Sumanismi 3/2012 by Sumanismi

3/2012

Suomen kielen opiskelijoiden ainejĂ¤rjestĂślehti

Kirjoittajat: Cheng Yingxi Sanna Häyrynen Jaana Isohätälä Maria Laakkonen Tuire Leinonen Mikko Memonen Jukka Mettovaara Maija Saviniemi Niina Tolonen Katja 2 Virpiranta

Valokuvaajat: Cheng Yingxi Jukka Mettovaara Maija Saviniemi Katja Virpiranta lostandtaken.com Siskon albumi sxc.hu

Grafiikka: Maria Laakkonen Jussi Virpiranta

Sumanismi

Taitto: Sanna Häyrynen Maria Laakkonen Mikko Memonen Katja Virpiranta

Päätoimittajat: Mikko Memonen Katja Virpiranta

Kansikuva: Cheng Yingxi Sisällys: Jussi Virpiranta

Painettu Yliopistopainossa; painos 45 kpl

PÄÄKIRJOITUS Syksy on ehtinyt jo pitkälle, ja opiskelijaelämään opettelevat fuksitkin ovat toivottavasti löytäneet tiensä Sumanismin luo. Kesän aikana koettiin huikaisevia seikkailuja: Katja meni naimisiin (ja on yhä Virpiranta), ja Mikko kirmasi norjalaisessa maastossa rasvahäntälampaiden kanssa. Saamattomuus kuuluu oleellisena osana syksyyn. Päätoimittajat ovatkin prokrastinoineet tämän lehden kanssa ihan olan takaa. Ensimmäistä kertaa päätoimittajakaudellamme lehti ilmestyy myöhemmin kuin olimme suunnitelleet. Hyvää kannattaa kuitenkin odottaa. Sumanismin tämänkertainen numero sukeltaa hömpän, huuhaan ja epätieteen kiehtovaan maailmaan. Hölynpölytutkijatiimimme selvitti luonnonilmiöiden syyt, ratkaisi opiskelut keskeyttäneiden mysteerin sekä tutki Toppilan Atlantis-peräistä paikannimistöä. Koska olemme opiskelijalehti, emme unohtaneet härskiä puolta. Luimme Fifty Shades of Greyn, jotta teidän ei tarvitse; selvitimme, mistä Tottuus vai persseesseen on lähtöisin ja metsästimme Punaista Lokakuuta. (Se on metafora kuukautisille.) Tiedämme, kuka sumalainen tykkää fistauksesta, kenellä on ollut 30 seksikumppania ja kuka on harrastanut seksiä bussipysäkillä. Tai itse asiassa emme tiedä, sillä kysely oli anonyymi. Haluaisimme kuitenkin tietää. Jotta koko lehti ei menisi aivan hölynpölyksi, tarkastelimme myös vakavasti otettavia aiheita. Jukka ja Yingxi kertovat kokemuksistaan CIMO-kesäkurssin tuutoreina, ja tutkivat journalistimme pohtivat, miksi osa suomen kielellä aloittaneista keskeyttää opintonsa. Surma-novelli lähestyy huikaisevaa loppuratkaisuaan. Tämänkertainen osa esittelee aggressiivisia miehiä tuomaan tasapainoa kaikille tähän mennessä nähdyille änkyräfeministeille. Kirjoittaja on oppinut, kuinka älytön ajatus on kirjoittaa ja julkaista novellia pätkissä jo ennen kuin tietää, mihin tarina on menossa. Toivon mukaan kaikki irralliset juonteet ovat koottavissa koherentiksi lopuksi. Se kuitenkin selviää vasta vuoden viimeisessä lehdessä. Fuksit, kaksi ensimmäistä osaa löytyvät alkuvuoden lehdistä. Pidemmittä puheitta haluamme toivottaa arvon lukijoille antoisia hetkiä epätieteellisen julkaisumme parissa! Terveisin päätoimittajat foliohattuasiantuntija K. Virpiranta ja hömppälogi M. Memonen

P.S. Bongaa lehden sivuilta Sumanismin veihkeät asteriskitytöt!

Sumanismi

Hömppää ja huuhaata Mikko Memonen Hömppä on turhaa, joka myy valitettavasti yllättävän hyvin. Se on epäoleellista, tarpeetonta ja ärsyttävääkin. On olemassa kaiken maailman lifestylejä, trendejä, juoruja ja jymyjuttuja. Hömpän ei kuitenkaan tarvitse olla valetta. Tietyt kengät voivat ihan oikeasti olla tällä hetkellä muodissa, ja julkkis X todennäköisesti suoritti toiminnon Y, jos siitä kuviakin löytyy. Hömppä voi viedä huomiota paljon olennaisemmilta asioilta, mutta usein suurimmassa vaarassa on vain hömppääjän lompakko. Voisi sitä jopa väittää, että kaikki, mitä ihminen ei oikeasti tarvitse elääkseen, on hömppää. Jokaisella on tällöin oikeus rakastaa (ja vihata) juuri sellaisia hömpän alalajeja kuin haluaa. Huuhaa on typeryyttä, joka myy valitettavasti yllättävän hyvin. Se vääristää todellisuutta

JÄNNÄN ÄÄRELLÄ

ja uhkaa muutakin kuin lompakkoa. Kaikki ”tieteen marginaalissa” seikkailevat pioneerit ovat kyllä huvittavia, kunnes liian monet uskovat heitä. On huolestuttavaa, miten voimakkaasti nykyaikanakin turvaudutaan näennäistieteeseen ja mututietoon varsinkin terveys- ja liikunta-asioissa. Alalla jylläävät ihmedieetit, vatsalihastaikatemput ja vaihtoehtohoidot. Ne estävät ihmisiä pääsemästä tavoitteisiinsa ja ovat pahimmassa tapauksessa terveydelle haitaksi. Jos tieto lisää tuskaa, niin huuhaa lisää kaikkee siistii ja kivaa. Kai jotkut kokevat itselleen valehtelemisen helpottavan elämäänsä. Ilman kriittistä ajattelua maailmasta saa helpommin juuri sellaisen kuin itse haluaa. Usein tuntuu, että näennäistieteilijöitten taustalla on jonkinlainen herraviha. Pahojen

Skepsis ry jakaa näennäistieteitten asemaa vakiinnuttaneille tahoille Huuhaa-palkintoa. Sen on voittanut mm. YLE TV

– kahdesti peräkkäin.

Sumanismi

tiedeprofessoreitten maailmakuvan maristaan olevan ahdas ja liian skeptinen. Juuri tällaisia reaktioita herätti muun muassa taikavarpuväitöskirjan hylkääminen nettikommentoijissa. Minuakin on syytelty elitistiksi, kun olen kannattanut huuhaan sijaan tutkimustietoa. Totuus on kuitenkin niin oleellinen asia, että sen vuoksi voikin surutta leimautua umpimieliseksi ilonpilaajaksi ja nipottajaksi. Tosi ystävä ei anna kaverinkaan uskoa huuhaata.∎ Fiksuimmat huomaavat, että tässäkään tekstissä ei ole lähdeviitteitä!

”Älä syö liikaa proteiinia äläkä nosta liian raskaita painoja! Muuten muutut yhtäkkiä isoksi ja rumaksi bodariksi!”

PÄÄLLIKÖN PUHEENVUORO

Pj:n porinat syysiltain ratoksi Puna- ja keltahehkuisten lehtien täyttäessä puiden oksistot mieleni valtaavat yhtäältä ilo ja toisaalta haikeus. Kesä on jälleen jäänyt taakse, mutta syksy on tullut. Syksyhän merkitsee paitsi vilpoisaa vihmaa ja tuivertavaa tuulta myös yliopiston elävöitymistä. Käytävät täyttyvät innolla luennoille kirmaavista fukseista, jotka lämmittävät paatuneenkin opiskelijanretkun mieltä. Toivotanpa siis tervetulleeksi opintojen pariin niin vanhat konkarit kuin uudet tulokkaatkin. Myös Suma on taas aktivoitunut. Aloitimme syksyn tutustuttamalla fuksit vanhempiin sumalaisiin Syynimaalla ja Hietasaaressa Ytyän talolla riehakkaasti rymyten. Syyskuussa osallistuttiin myös Humanistisen killan järjestämään fuksiiltaan Teekkaritalolla sekä baarikierrokselle keskustan arvostetuimmissa pystybaareissa. Loppukuusta kisailtiin perinteiseen tapaan fuksisuunnistuksessa, jossa Suman joukkueista voittoon tiensä taistelivat Suman soturit. Kerhohuoneessa vallitseva kaaos päätettiin selättää, ja niin Kerhis siivottiin juhlakuntoon talkoovoimin. Lokakuun toisella viikolla järjestettiin tietääkseni ensimmäistä kertaa Suman virkistysviikko. Siellä vaellettiin, siellä keilattiin, siellä pelattiin lautapelejä ja syötiin pannaria. Suma edusti myös humanistien fuksisitseillä. Tapahtumia riittää vielä kosolti syksyä piristämään. Marraskuussa torin laitaan ei kasva mandoliinipuu vaan Ouluun rantautuvat viralliset fennistien kokoontumisajot, kun Osma-viikonloppu järjestetään jälleen. Odotamme paikalle sankoin joukoin ulkopaikkakuntalaisia suomen kielen opiskelijoita kisailemaan, kokoustamaan ja sitsaamaan. Kaikki sumalaisetkin ovat erittäin tervetulleita mukaan. Samalla viikolla Suma saa myös uuden hallituksen vuodeksi 2013. Kaikkia kehotetaan asettumaan ehdolle pesteihin, koska hallituksessa on kivaa ja hommaa riittää. Joulun alla juhlitaan vielä perinteisesti sekä pikkujoulua että puurojuhlaa, mutta niistä lisää myöhemmin. Todennäköisesti toiseksi viimeistä pj:n palstaa kirjoittaessani en oikeastaan ajattele vielä hallituskauden päättymistä; onhan tekemistä paljon jäljellä. Puheenjohtajana on ollut mukavaa varsinkin nyt, kun homma alkaa kutakuinkin pysyä hanskassa. Täytyykin todeta, että tässä tehtävässä olen oppinut ja opin yhä paljon. Taidan jättää puheet tältä erää tähän, jotta pääsette lukemaan lehden oikeitakin juttuja. Tutkittuani useiden muiden ainejärjestöjen kiltalehtiä pitää sanoa, että on meillä kyllä erinomainen aviisi. Artikkelien aiheet vaihtelevat laidasta laitaan, luettavaa on runsaasti ja ulkoasu miellyttää silmää. Kiitokset kuuluvat ahkerille päätoimittajille ja toimareille, jotka näkevät oikeasti vaivaa lehden eteen. Pidetään Sumanismi laatulehtenä ja lippu korkealla! Toiminnantäyteistä ja sumaisaa syksyä toivottelee vielä hieman nuhainen ja yskää poteva

Jukka

Sumanismi

KOPONEN Tällä palstalla Suman koulutuspoliittinen vastaava kirjoittelee suomen kielen käytävän koulutuspoliittisista tuulista sekä muusta opiskeluun liittyvästä.

Kop kop – kuka siellä? Täällä koputtelee hallituksen uusi kopo eli koulutuspoliittinen vastaava, joka astui Salla Ulmasen saappaisiin tämän lähdettyä vaihtoon. Jatkan tällä tekstillä Sallan aloittamaa kopo-palstaperinnettä, jossa kerrotaan koulutuspolitiikan uutisia oppiaineessamme ja koko yliopistoossa. Tänä syksynä Oulun yliopiston kopo-aktiivit ovat ryhdikkäästi ajaneet opiskelijoiden etuja. OYY:ssä on käsitelty muun muassa Suomen ylioppilaskuntien liiton uusimpia linjauksia, joissa painotettiin etenkin koulutuksen maksuttomuutta sekä suomalaisille että kansainvälisille opiskelijoille. Euroopan kielten päivänä OYY puolestaan julkaisi kannanoton, jossa vaaditaan kattavaa kielenopetusta kaikille opiskelijoille tasapuolisesti ja kritisoidaan vuoden 2010 uudistusta, joka selvästi heikensi kielitarjontaa ja kieltenopiskelumahdollisuuksia. Kannanoton allekirjoitti myös Suma. OYY on myös julkaissut oman kunnallispoliittisen ohjelmansa. Ohjelmassa visioidaan Oulusta Suomen parasta opiskelijakaupunkia vuoteen 2015 mennessä. Potkua ohjelman laatimiseen ovat varmastikin antaneet syksyn kuntavaalit, joissa toivottavasti saadaan kuuluville nuoren opiskelijan ääni. Oppiaineessamme keskeisin koulutuspoliittinen uutinen tuli alkukesästä, jolloin Suma lähetti humanistiselle tiedekunnalle kannanoton suomen kielen yliopisto-opettajan vakanssin säilyttämisestä. Oppiaine saikin erävoiton budjettikiristysten kurimuksessa, sillä tehtävä päätettiin säilyttää. Ajankohtaisempi opintoja koskeva uutinen on ilmoitus oppiaineen tentti-ilmoittautumiskäytäntöjen kiristymisestä. Tästä lähin opiskelijalla on kolme mahdollisuutta kurssin suoritukseen. Suorituksiksi lasketaan myös tentti-ilmoittautumiset, jotka opiskelija jättää käyttämättä. Ellei opiskelija läpäise kurssia kolmenkaan yrityksen tai yrittämättä jättämisen jälkeen, hänen täytyy käydä kurssin vastuuopettajan juttusilla. Näin halutaan karsia turhia tentti-ilmoittautumisia. Lopuksi haluaisin toivottaa kaikki uudet fuksit tervetulleeksi sumalaisjoukkoomme! Jos joskus tuntuu, etteivät opintojen suunnittelu, kurssien suorittaminen tai yhteydet opettajiin suju toivotusti, tule nykäisemään kopoa hihasta tai nakkaa sähköviestiä. Kissa voidaan nostaa pöydälle opetuksen kehittämistyöryhmässä, jossa opiskelijat ja henkilökunta jakavat ajatuksia oppiaineen toiminnan parantamiseksi. Syksyisin ja keväisin järjestetään myös kopokahvit ja palautepäivät, jolloin kaikki saavat mielin määrin purnata, jos aihetta on. Vielä muistutus fukseille ja muillekin: Optimasta löytyy erittäin hyödyllinen työtila nimeltä Verkkoamanuenssi. Sieltä löytyy tietoa muun muassa tutkintorakenteesta, opintojen koostamisesta, vaihdosta, harjoittelusta ja esseiden muotovaatimuksista. Jos Verkkoamanuenssi ei vielä näy työtiloissa, klikkaa ”ilmoittaudu”-kuvaketta Optiman etusivulla ja etsi työtila listasta. Jos huomaat tärkeää tietoa puuttuvan Verkkoamanuenssista, huikkaa siitä kopolle, Suman hallitukselle tai opettajillemme, jotta asiaan saadaan muutos. Jaana Isohätälä

Sumanismi

Keltaisen lehdistön innoittamaa

mediarunoutta Niina Tolonen, Kultu ry

Lapsettomuus johti avioerohakemukseen, mies kantoi sängyn ulos kodista.

Katri Helenan jalka murtui: "Katkaisu oli helpotus".

Lapsisieppaajan arki Vaaniiko sieppaaja muitakin lapsia? Parhaat herkut, ei edes kokeiltu.

Neuvostoliitto aikoi hyökätä uudelleen Suomeen, rakastavaiset karkasivat ulkomaille.

Sumanismi

NÄYTETÄÄN KIELTÄ?

Voynichin käsikirjoitus Lingvistiikankin piirissä liikkuu paljon huuhaata. Erinäiset kielitieteilijät kaivautuvat aika ajoin koloistaan todistelemaan kuka mitäkin korkealentoista ja mullistavaa. Sumanismi ei kuitenkaan ole tällä kertaa esittämässä uutta käänteentekevää hypoteesia uralilaisten kielten alkuperästä. Sen sijaan esittelemme kummallisen kirjan, josta tutkijat ovat vuosisadan ajan tuloksetta yrittäneet saada selvää. Jukka Mettovaara Voynichin käsikirjoitus nousi maailman tietoisuuteen, kun Wilfrid Voynich, antiikinkeräilijä ja bibliofiili, löysi sen PohjoisItaliasta sata vuotta sitten. Käsikirjoitus majailee tällä hetkellä Yhdysvalloissa Yalen yliopiston harvinaisten kirjojen kirjastossa. Arizonan yliopistossa vuonna 2009 tehdyn radiohiilianalyysin perusteella Voynichin käsikirjoitus on kirjoitettu jo 1400-luvulla. Ongelmallisen siitä tekee se, ettei sitä ole kukaan tähän mennessä osannut lukea. Käsikirjoitus koostuu 240 nahkasivusta, joista suurin osa on tekstin lisäksi täynnä erilaisia kuvia ja piirroksia. Kirja jakautuu oletusten mukaan kuuteen lukuun, jotka piirrosten perusteella käsittelevät kasvitiedettä, biologiaa, astronomiaa ja kos-

mologiaa. Kuvat esittävät mm. kasveja, kasvinosia, taivaankappaleita ja alastomia naisia ammeissa. Voynichin käsikirjoitus on kirjoitettu täysin omintakeisella kirjoitusjärjestelmällä. Kirjoitus etenee vasemmalta oikealle ja on jaettu kappaleisiin. Kirjoituksen ductus eli kirjoituksessa käytetty nopeus ja huolellisuus on tasainen, mikä yleensä merkitsee, että kirjoittaja on ymmärtänyt kirjoittamansa. Käytetty kirjaimisto koostuu 20–30 merkistä, jotka ovat kirjoitettavissa yhdellä tai kahdella kynänvedolla. Tässä vaiheessa voisi kuvitella, että kirjoitus saattaa aivan hyvin olla sattumanvaraisia sykeröitä peräkkäin. Näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole. Merkeillä vaikuttaa näet olevan ortografisia sääntöjä: jotkin merkit esiintyvät kaikissa sanoissa (nämä voisivat olla vokaaleja), tietyt merkit

Sumanismi

eivät koskaan seuraa toisiaan ja vain tietyt merkit voi kahdentaa tai kolmentaa. Lisäksi sanojen esiintymistiheys noudattaa Zipfin lakia. Tilastoanalyysien mukaan kirjoituksesta on todettavissa myös muita luonnollisille kielille ominaisia rakenteita. Toisaalta kirjoituksen ”kieli” eroaa Euroopassa tunnetuista kielistä. Yksi- ja kaksikirjaimisia sanoja on vähän, eikä yli kymmenkirjaimisia sanoja ole ollenkaan. Jotkin merkit esiintyvät vain sanan alussa, jotkin vain keskellä ja jotkin taas pelkästään sananloppuisina. Joissain kohdin sama sana toistuu tekstissä kolme kertaa peräkkäin. Mitä kieltä käsikirjoitus sitten voisi olla? Ranskalaisen kielitieteilijän Jacques Guyn mukaan kieli on mahdollisesti Euroopan ulkopuolelta. Lupaaviksi kandidaateiksi ovat osoittautuneet sinotiibeti-

läiset (esim. kiina, tiibet, burma), austroaasialaiset (mm. vietnam ja khmer) ja thaikielet. Käsikirjoituksen kielen rakenne nimittäin muistuttaa em. kielten rakenteita; sanat ovat usein yksitavuisia, mutta tavujen sisäinen rakenne voi olla hyvinkin monimutkainen. Lisäksi kaksi ja kolme kertaa peräkkäin esiintyvät sanojen taajuus on Voynichin käsikirjoituksessa noin yhtä suuri kuin kiinassa ja vietnamissa. Tekstistä näyttävät uupuvan myös eurooppalaiset numeraalit sekä Euroopan kielille yleiset artikkelit ja kopulaverbit. Toisten arvelujen mukaan teksti voisi olla yhdistelmä useita luonnollisia kieliä tai jopa jonkun itse kehittämä keinotekoinen kieli. Entäpä, jos käsikirjoitus on kieltä, muttei tarkoita mitään? Ajatuksen glossolaliasta eli kielilläpuhumisesta ovat esittäneet Gerry Kennedy ja Rob Churchill vuonna 2004 ilmestyneessä kirjassaan The Voynich Manuscript. Heidän mukaansa käsikirjoitus saattaa olla transkriptio kirjoittajan pään sisäisistä äänistä. Glossolalian saattamista kirjalliseen

muotoon on kyllä tavattu aikojen saatossa, mutta sitä varten on harvoin kehitetty omaa aakkostoaan. Kennedy ja Churchill eivät ole itsekään vakuuttuneita hypoteesistaan mutta pitävät sitä mahdollisena. Sitäkin, onko teksti ylipäätään mitään kieltä, on usein arvuuteltu. Kun tekstiä yritettiin tulkita 1900-luvulla, ajateltiin yleisesti, että kyseessä on koodikieli. Olettamus oli, että teksti olisi jotain eurooppalaista kieltä, joka olisi enkoodattu salausalgoritmilla sekasotkun näköiseksi. Kirjoituksen saisi auki tuntemalla koodiavaimen. Ehkäpä kirjan kirjoittaja on siis halunnut salata tietoa. Ajatus ei ole mahdoton, sillä kirjan kirjoittamisen aikaan salakirjoituksen idea tunnettiin Euroopassa ja kryptografia oli jo tieteenalana vakiinnuttanut asemansa. Ymmärrettävistä syistä Voynichin käsikirjoitusta on pidetty myös huijauksena. Itävaltalainen tutkija Andreas Schinner on todennut, että tekstistä löydetyt tilastolliset ominaisuudet ovat

samanlaisia kuin satunnaisesti generoidulla siansaksalla. Tekstin lomassa oleva kuvituskin vaikuttaa liian mielikuvitukselliselta ollakseen muuta kuin taiteellista itseilmaisua. Käsikirjoituksen oikeasta tekijästä on useita veikkauksia. Kirjoituksen ”löytäjän” Wilfrid Voynichin on jopa arveltu väärentäneen käsikirjoituksen itse; olihan hän antiikkisten kirjojen keräilijä ja siten alan asiantuntija. Olipa asia miten hyvänsä, Voynichin käsikirjoitus on askarruttanut tutkijoiden mieltä jo sadan vuoden ajan. Nykypäivään mennessä sen alkuperästä, kirjoituksen kielestä ja kuvien merkityksestä on esitetty lukuisia oletuksia, mutta puusta pitkään ei ole päästy. Erityisesti radiohiilimenetelmällä saadut tulokset ovat kumonneet aiempia teorioita. Mikäli sopivaa luonnollista kieltä ei ehdokkaaksi löydy tai koodiavain ei putkahda esiin jostain, puurtanevat tiedemiehet käsikirjoituksen parissa vielä hamaan tulevaisuuteen.∎

Lähteet ja lisätietoa: Wikipedia: Voynich manuscript

Zandbergen, René: The Voynich Manuscript. <www.voynich.nu> Yale University Beinecke Rare Book and Manuscript Library. <beinecke.library.yale.edu/digitallibrary/voynich.html>

Koko käsikirjoitus kuvatiedostoina: <http://www.bibliotecapleyades.net/ciencia/esp_ciencia_manuscrito07a.htm>

Sumanismi

Tottuus vai p

paljastaa s

Katja Virpiranta “Minä nyt vain olen sellainen ihminen, että minua kiinnostaa muiden seksielämä”, sanoi kerran eräs opiskelukaverini luonnontieteelliseltä puolelta. Eikä se väärin ole – niinhän meitä kaikkia kiinnostaa. Tottuus vai persseesseen -peli, tuo sumalaisen opiskelijakulttuurin helmi, rientää avuksi pulmaan. Peli on eräänlainen variantti tutusta totuus vai tehtävä -pelistä, ja kirjoittamaton sääntö kieltää jälkimmäisen vaihtoehdon valitsemisen. Huhun mukaan peliä oli joskus yön pimeinä tunteina pelattu lääkisläisten kanssa, eivätkä he olleet oikein täysin ymmärtäneet ideaa. Lopputulokset olivat kammottavia. Tapahtuneesta todistanut kuvamateriaali on toivottavasti jo tuhottu. Peli toimii kuten totuus vai tehtäväkin: pelaajat istuvat ringissä, keskellä pyöritetään pulloa ja se, jonka kohdalle pullo pysähtyy, vastaa kysymykseen “totuus vai perseeseen” – ja sallittuja vastauksia kysymykseen on vain yksi. Sen jälkeen vuorossa on jokin todennäköisesti nolo kysymys uhrin seksielämästä tai parisuhteesta. Kysymyksen esittää tavallisesti se, joka oli vastausvuorossa viimeksi, tai tarpeen vaatiessa kuka tahansa pelaajista. Peliin osallistumisen kynnys voi olla korkea niille, joilla ei mielestään ole mitään kiinnostavaa sanottavaa. Niin ei kuitenkaan

