Y M PÄ R I S TÖ N TI L A - K AT S AU S 3 / 2 017 | 24 . 8 . 2017
Luonto kaupungissa Suomalaiset arvostavat asuinalueensa luontoa
ASUINALUEEN VIIHTYVYYSTEKIJÄT 0
10
20
30
40
50
Sijainti ja liikenneyhteydet Luonnonympäristö
44,4
Rauhallisuus
42,0
Ulkoilumahdolliisuudet
31,1
Palvelujen saatavuus
Enemmistö suomalaisista asuu nykyään taajamissa ja kaupunkimaisen asumisen suosio kasvaa. Kaupunkiluonto ei saisi jäädä kaupungistumisen ja kaupunkien tiivistymisen jalkoihin, sillä luonnonympäristöllä on suuri vaikutus ihmisten viihtymiseen ja terveyteen.
60 % 54,0
29,1
Turvallisuus
22,1
Hiljaisuus, meluttomuus
16,7 12,8
Sosiaaliset kontaktit
10,6
Rakentamisen väljyys Alueen hyvä maine
9,8
Harrastusmahdollisuudet Rakennusten ulkonäkö ja mittakaava
9,7 5,9 2,9
Alueen aktiivisuus ja tapahtumat Rakentamisen tiiviys 0,6 Muu Ei osaa sanoa
1,9 1,4 Lähde: Strandell, A. Asukasbarometri 2016.
Suomalaisten asumistoiveet ovat viime vuosina selvästi urbanisoituneet ja kaupunkimaisen asumisen suosio kasvaa, mutta asuinalueelta halutaan myös luonnonrauhaa. Tämä käy ilmi vuonna 2016 toteutetusta Asukasbarometri-kyselystä. Asukasbarometrin mukaan suomalaisille kolme tärkeintä asuinalueiden viihtyvyystekijää ovat sijainti- ja liikenneyhteydet, luonnonympäristö ja rauhallisuus. Sijainti- ja liikenneyhteydet nousivat vuoden 2016 kyselyssä tärkeimmäksi viihtyvyystekijäksi. Edellisessä, vuoden 2010 kyselyssä tärkein viihtyvyystekijä oli rauhallisuus. Luonnonympäristö on säilyttänyt asemansa toiseksi tärkeimpänä viihtyvyystekijänä. Taajamien täydennysrakentamisen avulla voidaan edistää monia kaupungin kestävyyden tavoitteita ja ihmisten arjen sujuvuutta, kuten vähentää liikennettä ja pitää yllä asuinalueiden palveluita. Viheralueille kohdistuessaan täydennysrakentaminen voi kuitenkin aiheuttaa myös haittaa. Suomalaisten suhtautuminen täydennysrakentamiseen vaihtelee. Asukasbarometrin vastaajista reilu kolmannes hyväksyy omalla asuinalueellaan täydennysrakentamisen, jos sen sijaintiin ja suunnitteluun pääsee itse vaikuttamaan, reilu viidennes ei hyväksy sitä lainkaan. Vuonna 2010 täydennysrakentamisen hyväksyi runsas puolet vastaajista, eli suhtautuminen on muuttunut varauksellisemmaksi. Se kertoo, että luonto on suomalaisille tärkeä osa elinpiiriä, mikä täytyy huomioida täydennysrakentamisessa.
