Sumanismi 3/2015 by Sumanismi

δUMANIδMI “Suman on näyttävä ja kuuluttava”

3/2015

Suomen kielen opiskelijain ainejärjestölehti

SUMANISMI

3/2015

Sisältö 4 5 6 7 11 14 15 16 19 26 30 36 38 39 40 44 52 54 58 61

Koponen Päällikön puheenvuoro Kolumni: Jos et sinä, niin kuka sitten? Sumanismin fuksiesittely 2015 Kotus eli Sinne ja takaisin Novelli: Kylmänsietokyvyttömyys Tepastellen Apteekkarin taskussa Sumanismi kävi kongressissa Runoelma: Satu Punahilkasta Verta, hikeä ja kyyneleitä Rakkautta ensisilmäyksellä Kuka ihmeen Katja Västi Historian lehdillä Tepa testaa: Vapautumisen vaikeus Joinko paljon kölninvettä Änkyräfeministileiri: Isänmaalliset naisten asialla Paskamyrskylyhty: Tirpiltä saa ja bussilla pääsee Kurssi entinen ei koskaan enää palaa Anonyymit tunnustukset

Kirjoittajat Jonne Kauppi Teijo Kemppainen Meeri Kivikallio Meri Koivumaa Antti Koivusaari Eemi Koskela Katri Kuosmanen Katariina Mäkelä Sara Nikula

Olli-Juhani Piri Johanna Rytkönen Joonatan Salminen Lauri Siniluoto Katja Virpiranta Liisa Väisänen Millakatariina Väänänen

Kuvitus Graafikot Elisa Kaurala Eemi Koskela Teijo Kemppainen Olli-Juhani Piri Katariina Mäkelä Lauri Siniluoto Olli-Juhani Piri Lauri Siniluoto Oulun yliopisto lostandtaken.com sxc.hu Sumanismi

Taitto Päätoimittajat Eemi Koskela Katariina Mäkelä Katariina Mäkelä Lauri Siniluoto Lauri Siniluoto Katja Virpiranta

Kansitaiteilija: Olli-Juhani Piri Sisällys: Olli-Juhani Piri Painettu Juvenes Printissä; painos 50 kpl.

PÄÄKIRJOITUS Loppu jokainen on uusi alku taas…

Kesä tuli ja meni. Se oli hieno päivä se. Parin kuukauden lomailu teki varmasti hyvää itse kullekin, mutta pakko myöntää, että elokuussa aloimme jo kaipaamaan takaisin koulunpenkille. Siitä varmaan tietääkin olevansa oikealla alalla: koulunkäynti on niin mieleistä, ettei sieltä malta olla pois. Tämän numeron teemana on uusi alku. Monelle meistä jokainen syksy tarkoittaa jollain tapaa uutta alkua, ja sitä mieltä ovat varmasti ainakin uudet fuksimme. Fuksihaastattelussa he kertovat muun muassa sen, miten heidän elämänsä tulevat muuttumaan yliopistouran alkaessa. Ylpeänä voimme myös ilmoittaa, että toimituksemme kasvoi entisestään, sillä fukseista Sumanismin toimihenkilöiksi värväytyi jopa neljä henkilöä: Joonatan Salminen, Meeri Kivikallio, Salli Kärkkäinen ja Sonja Liukkonen. Haluamme toivottaa heidät vielä kerran lämpimästi tervetulleiksi lehtemme vakiokirjoittajiksi! Mikä on mieleenpainuvin lapsuusmuistosi? Uskallamme väittää, että suurin osa muistaa lapsuudesta ainakin sen ihan ensimmäisen koulupäivän, kun oppivelvollisuuden alkaminen sai kutkuttavan tunteen mahanpohjaan. Niin tapahtuu nykyäänkin, kun lukuvuoden ensimmäinen koulupäivä lähestyy. Joka syksy saamme taas aloittaa puhtaalta pöydältä. Kaikki tuntuu – ainakin hetken – niin innostavalta ja kiinnostavalta. Tänä lukuvuonna kaikki tuntuu myös uudelta, sillä kurssiuudistukset toivat uuden alun oppiaineellemme. Niistä voit lukea lisää Koposesta. Uuden alun merkityksen sai kokea varsinkin äitiyslomalla oleva puheenjohtajamme Katja, kun hän elokuussa synnytti tähän maailmaan uuden pienokaisen. Onnittelut vielä Katjalle ja hänen perheelleen uudesta tulokkaasta! Myös lehtemme synnytti uuden alun vakiopalstan muodossa: Eemi tutustuu suomen kielen oppiaineen henkilökunnan arkeen ja vapaa-aikaan. Tämä Sumanismi antaa lukijalleen paljon vastauksia. Jatka siis lukemista, jos haluat tietää muun muassa sen, kuka henkilökunnastamme harrastaa miekkailua, kenen nimi ei ole Tiia, mitä pitää tehdä jos päässä soi ”Sirpa”, kuka fukseista haluaisi olla rotta, mitä tapahtuu Wienissä vuonna 2020 ja kuinka suomen kielen opiskelija voi olla mukana vaikuttamassa opiskelijoiden elämään. Terveisin päätoimittajat Katariina Mäkelä ja Lauri Siniluoto

Sumanismi

KOPONEN Tällä palstalla Suman koulutus- ja sosiaalipoliittinen vastaava kertoo Suman ja suomen kielen oppiaineen kuulumisista.

Syyskopinat Alkava syksy on tuonut tullessaan monenlaisia muutoksia uudesta opintorakenteesta bussikortteihin. Uusien systeemien kanssa painiskelu tympii ja syö voimavaroja. Pieniä valonpilkahduksia kurjaan syksyyn ovat kuitenkin tuoneet ainakin fennougristikongressi ja yliopiston uusi mobiilisovellus. Vanhoille opiskelijoille syksyllä eniten päänvaivaa aiheuttaa uudistunut opintorakenne. Vanhat kurssit on silputtu palasiksi ja muokattu uusiksi viiden opintopisteen kokonaisuuksiksi. Uudet kurssit eivät siis vastaa sisällöltään vanhoja kursseja, joten roikkumaan jääneiden kurssien suorittaminen vaikeutuu. Vanhan opintorakenteen mukaisia kursseja saa kuitenkin suorittaa vielä tämän lukuvuoden ajan. Opintorakenneuudistukseen liittyvissä ongelmissa kannattaa olla yhteydessä kurssin opettajaan. Opintorakenneuudistuksen lisäksi myös tenttikäytännöt yhtenäistyvät yliopiston sisällä. Tenteille määritellyistä kahdesta uusintakerrasta on jatkossa tarkoitus pitää tiukemmin kiinni. Lisäksi uusintatentteihin ilmoittautuminen on pakollista suoritusmerkinnän saamiseksi. Aiemmin uusintakertojen määrästä ja ilmoittautumisista on ajoittain joustettu paljonkin. Yliopisto on siirtynyt askeleen kohti nykyaikaa uuden Aapo-mobiilisovelluksen myötä. Aaposta löytyy kätevästi samassa paketissa kaikki olennainen informaatio lukujärjestyksestä ruokalistoihin ja bussiaikatauluista kurssi-ilmoittautumisiin. Aapo on ladattavissa toistaiseksi vain Android-käyttöjärjestelmälle Googlen Play Storessa, mutta sovellusta kehitetään myös muille alustoille lähiaikoina. Tekniikka on kehittynyt myös Oulun bussiliikenteessä. Syksyllä on otettu käyttöön muuallakin maassa toimiva Waltti-kortti. Korttiuudistus on ruuhkauttanut Oulu10-toimipisteen pahasti, joten kortti on helpointa tilata netistä suoraan kotiin. Korttiin voi myös ladata kausilipun tai arvoa verkossa. Suomalais-ugrilaisten kielten tutkimuksen merkittävin tapahtuma, viiden vuoden välein pidettävä Kansainvälinen fennougristikongressi, järjestettiin elokuun lopulla ensimmäistä kertaa Oulussa. Tapahtumaan osallistui lähes neljäsataa alan tutkijaa ja opiskelijaa 21:stä eri maasta. Kongressista kerrotaan lisää laajemmassa kongressiraportissa. Eemi

Sumanismi

PÄÄLLIKÖN PUHEENVUORO

Tervetuloa, fuksit! Syksy on saavuttanut sen vaiheen, että uuden Sumanismin on aika ilmestyä. Uudet suomen kielen opiskelijat ovat jo jonkin aikaa ehtineet kuluttaa luentosalien penkkejä, ja toivottavasti yliopisto-opiskelijan arki alkaa jo näyttää kotoisalta. Harmikseni en ole tänä syksynä saanut olla mukana kaikessa aivan niin paljon kuin olisin tahtonut. Minulla kun on tämä oma uusi tulokkaani täällä kotosalla huollettavana. Luotan kuitenkin siihen, että muu hallitus Katrin johdolla on pitänyt homman toiminnassa ja tehnyt parhaansa sen eteen, että fuksit kokisivat olevansa tervetulleita osaksi yhteisöämme. Syksyä on onneksi kuitenkin vielä jäljellä. Tämän syksyn ehdoton kohokohta on marraskuussa Oulussa vietettävä Osma-viikonloppu, jonka valmistelujen parissa hallitus ja erityisesti Osma-työryhmä on puurtanut loppukesästä asti. Osmaa vietetään kahdesti vuodessa, ja järjestäjänä on vuorotellen kukin suomen kielen ainejärjestö. Koska tämän syksyn Osmaa varten ei tarvitse matkustaa koti-Oulua kauemmaksi, ihan jokaisen kynnelle kykenevän kannattaa osallistua viikonlopun tapahtumiin ja tulla tutustumaan muihin fennisteihin, joita vieraiksemme saapuu viidestä muusta kaupungista. Luvassa on legendaarisen Osma-turnauksen lisäksi jo perinteeksi muodostuneet Osma-sitsit sekä tietysti vapaatakin illanviettoa. Osman lisäksi marraskuussa on muutakin meininkiä. Silloin järjestetään myös Suman syyskokous, jossa valitaan hallitus seuraavalle vuodelle. Jos hallituspaikka tai toimihenkilön pesti kiehtoo, kannattaa tulla paikalle. Toki kokoukseen on suotavaa osallistua ihan vain sivustaseuraajanakin, sillä syys- ja kevätkokouksessa jokaisella jäsenellä on äänioikeus, ja siten jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, ketkä järjestömme toimintaa pyörittävät seuraavalla hallituskaudella. Syksyisin terveisin Mamma-Katja

Sumanismi

KOLUMNI

Jos et sinä, niin kuka sitten?

Liisa Väisänen Kirjoittaja on ylioppilaskunnan edustajiston varapuheenjohtaja ja keskusvaalilautakunnan jäsen sekä vanha Suma-jäärä.

änestysprosentti OYY:n viime edustajistovaaleissa oli 22,9. Yli kolme neljästä Oulun yliopiston opiskelijasta ei ehkä kuullut koko vaaleista, ymmärtänyt mitä niissä valitaan tai sitten vain välittänyt tarpeeksi siitä, mitä edarissa päätetään. Tiedekuntahallitusvaaleissa tilanne oli monissa tiedekunnissa vieläkin surkeampi. Ketäpä nyt tällaiset opiskelijoiden pikkuvaalit kiinnostaisi? Mitä väliä on vaikka sillä, onko meillä yliop-

pilaslehteä, tuetaanko järjestöjä avustuksilla, mikä on OYY:n kanta opintotukeen tai mihin humanistinen tiedekunta käyttää rahaa? Vai olisiko kuitenkin? Humanistimatikallakin huomaa, että jos 12 000:sta vähän reilut 20 % äänestää, yhdelläkin äänellä on jo iso merkitys. Vielä äänestämistäkin parempi tapa vaikuttaa on asettua itse ehdolle. Järjestöjen ja ylioppilaskunnan vastuutehtävien lisäksi yliopistossa on kymmeniä ja kymmeniä erilaisia toimielimiä ja työryhmiä, joissa toimii opiskelijajäseniä. Vaalien lisäksi opiskelijaedustajia valitaan OYY:n edustajiston ja hallituksen kautta. Valitettava tosiasia on, että huikean hienoja ja tärkeitä vaikuttamisen paikkoja on usein tarjolla enemmän kuin niihin on hakijoita. En silti jaksa uskoa siihen, ettei tarpeeksi nohevia ja kiinnostuneita opiskelijoita vain riitä, aloittaahan sellaisia joka vuosi suomen kielelläkin vaikka kuinka paljon. Minä uskon suurimman ongelman olevan se, että opiskelijat aliarvioivat itseään. Ja vaikka kokemus tuo varmuutta, väitän että olisi kaikkien etu, jos edes osalle niistä paikoista valittaisiin ihan tavallisia, yhteisiin asioihin vaikuttamisesta kiinnostuneita opiskelijoita, eikä CV:n pituutta kasvattavia n:nnen vuoden opiskelijoita, jotka eivät

Sumanismi

muista, milloin olisivat viimeksi saaneet opintopisteitä WebOodiin. Ja olisihan se aika ihanaa, että mahdollisimman moni opiskelija voisi nauttia siitä, mitä järjestötoiminta ja opiskelijapolitiikka voi parhaimmillaan tarjota. Sen lisäksi, että luottamustoimissa pääsee oikeasti vaikuttamaan opiskelijoiden asioihin ja tekemään tärkeitä päätöksiä, niissä voi oppia huomaamattaan enemmän kuin millään luennolla ja kokea siistimpiä juttuja kuin voisi kuvitella. Esimerkiksi vuodet Suman hallituksessa opettivat minulle enemmän kielenhuollosta kuin Sisko Brunni ja Niina Kunnas yhteensä, mutta se oli vasta alkua. Opiskeluaika on loistavaa aikaa oppia valtavasti hyödyllisiä asioita, erityisesti jos muistaa välillä nostaa päätään tenttikirjasta. Kun katson taaksepäin menneitä opiskeluvuosiani, voin myöntää katuvani paria asiaa järjestö- ja luottamustoimiurallani. Kadun sellaisia paikkoja, joihin jätin hakematta. En ehkä uskaltanut tai en vain siinä hetkessä tajunnut hakea ja vieläkin mietin mitä kaikkea saatoin menettää. Yhtään hävittyä vaalia en kadu. En kadu myöskään yhtään pestiä, jonka hakemista epäröin, mutta tulin kuitenkin hakeneeksi. Vain ne kaduttavat, mitkä jäivät kokonaan kokematta.∎

Sumanismin fuksiesittely 2015 1. Miksi hait opiskelemaan suomen kieltä? 2. Miten elämäsi tulee muuttumaan, kun aloitat opiskelun Oulun yliopistossa? 3. Jos olisit eläin, niin mikä ja miksi? 4. Jos saisit toivoa muumien taikurilta mitä tahansa, mitä toivoisit?

Emilia Käsmä, 21 1. Olen aina tiennyt, että haluan työskennellä kielen ja tekstien parissa. Välillä on tullut semmoisia pieniä takapakkeja, mutta nyt se sitten selkiintyi. Tulevaisuudessa en ainakaan halua opettaa, sillä minulla ei ole hermoja semmoiseen. 2. Minulla on aika kallis kämppä, joten aion tehdä töitä opintojen ohella. 3. Olisin varmaan vesinokkaeläin, koska ne ovat harvinaisia, niin kuin minä! 4. Näin naisena voisin haluta sellaisen vaatekaapin, josta löytyy aina päällepantavaa.

Eveliina Oinas, 19 1. Jo yläasteelta lähtien olen halunnut äidinkielen opettajaksi. Seiskaluokalla kirjoitin opon ammatinvalintakirjaan “äidinkielen lehtori” palkkoineen kaikkineen. Teen kaikkeni, että saisin pedagogiset opinnot. Myös ruotsi kiinnostaa. 2. Onhan se aika iso elämänmuutos. Odotan paljon, että elämä muuttuu. Ammatti on siellä tähtäimessä. Opintojen ohella tekisin töitä vasta pattitilanteessa. 3. Olisin poro, koska meillä on itsellä poroja. 4. No ne opettajan pedagogiset!

Sumanismi

Heidi Muhonen, 22 1. Olen aina tykännyt suomen kielestä. Opiskelin Vaasassa nykysuomea ja halusin tänne sen takia, että täällä voi opiskella suomea toisena ja vieraana kielenä. 2. Kyllähän se muuttuu. Muutin tätä varten Ouluun. 3. Varmaan kissa. Saisin nukkua kaikki päivät ja olla kuningatar. Muut palvelisivat minua. 4. Sen verran rahaa, että ei tarvitsisi tehdä töitä opintojen ohella.

Kari Runkanen, 27 1. Suoritin kaikki elämän koulun katulinjan kurssit ja valmistuin. Kun kuulin Makelta huhun, että opiskelijat saavat Caiosta ilmaista kaljaa, niin pitihän sitä päästä opiskelemaan! Valitsin sitten summassa jonkin alan jossa ei tarvitse puhua englantia, olihan motivaatio jo hankittuna. 2. Yritän muuttaa mahdollisimman nopeasti Puokkarin jätepisteeltä humanistisen päädyn paperinkeräyslaatikkoon. Tämäkin pitää hoitaa Psoasin kautta, ja jonot ovat pitkät. Jos ei muuten onnistu, niin pyydän kavereita ”tyhjentämään” jonossa edellä olevat laatikosta. 3. Rotta, olen asunutkin rottien kanssa vähän aikaa ja tultiin heti juttuun! 4. Pyytäisin sitä liittymään VelhoMagiaPosseen. Ja pohjattoman Gambinapullon!

Salli Kärkkäinen, 19 1. Haluan suomen kielen ja S2:n opettajaksi. 2. Muutin Kemistä tänne. Oulu on kuitenkin tuttu kaupunki. Keskityn ainakin aluksi vain opiskeluun, ja katson sitten myöhemmin teenkö töitä opintojen ohella. 3. Leijona. Leijonat on vahvoja ja metsän kuninkaita. 4. Auton.

Sumanismi

Meeri Kivikallio, 21 1. Äidinkieli on aina ollut vahvin aineeni koulussa. Ajattelin aiemmin, ettei minusta välttämättä tulisi yliopisto-opiskelijaa. Välivuotta viettäessäni pääsin kirjoittamaan paikallislehteen. Se oli kivaa hommaa, ja aloin tutkimaan, mitä voisin opiskella. Pääsykokeisiin lukiessa vahvistui, että suomen kieli on se minun juttu. 2. Muutin koulua varten Varsinais-Suomesta Ouluun. Nyt tulee rytmi elämään, vietin aika rennon välivuoden. En tee töitä opintojen ohella ellei ole aivan pakko. 3. Olisin varmaan hevonen. Ne ovat hienoja, viisaita eläimiä, eikä niistä ikinä tiedä mitä ne keksivät seuraavaksi. 4. Varmaan sellaisia taikapilviä.

Sonja Liukkonen, 20 1. En päässyt lääketieteelliseen ja välivuoden aikana kerkesin pohdiskella, mikä olisi se minun juttuni. Huomasin, ettei minua kiinnosta luonnontieteet ja päädyin sitten hakemaan tänne. Huomasin kyllä heti pääsykokeisiin lukiessa, että haluan opiskella suomen kieltä. 2. Välivuoteen verrattuna elämääni tulee nyt paljon enemmän rutiineja. Niitä olen kyllä kaivannutkin. 3. Olisin tosi vikuroiva hevonen. Olen heppatyttö, hevoset ovat hienoja eläimiä. Olisin vikuroiva siksi, että ne kiehtovat enemmän kuin tylsät ponit. 4. Haluaisin ne varastetut helmet, sillä olen miellyttämisenhaluinen ihminen ja haluaisin palauttaa ne.

Tiia Tirkkonen, 21 1. Puntaroin vaihtoehtoja kauan, sillä halusin myös opiskelemaan venäjää Joensuuhun. Sitten minä ajattelin tulla tänne. Suomen kielen lisäksi haluaisin jonkun vieraan kielen rinnalle. 2. Elämästä tulee varmaan vähän kiireisempää. Silloin, kun oli töissä, niin oli vain se työpäivä ja sitten ei tarvinnut enää miettiä työasioita. Koulu tulee kotiin mukaan. 3. Laiskiainen, saisin vaan nukkua. Ei olisi huolia eikä murheita. 4. Haluaisin pystyä teleportoimaan itseni paikasta A paikkaan B.

Sumanismi

Ronja Järvelä, 19

Jos havaitsit tässä haastattelussa jotain mätää, takaperoisen tekstin lukeminen voi valaista asioita. .neniälireM issuJ ajileksipo ipmehnav ittise ätnäH .naakassamelo itsaekio elo ie nenaknuR iraK ätlemin aiskuF

1. Se tuntuu olevan minun juttu. En koe olevani lahjakas missään, mutta olen aina suhteellisen hyvin osannut kirjoittaa. Haluaisin S2-opettajaksi, koska se tuntuisi olevan nyt aika relevanttia. 2. Muutin suoraan lintukodosta Espoosta opiskelijakämppään Ouluun. Vanhemmat eivät lähetä rahaa, joten pitää itse olla oikeasti vastuullinen. Toivottavasti saisin jotain keikkatöitä, jotta saisin taskurahaa ja työkokemusta. 3. Olisin karhu. Nukkuisin puolet vuodesta enkä olisi hereillä synnytyksessä. Saisin ryömiä metsässä ja syödä niin paljon mustikkaa kuin haluaisin ilman että kukaan tulisi tökkimään minua kepillä. 4. Ottaisin sen pantterin.

Marko Kautola, 44 1. Hyvä kysymys. Painavin käytännön syy on se, että olen viimeksi ollut palkallisella lomalla vuonna -95 ja vielähän tässä vois joskus tehdä oikeitakin töitä. En varmasti halua ainakaan opettajaksi. 2. Tuskin kauheasti muuttuu näin ensimmäisenä vuotena, sillä asun Tampereella ja aion pääasiassa tenttiä kurssit. 3. Kalat ovat kyllä ihan mukavia, ne eivät pidä meteliä. Voisin olla vaikkapa taimen. 4. Rovaniemen Palloseuralle Suomen mestaruus.

