Sumanismi 4/2011 by Sumanismi

4/2011

Suomen kielen opiskelijoiden ainejĂ¤rjestĂślehti

Kirjoittajat: Cheng Yingxi Jaana Isohätälä Mikko Memonen Heidi Niemelä Ida Numminen Tuomo Polo Tanja Seppälä Noora Vaarala Katja Virpiranta

Kuvat: Anssi Aikio Jaana Isohätälä Iina Luosujärvi Jukka Mettovaara Essi Petäjäniemi Tuomo Polo Noora Vaarala Wikipedia stock.xchng

Taitto: Jukka Mettovaara Jussi Virpiranta Katja Virpiranta

Sumanismi

Päätoimittajat: Jukka Mettovaara Jussi Virpiranta

Painettu Suomen Yliopistopainossa Painos: 45 kpl

Pääkirjoitus Maaliviiva häämöttää. Vuoden 2011 viimeinen numero on nyt käsissänne. Niille, jotka nillittävät lehden ilmestyneen vasta vuoden 2012 puolella, huomautamme, että kiinalainen uusivuosi on vasta 23. tammikuuta. Että hah hah. Totta on kuitenkin, että kauanhan tässä taas kesti: työmaata riitti eikä ”mikkään menny kohtuuella”. Joulunajan innokas lomailu ja huollon vuoksi suljettu mikrohalli olivat muassa pistämässä kapuloita rattaisiimme. Nyt voimme kuitenkin huoahtaa helpotuksesta ja heittää ansaitusti hanskat naulaan. Vuoden viimeisen numeron teemana on ‒ kuten kannestakin arvata saattaa ‒ sensuuri. Suman iskuryhmä raportoi menestyksekkäältä Osma-reissultaan, hyvän maun rajoissa tietty. Uudet päätoimittajat esittäytyvät, testaamme mm. Pyhän Luukkaan kappelin ja valotamme perinteistä singaporelaista rangaistusmuotoa. Lisäksi löytyy luettavaa mm. uusista edaattoreista, maailmalla vaikuttavista sumalaisista sekä joulun hittioluista. Me siirrymme nyt järjestötoiminnan kentällä muihin tehtäviin, Jukka puheenjohtajaksi ja Jussi tapahtumavastaavaksi. Haluamme kiittää kaikkia lukijoita ja tukijoita kuluneesta vuodesta. Sumanismin taittaminen on ollut meille molemmille sekä antoisaa että ahdistavaa. Juttujen deadlinet paukkuivat usein (= aina) iloisesti, kirjoittaminen ja taittaminen takkuilivat välillä ja lehdet ilmestyivät aivan liian myöhään. Olemme kuitenkin mielestämme noudattaneet melko konsistenttia linjaa. Olemme yrittäneet tehdä kansista ja sisällysluetteloista mahdollisimman mielenkiintoisia ja kysymyksiä herättäviä. Joka numerossa on ollut teema, joita on jälkikäteen sekä kiitelty että nälvitty. Emme kadu mitään. Erityisesti haluamme vielä mainita toisen toimihenkilöistämme, jolle ojennamme kuvitteellisen kunniakirjan ja pari papukaijamerkkiä; Katja Virpiranta otti vuoden kuluessa hyvin suuren osan taakastamme kannettavakseen. Olemme varmoja, että hän ja Mikko perivät manttelimme kunnialla. Joo, eiköhän tää ollu tässä. Kiitos ja anteeksi. - Jukka & Jussi

Sumanismi

Ääniharavat äänessä –

Suman uudet edaattorit Jukka Mettovaara

Teitkö sinä sen kopissa 2.11.? Ilmeisesti jotkut tekivät, sillä tiensä ylioppilaskunnan edustajistoon raivasi jopa kolme sumalaista: Veera Adolfsen, Iina Luosujärvi ja Eero Manninen. On melkeinpä historiallista, että edaattoreista lähes kymmeneosa on näinkin pienestä ainejärjestöstä kuin Suma. Edustajistossa toki edustetaan ensi sijassa omaa ryhmää eikä niinkään ainejärjestöä. Eräänä päivänä Sumanismin toimittaja sattui Kerhikselle yhtä aikaa kahden edustajan, Veeran ja Iinan kanssa. Kertokaahan vielä, mikä onkaan edustajisto? Veera ja Iina: Edustajisto on OYY:n korkein päättävä elin. Edustajat pääsevät päättämään esim. ylioppilaskunnan rahankäytöstä ja muusta toiminnasta. Edustajistoon valitaan 37 jäsentä joka toinen vuosi. Edustajia on lähes kaikista tiedekunnista. Mikä sai teidät ehdokkaiksi?

asettumaan

Iina: Olen toiminut Sumassa jo jonkin aikaa. Halusin siirtyä itse ylemmille tasoille ja antaa muille tilaa Suman toiminnassa. Veera: Alkukipinän sain oikeastaan eräänä myöhäisenä iltana, kun istuimme iltaa Caiossa. Eräs seurueessamme, silloinen edustajiston jäsen, oli juuri tullut edustajiston kokouksesta. Edustajistossa oli torpattu ehdotus, jolla OYY olisi liittynyt SETA:n kannatusjäseneksi. Ehdotusta vastustaneet olivat perustelleet asiaa sillä, että silloin pitäisi liittyä ”muihinkin vammaisjär-

jestöihin”. Toisaalta samat henkilöt olivat kyllä innostuneet ehdotuksesta viedä vappuisin oluttynnyri Ikuisen teekkarin haudalle, mikä olisi ollut mielestäni rahantuhlausta. Silloin tajusin, että ehkä edustajistossa pitäisi tehdä asioita eri tavalla. Ehdokkaaksi asettumisesta tänä vuonna päätin kuitenkin vasta kampanjan alkuvaiheessa. Mitä olette tähän mennessä tehneet?

Iina ja Veera: Meillä on ollut edustajistoryhmän kokouksia, koulutusta ja yksi kokous, joka kesti kuusi tuntia. Miltä homma on vaikuttanut?

Iina ja Veera: Kokous oli mielenkiintoinen, mietimme mm. jäseniä OYY:n hallitukseen. Kokoustaminen on erilaista kuin mihin Sumassa on tottunut: kahden tunnin puurtamisen jälkeen oli ehditty käsitellä vain kaksi asiaa, jotka käsittelivät oikeastaan vain valmistelun Sumanismi

epäkohtia. Nekin asiat siirrettiin lopulta seuraavaan kokoukseen. Toisaalta tiesimme kyllä, mihin olemme tulleet: edarikokoukset venyvät usein pitkiksi. Ja kaikesta jargonista huolimatta asiat olivat kiinnostavia ja tärkeitä. Mitä odotatte seuraavilta kahdelta vuodelta? Iina: Sitä, että pääsee todella vaikuttamaan asioihin ja tuomaan humanismia edustajistoon. Veera: Verkostoitumista ja sitä, että näkee, mitä todellinen vaikuttaminen on. Ensi vuonna tapetilla ovat eritoten kunnallisvaalit, joiden ehdokkaita OYY:kin on lobbaamassa. Myös hallituksen muutto Mannenkadulta Linnanmaalle on ajankohtainen asia. Lisäksi viestintäpuolella on kehittämispaineita. ***

Sumanismin toimitus onnittelee uusia edustajia ja toivottaa heille vaikuttavaa edustajistokautta.

Ylioppilaskunnan hallitukseen pyrki nelisentoista vaikuttajaksi haluavaa, joista noin puolet pääsi käyttämään ylioppilaskunnan toimeenpanovaltaa vuonna 2012. Hallitukseen pyrkijöitä haastateltiin hallituspaneelissa 1.12. Sumanismi oli mukana seuraamassa, miten sumalaiset tyrkyt Eero ja Veera pärjäsivät paneelissa.

Mitkä tehtävät hallituksessa kiinnostavat?

Eero: Haluan hallituksen puheenjohtajaksi. Toimin viime vuonna varapj:nä ja tiedotus- ja kulttuurivastaavana. Innostuin toiminnasta ja haluan jatkaa hallituksessa. Minulla on kykyä ja intoa toimia opiskelijan hyväksi. Veera: Minua kiinnostaa eniten viestintä, sillä olen ollut toimittajana useita vuosia. Olen toiminut sekä Sumassa että Humanistisessa killassa ja pidän paljon järjestötoiminnasta. Toiminta on ollut tosi kivaa ja innostavaa, ja nyt isommat kuviot kiinnostavat. Mainitse kolme tärkeintä asiaa ensi vuonna?

Veera: Viestintä, kunnallisvaalit ja vahva edunvalvonta. Viestinnässä on ollut jonkin aikaa ongelmia: monet ikätoverini kokevat, että OYY on vieras asia. Viestinnän tulisi olla avointa ja kiinnostavaa. Eero: Kunnallisvaalit, hallituksen muutto Linnanmaalle ja OYY:n linjapaperi. Jotta asiat tulisivat tehdyksi ja olisivat mahdollisia, OYY:n pitäisi tulla oppivaksi organisaatioksi. Miten OYY näyttäytyy jäsenistölleen, ja miten näkyvyyttä pitäisi lisätä? Eero: Viestintää ja kummitoimintaa voisi kehittää. Esim. Facebook-fanien määrä on noussut lyhyen ajan sisällä kolman-

neksella, mikä on hyvä asia. Veera: Ylioppilaskunnan toimijat tulisi saada lähemmäksi rivijäseniä Linnanmaalle. Miten Ylkkäriä voisi parantaa?

Veera: Lehti on tällaisenaan jo hyvä, mutta sitä voisi kehittää jutuilla, joita muissa lehdissä ei näe. Kertoa voisi vaikkapa yliopistoelämän ongelmista, kuten harjoittelupaikan saamisen vaikeudesta. Eero: Lehden kehittämistä ajatellen olisi hyvä, jos järjestettäisiin lukijatutkimus ensi vuoden aikana. Mikä on mielestäsi tärkein paikallinen ja valtakunnallinen vaikuttamisasia ensi vuonna?

Eero: Paikallisesti opintojen sujuvuuden ja joustavuuden takaaminen, valtakunnallisesti maksuton koulutus. Veera: Paikallisesti: opiskelijalle tulisi olla mahdollisimman kätevää saada opintonsa suoritettua uuden porrastetun opintotukisysteemin kehyksessä. Valtakunnallisesti: yliopistossa jo opiskelevan tulee saada vaihtaa opinto-alaa samoilla edellytyksillä kuin lukiolainenkin. Pitäisikö ylioppilaskunnan ottaa kantaa yliopiston ulkopuolisiinkin asioihin?

Veera: OYY:llä on potentiaalia olla merkittävä vaikuttaja. Sen tulee ajaa jäsentensä etuja myös Sumanismi

muualla kuin yliopiston sisällä. Eero: Kyllä pitää, mutta tietyin rajoin. Koskettavathan lähes kaikki yhteiskunnalliset asiat myös opiskelijoita. Ylioppilaskunta ei voi poteroitua erilleen yhteiskunnasta. Kolme tärkeintä elämänarvoasi?

Eero: Tasa-arvo, avoimuus ja ilo. Veera: Vapaus, sivistys ja rakkaus.

Mitä annettavaa sinulla on hallitukselle? Veera: Olen motivoitunut ja valmis tekemään kovasti töitä. Minulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja tykkään olla tekemisissä ihmisten kanssa. Minulla on myös viestinnän erityisosaamista. Eero: Paljon kokemusta ylioppilaskunnasta sekä intoa ja halua kehittää sitä. Olen myös hyvä kuuntelemaan ihmisiä; hallitusta ei voi johtaa yksin vaan yhdessä. Lyhyesti: mikä on suurin heikkoutesi? Eero: Stressaan asioista. Veera: Myöhästely. ***

Tätä juttua taittaessa on jo selvinnyt, että molemmat haastatelluista pääsivät OYY:n hallitukseen. Sumanismi onnittelee kumpaakin vielä kerran.

Lapsuuteni lempivideopeli? Cheng Yingxi

Siihen kysymykseen en itse samoin Nintendosta. Horjuva pysty vastaamaan, sillä video- perusta on kyllä luotu, mutta pelit olivat lapsuudessani kiel- pystynkö heikolla sanastollani ja letty. Vanhempieni mielestä hajanaisella kieliopillani rakenpeleistä oli enemmän haittaa tamaan toimivaa keskustelua kuin hyötyä. Ne veivät kallista isäntäveljeni kaltaisten ihmisaikaa, jota kuului käyttää hyö- ten kanssa? Tähän mennessä – dyllisempiin toimintoihin. Niihin reilun kol(o)men vuoden jäl(ä) oli vaarallisen helppoa jäädä keen – en ole vielä onnistunut. Lähipiirissäni on ihmisiä, koukkuun. Ne saattoivat viedä liikaa huomiota pois opiske- joille videopelit ovat valtavan lusta. Niin videopelit saivat kuo- tärkeitä. Heitä voisi jopa leiklemantuomionsa vanhemmilta. kimielisesti kutsua peliorjiksi. Peliuniversumien sijaan He ovat sellaisia, jotka viettävät seikkailin kieliopin ja algebran valtaosan aikaansa huoneessaan jännittävissä maailmoissa. Tais- pelaamassa, piirtelevät pelihahtelukenttäni muodostui tehtä- moja vihkoonsa tylsillä tunneilla, ja osallistuvat väkirjoista. En innokkaasti turyrittänyt kerätä kolikoita vaan ” L ä h i p i i r i s s ä n i nauksiin ja peliapahtumiin pisteitä, ja lyöon ihmisiä, joille tympäri Suomea. täviä vihollisia videopelit ovat valHeillä on oma (siis kokeita) kielensä ja he riitti aina. Tutus- tavan tärkeitä.” kuuluvat maailtuin Marioon ja Luigiin vasta kun elämäni maan, jonka ulkopuolelle jään. Joskus minua harmittaa se, viimeiset teinivuodet olivat siirtymässä lopullisesti men- että pääsen parhaimmillani vain neisyyteen, kun muutin Suo- kurkistamaan kaukaisen nurkan meen ja löysin isäntäperheeni takaa kun muut naureskelevat veljen huoneesta peliparatiisin. television ruudussa tapahtuville Sopeutuessani uuteen elä- ihmeille. Vaikka minulla olisi nyt määni jouduin opettelemaan mahdollisuus pelata vaikka mitä, suomen lisäksi toistakin uutta nämä pelit eivät enää innosta kieltä: Nintendoa. Ja vaikka niin paljon kuin ne olisivat ehkä uskaltanen nyt sanoa, että osaan innostaneet lapsena. Ehkä on jo suomea hyvin, en voi väittää liian myöhään, tai ehkä en alun

Sumanismi

perin ollutkaan peli-ihminen. Joka tapauksessa tiedän, että kuilu minun ja joidenkin ihmisten välillä on kavennettava muilla tavoin kuin videopeleillä. Olen nähnyt dokumenttiohjelmia, joissa syvästi peliriippuvaisia nuoria yritetään vieroittaa harrastuksistaan – vai pitäisikö jo käyttää sanaa ”pakkomielteestään”. Mutta olen myös huomannut, etteivät videopelit välttämättä ole täysin pahoja. Peliharrastuksen ohella pystyy toki saavuttamaan muutakin elämässä. Siitä voi jopa tulla hyötyä! Siksi joskus toivon, etteivät vanhempani olisi olleet niin ankaria videopelejä kohtaan, että he olisivat säännelleet peliaikoja sen sijaan, että olisivat kieltäneet ne kokonaan. Ehkä sitten minäkin olisin päässyt pelastamaan prinsessa Zeldan tai valitsemaan lempi-Pokémonini. Toisaalta lapsena tuskin edes koin, että olisin jäänyt jotakin vaille. Löysin muita tapoja pitää hauskaa ja nautin jopa (osasta) opiskelusta, joten minulle ei jäänyt paljon aikaa videopelien kaipaamiseen. Ne pysyvät arvomaailmassani kivana ylellisyytenä eivätkä elämässäni juurikaan esiinny – paitsi nuo Yoshi-tossut. Niistä en millään luovu.