S U O M E N Y M PÄ R I S TÖ K E S KU S
|
SYKE.FI
|
Y M PA R I S TO. F I
Suomi kaupungistuu Suomi on muihin Euroopan maihin verrattuna kaupungistunut melko myöhään. Taajaan asutun alueen pinta-ala ja taajamissa asuvan väestön määrä on kasvanut tasaisesti vuodesta 1980. Vuonna 2015 yli 70 % suomalaisista asui 34 suurimman kaupunkiseudun alueella. Taajamissa asuu 84 % koko väestöstä eli yli 4,6 miljoonaa suomalaista. Samalla kun taajamien väestömäärä on kasvanut, asukastiheys niissä on pienentynyt. Taajamat ovat laajentuneet ja väljentyneet. Etenkin pientalorakentamista on kohdistunut uusille alueille kaupungin ulkopuolelle, minkä takia yhdyskuntarakenne on hajautunut. Hajautumisella on ollut monia kielteisiä ympäristövaikutuksia, kuten henkilöautoliikenteen lisääntyminen. 2010-luvulla kaupunkirakenteen hajautumista on hillinnyt huomattavasti taloudellinen taantuma ja se, että etenkin suurilla kaupunkiseuduilla on alettu painottaa täydennysrakentamista. Taajamien pinta-ala ja väestöosuus
Kaupunkiseutujen keskustaajamien pinta-alasta keskimäärin noin 30–40 % on erilaisia viheralueita. Kaupunkien suunnittelu onkin jatkuvaa tasapainoilua eheän yhdyskuntarakenteen ja kestävien liikkumismuotojen edistämisen sekä vihreän ja viihtyisän asuinympäristön luomisen välillä. 2000-luvun alkuvuosina Suomen kaupunkiseudut laajenivat erityisesti kaupunkia ympäröiville metsäalueille. 2010-luvulla täydennysrakentaminen on lisännyt paineita myös taajamien viheralueiden rakentamiseen. Vaikka suurimpien kaupunkiseutujen keskustaajamissa uudisrakentaminen kohdistuu pääosin jo rakennetuksi luokitellulle alueelle, lähes neljännes uudisrakentamisesta sijoittui sielläkin metsiin ja muille luontoalueille. Kaupunkiseutujen reuna-alueilla viheralueille sijoittui jopa yli puolet uusista rakennuksista. Taajamien asukastiheys
% 100
hlö / km2 1 000
8 000
80
800
6 000
60
km2 10 000
600
400 40
4 000
200 2 000
Taajama-alueen pinta-ala Taajamaväestön osuus koko väestöstä
Taajamien asukastiheys
20 0 1980
0 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2009 2010 2011 2012 2012 2014 2015 0 Suomen taajamien pinta-ala on laajentunut tasaisesti vuodesta 1980. Vuoteen 1980 verrattuna taajamien yhteenlaskettu pinta-ala on kasvanut yli 80 %. Vuonna 2015 taajamissa asui koko väestöstä 84 % eli yli 4,6 miljoonaa suomalaista. Lähde: Yhdyskuntarakenteen seurannan tiedot (YKR) / SYKE ja Tilastokeskus
Rakentamisen kohdistuminen kaupunkiseutujen taajama-alueilla Rakentaminen sijoittui vuosina 2012–2015 kahdeksan suurimman kaupunkiseudun taajama-alueilla pääosin rakennetuille alueille. Metsä- ja luontoalueille sijoittui rakentamisesta noin neljännes tai kolmannes, kaupunkiseudusta riippuen. Kaupunkiseudut on tässä määritelty Yhdyskuntarakenteen seurannan (YKR) aineistojen mukaisesti, eli kaupunkiseudulla tarkoitetaan kuntarajoista riippumatonta toiminnallista aluetta, joka ulottuu keskuskaupungin keskustaajamasta pitkälle kehyskuntien alueelle. Esimerkiksi Helsingin kaupunkiseutuun kuuluvat Helsinki, Espoo Vantaa, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Järvenpää, Tuusula, Sipoo sekä osia Vihdistä, Nurmijärvestä, Mäntsälästä, Pornaisista ja Porvoosta. Lähde: Corine maanpeite 2012 -aineisto, Rakennus- ja huoneistorekisteri (RHR).
1985
1990
1995
2000
2005
2010
2015
Taajamien asukastiheys pieneni voimakkaasti 1980- ja 2000-lukujen nousukausilla. 1990-luvun taantumassa tämä kehitys tasaantui. Samoin on tapahtunut myös vuosien 2008–2009 taantuman jälkeen. Lähde: Yhdyskuntarakenteen seurannan tiedot (YKR) / SYKE ja Tilastokeskus
hehtaaria 2 000
1 829
Rakennetuille alueille Maatalousalueille Metsä- ja luontoalueille
1 500
1 000 675 569
538
504
500
269
220 93
0
55
Helsinki Tampere
300 277 159 178
82
33
Turku
Oulu
Y M PÄ R I S TÖ N TI L A - K AT S AU S 3 / 2 017 | 24 . 8 . 2017
11
Jyväskylä
16
99
Lahti
179
156 30 61
Pori
93 2
Kuopio
Kaupunkiluonto tuottaa monia hyötyjä ihmisille Tiivistyvissä kaupungeissa on tärkeää huolehtia siitä, että luontoa on lähellä asutusta, sillä luonto tekee tutkitusti hyvää ihmisen terveydelle. Luonnossa oleskelun on todettu kohentavan mielialaa, lieventävän stressiä sekä laskevan sykettä ja verenpainetta. Lisäksi luonnossa liikkuminen lisää ihmisen altistusta monipuoliselle mikrobistolle, mikä auttaa suojaamaan lievän tulehdustilan ja immunologisen epätasapainon sairauksilta, kuten allergioilta ja astmalta. Luontoon pohjautuvilla ratkaisuilla voidaan myös täydentää tai jopa korvata kaupunkien ja rakennusten teknisiä järjestelmiä ja sopeutua muuttuvaan ilmastoon. Esimerkiksi kaupunkitulvien riski kasvaa ilmastonmuutoksen myötä, kun sadanta ja sään ääri-ilmiöt lisääntyvät. Tulvariskiä nostaa entisestään kaupungistumisen myötä lisääntyvä rakentaminen ja vettä läpäisemättömät pinnat, kuten asfaltti. Kaupunkitulvia voidaan ehkäistä esimerkiksi rakentamalla riittävästi hulevesiä imeyttäviä viheralueita ja vettä viivyttäviä rakenteita, kuten kosteikkoja, lammikoita ja hulevesipainanteita. Viherseinien ja -kattojen avulla voidaan suojata rakennuksia liialta kuumuudelta ja lisätä samalla luonnon monimuotoisuutta kaupungissa. Kaupunkien maa- ja kattopinta-alaa voidaan lisäksi valjastaa vaikkapa ruuantuotantoon kaupunkiviljelyn muodossa.