Joonatan Salminen, 22 1. Tämä on varmaan siis ollut ainoa koulun oppiaine, jossa olen hyvä. Haluan opettajaksi. 2. Tulee päivärytmi, ehkä. Ja ehkä minä saan lopulta kavereita. 3. Olen miettinyt tätä ihan sikana. Mulla on monta sellaista eläinesikuvaa. Olisin varmaan joku lintu tai sitten joku tosi hämärä kissaeläin. Olisin lintu siksi, että saisin lentää. Jos olisin joku lentävä, niin olisin varmaan joku frisbee, koska sitä vois paiskoa (toim. huom. frisbee ei ole eläin). Olisin ilves. 4. Kuningasrubiinin. Tai haluisin kokeilla lentää sillä pantterilla. Ei hitto, saako edellisen muuttaa? Jos olisin eläin, niin olisin se taikurin lentävä pantteri. Sumanismi

Kotus

eli Sinne ja takaisin Jonne Kauppi Kevät 2013. Istun työpöytäni ääressä kotona Kaakamossa ja luen Käyttökielioppia. Muut ovat jo nukkumassa, mutta minua ei väsytä, joten käytän yön hiljaiset tunnit hyödykseni. Olen jo kaksi kertaa aiemminkin yrittänyt päästä opiskelemaan suomen kieltä Oulun yliopistoon, mutta epäonnistunut pääsykokeissa. Haluni lähteä opiskelemaan suomen kieltä on silti edelleen suuri. Mieleeni hiipii välillä masentava ajatus: ”Entä jos en taaskaan onnistu, mitä sitten teen?” Kevät 2015. Opiskelen toista vuotta suomen kieltä. Minulle on kertynyt 109 opintopistettä. Opintoni ovat jo siinä vaiheessa, että olisi hyvä löytää harjoittelupaikka. Lähetän hakemuksia, mutta harjoittelupaikkaa ei näytä löytyvän. Muutamasta paikasta ilmoitetaan, että ilman palkkaa otetaan mielellään töihin. Tätäkö tämä nyt sitten on? Ensin yritän kaksi vuotta päästä opiskelemaan itselleni mieleistä ainetta, ja kun pääsen vihdoinkin sisään yliopistoon ja etenen hyvää vauhtia opinnoissani, niin en löydä edes yhtä harjoittelupaikkaa, jossa maksettaisiin palkkaa. Eivätkö humanistit oikeasti työllisty? Tällaiset olivat lähtökohdat, kun

epätoivoisena yritin löytää itselleni harjoittelupaikan kesäksi. Epäonnistuneiden hakujen jälkeen muistin Aarresaari-sivuston, josta opettaja oli puhunut harjoitteluinfossa, ja päätin asettaa tavoitteeni hieman korkeammalle kuin aiemmin. Eihän siinä mitään menettäisi. Aloin selata pääkaupunkiseudun harjoittelupaikkoja. Silmääni osuivat heti Kansalliskirjaston, Maanpuolustuskorkeakoulun kirjaston sekä Kotuksen ilmoitukset. Kahteen ensimmäiseen paikkaan sain lähetettyä hyvin nopeasti hakemukset, mutta Kotus oli omaa luokkaansa. Unelmapaikka suomen kielen opiskelijalle. Uskaltaisinko hakea oman alani pääkallopaikalle? Olisiko Oulun yliopiston opisSumanismi

kelijalla mitään mahdollisuuksia päästä Kotukseen harjoitteluun? Ja jos pääsisin sinne, niin osaisinko mitään? Näin jälkikäteen on helppo vastata, että kyllä, kyllä ja kyllä. Aloin kirjoittaa harjoitteluhakemusta. Voin kertoa, että en koskaan aiemmin ollut käyttänyt niin paljon aikaa sähköpostiviestin kirjoittamiseen kuin hakiessani Kotukseen harjoitteluun. Sain hakemuksen kuitenkin valmiiksi, lisäsin liitteeksi CV:n ja opintosuoritusotteen, ja lähetin viestin. Seuraavana päivänä sitten luin lähettämääni hakemusta ja mietin, mitä muuta olisin voinut kirjoittaa tai jättää kirjoittamatta. Mietin myös, miten arvosanat vaikuttaisivat mahdollisuuksiini. Murteiden ykkönen huolestutti,

kun taas semantiikan vitonen loi hieman toivoa. Muiden kurssien arvosanat olivat jotain niiden väliltä. Siinä vaiheessa stressaamisellani ei kuitenkaan ollut enää merkitystä, sillä hakemus oli jo lähtenyt. Muutaman viikon kuluttua sain viestin, että sopisiko puhelinhaastattelu. Sopihan se, ja jo seuraavana aamuna kävelin hermostuneena ympäri asuntoani odottaen puhelua. Puhelimen soittoääni oli tuskin ehtinyt alkaa soida, kun pyyhkäisin vastauspainiketta. Haastattelu oli ohi nopeasti, tai siltä ainakin tuntui. Vastailin kysymyksiin ja kerroin muun muassa missä vaiheessa opintoni olivat, mitä opiskelen sivuaineena ja millaisia tulevaisuudensuunnitelmia minulla on. Ehdinpä puhelun aikana mainita myös koirani Turren. Maanantaiaamuna 2.3.2015 makasin sängyssäni, kunnes yhtäkkiä puhelin soi. Tuntematon numero. Eija-Riitta Grönros Kotuksesta ilmoitti, että sain harjoittelupaikan Kielitoimiston sanakirjan toimituksesta. Päästin suustani jonkinlaisen riemun huudahduksen, ja sen jälkeen ajatukseni menivät sekaisin. Yritin kuitenkin ryhdistäytyä puhelun lopussa. Käytännön asioista tulisi tietoa sähköpostilla. Puhelun jälkeen aloin sulatella ajatusta, että vietän kesän Helsingissä. Tätini oli aiemmin luvannut majoittaa minut, mikäli saisin harjoittelupaikan etelästä, joten majoitus oli kunnossa. Laitoin stereot päälle ja aloin kuunnella Nightwishin Storytimea. (Minulla on outo tapa kuunnella musiikkia erittäin suurella äänenvoimakkuudella, kun elämässä sattuu jotain poikkeuksellisen hyvää). Loppukevät meni kesää odotellessa. Kursseja toki riitti, mutta tuskin kului päivääkään, etten olisi ajatellut tulevaa kesää ja Kotusta. Mitä lähemmäs kesäkuu tuli, sitä

enemmän aloin jännittää. Jännitän Saman päivän aikana sain omat yleensäkin hyvin pieniä asioita ai- tunnukset sanatietokantaan, ja siitä van liikaa, mutta nyt jännittäminen se sitten alkoi. sai ihan uudet mittasuhteet. Uusi En vielä tuolloin arvannut, että kaupunki ja uudet ihmiset, siinä oli- tulisin kirjaamaan 1 196 sanalippua vat päällimmäiset ajatukseni. harjoitteluni aikana. Ensimmäiset Kesäkuun ensimmäinen päivä. sanalippuni tein valmiiksi sanasteMenin hyvissä ajoin Kotuksen ala- tuista lehdistä, jotta sain rauhassa aulaan odottelemaan. Olin itse asi- tutustua sanatietokantaan. Sanoja assa käynyt jo aiemmin katsomas- oli etsitty monenlaisista lehdistä sa, missä rakennus sijaitsee, jotta aina Cosmopolitanista Helsingin löytäisin ajoissa paikalle. Minulla ei Sanomiin. ollut aavistustakaan, millainen päiJo ensimmäisellä viikolla havä olisi luvassa. vahduin siihen Minna Haapakuinka produktiinen saapui pian vinen kieli suomi En vielä tuolloin töihin, ja lähdin on. Harjoittelussaarvannut, että hänen seurassaan ni sain ikään kuin tulisin kirjaamaan seurata aitiopai6. kerrokseen, jos1 196 sanalippua kalta suomen uusa Kielitoimiston harjoitteluni aikana. dissanojen syntyä. sanakirjan toimitus työskentelee. Kun olin tottuEnsimmäisenä vastaan tuli Li- nut sanatietokannan käsittelyyn, ban Ali Hersi, jonka kanssa jaoin sain viimeinkin sanastettavaksi työhuoneen harjoittelun alussa. koko Hesarin. Helsingin Sanomien Esittäydyimme ja vaihdoimme sa- sanastamisesta tuli tärkein työtehnaparin, minkä jälkeen jatkoin mat- täväni, ja työmaata siinä riittikin. kaa Minnan kanssa. Vihreä merkkaustussi kädessäKiertelimme käytävillä, enkä ni luin lehteä täysin erilaisella taoikeastaan muista ensimmäises- valla kuin koskaan aiemmin. Mitä tä kierroksesta paljoa muuta kuin vähemmän keskityin itse sisältöön, sen, että vein pikaisesti evääni tau- sitä paremmin löysin uusia sanoja. kohuoneeseen, minkä jälkeen saa- Kun löysin uuden sanan, aloin sen vuimmekin Kielitoimiston sanakir- jälkeen lukea uutista tarkemmin, jan toimitukseen. Siellä oli vastassa jotta saisin sanalippuun mahdolpaljon ihmisiä, ja kaikki esittäytyi- lisimman hyvän kontekstikentän. vät. Kahvitauko oli sopivasti alka- Ennen sanan kirjaamista tarkistin massa, joten päätin itsekin tutustua tietysti sanatietokannasta ja KieliKotuksen kahviautomaattiin, minkä toimiston sanakirjasta, oliko sanaa jälkeen aloin tutustua sanakirjan vielä kirjattu, ja jos oli, niin missä toimittajiin. Yritin muistaa kaikkien merkityksessä. nimet, mutta se vei oman aikansa. Sanastaminen yllätti minut Kaikki vaikuttivat ystävällisiltä, ja usein. Monesti, kun luulin löytäoikeastaan koko kevään kestänyt neeni uuden sanan, oli joku ehtinyt jännitys alkoi kadota, kun juttelin sanastaa sen ensin. Toisinaan ylläuusien työkaverieni kanssa. tyin myös, jos jotain itselleni tuttua Kun kahvitauko oli ohi, alkoi Rii- sanaa ei löytynytkään tietokannasna Klemettinen opettaa minulle sa- ta tai sanakirjasta. Mielenkiinto nastusta. Perehdytys oli kattava, ja sanastusta kohtaan säilyi koko harlisää tietoa sai aina kysymällä. Tu- joitteluni ajan. Uudissanat alkoivat tustuimme Nykysuomen sanatieto- kiinnostaa jopa niin paljon, että kantaan ja selailimme sanalippuja. päätin tehdä kandini niistä. Aiheek-

”

Sumanismi

seni valitsin äly-sanat. Sanastus oli päätehtäväni, mutta ei suinkaan ainoa työtehtäväni. Harjoitteluni aikana ehdin sanastuksen lisäksi etsiä lehdistä kieliuutisia, kirjoittaa Kielikello-lehteen yhdessä toisen harjoittelijan kanssa ja lisätä taivutussarjoja Kielitoimiston sanakirjaan. Tutustuin myös Kotuksen arkistoon ja kävin vierailulla opetus- ja kulttuuriministeriössä sekä valtioneuvoston kanslian kieliosastolla yhdessä toisten harjoittelijoiden kanssa. Kotuksen johtaja Pirkko Nuolijärvi kertoi meille ensimmäisellä viikolla Kotuksen toiminnasta ja historiasta, mikä jäi hyvin mieleeni. Mieleenpainuva hetki oli myös se, kun pääsin Riitta Erosen päivystysvuorolla seuraamaan, miten Kielitoimiston neuvontapuhelimessa toimitaan. Yksi harjoittelun tavoitteista olikin tutustua Kotuksen toimintaan. Monet tätä tekstiä lukevat ovat jo kuulleet työtehtävistäni, joten ei niistä sen enempää. (Minua voi aina tulla nykäisemään hihasta, jos Ko-

tus-jutut kiinnostavat.) Sen sijaan haluan korostaa Kotuksen ainutlaatuista ja kannustavaa työilmapiiriä sekä ystävällisiä ihmisiä, joihin sain kesän aikana tutustua. Harjoitteluni aikana en kokenut kertaakaan jääväni ilman opastusta enkä kokenut olevani kenenkään tiellä. Päinvastoin. Koin, että työpanoksellani oli oikeasti merkitystä, ja kotuslaisten kanssa oli helppo puhua myös muusta kuin työstä. Sen lisäksi, että harjoitteluohjaajani Leena Joki ja Eija-Riitta Grönros opastivat minua ja perehdyttivät työhön, myös kaikki muut auttoivat aina, mikäli minulla oli kysyttävää. Työkavereiltani kuulin usein juttuja Kotuksen menneiltä ajoilta. Vietin harjoitteluni aikana yli puolet ajasta avotilassa yhdessä sanakirjatoimittajien kanssa, joten sain seurata läheltä, kuinka Kielitoimiston sanakirja syntyy. Elokuu oli viimeinen harjoittelukuukauteni, ja olo alkoi olla haikea. Ehdin kuitenkin vielä vii-

Sumanismi

meisen kuukauden aikana tutustua muun muassa Kotuksen sählyvuoroon, mikä tuntui jaloissa aina sählyvuoron jälkeisinä päivinä. Harjoitteluni viimeisellä viikolla sain kandiaineistoni, mikä muistutti minua siitä, että uusi lukuvuosi alkaisi pian, ja että paluu Ouluun ja tavalliseen opiskelijan arkeen oli lähellä. Viimeinen harjoittelupäivä koitti kuin yllättäen, ja oli aika siivota työpiste ja palauttaa tavarat. Viimeisellä iltapäiväkahvilla syötiin paljon herkkuja, ja yllätyksekseni sain paljon lahjoja. Erityisesti sanastusdiplomi lämmitti mieltäni. Kahvien jälkeen aloin hyvästellä ihmisiä, joiden työpäivä päättyi aiemmin. Työpisteeni oli jo melkein tyhjä, ja oma työpäivänikin lähestyi loppuaan. Jäljellä oli enää muutamien tavaroiden ja avaimen palautus. Kävin leimaamassa itseni ulos viimeistä kertaa ja menin palauttamaan avainta Eija-Riitta Grönrosille. Oli tullut hetki, jolloin täytyi hyvästellä Kielitoimiston sanakirjan toimittajat. Juttelimme kauan, mutta lopulta minun täytyi lähteä, sillä junalippu kohti Oulua oli jo varattu. Kotuksen ulkopuolella katsoin vielä pitkään rakennusta. Harjoittelu oli ohi, ja hyviä muistoja oli kertynyt valtavasti. Nyt, 30.9.2015, istun sohvallani viimeistelemässä tätä tekstiä. Kandistressi painaa mieltäni, mutta kesän muistot saavat kuitenkin edelleen hymyn kasvoilleni. Onneksi voin käydä tulevaisuudessakin kahvilla vanhassa harjoittelupaikassani. Palauttaessani harjoitteluraporttia Sisko Brunnille totesin, että en vielä keväällä 2013 uskaltanut haaveillakaan, että olisin joskus Kotuksessa harjoittelussa. Näin siinä kuitenkin kävi. Toivottavasti sumalaisia nähdään tulevaisuudessakin Kotuksessa.∎

Kylmänsietokyvyttömyys Meri Koivumaa

Maanantai.

Joskus halusin vajota kallioon ja jähmettyä osaksi tätä maailmaa, jossa onnellisuus oli pelkkä kuori. Oli väärin tarinoida valheita. Silmät sykkyrällään katsoa toisia, jotka osasivat olla oikein. Juoda kylmää kahvia, jotta kaunistuisi. Paistaa kalleinta karitsaa, olla mieliksi ja tehdä, vaikkei osannut. Tehdä ihan kaiken. Epäonnistua aika usein, mutta sehän kuului asiaan? Täytyi epäonnistua, jotta oppi. Oppiminen oli elämän suola. Ilman sitä ei pärjännyt. Se paransi ja piti ihmisen tasapainossa. Opettiko joku, että liika suola tappoi. Tiistai.

Kun oli nähnyt mahdollisuudet ja tuntenut kivun, joka jätti ikuisen jäljen, oliko mahdollista onnistua? Paras vaihtoehto oli ehkä olla hiljaa ja katsoa tähtiin. Etsiä kuu, ottaa se sormien väliin ja pidellä sitä siinä, laittaa asiat perspektiiviin. Keskiviikko.

Nostin katseeni taivaalle. Se paloi vihreän liekeissä ja muistutti minua kaikista niistä toivottomista kappaleista, jotka unohtuivat itseensä. Katsoin taivaalle ja tunsin kylmyyden, joka hitaasti lipui vaatteideni läpi ja kosketti ihoani. Katsoin vihreää valotanssia ja kuuntelin sen huminaa. Kukaan ei voinut rikkoa minua tässä hetkessä. Kukaan ei voinut tehdä minusta ehjempää. Revontulet tekivät minusta hetkessä uskovaisen. Uskoin maailman onnistumiseen ja kylmimpään pakkaseen. Uskoin villasukkiin ja huulipunaan. Torstai.

Hävisin maailmansodan. Olin alistettu, nöyryytetty. Olin karrelle palanut iho ilman suojaa. Värjöttelin haa-

muna bussipysäkeillä ja tuijotin ihmisiä silmiin. Välitin heille maailmaani, mutta en sitä, johon olin tukehtumaisillani. Etsin katseellani vaaleanpunaisia unelmia ja kirkkaansinisiä toiveita. Hymyilin kanssa-asukkaideni pehmeille vaahtokarkki-ilmeille, kun yllätin heidät omalta aurinkoiselta pilveltään katseessaan suklaahippuja. Perjantai.

Kynttilä-aamiainen sai mieleni läikkymään. Sammutin kynttilän vain, jotta voisin haistaa savun tuoksun, mutta sytytin sen aina uudestaan. Kun jäljellä ei ollut mitään, huomasin, että oli mahdollisuus kaikkeen. Kesävillasukat ja maitokahvi olivat alku. Lauantai.

Tähtinen pimeys valaisi minut. En tiennyt, että se olisi niin voimakasta. En uskaltanut sulkea silmiäni. Kokonainen äärettömyys ympärilläni oli hajottaa minut siihen paikkaan, onnesta. Lohduttavinta oli olla yksin täällä. Odotin huomista, mutta en malttanut lähteä tähtipimeydestä ennen kuin olin varma, että ne kuulivat minut. Äänetön sopimus ja yhteisymmärrys. Minun oli uskottava maailman järjettömyyteen. Sunnuntai.

En halunnut sanoa tätä ääneen, joten kirjoitin. Oli ollut ajatuksia meritähdistä ja pikkuruisista järvisimpukoista. Kuka olisi uskonut, miten jättimäiset kylmät hiutaleet olivatkin niin lämpimiä? En aavistanut, mitä tuleman piti. Olin maailmassa, jossa keltaiset linnut istuivat pääni päällä, ja minä seisoin vedessä, jossa laineet hioivat lempeästi reisiäni ja kutittivat vatsaani. Onnellisuustärsky kaatoi minut suloiseen hiekkaan. Enkä enää epäillyt ketään, hetkeäkään.∎

Sumanismi

Teijo Kemppainen

Sumanismi

Apteekkarin

TASKUSSA Ihmiskehon ja -mielen erikoisasiantuntija tohtori Piri jakaa tietämystään tavan rahvaalle. Jos terveyspulmat askarruttavat mieltäsi, voit kuvailla ongelmiasi Kysy tohtori Piriltä -nettilomakkeessa. Tohtori Pirin vastaukset on kirjannut ylös terveyssisar Katja Virpiranta. Arvoisa Tohtori Piri! Ongelmani on hieman kiusallinen ja kummallinen. Kärsin koko ajan hirveästä janosta, jonka takia joudun juomaan paljon vettä. Tämä taas aiheuttaa sellaisen ongelman, että joudun ravaamaan saniteettitiloissa päntiönnään. Onko tämä kierre katkaistavissa? On todella kiusallista juoda ja käydä saniteettitiloissa enemmän kuin muut. WC-ankka Niin… Mitä pirua? Siinä kyllä tulee ihmisellä nesteitä paikoista, mutta se täytyy hoitaa se fasilitointi ennemmin siinä tiloissa, missä on sillä hetkellä kun on, eikä fasiliteettitiloissa. Mitä? Tarkoitan tällä nyt siis, että pitää hommata semmonen… pullo. Nyt on muodissa kaikenlaiset urheilupullot, joissa on suukapuloita ja muita. Semmonen toimii.

Pakolliset ja jotkin vapaaehtoiset (työ)tehtävät ovat poikkeuksetta valtavan henkisen ponnistuksen takana. Joskus tehtävien tekemisen ajatteleminen saa ruumiin veltoksi. Mikä minua vaivaa? Heikottaa Jäykistä se. Ruumis.

Miks vitussa sumalle ei tullu namupojufukseja?!?!?!? veri disa_impotent

Disaimpotent. Mikä se on? Minä… minä oon namu. Ja tarvittaessa myös Sumanismi

fuksi. Minusta tämä on loukkaus. Oikein on namuja meidän fuksit. Oikein on namskis nam. Vähän on rasistinen kommentti tämä.

为什么公鸡过马路？

毛泽东 Joo. Sanosin, että ping pong, tikitong.

Mikä on partikkeli seuraavissa verbeissä: juosta, tehdä ja rakastella? Modusten ystävä Se on se ta-partikkeli. Joissakin on ta:n kato, joissaki on t:n kato. Kato siitä. Se oli helppo. Meni vaan läps. Sanosin että on kieliasiat hallussa jätkällä.

Kun minä olin lapsi, oli Pickatsulla vain yksi toinen muoto, Raitsu. Nyt sillä on muotoja enemmän kuin naapurin anjalla. Mihin nykylapset tarvitsevat Pitsua? En ymmärrä. Huolestunutmon Meilläki oli Raitsu tuolla Pudiksella. Semmonen paikka kuin Rajamaanranta. Semmoset öyhöpetterit siellä sytyttelivät palamaan kaikkea. Olivat vissiin narkkejakin vähän. Onneksi oli palokunta lähellä, niin kävivät sitten sammuttelemassa siellä. Semmonen Raitsu oli meillä. Hyvin pärjättiin Raitsulla.

Onko normaalia jos korvat joskus soi ysäriä, varsinki wesibussin jälkeen

Murmelix On. Minusta ois kummallista, jos ei sois. Toisaalta, sois ysäriä. Suo minulle ysäriä. Soisitko minulle ysäriä? Laitetaanko soiden?

Edellisen lehden Paskamyrskylyhdyn jälkeen päässäni on soinut Sirpa. Mitä voin tehdä? Huolestunut Minusta tämä on senmuotoinen tapaus, mielestäni Sirpa kuuluu laatukastimusiikkiin, mutta jos haluaa vielä jotakin hitusen laadukkaampaa, joka on kuitenkin saman henkilön tuotantoa, suosittelisin sellaista kuin Kahvimaito. Varsinkin sellaiselle, jolla riittää kädentaitoja. Niinku minä. Käsimies.

Dear Piri! N:nnäs vuosi/302 op/gradussa sivuja 0. Oonks ok? Opintotukikuukausia on jäljellä niin vähän etten kehtaa ees sanoo. Onks se normaalia? Voitko antaa vinkkejä, miten pitäis viettää viimestä wappua? Suma4ever_91 Jos on idiootti, niin minkäs sille voi.

Hyvä tohtori Piri. Tiedän, että erilaisiin esineisiin ja muihin fyysisiin ulokkeisiin kohdistuvat kiinnostukset ovat terve ja luonnollinen osa seksuaalisuutta. Silti oma fetissini on sikäli marginaalinen, että minun on vaikea löytää vertaistukea tai varsinkaan kumppania, joka jakaisi kiinnostuksen kanssani. Olen epävarma, ja siksi käännyn asiantuntijan puoleen. Olen nimittäin juustonaksufetisisti. Kiihotun jo pelkästä juustonaksujen tuoksusta, ja niiden näkeminen, koskettelu ja hyväily tuottaa aivan uskomatonta vipinää alapäässä. Tyttöystäväni jätti minut, kun ilmaisin vienosti halustani hieroa hänen vartaloaan juustonaksuilla. Seksuaalisesti aktiivisimpina kausinani katan sänkyni juustonak Sumanismi

suilla ja nukun yöt alasti niiden päällä. Aamulla minulle tuottaa mielihyvää rapsutella vartalooni tarttunut juustonaksumuju irti. Olen keittänyt juustonaksuja kattilassa ja levittänyt keitoksen kylpyhuoneeni lattialle. Fantasioin ajatuksella, että tukkisin kaikki Oulun viemärit juustonaksuilla. Haluaisin fetissistäni huolimatta elää kuin normaalit ihmiset ja tulla esimerkiksi opiskelukavereiden kanssa nyyttäreille ilman pelkoa, että vauhkoonnun suunniltani nähdessäni tarjoilut. Mitä minun tulisi tehdä? Cheddar-Samppa Etovin asia mitä oon kuullut maailmassa koskaan ikinä. Jättäsin iteki tuommosen tyypin. Ei se oo normaali. Ei. Hyi. Ei. Mutta toisaalta, jos ajatellaan siltä kantilta, että juustonaksujen tuominen kielletään kaikkiin julkisiin tapahtumiin, koska ne on etovia. Sanoisin, että kyllä tämä palvelisi meidän kaikkien etua. Meillä on tässä kaksi ääripäätä kuten Mitä vittua -lehden lukijat ja vihervassarit: minä edon juustonaksuja ja toiset vimmaa.

Kumpi oli ensin, pilkkuvirhe vai väärä viittaus?

Huolestunut kandintekijä Pilkkuvirhe vai väärä viittaus… Tässäpä on pähkinä. Minäpä mietin aivonussurassa vähän näitä… [Pitkä hiljaisuus.] Mää sanosin, että tämä on sen sortin kompakysymys, että enpä vastaa. Minut saatetaan tämän palstan perusteella leimata tyhmäksi, jos tämmöseen vastaan jotakin. Hehe, yrittipä saada nalkkiin.

Millainen on rakkaus.

Tähtitieteilijä No vittu lumivalkoinen.

Tohtori hyvä. Onko peileissä jokin vika, kun näytän niissä aina rumalta? Epäilen myös, että Yhdysvallat ovat tehneet kameroihin salaisen rumennuslaitteen, koska näytän aina kuvissakin hirveältä. Voiko olla mahdollista, että Yhdysvaltojen salaliitto ulottuu jo peileihin asti? Mvmagneetti Rumuus on epidemia. Ehdottaisin tähän että tuota… ruokasoodalla. Ruokasoodalla kaunistuu. Se on... Voit vaikka googlettaa, löytyy lähteitä. Onneksi ei ite oo ruma. Tympäsis. Hyvä että oli siinä. Never again, never forget tohtori Piri. En halua sitä värinää enää koskaan kokea sisälläin.∎

Sumanismi

Sumanismi kävi kongressissa

Kansainvälinen fennougristikongressi on viiden vuoden välein järjestettävä suomalais-ugrilaisten kielten ja kansojen tutkijat yhteen kokoava kongressi, ja alan suurin säännöllisesti järjestettävä tapahtuma. Kongressi järjestetään vuoroin Suomessa, Venäjällä, Virossa ja Unkarissa. Elokuun 17.–21. päivä järjestyksessä 12. kongressi järjestettiin Oulussa. Valokuvien tekijänoikeudet: Oulun yliopisto Sumanismi

Eemi Koskela Kansainvälinen fennougristikongressi on viiden vuoden välein järjestettävä suomalais-ugrilaisten kielten ja kansojen tutkijat yhteen kokoava kongressi, ja alan suurin säännöllisesti järjestettävä tapahtuma. Kongressi järjestetään vuoroin Suomessa, Venäjällä, Virossa ja Unkarissa. Elokuun 17. – 21. päivä järjestyksessä 12. kongressi järjestettiin Oulussa. Elokuussa 2015 Oulun yliopisto pursusi suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien tutkijoita, kun Kansainvälinen fennougristikongressi järjestettiin ensimmäistä kertaa ikinä Oulussa. Koko laitoksen henkilökunta ja kymmenittäin vapaaehtoisia opiskelija-avustajia työskenteli hiki hatussa, jotta yliopisto olisi valmis vastaanottamaan kaikki 380 vierasta. Arvostettuja tutkijoita ja professoreita saapui yhteensä 21 eri maasta. Valtaosa vieraista saapui eri puolelta Suomea, Venäjältä, Virosta ja Unkarista, mutta niinkin kaukaa kuin Japanista ja Yhdysvalloista saapui useita tutkijoita. Yliopiston tilat oli valjastettu tehokkaasti kongressin tarpeisiin. Opasteita löytyi pitkin käytäviä, ja ulko-ovella oli opiskelija-avustajia ohjaamassa vieraita sisälle. Vihreiden naulakoiden edessä infotiskillä oli jatkuvasti useampi opiskelija ja henkilökunnan edustaja päivystämässä ja neuvomassa.