Sumanismi

kannata ajatella. Me olemme kaikki sivistyneitä ihmisiä emmekä määrittele kenenkään arvoa sen perusteella, minkä verran seksuaalista kokemusta hänellä on. Sitä paitsi peliä pelataan, jotta saadaan kuulla muiden seksielämästä, ei niinkään leveiltäkseen omallaan. Tottuus vai persseesseen sai alkunsa noin vuonna 2006. Tänä vuonna valmistunut Valtteri Airaksinen kertoi Sumanismin toimitukselle pelin historiasta. Airaksinen arvelee olleensa itse alkuperäisen idean taustalla. Peli syntyi hänen fuksivuonnaan eräissä kotibileissä. Sumalaisfuksit halusivat tutustua toisiinsa totuuksien avulla, eikä tehtävien tekeminen kiinnostanut. Siksipä toiseksi vaihtoehdoksi täytyi valita jotakin niin vastenmielistä, että kukaan ei ikinä voisi päätyä siihen. Uusi, upea sumalainen opiskelijaperinne oli syntynyt, ja tuo vuosikurssi huolehti siitä, että peli siirtyi jälkipolvillekin. Nimen kainuulaiset erikoisgeminaatat ovat, jos eivät suorastaan peräisin Samira Fahimilta, ainakin kehittyneet hänen vaikutuksestaan. Sumanismin empiirinen tutkimusryhmä päätti ottaa selvää kanssasumalaisten seksielämästä ja kirjoittaa siitä koosteen lehteen. Ehkäpä tämä houkuttelee uusia kasvoja Tottuus vai persseesseen -pelin pariin. Jos ei, ainakin tällä tavoin jaamme tietoisuutta muiden ihmisten seksielämästä.

persseesseen

seksielämän salat

Suuri sumalainen seksitutkimus Ikäjakaumaa Aloitetaan tällä peruskysymyksellä: kuinka vanha olit, kun ensimmäisen kerran päädyit harrastamaan seksiä toisen elävän ihmisen tai ihmiseen rinnastettavan asian kanssa? Kuinka vanha olet nyt? Jos et ole vielä saanut sitä aikaiseksi, kerro meille kuitenkin, minkä ikäinen olet nyt. Haluaisimme mielellämme myös kuulla, mitä siinä on taustalla: onko kyse moraalisista periaatteista, oikeasta tähtien asennon odottelusta vai onko suurin osa kanssaihmisistä nyt vain yksinkertaisesti sen verran vastenmielisiä niljakkeita, että kernaasti pysyttelet minimissään kolmen metrin päässä heistä? Kyselyyn vastanneiden ikä vaihtelee yhdeksästätoista kahteenkymmeneenseitsemään. Kahdestakymmenestäkahdesta vastaajasta kolme ei paljastanyt ikäänsä ilmeisesti tietosuojasyistä. Kiireisimmät ehtivät aloittaa seksiasiat jo 14-vuotiaina, kun taas vähemmän hätäiset odottelivat lähes kymmenenkin vuotta pidempään. Outoa muuten puhua neitsyyden menettämisestä: Eihän se mikään iso menetys ole. Seksihän on hieno asia. Näin kommentoi eräs kyselyyn vastannut. Olen

kommentoijan kanssa asiasta samaa mieltä ja juuri sen takia tietoisesti vältän tuota ilmausta. On kieroutunutta puhua menettämisestä, kun tarkoitetaan mahtavan, uuden asian kokemista. Kun päädyin harrastamaan seksuaalisia asioita ensimmäistä kertaa, olin juuri pari kuukautta sitten täyttänyt 15 vuotta. Kumppanini oli 19, mutta rikos on toivottavasti jo vanhentunut. Kokemus oli hyvä meille molemmille. Olin 21 vuotta, kuten yhä olen. Luulin, että minun pitäisi löytää se ihana ihminen, mutta kävikin niin, että minut löydettiin.

Lovet sängynpäädyssä ja merkinnät pienessä mustassa kirjassa Kuinka monta seksikumppania sinulla on ehtinyt olla? Yksi tai ei yhtään on jopa kiinnostava vastaus – kymmenen alkaa nykypäivänä olla turhan mainstreamia. Kaikki tuntevat varmaan stereotyyppisen käsityksen siitä, kuinka lukuisat seksikumppanit ovat naisilla negatiivinen asia ja miehillä positiivinen. Kuten monilla stereotypioilla, silläkään ei nykypäivänä taida olla paljoa todellisuuspohjaa. Kukaan ei tuomitse

Sumanismi

ketään seksuaalisen kokeneisuuden perusteella – ja jos tuomitsee, on itse tyhmä ääliö. Vastaajista neljä ei halunnut paljastaa seksikumppaneidensa lukumäärää. Kaiken kaikkiaan määrät vaihtelevat yhdestä kolmeenkymmeneen. Vielä jonkin aikaa sitten luulin, että minulla on ollut 14 seksikumppania. Jouduin kuitenkin muuttamaan laskelmiani tässä aika vasta, sillä eräs uudehko (seksi)tuttavani kertoi kuulleensa jo monta vuotta sitten serkultaan, että tämä serkku oli eräänä kauniina juhannuksena harrastanut kanssani seksiä. Kaivelin hetken aikaa muistiani ja totesin, että hitto, niinpäs teinkin. Todellinen luku on siis 15. En kehtaa laskea. Karkea arvio on n. 20 miestä ja yksi nainen. Suurin osa tuosta joukosta ei vaan ollut sen arvoista. Turhaa pissavärkkien hiplausta.

Masturbaatio jakaa mielipiteitä Mitä ajattelet runkkaamisesta, hiplastelusta, masturboinnista (tai miksi ikinä sitä olet päättänytkään nimittää) parisuhteessa tahi parisuhteen ulkopuolella? Tarvitsetko ns. omaa aikaa myös silloin, kun varsinaista seksiä on säännöllisesti tarjolla? Miksi? Miksi et?

Itsetyydytys näyttäisi jakavan mielipiteet kahtia: Ei sentään niin, että joku olisi vanhoillisesti jyrkästi vastaan masturbaatiota ylipäätään. Toiset vain näyttäisivät ajattelevan, että seksi syrjäyttää masturbaation, kun taas toisten mielestä ne eivät millään tavalla riipu toisistaan ja molemmat voivat elää toistensa rinnalla. Teen sitä vähemmän kun olen parisuhteessa mutta en aio koskaan lopettaa kokonaan.... Mies ei koskaan tule tuntemaan naisen vartaloa niin hyvin kuin nainen itse. Parisuhteessa en ole kokenut tarvitsevani masturbointia, koska se on niin kovin tylsää verrattuna seksiin kumppanin kanssa. Ehdottomasti oma aika on tarpeen. On aina hyvä tutustua itseensä itse. Myös orgasmin saavuttaminen voi olla helpompaa itsenäisesti. Seurustellessani en ole minkäänlaista itseni hiplailua harrastanut. Ei tarvitse, koska mies hoitaa hommansa hyvin! Tarvitsen tai

oikeastaan ennen kaikkea haluan [omaa kivaa], koska se on erilaista. Se on ainakin melkein yhtä rentouttavaa ja toisella tavalla huikeaa. Harrastan sitä vaan, jos varsinaista seksiä ei ole tarjolla. Varsinainen seksi on parempaa.

Naiset eivät katso pornoa – vai miten se oli? Minkälaista pornoa saisi olla? Kuvaile muutamalla sanalla suosikkigenreäsi. Vaihtoehtoisesti kerro meille, miksi et katso pornoa ollenkaan. Olen kuullut, että joidenkin ihmisten mielestä porno on oksettavaa.

vastaankin. Rankempi. En kestä mitään softista, jossa hissimusiikki hiissaa taustalla ja näyttelijät huohottavat asioista, joista tosi elämässä ei vaan tavis alkaisi edes huohottaa. Ei minkäänlaista, kiitos! Jotenkin sen katsominen tuntuu nololta. Tai siis hävettää niiden näyttelijöiden puolesta. Tulee semmonen olo, että haluaisi pelastaa ne ja antaa niille oikeita töitä... Ja repiä hiuslisäkkeet ja silikonitissit pois! Jaa, en katso pornoa, se ei kiinnosta. (Olen nainen.) Pidän enemmän mielikuvituksen käytöstä kuin valmiiksi tarjotusta materiaalista. Minusta on jotenkin aina ollut hassua se, että minä katson kaikkea "oksettavaa" pornoa, kun taas mieheni katsoo mieluummin sellaista tylsää pornoa, jossa joku söpö tyttönen hiplaa viehkeästi. Haluan kuitenkin painottaa, että suosin eettistä pornoa, eli sellaista, johon sisältyy näyttelijöiden haastattelut – sitten voi hyvillä mielin hiplastaa menemään, kun tietää, että ne ihmiset eivät ole raiskattavina ja kidutettavina. Pornossa pitää olla paljon lähikuvia itse aktista, penis vaginassa kiitos. Olisko se genre sitten hardcore? Kaikenlainen monta miestä yhdessä naisessa -meininki on myös kivaa,

Mieheni katsoo mieluummin sellaista tylsää pornoa, jossa joku söpö tyttönen hiplaa viehkeästi.

Kiitos internetin, pornoa on kaikkien halukkaiden saatavilla runsain mitoin, ja genretkin vaihtelevat laidasta laitaan niin, että jokaiseen mieltymykseen löytyy varmasti apua. Silti porno ei nappaa kaikkia sitten yhtään, ja sumalaisraadin joukostakin löytyi näkemyksiä niin puolesta kuin

Sumanismi

samoin monta miestä jonossa yhtä naista varten. Mikähän sen genre on? Joskus jos haluaa jotain erikoista, sitä katsoo vaikka jotain monsterihentaita tai demonipornoa tai sarjakuvapornoa tai miksei nyt vaikka sitte jotain semmosta, mitä en kehtaa kirjottaa edes tähän.

Valitsen junan taikka lentokoneen... Mikä on tavallisuudesta poikkeavin paikka, jossa olet harrastanut seksiä? Tavallisiksi lasketaan paikat, joissa normaalit ihmiset harrastavat seksiä – esimerkiksi oma makuuhuone, keittiönpöytä tai suihku.Tavallisuudesta poikkeavia ovat esimerkiksi paikat, joissa saattaa päätyä ulkopuolisen yleisön pällisteltäväksi. Vain kourallisella vastaajia ei ollut lainkaan kokemuksia omituisista paikoista. Muiden paikkavalinnat vaihtelivat autosta ja bussipysäkistä saksalaiseen viinitarhaan. Lasketaanko se omituiseksi, jos harrastaa seksiä poikaystävän vanhempien kotona mamman ja papan nukkuessa viereisessä huoneessa...? Kyllä. Lasketaan. Autossa. Onko se erikoinen paikka? Järvessä! Kai se edes on? Nelostien varressa autoa vasten. Olen muutamaan otteeseen päätynyt harrastamaan seksiä erinäisissä metsissä. Työpaikan parvekkeella viimeisenä työpäivänäni. Siellä on tallentava videovalvonta, mutta mä ny oletan, ettei niitä tallenteita

kukaan muuten vain kattele. Soutuveneessä joella. Ei ollut kyllä lemppariseksiäni. Julkiset paikat eivät kiihota minua seksuaalisesti; itse asiassa minun on varsin vaikeaa yrittää saada orgasmia, jos minusta tuntuu, että joku kalastaja saattaa soudella yhtäkkiä vierestä. (Vaikeaa – ei mahdotonta. En tiedä, miten orgasmia ollaan saamatta.)

Sitten niitä larppikokemuksia ja muita Mikä on omituisin seksiin liittyvä asia, jossa olet ollut osallisena? Yritä pohtia tätä muiden näkökulmasta: klovniksi pukeutuminen seksin ajaksi voi olla täysin normaalia sinulle, mutta valtaväestö saattaa kohotella sille kulmakarvojaan. Jos uskot, että äitisi, naapurisi ja se takarivin kummallinen tyyppi yleisen kielitieteen luennolta eivät tee sitä, silloin se laskettaneen omituiseksi. Vaikuttaisi siltä, että sumalaiset mieltävät itsensä suhteellisen normaaleiksi noin seksuaalisessa mielessä. Kuitenkin muutamia mehevähköjäkin paljastuksia vastauksista löytyi. Tässä parhaimmistoa: Olen ollut osallisena seksissä, jossa nainen panee miestä pyllyyn strap-onilla. Olen harrastanut enimmäkseen normiseksiä, vaikka esimerkiksi sitominen voisi ainakin ajatuksen tasolla olla kiinnostavaa. Eiköhän mennä vaginaalisella fistauksella. Se on varmaan sellainen asia, mikä kuulostaa a)

omituiselta, b) haitalliselta ja c) tuskalliselta useimpien ihmisten mielestä. Se ei ole. Se on kivaa. Se johtaa orgasmiin, josta naapuritkin varmasti kiittelevät, ja kädet vapisevat vielä kaksi tuntia sen jälkeen. Kimppakiva. Ei nyt mitenkään älyttömän erikoista, mutta joillekin puritanisteille ehkä. Ja ei, ei sekään ollut homman arvoista. Yhdesti panin insinööriä, vahingossa. :(

Too much pain, not enough profit? Pyllyanaaliseksiä vai ei? Miksi? Tämän kysymyksen vastausjakauma oli minusta yllättävä. Olin ollut siinä virheellisessä käsityksessä, että suurin osa naisihmisistä on anaaliseksimyönteisiä. (Miksi näin olisi – siihen en osaa ottaa kantaa, kun en varsinaisesti näkemystä itse jaa.) Erehtymättömän sumalaisotannan vastausten

Olen ollut osallisena seksissä, jossa nainen panee miestä pyllyyn strap-onilla.

Sumanismi

perusteella kuitenkin näyttäisi siltä, että moni on sitä kyllä kokeillut, mutta ei ole ymmärtänyt sen viehätystä. Toki vastaajista muutama oli intohimoisia B-rapun tyttöjä ja poikiakin. Ei. Ajatus on jotenkin ollut minusta vastenmielinen aina. Siis omalle kohdalleni; ihan mielelläni kuitenkin esimerkiksi katson pornoa, jossa joku miehenpuoli on vastaanottavana osapuolena pyllyleikeissä. Enkä missään nimessä kieltäytyisi, jos kumppanini yhtäkkiä päättäisi haluta strap on -pyllyseksiä. En kuitenkaan halua tuomita asioita kokeilematta ja pelkkien ennakkoluulojen pohjalta, ja kokemuksesta voin sanoa, että vastaus on silti ei. Anaaliseksi johtaa sellaiseen lässähdysorgasmiin, eli orgasmiin, josta jotenkin mystisesti puuttuu se oleellisin osuus. Sama on toistunut kaikilla kolmella testikerralla, joten se ilmeisesti kuuluu asiaan. KYLLÄ! Siitä saa mahtavimmat tärinät! Ehdottomasti! Jos olet miespuolinen, ei vaihtoehtoja ole muussa tapauksessa riittävästi. Anaaliseksi on nautinnollista, jos on seksuaalisesti kiihottunut. Muussa tapauksessa se on perseestä. :D Mieluummin ei. Kokeilu ei tuntunut erityisen kivalta. Vaatisi ymmärtääkseni ennakkovalmisteluja onnistuakseen kunnolla, eikä vaikuta vaivan arvoiselta. En vastusta anaaliseksiä, mutta se ei ole tähän mennessä juuri kiinnostanut. Miehen painostuksesta kokeiltu on.... En pitänyt... jotenkin alistavaa.

Ehkäisypuolta Vastuullinen

ihminen

varmistaa, ettei seksistä seuraa eitoivottuja jälkikasvuja tai virus- ja bakteeriperäisiä kasvustojakaan. Minkälaista ehkäisyfilosofiaa noudatat (tai olet suunnitellut noudattavasi, jos sille ei ole vielä ilmennyt akuuttia tarvetta)?

Lingvistit seksiasioiden äärellä

E-pillerit näyttävät olevan ehdottomasti suosituin ehkäisymuoto ainakin heillä, jotka eivät harrastele seksiä ympäriinsä. Kaikki vastanneet tiedostivat ehkäisyn tarpeellisuuden, mikä on tietysti ilahduttavaa. Vai pitäisikö sen olla itsestäänselvää? Olemmehan me kaikki kuitenkin yliopistokouluttautuvia ihmisiä. E-pillerit ja kondomi eli tuplaehkäisy niin saa nauttia seksistä ilman huolen häivää! Seksikumppanin täytyy testata itsensä ennen kuin harrastetaan seksiä ilman kondomia. Meidän parisuhteessamme käytettiin aiemmin pelkkiä kondomeja, kertapa kumpikaan meistä ei usko, että ihmiselle on hyväksi tunkea elimistöönsä vieraita aineita. Nyttemmin käytämme kondomeja vain silloin, kun on välttämätöntä harrastaa seksiä ovulaation lähellä. Muulloin mennään paljaalla ja luotetaan erehtymättömiin todennäköisyyslaskelmiini. Koska perheenlisäys on lähitulevaisuuden suunnitelmissa, maailma ei kaadu, vaikka metodi pettäisikin. En tykkää hormonaalisesta ehkäisystä, joten kortsu on paras. Sitä olis pitänyt käyttää silloinkin, kun oli uus kumppani ja pillerit käytössä. Nykyään ehkäisyrengasta, mutta joskus on tullut harrastettua kriittisimmällä hetkellä ulos vetämistä.... Koskaan ei ole vahinkoa sattunut... Onni matkassa.

Kuten odottaa sopii, meiltä lingvisteiltä löytyy jonkin verran luoviakin ilmauksia seksin kuvailemiseen. Harmillisen moni kuitenkin puhuu tylsästi panemisesta. Kumppanini kanssa olemme keksineet söpöilytermin "erityisläheisyys". Joskus on puhuttu myös rakastelusta, joskus panemisesta. Kuten jo muinaiset sumerit, minäkin kutsun sitä leikkimiseksi. Jos oikein höpsötyttää, voi puhua myös seksin panemisesta (vrt. oluen paneminen). Eräs naapurin täti sanoo sitä sovittelemiseksi, koska siinähän ikään kuin sovitellaan osia toisiinsa. Panemistahan se on. Tai sitten kumppanille sanotaan: "Yksi seksi kiitos." Yleensä se auttaa. Harrastaa seksiä, panna, nussia, hässiä, rakastella, paneskella, pökkiä, tuikata... Mies kutsuu jumppaamiseksi :D

Sumanismi

Seksisanastoa! Miten viittaat seksin harrastamiseen? Miksi sitä kutsutaan?

Mikä meni pieleen? Turvaseksi lienee kaikille tuttu käsite, mutta siitä huolimatta seksiin liittyy kaikenlaisia enemmän tai vähemmän vakavia riskejä. Minkälaisia suoraan tai välillisesti seksin aiheuttamia onnettomuuksia, katastrofeja tai muita ikäviä sattumuksia olet kohdannut? Nyt puhutaan siis nyrjähtäneistä nilkoista tai siitä, kuinka naapurisi soitti poliisit orgasmisi innoittamana. Lähes jokaiselle on sattunut jonkinlaisia kommelluksia: vaurioita on tullut joko itselle, kumppanille tai ympäristölle. Kaikki kuitenkin

ilmeisesti toipuivat kärsimistään vammoista, eivätkä tapaturmat aiheuttaneet pysyviä traumoja. Viime vuonna aloin ihmetellä, miksi mulla on alaselkä niin kipeä aina. Älysin lopulta, että syynä on sellaisten lisääntyneiden takaapäinpanojen määrä, jotka rasittaa alaselkää. Polviin on myös tullu naarmuja. Yhden poikaystäväni penis "nyrjähti" minun istuessa sen päälle.... Lääkärireissu tuli.... :D Lähinnä ikävävyyksiä on aiheuttanut naapurin seksielämä! Se kun tykkää huutaa ja kovaa suurimman hekuman hetkellä. Ei siinä auta muu kuin pistää ite paremmaksi :) Kerran minut ja satunnainen seksikumppani yllätettiin ikävästi, mikä oli oma syy - ei olisi pitänyt harrastaa seksiä niin avoimessa paikassa. Ei ollut kivaa. Myös minut ja nykyinen kumppanini on joskus yllätetty itse teossa, mutta taisimme onnistua salaamaan tilanteen yllättäjältä. Yksi katkennut jänne ja yksi paskaksi nussittu puhelin. Eipä taida olla muuten tapahtunut mitään sen kummempaa kuin verenvuotoa alapäästä liiallisen panemisen seurauksena (tämä siis ei-menstruaalista vuotoa) ja muuten vain hellyyttä paikoissa. Lonkka paukahti kerran. Mustelmia on tullut. Sänky romahtanut. Lihaksia venähtänyt. Tekevälle sattuu. Minä olen kaksi kertaa onnistunut saamaan leukani sijoiltaan oraaliseksissä. Se on itse asiassa merkittävästi vähentänyt mielenkiintoani tuohon toimintaan. Se on sääli, koska minusta on kivaa vastaanottaa oraaliseksiä, ja olisi mukavaa voida tehdä vastapalveluskin aina silloin tällöin.∎

Lisää seksipaljastuksia löydät spontaaneista Tottuus vai persseesseen -peleistä! Pelejä on yleensä nähty yön pimeinä tunteina jatkoilla ja jatkojen jatkoilla.

Sumanismi

Kielipulma Punjabi Punjabi on pohjoisintialainen kieli, jota puhutaan enimmäkseen Punjabin alueella (joka ulottuu Intiasta Pakistaniin). Punjabi on läheistä sukua urdulle/hindille, mutta monet asiat toimivat siinä toisin. Punjabin kielestä löytyvät seuraavat sijakliitit: (1) Sijakliitit

∅ (merkitsemätön tai nolla) nũ ne kolõ tõ da/de/di/diã

Sija-analyysi Huomaa, että kohdassa (1) esitettyjen kliittien merkitystä tai funktiota ei ole eritelty. Itse asiassa tästä aiheesta on varsin vähän tietoa lingvistisissä tutkielmissa tai punjabin kieliopeissa. Yritä ohessa annettujen tietojen pohjalta muodostaa hypoteesi punjabin sijajärjestelmästä. 1. Miten nimeäisit sijakliitit? 2. Missä kieliopillisissa suhteissa tämä sijakliitit voivat esiintyä? (2) muṇḍa tez doṛ-da ε

boy.M.Sg fast run-Pres.M.Sg be.Pres.3.Sg ‘The boy runs fast.’

(3) muṇḍe=ne kıtab pɑṛ-i

boy.M.Obl=??? book.F.Sg read-Past.F.Sg ‘The boy read a/the book.’

(4) o=ne muṇḍıã=nũ mar-ıa

Pron.Sg=??? boy.M.Pl=??? hit-Past.M.Sg ‘He/She hit the boys.’ (5) admi gεa

man.M.Sg go.Past.M.Sg ‘A/the man went.’

Sumanismi

(6) laṛki gεi

girl.F.Sg go.Past.F.Sg ‘A/the girl went.’

(7) do tobi kapṛe dhõge

two washerman.M.Sg/Pl clother.Pl wash.Fut.M.Pl ‘Two washermen will wash the clothes.’ (8) do tobi ram=de kapṛe dhõge

two washerman.M.Sg/Pl Ram.M.Sg=???.M.Pl clother.Pl wash.Fut.M.Pl ‘Two washermen will wash Ram’s clothes.’ (9) do tobiã=ne kapṛe tote

two washermen.M.Pl=??? clothes.Pl wash.Past.M.Pl ‘Two washermen washed the clothes.’ (10) muṇḍe=kolõ/=tõ canḍa tãg-ã gεa

boy.M.Obl=???/=??? flag.M.Sg hang.Past.M.Sg go.Past.M.Sg ‘The flag was hung by the boy.’ (11) ram=tõ pɑṛ-ia nɑi janda

Ram.M.Sg=??? read.Past.M.Sg not go.Pres.M.Sg ‘Ram cannot read.’

(12) ṭokri=tõ do ɑmb ḍıg pɑe

basket.F.Sg=??? two mango.M.Sg/Pl fall fall.Past.M.Pl ‘Two mangoes dropped out from the basket.’ (13) o mina=kolõ ε

Pron.3.Sg Mina=??? be.Pres.3.Sg ‘He/She is with/by Mina.’

(14) ram=di ṭokri=tõ do ɑmb ḍıg pɑe

Ram.M.Sg=???.F.Sg basket.F.Sg=??? two mango.M.Sg/Pl fall fall.Past.M.Pl ‘Two mangoes dropped out from Ram’s basket.’ (15) sab=ne tobiã=nũ inam dıtta

officer.M.Sg=??? washerman.M.Pl=??? prize.M.Sg give.Past.M.Sg ‘The officer gave the washermen a/the prize.’ (16) sab=ne tobiã=nũ ram=da inam dıtta

officer.M.Sg=??? washerman.M.Pl=??? Ram.M.Sg=???M.Sg prize.M.Sg give.Past.M.Sg ‘The officer gave the washermen Ram’s prize.’ Tämänkertaisen kielipulman tarjosi Katja Västi.