Sumanismin

Termi pin up juontaa juurensa vuoteen 1941, jolloin sitä ensimmäistä kertaa käytettiin kuvaamaan tietyntyyppistä valokuvaustyyliä. Näissä kuvissa esiintyi yleensä seksisymboleina pidettyjä, aistillisesti poseeraavia julkisuudenhenkilöitä, jotka tavallisesti olivat malleja tai näyttelijättäriä. Termillä viitataan myös samaa tyyliä noudattaviin piirroskuviin ja maalauksiin. Lehdestä leikattuja pin up -kuvia, postikortteja, mainoksia ja kalentereita oli tapana kiinnittää seinään nastoilla tai neuloilla, mikä on pin up -termin etymologian taustalla. (Lähde: Wikipedia) Suma sovelsi pin up -tyyliä vuodelle 2012 tekemässään hemaisevassa kielioppikalenterissa, jonka menestys ja suosio ylitti kaikki odotukset. Jopa Sumanismin skeptis-konservatiivinen toimitus alkoi kalenterihuuman lumoissa uskoa, että paljas pinta todella myy, ja päätti kokeilla edistää lehden myyntiä naiskauneuden avulla. Taiteelliset otokset vähäpukeisista naisista ovat tuttuja ainakin Oulun Tietoteekkarien Terminaali-lehteä selanneille. Me olemme toki humanisteja emmekä teekkareita, mutta eihän missään niin sanota, että humanistisuutemme velvoittaisi meitä osoittamaan parempaa makua. Sitä paitsi poikkitieteellisyys on päivän sana. Sumanismin toimituksella on vuoden 2011 viimeisessä lehdessä kunnia esitellä lehtemme historian ensimmäinen virallinen pin up -tyttö. Projekti toteutettiin Suman Änkyräfeministisen Sensuurilautakunnan hienovaraisessa ohjauksessa, ja ajattoman viettelevä lopputulos toivon mukaan miellyttää kaikkia jäykän konservatiivisuuden ja aistillisen naiskauneuden yhdistelmällään. Sumanismi

ri i e l

ti s i in ymä m fe äks ä yr hyv k Än

Sumanismi

i m s i n a Sum taa tes

Pyhän Luukkaan kappeli Katja Virpiranta

Pyhän luukkaan kappeli sijaitsee Yliopistokadun varrella, lähellä yliopiston Kasvatustiedekunnan päätyä. Rakennus on nimetty evankelista Luukkaan mukaan. Se on yksi Tuiran seurakunnan kirkoista ja palvelee Oulun yliopiston omana kirkkona. Menimme katsastamaan paikan toisena adventtisunnuntaina, jolloin kirkossa vietettiin ehtoollisjumalanpalvelusta. Paikalla oli yllättävän paljon väkeä: vain noin 20 % istumapaikoista oli vapaana. Suurin osa kirkkokansasta oli vanhoja ihmisiä, ja heidän lisäkseen siellä oli muutama lapsiperhe. Huolimatta sijainnistaan keskellä opiskelijaasuntoaluetta Pyhän luukkaan kappelin messu ei ollut onnistunut houkuttelemaan juurikaan opiskelijoita. Virsikirjoja oli riittävästi saatavilla, ja itse asiassa virsikirjahylly oli varustettu jopa muutamalla kappaleella isotekstisiä painoksia heikkonäköisille. Vähemmän kirkossakäyntiä harrastavana ihmisenä arvostin myös sitä, että jumalanpalveluksen kaava on virsikirjan liitteenä, ja se on sieltä helposti luntattavissa. Se toki on kirkkovirsikirjojen vakio-ominaisuus. Kirkkosali on hyvin valoisa, joskin jopa luterilaiseksikin kirkoksi silmiinpistävän askeettinen. Kanttori urkuineen oli

sijoitettu kummallisesti sivuun. Lisäksi salin akustiikassa olisi parantamisen varaa: tilaisuuden alkupuolella pyhäkoulun alkamista odottelevat lapset onnistuivat suhteellisen hiljaisella sananvaihdollaankin peittämään papin äänen lähes täysin. Toisaalta puhuja ei olisi välttämättä tarvinnut edes mikrofonia, jos kuulijat vain olisivat malttaneet olla hiljaa. Istuimet (ne eivät olleet kirkonpenkkejä vaan tuolirivistöjä) oli selvästikin suunnattu hardcore-kristityille eikä pullamössöhumanisteille: minulla oli selkä kipeänä jo ennen jumalanpalveluksen alkamista. Ehtoolliselle oli suorastaan tungosta. Itse asiassa Sumanismin testaajakaksikon lisäksi

kukaan muu ei tainnut jättää sitä välistä. Pyhäjoen seurakunnan meininkiin tottuneina tämä tuntui meistä erikoiselta. kotiseudullamme kun ehtoolliselle menevät vain ääriuskonnolliset sekä satunnaiset laitapuolen kulkijat, jotka eivät ole keksineet muutakaan lähdettä sunnuntaiaamun krapularyypylleen. Saarna oli puiseva ja pitkäpiimäinen, eikä minulla jäänyt mieleen sen sisällöstä oikeastaan yhtään mitään. Sen sijaan huomioni kiinnittyi kyllä papin redusoituneisiin i-loppuisiin diftongeihin, jotka ehdottomasti nostavat kokonaispisteitä. Jumalanpalvelusten lisäksi Pyhän luukkaan kappelissa järjestetään toisinaan iltaisin muitakin kirkollisia tapahtumia.

Pyhän Luukkaan kappeli Yliopistokatu 7 90570 Oulu jumalanpalvelus su klo 10

U U UU U Sumanismi

Suma nismi testa a

Toripolliisi

Noora Vaarala

Torinrannan fine dining -ravintola Matala on muuttanut konseptiaan ja vaihtanut nimensä Toripolliisiksi. Hintoja on laskettu, ruokalistaa muokattu ja sisustusta muutettu vähemmän hienostelevaksi. Toripolliisin uudesta tyylistä tulevat mieleen lähinnä maailmalla jo pitkään menestyneet gastropubit. Ruokalistalta löytyy annoksia kahdenkympin molemmin puolin, ja olutvalikoima on laaja. Tunnelma on lämmin ja rento. Testi-iltana, marraskuisena lauantaina, Toripolliisi on lähes täynnä. Palvelu on ystävällistä ja reipasta – tosin kaikki tarjoilijat eivät tunnu tietävän, kuka asiakkaista on tilannut mitäkin. Hämmentävää kyllä, pöytään jaetulta ruokalistalta puuttuu pari nettisivujen menussa mainituista annoksista. Kasvissyöjälle tarjolla on joko vuohenjuustosalaatti tai ”päivän kasvisruoka”, jonka tarjoilija kertoo olevan vuohenjuustorisotto.

Siis vuohenjuustoa tai vuohenjuustoa, nyrpistää Sumanismin vuohenjuustokriittinen testaaja nenäänsä. Onneksi risoton saa pyydettäessä myös muokattuna versiona. Nimeltä mainitsematon ulkosumalainen testikumppani valitsee vuohenjuustosalaatin, muu pöytäseurue tilaa muun muassa siikaa ja lohta. Lähes kaikki arvioivat annoksena perushyviksi.

Risotto osoittautuu poikkeuksellisen maukkaaksi. Alkuruuista ainakin sipulirenkaat, parmesaaniperunat ja saaristolaisleipä saavat kehuja. Toripolliisi onnistuu olemaan helpommin lähestyttävä kuin edeltäjänsä, mutta listan laajentaminen ei olisi pahitteeksi. Pienellä viilauksella jopa potentiaalinen lempiravintola!

Toripolliisi Rantakatu 6 90100 Oulu ma–to 11-24 pe–la 11-01 su 14-24

äääää Sumanismi

Sumanismi testaa

ABC Valtimo Jukka Mettovaara

Kuusi sumalaista astuu ulos autoistaan ja katselee ympärilleen. Olemme pysähtyneet pohjoiskarjalaiseen Valtimoon, jonka seudut ovat Lönnrotin mukaan ”kauneimpia maassa lampineen, lahtineen, niemineen, kannaksineen ja metsineen”. Meidän edessämme kuitenkin seisoo parhaat päivänsä nähnyt huoltoasema jouluvaloineen ja bensapumppuineen. Osittain olemme täällä olosuhteiden pakosta: toisesta autosta hajosivat tuulilasinpyyhkijät kesken räntäsateen, ja täältä pitäisi ostettaman uusi sulake. Sisustus ei ole mieltäylentävä: ahdas myyntitelineiden ja muovituolien meri. Paikka on kuitenkin kaikessa maaseutuhuoltoasemaisuudessaan viihtyisä. Levylaarista uupuvat kuitenkin Leevi and the Leavingsin soitannot, mistä ropisee vähän miinusta. Matkallahan tulee nälkä ja jano, joten on testiryhmä tilaa hampurilaiset ja vissyvedet. Kasvisvaihtoehtoja kysyttäessä saa osakseen hämmentyneitä kat-

seita ja vastaukseksi ”Ranskalaiset?” No hyvä on sitten. Kerroshampurilainen on hyvää ja on hintatasoltaan ihan kilpailukykyinenkin (4,20). Myös jättihampurilaisen ostajat pitävät saamastaan. Ei mitään ihmeellistä, mutta maistuvaa yhtä kaikki. Ranskalaiset maistuvat ranskalaisilta. Ketsuppia voisi kyllä olla pöydässä isommissa pulloissa; ryhmämme taisi kuluttaa päivän varaston pieniä ketsuppipusseja. Koska huoltoasemien vessat

osaavat aina yllättää – usein kielteisessä mielessä –, tarkastamme siis myös saniteettitilat. Ne ovat ihan siistissä kunnossa. Paperia ja saippuaa on, lukkokin toimii eikä haju polttele silmiä. Kylläisinä ja auto huollettuna (sulake löytyi kuin löytyikin ja pyyhkijät vispaavat jälleet) jatkamme matkaa. Pysähdymme täällä myös paluumatkalla. Pysähtykää tekin, jos liikutte seudulla. Aina kannattaa lähteä Pohjois-Karjalaan.

ABC Valtimo Kajaanintie 110 75700 Valtimo ma–pe 6.30–20.00 la 7.00–20.00 su 8.00–20.00

Sumanismi

Minä lähden Pohjois-Karjalaan! Mikko Memonen

Marraskuun lumisena ja loskaisena viikonloppuna Suma suuntasi Joensuuhun. Farkut mehua vaihtuivat haalareihin ja kaljaa oli tarkoitus juoda auringonnousuun. Oli siellä myös Itä-Suomen yliopiston Täky ry:n järjestämä Osma-kokouskin. Oulusta meitä osmailijoita oli 6: Suman uljaat C 1 V 1 C 2 C 2 V 2 -geminaattapojat minä (Mikko), Janne, Jukka ja Jussi, sekä vähemmän yhtenäisesti nimetyt Iina ja Veera.

Road trip!

Autokuntamme matka lähti räväkästi käyntiin kahdentoista maissa, kunhan Jukka ja Jussi puheviestinnän luennolta ennättivät ja yhdet melkein unohtuneet haalarit saatiin kyytiin.

Karautimme 22:ta kohti Kajaania Eppujen laulaessa autostereoista njet njet. Seuraavaksi soittovuorossa olivat Leevi and the Leavings -tribuuttikappaleet. Unelmia ja toimistohommia sai minut melkein ajamaan auton päin rekkaa, kun Happoradion laulaja päätti joka ikisen laulamansa lauseen hirveään ngiungh-vinkaisuun. Myös Jannen, Iinan ja Veeran autokunnalla oli ollut hauskaa. He olivat keskustelleet isoista kapeasiipisistä merilinnuista. Molemmat autot pysähtyivät Sotkamon tienoilla laskettelurinteen yhteydessä olevaan Hesburgeriin. Siellä kävimme päättämässä, ettemme syökään hampurilaisia, ja jatkoimme päättäväisesti kohti Paltamoa Sumanismi

ja sieltä edelleen Valtimoa. Jälkimmäisessä teimme ihanan kiertoajelun Rasimäen idyllisen siirtokarjalaiskylän läpi, jossa ehdin käydä sedälläni kyläilemässä muiden ihmetellessä talon pihalla olevia traktoreita, joita oli peräti kolme. Muita nähtävyyksiä olivat muun muassa kylän tsasouna ja kyläsepän paja. Ennen Valtimon kirkonkylälle saapumista Jannen mersusta hyytyivät tuulilasinpyyhkimet ja räntäsade oli tietenkin ankara. Sumalaiset pelasti pian vastaan tullut Valtimon mystinen ABC: Suomen ainoa huoltoasema, jolta saa huoltoa. Huolto kävi vieläpä nopeasti ja edullisesti sillä aikaa, kun söimme muutamat

hampurilaiset ja kaikki aseman ketsupit. Loppumatka sujui välikohtauksitta. Pysähdyimme vielä ostamaan juomaksia Joensuun Tokmannilta, joka oli käsittämättömän valtava.