Kongressin asiasisältö koostui kolmenlaisista esitelmistä: pitkistä plenum-esitelmistä, usean esitelmän symposiumeista ja teemaltaan yhtenäisistä sektioista. Plenum-esitelmiä pitivät ulkomailta erityisesti tilaisuutta varten kutsutut kongressin pääpuhujat, ja muita esitelmiä eri alojen tutkijat. Esitelmien lisäksi yliopiston tiloissa oli myös suomalais-ugrilaiseen kulttuuriin liittyviä pienempiä aktiviteetteja. Eri puolilta kampusta löytyi niin kirjanäyttely, valokuvanäyttely kuin elokuvanäyttely. Näyttelyiden lisäksi ohjelmaan kuului muun muassa lyhyitä musiikkiesityksiä käytävillä. Musiikkia oli tarjolla myös tiistai-iltana, kun

Sumanismi

Mari Kalkun and Runorun esiintyi Saalastinsalissa. Kongressin ruokailut järjestettiin yhteistyössä Unirestan kanssa. Kongressivieraille tarjottiin yksi ruokalipuke kutakin kongressipäivää kohden. Kongressia varten Aularavintolassa ja Juliniassa oli koko lounasajan opiskelija-avustajia henkilökunnan tukena ohjaamassa kongressivieraita ja neuvomassa ruokavaihtoehtojen kanssa. Kongressin varsinainen kulttuuriosuus oli iltaretki Ylikiiminkiin Nuijamiesten lavalle torstaina. Nuijamiesten lavalla oli tarjolla perinteistä rössypottua ja kasviskeittoa. Ohjelmaan kuului elävää musiikkia ja yhteistanssia.∎

Tutkimuksen ihmemaassa Eemi Koskela Kongressissa oli esitelmiä hyvin monenlaisista aiheista. Monet symposiumeista keskittyivät kielitieteeseen. Osassa käsiteltiin yhden tai muutaman kielen lauserakenteita, ilmauksia ja sanastoa. Joissakin taas tutkittiin suomalais-ugrilaisia kieliä maailman kielten joukossa. Kielitieteellisten esitelmien lisäksi kongressissa oli runsaasti esitelmiä kulttuurintutkimuksesta. Kulttuuriin perehtyvissä symposiumeissa käsiteltiin kielten tapaan sekä kulttuurien sisäisiä aiheita, kuten musiikkia ja taidetta, että kulttuureita muiden kulttuurien joukossa. Aiheesta riippumatta esitelmis-

sä oli paljon eroja esitelmöintityylissä. Valtaosa esitelmistä oli suomalaisestakin yliopistosta tuttuja paremmin tai huonommin toteutettuja Powerpoint-esityksiä. Osa luki diansa käytännössä suoraan, osa piti sujuvan esitelmän, jolle diat toimivat vain taustatukena. Joillain tutkijoilla oli esitelmä valmiiksi erikseen paperille kirjoitettuna. Selkeimmin joukosta erottuivat ilman dioja esitelmänsä pitäneet. Ainakin muutamalla amerikkalaistutkijalla oli pelkästään yleisölle jaettava monistenivaska esitelmän tukena. Jollakulla monisteita ei riittänyt kaikille. Englanninkielisen esitelmän seuraaminen ilman mitään optista apuvälinettä oli ainakin tuoreen opiskelijan näkökulSumanismi

masta tuskaista, vaikka aihe liittyikin suomen kieleen. Vasta yhden vuoden opiskelleena myös muiden esitelmien seuraaminen oli usein hankalaa, vaikka puhuja ja diaesitys olisivat olleet hyviä ja aihe käsitellyt omaa alaa. Kongressissa huomasi hyvin, miten erilaisia esitelmiä tutkijat pitävät, kun kohderyhmänä ovat oman alan asiantuntijat, eivätkä opiskelijat. Ajoittaisista seuraamisvaikeuksista huolimatta kongressin esitelmien kuunteleminen oli antoisaa ja tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua suomalais-ugrilaiseen kielen- ja kulttuurintutkimukseen parhaimmillaan. Kongressissa sai kerralla laajan kuvan siitä, mitä kaikkea tutkimus voi olla.∎

Maaseutuvierailu Ylikiiminkiin Millakatariina Väänänen

Fennougristikongressin yksi odotetuimpia tapahtumia oli karonkka Ylikiimingissä Nuijamiesten lavalla. Ylikiiminki on entinen kunta, joka liittyi Ouluun vuoden 2009 alussa. Ylikiimingin keskusta sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Oulusta itään, ja Nuijamiesten lava sijaitsee aivan Ylikiimingin keskustan kupeessa. Kiiminkijoki halkoo Ylikiiminkiä sivujokineen, ja joki on antanut paikalle nimenkin. Väestömäärältään Ylikiiminki on sangen pieni paikka, mutta pinta-alaa pitäjällä on sitäkin enemmän. Seitsemän linja-autoa lähti yliopistolta kohti Ylikiiminkiä klo 17.00. Olin yhdessä linja-autossa avustajana. Laitoimme linja-auton kuljettajan kanssa matkalle tarkoitetun CD-levyn valmiiksi soittimeen ennen matkan alkua. CD-levyllä kerrottiin tietoa illan ohjelmasta ja tarjottavista, esiteltiin matkalla nähtäviä kohteita ja toivotettiin vieraat tervetulleeksi matkalle. Kun Alakylän suora koitti ja napsautin tohkeissani play-nappulaa, ääni alkoikin kuulua vain kuljettajan pään takana olevista kaiuttimista. Bussin takaosassa istuvat matkustajat eivät siis kuulleet hienoja suomen-, venäjän- ja englanninkielisiä selostuksia. Onneksi minulla sattui olemaan varsin hyvä paikallistuntemus, joten aloin sen jälkeen innoissani

puhua kuskin minulle ojentamaan mikrofoniin. Harmikseni huomasin, ettei sekään toiminut, joten minun täytyi kertoa kaikki asiani kahteen kertaan, ensin bussin etuosassa ja sitten bussin takaosassa. Onneksi kongressivieraat kysyivät minulta myös paljon asioita Ylikiimingistä ja juhlapaikasta, joten matka sujui oikein mukavasti. Perillä Nuijamiesten lavalla vieraat pääsivät heti maistelemaan perinneruokia kuten rieskaa ja rössypottuja. Ilmat suosivat ja suuri osa vieraista päätti nauttia maittavista ruuista Juopulinkosken kuohuja katsellen. Asiat hoidettiin Nuijamiesten lavalla ylikiiminkiläiseen tapaan tehokkaasti, joten ohjelmakin pääsi alkamaan etuajassa. Vieraita viihdytti Nuijamiesten lavan Sumanismi

estradilla Orivesi All Stars -yhtye kansanmusiikin sävelin. Nuijamiesten lavalla on hieno tanssilattia, joten vieraat pääsivät kokeilemaan kansantanssin saloja tanssiopettajan johdolla. Monilla suomen kielen oppiaineen henkilökunnasta sekä kongressiavustajista näytti olevan todella hauskaa tanssin pyörteissä. Tanssiva joukko kävi välillä pihalla asti tanssimassa. Bändin lopetettua soitannan tekniikka petti taas, joten lopulta tanssit jatkuivat auton avulla. Auto ajettiin tanssisalin oven eteen ja pistettiin autoradio koville. Saatiinpahan hyvät tanssit jatkumaan aina siihen asti, kun linja-auton kuljettajat täytyi päästää taas hommiinsa kääntämään auton nokka kohti Oulua.∎

Heitä saimme kuulla

1. Montako kertaa olet osallistunut fennougristikongressiin? 2. Miten kongressin järjestelyt mielestäsi sujuivat? 3. Piditkö oman esitelmän? 4. Mikä oli parasta kongressissa? 5. Kuvaile kongressia yhdellä sanalla. 6. Aiotko osallistua tulevaan kongressiin Wienissä vuonna 2020?

Gabor Zaicz, Central European University 1. Tämä oli 11. fennougristikongressi, johon otin osaa. Ensimmäisen kongressin aikaan vuonna 1960 olin vielä lukiolainen. 2. Mielestäni kongressijärjestelyt sujuivat erinomaisesti. 3. Kyllä, pidin esitelmän suomalais-volgalaisten kielten balttilaiskontekteista (suomeksi). 4. Parasta oli se, että kongressi vakituisesti järjestetään. Huono puoli oli se, että suomalais-ugrilaisen kongressin alkukieli oli indoeurooppalaista englantia. 5. Kummallista. 6. Kyllä, aion osallistua Wienin kongressiin ja siellä luennoida joko saksaksi tai venäjäksi (jotka ovat fennougristiikan alkukieliä).

Karoly Kokai, University of Vienna

1. 2015. Oulu. 2. It was well organized. 3. Hungarian Migrant Writers in the West since 1945 at the Symposium Multilingualism and multiculturalism in Finno-Ugric literatures. 4. I was interested to see what is the state of the discussion in Finno-Ugric Studies. And now I have a realistic picture. 5. Extraordinary – in more than one aspect. 6. Yes.

Jaakko Leino, Helsingin yliopisto

1. Osallistuin nyt toisen kerran. Edellinen kerta oli vuonna 2000 Tartossa. 2. Kongressi oli erittäin huolellisesti järjestetty, kaikki toimi moitteettomasti (mikä ei ole aivan tavallista varsinkaan näin suurissa kansainvälisissä konferensseissa). Järjestäjät ansaitsevat kaikki saamansa kehut ja kiitokset ja paljon enemmän. 3. Pidin esitelmän suomen kielen infinitiiveihin ja partisiippeihin liitetyistä omistusliitteistä ja niiden käytöstä finiittimuotojen persoonataivutusten tapaan. Esitelmän otsikko oli "Finnish non-finite person marking: an emerging system?" 4. Parasta oli yhteisöllisyys: vanhojen tuttujen tapaaminen (osan hyvinkin pitkästä aikaa), uusiin ihmisiin tutustuminen, monipuolinen tieteellinen ja vähän muukin ajatustenvaihto kaikkien näiden huikean monipuolisesti sivistyneiden ihmisten kanssa, suomalais-ugrilainen yhteenkuuluvuuden tunne. 5. Kieliperhetapahtuma. 6. Aion toki. Wien on aina Wien, kuten vanhassa iskelmässä sanotaan. Sumanismi

Lyle Campbell, Havaijin yliopisto

Cornelius Hasselblatt, Groningenin yliopisto

Valter Lang, Tarton yliopisto

Pääpuhujien haastattelut Katariina Mäkelä

Kongressissa oli yhteensä kuusi pääpuhujaa. Haastattelimme heistä kolmea: Valter Langia, Cornelius Hasselblattia ja Lyle Campbellia. Lang kertoo osallistuneensa fennougristikongressiin nyt neljättä kertaa. Yhdellä sanalla hän kuvailee kongressia pieneksi. Campbellille kongressi oli vasta

toinen, mutta myös aiempi kongressi, johon hän osallistui, järjestettiin Suomessa Tampereella. Lang kuvailee kongressia yhdellä sanalla erinomaiseksi. Hasselblattille kongressi oli viides. Hän oli suunnitellut osallistuvansa myös Joskar-Olassa järjestettyyn kongressiin, mutta viisumiongelmien takia se epäonnistui. Hän kuvailee kongressia upeaksi. Sumanismi

Kaikki haastattelemamme pääpuhujat kehuvat kongressin järjestelyjä ja aikovat osallistua tulevaan kongressiin Wienissä. Etenkin konsertti, Ylikiimingin retki ja Oulun sää saavat kehuja, mutta myös se, että kongressissa sai tavata kollegoita ja oppia uusia asioita fennougristiikasta.∎

Presidentin pakeilla Kysyimme kongressin presidentin Harri Mantilan mietteitä kuukausi kongressin jälkeen. Mantila vaikutti varsin tyytyväiseltä, ja kongressista saatu palautekin on ollut ilahduttavan positiivista. Eemi Koskela Kongressi oli kokonaisuudessaan varsin onnistunut. Palaute kongressista oli valtaosin positiivista ja kiitoksia tuli paljon. – Ehkä on lupa uskoa, että kaikki on sujunut hyvin, kommentoi kongressin presidentti, professori Harri Mantila. Positiivisen palautteen lisäksi seassa oli luonnollisesti myös joitain negatiivisia kommentteja. Valitusta tuli kuitenkin lähinnä asioista, joihin kongressin järjestäjillä ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa, kuten kongressikaupunki Oulun hintatasosta. Jotkut kongressivieraat olivat pettyneitä, kun hotelleilta ei ollut kuljetusta kongressipaikalle. Kuljetuksen organisoiminen olisi kuitenkin ollut kohtuuttoman kallista. – Bussikuljetus olisi tullut maksamaan jopa 20 000 euroa, Mantila harmittelee. Huolimatta siitä, että kaikille vieraille tarjottiin yksityiskohtainen kartta luentosalien sijainneista, ja käytävillä oli runsaasti opasteita, tuli jonkin verran palautetta vaikeuksista suunnistaa kampuksella. – Tarjottua informaatiota ei ehkä aina hyödynnetty tarpeeksi, Mantila pohtii. Unirestan ravintoloissa pide-

tyissä ruokailuissa oli omat haasteensa. Avustavien opiskelijoiden läsnäolosta huolimatta osalla vieraista oli vaikeuksia toimia vieraalla ruokalinjastolla oikein. Ongelmatilanteissa myös yhteisen kielen löytäminen ravintolan henkilökunnan kanssa oli välillä hankalaa. Ylikiimingin Nuijamiesten lavalla pidetty iltatilaisuus onnistui erinomaisesti. Suuret järjestelyt tuottivat hyvän tuloksen. Onnistuneiden järjestelyiden lisäksi sää oli paras mahdollinen ja tapahtumapaikan miljöö miellyttävä. Vieraat olivat innoissaan iltajuhlan ohjelmasta ja iso osa joukosta lähti mukaan tanssiin. Ruokana tarjottu rössypottu ei ollut kaikkien vieraiden suurinta herkkua. Kasviskeitto puolestaan pääsi loppumaan kesken. – Fennougristikongressissa on muodostunut tavaksi tarjota jotain paikallista perinneruokaa, joka ei ehkä ole ihan sieltä tavallisimmasta päästä. Rössypottu oli vähän sellainen vastaveto Unkarissa ja Venäjällä tarjotuille perinneruoille, Mantila naureskelee. Seuraava fennougristikongressi järjestetään vuonna 2020 Wienissä, Itävallassa. Kongressin presidentiksi on valittu professori Johanna Laakso.∎ Sumanismi

Satu Punahilkasta Joonatan Salminen

vanhuuttansa kovin kärsii, ei jaksa laskea lavitsalta, vuoteeltansa lainkaan nousta. Ota tästä kori, eväskori eukkoselle, mummollesi vietäväksi. On siinä hunajata, mesikärpäsen mehutta, sekä mesileipää, pullaa itse leipomaani. Lähde tyttö matkahan, heti tiellesi kerkiä, sairasta mummoas katsomaan, eukkokultaas’ tervehtimään!

Eli kerran pikkutyttö, tyllerö polven korkuhinen tammipuisessa tuvassa, mökissä mäntykattoisessa, honkalattia kodissa. Tytön emopa mietti, aivonsa ajattelevi: Onpa tyttö pikkarainen, lapsi polven korkuhinen, erotu ei mettilöistä, nävy Tapion tuvista korpikuusista erotu, kudonpa tytölle viitan, tyllerölle punahilkan. Siitä tuntekoon nimensä, Punahilkka tunnettahen. Niin kävi eukko työhön, toimehen emo tomera.

Niin lähti Punahilkka, tiellensä heti ennätti, mukana kori, herkkusarvi, sekä punainen viittansa, hilkka purppura yllänsä.

Akka työtänsä tekevi: ompeli päivän ja kutoi toisen, päivän kolmannen kirjaili. Sai siitä punaisen viitan, tuosta parsi punahilkan. Ol’ hilkka hyvännäköinen, oli myös hyvän tapainen. Siinä oli hilkkahieno, viitta soma ja sopiva lapsoselle lopenhyvä, tyllerölle päälle käypä.

Tuli vastaan susi, metsäkoira, harmajainen, sysiöinen, harmaa hurtta, tuulikulkku, jouhiturpa jok’ on syntynyt pahasta, Kuolattaren kynsilöistä, Tuonettaren kämmenistä, tuolla luona mustan joen Tuonenjoen pientareilla, virran verisen rannoilla.

Tyttö tuon sanoiksi virkki, noin nimesi: Jo on viittani valmis, ommeltuna hyvä hilkka, on reunus kullalla kiritty, tinasoljet rinnuksilla Nytpä nävyn, pikkulikka, tyllerö polven korkuhinen nävympä näsiäriveistä, muistun mielomettilöistä, katson kuusikuipuroista, selvin Tapion tuvista Kului vuosi, ja tuli toinen kevät.

Susi tuon sanoiksi virkki: Minne menet Punahilkka? Kiiruhdat noin joutuisasti?

Emopa sanoiksi virkki: Voi surkeeta, oi kauheeta, voi tuhannen turkasta. Lapsi tuota ihmetteli, kovin kavahti sanojansa – ei lie koskaan ennen, ainakaan monehen vuotehen, kuultu oltu mokomata, emon suusta ainoata, kiroa, kurjaa sanasta, lausehetta pahanlaista. Siksi kysyi, pikkutyttö, Punahilkka tiedusteli, noin nimesi: Miksi moista latelet, emo, miksi lasetat manoja? Emo tuon sanoiksi virkki, noin nimesi: Tuli kirje, saapui viesti kyyhkyseltä, lintuselta, sinitaivahan lapselta, että on mummosi sairaana

Tyttö tuon sanoiksi virkki, noin nimesi: Menen taattoni emon luo, mummolan taloon kiiruhdan. On mummokulta sairaana, vanha lie jo, vuoteenomana makailee.

Susi tuon sanoiksi virkki, noin nimesi: Ethän sinä, lapsi kulta, voi kukitta mummolaan mennä, vihotta isoemon taloon. Tyttö tuon sanoiksi virkki: Poimin kukkia metsästä, koristeita Korpelasta, apiloita ahosilta, nuorikoita mättähiltä. Niin kävi tyttö toimeen, työhön alkoi Punahilkka

Sumanismi

suurenmoinen.

Vaan sysiö menikin mummon tykö. Vaani taloa isoemon. Susi koputti ovea, uksea kolmesti kopautti. Kuka siellä? kuului ääni

Susi tuohonkin vastata taisi, sanan virkkoi: Siks on mulla kuono suuri, nenävärkki suurenmoinen, että haistaisin omani, lapsikultani erottaisin Lapsi, tule vielä lähemmä.

Mummo ei tajunnut vaaraa, vaan pian jo sanoiksi virkki: Tule sisään, lapsi pieni. Astu sisään majaani. Vaan kun sairaana makailen, vanhuuttani kovin kärsin, en avaamaan viitsi nousta, kärsi en nostella uksea.

Susi tuohonkin vastata taisi, sanan virkkoi: Siks on korvani tällaiset, korvat suuret, hurjanlaiset, jotta kuulisin äänesi, sanat omani erottaisin. Lapsi, tule vielä lähemmä.

Susi tuon sanoiksi virkki, noin nimesi: Minä täällä, Punahilkka, poikasi tyttö kolkuttaapi, uksea lyöpi tuttusi lapsi.

Niin susi sisään loikkasi, harmaahurtta majaan karkas. Emon hotkaisi kitaansa, nieli mummon nieluunsa ja kävi vuoteeseen makaamaan, oljille kovin loikomahan odottamahan seuraavaa, toista saalista varttumahan, Punahilkkaa väijymähän, vaanimahan tylleröistä. Tuskin tiimaakaan kuluni, kun jo kuului ovelta käynti, kolme kopausta uksen luota.

Susi tuon sanoiksi virkki, lausehiksi lallatteli, noin nimesi. Tule sisään, tyttökulta, astu matalaan majaani. Vaan kun sairaana makailen, vanhuuttani kovin kärsin en avaamaan viitsi nousta, kärsi en nostella uksea.

Tyttö tuli sisään mummonsa mökkiin, taattonsa emon majahan, ja näki mummon kummanlaisen, emon aivan erilaisen. Itse tuon sanoiksi virkki, noin nimesi: Emoni emo, mummokulta, vaka valta vanhempani, ovat sulla silmät suurenmoiset, ripsikarvoset kamalat. Susihukka siihen virkki: Siks on mulla suuret silmät, ripsikarvaset hurjat, harjat, että paremmin sut näkisin, erottuisi tyttöni talossa. Lapsi, tule lähemmä. Punahilkka astui lähemmäs ja puhkesi jälleen puhumaan, noin nimesi: On sulla kuono kummallinen, nenävärkki

Punahilkka tottelevi, astui lähemmäs ja puhkesi jälleen puhumaan, noin nimesi: Ovat sulla korvat suurenmoiset, kuulokarvat hurjanlaiset.

Niin astui Punahilkka, astui jo suteen viereen Kulki liki tuulikulkun, luokse kehnon metsäkoiran. Vielä avasi suunsa, ja noin virkkoi: On sulla kita kummallinen, hammasrivit suurenmoiset. Suupielet pelottavat, kauhistuttavat huulesi, Purupintasi kamalat.

Susi jo vihaisna vastaavi, sanoiksi virkki, noin nimesi: Siks on mulla hampaat suuret, kita aivan hurjanlainen, että sut paremman nielisin, tytön söisin sujuvammin!

Niin söi tytön metsäkoira. Punahilkan hotkaisi kitaansa, nieluunsa tytön vetävi. Vaan niin suuri oli suden ahneus, harmaahurtan ruokahalu, ett’ oli niellyt elävänä, kokonaisena molemman, kumpaisenkin saaliistansa, mummon sekä Punahilkan. Suden vatsaan matkatessa koittivat kumpikin huutaa poloiset kirkua apua. Sen tuo urhea metsästäjä, korven sankarisamooja kuuli ja sanoiksi virkki, noin nimesi: Jopas kuulen kummaa kieltä ei tuo ole partasuun urohon. Tuo on naisen huutoa, ja itkua lapsen poloisen. Liekö taas susi pahanteossa, ilkeyksissänsä sysiö? Jop’ on metsämies urhea! Ottavi tulisen kirveen, terän vaskivasaraisen ja läksi auttamaan raukkoja, parkoja pelastamahan.

Sumanismi

Suden luolaan matkusti, metsäkoirasen majahan. Tapasi suden nukkumasta, koiran kohtas’ kuorsaamasta.

ja niin he lähtivät koteihinsa, majoihinsa kukin taholleen.

Sielt’ pistää esiin lapsen jalka. Metsästäjä, sankar’ korven vetäisevi jalasta.

Jo tuon sitten yksin mietti, noin pohti: Onpa jano aikamoinen, veden nälkä suurenmoinen. Taidanpa lähteä lammelle, metsä kaivolle keretä.

Jop’ on metsämies urhea! Nostavi tulisen kirveensä, terän, vasaran kohotti ja iskevi suden vatsan auki.

Sysiöinen, harmaa hurtta, susi kumma metsäkoira, iltasella vasta heräsi, ehtoolla ylös säpsähti janoon, himohon veden.

Esiin tuli mummon myssy. Kerran toisen kiskaisevi. Tul’ esiin kaksi ihmistä: emo sekä tylleröinen. Molempainen on elossa, kumpainenkin kelpo kunnos’.

Niin susi lähti matkaan. Perillä lauseiksi latovi, kyherteli itseksensä, noin nimesi: Tuntuu perin painavalta, tyttö ja emo valtavilta.

Tyttö ensin tokenevi, itse tuon sanoiksi virkki, noin nimesi: Pahastippahan pelästyin, kamalaisesti kavahdin, kun susi minut noin vain nieli, vatsaan saattoi hurjahurtta.