Sumanismi

No poo

– epähygieenistä hölynpölyäkö? Voiko ilman shampoota elää, ja jos voi, miksi pitäisi? Shampoottomuus on maailmalla levinnyt ekohippien ja viherpiiperoiden suosima suuntaus. Onko se kuitenkin turhaa kaipuuta kivikaudelle, vai voiko siinä piillä jotakin syvällisempää? Sumanismin empiristit ottivat selvää! Katja Virpiranta No poo – toisin kuin sanasta voisi helposti kuvitella – ei millään tavalla viittaa ummetukseen. Se tarkoittaa sitä, että hiukset pestään ilman shampoota. Ihmiset heittäytyvät moiseen ensi kuulemalta kauhistuttavalta tuntuvaan toimintaan kuka mistäkin syystä. Foliohattuiset usein haluavat välttää ylimääräisiä kemikaaleja,joilla useimmat shampoot ovat kyllästettyjä. Toiset toiset toivovat saavansa hiustensa pesuväliä harvemmaksi. On epäkäytännöllistä ja pidemmän päälle kallis-

takin joutua pesemään hiukset päivittäin tai joka toinen päivä. Sitä paitsi tiheä pesu on hiuksia kuluttavaa ja haitallista, vaikka kapitalistit muuta yrittävät väittääkin.

Shampoon haitat

Monet shampoot sisältävät silikoneja, jotka kertyvät hiuksiin, voivat aiheuttaa hiustenlähtöä ja vähintäänkin saavat hiukset pidemmän päälle näyttämään likaisilta huomattavan pian edellisen pesun jälkeen. Silikonittomiakin shampoita onneksi löytyy, vaikka toisinaan niiden

Sumanismi

paikantaminen saattaa edellyttää humanistin silmissä uhkaavalta näyttävän ainesosaluettelon tavaamista ja tulkitsemista. Foliohattumeiningissä pidemmälle edistyneitä kauhistuttavat kosmetiikassa – shampoissakin – säilöntäaineina käytetyt parabeenit. Nuo parahydroksibentsoehapon esterit saattavat toisilla yksilöillä aiheuttaa allergisia reaktioita. Parabeenien yhteyttä rintasyöpään on tutkittu, mutta vedenpitäviä tuloksia sen enempää puolesta kuin vastaankaan ei ole vielä saavutettu. Lisäksi jotkin parabeenit jäljittelevät elimistössä estrogeenia. Konkreettisin haitta shampoissa kuitenkin on se, että ne ovat hiuksille liian voimakkaita puhdistusaineita. Shampoot poistavat hiuksista kaiken sen luonnollisen rasvan, jonka tar-

koituksena on suojata hiuksia. Päänahka kompensoi menetystä tuottamalla entistä enemmän rasvaa, mikä taas johtaa ilmiöön, josta useimmat lienevät tietoisia: mitä enemmän hiuksia pesee, sitä nopeammin ne likaantuvat. Jos ei ole valmis luopumaan shampoista täysin, mutta haluaa pestä hiuksiaan hieman vähemmän tuhoisasti, sulfaatiton saippuapohjainen palashampoo on hyvä vaihtoehto.

Shampoottomaan elämään

Hiukset on mahdollista palauttaa takaisin luonnontilaansa. Vaikka se kuulostaakin siltä, että tiedossa on loppuelämä likaisilla hiuksilla, se ei ole niin. Kunhan hiukset ja päänahka toipuvat vuosia jatkuneesta pahoinpitelystä, hiusten pitäisi pysyä puhtaina pelkällä vesipesulla. Se, kuinka paljon aikaa ja kärsivällisyyttä tilanteen saavuttaminen vaatii, riippuu paljon ihmisestä. Detox-vaihe voi kestää useista kuukausista vuoteen-

kin. Ei, Mikko, tässä tapauksessa detoxaus ei tarkoita, että juodaan kuukausien ajan pelkkää punajuurimehua ja seistään yhdellä jalalla poppelinkannon päällä täysikuun loisteessa. Se tarkoittaa vain, että lopetetaan shampoon käyttö ja kärsitään iljettävältä tuntuvista hiuksista, kunnes päänahka oppii luottamaan siihen, että sen luonnollista tasapainoa ei järkytetä joka toinen päivä. Hiukset on tarpeen pestä vedellä usein. Ilmeisesti päivittäinenkään vesipesu ei ole kovin vahingollista, joten pesuvälin voi valita sen mukaan, mitä hiukset tuntuvat vaativan. On kuitenkin huomattava, että hiuksiin kertyy rasvaa samassa mittakaavassa kuin shampoita käytettäessäkin, ja pelkkä vesi ei poista sitä läheskään niin tehokkaasti. Siksipä on hyvä noin kerran viikossa syväpuhdistaa hiukset ruokasoodalla. Ruokasoodaa liuotetaan reilu teelusikallinen noin kolmeen desilitraan lämmintä vettä. Liuoksen voi sen jälkeen kaadella pienissä erissä päähänsä ja hieroa päänahkaan. Pidemmän päälle soodapesu on hiuksille haitallista, joten sitä ei pitäisi tehdä liian usein eikä jatkaa pidempään kuin se on välttämätöntä. Emäksinen sooda jättää hiukset ikäväksi hamppuköyttä muistuttavaksi säkkyräksi. Korkea pH saa hiussuomut avautumaan, mikä tarkoittaa, että hiukset muistuttavat mikroskooppista piikkilankaa ja lisäksi ovat alttiita vaurioille, koska niiden normaali suojaava rakenne ei ole käytössä.

Ruokalusikallinen omenaviinietikkaa sekoitettuna noin kolmeen desilitraan vettä korjaa tilanteen ennalleen ja jättää hiukset liukkaiksi, pehmeiksi ja helposti käsiteltäviksi. Jos soodapesu tuntuu liian aggressiiviselta hiuksille, kannattaa harkita merisuolapesua. Sopiva määrä merisuolaa on pari kukkuraista teelusikallista kolmeen desilitraan vettä. Kannattaa käyttää melko lämmintä vettä, sillä suola liukenee kylmään veteen huonosti. Suolan on oltava nimenomaan merisuolaa eikä jodioitua ruokasuolaa, sillä ruokasuolan lisäaineet eivät sovi hiuksille. En tiedä, mitä käytännössä tapahtuu, jos ruokasuolaa iskee hiuksiinsa. Kokeilla voi omalla vastuulla. Etikkahuuhtelun voi tehdä merisuolapesunkin jälkeen, vaikka sitä ei silloin tarvitakaan emäksisyyden neutralointiin. Suolapesu ei rasita hiusta samalla tavalla kuin sooda, joten siihen voi turvautua aina tarpeen vaatiessa. Huolelliseen vesipesuun ei riitä viiden minuutin visiitti kylmässä suihkussa, vaan veden kanssa on läträttävä ihan kunnolla. Perusteellinen päänahan hieronta kuumassa vedessä on välttämätöntä, jollei sitten tahdo kuljeksia ympäriinsä likaisilta näyttävissä hiuk-

Huolelliseen vesipesuun ei riitä viiden minuutin visiitti kylmässä suihkussa.

Sumanismi

sissa. Lopuksi kannattaa suihkutella hiukset kylmällä vedellä, sillä kylmyys hillitsee yli-innokkaiden talirauhasten toi-

mintaa. Erityisesti shampoottomuuden alkupuolella hiukset tuntuvat pesun jälkeen kuivuneina tahmaisilta. Tahmaisuus kuitenkin vähenee ajan myötä ja luultavasti häviää lopulta kokonaan. Tahmea tunne johtuu hiuksissa olevasta talista, jota päänahka aluksi tuottaa aivan liikaa. Shampoottomien hiusten ylläpidossa auttaa vesipesun ohella ahkera harjaaminen. Hiukset täytyy harjata huolellisesti pari kertaa päivässä sekä ehdottomasti aina ennen pesua. Harjaksi kannattaa valita luonnonharjaksinen hiusharja, sillä sen avulla saa parhaiten päänahkaan kertyvää talia leviteltyä kohti hiuslatvoja. Kyllä – se kuulostaa oksettavalta, mutta töhnä on alun perinkin olemassa hiusten suojaksi. Harjaa kannattaa pestä usein, koska siihen kertyy hirveät määrät talia, ja tarkoitus oli kuitenkin pikku hiljaa saada rasvan määrää hiuksissa vähenemään.

Onko se vaivan arvoista?

Itselläni on tätä kirjoittaessani menossa kuudes shampooton viikko. Siirtymää shampoopesusta vesipesuun helpotti se, että välissä käytin reilun kuukauden ajan sulfaatitonta palashampoota. Hiukseni eivät vielä toistaiseksi osoita merkkejä siitä, että ne vaatisivat huoltoa harvemmin kuin shampoita käyttäessäni. Sen sijaan

muutamia muita hyviä puolia shampoottomuus on jo tuonut tullessaan. Katkeilleita hiuksenpätkiä ei enää sinkoile ympäriinsä, kun harjaan hiuksiani. Kokonaisiakaan hiuksia ei lähde samoissa määrin kuin ennen. Hiukseni tuntuvat paksummilta ja parempikuntoisilta ja ovat helpommin käsiteltävät. Ne eivät takkuunnu samalla tavalla kuin ennen eivätkä ikinä näytä sellaiselta rutikuivalta hamppupallolta, jollaiset ne ovat koko Oulussa asumiseni ajan olleet aina pesun jälkeen. Huono puoli shampoottomuudessa on se, että hiukset ja päänahka haisevat likaisilta hiuksilta. Toisinaan ne tekevät sitä paljon, toisinaan vähemmän. Internet lupasi minulle kuitenkin, että se on vain siirtymävaiheen ongelma, ja kun vain jaksaa olla kärsivällinen, se loppuu joskus. Soodapesu tehoaa likaiselta haiseviin hiuksiin shampoon veroisesti, ja merisuolapesukin poistaa hajun melkein kokonaan. Niistä voi saada apua silloin, kun tuntuu, ettei haisevien hiusten kanssa pärjää enää itsekään. Huivit ja muut päähineetkin auttavat ainakin tilapäisesti. Vaikka soodapesu hetkellisesti puhdistikin hiukset perusteellisesti, en silti ollut järin tyytyväinen siihen. Vaikutti nimittäin siltä, että soodapesun jälkeen hiukset rasvoittuivat (ja alkoivat haista likaisilta)

paljon aiempaa nopeammin. Sen jälkeen kokeilin merisuolalla pesemistä, joka tuntui sopivan hiuksilleni paremmin. Nyt olen pessyt hiuksiani välillä pelkällä vedellä ja välillä suolalla, kun hiukset ovat tuntuneet vaativan tehokkaampaa puhdistusta. Suihkussakäyntiin kulutettu aika väistämättä kasvaa shampoottomuuden myötä – ainakin alkuvaiheessa, ja ainakin, jos on tottunut muutaman minuutin pikasuihkuihin. Minulle se ei ollut ongelma, sillä olen kokenut läträäjä jo valmiiksi. Sitä paitsi tavoitteenahan on tilanne, jossa hiuksia ei tarvitse pestä kuin kerran viikossa pelkällä vedellä. Kun sen saavuttaa, voi sitten taas säästää vettä ihan urakalla. Tällä hetkellä en kuitenkaan aivan täysin usko sen olevan mahdollista, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Toistaiseksi aion jatkaa nopoo-kokeiluani, sillä ainakin vielä hyvät puolet voittavat huonot puolet. Sulfaatillisiin shampoihiin en usko palaavani enää, mutta on mahdollista, että jos tympäännyn ilman shampoota elämiseen, otan sulfaatittoman palashampoon taas käyttöön.∎

Tavoitteenahan on tilanne, jossa hiuksia ei tarvitse pestä kuin kerran viikossa pelkällä vedellä.

Sumanismi

nismi Miss Movember Pituus: 180 cm Ik채: 17

Paino: 45 kg

Olen sinkku.

Minulla on kaksi kissaa. Parasta minussa on: iloisuus ja positiivisuus Huonointa minussa on: 채kkipikaisuus

Sumanismi

Mitä paskaa on Sumanismin arviopalsta. Toimituksen jäätävät kriitikot latelevat absoluuttisena totuutenakin tunnetut objektiiviset mielipiteensä milloin mistäkin arvostelua vaativasta asiasta. Juttusarja alkaa syväluotaavalla kirjallisuusklassikon analyysillä.

50 hevonpaskan sävyä Katja Virpiranta “Eroottinen sensaatio – tämä on se kirja, josta kaikki puhuvat!” Näin lukee pokkarin takakannessa. Sanat herättävät minussa lähinnä ylenkatseellista hilpeyttä, ja jokseenkin skeptisenä aloitan lukemisen ensimmäiseltä sivulta. Käsissäni pitelemäni kirja on tietysti maailmankuulu Fifty Shades of Grey, tuo epäkirjallisuuden klassikko jo syntyessään, joka rikkoi Harry Potterinkin myyntiennätykset. Elokuvien nimiä on joskus tapana suomentaa siten, että suomennetussa nimessä esiintyy osa alkuperäiskielisestä nimestä, jota seuraa jokin siihen millään tavalla liittymätön suomenkielinen nimi. Tiedoksi sille, joka moisen käytännön keksi: se oli huono ajatus jo alun alkaenkin, eikä sitä missään nimessä olisi pitänyt soveltaman kirjallisuuteen. Kirjan alkuperäinen nimi Fifty Shades of Grey on mukanokkela sanaleikki: pää-

osassa esiintyvän miehen nimi on Christian Grey, ja harmaan sävyt puolestaan viittaavat siihen, kuinka minäkertoja Anastasia Steele tarinan edetessä oivaltaa, miten maailma ei olekaan mustavalkoinen. Ajatus sinänsä ei ole järin uusi eikä omaperäinen vaan itse asiassa jopa nolostuttavan kliseinen. Suomennetun teoksen nimi on sulavasti Fifty shades – Sidottu. Hyvin te vedätte! Nimestä on säilytetty juurikin sen verran, että alkuperäinen sanaleikki ei ole tunnistettavissa. Sitä paitsi ensivilkaisulla etukannen tekstin kuvittelee viittaavan painoteknisiin menetelmiin (mikä herättää hämmennystä, sillä pokkarit tapaavat olla nidottuja). Olisiko ollut harkitsemisen arvoista kenties suomentaa nimi kokonaan? Minun korvaani “Viisikymmentä harmaan sävyä” ei kuulosta yhtään huonolta nimeltä kirjalle.

Sumanismi

Tosin tuo nykyinen kömpelö yritys säilyttää uskollisuutta alkuperäiskieleen natsaa aika kivasti yhteen sisällön kanssa: se kun on kannesta kanteen kömpelöä yritystä olla kirjallisuutta. Noin kahdeksankymmenen ensimmäisen sivun aikana tuntemukseni vaihtelevat facepalmista myötähäpeään. Siitä voidaan toki keskustella, onko facepalm itse asiassa enemmänkin ele kuin tunne, mutta jos Fifty shades tykkää, että sileys on maku (s. 161), niin kyllä silloin facepalmkin mennee tunteena. Ensimmäisen neljänneksen jälkeen tekstiin alkoi turtua. Samalla karisivat tiehensä viimeisetkin pelonrippeet siitä, että tilapäisessä mielenhäiriössä erehtyisinkin tykkäämään tästä kirjallisuudenhistorian suurimmasta häpeäpilkusta ja internetin solvatuimmasta teoksesta sitten Rebecca Blackin Fridayn.

Tilapäinen mielenhäiriö ei nimittäin siihen riitä; se vaatisi täysimittaisen aivovaurion. Fifty shadesia on vaikea kuvailla lyhyesti. Siinä mielessä se kai on tietynlainen sensaatio, kuten kirjan takakansi sitä luonnehtii. Jos kirjoja syövä hirviö hotkisi suihinsa Twilight-saagan, Wikipediaartikkelin sadomasokismista, romanttisen komedian (minkä tahansa; ne ovat kaikki samanlaisia) ja kilon vaaleanpunaista hattaraa, sen jälkeen oksentaisi sen kaiken ulos ja yksikätinen apina analysoisi oksennuslammikkoa ja kirjoittaisi ajatuksensa sen jälkeen kirjaksi, lopputulos voisi todennäköisesti olla jotakin, mikä muistuttaisi hyvin paljon Fifty shadesia. Teksti on kömpelöä, ja kirjoittajan kokemattomuus paistaa läpi jopa suomennoksesta. Kerronta hypähtelee asiasta toiseen, ja tekstissä esiintyy häiritsevän usein asioita, joilla ei tunnu olevan minkäänlaista merkitystä kokonaisuuteen tai jotka ainakin tuntuvat epäjohdonmukaisilta. Tarina etenee kuin sen olisi kirjoittanut yläasteikäinen: päähenkilöt tapaavat toisensa, tyttö pitää miestä vastenmielisenä ja koppavana, ja sitten yhtäkkiä he ovatkin täysin rakastuneita toisiinsa. Koko helvetin tarinan ajan sankaritar jahkaa jahkaamasta päästyäänkin, että pitäisikö hänen nyt sitten kuitenkaan tapailla Greytä vai ei. Henkilöhahmot ovat uskomattoman

ärsyttäviä ja sen lisäksi täysin epäuskottavia – ja sama epärealistisuus vaivaa henkilöiden välisiä suhteita ja niiden kehittymistä. Jopa päähenkilön nimi – Anastasia Steele – kalskahtaa korvaani jotenkin teennäiseltä ja päälleliimatulta. Sitähän se toki onkin: ensimmäisessä versiossa kun sa n k a rit t a ren nimi oli Isabella Swan. Tarina on alun perin kirjoitettu Twilight-fanfictioniksi. Twilightyhtäläisyydet kyllä paistavatkin läpi kovasti, vaikka en mitenkään tietoisesti yrittänyt niitä etsiä: Kirja on kerrottu kömpelön, epävarman ja viehättävyyttään vähättelevän ruskeahiuksisen tytön näkökulmasta. Tytön hösöttäjääiti asuu toisella puolella USA:ta uuden miehensä kanssa, tyttö puolestaan asustelee isänsä kanssa samassa kaupungissa. Eräänä kauniina päivänä tyttö tapaa miehen, joka on kaikin puolin täydellinen ja täysin hänen ulottumattomissaan: rikas, komea ja menestyvä. Tyttö rakastuu mieheen, ja kuinka ollakaan, epävarmat ja kokemattomat opiskelijatytöt sattuvat vastaamaan miehen käsitystä unelmien naisesta! Mies varoittelee tyttöä siitä kuinka heidän ei pitäisi päätyä yhteen ja kuinka hän on vaarallinen ja pahaksi tytölle, mutta tyttö siitä vähät välittää. Eikä siinä vielä

Noin kahdeksankymmenen ensimmäisen sivun aikana tuntemukseni vaihtelevat facepalmista myötähäpeään.

Sumanismi

kaikki: kun nämä kaksi lopulta päätyvät yhteen, mies on huolissaan tytön vanhasta, huonokuntoisesta autosta ja väen vängällä vaatii saada ostaa tytölle uuden auton. Yhtäläisyyksiä on vielä vaikka kuinka paljon lisää. Grey kuvataan sosiopaattina, ja Anastasia vähän väliä miettii, kuinka miehellä on “vakavia tunnetason ongelmia” ja kuinka tämä on muutenkin pahemman kerran päästään vialla. Syynä tietenkin ovat Greyn sadistiset seksuaaliset mieltymykset. Kirjassa annetaan selvästi ymmärtää, että Grey on päätynyt sadomasokismin pariin vain, koska hänellä oli traumaattinen lapsuus: hänen taipumuksensa ovat vika, eivät ominaisuus. Anteeksi nyt vain, mutta viimeksi kun tarkistin, oli vuosi 2012 ja mielestäni silloin oli jo yleisesti hyväksyttyä ajatella, että toiset ihmiset leikkivät seksiä eri tavalla kuin toiset, eikä se automaattisesti oikeuta leimaamaan heitä mielenvikaisiksi. Jos olisin sadomasokismin harjoittaja, loukkaantuisin kirjailijan maalaamasta negatiivisesta kuvasta ja mieltymyksiltään erilaisten ihmisten demonisoinnista. Lukiessani sain vähän väliä pysähtyä ihmettelemään toistuvaa logiikan puutetta. Kun Anastasia tuli kotiin käytyään kahvilla Greyn kanssa, kämppis Kate kysyi: “Miten kahvilassa meni? Tiedän, että inhoat kahvia.” En pysty kuvittelemaan minkäänlaista arkitilannetta, jossa olisi luontevaa sanoa noin. On yleisesti tunnettu fakta, että kahviloista saa kahvin ohella teetä ja joskus peräti yrttiteetäkin, vaikkakin esi-

merkiksi minun kaltaiseni teehifistelijät voivat olla eri mieltä siitä, maksaako ylipäänsä vaivaa mennä kahvilaan juomaan toisluokkaista pussiteetä. Hieman myöhemmin Anastasia päätyy erinäisten yhteensattumien kautta umpitunnelissa Greyn luokse ja sammuu tämän sänkyyn. Aamulla herätessään tyttö pohtii, että koska mies ei koko yönä yrittänyt mitään, tämä ei luultavasti ole lainkaan kiinnostunut hänestä. Tietääkseni missään päin maailmaa ihmisillä ei ole tapana ilmaista kiintymystään toiseen raiskaamalla hänet sammuneena, mutta korjatkaa, jos olen väärässä. Miksi tätä kirjaa väitetään feministiseksi, kun lukijalle kuitenkin tyrkytetään noinkin vahingollisia ja kieroutuneita ajatuksia? Anastasialle kuitenkin paljastuu, että Grey (huolimatta edellä mainitun yön anteeksiantamattoman härskistä herrasmiesmäisestä käytöksestään) sittenkin pitää hänestä. Kun hänelle on selvinnyt miehen seksuaalisten taipumusten laatu, hän on erään kerran aidosti huolissaan siitä, että mies pieksisi hänet, koska oli vihainen kuultuaan hänen aikeistaan lähteä katsomaan äitiään pitkästä aikaa. Tottahan toki vastuulliset sadomasokismia harjoittavat ihmiset tekevät niin: pahoinpitelevät rakastamiaan ihmisiä, kun ovat IRL-vihaisia näille. Sehän kuulostaa varsin kovasti Safe, Sane & Consensual -periaatteen mukaiselta. Sen ehkä voisin kui-

tenkin antaa Anastasialle anteeksi. Ehkäpä hän ei tiennyt, kun kerran koko ajatus sadomasokismista oli hänelle uusi. Kuitenkin järkevämpi menettelytapa olisi ollut joko rientää tekemään lisää taustatutkimustyötä tai juosta henkensä edestä – ei jäädä odottelemaan, mitä kamalaa voi tapahtua. Toisaalta myöskään Grey ei vaikuta järin johdonmukaiselta vastuullisuudessaan: hän kyllä vakuuttaa, että valta D/s-suhteessa on nimenomaan alistuvalla osapuolella, mutta jotenkin hänen tekonsa kuitenkin tuntuvat puhuvan toista. Eräässä vaiheessa Grey toteaa Anastasialle, kun nämä ovat palanneet matkoilta: “Vain sinä ottaisit huomioon sen, että ehkäisypillerit täytyy ottaa eri aikaan eri aikavyöhykkeillä.” Aikavyöhykkeiden ja yleensäkin ajan toimintaperiaatehan on sen verran korkeamman luokan matematiikkaa, että ihan kuka tahansa ei kykene sisäistämään niitä. Ehkä se oli nerokasta piilovittuilua jenkeille – kirjoittajahan on britti, mutta tarina sijoittuu USA:han – vaikkakin tähän mennessä luetun

pohjalta olisin taipuvainen epäilemään kirjoittajan kykyä minkäänlaiseen ironiaan. Tarina on kirjoitettu niin mielenkiintoa herättämättömästi, että missä tahansa vaiheessa lukemista olisin voinut viskata pokkarin ikkunasta ulos ilman, että olisi yhtään jäänyt kaivelemaan, mitä henkilöille vielä tapahtuu. Lässähtävä lopetus varmisti sen, että en ikipäivänä tartu trilogian toiseen ja kolmanteen osaan. Avoimia kysymyksiä jäi paljon, mutta toisin kuin kirjoittaja ehkä oli tarkoittanut, ne eivät houkuttele etsimään vastauksia jatko-osista. Itse asiassa vaikutus on vähän sama kuin huomiohuoraavalla Facebook-tilapäivityksellä: facepalmaamisen jälkeen draamakuningatar blokataan newsfeedistä, ettei hänestä tarvitse enää kuulla. Pitkästyttävyys oli kuitenkin tavallaan odotettua: kirjanhan piti olla ensisijaisesti pehmopornoa, eikä pornoa yleensä ole juonella pilattu. Valitettavasti seksikohtaukset eivät pelastaneet. Muun tekstin tavoin nekin olivat tylsästi kirjoitettuja ja kestivät sitä paitsi aivan liian vähän aikaa, jotta olisivat olleet aidosti käytettävissä runkkimateriaalina. Missään vaiheessa en tuntenut pienintäkään kiusausta masturboida kirjan

Miksi tätä kirjaa väitetään feministiseksi, kun lukijalle kuitenkin tyrkytetään noinkin vahingollisia ja kieroutuneita ajatuksia?