Ensimmäinen ilta

Saavuimme Joensuuhun tyylikkäästi myöhässä emmekä ehtineet paikallisen suomen kielen laitoksen esittelyyn. Auton pysäyttämisen jälkeen ensimmehuni hujahti alas melmäinen olueni kein alle sekunnissa (rikkoutui maahan, mokoma). Paikallisen opiskelija-asuntoalueen pihalla tapasimme majoittajamme. Me pojat majoituimme Täkyn pj:n Sannan ja hänen avomiehensä Samin luo. Viikonloppumme ylläpito oli pohjoiskarjalaiseen tyyliin erittäin vieraanvaraista eikä nälkää tarvinut nähdä. Kannoimme tavaramme majoituksillemme autojen jäädessä nököttämään uhmakkaasti sakkopaikoille. Kun olimme saaneet automme purettua, siirryimme muiden mukaan Osman ensimmäiseen illanviettoon. Tai oikeastaan valtasimme pienen nurkkauksen, jossa automatkan lamaannuttamat sumalaiset saivat rauhassa nollata keskenään. Varsinainen ohjelma alkoi syömisen merkeissä. Täkyläiset olivat valmistautuneet iltaan yhdeksän tunnin pitsanpaistomaratonilla ja tarjoilut olivat sen mukaiset. Ruuan jälkeen jää rikottiin savolaesella videopelillä ja ponileikillä ennen kuin halukkaat pääsivät saunaan. Sumalaiset heräsivät pikkuhiljaa ja ilmoittivat aloittamalla vimmatun juomalaulannan. Perinteeksi muodostumassa olevan

tavan mukaan Leevi and the Leavingsin tuotanto laulettiin läpi kokonaisuudessaan ainakin 0,65 kertaa. Loppuillasta kuultiin myös Rapolan laulu esitettynä asianmukaisella tavalla eli Jussi istumassa niskassani. Muut ajattelivat: ”Mitä ihmettä?”, oululaiset: ”Ei taas…” Pohjoista kansanperinnettä esittelimme myös On tämä saatana työmaa -videon muodossa.

ruokalassa, jossa myös söimme. Seuraavaksi oli Osman yleiskokouksen vuoro toisen kerroksen lattialla. Sumasa Osman hallitukseen valittiin minut ja Jukka. Suma pääsi brassailemaan aktiivisuudellaan, kun Iina esitteli suman kuluneen vuoden tapahtumia, joita oli paljon. Välillä kävimme kaupassa ja katsomassa Jannea, joka oli jo osittain tietoisessa tilassa ja lupaili tulevansa Osma-turnaukseen vähän myöhemmin. Kokoukset ja kisat Lopulta päästiin itse asiaan, kun Seuraava päivä toi mukanaan myöhästynyt Suma vihdoin ja Osma-kokoukset ja turnauksen. viimein saapui takaisin yliopisSöimme aamupalan ja hurau- tolle. Osma-kisat väännettiin timme yliopiskäyntiin anagtolle. Janne tosin rammivisalla. oli aamusta toiJoensuulaiset ”Leevi and the mintakyvytön ja olivat viäntäntuo- neet anagramjoutui jäämään Leavingsin m a j o i t u k s e l l e . tanto laulettiin meja fennistiikan Yliopiston Caretermeistä, jotka läpi kokonaisuulia-rakennuksella piti sitten palautainakin taa alkuperäimeidät yllätti dessaan m u m m o j e n 0,65 kertaa.” seen muotoonsa. suunnaton palEnsimmäisen jous. Pian selvisi, että samassa osakilpailun voiton vei ylivoipaikassa ja samaan aikaan järjes- maisesti Helsingin yliopiston tetään Marttojen kokous. Osman Siula, jonka jäsenet hihkaisivat hallituksen kokous pidettiin ”Valmis!” jo kauan ennen ratkai-

Sumanismi

semiseen annetun ajan päätty- tämä saatana työmaa -videoon mistä. kuten ”Ei tää skulaa, ei mikään Toinen laji mittasi kilpai- mee kohtuudel tääl Stokkan lijoitten ilmaisutaidollisia ja hisseis! Brenkkuu pitää dokaa!” dialektologisia taitoja murre- Myös pääkaupunkiseudun omanäytelmien muodossa. Joukku- leimainen paikalliskulttuuri oli eille jaettiin kaksi lappua, joista Sumalla hallussa: ”Mä vedän toisessa määrättiin käytettävä huoltoukkoi sporal daijuun!” murre ja toisessa näyteltävä Kisat päätti julma ja verinen tilanne. Näimme muun muassa sala-assassiinipeli. Kävelimme virolaisen siirtotyöläisen haas- takaisin opiskelija-asuntoalutattelun käännöseelle, jossa jokaikukkasineen ja selle jaettiin Napakympissä värikäs nauha, ”Jokainen sumalaikilpailevan joka tuli solmia peräpohjalaisu- nen puhui sikama- jommankumman kon, joka phani geeta stadia, joka käden ympärille. shithä hootha Sala-assassiinien hämäsi varmasti shentäänh jhoka tehtävänä oli phaikkaan (paitsi puhdasrotuiset hel- tappaa toisiaan niihin oikeisiin). sinkiläisetkin.” riistämällä näitä Sumalle sattui käsinauhoja toimurteeksi etelä ja tilanteeksi siltaan. Viimeisen hengissä seljumittunut hissi. Jokainen suma- vinneen murhaajan kaupunki lainen puhui sikamageeta stadia, voittaisi. Strategia oli vapaa. joka hämäsi varmasti puhdas- Jotkut saattoivat hiippailla yksirotuiset helsinkiläisetkin. Käy- näänkin, mutta suurin osa jouktimme näytelmässämme myös kueista tietenkin pysyi isona intertekstuaalisia viittauksia On ryhmänä ja hyökkäili ylivoimalla

Sumanismi

pienempien joukkojen kimppuun. Mutta sumalaiset tiesivät, että törkein ja häikäilemättömin voittaa. Pelin alettua livahdimme salaa portaat ylös yhden talon toisen kerroksen tasanteelle. Pysyimme matalina piilossa, ja annoimme muiden tappaa rauhassa toisiaan. Assassiineja kuoli aluksi melko hitaasti, joten peli keskeytettiin ja pelialuetta pienennettiin. Parin hienon harhautusliikkeen jälkeen olimme taas piilossa tasanteella, josta siirryimme pikkuhiljaa puolustusasemiin portaitten ahtaaseen alapäähän vaanimaan pahaa-aavistamattomia ohikulkijoita. Paljastimme sijaintimme päästettyämme pari osmalaista karkuun väijytyksestä ja jouduimme tetsaamaan toiseen portaikkoon piiloon. Lopulta suurin osa pelaajista oli kuollut ja Suma lähti saalistamaan viimeisiä muitten joukkueitten rippeitä. Vastarinta oli hurja, mutta joutui nöyrtymään ylivoiman edessä. Onnistuneen sissistrategian jälkeen pelin loputtua koko Suman ylväs joukkue oli hengissä eikä Jannesta ollut vieläkään kuulunut mitään.

Lauantai-ilta

Turnauksen loputtua kaikki tälläytyivät hienoiksi illan juhlallisuuksia varten. Jannekin oli saanut itsensä henkiin. Luvassa olivat Osma-turnauksen palkintojenjako ja Täkyn tyttökalenterin julkkaribileet, joille neuvottiin pukeutumaan cocktailpukuun. Pirpalot pidettiin Bar Playssa, joka oli sporttibaariksi varsin viihtyisä. Tarjoillut ruoatkin olivat hyviä, mutta

sipulirenkaat loppuivat aivan liian nopeasti. Pienen tutustumisleikin jälkeen palkittiin illan voittajat. Pisteissä nousivat selvästi muiden yläpuolelle kaksi joukkuetta: Siula ja Suma. Oli päädytty tasapeliin pisteissä, joten järjestäjät ratkaisivat voittajan voitettujen osakilpailuitten perusteella. Suma voitti! Suman nohevat kilpailijat ja Janne ottivat riemuisasti pokaalin vastaan. Poekoa pidellen teimme laulun keinoin selväksi, miten Oulu ja Janne pilaavat aina kaiken eikä mittään sille voi. Juhlistimme voittoamme oli tämä saatana työmaa, ei mikkään menny kohtuuvella -hokemilla ja ostamalla vichykuoharipullon. Pystistä emme sentään juoneet, se vaikutti melko sotkuiselta ja vistolta. Täkyläiset esittelivät tyttökalenteriprojektiansa. Baarin videotykit heijastivat valkokankaille kuvia sen tekovaiheista. Kalenteri oli tosin myyty loppuun jo aikoja sitten. Bar Playn jälkeen sumalaisia nuokkui esimerkiksi baarissa, joka oli sievästi nimeltään Muru. Osa kävi myös Joensuun perinteikkäässä Wanhassa Jokelassa. Jatkot pidettiin Täkyläisen Annin

luona, jossa joku sumalainen yllytti muita järkyttävän pitkään tottuus vai persseesseen -peliin.

multa. Sumalaiset joivat kahvinsa reippaasti ja hyvästelivät muut osmalaiset lähteäkseen hyvissä ajoin takaisin Ouluun. Paluu Kannoimme tava”Eli ihan jees road Sunnuntairamme tehokaamuna osmai- trip, mutta Dillin- kaasti autoihin, lijat suuntasivat gerit jäi syömättä.” h ä t y y t t e l i m m e porukalla Coffee Janne-paran Houseen aamuteille ja kahveil- ilmapatjalta ja karautimme kotia lensa. Paitsi Janne, jolla oli deja kohti. Mukaamme lähti myös vu -kokemuksia lauantaiaa- perjantaisia pitsanjämiä, joista ei ollut pulaa. Kotimatkaakin piristivät Eput ja Leevi-tribuutit kiitos monipuolisen levyvalikoiman. Yksi näppärä pysähdys Valtimon legendaarisella ABC:llä ja sieltä suoraan Linnanmaalle. Perille päästyään Jukka ei aikonut enää koskaan kuunnella Eppuja. Viimeiset pitsapalat annettiin Jussille, kenen piti tuoman ne seuraavana päivänä kerhiksen jääkaappiin. Niistä ei sen koommin kuultukaan. Eli ihan jees road trip, mutta Dillingerit jäi syömättä. Sumanismi

Imurin varressa vai vallankahvassa? Heidi Niemelä

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaimo? Miehen elämän suuri rakkaus, uskottu, äiti, tylsyys, kotitalouskone, maailman paras asia? Onko hän se, joka tietää ratkaisu asiaan kuin asiaan, vai se, jolta asioita salataan? Onko hän muiden naisten ja rakastajattarien pahin vihollinen vai toisin päin? Eikö vaimous ole kautta naiseuden historian ollut naisen elämän suurin päämäärä? Vaimouteen liittyy monen- ja perheelleen. Viisikymmenlaisia mielikuvia aina pak- täluvun ihanteissa vaimo tiesi koavioliitoista elinikäisiin miehensä olevan se viisaampi, rakkaustarinoihin asti, mutta voimakkaampi ja raskaampaa kuinka me määtyötä tekevä, ritämme hyvän jonka hyvinvaimon? Onko ”Millaisena tulisi pide- vointi hän 50-luvun laittaa kaiken täänkään nyky- edelle: päivälesiliinaan pukeuhyvää linen valmiiksi tunut pullan päivän t u o k s u i n e n vaimoa?” miehen tullessa rouva, vai Good kotiin, takkaan wife -sarjan kaltainen Alicia, joka tuli, lapset siisteiksi ja hiljaiseisoo selkä suorana miehensä siksi, sipaisu huulipunaa ja raurinnalla, vaikka tämä olisikin hallinen ääni, jotta rakas voisi töppäillyt pahemman kerran, ja rentoutua täydellisesti omassa siinä sivussa särkenyt vaimonsa kodissaan. Toisinaan miehellä sydämen? saattoi olla tärkeämpää tekeIhanteellista vaimoa ajatel- mistä, kuin kotiin saapuminen. lessa mieleen tulee tosiaankin Silloin kuin ystävät ja tuopillinen usein perinteisten perhearvo- veivät voiton, ei vaimo missään jen kotirouva, hyvä vaimo, joka nimessä saanut pahastua. Avioomistaa elämänsä miehelleen mies kun tiesi aina parhaiten.

Sumanismi

Perinteiset arvot ovat pirstaloituneet vuosikymmenten saatossa naisten tasa-arvoisemman yhteiskunnallisen aseman myötä. Millaisena pidetäänkään nykypäivän hyvää vaimoa? Kaivataanko kaihoten eiliseen, vai ollaanko yksimielisiä siitä, että hyvä vaimo on hän, joka saa miehensä ylös sohvalta imurin var-

teen ja tiskaamaan, tai koti-isäksi löytää ne ominaisuudet, jotka vuodeksi vaimon mennessä halutaan säilyttää vuosisatakaisin töihin? Nykyvaimo käy doista ja -kymmenistä toitöissä, eikä oletakaan miehensä seen, kuten uskollisuus, elättävän häntä. Vaimolla on oma ystävyys, lojaalisuus, pankkitili, johon miehellä ei ole empaattisuus ja oikeuksia, välttämättä. Vaimolla ennen kaikkea vilpion myös omat kaverit ja oikeus tön rakkaus toista omaan tuopilliseen rankan työ- kohtaan. Nämähän päivän jälkeen. Vaimolla on ovat ennen kaikkea periaatteessa nykypäivänä siis hyvän puolison kaikki se, mikä oli viisikymmen- ominaisuuksia, täluvulla miehen omaa. ja niiden avulla Periaatteessa. Ja mies on t a s a - a r v o a periaatteessa tasa-arvoinen vai- luodaan. monsa kanssa eikä joudu kärsimään rangaistusta vuosisatojen yliotteesta. Periaatteessa. Yksi esimerkki modernista avioliittokäsitteestä on oma lapsuudenkotini, jossa minulle on kerrottu koko pienen ikäni, on En kuitenkaan kiellä, ettenkö miehen kouluttaminen kaiken välillä kokisi tarvetta leikkiä A ja O, ja se on osattava aloittaa perinteistä vaimoa, keittää miehyvissä ajoin. Kun sitten joskus helle aamukahvia ja leipoa paljon suhteemme pullaa, jotta hän alkuaikoina laivoi aina halutestoin miehelleni lämmittää ”Mutta jos mieheni saan aamupalaa vanniitä pakkasesta hempieni luona, olisi tehnyt aamu- aamupalaksi. Tai tuli äitini jälkikä- palaa minulle, se siivota hänen teen muistutta- olisi ollut täysin jälkensä valittamaan, kuinka hän matta tai pestä tasa-arvoista.” ei kasvattanut pyykit, sillä minua passaaonhan se ihan maan miehiä. Mutta jos mieheni fakta, etten minäkään vaihda olisi tehnyt aamupalaa minulle, lamppuja missään hinnasta, se olisi ollut täysin tasa-arvoista. tai edes pattereita Äitini hyvästä ja kalliista neuvosta huolimatta koen, etten tahdo muuttaa miestäni tasaarvonkaan nimissä kotitalousihmeeksi nalkuttamalla. Hän on sitä luonnostaan kun sille päälle sattuu. Onkin ehkä väärin, että oikeudenmukaisuutta hyvään vaimouteen saadaan tekemällä asiat täysin päinvastoin kuin ne ennen olivat. Lähtökohtaisesti olisikin ehkä tärkeintä Sumanismi

pysähtyneeseen kelloon. Minullahan on mies sitä varten. Loppuun haluan vielä todeta, että on varmasti syynsä siihen, miksi miehestä ja naisesta on muodostunut mies ja vaimo, ja yksi niistä monista on varmasti se, että meidät naiset on rakennettu sellaisista ainesta, sellaisesta kärsivällisyydestä, voimasta ja joustavuudesta, kivunsietokyvystä ja rakkauden määrästä, että vain me pystymme tähän. Mies ei pystyisi olemaan vaimo, ja se on oikein hyvä niin.

