten tarvitset tunnuksen serverille, jolla voi pyörittää irssiä, sekä SSH-clientin, jolla pääset ottamaan yhteyttä tällaiseen edellä mainittuun serveriin. Vaatimukset täyttävä serveri on nimeltään Tuomi (tuomi.oulu.fi), ja sinne pääsee Paju-tunnuksilla. Sitten puuttuukin enää SSHclient. Yksi hyväksi havaittu on nimeltään PuTTY, ja sen voipi ladata esimerkiksi osoitteesta www. putty.org. Ohjelma on kätevästi vain yhden tiedoston kokoinen. Lataa se ja sijoita se haluamaasi paikkaan. Windowsin työpöytä käy mainiosti.

1. Käynnistä ohjelma. Oheisen kuvan mukainen näkymä

avautuu. Host Name (or IP address) -riville kirjoita tuomi.oulu.fi. Lisäksi haluat luultavasti tallentaa osoitteen, jotta et joudu joka kerta naputtelemaan sitä

uudestaan.

Kirjoita session

Saved -riville

vapaavalintainen nimi

(esimerkiksi

Tuomi) kaa

ja

klik-

Save-nappia.

Lopuksi

klikkaa

Open-painiketta alalaidassa.

Jat-

kossa sama onnistuu

klikkaamalla tal-

Tuomi-riviä

lennettujen sessioiden valikosta. 2.

Ensimmäisellä

käyttökerralla

sil-

millesi lävähtää seuraavaksi varoitus,

jossa

on

tekstiä,

numeroita

ja kirjaimia. Se varoittelee, että ohjelma ei tunnista serveriä, johon olet

yhdistämässä,

mikä

on

aivan

normaalia, koska olet vasta tutustuttamassa ohjelmaa ja serveriä toi-

32

Sumanismi

100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0


siinsa. Klikkaa Kyllä-painiketta ja unohda koko asia. 3. Seuraavaksi näet mustan ruudun, jossa lukee tylysti ”login as:” Se haluaa Paju-tunnuksesi. Anna se ja paina enteriä. Sen jälkeen sinua pyydetään antamaan salasanasi. Tee se ja paina enteriä. (Kun kirjoitat salasanaasi, se ei näy ruudulla mitenkään. Ei edes tähtinä. Älä silti hätäänny.) 4. Onnistuneen kirjautumisen jälkeen kirjoita komento screen irssi ja paina enteriä. (Tämä tehdään vain ensimmäisellä kerralla. Jatkossa käytät komentoa screen -r.) Olet irssissä, mutta ennen kuin pääset keskustelemaan, sinun täytyy yhdistää IRC-serverille ja liittyä kanavalle. 5. Kirjoita komento /connect irc.quakenet.org. Yhdistät QuakeNetin serverille. Yhdistäminen kestää hetken, ja kun se on valmista, voit alkaa pohdiskella tulevaa IRC-identiteettiäsi. Oletusarvoisesti nikkinäsi on Paju-tunnuksesi, mutta luultavasti et halua käyttää sitä nimenäsi. Nimeä vaihdetaan komennolla /nick <uusi nimesi>. Eli jos haluat nimeksesi Mursu, kirjoita / nick Mursu. Jos nimi Mursu ei ole kenelläkään käytössä koko QuakeNetissä, saat sen käyttöösi. Jos nimi on varattu, joudut yrittämään uudelleen toisella nimellä. 6. Kun nimiasia on valmis, on aika liittyä muiden sumalaisten joukkoon kanavallemme.

Kirjoita

komento

/join

#suma, ja olet perillä! 7.

Kun

haluat

lopettaa

irkkaamisen,

paina Ctrl + a + d, jolloin irrottaudut screenistä. Ohjelma itse jää pyörimään serverille. Kun seuraavan kerran haluat palata irkkiin, kirjoita kohdassa 4 olevan komennon sijasta screen -r tai screen -Dr siinä tapauksessa, että olet nut

esimerkiksi irssisi

auki

unohtatoisella

koneella. D (tulee sanasta detach) sulkee avoimen ikkunan,

ja

(tulee

r

sanasta

resume) yhdistää serverillä pyörivään ohjelmaasi. Aktiivista

ikkunaa

vaihde-

taan näppäinyhdistelmällä Alt +

vasen/oikea

1–9/q–o

tai

nuoli,

Alt

komennolla

+

/win

<numero>. (Näppäimistön ylärivin kirjaimet vastaavat numeroita 10-18.) Jos irssiäsi pyörittävä serveri (tässä tapauksessa Tuomi) sattuu syystä tai toisesta kaatumaan, irssisi valitettavasti kuolee. Joudut aloittamaan alusta screen irssi -komennolla, servereille yhdistämisellä ja kanaville liittymisellä. Irssi tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden tallentaa konfiguraation: voit määritellä verkot, joihin yhdistetään ja kanavat, joille liitytään heti irssin käynnistymisen yhteydessä. Se onnistuu joko erinäisillä komennoilla tai muokkaamalla irssin config-tiedostoa käsin. (Se löytyy piilotetusta .irssi-alihakemistosta.) Tarkempia ohjeita konfiguraation muokkaamiseen löytyy osoitteesta http://irssi.org/documentation/manual luvusta ”4. Configuration”.