Sumanismi

seksikohtauksille (mistä olen kiitollinen, sillä en haluaisi kokea sitä morkkista, mikä tällaiselle sonnalle hiplaamisesta varmasti seuraisi). Suhtautumiseeni tietysti voi omalta osaltaan vaikuttaa sekin, että seksikohtauksissa esiintyi paljon elementtejä, jotka eivät kiinnosta minua vähääkään ja herättävät minussa jopa vastenmielisyyttä. Loppujen lopuksi epäselväksi jää, miksi Anastasia oli niin rakastunut Greyhin. Hänestä ei ollut mukavaa saada kalliita lahjoja. Hän enimmäkseen inhosi ajatustakin sellaisesta seksistä, jota Grey tahtoi. Heillä ei ollut kerrassaan mitään yhteistä ihmisinä, ja Grey oli varsin haluton kertomaan

mitään menneisyydestään tai puhumaan mistään henkilökohtaisesta. Toisin sanoen Anastasia oli rakastunut ajatukseen jostakin, mitä ei ollut koskaan ollut olemassa. Jos Fifty shadesista on väkisin keksittävä jotakin positiivista sanottavaa, kirjassa on melko paljon Anastasian ja Greyn välisiä sähköpostikeskusteluja, joissa esiintyi paikoin jopa ilahduttavan nokkelaa sanailua. Kaiken

muun tekstin voisi huoletta repiä pois ja polttaa, eikä silti tulisi tehneeksi kovinkaan suurta vahinkoa kirjan sisällölliselle, juonelliselle tai taiteelliselle arvolle. Itse asiassa nuo sähköpostikeskustelut olivat jopa niin paljon muuta tekstiä paremmin kirjoitettuja, että niitä voisi helposti kuvitella jonkun aivan toisen tuotoksiksi. Lisäksi Anastasia ansaitsee kunniamaininnan lingvistisistä taipumuksistaan, joka tosin kumoutuu sillä, että yhdessä kohtaa puhuttiin deskriptiivisestä kielitieteestä, kun kontekstin perusteella olisi ollut odotuksenmukaisempaa puhua preskriptiivisestä. Epäilin sitä mahdolliseksi suomentajan mokaksi, mutta se ei ollut sitä. En ole varma, millaiselle yleisölle Fifty shades on suunnattu. Tarina on mielikuvituksetonta kuraa. Epärealistisilta tuntuviin hahmoihin ei voi samaistua. Tylsästi kirjoitetuille pehmopornohkoille seksikohtauksille hiplaavien ihmisten kuvittelisin kauhistuvan sadomasokistisia elementtejä. Minä voin suositella kirjaa ainoastaan niille, jotka haluavat lukea jotakin, joka on lähes niin huono, että se on melkein hyvä; jotka tahtovat kiduttaa itseään aidosti laaduttomalla kirjallisuudella (joko rangaistakseen itseään jostakin tai saadakseen masokistista nautintoa moisesta hirvittävyydestä) tai jotka tarvitsevat takansytykkeitä. Kirjassahan on melkein kuusisataa sivua.∎

Missään vaiheessa en tuntenut pienintäkään kiusausta masturboida kirjan seksikohtauksille.

Mitä paskaa siis? Mikä? E. L. James: Fifty shades – Sidottu Miksi? Empiirisen tutkimuksen nimissä.

Kuinka reilua kirja oli haukkua pystyyn? Ei kovin. Tuntuu kuin olisin ryöstänyt tikkarin kaksivuotiaalta – tai kuin olisin avutonta opiskelijatyttöä räävittömästi hyväksikäyttävä multimiljonääri. Oletko tyytyväinen itseesi? Sain siitä sadistista nautintoa. Onko se sama asia? Kuinka huono siis?

1: Tästä voi tykätä tilapäisessä mielenhäiriössä. 2: Menettelee – jos olet morfiinin vaikutuksen alaisena. 3: Usko ihmiskuntaan rapistuu. 4: Voiko facepalmaamiseen kuolla? 5: Toivottavasti facepalmaamiseen voi kuolla.

Sumanismi

Yhteisenä kielenä

suomi

– kahden tuutorin raportti CIMO:n suomen kielen kesäkurssilta 2013 Cheng Yingxi Jukka Mettovaara

Kurssin alku ja arkipäivät (Jukka)

Kesällä yliopiston käytävillä pyörivät yleensä vain kuivuneet ruohopallot ja hiljainen arotuuli ujeltaa. Heinäkuu on kuitenkin poikkeus. Silloin yliopiston valtaavat hetkeksi CIMO:n kesäkurssilaiset. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen CIMO:n ja Oulun yliopiston yhteistyönä järjestämälle kesäkurssille osallistuu vuosittain 36 opiskelijaa eri puolilta maailmaa. He tulevat tänne opiskelemaan suomea intensiivisesti kuukauden ajan. Kurssilla he opiskelevat suomalaista kirjallisuutta, musiikkia, kulttuuria ja vähän suomen kielioppiakin. Koska tänne saapui yli kolmekymmentä tiedustelijaa ottamaan selvää meistä, katsoin velvollisuudekseni suorittaa samalla vastavakoilua. Siispä allekirjoittanut toimittaja soluttautui kurssille Sumanismin agenttina tehtävänään olla opiskelijoiden tuutorina eli auttaa heitä kaikissa ongelmissa, joita heillä ilmeni. Myyräntyöni onnistui erittäin hyvin,

ja sainkin kerättyä mukavasti tiedustelutietoa. Kurssi alkoi 9. päivänä heinäkuuta. Opiskelijoita oli pyydetty saapumaan yhtenä ja samana päivänä. Kurssin henkilökunta pystytti lähelle L6-salin ovea infopisteen, johon kurssilaiset tulivat ilmoittautumaan. Tiskiltä heille luovutettiin asunnon avain ja muuta tarpeellista. Paikalla päivystettiin vuoroissa kello seitsemään asti, jolloin yliopiston ovet lukkiutuvat. Vielä senkin jälkeen yliopistolle oli saapumassa mattimyöhäisiä. Pienten selvittelyjen jälkeen kaikki pääsivät kuitenkin asuntoihinsa nukkumaan. Seuraavana aamuna pidettiin tervetulotilaisuus. Täällä esittäytyivät opettajat, tuutorit ja muu henkilökunta. Myöhemmin tuutorit opastivat kurssilaisia yliopiston sokkeloisissa käytävissä. Tai no oikeastaan kuljeskelimme lähinnä Väylää pitkin ja mainitsimme ohilipuvista paikoista olennaisimmat. Kaikissa ryhmissä opiskelijat puhuivat jo jonkin verran suomea, osa jopa todella hyvin. Toisaalta englantiin sorruttiin välistä aika

Sumanismi

paljon, sillä porukassa oli myös amerikkalaisia, joiden kanssa oli silloin tällöin mukava haastaa suuren maailman kieltä. Kurssilaisten arkipäivät kuluivat usein samalla kaavalla. Oppitunnit alkoivat aamuyhdeksältä ja päättyivät vähän puolenpäivän jälkeen. Joinakin iltapäivinä vierailevat luennoitsijat pitivät esitelmiä erilaisista aiheista kuten suomalaisesta elokuvasta ja oululaisesta mediasta. Myös oma Hartsamme kävi luennoimassa Oulun murteesta ja suomen nykypuhekielestä. Pari elokuvaakin katsottiin. Viikonloppuisin kurssilaisilla oli useimmiten vapaata. Ensimmäisenä lauantaina tosin mentiin vierailulle Pohjois-Pohjanmaan museoon ja toisena lauantaina kurssilaiset opiskelivat sanastopajassa. En itse ollut mukana tuolloin. Erääksi viikonlopuksi me tuutorit suunnittelimme baarikierroksen keskustaan. Kävimmekin parissa baarissa, mutta päädyimme sitten lämpimän ja auringonpaisteisen sään saattelemana Torinrantaan pussikal-

jalle. Kurssilaisille pussikaljoittelu sopikin paremmin, sillä Suomen juottoloiden hintataso oli joillekin turhankin korkea. Matkan varrella eräs kurssilaisista ehti jopa hypätä benji-hypyn kirjaston edustalla. Hetken mielijohteesta päätetyn jutun laatu valkeni suorittajalle kuulemma oikeastaan vasta yläilmoissa nosturin korin laidalla seistessä. Jänis pysyi kuitenkin poissa housuista, ja lopputuloksena todistimme majesteetillista syöksyä ilmojen halki.

Kuusamon leirikoulu (Yingxi)

Kuusamon leirikoulu 17.–18.7 osui yövuoroviikkooni ja mahtui näppärästi tiistain ja torstain työpäivien väliin. Työn loputtua aamukuudelta suuntasin pirteänä kodin kautta Pyhän Luukkaan kappelille, jossa bussi odotti aamuvirkkuja (ja ei-niin-aamuvirkkuja) retkeilijöitä. Seuraani liittyi Jukka, ja matka lähti käyntiin hienosti: olimme näköjään viimeiset, jotka hyppäsivät kyytiin. Meidän puolustukseksemme kello ei ollut vielä 8.30. Bussimatka kului suomalaisten hittien ja satunnaisten porojen parissa. Nukkuminen bussissa oli lähes mahdotonta, sillä 1) oli pakko välillä herätä laulaakseen Leevejä, ja 2) innokkaille poronbongailijoille riitti bongattavaa. Pikku hiljaa maisemaa muuttui kukkulaisemmaksi, ja vihdoin pysähdyimme paikkaan, joka näytti siltä, että se olisi ollut poimittu suoraan jostain Norjasta ja istutettu Suomeen. Rukalla oli mahdollisuus mennä maisemahissillä Rukatunturille (alas pääsi joko hissillä tai kesäkelkalla). Koska lippu maksoi 6,5 euroa ja tuutoriporukkamme (allekirjoittanut, Jukka, Liisa, Maria ja Mona) oli 80% kyllästy-

neitä ja kyynisiä suomalaisia ja 100% pihejä, päätimme kiivetä tunturia itse niin pitkälle kuin jaksoimme. Ilmainen maisema kun on paras maisema! Hikisen ja atleettisen lenkin jälkeen bussi toi meidät Kitkajoelle harrastamaan lisää atleettisia ja lapsiystävällisiä aktiviteetteja. Siellä meitä odottivat kumiveneet, tihkusade, opastajat ja muut koskenlaskussa tarpeelliset kamppeet. Reittimme sopi jopa 5-vuotiaille, joten mikään Laulu tulipunaisesta kukasta -tyyppinen koskenlasku ei ollut odotettavissa. (Sivuhuomautus: jos et ole lukenut Laulua tulipunaisesta kukasta, älä.) Retki ei kuitenkaan ollut ilman jännitystä ainakaan osalle porukkaa. Veneen keskellä istuneena olisin kaivannut hieman lisää turbulenssia, mutta toisaalta en kavunnut ulos veneestä suoperseenä. Koskenlaskun jälkeen suuntasimme eri märkyysasteissa kohti Oivankiin, jossa jaoimme sulassa sovussa nuorisokeskuksen tilat teinirippikoululaisten kanssa. Päivällisen jälkeen meillä tuutoreilla oli tarkoitus pitää jonkinlaista rastisuunnistushommaa, josta kenelläkään ei ollut aloitukseen asti mitään selkeää ideaa. Kaikki sujui kuitenkin hienosti. Rastillani ihmisten piti juosta jonkin matkan päästä olevalle tolpalle, pyöriä sen ympärillä muutama kertaa ja sitten juosta takaisin, kaikki mahdollisimman nopeasti tietenkin.

Sumanismi

Jos joku kysyy, miten tämä liittyy suomen kielen opiskeluun, niin sanottakoon, että ohjeet annettiin suomeksi. Muualla pidettiin mm. tietovisaa Suomesta. Suunnistuksen jälkeen ahtauduimme Liisan, Moonan ja Marian huoneeseen tarkistamaan tietovisan vastauksia ja laskemaan pisteitä. (Eikö kukaan muuten enää osaa nimetä muita suomalaisia bändejä metalli- ja nykyrokin ulkopuolelta?) Iltapalan aikana julistimme ja palkitsimme voittajajoukkueet. Huikeana ja erittäin arvokkaana palkintona toimivat Muumipastillit ja -patukat. Loppuilta kuului rennon vaahtokarkkigrillailun ja hengailun merkeissä. Tässä vaiheessa univelkani kostautui, ja oli pakko vetäytyä nukkumaan. Seuraavan päivän ohjelmaan kuului lisää sarvielukoita eri muodoissa. Hyvästelimme Oivangin nuorisokeskuksen, ja riparilaiset vaihtuivat poroihin. Palosaaren porotilalla istuuduimme kodassa nuotion ääreen kuuntelemaan poronhoitotarinoita poromakkaran (1 kpl/hlö) kera. On edelleen mysteeri, kuinka paljon kurssilaiset ymmärsivät suomenkielisistä kertomuksista erikoissanastoineen. Pääsimme myös ruokkimaan poroja, ja näin ensimmäisen kerran elämässäni heinäsuovan. Porotilan vierailun jälkeen oli aika kuluttaa makkaran kalorit pois. Näin teimme Oulangan kansallispuistossa, jossa Pienen Karhukierroksen ensimmäi-

set muutamat kilometrit tulivat (hitaasti mutta varmaasti) tutuksi. Kävelimme reilun tunnin pitkin pitkospuita ja yli riippusiltojen, kunnes saavuimme n:nnen levähdyspaikan nuotion ääreen. Siellä täydensimme lenkillä kulutetut kalorit nauttimalla aamulla nuorisokeskukselta saadut eväät. Paluumatka sujui yhtä rennosti luonnon vehreydessä. Sain myös tietää, että metsässä kasvaa sellainen kasvi kuin suopursu. Mielestäni parempi nimi olisi suomursu. Pienen Karhunkierroksen jälkeen päivän teema jatkui Taivalkoskella Jalavan kaupassa, jossa meitä odotti maukas porokeittopäivällinen. Sen jälkeen viimeinen pysähdys olikin jo kotireviirien Pyhän Luukkaan kappeli. Kello oli melkein yhdeksän illallla. Oli taas aika lähteä töihin.

Kulttuurien ilta (Yingxi)

Kulttuurien iltaa oli tänä vuonna uusi lisäys kesäkurssiin. Nimensä mukaan kulttuurien ilta tarjosi pieniä suupaloja (sekä kuvaannollisia että konkreettisia) eri kulttuureista yhden suomalaisen katon alla. Tiistaina 24.7 Apinatalon kerhohuoneen ovet avautuivat

iltakuudelta, ja paikka täytyi kurssilaisista ja henkilökunnasta. Kurssilaiset jakautuivat ryhmiin maiden (ja joskus maan alueiden) mukaan ja pitivät lyhyitä esitelmiä omista kotikunnistaan. Saimme mm. katsoa tanssivia tanskalaisia, kuunnella runoja Venäjänpuoleisissa sukukielissä, maistella unkarilaista pálinkaa, yrittää lausua viron õun-sanaa ja arvata Yhdysvaltojen virallinen kieli. Ravintopuolella sipsien ja limsojen perusvalikoimaa rikastuttivat kurssilaisten tuomat paikallisherkut, mm. amerikkalaista omena- ja kurpitsapiirakkaa, ruotsalaista gubbröraa ja paikallisia juustoja ja kakkuja. Joku oli myös tuonut mustikkapiirakkaa ja pullaa. Ilta oli sen verran onnistunut, että sitä voisi pitää jatkossakin. Virallinen ohjelma päättyi joskus ennen kymmentä, ja ihmiset lähtivät iloisin mielin. Tietääksemme kukaan ei lähtenyt Kuutioon jatkoille.

Oulun kaupungin vastaanotto (Yingxi)

Kesäkurssin ohjelmaan kuului myös Oulun kaupungin vastaanotto maanantaina 30.7, jolloin kaikki kurssilaiset ja henkilökunta olivat tervetulleita kaupungintalolle herkuttelemaan ja juttelemaan Tärkeiden Henkilöiden™ kanssa klo 18 alkaen. Kyseisenä päivänä vallitsi varsin nihkeä ja painostava ilma. Muistin taas, miksi muutin tänne Singaporesta. Kosteus ja lämpötila nousivat niin sietämättömiin lukuihin, että oli viisasta kerrankin unohtaa pyörä ja suosia bussia. Sen lisäksi tummat pilvet olivat ehtineet kerääntyä huolestuttavan mustaksi massaksi, ja ukkonen jyrisi uhkaavasti taustalla. Olimme juuri kävelemässä bussipysäkille, kun

Sumanismi

taivaallinen virtsarakko petti ja tyhjentyi päällemme täydellisesti. Suunnaton vesimäärä pakotti meidät etsimään suojaa lähimmän katoksen alta, kun eeppinen myrsky riehui ympärillämme. Seurauksena missasimme bussin ja saavuimme tilaisuuteen myöhässä ja kuin uitetut koirat. Lohdutukseksemme siellä oli muitakin puristamassa vettä vaatteistaan. Tilaisuus oli loppujen lopuksi melko rento, joskin kaikki olivat pukeutuneet hieman tavallista hienommin. Saavuimme paikalle juuri kun kaikki oli jonottamassa noutopöydän ääressä. Runsas (ja ilmainen) ruoka- ja juomatarjonta maistui erinomaisesti köyhälle opiskelijalle. Saimme myös hieman keskustella Tärkeistä Asioista Tärkeiden Ihmisten kanssa.

Päätösjuhla ja lähtö (Jukka)

Heinäkuun viimeisenä päivänä juhlittiin päätösjuhlaa. Etsiydyimme Hietasaareen Ytyän pienemmälle talolle, jossa ruraali pihapiiri ja lumenkaltaista höytyvää puskevat poppelit ympäröivät meidät. Päätösjuhlassa syötiin ja leikittiin. Jokainen tuutoriryhmä oli valmistellut oman pienen ohjelmanumeronsa. Pääsimme mm. sotamuseoon, tekemään pantomiimia ja kirjoittelemaan pahvilautasille mukavia asioita. Illan ratoksi lämmitimme myös saunan, jota opiskelijat hyödynsivät valitettavan vähän. Virallisen osuuden loputtua päädyimme kurssilaisten kanssa yhteisille jatkoille Syynimaalle. Monet näyttivät jo silminnähden huolehtivan seuraavana päivänä alkavasta paluumatkasta. Kaiken kaikkiaan kesäkurssin tuutorointi oli varmasti kaikkien mielestä hieno kokemus, johon ottaisi kernaasti osaa toistekin.∎

Kelluntaa

para-avaruudessa

Tontun pään tilavuuden laskeminen, Suomen poliittisen elämän lineaarinen monisto para-avaruuden näkökulmasta, ympyrän neliöiminen, tietokonevirus para-avaruudessa, pehmeät planeetat. Näistä aiheista esitelmöi aikoinaan Oulun yliopiston kiistatta suosituin luennoitsija, ortotopologian dosentti Aapo Heikkilä. Sanna Häyrynen Huuhaan harrastaminen ei ole ollut pelkästään humanistien yksinoikeus. Korkealentoista tiedettä on tehty myös fysiikan laitoksen varastohuoneessa 1960–90-luvuilla, kun Aapo Heikkilä loi oman ortotopologiaksi nimeämänsä varjotieteen. Heikkilällä ei koskaan ollut opiskelupaikkaa tai virkaa yliopistolla. Hän vain ilmestyi fysiikan, kemian ja matematiikan luennoille 60-luvun alussa ja alkoi oppimansa pohjalta kehitellä omaa mielivaltaista tiedettään. Aaposta tuli eräänlainen profeetta, jonka luennot pursusivat innokkaita kuuntelijoita.

dettä. Heikkilä itse on määritellyt tieteensä ihmissielun tuotteeksi, jossa on sielullisia havaintoja ja kauniita unelmia. Ortotopologia käsittelee kosmisia kysymyksiä ilmiömaailman tasolla. Se on myös oppi matemaattisista kuvista ja suhteellisen abstraktia tiedettä. Kaiken ytimessä on avaruuden ja vasta-avaruuden välissä sijaitseva paraavaruus, jossa pehmeät planeetat kelluvat. Heikkilä maalaili aikoinaan, että ortotopologiaa voi verrata taiteeseen, esimerkiksi kubismiin. Varsinainen performanssitaiteilija ortotopologian päämies olikin. Hänen luentonsa olivat suurimmaksi osaksi improvisoituja, parodisia mukaelmia ”oikeasta” tieteestä. Heikkilä piirsi liitu sauhuten omia kaavojaan ja koukeroitaan. Tärkeintä oli kuulemma, että taulu täyttyy ja aikaa kuuluu. Ja

Aaposta tuli eräänlainen profeetta, jonka luennot pursusivat innokkaita kuuntelijoita.

Mitä ihmettä?

Suoraan sanottuna ortotopologia on siis puhdasta hömppätie-

Sumanismi

yleisö hurrasi. Opiskelijat pakottivat Aapon ottamaan dosentin arvonimen. Aapo vuorostaan nimesi ortotopologiassa menestyneitä opiskelijoita ortotopologian suurmestareiksi ja arkkiherttuoiksi.

Emansipatorinen tiedemies

Aapo Heikkilä oli yliopiston oma maskotti ja terapeuttinen hahmo, jonka kautta tieteen vakavuudelle naurettiin. Aapo löi tieteen lekkeriksi, mutta silti tuntui uskovan omaan asiaansa eikä kyseenalaistanut tieteensä olemassaoloa. Rehellisyyden nimissä voi kai sanoa, ettei Heikkilällä ollut ihan kaikki muumit laaksossa, mutta hän oli hyväsydäminen ja mukava seuramies. Keväällä 1993 pääortotopologi menehtyi ollessaan luentomatkalla Helsinkiin. Ehkä Heikkilä piirtelee nyt koukeroita omassa para-avaruudessaan.∎ Lähde: Olavi Heikkinen: Ortotopologi Aapo Heikkilä – varjotutkija ja tähtiluennoitsija, Uniprint 2012.

SUMANISMI VUOTAA

Nyt lorahtaa II Kuukautiset saavat useammat naiset näkemään punaista. Harva nauttii siitä, kun vanha limakalvo irtautuu kohdusta ja hakeutuu ulos veren kera, sillä prosessi yleensä tietää epämukavuutta, sotkua ja hankaluuksia. Jotkut ovat taas mielissään, kun punaiset täplät ilmestyvät taas pikkuhousuihin. Yksi asia on kuitenkin selvä: jotta nykyajan nainen pystyy toimimaan normaalisti arkielämässä kuukautistensa aikana, verta on estettävä valumasta mihin sattuu. Vaihtoehtoja veren keräämiseksi on useampia, ja joissakin tapauksissa vain mielikuvitus on rajana. Sumanismi tutkii, minkälaisia kuukautissuojia suositaan sumalaisnaisten keskuudessa. Toimituksen laatimaan kyselyyn vastasi yhteensä 25 naista ja yksi mies, jonka ainoa panos oli "Ne on aina väärään aikaan". Vastaajat olivat 20–27-vuotiaita, suurin osa kuitenkin alle 25. Tässä tiivistetyt ja epätieteellisesti analysoidut vastaukset kysymyksiin.

Mikä oli kuukau- Miksi käytit juuri tissuoja, jota käytit sitä tuotetta? ensimmäisten kuuYleisin syy kertakäyttösiteiden kautistesi aikana? Vaihtoehtoina olivat kertakäyttöside, kestoside, tamponi, kertakäyttökuukuppi, kestokuukuppi, kuukautissieni, pyyhe, vessapaperi ja Edward Cullen sekä mahdollisuus mainita jokin muu väline, joka ei ollut listalla. Kertakäyttöside oli ylivoimaisesti suosituin ensimmäisenä kuukautissuojana, sillä 25 naisesta 24 käytti sitä. Näistä 24:stä 19 käytti pelkästään sidettä, kaksi käytti sitä yhdessä tamponin kanssa, kaksi käytti sitä vessapaperin kanssa ja yksi käytti sitä vessapaperin, kestositeen ja pyyhkeen kanssa. Vain yksi rohkea henkilö aloitti pelkästään tamponilla.

suosioon oli se, että ne olivat jo valmiiksi saatavilla äidin tai terveydenhoitajan ansiosta. Myös monille tamponi tuntui liian vaikealta ja pelottavalta siinä iässä. Tieto muista vaihtoehtoista ei myöskään ollut vielä kulkeutunut aloittelijoille. Vessapaperiin turvautui kaksi henkilöä hätätilanteessa ja yksi tietämättömyydestä, että kyseessä oli kuukautiset.