n ä ä t e t tä y ä N iel k

‫םולש‬

Jukka Mettovaara

Juttusarjamme maailman kielistä on edennyt toiseen osaan. Tällä kertaa esittelyvuorossa on heprea, tuo kristinuskon pyhien tekstien alkuperäiskieli. Keskitymme kylläkin enemmän nykyhepreaan kuin siihen muinaiseen varianttiin, jolla Vanha testamenttikin alunperin rustattiin. Mainittakoon, että tämän artikkelin on (epä)virallisesti tarkastanut ryhmä joensuulaisia hepreantaitoisia teologeja. Luvassa on siis silkkaa faktaa. Israelin valtion toinen virallinen heprea syrjäytyi puhuttuna kie- Eliezer Ben-Jehuda muutti Israkieli heprea (hepreaksi ‫תירבע‬, lenä, ja sen korvasivat aramea eliin ja aloitti heprean elvytysivrit) kuuluu afroaasialaisen kie- ja kreikka. Tarkasta ajoituksesta työn. Hän ryhtyi kehittelemään likunnan seemiläiseen haaraan. ja heprean kielen asemasta sen nykyaikaista sanastoa ja puhui Kielikunnan kieliä puhutaan ”kuoleman” jälkielen puolesta Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. keen kiistellään monilla fooruHeprean sukulaisiin lukeutu- vieläkin. Totta meilla. Hepreaa vat nykykielistä mm. arabia ja kuitenkin on, että ”Heprean kieli nou- puhuukin nykysomali, muinaisista kielistä foi- kieli säilyi kirjoi- si uuteen kukois- ään seitseminikia ja muinaisegypti. tettuna sivistys- tukseensa vasta sen miljoonaa Hepreaa on puhuttu ja kirjoi- kielenä eritoten ihmistä, joista 1900-luvulla.” tettu jo 1000 vuotta ennen ajan- talmudistisessa suurin osa asuu laskun alkua. Tuolta ajalta ovat kirjallisuudessa. Israelissa. Kieltä peräisin ensimmäiset kirjalliset Keskiaikana kieli jatkoi kehit- tutkii ja ohjaa Heprean kielen ja todisteet heprean kielestä, joka tymistään. Tärkeimmäksi kieli- kirjallisuuden akatemia. tosin erosi varsin merkittävästi muodoksi nousi tiberianheprea Heprean kieltä kirjoitetaan nykyhepreasta. Tällä klassiseksi eli masoreettinen heprea, jonka heprealaisella kirjaimistolla, hepreaksikin kutv o k a l i s a a t i o t a joka koostuu yksinomaan konsutulla kielimuos o v e l l e t t i i n sonanttimerkeistä. Vokaalit dolla kirjoitettiin ”Hepreaa on puhut- myös juutalais- kirjoitetaan tarpeen vaatiessa mm. Vanhan testen raamattuun. kirjainmerkkien yhteyteen niktu ja kirjoitettu jo tamentin tekstit. Vokalisaatiosta kudilla, pienillä piste- ja viiHeprea ei ollut 1000 vuotta ennen kerrotaan edem- vamerkeillä. Kirjoitus etenee tuolloin kuiten- ajanlaskun alkua.” pänä. Arabian oikealta vasemmalle. kaan mikään kieli sekä klasNiin arabiassa kuin hepreyhtenäinen kieli, vaan se ehti siset kielet latina ja kreikka vai- assakin on ns. konsonanttisten ajan saatossa muuttua hyvin kuttivat vahvasti kieleen, aiempi sanajuurten systeemi. Peruspaljon. Sillä oli lisäksi monia kieliopin kuvaukseen ja jälkim- sanan vartalo koostuu tavalmurteita. mäiset sanastoon. lisesti kolmesta, mutta joskus Jossain vaiheessa historiaa, Heprean kieli nousi uuteen kahdesta vartalokonsonantista. useimpien tutkijoiden mukaan kukoistukseensa vasta 1900- Verbit, substantiivit ja adjektiivuoden 200 jaa. paikkeilla luvulla, kun venäjänjuutalainen vit rakentuvat näistä juurista

Sumanismi

esim. vokaaleja lisäämällä, konsonantteja pidentämällä sekä monenlaisilla affikseilla. Esim. sanajuuren š-l-m merkityssisältö on ’kokonainen’ tai ’ehjä’. Tästä on johdettu mm. sanat mušlam ’täydellinen’, lehašlim ’täyttää’, lešallem ’maksaa’ ja šillumim ’korvaukset’. Typologisesti kieli on osin analyyttinen, mutta taivutuksellakin on tärkeä rooli. Perussanajärjestys on subjekti-verbi-objekti, adpositiot tulevat ennen pääsanaansa. Konsonanttijuuria asetetaan erilaisiin ”muotteihin”, jolloin voidaan johtaa vaikkapa refleksiivinen, kausatiivinen tai passiivinen merkitys. Verbejä voi taivuttaa preesensissä, preteritissä ja futuurissa. Preesensissä verbillä on vain yksikkö- ja monikkomuodot muttei erikseen persoonamuotoja. Preteritissä ja futuurissa verbiä voidaan taivuttaa persoonassa, luvussa ja suvussa. Nomineilla on kolme lukua (yksikkö, kaksikko ja monikko), ja ne voivat olla joko maskuliineja tai feminiinejä. Nomineja johdetaan samantapaisesti kuin verbejä eli juuria muokkaamalla: esim. sanasta sefer ’kirja’ saadaan sifrut ’kirjallisuus’ ja sifron ’kirjanen’. Epämääräistä artikkelia ei ole, määräinen artikkeli on ha-, joka on itse asiassa prefiksi: ha-misħak ’(tietty) peli’. Nykyheprean kirjallisuutta alkoi ilmestyä Israelin valtion perustamisen myötä 1948. Kirjailijoiden kestoaiheita ovat olleet mm. holokausti ja juutalaisten ja arabien väliset jännitteet. Nykyhepreaksi kirjoittavia kirjailijoita ja runoilijoita on kosolti, ja kielellä ilmestyy vuosittain tuhansia kirjoja.

Heprean kielen selviytymisopas Baruch haba! / Bruchim ha-baim! ”Tervetuloa (sinulle / teille)!” Ma šimkha? ”Mikä nimesi on?”

Boker tov. ”Hyvää huomenta.”

(mies) Ani loh mevin. / (nainen) Ani loh mevinah. ”En ymmärrä.”

(m) Atah medaber ‘ivrit? / (n) At medaberet ‘ivrit? ”Puhutko hepreaa?” (naiselle) Ha’im tirtsi lirkod iti? (miehelle) Ha’im tirtseh lirkod iti? ”Haluatko tanssia kanssani?” Azov oti be-šeket! ”Jätä minut rauhaan!” Srefah! ”Tulipalo!”

Hag Molad Sameach v’Šanah Tovah! ”Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!”

Harahefet š’eli mele’ah betzlofahim. ”Ilmatyynyalukseni on täynnä ankeriaita.”

*luetaan šalom, merkitsee ’rauhaa’ ja ’hyvinvointia’

Sumanismi

Olen vuonna 90 Oulussa aviottomana lapsena syntynyt suomalainen (ehkä neljäsosakarjalainen) valkoinen lihansyöjäheteromies. Opiskelen toista vuotta isänmaallista suomen kieltä, kirjallisuutta ja yleistä kielitiedettä. Vanhemmillani on sopivat perinteiset ammatit: isäni on poliisi ja äitini osastonsihteeri sairaalassa. Lapsuuteni ja nuoruuteni asuin ensin Tuirassa, sitten Kontinkankaalla, josta lopulta muutimme Kaakkuriin. Nykyään asun Linnanmaalla, missä on erinomaiset edellytykset harrastaa taiteita ja miehekästä tee–se–itse–askartelua kuten b–elokuvia sekä kotiviinejä ja –kaljoja. Viisitoistakesäisenä kävin rippikoulun, joka huipentui ikimuistoiseen ja tylsään rippileiriin. Muistan vieläkin, miten käsittämättömän pitkään pappi rukoili jumalanpalveluksessa ennen lähtöämme. Rippilahjarahat säästyivät minulla pitkään, koska en tuhlannut niitä heti alkoholiin, tupakkaan tai muihin paheisiin. Join ne sitten armeijan päivärahojen kera intti– ja fuksivuoden aikana. Olen Tuiran seurakunnan jäsen, eli en ole jaksanut vielä erota kirkosta.

Asevelvollisuuteni suoritin 2/09 saapumiserässä Jääkäriprikaatissa Sodankylässä, jonka homeisissa kasarmeissa ja niitten takapihojen karussa luonnossa pojista tehtiin sairaita ja lihavia miehiä. Kävin aliupseerikoulun sissiradistina, kun jo kutsunnoissa käskivät varautumaan henkisesti miehekkääseen ja pitkään pitkään kahdentoista kuukauden palvelusaikaan. Reservin alikersanttina odottelen aina sotaharjoitusten lähestyessä kertausharjoituskutsuja, joita ei onneksi ole vielä tullut. Sumanismin suhteen haluasin jatkaa viime vuoden ei turhan vakavasti otettavaa ja epäasiallista linjaa. Lehti on opiskelijajärjestön lehti, mutta se ei tarkoita sitä, että sisältö ei saisi olla hauskaa ja viihdyttävää. Pikemminkin päin vastoin. Lehden on säilyttävä tasokkaana, joten valvomme tiukasti itse kirjoittamiemme artikkelien laatua ja oikeellisuutta. Sumanismissa julkaistavien juttujen täytyy läpäistä tietyt valintakriteerit: ne pitää ensin kirjoittaa ja sitten toimittaa toimituksen käsiin, eivätkä kalmanlinjatkaan ole niin tarkkoja olleet. Älä kuitenkaan lannistu! Parhaiten Sumanismin sisältöön voi vaikuttaa siihen kirjoittamalla. Kirjoittamatta jättäminen on sitä paitsi epämiehekästä.

HYVÄKSYTTY

Mikko Memonen Päätoimittaja 2012

Sumanismi

Minä olen Katja Virpiranta ja olen toinen Sumanismin päätoimittajista kaudella 2012. Olen kotoisin turmeltumattomalta maaseudulta Pyhäjoen kunnasta, jossa olen lähes koko ikäni asunut. Kuusivuotiaana menin seurakunnan järjestämään esikouluun, jossa opin ainakin paljon uusia kirosanoja pojilta. Rippikoulunkin olen käynyt, mutta vasta lukiovuosina opin ajattelemaan ja kyseenalaistamaan kristinuskoa ja kristillisiä arvoja. Kirkkoon kuulun edelleen mutta aikomukseni on joskus erota. Olen seurustellut vain yhden miehen kanssa ikinä. Nyt elämme avoliitossa, mutta aiomme lähituleivaisuudessa mennä naimisiin. Yläaste– ja lukioaikana en välittänyt pojista – toisin kuin suurin osa ikätovereistani – sillä olin kiinnostuneempi tytöistä ja muutenkin pysyin kiireisenä opiskelusta ja muista asioista. Haluan isona kotiäidiksi. Minusta on mukavaa kokata ja leipoa, ja

minulle on itsestäänselvää, että teen sitä tulevaisuudessakin. Ei siksi, että naisen paikka on keittiössä, vaan siksi, koska feministinä ja naisena minulla on velvollisuus tehdä sitä, mitä itse haluan. Minun mielestäni seksillä markkinoiminen on vastenmielistä, ja ainakin niiltä osin lehtemme linja pysyy asiallisena. Tosin se on muutakin kuin konservatiivinen mielipide – se on ennen kaikkea feministinen, patriarkaalisen maailmankuvan vastainen kannanotto. Kannatan ihmisten itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta, en holhoamista ja sääntöjen sanelemista ylemmältä taholta. Minun mielestäni esimerkiksi on epätarkoituksenmukaista vaatia, että naisten pitäisi pukeutua peittävästi vain, koska ihminen on heikko, ja ihmistä tulee suojella houkutuksilta. Jokaisella kuitenkin on siihenkin halutessaan oikeus, ei velvollisuus, ja sitä jokaisen pitäisi kunnioittaa. Niin kauan kuin minä voin asiaan vaikuttaa, Sumanismi on vuonna 2012 sisällöllisesti asiallinen olematta kuitenkaan jäykkä ja konservatiivinen sekä ulkoasullisesti tyylikäs. Kaikenlaiset jutut ovat tervetulleita, ja kaikki halukkaat saavat lehden tekoon osallistua. Millaista tahansa sisältöä voidaan hyväksyä eikä lehteä sensuroida, sillä haluamme, että lehti on mukavaa luettavaa kaikille. Tehkäämme yhdessä vuoden 2012 Sumanismeista parempia kuin koskaan aikaisemmin.