Mummokin tokeni, vaik’ ensin kovin voivotteli, noin nimesi: Voi kauheeta, voi kauheeta, voi paikkaa kovin kamalata. Sairaana makoilessani, vanhuuttani vapistessain’, tuommoin’ hurja harmajainen, metsäkoira, kummajainen minut nieli, kiskoi vatsaans’, kovin haukkas pimeähän. Metsästäjä, samoilija, sankar’ mieluisan Tapion, keräsi keon kiviä, läjän paloja painavia, ja laittoi suden sisähän, sysiöisen vatsan sisään, mettäkoirasen mahahan. Sen mummo vielä ompelevi, Punahilkka sitoi solmun,

Lammelle sitten saapuvi, kaivolle koira perille tuli, ja alkoi juomaan. Vaan kun ol’ vatta kiviä täynnä, maha paloissa painavissa, niin uppos veteen, susiparka, katos hetteen sydänyöhön. Ja päätyi sinne mistä tulikin, Kuolattaren kainalohon, syliin syvä Syöjättären, kulkemaan piennarta Tuonen joen, joutsenta sen uhmaamahan, puhtolintusta vaanimaan.

Punahilkka, pikkutytti, tyllerö polven korkuhinen jo osaa hän varoa metsässä, korvessa susia kavahtaa ja niinpä ei hällä murheita liene, esiinny ei vaikeuksia vaan elää olon onnellisna, elämänsä hyvin kulkee matkansa hymy huulillansa, päivät pitkät loppuun asti. Sen pituinen se.

Sara Nikula

Sara Nikula Sumanismi

Sara Nikula

Katri Kuosmanen Sumanismi

Verta, hikeä ja

eli miten minusta tuli uus *Vitsi ei ollut omakeksimä. Luulen, että samaa hyödynnettiin joskus Fingerporissa.

Katja Virpiranta Kai sen saa sanoa suoraan, että minä inhosin raskaana olemista. Koko ajan väsytti, joka paikkaan sattui, nälkä oli kellon ympäri, kaiken aikaa teki mieli syödä juuri niitä asioita, joita ei saanut syödä, ja sallittujenkin asioiden syömisestä tuli sellainen olo, että vatsa räjähtää. Kävellä en jaksanut kerrallaan kuin kymmenkunta askelta, ja kaiken muun pahan lisäksi lantionpohjan lihaksilleni tapahtui jotakin kauheaa. Pissin alleni joka kerta, kun yskin tai aivastelin. (Vappuruton jälkitautina minulla oli kuukauden mittainen yskä. Hauskoja aikoja.) Ei pidä myöskään unohtaa sitä, että tunne oli siinä mielessä molemminpuolinen, että vauvakin inhosi kohdussa asumista. Viimeisen kolmanneksen ajan vauva sai vähintään kerran päivässä aivan hillittömät potkuraivarit, joiden aikana ei oikein voinut muuta kuin toivoa kuolemaa. Jonkinlaista perspektiiviä tähän antaa ehkä se, että synnytyskipujen takia ei kertaakaan tarvinnut itkeä tai huutaa – vauvan raivareiden takia puolestaan lähes joka kerta. Nyt oli kuitenkin tarkoitus puhua synnytyksestä. Oli kolme asiaa, joita pelkäsin etukäteen, ja jotka saattaisivat tapahtua tai olla tapahtumatta. Jokainen niistä toisi oman lisähaasteensa synnytykseen,

ja toivoin kovasti, että säästyisin mieluusti niiltä kaikilta. Ne olivat positiivinen streptokokki B, synnytyksen alkaminen vesienmenolla sekä se, että en saisi kunnon yöunia ennen lähtöä. Streptokokkitulos tuli paria viikkoa ennen laskettua aikaa. Positiivinen. (ü) Tiedoksi niille, jotka eivät tiedä: Streptokokki B on bakteeri, joka on osa ihmisen normaalia bakteerikantaa. Kaikilla sitä ei ole ollenkaan, ja joillakin sitä on niin vähän, että se ei näy testeissä, ja sitten taas joillakin sitä on enemmän. Sen määrä saattaa myös vaihdella erityisesti raskauden aikana merkittävästikin. Bakteeri ei ole aikuiselle ihmiselle vaarallinen, mutta vastasyntyneelle se voi aiheuttaa jopa hengenvaarallisen infektion. Tartuntariski normaalioloissa on luokkaa 0,5–1 %, ja se on vain tartuntariski. Tartunnan saaneista noin kymmenen prosenttia saa vakavia komplikaatioita. Tartuntariskiä voidaan pienentää tuosta vähäisestä mitättömään suonensisäisellä antibioottilääkityksellä synnytyksen yhteydessä. Se on hyvä asia siinä mielessä, että kukaan tuskin haluaa vaivalla maailmaan kammetun vauvansa kuolevan parin päivän päästä. Toisaalta se on semisti perseestä siinä mielessä, että sitä kaikella todennäköisyydellä joutuu turhaan – turhaan, koska riski oli alun perinkin olematon – altistamaan lapsensa ja Sumanismi

itsensä antibioottien haittavaikutuksille, viettämään synnytyksen aikana neljän tunnin välein parinkymmenen minuutin tuokion pakotettuna olemaan liikkumatta (se on noin 8–10 supistusta) – ja jos sattuu olemaan vielä hippusen verran neulakammoinen, se ei tunnu noin kaikenkaikkiaan kauhean houkuttelevalta vaihtoehdolta. Päätin, että antibiooteilla mennään, jos ilmaantuu joitakin lisäriskitekijöitä, jotka nostavat tartuntariskiä tuolta yhdestä prosentista, ja jos ei, harkitsen asiaa sitten sen mukaan, miltä siinä tilanteessa tuntuu. Antibioottilääkitys suojaa vauvaa tartunnalta toki vain synnytyksen aikana. Toisaalta harvemmin synnytyksen jälkeen enää tulee hingattua vauvaa vaginaansa, joten bakteerin kanssa kosketuksiin joutumisen riski ei myöhemmin ole yhtä suuri.

Lähtö

Maanantai-iltana 17.8. olimme menossa nukkumaan noin kello 1 yöllä. (Tai tiistaitahan se jo oli, jos nyt oikein pilkkua viilataan.) Vauva kuitenkin päätti aloittaa kunnon potkuraivaroinnin, jota jatkui mojovat kolme tuntia. Nukahdin neljän maissa. Havahduin unestani johonkin, mikä tuntui lähinnä luunapilta alavatsaan. Sitä seurasi kuukautiskipumainen tuntemus. Kello oli 6.37. Minä olen yöeläjä,

a kyyneleitä

si ihminen* eikä minulle ole mitenkään ongelmallista valvoa aamuneljään. Odotan kuitenkin, että sen jälkeen saan nukkua enemmän kuin kaksi ja puoli tuntia – erityisesti, jos tarkoitus on mennä tekemään jotakin fyysisesti ja henkisesti raskasta. (ü) Järkevä vetohan olisi ollut mennä takaisin nukkumaan kunnon supistuksia odotellessa, mutta ennen kuin ehdin sellaista edes suunnitella, huomasin, että tuntuupa vähän märältä. Lapsivettähän sieltä tirrasi haarainvälistä, ja sitä tuli ihan kunnolla. Se oli kirkasta (mikä on hyvä), ja siinä uiskenteli valkoisia hitusia (en tiedä miksi). Se näpäytys, johon olin herännyt, oli kalvojen puhkeaminen. (ü) Vesienmeno ratkaisi streptokokkikysymyksen, koska vesienmeno on yksi vauvan tartuntariskiä merkittävästi lisäävä tekijä. Ei muuta kuin kohti sairaalaa. Elokuvissa synnytykset alkavat aina vesienmenolla. Kun se tapahtuu, kohdunsuu on saman tien kahdeksan senttiä auki, supistukset tulevat minuutin välein ja lapsi syntyy todennäköisesti matkalla sairaalaan. Siinä on kaikki faktat poskellaan. Oikeassa elämässä noin 15 prosenttia synnytyksistä alkaa vesienmenolla. Supistuksia ei välttämättä tule ollenkaan, niitä voi tulla epäsäännöllisesti tai säännöllisinä alkaneet supistukset voivat jossakin vaiheessa

VAROITUS!

Tämä artikkeli on melko yksityiskohtainen kuvaus synnytyksen kulusta. Teksti sisältää ns. liikaa tietoa erinäisistä ruumiineritteistä. Etene omalla vastuulla.

loppua pitkäksikin aikaa. Kotona ollessamme supistuksia tuli vartin välein, mutta siihen mennessä, kun pääsimme sairaalaan, ne loppuivat kokonaan. Pitkällä ajomatkallakin saattoi olla osuutta asiaan. OYS:n sijasta valitsimme Oulaskankaan synnytyssairaalaksemme. Paitsi että vesienmenoa seuraava supistustauko pitkittää synnytyksen kokonaiskestoa, vesienmenolla on sellainenkin hupaisa vaikutus, että avautumisvaiheen supistukset ovat väistämättä kivuliaampia, koska vauvan pään ja kohdunsuun välissä ei ole pehmentävää vesityynyä. Kuten varmaan huomasitte, onnistuin keräämään 3/3-tuloksen. Voittaako sillä jotain? Ainakin seuraavan synnytyksen – jos tähän hulluuteen ikinä toista kertaa ajaudun – on väkisinkin oltava helpompi. Tämä ensimmäinen koitokseni kesti vesienmenosta lapsen syntymään kaikkiaan 19 tuntia ja yhden minuutin.

bioottitiputus kesti 20 minuuttia. Jälkimmäisistä selvittiin muutamassa minuutissa.

Se perseestä oleva vaihe

Säännölliset supistukset alkoivat aika lailla tasan kolmelta. Silloin niitä tuli kymmenen minuutin välein. Samoihin aikoihin olin saamassa toista kertaa antibioottia streptokokkitartunnan ehkäisyyn, ja paljastui, ettei se ollut aivan niin kauheaa kuin olin etukäteen kuvitellut. Vain se ensimmäinen antiSumanismi

Matkaan. Viimeisen viikon aikana masu kasvoi ihan silmissä, ja tässä sitä ollaan muhkeimmillaan. Kuvat: Felix Ippolitov, Katja Virpiranta

Aika nopeasti supistusten välit tihenivät viiteen, neljään, kolmeen ja lopulta kahteen minuuttiin. Jossakin vaiheessa utelin kätilöltä, että vieläkö supistusten väli lyhenee siitä. Kätilö kertoi, että mahdollisesti, ja lisäksi supistusten kesto pitenee niin, että ne voivat olla jopa minuutin mittaisia. Tuumasin, että C, nämä kun ovat tässä viimeiset pari tuntia olleet kestoltaan keskimäärin puolitoista minuuttia. Tiesin jo aloittaessa, että mitä pidemmälle synnytys etenee, sitä kovemmiksi supistukset yltyvät. Yllätyksenä minulle tuli se, että kehitys ei ole täysin lineaarista. Voimakasta supistusta seuraa aina yksi tai kaksi pienempää, ja vasta sitten tulee seuraava iso supistus. Se oli jaksamista helpottava tekijä, koska oikein äkäisen supistuksen jälkeen pienemmät tuntuivat lähes lepotauolta. Jaksaminen oli kuitenkin jo aika lujilla siinä vaiheessa, kun supistusten kanssa oli eletty useampia tunteja. Ihana puolisoni, joka oli mukana tukihenkilönäni, toimi kivunlievitysmenetelmänäni hieromalla alaselkääni. Siinä lantioluun ylälaidassa on molemmin puolin selkärankaa kohta, jota painelemalla saa noin 80 % supistuskivusta katoamaan. (Loppua kohti se vaati jo melkoista väkivaltaa. Olin mustelmilla muutaman päivän synnytyksen jälkeen, ja puolisoni tunnusti jälkeenpäin syöneensä koko päivän Panacodeja, koska hänen kätensä olivat niin kipeät.) Avautumisvaihe kesti kaiken kaikkiaan kymmenen tuntia. Se on ensisynnyttäjälle aivan normaalin rajoissa. Olin kuitenkin odottanut ja toivonut hiukan nopeampaa toimintaa jo pelkästään sen perusteella, että minulla oli kohdunsuu

”

sentin verran auki jo kolme viikkoa ennen laskettua aikaa. (Sairaalaan saapuessa kolme senttiä.) Kun aktiivista avautumisvaihetta oli kestänyt viitisen tuntia, kätilö päätti tulla kysymään, haluaisinko epiduraalin. (En tiedä, miksi hän katsoi tarpeelliseksi tulla moista ehdottamaan, kun olin nimenomaan pyytänyt, että minulle ei tarjottaisi lääkkeellistä kivunlievitystä, ellen itse sitä ottaisi puheeksi.) Olin siinä vaiheessa jo sen verran väsynyt, että tarjous tuntui houkuttelevalta. En kuitenkaan ihan vielä halunnut myöntää epäonnistuneeni, ja . pyysin, että pääsisin sen sijaan suihkuun. Se oli hyvän tovin aika helvetin mahtavaa. Lämmin vesi tappoi kipua kiitettävän tehokkaasti – jopa siinä määrin, että Felix sai jonkin aikaa lepuuttaa käsiään. Kätilön pessimistisyys kuitenkin sai minut epäilemään itseäni, ja ellei puolisoni olisi vakuuttanut minua siitä, että olisin jälkeenpäin pettynyt itseeni, olisin todennäköisesti pyytänyt epiduraalia, kun siihen seuraavan kerran olisi tarjoutunut tilaisuus. Nyt tyydyin sellaiseen kompromissiin, että palataan

Juuri vaginasta ulos pullahtanut lapsi ei näytä ihmiseltä

Sumanismi

asiaan sitten, jos kohdunsuun tilanne ei seuraavalla tarkistuksella ole edistynyt merkittävästi. Seuraava tarkistus tapahtui synnytyssalissa, jonne lopulta pääsimme iltakymmenen maissa, kun yksi sali viimein vapautui. Ilmeisesti Suomen kesän ainoa lämmin päivä oli kaikkien mielestä oivallinen hetki synnyttää. Ihan puhtaasti vittuilun vuoksi pääsimme siihen puljun ainoaan ammesaliin. Vittuilun vuoksi siksi, että streptokokki- ja vesienmenoyhdistelmäni ansiosta minulla ei ollut asiaa ammeeseen ollenkaan. Luulen kyllä, että ammeessa oleminen ei välttämättä olisi edes auttanut. Suihkussa alle 41-asteinen vesi ei tehnyt supistuskivuilleni siinä vaiheessa enää yhtään mitään, ja niin kuumassa vedessä hengaileminen pidempään ei taida olla terveellistä. (Synnytyssalissa oli astetta hifimpi suihku, jossa oli läpötilanäyttö. Siinä oli myös “näppärä” aikakatkaisutoiminto, joka tuntui ajoittuvan aina siihen supistuksen pahimpaan kohtaan.) Niin, se kohdunsuu. Auki noin 8 senttiä, ja epiduraali ei ole siinä vaiheessa enää edes vaihtoehtona. Spinaalipuudutus olisi ollut mahdollinen, mutta kätilön mukaan se hankaloittaisi ponnistusvaihetta. Ei muuta kuin takaisin suihkuun.

Yhdentoista maissa oli vuorossa neljäs kerta antibioottihommia, ja kerrankin kätilöllä oli jotakin positiivista sanottavaa: “Tämä on sitten viimeinen kerta. Tämä lapsi syntyy seuraavan neljän tunnin sisällä.” Taisin siinä vaiheessa kuitenkin varmuuden vuoksi julistaa kätilölle, että tämä on viimeinen lapsi, jonka koskaan tulen saamaan. Oli kuulemma kuullut samaa ennenkin.

Trigger warning: TMI

Supistuskipu oli koko ajan valunut alemmaksi ja alemmaksi, ja nyt tuolla synnytyssalin suihkussa se alkoi oireilla aivan jäätävänä kakkahätänä. Kysyin kätilöltä, että mitä tämä nyt oikein on, mutta se kuulemma kuului asiaan ja oli merkki siitä, että lapsi on niin alhaalla, että pää painaa kakkaosastolle. Yritin myös udella, mistä tiedän, milloin pitää ponnistaa ja miltä se tuntuu. Kätilö sanoi, että kyllä sen sitten tietää, ja minä tuumasin, että tuo nyt ei kyllä suoranaisesti auttanut. Ei kovin montaa supistusta myöhemmin se sitten tapahtui. Huusin kurkku suorana, että nyt pitää ponnistaa. En vieläkään osaa selittää, miltä se tuntuu – muuta kuin että kyllä sen tietää. Kätilö halusi sitten kurkata kohdunsuuta varmuuden vuoksi, ettei vain ole liian aikaisesta ponnistamisentarpeesta kyse. Se oli reilut yhdeksän senttiä auki. Jäljellä oli vielä pikkuisen reunaa, mutta kätilö arveli, että se lähtee ponnistamalla. Voisin kokeilla seuraavan supistuksen yhteydessä. Kokeilin, tuntui hyvältä – mutta en ehtinyt saada kätilöltä mitään lausuntoa asiasta, kun hänen täytyi rientää johonkin toiseen synnytyssaliin kriisiavuksi. Jäin sitten makaamaan sängylle ja kärsimään aivan helvetillisiä supistuksia. Paremman tekemisen (ja kivunlievitysmenetelmän) puutteessa jatkoin ponnistamista supis-

tusten aikana. Kätilön paluuta odotellessani pissin tyylikkäästi alleni ponnistusten aikana. Kakkasin myös vähäsen, mikä paljasti, ettei kyse ollut pelkästä haamukakkahädästä. Päätin muutaman ponnistuksen jälkeen pistäytyä vessassa hankkiutumassa eroon ylimääräisestä kakkalastista, mutta se ei sitten oikein ottanut tapahtuakseen vessanpöntöllä, joten siirryin suihkujakkaran ääreen polvilleni. Siinä ehdin ponnistaa yhden supistuksen verran (ja kakata lattialle, koska miksipä ei joka paikkaan muualle paitsi vessaan), ja sitten kätilö lopulta tuli takaisin. Hän kysyi, miten haluaisin ponnistaa salin puolella, ja sanoin, että tämä polviseisonta tuntuu hyvältä. Varoitin kätilöä mahdollisista jatkokakka-aikeistani, mutta hän sanoi, että se kuuluu asiaan ja hän siivoaa jäljet. (Ja näiltä ihmisiltä Perskeko haluaa viedä tuhkatkin pesästä.) Siirryin siis synnytyssalin puolelle polviseisontaan sängynpäätyä vasten. Se oli alun perinkin ollut heti kakkosvaihtoehtona vedessä lillumisen jälkeen, ja nyt, kun tilanne oli käsillä, se tuntui automaattisesti kaikkein luonnollisimmalta mahdolliselta tavalta toimia. Kätilö lupasi tukea välilihaani lämpimillä räteillä. Se vähentää pahojen repeytymien riskiä jonkin verran.

Sumanismi

Ponnistussupistukset tulivat harvempaan kuin avautumisvaiheen loppupuolen supistukset olivat tulleet. Se oli aivan mahtava asia, koska niiden välissä ehti levätä ja kerätä voimia. Istahdin aina tauon ajaksi lattialle, ja voin tässä kohtaa paljastaa, että se kaksi sekuntia, mikä kesti nousta takaisin ponnistusasentoon, oli aina ehkä kauheinta ikinä: supistuskipu oli siinä kohtaa aivan järkyttävää, mutta joka kerta se katosi täysin aina, kun ponnistuksen pääsi aloittamaan. Kun sanon “täysin”, tarkoitan, että en omin avuin edes tunnistanut supistuksen loppua, jotta olisin osannut lopettaa ponnistamisen. Kätilö kokeili kädellä vatsani päältä ja sanoi, kun oli aika lopettaa. Minulla oli jonkinlainen etäinen tuntemus siitä, että saatoin ehkä ponnistelun ohella kakkia pökäleen tai pari, mutta eipä se siinä vaiheessa paljoa kiinnostanut. Jälkikäteen puolisoni kertoi minulle (varsin graafisesti ja yksityiskohtaisesti), että sitä kakkaa tuli käytännössä joka ponnistuksella, ja kätilö joutui hakemaan roskapöntön viereen sitä varten, että sai syydettyä paskaa pois silmistä. Se varsinainen lapsen syntyminen oli aika huikaisevaa. Aluksi en tuntenut homman varsinaisesti etenevän mitenkään, ja jouduin vain

luottamaan kätilön sanaan. Hänen mukaansa nimittäin joka ponnistuksella tapahtui jotakin ja lapsi oli koko ajan lähempänä ulostuloaan. (Felix kertoi ajatelleensa koko ajan, että eip, tuo on kakkaa, ei lapsi.) Sitten jossakin vaiheessa tunsin lapsen pään. Se oli selvästi tulossa ulos - ja sitten supistus loppui. Lapsen pää jämähti siihen oikein mukavasti hollille, ja voin paljastaa, että sellaisten tuntemusten yhteydessä olen tavallisesti ollut hieman seksuaalisesti kiihottuneemmassa tilassa. “Kuiviltaan” se kyllä tuntui melkoiselta. Pitkään sitä ei kuitenkaan kestänyt, vaan seuraavan supistuksen aikana se pullahti ulos aivan hillittömän kirvelyn ja polttelun saattelemana. Se ei kuitenkaan ollut vielä siinä, vaan se penska jatkuu vielä pään jälkeen. Seuraavaksi olivat vuorossa hartiat. Olen pahoillani, että tämä taas menee kakkajutuiksi, mutta valitettavasti se tuntui tältä: Vatsa on kovalla muutaman päivän, ja sitten tilanteen korjaamiseksi syö pussillisen luumuja. Aamulla herää kakkahätään ja menee vessaan vain huomatakseen, että sieltä on edelleen tulossa joku tiiliskiveä muistuttava tuotos. Kun sen saa työllä ja tuskalla pungerrettua ulos, huomaakin, että sitä seuraa vielä pitkä pätkä normaalia kakkaa ja häntäpäässä suoranaista ripulia. Ja täsmälleen samalta tuntuu lapsen syntyminen, eri ruumiinaukosta vain. Hartioiden jälkeen loppuosa vauvasta on pehmeää, ja sitten sieltä tulee vielä verta, suolenpätkiä ja lapsivettä, ja ne kaikki lörpsähtävät kerralla pihalle lähes samalla hetkellä, kun hartiat saa punnerrettua ulos. Hetkeen sitä ei voi uskoa, että se kaikki on nyt ohitse. (No, ei ihan vielä. Sieltä tulee vielä istukka, mutta se ei kaiken tuon muun jälkeen tunnu kuin korkeintaan mukavalta.) Mukavalta tuntui

myös se, kun kätilö ilmoitti, että olin säästynyt käytännössä kokonaan repeämiltä. Limakalvoilla oli kuulemma jokunen pikku naarmu, mutta väliliha pysyi täysin ehjänä. Ponnistusvaiheen aktiivinen osuus oli kestänyt vain 29 minuuttia, mikä kuulemma on ensisynnyttäjälle poikkeuksellisen lyhyt aika, ja yleensä lyhyt aika tietää vaurioita. Kun näin vauvan ensimmäistä kertaa, ajattelin, että tämä on kaunein lapsi, jonka olen koskaan nähnyt. Se on varsin kummallinen ajatus, kun ottaa huomioon, että juuri vaginasta ulos pullahtanut lapsi ei näytä ihmiseltä. Se näyttää alieniparasiitilta. Se on violetti, limainen, verinen ja valkoisen rasvatöhnän peitossa. Vauvan syntymän jälkeen saimme jäädä muutamaksi tunniksi synnytyssaliin pötköttelemään ja opettelemaan imetystä. Minua ei siinä vaiheessa väsyttänyt yhtään, vaikka olimme liikkeellä huikeilla kahden ja puolen tunnin yöunilla, mutta Felix oli nukahtamaisillaan pystyyn. Noin viiden maissa pääsimme perhehuoneeseen.

Jälkimietteitä Vauva syntyi 19.8. kello 1.38. Värkkien perusteella epäilemme häntä hyvin vahvasti tytöksi, mutta lopullisen tuomion kuulemme varmaankin vasta muutaman vuoden päästä, jahka hän osaa itse kertoa sukupuoli-identiteetistään. Painoa hänellä oli 3255 grammaa ja pituutta 46 senttimetriä. Reilun vuorokauden kuluttua synnytyksestä vauvan päänympärykseksi mitattiin 34 senttiä. Sanotaan, että synnytyskivun unohtaa saman tien synnytyksen jälkeen. Se pitää melko lailla paikkansa. Muistan sanoneeni synnytyksen aikana moneen otteeseen, että se oli kauheaa, en halua tehdä sitä koskaan uudestaan ja en halua ikinä enempää lapsia. Muistan myös ajatelleeni, että supistukset sattuivat paljon, paljon enemmän kuin olin odottanut. Minulla ei kuitenkaan ole mitään sanojeni vakuudeksi. Minä en muista, miksi se oli kauheaa. En muista, miltä supistuskipu tuntui. Osasin kuitenkin odottaa tätä unohdusta, ja osaksi sen

Vinkkejä onnistuneeseen synnytykseen: • Pakkaa mukaan tukihenkilö, jonka kanssa on hyvä olla.