Miten kyseinen tuote tuntui toimivan? Monet mainitsivat siteen helppokäyttöisyyden ensikertalaiselle. Helppokäyttöisyys ei kuitenkaan

Sumanismi

kulkenut käsi kädessä mukavuuden ja toimivuuden kanssa. Yleisimmät valitukset olivat, että side pysyi huonosti paikallaan ja aiheutti ohivuotoja sekä tuntui epämukavalta ja ällöttävältä. Tamponin käytön opettelu ei myöskään ollut katastrofi. Joillekin kuukautisiin ja siteiden käyttöön liittyi nolouden tunne. Vain pari koki kuukautisten alkamisen positiiviseksi asiaksi. Tamponin ja siteen käyttö samanaikaisesti tuntui suoraan sanottuna siltä, kuin olisi jääpuikko ollut takapuolessa. Minä olin innoissani kuukautisista, joten pelkästään kivaahan se oli. Kuukautissuoja ei todellakaan ole mukava. Se on hiostava ja ärsyttävä eikä se koskaan pysy paikoillaan, vaikka olisi millaiset siivet ja lärpäkkeet.

Olihan se side hemmetin epämukava, mutta toisaalta nautin siitä, että tiedostin koko ajan kuukautissiteen olemassaolon pöksyissäni. Ihanaa, vihdoin minullakin on menkat! Vihdoin olen nainen! Siteen vaihtaminen oli mukavan helppoa ja nopeaa, mutta käyttö alkoi aika äkkiä tuntua inhottavalta tai jopa ällöttävältä. Lisäksi oli usein epävarma olo siitä, onko mömmö vuotanut ohi tai läpi.

Mitä kuukautissuojaa käytät pääasiassa nykyään? Tässä naisten suosiosta kamppailivat kertakäyttösiteet ja kestokuukuppi. Voittajaksi selvisivät siteet luvuin 14–13. Siteiden käyttäjistä puolet käyttivät ainoastaan sitä, kun taas kuukupin yksinomaisia käyttäjiä oli hieman enemmän eli 10. Pelkkää tamponia käytti vain yksi henkilö. Lisäksi kaksi käytti siteen, tamponin ja kuukupin yhdistelmää, kaksi käytti sidettä ja tamponia yhdessä, yksi käytti sidettä ja kuukuppia ja yksi sidettä, kestosidettä ja vessapaperia.

kätevä, mutta kokeilu johti hiivatulehduskierteeseen, ja kammottava muisto siitä on estänyt kokeilemasta uudelleen. En halua mitään, joka olisi mun sisällä. Kuppia ei edes tunne, se on luotettava, se ei ole ällöttävä, ja vaikka vaihtaminen on vähän sidettä hitaampaa, niin kuppia tarvitsee onneksi vaihtaa aika harvoin. Sitä paitsi kuppia käyttäessä voi harrastaa siististi käsihommiakin! Siteissä veri muhii ällöttävästi ihoa vasten. Eri tilanteisiin eri tavaraa: vuodon alussa kuukuppi päivin öin (mukavuus & edullisuus) loppupuolella tamponi päivin, rätti öin! Siteet ovat edelleen helpoin vaihtoehto. Minulla on kestokuukuppi odottamassa käyttöä, mutta toistaiseksi en ole saanut sitä vielä sisään asti... Paras. Ekologisuus, edullisuus, mukavuus, kaikki. Ainoastaan ves-

Vuodon alussa kuukuppi päivin öin, loppupuolella tamponi päivin, rätti öin!

Miksi käytät juuri valitsemaasi tuotetta?

Vaikka useampia eri kuukautissuojia mainittiin, muutama yhteinen syy yhdisti vastaajat: mukavuus, edullisuus, helppous, ekologisuus ja sopivuus omaan elämäntapaan. Oikeasti haluaisin käyttää kuukuppia, koska se on niin älyttömän

Sumanismi

sassa käyminen on hieman vaivalloista kupin kanssa, mutta muuten loistava. Paikalleen laitto pitää opetella hyvin ja joka kerta laittaa kuppi huolellisesti. Itellä meinaa sieltä pisara tai kaksi valua yli/ohi, jos on huonosti kuppi paikallaan. Se opettelun vaiva kannattaa kyllä nähä. Kuppi ei oo mulla kertakaan ns. kaatunut, eli en oo onnistunut jollain tavalla nyrjäyttämään sitä alipainetta pois siitä. Olen käyttänyt ensimmäistä ostamaani kuppia nyt yli kaksi vuotta ja monta hienoa hetkeä on vielä edessä.

Mitä kaikkia kuukautissuojia olet käyttänyt koko elämäsi aikana? Kaikki (nais)vastaajat olivat jossain vaiheessa elämässään kokeilleet kertakäyttösidettä. Toiseksi yleisin käytetty oli tamponi (20 ihmistä), jota seurasi kuukuppi (ainakin 14 – niiden lisäksi yksi oli valinnut kertäkäyttökuukupin, mutta koska hän mainitsi muualla kupin tyhjentämisen kahdesti päivässä, oletan, että hän tarkoitti oikeasti kestokuukuppia). Erikoi-

simmat kuukautissuojat lienevät vessapaperi (4), pyyhe (3), kestoside (2), Edward Cullen ja sukka (kummassakin 1). Merkkasin tuohon myös vaihtoehdon Edward Cullen – olen joskus laittanut kumppanini nuolemaan minua, kun minulla on kuukautiset. Vakavasti puhuen sitä ei ole tapahtunut siinä mittakaavassa, että laskisin sitä kuukautissuojaksi, mutta jos olisin aidosti sadistinen nainen, minulla olisi seksiorja niillä töin, koska se olisi parasta ikinä. En kuitenkaan ole, eikä nykyinen kumppaninikaan ole varovaisista ehdotuksistani huolimatta toistaiseksi ollut kovin myöntyväinen sen suuntaiseen järjestelyyn.

Mikä oli Miksi?

paras?

Kestokuukuppi menestyi ylivoimaisesti parhaiten: yhteensä 14 naista mielsi sen parhaaksi kuukautissuojaksi joko oman kokemusten tai periaatteiden perusteella. Kaukaisella kakkosja kolmossijalla olivat tamponi (5 ihmistä) ja kertakäyttöside (4). Lisäksi yksi mainitsi kestositeen ja toinen pyyhkeen (tosin vain kotikäytön tarkoituksiin). Tamponi. Kyllä tamponi on sidetta huomattavasti huolettomampi vaihtoehto. Öisin kyllä käytän sidettä.

Kuppi for ever. Koska se toimii, ei tule inhaa vuotamisen tunnetta ja voi oikeasti vaikka heittää kärrynpyörää alasti jos siltä tuntuu. En tosin oo niitä kaikista huomaamattomampia menstruoijia nuin muutenkaan, lähipiiri kyllä tietää jos on se aika kuusta. Kertakäyttöside. Se oli helppokäyttöisin ja mukavin. Kuukuppi on paras, koska se on helppo, nopea ja vaivaton. Aina ei edes muista, että on menkat! Usean tunnin tyhjennysväli on luksusta. Asettimellinen tamponi, joka liukuu muoviasettimen takia helposti paikoilleen. Kestoside, koska se on tukeva ja turvallinen Minulla on välillä ollut kausia, jolloin en ole käyttänyt varsinaisesti mitään suojaa – olenpahan kuljeksinut ympäriinsä pyyhe jalkojen välissä. Se on mukavan vapaata ja kivan sotkuista, mutta valitettavasti kotoa poistuminen ei tule kysymykseen.

tonut onnistua, ja pahimmillaan se jopa aiheutti hiivatulehduksia. Näistä syistä ainakin kaksi ihmistä mainitsi sen inhottavimpana vaihtoehtona. Muut ehdokkaat olivat tamponi (5), vessapaperi (2) ja pyyhe (1). Kertakäyttösiteet on aika inhottavia. En oikein osaa sanoa miksi. Tuntuu, että ois vaan pikkarit ja kaikki paikat märkinä? Side, koska se haisee ja on hiostava ja cmoon. Vaippahan se on. Vessapaperi on inhokki, ja käytän sitä vain jos ei muuta suojaa ole heti tarjolla. Tamponi on jotenkin ällö. Ehkä side, koska se tuntuu epämukavalta ja veri saattaa valua siitä ohi. Punainen läikkä housuissa ei ilahduta. Kestokuukuppi. Minulla on se edelleen tallessa siltä varalta, että uskaltautuisin sitä vielä käyttämään. Olen yrittänyt saada sitä paikoilleen kolmesti, ja kaikilla kerroilla epäonnistuin: ensin en saanut sitä edes sisälle, toisella ja kolmannella kerralla se jäi kipeästi jumiin. Jos vain joskus oppisin sitä käyttämään, rakastaisin sitä ikuisesti sen ekologisuuden ja hinnan takia. Tamponi tulee hyvänä kakkosena. Ensimmäisellä kerralla kokeilin tamponia, jossa ei ollut asetinta, eikä se tietenkään mennyt sisään. Seuraavilla ker-

Side, koska se haisee ja on hiostava ja cmoon. Vaippahan se on.

Entäs Miksi?

inhottavin?

Suurimmaksi syylliseksi osoittautui kerttakäyttöside: peräti 12 ihmistä valitsi sen ykkösinhokiksi. Syyt olivat siteen hiostavuus, ällöttävyys, paha haju, ohivuotojen pelko ja epäekologisuus. Tässä myös selvisi, että suuresta suosiosta huolimatta kuukuppi oli myös pienelle osalle ongelmallinen: sen laittaminen ei tah-

Sumanismi

roilla minulla oli asetintamponi ja laitto onnistui hyvin, mutta kun pulahdin uimaan, mokoma turposi heti ja lähti valumaan pois paikaltaan. Lisäksi se hiersi pirusti. Enpä tiedä. Itse kuukautiset on jo niin inhottavat, että eipä se suoja niitä hirveästi miellyttävimmiksi tee.

Onko mitään kuukautissuojaa, jota et suostuisi mistään hinnasta käyttämään? Miksi? Vastaukset vaihtelivat paljon. Kuukautissieni, pyyhe ja Edward Cullen herättivät eniten epäilyksiä. Kestositeet olivat joillekin liian vaivalloisia, jotkut kyseenalaistivat vessapaperin toimivuutta, jotkut pitivät tamponia ja kuukuppia liian tunkeutuvana, ja toiset eivät mielellään käyttäisi kertakäyttösidettä. Myös tamponi miellettiin suorastaan vaaralliseksi. Osa kuitenkin suhtautui kaikkiin vaihtoehtoihin avoimin mielin. Kuukautissieni kuulostaa ällöttävältä. En halua tunkea sisääni mitään ylimääräisiä eliöitä, varsinkaan sieniä, yäk! Sienen käyttö vaatisi harjoittelua, enkä tiedä olisiko sitä nyt niin mukava emättimestä ronkkia. No joku vessapaperi tuntuis vähän huonolta idealta. Tamponeihin en koske pitkällä tikullakaan. Ne ovat järkyt-

täviä bakteeripesiä. Jos tuotteen mukana toimitetaan varoituslappunen, jossa kerrotaan hengenvaarallisesta tilasta, johon tuotteen varomaton käyttäminen saattaa johtaa, voi olla syytä jättää koko tuote sinne kaupan hyllylle. Kaikki kertakäyttöiset oikeastaan suljen pois. Kuukautissieni kuulostaa taudilta ja kertakäyttökupin asennus epämukavalta, joten ei kiitos niille. Kestosidekin kuulostaa hankalalta, epämukavalta ja ällöttävältä. Mutta kaipa kaikki muut silti käytännöllisempiä olisivat kuin Edward Cullen. Miten tungetaan pyyhe housuihin? Kestoside kuulostaa aika etovalta. En tiedä tahtoisinko pestä menkkaisia puuvillakaistaleita pesukoneessa. Eipä oikeastaan. Rikastuttavaahan se on saada uusia kokemuksia! :D

kautisten aikana osallistuin (vanhempieni käskystä) uintitreeneihin. Ennen harjoituksia valmentaja-äitini lukittautui kanssani vessaan ja näytti demonstraation tamponin käytöstä. Nolona, vihaisena ja itku kurkussa yritin opastuksen jälkeen suorittaa toimenpiteen peilin avulla. Altaaseen lopulta selviydyin, vaikkakin lähdin kotiin hieman etuajassa.... Side unohtui jumppatunnilla ja veri värjäsi housut. Ei minulle ole mitään kamalan noloa tapahtunut. Noloimmat taitavat liittyä siihen, että on mielissään harrastanut seksiä ja yhtäkkiä kumppani onkin huomauttanut, että hei nainen, vuodat verta penikseni päälle. Mutta minkäpä sille mahtaa. Kuukautiskiertoni ei ole niin tarkka, että noita tilanteita pystyisi estämään. Naurulla niistä on selvitty. Kun siinä 12-13-vuotiaana

Kuukautissieni, pyyhe ja Edward Cullen herättivät eniten epäilyksiä.

Huonoja muistoja Useimmille naisee lienee jäänyt muutama kuukautisiin liittyvä nolo muisto. Tässä pieni valikoima ihmisten vuodatuksista. Ensimmäisten kuu-

Sumanismi

menimme perheen kanssa rantalomalle, menkkani alkoivat juuri saapumispäivänä ja kestivät koko lomaviikon. Eivät onneksi olleet kovin kivuliaat, mutta oli ikävää yrittää käyttää suojia bikinien kanssa huomaamattomasti. Kerran vesiliukumäessä pikkuhousunsuojani rullautui bikinihousujeni etupuolelle niin, että näytti kuin siellä olisi ollut toppaus. Oli hieman noloa luikkia vessaan nyhtämään sitä pois. Ehkäpä toisten kuukautisten aikana vuosin kuin sieni, eivätkä viisi kouluun ottamaani extralarge-kokoista sidettä riittäneet edes aamupäiväksi. Käytin myös koko luokan tyttöjen kaikki varasiteet, jotta selvisin koulupäivästä. Sen jälkeen vakitervehdys luokassamme oli "Kuis lurisee?" Kaiken lisäksi äiti väitti asian olevan normaalia ja että "sellaista se naisen elämä on." Näin jälkikäteen olen oppinut, että se EI ollut normaalia. Menkat ja vesihana/putous ovat kaksi eri asiaa. Kuukupin seksinkestävyyttä ei kannata lähteä testaamaan juuri valkoisella päiväpeitolla. Kerran yläasteen kotitalouden tunnilla minulla alkoi kuukautiset. En tiennyt asiaa, ja huomasin valkoiselta penkiltä noustessani, että penkillä oli aika iso läikkä verta. Selvisin onneksi jättäytynällä luokkaan viimeiseksi. Opettajan mennessä käymään jossakin sain äkkiä pyyhittyä penkin. Laiton sitten takin vyötärölle kiinni, niin pääsin äkkiä livahtamaan kotiin. Asuin sadan metrin päässä koululta, joten takin vyötäröllä pitäminen ei edes ollut noloa.

Noloimmat kokemukset ovat varmaan ylivuodot, joissa esim. sänky tai housut ovat tahriintuneet. Ne nyt eivät ole olleet kovin hirvittäviä asioita tosin. Kauhein kokemus oli varmaan kuukautisten alkaminen, koska en ymmärtänyt vielä niiden päälle juuri mitään. Olin kyllä kuullut kuukautisista mutta en uskonut, että se olisi kyseessä. Olin vielä aika nuori. Ensimmäisen kerran olin aika kauhuissani. Toiseen kertaan mennessä olin jo unohtanut koko asian ja tällä kertaa kuukautiset alkoivat leirikoulussa eikä minulla ollut mitään suojia mukana. Käytin siis vessapaperia ja yritin piilotella asiaa parhaani mukaan.

Pääsääntöisesti olen aina pitänyt kuukautisiani positiivisena asiana.

Sumanismi

Vitosluokalla toisten menkkojeni aikana minulla oli jalassa beiget housut. Koulupäivän päätteeksi pylly ei ollut enää beige vaan punainen, kun side oli kauttaaltaan märkä. En tajunnut/uskaltanut vaihtaa sidettä koulussa.

♀♀♀ Pääsääntöisesti olen aina pitänyt kuukautisiani positiivisena asiana. Minua ihmetyttää, miten niin harva sanoo mitään myönteistä kuukautisistaan. Pidän verestä ja verellä läträämisestä. Kuukautiset ja seksi kuuluvat minusta yhteen, ja olisin ikionnellinen, jos kumppanillani olisi hitusen voimakkaampi taipumus verifetissiin. Ei hän missään nimessä pidä kuukautisia vastenmielisenä asiana, ja kuten jo edellä mainitsin, olen jopa saanut oraaliseksiä kuukautisten aikana, mutta hän ei ole silti suoranainen Edward Cullen, if you know what I mean.∎

nismi

Miss Tachè Pituus: 176 cm Ikä: 21

Paino: 37 kg

Olen sinkku.

Minulla on viisi kissaa.

Parasta minussa on: sosiaalisuus ja positiivisuus Huonointa minussa on: äkkipikaisuus

Sumanismi

⦰

Kato

kävi kylässä

Löysin vähän aikaa sitten paperilapun, jonka sain fuksina pienryhmäohjaajaltani. Lapussa oli kaikkien syksyllä 2009 aloittaneiden suomen kielen opiskelijoiden yhteystiedot. Nimiä silmäiltyäni totesin, että noin kymmenen tuolloin kanssani aloittaneista on kadonnut jonnekin. Mitä oikein on tapahtunut? Sanna Häyrynen Hieman hermostuneena suuntaan keskustelemaan aiheesta professorimme Harri Mantilan kanssa. Ei kai vuosikurssini kutistuminen aja koko oppiainettamme alas? Sohinko nyt ampiaispesää ja puhun asioista, joitten suhteen tulisi mieluummin hyssytellä? Mantila pyydystää Kari Kaskelalta vuosikurssiani koskevia tilastoja, joista selviää, että 2009 aloittaneista fennisteistä seitsemän on poistunut yliopiston kirjoilta, yksi on poissaolevana ja yksi on vaihtanut yliopiston sisällä toiseen oppiaineeseen. Kolme vuotta sitten suomen kielen opinnot aloitti 27 henkilöä, joista nyt siis yhdeksän on jättänyt suomen kielen käytävän taakseen. Se tarkoittaa, että kolmasosa neljännen vuosikurssin porukasta on lopettanut opintonsa. Mantilaakin tilanne alkaa hämmentää: ”Olisi mielenkiintoista tietää,

mitä on tapahtunut. Luulen, että tämä on vain sattumaa. En usko, että syy lähtöihin olisi ainakaan opetuksen tasossa.”

Väki vähenee, pidot paranevat?

Katovuosikursseja kuulemma on silloin tällöin ollut. Pahin tilanne oli 1980-luvun alussa, kun puolet erään vuosikurssin opiskelijoista jätti tutkintonsa suorittamisen kesken. Kahdeksankymmentäluvulla tapahtui myös iloisia asioita, sillä 1982 aloittaneista jokainen valmistui suhteellisen ihanteellisessa ajassa ilman venymisiä. Mantila kertoo, että oppiaineen tavoite on ollut saada 75 prosenttia aloittaneista valmistumaan maistereiksi säädetyssä ajassa. Viime vuosina tavoite on myös saavutettu. Kun 2009 opintonsa aloitti 27 tuoretta fennistiä nykyisen 25 aloittajan sisään, heistä siis

Ei kai vuosikurssini kutistuminen aja koko oppiainettamme alas?

Sumanismi

kahdenkymmenen tulisi valmistua. Neljännen vuosikurssin opiskelijoita on tällä hetkellä jäljellä 18. ”Jos sama meno jatkuu, we will be in the liri. Nelosilla on maisteriin vielä matkaa, joten tässä vaiheessa mukana pitäisi olla vähintään kaksikymmentä opiskelijaa. Kyllä tilanne huolestuttaa”, Mantila vakavoituu. Valmistuneet tutkinnot ovat oppiaineelle saatavan rahoituksen tärkein kriteeri. Roposia sataa laariin niin kandidaatintutkielmista, pro graduista kuin tohtorintutkinnoista. Myös ahkerista opiskelijoista palkitaan, sillä 55 opintopistettä vuodessa keräävät opiskelijatkin tietävät rahaa oppiaineelle.

Leviävä epidemia

Tietyin väliajoin uutterakin fennisti saa kuulla ihmettelyjä, miksi sitä äikkää pitää opiskella vielä peruskoulun jälkeen. Humanistina omaa ”hömppätiedettään” voi joutua toisinaan puolustelemaan. Ajoittaisesta fennisti-itsetunnon murenemisesta huolimatta uskallan väittää, että suomen kielen

perusopinnoista olisi hyötyä ihan jokaiselle yliopisto-opiskelijalle. Alamme ei siis missään nimessä ole turha. Välillä olen tässä lähtöbuumissa kuitenkin miettinyt, että pitäisikö minunkin alkaa opiskella jotain muuta, kun toiset suunnittelevat uusia polkujaan. Onkohan ilmiö kovin leviävää sorttia? Onko ilmassa jo joukkopaon tuntua? ”Voihan olla, että jos joku johtajayksilö sanoo, että tämä on ihan syvältä, muutkin alkavat ajatella samoin”, Mantila pohtii. Luulen, että oman vuosikurssini tilannetta selittää se, että melko moni tuli yliopistoon suoraan lukiosta eikä ollut välttämättä ehtinyt miettiä omia valintojaan kovin tarkkaan. Suomen kieli ei ehkä ollutkaan lähteneitten oma juttu. Sitä ei voi tietää, ovatko kadonneet lähteneet lopullisesti pois vai palaavatko jotkut vielä takaisin. ”Kyllä esimerkkejä palaavista lampaista aina on. Viime vuonnakin eräs 80-luvun puolella opintonsa aloittanut sai gradunsa valmiiksi. Työ- ja perhe-elämä

voivat imaista mukaansa, mutta jonkin ajan päästä halutaankin saada tutkinto valmiiksi. Tauon jälkeen paluu voi olla vaikea, mutta on se myös mahdollinen”, Mantila muistuttaa. Nykyään tutkintoaikojen rajoitukset toki saattavat muodostua esteeksi, mikäli mielii viiden vuoden tauon jälkeen jatkaa kesken jääneitä opintojaan.

Katja Virpiranta

piirin koordinaatti, saadaan 32,32. Kun sama tehdään pituuspiirin koordinaateille, erotukseksi saadaan 229,863334. Wikipedian mukaan 32 on onnellinen luku, ja se toistui tuloksessa peräti kahteen kertaan. Sen on merkittävä jotakin. 229 puolestaan oli aikoinaan kirjastokorttini numero Pirttikosken sivukirjastossa. Mielestäni tämä osoittaa aukottomasti, että olen jäljillä. Kuten tiedetään, Cthulhu ei nukkuvassa tilassaan pysty käyttämään voimiaan täysin, mutta hänellä on kyky tulla ihmisten uniin ja sitä kautta käännyttää

opetuksessa on jotain purnaamisen aihetta, professori kehottaa kertomaan siitä esimerkiksi palautepäivissä. Myös opetuksen kehittämistyöryhmässä opett a m i s e e n liittyviä asioita pohditaan, jotta valmistumistavoitteisiin päästäisiin. M a n t i l a lähettää opiskelijoille terveisiä, että älkää kadotko, vaan tehkää tutkinto loppuun, sillä suomen kielen opintojen pohjalta voi ponnistaa mihin vain. ”Kaikki on mahdollista. Riitta Uosukainenkin oli fennisti. Tietenkin jokaisen täytyy tehdä, mitä haluaa. On vain kovin vaikea uskoa, että se olisi jotain muuta kuin suomen kieltä”, Mantila virnistää.∎

Sitä ei voi tietää, ovatko kadonneet lähteneet lopullisesti pois vai palaavatko jotkut vielä takaisin.