Katja Virpiranta Päätoimittaja 2012

HYVÄKSYTTY Sumanismi

erveisiä valtameren toiselta puolelta, Amerikan ei-niin-villistämutta-sitäkin-mukavammasta keskilännestä! Täällä Wisconsinin pääkaupungissa, Madisonissa, asustelee nyt yksi sumalaisystävänne ihmettelemässä suurta maailmaa tämän lukuvuoden ajan. Tulin tänne Jenkkeihin neljä kuukautta sitten Fulbrightin Finnish Language Teaching Assistant -ohjelman avulla. Ohjelma vie suomen kielen pää- ja sivuaineopiskelijoita eri yhdysvaltalaisiin yliopistoihin opiskelemaan ja opettamaan suomea lukuvuoden ajaksi. Vuosi sitten syksyllä päätin kokeilla onneani ja hakuprosessin päätteeksi pääsin kuin pääsinkin ohjelmaan. Viime keväänä ja kesänä minun oli vaikea kuvitella, mitä vuosi toisi tullessaan. Odotin vaihtovuotta niin kärsimättömästi, että aika tuntui matelevan. Päätös lähteä vaihtoon vaati hieman uskallusta. Olen syntyisin oululainen enkä ole asunut aiemmin missään muualla kuin kotikaupungissani. Olin jo pitkään halunnut kokeilla rajojani ja halusin lähteä mielummin kauas kuin turhan lähelle. Amerikka on mielenkiintoinen maa, koska siitä tietää niin paljon mutta harvoin siitä on omakohtaista kokemusta. Minäkään en ollut aiemmin matkustanut täällä päin, joten muutto tänne oli hyppy tuntemattomaan. Amerikka on kuitenkin tuntunut kumman kotoiselta, ikään kuin tämä maa olisi jo minulle tuttu. Kotoisuus selittyy varmaan sillä, että median kautta opimme tuntemaan amerikkalaista kulttuuria paremmin kuin naapurimaitamme.

kun sumalainen kapsäkkinsä pakkasi

Sumanismi

Kaikki ovat kuulleet lukemattomasti tarinoita ja stereotypioita Amerikasta ja amerikkalaisista. Monet niistä ovat aivan totista tottakin ja mikseivät olisi, sillä täällä todellakin on kaikkea mitä kuvitella saattaa: tähtilippuja, country-musiikkia, leveitä teitä ja ihmisiä, lukemattomasti etnisyyksiä, rikkautta ja köyhyyttä, demokraatteja ja republikaaneja sekä valtavia ostoskeskuksia ja pysäyttävän kauniita maisemia. Olen jo kokenut paljon Amerikkaa: olen ihastellut Times Squaren valoja New Yorkissa, käynyt Broadway-musikaalissa, kannustanut areenalla Madisonin jenkkifutisjoukkuetta Badgersia, käynyt Pearl Jamin keikalla, juhlinut halloweenia ja kiitospäivää, syönyt omenapiirakkaa ja hampurilaisia sekä juonut root beeriä. Lisäksi olen tutustunut Wisconsiniin eli ”Dairy Stateen” ja käynyt muun muassa ihastelemassa Michiganjärven rantoja sekä Milwaukeen kaupungin vilinää. Olen myös oppinut paljon uutta esimerkiksi

amerikkalaisesta yliopistojärjestelmästä, eri osavaltioista ja amerikkalaisesta arkielämästä yleensäkin. Kielitaitokin on jatkuvasti koetuksella, vaikka olen aina ollut luottavainen englannin kielen taitoni suhteen. Minulle kuitenkin naureskellaan, kun käytän sanaa porridge enkä hot cereal tai verbiä to cycle enkä to ride a bike. Tällä hetkellä elämä täällä Jenkeissä on arkista ja leppoisaa. Asiat, jotka ihmetyttivät minua vielä pari kuukautta sitten, tuntuvat jo luonnollisilta. Tunnen, että olen löytänyt paikkani täällä. Vaikka ikävöin toki Suomea, viikot vierivät täällä liiankin nopeasti. Aikahan juoksee, kun on hauskaa! Seikkailuja on ollut enemmän kuin mitä voin tässä lyhyessä tekstissä kertoa ja lisää on varmasti vielä tulossa. Jos jenkkielämä kiinnostaa, sitä

Sumanismi

voi seurata blogistani girlgonemadison.blogspot.com. Terkkuja kaikille Suomeen! Mukavaa päivää eli have a good one!

Jaana Isohätälä

ossain vaiheessa havahduin siihen, että opinnot alkavat olla loppusuoralla. Minua oli kuitenkin jo pitkään harmittanut se, etten ole käynyt opiskeluaikanani vaihdossa. Jossain vaiheessa ajattelin, ettei vaihdosta ole suomen opiskelijalle hirveästi hyötyä, lisäksi minulla on poikaystävä ja kissa enkä ollut ennen hirveästi matkustellut. Vaihtareita (enimmäkseen CIMO:n kesäkurssilaisia) tuutoroidessa olen joutunut tosi usein vastaamaan kysymyk-

seen ”Oletko sinä ollut jossain vaihdossa?” Lisäksi olen kuullut näiltä suomen vaihtareilta valtavan määrän vakuutteluja siitä, että ulkomailla käydessä oppii valtavasti. Niinpä siis rohkaistuin ja hain CIMO:n Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteiden harjoitteluun viime keväänä. Haussa oli silloin kymmenen paikkaa suomen kielen ja kirjallisuuden sekä suomalais-ugrilaisten kielten opiskelijoille, joista kahteen sai hakea. Lähetin hakemuksen (motivaatiokirjeen, opintosuoritteen ja lomakkeen) Saksan molempiin paikkoihin, Greifswaldiin ja Müncheniin. Olin tosi skeptinen; paikkoja oli jaossa vain vähän, en ollut opiskellut germanistiikkaa eikä minulle oli ehtinyt kertyä kovinkaan paljoa suomi toisena ja vieraana kielenä -opetuskokemusta. Henkisesti varauduin siihen, että hakisin kuitenkin vielä seuraavana keväänä samaan harjoitteluohjelmaan. Olin kuitenkin älyttömän onnekas, pääsin varasijalta Greifswaldiin, pikkukaupunkiin Pohjois-Saksaan. Keväällä 2011 lähetin useita

sähköposteja Greifswaldiin fennistiikan laitoksen henkilökunnalle. Muutamien epätietoisten viikkojen jälkeen asiat hoituivat kätevästi, sillä sain vaihto-opiskelijan kohtelun. Jännitystäni lievensi se, että edellisenä syksynä Greifswaldissa oli myös harjoittelija – ja vielä Oulusta. Saatoin siis kysellä häneltä ennakkoon kaikkea mitä oli mielenpäällä. Kävin kesällä orientaatiossa Helsingissä CIMO:n päämajassa ja syyskuun lopussa muutin neljäksi kuukaudeksi Saksaan (mikä tuntuu vieläkin epätodelliselta). Alussa olin intensiivikielikurssilla Erasmus-vaihtareiden kanssa, lokakuun alussa alkoi paikallinen talvilukukausi. Greifswald on aika tuntematon kaupunki, jossa voi kuitenkin pääaineena opiskella fennistiikkaa ja jossa on pitkät suomen opettamisen perinteet. Lisäksi fennistiikan laitoksella on upea kirjasto. Tutustuin täällä professoriin, suomalaiseen suomen kielen lehtoriin (joka aloitti myös tänä syksynä), suomalaiseen tuntiopettajaan, kahteen assistenttiin ja fennistiikan opiskelijoihin. Mikä hauskinta, osa opiskelijoista on ollut Oulussa kielikurssilla. Harjoittelutehtäviini kuuluu lehtorin auttaminen (materiaalien etsiminen, kopioiminen, lisä- ja kertaustehtävien laatiminen), tuntiopettajan apuopena Sumanismi

toimiminen, yhden maisterikurssin suunnitteleminen ja opettaminen sekä suomenkielisten vapaaehtoisten keskustelutuntien vetäminen. Tietysti teen myös paljon sellaisia hanttihommia, joita muut eivät ehdi tekemään. Harjoittelussa käytän lähes pelkästään suomea. Olen opiskellut aikanaan yläasteella ja lukiossa saksaa ja kerrannut sitä hieman yliopistossa. Saksan osaaminen auttaa sekä harjoittelussa että arjessa. Greifswald on noin 50 000 asukkaan kaupunki Itämeren rannalla entisen Itä-Saksan alueella, ja vaikka täällä vaihtareita jonkin verran onkin, eivät kaikki ole tottuneet ulkomaalaisiin eivätkä kaikki asiakaspalvelijat puhu englantia. Opetuksessa saksan kielen käyttäminen apukielenä nopeuttaa esimerkiksi sanojen selittämistä ja ainakin opiskelijoilla on hauskaa, kun he saavat välillä korjata myös opettajan kieltä. Arjessa, kuten kaupassa asioidessa, horjuvakin ja virheellinen saksa on joskus hyödyllisempi kuin englanti. Lisäksi olen saksan kurssilla, ja puhun päivittäin saksaa – myös vaihtarikavereideni kanssa. Olen erittäin, erittäin tyytyväinen, että uskalsin hakea harjoitteluun. Pääsen tutustumaan fennistiikan opetukseen ulkomailla, suomen kielen oppikirjoihin (joita on tullut selattua paljon hyviä tehtäviä etsiessä) ja suomen opetukseen Saksassa. Lisäksi olen päässyt osalliseksi monesta tapahtumasta, sillä täällä on järjestetty muun muassa Fennistiikka 90 vuotta Greifswaldissa -juhlaseminaari, jossa oli kielitieteilijöitä Suomesta (Kaisa Häkkinen, Pirjo Hiidenmaa, Maisa Martin) ja

suomen kielen lehtoreita Saksasta. Toinen upea kokemus oli Junge Literatur in Europa -kirjailijatapaaminen, joka järjestetään vuosittain, ja jossa yleensä on kirjailija myös Suomesta (tänä vuonna Joel Haahtela) ja Virosta (Peeter Helme). Yksi Saksassa oloni mielenkiintoisinta antia on tietysti ollut myös saksalaiseen kulttuuriin tutustuminen ja kulttuurikeskustelut saksalaisten, ranskalaisten, virolaisten, puolalaisten, erään islantilaisen ja monien muiden kanssa. Olen nyt itsekin vakuuttunut siitä, että ulkomailla käyminen kannattaa (vaikka kissaa onkin ollut ikävä). Parasta on, että harjoitteluni ei ole vielä lopussa. Koska saksalainen talvilukukausi loppuu tammi-helmikuussa, harjoitteluni jatkuu vielä tammikuun viimeiseen päivään.

Tanja Seppälä

äätin lähteä Erasmusvaihtoon Prahaan, Tšekinmaahan, sillä tšekkiläinen kulttuuri on aina kiehtonut minua. Toinen syy Prahan valinnalle oli se, että Praha sijaitsee Euroopan sydämessä, joten ajattelin kaupungin olevan mainio tukikohta Eurooppa-reissailulle. Tähän mennessä en ole kuitenkaan vielä kokenut tarvetta lähteä naapurimaihin vierailulle. Olen nimittäin aivan rakastunut tähän maahan. Praha on täydellinen vaihtokohde humanistille. Humanistin huumeesta eli kulttuurista pääsee nauttimaan todella helposti ja halvasti, sillä opiskelijat pääsevät pikku hinnalla oop-

peraan, balettiin ja museoihin. Prahassa järjestetään myös kaikenlaisia jänniä tapahtumia kansainvälisestä hamppufestivaalista Aki Kaurismäki -elokuvajuhliin. Tekemistä riittää siis – kuten myös nähtävää, sillä Praha on pullollaan komeita, historiallisia rakennuksia. Oulun yliopiston vaihtokohde Prahassa on Kaarlen yliopisto, joka on Keski-Euroopan vanhin yliopisto. Humanistinen tiedekunta on Kaarlen yliopiston suurin tiedekunta ja tarjoaa mielenkiintoisia kursseja. Yliopiston kursseja tärkeämpää oppimista ovat kuitenkin keskustelut muiden vaihtareiden kanssa. Olen oppinut hurjasti uusia asioita eri Euroopan maista, kielistä ja kulttuureista. Olen myös yrittänyt opetella puhumaan tšekin kieltä, joka on kyllä hyvin kaunis mutta sisältää liikaa konsonantteja. Yhden lauseen oppii kuitenkin jokainen vaihtari: ”Jedno pivo, prosím.” (”Yksi kalja, kiitos!”) Tšekki onkin hieno maa oluen ystävälle, Sumanismi

sillä kalja on halpaa ja hyvää. Monet vaihtarit tekevät jopa pyhiinvaellusmatkoja Plzeňiin, Pilsner-oluen syntyseuduille. Tiesin jo ennen Tšekkiin lähtöä, että vaihtoaika tulee olemaan elämäni parasta aikaa. Vaihto-opiskelu uudistaa omaa ajattelua ja tuulettaa ennakkoluuloja. Parasta Erasmusvaihdossa ovat kuitenkin uudet kaverit, sillä heidän avullaan avautuu suomalaiselle aivan uusi näköala eurooppalaisuuteen. Vaihtomaa kulttuurielämyksineen tarjoaa siis vain puitteet vaihto-opiskelulle – tärkeintä ovat ihanat eurooppalaiset ihmiset.

Ida Numminen

šekissä on halpaa ja hyvää kaljaa. Mahottoman monta eri merkkiä. Siitä minun ei varmaan tarvitse kertoa mitään, koska sen te kaikki jo tiedätte. Olen silti löy-

tänyt uuden suosikkini tumman Kozelin rinnalle ja se on nimeltään Svijany. Mutta se kaljasta. Eihän sellaiset asiat teitä kuitenkaan kiinnosta. Olen nyt siis Erasmus-opiskelijavaihdossa Tšekin pääkaupungissa Prahassa. Valitsin Tšekin, koska olen käynyt täällä aiemmin ja tiesin, mihin suunnilleen olin tulossa. Mietin että Idasitäkin, Numminen olisi kiva lähteä johonkin aivan uuteen paikkaan, mutta toisaalta jos täällä aikoo viettää pidemmän ajan, on hyvä tietää mihin päänsä työntää. Vaakakupissa painoi lisäksi se, että Tšekissä voi opiskella englanniksi, mikä ei ole itsestään selvää esimerkiksi Saksassa, Ranskassa tai Espanjassa. Myös henkilökohtainen finanssikriisi sanoi painavan sanansa. Opintotukikuukaudet ovat kuukausien kuluessa käyneet vähiin ja siksi maan halpa hintataso ja ei liian kaukainen sijainti olivat tärkeitä tekijöitä. Kohteessa piti myös pystyä opettamaan suomea. En ole katunut valintaani kulttuurin, urheilun ja yöelämän kehdossa. Ennen Prahaan muuttamista vietin kolme viikkoa EILC-kielikurssilla pienessä Ústí nad Labemin kaupungissa PohjoisTšekissä. Kursseja järjestetään niissä maissa, joissa puhutaan pientä ja harvinaista eurooppalaista kieltä (myös Suomessa). Kielikurssi oli valtavan intensiivinen, eikä vapaa-aikaa liiemmin ollut, mutta silti sinne lähteminen oli yksi elämäni parhaita ratkaisuja. Huomasin, kuinka paljon helpompaa vieraan kielen opiskelu on siinä ympäristössä, jossa sitä puhutaan. Paikallinen kieli ja kultturi olivat Prahaan muuttaessani jo paljon tutumpia ja oloni sitä kautta luottavaisempi.