• Emla-laastari voi tuoda mielenrauhaa neulakammoiselle. Niitä saa apteekista.

• Juo raskausaikana PALJON vadelmanlehtiteetä. Se vahvistaa kohtulihasta ja vaikuttaa ponnistussupistuksiin. • Ahomansikanlehtiteellä voi herätellä kesken loppuneita supistuksia synnytyksen käynnistyttyä.

• Vältä loppuraskaudessa sohvalla rönöttämistä ja sen kaltaisia asentoja, jotta vauva asettuisi kohdussa vasempaan raivotarjontaan. • Venytä välilihaa etukäteen. Vagina on suunniteltu siihen, että sinne mahtuu kymmenen sentin halkaisijallisia asioita, mutta paremmin se sujuu, jos ajatus esitellään sille vähitellen.

• Ponnistusvaihe ehdottomasti pystyasennossa. Hyödynnä painovoimaa. • Synnytyskipu loppuu, kun synnytyskin loppuu. Se myös pyyhitään tehokkaasti muistista. Sumanismi

takia pidin huolen, että sanoin sen synnytyksen aikana ääneen tarpeeksi monta kertaa – ihan vain siltä varalta, että muistaisin edes sen. Jännä kyllä, sen muistan aivan selvästi, että ensimmäisen kätilön tekemä sisätutkimus sattui aivan saatanasti. Aivan kuin hän olisi työntänyt puukon vaginaani. Siitä jäi jopa hieman sellainen olo, etten oikeastaan haluaisi kenenkään ulkopuolisen sorkkivan värkkejäni enää jatkossa, mikä on hieman sääli, koska tähän asti moinen ei ole haitannut minua vähääkään. Synnytyksestä saamani vauriot olivat vähäisiä. Jalkovälini limakalvoja kirveli pissiessä pari päivää synnytyksen jälkeen. Polveni olivat ruvella muutaman viikon, mutta senkin huomasin sattumalta, kun katsoin polviani. Kipeät ne eivät olleet missään vaiheessa. Rintakehässäni oli kaistale, josta oli iho kuoriutunut pois, koska siinä sängynpäädyssä oli joku kova reuna, johon ilmeisesti olin nojannut melkoisella voimalla aina ponnistuksen aikana. Lantionpohjan lihakset toki ottivat hieman damagea, ja aivastelu todennäköisesti johtaisi taas eitoivottuihin seurauksiin, mutta sekin korjautuu aikanaan.∎

> Kuva on otettu synnytyssalissa vain hetki vauvan syntymän jälkeen. Sumanismi

Rakkautta ens Meeri Kivikallio Olen asunut aina maalla Etelä-Suomessa ja viihtynyt erityisen hyvin. Kaupungit olivat minulle paikkoja, joissa oli kiva käydä pari kertaa vuodessa; kun tarvitsi uusia vaatteita, halusi elokuviin tai viikonlopun minilomalle. Tiesin kuitenkin, että jos lähden opiskelemaan, on kaupunkiin muuttaminen ainakin väliaikaisesti välttämätöntä. Mikään kaupunki ei onnistunut herättämään minussa lämpimiä tunteita. Kunnes kaksi vuotta sitten kaikki muuttui. Lähdin pitkäksi viikonlopuksi serkkuni luo, joka oli muuttanut opintojen perässä Ouluun. Muistan kuinka kävellen tehdyn kauppareissun aikana totesin ”tänne voisin joskus muuttaa”. Jokainen reissu Ouluun palautti ja vahvisti kiintymyksen tunnetta. Lopulta tilanne oli se, että kun sukulaiset alkoivat kysellä mitä lukion jälkeen, vastaukseni oli ”en tiedä, mutta haluan Ouluun”. Lukion jälkeen päädyin viettämään välivuotta. Se kului maaseudun rauhasta nauttien, ajoittain liiallisuuksiin asti. Jossain vaiheessa päädyin tutkimaan koulutusvaihtoehtoja. Suomen kieli kuulosti heti hyvältä vaihtoehdolta, olihan äidinkieli aina ollut vahvin aineeni ja olin päässyt tutustumaan toimittajan ammattiin paikallislehtemme nuortenpalstan kirjoittajana. Ja kappas, sitä pystyi opiskelemaan Oulussa! Vaikka olinkin haaveillut Ouluun muutosta kauan, ei päätös ha-

kea tänne ykkösvaihtoehtona ollut helppo. Ajatus muuttamisesta 600 kilometrin päähän kaikesta tutusta ja turvallisesta tuntui samaan aikaan kiehtovalta ja kauhealta. Maaliskuinen vierailu serkkuni luona kuitenkin vakuutti minut lopullisesti. Täytin hakulomakkeen ensimmäiseen kohtaan Oulun yliopisto, suomen kieli. Sumanismi

Vaikka pääsykokeiden jälkeen olo olikin suhteellisen hyvä, kesäkuun aikana iski epätoivo. Aloin jo tehdä suunnitelmia toisen välivuoden varalle, niin varma olin siitä, että jäisin ilman opiskelupaikkaa. Lopulta uskaltauduin Opintopolkuun todetakseni, että olin saanut paikan Oulun yliopistosta. Pelästytin pikkuveljet riemunhuudollani

sisilmäyksellä

puolikuoliaaksi. Hienoisesta hysteriasta johtuen, kaikki, joille soitin tuloksista, joutuivat varmistamaan, olihan tämä varmasti nyt hyvä asia. Riemun jälkeen heräsikin hetken epätoivo – muutanko todella niin kauas kotoa? Opiskelupaikan vastaanottamisen, asunnon hankkimisen, huonekalujen metsästäminen ja muiden

asioiden hoitamisen myötä muutto konkretisoitui. Luopumisen tuska vaihtui innostuneeseen odotukseen. 16.8. pakkasimme vihdoin autot täyteen tavaraa ja lähdin isäni kanssa ajelemaan kohti Oulua. Itse muutto sujui kivuttomasti. Tykästyin asuntooni heti ja sain sen sisustettua mieleisekseni. Jo kahden päivän jälkeen puhuin koSumanismi

dista, mikä kuvastaa nopeaa kotiutumistani. Maalla asuessani olin tottunut kuulemaan vain eläinten ja kummitusten metelöintiä, joten alkuun valvoin kuunnellen naapuriasunnoista kantautuvaa puheensorinaa, askelia ja suihkun ääntä. Aina kun kuulin avaimen kääntyvän lukossa, olin varma että kyseessä oli oman asuntoni ovi. Nyt tuskin enää huomaan muualta kuuluvia elämän ääniä. Viihdyn Oulussa loistavasti. Ensikohtaamisella iskenyt ihastus on vain kasvanut. Opinnot tuntuvat kiinnostavilta ja mielekkäiltä. Omat tulevaisuuden suunnitelmat alkavat näin pikkuhiljaa hahmottua ja viihtymistäni on lisännyt erityisesti kaikki ihanat ihmiset, joihin olen jo ehtinyt tutustua. Varsinaista koti-ikävää en ole ehtinyt potea. Joitakin pieniä asioita kuitenkin kaipaan, päällimmäisenä niistä lemmikit. Hevosista jouduin kokonaan luopumaan, kissat, koira ja kani ovat muiden perheenjäsenteni hoidossa. Lisäksi haaveilen ajoittain syksyisestä metsästä tai kävelylenkeistä tutuissa peltomaisemissa. Kaupunkiin muuttaminen on saanut minut hyppäämään uudelleen polkupyörän päälle ja huomaan, että syksyisessä Oulussa pyöräily lievittää tarvetta päästä luontoon. Positiivista on myös se, että lähimpään kauppaan on matkaa vain 300 metriä aikaisemman kolmen kilometrin sijaan. Päätös hypätä tuntemattomaan ja muuttaa Ouluun oli kenties elämäni paras päätös.∎

n e e a ihm

Kuk

Katja Västi?

Juttusarjassa kurkistetaan suomen kielen oppiaineen henkilökunnan arkeen ja vapaa-aikaan. Eemi Koskela

Kuva: Elisa Kaurala

Suomen kielen yliopistonlehtori Katja Västi on monille tuttu kasvo jo fuksivuoden ensimmäisiltä kursseilta. Katjan työt keskittyvätkin tällä hetkellä lähinnä opetukseen. Opetuksen lisäksi työhön kuuluu hallinnollisia tehtäviä. Katja aloitti suomen kielen opinnot Oulun yliopistossa syksyllä 1998. Kandidaatintutkielman Tintti-sarjakuvan sanaleikit hän teki vuonna 2001. – En vielä tajunnut yhtään, mitä olen tekemässä, Katja naurahtaa. Varsinainen oma tutkimuskohde alkoi hahmottua maisterivaiheessa Jari Sivosen vetämällä lauseopin valinnaisella jatkokurssilla. – Etsimme kiinnostavia aiheita Kaleva-lehdistä. Huomioni kiinnittyi otsikoiden lauserakenteisiin ja finiittisten verbien puuttumiseen osasta otsikoita. Verbittömistä tapahtumanilmauksista muodostui pro gradu -tutkielma Predikaatittomat otsikot vuonna 2005. Samaa aihepiiriä syventävä väitöskirja valmistui 2012. Nykyisessä työssä ei opetuksen runsaan määrän takia ole juuri aikaa tutkimukselle. Intoa tutkimuksen jatkamiselle on kuitenkin. – Haluaisin tutkia myös muita kielen ilmiöitä, esimerkiksi vokaalivartaloiden yleistymistä ja sijamuotojen perinteisestä käsityksestä poikkeavia uusia tehtäviä. Myös predikaatittomien tapah-

tumanilmausten tutkimus on vielä pahasti kesken. Katja ei kuitenkaan halua leimautua yhden aiheen tutkijaksi, vaan keskittyy välillä muuhunkin. Elämänsä aikana Katja on ehtinyt harrastaa monenlaista. Taakse jääneistä harrastuksista tärkeimpänä mieleen tulee ratsastus. – Harrastin nuorempana myös lentopalloa pienestä koostani huoSumanismi

limatta. Nykyisin tärkein harrastus on miekkailu, josta on kokemusta takana jo 12 vuotta. Uralle on mahtunut myös jonkin verran kilpailua. Kilpaura jäi kuitenkin taakse noin vuosi sitten ajan puutteen vuoksi. Nykyään miekkailtua tulee pari kertaa viikossa. Miekkailun lisäksi Katja lenkkeilee aktiivisesti.∎

HISTORIAN LEHDILLÄ

Kielenhuoltoa

Sumanismi julkaisee tällä palstalla Suman vanhojen ainejärjestölehtien antia.

Juttu on julkaistu Saimissa 1/1978. Kirjoittajan nimeä ei ole ilmoitettu.

Sumanismi

Tepa testaa: Tutkivan journalismin kauhukakara Tepa lukitaan viimein lukkojen taakse.

Vapautumisen vaikeus Teijo Kemppainen Tämänkertainen testausraportti on muodoltaan hiukan tavallisuudesta poikkeava. Perinteisesti ajatuksenvirtaan ja aasinsiltoihin luottavan johdannon sijaan testattavaa asiaa lähestytään haastattelun kautta. Sähköpostihaastatteluun vastasi Suomen Turusta Real-life Room Escape Oulu -yrittäjä Mikko Halonen.

Room Escape pähkinänkuoressa

Mikko Halonen, mistä room escape -peleissä on kysymys?

”Room escape on täysin uudenlainen vapaa-ajanviete, jossa ryhmä pelaajia lukitaan huoneeseen tai vastaavaan lukittuun tilaan. Siellä heillä on yksi tavoite ja se on ulospääsy aikarajan puitteissa. Peli testaa toimimista osana tiimiä ja panee koetuksella päättely- sekä ongelmanratkaisukyvyn!” Onko sinulla room escape -pelitaustaa, esimerkiksi tietokonepeleistä? ”Itse room escape -peleistä minulla ei ole taustaa, mutta ongelmanratkaisuun pohjautuvista peleistä kylläkin – mainittakoon esimerkkinä vaikkapa Lucas Artsin Monkey Island -pelisarja.” Minut ja kaverini suljetaan huoneeseen, jonka teema on lastenhuone. Mistä sait idean tähän nimenomaiseen huoneeseen? ”Idea syntyi kovin spontaanisti. Las-

Sumanismi

tenhuoneessa on suuresti elementtejä, joilla saa helposti luotua peliin tietynlaisen tunnelman. Esimerkiksi soittorasian sävelet, nuket ja pehmolelut.” Mistä huoneideoita yleensä tulee? ”Luultavasti suurin syy ideoiden syntyyn on yksinkertaisesti mielikuvitus! Tietty sekin pohjautuu mitä luultavimmin esim. elokuviin, videopeleihin ja omiin kokemuksiin muista room escape -huoneista.” Kuinka usein Real-life Room Escape Oulu muuttaa huoneitaan, vai muutetaanko niitä ollenkaan? ”Yksi huone muutetaan tietyn syklin välein. Arvioisin, että noin kerran vuodessa. Tavoitteena on, että vuoden loppuun mennessä meillä on toiminnassa kolme eri huonetta yhtä aikaa.” Millaiset ihmiset ovat suurin käyttäjäryhmä? ”Luultavasti suurin käyttäjäryhmä ovat kokeilunhaluiset nuoret ja kaveriporukat, ikähaitari on 18–30 vuotta. Peli on myös suuressa suosiossa juhlapäivien kuten polttareiden ohjelmanumerona. Myös mm. yritysten virkistäytymispäivät ovat hyvin suosittuja!” Suljetut tilat voivat aiheuttaa ihmisissä ahdistusta. Onko kävijöitä pyörtynyt huoneisiin? Kuinka pelottavana tai ahdistavana peliä

Ovi säppiin!

Nuket nahkatuoleilla ovat aina epäilyttäviä. itse pidät? ”Kukaan ei ole pyörtynyt eikä muutenkaan saanut NIIN epämiellyttäviä tuntemuksia huoneissamme - tervettä jännitystä kylläkin on välillä ilmassa, mutta en kutsuisi sitä ahdistukseksi. Huoneista on mahdollista kyllä poistua mikäli se aiheuttaa liian vahvoja tunnetiloja. Pelejä ja teemoja on lukuisia mistä valita jo nykyään tietyt teemat eivät pelota kun taas toiset saattavat aiheuttaa tietynlaisia tuntemuksia. En silti kutsuisi niitä tuntemuksia ahdistukseksi tai pelottavaksi.” Millaisen ennakkovalmistelun huone vaatii kahden eri ryhmän välissä? ”Huone vaatii pelivälineiden siivouksen ja tavaroiden asettamisen takaisin paikoilleen. Käytännön tasolla kyse on aika nopeasta tapahtumasta, joka ottaa aikaa noin 10 minuuttia.” Mikä on huoneen ennätys, eli kuinka nopeasti ryhmä on päässyt sieltä pois?

”Tämän kyseisen huoneen virallinen ennätys taitaa muistaakseni olla 41 minuuttia. Ja se on kyllä keskimääräisesti tarkasteltuna todella kova aika.” Lopuksi vielä: Facebook-sivuiltanne näkee, että Real-life Room Escape Ouluun tulee piakkoin toinenkin huone. Haluaisitko paljastaa siitä vähän? ”Itse asiassa taisin paljastaa aikaisemmin [kysymys numero 5, toim. huom.] vähän enemmänkin. Vuoden loppuun mennessä meillä pitäisi tosiaan olla toiminnassa kolme eri huonetta, joista yksi on tämä sivuillamme mainittu Murhamysteeri. Siinä huoneessa tulemme hakemaan Cluedo -tyylisiä viboja – pelaajan tulee selvittää kuka on murhaaja.” Mikko Halonen, kiitoksia vastauksista! ” Oli mukava vastailla kysymyksiisi!” Real-life Room Escape Oulun kotisivut ovat osoitteessa www.roomescapeoulu.com. Sumanismi

Kova koplamme, eli Jenna, Jonne, Tiia ja minä, lähti haastamaan lukittua huonetta ja sen arvoituksia. Ensimmäinen suuri arvoitus olikin paikan osoite, joka varmistui vasta samana aamuna, neljä tuntia ennen pelin alkua. Kieltämättä tämä on eräänlainen tapa kasvattaa jännitystä, mutta jotenkin oudoksun yhteystietojen pimittämistä. Tokihan Facebook-sivuilla jokin kartta oli, mutta Suomessa on jo niin kauan kehuskeltu henkselit paukkuen kansalaisten lukutaidolla, että osoitteen sanallisen muodon puuttuminen ei ainakaan sen valossa ole perusteltua, vaan jokin toinen syyhän tässä täytyy olla taustalla. Toisaalta osoitetietojen puuttuminen estää tiloissa asioimista muina kuin sovittuina peliaikoina aika hyvin. Oven availu kesken pelivuorojen kun ei sekään ole kovin kätevää huoneiston pohjaratkaisun vuoksi. Siitä lisää aivan kohta. Oven aukaisee lippispäinen nuorimies leveän hymyn kanssa, ja riisuttuamme ylimääräiset päällystakit pois eteisessä päädyimme lastenhuoneeseen, joka ei kaikesta kotitekoisuudesta huolimatta pääsisi Kodin Kuvalehden kanteen. Siirryimme takahuoneeseen, jossa pelinjohtaja antoi meille ohjeet pelin kulusta: huonekaluja ei tarvitse siirtää eikä tauluja ottaa pois seiniltä. Vihjeitä voi pyytää jos oma selkäranka taipuu, ja niitä saa, jos pelinjohtajan selkäranka taipuu. Mihinkään ei tarvitse käyttää väkivaltaa, ei huoneen tavaroihin eikä tiimikavereihin. Ilmeisesti myös ovi olisi tarkoitus saada auki perinteisesti avaimella. Kylläpä tässä ollaan niuhoja. Sääntökertauksen jälkeen siirryimme lastenhuoneen puolelle, ja ovi takanamme painui kiinni. Kuulimme, kuinka avain kiersi lukkopesässä.

Tauluissa oli monia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Katselimme huoneen seiniä, sen tavaroita ja kattoa. Sitten nurkassa ollut televisio alkoi näyttää häiriökuvaa, joka muuttui ajastimeksi. 59:59. Se on menoa nyt.

”Hei, täällä on taas uus lukko!” Tässä vaiheessa kirjoittamista päätin, etten paljasta huoneen ratkaisemisesta yhtään mitään. Jutun yhteydessä olevat kuvat on otettu ennen pelin alkua, eli mitään ei ole liikuteltu eikä niistä vihjeitä irtoa. Jotta riittävä sivumäärä saataisiin kuitenkin kasaan, päätin jakaa teille muutamia kommentteja neljän seinän sisältä. ”Hei, täältä löyty avain, passaakohan se tuohon oveen?” ”Tiia, me ollaan oltu täällä minuutti, ei se voi olla se...” ”Tää nukke on aika kauhea”, sanoi Jenna, ja nosti nuken istumaan. ”Okei, se on kauheampi näin”, ja niin nukke pötkötti taas pinnasängyn pohjalla. ”Mihin näitä tarvitaan?” ”Onko tätä koodia kokeiltu?” ”Joo, mutta se ei käy.” ”Kokeilitko toisessa järjestyksessä?” ”Joo, ei kelvannut.”

”Ei toi voi olla, toi on liian random.” ”Hei täällä on tällanen!” ”Onkohan toi lamppu vai kamera? Jos se on kamera niin sori kaveri, nyt pyörii vähän kuva.” ”Tässäkin lukossa on vaan kolme numeroa.” ”En ymmärrä yhtään.” ”Mua häiritsee toi kuva seinällä.” ”Hei meillä loppuu kohta aika!” ”Sitä on vielä puoli tuntia.”

Soittorasiamainen taustamusiikki oli pyörähtänyt ensimmäisen kierroksen. Kuului vieterin vetoääni, joka herätti toisissa etoa, toisia se muistutti Nightwishin kappaleen introsta. ”Täällä on taas uus lukko...” Lukittuun oveen koputettiin ja oven ali oli työnnetty pieni vihjelappu. ”Me saatiin taas vihje, me ollaan niin tyhmiä!” ”Mää kyllä itken jos tää menee oikein!” ”Tiia, laita silmä toiseen reikään ja lamppu toiseen.” ”Mää otan meille vihjeen, meiltä loppuu muuten aika.” Niinhän siinä lopulta kävi, että ovi aukesi takahuoneen puolelta: huone vei meistä voiton. Oikein suoritettuna jäljelle jääneiden tehtävien kesto olisi kuulemma ollut puolitoista minuuttia. Tunnin taistelun jälkeen kynnykselle jääminen jäi vähän kaivelemaan, mutta pelinjohtaja kertoi, että huoneen läpäisyprosentti on noin kaksikymmentä. Moni ryhmä oli jäänyt jo kauemmas. Tappiosta sisuuntuva joukkomme jää odottamaan revanssia lukitun oven kanssa. Cluedo-harjoituksista on ollut jo alustavasti puhetta.∎

Työpöydän ääressä saattoi miettiä arvoitusten ratkaisuja. Tai kandia. Sumanismi

”Eiks tää oo niinku cool?”

Sumanismi

Joinko paljon kölninvettä? Antti Koivusaari

kaukana siitä stereotyyppisestä tehokkuudesta. Mitään tällaista ei Miksi oikein lähdin Saksaan ja Köl- voi tehdä netissä vaan on mentävä niin? Halusin suorittaa S2-opintoi- jonottamaan toimistoon, jotta saa hin kuuluvan opetusharjoittelun leiman paperiinsa. Tämän paperin ulkomailla, ja Santeri neuvoi minua kanssa on sitten mahdollista saada uusi leima toisesta Bürosta, jossa näin: näistä vaihtositä saa taas jonotpaikoista suomea taa tuntikaupalla. opetetaan oikeasti Kerkesin jo vaipua tosissaan BudaKaupungintalon epätoivon alhoon pestissä ja Kölnisseinällä on iso kaiken tämän mylsä. Siltä kannalta renessanssikatsottuna nämä henkilön pää, joka lerryksessä, kunmuut ovat vähän näyttää tasatunnein nes viidentenä päivänä ensimmäistä lomakohteita. kieltä työväen kertaa menin kesBudapestin talolle. kustaan. Se oli rakja Kölnin välinen pohdinta ratkesi kielikysymykseen. kautta ensi silmäyksellä. Kölnissä on kaupungin kaunisOsaan vähän saksaa ja halusin oppia sitä ennemmin kuin unkaria. tamisseura, joka ikuistaa vanhoja Budapestissä olen muutenkin käy- germaanisia tarinoita, uskomuksia nyt jo kolme kertaa, ja Saksaan oli ja urbaanilegendoja kaupungille. mukava päästä ensimmäistä kertaa. He ovat rakennuttaneet valtavan Ensimmäiset neljä päivää vietin määrän patsaita, suihkulähteitä, Bürosta toiseen ravaten. Maahan- muistomerkkejä ja muita möhkäleimuuttoon liittyy yllättävän paljon tä, jotka liittyvät näihin tarinoihin. paperihommia ja niissä Saksa on Useimmissa on kuvattuna jokin

”

Sumanismi

Rautasilta ja Kölnin tuomiokirkko. tarinan käännekohta tai loppuratkaisu, ja ihmiset kadulla tuntevat loput tarinasta. Eläessäni kölnerinä pääsin osalliseksi tästä suullisesta perinteestä ja opin ymmärtämään patsas kerrallaan germaanista tarinaperinnettä. Myös monet yksittäiset henkilöt ovat jättäneet näkemyksiänsä katukuvaan. Esimerkiksi kaupungintalon seinällä on iso renessanssihenkilön pää, joka näyttää tasatunnein kieltä työväen talolle, ja työväen talon seinässä taas on maalaispoika, joka vastaa näyttämällä housut kintuissa takamustaan. Maalaispojan pyllistyssuunta jopa muutettiin myöhemmin kun kaupungin johto muutti historiallisesta kaupungin-

niin kaunis ja mahtava, että kaikki ihmiset ihailevat sitä, jolloin kaikki sodat loppuvat maailmasta ja ihmiset elävät rauhassa Domin juurella. Mahtava se on jo nyt. Kirkot tykkäsivät myös soittaa kellojaan. Joskus alkuaikoina kaupungilla kuulin kirkonkellojen soivan ja aloin laskemaan lyöntejä selvittääkseni, paljonko kello on. Kellot soivat reilut viisitoista minuuttia ja kerkesivät paukuttaa myös muutaman tutun melodian. Myös muutamat muut talot, kuten edellä kuvailemani vanha kaupungintalo, soittivat omia biisejään pitkin päivää. Vanhimmat rakennukset tuntuvat välillä elävän keskenään aivan omaa ikiaikaista elämäänsä, joka luo tuulahduksia kaupungin historian eri vaiheista vielä nykypäivänkin ihmettelijälle.