Systemaattisia toimenpiteitä

Mantilan mukaan opetushenkilökunnalla on yleensä opiskelijaporukka hyvin hanskassa: opiskelijoiden etenemistä, pärjäämistä ja viihtyvyyttä halutaan seurata. Fukseihin tutustutaan ja pyritään luomaan yhteisöllisyyttä kaikkien fennistien kesken. Jos

Toinen näkökulma: Minne fennistit katosivat? Huuhaatutkija M. Memonen on tutkinut Toppilan yhteyttä Atlantikseen. Väitän, että Memonen on oikeilla jäljillä, mutta hänellä on väärä mereen uponnut kaupunki: todellisuudessa Toppila on R’lyeh, jossa suuri muinainen, Cthulhu, nukkuu kuolonuntaan. Jätetään huomiotta R’lyehin tiedossa olevien kahden vaihtoehtoisen oletetun sijainnin koordinaattien negatiivisuus. Jos leveyspiirin koordinaatit lasketaan yhteen ja niistä vähennetään Toppilansaaren sijainnin leveys-

Sumanismi

heitä palvojikseen. Iä! Iä! Cthulhu fhtagn on osa Cthulhun kutsumiseen käytettyä mantraa, ja tämä on nyt se, mikä yhdistää Cthulhun fennisteihin. Oulun alueen murteissa sananloppuinen -eA muuttuu -iAksi. Voi olla, että fennistit ovat keskustelleet siitä muita ihmisiä enemmän, ja se on herättänyt lähellä nukkuvan Cthulhun huomion. Ymmärrän, että hypoteesi on vielä hitusen huteralla pohjalla. Älkää kuitenkaan yllättykö, jos näette entisiä fennistejä Cthulhun riveissä, kun maailmanloppu tulee joulukuussa.∎

Sisko B:n tyylin salat Sisko Brunni on tunnettu siitä, että hän saattaa soinnuttaa vaatteensa sävyt luentokalvojen väreihin. Yliopiston tyylikkäin opettaja päästi Sumanismin toimituksen kurkistamaan vaatekaappiinsa. Sanna Häyrynen Maria Laakkonen

Mistä kaikki alkoikaan? Sisko Brunni tuli ensimmäistä kertaa kiinnittäneeksi huomiota pukeutumiseensa yläasteen lop-

pupuolella. ”Silloin oli kolme erilaista tyyliä: deanarit, punkkarit ja hämyt. Itse kuuluin hämyihin”, paljastaa Sisko. Hämyt pukeutuivat vanhoihin kirpputoreilta ja ullakoilta löytyneisiin vaatteisiin. Miesten vaatteet olivat kovaa huutoa Siskon tyylissä tuolloin. Suosikkivaate noilta ajoilta

on hänen isoisänsä nahkatakki. ”Nykyisin se on käytössä pojallani Ilmarilla”, toteaa Sisko. Hämystä oli lyhyt matka humanistiopiskelijan lookiin. ”Ostin vaatteeni kirpputorilta, ja tein niitä myös paljon itse. Saatoin myös stailata vaatteita itselleni mieleisiksi”, kertoo Sisko persoonallisen tyylinsä juurista. ”Jos kaupoissa sattui olemaan jokin kiva vaate, se oli sitten kaikilla. Kauppojen tarjonta oli Oulussa silloin vielä huono. Matkoilta, kuten Suman Turkin-ekskursiolta ja reilireissuilta ostin vaatteita, jotka ovat edelleen tallessa”, Sisko toteaa. Sisko joutui pohtimaan pukeutumistaan valmistumisen jälkeen. ”Akateemisessa maailmassa on oltava uskottava”, hän valaisee. Muutto ulkomaille auttoi häntä löytämään istuvia, värikkäitä ja persoonallisia vaatteita ja asusteita. ”Löysin oman tyylini silloin. Toki se on siitä muuttunut. En olisi esimerkiksi koskaan voinut kuvitella pitäväni sinisiä vaatteita, joita minulla on nykyisin paljon.”, kuvailee Sisko. ”Esteettisyys, värit ja persoonallisuus inspiroivat minua. Maailmalta löysin rohkeutta pukeutua muiden mielipiteistä piittaamatta”, selvittää Sisko.

Vintiltä vintageksi

Siskon kehittyminen tyylitaituriksi ei ollut aivan näin suoravii-

Tyylivirhe: farkkua farkun päällä

Sumanismi

vaista, vaan pieniä tyylimokiakin on mahtunut mukaan häneen pukeutumishistoriaansa. ”Muistan yhden kauhean asukokonaisuuden. Olin pukeutunut kokofarkkuasuun. Minulla oli housut ja pusakkamallinen takki!” Sisko kauhistelee. Viimeisimpänä tyylimokanaan hän pitää Suman vuosijuhlia viime keväältä. ”Olin ostanut Oulusta kohtuullisen halvan juhlamekon. Olisi pitänyt arvata, että se oli virhe. Samanlainen oli sitten kahdella muullakin ja vielä parikymppisten päällä!” tuskastelee hän. Hiusten kanssa Siskolla on ollut enemmänkin pulmia. ”Kampaaja ehdotti valoraitojen laittamista ja minä suostuin. En pitänyt niistä, ja leikkaisin ne pois. Sitten minulla törrötti tukassa hiustupsuja jonkin aikaa. Kerran kävi myös niin, ettei tukkani ollut väripurkin lupaama kauniin suklaanruskea, vaan siitä tuli pikimusta, kertoo Sisko kokemuksistaan. Sisko tunnustautuu keräilijäluonteeksi, ja hän on säilönyt suuren osan vanhoista vaatteistaan ullakoille ja kaappeihin odottamaan uusia löytäjiä ja käyttäjiä. ”Olen kasvanut

ulos osasta vaatteitani sanan kaikissa merkityksissä”, Sisko naurahtaa. Osa kaapin tavaroista odottaa taas toista tulemistaan. ”Minulla on kokoelma kapeakärkisiä korkokenkiä. Tietysti ne tuntuvat minustakin nyt aivan kauheilta, mutta toisaalta pidän niistä ja odotan, että ne tulevat taas muotiin”, Sisko selittää. ”Haluan säilyttää vaatteeni, jotta ne tuottaisivat samalla tavalla iloa jollekulle muulle kuin ullakolta nuorena löytämäni vaatteet tuot-

Sumanismi Sumanismi

tivat”, kertoo Sisko kaappiin kertyneistä aarteistaan.

Pettämätön vainu

tyyli-

Nykyään Sisko ostaa suurimman osan vaatteistaan ulkomailta. Luxemburgissa valikoimaa on enemmän ja vaatteita saa muunkin värisinä kuin mustina ja ruskeina. Mallit ja materiaalitkin ovat Siskon makuun sopivampia. Suomessa vaatteet ovat jyrkemmin joko nuoriso- tai tätimallia. ”Mekkoja on suomalaisissa kaupoissa melko vähän, mutta ulkomailta hankin kivoja, värikkäitä mekkoja, joita ei näy täällä vastaantulijoitten päällä.” Sisko ei ymmärrä, miksi nahkavaatteita pidetään jotenkin hätkähdyttävänä. Hänelle nahka on materiaali muitten joukossa ja lisäksi kaunis ja miellyttävä päällä. Vuosien saatossa Siskolle on kehittynyt vainu omaan tyylinsä sopivien vaatteitten suhteen. ”Tässä iässä tietää jo hyvin, mikä sopii ja mikä ei. Kun menen kauppaan, skannaan sen läpi ja näen heti, onko siellä jotain minulle sopivaa. En koskaan

39 39

kokeile vääriä vaatteita”, Sisko kertoo. Pukeutuminen tuntuu olevan tyylitaiturille helppoa. Vaatekriisejä tulee eteen vain harvoissa erityistilanteissa. Arkena Sisko löytää kaapistaan päälle pantavaa nopeasti eikä hänen tarvitse vaihtaa vaatekappaleita moneen kertaan ja jahkailla valintojensa kanssa. Asukokonaisuudet ovat harmonisia, ja Sisko myöntääkin aina miettivänsä, että asun eri osat sopivat yhteen. ”Päätän joko illalla tai aamulla, miten tulevana päivänä pukeudun. Asukokonaisuus lähtee usein jostain pienestä, esimerkiksi kengistä tai korusta, jonka ympärille muut vaatteet tulevat luontevasti”, Sisko kuvailee. Opettajalla on omien sanojensa mukaan luja luottamus siihen, että hän tietää, minkälaiset värit ja vaatteet hänelle sopivat. Muitten mielipiteillä ei ole merkitystä eikä Sisko halua käydä vaateostoksilla makutuomareitten kanssa. Jos toinen ehdottaa mielestään Siskolle sopivaa vaatetta, se todennäköisesti jää kaupan henkariin. Ainoa, jolta Sisko voi kysyä neuvoa, on oma Ellen-tytär. ”Ellen sanoo rehellisesti, jos joku ei sovi minulle. Hänellä on oikeanlaista silmää.”

Siskon persoonalliset korkokengät ovat herättäneet ihastusta luennoilla. Ulkomailla Sisko oppi käyttämään korkokenkiä arkenakin. Sitä aiemmin hän ei Suomessa ollut kovin paljon korkokenkiä käyttänyt, mutta Luxemburgissa korot alkoivat nousta pikkuhiljaa. Kengät ovat Siskolle ennen kaikkea esteettisiä esineitä. ”Kengät vain ovat kertakaikkisen kauniita. Katsokaa vaikka tätäkin, kuinka kaunis se on esineenä”, Sisko ihailee luumunvärisiä juhlakenkiä käsissään. Ulkonäkö onkin kengissä Siskolle kriteeri numero yksi. Plussaa kenkä saa siitä, että sillä pystyy jollain lailla kävelemään. Kengät valitaan kuitenkin tilanteen mukaan: mustikkametsällä ollaan kump-

pareissa ja talvella töihin tullaan talvisaappaissa ja sisällä tilalle vaihdetaan korkkarit työhuoneen kenkärivistöstä. Kotona Sisko säilyttää kenkiä esillä hyllyssä, josta niitä voi ihailla. Kun vieraita on käymässä, usein käykin niin, että jossain vaiheessa iltaa naisväki alkaa sovittaa erilaisia kenkiä kokoelmasta. Parasta kuulemma on jos kengällä tai vaatteella on jokin tarina. Sisko esittelee esimerkiksi Siperiasta ostettuja tolppakorkokenkiä, jotka kuplivan ulkonäkönsä takia ovat samppanjanjuontikengät. Niissä juodaan samppanjaa, mutta niistä ei juoda samppanjaa.∎

Esteettiset asusteet

Siskon näyttävät, asuun sopivat sormukset vaihtuvat tilanteen ja tunnelman mukaan. Hän kertoo, että suurin osa sormuksista on itse tehtyjä. Sisko esittelee aarrettaan, joka on hänen äitinsä nypläämästä ruususta askarreltu sormus. Seuraavaksi Sisko aikoo tehdä sormuksen jäkälän palasta, joka on peräisin kotitilan katolta Ylikiimingistä. Kotona on myös paja, jossa Sisko on itse takonut usein nähdyn kiemurakaulakorun.

Esteetikon työhuonekin on täynnä kauniita yksityiskohtia.

Sumanismi

SUMANISMI TUTKII

T S Ä ÖM

IT K I I IT

Toppilan muinaishistoria & atlantislainen paikannimistö Mikko Memonen Suomen paikannimien etymologioista on kirjoitettu mahdottomat määrät silkaa puppua. Välillä tuntuu siltä, että hienot tohtoriherrat eivät viitsi yhtä sanakirjaakaan avata. Erityisesti minua harmittaa kotikaupunkini historian vääristeleminen. Tutkimusteni tuloksista käy selvästi ilmi, että Oulua eivät asuttaneet keskiaikaiset saamelaispalkkasoturit. Oulun ensimmäiset asukkaat olivat peräisin Atlantiksen kadonneesta valtakunnasta, joka on sijainnut kutakuinkin nykyisen Toppilansalmen kohdalla. Oulun murteessa salmi on salami. Yksi muinaisen Kreikan kaupunkivaltioista oli nimeltään Salamis. Sattumaako? Wikipedian mukaan Atlantis oli alkujaan utopia, jonka ihmiset elivät hyveessä. Aikojen saatossa kulttuuri kuitenkin rapistui ja ihmisistä tuli ahneita ja pahoja. Tämähän on selkeä viittaus Toppilaan, jonka arkea voidaan ehkä hyvällä tahdolla kuvailla paheelliseksi. Väkivältaiset ja sotaisat muinaiset atlantislaiset (eli toppilalaiset) lähtivät suurelle ryöstöja ryyppäysreissulle läntiseen Eurooppaan. Toppilalaisten invaasion pysäyttivät lopulta ateenalaiset Kreikkaan. Tappion jälkeen jumalat rankaisivat toppilalaisia maanjäristyksillä ja tulvilla. Oulu-nimenhän

on ajateltu liittyvän tulvimiseen! Jotkut pitkävihaiset Atlantiksen perilliset eivät tänäkään päivänä olisi halunneet maksaa kreikkalaisille minkäänlaisia taloudellisia tukia. Toppilan kansanperinteestä löytyy viittauksia suuresta paosta tuhoalueelta. Esimerkiksi Toppilan Dixonin pizza 16. on nimeltään evakko. Se sisältää kinkkua, kebabia, sipulia, jäävuorisalaattia, tomaattia ja majoneesia. Alkujaan sivistyneinä ihmisinä atlantislaiset puhuivat tietenkin latinaa. Nimi Toppila on paikannimijohdos latinan sanasta topiarius ’kukkatarhuri’. Tämä oli yleinen nimitys syntisille atlantislaisille. ’Kukan’ eli hampun kasvatuksen perinne on alueella vieläkin erittäin elinvoimainen. Toinen jäänne alueen historiasta ovat Toppilan katukuvaan kuuluvat ”poliisit”, joiden nimitys juontaa juurensa muinaiskreikan sanasta polis ’kaupunki’. Meri oli atlantislaisille tärkeä, mistä onkin saanut nimensä MeriToppila (latinan sana mare). Aikojen alussa Atlantis kuului meren jumala Poseidonille. Yrmeällä jumalalla oli tapana nuhdella kurittomia alaisiaan. Toppilalaiset tokaisevat vieläkin leikillisesti ”joutuvansa poseen”, kun ovat rikkoneet lakia. Atlantislaiset sotivat kreikkalaisten lisäksi myös Suomeen silloin levinneen möngöikansan kanssa. Vähintään Nazisin taiste-

Sumanismi

lun veroinen kamppailu käytiin aikoinaan Meri-Toppilan nykyisellä virkistysalueella. Taistelukenttä nimettiin torjuntavoiton jälkeen Teletappimaaksi. Teletappi tulee sanoista telum ’heittoase’ ja tappi *tappo. Oikeinkirjoitusprofessorit ovat leimanneet useita tällaisia hyviä perinnenimiä epävirallisiksi tai murteellisiksi. Toppilansalmen uppoamisen jälkeen heikentyneitten atlantislaisten kohtaloksi tuli sulautua möngöikansaan. Myöhemmin he lopulta suomalaistuivat. Lähimpänä uponnutta Atlantista toppilalaiset ovat kuitenkin onnistuneet säilyttämään rippeitä muinaisesta korkeakulttuuristaan.∎

Vanha hyvä aika multaa muistot

Maire ja Tuija Nyt kun opiskelujen alkamisesta on kulunut jo tusinan verran vuosia, on sopiva hetki muistella sitä, mikä kaikki on muuttunut suomen kielen opiskelijan elämässä sen jälkeen. Teemme tässä kevyellä kädellä kontrastiivista tutkimusta siitä, oliko ennen kaikki paremmin vai onko nykynuorilla aina helpompaa. Jos lähdetään liikkeelle kronologisesti, todettakoon aluksi, että opiskelijavalinnassa suomen kielen aloituspaikkoja pääaineopiskelijoille oli vuosituhannen vaihteessa 27. Abipäivillä saatujen ennakkotietojen mukaan pyrkijöitä piti olla vuosittain noin 90, joskin h-hetkellä keväällä 2000 niitä olikin yhtäkkiä 150. Millennium ei tuonutkaan tullessaan maailmanloppua, vaan toukokuiset valintakokeet. Pääsykokeista jääneen hataran muistikuvan mukaan professori Mantila huuteli pääsykoepäivänä L4:n oven edessä hakijoita aakkosjärjestyksessä valkoisessa kesäpaidassaan. Saleilla ei ollut mitään kaupallisia rinnakkaisnimiä. Valtaosa hakijoista mahtoi olla 1970-luvun lopussa tai 1980luvun alussa syntyneitä. Opiskelijavalinnan jälkeen ainejärjestö Suma muisti tulevia

fennistejä heti kesän aikana postittamalla kotiin ihan oikean kirjeen. Jos nettisivut olivat olemassa, niitä ei ainakaan päivitetty. Toisaalta taas sikäli meni paremmin, että humanisteilla oli oma kirjakauppa ja oma Snellmanian kirjasto. Vahtimestarin koppi on vaihtanut sittemmin paikkaa jo monesti. ”Entinen YTHS” oli oikeasti YTHS eikä atk-asema, joka kuulemma ei enää ole edes sellainen atk-asema, jollainen se oli muutamia vuosia sitten. Sitä paitsi aularavintolassa ei ollut hissiä. Linnanmaan marketien rakentamisesta vasta haaveiltiin hurjana unelmana. Nyttemmin ne ovat ehtineet muuttaa osittain jo nimeäänkin.

Ei puhettakaan nettiilmoittautumisesta

Yliopistoon käytiin ilmoittautumassa syksyisin opintoasiaintoimistossa. Jäsenmaksu käytiin maksamassa pankissa tai vähintään pankin eteisen maksuautomaatilla paperisella tilisiirrolla, ja siitä saatu kuittijäljennös kourassa mentiin ilmoittautumaan. Ilmoittautumislomakkeet olivat aakkosjärjestyksessä korkeissa pinoissa, ja ilmoittautumispäivinä yliopistolla oli kesätyöntekijöitä laavaamassa lappuja, jotta jokai-

Sumanismi

nen sai omansa täytettäväksi. Opintojen alkaessa bussilippu maksoi 12 markkaa. Yliopistolle tultiin joko kävellen tai pyörällä, jos vain suinkin pystyi lykkäämään kuukausilipun ostamista. Jotenkin tuntuu siltä, että parkkipaikoilla oli ennen enemmän vapaata tilaa, vaikka dieselin hinta on kaksinkertaistunut. Atk-koulutus hoidettiin yhden illan juttuna, jossa tietojenkäsittelytieteilijä kertoi seikkaperäisesti: ”Tämä harmaa pänikkä on nimeltään keskusyksikkö, ja sen sisällä on möhkäle, jota nimitetään muistiksi.” Tulostussaldoa ei ollut vielä keksitty, ja oli olemassa vain ”humanistien atk-luokka”, kun Hummelin tai Humpuutterin nimeä ei ollut vielä äänestetty. Kotonakaan netin olemassaolo ei ollut itsestäänselvyys. Yliopistokadulla asunut toinen meistä kommentoi saatuaan netin toimimaan Windows 95:ssaan: ”Onko tämä ihanuus tottakaan?”

Toropaiska opetti kirjastonkäyttöä

Kirjastonkäytönopetusta antoi legendaarinen Toropaiska, joka oli silloin vielä maisteri eikä vielä tohtori ja joka oli silloin vielä töissä eikä vielä eläkkeellä. Tietokantana oli telnetpohjainen Oula.

Kirjaston nimi oli rehellisesti pääkirjasto eikä mikään Pegasus. Erillistä kurssikirjastoa ei ollut, kuten ei kuulemma taas nytkään enää ole. Sekä yliopiston että kaupunginkirjaston kirjastokortti oli aluksi pahviläpyskään liimattu viivakooditarra. Lainakielto nasahti vasta viikon kuluttua yliopiston kirjaston eräpäivästä. Pääkirjaston suomen kielen osasto oli ensimmäisessä kerroksessa, kun astui kaksi askelmaa alas ja seikkaili hyllyille. Sen nykyisellä paikalla sijaitsi lehtilukusali. Pääkirjaston toisen kerroksen ovista ei päässyt ulos eikä sisään itkemälläkään, vaan ne olivat tiukasti lukossa. Niiden takana häämötti kolme kopiokonetta, joista kaksi toimi kopiokortilla ja yksi kolikoilla. Emme osanneet haaveillakaan, että niillä saisi värikopioita. Atk-luokassa yksittäisen väritulosteen saaminen oli pitkällisten neuvottelujen tulos. Atk-luokan löytötavaroissa oli korkeintaan korppuja, jotka siis eivät ole mitään syötävää, eikä mitään muistitikkuja tai muuta

upeaa. Hutkin ja kasviksen käytävien varsilla ei ollut hienoja tauluja eikä uusia huonekaluja. Vuosien varrella kehitimme suomen kieltä muun muassa suomentamalla liitetiedoston ätätsmentiksi, mozzarellapizzan motsarellapitsaksi ja ignore-verbin ignoroinniksi, viisveisaamiseksi tai hällävälittämiseksi. Lauseopin luennolla toinen meistä paheksui ääneen muotisanaa ”loppupeleissä”, jota kovin moni ei tunnustanut koskaan kuulleensakaan. Paheksuttavista kielimuodoista mieleen tulee ainakin yksi graduseminaareissa tavattu ”Hawaii”-kirjoitusasu. Itkosen Kielioppaassa oli violetit kannet, ja suomen kielen kursseilla oli hienot nimet. Vaikka tunnontarkasti kirjasimme ensimmäisenä opiskeluvuotena pehmytkantisiin opiskelijakalentereihimme kurssien koko nimet, jo toisena vuonna kalenterissa saattoi lukea ämo, sukihita tai kiva. Äänne- ja muoto-oppi, suomen

I t k o s e n Kielioppaassa oli violetit kannet, ja suomen kielen kursseilla oli hienot nimet.

Sumanismi

kielen historiallinen tausta ja kirjakielen vaiheet olivat havainnollisia nimiä, mutta niitä laiskotti kirjoittaa kokonaan. Vastaavasti vielä ensimmäisenä opintovuotenamme jaksoimme kirjoittaa käsin kaikki kaverilta lainatut luentomuistiinpanot. Myöhempinä aikoina annoimme kopiokoneen laulaa.

Laitoksella oli oma aulikki

Meidän ikäisillemme opiskelijoille oli itsestään selvää, että luennolle tullaan aina vesipullo, pahvimuki tai vähintään sämpylä mukana. Silloin luentosaleihin ei vielä kielletty viemästä ruokaa eikä juomaa. Nyt yksi suuri huolenaiheemme on, pitääkö pitkistä tenttitilaisuuksistakin selvitä ilman suklaapatukkaa ja mandariinia. Eri oppiaineissa oli vielä omat aulikkinsa ja kyllikkinsä, kun esimerkiksi suomen kielen laitoksella oli oma kanslisti. Suomen kielen laitoksella oli henkilökuntaa yliassistentista amanuenssiin ja assistenttiin. Silloin eläkkeellä tuntuivat olevan vasta Pääkköset. Meidän nuoruudessamme ennen laitosten lakkauttamista oli suomen ja saamen kielen ja logopedian laitos SUOSALO, joka muuttui SILOksi eli suomen kielen

ja informaatiotutkimuksen laitokseksi, jolloin informaatiotutkimus muutti samalle käytävälle kolmannesta kerroksesta. Siihen saakka saamelaiset olivat samalla käytävällä suomen kielen porukoiden kanssa. Giekua ei ollut olemassakaan. Kerhikselle saatiin meidän aikanamme lahjoituksena uusi käytetty sohva. Kerhiksellä oli kasettisoitin, kolme huonosti toimivaa tietokonetta ja yksi pieni mustesuihkutulostin, jonka tulosteen hinta oli viisi senttiä. Lankapuhelimeen ohjeistettiin vastaamaan: ”Suomen kielen opiskelijoiden kiltahuoneella”. Mottona tenttiin mennessä oli toisinaan: ”Ei tiedolla eikä taidolla, vaan tuurilla.” Tosin asenne

ei yleensä johtanut pitkälle, ja sitten löysi itsensä tentaattorin työhuoneesta juttelemasta kylmä hiki otsalla Bertolt Brechtistä tai anomasta fonetiikan tentaattorilta armoa klusiilien, nasaalien ja frikatiivien viidakossa. Uusintatenttiin vei molemmilla kerroilla tie. Arviointiasteikko oli kolmiportainen: TT, HT ja ET eli tyydyttävä tuuri, hyvä tuuri ja erinomainen tuuri... tai ehkä ne olivat sittenkin tiedot. Siitäpä viisastelimmekin, mitä ET tekee saatuaan tentistä kolmosen. ”Soittaa kotiin.”