T u n t u u hyvältä, kun kadulla tai ravintolassa ymmärtää edes jotakin. Kurssilla työskenteli myös kymmenkunta paikallista tuutoria, joiden opastamana paikallinen undergroundkulttuuri tuli paljon tutummaksi kuin muuten olisi voinut tulla. Puhumattakaan muista kurssilaisista, joihin siellä tutustui. Teen opiskelun ohessa täällä myös opetusharjoittelun sutvin opetusharjoittelukurssille Ouluun. Olen opettanut pari tuntia ja seurannut muutamia. Täällä kaipaa kovasti materiaalipankkia, sanomalehtiä ja suomalaista kirjastoa, josta voi lainata mitä vain materiaalia tuntiensa tueksi. Onneksi täällä työskentelee yksi suomalainen lehtori, joka on perustanut kotikirjaston. Siellä olen vieraillut ahkerasti oppikirjoja lainaamassa. Erasmus-vaihtoni on siinä mielessä erilainen, että en ole hengaillut ainoastaan muiden vaihtareiden kanssa, vaan suomen kieli on tuonut lähelleni myös paikallisia suomen kielen opiskelijoita. On ollut edelleen hämmentävää huomata, kuinka innokkaasti opiskelijat suhtautuvat suomen kieleen. En osaa sanoa, suhtautuvatko esimerkiksi Oulun yliopiston vieraan kielen opiskelijat yhtä innokkaasti omaan aineeseensa, ehkä. Sumanismi

Kaarlen yliopistossa noin 60 opiskelijaa opiskelee suomen kieltä ja kulttuuria. Lisäksi muiden vaihtareiden joukossa on paljon ihmisiä, jotka ovat joko käyneet Suomessa tai suunnitelleet matkaa Suomeen. Suomella on täällä hyvä ja eksoottinen maine. Lisäksi se on usein erinomainen keskustelun aihe, ja suomalaiseen tyyliin minä en ole se, joka sellaisen keskustelun on aloittanut. Erikoisen eksoottista on, jos on Pohjois-Suomesta. Eräällä kurssilla minun piti näyttää kartasta, mistä olen kotoisin. Kartta valitettavasti loppui Tampereen kohdalle. Olin siis jostain kartan ulkopuolelta. Periferiasta. Sain myös töitä, koska opiskelen suomea. Käyn kerran viikossa erään kielikoulun palkkaamana opettamassa suomea erään firman puhelinvaihteessa työskentelevälle tšekkiläiselle. Suomesta on siis hyötyä myös maailmalla! Lisää kuulumisia saattaa hyvällä onnella löytää osoitteesta aikaonprahaa.blogspot. com. Tuomo Polo

PaikallissijaKatja Virpiranta

järjestelmän kehitys

Jokainen äänne- ja muoto-opin luennoilla silmänsä ja korvansa auki pitänyt fennistinalku on luultavasti kuullut, että partitiivi, essiivi ja translatiivi ovat joskus olleet paikallissijoja. Nykyisin kaikkien kolmen sijan merkitys on melko abstrakti ja partitiivia itse asiassa voidaan pitää peräti kieliopillisena sijana. Miten tähän sitten on tultu, ja milloin tätä kolmikkoa käytettiin ilmaisemaan konreettisia, lokatiivisia merkityksiä?

Alussa oli uralilainen kantakieli

Sukeltakaamme historian hämäriin, uralilaiseen kantakieleen. Nykyisen käsityksen mukaan kantakielessä on ollut seitsemän sijamuotoa. Ne ovat nominatiivi, genetiivi, akkusatiivi, lokatiivi, ablatiivi, latiivi sekä translatiivi. (Lehtinen 2007: 67.) Translatiivi on siellä – mutta missä ovat kaksi muuta kaveria? Itse asiassa vanhoja paikallissijoja oli vielä tässä vaiheessa neljä, joskaan yksi niistä ei ole selvinnyt nykypäivään aivan ehjin nahoin.

Unohdetaan nyt kieliopilliset sijat nominatiivi, genetiivi sekä akkusatiivi ja keskitytään kantakielen lokatiiviseen sijajärjestelmään. Lokatiivin, olosijan, joka on käytännössä sama sija kuin meidän essiivimme, pääte oli kantauralissa *-nA. Essiiville tunnetaan vastineita lähes kaikissa sukukielissä, joten on oikeutettua olettaa sen periytyneen kantauralista saakka. Sijan alkuperäinen lokatiivinen merkitys näkyy esimerkiksi ilmauksissa luona, kotona, kaukana. Sijalle on jo varhaisessa vaiheessa kehittynyt ajallista käyttöä: esimerkiksi tänä iltana, ja ilmeisesti näiden temporaalisten merkitysten kautta essiivi on päätynyt nykyiseen käyttöönsä. (Hakulinen 1979: 101). Ablatiivin, erosijan, pääte uralilaisessa kantakielessä oli *-t i̮/-ti tai *-tA. (i, jonka alla on huitula, on takainen i, ja päätteen takainen variantti on esiintynyt yllättävästikin takavokaalisessa ympäristössä.) Päätteeksi on perinteisesti rekonstruoitu pelkkä *-tA, mutta uudemman käsityksen mukaan päätteessä on todennäköisesti ollut alun perin suppeampi vokaali. Vanha ablatiivi on pohjana nykyiselle partitiiville, niin kuin tarkkasilmäiset varmasti Sumanismi

jo päättelivätkin. (Lehtinen 2007: 68.) Vanha merkitys on säilynyt kiteytyneissä partikkeleissa kuten luota, kaukaa, kotoa (Hakulinen 1979: 101). Latiivin, tulosijan, päätteitä olivat *-k i̮/-ki, *-ŋ sekä *-n. Pääte *-k i̮/-ki on sama kuin monien suomalais-ugrilaisten kielten latiivisuffiksi *-k. Päätteellä on alkuaan ollut sekä vokaaliloppuinen että vokaaliton allomorfi, ja molemmista on syntynyt päätteitä eri kieliin. (Lehtinen 2007: 68.) Translatiivi, sekin eräänlainen tulosija, on useiden teorioiden mukaan kehittynyt vasta suomalais-volgalaisella kaudella, mutta Lehtisen mukaan on perusteltua olettaa sen periytyvän kantauralista. Translatiivin pääte oli *-ks i̮/-ksi. (Lehtinen 2007: 69.) Sijan alkuperäinen, lokaalinen merkitys näkyy nykykielessä vielä kiteytyneissä muodoissa kauaksi, tuonnemmaksi (Hakulinen 1979: 101).

Pienten aikaa

muutosten

Suomalais-ugrilaiseen kantakieleen siirryttäessä latiivin suffikseista tippui pois takavokaalinen variantti, ja uudella suffiksilla oli allomorfit *-k ja *-ki. Ablatiivin analoginen *-tA-pääte yleistyi suppeampivokaalisen päätteen rinnalle. Analogiamallin pääte sai ilmeisesti lokatiivin *-nA-

päätteestä. (Lehtinen 2007: 74.) Suomalais-permiläisellä kaudella ei tapahtunut mitään merkittäviä muutoksia paikallissijoissa. Abessiivin synty tosin sivuaa paikallissijanelikkoa hieman, sillä latiivin *-k-suffiksi oli osa abessiivin alkuperäistä päätettä. Pääte oli *-ktAk, ja siinä jälkimmäinen k on latiivin suffiksi. Sijapäätteen *-ktA-osa oli alun perin johdin. Sen avulla muodostettiin yhdessä *-mAjohtimen kanssa adjektiiveja, jotka ilmaisivat jonkin olemattomuutta (esimerkiksi *kala-ktama-n > kalattoman). (Lehtinen 2007: 71, 77.) Suomalais-volgalainen kausi muokkasi latiivia jälleen uuteen uskoon. Entisten *-k- ja *-n-päätteidensä rinnalle sija sai uuden *-s-päätteen. Vanhat päätteet olivat silti yhä käytössä, ja esimerkiksi merkitys ’pesään’ oli mahdollista muodostaa kolmella eri tavalla: *pesä-k, *pesä-n tai *pesä-s. (Lehtinen 2007: 78.) Alkuperäinen lokatiivi (ja ablatiivi) olivat jo alkaneet saada abstraktimpia sivumerkityksiä, ja siksi tarvittiin jotain, jolla ilmaista paikkaa kylmän konkreettisesti. Uuden sijamuodot, inessiivi ja elatiivi syntyivät korostamaan lokaalista merkitystä. Inessiivin pääte *-snA koostui latiivin *-s-päätteestä, johon liittyi lokatiivin *-nA-pääte. Elatiivin *-stA-pääte syntyi vastaavasti ablatiivin *-tA-päätteestä. (Lehtinen 2007: 78–79; Hakulinen 1979: 103.)

Kuten jo aiemmin totesin, translatiivi on Lehtisen mukaan (2007: 69) perua kantauralista. Hakulinen kuitenkin uskoo sen syntyneen vasta suomalais-volgalaisella kaudella (Hakulinen 1979: 41). Riippumatta siitä, milloin translatiivi syntyi, sen pääte oli tässä vaiheessa ilmeisesti pelkkä etuvokaalinen *-ksi, sillä takainen i̮ poistui vokaalistosta suomalais-ugrilaisella kaudella (Lehtinen 2007: 76). Hakulisen mukaan translatiivin sijapääte on kehittynyt latiivisuffiksien *-k:n ja *-s:n yhteenliittymänä. Hakulinen kuitenkin sivun alaviitteessä huomauttaa, että päätteen selittäminen mekaanisena *k:n ja *s:n yhteensulautumana ei ole uskottavaa. Vastineet sijalle löytyvät mordvasta ja mahdollisesti saamesta. Mordvan ja suomen translatiivit ovat käytöltään keskenään samankaltaisia, mistä voi päätellä, että translatiivin sekundaariset merkitykset kuten elää ihmisiksi, sanoa suomeksi tai jäädä viimeiseksi ovat kehittyneet jo varhain. (Hakulinen 1979: 102.)

Varhais-, keski- ja myöhäiskantasuomi

Varhaiskantasuomessa lokatiivia aletaan kutsua essiiviksi ja vastaavasti vanhaa ablatiivia partitiiviksi. Niiden päätteet pysyvät ennallaan, ja niillä on edelleen abstraktien merkitysten ohella vanhat, konkreettiset käyttönsä. (Lehtinen 2007: 85, 121.) Latiivi, jonka päätteet olivat yhä *-n, *-k sekä *-s, lakkasi olemasta varsinainen sijamuoto. Sen käyttö rajoittui enää lähinnä adverbeihin. (Lehtinen 2007: 85.) Illatiivi on varhaiskantaSumanismi

suomalaisen aikakauden ainoa täysin uusi sijamuoto. Sen alkuperäisiä päätteitä oli kaksi: *-jen ja *-sen. Päätteen *-jen aines *-j on suomalais-ugrilaiselta kaudelta periytynyt latiivisuffiksi, johon on sidevokaalin avulla liittynyt toinen latiivisuffiksi *-n. Latiivisuffiksi *-j näkyy tietyissä adverbeissa, kuten *läpe-j > läpi. Pääte *-sen on kehittynyt vastaavasti, joskin siinä *-n on liittynyt suomalais-volgalaiseen latiivisuffiksiin *-s. (Lehtinen 2007: 85–86.) Translatiivi on varhaiskantasuomalaisen kauden jälkeen ollut yleisen tulosijan merkityksessä. (Lehtinen 2007: 121.) Sen sijapääte on tässä vaiheessa ollut *-kse, joskaan aivan tarkkaan ei tiedetä, milloin jälkitavun *i > e -muutos on tapahtunut. Saamelaiskielissä esiintyy i, mutta itämerensuomalaisissa e. *ti > si -muutoksen tiedetään tapahtuneen vasta varhaiskantasuomalaisen kauden jälkeen, joten *i > e -muutoksen on täytynyt tapahtua ennen keskikantasuomalaista kautta. (Lehtinen 2007: 83.) Lehtinen ei suoraan anna tästä mitään konkreettista esimerkkiä, mutta oletan, että on olemassa muotoja, joissa on -tejälkitavussa, ajalta ennen *ti > si

-muutosta. Ehkäpä vetenä? Varhaiskantasuomalaisen kauden jälkeen erinäiset äänteenmuutokset muokkasivat sijapäätteistöä kohti nykyistä asuaan. Inessiivin pääte muuttui assimiliaation kautta *-snA:sta -ssA:ksi (Lehtinen 2007: 122). Tällä kaudella syntyivät myös ulkopaikallissijat sisäpaikallissijojen mallin mukaan. Sisäpaikallissijat pohjautuvat latiiviseen s:ään, ja vastaavasti ulkopaikallissijoissa vanhojen paikallissijojen päätteet liittyvät -l-ainekseen, jonka arvellaan olevan peräisin paikallisuutta ilmaisevasta -lA-johtimesta. (Lehtinen 2007: 121.) Partitiivi sai astevaihtelun synnyttyä toisen allomorfin *-δA, joka esiintyi tavallisesti painottoman tavun vokaalin jäljessä: *pesätä > *pesäδä. Muissa asemissa säilyi vahva-asteinen allomorfi *-tA. (Lehtinen 2007: 122.) Illatiivin pääte *-sen kehittyi allomorfiksi *-hen (Lehtinen 2007: 122). Pääte *-sen ilmeisesti astevaihtelun synnyn seurauksena sai hetkeksi heikkoasteisen variantin *-zen. Heikkoasteinen *-z on kuitenkin jo myöhäiskantasuomeen mennessä muuttunut *-h:ksi (Hakulinen 1979: 55, 66; Lehtinen 2007: 132). Myöhemmin *h:n jälkeinen *e alkoi assimiloitua päätettä edeltävään vokaaliin: maahan, pesähän. Allomorfi *-sen säilyi niissä nominityypeissä, joiden vokaalivartaloon sisältyi *h: *hoonehesen, *taivahasen. (Lehtinen 2007: 122.) Adessiivi sai alkunsa, kun *-l-ainekseen liittyi lokatiivinen *-nA (Hakulinen 1979: 104). Alun perin adessiivin sijapääte oli *-lnA, mutta myöhäiskantasuomeen mennessä se oli jo

assimiloitunut muotoon *-llA (Lehtinen 2007: 122). Uusi ablatiivi syntyi vastaavalla tavalla kuin adessiivi: *l:ään liittyi partitiivin *-tA-aines (Hakulinen 1979: 104). Allatiivi puolestaan rakennettiin samalla logiikalla kuin illatiivi: sen päätteessä *-l:ään liitettiin sidevokaalin välityksellä lokatiivinen *-n. Allatiivin alkuperäinen, keskikantasuomalainen pääte oli siis *-len. Päätteen *-l kuitenkin pian geminoitui ilmeisesti adessiivin vaikutuksesta, ja allatiivin päätteeksi tuli *-llen. (Lehtinen 2007: 121, 122.)

Viimeiset hienosäädöt ennen nykysuomea

Spirantti *δ katoaa partitiivin heikkoasteisesta päätevariantista: *kala-δa > kala-a, *kalo-i-δa > kalo-j-a. Lisäksi heikkoasteinen variantti yleistyy analogisesti ja nykyään esiintyykin monissa sellaisissa yhteyksissä, joihin painon perusteella kuuluisi vahva-asteinen variantti. On esimerkiksi luontevampaa sanoa tärkeä-ä kuin tärkeä-tä, ja esimerkiksi sinänsä äännelailliset muodot *omen-ita tai *punais-i-ta eivät ole edes mahdollisia. Vahva-asteinen allomorfi esiintyy aina pääpainollisen tavun jäljessä (puu-ta), konsonantin jäljessä (kuus-ta), ja se voi esiintyä sivupainollisen i-loppuisen diftongin jäljessä (etano-i-ta, omeno-i-ta). (Lehtinen 2007: 182.) Illatiiviin vaikutti jälkitavun vokaalienvälisen h:n kato (Lehtinen 2007: 191), josta seurasi nykyinen pääte -Vn (*merehen > mereen). Muita mahdollisia päätteitä ovat -hVn (maahan) sekä -seen : -siin. Päätteen -seen Sumanismi

: -siin pitkä vokaali on syntynyt analogian kautta sellaisten sanojen mallin mukaan, joissa se : si -aines on ollut osana vartaloa: hevoseen, hevosiin. Näissä pääte on tyyppiä vartalovokaalin pidentymä + n, mutta niiden mallin mukaan on syntynyt tyyppi altaa-seen (minkä äännelaillisesti pitäisi olla altaa-sen). (Hakulinen 1979: 103–104.) Allatiivin nykyinen pääte on -llex. Pääte on rajageminaatiollinen, ja alkuaan se on päättynyt n:ään (Hakulinen 1979: 105). Hakulisen mukaan kyseessä ei niinkään ole äänteenmuutos, vaan muoto on vain analogisesti mukautunut alkuaan k-loppuisiin muotoihin (Hakulinen 1979: 52). Lähteet: Hakulinen, Lauri 1979: Suomen kielen rakenne ja kehitys. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava. Lehtinen, Tapani 2007: Kielen vuosituhannet. Suomen kielen kehitys kantauralista nykykieleen. Tietolipas 215. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Artikkeli on kirjoitettu copypastetekniikalla yleisen kielitieteen kurssille kirjoitetun esseen pohjalta.