Puhko ESN-kupla!

talosta modernimpiin tiloihin. Saman historiallisen kaupungintalon seinällä on ikuistettuna eri aikain mahtihenkilöitä. Yksi heistä seisoo erään samaan aikaan toimineen kirkon päämiehen selän päällä, ja selibaatissa elävän kirkonmiehen patsas tyydyttää itseään suullaan. Maallisten ja hengellisten vallanpitäjien kilpailu näkyy hulvattomina herjauksina näissä nimenomaisissa patsaissa ja koristeluissa. Kirkko ja kirkot ovat kyllä näkyvillä Kölnissä. En löytänyt tarkkaa lukua kaupungin kirkoista, mutta eri kuulopuheiden perusteella niitä on kolminumeroinen summa ja kaupungin sivuilla on listattuna

hieman yli 200 kirkkoa. Suurin osa näistä on hyvin vanhoja katolisia kirkkoja, joille kaupungin rikkaat herrat ja frouvat ovat ehtineet kantaa almujaan jo kristinuskon alkuajoista lähtien. Kaikella tällä rahalla ja ajalla kirkoista on saatu rakennettua uskomattoman hienoja. Suurimpana tietysti Kölnin tuomiokirkko, jonka rakentaminen on ollut kesken kohta tuhat vuotta. Kölniläiset jakautuivat kahteen ryhmään sen perusteella, mitä he ajattelivat kirkostaan. Toiset kertoivat, että kun tuomiokirkko on valmis ja sitä lakataan rakentamasta, maailma on valmis ja se pysähtyy. Tällöin tulee maailmanloppu. Toiset taas sanoivat, että siitä tulee Sumanismi

Toki vaihtarit viettävät paljon aikaa keskenään. Minua oli jo useaan kertaan varoitettu ESN-kuplasta, johon tulen päätymään ja jään ulkopuoliseksi todellisten saksalaisten elämästä. Tähän kannattaa todella kiinnittää huomiota, jos lähtee vaihtoon. Itse pyrin alusta asti tutustumaan mahdollisimman moneen saksalaiseen ja luomaan yhteyksiä. Se oli luonnollisinta tehdä saksaksi, ja aluksi se vasta olikin huvittavaa kun kielitaitoni oli alaasteen tasolla ja yritin jutella opiskelijoiden kanssa. Monesti oli vain todettava, etten osaa sanoa mitä haluan, on vain puhuttava asioista, joista osaan puhua. Halusin kuitenkin pitää keskustelut saksankielisinä, jotta opin juttelemaan saksaksi. Kuukauden tai parin päästä kielitaitoni ei enää juurikaan rajoittanut keskusteluja ja yliopiston saksankurssi muuttui liian helpoksi. Vaihtarikupla ei kuitenkaan ole silkastaan negatiivinen asia. Vaih-

tareiden joukossa on mahtavia ihmisiä ympäri maailmaa eivätkä he kaikki ole vain meluisia juoppoja. Meluisat juopot vain on helpompi havaita kuin muut. Vaihtarina ollessa vaihtarien parissa pätee mahtava sosiaalinen normi: olet tervetullut kaikkialle ja on OK mennä paikkoihin, vaikkei tuntisi sieltä ketään. Kyllä illan aikana ehtii tutustua. Tämä käyttäytymismalli veikin minut aika mahtaviin tilanteisiin, muun muassa villeihin vihreäntuoksuisiin brasilialaisiin kotibileisiin, anarkistien pyörittämään autonimiseen keskukseen (joka oli perustettu valtavaan hylättyyn hallintorakennukseen) ja näin ramadanin aikaan auringonlaskun jälkeisiin muslimien grillijuhliin. Näissä tilanteissa todella tuntee elävänsä ja olevansa läsnä maailmassa eikä sen laidalla.

Suomen kurssi ja opettaminen

Olin mukana kandivaiheen opiskelijoiden viimeisellä kielioppikurssilla. Opiskelijat olivat opiskelleet suomea kaksi vuotta ja ymmär-

sivät pääosin opettamani asiat ka opiskelijat saa paremmin musuomeksi. Muutamassa oikein vai- kaan tekemiseen. keassa tilanteessa paikkasin väMeillä oli tosi hauskaa tämän hän saksaksi. ryhmän kanssa, vaikka jännitinkin Kävimme kurssilla läpi muun aluksi ihan mahdottomasti, että muassa essiivin, translatiivin, eri- kuinka kandivaiheen opiskelija voi laisia tekstin tyylejä sekä partisii- olla tarpeeksi pätevä opettamaan pit. Seurasin ensin opetusta kak- yliopistossa. Opiskelijat tykkäsisikymmentä tuntia ja osallistuin vät sekoilustani myös ja antoivat luennoille apuminulle lopuksi opettajana ja vahhyvin positiivista vistin virallisen palautetta. Opiskelijat opettajan, Heidin, Yksi vaikeimtykkäsivät näkemyksiä siitä, pia asioita oli sekoilustani ja kuinka puhujat löytää oma rooli antoivat minulle yleensä käyttävät opettajana. Opishyvin positiivista kelijat olivat pääkieltä Suomessa. palautetta. Tämän jälkeen osin minun ikäiopetin itse kymmenen tuntia. siäni ja tunsin kuuluvani samaan Suunnittelin ja laadin aina mate- ryhmään heidän kanssaan. Kuitenriaalin luennoilleni itse, mutta kä- kaan en voi olla opiskelija luokan vimme suunnitelmani läpi Heidin edessä. Opiskelija en ole, profeskanssa ennen jokaista luentoa ja soriksi en tämän vaihdon aikana Heidi neuvoi, kuinka voin toteut- tule. Olen siis opettaja. taa suunnitelmani vielä paremHauskinta taas oli laatia omia min. tehtäviä harjoitukseksi opiskeliOli mahtavaa saada kokemusta joille. Sain päästää aivoni aivan yliopisto-opettajana ja päästä nä- valloilleen ja kirjoittaa täysin vilkemään kuinka suomea opetetaan lejä lauseita, joihin opiskelijat esiulkomailla. Opin paljon myös seu- merkiksi täydentävät oikean varatessani Heidin opetusta ja löysin partisiipin. Näyttäähän tällainen sieltä paljon vinkkejä siihen, kuin- harjoittelu myös ihan muikealta ansioluettelossa.

”

Seikkailut ja harharetket

Henkailemme Rheinin rannalla Tokiosta tulleen ystäväni Lisan kanssa.

Sumanismi

Ajan myötä totuin uuteen identiteettiini saksalaisena, ”maahanmuuttajana” ja kölniläisenä. Silloin on lähdettävä lomalle ulkomaille. Ja mikäs Keski-Euroopasta reissatessa, kun koko Eurooppa on siinä vieressä, pikku pyrähdyksen päässä. Hyödynsin tätä sijoitteluani parhaani mukaan ja tyhjensin kertyneet säästöni vierailemalla vanhojen kavereiden luona ympäri Eurooppaa ja tutustuessa uusiin paikkoihin. Mahtavimpia reissuistani olivat Kings day eli kuninkaan syn-

Uljas menopelini Italian maaseudulla. tymäpäivän oranssi karnevaali Amsterdamissa, kansainvälinen fennistitapaaminen Budapestissä ja viikko ystäväni mummon hoivissa Italian maaseudulla. Budapestissä katsoimme muun muassa Euroviisut kuudesta eri maasta kerääntyneellä porukalla ja saimme juhlia ukrainalaisen kanssa sitä, ettei Venäjä voittanutkaan vaikka pahasti siltä näytti. Italiassa olin astua moneen kulttuuriseen sudenkuoppaan, kun suomalaiset tapani eivät aina olleetkaan ne, jotka ovat kohteliaita myös Italiassa. Syöminen oli varsinkin vaikeaa. Se kansa on hyvin tarkka syömisjärjestyksestä. Ensin nautitaan pasta, sitten mahdollisen välijuustoilun jälkeen pääruoka eli yleensä liha. Tämän jälkeen on sopivaa ottaa esimerkiksi salaattia ja lopuksi taas juustoa ja ruokailu päättyy hedelmiin. Italiaksi on jopa sanonta, alla

frutti, joka tarkoittaa, että jokin on menossa hedelmissä eli lopussa. Näitä vaiheita ei sitten saa sekoittaa eikä ruokia varsinkaan voi nauttia yhtä aikaa. Se kuulemma sekoittaa maut eikä jokaisesta voi nauttia vuorollaan täysin rinnoin. Kun mokasin tosissani, ruuaksi oli minestronekeittoa ja ystäväni mummo alkoi kantaa leipää pöytään. Tulkkasin tämän niin, että on sopivaa ottaa leipää keiton kaveriksi. Tästäkös temperamenttinen mummo tulistui, ja lautaseni lensi laakana tiskialtaaseen ennen kun kerkesin ymmärtää, mitä tapahtuu. Mummo oli ymmärtänyt minun siirtyneen seuraavaan ruokalajiin ja tämä tarkoitti sitä, että olen valmis keittoni kanssa eikä se oikein erityisesti maistunut minulle kun kerran lopetin kesken. Ystäväni ei ollut paikalla silloin eivätkä hänen isovanhempansa puhuneet Sumanismi

muuta kuin italiaa, joten siinä sitten yritin parhaalla käsi-italiallani selittää tekosiani. Lopulta he ymmärsivät, että me Suomessa syömme barbaarimaisesti eri ruokia yhtä aikaa ja että todella pidin hänen keitoistaan. Opin lopulta sanomaan sen myös italiaksi. Hän oli kuulemma melkein saanut sydänkohtauksen kun edellisenä päivänä olin ottanut salaattia lautaselleni pihvin kaveriksi. Toinen suuri kulttuuriero oli vieraan asema. Suomessa ajatellaan, että vieraan kuuluu tietää talon tavat ja sopeutua niihin niin, että isäntäväelle on mahdollisimman vähän vaivaa. Etelämpänä tämä on usein päinvastoin. Vieras on aina kunniavieras ja isäntäväelle on kunnia-asia saada passata ja hyysätä. Mikäli vieras koettaa olla vaatimaton ja olematta liikoja vailla, voidaan se tulkita niin, että isäntäperheen tarjoamat asiat eivät kelpaa hänelle. Kaikki tehdään myös vieraan tavalla, jotta tällä olisi mahdollisimman hyvä vierailu ja että hän haluaisi tulla uudestaankin. Tämä tietysti johti siihen, että minulta kysyttiin usein, mitä meidän olisi syytä syödä tai tehdä. Pääsin pälkähästä kääntämällä tilanteen niin päin, että haluan tutustua italialaiseen ruokaan ja elämäntapoihin, joten haluan että he toimivat ja syövät kuten tavallisesti ja voin oppia heidän tapansa. Onhan se päätöntä olettaa, että vieras osaisi toimia maassa maan tavalla. Mitenpä me voisimme osata olla kohteliaita vaikkapa Egyptissä ennen muutamaa opettavaista normirikkomusta?

Paluu Saksaan uusin silmin

Budapestin ja Italian jälkeen palasin Saksaan oltuani melkein kaksi

Tällä sanastolla turre pärjää Italiassa.

viikkoa matkoilla. Viikko pienessä kylässä viinitarhojen keskellä oli tuntunut todella rauhoittavalta kaiken tämän kaupungeissa vietetyn ajan jälkeen. Italialaiset eivät vain koskaan ymmärtäneet, miksi ihmeessä halusin viettää aikaa puun alla istuen tai itsekseni pyöräillen ympäri vuoria ja peltoja. Ensimmäiseksi Kölnissä hämmästyin kun tunsin palaavani kotiin. Ymmärsin taas, mitä ihmiset ympärilläni puhuivat ja kaikki tuntui niin tutulta ja mukavalta. Niin kuin olisin aina asunut siellä. Ruokakaupassa lentokentällä kylläkin puhuin kassatytölle vahingossa italiaa, joten hän vaihtoi englanniksi. Pahoittelin sitten sekoilujani saksaksi ja lopulta olimme molemmat ymmällämme, millä kielellä tässä oikein asioidaan. Odottelin junaa, joka vie minut lentokentältä kotiin ja viereeni istui noin kolmikymppinen nainen lastenvaunujen kanssa. Hänellä oli kesäkuussa turkiksia päällä ja hetken hiljaisuuden jälkeen hän aloitti hyvin herttaisella ja varovaisella äänellä: ”Anteeksi hyvä herra, olisiko

teillä muutamaa kolikkoa?” Pahoittelin kohteliaasti, että ei minulla nyt ole mukanani. Hän käänsi surullisen katseensa maahan ja voihkaisi: ”Okei.” Hetken istuskelun jälkeen hän yritti hyvin varovasti uudelleen: ”Anteeksi hyvä herra, olisikohan teillä ruokaa tuolla Rewen kassissa? Voisikohan siellä mahdollisesti olla suklaata?” Taas minun oli ystävällisimpiä kohteliaisuusfraaseja käyttäen pahoiteltava, että valitettavasti

en osta makeisia ja ostamiani ruoka-aineksia ei voi syödä tässä näin, ne pitäisi valmistaa ruuaksi. Tulin hyvin surulliseksi tämän naisen olemuksesta. Hän ei ollut kuten muut kerjäläiset. Hän ei selvästikään tehnyt tätä rutiinilla tai ollut samalla tavalla ulkopuolella yhteiskunnasta kuin rahankyselijät yleensä. Hän vaikutti siltä, että hän ei ole elänyt kaduilla vaan jotain odottamatonta oli tapahtunut ja elämä oli vastikään asettanut hänet

Rhein Drachenfelsin eli Lohikäärmekukkulan huipulta. Sumanismi

tähän kurjaan tilanteeseen. hän oli lisäksi hyvin herttainen ja ystävällinen ihminen. En ollut koskaan ennen todella pysähtynyt kerjäävien ihmisten äärelle ja nähnyt heitä tasavertaisina ihmisinä kuten tämän naisen kanssa. Kun lapsena näin ihmisiä kadulla Euroopan suurkaupungeissa, se sai minut säälimään heitä suuresti. Sitten minut opetettiin vain ohittamaan heidät. Nyt näin tämän naisen taas herttaisena oikeana ihmisenä, jonka ei ole helppoa nöyrtyä pyytämän muita ihmisiä antamaan hänelle rahaa tai ruokaa. Teki todella pahaa samaistua hänen tilanteeseensa ja miettiä, miltä hänestä nyt tuntuu. Huomasin, että minulla on ostosteni joukossa omenia ja aloitin vuorostani varovasti: ”Anteeksi hyvä rouva, haluaisitteko omenan, minulla onkin täällä jotain sopivaa.” Tämä kohtaaminen on kummitellut mielessäni usein. ja harvoin olen tarkoittanut sanojani yhtä voimakkaasti kuin silloin, kun junani tullessa toivotin naiselle kaikkea hyvää ja mukavaa jatkoa. Kaikki ihmiset tuntevat, ajattelevat ja haaveilevat eikä kukaan suunnittele koulussa tulevaisuuttaan kadulla kerjäämässä.

Saksalainen kulttuuri

Olin usein kuullut saksalaisen kulttuurin olevan hyvin samanlainen kuin suomalainen kulttuuri. Tämän huomasin todeksi vain päällisin puolin. Saksan monet kaupungit näyttävät pidempää historiaa lukuun ottamatta samalta kuin suomalaiset ja ihmiset eivät ole päälle käyvän sosiaalisia. Saksassa on kuitenkin 16 osavaltiota, joista jokainen on aivan omanlaisensa, mitään yhtenäistä nahkahousuista olutkulttuuria ei ole olemassakaan. Se kaikki, mitä

Tämän ostan kunhan saan vakituisen paikan Kölnin yliopiston opettajana. ihmiset kuvittelevat saksalaisek- dekriminalisoitu ja ihmiset poskisi on oikeasti baijerilaista. Baijer pusuttelevat tai halaavat kohdateson Saksan eteläisin osavaltio, joka saan. Läheiset välit kaikkiin tuntepohjoisempana tunnetaan nimellä Barbaria, sillä kukaan ei ymmärrä mattomiin tuntuivat oikein mukavalta näin puoliksi heidän murretulkopuolisena. Esitaan. Sieltä ovat merkiksi hissiin tai nahkahousut, Oktoberfest, vehnäTässä osavaltiossa saunaan mentäessä tervehdittiin olut, alppimaisekannabis on demuita paikallaolimat, juomalaulut kriminalisoitu ja ja kaikki, millä steihmiset poskipusut- joita ja poistuttareotypiaa Saksasta televat tai halaavat essa luonnollisesti hyvästeltiin, vaikluodaan. kohdatessaan. kei välttämättä olNordrheinWestfalen, jossa Köln sijaitsee, on taisi puhuttu mitään siinä välissä. enemmän lämmin- ja vapaahenki- Harvoin näitä hiljaisia hetkiä kuinen kulttuurien sulatusuuni. Se on tenkaan oli, vaan metrossa, junassa Saksan tiheimmin asuttua aluetta, ja kaupassa tuli useinkin juteltua ja Köln on esimerkiksi Berliinin ohimennen niitä näitä ympärillä ohella Keski-Euroopan suurimpia olevien ihmisten kanssa. Kun on jutteluväleissä koko seksuaalivähemmistöjen keskittymiä. Tässä osavaltiossa kannabis on ympäröivän maailman kanssa, on

”

Sumanismi

todella helppo vain soljahtaa yh- sa tyhjiksi sillä välin kun vastapuoteiskunnan sekaan ja tuntea yhteen- lella oleva joukkue kiirehtii nostakuuluvuutta muiden kanssa. Hil- maan keskellä makaavan pullon. jaisuus rakentaa muureja ihmisten Muutama erikoisempikin sääntö välille ja puhuessa muodostaa aina pelissä on, mutta käytännössä pelin tietynasteisen yhteyden muihin ih- voittaa siis joukkue, joka juo nopemisiin. Ei se haittaa, vaikka kysyisi ammin olutta ja onnistuu silti heitkolmatta kertaa toisen viikonlop- tämään palloa tarkasti. Jos pelaa pusuunnitelmia, vastaukseen voi hyvin eikä saa rangaistuspulloja, aina lisätä uusia näkökulmia ja lisää yksi pelaaja tyhjentää pelin aikana informaatiota ja pienistä uusista puolen litran lasipullollisen olutta. palasista saa taas avattua uutta kesVoitimme yhtä alkulohkon peliä kustelun aihetta. vaille kaikki ja etenimme turnaukSaksa on oluen maa ja saksalai- sessa aina finaaliin asti. Finaalin set pitävät oluesta erittäin paljon. voitettuamme ymmärsin olevani Niin paljon, etteivät he vie sen ar- kännissä, myös suomalaisen määvoa ja hienoutta juomalla itseään ritelmän mukaan. Tätä ei yhtään känniin. Olut on helpottanut se, Saksassa hyvää, ja että viisihenkinen siksi ihmiset halujoukkueemme Semanttinen raja, avat maistaa sen. voitti palkinnoksi jonka jälkeen Näin vaihtoolutta. hiprakka muuttuu korillisen ni aikana kaksi Vietimmekin lopkänniksi, tuntuu hoippuvaa ihmispupäivän siinä olevan kovin tä, ja molempia puiston nurmella eri kohdassa eri katsottiin pahasti sitsilauluja hoilakulttuureissa. kieroon. Se ei ole ten kuten on vain yleisesti hyväksytsopivaa joukkutävää. Toki paikalliset joskus sanoi- eelle, jonka nimi on Suomi Finland vat olevansa humalassa noin kolme Perkele. olutta juotuaan. Semanttinen raja, Koko vaihtoni aikana en opjonka jälkeen hiprakka muuttuu pinut tarpeeksi nopeaksi kaupan känniksi, tuntuu olevan kovin eri kassalla. Saksalaisia sanotaan tekohdassa eri kulttuureissa. hokkaaksi kansaksi, toimistoissa ja Tämän vuoksi minua hieman byrokratiassa tämä ei päde ollenhirvitti, kun osallistuin flunkyball- kaan, kuten edellä yritin selvittää, turnaukseen. Se on laji, jossa kaksi mutta kaupan kassalla he ovat iljoukkuetta heittää vuorollaan pal- miömäisen nopeita. lolla kentän keskellä olevan pullon Kassan jälkeen ei yleensä ole kumoon ja pyrkivät juomaan oluen- ollenkaan sitä kaistaletta, jolta

”

Suomessa olen tottunut ostokseni pakkaamaan. Liukuhihna vain loppuu kassalle ja asiakkaan kuuluu onnistua pakata ostoksensa kassiin samaa vauhtia, mitä kassahenkilö niitä piippaa. Jos maksamisen jälkeen on vielä jotain pakkaamatta, kassahenkilö joutuu odottamaan ennen kun hän pääsee piippaamaan seuraavan asiakkaan ostoksia. Monissa kaupoissa lisäksi mitataan kassojen nopeutta, joten he turhautuvat siihen nopeasti, jos asiakas laskee heidän työtehoaan. Tämä on tietysti vain oma tulkintani tilanteista, sillä eivät ihmiset näyttäneet asiakkaalle turhautumistaan, jos heistä siltä tuntui.

Paluukulttuurisokki

Wesibussi!

Sumanismi

Suomeen palaaminen oli melkein yhtä vaikeaa kuin aloittaminen uudessa maassa. Olin tottunut erilaisiin käyttäytymismalleihin ja merkityksensiirtoon. Tunsin itseni yhtä

Mitäs nyt?