Valmistuminen häämöttää

Siihen maailman aikaan jos halusi tietää opintosuoritustensa määrän, opintorekisteriotteet käytiin anomassa kirjallisesti etukäteen tiedekunnan hallinnosta kolmannesta kerroksesta. Tulostaminen myös maksoi, ainakin jos rekisteriotteita halusi liian usein. Näin ainakin kertoi suullinen perimätieto. Vasta joitakin vuosia myöhemmin käyttöön saatiin Weboodin esiaste, jonne suoritukset päivittyivät hyvin, hyvin hitaasti ja jota ylläpiti kai joku Louis. Kun tutkinto oli valmistumassa ja opintokokonaisuudet piti koostaa valmiiksi,

Sumanismi

opiskelijalle annettiin pieni vaaleanpunainen kortti, joka piti täytättää Mantilalla, ennen kuin oli asiaa Kari Kaskelalle ja sittemmin publiikkiin. Samalla Mantilalla oli inhottavan osuva tilaisuus huomauttaa opiskelumenetelmien parantamisesta, jos aineopintojen keskiarvo ylsi vain niukasti hyviin tietoihin. Kun silloisista työllistymispalveluista kävi kysymässä, mitä muuta fennisteistä valmistuu kuin opettajia, kun tilastojen mukaan vain 80 % valmistuu opettajiksi, vastaus kuului: ”Jos keksit, kerro meillekin.” Ensimmäiset kolmisen vuotta tuli ihmeteltyä, miksi jotkut vanhemmat opiskelijat esittelevät itsensä hiukan kiusaantuneesti naurahtaen ännännen vuoden opiskelijoiksi. Jossain vaiheessa ihmetys katosi, kun yhden käden sormet eivät välttämättä enää riittäneet omien opintovuosien laskemiseen. Nyt on valmistumisesta jo vähintään toisen käden sormien verran vuosia, mutta vieläkin opiskeluvuosiemme muistot ovat useammin kultaisia kuin multaisia. Vaikka kaikki oli ennen paremmin, silti nykynuorilla on paljon helpommat oltavat kuin meillä.∎

nismi Ms. Také Pituus: 160 cm Ikä: 28

Paino: 51 kg

Olen sinkku.

Minulla on 12 kissaa.

Parasta minussa on: iloisuus ja sosiaalisuus

Huonointa minussa on: äkkipikaisuus

Sumanismi

SUMANISMILLE ON TULLUT SELVÄKSI

Mistä luonnonilmiöt syntyvät? Jo antiikin filosofit ratkoivat ongelmia käyttämällä päättelytekniikkaa nimeltä logiikka. Nyky-yhteiskunta on kuitenkin skeptisismiaatteen nimissä jo pitkään lannistanut suuria neroja. Onneksi kaikki toisinajattelijat eivät ole taipuneet kylmän kyynisyyden edessä. Minäkin hylkäsin miehille tyypilliset pinttyneet ajatukseni. Jälkeen päin minulle tullut selväksi, miten monet luonnonilmiöt saavat alkunsa ihmisen ahneudesta. Mikko Memonen

Pyörremyrskyt Lentoyhtiöt eivät säästösyistä ota huomioon lentoliikenteen vaikutusta ilmavirtauksiin. Koneet hämmentävät ilmaa lentämällä jatkuvasti samoja reittejä. Kun ilmavirtojen luonnollista tilaa on järkytetty liikaa, syntyy hirmuisia myrskyjä.

Tulivuoret

Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa maapallon ytimeen. Tiesitkö, että planeettamme ydin on jo kokonaan sulanut? Lukion matematiikantunneilla opin, että esineet laajenevat kuumentuessaan. Kyseessä on ns. ”lämpösuurennos”. Sulanut kuuma ydin ei mahdu enää omalle paikalleen, vaan alkaa nousta pintaa kohti ja purkautuu lopulta muinaisten uraanikaivosten jättämistä koloista.

Auringonpimennykset

Ahneudessaan ihminen käyttää kohtuuttomia määriä auringon energiaa, joka kuuluu oikeasti kukille ja linnuille. Ylikuormitus

saa auringon ”räpsymään” jolloin tulee pimeä (esim. yöllä). Lapissa vastuuttomat saamelaiset nopeuttavat porovasojen kasvua kesäisin ylimääräisellä valolla. He eivät kuitenkaan pumppaa aurinkoon lisää vetyä korvaamaan kulutettua polttoainetta. Tämä saa auringon sammumaan talvisin hyvinkin pitkiksi ajoiksi. Sain muuten tietää, että auringossa syntyy fuusioreaktiolla ydinvoimaa! UW-säteilyhän aiheuttaa ihosyöpää. Sattumaako?

Vuorovesi

Jo antiikin Roomassa Pythagoras huomasi, että asiat syrjäyttävät kylpyammeesta painonsa verran vettä. Meret ovat tavallaan kuin suuria ammeita. Veden lämpötilalla ei kai ole väliä. Merissäkin on ankkoja. Ihmisen harjoittama riistokalastus poistaa päivittäin satoja kiloja kaloja merestä. Kalat tuodaan maalle, jolloin mannerlaatoista tulee painavampia ja merenpinta läikkyy. Uusien kalojen syntyminen korjaa tilannetta välillä. Myös yhä useampien laivojen laskeminen vesille vaikuttaa merenpinnan korkeuteen. Meren painoa voitaisiin tasata vapautta-

Sumanismi

malla hanoihin varastoitua vettä takaisin meriin.

Ukkonen

Epäenergiatehokkaat sähkölaitteet päästävät sähköä ilmakehään, jonne se ei kuulu. Energiaa vuotaa erityisesti tyhjilleen jätetyistä kännykän latureista. Pistorasioihinkin on jätetty reiät, jotta niiden käyttö olisi mahdollisimman helppoa. Karannut sähkö nousee ilmavirtojen mukana ylöspäin. Yläilmakehan kylmyydessä ja yksinäisyydessä kaasumaiset sähköhiukkaset tiivistyvät salamoiksi ja satavat alas. Salamat tappavat sitten kissanpentuja.

Vanheneminen

Kapitalistinen järjestelmä pakottaa ihmisen työhön. Ihminen kuluu siinä, missä muutkin työkalut. Tämä näkyy sitten ennenaikaisena vanhenemisena. Tätä ongelmaa ei ollut ennen kuin Kokoomus keksi ihmisten riistämisen. Esimerkiksi Vanhan testamentin aikaan ihmiset saattoivat elää yli tuhatvuotiaiksi! Silloin elettiin ihmisarvoista elämää Jumalan, ei rahan avulla.∎

Jeesus saatana: murrenäyte kaennuusta jeesus saatana. vittu. jottais saatanaa muka. ei mik̀ ääm

mees saatana kohtuuvella. käet saatana jäätyy vaen täälä,

voe vittu että on saatana. tulisi' 'ite laittamãã saatanã' huoltoukot. keksinneet saatana, tämä ei sovi tuohõ lähtevvääŋ

ku. ei saatanan̬ saatana, voe jeesus mitẽ laitetãã. ei ku se ei ota sinne. mikä saaatana sitä pit̀ää kiinni. kaikki nämä päiv vittua. eei. vooe vittu että alakaa kyllä vituttammaan̬ . on

tämä saatanan saatanan saatana. vittu tulisivat ite tietomiehet. en kyllä ennää saatana kyllä. hommakkõõ huoltomiehet nuihin saatanav vehkeisiiŋ ku ne ei, ossaa perkele tiiä

varmaksi että missä ov vika saatana. vaeha kaapeli vaeha poksi, saatana itekkään̬ eivät tiijjä. vittu teetättääs saa-

tana kaikki. ei Piiponniemi saatana. voe vittu. ihan tyhjää hommaa vaen teetättävät, ihan̬ saatana. voe jumalauta, saa-

tana pim̀iä kohta tullee. voe vittu viinaa pittää juua, ei nii saatana tämä. on tämä kyllä työmaa saatana. vittu se on̬

aena Kiliiposella ollu tämmöstä taestelluu saatana. ei vittu. silloŋkis sen (--) kanssa ihan samallaista ihan samallaista.

se o- se oj joku kiro(us tässä Kiliposen työmaassa ku se ose ei saatana kyllä onnista tääl̀ä. se on aena saatana kauhea tappelu ja taestelu noitten koneideŋ kanssa saatana. ei tätä

saa. menipähän tuo viimeksi nii, nyt ei millään. ei jumalauta ku ei. tuoho' 'ottaa tuohõ.

Sumanismi

Surma

K. Virpiranta

Edellisessä osassa tapahtunutta: Enara Isükleithos, Lezome Elvoin, Nathithra Torghım, Fríða Hrafnintytär, Niek Ratnam sekä Juniki saapuivat Surujenkartanon illallisjuhlille. Perillä he saivat tietää, että yksi kutsutuista vieraista ei ollut saapunut. Juhlien emäntä, nekromantikko Misaria, paljasti vierailleen, että joku oli päättänyt saattaa heidät kaikki hengiltä.

Osa 3: Konflikti Viinikarahvit vaikuttivat olevan pohjattomia, eikä ruokakaan näyttänyt loppuvan huolimatta siitä, kuinka paljon vieraat söivät. ”Minä haluan tunnustaa yhden asian”, sanoi Lezome, joka oli lipittänyt viiniä hyvää tahtia, ja istahti Natħithran vierelle. ”Sinä olet yksi kiehtovimmista naisista, jonka olen koskaan tavannut. Antaisin melko paljon mahdollisuudesta viettää yö kanssasi.” Nathithra silmäili Lezomea ylenkatseellisesti hyvän tovin. Sitten hän sanoi jäätävällä äänellä: ”Sinä olet omahyväisin, itserakkain, vastenmielisin itsestään liikoja luuleva pikkumulkku, jonka kanssa olen koskaan joutunut hengittämään samaa ilmaa.” Hänen kasvonsa sulivat pahanilkiseen virnistykseen. ”Minusta olisi kerrassaan ihastuttavaa päästä murskaamaan sinut ja opettamaan sinut kunnioittamaan ylempiäsi. Hyväksyn ehdotuksesi, toukka.” Nainen nousi ylös ja peitteli pöydällä korissa nukkuvan lapsensa. ”Enara, pidä tytärtäni silmällä ja tule hakemaan minut, jos hän herää.” ”Natħithra?” Enara sanoi. ”Siitä ei voi olla kuin muutama päivä, kun synnytit lapsesi.” ”Viisi päivää”, Natħithra vastasi ja katsoi keskustelukumppaniaan odottavasti saadakseen selvennystä, miksi tämä oli asiasta kiinnostunut. ”Tiedän kyllä, että haltiat paranevat nopeasti, mutta sinä et ole vielä mitenkään voinut toipua synnytyksestä”, Enara huomautti. ”Sinä esimerkiksi vuodat verta, luulen.” ”Kuin pistetty sika”, Natħithra myönsi. ”Mihin sinä pyrit?” ”Ajattelinpahan vain ääneen, että maailmassa voi olla parempiakin ajatuksia kuin seksi viisi päivää synnytyksen jälkeen”, Enara totesi. Haltianainen naurahti ivallisesti. ”Seksi? Tuonko

Sumanismi

kanssa? Älä viitsi! Kuka täällä on mitään sanonut seksistä?” Lezome yskähti. ”Tuota... Minä?” ”Arvaa uudestaan”, Natħithra sanoi kalseasti. Hän lähti kohti ruokasalin ovea. ”Tuletko sinä vai et?” Lezome epäröi hetken mutta seurasi sitten naista. ”Minä olen humalassa! En ole vastuussa päätöksistäni”, hän puolustautui nähtyään Enaran puoliksi huvittuneen, puoliksi tuomitsevan ilmeen. Fríða tuli Enara luo. ”Mistä tuossa oli kyse?” barbaarinainen kysäisi. ”Lezome saa pian oppia, miksi aina ei kannata ajatella vehkeellään”, Enara vastasi. Hän katseli barbaaria mietteliäänä. ”Sinä et ole oikeasti pelkuri. Tai säikky; pelkuri on vähän turhan vahva sana. Olet ihminen, joka yrittää välttää konflikteja viimeiseen asti. Pyrit parhaasi mukaan välttämään ikäviä tilanteita kohtelemalla muita ihmisiä kunnioituksella. Se tekee sinusta hyvän ihmisen, hyvän ystävän ja hyvän työssäsi. Sen vuoksi sinä olet työnjohtaja, et orjapiiskuri. Niillä on ero: sinä et hallitse pelolla vaan vetoamalla järkeen. Sinä haluat olla kontrollissa, mutta täällä vieraassa ympäristössä ja tilanteessa sinä tunnet olosi epävarmaksi. Jokin painaa sinun mieltäsi. Haluaisitko sinä puhua siitä?” Fríða epäröi. ”Lezome ja Natħithra... Onko se väärin, mitä he tekevät?” ”Lezome on kännissä kuin käki, joten on hieman kyseenalaista, saisiko Natħithra käyttää hyväkseen hänen heikentynyttä harkintakykyään”, Enara vastasi. ”Toisaalta hän kyllä vaikutti suhteellisen selväjärkiseltä, ja mitä minä Lezomea tunnen, hänen humalapäissään ja selvin päin tehdyt päätöksensä eivät oikeastaan merkittävästi eroa toisistaan. Natħithran tavanomaisia leikkikavereita ovat haltiamiehet, joilla on korkea kivunsietokyky, joiden vammat paranevat nopeasti ja jotka ennen kaikkea

ovat saaneet enemmän harjoitusta. Tämä voi hyvinkin olla yksi typerimmistä ajatuksista, jonka Lezome on hetkeen saanut. Se kuitenkin oli heidän kummankin oma, itsenäinen, vapaaehtoinen typerä päätöksensä, mikä on kaikkein tärkeintä. Niin kauan kuin kukaan ei vahingoitu, siinä ei ole mitään tuomittavaa.” Hän vaikeni hetkeksi ja jatkoi sitten: ”En usko, että me puhumme oikeastaan Natħithrasta ja Lezomesta.” ”Minä olen koko ikäni halunnut kohdella muita ihmisiä reilusti ja oikeudenmukaisesti”, Fríða sanoi. ”Miksi sitten minusta tuntuu niin sietämättömän hyvältä nähdä hänet kiemurtelemassa tuskasta jalkojeni juuressa?” ”Eikö se ole selvää?” Enara ihmetteli. Ei hän varsinaisesti tiennyt, mistä tai kenestä Fríða puhui, mutta se oli pääteltävissä. ”Koska hänkin haluaa sitä. Tila, jolla työskentelet, ei ole kuuluisa työntekijöidensä tarpeettomasta ja mielivaltaisesta pahoinpitelystä, mutta sielläkin on varmasti joskus sattunut jotakin, mikä on vaatinut hieman painokkaampaa kurinpalautusta. Tuntuisiko sinusta samalta, jos olisit rankaisemassa pakoyrityksestä kiinni jäänyttä orjaa? Tai jos näkisit jotakuta piestävän aivan syyttä?” ”Ei tietenkään!” Fríða huudahti kiihtyneenä. ”Minä säälisin rangaistuksen saanutta orjaa, ja viattoman pahoinpitelystä olisin suorastaan raivoissani.” ”Älä siis vertaa itseäsi Natħithraan”, Enara sanoi. ”Hän ei näkisi mitään eroa noiden kolmen eri tilanteen välillä.” ”Oliko siinä kaikki, vai voinko vielä tehdä jotakin hyväksenne, neiti Ževstrel?” Nogaer Avaloreth kysyi. Hänen kasvoillaan oli jäykkä tekohymy, jolla hän peitteli heikoin tuloksin perinpohjaista inhoaan häntä vastapäätä istuvaa nuorta puolihaltianaista kohtaan. Mies oli Junikin entinen omistaja – samainen, jonka käskystä tyttöparka oli ollut vähällä päästä hengestään. Lefetia oli tullut tuomaan tälle virallista ilmoitusta siitä, että oli aikeissa viedä valituksensa oikeusistuimen käsiteltäväksi. Missään tapauksessa tieto ei ollut tullut aivan puun takaa, vaan Avaloreth oli kyllä jo pitkään tiennyt Lefetian hautovan sitä. Alun perin mies oli tuomittu mitättömään sakkorangaistukseen pahoinpitelystä, mutta Lefetia uskoi voivansa saada tämän tilille murhayrityksestä. Kun joku käyttää päiväkausia toisen ihmisen hengiltä saamiseen, oli se kuinka raivon vallassa aloitettua tahansa, sen oli jossakin vaiheessa pakko muuttua suunnitelluksi. ”Jos vain voisin saada tilkan juotavaa, niin jätän sinut rauhaan tuossa tuokiossa”, Lefetia vastasi ja

väläytti miehelle ystävällisen hymyn. ”Hetkinen”, mies sanoi ja lähti huoneesta. Heti, kun mies oli kadonnut ovesta, Lefetia nousi ja kiirehti tämän työpöydän luo. Hän silmäili läpi pöydällä olevat tavarat, mutta papereiden joukossa tai kirjojen välissä ei näkynyt mitään kiinnostavaa. Lefetia veti auki pöytälaatikon, ja tyytyväinen virnistys levisi hänen kasvoilleen. Laatikossa oli pronssinen kulho täynnä kananluita ja puoliksi poltettuja kynttilöitä, verinen tikari sekä papereita, joissa oli okkultistisen näköisiä symboleja. Millainen sekopää Avaloreth oikeastaan oli? Pienen hetken ajan Lefetia mietti, oliko sittenkin tehnyt virheen lähtiessään sotaan tätä miestä vastaan. Hän kuitenkin sysäsi ajatuksen nopeasti mielestään: jos hän nyt saisi Nogaer Avalorethin tuomiolle murhasta ensimmäisenä laatuaan, se olisi askel kohti parempaa maailmaa. Kaiken sen epämääräisen tavaran keskellä lojui yksinäinen asiakirja. Se oli kirjoitettu Lefetian käsialalla, ja siinä oli yhteenveto kaikkien hänen todistajiensa alustavista haastatteluista. Oli sanomattakin selvää, että Avalorethin ei koskaan olisi pitänyt nähdäkään tuota asiakirjaa. Nainen poimi paperin, taitteli sen ja työnsi taskuunsa. Sitten hän kiirehti takaisin paikalleen juuri parahiksi, kun Avaloreth palasi huoneeseen. Vihainen Eirikr Haugeninpoika syöksyi lady Sanguinellan talolle valmiina tappamaan tai ainakin vahingoittamaan vakavasti, jos tarve vaatisi. Pihapolulle päästyään hän huomasi Roselian, joka istui talon kuistilla rottinkikeppi polviensa päällä. ”Hyvää päivää, neiti Dalethos”, Eirikr sanoi. Ei hän Roseliaa ollut tullut tappamaan. Ei ollut mitään syytä heittäytyä epäkohteliaaksi. ”Onko Sanguinella kotona?” ”On”, Roselia vastasi. ”Käy peremmälle.” ”Miksi sinä muuten istut siinä?” mies kysäisi ennen kuin astui ovesta sisään. ”Minä odotan, että paennut orjamme ymmärtää, mikä hänelle on parasta, ja palaa kotiin”, Roselia vastasi ja poimi kepin käteensä hyvin uhkaavan näköisesti. ”Juniki on älykäs nuori nainen ja varmasti ymmärtää, mikä hänelle on parasta. Siksipä et luultavasti tule koskaan enää näkemäänkään häntä. Hänelle parasta on nimittäin olla missä tahansa muualla kuin sinun näköpiirissäsi ja tuon kapineen kantamassa”, Eirikr huomautti, meni sisälle ja törmäsi etsimäänsä naiseen heti eteisessä. ”Olinkin kuulevinani puhetta”, Sanguinella sanoi tavoilleen poikkeuksellisen ystävällisesti hymyillen.

Sumanismi Sumanismi

49 49

”Mikä tuo sinut tänne, Eirikr?” ”Mitäpä sinä luulisit?” barbaari kysyi. Alkuperäinen ärtymys, jonka hän oli onnistunut tyynnyttämään hetkeksi Roselian kanssa puhuessaan, nosti taas päätään. ”Häädin kotoani tiehensä salamurhaajan, joka piileskeli pihallamme kyttäämässä vaimoani! Sattuisitko sinä kenties tietämään asiasta jotakin?” Eirikr tunsi vastustamatonta tarvetta paiskata tuo nainen seinää vasten ja hakata tästä ulos kaikki, mitä tämä tapahtuneesta tiesi. Hän ei tavallisesti ollut väkivaltainen – ei ainakaan itseään puolta pienempiä naisia kohtaan – mutta Enaraa uhkaava vaara sai hänet poikkeuksetta käyttäytymään ylisuojelevasti. Mies puristi kätensä nyrkkiin ja yritti hillitä itsensä. Sanguinellan vahingoittaminen ei ratkaisisi mitään. Se vain suututtaisi Roselian, jolla varmastikin olisi painava sananen sanottavanaan, jos saisi kuulla puolisoaan uhattavan. Eirikr ei oikeastaan halunnut ottaa lähemmin selvää, kuinka hengenvaaralliseksi tuo argyrialaisen soturin tytär oikeastaan saattoi heittäytyä. Hän oli nähnyt tämän käsittelevän keihästä ja näkemänsä perusteella ei halunnut aseen toiseen päähän. ”En satu tietämään”, Sanguinella vastasi hitu-

Sumanismi

sen närkästyneen oloisena siitä, että Eirikr kehtasi moista epäillä, ”mutta voin ottaa selvää. Missä Enara on? Onko hän turvassa?” Mies ei aivan täysin luottanut Sanguinellan vilpittömyyteen.