Jouluolutilta Suman perinteikäs jouluolutilta maisteltiin tällä kertaa perjantaina 2.12. Syynimaan kerhohuoneella. Monitieteinen ja sivistynyt raati sai tuomittavakseen tällä kertaa viisi eri jouluolutta, jotka tällä kertaa olivat jopa ihan juotavia. Toisistaan mittaa ottivat perinteinen ja hin-

Suman pahekismi suu

naltaan opiskelijaystävällinen Sinebrychoffin Jouluolut, YläBaijerin vehnäinen ihme Erdinger Schneeweisse, fuksien kauhu Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock, valmistajan etiketillään luottamusta herättänyt Fuller’s Old Winter Ale ja Yliopistokadun ylpeys Ugri-Cola stout.

Jouluherkut arvosteltiin asteikolla yhdestä viiteen. Tiukan kisan voittajaksi selviytyi täpärästi savuinen nimihirviä Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock. Persoonallisista oluista toipuminen jatkui vielä pitkälle aamuun muun muassa ihmissutta pelatessa.

Sinebrychoff Jouluolut: vahva lager; 4,6 % • Sopii alottelijalle. • Vetistä, hapotonta, muistuttaa enemmän juhan• • • • • • •

nusta kuin joulua, ehkä pieni vivahdus vappua. Onko tämä edes jouluolutta? Väri: vappurapakko. Mieluummin joisin colaa. Etiketissä läskit ja symppikset punatulkut, joista plussaa. Lämpimän mauton etiketti. Joulun huomaa vain etiketistä. Vetinen (lisätty lunta? (etiketissä on))

Erdinger Schneeweiße: vehnäolut; 5,6 %

• Herättää tunteita. • Tämä on sekä vehnä- että jouluolut eikä edes • • • • • •

pahaa. Vaahto! Väri: melkein radioaktiivinen. Eloisa, kirpakka, itsekeskeinen. Syön vaahtoa. Luminen etiketti Hennon tärpättinen.

Sumanismi

Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock: savuolut; 6,5 % • • • • • • • • • • •

Haju vetoaa alkukantaisiin tunteisiin. Etiketissä fraktuuraa! Nestemäistä meetvurstia! Jes! Todennäköinen käyttäjäkunta: Rasputin, kemiläiset. Savuinen, voimakkaan makuinen. Väri: kuten helvetin syvimmät uumenet. Ihan kuin nuolisi tervaista saunatonttua, uskomattoman vastenmielistä. Lapset itkee ja koirat haukkuu, mutta miehet voi tykätä, naiset menevät piiloon. HYI!!! ”Vegetarian special” Pakko arvostaa extreme-kokemusta.

Fuller’s Old Winter Ale: ale; 5,3 % • • • • • • •

Pullo loi liian korkeita odotuksia. Ei maistu oluelta. Maistuu orgaanisen kemian labralta. En ole varma juoko tätä mieluummin kuin ottaa turpaan. Maistuu alkutalven loskalle. Missä joulu? PARASTA IKINÄ!!1! T: Mie. Sanoinko jo, että rakastan.

Ugri-Cola: stout(ihko); X % • • • • • • • • • •

Hieno etiketti, saa tuntemaan yhteenkuuluvuutta oluen kanssa. Suutari pysyköön lestissään. Hapotonta. Etiketti on siisteyden turboahdettu multihuipennus kaksoiskierteellä. Voldemort-meininki. (toim. huom. Hä?) TÄMÄN JÄLKEEN TUSKA LOPPUU! Maku: kotipolttoinen. Musta kuin mun sielu. Vaan ei. Arvostan kovasti kotitekoista. Meni niinkuin Strömsössä. Sumanismi

Jó étvágyat! Katja Virpiranta

Sumanismin innovatiivinen iskuryhmä on tänä syksynä perehtynyt unkarin kielen kiemuroihin puolipakollisen alkeiskurssin muodossa. Jos kurssilta ei mitään muuta jäänytkään mieleen, niin ainakin opimme, että Unkarissa ymmärretään hyvän ruuan päälle. Päätimme selvittää, onko väit- omat käyttötarkoituksensa. Suoteessä perää. Niinpä Sumanismin mesta sen sijaan saa punaisia, testaajaryhmä miehitti keittiön vihreitä, keltaisia, oransseja sekä (minun keittiöni itse asiassa) ja joskus niitä punaisia pitkulaisia kulutti sunnuntai-illan ruoanlai- paprikoita. Esimerkiksi perinteiton merkeissä. Koitokseen osal- siä unkarilaisia kelmeänvihreitä listuivat lisäkseni Jussi, Jukka, paprikoita ei täkäläisistä kauJoonas, Mikko sekä puolisoni poista löydy, joten ikävä kyllä Fellu. Viisi miestä yhdessä keitti- jouduimme pärjäämään sillä, össä kuulostaa tuhoisalta, mutta mitä käsiimme saimme. mehän toki olimme kokkaaOngelmalliseksi osoitmassa emmekä harjoittamassa tautuivat myös suomalaiset sukupuolisyrjintää. laardimarkkinat. Kaikessa yksinAiemmin samalla viikolla kertaisuudessaan laardia ei vain olimme suunnitelleet illan kerta kaikkiaan voi ostaa mismenyyn: gulassikeittoa, pör- tään. Sitä voisi tehdä itse keittekölttiä galuskan kera sekä jälki- lemällä sian ihraa, mutta päätin, ruuaksi mákos beigliä. Reseptit että laardintarpeemme ei ehkä näille kulinaarisille luomuksille kuitenkaan ole niin suuri, että löysimme The Traditional Hun- uhraisimme kolme tuntia elägarian Kitchen -keittokirjasta. mästämme rasvakattilan vahtiMinä otin vastuulleni tarvik- miseen. Niin harhaoppista kuin keiden hankinnan. Pieniä, joskin se varmasti olikin, korvasimme kierrettävissä olevia ongelmia laardin kaikissa ohjeissa voilla. ilmeni. UnkaKolmanrilaisen ruuan tena päänBeiglitaikina kaksi eritvaivaa (tai 2 dl maitoa täin kriittistä itse asiassa 50 g tomusokeria ainesosaa ovat lähinnä lompaprikat sekä pakonvai20 g hiivaa laardi. Niitä vaa) aiheutti 500 g jauhoja laitetaan kaikmákos beigli, 250 g voita keen. Unkajohon nimensä 3 munaa + 1 valkuainen rissa kasvaa mukaisesti suolaa arviolta noin käytetään hilpuoli miljoolitön määrä naa erilaista paprikalajiketta unikonsiemeniä. Ilmeisesti joilla kaikilla oletettavasti on niitä Unkarissa myydään kilon

Sumanismi

säkeissä – toisin kuin Suomessa, paljon monimutkaisempi pro- vielä odotutti itseään – ehkäpä jossa suurin pakkauskoko on sessi. voidakseen tehdä näyttävän huikeat 22 grammaa. Siitä voipi Taikinan nostatukseen sisääntulon tyylikkäästi myöpäätellä, että kilohinta rajoittaa k ä y t e t t i i n hässä. unikonsiementen ostelua siinä m e r k i l l i s t ä BeiglitaiGulyásleves vaiheessa, kun ohje vaatii niitä h i i v a s o t k u a , kina sai jäädä 300 g naudanlihaperäti 300 grammaa. Päätin jollaistaenainakohoamaan suikaleita olla ostamatta unikonsieme- kaan myönnä leivinliinan 30 g voita niä ja yrittää pärjätä niillä, joita koskaan aikaialle, ja me siirsilputtu sipuli olen hamstrannut pahan päivän semmin tehryimme gulas½ tl paprikajauhetta varalle vähän joka puolelta: neeni. Hiiva sikeittoon. suolaa maun mukaan anoppi on tuonut niitä joskus s e k o i t e t t i i n Gulassikeitto ½ tl kuminaa Venäjältä, ja viime kesänä ostin lämmitettyyn – gulyásleves 100 gramman pussin Ruotsin maitotilkkaseen, – on varsin 4 kok. mustapippuria puolelta. Arkistoistani sain raa- johon lisättiin tunnettu paloiteltu porkkana vittua kasaan kaikenkaikkiaan teelusikallinen unkarilainen paloiteltu palsternakka 200 grammaa, joka sai luvan riit- sokeria. Sen ruokalaji, paloiteltu paprika tää. annettiin seistä josta jokainen 500 g perunoita Varsinaisen ruuanlaitoin aloi- tovi ja muoon varmastin itsenäisesti mákos beiglin dostaa astia tikin ainataikinan valmistamisella. Apuko- täyteen maailmanvalloitusta kin kuullut, jos ei maistaneeksi kistoani odotellessani silmäilin suunnittelevan avaruusliman ole tullut. Meille jäi toistaiseksi läpi ohjeita ja tyrmistyksekseni näköistä substanssia. Hiivavaah- epäselväksi, missä gulassiuden huomasin, että mokoman leivon- don kasvua odotellessa puoli ydin on: mitä keitossa on pakko naisen taikinaa täytyy kohottaa pakettia voita (voita ihan ohjeen- olla, jotta sitä voi vielä nimittää kaksi tuntia, kin mukaan) gulassiksi. Wikipedia määritteja sen jälkeen s e k o i t e t t i i n lee gulassin lihakeitoksi, jossa on Marhapörkölt seuraisi vielä jauhoihin. Tai- vihanneksia ja joka on maustettu 300 g naudanlihavaikka kuinka kinaan sekoi- paprikalla. Todennäköisesti suikaleita paljon työvaitettiin sen gulassius on sitä. heita. Mákos jälkeen kaksi Gulassin valmistus aloitettiin silputtu sipuli beigli on v a t k a t t u a kuullottamalla hienoksi silput50 g voita perinteinen kananmunaa, tua sipulia reilussa määrässä vihreä paprika unkarilainen loppu maito, voita (jonka olisi ohjeen mukaan tomaatti joululeivont o m u s o k e r i pitänyt olla laardia). Sen jälkeen suolaa maun mukaan nainen. Se sekä hiiva- kattilaan lisättiin paprikajauhe, ½ tl paprikajauhetta muistuttaa lima. Taikinan suola, naudanlihapalat, vesi sekä valmiina hämvalmistuessa teepallon sisällä olevat mustamästyttävän paljon kääretort- Jussi, Jukka ja Joonas olivat ehti- pippurit ja kuminansiemenet. tua, mutta sen valmistaminen on neet jo paikalle; Mikko sen sijaan Lihan keittyessä aloittelimme

Sumanismi

myös pörköltin. Pörköltti ei ole rilaista paprikaa, mutta käyttä- mikä oikea hetki maustamiselle validi suomenkielinen sana, mämme oli kylläkin tavallista olisi, ja päätimme sitten, että mutta me kaikki myöntänemme, tummanvihreää paprikaa. Miksi ruoka tuskin räjähtää, jos mausettä se on ihan mahtava sana, Unkarista ei viedä paprikaa teet lillivät siellä pidempään joka suorasulkomaille? kuin puolet valmistusajasta. taan kerjää Kun pörAikana, jonka arvioimme Unikonsiementäyte käytetyksi költtiin oli suunnilleen pörköltin kypsen2 dl maitoa tulemista. Pörlisätty tilk- tämisen puoliväliksi, muhenkölt tarkoittaa kanen vettä nos näytti vielä huolestuttavan 200 g unikonsiemeniä muhennosta, n e s t e e k s i vetiseltä. Minä ja Mikko yksi40 g mannaryynejä ja unkarilaiset ja ruoka oli mielisesti päätimme, että jos se 160 g tomusokeria muhennok½ tl raastettua sitruunan- saatu onnel- näyttää siltä vielä lopussakin, set tehdään lisesti hautu- suurustaisimme sen vehnäjaukuorta yleensänaudanmaan kannen holillingillä, vaikka ohje ei niin tai vasikanalle, gulassi käskenytkään menettelemään. lihasta. Koska kukaan meistä kaipasi huomiotamme. Puolen Moisiin äärimmäisyyksiin ei ei avoimesti tue vauvaeläinten tunnin lihan keittelyn jälkeen kuitenkaan tarvinnut mennä: kiduttamista, meidän pörköltti- kattilaan täytyi lisätä paloiteltu kun neste haihtui kypsennyksen vaihtoehtomme rajoittuivat nau- porkkana ja palsternakka sekä aikana, jäljelle jäänyt liemikin danlihapohjaisiin. jonkinlaisia mystisiä makeita mystisesti paksuuntui, vaikka Mielenkiintoinen sivuhuo- paprikoita. Niiden tilalta katti- keitos ei mitään suurusmaterimio: Unkarilaiseen ruokaperin- laan meni – harhaoppisuudenkin aalia sisältänytkään. teeseen kuuluu myös valtaisa uhalla – paloiksi leikelty, tavalTässä välissä päätimme, että määrä erilaisia hanhenmak- linen punainen paprika. Nekin olisi aika valmistaa täyte jälsaruokalajeja. Niin kuin jokai- saivat keittyä taas puoli tuntia, ja kiruokaleivonnaiselle. Mákos nen valveutunut kansalainen lopuksi kattilaan lisättiin paloi- beiglin täytteenä on unikonsievarmasti tietää, hanhenmaksa tellut perunat. menistä, tomusokerista, mankilpailee vasikanlihan kanssa Pörköltin naryyneistä maailman epäeettisimpien ruo- ohje neuvoi ja maidosta Galuska kien listan kärkisijasta. Hävet- k r y p t i s e s t i koostuva 50 g voita kää, unkarilaiset. lisäämään seos, joka on Marhapörköltin, jonka p a p r i k a j a u maustettu 2 munaa olimme menyyhymme valinneet, heen ”puoraastetulla 1 dl maitoa valmistus alkoi kuten gulassin- l i v ä l i s s ä sitruunansuolaa maun mukaan kin: kuullottamalla sipulia ras- kypsennystä” kuorella. Kie600 g vehnäjauhoja vassa. Sipulin seuraksi pannulle vaivautumatta h u v a k s i päätyi liha, kuutioitu vihreä pap- k u i t e n k a a n kuumennetrika, tomaatti sekä suola. Vih- määrittelemään tarkemmin esi- tuun maitoon sekoitettiin unireän paprikan olisi kai pitänyt merkiksi koko kypsennysajan konsiemenet ja mannaryynit. olla sitä kelmeänvihreää unka- kestoa. Jahkasimme tovin, että Sen jälkeen lisättiin tomusokeri

Sumanismi

Jännän äärellä Se, joka osallistuu vähiten, valittaa eniten

Argumenteista ”Tämä design-juomalasi ei luultavasti ole Pyrexiä” ja ”Aivan turha sotkea toista juoma-astiaa” miesten mielestä painavampi kriteeri on jälkimmäinen, kun taas naiset etenisivät ensimmäisen mukaan. (Yhtään design-juomalasia ei onneksi kuitenkaan vahingoitettu lämpölaajenemisella.)