Sumanismi

100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0

33


Komentokatsaus Nyt olemme oppineet, miten irkkaaminen aloitetaan. Seuraavaksi olisi syytä perehtyä muutamiin yleisimpiin komentoihin, joita todennäköisesti jossain vaiheessa tulet tarvitsemaan. Esittelen tässä vain pienen osan kaikista mahdollista komennoista ja säätömahdollisuuksista. Kiinnostuneet voivat etsiä lisätietoja vaikkapa googlettamalla ”irc commands” tai lukemalla dokumentaatiot irssi.orgista.

/connect <osoite> ottaa yhteyttä IRC-serveriin. Maailmassa on muitakin verkkoja kuin QuakeNet, ja jossain vaiheessa elämääsi saatat haluta johonkin niistä. /join <kanava> -komennon avulla pääset liittymään uusille kanaville. Kanavan nimi yleensä alkaa risuaidalla. Jos kanavaa ei ole olemassa, se luodaan, ja saat sinne operaattorin oikeudet.

/nick <nimi> vaihtaa nikkiäsi. Nikki on verkkokohtainen. Huomaa, että vaihto onnistuu

vain, jos valitsemasi nikki on vapaana. /part poistaa sinut kanavalta. /n listaa kanavallaolijat.

/query <nimi> aloittaa yksityisen keskustelun vapaavalintaisen keskustelijan kanssa. /me <lause kolmannessa persoonassa ilman subjektia> Jos kirjoitat vaikkapa /me kirjoittaa irkkiopasta Sumanismiin, lause tulostuu keskusteluun ”Jezebel kirjoittaa irkkiopasta Sumanismiin”, jossa luonnollisestikin subjektina on oma nimesi. Tästä ei toki ole mitään hyötyä minkään kannalta, mutta onhan se sellaista kivaa vaihtelua keskustelulle ja Facebooktilapäivitysmäistä omien tekemistensä julistamista.

/whois <nimi> kertoo tietoja käyttäjästä – esimerkiksi julkiset kanavat, joilla hän keskustelee, sekä käyttäjän oikean nimen, jos hän on halunnut sen kertoa.

/away <tekstiä> asettaa poissaoloviestin, joka näkyy jokaiselle, joka yrittää aloittaa kanssasi yksityistä keskustelua poissaolosi aikana. Pelkkä /away ilman viestiä poistaa sinut poissaolotilasta, kun olet palannut koneen äärelle. Lisäksi komento näyttää poissaolosi aikana saamasi viestit. Mikään kaikkivoipa internetlaki ei tietenkään velvoita käyttämään awayta poissaolon aikana, mutta onhan se kätevää. /kick <nimi> potkii keskustelijan kanavalta. Komennon käyttäminen vaatii operaattorin oikeudet.

/topic <tekstiä> muuttaa kanavan otsikkoa. Komennon käyttäminen vaatii operaattorin oikeudet. Topicin tarkoituksena on kai alun perin ollut kertoa kanavalla käytävän keskustelun aihe, mutta aika usein topicina näkee tiedotteita ja ilmoituksia – tai mahdollisesti jotain hauskaa ja nasevaa, joka kaikkien halutaan näkevän.

Ensisijaisen tärkeää Irssiä käyttävälle suomen kielen asiantuntijalle: /set completion_char , Kun kirjoitat jonkun kanavallaolijan nimen pari ensimmäistä kirjainta ja painat sarkainta, nimi täydentyy automaattisesti loppuun ja jos nimi sattuu olemaan rivisi ensimmäinen sana, sen perään pläjähtää kaksoispiste. Se on väärin. Jos haluamme puhutella toista ihmistä, käytämme nimen perässä pilkkua! Kaksoispiste tarkoittaa, että sitä seuraa selitys tahi määritelmä. Autotäydennysmerkin voi kuitenkin vaihtaa pilkuksi edellä esitetyn komennon avulla.

/set timestamp_format %H.%M.%S Kellonaika näkyy oletuksena kansainvälisen standardin mukaisessa muodossa, mutta jos sen haluaa suomen kielelle tyypilliseen muotoon, se onnistuu yllä olevalla komennolla. Halutessaan sekunnit saa jätettyä pois, kun vain poistaa komennon lopusta merkit .%S.

34

Sumanismi


’’

Sitaatteja

”Tykkään nörtähtävistä pojista.” – Anonyymi tunnustus #1

”Aina joskus tekisi mieli homoilla jotain homoa homoaukkoon.” – Anonyymi tunnustus #2 ”TYLSÄÄ HEVONPASKAA” – Anonyymi tunnustus #3

”Aika pitkälle tulee toimeen VISKilläkin.” – Kandiseminaarissa kuultua

”Minäpä kerron teille Tacituksen fenneistä. Tai mitä suotta, katsokaa illalla Wikipediasta.” – Harri Mantila kielihistorian luennolla ”Laita siihen jotain hentoa haituvaa.” ”Ai rentoa hardcorea?!” – Jukka kuultuaan väärin Joonaksen taittoehdotuksen

”Oishan politiikkaakin jännempi seurata, jos eduskunnassa ois Frederikit sun muut.” ”Onhan junaonnettomuuttakin hauskempi seurata, kun kyydissä on klovneja.” – Kerhiksellä kuultua ”Oliko siellä booliakin?!” – Päätoimittajat Humanöörisitseistä

Sumanismi

35


”Kyberavaruuskulttuuri on jo täällä homoille pomolle perseestä tutustumisen arvoista” – Vessa

36

Sumanismi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.