Azfal ratsasti profeetta Sâfuran rinnalla. Tuo nuori nainen ei ollut sanonut, minne he olivat menossa – olipahan vain komentanut hänet ja neljä muuta lähipiirinsä miestä mukaansa. Jotakin tärkeää se oli, sillä he olivat lähteneet matkaan juuri ennen rukoushetken alkamista. Se oli tavatonta, mutta ei ollut hänen paikkansa kyseenalaistaa; profeetta tiesi kyllä, mitä oli tekemässä. Hyvin suuren osan elämästään Azfal oli noudattanut käskyjä. Siihen hänet oli kasvatettu ja sitä hän mielestään teki hyvin. Nuoruudessaan hän oli tehnyt paljon pahaa: hän oli noudattanut saamiaan ohjeita pysähtymättä hetkeksikään miettimään, oliko se oikein vai väärin. Hän oli tappanut, kiduttanut ja raiskannut viattomia, puolustuskyvyttömiä tyttöjä – ei sen kummempia kuin profeetta itsekään – eikä se ollut ollut hänelle edes niin vastenmielistä. Lopulta hän oli nähnyt, millainen hirviö häntä katsoi peilistä. Se oli kuitenkin jo myöhäistä – tai niin hän itse ajatteli. Hän oli jo ehtinyt turmella kymmeniä elämiä. Oli naisia, jotka vielä kaikkien näiden vuosienkin jälkeen hänet nähdessään kääntyivät pois pelosta väristen; joita hän oli haavoittanut niin pahoin, etteivät nämä koskaan pystyneet unohtamaan ja jatkamaan normaalia elämää. Hän katui. Jo vuosien ajan Azfal oli uskonut, ettei hänen sielulleen ollut pelastusta. Mikään hyvä teko maailmassa ei voisi korvata kaikkea sitä vahinkoa, minkä hän oli tehnyt. Ei hän välittänyt; hän tiesi ansaitsevansa Helvetin lieskat. Se ei kuitenkaan ollut mikään syy olla yrittämättä: tuonpuoleisen tuomiota odotellessa hän yhtä hyvin voisi vaihteeksi auttaa ihmisiä. Kuin vastauksena hänen rukouksiinsa uusi profeetta oli tullut tuomaan toivoa paremmasta, ja samalla hänkin sai tilaisuuden hyvittää syntejään. Ensimmäistä kertaa koko elämänsä aikana Azfal tiesi noudattavansa käskyjä oikeista syistä. ”Ehkäpä se suojaa minua kivisateelta”, oli profeetta vastannut aikaisemmin sinä aamuna, kun Azfal oli tiedustellut, miksi tämä oppinsa vastaisesti verhoutui kasvohuntuun. Profeetta oli sanonut, että kenenkään naisen ei pitäisi peittämän kasvojaan, ellei sitten pyrkinyt suojautumaan hiekkamyrskyltä. Koska profeetta ei tällä kertaa halunnut suututtaa ihmisiä pukeutumisellaan, he kaiketikin olivat menossa tekemään jotakin, mikä kaikin muin tavoin

oli saava kansan raivon valtaan. Sâfura vei seurueensa kaupungin muurien ulkopuolelle kokoontuneen väkijoukon luo ja laskeutui ratsailta. Kansanpaljous huusi ja mekasti. Ei ollut lainkaan vaikea arvata, mitä oli tekeillä. Azfal hapuili sapeliaan vyöltään. Oli hänen velvollisuutensa suojella profeettaa, ja hän tekisi parhaansa. Silti olisi ihme, jos he lähtisivät täältä vahingoittumattomina. ”Ei aseita, Azfal”, Sâfura sanoi kääntymättä edes katsomaan mieheen. Hän käveli väkijoukon halki, ja hänen miehensä seurasivat perässä. Kuten Azfal oli epäillytkin, siellä oltiin aikeissa panna täytäntöön kivitystuomio. Tuomittuja oli kaksi: molemmat nuoria miehiä, poikasia lähes. Toinen heistä itki, toinen aneli armoa kaupunginvartioston miehiltä, jotka olivat parhaillaan hautaamassa heitä maahan vyötäisiään myöten (estääkseen heitä lähtemästä livohkaan kesken kaiken, mikä olisi kai luonnollinen reaktio, kun vihamielinen väkijoukko viskoi kivenmurikoita silmille). Sâfura pysähtyi tuomittujen ja väkijoukon väliin ja loi vetoavan katseen ihmisiin. ”Katsokaa nyt itseänne, ihmiset”, nainen sanoi. ”Olette kokoontuneet tänne surmaamaan kaksi veljeänne! Oletteko te unohtaneet, että Jumala kieltää murhaamasta?” ”Kuinka sinä julkeat, nainen?” huudahti toinen paikallaolevista uskonnollisista johtajista. ”Sinä olet huora ja jumalanpilkkaaja, ja ansaitsisit heidän kohtalonsa!” ”Mene tiehesi!” hänen virkatoverinsa lisäsi. ”Me toteutamme Jumalan tahtoa.” ”Minä en puhunut teille, vaan näille hyville ihmisille, joita olette johtaneet harhaan vääristellyillä opeillanne”, Sâfura vastasi tyynesti. ”Mitä niin kamalaa nämä kaksi poikaa ovat tehneet, että he ansaitsevat hitaan ja tuskallisen kuoleman?” Se toki oli retorinen kysymys; nainen tiesi kyllä, mikä heidän rikoksensa oli. ”Mikä on niin hirveä rikos, että se saa isän ja äidinkin osallistumaan oman lapsensa lynkkaamiseen?” Hän katsoi vaativasti vanhempaa miestä ja naista väkijoukossa. Sekin oli retorinen kysymys: Sâfura oli kotoisin näiltä kulmilta ja tiesi kyllä, ettei siihen tarvittu paljoa. Tyttäriä surmattiin vieläkin kevyemmin perustein kuin poikia. ”He harjoittivat haureutta”, sanoi joku väkijoukosta. ”Keskenään”, lisäsi toinen. ”He ovat sodomiitteja.” ”Se tuskin on mikään syy tappaa ketään”, Safura huomautti. ”Menkää kotiin.” Kaikki olivat hiljaa. Vartiostolaiset olivat keskeyttäneet työnsä. Jopa uskonnolliset johtajat antoivat

jakamattoman huomionsa Sâfuralle. Nainen jatkoi: ”Teillä on mahdollisuus valita. Jos olette täysin varmoja siitä, että nämä poikaparat ovat syyllistyneet anteeksiantamattomaan rikokseen, ja että Jumala vaatii heidän vertaan vuodatettavan, tappakaa heidät kaikin mokomin. Muistakaa kuitenkin, että jonakin päivänä joudutte vastaamaan teostanne Jumalan edessä. Jos mielessänne on edes pieni epäilyksen häivähdys siitä, että tämä ei ehkä olekaan Jumalan tahto, minä pyydän teitä: menkää pois ja antakaa näiden poikien elää.” Ensin ei tapahtunut mitään. Hetken päästä kuitenkin kaksi mies joukon laitamilta lähti kävelemään poispäin. Pian muutama muu seurasi heitä. Kohta jäljellä ei ollut enää kuin vartijat, Sâfuran seurue sekä uskonnolliset johtajat, joiden kummankin kasvoilta oli selvästi aistittavissa pelko: he olivat vakavasti aliarvioineet tämän kerettiläisen vaikutusvaltaa. Sanaakaan sanomatta he lähtivät tiehensä, ja alivoimaan jäätyään vartijatkin yksissä tuumin luikkivat tiehensä. Azfal tovereineen tarttui lapioihin ja riensi auttamaan täpärästi brutaalilta kuolemalta säästyneitä nuorukaisia. ”Minun täytyy lähteä muualle vähäksi aikaa”, Sâfura sanoi Azfalille, kun he olivat palaamassa kotiin. ”Se voi olla viisasta”, mies vastasi. ”Suututitte juuri oppineet perinpohjaisesti.” ”En minä heitä pelkää”, Sâfura sanoi. ”Minä näin unen viime yönä. Minun täytyy mennä viipymättä tapaamaan Natħithra Torghımia.” Sillä välin Surujenkartanolla vieraat alkoivat yksi toisensa jälkeen heräillä. Enara oli ollut valveilla lähestulkoon koko yön: Emmett oli ollut poikkeuksellisen levoton. Nyt nainen istui ruokasalissa juuri hetki sitten nukahtanut vauva sylissään ja lepuutti silmiään. Näinä viikkoina, joina hän oli opetellut uuden perheenjäsen kanssa elämiseen, unenpuute ei ollut rasittanut häntä mahdottomasti. Se oli yksi orjuudessa elettyjen vuosien eduista: hän oli jo tottunut toimimaan tehokkaasti rättiväsyneenäkin ja selviämään liian vähällä unella. Kovia kokeneelta näyttävä Lezome tuli ruokasaliin päätään pidellen. ”Mitä minulle tapahtui viime yönä?” mies vaikeroi. ”Pääparkani halkeaa... ja joka paikkaan muuallekin sattuu! Voisin juuri nyt tappaa oopiumista.” Hän istahti tuolille, irvisti, katsoi sitten housuihinsa ja päästi hyvin epämiehekkään, hätääntyneen kiljahduksen. ”Minun peniksessäni on jotakin vikaa! Tule äkkiä katsomaan! Minusta tuntuu, että siinä on reikiä.”

Sumanismi

Enara pudisti päätään epäuskoisena. ”Lezome, minä en tule katsomaan sinun penistäsi.” ”Enara kiltti, sinä olet nähnyt peniksiä aikaisemminkin! Sinulla on lapsi!” Lezome huudahti. ”Minä en voi uskoa, että teen tämän”, Enara totesi, meni miehen luokse ja vilkaisi tämän miehistä ylpeyttä. ”Luulen, että jäät henkiin”, hän sitten totesi. Lezomen peniksessä oli reilu kokoelma ruhjeita ja mustelmia, mutta ei mitään, mikä ei paranisi itsekseen muutamassa päivässä.

Rakennuksessa, joka nykyisin palveli PohjoisFalkaran suurlähetystönä Aznoliana Dverassa, oli aikoinaan toiminut paikallinen salatiedeakatemia. Rakennus oli yhä osittain saastunut vuosisatoja kestäneestä demonologian, nekromantian ja muiden epämääräisten rajatieteiden harjoittamisesta. Tämän pikku seikan olivat Aznoliana Dveran hallinnon edustajat tyystin ”unohtaneet” mainita siinä juhlallisessa seremoniassa, jossa he luovuttivat rakennuksen maa-alueineen Pohjois-Falkaran kuningaskunnan hallintaan. Rakennuksen ikävä historia ei kuitenkaan näkynyt ulospäin – ei ainakaan tässä upeassa eteisaulassa, joka erotti isäntäväen asuintilat virastopuolesta. Kiviseinäistä huonetta koristivat ylelliset verhot ja seinävaatteet, maalaukset ja patsaat. Lukuisat kynttilät ja öljylamput valaisivat huoneen niin perusteellisesti, että siellä olija ei tullut edes ajatelleeksi, ettei huoneessa ollut ikkunoita, jotka olisivat päästäneet päivänvalon karkottamaan varjot. Miksipä siellä olisi ollutkaan; tässä maailmassa ei ollut päivänvaloa. ”Oletteko te istunut siinä odottamassa pitkään, rouva Ževstrel?” nuoren naisen ääni havahdutti Lefetian ajatuksistaan. Nainen kuulosti hitusen paheksuvalta. Lefetia ollut aivan varma, paheksuiko Shir – se oli hänen nimensä – hänen läsnäoloaan vaiko sitä, että häntä oli odotutettu toimettomana ties kuinka kauan. Se olisi saattanut olla kumpaa tahansa: Shir ei tyypillisesti arvostanut ketään, joka edes hiljaa mielessään piti itseään häntä parempana. Toisaalta Lefetia arveli ansainneensa Shirin kunnioituksen jollakin niistä lukuisista kerroista, kun oli puolustanut heikommassa asemassa olevia. ”Minä olin siivoamassa kellaria”, Shir lisäsi pahoittelevaan sävyyn ja vakuutti Lefetian siitä, että tämä oli tervetullut. Shirillä oli sylissään kasa roinaa; päällimmäisenä piikkinen puunuija. Shir pudotti kantamansa tavarat eteisen nurkkaan. ”Seuratkaa minua. Lady Mortanum odottaa kirjastossa.” ”Hänkö on kotona?” Lefetia kysyi yllättyneenä.

Sumanismi

Se olikin ensimmäinen kerta tänään, kun hän tavoitti etsimänsä henkilön. Hän oli juoksennellut koko aamupäivän ympäri Favlinnia etsimässä milloin ketäkin vain saadakseen kuulla kaikkien olevan jossakin vallan muualla. Aznoliana Dveran reissun hän oli ollut vähällä jättää kokonaan väliin – matkustaminen sinne asti turhan takia oli kallista – mutta oli kuitenkin päättänyt uhmata kohtaloaan. Suurlähettiläs, lady Shacila Mortanum, oli favlinnilaisen kreivin tytär ja päässyt diplomaattisiin tehtäviin kiitokseksi kuninkaalle tekemistään palveluksista. Tietysti asiaa oli auttanut myös hänen paikallisen kulttuurin tuntemuksensa; hän kun oli naimisissa aznolialaisen miehen kanssa. Lady Mortanum itse oli loitsija. Se oli melkein sama asia kuin velho, mutta sillä erolla, että loitsijan ei tarvinnut opiskella tullakseen mahtavaksi. Hän oli sitä syntyjään. Sanottiin, että se johtui suvussa kulkevasta demoniverestä. ”Lefetia!” Shacila huudahti ilahtuneena nähtyään vieraan. Hän istui nojatuolissa pitämässä silmällä kahta parivuotiasta lasta, jotka leikkivät lattialla toisistaan välittämättä. Toinen oli laventelinsininen puolihaltia – lady Mortanumin oma tytär – ja toinen puolestaan perinteisemmän näköinen ihminen. Molempien lasten huomio kiinnittyi samaan räsynukkeen, ja he yrittivät repiä sitä toisiltaan. Shir meni väliin. ”Kiki, ole kiltti valtiattarellesi”, hän sanoi, otti lelun ja antoi sen lady Mortanumin tyttärelle. ”Shir, sinä saat minut näyttämään pahalta Lefetian silmissä, kun puhut lapselle noin”, lady Mortanum huomautti. ”Voi, suokaa anteeksi, oi valtiatar. Menen heti kysymään, onko inkvisiittorillanne aikaa rangaista minua”, Shir sanoi kalseasti. ”Tuon teille teetä.” Hän lähti tiehensä. ”Sinä kai ymmärrät, että hän vitsailee?” lady Mortanum kysyi Lefetialta. ”En ole koskaan vahingoittanut häntä. Enkä kasvata Shirin tytärtä orjaksi. Kiki saa kaiken sen, minkä omanikin. Shir vain viettää aikaa paikallisten stratanolaisten hedonistien kanssa ja saa heiltä huonoja vaikutteita.” Nainen virnisti. Stratanolaisuus oli radikaali filosofinen suuntaus, joka oli lähtöisin Gomoreasta, ja joka oli saavuttanut jonkin verran jalansijaa Falkarassa – ja nähtävästi sen oli onnistunut levitä Aznoliana Dveraankin. Heidän oppinsa tuntui pääasiallisesti kannustavan rikkomaan normeja ja herättämään yleistä pahennusta. Suoraan sanottuna lady Mortanum oli riemuissaan siitä, että hänen orjansa oli päättänyt omaksua stratanolaisen elämänfilosofian: hänen ei-niin-hienova-

raiset sarkastiset kommenttinsa piristivät kummasti jäykkiä pönötystilaisuuksia. ”No, Lefetia... Miten voin olla avuksi?” ”Olet jo avuksi pelkästään olemalla siinä”, Lefetia vastasi. ”Minulla on tänään ollut hieman vaikeuksia saada kiinni todistajiani haastateltaviksi.” ”Olitpa vähällä tulla tännekin turhaan”, Shacila sanoi. ”Minut oikeastaan kutsuttiin juhliin Elchenderin Surujenkartanolle, joihin kuitenkin päätin olla menemättä.” Hän oli vilkaissut kutsua kerran eikä ollut missään vaiheessa edes harkinnut lähtemistä. Koko homma ei ainoastaan haiskahtanut vaan suorastaan löyhkäsi ansalta matkojen päähän. ”Kuka sinut oikeastaan sinne kutsui?” Lefetia kysäisi. Hienoinen huolestuneisuus oli hiipinyt hänen mieleensä.

Sillä välin Surujenkartanolla Enara ja Lezome olivat hyvän tovin kinastelleet uskonnon ja moraalin suhteesta. Keskustelu oli saanut alkunsa siitä, kun Lezome oli nimitellyt Enaraa ylimieliseksi ateistiksi, joka kylpi narsismissaan eikä edes tiedostanut katselevansa kaikkia alaspäin huolimatta merkittävästä pituusrajoittuneisuudestaan. Enara luonnollisesti oli tivannut syytä moisille loukkauksille, ja Lezome oli väittänyt Enaran aiemmin samana aamuna solvanneen häntä dekadentiksi rietastelijaksi ja harhautuneeksi kaksinaismoralistiksi, joka kyllä vannoi pyhästi jumalten nimeen, mutta ei käytännössä kuitenkaan toteuttanut minkään jumalan oppeja. ”Sitä paitsi en minä ole yrittänytkään kyseenalaistaa jumalten olemassaoloa”, Enara huomautti. ”Sanoinpahan vain, että he eivät mielestäni ole koskaan tehneet mitään, millä ansaitsisivat tulla palvotuiksi.” ”Jumalia voi aina kiittää viinistä”, Lezome huomautti. ”Viini ei tule jumalilta vaan viinitilallisilta”, Enara vastasi ja palasi sitten alkuperäisiin syytöksiin: ”Sinä olet ollut koko aamun sietämättömässä krapulassa. Sen täytyi olla hallusinaatio, joka sinua nimitti kaksinaismoralistiksi. Joku sinut huonommin tunteva voisi toki sellaista sinusta väittääkin, mutta minä kyllä tiedän, että sinä olet jumalan mies. Nimittäin Bacchuksen, etkä ole koskaan muuta väittänytkään. Jos minä haluaisin sinua solvata, nimittäisin sinua irstailijaksi, libertiiniksi, rappeutuneeksi ja kelvottomaksi ihmissaastaksi – mitä sinä olet – mutta tekopyhäksi kaksinaismoralistiksi en koskaan voisi sinua nimitellä. Sitä paitsi, Lezome, minä olen pettynyt sinuun. Maailmassa on rajaton määrä mahdollisuuksia loukata minua verisesti, mutta sen sijaan, että olisit

keksinyt jotakin säkenöivän oivaltavaa, sinä haukuit minua lyhyeksi.” ”Sinä olet”, Lezome huomautti virnistäen. ”Suo minulle anteeksi, oi mestari, jos en krapula-aamunani ole kaikkein terävimmilläni!” Ruokasalin ovi paiskattiin auki, ja Juniki marssi sisään. Tavallisesti niin tyyni ja rauhallinen nuori nainen tuntui olevan nyt kiihdyksissä ja kiukkuinen. Häntä seurasi Ratnam, joka hänkin näytti ärtyneeltä. ”Sanoin jo, että minulla ei ole mitään mielenkiintoa tirkistellä kaltaistasi halpaa lumppua”, Ratnam huudahti. ”Pysy kaukana minusta, sinä oksettava vanha perverssi!” Juniki sähähti ja vetäytyi huoneen nurkkaan. Hänen murhaava katseensa viestitti, että Ratnamin olisi hyvä pysytellä loitolla. ”Mitä tapahtui?” Enara kysäisi. Juniki kertoi ajaneensa Ratnamin tiehensä tirkistelemästä häntä, kun oli ollut vaihtamassa vaatteita. Nyt ruokasaliin tullessaan hän oli törmännyt mieheen uudestaan, ja tämä oli käyttäytynyt kuin koko välikohtausta ei olisi koskaan tapahtunutkaan, mikä oli saanut Junikin suunniltaan raivosta. Viimeisenä muiden seuraan liittyi Natħithra. ”Uskomatonta, että Sathra on nukkunut koko aamun”, hän virkkoi astuessaan ovesta ruokasaliin ja seisahtui sitten Enaran ja Lezomen eteen. ”Hän on yleensä niin rauhaton aamuisin. Missä hän on?” Haltianainen tuijotti Enaraa vaativasti. ”En minä tiedä”, Enara vastasi kummastuneena. Hän näykki aamiaistaan, joka koostui edellisiltaisista ruuantähteistä.

Sumanismi

”Minä pyysin sitä orjapiiskuria tuomaan lapseni sinun vahdittavaksesi tuntikausia sitten”, Natħithra sanoi nyt hiukan kiristyneellä äänellä. Juuri silloin Fríða tuli keittiöstä Junikin kanssa. ”Mitä sinä oikein hourailet?” barbaarinainen kysyi. ”Minä en ole nähnyt sinua sitten eilisillan.” Silmänräpäyksessä Natħithra syöksähti kohti Fríðaa ja painoi veitsen tämän kurkulle. Huolimatta siitä, että haltianainen oli enemmän kuin päätä lyhyempi Fríðaa ja muutenkin näytti tämän rinnalla mitättömältä, kenellekään paikallaolijoista ei olisi tullut mieleenkään kyseenalaistaa sitä, etteikö Natħithra olisi ollut kuolemanvakavissaan uhitellessaan tuolle naisenjärkäleelle. ”Et kai sinä proletaari väitä, että hukkasit minun lapseni?” Natħithra tiukkasi. ”En”, Fríða vastasi kalseasti. ”Minä väitän, että en ole koskenutkaan lapseesi.” Hän nappasi haltianaista sen käden ranteesta, jolla tämä piteli veistään. ”Pudota se veitsi tai katkaisen kätesi.” ”Lopettakaa tuo, molemmat!” Enara huudahti. ”Te toimitte nyt juuri kuten hän tahtoo!” Haltia epäröi parin hengenvedon ajan, mutta katsoi sitten parhaaksi totella. Fríða päästi hänet otteestaan, ja hän perääntyi muutaman askeleen. Molemmat katsoivat Enaraa selitystä odottavina. ”Natħithra, me saamme sinun lapsesi takaisin”, Enara jatkoi. ”Meidän asiaamme ei kuitenkaan auta, jos tapamme toisemme. Sitä Misaria kuitenkin yrittää, nimittäin saada meidät toisiamme vastaan. Lezome kuvitteli, että minä päätin varta vasten loukata hänen uskonnollista vakaumustaan. Juniki uskoo Ratnamin tirkistelleen häntä vähäpukeisena. Sinä puolestasi olit varma, että annoit lapsesi Fríðalle, joka kuitenkaan ei myönnä tietävänsä asiasta mitään. Minusta olisi outoa, jos kaikki nämä väärinkäsitykset olisivat sattumaa. Luulenpa, että joku on järjestänyt tämän kaiken.” ”Minä tapan sen kävelevän raadon, vaikka se jäisi viimeiseksi teokseni”, Natħithra manasi. ”Yksi oleellinen kysymys on sekin, että kuka meidät oikeastaan haluaa tappaa”, Enara lisäsi. ”Varmasti muistatte, kuinka Misaria kertoi kutsuneensa meidät tänne, koska joku haluaa meidät hengiltä. Hän antoi ymmärtää, että hän halusi auttaa meitä, mutta vähitellen olen alkanut epäillä, että hänen tehtävänsä saattaakin olla varmistaa, että meistä kukaan ei poistu täältä elävänä. Kuka hyötyisi meidän kuolemastamme?” Syvä hiljaisuus lankesi huoneeseen. Lopulta Juniki rikkoi äänettömyyden: ”En tiedä teistä muista... mutta minä tiedän, kuka hyötyisi

Sumanismi

minun kuolemastani. Lefetia aikoo vaatia entiselle isännälleni tuomiota murhayrityksestä.” ”Nyt kun otit asian puheeksi... rouva Ževstrel haastatteli minuakin Junikin tapauksesta”, Lezome sanoi. Kaupungin kensorina hänen lausuntonsa painaisi oikeudessa melko paljon. Muutkin myönsivät tavanneensa Lefetian samoissa merkeissä: Ratnam oli valtuuttanut Junikin armomurhan (jota ei koskaan toteutettukaan), Fríðaa Lefetia oli haastatellut Nogaer Avalorethista ihmisenä – he tunsivat toisensa työnsä kautta, ja Fríðalla kerrottavanaan useita oivallisia esimerkkejä miehen mulkkuudesta – ja Enara nyt oli se, jonka puheille jokainen jossakin vaiheessa hakeutui, kun kyse oli mistään orjien oikeuksia sivuavasta. ”Se ei voi olla sattumaa”, Enara huomautti sitten. ”En tiedä, miksi en aikaisemmin osannut yhdistää sitä. Nogaer Avaloreth. Hänellä on sama sukunimi kuin Misarialla.” Ennen kuin kukaan ehti kunnolla sulatella Enaran oivallusta, Natħithran sydäntäraastava parkaisu keskeytti heidät: ”Sillä on minun lapseni!” Hätäännystä tulvillaan oleva rääkäisy ei sopinut tuon kalsean haltianeidon suuhun, mutta äänessä olikin äidinvaisto, eikä se tehnyt eroa kulttuurillisten taustojen välillä. Muut kääntyivät katsomaan Natħithran osoittamaan suuntaan. Toden totta: keittiön ovella odotti tyrmistyttävä näky. Luurangot, joita vieraat olivat nähneet talossa aiemmin, olivat nyt päättäneet lähteä liikkeelle ja haalia jostakin mukaansa muutaman kävelevän, mätänevän raadon. Epäkuolleiden armeija törötti ovensuussa uhkaavan näköisenä vaimeasti muristen ja vaikeroiden. Etummainen zombi kannatteli sylissään Natħithran tytärtä. Enara henkäisi kauhistuneena ja tuijotti hirviöitä lasittunein silmin. ”Emmett… Jätin hänet nukkumaan keittiöön. Meidän täytyy mennä”, hän sanoi hiljaa ja kääntyi pois, kohti eteiseen johtavaa ovea. ”Mitä sinä teet?” Lezome kysyi. ”Lapsesi on toisessa suunnassa.” ”Me emme pääse niiden ohitse”, Enara vastasi. ”Keittiöön on toinen reitti palvelusväen tilojen kautta, mutta pahoin pelkään, että ne ovat vallanneet senkin. Meidän täytyy mennä nyt!” Hän syöksyi ulos ovesta muut kannoillaan – Natħithrakin, joka loi viimeisen epätoivoisen silmäyksen rauhallista unta hirviön sylissä nukkuvaan tyttäreensä.

Mitä sitten tapahtuu? Huikaiseva päätösosa julkaistaan vuoden viimeisessä Sumanismissa.

Sitaatteja ”Mun pitää käydä ensin tulostamassa – – eiku nostamassa rahaa.” Heidi tulee paljastaneeksi syyn Suman hyvään rahatilanteeseen.

”Sää oot mies! Maailma on sun vessa!”

Yingxin neuvo Jukkalle

”Itkonen hyväksyy molemmat, mutta Itkonen olikin siinä pelkuri.”

”Jukka meni umpeen. Niin ku lehemä.”

Santeri

Kerhiksellä kuultua. Oli muuten Määtän Jukka kyseessä.

”Siinä ei hienostelevinkaan helsinkiläinen äännä uvulaaria.” Santeri kertoo kajakin mukautumisesta.

”Voi vittu – mää kirjoitin nämä just saamenläksyjen taakse!” Mikko arvosteli kiltalehtiä (ja nehän olivat opettajalle palautettavia saamenläksyjä).

”Meiltä puuttuu naisia. Mistähän naisia saa?”

Jukka pohtii haalarimerkkitilausta.

”Vittu oekkeesti. Tissejä pöyttään!”

Liisa fuksisuunnistuksessa

Sumanismi

HUMANISTINEN KILTA “46 vuotta imuri... messissä?”

OTiT on paras ja eccu :D:D:D

Sumanismi