Kun lauma äijiä pääsee käsiksi tietokoneeseesi, älä ylläty, kun hakupalkeista löytyy sanoja kuten ”nuijasota” tai ”hitler”. Kaikki unkarilaiseen iltaan osallistuneet olivat pienenä katsoneet Näkymätöntä miestä.

Jó étvágyat [ˈjoː eːtvaːɟɒt] on unkaria ja tarkoittaa hyvää ruokahalua. sekä sitruunankuoriraaste, ja koko seos siirrettiin syrjään jäähtymään. Ennen sokerin ja sitruunankuoren lisäämistä täyte tuoksui rautakaupan tapettiosastolta, mikä ei välttämättä ole huono, joskaan ei myöskään odotuksenmukainen joululeivonnaisen tuoksu. Sokeri ja sitruuna kuitenkin haihduttivat remonttimeiningin. Koska gulassi ja pörköltti olivat vähitellen lähestymässä tarjoilukuntoa, oli aika siirtyä valmistamaan lihapadalle lisäkettä. En tiedä, miksi sitä sanotaan suomeksi, koska tietääkseni moista ei Suomessa tehdä, mutta unkariksi sitä nimitetään galuskaksi. Voi olla, että suomalaiset nimittäisivät niitä klimpeiksi, mikä ei ole minusta nimitys, jota kannattaisi lainkaan yhdistää mihinkään syötävään. Galuskan tekeminen kuulostaa helpolta. Vesikattila olisi pitänyt aluksi laittaa lämpene-

mään, mutta kukaan ei tullut sitä tehneeksi vielä tässä vaiheessa. Joonas sulatti kolmisenkymmentä grammaa voita, johon minä sekoitin kananmunat, suolaa, maitoa sekä jauhot. Siinä vaiheessa muistimme, että vesikattilan olisi pitänyt jo olla valmiina, ja joku kiirehti sen laittamaan hellalle. Sekoitin taikinan valmiiksi ja ohjeen mukaisesti levitin sitä klöntin leikkuulaudalle. Vesikattilan valmistumista odotellessa leikkelin taikinasta pieniä paloja, mikä ei ehkä ollut hyvä ajatus, koska ne olisi pitänyt saada kattilaan mieluummin heti. Taikinapaloja pudoteltiin kiehuvaan veteen, ja niiden annettiin keittyä kunnes ne omaaloitteisesti nousivat pintaan. Reikäkauha olisi ollut oivallinen työkalu niiden kattilasta onkimiseen, mutta ikävä kyllä meidän keittiöstämme ei sellaista löydy. Niinpä käytimme soppakauSumanismi

haa. Valmiit galuskanökköset keräsimme pieneen uunivuokaan, ja niiden päälle kaadettiin sulatettua voita. (Kaiken tässä ohjeessa mainitun voin tilalla olisi oikeaoppisesti kuulunut käyttää laardia.) Kuten edellä sanoin, galuskan tekeminen kuulostaa helpolta. Käytännössä kuitenkin taikinan leikkeleminen veitsellä makaronin kokoisiksi nökkösiksi oli jokseenkin haastavaa. Valmiiksi leikatut palat halusivat sulaa kiinni toisiinsa ennen kuin ne ehtivät kattilaan asti, ja sitten taikinaa sai repiä silpuksi käsin. Taikinaa sitä paitsi oli melkoinen määrä, joten jokainen sai osallistua ihan kyllästymiseen asti. Kun uunivuoka oli täynnä valmista galuskaa ja taikinaa oli vielä jäljellä, Mikko halusi tehdä lopusta taikinasta ”ison jytkyn”, eli yhden valtavan makkaramaisen pötkylän, ja keittää sen kokonaisena. Koska ketään ei enää kiinnostanut tehdä lisää galuskaa, Mikko sai tahtonsa lävitse. Mikon keitellessä jytkyään minä ja Jukka siirryimme jälkiruuan pariin. Jaoin taikinan kahteen osaan, koska siitä oli aikomus tehdä kaksi beiglipötköä. Kaulitsin taikinan levyksi, siirsin levyn leivinpaperille ja levitin sille puolet jäähtyneestä, kiinteäksi pöperöksi muotoutuneesta täytteestä. Sitten taikina käärittiin rullaksi, ja sama toistettiin toiselle taikinaklöntille. Jukka voiteli kääröt kananmunalla, ja ne siirrettiin syrjemmälle nousemaan. Ohje vaati tunnin mittaista nostatusta. Nyt oli viimeinkin aika siirtyä pöydän ääreen. Eikä hetkeäkään liian aikaisin – useamman tunnin ruuanlaittorupeama oli saanut itse kunkin nälkäiseksi. Pörköltti

Sumanismi

oli tässä välissä ehtinyt kuivahtaa kokonaan nesteettömäksi, joten lisäsimme siihen tilkan vettä ja lämmitimme sen uudestaan. Ateriamme alkoi gulassikeitolla. Keitto ei aivan täysin vastannut odotuksiamme. Meillä oli mielikuva punaisemmasta keitosta – keittokirjan kuvassakin se näytti huomattavasti punaisemmalta kuin meidän versiomme. Makukaan ei ollut suorastaan tajuntaa räjäyttävä, vaikkakin olimme yksimielisiä siitä, että perinteisen suomalaisen lihakeiton se hakkaa mennen tullen. Myöhemmin googletin kuvia gulassikeitosta, ja yllättävästi kuitenkin suurimmassa osassa hakutuloksia keiton väri vastasi aikaansaannostamme. Ehkäpä siis emme tehneet mitään kovin väärää. Keiton jälkeen vuorossa oli galuskaa ja pörkölttiä. Pörkölttiä oli ehkä hiukan vähänlaisesti kuudelle syöjälle, mutta galuskaa riitti paljon kaikille. Jussin melko

lailla ainoa kontribuutio koko ruuanlaittoprosessiin olivat hänen närkästyneen kommenttinsa pörköltin vähäisyydestä. Sen lisäksi hän oli toki myös menestyksekkäästi istunut sohvalla ja selannut nettiä koneellani. (Sitä tekivät muutkin aina, kun joutoaikaa oli.) Pörköltti oli herkullista, vaikkakin sitä olisi saanut olla reilummin. Yllättävää kyllä, myös epämääräisen oloinen galuska oli äärimmäisen hyvää. Se oli vähän niin kuin perusteellisesti voissa uitettua pastaa. Pääruuan jälkeen jouduimme odottelemaan tovin jälkiruokaa. Tunnin nostatuksen (jonka kylläkin taisimme lyhentää puoleen tuntiin) jälkeen beiglit voideltiin vielä uudemman kerran munanvalkuaisella ja sen jälkeen jätettiin nousemaan vielä puoleksi tunniksi. Laitoimme uunin lämpenemään 250 asteeseen ja päätimme, että puoli tuntia on kulunut silloin, kun uuni on valmis – riippumatta siitä, mitä mieltä kello asiasta on. Beiglin paistumista odotellessa viihdytimme itseämme lämmittämällä glögiä näin joulunajan kunniaksi. Se oli koitua kohtalokkaaksi juomalaseilleni, joista pari seurueemme jäsenistä olisi halunnut juoda lähes kiehuvankuumaa juomaa. Ehdin kuitenkin väliin ennen kuin yhtään lasia räjähti pitkin seiniä.

Glöginjuonnin ohella keskustelimme siitä, kuinka mahtava sarja Näkymätön mies oli silloin, kun sitä pienenä katsottiin. Beiglin paistoaika oli 25 minuuttia. Uuni oli ehdottomasti liian kuuma, sillä leivonnaisten pinta palaa kärähti jo paistamisen alkuvaiheessa. Pienensin lämpötilan 225 asteeseen siinä 10–15 minuutin kohdilla, mutta lämpö olisi saanut olla alhaisempi jo alusta asti. Keittokirja määritteli paistolämpötilan hyvin epämääräisesti 220–300 asteeksi, ja 250 ei ollut oikea tulkinta siitä. Kun leivonnaiset lopulta tulivat uunista, hyökkäsimme innoissamme kokeilemaan, miltä ne maistuisivat. Tapettiosastoisuus ei maistunut valmiista leivonnaisesta. Ainoastaan hiukan tummaksi paistunut pinta laski leivonnaisen pisteitä hieman – muilta osin olimme siihen varsin tyytyväisiä. Taikinaosakin oli varsin maukasta, mutta sellaisella voimäärällä ei kyllä voi kuin onnistua. Mikään ei estä kokeilemasta käyttämiämme reseptejä tämän tekstin pohjalta, mutta alkuperäiset ohjeet saattavat olla vähemmän kaoottisia. Kuvia ovat ottaneet tasapuolisesti kaikki tilaisuuteen osallistuneet.

Sumanismi

Piiskaa pyllylle Cheng Yingxi

Rikoksen tekeminen on tuskin koskaan suositeltavaa, mutta joidenkin maiden rangaistusjärjestelmät saattavat nostaa kynnyksen hieman korkeammaksi. Yksi sellainen maa lienee kotimaani Singapore, jonka vankilassa ja kuntouttamiskeskuksissa keppi heiluu edelleen. Toisin kuin ehkä ajattelisi, kepitysrangaistus ei ollut paikallisten kurinpitäjien keksimä, vaan se kulkeutui maahan brittiläisten kolonialistien kautta ja jäi Singaporen lakikirjoihin vielä maan itsenäistyttyä. Vankilatuomion lisäksi kepitysrangaistuksen saa kaupan päälle monenlaisista rikoksista, joista yleisimmät lienevät mm. raiskaus, ryöstö, huumekauppa, ilkivalta sekä laiton oleskelu maassa. Purukumin maa-

hantuonti tai käyttö ei johda kepitysrangaistukseen. (toim. huom. Purukumin myynti Singaporessa on kiellettyä) Toiminnassa käytettävä väline on 1,2 metrin pituinen ja 1,27 sentin paksuinen rottinkikeppi, joka on liotettu vedessä. Ennen kepittämistä tehdään aina lääkärintarkistus. Vain kepitettävän takapuoli saa olla kepin ulottuvilla; muut ruumiinosat ovat pehmustuksen suojassa. Kepittää saa korkeintaan 24 kertaa kerrallaan, ja sen jälkeen vangin tai potilaan vammoja hoidetaan. Kepitystelineen yli eivät kaikki kuitenkaan pääse kumartumaan. Kepittäminen kelpaa rangaistukseksi ainoastaan 18–50-vuotiaille miehille, joiden arvellaan olevan riittävän hyvässä (fyysisessä) kun-

nossa sietämään kepittämisen rasituksia. Täysin kepin ulottumattomissa pysyvät siis naiset, vanhukset ja samoin myös ne, joiden rikoksen vakavuus kuljettaa kepitysrangaistuksen ohi suoraan kuolemantuomioon. Keppiä heilutetaan myös vankilan ulkopuolella, tosin hellemmin ja pienemmillä välineillä. Nuorukaisten pyllyjä pääsevät piiskaamaan niin koulun rehtorit kuin vanhemmatkin, mutta yleensä vain erityisen huonon käytöksen takia. Toisaalta ehkä ’erityisen huono käytös’ määritellään Singaporessa hieman eri tavalla kuin vaikka täällä Suomessa. Keppejä myydään elintarvikekaupoissa, ja ne tunnistaa niiden iloisen värisestä kahvasta. Kauppa vilkastuu erityisesti loppukokeiden häämöttäessä.

Jännän äärellä: Singaporen tasavalta sijaitsee Malakan niemimaan kärjessä Malesian eteläpuolella. Pinta-alaa kaupunkivaltiolla on vain 694 km². Asukkaita on huimat 5 183 700, ja Singapore onkin maailman kolmanneksi tiheimmin asuttu maa (7 315 as/km²). Maassa on neljä virallista kieltä: englanti, malaiji, kiina ja tamili. Elintaso on hyvin korkea. Amnesty Internationalin mukaan Singaporessa teloitetaan asukaslukuun nähden runsaasti ihmisiä. Kuolemaan voidaan tuomita esimerkiksi murhasta ja huumeiden salakuljetuksesta.

Sumanismi

’’

Sitaatteja

”Minä yritän lyödä jo kuollutta hevosta.” ”Minä taas yritän synnyttää uutta hevosta enkä edes tiedä, miten hevosia synnytetään.” – kaksi sumalaista keskustelee kandiaiheistaan ”Kaikkea mitä voi syödä voi sanoa pastilliksi.” – Katja ”Oulu pilaa aina kaiken!” – Osmassa usein kuultu laulunpätkä ”Tämä on objektiivinen mielipide.” – Jukka

”Me ollaan muinaisuutta tutkivista tieteistä oikeastaan se vanhin. Kun kielitiede oli jo varteenotettava tiede, arkeologit olivat vielä haudanryöstäjiä ja genetiikkaa ei ollut olemassakaan.” – Santeri Palviainen historiallisen kielitieteen luennolla ”Testataan, lähteekö Jussi tuulen mukaan, jos siltä ottaa kengät pois.” – Mikko ***

<@ideanus> yhyyy millon merja jä eläkkeelle? :( <@aamupala> älä itke, kyllä se kohta jää.

<@Kempo> meijän on kyllä nyt pakko tehä tuo meijän ekkaan sumanismiin <@Kempo> hyvvää vastapainoa tälle hyperkorrektille sumanismille <@Kempo> mutta mitä me oikein tehhään <@Kempo> ruoskitaan, sidotaan, syyään koiran ruokakupista? <@Kempo> pakotetaan lukemaan kirjallisuuden tutkimus ykkösen tenttikirjaa? <@Kempo> syötetään porkkanaraastetta? <@Kempo> mennään ajjoisa nukkumaan ja herätään kuuelta? <@iinuska> toi tenttikirjajuttu oli paha kyllä <@Kempo> rikkookohan tuo jottain ihimisoikeuskeissejä? <@iinuska> luultavasti, methinks <@iinuska> myös tottuus vai persseesseen -peliin pakottaminen varmaan toimis <@Kempo> no joku raja <@taskuhupsu> haluaisin pileet. <@taskuhupsu> nyt.

Sumanismi

Toimituksessa pahennusta her채tti

Sumanismi