Vettä läpäisemättömän maanpeitteen osuus pääkaupunkiseudun pinta-alasta
Kaupunkilinnut menestyvät Rakennettu ympäristö on ainoa elinpiiri, jossa lajien uhanalaistuminen on saatu pysähtymään. Esimerkiksi kaupunkien ja muiden kulttuurimaiden lintujen kannat ovat kokonaisuudessaan kasvaneet seurantajaksolla 1979– 2016. Korkeimmillaan kannat olivat 2000-luvun alussa, ja edelleen ne ovat keskimäärin kolmanneksen korkeammat kuin nelisenkymmentä vuotta sitten. Kulttuurimaiden lintuindikaattori kertoo 13 sellaisen lajin kannan kehityksestä, joiden esiintyminen on voimakkaimmin sidoksissa ihmiseen. Niitä kaikkia tavataan kaupungeissa ja monia yleisesti jopa kaupunkien keskustoissa. Kulttuurilintuihin kuuluvat sinitiainen ja naakka ovat Suomen voimakkaimmin runsastuneita lintulajeja. Sinitiainen on hyötynyt ainakin lisääntyneestä talviruokinnasta, mutta naakan runsastumisen syitä ei tunneta tarkkaan. Molempia lajeja, kuten myös monia muita kaupunkilintuja, on todennäköisesti auttanut talvien leudontuminen. Indikaattorin lajeista kahdeksan on paikkalintuja tai osittaismuuttajia, joiden elossa säilymiselle talvisäiden merkitys on suuri. Kaikilla kulttuurilinnuilla ei kuitenkaan mene hyvin. Erityisesti varpusen ja räystäspääskyn kannat ovat romahtaneet. Tähän ovat todennäköisesti vaikuttaneet enemmän maatalouden kuin kaupunkirakenteen muutokset. Esimerkiksi varpusen on arveltu säilyneen paremmin kaupungeissa kuin maatiloilla, missä karjan laidunnuksen väheneminen ja rakenteelliset muutokset ovat vähentäneet varpusille sopivan ravinnon määrää. Suomen viherpeippokantaa koetteli 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopussa trikomonoosiepidemia. Viherpeippokanta ei ole toipunut tästä alkueläimen aiheuttamasta sairaudesta vaan on edelleen noin puolet epidemiaa edeltävästä tasosta. Kulttuurimaiden lintujen kannan kehitys
Vantaa
Indeksi, 1984=1
2,0 Espoo Helsinki
1,5
Kauniainen
1,0 20% 80%
Vettä läpäisevä maanpeite
Vettä läpäisemätön maanpeite
0
5
§
0,5 10 km
Yksi viheralueille sijoittuvan rakentamisen haasteista on hulevesien hallinta. Vettä läpäisevän maan väheneminen voi lisätä pintavaluntaa ja tulvia etenkin kaupunkien keskustoissa. Vuonna 2016 pääkaupunkiseudun maa-alasta oli pinnoitettu 20 %. Esimerkiksi Helsingin kantakaupungissa osuus on kuitenkin huomattavasti suurempi. Lähde: SYKE. Maanpeiteaineisto © HSY, Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit. Taustakartta © ESRI, MML
0,0 1979 1983 1987 1991 1995 1999
2003
2007
2011
2015
Kulttuurimaiden lintuindikaattori kuvaa 13 lintulajin kannan kehitystä. Indikaattorin lajit ovat fasaani, uuttukyyhky, sepelkyyhky, räystäspääsky, västäräkki, räkättirastas, sinitiainen, talitiainen, harakka, naakka, varis, viherpeippo ja varpunen. Lähde: Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus. 2017.