Bonn, entisen Länsisaksan pääkaupunki. ulkopuoliseksi Suomessa kuin olin tuntenut aluksi Saksassa. Toki ymmärsin ihmisten sanat ihmisten puheesta paremmin, mutta minulle jäi usein hämäräksi, mitä he tarkoittivat sanoillaan. Huomasin kuinka Suomessa ilmaistaan merkityksiä kummallisella tavalla. Paluumatkani ei ollut mitenkään ongelmaton, joten päädyin lopulta Helsingin sijasta Tampereelle ja menin ystäväni kanssa oluelle hämmästelemään maailmaa. Olin ollut melkein puoli vuotta Herr Koivusaari, joten oli melko outoa olla sää, kun baarimikko kysyi, ”jaa mitä sää haluut?” Minulle tavanomainen kysymys olisi kuulunut: ”Möchten Sie etwas zu trinken?” Haluaisitteko Te jotain juotavaa? Kirjoitan tätä nyt kun paluustani on kulunut jo sen verran aikaa, etten aivan muista kaikkia tuntemuksiani. Löysin kuitenkin sähköpostistani pätkän, jossa kuvailen paluun aiheuttamaa hämmennystä Heidille fennistiikan laitokselle: ”Paluu oli paljon kummallisem-

pi kuin odotin. Olen ehkä enemmän pihalla suomalaisesta kulttuurista kuin Saksassa koko aikana. Tai ainakin se tuntuu oudommalta, kun tämän kuitenkin piti olla se tuttu maa ja kulttuuri. Mutta kyllähän tähän tuntuu taas asettuvan eikä kukaan kerennyt mua unohtaakkaan tällä välin. Monesti olen myös haikaillut takaisin Kölniin. Siellä oli kyllä mukava asua, Oulu tuntuu niin kuolleelta sen jälkeen. Täältä saa kuitenkin mustikkaa ja hillaa metsästä ja kuhia vedestä, joten niistä on syytä iloita! Toivottavasti Argentiinassa oli mukavaa.” Jos lähdet ulkomaille useammaksi kuukaudeksi, varaudu tosissaan myös paluuseen. Se ei ole vain mukavaa ja tuttua. Kuukaudenkin mittaisen loman jälkeen paluu on vielä kotoisaa, mutta sitä pidemmällä matkalla koti ehtii unohtua ja siirtyä ulkomaille, jolloin pettymys voi olla aikamoinen kun sitä ei enää löydykään sieltä, missä sen oletti olevan. Sumanismi

Näin jälkeenpäin olen monesti yrittänyt pysähtyä miettimään, mitä opin ja miten vaihtoni muutti minua. Minusta tuntuu hyvin eriltä kuin ennen lähtöäni, mutta en aivan muista kuka olin ennen tätä kokemusta, mikä tekee vastaamisesta huomattavasti vaikeampaa. Nyt ainakin osaan myös käytännön tasolla tarkemmin eri kulttuurien tapoja, esimerkiksi tunnistan kädet levällään lähestyvästä ihmisestä, haluaako hän halata vai poskipusutella. Jouduin kokemaan muutamia hieman omituisia törmäyksiä ennen kun opin tunnistamaan eron. Opin puhumaan melkolailla sujuvaa saksaa, pitämään oluista vielä enemmän ja selviämään hyvin hämmentävistä tilanteista. Suurimpana kaikista pidän kuitenkin sitä, että opin tuntemaan aivan mahtavia ihmisiä ympäri maailmaa. Olen jo sopinut vieväni muumimukilähetyksen Tokioon ja käyväni tutustumassa ystäväni isän panimolla São Paulossa Brasiliassa. Asuminen ulkomailla oli niin voimaannuttava ja silmiä avaava kokemus, että olen jo hieman tutkaillut seuraavia muuttomahdollisuuksia. Esimerkiksi CIMO:n harjoittelupaikat vaikuttelevat hyvinkin houkuttelevilta, ja nyt minut saatettaisiin palkatakin kun olen jo toiminut yliopisto-opettajana. Tämän oven takana odottikin roppakaupalla uusia mielenkiintoisia ovia avattavaksi. Ehkä pitäisi vielä vastata otsikon kysymykseen, jotta noudattaisin hyvän klikkijournalismin periaatteita. Join aika paljon, kovin kalkkipitoistahan tuo oli eikä niin puhtaan makuista kuin Oulun vesi. Tähän huonoista vitseistä huonoimpaan en kyllästy koskaan! Prost!∎

Isänmaalliset naisten asialla Katja Virpiranta

Heitetäänpä aluksi ilmoille pieni provokatiivinen väite: Internetissä liikkuu aika paljon kuvia taaperoimettäjistä. Minun varovaisen, eitieteellisen arvioni mukaan 90 % taaperoimetyskuvien taaperoista on poikia. Onko kyse anekdoottisen otokseni aiheuttamasta tilastoharhasta vai onko tämä nyt taas tätä, että tyttölasten odotetaan itsenäistyvän nopeammin ja sen vuoksi heidät vierotetaan tissiltä poikia aikaisemmin? Niin kiva aihe kuin taaperoimetys olisikin, minulla ei valitettavasti ole tähän yhteyteen mitään muuta relevanttia sanottavaa siitä. Tämänkertaisena aiheena ovat ne perkeleen mamut, jotka tulevat tänne älypuhelintensa kanssa sosiaaliturvan perässä. Tapanilan raiskaustapauksen tuomioiden julkistamisen yhteydessä nähtiin, kuinka naisten oikeudet ovat lähellä suomalaismiesten sydäntä: liian lievistä tuomioistahan nousi aivan valtaisa nettiraivo. Tosin kun sitä nettiraivoa yhtään pidempään (eikä itse asiassa edes niin kovin pitkään) seurasi, siitä vähitellen alkoi hahmottua, että tässä tapauksessa raiskaajien suurin rikos oli heidän ihonvärinsä. Onhan se toki hyvä, että yhä useampia kiinnostaa puhua naisten asiallisen kohtelun puolesta. Tästä toiminnasta tekee kuiten-

kin nurinkurista se, että nämä täsmälleen samat sankarit ovat etunenässä huutelemassa, että toivottavasti sinut raiskataan, jos joku naisenpuoli erehtyy huomauttamaan, että mahtaakohan arvon herrasväen raivoamisessa olla himpun verran rasismia mukana. Juuri tätä Tapanilan raiskaustapausta koskevassa nettikeskustelussa useampikin valopää taisi ehdottaa, että suomalaismiesten pitäisi vastavuoroisesti raiskailla somalinaisia. Mitä tuohonkaan nyt enää voi sanoa? Niinhän se valitettavasti on, että tämä elämänkoulukansa nousee barrikadeille puolustamaan naisten oikeuksia vain, jos sitä voi käyttää salonkikelpoisena tekosyynä rasistiselle öyhötykselle ja islamin vastustamiselle. Useimmat näistä uhoajista tuskin tekevät mitään konkreettista naisten oikeuksien edistämiseksi – ja miten tekisivätkään, kun koko konseptin hahmottaminen on heille aika vaikeaa. Siitähän tuo somalinaisten kostoksi raiskaamisajatus kertoo: näiden isänmaan toivojen silmissä nainen on ensisijaisesti miehen omaisuutta ja siten on ihan kohtuullista, että somalimiehiä rangaistaan tekemistään vääryyksistä tekemällä vääryyttä heidän naisilleen. Sitten ihmetellään suureen ääneen, miksi feministit eivät ota kantaa raiskarisomaleihin. Miksiköhän eivät? Jos suomalainen mies tulee Sumanismi

raiskanneeksi naisen, samanlainen huoli naisiin kohdistuvasta väkivallasta loistaakin poissaolollaan. Päinvastoin silloin nämä valveutuneet kansalaiset rientävät muistuttamaan, että aika usein naiset myös valehtelevat raiskatuksi tulemisesta. Jos nyt ei suoranaisesta valehtelusta ollut kyse, niin ainakin nainen oli käytöksellään johtanut miesparkaa harhaan tai pukeutunut provosoivasti. Sitä paitsi mitä tekemistä hänellä edes oli siellä yksin siihen aikaan ja kaiken lisäksi kännissä. Ihanhan tuosta tulee sellainen olo, että ulkomaalaistaustaisten miesten tekemät raiskaukset nyppivät lähinnä siksi, koska nämä suomipojat haluaisivat raiskata mieluummin itse. No, onhan “ne vie meidän naiset” ollut kautta aikojen yksi maahanmuuttoa vastustavien vakioargumentti. Nyt tämä Lähi-idän pakolaiskriisi on nostattanut uusia pieniä ja suuria nettiraivon aaltoja ja ihan liveperseilyäkin. Kaikkein eniten ihmisiä tuntuu tympäisevän se, että tänne tulevista turvapaikanhakijoista suurin osa on nuoria miehiä. (Sekä tietysti se, että heillä on älypuhelimet, koska jollakin pettämättömällä logiikalla älypuhelin ilmeisesti luo ihmiselle jonkinlaisen suojaavan voimakentän, jonka sisällä on turvassa sodalta eikä siten tarvitse turvapaikkaa.) Minkä takia sitten nuori mies ei saa lähteä pakoon olosuhteita,

joissa ei voi elää? Tietysti siksi, koska nämä kiitospaitaiset isäm maam pulustajat elävät jossakin talvisodantuoksuisessa fantasiamaailmassa, jossa nuoren miehen pyhä velvollisuus on taistella kunniakkaasti kotimaansa puolesta. Spoileri: tilanne Syyriassa ei ole mitenkään päin verrattavissa Talvisotaan. On totta, että naiset, lapset ja vanhukset ovat varmasti sotaalueella huonossa asemassa ja voi olla, että he olisivat vieläkin enemmän turvapaikan tarpeessa kuin nuoret miehet. Siellä kuitenkin on nimenomaan nuoria miehiä koskevia uhkia, jollaisia 1940-vuoden Suomessa ei ollut. (Esim. aggressiivisesti värväävä terroristijärjestö.) Lisäksi pienten lasten äitien ja huonokuntoisten vanhusten on aika lailla mahdotonta lähteä vaaralliselle matkalle saati selvitä siitä elossa perille asti. Usein ainoa mahdollisuus on, että mies lähtee edeltä ja yrittää turvapaikan saatuaan auttaa perheensäkin uuteen maahan. ...mutta naisten, lasten ja vanhusten perään haikailevat maahanmuuttokriitikot vaativat, että perheidenyhdistämisperusteita on kiristettävä, jotta tänne tulleet eivät venkoilisi tänne koko sukuaan serkun kummin kaimoja myöten. (Samoin huudellaan, että autetaan mieluummin suoraan sinne kotioloihin, ja kuitenkin vaaditaan, että kehitysapu lopetetaan kokonaan tai ainakin leikataan sitä reilulla kädellä.) Kyllähän tämä aika selväkielisesti kertoo siitä, ettei näitä maahanmuutosta napisijoita oikeasti kiinnosta auttaminen eikä autettavien ikä, sukupuoli tai sosiaalinen asema. Huoli naisista ja lapsista vain sattuu olemaan tilanteeseen sopiva keppihevonen, jolla voi ratsastaa auringonlaskuun roturealistisia näkemyksiään huudellen.

Kyllä useimmat ymmärtävät – myös me suvakit ja punavihermädättäjät – että tänne tulleiden joukkoon mahtuu varmasti jokunen potentiaalinen raiskaaja tai johonkin muuhun rikokseen tulevaisuudessa syyllistyvä. Ikävä kyllä myös mulkut ihmiset voivat olla hädässä ja tarvita apua. Voi myös olla, että tulijoissa on muutama sellainenkin, jotka eivät todellisuudessa ole niin suuressa avun tarpeessa kuin antavat ymmärtää. On kuitenkin jokseenkin typerää olettaa, että kaikki olisivat sellaisia, tai varmuuden vuoksi kieltäytyä auttamasta ketään, koska mahdollisesti joku avuntarvitsijoista ei ole kovin kiva ihminen. Turvapaikanhakijoiden rikollisten taipumusten lisäksi yksi merkittävä uhkakuva on se, miten täkäläiseen liberaalimpaan pykeutumistyyliin tottumattomat tulokkaat reagoivat, jos joutuvat näkemään enemmän paljasta pintaa kuin kotipuolessa. Ehkä jopa täkäläisten naisten täytyy ruveta pukeutumaan peittävämmin. Olihan tällaista vaatimusta jonkin vastaanottokeskuksen ympäristössä esitettykin. Vaatimus tosin ei tullut turvapaikanhakijoilta itseltään, ja ne, joilta asiasta kysyttiin, pitivät sitä vähintäänkin kummallisena ajatuksena. Maahanmuuttokriitikothan ovat jo hyvän tovin aina silloin tällöin peräänkuulutelleet huivi- ja kasvohuntukieltoa Suomeen. Siihenkin kelpaa perusteluksi huoli naisista, jotka on pakotettu peittämään itsensä vastoin tahtoaan. Koska täyskieltohan ei riko kenenkään itsemääräämisoikeutta? (Ei tietenkään, koska kukaanhan ei koskaan voisi haluta omasta tahdostaan käyttää kasvohuntua.) Mitenhän muuten on, saisiko kolmenkymmenen asteen pakkasilla kuitenkin vielä laittaa kaulahuivin kasvojensa eteen?∎ Sumanismi

Y T H Y L Y K S R Y M A K PAS Syksy tarkoittaa uutta alkua myös monille television viihdeohjelmille. Paskamyrskylyhty luo tällä kertaa valoaan television realityviihdetarjonnan tunkkaisimpiin tunneleihin. Uumoilemme, miten käy kun jälleen muutama vähälahjainen hourailija päästetään muokkaamaan käsitystämme ihmisten välisestä kanssakäynnistä.

Tirpiltä saa ja bussilla pääsee Lauri Siniluoto Näiden palstojen vakioalustukseksi uhkaa muodostua se, että kerron miten pihalla olen kulloinkin käsittelemästäni aiheesta. Ehkä se on kuitenkin hyvä tehdä jälleen selväksi. Minulla ei ole nimittäin mitään käsitystä juuri mistään televisiossa pyörivästä tosi-tv-formaatista. Ohjelmien tai niissä esiintyvien tyyppien nimet eivät sano minulle mitään. En esimerkiksi tiedä ketään muuta Big Brother -julkkista kuin Sebastian Tynkkysen, ja hänenkin toilailujaan olen päätynyt seuraamaan vasta nyt kun

hän on politiikassa. Valitettavaa kyllä tositeeveejulkimoita valuu aina toisinaan vastaan sosiaalisessa mediassa, kun verkkojulkaisut ovat päättäneet mainita jonkin yhdentekevän meriitin, jonka kulloinkin kokee puheenalaisessa henkilössä mainitsemisen arvoiseksi. Jostain ihmeen syystä mesoavat ääliöt saavat enemmän klikkauksia kuin sellaiset ihmiset, joilla on oikeasti jotain fiksua sanottavaa tai tekemistä. Päällimmäisin syy siihen, miksi en ole ottanut asiakseni selvittää, mitä tositelevisio-ohjelmissa tapahtuu ja ketä niissä esiintyy, on niiden Sumanismi

massiivinen mielenkiinnottomuus. Ohjelmien konseptit ovat toinen toistaan tyhjäkäyvämpiä puhumattakaan niissä esiintyvistä ihmisistä. Ohjelmat ovat kaavamaisia ja yhden löysän idean varaan rakentuvia. En ymmärrä, miten tällaiset laiskasti toteutetut ja yksitoikkoiset pieruilut jaksavat kiinnostaa ihmisiä vuodesta toiseen. Kenellekään näissä sarjoissa esiintyneelle ei olisi tullut antaa koskaan sekuntiakaan ruutuaikaa. Heidän tekemisissään ei ole mitään sellaista piirrettä, joka olisi ihmiskunnalle kunniaksi. Nyt kun olen raottanut suhtautumistani koko aihepiiriin, voin

kertoa, mihin Paskamyrskylyhdyn maan Jonnaan, josta minulla ei muna kertoo kakkutaikinasta, kajo suuntautuu tällä kertaa. Kävin ole sen kummempaa sanottavaa mutta on sekin sentään jotain. sunnuntaina neljäs päivä loka- kuin että hän vaikuttaa olevan Kaikkine pärinöineen ja sinkuuta Johanna Rytkösen ja tämän herttaisesti pihalla. Mitä muuta koiluineenkin Juha on sellainen asuinkumppanin Reetta Penttilän voi sanoa ihmisestä, jonka täytyy ihminen, jonka pystyn vielä jotenluona katsomassa uusinnan nel- tulla vastikään hankkimaansa hel- kuten käsittämään. En voi sanoa jännestä jaksosta tositelevisiosar- sinkiläisasuntoon samaa Martasta, jasta nimeltä Hottikset. Johannan taksilla, koska ei jonka toiminta on ja Reetan tarjoama vertaistuki tuli itse osaa tietä sinne. sellaista, että pelkkä Martta tarpeeseen, sillä kaikesta nurjasta Tatuoitu rockiajatus siitä saa suuni mulkoilee ennakkoasennoitumisestani huo- mimmi Jonna odotammolleen äimisseuralaislimatta Hottikset onnistui tyrmää- taa mieheltä – tulette tyksestä. tarjokkaitaan mään minut. Minun on edelleen yllättymään! – Salimimmi kuin isotäti vaikea kuvitella, että olen kotoisin räväkkyyttä. RäväkMartta pysäytti Emilia tuoreen minut ensinnäkin samasta maailmasta kuin tämä kyydestä Jonna saa ylioppilaan ohjelma. vihiä valitsemalla siitä syystä, että hän arvosanoja. Ensivaikutelmieni kuvaile- treffipaikaksi Linon 22-vuotias ja näin minen on vaikeaa. Silminnäkijät nanmäen. Ilmeisesti rohkeudesta ollen täsmälleen saman ikäinen voivat todistaa, että kiemurtelin ja heittäytymiskyvystä kertoo se, kuin minä. Minä tuskin olen meistä nojatuolissa, ähisin vaivautuneesti miten hyvin jaksaa olla erilaisten se kieroutuneemmalla minäkäja naputin välillä otsaani kuulakär- härvelien nuljuutettavana. sityksellä varustettu, jos väitän, kikynällä. Minun oli hyvin hankala Helsinkiläinen Juha on ymmär- että tämän ikäinen on vielä todella muodostaa mitään järjellisiä kom- tääkseni ainoa sarjan henkilö, joka nuori ja kokematon. Olen hyvin tyrmentteja. Kaikki tässä jaksossa hakee seuraa omasta sukupuoles- mistynyt siitä, miten joku voi olla näkemäni oli niin vastoin kaikkea taan. ”Moi, mä olen Juha ja mä olen päätynyt tämän ikäisenä televisisitä, mitä koen edustavani. Suomen kuumin... sinkku”, Juha oon julistamaan, että on käyttänyt Hottikset julistaa olevansa esittäytyy. Kävin silmäilemässä omaan kehoonsa kymppitonnin ja ohjelma, jossa Suomen kuumimmat sarjan nettisivuja, missä kerrottiin miten kukaan tavan tallaaja ei voi sinkut etsivät itselleen tasoistaan Juhan kuuluvan Johanna Tukiaisen yltää hänen tasolleen. ”Yleensä ne seuraa. Käytännössä lähipiiriin. Ottamatta jotka tulee livenä jutteleen on niitä tämä ilmentää sarjan asiaan sen enempää kaikkein pahimpia urpoja, jotka ei tekijöiden kyynistä kantaa muodostan tajua että mä oon niiden yläpuoKaikki tässä ironiantajua, jonka kaiken näkemäni lella.” jaksossa ei edes oleteta aukeja kuulemani julMartta kuvittelee olevansa näkemäni oli nevan suurimmalle kisen keskustelun oikeutettu käyttäytymään kuin vastoin kaikkea perusteella väit- elämää nähnyt aikuinen nainen, osalle yleisöstä. sitä, mitä koen teen, että kenenpä jolla on oikeus poimia kulhosta ne Sarjassa muutama edustavani. omasta mielestään haluttavuutta pari- makeimmat mansikat, vaikka tai valtakunnan kumpsuhdemarkkinoilla koska hänessä on kaikki ehostettu panivalikoiman tällainen ominaisuus rinnoista hampaisiin. Martta ei ehdottomaan kermaan lukeutuva ei lisäisi. edes yritä esittää ystävällistä vaan sankari sanelee kriteerejä oman Juha räiskyttelee botox-huu- mulkoilee seuralaistarjokkaitaan tasoisilleen kumppaneille ja deit- lineen ja korostetun naisellisine kuin isotäti Emilia tuoreen ylioptailee kumppaniehdokkaita, jotka hepeneineen katsojien silmille pilaan arvosanoja. Tässä jaksossa on ties mistä kaivettu. Kumppa- queer-kultturin kiiltäväpintaisinta Martalle muodostuu kynnysonniehdokkaiden alkuperä ei käynyt glitteriä. Katsomossamme tuli kui- gelmaksi treffikumppanissa se, meille selväksi, ja koska oma jour- tenkin todetuksi, että Juhan rehel- että Martta itse tykkää sipseistä ja nalistinen kunnianhimoni ei kiilaa linen itsevarmuus erottuu sarjan kumppani karkeista. Tämän ihmitässä asiassa kiinnostukseni edelle, muiden hottisten joukosta. Juha sen käytös herättää minussa surun en myöskään ryhtynyt selvittä- lienee hakemansa veroinen ihmi- sekaista kauhua. Minun on vaikea mään asiaa sen kummemmin. nen, mikä ei toki sinänsä kerro edes kuvitella, millaisiin syvyyksiin Jaksossa pääsimme tutustu- hänestä sen enempää kuin kanan- tuon pilvilinnan päältä voi pudota.

”

Sumanismi

Tässä jaksossa nähtiin myös Hottikset-nimisestä sarjasta. Kiitos Anni, joka edellyttää mieheltään kuuluu jälleen sosiaalisen median korkealle asetettuja tavoitteita ja viidakkorummutukselle, joka statusta. Miehen tulotason täytyy kaikuu korviini vaikka kuinka yritolla suurempi kuin Annilla itsel- täisin eristäytyä. Tai oikeastaan lään. Näitä kutsutaan perinteisiksi olin kuullut muuan Bile-Danista, parinmuodostuskriteereiksi, ja joka esiintyisi tässä sarjassa. niitä pidetään arvossaan sellaisissa Jossain kohtaa ihmiskunnan piireissä, joissa tykätään muuten- kehityskaarta on päässyt käymään kin antaa painoarvoa niin, että eeppisiä kaikelle ihmisten epiteettejä on alettu välisen yhteiselon jakaa jumalolentoHarvemmin kannalta erittäin jen ja hallitsijoiden saa yhden irrelevantille. Tässä sijasta niille, jotka tunnin aikana jaksossa Anni trefonnistuvat perseinäin vahvaa failee nuorta peruslemään kaikkein negatiivisten suomalaisaktiivia, eeppisimmin koko tunteiden joka kunnioittaa kansan nähden. myrskytystä tilaisuutta rynttäyHomeroksen eepokpäähänsä. tyneellä paidalla, sissa esiintyvät kauluksen alta irvistävällä hauta- muun muassa kirkaskatseinen jaiskravatilla ja reikäisillä farkuilla. Athene, jalo Akhilleus ja moniArvostan tätä asustusvalintaa erit- neuvo Odysseus. Meidän aikamme täin paljon: juuri näin pukeutuisin eepoksissa esiintyvät Sika-Harri, itsekin, jos olisin menossa treffeille Mehu-Janne ja Bile-Dani. Iltapäiväsosiaalisesta statuksesta jauhavan lehdistön suosimista etuliitteistä surkuhupaisan utopistin kanssa. voi päätellä, millaisista ylimaalliMainoskatkon aikana Johanna sista sankareista on kyse. Tällaisia selvitteli tuntojaan ja toi esille, että lisänimiä varten vaadittavat saavuhottisten kumppaneilleen asetta- tukset ovat epäilemättä valtavat. mat kriteerit ja heidän oma staSunnuntai-iltainen televisituksensa eivät useinkaan oikein otuokiomme osui sikäli ikävään kohtaa. Miesten pitäisi olla rahak- saumaan, että kaikkia kovasti kaita ja pyrkiä huipulle, vaikka täl- puhuttava Bile-Dani ei esiintynyt laisten ehtojen sanelijat eivät itse katsomassamme jaksossa. Niinpä nosta kovaa palkkaa vaan ovat ties totesin journalistiseksi velvollimitä parturi-kampaajia ja bikini- suudekseni täydentää asiantunkisaajia. ”Tavallaan ihan hyvä, että temustani katsomalla illalla vielä tiedetään mitä halutaan, mutta toisen jakson Hottiksia Ruutu.fionko tämä nyt kovin realistista”, palvelun kautta, jotta saisin DaninJohanna pohtii. kin mukaan myrskyyn. Tämä on Jakson katsottuani olin hieman suurimpia uhrauksia, mitä olen pökkyrässä. Harvemmin saa yhden toimittajanurani aikana tehnyt tietunnin (josta viisitoista minuuttia donvälityksen eteen. Tämä on myös oli mainoksia) aikana näin vahvaa niin naurettavaa, että jos olisin negatiivisten tunteiden myrsky- sellainen ihminen, joka repsahtaa tystä päähänsä. Olin mykistynyt ja ryyppäämään, tekisin sen varmasti surullinen. Joskus jykevinkin kyy- tämän koettelemuksen jälkeen. ninen suojakuori murtuu, ja tällä Jouduin väkertämään kakkertaa sen aiheutti Hottikset. kosjakson katsomista varten tunEnnen kuin pääsin näkemään nukset Ruutu.fi-palveluun. Sain nelosjakson olin saanut kuulla kuukauden ilmaisen koeajan.