Y M PÄ R I S TÖ N TI L A - K AT S AU S 3 / 2 017 | 24 . 8 . 2017
Kansalliset kaupunkipuistot
Kansallisten kaupunkipuistojen pinta-ala hehtaaria 20 000 Vesi Muu maa-alue Rakennetut
16 000
12 000
8 000
4 000 < 1,000 ha 1,000 - 5,000 ha > 5,000 ha
0 2001
2003
2005
2007
2009
2011
2013
2015
Kahdeksassa Etelä-Suomen kaupungissa on kansallinen kaupunkipuisto. Puistojen perustamisesta päättää ympäristöministeriö kaupunkien aloitteesta. Puistojen tavoitteena on turvata viherympäristöjen eheä jatkumo luontoalueilta kaupungin keskustaan. Lähde: SYKE, kunnat. Maanpeiteaineisto © SYKE, (osittain Metla, MAVI, LIVI, VRK, MML Maastotietokanta 05/2012), Euroopan ympäristökeskus (EEA)
Yksi 2000-luvun uusista kaupunkiluonnon monimuotoisuuden suojelun keinoista on kansallisten kaupunkipuistojen verkosto. Kansallisten kaupunkipuistojen tavoitteena on säilyttää kaupunkiluontoa ja rakennettua kulttuuriympäristöä laajana eheänä kokonaisuutena osana kaupunkitilaa. Suomen ensimmäinen kansallinen kaupunkipuisto perustettiin Hämeenlinnaan vuonna 2001. Nykyään niitä on kahdeksan ja puistojen kokonaispintaala maa- ja vesialueineen on yli 18 000 hehtaaria. Kansallisen kaupunkipuiston tulee sisältää luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta tärkeitä alueita. Puiston tulee olla pinta-alaltaan riittävä ja rakenteeltaan yhtenäinen niin, että siellä on esimerkiksi lajistolle tärkeitä ekologisia käytäviä. Alueen tulee myös jatkua yhtenäisenä kaupungin keskustasta sitä ympäröiville luontoalueille
tai maaseudulle. Oikeusvaikutuksiltaan kansalliset kaupunkipuistot eivät ole perinteisten kaavojen veroisia, mutta puiston tavoitteet tulee huomioida maankäytön suunnittelussa. Kansalliseen kaupunkipuistoon voidaan liittää esimerkiksi puistoja sekä virkistys- ja suojelualueita, ja niille laaditaan hoito- ja käyttösuunnitelma. Suomen ympäristökeskus kehittää aktiivisesti työkaluja, jotka helpottavat luonnon monimuotoisuuden ja luonnon tuottamien hyötyjen huomioimista maankäytön suunnittelussa. Keskeistä on, että viheralueiden erilaiset luontoarvot ja luonnon tuottamat hyödyt pystytään tunnistamaan ja sijoittamaan kartalle muiden maankäytön arvojen tapaan, jotta ne ovat mahdollisimman kattavasti tiedossa.
Lähteet Strandell, A. (2017). Asukasbarometri 2016. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 19/2017. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Tiitu, M. (2014). Rakennetun alueen laajeneminen Suomen kaupunkiseuduilla – Kehitys vuosina 2000–2012. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 30/2014. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. www.luonnontila.fi Kirjoittajat: Maija Tiitu, Ari-Pekka Auvinen, Arto Viinikka, Antti Rehunen ja Eija Järvinen Layout: Marianna Korpi | Kannen kuva: iStock | Helsinki, 2017 | ymparisto.fi/ymparistontila2017 ISBN 978-952-11-4859-0 (nid.) | ISBN 978-952-11-4860-6 (PDF)
S U O M E N Y M PÄ R I S TÖ K E S KU S
|
SYKE.FI
|
Y M PA R I S TO. F I
HELSINKI. 2017. CYCLUS ON 100% KIERRÄTYSKUIDUSTA VALMISTETTU PAPERI | PCF | ISO14001 | EU ECOLABEL CERTIFICATION (NO. FR/011/03) | FSC ® RECYCLED CERTIFIED OF PAPER MERCHANTS (NO. FSC-C021878)
Kaupunkiluonnon suojelun uudet keinot