”

Sumanismi

Vaikka sanonkin sopimuksen irti pikimmiten, joudun todennäköisesti vastaanottamaan mainosspämmiä koko lopun ikäni, ja kaikki tämän Bile-Danin takia. Ainakin on siis hyvät lähtökohdat muodostaa oikein sapekas paskaraportti. En voi väittää odotusteni olleen korkealla, kun aloin katsoa Hottisten järjestyksessään toista jaksoa. Jakso onnistui kuitenkin yllättämään, koska se oli toden totta vielä kauheampaa sontaa kuin Johannan ja Reetan kanssa katsottu nelosjakso. Bile-Danilla eli Danielilla on punainen BMW-merkkinen katumaasturi, jota hän ajaa roplaten välillä kännykkää. Daniel puhuu jotain sellaista, että auton siisteys korreloi miehen siisteyden kanssa. Hän ei ole ilmeisesti kuullut puheita niin sanotuista munanjatkeista? Sellaisten puheiden saaminen korviinsa lienee tosin jo myöhäistä tässä vaiheessa, kun on päätynyt Hottiksiin joka on yksi munanjatke koko ohjelma. Danielin virnuilevaa naamaa väsyy katselemaan hyvin pian, mutta tuo virne kertoo kuitenkin jotain hyvin olennaista hänestä. Daniel lausuu mietteitään universaaleina totuuksina, mutta mukana on aina pieni ripaus överiä: ”Kyllä jokainen voi kolme tonnii sijoittamalla hakee silarit tuolta Tallinnasta.” Daniel tuntuu kykenevän jopa jonkinlaiseen hyvin salavihkaiseen itseironiaan. Tässä jaksossa tyrmistyttävin asia oli Niko. Nikon rinnalla BileDani vaikuttaa oikeastaan jo aika kesyltä tapaukselta. Lieneekö Niko valittu tähän ohjelmaan pelkästään siksi, että hän tasoittaa Danielin paskuutta? Minusta ei ole lainkaan poliittisesti epäkorrektia kutsua Nikoa perseeksi, ja tässä tulevat perustelut sille. Tämä tyyppi kutsuu naisia tirpoiksi. Tämä tyyppi suhaa

bussissa, siis vittu bussissa, nais- hellä pitää olla tulivuoren kokoiset joille hottikset tarjoavat roolimalten perässä ympäri Suomea. Tässä pallit (sellaiset olisivat hankalat leja. jaksossa tällä tyypillä on kahdet pyöräillessä, en suosittele) ja joka Erityisesti tulee kiinnittää treffit saman päivän aikana. Tämä harmittelee sitä, että esittää ystä- huomiota siihen, millaisen kuvan tyyppi uskoo vakaasti edes jom- vällistä sellaisillekin miehille jotka Hottikset tarjoaa parisuhteesta inspienkumpien näistä eivät ole hänen tyyp- tituutiona. Mistään hitaasta etenetreffeistä päätyvän piään, sekä Martta, misestä ja yhteen kasvamisesta ei sukupuoliyhdynjota tuskastelin jo ole puhettakaan. Pariutuminen on Niko ei ole tään. Tämä tyyppi aiemmin tässä teks- itsensä myymistä, jossa ulkokuori edes sen kutsuu sukupuolija ensivaikutelma ovat ratkaisevia. istuintekstiilin tissä. yhdyntää ajohomMikä tästä koko Treffejä ei tule kysymykseenkään arvoinen, jota miksi. Tämä tyyppi ilmiöstä tekee sitten järjestää missään nukkavierussa hänen typerä sanoo sellaisia asiniin paskan? Sekö, kahvilassa tai lenkkipolulla, vaan treenattu oita kuin: ”[Minun] takamuksensa että se aliarvioi kat- mukana pitää olla spektaakkelia: suurin vahvuus on sojansa? Voidaanko mennään huvipuistoon, kylpylään, kuluttaa. nää rintalihakset. puhua enää aliar- kartingradalle tai vesijettiajelulle. [Naisen] tissit ei saa vioinnista, jos täl- Missään nimessä parisuhde ei ole olla pienemmät kuin itsellä. Tää on laisille sontaformaateille riittää mikään yksinkertainen asia vaan tällainen hassuttelujuttu jätkien katsojia vuodesta toiseen? Näin elämää suurempi. Kärpäsestä kesken.” Jätkien?! Älä nyt väitä, että aivokuollut viihde kelpaa taatusti paisuu tulivuoren kokoinen härkäsinun kaltaisiasi on maailmassa sillekin kansanosalle, joka vaatii nen, jonka sisälmykset räjähtävät useampikin. viihteeltä kaikkein vähiten haas- lopulta meidän kaikkien naamalle. Kaikkien edellä lueteltujen tavuutta ja on kaikkein herkintä Jospa tässä olisi ollut kylliksi todisteiden perusteella Niko ei ole vaikutteille. Vaikka meille voi olla Hottiksista. Vetäydyn taas kotoiedes sen istuintekstiilin arvoinen, helppoa tunnistaa, miten surullisia saan pimentooni kauas realityviihjota hänen typerä treenattu taka- ja elämästä vieraantuneita sarjan teestä ja toivotan kaikille antoisia ja muksensa kuluttaa kun hän kurvaa hottikset ovat, niin on myös niitä, illuusioista vapaita ihmissuhteita.∎ bussilla, siis edelleen vittu bussilla, treffeille. Ei jeesus. Se, että tämä tyyppi saa hillua televisioissamme Paskamyrskyssä tänään parhaaseen katseluaikaan ja vielä Realitysarja Hottikset moneen kertaan uusittuna, kertoo jotain erittäin synkkää siitä jamasta, Miksi? johon ihmiskunta on itsensä ajanut. Koska siinä on kaikki väärin. Kaikkein paksuinta on kuitenkin se, että treffikumppanin mukaan Kuinka reilua sarja oli paiskata myrskyn keskiöön? Niko vaikuttaa ”avoimelta ja mukaSe luo parisuhdeinstituutiolle entistä harhaisempia odotuksia aikana, valta”. Samalla logiikalla Vesuvius jona koko instituution tulisi kehittyä johonkin aivan muuhun suunoli avoin ja mukava haudatessaan taan. Hottikset on haitaksi kansanterveydelle ja ansaitsee näin ollen Pompeijin asukkaat rikinkatkuikaiken paskamyrskytyksen. seen magmaan, paitsi että Vesuvius on tiedoton tulivuori kun taas Niko Miten paskaa siis? on ihan ehdoin tahdoin sellainen viheliäinen katkukeko kuin on. Koska palstatilaa ei ole rajattomasti, käsittelin tässä laajemmin vain kahta paskinta tyyppiä. Olen 1: Tästä voi tykätä tilapäisessä mielenhäiriössä. jo ennestään suonut aivan liikaa 2: Menettelee – jos olet morfiinin vaikutuksen alaisena. palstatilaa tässä sarjassa pyöriville 3: Usko ihmiskuntaan rapistuu. turhakkeille. Muita tämän jakson 4: Voiko facepalmaamiseen kuolla? sankareita olivat ”räväkkä rokki5: Toivottavasti facepalmaamiseen voi kuolla. mimmi” Suvi, jonka mielestä mie-

”

Sumanismi

Kurssi entinen ei koskaan enää palaa Uuteen opintosuunnitelmaan siirtyminen ja kaikkien kurssien muuttaminen viiden opintopisteen laajuisiksi sai aikaan joitain muutoksia suomen kielen oppiaineen kurssivalikoimassa. Soimme sumalaisille mahdollisuuden haikailla hetken vanhojen aikojen perään. Nostalgiakyselyssä viisitoista vastaajaa pääsi muistelemaan keskuudestamme poistuneita suomen kielen kursseja.

Essee, joka ei ikinä valmistunut

Vanhastaan Kriittisen medialukutaidon nimellä tunnetun kurssin sisällöt on yhdistetty Tekstioppiin. Vastaajissa heräsi muistoja etenkin Kriittisen medialukutaidon esseesuorituksesta, joka oli koitua monelle kohtaloksi. Kurssilla opittiin myös merkitsemään lähteet ja tehtiin selväksi, että Google ei kelpaa lähteeksi. Yhdelle vastaajalle oli tullut selväksi myös se, että harjoitusryhmissä olisi ehkä kannattanut käydä. – Muistan, kun luimme jotain viattoman kuuloista käsityölehden kolumnia, josta opettaja kaivoi lopulta esille vaikka kuinka paljon kaikenlaisia asenteita ja ennakkooletuksia. Siinä vaiheessa tajusin, että kriittinen diskurssianalyysi ei ole minun juttuni ollenkaan. – Kurssiprojekti oli suurin kirjoitusurakka, jonka olin ikinä siinä vaiheessa tehnyt. Tein elämäni hankalaksi ottamalla tutkielman aineistoksi kaikki eräässä aikakauslehdessä ilmestyneet mainokset kymmenen vuoden ajalta. Ehkä kuvien katselu

oli kivempaa kuin tekstin tuottaminen. – Esseen tietysti olisi voinut kirjoittaa heti. Aikaa kuitenkin oli ruhtinaallisesti, noin kuukausi. Eihän sitä tietenkään juuri kukaan siinä ajassa kirjoittanut. Nämä on näitä juttuja, jotka tehdään sitten kun on pakko valmistua kandiksi. Anteeksi Sisko. Anteeksi kuka ikinä sen minunkin esseen lopulta tarkisti. Ensimmäiset 6 sivua kirjoitin keväällä 2012, loput 4 keväällä 2015. – Sinulla ei ole tietoa siitä, kuinka hankalaa esseen kirjoittaminen voi olla, jos et ole käynyt kriittistä medialukutaitoa. Luomisen tuska löytää täysin uuden tason. – Kriittinen medialukutaito, kavereiden kesken Krime. Ensin oli kurssi, sitten oli essee. Kurssin aikana ei esseestä puhuttu mitään, ja kun tuli esseen vuoro, kaikki kurssin jutut olivat jotenkin hyvin irrallisia. Moni essee odottaa vielä tänäkin päivänä johdantoaan. – Kurssin lopputyönä tutkin propagandan keinoja Suomen vastarintaliikkeen teksteistä. Pääsin tutustumaan uusnatsien päänsisäisiin liikkeisin ennen kun se oli coolia. Myös mummojen virkkuuohjeiden seksuaalisten allegorioiden avaaminen oli hyvin tajuntaa laajentava kokemus. – Tässä kohdassa varmaan muistellaan esseitä. En siis muistele niitä. Sen sijaan muistelen sitä, että ne teoriat meni ihan ohi.

Traumaattiset lukukinkerit Kirjakielen vaiheet -kurssin yhSumanismi

distettiin syksyllä Kielen vaihtelun kanssa Kielen kehitykseksi ja vaihteluksi. Kirjakielen vaiheiden muistelijat jakaantuvat niihin, jotka ovat käyneet Marketta HarjuAutin johdolla lukukinkereitä sekä myöhemmin tulleisiin, jotka ovat saaneet kuulla vain legendoja Marketan opetusmetodeista. Marketan johdolla luettiin vuoron perään ääneen fraktuuralla kirjoitettuja tekstejä. Marketan eläköitymisen jälkeen tulleille opiskelijoille kurssin ikimuistoisimmat hetket sisältävät muun muassa Suvivirren yhteislaulua. – Muistan tästä kurssista vain sen, että siellä puhuttiin jotenkin spurdomaisesti. Spirantit kunniaan! – Lukukinkerit. Paniikin omaista rivien seuraamista ja oman vuoron odottamista. Tahatonta komiikkaa. Marken ärähdykset, kun kaikki sanat ei menneetkään aivan oikein. (Oikeesti Marke on tosi symppis mutta nyt mentiin tooosi kansakoulumeiningillä.) Aikamatka sadan vuoden taakse. Nyt tietää, miltä seitsemästä veljeksestä on saattanut tuntua. – Marketta pisti meidät lukemaan vanhalla kirjasuomella kirjoitettua tekstiä ääneen samaan tapaan kuin opettajat yläasteen vieraiden kielten tunneilla: vuorotellen ja aina muutama virke per opiskelija. Marketta oli mielestäni mukava, mutta se tuo oli kamalaa. Luento kului lähinnä siihen, että yritti paniikissa laskea, että monesko virke osuu omalle kohdalle. Häiritsi oppimista. – Aamukasin luentojen kaava: puoli tuntia luennolla, jotain skeidaa

oppimispäiväkirjaan ja pakoon. – Veisattiin suvivirttä vuoden 17xx käännöksen mukaan. En jaksanut katella Elinan tekemiä powerpointteja, ja mietin aina, että mitenhän se Kananderi oikeesti kirjoitetaan. – Olen kuullut hurjia tarinoita menneiltä ajoilta, kun Marketta vielä piti lukukinkereitä. Kävin itse kurssin jo Marketan eläköidyttyä, joten en kokenut sitä karvojanostattavaa elämystä. Me sen sijaan teimme esimerkiksi radiokuunnelmia Kalevalasta ja muita fiksuja juttuja. – Palola oli aivan huippu luennoitsija, innostunut aiheesta ja huumorintajuinen. Kaikki meni hyvin, kunnes tenttipäivä koitti. Ooteltiin Palolaa puoli tuntia saapuvaksi, kunnes päätettiin soittaa sille ja kysyä, missäköhän hän luuraa. Pelkäsin sen jo joutuneen liikenneonnettomuuteen, mutta se kuitenkin vastasi puhelimeen, joten huokaisin helpotuksesta. Oikea syy poissaoloon olikin se, että Palola oli merkinnyt tentin omaan kalenteriinsa keskiviikon sijaan perjantaille! Halusimme tietenkin tentin mahollisimman nopiasti pois alta, joten sovimme tentin heti seuraavaksi päiväksi. Kaikki eivät tietenkään päässeet paikalle, vaan meitä oli ensimmäisessä tentissä 15 - 20. Palola oli tietenkin erittäin pahoillaan tapahtuneesta ja sanoi, ettei ole koskaan ennen mokannut vaan nytpä on. – Tärkeimpänä opetuksena kirjakielen vaiheista: ei se Agricolallakaan mennyt aina aivan kuin länsirannikolla. Virheitä sattuu myös paremmissa piireissä.

Missä opimmekaan jälkitavujen vokaalienvälisen h:n? Sumanismin toimitus on pahoillaan ja pöyristynyt siitä, että fuksit eivät saa enää aloittaa uraansa

fennisteinä käymällä Harri Mantilan vetämää Kielen vaihtelun kurssia. Emme lainkaan epäile, etteikö Maija Saviniemen opettama Kielen kehitys ja vaihtelu olisi oikein loistelias kurssi, mutta totuus on kuitenkin se, että mikään ei ollut tuoreelle suomen kielen opiskelijalle niin hulppea äkkisukellus fennistiikan ja sosiolingvistiikan maailmaan kuin vanhanmuotoinen Kielen vaihtelu. – Vapiseva fuksi ensimmäisellä Harrin kurssilla. Vapina johtui mielenkiinnosta ja pärjäämättömyyden pelvosta. – Yksi kysymys: miksi oi MIKSI tätä kurssia ei enää ole?! Miten fuksit ikinä pääsevät sisälle kielen vaihtelun ihanaan maailmaan saati Harrin timanttisiin opetusmetodeihin? Yksi suomen kielen parhaimmista kursseista! – Innosti silloisen nuoren fennistinalun puhekielen variaation ihmeelliseen maailmaan. Tämä oli hauskaa. – Voih! Fuksivuoden mahtavin kurssi! Tällä kurssilla ymmärsin, mitä suomen kielen tutkimus oikein on ja innostuin sosiolingvistiikasta vallan mahdottomasti. Miten yliopistokoulutus voisikaan paremmin alkaa? – Ymmärrän alueellisen ja sosiaalisen puolen naittamisen murteiden kanssa, mutta harmi, ettei ajalliselle löytynyt luonnollisempaa loppusijoituspaikkaa kuin kirjakielen vaiheet. Tuntuu hassulta ajatukselta, että ensin fukseille puhutaan uralilaisesta kantakielestä ja sitten kerrotaan että Agricola käänsi Raamattua 1500-luvulla. – Minulla tämä kurssi oli nimeltään Puhesuomi (v. 2008). Se oli ensimmäisiä kurssejani yliopistossa, mutta jo silloin päätin jättää opettelematta kurssimateriaaleista ne asiat, joita tentissä ei hyvällä tuurilla kysyttäisi. – Kiinnostavaa asiaa, pehmeä Sumanismi

aloitus, vain tenttikirja ja pikkudetaljit (svaa-vokaalin esiintymisympäristöt) olivat fuksin huolenaiheita. – Täällä koin suuren liekin syttyvän sisälläni. – Ensimmäinen kosketus Mantilaan fuksivuotena. Tarviiko muuta edes sanoa?

Jäätävä deiksis Tekstit ovat kieltä, ja teksteistä voi oppia kaikenlaista. Vai voiko? Ei ole mikään kevyin homma käydä tekstien kimppuun kielitieteen tarjoamin välinein. Tekstiopin kurssi pisti monen pään pyörälle, eikä asiaa tule taatusti helpottamaan se, että kurssi on tästä syksystä lähtien yhdistetty Tekstilajeihin ja kirjoittamiseen. – Muistan istuneeni tekstiopin tentissä ja miettineeni, kuinka pihalla voikaan ihminen asioista olla. Tulokseksi tuli lopulta kolmonen. – Tällä kurssilla tehtiin paljon ryhmätöitä, mikä oli mielestäni mukavaa vaihtelua muuten niin yksinäiseen peruspuurtamiseen. Muistan myös sen, että luennot pidettiin aivan toisella puolella yliopistoa, muistaakseni jossain maantiedon hoodseilla. Puolet porukasta putosi kurssilta pois varmaan eksymisten takia... – Lifestyle-ohjelmissa on aina niitä harmaisiin kankaisiin verhoutuneita tätejä, joita ei huomaa ennen kuin niihin törmää, ja jotka unohtaa heti kun on ohittanut. Sellainen oli meidän tekstioppi. Toivottavasti se löytää oman roolinsa perusopinnoista kurssina, jota ei ylenkatsota tai läpäistä silmät sidottuina, vaan jonka opeista on myöhemmin monipuolisesti hyötyä. – Tämä kurssi aiheutti jyskyttävän deiksiksen aivoihini joka kerta. – Ympäripyöreää asiaa. Paluu lukiofiiliksiin. Merjan hymy ja kirkkaanväriset vaatteet. Kaikin puolin nostalgista.

– Siis teema ja aihe? Voisikko opettaja jo (taas) kertoa, mikä niiden ero on? – Hrrh.

Alaryhmien alaryhmien alaryhmät Savossa viännetään sauvoo, ja todellisen hauskan äärellä aletaan olla silloin, kun huomataan, että kuinka monta erilaista sauvoo siellä oikein viännetäänkään. Murteiden kurssi oli kauttaaltaan kiehtovaa asiaa, mutta ulkoa opeteltavan asian määrä oli monien mielestä hirmuinen. – Parasta. Kertakaikkiaan. Dentaalispirantit saivat merkityksen. – Harri ja paikkakunnat. Nyt tiedän, missä Kainuu sijaitsee. – Mieleenpainuvimpia muistoja ovat Harri Mantilan junatarina kahden läänin rajalla olevasta järvestä ja tuulastuksen tarkoitus. Minua suretti vanha nauhoitus mummosta, joka oli ainoita elossa olevia dentaalispirantin käyttäjiä. – Paras. Kurssi. Ikinä. Piste. Harri osaa ilmeisesti imitoida autenttisesti kaikkia suomen murteita lonkalta. Jos en vielä tähän mennessä tiennyt, mistä teen kandini ja graduni, niin tämän kurssin jälkeen se oli selvää. – Tästä lähtien aina, kun kompastelen opinpolullani eteenpäin ja pelkään kadottaneeni punaisen langan, kuulen korvissani Harri Mantilan opetukset: "Kieli on systeemi!" – Siikajärvi, Pori, Ahlainen. Niin kerta. Tulikirjaimin sieluuni piirretty. – Mitä nauhoja siellä kuunneltiinkaan ja mitä mahtavia mummoja niillä sopersikaan! Tästä kurssista on ollut kaikkein eniten hyötyä yliopisto- ja työelämän ulkopuolisessa maailmassa. Kirplöiθθevää. – <3 – Muistan kurssin edetessä tajunneeni, kuinka valtavan rikasta

ja yksityiskohtaista suomen kielen variaatio lopulta on. Ja Harrin luennoillehan on aina mukava mennä.

Lähdetäänkö mässyylle? Jos ISOa suomen kielioppia ei ollut vielä päässyt selaamaan sormet sauhuten, niin viimeistään Johtoopissa sen aika koitti. Johto-oppikurssin sisältöä on siirtynyt Äänneja muoto-oppiin. – Ei mene läpi. – Suoritin kurssia kolme ja puoli vuotta. – Olin tässä tuhottoman huono, vaikka pidinkin kurssista kovasti. Jos ei opi, niin voi silti diggailla. – Kävin kerran johto-opin harkoissa. Istuin siellä puolet ajasta ja lähdin kävelemään, kun emme saaneet oikeita vastauksia tehtäviin. Plus kello taisi olla vartin yli kahdeksan aamulla. En tullut enää koskaan harkkoihin, enkä koskenut tehtäviin. En koskenut myöskään VISKiin. Minkäänlaiseen viskiin. Sain tentistä nelosen. Oi, hienoja muistoja! – Suomen kielen ruokadiskurssissa johto-oppi otti luontevasti salmiakkifudgen roolin mielipiteitä jakavana suupalana, joka lujaleukaiselle ja sinnikkäälle pureskelijalle tarjosi monta maukasta ja hersyvää hetkeä. Hammasväleihin jääneestä toffeesta riitti iloa vielä kandikiireiden kynnykselle. – Kovvoo hommoo. – Päällimmäisenä oli kysymys: Miten tästä selvitään. Katjalla oli vastaus: Harjoittele, treenaa ja opettele. Plääh. – ISO vai VISK? Otan haasteen vastaan! Gotta catch 'em all! Johtoopin jälkeen ei enää tiedä, mikä on oikea sana ja minkä johti juuri itse. Leksikaalinen todellisuutesi pirstaloituu pahemmin kuin jälkipostmodernistisen kirjailijan mieli. – Yllättävän kivaa!

Sumanismi

Maisterivaiheen mörkökurssit Vastaajien keskuudesta irtosi pari kommenttia myös Syventävästä kirjoittamisesta, joka yhdistyi syksyllä Kielikonsulttikurssiin, sekä Tutkimuksen historiasta, jonka sisältö siirtyy Graduseminaariin. Jostain salamyhkäisestä on ollut kyse näilläkin kursseilla. Tällaisia kommentteja Syventävä kirjoittaminen sai: – Turhis. Mitä tästä oli tarkoituksena oppia? – Kurssi tuntui lukion äidinkielen kurssilta kielitieteen keskellä. – Ehkä yksi hyödyllisimmistä kursseista minulle. Opin ottamaan palautetta vastaan ja tuntuu että kehityin vähäsen kirjoittajana. Elina veti kurssin ja osasi antaa hyvin kriittistäkin palautetta. Tällaista palautetta keräsi puolestaan Tutkimuksen historia: – Tämä oli ainakin aluksi hyvin hämärä kurssi. Piti kirjoittaa kymmenen sivua jotain, mutta useimmat eivät oikein tienneet, mitä. – Aika turha kurssi. Jauhettiin turhuuksia toisillemme Optimassa, yleensä aina deadlinen jälkeen. Tarkoitus oli avittaa muita mm. gradun lähteiden löytämisessä. Itse en ainakaan saanut mitään inspistä tuolta kurssilta. Sain vain ahdistuksen siitä, että pitäisi vielä omien lähdepenkomisten lisäksi penkoa muillekin lähteitä. Suoritukseen vaadittava gradun teoriataustaa käsittelevä esseeni taisi olla noin 5 sivua liian lyhyt. Pääsin kurssin läpi kuitenkin. Toivottavasti suoritusmuoto on jotenkin muuttunut nyt! – Graduseminaari extended edition. Ei aivan toiminut, sillä ei tästä hirveästi uutta oppinut, mutta ainakin gradu eteni. Olisin kaivannut jotain rotia tähän hommaan enkä vaan esseen edistämistä itsekseen.∎

Tällä palstalla julkaistaan Kerhiksen Anonyymit tunnustukset -lippaaseen sekä Anonyymi tunnustus -nettilomakkeeseen jätetyt tekstit. Tiskaan alasti.

--Minusta jälkistrukturalismi on ihan selvää asiaa. --Moi kaikki. Me tiirikoitiin ovi ja tultiin hengaileen Kerhikselle. Hehe. Mitäs siihen sanotte? --Kävin päissään kesätentissä. --Olen aina toivonut olevani ainoa lapsi. --Jysäytin pyörällä ojaan baarireissun jälkeen. Nauratti, vaikka oli nurmikkoa suussa ja kyynärpää auki. --4 viikkoa yliopistoa on aiheuttanut alkoholismin! --Olen ajanut päin postilaatikkoa. --Olen aina ollut rakastunut OlliJuhaniin. --Mää taisin just laittaa anonyymin

tunnustuksen Sumanismi-maksuihin. --En ymmärrä aikamatkustuksen logiikkaa. --Kirjoitin pienenä dekkarisarjaa, jossa esiintyi verkkapukuetsivä. Hänellä oli Adidaksen verkkapuku. Se oli hänessä se juttu. En kauheasti huutele tätä ääneen, mutta yksi lempisarjoistani on saksalainen Lemmen viemää -sarja. --Kakkaan kolmesti päivässä. --Mahani on kipeä. --Antakaa rahaa! --Paita Takki vai paitatakki --Hajoaa pää! --Jussilla on masuasukki alullaan. ---

Sumanismi

--On melko säälittävää ikävöidä jotakuta vain sen takia, että hiuksista oli hyvä ottaa kiinni tietyissä intiimeissä ja ruumiinnesteitä vaihtavissa kontakteissa. --En tykkää Fonetiikan peruskurssista. ---

Olen vahinko.

--Olen osa koitusparia.

Loistokkaan Osman meille tarjoavat

Sumanismi

Sitaatteja ”Mää koko ajan tungen käden sinne väärään aukkoon!” – anonyymi sumalainen Syysrymyissä ”Mää en oo humalassa eikä mun nimi oo Tiia!”

–Tiia

”No anteeksi että latistin oman masentavuuteni!” –Lauri, kun hänen tarinansa ei ollut yleisön mielestä tarpeeksi surullinen ”Oon mää kävelly, ku mun pyörä hajosi sillon kerran ja siihen pesi lintu.” –Jukka, kun epäiltiin onko tämä koskaan kävellyt ”Kalja on niinku nestemäistä vettä!”

– Ansku neuvoo Anttia juomavalinnoissa

”Kandi on vähän niinku sikiö: jos ryyppää tarpeeksi, se luultavasti menee pieleen.” – Jussi Meriläinen ”Mutta toisaalta pitää välillä ryypätä, että vapautuu aivotilaa.” – Tiian kommentti edelliseen ”Mikä muu on semmoinen syksyinen ei-häiritsevä ku lehdet?” – Katariinan pohdintoja Sumanismia taitettaessa ”Tämän Wordin kanssa tuntee elävänsä.” – Maija Saviniemi samalla kun napsauttaa näppäimistöä vihaisesti ”Olisimme tulleet toimeen ilmankin.” – Harri Mantilan kommentti opintorakenneuudistuksesta

Sumanismi